2 minute read

UUSI YHTEYS KUNNAN JA YHDISTYSTEN VÄLILLE

Uusi yhteys kunnan ja yhdistysten välille

Mustasaari panostaa sekä kuntalaisten osallisuuteen että yhdistyselämään ja kylien kehittämiseen. Osana tätä työtä kunnassa aloitti vuoden alussa uusi osallisuuskoordinaattori – Jessica Strandholm.

Advertisement

Jessica Strandholm on Mustasaaren virastotalossa tuttu kasvo ennestään, koska hän on toiminut kunnassa muissa tehtävissä vuodesta 2009. Hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskennellyt muun muassa hallintosihteerinä, Up, Out & Move ­-kuntoiluprojektin projektikoordinaattorina sekä liikunnanohjaajana, mikä sopii hänelle hyvin, sillä urheilu on mieluinen harrastus.

Myönteistä palautetta Työkokemuksensa ansiosta yhdistyselämä on tuttua Jessicalle jo ennestään.

– Se on hyvä, koska suurin piirtein puolet työajastani kuluu juuri yhdistystoiminnan parissa, hän toteaa. Osallisuuskoordinaattorina toimin yhteyshenkilönä kunnan ja kaikkien nuoriso­, liikunta­, kotiseutuja kyläyhdistysten ja vastaavien välillä.

– Tällaista yhteyshenkilöä ei ole ollut aikaisemmin, joten palaute kentältä on ollut myönteistä.

Haasteena on tavoittaa kaikki, ja Jessica onkin ehtinyt tavata kymmenisen yhdistysedustajaa ja järjestää huhtikuussa ensimmäisen suuren yhdistystapaamisen moneen vuoteen.

– Ajatuksena on järjestää yhdistystapaamisia jatkossa säännöllisesti – niin suuria kuin pienimuotoisempia.

Jessica on mukana myös kylien kehittämishankkeessa ja osallistuu hankkeen puitteissa jätettävien avustusanomusten käsittelyyn.

– On hyvin innostavaa tutustua kylien esittämiin luoviin ja uusiin ideoihin. On hauskaa, kun ihmiset ovat aktiivisia, Jessica hymyilee.

Ensimmäinen asukasbudjetti

Puolet Jessican työnkuvauksesta käsittelee kuntalaisten osallisuutta.

– Tavoitteena on lisätä osallisuutta yhteiskunnassa, kaikilla tasoilla. Yhä useammilla kunnilla ja kaupungeilla on osallisuussuunnitelmia ja ­ohjelmia juuri tätä tarkoitusta varten. Asukkaille halutaan tarjota suurempi mahdollisuus vaikuttaa ja saada heidät osallistumaan ja innostumaan enemmän kaikesta mitä tapahtuu.

Esimerkkinä mainittakoon, että Mustasaari toteuttaa tänä vuonna ensimmäisen niin kutsutun asukasbudjettinsa. Kaikilla kuntalaisilla oli huhti–toukokuussa mahdollisuus esittää parin viikon ajan asukkaiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä edistäviä ehdotuksia.

– Asukasbudjetti on konkreettinen tapa osallistua ja vaikuttaa siihen, miten rahat käytetään ja se on tarkoitus toteuttaa vuosittain.

Kuntoilu mieleistä

Pääasiallisten työtehtäviensä ohella Jessica osallistuu myös muihin projekteihin, niin kunnan sisäisiin kuin ulkoisiin.

Työn ulkopuolella hän usein pyöräilee, hiihtää ja suunnistaa.

– Olen aina urheillut, hiihdin aikaisemmin kilpaakin. Myös juoksu, vaellus ja melonta ovat lähellä sydäntä, hän toteaa lopuksi.

Anna Sand/Kustmedia Ab

Käännös: Riitta Gustavsson

This article is from: