Hanna Nurminen: Tervetuloa Saaren kartanoon!

tervetuloa saaren kartanoon!

——– Hanna Nurminen Hanna Nurminen on Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja ja toimi Saaren kartanon toiminnanjohtajana 2006–2017.

32—33

Toivon, että vieraat saapuvat Saaren kartanon päärakennukseen vaahteroiden reunustamaa kujaa kävellen. Silloin puiston ikivanhat puut saavat tilaisuuden tervehtiä tulijaa vehreinä ja lehtevinä tai kullan- ja punaisenkirjavina. Lehdettöminä tammien ja saarnien latvat piirtyvät graafisina korkeata taivasta vasten. Jos vieras saapuu kevätaamuna, hän saattaa kuulla mustarastaan laulun pensaikossa, tai jos hänen vierailunsa sattuu kesäiltaan, hänen korviinsa kantautuu Mietoistenlahden rantoja laiduntavien lehmien surumielinen ammuminen. Paikan henki valtaa vieraan jo ennen perille pääsemistä.

Usein ajatellaan olevan juuri paikan hengen ansiota, että ihminen tuntee jonkin tietyn paikan omakseen ja että hänellä on siellä hyvä olla. Useiden Saaren kartanossa vierailleiden mielestä kartano on erityinen, jopa maaginen paikka, ja kartanossa asuminen ja työskentely on monelle ollut vahvasti muistiin piirtynyt kokemus ja vaikuttava elämys. Mutta miten eritellä tätä kokonaisvaltaista viihtymisen, rauhoittumisen ja jakamisen kokemusta, josta vieraamme kertovat? Mikä osuus siitä on paikan hengellä, mistä elementeistä paikan henki Saarella muodostuu ja miten sen kehkeytymistä kenties voi edesauttaa?

Kanadalaissyntyinen, Englannissa pitkään asunut runoilija ja tuottaja Robert Powell järjesti vuosien ajan suosittua monialaista Orangery-kesäkoulua Yorkshiren Wakefieldissä. Yksi kesäkoulun onnistumisen ja suosion syistä oli Powellin mukaan se, että paikka, jossa se järjestettiin, siis Orangery, oli erityinen. Jan-Erik Anderssonin Lehti-talossa kesällä 2017 pitämässään esitelmässä Powell analysoi aineksia, joista paikan erityisyys koostuu. Hänen mukaansa kauneus ja sen tuottama mielihyvä tekevät paikasta erityisen. Erityisyyttä rakentavat myös paikan historia, paikkaan liittyvä vaikuttava tarina ja tietoisuus siitä, että kyseessä on paikka, jossa tapahtuu tärkeitä asioita.

Luonto ja varsinkin puut ovat osa paikan erityisyyttä. Powellin mukaan erityinen paikka on selvästi muusta maailmasta erillään mutta ei todellisuudesta irrallaan. Erityisen paikan tulee olla viihtyisä, jotta siellä voin rentoutua ja sillä tavalla turvallinen, että siellä uskaltaa olla luova ja ottaa vastaan haasteita.

Powellin analyysi ei sinänsä yllätä, mutta Saaren kartanon näkökulmasta se on varsin osuva: hän olisi yhtä hyvin voinut kuvata Saaren kartanoa, sen kauneutta, luontoa, historiaa ja luovuuteen rohkaisevaa, turvallista ilmapiiriä. Siksi tarkastelen seuraavassa Saarten kartanoa erityisenä paikkana juuri Powellin analyysiä vasten. Taustalla on kymmenen vuoden kokemukseni Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssin toiminnanjohtajana sekä residenssin johtokunnan ja henkilökunnan ymmärrys paikan erityisyydestä. Käytössä on myös se arvokas tieto, joka Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijavieraiden kokemuksista on kertynyt kunkin residenssijakson päättyessä täytettyihin palautelomakkeisiin ja asunnoissa oleviin vieraskirjoihin.

Työskentelyjakson päätteeksi antamassaan palautteessa taiteilijat ja tutkijat kuvaavat Saarella viettämäänsä aikaa kokonaisvaltaisesti: kokemukseen Saaresta kuuluu työtä ja vapaa-aikaa, puiston ja metsien puita, valoa ja pimeyttä, rauhaa ja hiljaisuutta,

vuorovaikutusta kollegoiden sekä henkilökunnan (ja usein myös eläinten ja kasvien) kanssa. Luonnon ja varsinkin hiljaisuuden merkitys nousee esiin monen Saaressa työskennelleen taiteilijan palautteessa. Saaren kartanoa ympäröivää luontoa ja kulttuurimaisemaakin, puistoa, metsää, merta luonnehditaan hiljaiseksi. Myös luonnon äänet ovat osa hiljaisuutta: Saarella kuulee linnunlaulun, haapojen havinan ja tuulen suhinan. Luonnon ja hiljaisuuden merkitystä korostettaessa viitataan usein työrauhaan kaupungin metelin ja kiireisen elämän vastakohtana. Lopulta luonto, hiljaisuus ja työrauha ovat yhtä.

• Vastaanotan mielelläni vieraat kartanon salissa. Olipa kysymys tervetuliaisillalliselle saapuvista uusista taiteilijoista ja tutkijoista tai satunnaisista vierailijaryhmistä, salin kauneus herättää heti spontaania ihastusta, ja kun vieraat pääsevät tutustumaan paremmin päärakennuksen muihin tiloihin kuten förmaakiin ja ”tytön huoneeseen”, värien harmonian, kauniiden tapettien ja huoneisiin sijoitetun nykytaiteen ihastelu jatkuu. Monet ovat myös huomanneet, että maljakoissa on tuoreita kukkia. Saaren kartanossa vierailleet taiteilijat kertovat myös Saaren ympäristön, luonnon, puiston ja kokonaisten rakennusten kauneudesta. Kuten Powell esittää, kaunis ympäristö on osa paikan erityisyyttä, ja monien residenssivieraidemme mielestä ympäristön kauneus edistää keskittymistä ja työrauhaa. Itse ajattelen, että kauniit huoneet ja hyvin hoidettu puisto ovat myös tapa osoittaa vieraanvaraisuutta. Sitä paitsi henkilökuntakin viihtyy kauniissa työtiloissa.

Erityisessä paikassa on historian tuntua, paikalla on vaikuttava tarina ja siellä tapahtuu merkittäviä asioita, arvelee Powell. Saaren kartanossa, jos missä, on historian tuntua!

Jo se, että Saari on nimen saadessaan ollut oikeasti saari, hämmästyttää monia. Myös 1700-luvun pihapiiri, jota rajaavat päärakennus keskiaikaisine kellareineen sekä lakeija- ja keittiösiivet, kertoo paikan pitkästä historiasta. Se, jota Saaren kartanon historia kiinnostaa, voi lukea toimittamaani, vuonna 2008 ilmestynyttä kirjaa Saaren kartano Mynämäellä. Siinä eri alojen asiantuntijat, kuten arkeologit, historiantutkijat ja rakennustutkija, kirjoittavat Saaren kartanon vaiheista esihistoriallisista ajoista nykypäivään.

Aivan äskettäin on kartanon historiaa valaistu uudesta näkökulmasta: Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin teos Siirtolaispuutarha – Kasvio Saaren kartanon muinais- ja uustulokkaista (2017) kertoo viehättävällä tavalla tarinoita 32 Saaren kartanon alueella kasvavan kasvin matkasta alkuperäisiltä asuinsijoiltaan Saaren kartanoon.

Residenssivieraillemme kerron silti mieluiten tarinoita Saaren Kaivolta. Kuten tuonnempana tässä julkaisussa kerrotaan, Kaivo-konseptin taustalla on ajatus oikeasta kaivosta: Kaikkialla maailmassa ihmiset ovat kokoontuneet kaivolle vettä noutamaan.

Samalla he ovat jakaneet ajatuksia, ideoita, ongelmia ja niiden ratkaisuja. Kaivolla jokainen antaa ja saa toinen toiseltaan, kukin vuorollaan. Saaren Kaivo on siis eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden mahdollisuus kohdata, jakaa ja jättää oma jälkensä toinen toisensa ajatuksiin ja työhön.

Kaivo-tarinoita on monenlaisia, ja ne kaikki kertovat siitä, millaisia merkittäviä asioita Saaren Kaivolla tapahtuu – ja voi edelleen tapahtua. Jotkut niistä, kuten runoilija Eira Stenbergin tarina, kertovat Kaivolla syntyneistä uusista taideteoksista: ”Saaren Kaivo antoi minulle erityisen lahjan. Tutustuin japanilaiseen säveltäjään Aki Itoon, keskustelimme paljon, ystävystyimme ja kiinnostuimme toistemme työstä. Aki

34—35

innostui runoistani luettuaan niiden ranskankielisiä käännöksiä ja halusi ryhtyä säveltämään niistä isoa vokaalimusiikkiteosta, jossa suomen, ranskan ja englannin kieli kutoutuvat samaan runotarinaan. Teos on nyt valmis ja suomalainen defunensemble etsii paraikaa konserttipaikkaa syksyksi sitä varten.” (Prinsessa leikkii -teoksen maailman kantaesitys oli 2015 Siuntion kirkossa Lux Musicae -festivaaleilla.) – Tämä on tietysti myös tarina ystävyyden synnystä.

Useat tarinat kertovat siitä, miten Saaren Kaivolla joskus hyvinkin hauras taiteilijaidentiteetti on vahvistunut, käsitys taiteilijuudesta ja taiteen tekemisestä on avartunut tai kiinnostus muita taiteenlajeja kohtaan on lisääntynyt. Näin kertoo eräs taiteilija kahden kuukauden työskentelyjakson jälkeen antamassaan palautteessa: ”Koen residenssijakson olleen niin taiteellisen työskentelyni kuin myös henkilökohtaisen elämäni yksi merkittävimmistä tapahtumista viimeisen vuosikymmenen aikana. Residenssissä käymäni vuorovaikutus ja keskustelut monialaisten taiteilijoiden kanssa avarsivat näkemyksiäni ja ajatuksiani taiteesta sekä myös vahvistivat omaa taiteilijaidentiteettiäni.”

• Powellin mielestä erityisen paikan tulee olla viihtyisä, jotta siellä voi rentoutua. Myös Saaren kartanon johtokunta ja henkilökunta ovat vuosien varrella yhä paremmin ymmärtäneet, että vieraat tutustuvat toisiinsa nopeammin ja viettävät enemmän aikaa Kaivolla, kun tarjolla on viihtyisiä yhteisiä tiloja. Päärakennuksen yläkerran kirjasto ja navetan keittiö kokoavat varsinkin talvisaikaan taiteilijoita viettämään aikaa yhdessä.

Monet kokemukset on vaihdettu ja askarruttavat ongelmat ratkottu yhteisiä aterioita valmistettaessa ja ruokapöydän äärellä istuttaessa. Kesäaikaan puiston istuinryhmät tai Jan-Erik Andersonin Himogrillaajan karusellikatos kokoavat taiteilijat yhteisiin työsessioihin ja illanviettoihin. Sauna lämpiää harva se ilta niin kesällä kuin talvellakin.

Powell arvelee, että erityisen paikan pitää olla turvallinen, jotta siellä uskaltaa olla luova ja ottaa vastaan haasteita. Mieleeni on jäänyt ensimmäisessä Saaren kartanossa pidetyssä seminaarissa puhuneen sosiologian professorin Ullica Segerstrålen esitelmä.

Kunnianhimoisesti järjestetyn ja hyvin onnistuneen seminaarin teemana oli ihmistieteet ja evoluutionäkökulma ja Segerstrålen esitelmän aiheena Minding our surroundings – views from nonverbal communication, evolutionary psychology and neuroscience.

Valitettavasti ainoa käytössäni oleva dokumentti esitelmästä on alle puolen sivun mittainen abstrakti varustettuna silloisen tiedesihteerimme Anna Talasniemen niukoilla muistiinpanoilla. Muistan silti selvästi, kuinka Segerstrålen esitelmää kuunnellessani ajattelin, että luonnehtiessaan ihmisen turvalliseksi kokemaa ympäristöä Segerstråle olisi yhtä hyvin voinut kuvata Saaren kartanoa ympäristöineen. Vaikka en muista tarkalleen Segerstrålen muotoiluja, ajatus oli se, että koska ihmislaji aikanaan kehittyi savannilla, tunnemme edelleen olomme turvalliseksi savannia muistuttavissa paikoissa. Olen sittemmin lukenut teoriasta muista lähteistä, ja niiden mukaan turvallisiksi koetuista paikosta avautuu laajoja näkymiä ja samalla niissä on näköesteitä kuten puita ja pensaita, joiden katveeseen voi tarpeen tullen piiloutua. Turvallisella paikalla on selkeät rajat, ja veden ja vehreyden läsnäolo lisää turvallisuutta.

Saaren kartanossa pyrimme vahvistamaan luovuuden edellyttämää turvallisuuden tunnetta myös erilaisten käytäntöjen avulla. Kerron aina saapuville residenssivieraille, että tärkein kartanossa noudatettava, sekä henkilökuntaa että vieraita koskeva sääntö

on muiden yksityisyyden ja työrauhan kunnioittaminen. Toisten työtiloihin tai asuntoihin ei siksi koskaan saa mennä ilman lupaa ja ennalta ilmoittamatta. Myös toistuvat rutiinit luovat turvallisuutta: jokaviikkoiset presentaatiosessiot, brunssit ja kaupparetket jaksottavat viikkoa. Juhlatilaisuudet tai retket katkaisevat arjen, mutta niitä ei saa olla liian usein, jotta työn rytmi säilyy.

Powellin mukaan erityinen paikka on selvästi muusta maailmasta erillään – mutta ei todellisuudesta irrallaan. Niin on Saaren kartanokin. Kartanon kulloisetkin asukkaat muodostavat oman yhteisönsä, eikä varsinkaan ilman autoa residenssistä tule helposti lähteneeksi minnekään pidemmälle. Pakollisten työmatkojen jälkeen vieraat kertovat, kuinka muualla maailmassa on levotonta ja kiireistä ja kuinka ihanaa on palata kartanon rauhaan. Toisaalta yhteydenpito mynämäkeläiseen todellisuuteen on tiivistä.

Residenssivieraat käyvät viikoittain asioimassa Mynämäellä, ja mynämäkeläisiä näkee tavan takaa kartanolla töissä tai erilaisissa tilaisuuksissa yleisönä. Jotkut taiteilijat haluavat jakaa omaa työtään paikallisten kanssa: kuka järjestää konsertin vanhainkodin asukkaille, kuka lukee runojaan kirjastossa. Kartanon yhteisötaiteilijan tehtävä on nimenomaan pitää yllä yhteyttä kartanon ja paikallisyhteisön välillä.

• Paikan henkeä on vaikea ajatella ilman sitä ylläpitäviä ihmisiä. Saaren kartanon henkeä luovat ja uudistavat alati vaihtuvat taiteilijavieraat, ja samalla paikkaa ja sen henkeä vaalii pysyvä henkilökunta. Saaren kartanon arvot, jotka kartanon johtokunta määritteli vuonna 2009, luovat perustan henkilökunnan työlle. Niitä olivat silloin – ja periaatteessa ovat edelleenkin – muun muassa yhteisöllisyys, kohtaaminen ja jakaminen, tasa-arvo, mahdollistaminen, huolenpito ja kiltteys sekä luovan tieteellisen ja taiteellisen työn kunnioittaminen. Kartanossa, kuten Koneen Säätiössä yleensäkin, pidämme tärkeänä myös vieraanvaraisuutta, johon kuuluu esimerkiksi elegantti ympäristö yhdistettynä kodikkaisiin ja välittömiin kohtaamisiin. Kartanon henkilökunta on vahvasti sitoutunut arvoihin ja osaa soveltaa niitä jokapäiväiseen työhönsä. Tämän vieraat ovat myös huomanneet: ”Työskentelyolosuhteet olivat erinomaiset, ja kartanon henkilökunnan avuliaisuus ja lämpö loivat residenssiin todella miellyttävän ja hyvän ilmapiirin.” ”– – koin residenssin ilmapiirin jopa voimaannuttavaksi – onkin ehkä harvinaisempaa saada kokea sellaista arvostusta omassa työssään, mikä välittyi Saaren henkilökunnan suhtautumisessa taiteelliseen työskentelyyn, työrauhaan ja meihin taiteilijoihin.”

• Olen kirjoittanut tätä esseetä sapattivapaalla Saaren kartanon toiminnanjohtajan työstä, ensin veljen kuoleman ja sitten puolison sairauden ja menettämisen takia suuren surun vallassa. Olen silti vieraillut kartanossa säännöllisesti kokouksissa ja palavereissa, keskiviikon jumppatuokioissa tai muuten vain kahvittelemassa. Syksyisen kartanomiljöön kauneus sekä henkilökunnan ja residenssivieraiden lämmin myötätunto ovat lohduttaneet minua.

36—37