a product message image
{' '} {' '}
Limited time offer
SAVE % on your upgrade

Page 1

Synttäritarjous VERENPISARA ’LAURA’ 3 KPL

Kodin Kukat 25 vuotta!

3,95 € (ovh 7,95)

TAIMIKUVASTO 2020


”Silmut ja siemenet kasvattaa, lämmin sydän ja hyvä maa”

NELJÄNNESVUOSISATA TÄYTEEN – KIITOS – MATKA JATKUU 25 VUOTTA – REILUT 9000 PÄIVÄÄ – YLI 200 000 TUNTIA. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä kun aloitin taimien, kukkasipuleiden, siementen ja puutarhatarvikkeiden myynnin suoraan koteihin täältä puutarhalta. Vaikka vuodet ovat vierineet nopeasti ja sekaan on sopinut niitä hiukan pilvisempiäkin päiviä, niin päivääkään, en edes minuuttiakaan vaihtaisi pois. ILOISET, INNOKKAAT JA TYYTYVÄISET ASIAKKAAT – KAIKEN PERUSTA Itse olen aina ollut innokas ja utelias asioiden suhteen. Suurin syy kuitenkin siihen, että vauhti sen kuin kiihtyy ja uteliaisuus kasvaa kasvamistaan löytyy sinusta ja kaikista niistä yhteisistä ja upeista hetkistä kasvien parissa. JA MATKA JATKUU… Kiitos siis sinulle ja lupaan olla jatkossakin käytettävissäsi jakaen entistä suuremmalla innolla ja tarmolla puutarhamaailman terveisiä ja tuotteita sinulle kasvattaen ja tuoden. PUUTARHURIN PERJANTAIPOSTI – 21 VUODEN IKÄÄN Sähköpostilla lähettämäni Puutarhurin perjantaiposti juhlii myös. Se on ilmestynyt nyt 21 vuotta ja toiveiden mukaisia uudistuksia siihen on luvassa tämän vuoden aikana. Kannattaa siis tarkkailla sähköposteja aina perjantaisin… ;) Iloisin ja innokkain, uuden kasvukauden Terveisin Puutarhurisi Juha

Kodin Kukat Oy, Juha Toikan Puutarha - Postimyyntiä vuodesta 1995 alkaen - Puutarhurin perjantaipostia vuodesta 1998 lähtien - Laatutarha auditoitu ( Kotimaisten kasvisten todistus nro. 1334) - Pitkään jatkunutta yhteistyötä johtavien kasvijalostajien kanssa - Uutuuslajikkeiden yksinmyynti oikeuksia Todistus nro. 1334 - Runsaan kysynnän vuoksi myyntiä nykyisin vain kotipuutarhureille – ei tukku myyntiä - Suorat toimitukset puutarhalta kotiin takaa edulliset hinnat ja hyvä laatuiset tuotteet - Puutarhuri aina käytössäsi – voit kääntyä puoleemme milloin vain – autamme ja neuvomme niin puhelimessa, sähköpostilla, chatissa jne. - Perjantaipostikerhossa myös paljon erikoiseriä ja yhteistilauksia – kannatta seurata

TILAUS- JA TOIMITUSEHDOT Toimituskulut Postipaketti 7,95 € Matkahuolto 7,95 € Postin kotiinkuljetus 12,95 € Huom! matkapuhelinnumero pakollinen tieto toimitusviestien takia! Pakettien saapumisilmoitus lähetetään ainoastaan tekstiviestinä. Voimassaolo Kuvasto on voimassa 31.5.2020 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Tuote voi olla loppunut, vaikka se on kuvastossa. Painoteknisistä syistä johtuen kuvaston kasvien värit voivat vaihdella alkuperäisestä. Palautus- ja huomautusaika Tuotteillamme on 14 vuorokauden palautus- ja huomautusaika. Lähetyksen seuranta Ilmoittaessasi tilauslomakkeessa matkapuhelinnumerosi ja/tai sähköpostiosoitteesi lähetämme sinulle seurantakoodin, jonka avulla voit seurata lähetyksesi kulkua. Koodi lähetetään samaan aikaan kun paketti lähtee puutarhalta. Toimitus Kuvaston tuotteiden toimitukset aloitetaan viikolla 14. Taimet toimitetaan saman kokoisina toimitusviikosta riippumatta. Saat toimituksen, kun kaikki tilauksesi tuotteet ovat valmiita lähetettäväksi. Aikainen toimitus mahdollistaa pidemmän esikasvatusajan. Mikäli et voi vastaanottaa toimitusta jollain tietyllä viikolla tai haluat toimituksen jollain tietyllä viikolla, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme p. 05 344 0300 tai puutarha@kodinkukat.fi.

2

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Synttäritarjous * Synttäritarjous * Synttäritarjous * 2020

TARJOUS Verenpisara ’Laura’ 3 kpl

-50%

3,95 €

(ovh. 7,95)

LAURA 1. LILLIPUTTIVERENPISARAT

(Bella Fuchsia) Pisaranmuotoiset kukat ovat kuin jalokiviä. Lilliputtiverenpisarat ovat hyvä valinta puutarhan tai parvekkeen hieman varjoisimmille kasvupaikoille. w l L 70-1285 Lilliputtiverenpisara ’Laura’ 3 kpl 3,95 € (ovh. 7,95) 70-1286 Lilliputtiverenpisara ’Laura’ 6 kpl 7,50 € (ovh. 15,90) 70-1287 Lilliputtiverenpisara ’Faya’ 3 kpl 3,95 € (ovh. 7,95) 70-1288 Lilliputtiverenpisara ’Faya’ 6 kpl 7,50 € (ovh. 15,90)

FAYA

2020

2. VERENPISARA ’BLUE ANGEL’ (Fuchsia) Jättikukalliset verenpisarat sopivat ruukkuihin tai amppeleihin varjoisalle ja puolivarjoisalle paikalle. 215-20 cm w l L 70-1289 Verenpisara ’Blue Angel’ 3 kpl

7,95 €

Verkkokauppa:

3. VERENPISARA ’FLYING SCOTSMAN’ (Fuchsia) Uutuuslajike jättimäisin puna-valkoisin kukin. Sopii ruukkuihin tai amppeleihin varjoisemmille paikoilla. 215-20 cm w l L 70-1290 Verenpisara ’Flying Scotsman’ 3 kpl 7,95 €

www.puutarha.com Kodin Kukat Oy, Tunnus 5009810, 00003 VASTAUSLÄHETYS

4. VERENPISARA ’PINK MARSHMALLOW’ (Fuchsia) Jättimäiset kukat kuin vaahtokarkkeja! Sopii ruukkuihin tai amppeleihin varjoisalle ja puolivarjoisalle paikalle. 215-20 cm w l L 70-1291 Verenpisara ’Pink Marshmallow’ 3 kpl 7,95 €

; puutarha@kodinkukat.fi 344 0300 ( 05ma-pe 8.00-16.00 Sähköposti:

8. BEGONIA ’LIGHT PINK ’ (Begonia x hydrida ’Light Pink’) Suuret ja

muhkeat begoniat ovat todella näyttäviä kesäkukkia. Suosittelemme begonioita suuriin ruukkuihin parvekkeille ja terasseille aurinkoisella, puolivarjoiselle tai varjoisalle kasvupaikalle. m w l L 70-1183 Begonia ’Light Pink’ 3 kpl 9,95 €

3


* Kesän kauneimmat miljoonakellot *

2. MILJOONAKELLO ’CANDY’ 70-1293 Miljoonakello ’Candy’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,90)

1. MILJOONAKELLO ’PINK PARADISE’

(Calibrachoa x hybrida ’Pink Paradise’) 70-1292 Miljoonakello ’Pink Paradise’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,90)

TARJOUS

MILJOONAKELLOT (Calibrachoa) Yksi suosituimmista kesäkukista, eikä suotta! Miljoonakellot ovat helppohoitoisia, runsaasti kukkivia eikä niitä tarvitse nyppiä tai suojata sateelta. 215-20 cm <-> 30 cm m w M/L

Miljoonakello Pink Paradise 4 kpl

-20%

7,95 € (ovh. 9,90)

3. MILJOONAKELLO ’VOLTAIRE’ 70-1294 Miljoonakello ’Voltaire’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,90)

2020

4. MILJOONAKELLO ’UNO WHITE’ 70-1295 Miljoonakello ’Uno White’ 5 kpl

9,95 € 4

2020

5. MILJOONAKELLO ’DEEP ORANGE’ 70-1296 Miljoonakello ’Deep Orange’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,90)

6. MILJOONAKELLO ’VELVET’ 70-1297 Miljoonakello ’Velvet’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,90)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Kesän kauneimmat miljoonakellot *

2020

9. MILJOONAKELLO ’HOT PETTICOAT’ 70-1300 Miljoonakello ’Hot Petticoat’ 5 kpl

9,95 €

8. ’DOUBLE LAVTASTIC’

7. ’DOUBLE PINK TASTIC ’

TARJOUS ’Double Pink Tastic’ 5 kpl

7. MILJOONAKELLO ’DOUBLE PINK TASTIC ’

(Calibrachoa ’Double Pink Tastic’) 70-1298 Miljoonakello ’Double Pink Tastic’ 5 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

8. MILJOONAKELLO ’DOUBLE LAVTASTIC’

(Calibrachoa ’Double Lavtastic’) 70-1299 Miljoonakello ’Double Lavtastic’ 5 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

-20%

7,95 € (ovh. 9,95)

10. MILJOONAKELLO ’DOUBLE RED’ 70-1301 Miljoonakello ’Double Red’ 5 kpl

9,95 €

2020

11. MILJOONAKELLO ’DANCING QUEENS’

(Calibrachoa ’Dancing Queens’) 70-1302 Miljoonakello ’Dancing Queens’ 4 kpl 7,95 €

12. MILJOONAKELLO ’BURLESQUE’ (Calibrachoa ’Burlesque’) 70-1303 Miljoonakello ’Burlesque’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,90) 5


k Suosik

e st a i v uo d

to is e e

n!

2. AHKERALIISA ’FIESTA BONITA PINK’ 70-1305 Ahkeraliisa ’Fiesta Bonita Pink’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

TARJOUS

(4+4) 8 kpl

1. AHKERALIISA + POUTAPILVI

70-1304 Ahkeraliisa ’Fiesta Bonita Pink’ 4 kpl + poutapilvi 4 kpl 13,95 € (ovh. 19,85)

-30%

13,95 € (ovh. 19,85)

KERROTTU AHKERALIISA (Impatiens walleriana) Ihastuttavat kerrotut ahkeraliisat ovat kuin pieniä ruusuja. Ne ovat helppohoitosia eikä niitä tarvitse nyppiä. Ahkeraliisat ovat hyvä valinta puutarhan tai parvekkeen hieman varjoisimmille kasvupaikoille. 215-20 cm <-> 30 cm m w l M POUTAPILVI ’SILVERFOG’ (Euphorbia hypecifolia) Kesäisen poutapilven sadat pienet ja herkän valkoiset kukat leijuvat tummanvihreän lehdistön yllä kuin lumihiutaleet. Poutapilvi on erittäin helppohoitoinen, säänkestävä ja runsaasti kukkiva. Sopii erinomaisesti muiden kesäkukkien joukkoon. 215-20 cm <-> 30 cm m w l M

3. POUTAPILVI ’SILVERFOG’ 70-1306 Poutapilvi ’Silverfog’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,90)

2020

4. AHKERALIISA ’FIESTA BONITA WHITE’ (Impatiens walleriana) Ihastuttavat kerrotut ahkeraliisat ovat kuin pieniä ruusuja. Ne ovat helppohoitosia eikä niitä tarvitse nyppiä. Ahkeraliisat ovat hyvä valinta puutarhan tai parvekkeen hieman varjoisimmille kasvupaikoille. 215-20 cm <-> 30 cm m w l M 70-1307 Ahkeraliisa ’Fiesta Bonita White’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

6

5. AHKERALIISA ’FIESTA BONITA SALSA RED’ (Impatiens walleriana) Ihastuttavat kerrotut ahkeraliisat ovat kuin pieniä ruusuja. Ne ovat helppohoitosia eikä niitä tarvitse nyppiä. Ahkeraliisat ovat hyvä valinta puutarhan tai parvekkeen hieman varjoisimmille kasvupaikoille. 215-20 cm <-> 30 cm m w l M 70-1308 Ahkeraliisa ’Fiesta Bonita Salsa Red’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

2020

6. AHKERALIISA ’FIESTA BONITA SALMON’ (Impatiens walleriana) Ihastuttavat kerrotut ahkeraliisat ovat kuin pieniä ruusuja. Ne ovat helppohoitosia eikä niitä tarvitse nyppiä. Ahkeraliisat ovat hyvä valinta puutarhan tai parvekkeen hieman varjoisimmille kasvupaikoille. 215-20 cm <-> 30 cm m w l M 70-1309 Ahkeraliisa ’Fiesta Bonita Salmon’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* UUTUUS * UUTUUS * UUTUUS * UUTUUS * * Viihtyy auringossa ja varjossa * Kukkii runsaasti koko kesän * Runsas kasvutapa * Ruukkuun, amppeliin tai maahan * Ennennäkemättömän kestävä! * Helppohoitoinen

2020

US SUPERTARJO Aurinkoliisa ’Scarlet’ 3 kpl

-20%

7,95 € (ovh. 9,95)

7. AURINKOLIISA ’SCARLET’ (Impatiens x hybrida) Aurinkoliisat ovat näyttäviä, mutta helppohoitoisia eikä niitä tarvitse nyppiä. Viihtyy niin auringossa kuin varjossakin. Sopii hyvin isoihin ruukkuihin, amppeleihin tai maahan istutettavaksi. 240-50 cm <-> 30 cm m w l L 70-1310 Aurinkoliisa ’Scarlet’ 3 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

8. AURINKOLIISA ’LAVENDER’

70-1311 Aurinkoliisa ’Lavender’ 3 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

SCARLET

9. AURINKOLIISA ’WHITE’

70-1312 Aurinkoliisa ’White’ 3 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

7


* Petuniat ovat erinomaisia mesikasveja perhosille *

-20%

-20% 2. PETUNIALAJITELMA ’PINK DREAM’ (Petunia x hybrida) Pinkistä väristä hullaantuvalle ihastuttava lajitelma petunioita. Soveltuu kasvatettavaksi niin parvekelaatikoissa, amppeleissa kuin ruukuissakin. m w M 70-1314 Petunialajitelma ’Pink Dream’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

1. PETUNIA ’VIRGO’ (Petunia x hybrida) Petunia, jonka upea väritys

muistuttaa tähtiä yötaivaalla. Soveltuu kasvatettavaksi niin parvekelaatikoissa, amppeleissa kuin ruukuissakin. m w M 70-1313 Petunia ’Virgo’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

2020

-20% 4. PETUNIA ’BLUE MORN’ (Petunia x hybrida) Lajiketta ei ole kehuttu turhaan, sillä sinisten kukkien keskusta hehkuu hopeanvalkoisena. Tavallisista petunioista poiketen kuihtuneita kukkia ei välttämättä tarvitse nyppiä pois, joskin se edesauttaa uusien kukkien muodostumista. m w M 70-1317 Petunia ’Blue Morn’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

PURPLE VEIN

2020

TARJOUS Petunia ’Purple Vein’ 4 kpl

-20%

7,95 € (ovh. 9,95)

-20% 5. SILOPETUNIA MIX

3. PETUNIA ’PURPLE VEIN’ & ’PURPLE EYE’ (Petunia

x hybrida) Kompaktin kasvutavan ansiosta petuniat soveltuvat erinomaisesti amppeleihin, ruukkuihin tai parvekelaatikoihin. Petuniat voi istuttaa yksittäin tai yhdistellä muiden kesäkukkien kanssa. m w M 70-1315 Petunia ’Purple Vein’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95) 70-1316 Petunia ’Purple Eye’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

8

PURPLE EYE

(Petchoa x hybrida) Silopetuniassa yhdistyy petunian ja miljoonakellon parhaat puolet. Täysin uusi lajike 2020. Silopetunia on saanut miljoonakellon sileät, tahmaamattomat lehdet, mutta näyttävät petunian kukat, joita ei tarvitse nyppiä. m w M 70-1318 Silopetunia mix 4 kpl 7,95 €

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Ihastuttavat uutuudet tarjoushinnoin! * 2020 TARJOUS

(18+6) 24 kpl

12,95 € (ovh. 15,90)

6. PETUNIA ’MAGENTA PICOTEE’ (Petunia x hybrida)

NYT 25 % enemmän, ILMAISEKSI. Tilaamalla 18 kpl taimia, saat 6 kpl ILMAISEKSI kaupanpäälle.

Erikoinen pinkki-valkoinen kerrottu petunia. Värien suhde vaihtelee jokaisessa avautuvassa kukassa. Kompaktin kasvutavan ansiosta se soveltuu erinomaisesti amppeleihin, ruukkuihin tai parvekelaatikoihin. m w M 70-1319 Petunia ’Magenta Picotee’ 3 kpl 9,95 €

7. PETUNIA ’DUO MIX’ (Petunia grandiflora) Supersuosittu lajitelma pysty- ja matalakasvuisia kerrottuja petunioita parvekelaatikoihin, ruukkuihin ja kukkapenkkeihin. m w XS 70-1320 Petunia ’Duo Mix’ 24 kpl 12,95 € (ovh. 15,90)

70-1321 Petunia ’Pink Frizzle’ 4 kpl 9,95 €

Puutarhuri suosittelee!

2020

TARJOUS

Kerrotut petuniat 4 kpl

-20%

70-1322 Petunia ’Double Purple Vein’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,90)

9,95 € (ovh. 12,90)

8. KERROTUT PETUNIAT (Petunia x hybrida) Kerrottukukalliset petuniat ovat kuin ruusuja. Kompaktin kasvutavan ansiosta ne soveltuvat erinomaisesti amppeleihin, ruukkuihin tai parvekelaatikoihin. Petuniat voi istuttaa yksittäin tai yhdistellä muiden kesäkukkien kanssa. m w M 70-1323 Petunia ’Double Red’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,90) 9


* Kesän suosituimmat perhoskasvit *

2020

LUCKY WHITE

TARJOUS Tulikruunulajitelma (4+4+4) 12 kpl

19,95 € (ovh. 29,85)

-23%

LUCKY YELLOW 1. TULIKRUUNUT

(Lantana camara) Sädehtivä erikoisuus! Terttumaisista kukinnoista hehkuu useita eri värejä. Suosittelemme erityisesti amppeleihin, parvekelaatikoihin ja ruukkuihin. Kukkii erittäin runsaasti koko kesän, kestää syksyllä jopa pieniä pakkasia. 215-20 cm <-> 30 cm m w M 70-1324 Tulikruunu ’Lucky Yellow’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95) 70-1325 Tulikruunu ’Lucky White’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95) 70-1326 Tulikruunu ’Lucky Rose Sunrise’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95) 70-1327 Tulikruunulajitelma (4+4+4 ) 12 kpl 19,95 € (ovh. 29,85€)

LUCKY ROSE SUNRISE

2020

TARJOUS

4 kpl

-20%

7,95 €

(ovh. 9,95)

2. VERBENA MIX (Verbena x hybrida mix) Eleganssi kokonaisuus valloittavia verbenoita. Vanhanajan verbena on helppohoitoinen, runsaasti kukkiva ja kuivuutta sietävä näyttävä kesäkukka. Houkuttelee perhosia. Värisekoitus. m w M 70-1328 Verbena mix 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95) 10

3. VERBENA ’BICOLOUR PURPLE’ (Verbena x hybrida ’Bicolour Purple’) Vanhanajan verbena on helppohoitoinen, runsaasti kukkiva ja kuivuutta sietävä näyttävä kesäkukka. Houkuttelee perhosia. m w M 70-1329 Verbena ’Bicolour Purple’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Kesän suosituimmat perhoskasvit *

TARJOUS

TARJOUS

9 kpl

3 kpl

-23%

9,95 €

-30%

(ovh. 12,95)

4. KEIJUNMEKKO (Rhodochiton atrosanguineum) Paljon toivottu

keijunmekko sopii mainiosti istutettavaksi amppeleihin, ruukkuihin sekä parvekelaatikoihin, joko kasvamaan alaspäin tai köynnösmäisesti ylöspäin. Upeat punaiset, kellomaiset kukat, kukinta jatkuu myöhäiseen syksyyn saakka. m w L 70-1330 Keijunmekko 3 kpl 9,95 € (ovh. 12,95€)

19,95 €

(ovh. 29,85)

5. MALJAKÖYNNÖSLAJITELMA (Mandeville) Maljaköynnös on

kiiltävälehtinen köynnös, jota voi kasvattaa myös amppelissa. Maljaköynnös viihtyy kesät ulkona aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla ja talvet sisällä valoisalla ikkunalla. m w M 70-1331 Maljaköynnös-lajitelma (1+1+1) 3 kpl 9,95 € 70-1332 Maljaköynnös-lajitelma (3+3+3) 9 kpl 19,95 € (ovh. 29,85€)

6. HELIOTROOPPI (Heliotropium arborescens) Ihanasti vaniljalle

tuoksuva heliotrooppi houkuttelee perhosia. Soveltuu parvekelaatikoihin, ruukkuihin tai kukkapenkkeihin. Uskomattoman runsas kukinta sekä pitkäkestoiset ja säänkestävät kukinnot. m w M 70-1333 Heliotrooppi, violetti 3 kpl 7,95 € 70-1334 Heliotrooppi, valkoinen 3 kpl 7,95 € 70-1335 Heliotrooppi lajitelma (3+3) 6 kpl 12,95 € (ovh. 15,90€)

7. HOPEAVITJA (Dichondra argentea)

Hopeavitjan hohtavan hopeinen lehdistö ryöppyää kuin Niagaran putous! Helppohoitoinen ja roskaamaton hopeavitja on parhaimmillaan aurinkoisessa paikassa tuoden tyylikkään lisän värikkäiden kesäkukkien joukkoon. m w S 70-1336 Hopeavitja 5 kpl 9,95 €

11


* Koiranliisukka, luonnollinen karkoittaja *

2020

2. AMPPELIVAULA ’COMPACT WHITE’ 70-1338 Amppelivaula ’Compact White’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,95)

TARJOUS 1. AMPPELIVAULA ’COMPACT PINK’ (Lophospernum arubescens) Voimakaskasvuinen amppelivaula sopii mainiosti istutettavaksi amppeleihin, ruukkuihin sekä parvekelaatikoihin, joko kasvamaan alaspäin tai köynnösmäisesti ylöspäin. Upeat pinkit, punaiset tai valkoiset kellomaiset kukat. Kukinta jatkuu myöhäiseen syksyyn saakka. m w l M 70-1337 Amppelivaula ’Compact Pink’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,95)

Amppelivaula ’Compact Pink’ 4 kpl

-20%

9,95 € (ovh. 12,95)

3. AMPPELIVAULA ’WINE-RED’ 70-1339 Amppelivaula ’Wine-Red’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,95)

4. KIRJA PUUTARHAN PARHAAKSI

2020

Kirjasta saat uutta ja ajantasaista tietoa, miten maaperän kuntoa voi parantaa, miten puutarha valmistellaan talven tuloon ja miten kevään toimilla saat rehevän kasvun aikaan. Selkeillä ohjeilla puutarhaharrastuksen alkutaipaleellakin oleva voi kokea onnistumisen hetkiä. Ideat kasvien kasvatukseen antavat uuden näkökulman ja uusia mahdollisuuksia puutarhaharrastukseen. • • • •

Kirjoittajat: Leena ja Heikki Luoto Kustantaja: Readme.fi Sivumäärä: 300 Vuosi: 2020

00-1333 Kirja Puutarhan parhaaksi

12

24,90 € (ovh. 39,95)

5. KOIRANLIISUKKA (Coleus canina)

Luonnollinen pieneläinten karkoittaja! Koiranliisukan erikoinen tuoksu karkoittaa ei toivotut kissat, koirat ja jänikset pihapiiristäsi. Sopii kukkapenkkeihin tai ruukkuihin kesäkukkien joukkoon. ` heinä-syyskuu 225-30 cm m w L 70-1340 Koiranliisukka 3 kpl 9,95 €

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Koko kesän kukkivat rusokit * Pölyttäjien tuki ja turva!

2020

RUSOKKI ’PAINTED RED’ 6. RUSOKIT (Bidens ferulifolia) Pirteät pölyttäjiä houkuttelevat

rusokit! Rusokit ovat helppohoitoisia, runsaasti kukkivia eikä niitä tarvitse nyppiä tai suojata sateelta. Rusokit kestävät jopa pientä pakkasta, joten niiden kukinta jatkuu hyvinkin myöhään syksyllä ja värikkäät kukat hehkuvat upeasti syysiltojen hämyssä. m w S 70-1341 Rusokki ’Painted Red’ 5 kpl 9,95 € 70-1342 Rusokki ’Taka-Tuka’ 5 kpl 9,95 € 70-1343 Rusokkilajitelma (5+5) 10 kpl 14,95 € (ovh. 19,90)

RUSOKKI ’TAKA-TUKA’

7. KOHTALONKUKKA ’YELLOW’ (Nemesia x hybrida ’Yellow’) Erittäin

runsaskukkainen kohtalonkukka sopii istutettavaksi amppeleihin, ruukkuihin, parvekelaatikoihin tai kukkapenkkeihin. Kohtalonkukka on säänkestävä, se kestää hyvin tuulta ja sadetta. m w S 70-1344 Kohtalonkukka ’Yellow’ 5 kpl 7,95 € (ovh. 9,90)

8. KOHTALONKUKKA ’DARK RED’ (Nemesia x hybrida ’Dark Red) Suurikukallinen, tummanpunainen kohtalonkukka sopii istutettavaksi amppeleihin, ruukkuihin, parvekelaatikoihin tai kukkapenkkeihin. Kohtalonkukat kukkivat toukokuusta syyskuulle. Kohtalonkukka on säänkestävä, se kestää hyvin tuulta ja sadetta. m w S 70-1345 Kohtalonkukka ’Dark Red’ 5 kpl 7,95 € 13


2020

2. RIIPPAPELARGONI ’CHRISP RED’ (Pelargonium peltatum ’Chrisp Red’) Helppohoitoinen kesäkukka aurinkoisille ja paahteisillekin paikoille! Kukkii taukoamatta koko kesän. Kaunis ja siisti kasvutapa. Upea kirjava väri. 225 cm m w L 70-1350 Riippapelargoni ’Chrisp Red’ 3 kpl

9,95 €

’LIZZY’

2020

’EVA’

’MEGAN’

1. TUOKSUPELARGONIT (Pelargonium Angel Mosquito Way)

Myrkytöntä helpotusta kesäiltoihin! Miellyttävän tuoksuiset pelargonit pitävät hyttyset poissa kasvien läheisyydestä. m w L 70-1346 Tuoksupelargoni ’Lizzy’ 3 kpl 7,95 € 70-1347 Tuoksupelargoni ’Eva’ 3 kpl 7,95 € 70-1348 Tuoksupelargoni ’Megan’ 3 kpl 7,95 € 70-1349 Tuoksupelargoni-lajitelma (3+3+3) 9 kpl 19,95 €

TARJOUS Lajitelma (3+3+3) 9 kpl

19,95 € (ovh. 23,85)

3. RIIPPAPELARGONI ’AMETHYS’ (Pelargonium peltatum ’Amethys’) Kaunis vaaleanvioletti riippapelargoni aurinkoisille ja paahteisillekin paikoille! Kukkii taukoamatta koko kesän. Soveltuu hyvin amppeleihin, ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. 225 cm m w L 70-1351 Riippapelargoni ’Amethys’ 3 kpl

9,95 €

0 202

4. RIIPPAPELARGONI MIX (Pelargonium peltatum mix)

Helppohoitoinen kesäkukka aurinkoisille ja paahteisillekin paikoille! Kukkii taukoamatta koko kesän. Kaunis ja siisti kasvutapa. Lajitelmassa 3 toisiinsa sopivaa väriä. 225 cm m w L 70-1352 Riippapelargoni mix 3 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

14

5. PELARGONI MIX (Pelargonium hortorum mix)

Perinteinen pelargoni on helppohoitoinen ja kestävä kesäkukka. Pystykasvuinen pelargoni sopii istutettavaksi esim. ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Värisekoitus. 225 cm m w XS 70-1353 Pelargoni mix 12 kpl 9,95 € (ovh. 15,90)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


Vanhanajan ’pelargoniaarre’! Haluamme vaalia vanhojen pelargonilajikkeiden säilymistä! Vaalithan sinäkin!

US SUPERTARJO Pelargoni ’Appleblossom’ 3 kpl

-23%

9,95 € (ovh. 12,90)

6. VANHANAJANPELARGONI ’APPLEBLOSSOM’

(Pelargonium zonale hybrida) Aivan ihastuttava vanhanajanpelargoni ’Appleblossom’ on ruusunnuppupelargoni, joka kukkii vuodesta toiseen. Vanhanajanpelargonit kasvavat tiheän pensasmaisiksi eikä niitä tarvitse latvoa. Pelargonit talvetetaan viileässä sisätilassa. Suosittelemme pelargoneita suuriin ruukkuihin parvekkeille ja terasseille. m w L 70-1354 Pelargoni ’Appleblossom’ 3 kpl 9,95 € (ovh. 12,90) 70-1355 Pelargoni ’Appleblossom’ 6 kpl 17,95 € (ovh. 19,90)

’APPLEBLOSSOM’

2020

7. PELARGONI ’SALLY’ (Pelargonium zonale ’Sally’)

Upea, hehkuvan oranssi väri! Perinteinen pelargoni on helppohoitoinen ja kestävä kesäkukka. Pystykasvuinen pelargoni sopii istutettavaksi esim. ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. 225 cm m w L 70-1356 Pelargoni ’Sally’ 3 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

8. PELARGONI ’LINUS’ (Pelargonium zonale ’Linus’) Perinteinen

pelargoni on helppohoitoinen ja kestävä kesäkukka. Pystykasvuinen pelargoni sopii istutettavaksi ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. 225 cm m w L 70-1357 Pelargoni ’Linus’ 3 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

15


* UUTUUS * UUTUUS * UUTUUS * UUTUUS * Sopii

paahteiselle paikalle!

2020

’JUMBO PURE WHITE’

’JUMBO PURE YELLOW’ 1. ISO-OLKIKUKAT (Bracteantha bracteata) Jättisuuret, kauniit kukat houkuttelee perhosia! Suosittelemme erityisesti ruukkuihin ja kukkapenkkeihin. Erinomainen vanhanajan kuivakukka. Kukkii erittäin runsaasti koko kesän, kestää syksyllä jopa pieniä pakkasia. 215-20 cm <-> 30 cm m w L 70-1358 Iso-olkikukka ’Jumbo Pure Yellow’ 3 kpl 6,95 € 70-1359 Iso-olkikukka ’Jumbo Pure White’ 3 kpl 6,95 € 70-1360 Iso-olkikukka ’Jumbo Pure Rose Pink’ 3 kpl 6,95 € 70-1361 Iso-olkikukkalajitelma (3+3+3) 9 kpl 17,90 € (ovh. 20,85)

2. KESÄBEGENIA ’DOUBLET PINK’ (Begonia semperflorens ’Doublet Pink’) Uusi upea kerrottu kesäbegonialajike! Sen kaunis ja tiivis kasvutapa ja pitkä kukinta-aika tekee siitä erinomaisen ruukkuihin, kukkapenkkeihin ja amppeleihin. Helppohoitoinen. m w l M 70-1362 Kesäbegonia ’Doublet Pink’ 4 kpl 7,95 € 16

’JUMBO PURE ROSE PINK’

3. BEGONIA ’LIGHT PINK ’ (Begonia x hydrida ’Light Pink’) Suuret ja muhkeat begoniat ovat todella näyttäviä kesäkukkia. Suosittelemme begonioita suuriin ruukkuihin parvekkeille ja terasseille aurinkoisella, puolivarjoiselle tai varjoisalle kasvupaikalle. m w l L 70-1363 Begonia ’Light Pink’ 3 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


2020

Sopii

paahteiselle paikalle!

2020

4. VIISIKKI ’LUCKY STAR PINK DEEP’ (Pentas lanceolata ’Lucky Star Pink Deep’) Suloiset tähtimäiset kukat. Helppohoitoinen kesäkukka ruukkuihin tai kukkapenkkeihin. Kukkii taukoamatta koko kesän. Kaunis ja siisti kasvutapa. 225 cm m w S 70-1364 Viisikki ’Lucky Star Pink Deep’ 5 kpl 9,95 €

WHITE

US SUPERTARJO

PURPLE 5. TUOKSUPIELUS

6. PORTULAKKA ’NANO MIX’

(Lobularia maritima) Helppohoitoinen kesäkukka aurinkoisille ja paahteisillekin paikoille! Kukkii taukoamatta koko kesän. Kaunis kasvutapa. 225 cm m w S 70-1365 Tuoksupielus ’Purple’ 5 kpl 7,95 € 70-1366 Tuoksupielus ’White’ 5 kpl 7,95 € 70-1367 Tuoksupielusajitelma (5+5) 10 kpl 14,95 € (ovh. 15,90)

Kestosuosikki

Portulakka ’Nano mix’ 5 kpl

(Portulaca oleracea ’Pazzaz Nano mix’) Portulakka ’Nano mix’ hurmaa värikkyydellään. Yksinkertaiset kukat kukkivat alkukesästä myöhäiseen syksyyn saakka. Viihtyy hyvin kuumalla ja paahteisella kasvupaikalla. Värisekoitus. m w S 70-1368 Portulakka ’Nano Mix’ 5 kpl 6,95 € 70-1369 Portulakka ’Nano mix’ 10 kpl 12,95 € (ovh. 13,90)

vuodesta toiseen!

Sopii

-35%

6,95 € (ovh. 9,95) 2020

paahteiselle paikalle!

7. PORTULAKKA ’HAPPY HOUR MIX’ (Portulaca grandiflora)

Portulakka ’Happy Hour Mix’ hurmaa värikkyydellään. Kerrotut kukat ihastuttavat alkukesästä myöhäiseen syksyyn saakka. Viihtyy hyvin kuumalla ja paahteisella kasvupaikalla. Värisekoitus. m w XS 70-1370 Portulakka ’Happy Hour Mix’ 6 kpl 5,95 € 70-1371 Portulakka ’Happy Hour Mix’ 12 kpl 9,95 €

8. PORTULAKKA ’RED FLARE’ (Portulaca oleracea ’Red Flare’) Viihtyy hyvin kuumalla ja paahteisella kasvupaikalla. Yksinkertaiset kukat kukkivat alkukesästä myöhäiseen syksyyn saakka. m w S 70-1372 Portulakka ’Red Flare’ 5 kpl 6,95 € 17


* Perhosten suosikkikesäkukat * 2020

SUPERTARJO

US

Briitankukka ’Goldstar Yellow’ 5 kpl

-35%

6,95 € (ovh. 9,95)

2. INTIAANIMINTTU 1. BRIITANKUKKA 1. BRIITANKUKKA ’GOLDSTAR YELLOW’ (Jamesbrittenia x hybrida ’Goldstar

Yellow’) Lumihiutaleen sukulainen Briitankukka ihastuttaa suloisilla kellertävillä pienillä kukilla. UUTUUS 2020. Voidaan kasvattaa niin ruukussa, amppelissa, parvekelaatikossa kuin kukkapenkissäkin. m w S 70-1373 Briitankukka ’Goldstar Yellow’ 5 kpl 6,95 € 70-1374 Briitankukka ’Goldstar Yellow’ 10 kpl 12,95 € (ovh. 13,90)

(Satureja douglasii ’Indian Mint’) Miellyttävästi piparmintulta tuoksuva amppelikasvi, jonka pitkiin versoihin kasvaa satamäärin pieniä valkeita kukkia. Kaunis lisä värikkäiden kesäkukkien joukossa. Helppohoitoinen, taudin ja tuholaisten kestävä. Voidaan käyttää myös hyötykäytössä. m w S 70-1375 Intiaaniminttu 5 kpl 9,95 €

Liity ilmaisen Puutarhurin Perjantaipostin tilaajaksi Puutarhurin Perjantaiposti on meidän oman puutarhurimme Juhan kirjoittama joka perjantainen sähköpostiuutiskirje. Kirjeestä saat ammattitaitoisia ja ajankohtaisia vinkkejä puutarhan ja pihan hoitoon, tarjouksia uusimmista tuotteista sekä erikoistarjouksia ainoastaan Perjantaipostin lukijoille. Kirjeen kautta pääset hyppäämään myös puutarhuri Juhan omaan arkiseen elämään puutarhalla. Voit liittyä uutiskirjeen lukijaksi nettisivuillamme tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. www.puutarha.com puutarha@kodinkukat.fi

18

TARJOUS

12 kpl

-20%

6,95 €

(ovh. 8,90)

3. LEIJONANKITA ’TWINNY’ (Antirrhinum majus) Ihastuttavat ’Twinny’- sarjan leijonankidat hehkuvat pastellinsävyissä ja hurmaavat kerrotuilla kukillaan. Hyvä säänkesto. Voidaan kasvattaa niin ruukussa kuin kukkapenkissäkin. m w XS 70-1376 Leijonankita ’Twinny’ 12 kpl 6,95 € (ovh. 8,90)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Nimensä veroiset Tähtisilmät! * 2020

2020 ’PURPLE SUN’ 4. TÄHTISILMÄ ’PURPLE SUN’ (Osteosperumum FlowerPower ’Purple Sun’) Perhosia houkutteleva tähtisilmä on erinomainen kesäkukka, joka sopii ruukkuihin, parvekelaatikoihin ja maahan istutettavaksi. 215-20 cm m w L 70-1377 Tähtisilmä ’Purple Sun’ 3 kpl 8,95 € 5. KORISTEBATAATTI ’SOLAR TOWER BLACK’ (Ipomoea batatas ’Solar Tower Black’) Rehevä ja köynnöstävä koristebataatti pitää lämmöstä ja se onkin aurinkoisilla ja paahteisilla paikoilla kuin kotonaan. Bataatti on erinomainen yhdistelmäkasvi tähtisilmän kanssa. m w L 70-1378 Koristebataatti’ Solar Tower Black’ 3 kpl 7,95 € 70-1379 Lajitelma ’Black Sun’ (3+3) 6 kpl 15,95 € (ovh. 16,90) ’BLACK SUN’

2020

2020

6. TÄHTISILMÄ ’FRANCISCO’(Osteospermum ecklonis ’Double Francisco’) Perhosia houkutteleva tähtisilmä on erinomainen kesäkukka, joka sopii ruukkuihin, parvekelaatikoihin ja maahan istutettavaksi. Kukat ovat hyvin koristeelliset ja kauniit, lehdet ovat kiiltävät ja tummanvihreät. 215-20 cm m w M 70-1380 Tähtisilmä ’Francisco’ 4 kpl 7,95 €

7. TÄHTISILMÄ ’PEDRO’ (Osteospermum ecklonis ’Double Pedro’) Perhosia houkutteleva tähtisilmä on erinomainen kesäkukka, joka sopii ruukkuihin, parvekelaatikoihin ja maahan istutettavaksi. Kukat ovat hyvin koristeelliset ja kauniit, lehdet ovat kiiltävät ja tummanvihreät. 215-20 cm m w M 70-1381 Tähtisilmä ’Pedro’ 4 kpl 7,95 € 19


Suosittelem

2020

me !

2. NUKENKAULUS ’MAGENTA DELIGHT’ (Brachyscome multidida ’Magenta Delight’) Nukenkaulus on erittäin sateenkestävä ja helppohoitoinen. Kestää hyvin jopa pientä kuivahtamista. Soveltuu erinomaisesti amppeleihin, ruukkuihin tai parvekelaatikoihin. Värisekoitus. m w M 70-1383 Nukenkaulus ’Magenta Delight’ 4 kpl 7,95 €

TARJOUS

Salvia ’Mysty’ 4 kpl

1. SALVIA ’MYSTY’ (Salvia x hybrida ’Mysty’) Näyttävä, suurikukallinen salvia houkuttelee perhosia tuoksullaan. Pensasmainen kasvutapa, suuret näyttävät lehdet ja sinililat upeat kukinnot tekevät salviasta erinomaisen ruukkukasvin. Hyvä myös kukkapenkkien reunuskasvina ja leikkokukkana. ` heinä-elo 2 30 cm m w M 70-1382 Salvia ’Mysty’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

-20%

4. LUMIHIUTALE (Sutera diffusus) Suurikukkaiset lumihiutalelajikkeet, jotka kukkivat varmasti ja taukoamatta aina talven tuloon asti. Ei tarvitse nyppiä. Ihanteellinen valinta puolivarjoisalle ja varjoisalle kasvupaikalle. w l S 70-1385 Lumihiutalemix 5 kpl 9,95 € 20

7,95 € (ovh. 9,95)

3. SINIVIUHKA ’DEEP PINK’ (Scaevola ’Deep Pink’) Pienet, tähtimäiset pinkit kukat. Lamoavan kasvutapan vuoksi sopii mainiosti amppeleihin, ruukkuihin, parvekelaatikoihin tai kukkapenkkien reunuskasviksi. Kukkii koko kesän, myöhäiseen syksyyn saakka. m w 220-30 cm M 70-1384 Siniviuhka ’Deep Pink’ 4 kpl

7,95 €

5. LAVENTELI ’ESSENSE PURPLE’ (Lavandula angustifolia ’Essense Purple’) Viehättävä laventeli houkuttelee perhosia tuoksullaan. Pensasmainen kasvutapa, hopeanharmaa lehdistö ja sinililat kukat tekevät laventelista erinomaisen ruukkukasvin. ` heinä-elo m w S 70-1386 Laventeli ’Essense Purple’ 5 kpl 8,95 €

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Monivuotiset köynnökset nyt edullisesti! * 2020

O US SUPERTARJ Kärhö ’Little Lemons’ 3 kpl

-30%

15,95 € (ovh. 22,90)

6. KÄRHÖ ’LITTLE LEMONS’ (Clematis ’Little Lemons’) Kärhö-UUTUUS,

joka sopii myös erinomaisesti amppeleihin ja ruukkuihin. Rehevä ja köynnöstävä kasvutapa. Kärhö pitää lämmöstä ja se onkin aurinkoisilla ja paahteisilla paikoilla kuin kotonaan. Monivuotinen. m w L 70-1387 Kärhö ’Little Lemons’ 3 kpl 15,95 € (ovh. 22,90)

7. VUORIKÄRHÖ ’MARJORIE’ Clematis montana ’Marjorie’) Kerrottukukallinen, tuoksuva köynnös aurinkoiselle kasvupaikalle. Harvoin saatavilla. Sopii hyvin istutettavaksi talon seinustalle, säleikköön tai aitaa vasten. Sopii myös maanpeite kasviksi. Vyöhyke I-III. ` kesä-heinäkuu 22-4 m m L 70-1388 Vuorikärhö ’Marjorie’ 3 kpl 9,95 € (ovh. 12,90)

8. KÖYNNÖSHORTENSIA (Hydrangea petiolaris) Valloittava

köynnöshortensia sopii parhaiten seinustalle, aidan viereen, puiden runkoja pitkin kiipeämään tai muiden pensaisen joukkoon. Viihtyy parhaiten varjoisalla ja puolivarjoisalla kasvupaikalla. ` heinä-elo 25-10 m <-> 1-1,5 m w l L 70-1389 Köynnöshortensia 3 kpl 9,95 €

21


* Monivuotiset perennat nyt edullisesti! * 2020

TARJOUS Syysleimu ’Purple’ 4 kpl

-20%

9,95 € (ovh. 12,95)

’PURPLE’ 1. SYYSLEIMU PURPLE & WHITE WITH EYE

(Phlox paniculata ’Famous Purple Impr.’ & ’White With Eye’) Väriloistoa loppukesään! Suuret, terttumaiset kukinnot hurmaavat upeilla väreillä. Matalakasvuiset UUTUUS-lajikkeet, jotka sopii erinomaisesti myös pieniin puutarhoihin ja ruukkukasvatukseen. Ne ovat myös erinomaisia leikkokukkia. ` heinä-syys 240-60 cm <-> 30-40 cm m w M 70-1390 Syysleimu ’Purple’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,95) 70-1391 Syysleimu ’White With Eye’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,95)

’WHITE WITH EYE’

2. SALKORUUSU MIX (Alcea Rosea ’Chater’s Double’)

Salkoruusu on kaksivuotisten kasvien klassikko! Suotuisalla kasvupaikalla kukkii jo ensimmäisenä vuotena, talvehtii lehtiruusukkeena. Sekoitus ihastuttavia värejä. ` heinä-elokuu 2160 cm m w $ XS 70-1392 Salkoruusu mix 12 kpl 8,95 € (ovh. 12,50)

22

3. VÄRIMINTTU ’BALMY ROSE’ (Monarda ‘Balmy Rose’) Värimintut

ovat todellinen väriläiskä syyskesän puutarhassa! Värimintut tuoksuvat miellyttävästi ja ovat erinomainen mesilähde perhosille. ` heinä-syys 2 80-90 cm m w M 70-1393 Väriminttu ’Balmy Rose’ 4 kpl 9,95 €

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


2020

4. NUMMIAJURUOHO ’ALBIFLORUS’ (Thymus praecox ’Albiflorus’) Nummiajuruoho on loistava maanpeittokasvi ja siitä kasvaakin ajan kuluessa perhosia houkutteleva matto. Ainavihanta nummiajuruoho kukkii heinäkuussa tuoksuvin valkoisin kukin. ` heinä-elo 25-10 cm m S 70-1394 Nummiajuruoho ’Albiflorus’ 10 kpl 9,95 €

5. NUMMIAJURUOHO ’RED CARPET’ (Thymus praecox ’Red Carpet’) Nummiajuruoho on loistava maanpeittokasvi ja siitä kasvaakin ajan kuluessa värikäs, perhosia houkutteleva matto. Ainavihanta nummiajuruoho kukkii heinäkuussa tuoksuvin vaaleanpunaisin kukin. ` heinä-elo 25-10 cm m S 70-1395 Nummiajuruoho ’Red Carpet’ 10 kpl 9,95 €

6. MALJALAUKKANEILIKKA (Armeria pseudarmeria)

Ihastuttavat pallomaiset kukinnot. Viihtyy aurinkoisella ja kuivalla kasvupaikalla esim. kivikossa tai reunuskasvina. Ikivihreät lehdet. ` kesä-heinä 215-25 cm m $ XS 70-1396 Maljalaukkaneilikka ’Purple Rose’ 6 kpl 6,95 € 70-1397 Maljalaukkaneilikka ’Red’ 6 kpl 6,95 € 70-1398 Maljalaukkaneilikka ’White’ 6 kpl 6,95 € 70-1399 Maljalaukkaneilikka lajitelma (2+2+2) 6 kpl 6,95 €

7. KORUKURJENNOKKA (Erodium x variabile ’Bishop’s Form’) Korukurjennokka on kaunis pienikukallinen, pitkään kukkiva erikoisuus kivikkoon. Sopii erinomaisesti myös ruukkuistutuksiin sekä haudoille pitkäaikaisen kukintansa ansiosta. ` touko-elo 25-10 cm <-> 20-30 cm m w S 70-1400 Korukurjennokka ’Bishop’s Form’ 5 kpl 9,95 €

2020

-23%

-23%

-23%

8. AKILEIJA ’WINKY DOUBLE RED & WHITE’

9. LUSIKKAMAKSARUOHO ’CAPE BLANCO’

10. KORALLIKEIJUNKUKKA ’LEUCHTKÄFER’

(Aquilegia vulgaris ’Winky Double Red & White’) Vanhanajan puutarhakasvi! Erityisen kaunis lajike kerrottuine puna-valkoisine kukkineen. Viihtyy parhaiten runsasmultaisessa, salaojitetussa maassa. ` elo-loka 230-35 cm <-> 30 cm m w XS 70-1401 Akileija ’Winky Double Red & White’ 6 kpl 6,95 € (ovh. 9,95)

(Sedum spathulifolium ’Cape Blanco’) Sopii kivikkotarhoihin ja aurinkoisten perennaryhmien reunuskasviksi. Kaunis mattomainen kasvutapa. ` touko-heinä 210 cm <-> 20-25 cm m w M 70-1402 Lusikkamaksaruoho ’Cape Blanco’ 4 kpl 6,95 € (ovh. 9,95)

(Heuchera sanguinea ’Leuchtkäfer’) Tulipunaiset kauniit kukat ovat tiiviissä valtikkamaisissa kukinnoissa. Lehtien tumma väri tuo kauniisti kukkien hehkun esiin. ` kesä-syys 2 30-40 cm <-> 30-40 cm m w S 70-1403 Korallikeijunkukka ’Leuchtkäfer’ 5 kpl 5,95 € (ovh. 8,95)

23


Suosittelem

me !

2020

TARJOUS Sammalleimu ’Fabulous Blue’ 10 kpl 1. SAMMALLEIMU ’FABULOUS BLUE’ (Phlox subulata ’Fabulous Blue Dark Center ’) Erittäin helppohoitoinen ja kiitollinen maanpeittokasvi, joka sopii hyvin rinteisiin, kivikkoon ja muurien päälle. ` kesä-syyskuu 215 cm m w S 70-1404 Sammalleimu ’Fabulous Blue’ 10 kpl 9,95 € (ovh. 12,95) 70-1405 Sammalleimu ’Fabulous Blue’ 20 kpl 17,95 € (ovh. 19,90)

-23%

9,95€ (ovh. 12,95)

2020

2020

RED PURPLE ROSE

PINK

2. KÄRSÄMÖT (Achillea millefolium ’Milly Rock Rose’ & ’Red’)

Kärsämöt ovat erinomaisia perennoja puutarhan kaikkein aurinkoisimmille paikoille. Monivuotinen, kestävä perenna. ` kesä-heinä 245 cm <-> 35 cm m M $ 70-1406 Kärsämö ’Milly Rock Rose’ 4 kpl 8,95 € 70-1407 Kärsämö ’Milly Rock Red’ 4 kpl 8,95 € 70-1408 Kärsämö lajitelma (4+4) 8 kpl 15,95 € (ovh 17,90)

24

3. NEILIKKA (Dianthus hybrida ’Dinetta Pink’ & ’Purple’) Ahkerasti kukkivat, tuuheakasvuisen neilikat koristavat jo muutamalla taimella kukkapenkkiäsi kauniisti läpi kesän. Talvehtii viileässä ja valoisassa, pakkasettomassa paikassa. ` kesä-lokakuu 2 20-30 cm m w S 70-1409 Neilikka ’Dinetta Pink’ 5 kpl 9,95 € 70-1410 Neilikka ’Dinetta Purple’ 5 kpl 9,95 € 70-1411 Neilikkalajitelma (5+5) 10 kpl 17,95 € (ovh. 19,90)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


4. SINILEMMIÖ (Lithodora diffusa ) Sinilemmiö on matala, varpumainen perenna, johon muodostuu satamäärin pieniä, syvänsinisiä kukkia. Sopii hyvin kivikkoon tai reunuskasviksi aurinkoiselle kasvupaikalle. Kukinta jatkuu koko kesän aina pakkasiin asti. ` heinä-syyskuu 210-15 cm m w S 70-1412 Sinilemmiö 5 kpl 9,95 €

2020

5. SORMUSTINKUKKA ’PINK PANTHER’ (Digitalis x hybrida ’Pink Panther’) Sormustinkukan isot ja näyttävät kukkavanat ovat täynnä pieniä, kellomaisia kukkia. Soveltuu erityisen hyvin myös ruukkukasvatukseen. ` heinä-elo 250-60 cm m w S 70-1413 Sormustinkukka ’Pink Panther’ 5 kpl 8,95 €

6. HOPEAEUCALYPTYS (Eucalyptus gunnii ’Silver Tropfen’) Erittäin koristeelliset, pyöreät, hopeansiniset lehdet. Eukalyptus menestyy niin kuivassa kuin kosteassakin maassa. Erittäin suosittu leikkokukka koristeellisten lehtien vuoksi. Hopeaeucalyptyksen oksat karkottavat muurahaisia. 2100 cm m w XS 70-1414 Hopeaeucalyptys 6 kpl 7,95 € 70-1415 Hopeaeucalyptys 12 kpl 11,95 € (ovh. 15,90)

-23% 7. PIKKUTALVIO (Vinca minor ’Blue’)

Ikivihreä maanpeiteperenna. Kukkii alkukesällä ihastuttavin taivaansinisin kukin. Helppohoitoinen ja kestävä. ` touko-kesä 2 10 cm m w S 70-1416 Pikkutalvio 5 kpl 6,95 € (ovh 9,95)

-23% 8. JALORITARINKANNUS MIX (Delphinium ’Magic Fountains’)

Ritarinkannusten isot ja näyttävät kukkavanat ovat täynnä pieniä, valkosilmäisiä ja ruusumaisen kerrannaisia kukkia. Ei tarvitse tuentaa. Lajitelma sisältää useita upeita värisävyjä. ` heinä-elokuu 280 cm m w XS 70-1417 Jaloritarinkannus mix 12 kpl 9,95 € (ovh. 12,95)

25


TARJOUS

(2+2) 4 kpl

-20%

7,95 €

(ovh. 9,95)

1. PATIOTOMAATTI ’PLUMBRELLA RED’ (Solanum lycopersicum) Mau-

kas patiotomaatti, jonka mehukkaat ja pehmeäkuoriset hedelmät sopivat sellaisenaan napostelavaksi tai salaatteihin. Yksi hedelmä painaa 20 g. Varkaita ei tarvitse poistaa. 230-35 cm m M 70-1418 Patiotomaatti ’Plumbrella Red’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95) 70-1420 Patiotomaatti lajitelma (2+2) 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

3. AMPPELITOMAATTI ’TUMBLER’ (Solanum lycopersicum)

Erityisen hyvin amppelikasvatukseen soveltuva lajike. Maukkaat punaiset tomaatit. Varkaita ei tarvitse poistaa. m L 70-1421 Amppelitomaatti ’Tumbler’ 3 kpl 9,95 €

5. TOMAATTILANNOITE

cum) Maukas patiotomaatti, jonka mehukkaat ja pehmeäkuoriset hedelmät sopivat sellaisenaan napostelavaksi tai salaatteihin. Yksi hedelmä painaa 20 g. Varkaita ei tarvitse poistaa. 230-35 cm m M 70-1419 Patiotomaatti ’Plumbrella Orange’ 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95) 70-1420 Patiotomaatti lajitelma (2+2) 4 kpl 7,95 € (ovh. 9,95)

4. MINITOMAATTI ’PEPE’ (Solanum lycopersicum) Runkotomaatti, joka tekee runsaasti minitomaatteja. Yksi tomaatti painaa vain 10-15 g eli on pienen mozzarellapallon kokoinen. Sopii erityisen hyvin sellaisenaan popsittavaksi, salaatteihin tai esim. voileipäkakkujen koristeeksi. Aromaattiset ja makeat hedelmät. Varkaita ei tarvitse poistaa. Kannattaa tukea. m M 70-1422 Minitomaatti ’Pepe’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 13,95)

6. TAIMIKLIPSI 20 KPL

Tomaateille suunniteltu erikoislannoite. Lannoite parantaa tomaattien satoa sekä hedelmien makua. Helppo käyttää ja annostella. Sopii myös kurkkujen ja kurpitsoiden lannoittamiseen. Pakkauksessa 16 lannoitepuikkoa. 00-1355 Tomaattilannoite 5,90 €

26

2. PATIOTOMAATTI ’PLUMBRELLA ORANGE’ (Solanum lycopersi-

Muovinen klipsi tomaattien ja kurkkujen tukemiseen. Vahvaa muovia, kestää usean vuoden käytön. 00-1356 Taimiklipsi 20 kpl 5,00 €

7. TUKINARU Tomaattien ja kurkkujen tuenta onnistuu parhaiten tukinarun avulla. Tukinaru kierretään varren ympärille kasvun tahdissa. Metallisen pidikkeen avulla pystyt helposti säätämään narua oikean pituiseksi. 00-1357 Tukinaru 1 kpl 1,90 € 00-1358 Tukinaru 10 kpl 15,00 €

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


* Puutarhurin parhaat tomaatit! * 2020 MAESTRIA

PEPE

TARJOUS Lajitelma (1+1+1+1) 4 kpl PREVIA

-29%

9,95 € (ovh. 15,95)

8. TOMAATTILAJITELMA

COOKIE

(Solanum lycopersicum) Lajitelma erikoislajikkeita. Maestria, Pepe, Previa ja Cookie. Lajitelman tomaatit ovat runsassatoisia runkotomaatteja. Kaikki lajitelman tomaatit soveltuvat avomaalle, kasvihuoneeseen tai ruukkuun lämpimälle seinustalle. Huom! Kaikki lajitelman tomaatit eivät näy kuvassa. Lisätietoja erikoistomaateista www. puutarha.com. m M 70-1423 Tomaattilajitelma (1+1+1+1) 4 kpl 9,95€ (ovh. 15,95)

9. SYDÄNTOMAATTI ’HEART BREAKERS’ (Solanum lycopersicum)

Maukas pensastomaatti, jonka mehukkaat ja pehmeäkuoriset hedelmät ovat kuin pieniä sydämiä, jopa juuret kasvavat sydämen muodossa. Varkaita ei tarvitse poistaa. 230-35 cm m L 70-1424 Sydäntomaatti ’Heart Breakers’ 3 kpl 9,95 €

10. RUUKKUTOMAATTI ’TARTUFO’ (Solanum lycopersicum) Matalakasvuinen ruukkutomaatti. Aromaattiset, makeat, lähes mustat hedelmät. ’Tartufo’ sopii erityisen hyvin ruukkukasvatukseen parvekkeelle tai terassille lämpimälle paikalle. Varkaita ei tarvitse poistaa. 230cm m L 70-1425 Ruukkutomaatti ’Tartufo’ 3 kpl 9,95 € 27


* Kesän makeimmat mansikat * 2020

2. KUKKATORNI FLOWER TOWER Flower Tower® on näyttävä kasvualusta kesän kukille ja yrteille. Korkeus 86 cm. 00-1338 Kukkatorni 24,95 €

2020

1. AMPPELIMANSIKKA ’OSTARA’ (Fragaria x ananassa ’Ostara’ & F. ’Florentina’) Jatkuvasatoiset lajikkeet, jotka tuottavat makeita marjoja koko kesän. Kasvutavaltaan erinomaiset lajikkeet amppeleihin. Voit istuttaa taimet myös amppelikassiin tai mansikkatorniin, näin saat herkullisen mansikkaputouksen. 3 kpl/amppeli. Toimitetaan juurakoina. m ’FLORENTINA’ 70-1426 Amppelimansikka ’Ostara’ 3 kpl 7,95 € 70-1427 Amppelimansikka ’Florentina’ 3 kpl 9,95 € 70-1428 Amppelimansikka ’Ostara’ 6 kpl 14,95 € (ovh. 15,90) 70-1429 Amppelimansikka ’Florentina’ 6 kpl 17,95 € (ovh. 19,90)

2. MANSIKKA ’TOSCANA’ (Fragaria x ananassa ’Toscana’)

Jatkuvasatoinen lajike, jonka syvän ruusunpunaiset kukat hurmaavat kaikki mansikoiden ystävät. Tuottaa runsaasti maukkaita ja täyteläisiä mansikoita koko kesän ajan. Soveltuu erinomaisesti ruukkuun, amppeliin tai maahan istutettavaksi. m S 70-1430 Mansikka ’Toscana’ 5 kpl 9,95 €

28

3. AMPPELIKASSI 2 KPL Kestävästä muovista valmistetussa amppelikassissa on reiät kuudelle taimelle. Pituus n. 30 cm. Pakkaus sisältää 2 kpl amppelikasseja. 00-1351 Amppelikassi 2 kpl

12,50 €

3. MANSIKKALAJITELMA (Fragaria x ananassa) Mansikkalajitel-

massa on 3 jatkuvasatoista lajiketta, joita voit kasvattaa isossa ruukussa, amppelissa tai vaikkapa amppelikassissa. Pakkaus sisältää valko-, puna- ja roosakukkaisia taimia. m S 70-1431 Mansikkalajitelma ’Flower Berry’ 5 kpl 9,95 € 70-1432 Mansikkalajitelma ’Flower Berry’ 10 kpl 14,95 € (ovh. 19,80)

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


2020 2020

4. LAKRITSIYRTTI (Tagetes filifolia ) Ihastuttava lakritsin ja aniksen maku. Lakritsille tuoksuva ja maistuvaa yrttiä voidaan popsia sellaisenaan. Sopii käytettäväksi myös vaalean kalan kanssa, salaatteihin, smoothieihin ja jälkiruokiin. 225-30 cm m w M 70-1433 Lakritsiyrtti 4 kpl 9,95 €

2020

6. GOJI-MARJA 5. RYPÄLEKURKKU (Gynostemma pentaphyllum) Rypälekurkku tunnetaan myös nimellä Jiaogulan, kuolemattomuusyrtti. Köynnöstävä yrtti, joka sisältää paljon antioksidantteja. 225-30 cm m w S 70-1434 Rypälekurkku 5 kpl 9,95 €

(Lycium barbarum) Ravinteikas terveysherkku! Goji-marja on rentokasvuinen pensas, joka viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla. Kasvin voi istuttaa maahan tai ruukkuun. Marjoja voi syödä sellaisenaan tai lisätä esim. puuron, myslin tai jogurtin sekaan. Marjat voi myös kuivattaa. Talvehtii maahan istutettuna. m L 70-1435 Goji-marja 3 kpl 9,95 €

7. PÄÄRYNÄMELONI ’SUGAR GOLD’

8. ANANASKIRSIKKA

(Solanum muricatum ’Sugar Gold’) Koristeellinen ja nopeakasvuinen ’Sugar Gold’ tuottaa hedelmiä jo ensimmäisenä kesänä. Sen soikeanpyöreät, violetin raidalliset hedelmät ovat herkullisen makeita muistuttaen hieman melonin ja päärynän makua. Suosittelemme kasvatusta kasvihuoneessa tai ruukkuun istutettuna lämpimällä paikalla. m L 70-1436 Päärynämeloni ’Sugar Gold’ 3 kpl 9,95 €

(Physalis pruinosa) Herkullinen ananaskirsikka soveltuu kasvihuoneviljelyyn tai ruukkukasvatukseen aurinkoiselle paikalle. Lämpimänä kesänä se ehtii tuottaa hyvin satoa myös avomaalla. Ananaskirsikan maussa on vivahdus ananaksen ja karviaisen makua. m M 70-1437 Ananaskirsikka 4 kpl 7,95 €

lisää tuotteita ja tarjouksia

www.puutarha.com

29


1. SALAATTIKURKKU ’TAJO’ (Cucumis sativus ’Tajo’) Harrasteviljelijän suosikkikurkku! Tajo on satoisa ja aikainen harraste-viljelijöiden suuren suosion saavuttanut kurkku. Tajo viihtyy parhaiten lämpimällä ja suojaisalla kasvupaikalla. Erittäin härmäkestävä lajike. m L 70-1438 Salaattikurkku ’Tajo’ 3 kpl 7,95 €

2. AMPPELIKURKKU ’MINI STAR’ (Cucumis sativus ’Mini Star’)

Rapean raikkaan ja hyvän makuisen snack-kurkku ’Mini Starin’ sileäpintaiset hedelmät ovat maukkaimmillaan 8-10 cm kokoisina. Se sopii kasvatettavaksi tiiviin kasvutapansa ansiosta erinomaisesti amppeleissa ja ruukuissa. m L 70-1439 Amppelikurkku ’Mini Star’ 3 kpl 9,95 €

4. AVOMAANKURKKU ’PROFI’ (Cucumis sativus ’Profi’)

Avomaankurkkujen parhaimmistoa! ’Profi’ on erittäin kestävä, helppohoitoinen ja aikainen avomaankurkku, jonka tummanvihreät hedelmät ovat nystyrälliset. Se viihtyy parhaiten aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. m L 70-1441 Avomaankurkku ’Profi’ 3 kpl 5,95 €

3. PATIOMUNAKOISO ’JACKPOT’ (Solanum melongena ’Jackpot’) Terveellisestä munakoisosta voi valmistaa monenlaista ruokaa. Maukas maku tulee esiin kypsennettäessä. Sopii erityisen hyvin ruukkukasvatukseen parvekkeelle tai terassille sekä kasvihuonekasvatukseen. m M 70-1440 Patiomunakoiso ’Jackpot’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 12,90) 30

5. PATIOKESÄKURPITSA ’EASY PICK GREEN’ (Cucurbita pepo ’Easy

Pick Green’) Ruukkukasvatukseen erinomaisesti sopiva tiiviskasvuinen kesäkurpitsalajike. Kasvusto on vain noin puolet normaalin kesäkurpitsan kasvuston koosta. Runsassatoinen! Tummanvihreät herkulliset hedelmät. Sopii myös kasvihuonekasvatukseen. m L 70-1442 Patiokesäkurpitsa ’Easy Pick Green’ 3 kpl 9,95 €

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


TARJOUS

(2+2) 4 kpl

-20%

9,95 €

(ovh. 12,95)

6. MINIPAPRIKA ’SNACKOR ORANGE’ (Capsicum annuum ’Snackor

Orange’) Erittäin makea, hyväntuoksuinen ja satoisa napostelupaprika. Pitkänomaiset, oranssit hedelmät ovat kooltaan n. 6 cm. Aikainen, matalakasvuinen lajike. Sopii terasseille ruukkuihin, seinustoille ja kasvihuoneeseen. m M 70-1443 Minipaprika ‘Snackor Orange’ 4 kpl 12,95 € 70-1445 Minipaprika lajitelma (2+2) 4 kpl 9,95 € (ovh. 15,90)

7. MINIPAPRIKA ’SNACKOR RED’ (Capsicum annuum ’Snackor Red’) Erittäin makea, hyväntuoksuinen ja satoisa napostelupaprika. Pitkänomaiset, punaiset hedelmät ovat kooltaan n. 6 cm. Aikainen, matalakasvuinen lajike. Sopii terasseille ruukkuihin, seinustoille ja kasvihuoneeseen. m M 70-1444 Minipaprika ‘Snackor Red’ 4 kpl 12,95 € 70-1445 Minipaprika lajitelma (2+2) 4 kpl 9,95 € (ovh. 15,90)

8. CHILI ’PATIO BASKET ON FIRE’ (Capsicum annuum ’Patio Basket

9. ROSMARIINI ’BLUE RAIN’ (Rosmarinus ’Blue Rain’) Rentokasvuinen

On Fire’) Koristeellinen, viehättävä, satoisa, kasvutavaltaan matala ja tiivis. Melko tulinen chili. Kasvattaa runsaasti pieniä keltaisen, oranssin ja kirkkaanpunaisen värisiä hedelmiä, jotka ovat erittäin vitamiinipitoisia. Erinomainen ruukkukasvatukseen. m M 70-1446 Chili ‘Patio Basket On Fire’ 4 kpl 9,95 € (ovh. 15,90)

rosmariini ’Blue Rain’ sopii erinomaisesti ruukkuihin ja amppeleihin. Sen miellyttävä rosmariinin tuoksu ja suloiset pienet siniset kukat tekevät siitä erityisen koristeellisen. Voidaan talvettaa viileässä pakkasettomassa paikassa. m w M 70-1447 Rosmariini ’Blue Rain’ 4 kpl 9,95 €

TYYTYVÄISYYSTAKUU! Kaikilla tämän kuvaston tuotteilla on 100 % tyytyväisyystakuu

NÄIN TOIMITAMME TÄMÄN KUVASTON TAIMET: Taimikohtaisesti mitoitetut lähetysrasiat takaavat taimien turvallisen kuljetuksen. Taimien lähetykset 25 vuoden kokemuksella.

TAIMIKOOT

• laadukkaat taimet edullisesti ilman välikäsiä • lähetykset kevään aikana kasvukauden etenemisen mukaisesti • asiantuntevaa neuvontaa • kaikkien lähetysten mukana selkeät istutus- ja jatkokasvatusohjeet • useita uutuuslajikkeita, jotka saatavilla vain Kodin Kukilta! • taimien suhteellinen hiilijalanjälki on kaikkein pienin • valikoimissa sekä hyöty- että koristekasvien taimia Esikasvatetuista taimista kasvattaminen on helppoa, hauskaa ja edullista.

31


Lue

karkottimista ja muista tarvikkeista tarkemmat tuotekuvaukset nettisivuiltamme www.puutarha.com

SOLAR SNAKE REPELLER Suosittu käärmekarkotin, joka karkoittaa käärmeet pihasta tehokkaaasti. Aurinkokennolla toimiva. Karkotin lähettää signaalia kaikkiin suuntiin n.20 metrin päähän. 00-1342 Solar snake repeller 34,99 € (ovh. 44,99)

MYYRÄKARKOTIN TWIN 2 KPL Tehokas aurinkokennolla toimiva myyräkarkotin. Äänisignaalilla toimiva. Toiminta-alue jopa 400 m². 00-1343 Myyräkarkotin Twin 2 kpl 34,50 € (ovh. 37,95)

HIIRIEN JA HYÖNTEISTEN KARKOTIN Karkotin, joka pitää ultraäänen avulla hiiret ja pikkuötökät poissa. Toiminta-alue 45 m². Paristokäyttöinen. 00-1344 Hiirien ja hyönteisten karkotin 24,90 €

NIGHTLIGHT PEST REPELLER Verkkovirralla toimiva hiirien, rottien ja pikkuötököiden karkotin. Turvallinen koirille, kissoille ja linnuille. 90 m². 00-1345 Nightlight Pest Repeller 29,90 €

KELTA-ANSA 10 KPL, KASVIHUONEKÄYTTÖÖN Myrkyttömiä, keltaisia ansoja ansarijauhiaisten, miinaajakärpästen, harsosääskien ja muiden lentävien tuholaisten tarkkailuun ja torjuntaan kasvihuoneissa ja kotona. Toimii myös ns. banaanikärpäsille. 00-1346 Kelta-ansa 10x25cm 10 kpl 9,90 €

HYTTYSLYHTY + TÄYDENNYSPAKKAUS Hyödyllinen ja samalla tunnelmaa luova tuote. Täydennyspakkaus sis. 3 kpl kynttilöitä + karkotintyynyjä. 00-1347 Hyttyslyhty + täydennyspakkaus 29,90 € 00-1348 Täydennyspakkaus 9,90 €

32

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


TAIMIRUUKUT

TAIMIRUUKUT Muoviset ruukut taimikasvatukseen. 1 taimi / 1 ruukku. 00-1361 Taimiruukku 8x8 cm, musta 24 kpl 5,90 €

ECOKOIVU-KOIVUTISLE 1 LITRA Suomalainen, täysin myrkytön ja ympäristöystävällinen koivutisle sopii esim. hajunpoistoon ulkokäymälöistä ja komposteista. 00-1349 Koivutisle 1 l 13,90 €

ETANARAE 1 KG Natria Etanarae on tehokas ja luonnonmukainen etanoiden ja kotiloiden torjunta-aine. 00-1350 Etanarae 1 kg 29,90 €

KASVATUSNAPIT 30 KPL Puristetut turvenapit siemenkylvöihin ja pistokaslisäykseen. Suosittelemme! 00-1363 Kasvatusnapit 30 kpl

MINIKASVIHUONE Sopii esimerkiksi siemenkylvöihin ja pistokaslisäyksiin kasvatusnapeissa. Paikat yhteensä 36 taimelle. 00-1362 Minikasvihuone 3 kpl

SUMUTINPULLO Täysin uudenlainen sumutepullo, jossa on erittäin hieno ja pitkäkestoinen sumute. 00-1367 Sumutinpullo 6,90 € 00-1368 Sumutinpullo 3 kpl

ISTUTUSSORMIKKAAT Kekseliäät istutussormikkaat, jossa toisessa sormikkaassa vahvat ABSmuoviset kynnet. Latexpinnoitettu 3/4. Yhdenkoon 8,5”/M-L. 00-1352 Istutussormikkaat 5,95€

ALTAKASTELUMATTO Suomalaisesta kierrätystekstiilistä valmistettu vettä imevä matto esikasvatukseen taimiruukkujen pohjalle. Maton koko 50 x 100 cm. 00-1369 Altakastelumatto 7,90€

RUUKKUALUSTA MUSTA Vahvasta materiaalista valmistettu ruukkualusta. Koko 60 x 30 cm. Yhdelle alustalle mahtuu 21 kpl 8 x 8 cm taimiruukkuja. 00-1339 Ruukkualusta 6,90 €

KASVATUSSÄKKI Kestävä muovinen kasvatussäkki kesäkukille, yrteille tai vihanneksille. Vetoisuus 90 litraa. Mitat 100 cm x 40 cm x 23 cm. 00-1370 Kasvatussäkki 12,90 €

BIOHIILI Biohiili pitää kasvualustan kuohkeana, se sitoo vettä ja ravinteita sekä lisää mikrobien kasvua. 00-1353 Biolhiili 3 l 7,95 €

VERMIKULIITTI 3L Ympäristöystävällinen luonnollinen maanparannusaine, joka pidättää kosteutta. Aine sekoitetaan multaan tai katetaan kylvös. 00-1354 Vermikuliitti 3 l 7,50 €

PERLIITTI 0,5 L Ehkäisee kasvualustan tiivistymistä. Edistää siementen itämistä ja taimien juurtumista. 100 % luonnontuote. 00-1365 Perliitti 3,50 €

3,90 €

19,90 €

Muoviset ruukut taimikasvatukseen.

00-1359 Taimiruukku 8x8 cm, lime 20 kpl 5,90 € 00-1360 Taimiruukku 8x8 cm, pinkki 20 kpl 5,90 €

KASVATUSPAKETTI Kasvatuspaketissa on 3 minikasvihuonetta ja 2 x 30 kasvatusnappia. 00-1364 Kasvatuspaketti 9,90 €

3,90 €

JUURTUMISROUHE 140 G Rouhe tehostaa kasvien juurten kasvua, ravinteiden ja veden saantia ja monivuotisten kasvien talvenkestoa. 00-1366 Juurtumisrouhe 7,50 €

33


saatavilla vain meiltä!

KOOKOSTAIMIMULTA Kasvualusta taimien koulintaan ja uudelleen istuttamiseen. Lisää vain vesi pussiin, möyhennä ja sinulla on valmis kasvualusta. Multa sisältää kaikki kasvien tarvitsemat ravinteet ensimmäiseksi 2-3 viikoksi. 00-1371 Kookostaimimulta 5 l 4,95 € 00-1372 Kookostaimimulta 15 l 9,95 € (ovh. 14,85)

J ERIKOISTAR

KASVILAMPPU Tehokas, ammattilaiskäyttöön suunniteltu LED-kasvilamppu on oiva apu kotipuutarhureiden taimikasvatukseen! Kahden metrin korkeudelle sijoitettuna valaisimesta riittää tehoa 3 x 3 metrin alueelle. Saatavilla myös E27-kannalla varustettu johto, pituus 3,5 m. Antaa myös lisävaloa huonekasveille. 00-1340 Kasvilamppu 65,00 € Amaryllisten kasvatukseen! 00-1341 Kasvilamppu+johto 69,90 €

O US

Lannoitekävyt 50 kpl + Kastelukiteet 100g

KASVIVALAISIN Tehokas, ammattilaiskäyttöön suunniteltu LED-kasvivalaisin on oiva apu kotipuutarhureiden taimikasvatukseen! Kahden metrin korkeudelle sijoitettuna valaisimesta riittää tehoa 3 x 3 metrin alueelle. Saatavilla myös E27-kannalla varustettu johto, pituus 3,5 m. 00-1128 Kasvivalaisin 1 kpl 65,00 € (ovh. 75,00) (ovh. 19,00) 00-1129 Kasvivalaisin 1 kpl + johto 69,90 € (ovh. 82,50)

16,95 €

KASTELUKITEET 100 G Mullan joukkoon sekoitettavat kastelukiteet pidentävät kasteluväliä. 100 g 100 litraan multaan. Täysin maatuva, ei sisällä mikromuoveja. 00-1373 Kastelukiteet 7,50 €

ERIKOISTARJOUS 00-1376 Lannoitekävyt 50 kpl + Kastelukiteet 100g 16,95 € (ovh. 19,00)

LANNOITEKÄVYT Helppokäyttöiset ja pitkävaikutteiset lannoitekävyt. 00-1374 Lannoitekävyt 25 kpl

5,95 €

00-1375 Lannoitekävyt 50 kpl

11,50 €

ALTAKASTELUAMPPELI Erittäin hyvä altakasteluamppeli kukkien, tomaattien, kurkkujen ym. kasvatuksessa. Multatila 6 l. Halkaisija 26 cm. 00-1334 Altakasteluamppeli, valkoinen 1 kpl 5,90 € 00-1336 Altakasteluamppeli, vhreä 1 kpl 5,90 €

Toimi taimien kanssa näin: 1. Tarkista taimien laatu avattuasi paketti ja ota tarvittaessa yhteyttä Kodin Kukkien asiakaspalveluun. Esikasvatettavien taimien huomautusaika on 14 vuorokautta. 2. Nosta rasiat valoisaan paikkaan ja raota kansia. Vältä suoraa auringonvaloa. 3. Istuta taimet mahdollisimman pian niiden saavuttua. 4. Istuta taimet noin 6-8 cm:n ruukkuihin taimi-, kylvö- , kookostaimi- tai kaktusmultaan. Älä käytä liian ravinnepitoista ja tiiviistä multaa (esim. mustat mullat). *!* 5. Kastele multa kevyesti istutuksen jälkeen ja tarkista, että koko juuripaakku on mullan alla. *!* 6. Istuttamisen jälkeen ole huolellinen kastelun kanssa. Anna taimelle lisää vettä vasta, kun mullan pinta on hivenen kuivahtanut. 7. Ole kärsivällinen, sillä taimi kasvattaa ensin juuria ja lähtee vasta sitten kasvuun. Tähän voi mennä jopa 2 – 4 viikkoa. *!* 8. Aloita lannoitus miedolla kastelulannoitteella, kun olet kasvattanut taimia viikon. (mieto annos = noin puolet valmistajan annostusohjeesta) 9. Pidä taimet ensimmäisten viikkojen aikana valoisassa, +18 - +20o:ssa. Lämpötila ei saa laskea juurtumisvaiheessa alle +15o:en , eikä nousta yli +22o:en *!* 10. Sumuttele taimia päivittäin. 11. Ennen taimien ulosistutusta, totuttele niitä vähitellen ulkoilmaan. Jatkokasvatus: 12. Istuta taimet keväällä isompaan ruukkuun tai maahan. Sekoita multaan halutessasi kastelukiteitä. Käytä esim. kukkamultaa, kesäkukkamultaa, kookosmultaa tai puutarhamultaa. Vältä mustan mullan käyttöä! 13. Lannoitus 1 käpy/taimi (3-4 käpyä /n. 23 cm istutusastiaan) tai säännöllinen kastelulannoitus 14. Huom ! Esikasvatuksen jälkeen taimet istutetaan suurempiin astioihin. 1 myyntierä on tarkoitettu n. 23 cm amppeli/ruukkuun tai 60 cm parvekelaatikkoon riittäväksi määräksi. *!* = erityisen tärkeää onnistumisen kannalta

34

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com


TILAUSLOMAKE

Tilaaja Osoite Postitoimipaikka

HUOM! PAKOLLINEN TIETO!

Matkapuhelin

Pakettien säilytysaika max. 7 vrk.

Sähköposti

Sivu

Huom! matkapuhelinnumero pakollinen tieto toimitusviestien takia! Pakettien saapumisilmoitus lähetetään ainoastaan tekstiviestinä.

Tuotenro

3 70-1285

Tuotteen nimi

Pakettimäärä

Lilliputtiverenpisara ’Laura’ 3 kpl

á hinta 3,95 €

Voit tarvittaessa jatkaa tilaustasi erilliselle paperille. Tilaukset verkkokaupasta: WWW.PUUTARHA.COM tai PUHELIMITSE 05 344 0300 Mikäli et voi vastaanottaa toimitusta jollain tietyllä viikolla tai haluat toimituksen jollain tietyllä viikolla, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme p. 05 344 0300 tai puutarha@kodinkukat.fi. Kiitos, haluan että tuotteet toimitetaan minulle Posti 7,95 €

Postin kotiinkuljetus 12,95 €

Matkahuolto 7,95 €

Mihin postin tai matkahuollon toimipisteeseen paketin haluat? _________________________________________ HUOM! PAKOLLINEN TIETO ps. Toimipaikkavaihtoehdot löydät kätevästi verkkokaupastamme www.puutarha.com

35


Kodin Kukat maksaa postimaksun

TUNNUS 5009810 00003 VASTAUSLÄHETYS

TARJOUS

Kanna ’Carmen’ 3 kpl

9,95 € (ovh. 12,90)

’CARMEN’

KANNAT (Canna) Näyttävät, suuret kukinnot ihastuttavat! Erittäin koristeelliset, suuret lehdet. Sopii istutettavaksi isoihin ruukkuihin tai kukkapenkkiin kesäkukkaryhmien keskelle tai yksittäin. Kanna on reheväkasvuinen, voi kasvaa jopa 50-100 cm korkeaksi. Esikasvatetaan keväällä sisätiloissa. ` kesä-elokuu 250-100 cm <-> 30 cm m w J 80-341 Kanna ’Happy Carmen’ 3 kpl 9,95 € (ovh. 12,90) 80-342 Kanna ’Happy Wilma’ 3 kpl 9,95 € (ovh. 12,90) 80-343 Kanna lajitelma (3+3) 6 kpl 15,95 € (ovh. 19,80)

’WILMA’

KodinKukat Oy | Taimikuvasto 2020 | www.puutarha.com

Osoitelähde: KodinKukat Oy asiakasrekisteri. Kodin Kukat Oy ei luovuta asiakastietoja ulkopuolisille.

Kasvata mukuloista upea kukkaloisto!

Profile for Kodin Kukat

Taimikuvasto 2020  

Taimikuvasto 2020

Taimikuvasto 2020  

Taimikuvasto 2020