eKlubilehti 1/2021

Page 22

Harrastuksena timanttimaalaus

A

K

loittelijaa opastetaan ostamaan alle 25×25 cm kokoinen timanttimaalaustyö. Sitä pienemmät ovat nopeasti tehtyjä työtuntimäärissä mitattuna. Ne ovat myös halvempia, joten jos ensimmäistä työtään tehdessä huomaakin ettei tuollainen ole tekijäänsä varten se sopivin käsityö, ei tule suurta vahinkoa. Minä en kuunnellut tuota opastetta vaan hyppäsin suoraan niin sanotusti altaan syvään päähän. Ensimmäinen timanttimaalaukseni oli kooltaan 40×60 cm ja sen tekemiseen meni suunnilleen neljäsataa tuntia. Rahaakin hupeni: se maksoi 62 euroa. Lisäkustannuksia tulee kehystämisestä. Kuva on joesta ja koskesta syksyisessä luonnossa ja sen päälle tuleva lasi ei estä timanttista välkettä, kun se on seinällä. Annan sen ensi kesänä kummilapselleni rippilahjaksi.

un korona-aika alkoi ja vuoden 2020 maaliskuussa, tuli ensimmäinen aalto ja ihmisiä kehotetiin työskentelemään kotoa käsin jos se vain oli mahdollista. Koska meillä Kurvissa otettiin eKlubitalo käyttöön ja puolisoni työt kotona olivat videokokouksia pullollaan, minun piti siirtyä maalle vanhempieni luo nuoruuden kotiini. Kun matkani rakentui läppärin ja Netflixin varaan, tuli elämänkäänne vastaani. Löysin Facebookin uutisvirrastani mainintoja timanttimaalauksista ja mielenkiintoni heräsi. Etsin lisää tietoa. Mitä enemmän sain asiasta selvää, sitä enemmän minua alkoi kiinnostaa tilata timanttimaalauspohja.

P

ääasiassa timanttimaalaukset ovat tauluja, mutta niitä on myös onnittelukortteina, tyynyinä, avaimenperinä ja kasseina. Itse tosin suhtaudun noihin muihin — kortit poislukien — skeptisesti. Jotenkin on vaikea uskoa, että vahapinnalle liimautuneet pienet, värikkäät timantteja muistuttavat muovikappaleet pysyisivät paikoillaan käyttöesineessä.

klubitalolaisista ovat Teamsissä nähneet M onet kuinka olen kumartuneena jonkin äärelle. Tuolloin olen erittäin todennäkösesti tehnyt timanttimaalausta. Sen tekeminen on minulle kuin mindfulness -harjoitus. Timantteja kuvapohjaan yksi kerrallaan liittäessäni tuntuu kuin saisin ajatukseni kiinnitettyä juuri siihen hetkeen ja kaikki Teamsissä puhuttu jää paremmin mieleen, koska mieli ei lähde vaeltamaan pois käytävästä keskustelusta.

T

imanttimaalaus keksittiin Kiinassa vuonna 2010. Helmet laitetaan tarttuvalle muoviselle kankaalle ja liima saa ne tarttumaan tiukasti kiinni. Maalatulle piirustuskuviolle käyttäjä voi asetella helmet helposti ja seurata mallia kuten tekemällä langalla ristipistoja.

Sasa antaa ensimmäisen timattimaalauksensa kummilapselleen rippilahjaksi. 22


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
eKlubilehti 1/2021 by Klubilehti - Issuu