Issuu

TÄSSÄ JATKOA TARINALLE!

LISÄLUVUT SUOMENTANUT HELI NASKI

Addie ”Suklaakarkit?” ”Jep.” ”Dollyn hittiparaati toistojonossa?” ”Jep.” ”Takapenkillä ei stalkkereita, exiä tai ihmisiä, joista meillä on traumaattisia kokemuksia?” Deb kääntyy kuskinpaikalla tähyilemään suurieleisesti Minin takapenkkiä ja virnistää minulle. ”Ei. Mutta turha esittää, ettet kaipaa Dylania tänne.” Olen hetken vaiti. ”Arvaa mitä, en itse asiassa oikein jaksa enää esittää, etten kaipaa Dylania. Minä nimittäin kaipaan häntä. Viime yö oli ihan…” ”Ei yksityiskohtia, ole ystävällinen. Sekunnin päästä alat taatusti vaahdota halimisesta.” ”Hetkinen – miksi oletat, ettemme valvoneet koko yötä ja harrastaneet tosi kuumaa seksiä?” ”Siksi, että tunnen sinut”, Deb vastaa ja lähtee liikkeelle Airbnb-paikan edessä olevasta parkkiruudusta. ”Ja tiedän, että tahdot edetä tällä kertaa hitaasti. Lisäksi tunnen Dylanin, joten tiedän myös, että ’hitaasti eteneminen’ merkitsee kiduttavia viikkoja täynnä seksuaalista jännitettä ja eroottista runoutta. Ja halimista.” ”Siinäpä se suunnilleen olikin”, vastaan ja suljen silmäni hetkeksi. Viime yö oli… hitaita suudelmia ja Dylanin käsi lanteellani, vyötärölläni, hänen peukalonsa hipaisu rintaliivini reunalla. Puhuimme äänemme käheiksi. Itkimme toistemme sylissä. Halusin häntä. Rakastin häntä niin paljon, että minuun sattui.

Nielaisen ja avaan taas silmäni. Vain yksi päivä, ja olemme taas yhdessä. Ja hyvästeistämme on vähintään kaksi tuntia, joten… melkein kymmenen prosenttia erossaolosta on jo lusittu. Dylan palaa Skotlannista Marcusin ja äitinsä kanssa. Elinor Abbottia ei ymmärrettävästi huvittanut mennä tulevan ex-miehensä kyytiin. Lontoossa Elinor aikoo asua jonkin aikaa ystävänsä luona, kunnes asiat Dylanin isän kanssa on selvitetty. Kun tapasin Elinorin tänään aamiaisella, tunsin ikään kuin saavani valmiiksi palapelin, jota olen yrittänyt koota vuositolkulla. Dylanissa on yhtä paljon Elinorin kuin isänsä vaikutusta. Miles Abbott teki Dylanista epäluuloisen ja haavoittuneen, Elinor Abbott teki hänestä avosydämisen ja luovan, sellaisen kaverin, joka rakastaa minua niin paljon, ettei luovuta edes kahdessakymmenessä kuukaudessa. Mahdanko ikinä tottua siihen, että Dylan on taas minun? On sykähdyttävää tietää, että vaikka hän olisi missä ja tekisi mitä, hän rakastaa minua yhtä paljon kuin minä rakastan häntä. ”Sinä hymyilet kuin Riley vedettyään mahansa oikein täyteen”, Deb huomauttaa vilkaistessaan minua. Yritän hillitä virnettäni. ”Sori. Olen ällöttävä.” ”Totta”, Deb sanoo, kun laitan Dolly Partonin Greatest Hits -kokoelman soimaan. ”Onneksi tuo on vielä niin uutta, etten pane pahakseni.” ”Tämän jälkeen et silti enää kuule Dylanista.” Korotan ääntäni Better Get to Livin’ -biisin yli. ”Ei enää poikajuttuja. Keskitytään automatkaan. Ei vauvaa, ei poikaystävää, vain sinä ja minä ja avoin tie.” ”Aamen”, Deb vahvistaa ja lisää vauhtia, kun tie avautuu edessämme. Käyn suklaakarkkien kimppuun. Ikkunat ovat alhaalla ja tuuli piiskaa hiuksiani. Tänään on viileämpää – aurinko paistaa lempeämmin kuin tulomatkalla. Olen niin ylitsepursuavan onnellinen, että minusta tuntuu kuin onni tulvisi avoimista autonikkunoista ulos ja kieppuisi perässämme serpentiinien lailla. ”Olen iloinen, että siskosreissumme toteutuu näin päin, eikä matkalla häihin”, Deb sanoo. Hän avaa suunsa ja sujauttaa sinne suklaakarkin. ”Ai jaa?” ”Ei sillä, etten olisi tahtonut Cherryn häihin”, Deb selittää samalla kun pureskelee. ”Mutta nyt määränpää on parempi. Palaamme minun vauvani luo. Ja se tuntuu paremmalta kuin mikään.”

Käännyn katsomaan häntä. Deb ei heittäytynyt ylidramaattiseksi sanoessaan se tuntuu paremmalta kuin mikään. Hän tarkoitti sitä. Hänenkin onnellisuutensa pursuaa yli äyräiden. ”Millä me molemmat olemme ansainneet tämän onnen?” kysyn häneltä. Hän kohauttaa olkapäitään. ”En tiedä”, hän sanoo. ”Olemalla kaikin puolin erinomaisia?” ”Ehkä”, vastaan ja imeskelen suklaakarkkia. ”Tai ehkä tukemalla toisiamme?” Deb miettii sitä. ”Eikä”, hän sanoo ja kahmaisee karkkipussin. ”Ehdottomasti erinomaisuudella.” Puhelin surahtaa kourassani ja katson alas. Viesti on Dylanilta, ja se on pitkä.

Tilannepäivitys matkan varrelta Lähdit kaksi tuntia ja neljätoista minuuttia sitten ja oikeastaan pärjään vallan mainiosti. Kaipaan vain kosketustasi kun ajattelen sitä, eli vain hitusen useammin kuin koko ajan, ja haluan sinua vain yhtä paljon kuin olen aina halunnut, ja nyt en ole moneen minuuttiin kertaakaan kuvitellut sinua alasti. Ja lisäksi vielä kaikkein ihailtavin juttu jota itsekin ihmettelen – olen kirjoittanut sinulle tuskin runon runoa.

Dylan Puhelimeni surisee juuri, kun saavumme Edinburghin lentoasemalle, ja hymyilen jo ennen kuin avaan viestin. Sittenhän sinä pärjäät paremmin kuin minä <3 Ja sekuntia myöhemmin: On Addie taas reissun päällä hän huristelee loistosäällä. Yksi vain puuttuu hän exälle suuttuu: se lurjuskin vois olla täällä! Purskahdan nauruun. Pakko kai tunnustaa, että Debistä oli suuri apu. Ja jouduin googlaamaan kaikki riimini. Joten älä suotta äimisty runoilijan taitojani <3 ”Voi luoja, miten rakastan häntä”, huokaan ja työnnän puhelimen takaisin taskuuni. ”Et kai – oikeasti?” Marcus sanoo venytellen. Hänen leukansa on sileäksi ajeltu, ja hiukset ovat yhä märät suihkun jäljiltä. Hän näyttää väsyneeltä, mutta riutuneisuus on hellittänyt hiukan päivän mittaan, posket eivät ole enää ihan niin kuopallaan. Nousemme Cherryn

ja Krishin limusiinista, jonka rekkari on H0N1 M00N, ja useat ohikulkijat tuijottavat ymmällään, kun limusiinista purkautuu vastavihityn parin lisäksi muitakin − minä, Marcus ja äitini. ”Kiitos vielä kerran lentokenttäkyydistä”, sanon Cherrylle. ”Eipä kestä!” Hän hymyilee meille säteilevästi. ”Tiedättekö, mistä olen todella onnellinen?” ”Siitä, että olet naimisissa minun kanssani?” Krishna kysyy nostaessaan Cherryn matkalaukun kärryyn. ”En minä siitä”, Cherry vastaa hilpeästi mutta tajuaa sitten, mitä tuli sanottua, ja pyrähtää suukottamaan Krishnaa anteeksipyytävästi. Krish hymyilee hänelle leveästi kuin ainakin lemmenkipeä, onnesta sekaisin oleva mies, joka on löytänyt kaiken mitä on ikinä halunnut. ”Siitä, että koko kotimatkamme veloitetaan Dylanin isän tilitä?” Marcus kysyy. ”Minua se kyllä vaivaa”, äitini sanoo kärttyisästi. Vilkaisen häntä tuikeasti. ”Se on yhteinen tili”, muistutan. ”Ne rahat kuuluvat teille molemmille.” ”En siitäkään”, Cherry sanoo, ”vaikka onhan se hienoa.” ”Mistä sitten?” kysyn häneltä. ”Siitä, että minun häideni ansiosta kaikki saivat asiansa kuntoon.” ”Meidän häidemme”, Krish sanoo kuin ainakin mies, joka on hokenut tätä oikaisua monet kerrat vuoden mittaan. ”Niinpä tietysti!” Cherry sanoo ja lähettää hänelle lentosuukon, kun suuntaamme terminaaliin. ”Meidän häidemme. Mutta ette voi kieltää, että olen laittanut teidän kaikkien asiat ihanasti reilaan. Dylan on taas Addien kanssa, Marcus ja Dyl ovat taas ystäviä, Elinor dumppasi Milesin…” ”Voi sentään”, äiti sanoo, ja puristan hänen käsivarttaan. Cherry ei täysin käsitä, että isäni jättäminen on äitini kaikkien aikojen rohkein ja suurin teko ja että hänen on hiukan vaikea sisäistää sitä. Äiti piristyi, kun hän tapasi Addien tänä aamuna ennen kuin Luke ja Javier lensivät takaisin Jenkkeihin. Muuten äiti on kuitenkin tuijotellut vaiti eteensä ja kulkenut minun ja Marcusin kintereillä kuin eksynyt kulkukissa. Mutta hän ei ole horjunut päätöksestään, vaikka hänen puhelimensa välkkyy jatkuvasti, kun isä yrittää soittaa. Hän vain peittää näytön kääntämällä puhelimen nurin. ”Me kaikki olemme hyvin kiitollisia sinulle, Cherry – ja Krish”, sanon. ”Vaikka pelkäänkin tämän vahvistaneen Cherryn uskoa siihen, että hän on

vastuussa kaikkien muiden elämästä.” ”Tietysti minä olen vastuussa kaikkien elämästä!” Cherry kuittaa. ”Voi luoja.” Yhtäkkiä hän vaikenee ja kohottaa käden suulleen. Krish estää täpärästi matkatavarakärryn törmäyksen Cherryn pohkeisiin tempaisulla, joka vaatii kunnon sivuluiston ja riuskoja käsivoimia. ”Mikä on?” kysyn Cherryltä. ”Rodney!” ”Mitä?” kysyy Krish. ”Rodney! Päästikö kukaan häntä irti?” Marcus hörähtää nauruun. ”Cherry”, sanon. ”Uskotko tosissasi, että Rodney on virunut kokonaisen vuorokauden morsiamen valmistautumiskammiossa? Tuoliin sidottuna, ääntä päästämättä?” ”Minä vain… unohdin hänet!” Cherry sanoo. ”Unohdin ihan täysin! Kun vaihdoimme vaatteita iltaa varten, kittasin lisää samppanjaa, ja myöhemmin Krishna vei minut sänkyyn ja olimme täydessä touhussa suunnilleen koko –” ”Olen varma, että joku muu on huomannut sinun stalkkerisi”, Krish sanoo kiireesti. ”Eikö niin?” Hän katsoo minua ja Marcusia. Me katsomme toisiamme. ”Rodney olisi karjunut apua, jos hän olisi jäänyt sinne niin pitkäksi aikaa”, sanon. Samassa muistan, miten paksut seinät linnassa on, ja yritän olla vavahtamatta näkyvästi. ”Hän ei istuisi siellä hiljaa. Vai istuisiko?” ”Me puhumme nyt Rodneysta”, Marcus muistuttaa. ”Hänellä oli luultavasti kaurapikkuleipä taskussaan kaiken varalta. Ja tiedämme, että hän on tottunut kusemaan housuunsa. Oi, suo anteeksi, Elinor. Tarkoitin sanoa, että hänellä on tapana laskea alleen.” ”Paljon parempi”, äiti sanoo heikosti. ”Meidän täytyy palata takaisin!” Cherry sanoo. ”Ei”, Krishna vastaa ja tarttuu häntä tiukasti kädestä. ”Meidän pitää ehtiä lennollemme.” ”Mutta! Mutta!” ”Cherry”, Krishna sanoo, ”me emme lykkää häämatkaamme miehen vuoksi, joka yritti estää häämme.” ”Eihän Rodney niin kovasti yrittänyt”, Cherry vakuuttaa silmät suurina ja vakavina. ”Ei ihan tosi yrittänyt!”

”Ei syytä huoleen”, Marcus sanoo. Hän tutkii puhelintaan ja kääntää näytön minuun päin. Facebookissa on uusi postaus Rodney Wileyn sivulla. Se on valokuva hänestä hääpaikan edessä, rinnallaan nainen, jonka tunnistan epämääräisesti Krishin sukulaiseksi – olisiko serkku? Ihan varmasti meidät esiteltiin eilen. Kuvan alla lukee: Kauniin neitosen pelastama!!! ”Siinäs näet”, sanon Cherrylle, kun Marcus näyttää hänelle kuvan. ”Rodneylla on kaikki hyvin.” ”Mutta toisaalta tuo nainen…” Marcus sanoo. ”Voi, älä sinä Kiarasta murehdi”, Krishna sanoo. Hän kuulostaa ihmeen iloiselta. ”Kauhea ihminen. En toivoisi häntä kenenkään riesaksi.” ”Totta”, Cherry sanoo. ”Kerran hän kertoi minulle, että oli ajanut kissanpennun päälle mutta kaahannut vain tiehensä ja jättänyt sen tielle makaamaan.” ”Tsiisus”, sanoo Marcus. ”Tuo on jopa minun mielestäni paha.” ”Joten rauhoitu, Cherry”, sanon. ”Ehkä Rodney saa Kiarasta pehmeän puolen esiin.” Cherry väläyttää meille hymyn ja kiristää poninhäntäänsä käsilaukku kyynärtaipeessa heiluen. Hänen takanaan Krishna yrittää estää raskaasti lastattua matkatavarakärryä vyörymästä kohti nelihenkistä perhettä, joka jonottaa lähtöselvitysautomaateille. ”Hei vaan sitten!” Cherry sanoo ja halaa meitä kaikkia vuoron perään. ”Ja kun palaan kotiin, on Elinorin vuoro hyötyä mätsääjän kyvyistäni!” Äidin silmät laajenevat. ”Anna naisparan edes hakea ensin avioeroa”, Marcus sanoo halatessaan Cherryä. Cherry mutristaa suutaan. ”Olkoon. Ja Marcus…” ”Mmm?” ”Älä luulekaan, etten huomannut, miten katsoit Gracea eilen illalla.” Hän osoittaa Marcusta sormella. ”Olet seuraava listallani!” ”Ole kiltti ja vie tuo nainen pois, Krishna”, Marcus pyytää. ”Mielihyvin”, Krish vastaa ja kietaisee toisen käsivartensa yhdellä sulavalla liikkeellä nuorikkonsa vyötärölle, vetää hänet matkalaukkujen päälle ja kärrää hänet pois. Kun vilkutamme hyvästiksi, vedän puhelimeni taas esiin ja luen uudestaan Addien limerikin. Meillä on hetki aikaa ennen kuin lentomme lähtöselvi-

tys aukeaa, ja siinä ajassa ehdin taatusti rustata vastaukseksi limerikin tai kaksi. Kun Dylan paahtoi valtatiellä hän keneen törmäskään siellä? Ajoi Mersun ruttuun pääsi Miniin tuttuun ei tunteitaan enää hän kiellä Taas Addie on exälleen rakas niin kaunis ja muutenkin paras. Hehku päivän tuon kuuman soi huikeimman huuman ja onnensa saivat he takas!