

KOSMOS* KEVÄT 2026
SARAH WYNN-WILLIAMS EDESVASTUUTONTA VÄKEÄ
MARJA KIHLSTRÖM ISO O – PÄIVITETTY LAITOS




IISA PAJULA PEHMEITÄ KOHTIA
IIDA AIKIO MUOVIAURINKO
KLAUS MAUNUKSELA EPIFANIA
SONJA KARLSSON JUMALATTOMAT
CARMEN CARMEN










SOLVEJ BALLE TILAVUUDEN LASKEMISESTA IV
JONAS EIKA KORKEA TAIVAS
MONTSERRAT ROIG KIRSIKOIDEN AIKA





SITAN KALENTERI 2026–2027
SITAN PIKKUKALENTERI 2026–2027
KATALOGIN KOONTI LIISA LEHKONEN
KATALOGIN ULKOASU VIIVI PROKOFJEV



4
KIRJA, JONKA
JULKAISUN META YRITTI ESTÄÄ
LIITYIN nolkytluvun loppupuolella Facebookiin kuten kaikki muutkin. Kaikenlaisilla foorumeilla oli luuhattu jo vuosikaudet, eikä FB tuntunut erilaiselta – paitsi että sinne kirjauduttiin omalla nimellä ja kuvalla. Kautta historian oli opetettu, että internetiin ei missään tapauksessa, ei koskaan konsa milloinkaan, ei kuuna kullan valkeana saa kirjoittaa omaa nimeä, yhteystietoja eikä etenkään ladata omaa kuvaa, ettei paha setä tule ja tee ikäviä asioita. Ja nyt yhtäkkiä kaikki rynnivät sankoin joukoin tähän palveluun omilla naamoillaan ja nimillään. Nimimerkkien vaihtuminen oikeisiin nimiin tuntui järisyttävältä muutokselta. Ja silti meillä ei ollut aavistustakaan, kuinka suuresta mullistuksesta itse asiassa oli kyse. Facebook kasvoi juuri siksi että me annoimme sille tietomme. Nyt vajaa parikymmentä vuotta myöhemmin Facebookin emoyhtiö Meta ilmoittaa, että sen tuotteita käyttää päivittäin noin 3,3 miljardia ihmistä. Jos Meta olisi valtio, sen asukasluku olisi puo
let enemmän kuin EU:n, Yhdysvaltojen ja Kiinan. Yhteensä. Valtioita ohjaavat ideologiat, lait, kansainväliset sopimukset, YK ja pitkät perinteet. Facebookin perustana eivät ole ihmisoikeudet tai tasaarvo vaan motto ”move fast and break things”. Yhtiö ei pyri kasvattamaan kansalaistensa hyvinvointia, se pyrkii vain tuottamaan mahdollisimman paljon rahaa omistajilleen.
Entisen Facebookjohtajan Sarah Wynn-Williamsin muistelmateos Edesvastuutonta väkeä paljastaa avoimesti, minkälainen työkulttuuri yhtiössä on ja minkälaisella asenteella sitä johdetaan. Kirja on järkyttävää luettavaa mutta samalla niin pähkähullu kertomus, että sille alkaa jo melkein nauraa. Kun arjessa chattaa tai scrollaa, ei tule ajatelleeksi, minkä kanssa on tekemisissä. Siksi kaikkien, jotka joskus käyttävät teknologiajättien palveluita, eli aivan kaikkien, kannattaisi lukea tämä kirja. Se auttaa ymmärtämään, kenelle sinäkin yksityiselämäsi jaat.

KANSAINVÄLINEN BEST SELLER ON PALJASTUSTEOS TEKNOLOGIA YRITYSTEN GLOBAALISTA VALLANKÄYTÖSTÄ JA SIITÄ, MITEN SE ON MUOVANNUT KOKO MAAILMAN SUUNTAA.
SARAH WYNNWILLIAMS
EDESVASTUUTONTA
VÄKEÄ – Tarina vallasta, ahneudesta ja idealismin hylkäämisestä
Sarah Wynn-Williams on uusiseelantilainen entinen diplomaatti ja kansainvälisen lain asiantuntija. Hän loi itselleen pestin Facebookilla ja kiipesi lopulta kansainvälisen julkisen politiikan johtajaksi. Sittemmin jätettyään yrityksen hän on jatkanut töitä teknologiapolitiikan ja tekoälyn parissa. Edesvastuutonta väkeä on hänen ensimmäinen kirjansa.

NUORI uusiseelantilainen diplomaatti Sarah WynnWilliams loi itselleen unelmiensa työn. Hän näki Facebookin potentiaalin ja tiesi, että se voisi tehdä maailmasta paremman paikan. Mutta kun hän pääsi sen sisäpiiriin ja nousi yrityksen huipulle, asiat eivät olleetkaan aivan kuten hän oli kuvitellut.
Edesvastuutonta väkeä paljastaa rajattoman vallan ja mädän työkulttuurin aikaansaaman henkilökohtaisen ja poliittisen luisun: yksityiskoneissa juonittuja villejä suunnitelmia, työmatkaa varjostava pelko vankilaan joutumisesta… WynnWilliams haastaa Mark Zuckerbergin, Sheryl Sandbergin ja maailman johtajat ja paljastaa, mitä globaalin eliitin sisällä todella tapahtuu – ja millaisia vaikutuksia sillä on meihin kaikkiin.
Kirja on suora ja viihdyttävä muistelmateos vallan ytimestä. Se näyttää, miten teknologia ja sitä hallitsevat tahot ovat kääntäneet elämämme päälaelleen. Edesvastuutonta väkeä luettuasi et näe maailmaa enää samoin silmin.
TIETO KIRJALLISUUS

PÄIVITETTY LAITOS SUOMEN TUNNETUIMMAN SEKSUAALITERAPEUTIN JÄRISYTTÄVÄSTÄ ORGASMIOPPAASTA.
MARJA KIHLSTRÖM
ISO O –UUDISTETTU
LAITOS
Marja Kihlström (s. 1985) on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), puhuja, mediaalan ammattilainen, tvjuontaja, podcastin tekijä sekä @puhumurutilistään tunnettu somevaikuttaja. Marjan herkkä ja rehellinen tyyli kannustaa lukijoita rakastamaan itseään ja nauttimaan omasta seksuaalisuudestaan.

NAISEN orgasmi on edelleen liian monelle vain haave, ja useimmat naiset kärsivät jossain vaiheessa elämäänsä orgasmivaikeuksista. Asian ei kuitenkaan tarvitse olla niin, vaan jokainen nainen voi löytää tien nautintoon ja orgasmeihin. Kirjassa ääneen pääsevät Kihlströmin lisäksi myös naiset itse. Mitkä ovat yleisimmät aiheeseen liittyvät haasteet? Miten naiset ovat löytäneet orgasminsa? Entä miten kumppani voi auttaa kohti useampia ja parempia orgasmeja? Käytännönläheinen kirja auttaa jokaista naista taklaamaan esteet nautintonsa edestä. Alun perin vuonna 2018 julkaistun menestyskirjan kauttaaltaan uudistettu laitos sisältää runsaasti uutta tietoa naisen nautinnosta. Se tarjoaa aihepiirin käsittelyyn myös entistä kypsemmän näkökulman.

IISA PAJULA
PEHMEITÄ KOHTIA
Iisa Pajula (s. 1979) on helsinkiläinen kirjoittaja ja laulaja–lauluntekijä. Hän on aiemmin julkaissut yhden omaelämäkerrallisen tietokirjan ja kirjoittanut lauluja sekä itselleen että muille artisteille. Kaiken Pajulan kirjoittamisen ydinteemoja ovat mielen kerroksellisuus, intuitio sekä herkkyydestä kumpuavan vahvuuden tutkiminen.

ERÄÄNÄ päivänä Jenny saa viestin: äiti on joutunut sairaalaan eikä tule tajuihinsa. On lähdettävä heti, ei äidin luo vaan etsimään hoitotahtoa, sillä huono omatunto ajaa Jennyn melkein aina tekemään sen, mitä joku keksii pyytää. Jennyllä on kipeä sydän ja liikaa aikaa, sillä rakastetusta ei vain kuulu, ja pian hän jo ajaa kohti suvun kesäpaikkaa. Pehmeitä kohtia on herkkä yhdenpäivänromaani mahdottomista valinnoista, joita tehdessä voi vain yrittää kuunnella sisintään. Se on tarina siitä, kuinka vaikeaa on olla kenenkään lapsi, ja kuinka sattuma voi avata aivan uuden näkymän menneisyyteen.
Kokeneen lauluntekijän romaanissa kieli soi varmasti ja kauniisti. Kielletyn rakkauden kiihko ja levottomuus tarttuvat lukijaan niin, että kirjaa on vaikea laskea käsistään.
ISBN 978-952-352-415-6
ISBN ÄÄNIKIRJA 978-952-352-416-3
ISBN E-KIRJA
978-952-352-417-0
KIRJAILIJAN KUVA
MERI BJÖRN
KANSI
JUSSI KARJALAINEN
KIRJASTOLUOKKA
84.2
JULKAISU TOUKOKUU

VANGITSEVA ROMAANI IDENTITEETIN UUDELLEENOHJELMOIMISESTA, YLISUKUPOLVISUUDESTA JA SIITÄ, MILLAISTA ON ELÄÄ SAAMENMAALLA TAI POISSA SIELTÄ.
IIDA AIKIO
MUOVIAURINKO
Iida Aikio (s. 2001) on Tenojokivarrella ja internetissä varttunut saamelainen esikoiskirjailija, joka opiskelee kirjallisuudentutkimusta Oulun yliopistossa. Aikio on kiinnostunut eri tekstiaineksien yhdistelystä ja kirjoittamisen dekoloniaalisesta potentiaalista.

”PARI kuukautta aiemmin olin kirjoittanut sinne 10 faktaa itsestäni postauksen, jonka fakta numero 6 oli että ’oon joku saamelainen’. silti mä en tajunnut, että mä en ole ihan white, daa” Kaislasta tulee suvun ensimmäinen maisteri, ehkä. Áhkkun, isoäidin, muutto palvelutaloon pakottaa Kaislan palaamaan ensi kertaa kotiin yliopistoon lähdön jälkeen. Paluu ei ole helppo, ja öisin hän pakenee kannettavan tietokoneensa suojiin. Internetin anonyymeissä chathuoneissa valittavana on – ainakin näennäisesti – identiteettien kirjo, kotona vastassa on suvun historia, joka on samaan aikaan oma mutta kuitenkin vieras: kuin äidin gákti, tuttu mutta toisen mittoihin tehty. Kuka määrittää, keitä lopulta olemme? Miten eri identiteetit lomittuvat yhteen?

KRIITIKOIDEN YLISTÄMÄN KIRJAILIJAN TEOS ELÄMÄSTÄ, VÄREISTÄ JA VANHEMMAKSI TULEMISESTA.
KLAUS MAUNUKSELA
EPIFANIA

Kalus Maunuksela (s. 1993)on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi, joka tekee taiteellista väitöstutkimusta Taideyliopistossa. Maunukselan rajoja koetteleva ilmaisu on saanut tunnustusta kriitikoilta ja lukijoilta.
ISBN 978-952-352-388-3
ISBN E-KIRJA 978-952-352-389-0
KIRJAILIJAN KUVA
MERI BJÖRN
KANSI
VIIVI PROKOFJEV
”OLEN käynyt ulkona viimeksi eilen. En tiedä, mitä ulkopuolella tapahtuu. Juuri nyt sillä ei ole merkitystä.”
Klaus Maunukselan kolmas kaunokirjallinen teos on kuvaa ja tekstiä yhdistävä triptyykki, jonka keskeisiä aiheita ovat taide ja arki sekä tuho ja vaivannäkö. Fragmentaarista tekstiä rytmittävät renessanssiaikaisen ViscontiSforzan tarotpakan kortit, jotka kuvaavat elämän keskeisiä ulottuvuuksia. Osa korteista on tuhoutunut – siksi ne on kuviteltava itse.
KIRJASTOLUOKKA 84.2
JULKAISU TAMMIKUU

SONJA KARLSSON
JUMALATTOMAT

Sonja Karlsson (s. 1997) on helsinkiläinen kirjoittaja ja kirjallisuuden opiskelija, joka työskentelee musiikkialalla.
ISBN 978-952-352-359-3
ISBN ÄÄNIKIRJA 978-952-352-399-9
ISBN E-KIRJA 978-952-352-398-2 KIRJAILIJAN KUVA MERI BJÖRN
DANIEL on hyvä vain yhdessä asiassa: ajautumisessa. Aavan vanavedessä hän löytää eräänä päivänä itsensä levyyhtiön toimistosta esittämässä jotain, mitä ei ole – vielä.
Aavalla on jo lähdössä kaikki, hyvä koti ja lauluääni. Danielilla ei ole juuri mitään, mutta himmeillä rockklubeilla ja gaalajatkoilla solmitut tuttavuudet avaavat hänelle oven toisensa perään. Jossain häivähtää kaunis Beata ja Sampo soittaa kitaraa ja näyttää tähdeltä. Nuoret aikuiset hakevat itseään ja paikkaansa, käyvät silloin tällöin yliopistolla kääntymässä mutta kaipaavat muuta. Onko musiikkibisnes se muu, jotain, johon mukaan päästyään voisi olla tyytyväinen?
JULKAISU HUHTIKUU

”OLEN ELÄVÄ TAIDETEOS. SE TAPPAA MINUT. ELLEI JOKU ALA PIAN MAKSAA MINULLE, EN SELVIÄ. EN OLE HYVÄNTEKEVÄISYYSJÄRJESTÖ.”
CARMEN CARMEN
carmen eli Carmen Baltzar (s. 1989) on monialainen taiteilija, jonka työskentely perustuu kehollisuuteen. carmen on hänen esikoisteoksensa.

”OFFLINE TULEE”
Päähenkilö carmen saa maanisen psykoosin kourissa ajatuksen: hänen on päästävä museoon, ei katsojaksi vaan katsottavaksi. Taiteilijaresidenssissä carmen kirjoittaa kirjeen kansainvälisen taidekentän keskeisille instituutioille ja sanelee ehtonsa. Siitä alkaa sukellus carmenin tajuntaan, ihmisten välisiin suhteisiin ja taideinstituutioiden rakenteisiin. Baltzarin vikuroiva, uuskerronnallinen ilmaisu haastaa suomenkielistä romaanitraditiota ja tulkitsee Carmenhahmon myyttiä uudessa valossa.
ISBN 978-952-352-403-3
ISBN E-KIRJA 978-952-352-404-0

PALKITUN MENESTYSSARJAN NELJÄS OSA LAAJENTAA TARA SELTERIN MAAILMAA ENTISESTÄÄN.
SOLVEJ BALLE
TILAVUUDEN
LASKEMISESTA IV
Solvej Balle (s.1962) on tanskalainen kirjailija, joka keräsi mainetta 1990luvulla romaanillaan Ifølge loven. Tilavuuden laskemisesta septologia on Ballen näyttävä paluu kirjallisuuden kentälle, ja se on nostanut hänet sen kansainväliseen tähtikaartiin.

TARA SELTER on yhä jumissa marraskuun 18. päivässä, mutta hän ei enää odota palaavansa 17. päivään tai heräävänsä 19.päivään. Hän on yrittänyt tuoda vuodenajat takaisin elämäänsä matkustamalla pohjoiseen ja etelään. Hän on asettunut Saksaan muutaman muun saman päivän vangiksi jääneen kanssa. Romaanisarjan neljännessä osassa Tara joutuu kohtaamaan menneisyytensä.
Palkittu ja ylistetty Tilavuuden laskemisesta septologian neljäs osa jatkaa Tara Selterin tarinaa, jossa hän yrittää ymmärtää ajan kulussa tapahtunutta virhettä. Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022, ja ensimmäinen osa oli vuoden 2025 International Booker palkintoehdokas. Kaikki kolme ensimmäistä osaa on julkaistu suomeksi vuonna 2024.
ISBN 978-952-352-332-6
ISBN ÄÄNIKIRJA
JULKAISU
KÄÄNNÖS KIRJALLISUUS

HISTORIALLINEN SUURROMAANI RAJOJA RIKKOVISTA BEGIININAISISTA, HÄPEÄSTÄ JA HALUSTA.
JONAS EIKA
KORKEA TAIVAS

Jonas Eika (s. 1991) on tanskalainen kirjailija, jonka novellikokoelma Auringon jälkeen (2023) palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla, ja se oli International Booker palkintoehdokkaana.
ISBN 978-952-352-365-4
ISBN ÄÄNIKIRJA 978-952-352-367-8
ISBN E-KIRJA 978-952-352-366-1
KIRJAILIJAN KUVA ÀNITÀ BEIKPOUR
KORKEA TAIVAS seuraa viiden naisen begiiniyhteisöä, jonka jäsenet ovat päättäneet elää 1200luvulla uudenlaisella tavalla: ei nunnina eikä maallikkoina, ei luostarissa eikä avioliitossa.
Kirkon vainoa vastaan taistellessaan Ida alkaa saada moniselitteisiä näkyjä nuoresta Neitsyt Mariasta, Jeesuksesta ja mutkikkaasta enkelihierarkiasta. Vähitellen ja vastahakoisesti Ida astuu esiin profeettana samalla kun yrittää antautua rakastamiensa ihmisten yhteyteen. Korkea taivas on lajityyppiä rikkova historiallinen romaani häpeästä, halusta ja kaikesta siitä vaikeasta ja ihanasta, mitä uuden elämän rakentamiseen liittyy. Romaani on hurmannut niin lukijat kuin kriitikotkin, ja se on ollut ehdolla Tanskan kriitikoiden palkinnon ja Politikenlehden kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
KATALONIALAINEN
RAKASTETTU
KLASSIKKOROMAANI, JOKA HENKII BARCELONAN TUNNELMAA.
KÄÄNNÖS KIRJALLISUUS
MONTSERRAT ROIG
KIRSIKOIDEN AIKA

Montserrat Roig (1946–1991) oli katalonialainen kirjoittaja, joka tuli tunnetuksi 1970luvulla kirjailijana, journalistina ja vasemmistolaisena feministinä.
ISBN 978-952-352-381-4
ISBN ÄÄNIKIRJA 978-952-352-383-8
ISBN E-KIRJA 978-952-352-382-1
KANSI VIIVI PROKOFJEV
KAHDENTOISTA ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Natàlia palaa Barcelonaan perheensä luokse. Seksuaalinen, poliittinen ja taiteellinen vallankumous on tulossa. Franco elää yhä, mutta uusi sukupolvi kirjoittaa runoja, kuuntelee rockmusiikkia ja puhuu vapaammasta huomisesta samaan aikaan kun heidän vanhempansa kantavat yhä sisällissodan arpia ja kaikuja menetetyistä unelmista, kapinoista ja intohimoista.
Montserrat Roigin Kirsikoiden aika (1976) on katalonialaisen kirjallisuuden rakastettu klassikko; rohkea ja ällistyttävän raikas. Romaani puikkelehtii notkeasti eri ajoissa, tarinoissa ja äänissä, ja se piirtää kuvan ristiriitaisuuksien Barcelonasta, joka on yhtä aikaa karkea ja täynnä ongelmia mutta myös romanttinen ja auringon suutelema. Kaupungin asukkaat yrittävät karistaa menneisyyden aaveet kannoiltaan, löytää paikkansa virkoavassa maailmassa ja jouduttaa kirsikoiden aikaa, ilon kevättä.
SUOMENNOS SATU EKMAN
KIRJASTOLUOKKA 84.2
JULKAISU MAALISKUU

TÄYDELLINEN KALENTERI ARJEN HALLINTAAN
NIIN TYÖSSÄ, OPINNOISSA KUIN VAPAA-AJALLA!
SITA SALMINEN
SITAN LUKUVUOSIKALENTERI 2026-2027
PIKKUKALENTERI 2026-2027
SITA SALMINEN on tehnyt kalenterin, joka antaa puitteet erilaisille käyttötavoille. Sitan kalenterin avulla voit hidastaa elämää, kirjata mitä olet saanut aikaiseksi ja tehdä aikaa palautumiselle. Voit halutessasi myös tehostaa arkea saavuttaaksesi tavoitteesi sen avulla.

ISBN LUKUVUOSIKALENTERI 643-006-003-341-2
Halusitpa suunnitella viikon arkiruoat tai treenit, se onnistuu muokattavien listojen ja mukana tulevien tarrojen avulla. Lukuvuoden 2026–2027 kattava kalenteri sisältää viikko, kuukausi ja vuosinäkymät sekä reilusti muistiinpanotilaa helpottamaan pitkän tähtäimen suunnittelua.

TUTUN SITAN KALENTERIN PIKKUSISKO ON KOOLTAAN 12,5 X 19 CM. KALENTERI EI SISÄLLÄ TARROJA.
ISBN PIKKUKALENTERI 643-006-003-346-7
KIRJOITTAJAN KUVA MERI BJÖRN

KUSTANTAJA
MIKKO AARNE
MIKKO.AARNE@KOSMOSKIRJAT.FI
KÄÄNNETYN KIRJALLISUUDEN
KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ
ANNI MOILANEN
ANNI.MOILANEN@KOSMOSKIRJAT.FI
KOTIMAISEN KIRJALLISUUDEN
KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ
TAIJA ROIHA
TAIJA.ROIHA@KOSMOSKIRJAT.FI
KUSTANNUSTOIMITTAJA
ELSI HYTTINEN
ELSI.HYTTINEN@KOSMOSKIRJAT.FI
BRAND MANAGER & ARVOSTELUKAPPALEET
LIISA LEHKONEN
LIISA.LEHKONEN@KOSMOSKIRJAT.FI
050 477 15 99
MYYNTI MYYNTI@WSOY.FI
KUSTANNUSYHTIÖ KOSMOS
PORTHANINKATU 10 LH 1
00530 HELSINKI
KOSMOSKIRJAT.FI
@KOSMOSKIRJAT
#KOSMOSKIRJAT