Issuu on Google+

UUTUUDET Kevät–kesä 2017

© Håkon Eikesdal

Jo Nesbø

HARRY HOLEN PALUU & KEVÄÄN UUTUUDET


M

e Johnny Knigassa kustannamme kirjallisuutta, joka innostaa myös muut kuin lukutoukat kirjojen ääreen. Me viihdytämme häpeämättä, mutta lähdemme siitä, että laatu on häpeämättömyytemme ehto.

Jo Nesbø on tästä hyvä esimerkki. Tarinoiden kerrokset ja kierot käänteet ovat tehneet Nesbøstä kirjailijan, jonka romaaneista ohjataan Hollywood-elokuvia ja jonka teoksia on myyty maailmalla yli 30 miljoonaa kappaletta, Suomessakin lähes 700 000. Myös Jano, yhdestoista Harry Hole -sarjan romaani, lunastaa lupauksen viihdyttävästä jännityksestä ja korkeasta laadusta. Saman lupauksen lunastaa myös Malin Persson Giolito, jonka Suurin kaikista -romaani valittiin Ruotsin parhaaksi rikoskirjaksi marraskuussa 2016. Tommi Virtasen ja Aki Palsanmäen Keisarin vanhat aarteet ei lupaa hiuksia nostattavaa jännitystä, mutta tosissaan Aki ja Tommikin ovat. He avaavat suomalaista sielunmaisemaa tavalla, joka onnistuu vain silloin, kun elämä otetaan nimenomaan tosissaan mutta ei koskaan liian vakavasti. Itse asiassa kevään jokainen kirja on muistutus siitä, että mikään kirjallisuuden muoto ei sulje pois sisältöjen moninaisuutta, että kevyt ja vakava mahtuvat oikein hyvin samaan tarinaan. Jaakko Pietiläinen Kustantaja Kaunokirjallisuus s. 3 • Tietokirjat s. 9

14

Keisari tuntee suomalaisten maun sekä tietenkin tavaroiden hinnan.

10

Sujauta lipokkaat jalkaan ja astu seikkailuun.

4

Harry Hole is back!

2

6

Ruotsin paras rikoskirja 2016!


kaunokirjallisuus © Hannu Lukkarinen

Juhlapainos Jo Nesbø

Lepakkomies

Ensimmäinen Harry Hole -romaani, sarjan kivikova avaus! Rikostutkija Harry Hole on lähetetty Austaliaan tutkimaan nuoren norjalaisnaisen murhaa. Työparikseen hän saa persoonallisen aboriginaali Andrew Kensingtonin, josta tuntuu kehittyvän Holelle myös ystävä. Kun ratkaisu vaikuttaisi olevan käden ulottuvilla, paljastuu, ettei mikään ole sitä miltä näyttää. Myös Holen omat menneisyyden haamut tunkeutuvat esiin, ja kokonaisuutta sotkee myös ihastuminen ruotsalaiseen tyttöön.

Alkuperäisen romaanin ilmestymisestä tulee kuluneeksi 20 vuotta. Tämä Hannu Lukkarisen hienon kuvituksen ja Jo Nesbøn esipuheen täydentämä erityispainos on tehty sarjan tasavuotisjuhlan kunniaksi. Lepakkomies palkittiin aikanaan sekä Norjan että Pohjoismaiden parhaana rikosromaanina, Riverton-palkinnolla ja Lasiavaimella.

”Vaikka Lepakkomies on Nesbøn esikoisteos, se on tarkkaan harkittu, ehjä ja kypsä teos. Lepakkomiehessä yhdistyy taitava juonenpunonta, kulttuuristen arvojen puntarointi ja yhteiskunnallinen kritiikki.” Ari Haasio, Aamulehti

Formaatit EAN: 9789510426388 Kirjan tiedot Julkaisu: Tammikuu Alkuperäisteos: Flaggermusmannen Suomentaja: Outi Menna Sivumäärä: 500

kaunokirjallisuus

3


Jo Nesbø, Harry Hole ja 2017

Epäpyhä kolminaisuus Uusi Harry Hole -romaani ja monille tutun Lumiukko-romaanin elokuvaversio, jossa Harry Holea esittää Michael Fassbender tekevät vuodesta 2017 Jo Nesbøn juhlaa.

Kirja keväällä!

Elokuva syksyllä!

Jo Nesbø

Snowman-elokuva, Lumiukko, saa ensi-iltansa 13.10.

Jano

Pitkään oli tarkoin varjeltu salaisuus, että Harry Holen tarina ei vielä ole ohi. Tätä karua hahmoa kaipaavien odotus palkitaan maaliskuussa, kun uusi tuhti lukupaketti ilmestyy niin vanhojen kuin uusienkin fanien luettavaksi. Jano jatkaa siitä, mihin Poliisi, Holesarjan edellinen romaani jäi. Harry palaa Oslon poliisin palvelukseen jahtaamaan sarjamurhaajaa, joka etsii uhrinsa treffipalvelu Tinderin käyttäjistä. Jäljet johtavat menneisyyteen, ja Harry Holen on lopulta kohdattava vanha perivihollisensa. Formaatit EAN: 9789510423585 EAN mp3-äänikirja: 9789510424377 EAN cd-äänikirja: 9789510424391 EAN e-kirja: 9789510423875 Kirjan tiedot Julkaisu: Maaliskuu (kirja, mp3-äänikirja, cd-äänikirja, e-kirja) Alkuperäisteos: TØRSTEN Suomentaja: Outi Menna Sivumäärä: 500 Kirjastoluokka: 84.2

4

Harry Holea esittää Michael Fassbender. Elokuvan muissa päärooleissa nähdään mm. ihastuttavat Charlotte Gainsbourg ja Rebecca Ferguson. Elokuvan ohjaa Tomas Alfredson.

Jo Nesbø on yksi tämän hetken menestyneimmistä kirjailijoista maailmassa. Myös hänen romaaneistaan Kukkulan kuningas ja Isänsä poika on tekeillä Hollywood-filmatisoinnit. Nesbøn teoksia on myyty maailmalla yli 30 miljoona kappaletta, yli 40 kielellä. Suomessakin teoksia on mennyt kaupaksi jo lähes 700 000 kappaletta.

Lukunälkäisille tarjolla on myös koko Harry Hole -sarja, 11 romaania.


Š Jørn H. Moen / Dagbladet

5

kaunokirjallisuus


Malin Persson Giolito

Suurin kaikista

Formaatit EAN: 9789510423301 EAN mp3-äänikirja: 9789510426722 EAN e-kirja: 9789510423868 Kirjan tiedot Julkaisu: Huhtikuu (kirja, mp3-äänikirja), maaliskuu (e-kirja) Alkuperäisteos: Störst av allt Suomentaja: Tarja Lipponen Sivumäärä: 350 Kirjastoluokka: 84.2

Paras ruotsalainen rikosromaani vuonna 2016! Dekkariakatemia

6


© Viktor J Fremling

”Ilma on ruudinsavusta hämärän harmaa. Kaikki on ammuttu, paitsi minä. Minulla ei ole edes mustelmaa.” Rikkaista rikkaimmat ja kaikkein herkimmät kohtaavat harvoin, paitsi Djurholmin lukiossa. Viisi teiniä ja hyvää tarkoittava opettaja. Tulos on katastrofi. Yhdeksän kuukautta myöhemmin 18-vuotias Maja Norberg astuu oikeuden eteen. Mitä Maja teki tai jätti tekemättä? Miten mallioppilaasta voi tulla valtakunnan vihatuin teini? Miksi hän on täällä, oikeussalissa? Lukija seuraa oikeudenkäynnin edistymistä Majan näkökulmasta. Tyttö on omituinen ja äksy mutta täydellisen ainutkertainen. Häntä ei voi rakastaa kaiken aikaa mutta hänen päänsä sisällä viihtyy. Maja on kuin päivitetty versio J. D. Salingerin klassisen Sieppari ruispellossa -romaanin Holden Caulfieldistä. Ehkä Maja ajautui raiteiltaan rakastuttuaan suurenmoiseen mutta vaaralliseen Sebastian Fagermaniin, maan rikkaimman suurliikemiehen poikaan, poltti siipensä suhteessa eivätkä Majan vanhemmat kuulleet hänen hiljaisia avunhuutojaan. Romaanin oikeudet on tähän mennessä myyty yli 20:een maahan. Pohjoismaiden lisäksi se ilmestyy mm. USA:ssa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa.

Malin Persson Giolito (s. 1969) on koulutukseltaan juristi. Hän asuu Brüsselisssä miehensä ja kolmen tyttärensä kanssa. Hänen isänsä on Leif G. W. Persson.

kaunokirjallisuus

7


Samuel Davidkin

Sodomasta pohjoiseen

Samuel Davidkinin toinen trilleri vie lukijan keskelle kansainvälisen politiikan tulenarinta asiaa, asekauppaa. Yhdysvaltalainen diplomaatti saa surmansa keskellä Helsinkiä, Kauppatorin laidalla. Elämä päättyy tarkkaampujan luotiin. Rikostutkija Leo Asko on samaan aikaan naisystävänsä kanssa Suomenlinnassa ja murha keskeyttää miellyttävän vapaapäivän. Murhaaja saadaan kiinni välittömästi ja rikoksen taustoja voidaan alkaa selvittää. Askolle herää epäilys, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Ettei murhaaja ole se, joka on pidätetty. Ettei uhri ole aivan niin viaton ja kunniallinen diplomaatti kuin on annettu ymmärtää. Että asiaan liittyy suurempia, kansainvälisiä kuvioita. Samaan aikaan Askon työpari Daniel Janovsky saa kuolleen rabbin perinnön. Se viittaa Jerusalemin vanhan temppelin kadonneeseen kynttelikköön, menoraan. Myös eräällä Rembrandtin maalauksella on tärkeä roolinsa, ja se vie Janovskyn lopulta Israeliin. © Veikko Somerpuro

Siellä hän herää Kuolleestamerestä. Israelissa Janovsky kohtaa myös entisen tyttöystävänsä, joka paljastaa hänelle yksityiskohtia Kauppatorille surmatun diplomaatin murhasta. Mikään ei ole sitä miltä näyttää ja kun yksi asia johtaa toiseen, asiat yhdistyvät yllättävällä tavalla. Jos siitä, missä muinaisen Sodoman kaupungin kerrotaan sijainneen, lähtee suoraan pohjoiseen, päätyy Suomeen. Davidkinin romaanissa ollaan kummassakin paikassa. Hengenvaarallisesti. Sodomasta pohjoiseen. Formaatit EAN: 9789510423400 EAN e-kirja: 9789510425060

Kirjan tiedot Julkaisu: Toukokuu (kirja, e-kirja) Sivumäärä: 300 Kirjastoluokka: 84.2

Samuel Davidkin (s. 1983) on syntyperäinen helsinkiläinen. Hänen esikoisteoksestaan sanottiin mm. seuraavaa: ”Esikoisten lunastus tuntuu aika raikkaalta tuulahdukselta suomalaisen kirjallisuuden perinteisessä tarjonnassa, vaikka siinä keritäänkin auki synkkiä tapahtumia, rikoksia ja salaisuuksia öisessä Helsingissä.” Jukka Petäjä, Helsingin Sanomat

8


Tietokirjat

Mick Wall

Guns N’ Roses

Viimeiset jättiläiset

Guns N´ Roses oli lajinsa viimeinen. Ennakoimaton, kaoottinen ja vaarallinen. Ja valtava. 1960-luvun jättiläisten perillinen suoraan alenevassa polvessa. Bändi nousi suosioon 80-luvulla, aikana jolloin sisäsiistit MTV-yhtyeet halitsivat myyntilistoja. Sen anteekspyytämätön asenne ja skandaalien polttama reitti planeetan suurimmaksi rockorkesteriksi oli markkinamiesten unelma ja painajainen. Mick Wall oli osa yhteen sisäpiiriä sen rähjäisistä Sunset Stripin alkuvaiheista aina vuoden 1991 pahamaineiseen ”Get in the Ring” -biisiin asti. Siinä Axl Rose, yhtyeen räjähdysherkkä laulaja, nosti verbaalisen keskisormensa Wallille ja joukolle muita musiikkitoimittajia. Mick Wall on siis syntynyt kirjoittamaan viimeisen sanan Guns N´ Rosesin tarinasta, varsinkin kun hän on edelleen hyvissä väleissä muiden yhtyeen jäsenten kanssa ja saanut heidän haastattelujaan kirjaa varten.

Formaatit EAN: 9789510424414

Kirjan tiedot Julkaisu: Helmikuu Alkuperäisteos: Last of the Giants – The True Story of Guns N’ Roses Suomentaja: Petri Silas Sivumäärä: 350 Kirjastoluokka: 78.8911

Mick Wall on kirjoittanut Kerrangin ja Classic Rockin kaltaisiin lehtiin yli 35 vuotta. Hän on myös kirjoittanut lukuisia kehuttuja musiikkikirjoja mm. Led Zeppelinistä, Metallicasta, Black Sabbathista. Wallin tuoreimmat teokset ovat elämäkerrat Lemmy Kilmisteristä ja Guns N’ Rose -yhtyeestä.

Tietokirjat

9


Kai Vaalio

Zombailijan pelikirja

Reissukirja, joka toimii matkalla kuin roolipeli.

10

Formaatit EAN: 9789510423561

Kirjan tiedot Julkaisu: Helmikuu Sivumäärä: 112 Kirjastoluokka: 40.7


Sujauta lipokkaat jalkaan, nappaa Zombailijan pelikirja kainaloon ja astu seikkailuun! Zombailijan pelikirjan avulla kehität itsestäsi kokeneemman, valaistuneemman ja rohkeamman matkailijan. Et tarvitse rinkkaan kuin lyijykynän ja pyyhekumin, ja oma seikkailijahahmosi kehittyy silmiesi edessä. Haasteita löytyy tavaroiden pakkaamisesta uuden tanssin opetteluun ja vapaaehtoistöistä torakoiden ja tarantellojen listimiseen – kaikkiaan 100 kappaletta! Vaikeusasteita on neljä: iisit, semit, vaikeat ja radikaalit. Suuri osa tehtävistä onnistuu jopa kotikorttelissa, mutta mikäli mielii suorittaa kaikki haasteet, on lähdettävä kaukomaille zombailemaan. Todellinen zombailija suorittaakin myös kirjan sivuhaasteet ja ansaitsee lopulta Level 30 Eliittizombailija -tittelin.

Kai Vaalio on ollut matkalla vuodesta 2007 muutettuaan töihin Irlantiin. 2011 Vaalio kiersi Kaakkois-Aasiaa ja piirsi ensimmäisen sarjakuvamuodon saaneen käsikirjoituksensa. Myös Zombailut syntyi tien päällä, siellä jossakin.

Matkailulehti Mondo valitsi Vaalion edellisen teoksen Zombailut – Tummaa paahtoa

Vuoden 2016 matkakirjaksi

© Nauska

”Zombailut on uranuurtaja: sarjakuvamuotoon tehty matkakirja. Sen tyyli on rehellinen ja hauska. Hienointa on, että Vaalio on onnistunut pukemaan sarjakuvamuotoon runsaasti matkailijalle hyödyllistä tietoa. Zombailut on teos, jossa on ideoita ja iloa kenelle tahansa pidempään reppureissua suunnittelevalle”, Mondon raati perustelee.

Tietokirjat

11


Jari Vainio

Viidakkotohtori

Dokoto Jalin päiväkirjat Viidakkotohtori Jari Vainion päiväkirjamerkinnät yli kuuden vuoden ajalta vievät lukijan mennessään kuin krokotiili uhrinsa joen syvyyksiin. Jari Vainio kertoo hyvin henkilökohtaisesti, millaista on työskentely poikkeuksellisen alkeellisisssa olosuhteissa. Lukija saa seurata, kuinka nuori lääkäri kehittyy tehtäviensä mittaiseksi Sambian maaseudulla. Koettelemuksia riittää: sotaa, sairauksia ja eläinten aiheuttamia ongelmia. Vainio saa osansa mm. malariasta ja skorpioneista. Korruptio ja avustajien sinisilmäisyys saavat välillä lääkärin raivon valtaan. Viidakkotohtori on silti myös Vainion lempeä ja paikoin humoristinenkin rakkaudentunnustus Afrikan ihmisille ja luonnolle. © Henrik Schütt

Hieno, ravisteleva kirja toisenlaisesta maailmasta.

Formaatit EAN: 9789510423615 EAN e-kirja: 9789510423882 Kirjan tiedot Julkaisu: Huhtikuu (kirja, e-kirja) Sivumäärä: 250 Kirjastoluokka: 56.8

Jari Vainio (s. 1958) on tehnyt pitkän uran maailmalla mm. katastrofilääkärinä. Hän on toiminut myös esim. englantilaisen vankilan ylilääkärinä. Viidakkotohtori on hänen ensimmäinen kirjansa.

12


Simo Rantalainen

Tare

Traaginen tarina yhdestä Suomen parhaasta nyrkkeilijästä kautta aikain. Tarmo Uusivirta oli nyrkkeilijänä poikkeuslahjakkuus, joka ei urallaan koskaan päässyt aivan niin pitkälle kuin hänen lahjansa urheilijana olisivat edellyttäneet. Matka Jyväskylän Säynätsalosta kansainvälisiin nyrkkeilykehiin oli 1980-luvulla yksinkertaisesti liian pitkä. Myös elämä urheilun ulkopuolella oli kuoppainen, ja herkkä kamppailija päätyikin itsemurhaan vain 42-vuotiaana 90-luvun lopussa. Näin Uusivirran kaksi valmentajaa luonnehtii suojattiaan: Loistava nyrkkeilijä, kova harjoittelija, lahjakas urheilija. Kolme mahtilyöntiä; vasen suora, vasen yläkoukku, oikea suora. Kautta aikain paras suomalainen nyrkkeilijä. Edes Bärlund ja kumppanit eivät olleet yhtä hyviä. Yrjö Sikiö

Aarno Luoma Formaatit EAN: 9789510363249 EAN e-kirja: 9789510419687

© Mikko Stig / Lehtikuva

Lahjakas nyrkkeilijä, äärimmäisen tinkimätön harjoittelija. Herkkä urheilija. Kovalyöntinen, erittäin monipuolinen. Näin kovia urheilijoita kuin Tarmo Uusivirta oli, syntyy Suomeen yksi viidessäkymmenessä vuodessa.

Kirjan tiedot Julkaisu: Helmikuu Sivumäärä: 200 Kirjastoluokka: 79.183

Simo Rantalainen toimi Uusivirran managerina tämän uran loppuaikoina 1990-luvun alussa. Hänen ystävyytensä Uusivirran kanssa tuo kirjaan syvyyttä, jota ei suurimmasta osasta urheilukirjoja löydy.

Tietokirjat

13


Tommi E. Virtanen, Aki Palsanmäki

Suomen huutokauppakeisari Keisarin vanhat aarteet

Aki jos kuka tietää millainen on suomalainen koti ja mitä sinne halutaan.

14

Kirjan tiedot Julkaisu: Toukokuu (kirja, e-kirja) Sivumäärä: 250 Kirjastoluokka: 40.7

© Hannu Haapasalo

Formaatit EAN: 9789510424995 EAN e-kirja: 9789510425244


Pokkarit

Keisari tietää suomalaisten maun ja elämän sekä tietenkin tavaroiden hinnan. Keisarin vanhat aarteet seuraa Aki Palsanmäen matkaa suomalaisten elämän hinnoittelijana. Samalla muodostuu kuva suomalaisuudesta, meidän kulttuurihistoriastamme ja intohimojemme kohteista. Aki antaa vinkit tavaroiden myyntiin ja ostoon, kertoo miten hinnoittelusta pitää ajatella, milloin hinnan perään pitää lisätä pari nollaa tai luopua tavarasta ilman haikeutta ja mitä isoisän ullakolta kannattaa kaivaa esiin. Aki kertoo mehevimmät tarinat vuosien varrelta, sillä hän on nähnyt ja kuullut reissullaan paljon. Hän on kohdannut monenlaista suharia ja oppinut tarkaksi ihmistuntijaksi.

Tuomas Milonoff, Riku Rantala

Madventuresin maailmanselitys Seikkailijan käsikirja kaikkeen

Riku ja Tunna ihmiskunnan ikuisten teemojen äärellä Bon-pokkari EAN: 9789510423080 Julkaisu: Maaliskuu Kirjastoluokka: T30.16 Hintaryhmä: E

Jo Nesbø

Verta lumella Tiivis romaani ajasta, jolloin heroiini saapuu Osloon

Kovalla kauppamiehellä on myös herkkä piste, Helivaimo. Hänen kauttaan näemme pohjimmiltaan tunteellisen miehen, joka ei olisi päässyt Suomen huutokauppakeisaiksi ilman vaimonsa tukea.

Bon-pokkari EAN: 9789510415627 Julkaisu: Maaliskuu Alkuteos: Blood on Snow Kirjastoluokka: T84.2 Hintaryhmä: C

Aki kertoo myös millaiseen koettelemukseen hän on joutunut tv-julkisuuden kautta. Moninkertainen Venla-voittaja kertoo millaista on liikkua kylillä yhtenä Suomen suosituimmista tv-kasvoista.

Jo Nesbø

© Timo Pyykkö

Aki Palsanmäki on tullut kansalle tutuksi erityisesti Nelosen supersuositun Huutokauppakeisariohjelman kautta. Tommi E. Virtanen on kulttuurin moniottelija, joka on kirjoittanut mm. elämäkerrat Jope Ruonansuusta ja Jimi Serosta.

Verta lumella II – Lisää verta Bon-pokkari EAN: 9789510423219 Julkaisu: Kesäkuu Alkuteos: Blood on Snow 2 – More Blood Kirjastoluokka: T84.2 Hintaryhmä: C

Samuel Davidkin

Esikoisten lunastus

Tiheätunnelmainen trilleri Helsingin salatusta historiasta Bon-pokkari EAN: 9789510423240 Julkaisu: Heinäkuu Kirjastoluokka: T84.2 Hintaryhmä: D

Tietokirjat / Pokkarit

15


Pitkästyttääkö? Tympiikö? Ottaako kaikki päähän? Meillä on siihen lääke: Vaihda viihteelle – tartu kirjaan!

Kustantamo ihmisille, jotka eivät lue kirjoja. Ja ihmisille, jotka ahmivat niitä.

Johnny Kniga • Puh. 010 5060 200 A Bonnier company • Korkeavuorenkatu 37, 00130 HELSINKI


Johnny Kniga kevät–kesä 2017