Heilala, Eeva: Elämän värit (Tammi)

KustannusosaKeyhtiรถ

helsinKi

© Eeva Heilala ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2016 ISBN 978-951-31-8752-1 Painettu EU:ssa

Ei runoilija kirjoita runonsa viimeist채 s채ett채 lukija sen tekee.

5

Kotoista tilataidetta

Ei minua kannata haastatella.

Pidän tummasta suklaasta, miehistä, joita voi katsoa ylöspäin.

Töistä joista on taitoa jättää hyvä jälki, järjestyksestä aitassa ja mielessä.

Kirjoista, joista lukija löytää enemmän kuin tekijä.

Viisaista, jotka puhuvat tietämättä miten viisaita ovat.

Jospa juotaisiin nyt kahvit.

9

Olen ollut vale-emäntänä valehoitajana valelääkärinä ja valepuutarhurina.

Todistuksitta päässyt virkoihin, pitänyt paikkani.

Ei ole ollut työttömyysjaksoja, ei irtisanomisuhkaa.

En ole edes turhautunut.

Ei ole kumma, jos joku kadehtii.

10

Sinä tiedät että taiteellisuus on häiriötekijä arkisia töitä rakastavalle ihmiselle, mutta tiedät myös sen, että kun karhea pellava ja säihkyvä hopealanka juoksutetaan samalta puolalta, tulos voi olla aivan ihana.

11

On kuin tilataidetta rakentelisi, kun levittelee puhdasta pyykki채 narulle.

12

Eivät tiedä miksi niin usein puhun marjamatkoistani.

Eivät tiedä, liian aikuisiksi kasvaneet, että metsässä tuuli solmii hiuksistani kruunun.

Eivät tiedä miksi niin usein puhun räsymattojen raidoista.

Eivät tiedä miten tarkasti on sovitettu entisen juhlaleningin ja rispaantuneen arkimekon juoksu samalle raidalle.

13

Sinulla on jalkapohjat rautaa, sanovat kun kuljen kesäisin paljain jaloin.

Mitä ne sitä ihmettelevät, kysyisivät varpailtani: miltä tuntuu sammal nurmi hiekan rakeet, kesän pohja.

14

Korkeudesta ja lätäköiden liejusta sinulle on vertaistukea tarjolla, ota vastaan hengittämällä hetki samaa, jaksat seuralaisena taas jatkaa

15

Kädessäni on kirves, ei moottorisaha.

Kerään hakkuualueen oksia kauniiksi kasoiksi.

Ei tämä ole metsätyötä, runoa tämä on, kuvausta kuolemasta ylösnousemukseen.

Mutta vain tunnin, kaksi korkeintaan jaksaa tämä nainen, jolle ilta alkaa olla aamua lähempänä.

16

Kassu tuli kesävieraaksi.

Sitä ei saa päästää ulos, se on sisäkissa, sanoi omistaja.

Ei sitten.

Mutta Kassu halusi ulos.

Avasin oven.

Se tutki alueen, viihtyi.

Kohta se tahtoi yöksikin ulos.

Lankesin ja avasin oven.

Oli se onnellinen.

Eräänä aamuna portailla makasi kuollut hiiri ja seuraavana aamuna toinen ja sitten kolmas, kohta olikin jo neljästoista hiiriaamu.

Mistä sinä niitä löydät, pihalla en nähnyt yhtäkään, en vanhassa kellarissakaan, ihmettelin Kassulle.

Kunnes yhtenä aamuna ei ollut hiirtä oli lintu, raadeltu raukka.

Untuvahiuksia hennolla nurmella.

17

Nyt riitti, työsuhde on loppu, olet irtisanottu.

Kassu kuunteli, katseli sai anteeksi ja kellon kaulaansa.

Ei näkynyt enää portailla hiipijää ei laulajaa.

Silitin Kassua.

Pidetään me täällä kynnet kurissa.

Tassuinemme ja tossuinemme rauhanrakentajina eletään.

18

Puen ylleni sinikuvioisen yöpuvun.

Paleltaa.

Etsin laatikosta lämmikkeeksi miehen vanhan kesäpaidan.

Mies oli silloin nuori, paita uusi.

Miten tutulta se nyt tuntuu, aivan kuin se ei olisi vain paita vaan pieni pala elämää, tai jos se onkin rakkauden käsikirjoitus tarkasti tallennettuna.

19

Kun olin nuori ja uuvutti, maalasin kamarin lattian punaiseksi.

Nyt en sit채 tekisi.

Tuntuu turvalliselta yhdess채 harmaantua hiustensa ja lattialautojensa kanssa.

20

Se on sitten syksyä, sanoo Saarikoski.

Niin on, vastaan Saarikoskelle.

Keitän kahvit.

Pukeudun ja kohta olen ulkona kerään puusta pudonneet omenat.

Marjasato komeilee portailla ämpäreissä.

Hiljainen oli metsä, vain joku lintu jätti jäähyväisiään.

21

Historian lehti채

Oli paimenpoika oli paimenhuilu oli paimenkoira oli rima-aita oli vinoaita ja pistävä piikkilanka ja sähköaita narisevat veräjät ja poikkipuut.

Ja lehmät hyppien kesästä kiitti.

Jos joku eksyi laumasta pois ei sitä ammuttu ei sitä lyöty tuttuun seuraan sai palata totta kai.

25

Vanha naVetta Se on historiallinen teos jonka kannet ovat kuluneet ja sivut kertovat enemmän ihmisistä kuin eläinten asuinsijoista.

Taustalla kesien vihreät sylit ja talvet pakkasineen.

Ja sodat.

Vai onko se sittenkin vanha nainen: puna on pudonnut sen poskipäiltä, vartalo menettänyt ryhtinsä.

Ikkunoissa, joita sen silmiksi olen aina ajatellut, kasvaa harmaa kalvo.

Jäkälä on kutonut kiharoitaan sen vaalenneille hiuksille.

Vielä ylpeänä seisovat savupiiput ovat saaneet puvukseen keltaisten lehtien keskeytyneen matkan.

Mietimme annammeko sen seisoa omalla paikallaan vai hyvästelemmekö sen.

Mutta ei historiaa voi repiä palasiksi.

Kertokoon satavuotias tarinaansa, me emme sen kertomusta keskeytä.

26

viisaita sanoja elämän tärkeimmistä asioista Helposti lähestyttäviä runoja, joissa hehkuu arjen lumous, lämmin huumori ja isovanhemmuuden onni. Välillä kuvattu maailma värittyy tummemmin. Miten olla tässä maailmassa, jonka epävakaus tuo mieleen lapsuudessa nähdyt sodan jäljet, evakot vierailla ovilla?

Vastapainoa maailman arvaamattomuudelle tuovat tuttu maisema ja pihapiirin toistuvat askareet, lohtua uskallus olla toista ihmistä lähellä. eeva heilala

on itseoppinut runoilija, joka sai esikoisteoksellaan J. H. Erkon palkinnon vuonna 1976. Vuonna 2012 ilmestyneestä Ikkunasta avautuu maailma -teoksesta kirjoitettiin näin: ”Säkeet maistuvat eletyltä, niiden lämpö on ihmisvartalon lämpöä” (Marjo Nevala, Kotiliesi).

82.2

ISBN 978-951-31-8752-1

Kannen kuva Vastavalo Suunnittelu Tuija Kuusela | Stiili