Page 1

JARI TERVO .. PYRSTO.. TAHTI WSOY


JARI TERVO Pyrstötähti

werner söderström osakeyhtiö helsinki


Š jari tervo 2015 ISBN 97 8-95 1-0-40987-9 paine ttu eu:ssa


I Rääpäle-Erkkilä oli vain puolustaja, mutta se osasi syödä lasia


1 Tunika Harkitsin pitkään ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan muistelmiani. Meidän talon lyhyempi Pitkänen kertoi isänsä lukeneen kaksi hienoa kirjaa. Toinen oli Marsalkka Mannerheimin muistelmat ja toinen Tabe Slioorin. Lyhyemmän Pitkäsen isän mukaan molemmat johtivat miehiä. Illalla kirjoitin äidin päällystämään eläinopin vihkoon sarvikuonojen alle muistiin kaikki asiat, jotka muistin elämästäni. Niitä tuli yhteensä kuusi. Kolme niistä oli samalta aamulta. Yksi niistä oli Längelmäveden reitti. Näytti siltä, että olin elänyt elämäni hukkaan. En ollut vielä neljätoistavuotiaana ehtinyt valloittaa uusia mantereita tai merireittejä enkä löytää taivaalta palavaa pyrstötähteä. Äiti neuvoi minua kirjoittamaan pienistä asioista. Tunika on varmasti riittävän pieni. Tämä Kaikkosen Suoma tamppasi meidän kesälomareissua edeltävänä päivänä eteisensä hiekkaantunutta 7


mattoa. Se kertoi vuoroaan jonottavalle äidille, että tunika, sepä se on muotia. Kaikkosen Suoma kopautti piipustaan perskat hollannikkaansa kantaa vasten. Se ei ollut viime aikoina hinkannut raspilla kantapäitään. Nyt sitten tiedetään miten muotitietoiset naiset tyhjentää piipun Pariisissa, isä huokaisi Lapin Kansan takaa kun selostin sille tapausta. Ei me näin vähällä selvitty. Äidin mukaan itse Anna-­ lehdessä oli ylistetty tunikaa. Lehteen oli painettu aukeamakaupalla värikuvia laihoista ja leuhkoista naisista tunikat päällään. Ne muistuttivat kovasti kolttuja. Pikkusiskoni Maija innostui kuvista niin paljon että päätti isona tyttönä hurmata Pariisin. New Yorkia se ei voinut valloittaa, koska se oli jo polvillaan suomalaisen tähtimallin Maiju Leskisen edessä eikä luultavasti pääsisi jaloilleen vielä vähään aikaan. Anna-lehden joka numerossa selostetaan garderobi-­ hienouksia. Garderobi tarkoittaa vaatekaappia, mutta vaatekaapissa ei voi säilyttää hienoja juttuja, kuten puuhkia ja lornjetteja joista en tiedä mitä ne on. Garderobissa voi. Isällä on pieni maalausfirma ja kun Junnan Reke kävi hakemassa kottia, se vilkaisi olohuoneen pöydällä lojuvia värikuvalehtiä. Se oli luullut nimen perusteella, että Anna on miestenlehti. Isää ja Junnan Rekeä tämä nauratti. Äitiä ei niinkään. Tunika on mekkomainen pitkä paita, äiti sanoi. Isä ei sanonut siihen mitään. Nyt eletään sentään 70-lukua, 8


äiti sanoi. Tämä isän oli myönnettävä. Kiva, äiti ilahtui. Me tajuttiin isän, Maija-siskon ja Unto Abrahamin kanssa että nyt oltiin luvattu äidille Helsingin-reissulta tunika. Me ei ymmärretty miten se oli tapahtunut, mutta näin tapahtui usein. Maija halusi Helsingistä barbien ja Unto Abraham sotakypärän vaikka sellaisia ei lapsille kaupata. Lapset ei sodi. Ne vilkuttaa ikkunasta, kun isä lähtee sotatielle. Helsingin asematunnelissa ei ollut tulitaisteluja meneillään, kun laskeuduttiin sinne aamujunasta. Se oli pettymys. Lehdissä oli kerrottu että asematunnelissa puukotellaan ja ammuskellaan tai ainakin rähistään mitättömästä syystä. Täällä ollaan niin paljon jäljessä suurta maailmaa. Minulle ostettiin tunnelikaupasta Che Guevaran juliste. Se on minun sankari. Muita sankareita ovat Beatles, Led Zeppelin, Uriah Heep, Lenin ja kapteeni Haddock. Näistä vain Beatles on hajonnut. Leniniä säilytetään isän mukaan Moskovassa vitriinissä, tosin kuolleena. Korkalovaaran peruskoulun lasi­ kaapissa pidetään tallessa viisikymmentäluvulla sahamuhalla täytettyä lapinpöllöä. Tämän pää ei käänny ympäri vaikka Kuittinen-Perkele kerran kokeili. Che Guevara -juliste työnnettiin pahviputkeen jolla kaitsin pikkuveljeäni Unto Abrahamia oikeaan suuntaan katuvilinässä. Helsinkiläisiä alkoi hymyilyttää kun isä sanoi »mie» tai »sie» kysellessään tietä Kampin­ kadulle, osakunnan opiskelija-asuntolaan, joka kesäisin 9


toimi matkustajakotina. Helsinkiläisille on noussut niitten kaupunki päähän. Siksi sitä kutsutaan pääkaupungiksi, Unto Abraham sanoi. Pikkuveli on pieni ja tyhmä, mutta äiti on kieltänyt paljastamasta tätä sille. Seistiin pysäkillä ja yritettiin olla hukkaamatta toisiamme. Työltä se tuntui. Siihen maleksi nuori mies tyttömäisessä kukkapaidassaan kyselemään isältä odotteliko se sporaa. Ei sinne päinkään, isä sanoi, mie oottelen raitiovaunua. Nuori mies nauroi ja kyseli Femmaa. Isä ei valitettavasti tuntenut miestä. Se ei enää huvittanut kukkapaitaista miestä. Etsittiin tunikaa kuumasta Helsingistä viisi tuntia. Kaikkia ryhtyi hermostuttamaan paitsi äitiä, joka tutki kolttuja, jakkuja, pleisereitä ja shaaleja samalla kun haeskeli tunikaa. Ne oli loppuneet. Kun päästiin takaisin Rovaniemelle, nähtiin äidin murehtivan kun se jäi ilman muotiluomustaan. Nyt se ei voinut rientää piiska kädessä ja eteisen räsymatto olalla telineille vähättelemään kampettaan Kaikkosen Suomalle. Uudesta vaatteesta kuuluu sanoa että tämä on vain vanha rääsy, Unto Abraham sanoi. Se oli oppinut sen mattotelineillä. Siksi se kutsui Kaikkosen Suoman kaula­huivia jalkarätiksi, ihan vain treenatakseen rupattelutaitojaan. Suoma ryhtyi hakkaamaan olan takaa mattoaan mutta katsoi pikkuveljeä. Isä ymmärsi kadota kaupungille. Se palasi sieltä pian ja lahjoitti äidille kattilan. Äiti heitti sen ikkunasta ulos. 10


Nyt kaikki on taas hyvin. Isä antoi äidille Hackmannin kattilan sijaan koltturahaa ja äiti luuhaa kaupungilla sitä tuhlaamassa. Me maataan Maijan ja Unto Abrahamin kanssa meidän Vanamokadun-kerrostalon nurmikon koiranpaskattomalla pläntillä. Tyytyväisin on Unto Abraham. Se pitää päässään kattilaa. Kyllä se sotakypärästä käy.

11


2 Ryhmätyöt Täällä kapitalistisessa maailmassa on paljon epäkohtia, kuten ryhmätyöt. Meidän fysiikan opettaja Vierimaa jakoi meidät viime keväänä ryhmiin siten, että ne jotka halusivat samaan ryhmään eivät ainakaan päässeet. Samaan ryhmään haluavilla koululaisen sosiaalisuutta ja vuorovaikutusta edistävä ryhmätyö romahtaisi hälinäksi ja huulenheitoksi. Näin kuulemma varoitettiin lukusuunnitelmassa. Tämä vaara oli tietysti aina olemassa. Luvattiin varoa sitä. Kontulaisen Ari tahtoi edistää kaikenlaista sosiaalisuutta ja vuorovaikutusta ja siksi se kertoi valinneensa ryhmäkseen luokan tylsimmät tyypit, minut ja Repolaisen Yrjön. Maisteri Vierimaa luovutti joka ryhmälle bunsenlampun, kaksi lipokasta ja kiharaisen pätkän magnesiumia. Lamppu on nimetty yhden Robert Bunsenin mukaan. Kontulaisen Ari väitti että sen oikea kirkossa kajautettu ristimänimi on Pentti Airam. Se oli suunnitellut jälki-­ 13


istunnossa hehkulampun ja sen vuoksi sen nimi oli painettu jokaiseen lamppuun. Se oli suurta kukkua. Yhtä vähän tämä Bunsen oli keksinyt sen mukaan nimettyä bunsenlamppua. Sen oli keksinyt yksi Bunsenin apulainen. Kukaan ei muistanut sen nimeä, ei edes fysiikan opettaja. Paljon kannattaa olla kenenkään apulainen. Eihän kukaan muista edes rallikuskien kartanlukijoitten nimiä. Tämän vuoksi Kontulaisen Ari ilmoitti olevansa meidän tutkimusryhmän päällikkö. Jos minä tai Repolaisen Yrjö keksittäisiin kemiantunnilla jokin uusi alkuaine, sen nimeksi laitettaisiin arium, meidän päällikön mukaan. Myös Albert Einstein oli opettajan mukaan aloittanut tiedehommansa näin, perusasioista. Siitä tuli maailman kaikkien aikojen suurin tiedevälkky. Vanhana miehenä se näytti valokuvaajalle kieltä. Kun Turusen Seppo näytti kieltä luokkakuvassa, meidän opettaja ei kutsunut sitä neroksi. Einstein päätteli magnesiumia lipokkaassa lämmitettyään, että kaikki on suhteellista. Se oli meidän mielestä laimea tulos. Jori Malmsten lauloi Sävelradiossa, että elomme tää huolineen ja murheineen, väliaikaista kaikki on vaan. Se on täsmälleen sama tulos kuin Eins­ teinilla, mutta ilman mitään tutkimusta. Malmsten laulaa nenäänsä. Sinne kun laulaa, kaikki kuulostaa mollilta. Opettaja Vierimaa varoitti magnesiumin syttyvän herkästi ja palavan kirkkaalla liekillä. Saisimme ryhtyä ryhmätöihin vasta luvan jälkeen. Rovaniemen kau14


pungin opetustoimen ankarin ponnistuksin rakentamaa Korkalovaaran koulua emme saisi polttaa. Se oli vasta hetki sitten muuttunut oppikoulusta peruskouluksi, vaikka itse rakennukselle ei ollut tapahtunut mitään. Opettaja selosti bunsenlampun toimintaa. Siinä vaiheessa Kontulaisen Ari oli jo käräyttänyt meidän magnesium-kiharan ja lämmitti Repolaisen Yrjön viivotinta. Oranssin värinen viivotin tiputteli sulaa muovia liekkiin ja bunsenlamppu sähähteli. Viivotin pukkasi luokkahuoneeseen samanlaista hajua kuin Maija-siskon haisaapas kun härnättiin sitä pikkuveljeni Unto Abrahamin kanssa isän sytkärillä. Fysiikan opettaja Vierimaa sieppasi Yrjön viivottimen ja viilenteli sitä kraanan alla. Opettaja vei saman tien Kontulaisen Arilta oikeuden käsitellä tulta, vettä, saksia, liitua, taulusientä tai mitään. Suokaa anteeksi törkeä käytökseni, Kontulaisen Ari sanoi. Se ei oikeasti pahoitellut yhtään mitään, vaikka esitti viatonta naamaa. Se vain hämmensi opettajia, kun se vielä anteeksi pyytäessään kumarsi nöyrästi ja raapaisi vasemmalla jalallaan luokan lattiaa. Me ihailtiin Kontulaisen Aria, mutta niin hyvä säkä sillä ei ollut kuin Liukkosen Kaitsulla. Sen vanhemmat oli eronneet. Sen isä oli lähtenyt yhtenä aamuna viemään roskapussia, ja niitten jätekatos sijaitsi Kaitsun mukaan niin kaukana ettei isää ollut nyt kahteen vuoteen näkynyt. Se sai mummolassaan lohdutukseksi syödä talousnakkeja ja täytekeksejä joka päivä. Miten voi ihmistä onnestaa. 15


Kontulaisen Ari alennettiin meidän ryhmän omatekoisesta päällikönhommasta kirjuriksi, kun se olisi muuten vaarantanut kaikkien hengen ja terveyden. Me saatiin tulokseksi sataseitsemänkymmentäviisituhattakaksisataaneljätoista senttaalia. Muut ryhmät sai 0,1. Tuloksissa on vaihtelua, fysiikan opettaja sanoi, mutta Kontulaisen Ari sanoi vaihtelun virkistävän. Fysiikan tunnin jälkeen piti kuvaamataidon tunnilla piirtää huone, joka oli neliö ja jonka joka kantti oli kaksi­kymmentä senttiä pitkä. Repolaisen Yrjön huoneen kantti oli vain kuusitoista senttiä. Kun kuvaama­taidon opettaja huomautti asiasta, Repolaisen Yrjö kertoi juuri oppineensa että kaikki on suhteellista. Lyhytkanttinen huone ei ollut sen vika, kun kerran Kontulaisen Ari lyhensi Bunsenin apulaisen keksimällä lampulla sen viivotinta neljä senttiä.

16


3 Kaikkivaltias Uskonnonopettaja Tauvolan mukaan Jumala loi taivaan ja maan. Sitä ennen maa oli autio ja tyhjä. Pimeys peitti syvyydet ja Kaikkivaltiaan henki huilasi vetten yllä kuin huuru syksyn ensimmäisenä pakkasaamuna Kemijoen päällä. Jumala karjahti: »Tulkoon valo.» Ja valot tulivat. Valtavalla rytinällä ja paukkeella Jumala takoi taivaankannen ja kokosi vedet yhteen paikkaan ja kuivan maan toiseen paikkaan. Vuorijonoja Jumala viskoi kuin käpyjä. Kaikkivaltias käski maan versomaan vihreyttä ja siementäviä kasveja ja vedet vilisemään sekä arvo- että roskakalaa ja metsät jyrsijöitä ja sarvekkaita peuroja ja taivaansineen se päästeli lentelemään lauluja petolintuja. Näin siis syntyi Rovaniemen maalaiskunta. Kun sitä katsoo isän Saab Ysikutosen ikkunasta niin ei kyllä uskoisi että sen eteen on nähty niin kovasti vaivaa. Minkäänlaista keskustaa tai Centrumin tavarataloa tai Alvar Aallon piirtämää kirjastotaloa sillä ei ole. Ro17


vaniemen maalaiskunnalla ei ole edes omaa nimeä. Se on vain ylijäämäalue Rovaniemen kaupungin vieressä. Kun Kiurujoen Markku perheineen saapui Ruotsista kyläilemään, se sanoi että Suomea pitäisi nimittää Ruotsin maalaiskunnaksi. Isä ehti jo suuttua ennen kuin se tajusi Kiurujoen Markun höystävän sitä. Isän mielestä vaikutti siltä, että sen siskonmiehestä oli tullut Ruotsin pehmeissä töissä demari. Ne tapasivat väitellä politiikasta tuntikausia. Silti ne pysyivät hyvällä tuulella, koska ne maistelivat Kiurujoen Markun Kapellskäristä Naantaliin purjehtivalta autolautalta ostamia tuliaisia. Ruotsin varsinaista Alkoa kutsutaan Systembolagetiksi. Ruotsalaiset viinakauppiaat ei koskaan ryhdy lakkoilemaan juuri muutamaa päivää ennen vappua niin kuin suomalaiset viinakauppiaat ryhtyy aina. Isän, Erkki­sedän, Seppo-enon, Pentti-enon, Jukka-rievun ja Junnan Reken mielestä viinakauppias ei ole ammatti vaan luonnevika. Alko myy kirkasta viinaa, mutta Vartiaisen Paavo pimeää eivätkä isä ja muut suvun miehet koskaan moiti pimeää vaikka se on kalliimpaa koska Paavon aukioloajat joustavat. Kerroin isälle ja Kiurujoen Markulle, miten suurella vaivalla Rovaniemen maalaiskunta oli uskonnonopettaja Tauvolan mukaan luotu. Ne hämmästyivät niin, että laskivat kahviplöröt takaisin tassille. Kahviplörö valmistetaan kaatamalla kahviin kerman sijasta huikkaa. 18


Isä ja Kiurujoen Markku vakuuttivat uskonnonopettajan erehtyneen. He olivat kuvitelleet, että juuri keksityssä peruskoulussa lapsille opetettaisiin tiedettä eikä luuloa. Maailmankaikkeus syntyi isän ja sen siskonmiehen mukaan suuressa pamauksessa. Vaikka kukaan ei ollut sitä paikalla kuulemassa, sitä kutsutaan suureksi pamaukseksi. Tämä on minua aina ihmetyttänyt. Pamausta ennen ei ollut vielä olemassa oikeastaan mitään, tuskinpa ilmaakaan, jota pitkin ääni kulkee aaltoina. Joten tapahtuma saattoi näyttää suurelta pamaukselta, mutta mitään ei kyllä kuulunut. Jos Rovaniemen maalaiskunnassa ajeleskeli avoimin silmin, niin uskovaisuuteen taipuvainen keksisi runsaasti todistusaineistoa siitä, että Rovaniemen maalaiskuntaa ei ollut luonut Jumala, vaan itse Saatana. Tai joku hänen apulaisensa, joku Saatanan pölvästi. Isä ja Kiurujoen Markku katsoivat päivän työt tehdyiksi kun ne olivat romuttaneet luomiskertomuksen. Ne ryhtyivät laulamaan työväenlauluja, mutta niillä oli molemmilla oma sanoitus ja ne saapuivat laulun loppuun eri aikaan. Ne istuivat sohvalla kaulakkain ja olivat parhaita ystäviä vaikka niitten vaimot kutsuivat niitä tomppeleiksi. Menin meidän huoneeseen ja selostin Unto Abrahamille, miten maailmankaikkeus oli syntynyt. Pikkuveljen silmät syttyivät. Se kannatti suurta pamausta. Se päästeli niitä koko loppuillan hermostuttavaa tahtia, mutta ei saanut aikaiseksi edes pientä maailmankaikkeutta, vaan hirvittävästi sylkeä. 19


Kun makasin sängyssä odottamassa unta, minua alkoi säälittää uskonnonopettaja, kun se oli erehtynyt niin raskaasti tässä maailmankaikkeusjutussa. Se oli jo vanha mies, ainakin kolmekymmentäviisivuotias. Tuskinpa se enää mitään uutta ja hyödyllistä oppisi. Päätin koulun alkaessa syksyllä laittaa ennen ensimmäistä uskonnontuntia opettajan henkilökohtaisen raamatun väliin kaksi vain vähän imeskeltyä Sisu-pastillia. Jos se siitä piristyisi. Minulle tuli tästä päätöksestä oikein hyvä mieli, vaikka tiesin, ettei uskonnonopettaja vaihtaisi Jumalaansa Sisuun, niin kuin me vallankumoukselliset.

20


4 Kekkonen Isä ei aina tykkää Kekkosesta ihan sen vuoksi, että ketään muuta ei saisi muka äänestää. Äiti on samaa mieltä. Isän mielestä Kekkonen on kuitenkin ainoa, jota venäläiset eivät saa ryypättyä pöydän alle. Isä pelkää, että jos Suomen presidentiksi valitaan viinaa kestämätön nahjus, venäläiset harhauttaa sen allekirjoittamaan kummallisia sopimuksia. Meillä on venäläisten kanssa ystävyyssopimus, jonka nimi on YYA. Se tarkoittaa ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa. Winkin Karin, Kantolan Esan, Väinönheimon Juhan ja Vaaralan Juhan kanssa ollaan ystäviä, mutta sopimusta ei olla vielä allekirjoitettu. Ihan kaveerataan pelkän puheen varassa. Meidän varmaan pitäisi sopimuksen allekirjoittamista harkita. Muuten on vaarana, että meidän ystävyys ei nouse aina vaan korkeammalle tasolle. Televisiossa näytetään YYA-juhlia, joissa suomalaiset ja venäläiset riemuitsevat ystävyyttään. Riemulta se ei kyllä näytä. Niitä ei jaksa katsoa millään. 21


YYA-juhlassa suomalaiset tanhuavat ja venäläiset rymistelevät ripaskaa. Lapin musiikkiopisto soittaa kansallislaulut. Kolmannella kerralla päästään laulussa matkaan. Kaksi ensimmäistä keskeytyy, kun viuluniekka sanoo »eiku». Monet pitää pitkiä totisia puheita ja lukion priimukset seisoo kolme tuntia kunniavartiossa. Ne hikoilee kauhuissaan. Ne tietää, että jos ne pyörtyy kesken ystävyyden, se on neuvostovastaista. Juhlien päätteeksi huomataan ystävyyden nousseen taas uudelle tasolle. Ellei sitä sanottaisi ääneen, sitä ei huomaisi. Mentiin poikien kanssa taloyhtiön pommisuojaan pelaamaan koronaa, mutta unohdettiin perunajauhot, joilla pelilaudan pinta liukastetaan. Kukaan ei suostunut hakemaan kotoaan jauhoja, koska tajuttiin, että siitä oli syntynyt arvovaltakysymys. Selattiin sen sijaan paperinkeräyspinkkoja, joita taloyhtiö varastoi pommisuojaan. Meitä lykästi, löydettiin Lapin Kansojen seasta kolme Jallua. Osoitelipukkeet oli kolmannen kerroksen Soikkanen repinyt pois ettei leviäisi tieto, että se se niitä tilaa. Ryhdyttiin tutkimaan ihania naisia. Kun kavereittensa kanssa selaa suu auki, huohottaen ja puhumatta isotissisten ja julkeakatseisten naisten kuvia niin siinä ystävyys nousee uudelle, korkeammalle tasolle. Eikä tarvitse allekirjoittaa sopimuksia. Paljastin pojille, miten Kekkonen joutuu ryyppäämään venäläisten kanssa. Se uhrautuu meidän ja koko Suomen puolesta. Pojat pitivät vanhan miehen kohtaloa kauheana. Se varmaan jäisi mielellään istumaan kiikkus22


tuoliin katselemaan Lauantaitansseja, mutta pakko on lähteä taas venäläisten kanssa juopottelemaan. varmasti tarpeeksi pieni Kantolan adio Esa oli on kuullut vanhojen venäläisten miesten mielellään myös suutelevan Kekkosta eikä asia minun muistelmiin kunpelkäsen tään hipaisemalla poskea. Esa näytti meille Lapin Kanolepainettu mitäänkuva suurta kerennyt.kommusaa, johon oli Neuvostoliiton nistisen puolueenMaijan pääsihteeristä Leonid Brezhnevistä. Pikkusiskoni mukaan minun Se oli erittäin ruma mies. tapauksessa ei ole kyse kerkeämisestä vaan Katseltiin hiljaisina Neuvostoliiton päämiestä. Miekohtalosta. Se oliKekkosesta oppinuttuntua sanankun kun se oli tittiin miltä mahtaa se kävelee lentokoneesta punaista mattoa pitkin ja sen päässä odotlukenut yhden sivun äidin Jalna-sarjaa.» taa kädet levällään ja lemmekkäänä tämä Leonid. Silloin Jaripullo Tervon omaelämäkerrallisista saattaa votkaa tuntua helpotukselta. Kun oli taiteltuEsikoinen Brezhnev paperinkeräyspinkan romaaneista ja Revontultentiealimmaiseksi, meitä rupesi huolestuttamaan suomalaispoliituttu rovaniemeläinen koulupoika alkaa tikkojen ylenpalttinen raittius. Se oli Suomen itsenäikirjoittaa muistelmiaan ja tallentaa suuria syyden kannalta arveluttavaa. Piimää vahvempaa Virolainen ei suostu juomaan. Se on isän mukaan luvannut tunteita herättäviä pieniä asioita. korkata vasta, jos Karjala palautetaan. Pojat huudahtePyrstötähti kertoo hellästi ja humolivat hädissään tämän kuullessaan. ristisesti ajasta, riitti Kun Jallun naiset jolloin rupesivatvirikkeeksi näyttämään liian tutuilta, päätettiin äänestää kenestä meistä tulee Suomen mattoteline ja lämpökeskuksen jätteen- seuraava presidentti. Ryhdyin puhumaan matalalla ja luopolttouunin Sitä saattoi tettavalla äänellärautakansi. kun selostin millainen on salainen äänestys ja katsoin samalla äänestäjiäni silmiin. paukuttaa tuntikausia. Orajärven kananverkkohäkin riippulukko oli rikki, joten se vihittiin äänestyskopiksi. Maaseudun Tulevaisuuksista revittiin äänestysliput. Lyhyempi Pitkänen huusi Orajärven kananverkkohäkistä kovalla äänellä

»R

9789510409879*

84.2

ISBN 978-951-0-40987-9

23

Tervo, Jari: Pyrstötähti (WSOY)  

Aikamatka 1970-luvulle

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you