Skip to main content

Flexible interior design in the school of tomorrow (FI)

Page 1

JOUSTAVA SISUSTUS HUOMISEN KOULUUN 200 REHTORIN NÄKEMYS TULEVAISUUDEN FYYSISISTÄ OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ


Muuttunut maailma asettaa uusia vaatimuksia. Vuoden 2020 aikana joutui koulu sekä rakennuksena että opetustapana kohtaamaan aivan uusia haasteita covid-19-pandemian myötä. Oppimisympäristöjä piti muuntaa nopeasti tartuntojen leviämisen vähentämiseksi ja joissakin paikoissa siirryttiin osittain tai kokonaan etäopetukseen. Joillekin oppilaille etäopetus on toiminut hyvin, mutta toisilla turvallinen arki on järkkynyt. Olemme uuden aikakauden kynnyksellä, jolloin on pakko ajatella uudelleen, hoputtaa tekniikan kehitystä ja arvioida fyysiset oppimisympäristöt uudelleen. Koulun opetukselle ja tilojen käytölle on avautunut uusia mahdollisuuksia. Luovat ja innovatiiviset ratkaisut ovat aikaansaaneet useampia onnistuneita tapoja antaa oppilaille parhaat mahdollisuudet oppia, mutta myös monien on ollut haastavaa saada arki toimimaan koulussa. Fyysisen ympäristön merkitys on nyt huomattu, ja nyt on tärkeämpää kuin koskaan miettiä, miten koulun tilat suunnitellaan tulevaisuudessa. On luotava joustavia ympäristöjä, jotka ovat kaikkien oppilaiden käytettävissä ja valmiita muutoksiin ja haasteisiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Selvittääksemme, miten kouluympäristö sopeutettiin Covid-19:n aikana ja miten tulevaisuuden fyysiset oppimisympäristöt nähdään, toteutimme marraskuussa 2020 tutkimuksen, jossa 200 ruotsalaista rehtoria vastasi moniin kysymyksiin. Tässä raportissa esittelemme tuloksen.

2


FYYSINEN YMPÄRISTÖ KOULUSSA COVID-19-VIRUKSEN AIKANA​

Koulut ovat tehneet Covid-19:n aikana erilaisia mukautuksia sekä fyysiseen ympäristöön että työtapoihin tartuntojen leviämisen vähentämiseksi. Yleisimmät muutokset käsidesin ja desinfiointiasemien lisäksi ovat merkinnät lattiassa, muutetut ruokasalin kalustukset ja luokkahuoneiden istumapaikkojen suuremmat välit. Vastaukset osoittavat kuitenkin, että todella monet rehtorit olisivat halunneet väljentää luokkahuoneitaan, mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Todennäköisin syy tähän on joustavuuden puute sisustuksessa, luokkahuoneiden koossa ja rakennuksen muotoilussa.

VAIN JOK A TOINEN REHTORI ON K ASVATTANUT LUOKK AHUONEIDEN ISTUMAPAIKKOJEN VÄLEJÄ

OLETTEKO TEHNEET KOULUSSANNE JONKIN SEURAAVISTA FYYSISIIN YMPÄRISTÖIHIN LIITTYVISTÄ MUUTOKSISTA COVID-19-PANDEMIAN VUOKSI? (Useampi vastaus mahdollinen) Käsidesi ja desinfiointiasemat 90% Lattiamerkinnät 77% Ruokasalin kalustuksen muutos 66% Istumapaikkojen välien kasvattaminen luokkahuoneissa 52% Toteutettu kiinteä luokkahuone siten, että oppilaat työskentelevät aina samassa huoneessa ja vain opettajat liikkuvat eri huoneissa 24%

Esimerkkejä muista muutoksista:

Lisää opetusta yleisissä tiloissa, kuten käytävillä, ruokasalissa, toreilla tai ulkona 19%

• Vuorotteleva etäopetus 33 %

1%

paikassa kuin ruokasalissa • Käytävien kalustuksen muutokset

Jotain muuta

Ei mitään muutoksia

• Lounaan tarjoaminen useammassa

• Lisätty pleksilasi • Avattu luokkahuoneet niin, että oppilaat voivat istua erillään, kun opetusta ei ole, sen sijaan, että joutuisivat ahtaille käytäville • Ei ulkopuolisia vierailijoita

3


ONKO JOITAIN COVID-19:ÄÄN LIITTYVIÄ MUUTOKSIA, JOITA OLISITTE HALUNNUT TEHDÄ KOULUNNE FYYSISEEN YMPÄRISTÖÖM, MUTTA JOIHIN ETTE OLE SAANEET MAHDOLLISUUTTA?

4


KUINKA HYVIN OLEMME VALMISTAUTUNEET TULEVAISUUTEEN?

Ei niin hyvin kuin luulimme...

35% 2020

MISSÄ MÄÄRIN KOULUSI ON MIELESTÄSI SUUNNITELTU JA KALUSTETTU VASTAAMAAN TULEVAISUUDEN

Kysyimme vuonna 2016 ruotsalaisilta rehtoreilta, miten hyvin heidän koulunsa oli suunniteltu ja kalustettu vastaamaan tulevaisuuden pedagogisia oppimisympäristöjä. Kun esitimme saman kysymyksen vuonna 2020, oli nähtävissä selkeästi negatiivinen muutos. Kun aikaisemmin 18 % koki, että koulu on heikosti tai ei lainkaan suunniteltu täyttämään tulevaisuuden oppimisympäristöjen vaatimukset, osuus on nyt noussut 35 %:iin. Covid-19 on todennäköisesti vaikuttanut tähän kehitykseen. Koulut ovat joutuneet aivan uusien haasteiden eteen ja fyysinen ympäristö on stressitestattu aivan uusissa olosuhteissa, minkä vuoksi yhä useammat ovat ymmärtäneet, että tulevaisuuteen ei oltu niin hyvin valmistautuneita kuin luultiin.

PEDAGOGISIA OPPIMISYMPÄRISTÖJÄ?

3% 1%

10%

15%

28%

2016 44%

3% 12%

10%

14%

23%

2020

40%

1 = Ei lainkaan

2

3

4

5 = Hyvin suuressa määrin

18% 2016

2016 VASTA AJISTA 18 % KOKI, ETTÄ KOULU OLI HEIKOSTI TAI EI LAINK A AN SUUNNITELTU TÄYTTÄMÄ ÄN TULEVAISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN VA ATIMUKSET. VUONNA 2020 LUKU OLI NOUSSUT 35%:IIN

En tiedä 5


MISSÄ MÄÄRIN KOULUSI ON MIELESTÄSI SUUNNITELTU JA KALUSTETTU VASTAAMAAN TULEVAISUUDEN PEDAGOGISIA OPPIMISYMPÄRISTÖJÄ?

Lukion rehtorit kokevat suuremmassa määrin, että heidän ympäristönsä on suunniteltu ja kalustettu vastaamaan tulevaisuuden oppimisympäristöjä verrattuna peruskouluissa työskenteleviin. Yksi vaikuttavista tekijöistä voi olla, että peruskoulun sisustuksen on tuettava laajempaa ikäjakaumaa, mikä asettaa erilaisia vaatimuksia kalustukselle. Toinen syy voi olla se, että lukiot alkoivat työskennellä digiratkaisuja käyttäen ennen peruskoulua ja ne ovat suunnitelleet ympäristönsä ja työskentelytapansa sen mukaisesti.

PE R U S KO U LU 2% 2%

LU K I O 5%

11%

3%

13%

21% 21%

16%

37% 26% 42%

Koulumaailmassa pidempään työskennelleet rehtorit pitävät omia oppimisympäristöjä paremmin varusteltuina tulevaisuuden oppimiseen, kuin ne, jotka eivät ole työskennelleet yhtä pitkään. Tämä on mielenkiintoinen tulos, ja johtopäätös voisi olla, että on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä tulevaisuuden oppimisympäristöt vaativat.

T YÖ S K E N N E L LY T 14 V U OT TA TA I VÄ H E M M Ä N 7%

2%

T YÖ S K E N N E L LY T Y LI 25 V U OT TA

5%

14%

10% 19% 24%

30%

18%

37% 34%

1 = Ei lainkaan

2

3

4

5 = Hyvin suuressa määrin

En tiedä 6


KOULUN YMPÄRISTÖT 10 VUODEN KULUTTUA

Oma näkemys siitä, miltä tulevaisuuden oppimisympäristöt tulevat näyttämään, vaikuttaa tietysti siihen, miten uskotaan koulun eri tilojen muuttuvan. Kysyimme rehtoreilta, miten he uskovat koulun eri ympäristöjen muuttuvan kymmenen vuoden aikana, ja vain yksi viidestä rehtorista uskoo, että tulee tapahtumaan suuri muutos. Kun otetaan huomioon, että joka kolmas rehtori ilmoitti, että heidän koulunsa on heikosti tai ei lainkaan suunniteltu täyttämään tulevaisuuden oppimisympäristötarpeet ja että monet ovat kokeneet, että he eivät ole voineet tehdä muutoksia, joita he tarvitsisivat fyysisessä ympäristössä covid-19:n aikana, tulos on kiinnostava.

AJATTELE, MITEN USKOT KOULUJEN OLEVAN KALUSTETTUJA 10 VUODEN KULUTTUA. KUINKA PALJON USKOT KALUSTUKSEN MUUTTUNEEN SEURAAVISSA KOULUN OSISSA NYKYISEEN VERRATTUNA?

LUOKKAHUONE 39%

44%

15% 3%

Rehtoreiden käsityksenä on, että yleiset tilat ja ruokasali muuttuvat hieman enemmän kuin luokkahuone. Kokemuksemme vahvistaa tätä, sillä olemme huomanneet lisääntyneen kiinnostuksen yleisten tilojen ja ruokasalien sisustamiseen uudella tavalla, jossa niitä ei pidetä tilapäisinä tiloina vaan osana oppimisympäristöä koko päivän ajan.

RUOKASALI 40%

39%

18%

4%

YLEISET TILAT (esim. sisäänkäynti, käytävät ja torit) 39%

39%

20%

3%

20%

3%

HENKILÖSTÖN TYÖTILAT Vaikka monet ovat huomanneet covid-19pandemian aikana, että muutos on tarpeen, vain pieni osa rehtoreista uskoo, että koulujen kalustamisessa tulee tapahtumaan suuri muutos 10 vuodessa. Budjetti vaikuttaa todennäköisesti rehtoreiden suhtautumiseen muutokseen. Koulujen sisustuksen perusteelliseen suunnitteluun annettava aika ja resurssit voi olla toinen syy.

37%

41%

0%

Ei suurta muutosta

100%

Hieman muuttunut

Muuttunut paljon

En tiedä 7


TULEVAISUUDEN LUOKKAHUONE ON JOUSTAVA JA DIGITAALINEN

On selvää, että joustavuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä tulevaisuuden oppimisympäristöjä suunniteltaessa. Joka toinen rehtori uskoo, että tulevaisuuden luokkahuoneissa on monipuolisemmat ja joustavammat kalusteet sekä enemmän digitaalisia ratkaisuja. Se vahvistaa nähtävissä olevaa trendiä, jossa halutaan vaihtelevampi sisustus, jota voidaan mukauttaa tarpeen ja yksilön mukaan. Näemme esimerkiksi kasvavan kysynnän joustavammille luokkahuoneiden sisustuksille, jotka voidaan mukauttaa erilaisiin oppimistilanteisiin.

MITEN USKOT LUOKKAHUONEIDEN KALUSTUKSEN

Vähemmän perinteisiä opettajan pöytiä

MUUTTUNEEN 10 VUODEN KULUTTUA?

22%

Peruskoulu

(Useampi vastaus mahdollinen)

25%

Lukio

Monipuolisempia ja joustavampia kalusteita 52%

Peruskoulu

56%

Lukio

50 %

Lisää digitaalisia ratkaisuja

57 %

Lukio

43%

Lisää seisomapöytiä/korkeussäädettäviä pöytiä 41%

Peruskoulu Lukio

49% 35%

Lisää tehtävien mukaisia työympäristöjä 37%

Peruskoulu Lukio

21%

Peruskoulu

22%

Lukio

19%

18%

Peruskoulu Lukio

28%

10%

Suuremmat luokkahuoneet Peruskoulu Lukio

15% 17% 14%

Pienemmät luokkahuoneet 3%

47% 30%

Luokkahuoneiden ja yleisten tilojen, kuten käytävien integrointi

Enemmän pehmeitä istuinkalusteita 49%

Peruskoulu

20%

Peruskoulu

1%

Lukio

4%

8


KESTÄVÄ LUOKKAHUONE SOPII ERILAISIIN OPPIMISTILANTEISIIN

Mitä sana "joustavuus" oikeastaan tarkoittaa? Se voi merkitä monia eri asioita, mutta alku käsitteen selvittämiselle on nähdä se kolmella tasolla: päivittäinen joustavuus, lyhytaikainen joustavuus ja pitkäaikainen joustavuus. Alla on muutamia esimerkkejä.

Keskustelu

Luento

Yksilötyöskentely

Ryhmätyö

PÄIVITTÄINEN JOUSTAVUUS Mahdollisuus helposti erottaa toisistaan, siirtää ja kalustaa luokkahuoneen pöydät ja tuolit uudella tavalla oppimistilanteen mukaan. Voi merkitä myös mahdollisuutta säätää ja mukauttaa kalusteita yksilön ja iän mukaan hyvän ergonomian saavuttamiseksi. LYHYTAIKAINEN JOUSTAVUUS Edellytykset eri tiloista yhdistettävälle kalustukselle ilman, että niistä aiheutuu sekava vaikutelma, esimerkiksi silloin, kun halutaan luoda tilapäinen oppimisympäristö tietylle projektille tai vuosikurssille. PITKÄAIKAINEN JOUSTAVUUS Se, mikä ei näy tai vaikuta päivittäiseen toimintaan, mutta mahdollistaa pidemmällä aikavälillä sisustuksen muuttamisen, päivittämisen, kalusteiden lisäämisen tai vähentämisen tarpeen mukaan ja samalla yhtenäisen

Kestävä ja helposti päivitettävä luokkahuone voidaan suunnitella valitsemalla joustava sisustus. Kuvissa sama 60 neliön

vaikutelman säilyttämisen.

luokkahuone on sisustettu neljällä eri tavalla samoilla kalusteilla tukemaan erilaisia oppimistilanteita.

9


TEKNIIKKA SAAPUU YLEISIIN TILOIHIN

Koulun yleisissä tiloissa muutosluettelon kärjessä ovat useat digitaaliset ratkaisut, joita seuraavat yksilötyön tilat ja vyöhykkeisiin jakaminen. Tämä avaa upeita mahdollisuuksia hyödyntää koulun kaikki neliöt ja luoda resurssitehokkaalla tavalla oppimisympäristöjä myös luokkahuoneen ulkopuolella. Aulatila voi oikealla sisustuksella toimia sekä kulkureittinä, kokoontumispaikkana esityksille ja houkuttelevana tilana ryhmätöille sekä yksin työskentelyyn. Yhä useammin voidaan leveät käytävät kalustaa lisäopiskelupaikoilla, taukopisteillä ja yhteistyötiloilla. Kun tekniikka siirtyy luokkahuoneen ulkopuolelle, oppimisym­ päristönä voidaan käyttää useampia tiloja. Ratkaisu voi olla niin helppo, kuin selkeät latausmahdollisuudet digitaalisille työkaluille sekä näytöt tietojen jakamiseen ja esitysten näyttämiseen.

MILLÄ TAVALLA USKOT YLEISTEN TILOJEN KALUSTEIDEN MUUTTUNEEN 10 VUODEN KULUTTUA? (Useampi vastaus mahdollinen) Lisää digitaalisia ratkaisuja 41%

Peruskoulu Lukio

Lisää turvallisuusratkaisuja

49% 35%

Enemmän tiloja yksin työskentelyyn 37%

Peruskoulu Lukio

43% 33 %

Enemmän vyöhykkeitä, esim. hiljainen alue keskittyneeseen työskentelyyn 37%

Peruskoulu Lukio

47% 30%

29%

Peruskoulu

28%

Lukio

29%

Vähemmän säilytystilaa Peruskoulu Lukio

17% 23% 12%

Enemmän säilytystilaa 3%

Peruskoulu Lukio

6%

1%

Enemmän tiloja ryhmätöille Peruskoulu Lukio

34% 41% 30%

10


MONITOIMIRUOKASALIT, JOITA KÄYTETÄÄN TEHOKKAASTI

Perinteisesti ruokasali on ollut ympäristö, jota on käytetty vain muutaman tunnin ajan lounastauoilla, mutta monipuolisen sisustuksen ansiosta sitä voi käyttää myös muihin aktiviteetteihin päivän ja illan aikana. Tätä vahvistaa se, että joka toinen rehtori uskoo, että ruokasalin kalustus on tulevaisuudessa vaihtelevampaa ja joustavampaa ja joka viides rehtori uskoo ergonomisempien kalusteiden voivan tukea ryhmätyötä ja yksittäistä työtä.

MILLÄ TAVALLA USKOT RUOKASALIN KALUSTUKSEN MUUTTUNEEN 10 VUODEN KULUTTUA? (Useampi vastaus mahdollinen) Monipuolisempia ja joustavampia kalusteita 47%

Peruskoulu

49%

Lukio

44%

Ruokasalia käytetään myös ryhmätöissä 20%

Peruskoulu

31% PERUSKOULUN REHTOREISTA USKOO, ETTÄ RUOK ASALISSA ON TULEVAISUUDESSA ERGONOMISEMPIA K ALUSTEITA. LUKION REHTORIEN KESKUUDESSA LUKU ON VAIN 12 %

Ergonomisemmat kalusteet

Lukio

Lukio

15% 20% 12%

Lisää digitaalisia ratkaisuja

Lukio

19%

12% 15% 11%

Enemmän pehmeitä istuinkalusteita 5%

19%

Peruskoulu

Peruskoulu

Peruskoulu

21%

Lukio

Enemmän vaihtelua istuinkorkeuteen

31% 12%

Peruskoulu Lukio

5%

4%

Ruokasalia käytetään myös yksin työskentelyyn Peruskoulu Lukio

18% 20% 18%

11


TULEVAISUUDEN TYÖTILAT HENKILÖSTÖLLE

Joka toinen rehtori uskoo, että henkilöstön työtilojen kalustus on tulevaisuudessa monipuolisempaa ja joustavampaa. Sen näemme myös tapaamisissa kouluhenkilöstön kanssa. Heillä ei aina ole työhuoneessaan sisustusta, joka tukisi erilaisia aktiviteetteja työhuoneessa. Tämä käy hyvin yhteen sen kanssa, että 21 % rehtoreista uskoo, että työhuoneissa tulee olemaan enemmän tehtävien mukaiseen työskentelyyn soveltuvia ympäristöjä ja että 32 % uskoo, että alueet tullaan jakamaan entistä selkeämmin, esimerkiksi vyöhyke keskittyneeseen, hiljaiseen työskentelyyn.

42%

USKOO, ETTÄ TYÖTILASSA ON TULEVAISUUDESSA ENEMMÄN KORKEUSSÄ ÄDETTÄVIÄ PÖYTIÄ TAI SEISOMAPÖYTIÄ HENKILÖSTÖLLE

MITEN USKOT KOULUN HENKILÖKUNNAN TYÖHUONEEN KALUSTUKSEN MUUTTUNEEN 10 VUODEN KULUTTUA? (Useampi vastaus mahdollinen) Lisää digitaalisia ratkaisuja

Lisää tehtävien mukaisia työympäristöjä 45%

Peruskoulu

52%

Lukio

41%

Monipuolisempia ja joustavampia kalusteita 45%

Peruskoulu

53%

Lukio

39%

Lisää seisomapöytiä/korkeussäädettäviä pöytiä 42%

Peruskoulu

47%

Lukio

38%

Enemmän vyöhykkeitä, esim. hiljainen alue keskittyneeseen työskentelyyn Peruskoulu Lukio

32% 37% 29%

21%

Peruskoulu

30%

Lukio

16%

Suuremmat työtilat Peruskoulu Lukio

11% 16%

7%

Pienemmät työtilat 9%

Peruskoulu Lukio

6%

11%

Enemmän pehmeitä istuinkalusteita 8%

Peruskoulu Lukio

10%

6%

12


KINNARPS GLOBAL RANGE & COMMUNICATIONS/2021 | KAIKKI OIKEUDET MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN

TIETOA TUTKIMUKSESTA

M E N E T E L M Ä

D E M O G R A FI S E T TI E D OT

Yhdistelmä Lärarpanelen (pfmresearch.se/

Naisia

53,5%

lararpanelen/) vastaajaryhmän ja puhelimitse verkkokyselyyn rekrytoitujen vastauksista.

Miehiä

46,5%

Tutkimuksen toteutti Demoskop Kinnarps AB:n

Haluatko tietää lisää oppimisympäristöjen

toimeksiannosta. Työskennellyt 14 vuotta tai vähemmän*

sisustuksesta? Ota yhteyttä paikalliseen

Työskennellyt 15 - 25 vuotta*

Kinnarps-toimipisteeseen!

21,5%

KO H D E RY H M Ä Rehtorit ruotsalaisissa peruskouluissa ja lukioissa.

53,5%

Työskennellyt yli 25 vuotta*

25%

H A AS TAT T E LU J E N M Ä Ä R Ä

kinnarps.fi

200 haastattelua ympäri maata. Peruskoulu

K YS E LYJA KS O 6.–18.11.2020

40,5%

Lukio

56,5%

Molemmat

3%

Esikoulu sekä luokat 1 - 3**

32,5%

Luokat 4 - 6** Lukio**

41% 59,5%

* Työskentelyllä tarkoitetaan koulussa rehtorina tai opettajana työskentelyä.

Kinnarps on Euroopan johtava toimistojen,

** Useampi vastaus sallitaan, koska osa rehtoreista vastaa usean vuoden kursseista.

kaisujen toimittaja. Toimimme 40 maassa ja konsernin

oppimisympäristöjen ja hoivakohteiden sisustusrat­ liikevaihto on 330 miljardia euroa. Koko arvoketjulle on ominaista korkea laatu ja vähäinen ympäristövaikutus – raaka-aineista valmiisiin ratkaisuihin. Vuonna 1942 perustettu Kinnarps on perheyritys, jonka tuotanto tapahtuu Ruotsissa.

13 SUCCESSFUL INTERIORS


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Flexible interior design in the school of tomorrow (FI) by Kinnarps Group - Issuu