Meidän Energia & Vesi Kemin Energia Oy:n ja Kemin Vesi Oy:n asiakaslehti 2/2016
Kesä tuo tullessaan työmaa-alueet
Kannattaa olla vesi kielellä
Meidän Energia & Vesi | 1
Meidän Energia ja Vesi Asiakaslehtemme on täydentänyt nimeään sen seurauksena, että vuoden 2016 alusta kemiläisten sähkö-, lämpö- ja vesipalvelut on tuotettu samassa konsernissa. Lehteen on sähköä- ja lämpöä koskevien asioiden ohella otettu mukaan myös ajankohtaisia vesihuollon asioita. Kevät on jo niin pitkällä, että olemme valinneet työnhakijoiden joukosta ne onnekkaat, joille voimme tarjota kesätyöpaikan. Kesätyöntekijöiden myötä konsernin henkilökuntamäärä kasvaa kesä-elokuun väliseksi ajaksi yli kymmenellä prosentilla. Täällä energia- ja vesiliiketoiminnassa pidämme tärkeänä, että voimme tehdä yhteistyötä paikallisen Ammattiopisto Lappian ja Lapin ammattikorkeakoulun tekniikan toimipisteen kanssa ja tarjota opiskelijoille ja vastavalmistuneille harjoittelu- ja työpaikkoja. Vaikka emme voi tarjota kaikille kesätyössä olleille pidempää työsuhdetta, auttaa lyhytkin työkokemus nuoria oppimaan ammattiaan ja siten helpottamaan heidän sijoittumistaan työelämään. Kesäaikana sähkö-, lämpö-, vesi- ja viemäriverkon rakentaminen näkyy katukuvassa ja saattaa vaikeuttaa myös kaduilla liikkumista. Lisäksi työt voivat aiheuttaa keskeytyksiä energioiden ja veden toimituksiin. Jotta asiakkaat voivat varautua toimitusten keskeytyksiin, niistä ilmoitetaan ennakolta. Kemissä uudisrakentaminen on tällä hetkellä hyvin vähäistä, joten tämän kesän työohjelmamme ovat pääosin energia- ja vesihuoltoverkkojen uusimistöitä. Uusimisilla turvaamme asiakkaillemme tulevaisuuden häiriöttämät energia- ja vesitoimitukset. Lehdessä kerromme, millä alueilla Kemissä tehdään energia- ja vesiverkkoihin kohdistuvia töitä. Esitän myös jo etukäteen pahoittelenuni siitä, että verkostojen uusimistyöt voivat ajoittain häiritä työmaan lähialueilla liikkumista ja energia- ja vesitoimituksissa voi olla lyhyitä keskeytyksiä. Kesäaika on meille kaikille rentoutumisen ja voimavarojen keräämisen aikaa. Toivotan asiakkaillemme aurinkoista ja rentoa kesää. Anne Salo-oja
Meidän Energia & Vesi 2
2/2016 | Meidän Energia & Vesi
Meidän Energia & Vesi on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä Kemin Energia Oy:n ja Kemin Vesi Oy:n asiakaslehti.
Julkaisija: Kemin Energia Oy ja Kemin Vesi Oy Päätoimittaja: toimitusjohtaja Anne Salo-oja Taitto ja ulkoasu: Mainostoimisto Reklaami
Toimittaja: Kati Klaavuniemi Kannen kuva: Kati Klaavuniemi Paino: RH-Print, Kemi Paperi: Lumisilk 115 g/m2 Painosmäärä: 19 700 kpl Jakelu: yksityistalouksiin ja yrityksiin Kemissä
Asiakaspalvelut saman katon alla
Taloussihteeri Marjatta Kanto sekä toimistosihteerit Sirpa Ollila ja Arja Pudas hoitavat Kemin Vesi Oy:n asiakkaiden asioita nyt Peurasaaressa. Kemin Energia Oy:n toimitusjohtaja esittelee hyvillä mielin Peurasaaren toimipisteen asiakaspalvelupisteitä. Sähköasiakkaiden lisäksi samassa talossa palvellaan myös Kemin Vesi Oy:n asiakkaita.
Vuoden vaihteessa tehdyn osakekaupan seurauksena Kemin Vesi Oy:stä on tullut Kemin Energia Oy:n tytäryhtiö. Uusi konserni tuottaa kaikkien kemiläisten välttämättömyyspalvelut. Myös asiakaspalvelun saa samasta paikasta. Yhtiöjärjestelyllä Kemin Energia Oy:n ja Kemin Vesi Oy:n liiketoiminnat vahvistuvat turvaamaan vesi- ja energia-asiakkaille hyvät sekä hinnoiltaan kilpailukykyiset palvelut. - Molempia ohjeistaa oma lainsäädäntö ja tietysti erilaiset tietojärjestelmät. Tässä vaiheessa meille on tärkeintä käydä ensin henkilökunnan kanssa muutos läpi ja lähteä vasta sitten miettimään, mitä ja miten palveluitamme voitaisiin yhdistää. Tulevaisuudessa haetaan yhteisiä asioita ja sulautetaan yhteen järjestelmiä, mutta vielä ei ole sen aika, Kemin Energian toimitusjohtaja Anne Salo-oja muistuttaa. Kemin Veden työntekijät ovat muuttaneet Peurasaareen Kemin Energian kanssa samoihin tiloihin maaliskuun aikana.
Monipuolista palvelua Asiakassopimukset ovat siis säilyneet ennallaan ja laskutusjärjestelmätkin ovat molemmilla yhtiöillä omat. Muutos vahvisti kuitenkin asiakaspalvelua. - Meillä täällä Kalkkinokantiellä voi nyt hoitaa yhdellä kertaa molemman yhtiön asioita. Myös tiedottaminen tehostuu. Viesti kulkee nopeammin henkilöltä toiselle ja asiakastiedotusta voidaan hoitaa yhteisellä asiakaslehdellä. Nykyaikana ihmiset hoitavat paljon asioitaan netin kautta, häiriöilmoituksen saa vesiasioissa suoraan kännykkään ja vikailmoitukset voi tehdä puhelimitse. Sähköjakeluhäiriöissä asiakkaita palvelee Energian nettisivuilla oleva häiriökartta. - Asiakaspalvelumme auttavat muun muassa sopimus- ja laskutusasioissa. Palvelua on myös toimintakatkoista ja häiriöistä tiedottaminen. Kuntalaiset haluavat saada meiltä tietoa vuorokauden jokaisena aikana ja panostamalla siihen voimme toimia sen mukaisesti. Olemmehan asiakkaitamme varten, Anne Salo-oja päättää. Meidän Energia & Vesi | 3
Kesä tuo tullessaan työmaa-alueet Työmailla käytettäviä varoitusmerkkejä näkee kesäisin melkein kaikkialla.Tunnetuin niistä on varmasti valkoinen aita ja liikennemerkki, jotka kertovat, että kyseessä on työmaa ja sinne on pääsy kielletty. Oman turvallisuutensa vuoksi näitä merkkejä kannattaa totella.
Kuva Mika Ahonen
4 | Meidän Energia & Vesi
Kesä on kunnostustöiden aikaa. Kemin Energia Oy:llä ja Kemin Vesi Oy:llä onkin työmaita ympäri kaupunkia. Kaukolämpö- ja vesiputkien lisäksi myös sähköjohdot kulkevat kaupunkialueella useimmiten maan alla, joten verkon kunnostus vaatii kaivutöitä. Mitään työmaata ei aloiteta suunnittelematta. Kaikessa pyritään ottamaan huomioon asukkaiden kulku tonteille, yleinen liikenne sekä tietenkin sähkön, veden ja lämmön saanti. Työmaa-alueet ovat aidattuja, mutta silti isoihin koneisiin kannattaa suhtautua varauksella. Kaivinkoneista ei näe kunnolla alas, ja ne voivat työskennellessään liikkua äkkinäisesti. - Joskus kaivinkone joutuu työskentelemään jalkakäytävällä, ja silloin tie on suljettu muulta liikenteeltä. Koneenkuljettajan on vaikea tehdä työtään, jos joutuu varomaan ohikulkijoita jatkuvasti. Vaikka suljettu jalkakäytävä tai pyörätie olisikin juuri se reitti, jonka kautta on totuttu kulkemaan päivittäin, on erityisen tärkeää noudattaa opasteita, muistuttaa kaukolämpöinsinööri Virpi Kekäläinen. Ilta- ja yöaikaan kannattaa myös olla varovainen, vaikka auki jätetyt kaivannot aidataan ja merkitään. - Kaukolämpötyömaalla varsinkin saattaa olla kuumaa vettä ja hitsauskoneita. Myös muilla kaivannoilla voi olla syviä sortuvia reunoja. Meillä on työskennellessämme kypärät, suojavaatteet, kuulosuojaimet ja suojalasit, mutta utelias kurkkija on työmaalla suojitta. Kannattaa kerrata varsinkin lapsille, että aidattu työmaa-alue ei ole leikkipaikka.
jotta liikenne ei olisi koko matkalta poikki. Sauvosaarenkatu on vapaa liikenteelle syksyyn mennessä, Kekäläinen arvioi.
Sähköjohtoja uusitaan Ajoksessa Kemin Vainiossa sähköjohtoja on saneerattu ilmajohdoista maakaapeleiksi jo viime syksystä saakka. Jakunkatu-Paakkolankatu–alueella työt jatkuvat vielä juhannukseen saakka. Mansikkanokalla uusitaan sähkönsyöttöä ja Ajoksen tuulivoimapuistossa vedetään maakaapelia. - Vainiossa ja Ouluntiellä jatketaan töitä viimeistelemällä nurmikot ja pientareet. Samalla myös poistetaan paikalle mahdollisesti jääneet vanhat pylväät. Peurasaaressa uusitaan ilmajohtoa maakaapeliksi hautausmaan ympäristössä, Kemin Energian verkkojohtaja Petri Gyldén luettelee. >>
Kaukolämpöinsinööri Virpi Kekäläinen haluaa muistuttaa, että asiaton liikkuja on työmailla ilman asianmukaisia suojavarusteita omalla vastuulla.
Kaukolämpöputki vaihtuu uuteen Sauvosaarenkadulla Sauvosaarenkadulla kulkee 80-luvulla rakennettu kaukolämmön siirtolinja, joka on tullut jo elinkaarensa päähän. Uusimisella saadaan lämpöhävikit kuriin ja yllättävien korjaustöiden tarve vähenee. - Linjan johtotyyppi on käytännössä jo vanhentunutta, ja on aika saneerata se uuteen. Käytössä tämä vanha putkityyppi on osoittautunut hankalaksi vuotojen takia, joten uusimmekin sen mielellämme. Tuohon aikaan kaukolämpöjärjestelmät kehittyivät nopeasti ja nykyinen putkityyppi syrjäytti vanhan järjestelmän jo vuosia sitten. Sauvosaarenkadun Valtakadun puoleisessa päässä työt aloitetaan toukokuun aikana ja koko 300 metrin pituinen osuus aina Nahkurinkadun risteykseen saakka uusitaan kesän aikana. - Kaukolämpöputki asennetaan 0,4-1 metrin syvyyteen ja kerralla kaivantoa avataan 30-40 metriä. Pyrimme myös täyttämään kaivantoa sitä mukaan, kun uutta kaukolämpölinjaa saadaan asennettua, Meidän Energia & Vesi | 5
muutetaan erillisviemäröinniksi, Kemin Veden toimitusjohtaja Juha Hiltula valottaa. Kaikki uudet ja uudistettavat viemärit toteutetaan erillisviemäreinä. Silloin jätevedenpuhdistamoille ohjataan vain todelliset jätevedet ja sade- ja sulamisvedet, eli hulevedet päätyvät hallitusti takaisin luonnon kiertokulkuun. - Kemin Takajärvellä Kyynelkivenkadulla työt alkavat kesällä ja Riistamiehentiellä vesijohdot ja viemärit uusitaan syksyllä. Mansikkanokankadun päässä tehdään verkoston laajentamista, ja mikäli koirapuiston rakennustyömaa alkaa syksyllä, aloitamme siellä myös uusien vesihuoltoputkien rakentamisen. Verkostojen uusimisten lisäksi Kemin Vesi Oy saneeraa tänä vuonna muutamia jätevesipumppaamoita ja uusii kaupungintalon vesisäiliöiden toimintalaitteet.
Työmaista tiedotetaan
Vaikka putkien uusiminen edellyttääkin maan kaivamista, pyritään jäljet korjaamaan mahdollisimman nopeasti.
Ruutissa aloitetaan työt elokuussa, mikäli koirapuiston rakennushanke lähtee käyntiin. Ristikankaalla kaivetaan puistossa ja Sahasaarenkadullakin saneerataan pieni osuus ilmajohtoa maahan. - Sähkökaapeli kaivetaan 0,7-1 metrin syvyyteen. Työmaasta huolimatta liikenne ei ole poikki kuin tunnin kerrallaan. Emme siis estä kulkemista, mutta saatamme sitä hieman haitata, Gyldén toteaa.
Kyynelkivenkadun vesihuoltoputket uusitaan Vesijohtoverkosto tuo käyttöveden jokaiseen kotiin ja yritykseen. Kemin Vesi Oy:n verkostot koostuvat vesijohtoverkostosta, jätevesiviemäri- ja hulevesiviemäriverkostoista sekä niihin liittyvistä pumppaamoista. Vesijohtoverkostoa pitkin siirretään puhdas talousvesi kiinteistöihin ja muihin käyttötarkoituksiin. Jätevedet kootaan viemäreihin, joita pitkin jätevedet johdetaan Peurasaaren jätevedenpuhdistamolle käsiteltäviksi. - Meidän toiminta-alueella on monin paikoin vielä käytössä sekaviemäröintiä, jossa hulevedetkin johdetaan jätevesiviemäriin. Hulevesiä ovat kaduilta, pihoilta ja katoilta valuvat sade- ja sulamisvedet. Verkostosaneerausten yhteydessä sekaviemäröinti 6 | Meidän Energia & Vesi
- Meidän kaivannot ovat yleensä 2,5-3 metriä syviä, joten toivomme ihmisiltä äärimmäistä varovaisuutta näillä alueilla. Kun tuollaiseen monttuun pääsee putoamaan, voi loukkaantua pahastikin. Kaivantoa täytetään sitä mukaan kun työ etenee, ja kerralla auki olevan kaivannon pituus pyritään minimoimaan, Hiltula kertaa. Aina ennen työhön ryhtymistä sekä Kemin Energia että Kemin Vesi tiedottavat katujen asukkaita saneerauksista mahdollisesti aiheutuvista haitoista. Samalla omakotitalot ja muut taloyhtiöt voivat uusia myös omia sähkölinjojaan sekä tonttivesijohtoja ja -viemäreitään. - Tonttivesijohtoja ja -viemäreitä voidaan usein saneerata sujuttamalla uusi putki vanhaan, mutta riittävän kehnoon kuntoon päässeet tonttivesijohto ja -viemäri joudutaan saneeraamaan kaivamalla piha auki. Tonttijohtojen uusiminen tulee paljon halvemmaksi katutöiden yhteydessä, ja ne kannattakin uusia samalla kun Kemin Vesi uusii kadulla olevia putkia, Hiltula huomauttaa. Uuden vesihuoltolain mukaan kiinteistöjen tulee jatkossa erotella hulevedet jätevesistä eli niiden johtaminen jätevesiviemäriin on nykylainsäädännössä kiellettyä. Niinpä tonttiviemäriä uusittaessa tulisi myös selvittää, mihin talon ränni-, piha- ja salaojavedet on johdettu. Suunniteltujen aluesaneerausten lisäksi Kemin Energian ja Kemin Veden verkostoja uudistetaan, kun kunnossapidon yhteydessä ilmenneitä tai asiakkaiden ilmoittamia vikoja, pistemäisiä vuotoja ja tukoksia korjataan.
Sähkön kuluttajasta
aurinkoenergian tuottajaksi Kiinnostus aurinkoenergiaa kohtaa kasvaa, samoin suomalaisten ostamien aurinkopaneelilaitteiden määrä. Omalle katolle asennettavien paneelien hinnat ovat laskeneet roimasti viime vuosina, mutta laitteisto maksaa silti tuhansia euroja.
Kun päättää ryhtyä pyörittämään omaa pientä aurinkovoimalaansa, törmää siihen, että välillä sähköä kertyy yli ja välillä alle oman tarpeen. Aurinko kun ei paista jatkuvasti yhtä paljon. - Jos oman kodin tai kesämökin aurinkopaneeli järjestelmään kuuluu vaihtosuuntaaja eli invertteri, käyttäjä voi muuttaa sähkönsä vaihtosähköksi ja syöttää sitä sähköverkkoon. Jotta laitteiston voi liittää sähköverkkoon, pitää sähköverkkoyhtiön kanssa tehdä sähköverkkosopimus, verkostosuunnittelija Jukka Kreivi tietää. Piipahda asiakaspalvelussa Sähköurakoitsijan täyttämällä mikrotuotannon yleistietolomakkeella kerätään laitteiston tiedot. Lomakkeelta saatujen tietojen perusteella tehdään sähköverkkosopimus, joka täydentää olemassa olevaa liittymissopimusta. - Sähköverkkosopimuksen perusteella vaihdamme vanhan sähkömittarin uuteen mittariin, jolla voimme mitata sekä tuotetun että kulutetun sähkön määrää. Jos asiakas haluaa myydä sähkönsä, hänen on tehtävä sähkönmyyntisopimus sähkönmyyjän kanssa. Sähkönmyyjien yhteystietoja ja vertailua voi käydä tekemässä esimerkiksi energiaviraston sivuilla www.sahkonhinta.fi. Sähkön voi tuottaa verkkoon myös ilman myyntisopimusta.
Kannattaako ylimääräisen sähkön myynti? Kemin Energia Oy:llä on Kemissä kymmenkunta asiakasta, jotka tuottavat sähköä omien tarpeiden ohella myös sähköverkkoon. Ylijäämäsähkön myynti ei ole kuitenkaan mikään kultakaivos. - Suurin hyöty tulee siitä, että paneelien omistaja pystyy korvaamaan osan ostettavasta sähköstään. Sähköä voi varastoida akkuihin, joka tulee yleensä kysymykseen silloin, kun ollaan normaali sähköverkon ulottumattomissa esimerkiksi kesämökeillä. - Asiakkaan sähkönmyyjältä ostaman sähkön hinta koostuu paitsi energian hinnasta, myös sähkön siirtomaksuista ja veroista. Ostaessaan sähköä kuluttaja maksaa nämä, mutta kun hän myy sähköä, korvaus ei sisällä sähkölaskulla laskutettavia sähkönsiirtomaksuja ja veroja, vaan on yleensä sähköpörssin hintojen tasoa. Energiatililtä voi seurata omaa kulutusta ja tuotantoa, Kreivi muistuttaa. Kemin Energian Karjalahden lämpölaitokselle asennettiin elokuussa 2015 kaksi aurinkovoimalaa, joiden yhteensä 125 paneelin tuottamaa sähköä käytetään kaukolämmön tuotannon sähkötarpeeseen. Tätä omaa kokemusta aurinkosähköstä seurataan ja samalla paneeleistaan saadut mittaustiedot myös jaetaan aurinkovoimasta kiinnostuneiden asiakkaiden nähtäväksi. Lisätietoja aiheesta: www.keminenergia.fi/aurinkopaneelit ja www.keminenergia.fi/pientuotanto Meidän Energia & Vesi | 7
Yhteistyö eri koulutusasteiden kanssa palvelee yrityksiä liiketoiminnan ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä sekä tulevien osaajien rekrytoinnissa. Kemin Energia Oy:n pääasialliset kumppanit ovat Ammattiopisto Lappia ja Lapin ammattikorkeakoulu.
Aivovoimaa oppilaitosyhteistyöllä Yritysten ja oppilaitosten yhteistyöllä on tärkeä merkitys osaavan työvoiman saatavuuden varmistamisessa ja työurien pidentämisessä. Yhteistyö voi olla oman henkilöstön kouluttamista, työn ohella tapahtuvan lisäkoulutuksen hankkimista ja nuorten työelämäjaksoihin liittyvää yhteistyötä. Tänäkin vuonna Kemin Energia tarjoaa koululaisille ja opiskelijoille mahdollisuuden TET-, työssäoppimis- tai harjoittelujaksoon eri osastoillaan. Harjoittelijoiden lisäksi Kemin Energialle tehdään myös opiskelijoiden opinnäytetöitä sekä opiskelijoiden ja opettajien vierailuihin liittyvää yhteistyötä. - Harjoittelijoiden määrät vaihtelevat vuosittain. Mieluiten otamme tietenkin sellaiseen sulamaan aikaan, kun heille on tarjolla myös mielekästä tekemistä. Ja me tietenkin otamme myös kesätöihin sellaisia 8 | Meidän Energia & Vesi
nuoria, jotka ovat jo näyttäneet kyntensä joko TETharjoittelussa tai ammatillisten opintojensa yhteydessä, verkkojohtaja Petri Gyldén muistuttaa. Gyldén korostaa, että Kemin Energian kesätyöpaikat ovat lähinnä 18 vuotta täyttäneille. Tänäkin kesänä 7 nuorta pääsee kesätöihin. - Kaikille hyville tekijöille ei ole mahdollista tarjota palkkatyötä kesäksi. Mutta kyllä me muistamme kehua hyviä tyyppejä eteenpäin, jos vain seuraavista työpaikoista heidän osaamistaan meiltä kysytään. Jaamme myös stipendejä energia-alaa opiskeleville nuorille kannustukseksi opinnoissaan.
Työelämä opettaa Ammattiopisto Lappian kolmatta vuotta sähköalan
tutkintoa opiskeleva Aleksi Oravainen suorittaa ammattipintojensa ohella lukio-opintoja. Hänestä työharjoittelu katkaisee mukavasti raskasta pänttäämistä. - Minä olen saanut rakennella muun muassa katuvalojen ohjauslaitteita. Saa ainakin tehdä töitä eikä tarvitse istua ja lukea. Pääsee hyödyntämään koulussa opittuja asioita ja kokeilemaan, onko varmasti oikealla alalla, Oravainen pohtii. - Työharjoittelujakso on erinomainen tilaisuus nähdä oikeaa työelämää sekä hankkia hyviä kokemuksia ja hyödyntää opittuja asioita. Ei ole ennenkuulumatonta, että nuori on löytänyt oman toiveammattinsa koetun kesätyöpaikan, TET- tai harjoittelujakson myötä, Gyldén jatkaa.
Haluttu kumppani Yritysten ja oppilaitosten väliset yhteistyömuodot eivät liity ainoastaan opiskelijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Erityisesti korkeakoulujen kanssa tehtävällä tutkimus- ja kehittämistoiminnalla voidaan vahvistaa yritysten liiketoimintaa ja samalla tuoda lisäarvoa korkeakoulujen omaan toimintaan. Lapin ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan tuntiopettaja Aila Petäjäjärvi kiittää Kemin Energiaa jo vuosia kestäneestä yhteistyöstä. - Opiskelu oikeilla välineillä on perusedellytys ammattitaitoisen työvoiman kouluttamiseksi. Lapin ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön tutkimus ja kehitys -laboratorio tarjoaa yrityksille, opiskelijoille ja tutkimusryhmille monipuoliset testaus- ja analysointipalvelut. Kemin Energia on ollut mukana kehittämässä meidän sähkölaboratoriota ja tarjonnut sinne myös käytöstä poistamaansa kalustoa. Laboratoriossa onkin nyt nykyaikaiset ja osiltaan ainutlaatuiset laiteresurssit testauksen ja opetuksen eri osa-alueille. Petäjäjärvi muistuttaa, että kun yhteistyö toimii molempiin suuntiin, molemmat hyötyvät. - He käyttävät meidän palveluitamme, kun koulutustarpeita ilmenee ja me puolestamme hyödynnämme heidän työelämätietoutta. Kyllähän toimivasta yhteistyöstä kertoo myös se, että heidän insinööreistään lähes kymmenen on meidän kouluttamia ja tälläkin hetkellä Energian kaksi asentajaa suorittaa meillä insinööriopintojaan monimuotokoulutuksena. - Yrityksen maineella opiskelijoiden keskuudessa on merkitystä, koska kilpailu tulevaisuuden työntekijöistä kiristyy. Mutta sama pätee myös toisinpäin, Gyldén päättää.
Häiriökartta-sivulle päivittyvät sähkökatkojen korjaustiedot, Kemin Energia Oy:n käyttöinsinööri Erkki Näätsaari vinkkaa.
Sähkökatkokset näkyvät häiriökartalla Kemin Energian nettisivuilta voi sähkökatkoksen sattuessa katsoa, mistä vika johtuu ja kauanko sen korjaaminen kestää. Asiakkaat voivat siis seurata reaaliajassa sähkönjakeluverkon toimivuutta tarkastamalla häiriötilanteet häiriökartalta ja saada tietoa katkosten arvioidusta kestosta sekä siitä, kuinka montaa asiakasta keskeytys koskee. - Sähkön toimitusvarmuus eli sähkökatkojen määrät ja pituudet on määritelty alan suosituksissa. Pyrimme takaamaan mahdollisimman häiriöttömän sähköntoimituksen, mutta aina se ei ole mahdollista, käyttöinsinööri Erkki Näätsaari sähköosastolta huomauttaa. Häiriökarttapalvelussa on koko Kemin verkkoaluekartta, ja se saa tietonsa suoraan järjestelmästä. - Kun saamme ilmoituksen viasta, se ilmestyy oman järjestelmämme lisäksi häiriökartalle. Kirjaamme järjestelmään, kuinka kauan vian korjaaminen kestää. Tilannesivulta asiakas voi seurata kuluvan viikon tapahtumia, Näätsaari muistuttaa. Automaattinen karttapalvelu näyttää tiedot runkoverkon piirissä olevista häiriötilanteista ja suunnitelluista työkeskeytyksistä. Karttapalvelu saa automaattisen ilmoituksen runkoverkon vioista. Kartassa eivät näy pienjänniteverkon viat, jotka sijaitsevat jakelumuuntajan ja sähkönkäyttöpaikan välillä. Häiriökartta löytyy osoitteesta: www.keminenergia.fi/ häiriökartta
Meidän Energia & Vesi | 9
Kannattaa olla vesi kielellä Vesi on elintärkeä ravintoaine. Esimerkiksi normaali aineenvaihduntamme vaatii vettä – sitä tarvitaan ravintoaineiden kuljetukseen ja imeytymiseen sekä kuona-aineiden poistoon. Kemissä vettä voi juoda suoraan hanasta Kemin Vesi Oy tekee yhteistyötä Kemin suun terveydenhuollon kanssa kertoakseen puhtaan veden terveysvaikutuksista. Osa yhteistyötä ovat muun muassa koulu- ja tapahtumavierailut, joissa jaetaan tietoa hanaveden terveellisyydestä ja alkuperästä sekä maailman vesipäivän teemoista, kuten kestävästä kehityksestä. - Haluamme muistuttaa puhtaan veden tärkeydestä, josta ei välttämättä puhuta tarpeeksi usein länsimaissa. Meille vesi on niin itsestään selvyys, että monesti unohdamme, kuinka tärkeää se on, Kemin Veden toimitusjohtaja Juha Hiltula pohtii.
Kaksi litraa päivässä Kemin Vesi kampanjoi yhdessä Kemin suun terveydenhuollon kanssa ja on jakanut muun muassa kaikille peruskoululaisille vesiaiheisilla painatuksilla varustettuja juomapulloja esitteiden kera. - Lapset ja erityisesti nuoret juovat liian usein janoonsa veden sijasta happamia virvokkeita. Vesi olisi kuitenkin paras vaihtoehto janon sammuttamiseen, Hiltula muistuttaa. - Vesi myös huuhtelee suuta, sammuttaa janon paremmin kuin limsat ja pitää yllä elintoimintoja. Yli 60 prosenttia kehon painosta on vettä ja nestettä on saatava päivittäin yhtä paljon kuin sitä poistuu, joten vettä olisi juotava vähintään kaksi litraa päivässä. Samassa määrässä limsaa on yli 80 palaa sokeria, hammashoitaja Annica Marjamaa muistuttaa innostaen tarttumaan vesipulloon.
Hampaat pysyvät terveinä juomalla vettä - Lasten ja nuorten suun terveydestä ei voi koskaan huolehtia liikaa. Usein ”lasketaan reikiä”, vaikka tärkeää olisi puhua ientulehduksesta ja parodontiitistä, 10 | Meidän Energia & Vesi
joka on hampaan kiinnityskudossairaus. Hammaseroosio on hampaan pinnan kemiallista liukenemista happojen vaikutuksesta, ilman bakteerien mukana oloa. Happamat juomat, kuten kaikki mehut, limsat ja energiajuomat, aiheuttamat hammaseroosiota eli tuhoavat hampaiden kiillettä. Sokeri aiheuttaa hampaiden reikiintymistä. - Meistä on hienoa, että paikallinen vesiyhtiö on lähtenyt mukaan puhumaan terveyttä edistävistä tavoista kanssamme. Ennaltaehkäisy on halvempaa kuin sairaudenhoito. Kun on hyvät yhteistyökumppanit, me mielellämme kierrämme ihmisten joukossa puhumassa tärkeistä asioista, Annica Marjamaa kiteyttää yhteistyötä.
Jossain vuotaa!
Mikään putki ei ole ikuinen.Vuoto voi huomaamattaan jatkua pitkään ja aiheuttaa suuriakin kustannuksia. Kemin Vesi Oy aikoo löytää salaa liruttelevat putket. Vaikka suurin osa Suomen viemäriverkostosta on suhteellisen uutta, niiden vuotovedet ovat useissa kunnissa merkittävä ongelma. Putkistojen ja kaivojen saneeraustoiminta on 1990-luvulta lähtien selvästi lisääntynyt, mutta tälläkin hetkellä verkoston saneerausvauhti on tarvetta hitaampaa. Viemäriverkostoon päätyvä vuotovesi aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Näitä ovat mm. verkoston ja jätevedenpuhdistamoiden kapasiteettiongelmat ja mahdolliset ylivuodot ja prosessinohitukset. - Jäteveden puhdistamoon tulevasta vedestä peräti 70 prosenttia on vuotovesiä. Tämä on liikaa, myös Lapin ELY-keskuksen mielestä, Kemin Vesi Oy:n toimitusjohtaja Juha Hiltula avaa ongelmaa. Nyt on perustettu vuoto- ja hulevesien tutkimusryhmä, jonka tehtävänä on etsiä salaa vuotavat putket.
Tutkimusryhmä vakoilee putkien hulevesiä Hulevesiä voi tulla verkostoon esimerkiksi kaivojen kansien kautta sateella, kevättulvien ja korkean pohjaveden aikaan vaurioituneiden kansistojen, viallisten kaivojen ja vuotavien putkiliitosten kautta. Maaperästä verkostoon voi päätyä myös pohjavettä. Ylimääräinen vesi voi olla myös peräisin kiinteistöjen hule- ja kuivatusvesistä, jos nämä on kytketty virheellisesti jätevesiviemäriin sen sijaan, että ränni- ja salaojavedet johdettaisiin asianmukaisesti hulevesiviemäriin tai maastoon.
- Meidän lähtökohtana on verkoston toiminnasta saatava tilasto- ja mittaustieto: pumpatut jätevesimäärät, virtaamat putkistossa ja pohjaveden korkeus ja sadanta. Näiden avulla on arvioitu, kuinka paljon kunkin alueen viemäreissä virtaa muuta kuin jätevettä ja kuinka suuri osuus sade- ja pohjavesistä päätyy pumppaamolle, putkiasentajat Kari Sankala ja Kauko Nikurautio esittelevät uutta työmuotoaan. Tutkimuksia on tehty jo Möylynlehdossa ja Hepolahdessa. - Kun saatuja tietoja vertaillaan ja suoritetaan aikaväli seurantaa, saadaan luotua kokonaiskuva kohdealueen verkoston vuodoista. Näin saneerausresursseja voidaan ohjata pahimmille vuotoalueille sekä tehdä yksittäisiä pistemäisiä korjauksia, joilla pystytään vaikuttamaan vuotoihin mahdollisimman nopeasti, ryhmän päällikkö verkostoinsinööri Veijo Savolainen muistuttaa. Kaduilla olevien vesihuoltolaitoksen putkien kuntotutkimuksen lisäksi tutkimusryhmä alkaa myöhemmin tänä vuonna kartoittaa myös kiinteistöjen hulevesijärjestelmiä. Tutkimukset tehdään yhteistyössä kiinteistöjen kanssa ja tavoitteena löytää kiinteistöt, jotka vielä johtavat hulevesiä jätevesiviemäriin, ja ohjeistaa kiinteistöt erottelemaan hulevedet jätevesistä. Hulevesien johtaminen jätevesiviemäriin on nykyisen vesihuoltolain vastaista siellä missä vesihuoltolaitoksella on tarjolla hulevesiviemäri. Meidän Energia & Vesi | 11
Pönttöetiketti Käytä viemäriä ja vessanpyttyä vain siihen, mihin se on tarkoitettu. Lajittele roskat niille kuuluviin roskiksiin. Muista siis roskis myös kylppäriin. Kodin wc-pönttö toimii parhaiten silloin, kun siitä huuhdellaan vain sitä itseään. Hygieniatuotteiden (terveyssiteet, vaipat, vanupuikot) tai biojätteiden (ruuantähteet, paistorasva, hedelmien kuoret) laittaminen pönttöön voi aiheuttaa kalliin ja kiusallisen tukoksen kotisi putkistossa tai viemäriverkossa.
Älä heitä pönttöön: • muovikääreitä, terveyssiteitä, tamponeja tai vaippoja • vanupuikkoja tai -tyynyjä • kondomeja • hiekkaa • tupakantumppeja • hedelmien, vihannesten, juuresten tai kananmunien kuoria • ruoantähteitä, vanhentuneita elintarvikkeita • kahvin tai teen poroja • talouspaperia tai lautasliinoja • kukkamultaa, kasvinosia tai kuihtuneita kasveja • kotieläinten häkkien siivousjätteitä • rasvoja tai öljyjä
Viemäriin saa laittaa: • pytyn huuhteluvesiä: wc-paperia ja sitä itseään • astian- ja pyykinpesuvesiä • peseytymisessä tai siivouksessa käytettyjä vesiä
Ota yhteyttä Kemin Energia Oy Postiosoite: PL 1100, 94701 KEMI Käyntiosoite: Kalkkinokantie 5, 94700 KEMI Toimistomme on avoinna ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-15.15 Asiakaspalvelu: 010 287 7800 Vaihde: (016) 259 303 (ei energialaskutusasiat) Telefax: (016) 220 032 Vikapäivystys: sähkö 020 366 040, lämpö 040 511 5722 Verkkosivut: www.keminenergia.fi Sosiaalinen media: www.facebook.com/keminenergia
12 | Meidän Energia & Vesi
Kemin Vesi Oy Käyntiosoite: Kalkkinokantie 5, 94700 KEMI Toimistomme on avoinna ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-15.00 Asiakaspalvelu: (016) 259 666 Vikailmoitukset työaikana ma-to 7-16, pe 7-14, puh. (016) 259 659 Telefax: (016) 259652 Vikailmoitukset työajan ulkopuolella puh. 040 739 1775 Verkkosivut: www.keminvesi.fi