Skip to main content

Meidän Energia ja Vesi 2/2020

Page 1

Meidän Energia & Vesi Kemin Energia ja Vesi Oy:n asiakaslehti 2/2020

Aleksi Rissasen kesä kuluu viemärivesien puhdistamisessa Luvassa vihreämpää lämpöä Haukkariin uusi runkovesijohto ja -viemäri Vesi ja saippua ovat lääkettä etukäteen


Ei tämän näin pitänyt alkaa Suomen hallitus piti 19 kohdan koronatiedotustilaisuuden maaliskuun 16. päivänä. Sattumoisin tuo on se sama päivä, jolloin aloitin Kemin Energia ja Vesi Oy:n palveluksessa. Koko tämän ajan on eletty poikkeusoloissa ja normaaleista tapaamisista on voinut vain haaveilla. Osaa henkilökunnasta en ole vielä tavannut lainkaan ja henkilöiden tunnistamista on pitänyt harjoitella valokuvien avulla. Tilanne on hämmentävä varmasti myös henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille. Poikkeusoloista huolimatta elämä jatkuu ja yhteiskunnan perusjärjestelmien, kuten sähkön-, lämmön- ja vedenjakelun osalta hyvinkin normaalina. Koronan seurauksena tulleet eristäytymisja hygieniaohjeet ovat vähentäneet tavanomaisia sairauspoissaoloja ja siksi tilanne on henkilöstön osalta ollut jopa normaalia parempi. Toimintamme jatkuu toistaiseksi täysin normaalisti ja muun muassa palkkaamme kesäharjoittelijoita tavanomaiseen tapaan. Yhtiön suurin investointi pitkään aikaan, uuden biolämpölaitoksen rakentaminen, etenee vauhdilla. Valmistuessaan keväällä 2021 uusi lämpölaitos vähentää hiilidioksidipäästöjä yli 20 000 tonnia vuodessa, mikä vastaa yli 10 000 henkilöauton vuotuisia päästöjä. Kemi siirtyy jättiharppauksella selkeästi päästöttömämpään lämmöntuotantoon. Lisäksi investointi hillitsee kaukolämmön hinnankorotuspainetta vähenevien päästöoikeusmaksujen myötä. Korona on hallinnut kaikkea julkista keskustelua viime kuukaudet. Eikä syyttä. USA:ssa tilanteen väitetään olevan jo pahempi kuin 30-luvun laman aikana ja Euroopassa isot taloudet, kuten Italia ja Espanja ovat vaikeuksissa. Helppoa ei ole muillakaan. Joidenkin ennusteiden mukaan korona tulee olemaan keskuudessamme vielä vuosia ja sen kanssa on vain elettävä. Näissä haasteellisissa olosuhteissa on tärkeää, että perusrakenteet ovat kunnossa ja mahdollistavat yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan. Me energian ja veden ammattilaiset huolehdimme joka hetki, että sinä voit huoletta keskittyä muihin asioihin. Aurinkoista kesää lukijoillemme! Mikko Kangasniemi toimitusjohtaja

Meidän Energia & Vesi 2 |

2/2020 Meidän Energia & Vesi

Meidän Energia & Vesi on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä Kemin Energia ja Vesi Oy:n asiakaslehti. Julkaisija: Kemin Energia ja Vesi Oy Päätoimittaja: toimitusjohtaja Mikko Kangasniemi Taitto ja ulkoasu: Mainostoimisto Reklaami

Toimittaja: Taisto Saari Kannen kuva: Taisto Saari Paino: Punamusta Oy Paperi: Lumisilk 130 g/m2 Painosmäärä: 11 520 kpl Jakelu: yksityistalouksiin ja yrityksiin Kemissä


Vesi ja saippua ovat lääkettä etukäteen Käsien pesemisen tärkeys on tänä keväänä tullut korostuneesti esille. Vesi ja saippua ovat ykkössijalla tarttuvien tautien torjunnassa. Desinfiointiaineita tarvitaan oikeastaan vain silloin, kun vettä ja saippuaa ei ole saatavilla.

Käsienpesu on suomalaisessa kulttuurissa hyvällä tasolla. Niin kuin kaikessa muussakin, siinäkin meillä on parantamisen varaa. Vessassakäynti saattaa helposti päättyä käsien nopeaan huuhteluun hanan alla. Pärskimällä ja koskettelemalla leviävien tautien torjuntaan pikainen huuhtaisu ei aivan riitä. Viruksen vastaisessa taistelussa on tullut esiin hyvä neuvo: pestessäsi käsiäsi laula yksi säkeistö lastenlaulusta ”Jänis istui maassa” tai kajauta kaakeleille, miten kävi langoille kiivelleelle Hämähämähäkille. Käsien pesemisen lämpimän, melkein kuuman veden alla pitäisi kestää parikymmentä sekuntia.

Käsiä pitäisi pestä muulloinkin kuin vessassa käydessä. Marketeissa kuulutetaan hyvää ohjetta: pese kätesi ennen kauppaan tuloasi ja kaupasta palattuasi. Sama pätee myös töihin lähtöön, töihin tulemiseen, töiden tekemiseen ja töistä lähtemiseen ja vielä kotiin palaamiseen. Kaikkihan me olemme tietoisia siitä, että puhtaus on puoli ruokaa: hyviin tapoihin kuuluu pestä kädet ennen ruokapöydän ääreen istahtamista. Päivän mittaan huulille laitetaan toki muutakin kuin ruokaa. Harva tupakoitsija käy pesemässä kätensä ennen savukkeen sytyttämistä, vaikka esimerkiksi Työterveyslaitos suosittelee tehtävän niin. Kun peset kätesi, älä nuukaile veden kanssa. Ota saippuaa ja hiero sitä kämmentesi välissä. Hiero sormien välit ja myös kämmenselkä. Hiero sormiasi lomittain vastatusten. Huuhdo kädet runsaalla vedellä. Pyyhi kätesi mieluimmin kertakäyttöiseen paperiseen käsipyyhkeeseen, jolla voit myös sulkea hanan. Lajittele käytetty käsipyyhe poltettaviin sekajätteisiin Puhtailla käsillä vältyt monenlaisilta harmeilta epidemia-ajan päätyttyäkin. Meidän Energia & Vesi | 3


Maansiirto J&J Kinnunen Oy:n urakoimalla Haukkarin työmaalla töitä riittää kaivinkoneiden ja kuorma-autojen lisäksi noin seitsemälle henkilölle.

Haukkariin uusi runkovesijohto ja -viemäri 4 | Meidän Energia & Vesi


Vanhaa putkistoa kaivetaan Haukkarin alueella pois ja uutta rakennetaan tilalle noin kilometrin verran.

Kemin Energia ja Vesi Oy uusii yhteistyössä Kemin kaupungin kanssa Haukkarin asuntoalueella Haukkarinkadun länsipään, Nällinkadun ja Pulkamonkadun runkovesijohdon ja -jätevesiviemärin. Samalla kaduille rakennetaan uutena putkena hulevesiviemäri.

Töiden yhteydessä uusitaan myös katualueella olevat tonteille menevät vesijohto- ja jätevesiviemärihaarat ja rakennetaan hulevesiviemärin kohdalla sijaitseville tonteille hulevesiviemärihaarat. Kadut saavat samalla uuden päällysrakenteen. Hankkeen urakoitsijana toimii Maansiirto J.&J. Kinnunen Oy. Rakentamistyöt ovat alkaneet toukokuun puolivälissä Pulkamonkadun eteläpäästä. Pulkamonkadulta jatketaan Nällinkadulle ja viimeiseksi Haukkarinkadulle. Kaikkien urakkaan kuuluvien katujen putkityöt on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä ja asfalttitöiden osalta elokuussa 2021.

Asemakadun vesihuolto saneerataan Toinen kaupungin kanssa yhdessä toteutettava kesätyömaa on Asemakadun vesihuollon saneeraus ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen. Tässäkin työssä uusitaan kadulla olevat runkolinjat ja katualueella olevat tonteille menevät vesijohto- ja jätevesiviemärihaarat ja rakennetaan hulevesiviemärin kohdalla sijaitseville tonteille hulevesiviemärihaarat. Kevyen liikenteen väylän rakentamisen yhteydessä jatketaan viime kesänä aloitettua punaisella asfaltilla päällystettyä pyöräilybaanaa Meripuistokadun risteyksestä lähelle Etelänväylän liikenneympyrää. Kemin Energia ja Vesi Oy investoi vuonna 2020 vesihuoltoverkostojen saneeraukseen noin 900 000 euroa. Toimintavuoden vesihuollon kokonaisinvestoinnit ovat noin 1,4 miljoonaa euroa. Meidän Energia & Vesi | 5


Sähköverkon käyttöinsinööri Erkki Näätsaari näkee kannettavalta tietokoneelta sähköverkon tilan, missä tahansa hän liikkuukaan.

Virtaa riittää poikkeus aikanakin

Pyrimme pitämään työparit vakioina, jotta henkilöstön keskinäisetkin kohtaamiset saadaan minimoitua.

6 | Meidän Energia & Vesi

Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta sähkön, lämmön ja veden jakelu on sujunut normaaliin tapaan. Kiireettömät työt saavat odotella parempia aikoja - nyt keskitytään pitämään sähköt ja lämmöt päällä sekä varmistamaan puhtaan veden saanti ja likaveden puhdistaminen.


Puhutaan sähköverkoista oikeilla nimillä Energiateollisuus ry:n jäsenyritykset muuttavat palveluidensa nimikkeitä vastaamaan niiden sisältöä. Kemin Energia ja Vesi Oy ottaa uudet nimikkeet käyttöön tulevana syksynä. Kenven väki voi tarkkailla verkostojen tilaa myös älypuhelinsovelluksella.

Kenvellä on jokaiseen tehtävään useita osaajia, jotka pystyvät ohjaamaan prosesseja ja verkkoja ja tarvittaessa sijaistamaan toisiaan. Toistaiseksi poikkeuksellisiin henkilöjärjestelyihin ei ole ollut tarvetta. ”Meillä ei ole ollut ainuttakaan tartuntaepäilyä eikä ketään ole tarvinnut pitää karanteenissa”, Kenven toimitusjohtaja Mikko Kangasniemi sanoo. Kenven kaikissa ydintoiminnoissa voidaan toimintoja ohjata etäyhteyksillä useista eri pisteistä. Kun kiireettömiä tehtäviä siirretään tuonnemmaksi, osaajia riittää hyvin toimintavarmuuden turvaamiseen. ”Vikatilanteet hoidetaan tietenkin heti. Asiakkaiden koteihin mennään vain aivan välttämättömissä tilanteissa. Asiakkaiden kanssa vältetään samassa huonetilassa olemista, käytetään suojaimia, vältellään fyysistä kontaktia eikä jäädä rupattelemaan, pidetään hygieniasta huoli ja pestään kädet mahdollisimman usein”, Kangasniemi kertoo. Fyysiset kontaktit pyritään pitämään minimissään myös Kenven omissa tiloissa ja työryhmissä. Normaalioloissa asentajat tulevat töihin omilla autoillaan ja lähtevät aamupalaverin jälkeen autoilla työkohteisiinsa. Nyt he pääsääntöisesti lähtevät Kenven autolla jo kotipihastaan ja menevät suoraan kohteeseensa. ”Meillä tehdään paljon töitä työpareina. Pyrimme pitämään työparit vakioina, jotta henkilöstön keskinäisetkin kohtaamiset saadaan minimoitua. Samasta syystä myös toimihenkilöt tekevät pääasiassa etätyötä”, Kangasniemi toteaa. Kenven kumppaneina on vesi-, viemäri- ja sähköpuolella useita urakoitsijoita, jotka normaalioloissakin tekevät paljon asennus- ja kunnossapitotöitä. Kevään työt ovat sujuneet myös heidän osaltaan suunnitelmien mukaisesti ja verkostot saatu pidettyä sellaisessa kunnossa, että sähkön, lämmön ja veden virtaamiseen voidaan suhtautua luottavaisin mielin.

Verkkopalveluyhtiöt, kuten Kemin Energia ja Vesi Oy, saavat usein palautetta sähkönsiirtolaskusta ja sen hinnoittelusta. Verkkopalveluyhtiöt eivät kuitenkaan siirrä sähköä mihinkään, vaan pitävät yllä palvelua ja verkostoa, jossa sähkön välittäminen tuottajilta asiakkaille on mahdollista. Sähkönsiirtolasku muuttuu ensi syksynä verkkopalvelulaskuksi. Laskun kiinteää osaa kuvaava perusmaksu pysyy perusmaksuna, mutta kulutusta kuvaava energiamaksu muuttuu siirtomaksuksi. Verkkoyhtiön laskussa kerätään valtiolle verotuloja, mikä tulkitaan usein väärin. Verkkopalvelulaskusta verojen osuus on noin puolet laskun loppusummasta. Asiakkaan koko kaksiosaisesta sähkölaskusta eli sähköenergiasta ja verkkopalvelusta verojen osuus on kolmannes. Kemin Energia ja Vesi Oy:llä verkkopalvelumaksu on selvästi maan keskiarvoa edullisempi.

Meidän Energia & Vesi | 7


Biolämpölaitoksen ”lietenä” toimiva kekoarinasydän tuli Kemiin Kiuruvedeltä toukokuun puolivälissä. Arina on kuvassa nosturin vasemmalla puolella. Arinan punainen yläosa odottaa paikalleen nostamista rekan lavalla.

Luvassa vihreämpää lämpöä Tämän vuoden suurin ja näkyvin rakennushanke Kemissä etenee suunnitellusti. Karjalahden biolämpölaitoksen toinen kattila ja sitä ympäröivät seinät alkavat hahmottua lopulliseen muotoonsa. Rakennuksen sisällä ja biolämpölaitoksen tontilla työt jatkuvat vuoden vaihteeseen saakka. Entistä vihreämpää lämpöä laitos alkaa tuottaa asiakkailleen ensi vuoden alussa. Varsinaisen kattilalaitoksen perustustyöt saatiin jo viime syksynä hyvälle mallille. Lumisesta keväästä huolimatta niiden viimeistelyyn päästiin hyvissä ajoin huhtikuussa. Edes koronakriisi ei ole hidastanut rakentamisen tahtia. ”Konepajalla työt ovat sujuneet aikataulun mukaisesti. Muissakaan toimituksissa viivästyksiä ei ole ilmennyt”, biolämpölaitoksen rakennusprojektia vetävä kaukolämpöjohtaja Jani Peurasaari kertoo. Uuden biolämpölaitoksen näkyvimpiä osia alkoi tulla Karjalahdelle helatorstaiviikolla, ja kattilan arina ja arinan yläosa nostettiin paikalleen saman tien. Seuraavassa vaiheessa alettiin rakentaa laitoksen teräsrunkoa, johon seinäelementit kiinnitetään. Toisessa päänostossa kesä-heinäkuun vaihteessa nostetaan arinaosan päälle vesiputkikattila, muita isoja osia sekä savupiippu. ”Kun seinät saadaan paikoilleen, työtahti sen kun kiristyy. Keväällä ja alkukesällä rakennustöitä on ollut tekemässä päivittäin 20 – 30 henkeä, syksyä kohti väkimäärä kasvaa lähes 50 hengen vahvuuteen, 8 | Meidän Energia & Vesi

kun sähkö- ja instrumenttiasentajat, muurarit, eristäjät ja muut oman alansa osaajat pääsevät sisätöihin”, Peurasaari sanoo. Kaukolämpölaitoksen alue pyritään pitämään mahdollisimman siistinä koko rakentamisen ajan. Kesäaikana laitoksen alueelle palkataan pihatöihin viisi alle 18-vuotiasta koululaista, joiden tehtäviin kuuluu mm. nurmikoiden leikkaamista ja alueen siistimistä. Tuotanto- ja huoltotehtäviin palkataan kesäksi kolme täysi-ikäistä kaukolämpöasentajaa.

Tontti täynnä toimintaa Lähes 25 metriä korkean kattilarakennuksen lisäksi Karjalahden tontin etelälaidalle nousee polttoaineen vastaanottoasema sekä seulomo. Vastaanottoasemaan tulee kolme 200 kuutiometrin tilavuuksista siiloa, joihin pääasiassa metsähakkeena tuleva energiapuu kipataan suoraan rekoista. Rekkojen liikkumista kelillä kuin kelillä helpotetaan asentamalla maahan lämmitys vastaanottolaitoksen edustalle.


Seulottu polttoaine liikkuu vastaanottorakennusta ja kattilaa yhdistävää kuljetinta pitkin. Myös tuhkan poistamiseen tarvitaan erillinen kuljetin. ”Kun meillä on samalla tontilla kaksi isoa rakennuskohdetta vierekkäin ja tehdään isoja nostotöitä, turvallisuuden kanssa on oltava tarkkana. Toistaiseksi kaikki on sujunut ilman vahinkoja, ja asennusfirmojen työntekijöille on painotettu, että tapaturmia ei saa sattua”, Peurasaari toteaa. Iso rakennushanke on saanut odottamatonta kiitosta myös matkailualalta: ne harvat hotellit, joiden ovet ovat kevään aikana olleet auki, ovat saaneet kaukolämpölaitostyömaalta kymmeniä yöpyjiä. ”Siirtymisellä vihreämpään lämmöntuotantoon saadaan monenlaisia etuja. Rakentaminen työllistää kymmeniä ihmisiä niin työmaalla kuin sen ympäristössä, samoin konepajalla ja muiden laitetoimittajien verstailla. Asiakkaat saavat aiempaa puhtaammin tuotettua kaukolämpöä edulliseen hintaan. Kemin seudun ilmanlaatu paranee ja luonto kiittää”, Peurasaari luettelee.

Biolämpölaitos • Päälaitteet toimittaa suomalainen KPA Unicon Oy. Toimitukseen sisältyvät Biograte 18 megawatin arinakattila varusteineen sekä kiinteän polttoaineen käsittelylaitteet.

• Laitokseen asennetaan energiatehokkuutta merkittävästi parantava viiden megawatin savukaasupesuri, jonka avulla savukaasujen lämpö saadaan otettua talteen.

• Pääpolttoaineena käytetään paikallista metsähaketta ja muita puu- biomassoja.

• Rakennustyöt alkoivat syksyllä 2019. Laitos valmistuu alkuvuodesta 2021 ja tulee toimimaan peruskuormakattilana, jolloin nykyinen kaukolämpölaitos jää kylmimpien kelien aikana käyväksi säätäväksi kattilaksi.

• Puolet kemiläisistä asuu asunnoissa, jotka ovat Kemin Energian ja Veden kaukolämmön piirissä.

Arinan paikka hiottiin asennuskuntoon äitienpäivän jälkeen.

Rakentaminen ei haittaa joutsenparia Laulujoutsenpariskunta uiskenteli päivästä toiseen Nauskaojassa kaukolämpölaitoksen aidan takana, samaan aikaan, kun aidan toisella puolella kaivettiin monttua, ajettiin soraa, raudoitettiin ja valettiin ison rakennuksen perustuksia. Joutsenparin seurustelua ja ruokailua työmaan vilske ja äänet eivät näyttäneet häiritsevän lainkaan. Kun kaukolämpövoimalan viereen rakennettiin Etelänväylää, Nauskaojaa ruopattiin ja pohjapadolla varmistettiin, että vettä riittää verkkaisesti virtaavassa ojassa ympäri vuoden. Kaivuutöitä on riittänyt tänäkin keväänä jonkin verran myös aidan ulkopuolella. Alkuvuodesta Etelänväylän puolelle rakennettiin uusi henkilöliikenneportti. Samalla kun Nauskaojan ylitystä tehtiin, ojaa jälleen ruopattiin ja siistittiin. Joutsenparille ravintoa on kuitenkin riittänyt edelleen ojan pohjamudan seassa. Kaivuutyöt jatkuvat edelleen biolämpölaitoksen ja kaupungin keskustan välillä, jossa 1970-luvulla rakennettu kaukolämmön runkoputki uusitaan ja yhdistetään uuteen laitokseen. Muuten tämän vuoden korjaus- ja investointityöt keskittyvät Karjalahden biolämpölaitoksen tontille.

Meidän Energia & Vesi | 9


Rönkä Oy aloittaa Kenven asiakkaista kertovan juttusarjan.

Pohjoista lihaa koko Suomen markkinoille tarjoava Rönkä Oy pärjää alan kovassa kilpailussa energiatehokkuudella ja ympäristöä säästävillä valinnoillaan.

Laatulihaa läheltä eettisesti kestävällä tavalla Kemin kaupungin ensimmäiset Vihreä Teko -palkinnot myönnettiin viime vuoden lopulla kahdelle yritykselle: materiaalien kierrättämiseen erikoistuneelle Esa ja Pojat Oy:lle sekä laatulihan jalostamiseen keskittyvälle Rönkä Oy:lle. Kummankin ansiot perustuvat ympäristön säästämiseen ja kiertotalouden hyödyntämiseen omalla tavallaan. ”Olemme kehittäneet tuotantoamme ja toimintaamme ympäristöarvojen ehdoilla. Lähiruokaa arvostavalle asiakkaalle laatu, ekologisuus ja eettisyys ovat ratkaisevan tärkeitä asioita”, Rönkä Oy:n toimitusjohtaja Veikko Oljakka kertoo. Ympäristön kunnioittaminen näkyy Röngällä käytännön tekoina. Esimerkiksi pakkauksissa käytetään pelkästään kierrätettäviä materiaaleja, eikä rakennusten lämmittämisessä käytetä lainkaan öljyä, vaan käyttövedet ja konttoritilat lämpiävät lähialueelta tulevalla hakkeella. Omaa sähköntuotantoakin on yrityksessä harkittu. ”Lihanjalostuksen sivuvirtana kertyy huomattavasti energian tuotantoon sopivaa biomassaa, mutta fasiliteetit meidän tontilla eivät riitä siihen. Nykytekniikalla se ei olisi vielä taloudellisesti kannattavaakaan, vaikka ajatuksena se on kiinnostavaa ja kannatettavaa”, Oljakka sanoo. Lihanjalostamossa energiaa tarvitaan pitämään tuotanto- ja varastointitilat joko pakkasen puolella tai vähintäänkin jääkaappikylminä. Myös vettä kuluu paljon tilojen puhtaana pitämiseen. 10 | Meidän Energia & Vesi

”Meillä ulkopuolinen firma huolehtii tuotantotilojen puhtaanapidosta. On parempi niin, että jokainen keskittyy siihen työhön, jonka parhaiten osaa”, Oljakka perustelee. Kilpailu lihamarkkinoilla on kansainvälistä. Naudanlihaa tulee Suomeen Etelä-Amerikasta ja karitsanlihaa Uudesta Seelannista saakka. Kotimaassa markkinoita hallitsevat isot pörssiyhtiöt, joiden kanssa tehdään toki myös yhteistyötä esimerksi hankinnoissa. ”Aina vain tiukemmaksi menevässä kilpailussa voittomarginaalit ovat pieniä, joten energia- ja vesilaskullakin on tuloksen kannalta iso merkitys”, Oljakka huomauttaa.

Laatulihaa kaikkialle Suomeen Rönkä Oy on erikoistunut naudan-, karitsan- ja poronlihan jalostukseen. Pohjois-Suomessa kasvatettua naudanlihaa lähtee Röngältä markkinoille vuodessa pari miljoonaa tonnia, karitsaa 130 tonnia ja poronlihaa 500 tonnia. Tuotteet myydään tukkuihin ja vähittäiskauppaketjuihin, suoramyynnistä luovuttiin jo 1990-luvulla. ”Oulun alue on meille erittäin tärkeä myynnin kannalta. Siellä meidän tuotteet mielletään selvästi lähiruuaksi, kun esimerkiksi naudanliha on lähes sataprosenttisesti lähtöisin Suomen Lapista”, Oljakka kertoo.


Lähiruuan lisäksi Rönkä Oy pyrkii erottumaan muista jalostajista keskittymällä laadukkaisiin tuotteisiin. Esimerkiksi Röngän tuottama Meri-Lapin karitsa on erittäin arvostettu herkku niin Oulun kuin Helsinginkin ravintoloissa. ”Kun ravintolat pantiin keväällä kiinni, arvokkaimpien lihojen myynti kutistui hyvin vähäiseksi aiempaan verrattuna. Normaalioloissa suurin osa sisäfileistä, karitsasta ja porosta syödään ravintoloissa. On-

Pitkät työurat ovat Rönkä Oy:ssä tyypillisiä. Toimitusjohtaja Veikko Oljakka tuli ensimmäisen kerran Röngälle jo perustamisvuonna 1984.

neksi ehdimme mukaan pääsiäisen ajan karitsan toimituksiin, muuten paikalliset tuottajat olisivat olleet erittäin suurissa vaikeuksissa, ja varmasti moni olisi joutunut lopettamaan, sillä karitsasta ei saa maataloustukea enää, jos se teurastetaan yli vuoden vanhana”, Oljakka toteaa.

Pitkäaikainen työllistäjä Rönkä Oy on toiminut Kemissä vuodesta 1984 lähtien. Paattion päätoimipaikan lisäksi perheyrityksellä on tuotantoa Ranualla ja Keminmaassa. Naudan jalostus on keskitetty Kemiin, karitsa Keminmaahan ja poron käsittely Ranualle. Yhtiö työllistää yli 60 henkeä, joiden työ tuottaa vuodessa lähes 20 miljoonan euron liikevaihdon. ”Pitkät työsuhteet ovat meillä tyypillisiä. Helmikuussa päästettiin eläkkeelle kaveri, joka tuli aikoinaan rakentamaan ensimmäisiä tuotantotiloja”, Oljakka kertoo. Veikko Oljakka on itsekin alkuperäisiä rönkäläisiä, joiden työsuhde alkoi jo silloin, kun yritys perustettiin. Viime vuosikymmenellä hän teki seitsemän vuoden ”syrjähypyn”, kunnes palasi Röngälle takaisin 2010 toimitusjohtajan tehtäviin. Oman väen lisäksi Rönkä Oy työllistää täysipäiväisesti eläinlääkärin ja lihantarkastajan, jotka varmistavat Röngän tiloissa riippumattomina valvojina, että niin viimeiselle matkalleen tulevat eläimet saavat arvoisensa lähdön ja että myyntiin lähtevä tuote täyttää elintarvikkeille asetetut vaatimukset. Viime vuonna Rönkä Oy teki Kemissä historiansa suurimman investoinnin. Alkutuotannon tilat laajenivat kaksinkertaisiksi. Täysin uudella tekniikalla myös tuotannon volyymi voidaan jopa kaksinkertaistaa investointia edeltäneeltä tasolta. ”Lihan kulutus Suomessa on viime vuosina vähentynyt muutaman prosentin verran, mutta onneksemme myös sen tuonti on vähentynyt ja vastaavasti vienti ulkomaille lisääntynyt. Valitsemalla kotimaisen, lähellä tuotetun tuotteen, voimme parhaiten vaikuttaa koko tuotantoketjun eettisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen”, Oljakka painottaa. Meidän Energia & Vesi | 11


Jäteveden määrää, laatua ja verkoston toimintaa tarkkaillaan jatkuvasti. Aleksi Rissanen pitää tänä kesänä huolen, ettei mereen laskettava kemiläisten käyttämä vesi aiheuta ympäristölle kohtuutonta haittaa.

Aleksi Rissasen kesä kuluu viemärivesien puhdistamisessa Kemin viemäriverkostossa virtaa tavallisena arkipäivänä noin 10 000 kuutiometriä jätevettä sekä kaikkea, mitä ihmiset sen sekaan pudottavat.

12 | Meidän Energia & Vesi


Aleksi Rissasen kesätyöt alkoivat jo toukokuussa. Kevät on kiireistä aikaa puhdistamolla ja pumppaamoilla, kun lumen sulamisvedet kasvattavat viemärivesimääriä.

”Jätevedenpuhdistamo on mielenkiintoinen laitos, täällä tehdään oikeasti tärkeää työtä. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Työkaverit ovat mukavia ja he ovat ottaneet minut oikein hyvin vastaan”, Aleksi kehuu.

Itsenäistä ja vaihtelevaa työtä

”Itse en ole vielä tehnyt erikoisia löytöjä, mutta olen kuullut, että sieltä voi tulla esiin mitä tahansa legopalikoista silmälasikoteloihin”, Aleksi Rissanen kertoi toukokuun puolivälissä kahden viikon työkokemuksellaan. Aleksi valmistui ammattiopisto Lappian prosessipuolelta viime joulukuussa. Suunnitelmissa oli päätyminen jomman kumman paikallisen metsäteollisuusyhtiön palvelukseen. Jätevedenpuhdistamo ei ollut ensimmäisenä mielessä. ”Kyllä me Kenveen tutustuttiin opiskeluaikana. Tiesin että täällä on tällainen puhdistamo, mutta sen toimintaa ei sen kummemmin käyty läpi”, Aleksi kertoo. Erikoisen kesätyöpaikkansa Aleksi on ottanut ilolla vastaan.

Yhteiskunnan tuotosten haisteleminen ei sovi nirppanokille. Aleksia tuoksut eivät häiritse. ”Roiskeita varten on kumihanskat ja suojaimet, ja jos pahemmin roiskahtaa käydään suihkussa ja vaihdetaan puhtaat vaatteet päälle”, Aleksi sanoo. Aleksin toiminta-alue on yhtä laaja kuin kaupungin viemäriverkosto. Verkoston varrella on useita pumppaamoja Ajoksesta Lautiosaareen saakka. Puhdistamon prosessinhoitajat käyvät tarkastamassa ainakin muutaman pumpun kunnon jokaisena työpäivänä. ”Pumppaamoissa on hälyttimet, kun hälytys tulee, silloin lähdetään kiireesti. Jos pumppu hajoaa ja viemäri tukkeutuu, vesi saattaa nopeasti tulvia ihmisten kellareihin”, Aleksi kertoo. Jätevedenpuhdistuslaitoksella työskentelee tavallisesti kolme henkilöä päivätyössä. Perehdytysaikana Aleksi kulkee muiden mukana, mutta osan tehtävistään hän hoitaa jo itsenäisesti. ”Näytteenotto sujuu jo omin päin, mutta osa töistä on sellaisia, joita ei voi tehdä yksin”, Aleksi toteaa. Meidän Energia & Vesi | 13


Anne Salo-oja saateltiin komeasti eläkkeelle

Yli 40 vuotta insinöörinä ja toimitusjohtajana Kemin Energia ja Vesi Oy:n ja sen edeltäjien palveluksessa toimineen Anne Salo-ojan pitkä ura päättyi näyttävästi maalis-huhtikuun vaihteessa.

Kuvat Kemin Kuvaamo

14 | Meidän Energia & Vesi


Iso joukko työkavereita oli Anne Salo-ojaa vastassa Peurasaaren toimipaikan edustalla.

Lähtökahvit juotiin ja kakut syötiin hieman haikein mielin. Turvaetäisyyksien säilyttämiseksi halailut korvattiin ystävällisillä sanoilla.

Viimeisenä työpäivänä Anne Salo-oja tuotiin pitkässä autosaattueessa työpaikalleen Peurasaareen, jossa häntä oli vastassa kymmeniä kenveläisiä. Anne Salo-oja aloitti Kemin sähkölaitoksen palveluksessa 1978 heti insinööriksi valmistuttuaan. Kaupungin omistama energialaitos muuttui liikelaitokseksi 1998, jolloin Anne Salo-oja sai sen johdettavakseen. Hänen toimenkuvansa laajeni taas 2016, kun kaupungin vesihuollosta vastaavasta Kemin Vesi Oy:stä tehtiin Kemin Energia Oy:n tytäryhtiö. Konsernirakenne purettiin kuluvan vuoden alkaessa, jolloin vesiyhtiö sulautettiin emoyhtöönsä. Energia-ala, samoin kuin vesihuoltoon liittyvä vastuullisuus, on kehittynyt Anne Saloojan työuran aikana valtavasti. Kovista haasteista hän kokee Kemin Energia ja Vesi Oy:n selvinneen kunnialla. Viimeisenä työpäivänään hän totesi hyvästelevänsä yhtiön ja sen henkilöstön haikein mielin. ”On aika tehdä nuoremmille tilaa”, Anne Salo-oja sanoi. Meidän Energia & Vesi | 15


Pyryn vinkit Mitä tykkäät lehdestämme? Haluamme kehittää Meidän Energia ja Vesi -lehteä palvelemaan entistä paremmin asiakkaittemme tarpeita. Kerro meille, miten olemme tässä onnistuneet ja millaisia juttuja sinä haluaisit tulevista numeroistamme lukea. Kaikenlainen palaute on tervetullutta! Anna palautteesi sähköpostilla: hallinto@kenve.fi

Ota yhteyttä Kemin Energia ja Vesi Oy Postiosoite: PL 1100, 94701 Kemi Käyntiosoite: Kalkkinokantie 5, 94720 Kemi Toimistomme avoinna: ma-pe klo 8.30-11.30 ja 12.30-15.00 verkkosivut: www.kenve.fi sosiaalinen media: www.facebook.com/keminenergiajavesi

16 | Meidän Energia & Vesi

Vaihde: (016) 259 303 (ei laskutusasiat) Asiakaspalvelut: sähkö (08) 5584 3101, lämpö (016) 259 352, vesi (016) 259 657 Vikapäivystys: sähkö 020 366 040, lämpö 040 511 5722, vesi 020 690 141


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Meidän Energia ja Vesi 2/2020 by Kemin Energia ja Vesi - Issuu