Skip to main content

Kennelliiton vuosikertomus 2025

Page 1


Vuosikertomus 2025

liite 1. koirien terveyteen ja jalostukseen liittyvät tiedot

liite 5. toimikunnat ja työryhmät

liite 6. jäsenistö

liite 7. kennelliiton edustajat yhteistyöelimissä

liite 8. kansainvälinen toiminta

liite 9. kennelliiton koulutukset

liite 10. tytäryhtiö showlink ja suomen kennelsäätiö

liite 11. kokeissa, kilpailuissa ja näyttelyissä palkitut

liite 12. tilinpäätös

Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2025

Viime vuoden teemana Kennelliiton toiminnassa oli kansainvälisyys. Näkyvimmin se nousi esille Messukeskuksessa Helsingissä 7.–10. elokuuta, jossa järjestimme kansainvälisen kennelunioni

FCI:n Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn sekä yhteistyössä 65 rotujärjestön kanssa Circuit Shows -erikoisnäyttelyt. Tapahtuma houkutti osallistujia ympäri maailman, kaikkiaan 73 maasta, ja sai paljon huomiota niin kotimaisessa mediassa kuin kansainvälisissä koiraharrastusmedioissakin.

Kaikki tapahtuman järjestelyissä mukana olleet ja osallistujat ansaitsevat suuret kiitokset – yhdessä me loimme Helsinkiin ainutlaatuisen koiraharrastustapahtuman, jonka myös Helsingin Matkailusäätiö huomioi myöntämällä meille Helsinki Travel Award- palkinnon.

On ollut ilo huomata, kuinka suomalainen koiraharrastuskenttä puhaltaa yhteen hiileen silloin, kun järjestämme kansainvälisiä tapahtumia. Maailman Voittaja 2025 -tapahtuma ei olisi ollut näin menestyksekäs, jos koko harrastajakuntamme ei olisi osallistunut niin aktiivisesti tapahtuman markkinointiin omien verkostojensa kautta. Hienoa yhteisöllisyyttä!

Kansainvälisyyden teemavuonna järjestimme  myös FCI:n yleiskokouksen Helsingissä. Tämäkin sujui erinomaisesti omien osaajiemme ja Messukeskuksen hyvällä yhteistyöllä.

Teemavuonna Suomessa järjestettiin lisäksi heinäelokuun vaihteessa Koiratanssin MM-kilpailut Vantaalla sekä eri rotujärjestöjen kansainvälisiä tapahtumia.

Koirien hyvinvointi ja koiraharrastuksen etiikka yhä tärkeämpää kaikessa toiminnassa vuoden alusta tulivat voimaan Kennelliiton eettiset ohjeet, jotka korostavat reiluutta, kannustavaa ja kohteliasta käytöstä, vastuullisuutta sekä koirien hyvinvoinnin huomioimista kaikessa koiratoiminnassa.

Koirien hyvinvoinnin edistäminen kaikessa koiraharrastuksessa on noussut yhä keskeisemmäksi teemaksi kaikessa koiratoiminnassa. Kennelliiton koirien hyvinvointityöryhmä työsti vuoden aikana hyvinvointiohjeita kaikkeen koiratoimintaan. Lisäksi työryhmän, Kennelliiton toimiston ja eri toimikuntien sekä jäsenyhdistysten yhteistyöllä täsmennettiin

koirien hyvinvointia koskevia ohjeita monissa eri harrastusmuotojen säännöissä ja ohjeissa. Koirien hyvinvointia korostettiin Maailman Voittaja 2025 -näyttelyssä sekä Koiramessujen 2025 näyttelyissä. Kaikille näihin näyttelyiden ilmoittautuneille lähetettiin tietoa näyttelyiden hyvinvointiohjeista, jotta suomalainen koirien käsittelykulttuuri olisi kaikille osallistujille selvää. Tapahtumissa kiersi myös Kennelliiton kouluttamia hyvinvointineuvojia opastamassa ja neuvomassa koiranomistajia. Silti maailman eri koiraharrastuskulttuurien kohtaaminen ei valitettavasti sujunut aivan ongelmitta Maailman Voittaja 2025 -näyttelyssä.

Koirien terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita nostettiin vuoden mittaan esille erilaisissa Kennelliiton koulutuksissa ja webinaareissa. Kennelliito toi myös julkiseen keskusteluun tietoa siitä, mitä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi on tehty, ja mitä jokainen koiranomistaja voi itse tehdä.

Katse Kennelliiton tulevaisuuteen koiraharrastuksen toimintaympäristö on suuressa murroksessa, joka vaikuttaa kaikkeen toimintaan. Uusien koiraharrastajien ikäluokat pienenevät, ja tämä vaikuttaa niin Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrään kuin liiton jäsenmääräänkin. Epävakaa maailmantilanne, joka vaikuttaa myös talouteen, näkyy muun muassa koirien rekisteröinnin ja tätä kautta Kennelliiton jäsenmäärän vähenemisenä. Vastaavanlainen kehitys on meneillään myös monissa muissa eurooppalaisissa kennelliitoissa.

Toimintavuonna alkoi Kennelliiton vuosien 2027–2032 strategian työstäminen. Jäsenistö ja sidosryhmät osallistettiin työhön heti alusta alkaen Unelmien Kennelliitto -kyselyllä, jossa jäsenet pääsivät kertomaan, millainen he toivovat tulevaisuuden Kennelliiton olevan. Kyselyn vastauksista nousi

esille vahva toive siitä, että Kennelliitto uudistuisi ajan mukana. Kyselyssä nousivat esille koirien terveyden ja hyvinvoinnin yhä voimakkaampi painottaminen, toiminnan avoimuus ja oikeudenmukaisuus, byrokratian vähentäminen, vastuullisen kasvattamisen tukeminen, jäsenpalveluiden kehittäminen ja digitalisaation hyödyntäminen sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Kennelliitosta toivottiin yhä selkeämmin kaikkien koiranomistajien liittoa.

Koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen lisäksi monia kyselyssä esille nousseita asioita edistettiin jo toimintavuonna. Nuorten osallisuutta Kennelliiton päätöksenteossa kehitettiin Nuorten vaikuttamisfoorumin kautta. Kennelliiton toimikuntiin sekä suurimpiin työryhmiin haettiin syksyllä uusia jäseniä avoimella haulla. Kennelliiton sääntöjä uudistava työryhmä valmisteli esitystä uusiksi säännöiksi, jotka mahdollistaisivat vähemmän byrokraattisen päätöksenteon. Kennelliiton jäsenille kehitettiin uusia jäsenetuja. Omakoira-palvelu uudistettiin. Kasvattajien tueksi valmisteltiin jatkuvan oppimisen koulutuspolkua.

Kennelliitto vahvisti vaikuttamistyötään. Meillä on edustajat maa- ja metsätalousministeriön alaisessa työryhmässä, joka työstää koirien ja kissojen jalostussäännöksiä tulevaan jalostusasetukseen. Pyrimme vaikuttamaan kasvattajien verotusta koskeviin viranomaisohjeisiin. Annoimme lukuisia lausuntoja viranomaisille ja päättäjille erityisesti metsästyskoiraharrastukseen liittyvistä asioista.

Pyrimme vaikuttamaan myös tekemällä sekä pohjoismaista että kahdeksan eurooppalaisen kennelliiton välistä yhteistyötä.

Kennelliiton arvo on siinä, että me edustamme monenlaisia koiranomistajia. Yhdessä koko jäsenistömme

kanssa meillä on valtavasti osaamista koirista, ja voimme aidosti sanoa olevamme kaikkien koiranomistajien liitto.

Kiitos jäsenillemme ja jäsenyhdistyksillemme, lukuisille vapaaehtoisillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Kimmo Mustonen

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja

Suomen Kennelliiton tarkoitus ja tehtävä

Olemme koira-alan valtakunnallinen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö. Olemme olemassa jäseniämme – koirien omistajia, harrastajia ja kasvattajia varten. Kehitämme laajasti koiraharrastusta ja edistämme rotukoirien kasvattamista. Päämääränämme on koirien terveys ja hyvinvointi. Arvojamme ovat avoimuus, asiantuntevuus ja aktiivinen vastuullisuus.

Arvomme

asiantuntevuus

- toimintamme ja päätöksemme tukeutuvat luotettavaan tietoon ja tiedonhankintaan

- toiminnassamme tunnistetaan jatkuvan kouluttautumisen ja osaamisen kehittämisen tarve.

avoimuus

- päätöksentekomme on läpinäkyvää ja oikeudenmukaista

- kennelyhteisön järjestötoimintaan on helppoa päästä mukaan.

aktiivinen vastuullisuus

- koiranjalostus tuottaa terveitä ja hyvinvoivia koiria

- sairauksien ja vikojen torjunnassa käytetään tehokkaita ja mahdollisimman nopeita toimia

- ymmärrämme yhteiskunnan odotukset Kennelliitosta kaikkien koirien edunvalvojana.

Visiomme

”hyvää koiranelämää ja mielekästä harrastamista”

Edistämme koiran yhteiskunnallisten hyötyjen tunnistamista ja koiraharrastuksen hyväksyntää. Tavoitteemme on, että Kennelliittoon rekisteröidyt rotukoirat ovat terveitä, hyvinvoivia ja arvostettuja. Kennelliitto on tunnustettu koira-alan asiantuntijaorganisaatio, maailman johtavin kennelmaa ja esimerkkinä muille. Koiranomistajat haluavat olla osa Kennelliitto-yhteisöä, jossa voi harrastaa ja oppia uutta. Toimintamme on avointa, vastuullista ja se tukee eläinten ja ihmisten hyvinvointia ja vuorovaikutusta.

Koirien terveys ja hyvinvointi

Koiran hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia, johon vaikuttavat ravinto, elinympäristö, terveys, käyttäytyminen ja mielen tila. Näiden osatekijöiden tulee näkyä niin Kennelliiton koirajalostusta koskevissa linjauksissa, koirien kasvatuksessa kuin erilaisissa koiraharrastuksissa ja kaikessa koiranpidossakin.

Kennelliiton hallituksen alaisuudessa toimii aktiivisesti koirien hyvinvoinnin edistämiseksi koirien hyvinvointiryhmä. Toimintavuonna työryhmä työsti yleisiä, kaikkea Kennelliiton koiratoimintaa koskevia hyvinvointiohjeita. Tarkoitus on laatia sekä yleiset ohjeet koirien hyvinvointiin kaikessa koiratoiminnassa että käytännönläheiset ohjeet, jotka auttavat harrastajia ja toiminnan järjestäjiä varmistamaan, ettei koirien hyvinvointi vaarannu.

Jo 274 rotua tai rotumuunnosta oman jalostuksen tavoiteohjelman piirissä toimintavuoden lopussa oli voimassa 247 Kennelliiton hyväksymää jalostuksen tavoiteohjelmaa (JTO), jotka koskivat kaikkiaan 274 rotua ja rotumuunnosta. Rodun ensimmäinen JTO tuli voimaan toimintavuonna 12 eri rodulle.

Kaikkiaan 204 rotua ja rotumuunnosta kuului Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan (PEVISA-ohjelmaan) erilaisin jalostusvalintaan vaikuttavin ehdoin. PEVISA-ohjelmaan liittyi kuusi uutta rotua.

Suomen Kennelliitto oli roturisteytysprojektien suunnannäyttäjä suomalaiset kasvattajat ja rotukoirien harrastajat ovat ottaneet roturisteytykset varteenotettavana vaihtoehtona rotujen elvyttämiseen tai niiden laaja-alaisiin ongelmakohtiin puuttumiseen. Useiden eri rotujen kasvattajat ja yhdistykset osoittivat toimintavuonna mielenkiintoa roturisteytyksiä kohtaan, ja projekteja vietiin eteenpäin rotujärjestöjen sisällä. Keskustelua roturisteytyksistä ylläpidettiin roturisteytyksistä kiinnostuneiden rotuyhdistysten kanssa.

Ensimmäisen eli F1-polven roturisteytyksiä toteutui vuoden aikana viisi pentuetta. Uutena hyväksyttynä risteytysprojektina käynnistyi leonberginkoiran kolmen maan kansainvälinen risteytysprojekti, jossa Suomi on mukana. Ensimmäinen projektin pentue syntyi alkukesästä Englannissa ja toinen heti perään loppukesästä Suomessa. Suomen risteytyspentueen emäksi valikoitui landseer ja isänä oli leonberginkoira. Pentueeseen syntyi kahdeksan pentua, joista

kuva anne koskelainen

projektin sääntöjen mukaisesti lähti pentu myös Englantiin ja Sveitsiin, joka on kolmas projektimaista.

Uusien roturisteytysprojektien pentueet rekisteröidään uuteen roturisteytys- eli FIRR-rekisteriin.

Uusia pentueita syntyi muun muassa cavalier kingcharlesinspanieleihin yhdistelmästä tiibetinterrierin kanssa. Kromfohrländerin roturisteytysprojektissa edettiin F4-polveen asti kromfohrländerin ja parsonrussellinterrierin roturisteytyslinjassa.

Kennelliiton rekisteriin tallennettavien geenitestin määrä kasvoi

kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin tietoa kaikkiaan 65 eri terveystutkimuksesta, joista 49 oli geenitutkimuksia. Koirarekisteriin kirjattiin toimintavuonna 95 000 (95 589 vuonna 2024) terveystutkimustulosta ja näiden lisäksi 1 617 (1 639 vuonna 2024) näyttelyitä tai kokeita varten annettua eläinlääkärin todistusta. Yleisimpiä tutkimuksia olivat silmätutkimukset, joita tehtiin 19 996 (21 522).

Luusto- ja niveltutkimusten määrä on kasvanut tasaisesti aiempina vuosina, mutta toimintavuonna kokonaismäärä laski edellisvuoteen verrattuna. Terveystutkimustulosten määrään vaikuttavat vahvasti koirien rekisteröintimäärät, jotka ovat kääntyneet laskuun vuoden 2021 jälkeen. Lonkkanivellausuntoja kirjattiin 14 726 (16 119), kyynärnivellausuntoja 13 012 (13 981), polvilausuntoja 9 955 (10 217) ja selkälausuntoja 9 759 (9 891).

Yleisimpien terveystutkimusten lisäksi Kennelliiton järjestelmään tallennettiin tuloksia BOAS-testeistä, geenitesteistä, kuulotutkimuksista, kyynärnivelen inkongruenssista, maksatutkimuksesta, olkanivelen osteokondroosista, sydämen auskultaatio- ja ultraäänitutkimuksista sekä syringomyeliakuvauksista.

BOAS-testissä arvioitu sierainten ahtauman aste tuli julkiseksi tiedoksi jalostustietojärjestelmään keväällä. Samassa yhteydessä aloitettiin kuonon suhteellisen pituuden tulosten (CFR-tulosten) tallennus. Syyskuussa avattiin sähköinen tallennusjärjestelmä silmätarkastuslausunnoille. Tämä nopeutti tulosten tallentumista Kennelliiton järjestelmiin. Toimintavuonna selän IDD-lausuntoja saavien rotujen listalle lisättiin amerikancockerspanieli. Uusia geenitestituloksia alettiin tallentaa Kennelliiton järjestelmään 16 rodulle.

Pohjoismaisen kennelunioni PKU:n röntgenpaneeliin lähetettiin uudelleenarvioitaviksi 23 (46) lonkkanivel(HD) ja 9 (10) kyynärnivellausuntoa (ED). Lopullinen lausunto muuttui kahdeksassa tapauksessa, joista kuudessa paremmaksi, ja kahdessa huonommaksi.

Kennelliiton BLUP-indeksiohjelmassa (BLUP-indeksi on ennuste koiran jalostusarvosta jossakin tietyssä ominaisuudessa) oli mukana yhteensä 75 rodun ja rotumuunnoksen (63 rodun) lonkkaniveldysplasian ja 23 rodun ja rotumuunnoksen (16 rodun) kyynärniveldysplasian BLUP-indeksit sekä bokserien spondyloosi-indeksi ja mäyräkoirien IDD-indeksi.

Terveystutkimustuloksia hyödynnettiin kahdessa suomalaistutkimuksessa kennelliiton koirarekisteriin tallennettuja ranskanbulldoggin ja coton de tuléarin IDD- (kalkkeutuneet välilevyt) tuloksia vuosilta 2017–2022 sekä saksanpaimenkoiran LTV-tuloksia (välimuotoinen lanne-ristinikama) vuosilta 2013–2023 hyödynnettiin kahdessa suomalaistutkimuksessa. Välilevykalkkeumien määrän ja CDDY-retrogeenin yhteyttä ranskanbulldoggeilla ja coton de tuléareilla selvittäneessä tutkimuksessa todettiin, että jo yksikin geenikopio lisää kalkkeumariskiä. Saksanpaimenkoirien LTV-muutosten

periytymisasteen todettiin olevan korkea. Molempien tutkimusten tulokset mahdollistavat entistä tehokkaampien jalostussuositusten antamisen.

Koiranomistajilta kerättiin tietoa koirien sairauksista ja kuolinsyistä koiranomistaja voi ilmoittaa koiransa kuoleman ajankohdan ja kuolinsyyn Kennelliitolle Omakoira-palvelun kautta. Tietoja voi tarkastella jalostustietojärjestelmässä rotukohtaisesti. Toimintavuoden loppuun mennessä Kennelliiton tietoihin oli ilmoitettu kaikkiaan 216 465 koiran kuolinsyy.

Koirien terveystiedon keräämistä jatkettiin verkkosivuilla avoinna olevalla terveyskyselyllä. Toimintavuonna terveyskyselyyn kertyi 854 vastausta 89 eri rodusta (1 224 yhteensä 171 eri rodusta). Kennelliiton terveyskyselyyn kertyi vuosien 2019–2025 aikana yhteensä 19 887 vastausta, 282 eri rodusta ja 321 rotumuunnoksesta. Kysely suljettiin lokakuussa ja uusittu kysely avataan 2026.

Käyttäytymisen ja ulkomuodon jalostustarkastusten määrä palautui notkahduksesta kennelliitolla on kaikille roduille sopivat jalostustarkastusmallit käyttäytymiselle ja ulkomuodolle sekä niitä koskeva yleinen ohjeistus. Roduille voidaan laatia ihanneprofiili, jolloin voidaan paremmin puuttua esimerkiksi liioiteltuihin piirteisiin. Vuoden lopussa oli voimassa 49 (43) Kennelliiton hyväksymää rodun ulkomuodon ihanneprofiilia ja 78 (69) Kennelliiton hyväksymää käyttäytymisen ihanneprofiilia.

Vuoden lopussa Kennelliitolla oli 20 (21) käyttäytymisen jalostustarkastajaa ja vastaavia toimihenkilöitä oli 35 (35). Kennelliiton järjestelmään tallennettiin 100 Kennelliiton mallin mukaista ulkomuodon ja 236 käyttäytymisen jalostustarkastustulosta (88 ja 137). Kennelliiton järjestelmiin tallennettiin tuloksia myös erikseen

Koirien yleisimmät terveystutkimukset vuosina 2020-2025

hyväksytyistä, rotujärjestöjen mallin mukaisista jalostustarkastuksista.

Kennelliiton ulkomuodon jalostustarkastuksen ihanneprofiileja hyväksyttiin viime vuonna neljälle eri rodulle ja kolmen rodun ihanneprofiilia päivitettiin.

Kennelliiton koiranäyttelyillä oli omat hyvinvointiohjeet sekä Maailman Voittaja 2025 -tapahtumassa että Koiramessuilla kiersi Kennelliiton koirien hyvinvointineuvojia ohjaamassa ja neuvomassa koiranomistajia. He myös puuttuivat tarvittaessa koirien huonoon kohteluun näyttelyissä. Molemmissa näyttelyissä oli omat koirien hyvinvointiohjeet, ja koirien hyvinvointia nostettiin esille myös näyttelyiden viestinnässä ja näyttelypaikoilla. Hyvinvointineuvojien ohjeistusta tilanteisiin puuttumisesta täsmennettiin vielä ennen Koiramessuja Maailman Voittaja 2025 -tapahtuman kokemusten pohjalta. Hyvinvointineuvojat myös palkitsivat Kiva koirakko -ruusukkeilla niitä koiranomistajia, joilla näytti selvästi olevan koiran näkökulmasta leppoisa päivä näyttelyssä.

Yhteispohjoismaiset rotukohtaiset ohjeet (RKO) liioiteltujen piirteiden huomioimisesta koirien ulkomuotoarvostelussa -raportit tallennettiin kaikista

koiranäyttelyistä pentunäyttelyitä lukuun ottamatta.

Kennelliitto osallistui tulevan jalostusasetuksen työstämiseen kennelliitolla oli yhdessä Suomen Koirankasvattajat SuKoKan kanssa edustajat maa- ja metsätalousministeriön koirien jalostuslinjauksia tulevaan jalostusasetukseen työstävässä työryhmässä. Yhteisenä tavoitteena oli, että jalostusasetuksen tulee olla sovellettavissa koko koirakannassa niin, että jokainen ymmärtää, mitä säännökset tarkoittavat. Säännökset eivät saa olla niin tiukat, että osa koirankasvatuksesta karkaa järjestäytyneen koiraharrastuksen ulkopuolelle, jossa sitä on huomattavasti vaikeampi valvoa.

Koirarotujen terveyttä ja hyvinvointia edistettiin Kansainvälisen yhteistyön kautta kennelliitto oli mukana kansainvälisessä International Partnership For Dogs (IPFD) -organisaatiossa, jonka yhtenä tarkoituksena on ylläpitää DogWellNet-verkkosivustoa. Kennelliitto kannusti rotuyhdistyksiä osallistumaan aktiivisesti DogWellNetin toimintaan ja jakamaan tietoa roduissa tehtävästä koirien terveyttä edistävästä työstä. Kennelliitolla oli edustus myös kansainvälisessä ICECDogs-yhteistyöorganisaatiossa, jonka tavoitteena on vähentää koirien liioitelluista piirteistä johtuvia hyvinvointiongelmia.

Kennelliitto toimi aktiivisesti Pohjoismaisessa Kennelunionissa koirien terveyden hyväksi yhtenäistämällä tutkimuksia ja jakamalla tietoa eri maista.

Tietoa koirien terveyden edistämiseksi jaettiin monin eri tavoin kennelliitto järjesti kasvattajille ja muille koiranjalostuksesta kiinnostuneille sekä laajalle jäsenistölleen erilaisia koiran terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä koulutuksia.

Kennelliiton Jalostustieteellinen toimikunta järjesti toimintavuonna Jalostuksen peruskurssin. Kurssin aiheina olivat genetiikan perusteet, populaatio ja jalostuspohja, tavoitteena terve ja hyvinvoiva koira, koirien luonteen ja käyttäytymisen huomioiminen jalostuksessa, jalostuksen tavoite- ja PEVISA-ohjelmat rodun jalostuksen ohjauksessa, ohjeita ja vinkkejä jalostustoimikuntien työskentelyyn, koirien lisääntyminen ja keinosiemennys sekä Kennelliiton terveyskysely. Kurssilla oli yli 500 osallistujaa, ja ilmoittautuneet saivat kurssista tallenteen.

Koiramme-lehti julkaisi monipuolisesti koirien terveyteen ja jalostukseen liittyviä artikkeleita. Kennelliiton edustajat osallistuivat eri viestimissä käytyyn koirien terveyteen ja käyttäytymiseen liittyvään keskusteluun ja uutisointiin, sekä osallistuivat rotujärjestöjen ja -yhdistysten tapahtumiin.

Maailman Voittaja 2025 -näyttelyssä pidettiin esittely Suomen roturisteytyksistä.

Kennelliitto avusti koirien terveystutkimusta yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa kennelliitto keräsi vuoden aikana jokaisesta kansainvälisen näyttelyn ilmoittautumismaksusta 0,75 euroa koiraa kohden Kennelliiton ja Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan yhteiselle koirien terveystutkimusrahastolle. Koirien terveystutkimusrahastolle tilitettiin 47 207,25 euroa (43 083,75 vuonna 2024) edelliseltä vuodelta kertyneitä osuuksia ilmoittautumismaksuista. Terveystutkimusrahastosta jaettiin apurahaa toimintavuonna viidelle eri tutkimusprojektille yhteensä 14 000 euroa.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja Kennelliiton tutkimusyhteistyössä jaettiin avustuksia viidelle koirien terveyteen liittyvälle tutkimusprojektille yhteensä 25 080 euroa.

Kasvatustoiminta

Suomessa yli 70 prosenttia maan koirakannasta on rekisteröity Kennelliittoon. Näiden koirien ja niiden sukulaisten tietoja voi selata kaikille avoimessa Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä. Monissa muissa Euroopan maissa tilanne on toinen, vain noin 5–15 prosenttia koirista kasvatetaan järjestäytyneen koiraharrastuksen piirissä.

Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä väheni edelleen. Vuoden 2025 loppuun mennessä Kennelliittoon rekisteröitiin 37 538 (40 364 vuonna 2024) koiraa. Rekisteröintien määrä laski seitsemän prosenttia verrattuna vuoteen 2024. Pentueita rekisteröitiin kaikkiaan 7 319 (7 951).

Myös kasvattajien määrä väheni. Kasvattajia, jotka ovat kasvattaneet vähintään yhden pentueen viiden vuoden aikana, oli noin 13 500. Kasvattajan peruskurssin käyneiden henkilöiden määrä nousi yli sadalla henkilöllä, ja myös kennelnimiä anottiin enemmän kuin vuonna 2024.

Tulevan EU-asetuksen koirankasvattajia koskevat säännökset haastavat suomalaisen pienkasvatustyön

koirankasvatukseen kohdistuu yhä enemmän vaatimuksia niin koirien terveyden ja hyvinvoinnin kuin itse kasvatustoimikunnankin näkökulmasta.

Suomalainen koirankasvatus on pitkälti pienimuotoista. Suurin osa pennuista varttuu kasvattajan kotona. Euroopassa tilanne on pitkälti toinen. Monissa maissa koiria kasvatetaan suurissa kenneltiloissa, ja kasvatustyö on hyvin kaupallista.

Euroopan komissio julkaisi vuonna 2023 asetusesityksen koirien ja kissojen hyvinvoinnista ja tunnistamisesta. Kennelliitto on antanut Suomen kantaa asetukseen valmistelleelle maa- ja metsätalousministeriölle tiiviisti palautetta asetusesityksestä, ja moniin asioihin pystyttiinkin vaikuttamaan. Kuitenkin edelleen Euroopan parlamentille toimintavuoden kesäkuussa äänestettäväksi tuotu asetusesitys ohjaa hyvin voimakkaasti koirankasvatusta kohti suuria, kaupallisia yksiköitä.

Kasvattajalta, joka kasvattaa enemmän kuin kaksi pentuetta vuodessa, olisi oltava viranomaisen lupa toimintaansa, ja viranomainen tarkastaisi hänen tilansa ennen luvan myöntämistä. Pelkästään Kennelliiton alaisuudessa tällaisia kasvattajia oli kertomusvuonna 550. Korkeintaan kaksi pentuetta

Kasvatustoiminta vuosina 2015–2025

kasvatti yli 4 000 kasvattajaa vuonna 2025, ja enemmän kuin kaksi pentuetta noin 550 kasvattajaa.

Niissä maissa, joissa kennelliittoihin rekisteröityjen rotukoirien määrä koko koirapopulaatiosta on suuri, kuten Suomessa, ajaisi uusi asetus nyt suunnitellussa muodossa toteutuessaan alas pienkasvatustoimintaa. Kaikki pienkasvattajat eivät ole valmiita siirtymään ammattimaisiksi koirankasvattajiksi jo yksin siksi, että tällaiselle toiminnalle kenneltilojen osalta asetutut vaatimukset eivät ole realistisesti toteutettavissa pienimuotoisessa kasvatustyössä kotioloissa.

Kennelliitto otti kertomusvuonna useaan kertaan kanttaa tulevaan asetukseen ja pyrki vaikuttamaan siihen, että suomalaisen vastuullinen koirankasvatustoiminta voidaan turvata jatkossakin.

Kennelliiton työryhmä pyrki vaikuttamaan kasvattajien verotuskohteluun toimintavuonna koirankasvattajien verotukseen liittyvät kysymykset nou-

sivat voimakkaasti esille. Verohallinto julkaisi päivitetyn version koirankasvattien verotusta koskevasta ohjeesta. Ohje ei kuitenkaan huomioi riittävästi koirankasvatuksen erityisluonnetta eikä sitä, harjoitetaanko koirankasvatusta harrastuksena, toiminimen tai jonkin yhtiömuodon alaisena.

Kasvattajat toivoivat Kennelliitolta tukea Verohallinnon ohjeistukseen vaikuttamiseksi sekä neuvontaa siitä, mitä kaikkea koirankasvattajan verotukseen liittyvissä asioissa tulee ottaa huomioon. Kennelliiton perustama työryhmä, jossa oli mukana sekä Kennelliiton että Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:n edustajia, pyrki vaikuttamaan Verohallinnon ohjeeseen. Työ jatkuu vuonna 2026.

Kennelneuvonnan kehittämisen pohjaksi kasvatustoiminnan elinkaarimalli kennelpiireissä toimivien kennelneuvojien tärkeänä tehtävänä on tukea kasvattajien työtä. Toimintavuonna laadittiin kennelneuvonnan kehittämissuunnitelma, joka perustuu kasvatustoiminnan elinkaarimalliin. Sen

ajatuksena on, että kennelneuvoja on kasvattajan tukena kaikissa toiminnan vaiheissa aina alkaen siitä, kun henkilö suunnittelee kasvatustoiminnan aloittamista aina siihen saakka, kun hän on lopettamassa kasvatustoimintaansa. Kennelneuvonnan kehittäminen jatkuu vuonna 2026.

Toimintavuonna kaikkiaan 16 kennelpiirissä oli yhteensä 26 kennelneuvojaa. He tekivät yhteensä 137 käyntiä kasvattajien luona. Käynteihin on laskettu mukaan perinteiset kennelkäynnit, ansioituneille kasvattajille myönnettävän Lauri Vuolasvirta -palkinnon anomiseen liittyvät käynnit sekä ne käyntiyritykset, jotka oli ennakkoon sovittu, mutta eivät toteutuneet kasvattajasta johtuvista syistä.

Lisäksi kennelneuvojat ottivat DNAnäytettä sekä antoivat neuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse. Kennelneuvontakäyntien määrän vähenemiseen vaikuttivat vuonna 2021 voimaan tullut kennelneuvojien tiedonsaantioikeuksiin. Myös kennelneuvojien määrä väheni neljänneksellä vuonna 2021 verrattuna edellisvuoteen.

Kennelneuvontakäynnit 2015–2025

Koiraharrastukset

Kennelliiton alaisessa harrastustoiminnassa suosituimpia harrastuslajeja olivat viime vuonna koiranäyttelyt, agility, rally-toko ja hirvenhaukkukokeet. Erityisesti matalan kynnyksen harrastuslajien agilityn, rally-tokon ja noseworkin suosio kasvoi edelleen.

Kennelliiton alaisessa koe- ja kilpailutoiminnassa voi harrastaa noin 70 eri koe- tai kilpailumuodoissa. Viime vuonna yksittäisiä suorituksia kokeissa, kilpailuissa ja koiranäyttelyissä oli yhteensä yli 416 000, kun vuonna 2024 suorituksia oli yhteensä noin 390 000.

Nuorisotoiminta

kennelliiton nuorisotoiminnalla tuetaan nuorten kasvua koiraharrastuksen piirissä ja ohjataan nuoria vastuulliseen koiranomistajuuteen. Tavoitteena on myös varmistaa koiraharrastustoiminnan tulevaisuus kiinnittämällä nuoret mukaan toimintaan ja toimia nuorten äänikanavana koiramaailmassa. Kennelliitto tukee ja kehittää alueellista nuorisotoimintaa huomioiden alueelliset erityistarpeet.

Kennelpiirien nuorisokoordinaattoreita toimi 15 kennelpiirissä. Nuorisokoordinaattorit ja kennelpiirien nuorisojaostot järjestivät nuorille monipuolista toimintaa ympäri maata. Nuorille järjestettiin sekä lähi- että etätapahtumina muun muassa eri harras-

kuva lauri vieristö

tuslajien tutustumispäiviä, koulutusta ja teemapäiviä. Tapahtumat tavoittivat satoja nuoria. Osa tapahtumista järjestettiin yhteistyössä muun muassa paikallisyhdistysten ja kunnallisen nuorisotoimen kanssa.

Kaveri- ja lukukoiratoiminta vuoden aikana kaverikoirat ohjaajineen kohtasivat noin 184 200 asiakasta (vuonna 2024 167 300). Vierailuja eri toimintayksiköissä ja palvelutaloissa toteutui noin 3 900. Kohderyhmiin kuuluivat erityisesti ikääntyneet henkilöt. Lisäksi kaverikoiratoiminnassa kohdattiin kehitysvammaisia, lapsia ja nuoria sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Osa kaverikoiraryhmistä osallistui näkyvästi alueensa tapahtumiin omilla esittelypisteillään, joissa tavoitettiin kaikkia edellä mainittuja asiakasryhmiä.

Kaverikoiratoiminnassa oli mukana lähes 1 350 kaverikoiraa ja noin 1 200 ohjaajaa. Kaverikoiravastaavia oli vuoden päättyessä 18 eri kennelpiirissä.

Kennelliiton lukukoiratoiminnassa kohdattiin vuoden aikana noin 15 900 lukijaa (14 500 vuonna 2024). Vuoden lopussa Kennelliiton lukukoiraohjaajia oli yhteensä 379 ja lukukoiria noin 400. Alueellisia lukukoirayhteyshenkilöitä oli 11.

Seitsemän kennelpiirin alueella järjestettiin erilaisissa tapahtumissa kaverija lukukoirien palkitsemistilaisuuksia. Mitalin on ansainnut koira, joka on tehnyt aktiivisesti joko kaveri- tai lukukoirakäyntejä vähintään puolentoista vuoden ajan ja sinä aikana tehnyt vähintään 30 käyntiä. Koira ja sen ohjaaja palkitaan Kennelliiton kunniakirjalla, mitalilla sekä sponsorin lahjoittamalla tuotepalkinnolla. Yhteensä palkittuja koiria oli 113.

Koiranäyttelyt koiranäyttelyt oli viime vuonna edelleen suosituin koiraharrastusmuoto Kennelliiton harrastustoiminnassa. Koiranäyttelyitä järjestettiin 317 (303 vuonna 2024). Näyttelykäyntien määrä väheni hieman edellisvuodesta. Näyttelykäyntejä oli 191 666 (196 379).

Erikoisnäyttelyitä järjestettiin 138, kansainvälistä näyttelyitä 18, kaikkien rotujen näyttelyitä 25, NORD-näyttelyitä 6, pentunäyttelyitä 17 ja ryhmänäyttelyitä 113.

Kennelpiireissä toimivat näyttelyohjaajat toimivat kennelpiirin näyttelyasioiden yhteyshenkilönä Kennelliittoon. He vastasivat piirin näyttelytoimikuntien koulutuksesta ja neuvoivat näyttelytoimikuntia kaikissa näyttelyn järjestämiseen liittyvissä asioissa. Näyttelyohjaajat vastasivat myös piirin kehätoimitsijoiden perus- ja jatkokoulutuksesta. Näyttelyohjaajia oli vuoden lopussa 46 ja kehätoimitsijoita 1 438. Arvosteluoikeudet omaavia ulkomuototuomareita oli 195.

Maailman Voittaja 2025 -näyttely ja Circuit Shows -erikoisnäyttelyt

helsingissä 7.–10.8. Messukeskuksessa järjestetty Maailman Voittaja 2025 -tapahtuma siihen liittyvine erikoisnäyttelyineen kasvatti viime vuoden näyttelyiden ja näyttelykäyntien määrää. Tapahtumaan keräsi lähes 24 000 ilmoittautumista eli 340 eri rodusta. Tapahtuma oli hyvin kansainvälinen, osallistujia oli 73 eri maasta. Tapahtuman yhteydessä järjestettyihin Circuit Shows -erikoisnäyttelyihin oli ilmoitettu yli 8 100 koiraa lähes 260 eri rodusta.

Tapahtumassa järjestettiin ensimmäistä kertaa FCI World Challenge of Top Dogs 2025 -kilpailu, joka keräsi yhteen 49 voitokkainta koiraa ympäri maailman. Tapahtumassa järjestettiin myös ennätyksellisen suuret ilmoittautumismäärät keränneet junior handler -kilpailut. Kaikkina tapahtumapäivinä järjestettiin monipuolisia koiraharrastusnäytöksiä ja tietoiskuja kolmella eri areenalla. Näiden sisällöstä vastasi

yli 150 esiintyjää. Ohjelmat oli kasattu päivittäin eri teemojen alle. Tapahtuman onnistumiseen vaikutti merkittävästi se työ, jota messujen noin tuhat vapaaehtoista työntekijää eri koiraharrastuskerhoista tekivät. Näyttelykehissä oli Circuit päivänä 129 tuomaria, Maailman Voittaja -näyttelyssä 112 tuomaria 29 eri maasta. Kehätoimitsijoita oli lähes 200 ja neljä näyttelyohjaajaa. Messukeskuksessa vieraili yhteensä yli 48 000 kävijää neljän tapahtumapäivän aikana.

Voittaja-näyttelyt ja Koiramessut-tapahtuma

koiramessut 2025 -tapahtuma järjestettiin Messukeskuksessa Helsingissä 6.–7.12. Tapahtumassa järjestettiin neljä eri näyttelyä, NORD-näyttely Helsinki Winner 2025, sekä kansainvälinen Voittaja – Winner 2025 -näyttely. Näitten lisäksi viikonloppuna järjestettiin kaksi pentunäyttelyä, Helsinki Puppy Show ja Voittaja Puppy Show. Näyttelyihin oli ilmoitettu yhteensä lähes 13 600 koiraa.

Messukeskuksen isolla areenalla nähtiin päivällä näytöksiä. Tapahtuman aikana areenalla palkittiin myös Vuoden Virkakoirat ja Sankarikoirat, sekä jaettiin vuoden 2025 Vuolasvirta-palkinnot ansioituneille kasvattajille. Tapahtumassa jaettiin myös Agrian ja Kennelliiton stipendit sekä Vuoden tassunjälki -palkinto.

Rotutorilla oli mukana 31 rotujärjestöä ja -yhdistystä, joista monilla oli rotuesittely Kennelliitto-lavalla. Lavalla nähtiin myös sponsoreiden sekä Kennelliiton omia puheenvuoroja.

Koiramessujen onnistumiseen vaikutti merkittävästi se työ, jota messujen

noin tuhat vapaaehtoista työntekijää eri koiraharrastuskerhoista tekivät. Näyttelykehissä oli töissä 89 ulkomuototuomaria, noin 200 kehätoimitsijaa ja neljä näyttelyohjaajaa. Koiramessuilla oli noin 28 600 kävijää.

Kokeet ja kilpailut kokeiden ja kilpailuiden määrä kasvoi edelleen lähes kymmenellä prosentilla edellisvuodesta. Kokeita järjestettiin 27 892 (25 470 vuonna 2024). Suoritusten määrä kasvoi myös. Koe- ja kilpailusuorituksia oli 224 726 (209 674).

Suuri määrä koe- ja kilpailusuorituksia ei olisi ollut mahdollista ilman laajaa joukkoa vapaaehtoisia toimijoita. Koetoimitsijoita oli lähes 7 000 ja palkintotuomareita yli 5 700. Arvosteluoikeudet omaavia kokeiden ja kilpailujen ylituomareita oli vuoden lopussa 1 437.

Ylivoimaisesti suosituin laji oli agility, jonka suosio on kasvanut huimasti viime vuosina. Vuonna 2025 agilitykilpailuja järjestettiin lähes 20 000, ja niissä oli yli 157 000 suoritusta. Vuo-

desta 2024 suoritusten määrä kasvoi lähes seitsemällä prosentilla. Agilityn kilpailu- ja suoritusmäärät eivät ole aivan suoraan verrannollisia muiden harrastuslajien tilastoihin. Agilityssa yksi kilpailutapahtuma sisältää monta rataa, ja jokainen rata merkitän omaksi kokeeksi. Itse kilpailutapahtumien määrä ei ole näin suuri.

Rally-tokossa oli viime vuonna yli 20 000 suoritusta, yli 16 % enemmän kuin vuonna 2024. Rally-toko-kokeita järjestettiin 560.

kuva
jukka
pätynen

Kaveri- ja lukukoiratoiminta 2015–2025

Lukukoirat

Lukukoirat

Lukukoirat

Metsästyskoirakokeiden kokonaismäärä kasvoi viime vuonna hieman verrattuna vuoteen 2024. Viimeisten viiden vuoden aikana lajikohtaisesti harrastusmäärät ovat pysyneet hyvin vakaalla tasolla.

Viime vuonna järjestettiin lähes 2 600 hirvenhaukkukoetta ja niissä oli yli 7 800 suoritusta. Koemuoto oli ylivoimaisesti suosituin metsästyskoirakoe ja kaikista Kennelliiton alaisista harrastusmuodoista neljänneksi suosituin.

Suosituimmat koemuodot poislukien agility 2020-2025

kuva
jukka pätynen

Suosituimmat metsästyskoemuodot 2020-2025

Kennelliiton toiminta ja organisaatio

Päätöksenteko

päätösvaltaa Kennelliitossa käyttävät Kennelliiton valtuusto ja sen valitsema hallitus. Hallitus johtaa Kennelliiton toimintaa ja hoiti sen taloutta apunaan Kennelliiton toimisto. Kennelliiton alueorganisaationa toimivat 19 kennelpiiriä, joissa on Kennelliiton valtuuttamia alueellisia toimihenkilöitä.

Kennelliiton valtuusto koostui 146 vuoden Kennelliiton yleiskokouksen kaudelle 2023–2025 valitsemasta äänioikeutetusta edustajasta. Valtuuston edustajia oli 38 kennelpiireistä, 95 rotujärjestöistä, 12 vapailta listoilta ja yksi lajiliitosta. Yleiskokouksessa 23.11. valittiin uusi valtuusto kaudelle 2026–2028.

Kennelpiirit edustivat itsenäisinä yhdistyksinä Kennelliiton alueellista toimintaa. Piirit järjestivät koulutusta ja tapahtumia ja kehittivät koiraharrastusta alueillaan. Kennelpiireissä toimivat Kennelliiton valtuuttamina alueellisina toimihenkilöinä aluekouluttajat, kaverikoiravastaavat ja lukukoirayhteishenkilöt, kennelneuvojat, nuorisokoordinaattorit ja näyttelyohjaajat.

Rotujärjestöt ohjasivat edustamiensa koirarotujen jalostusta Suomessa. Rotujärjestöt myös edistivät rodun harrastamista, kouluttivat ja valistivat rodun kasvattajia ja rodusta kiinnostuneita sekä järjestivät koulutusta rodun ulkomuototuomareille. Rotujärjestöt seurasivat edustamansa rodun terveystilannetta ja jakoivat siitä tietoa eri kanavia pitkin.

Rotuyhdistykset edistivät edustamiensa rotujen jalostusta ja rotujen harrastamista.

Hallitus ja toimikunnat

Kennelliiton hallitus koostuu puheenjohtajasta ja yhdeksästä jäsenestä, joista yksi on varapuheenjohtaja. Hallitus käsittelee Kennelliiton sääntöjen mukaiset sille kuuluvat asiat.

Hallituksen alaisuudessa toimi kuusi toimikuntaa, jotka vastasivat oman vastuualueensa toiminnasta ja sen kehittämisestä hallituksen linjausten ja Kennelliiton strategian mukaisesti. Toimikunnat valmistelivat asioita hallituksen päätettäväksi ja tekivät itsenäisiä päätöksiä toimiohjeidensa puitteissa. Hallituksen alaisuudessa toimi myös Voittaja-näyttelyiden toimikunta sekä useita eri työryhmiä.

Jalostustieteellisen toimikunnan vastuulle kuuluvat jalostus-, eläinlääkintä-, eläinsuojelu- ja

Henkilöjäsenet

Yhdistysjäsenet

Kennelpiirit

Rotujärjestöt

Rotuyhdistykset

Rotukerhot

Lajiliitot

Harrastusyhdistykset

Yhteistyöelimet

Eläinsuojelun yhteistyöryhmä

Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön työryhmä

Hyötykoiratoimikunta

Kennelpiirien kehittämistyöryhmä

Kennelliitto

Kennelliiton yleiskokous

Kennelliiton valtuusto

Kennelliiton hallitus

Kennelliiton toimisto

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Pohjoismainen Kennelunioni (PKU)

Suomen Kennelsäätiö

Showlink Oy

Toimikunnat

Työryhmät

Antidopingtyöryhmä

Kaveri- ja lukukoiratyöryhmä

Koiranet-työryhmä

Koirien hyvinvointityöryhmä

Metsästyskoiratyöryhmä

Toimikunnat

Toimikunnat

Eettinen lautakunta

Näyttelypalvelut

Kennelliiton tallennuspalvelut, puhelinvaihde, neuvontapalvelut

Koiramme-lehti

Ohjelmistopalvelut

Jalostustieteellinen toimikunta

Kasvattajatoimikunta

Nuorisotoimikunta

Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta

Koe- ja kilpailutoimikunta

Tulevaisuustoimikunta

Voittaja-näyttelyiden toimikunta

Yleiskokous järjestetään joka kolmas vuosi. Yleiskokoukseen voivat osallistua kaikki Kennelliiton henkilöjäsenet ja jäsenyhdistykset.

Yleiskokouksessa jäsenet valitsevat edustajansa Kennelliiton valtuustoon seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Valtuusto koostuu kennelpiirien ja rotujärjestöjen edustajista, ja se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.

Kennelliiton valtuusto valitsee kokouksessaan hallituksen edustajat. Kennelliitossa on sekä hallituksen että toimikuntien alaisia työryhmiä.

rekisteröintiasiat siltä osin kuin ne eivät kuulu kasvattajatoimikunnalle. Toimikunta kokosi, tuotti ja välitti tietoa koirien terveydestä ja jalostuksesta, roturisteytyksistä sekä eläinten hyvinvointia koskevasta lainsäädännöstä. Toimikunnan alaisuudessa toimi useita työryhmiä.

Kasvattajatoimikunta toimii asiantuntijaelimenä koirankasvatukseen ja siihen liittyvään säännöstöön, eläinsuojeluun, kennelneuvontaan, tunnistusmerkintään ja Lauri Vuolasvirta -palkintoon liittyvissä asioissa. Toimikunta vastasi niistä koirien rekisteröimiseen ja erilaisiin poikkeuslupiin liittyvissä asioista, jotka eivät kuuluneet jalostustieteelliselle toimikunnalle. Toimikunta valmisteli hallitukselle kasvattajiin kohdistuvia kurinpidollisia toimenpiteitä.

Koe- ja kilpailutoimikunnan keskeisin tehtävä on koe- ja kilpailutoiminnan seuraaminen ja toiminnan kehittäminen harrastuksessa mukana olevien toimihenkilöiden koulutuksen avulla. Toimikunta myös neuvoi eri toimijoita ja edisti yhteistyötä muun muassa kennelpiirien, lajiliiton ja rotujärjestöjen kanssa.

Nuorisotoimikunta vastaa Kennelliiton nuorisotoiminnasta tukeakseen

nuorten kasvua koiraharrastustoiminnassa ja ohjaa nuoria vastuulliseen koiranomistajuuteen. Tavoitteena on myös varmistaa toiminnan tulevaisuus kiinnittämällä nuoret mukaan toimintaan ja toimia nuorten äänikanavana koiramaailmassa sekä tukea ja kehittää alueellista toimintaa huomioiden alueelliset erityistarpeet.

Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta työskentelee koiranäyttely- ja ulkomuototuomaritoiminnan asiantuntijana. Toimikunta vastasi ulkomuototuomareiden perus- ja täydennyskoulutuksesta sekä seurasi ja kehitti näyttelytoimintaa huomioiden erityisesti koirien hyvinvoinnin kouluttamalla harrastuksessa mukana olevien aktiiveja.

Tulevaisuustoimikunta arvioi ja seuraa koiraharrastusyhteisön toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia sekä valmista ja tukee Kennelliiton strategiatyötä. Toimikunta myös valmisti hallitukselle mahdollisia uusia hankkeita ja niihin liittyviä kehitysehdotuksia.

Voittaja-näyttelyiden toimikunta suunnitteli ja toteutti Kennelliiton omat koiranäyttelyt sekä Koiramessut- ja Maailman Voittaja 2025 -tapahtumat.

Strategiatyö kennelliiton hallitus käynnisti tulevaisuustoimikunnan suunnittelemana strategiatyön, joka etenee vaiheittain ja osallistavasti vuosien 2025–2026 aikana. Tavoitteena on luoda yhteinen, pitkälle tulevaisuuteen kantava strategia Kennelliitolle vuosille 2027–2032.

Strategiaprosessin ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin yhteisen unelman ja vision valmisteluun. Työ käynnistyi Järjestöpäivillä huhtikuussa kennelpiirien ja aluekouluttajien osalta ja jatkui valtuustoseminaarissa 23.5. valtuutettujen ryhmätöillä. Kennelliiton jäsenistön toiveita kysyttiin Unelmieni Kennelliitosta vuonna 2030 -kyselyllä. Kyselyn tulokset koottiin ja analysoitiin, ja niiden pohjalta muodostettiin Kennelliittoa yhdistävä yhteinen visio, josta jäsenet pääsevät vielä äänestämään vuonna 2026. Tavoitteena on varmistaa, että tulevaisuuden suunta rakentuu laajasti jaetulle näkemykselle ja jäsenistön odotuksille.

Lisäksi loppuvuodesta rakennettiin Kennelliitolle toimintamalli, jonka avulla varmistetaan toimintaympäristön muutosvoimien seuraaminen ja näin tulevan strategian ajan tasalla pitäminen.

pätynen

jukka

kuva

Hallituksen alaiset työryhmät

Antidopingtyöryhmä seurasi dopingvalvontaa ja sen toteutumista laajasti eri tapahtumissa sekä valvoi, että dopingtestejä tehtiin ympäri Suomea laajasti eri koiraharrastustapahtumassa. Työryhmä kehitti dopingvalvonnan yksityiskohtia Eläinkilpailujen Antidopingtoiminnan (EKADT) ja ruotsalaisen SVA-laboratorion kanssa.

Kaveri- ja lukukoiratyöryhmä Kaverikoira- ja lukukoiratyöryhmä koordinoi ja kehitti kaverikoira- ja lukukoiratoimintaa sekä järjesti koulutusta kaveri- ja lukukoiratoiminnan vastuuhenkilöille ja toimijoille.

Koiranet-työryhmä Koiranet-työryhmä koordinoi, priorisoi ja kehitti Kennelliiton tietojärjestelmiä, mobiilisovelluksia sekä sähköistä asiointia liiton jäsenten tarpeisiin sekä koko kennelyhteisön toimintaprosessien ja tiedonsaannin parantamiseksi.

Vuoden keskeisin painopiste oli uuden tietojärjestelmän kehittäminen, käyttöönotto sekä toimintojen laajentaminen. Maaliskuussa otettiin käyttöön uusi Omakoira-palvelu sekä uudistetut Kennelliiton tapahtumakalenteri ja Pentulista. Muihin järjestelmiin, kuten Jalostustietojärjestelmään, toteutettiin vuoden aikana vain pieniä välttämättömiä muutoksia, sillä kehityspanokset keskitettiin ensisijaisesti uuteen tietojärjestelmään. Lisäksi uuden Omakoira-mobiilisovelluksen kehittäminen aloitettiin vuoden aikana.

Koiran vihaisen käyttäytymisen työryhmä Työryhmä valmisteli Kennelliittoon tehtyjen ilmoitusten perusteella hallitukselle päätettäväksi esitykset vihaisesti käyttäytyneiden koirien osallistumiskielloista, piti kirjaa tehdyistä ilmoituksista sekä tiedotti Kennelliiton alaisten koiratapahtumien järjestäjille ja toimitsijoille käytänteistä.

Koirien hyvinvointityöryhmä Työryhmä suunnitteli ja kehitti omaa toimintaansa, osallistui koirien hyvinvointiohjeiden valmisteluun sekä Kennelliiton hyvinvointineuvojien koulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Työryhmä myös kommentoi koirien hyvinvoinnin osalta erilaisia Kennelliiton sääntö- ja ohjemuutoksia.

Metsästyskoiratyöryhmä Metsästyskoiratyöryhmä tarjosi metsästyskoirarotujen yhdistyksille foorumin vaalia metsästyskoiraharrastusta ja -rotuja.

Eettinen lautakunta kennelliiton valtuuston valitsema eettinen lautakunta käsitteli hallituksen sille ilmoittamat rikkomukset Kennelliiton sääntöjä tai ohjeita vastaan.

Kennelliiton toimisto kennelliiton toimisto vastasi Kennelliiton operatiivisesta toiminnasta ja taloushallinnosta hallituksen ja valtuuston antamien suuntaviivojen mukaisesti. Toimiston tehtäviin kuuluivat kuluttajavalistus koira-asioissa, koulutusten ja kokousten sekä muiden tapahtumien järjestelyt, yhteydenpito päättäjiin ja sidosryhmiin, lausuntojen valmistelu, viestintä ja markkinointi, arkistointi sekä taloushallinto. Lisäksi toimisto hallinnoi Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy:n tuottamia tallennus-, rekisteröinti- ja neuvontapalveluita.

Toimisto huolehti hallituksen ja valtuuston päätöksien toteuttamisesta ja valmisteli asiat päättävien elinten kokouksiin. Toimistolle kuuluivat toimikuntien, työryhmien ja projektien sihteeri-, esittelijä- ja valmistelutehtävät sekä asiantuntijatehtävät.

Toimiston henkilökuntaan kuului vuoden lopussa 31 erilaisissa asiantuntijaja hallinnollisissa tehtävissä työskentelevää kokoaikaista (31 vuonna 2024) henkilöä. Vuoden aikana henkilöstöä oli keskimäärin 32 (30).

Vaikuttaminen ja yhteistyö valtakunnallisena koira-alan asiantuntijaorganisaationa ja kattojärjestönä Kennelliitto pyrki edistämään monin eri tavoin ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa koirien terveyttä ja hyvinvointia, ihmisten aktiivista koirasuhdetta ja hyvää koiranpitoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kennelliitto toimi myös kansainvälisenä vaikuttajana.

Kennelliitolla oli edustaja maa- ja metsätalousministeriön alaisessa Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnassa sekä ministeriön työryhmässä, joka valmisteli esitystä koirien jalostussäännöksiksi tulevaan jalostusasetukseen. Liitolla oli edustaja myös maa- ja metsätalousministeriön lokakuussa asettamassa Suurpetoasioiden seurantaryhmässä.

Kennelliitolla oli myös edustaja Eläinkilpailujen Antidopingtoimikunnassa (EKADT), joka on Suomen ylin yhteistyöelin eläinkilpailujen dopingvalvonnassa sekä riistanhoitoyhdistysten ylläpitämässä Suurriistavirka-aputoimikunnassa (SRVA), joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa.

Lausunnot ja muut kannanotot kennelliitto otti kantaa oikeusministeriölle laadittuun Eläinsuojelurikosten rangaistukset ja eläintenpitokielto -arviomuistioon. Lausunnossaan liitto korosti sitä, että eläinsuojelurikoksia tulisi pyrkiä ennaltaehkäisemään tehostamalla valvontaa. Lausunnossa painotettiin myös eläintenpitokieltojen tehokkaampaa hyödyntämistä sekä eläinsuojeluvalvonnan tehostamista ja valvontaresurssien lisäämistä.

Kennelliitto antoi maa- ja metsätalousministeriölle lausunnon luonnoksesta maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi eläinlääkärinammatin harjoittajan potilasrekisteristä. Lausunnossa liitto korosti sitä, eläimen tietojen rinnastamisen henkilötietoihin ei saa vaikeuttaa tarpeettomasti eläimen hyvinvointiin liittyvän tärkeän tiedon välittymistä kaikille niille tahoille, joiden on tarpeen saada tietoa eläimen hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Kennelliitto antoi toimintavuonna maa- ja metsätalousministeriölle useita metsästykseen liittyviä lausun-

toja. Kaikissa susia ja muita suurpetoja koskevissa lausunnoissa Kennelliitto totesi kannattavansa kaikkia laillisia keinoja, joilla voidaan taata turvallinen luonnossa liikkuminen ja metsästysharrastuksen jatkuminen koirien kera sekä muu koiratoiminta luonnossa.

Viranomaisyhteistyö

kennelliitto keskusteli Poliisihallituksen edustajien kanssa siitä, miten koirahyökkäyksiä voitaisiin estää.

Kennelliiton verotustyöryhmä tapasi useamman kerran Verohallinnon edustajia pyrkien vaikuttamaan kasvattajia koskeviin verotusohjeisiin.

Kennelliiton koordinoimat yhteistyöelimet

kennelliiton Eläinsuojelutyöryhmä toimi eri eläinsuojelutoimijoiden koiriin ja kissoihin liittyvien asioiden kuulumistenvaihtofoorumina. Työryhmän jäseninä olivat Suomen Kennelliitto, Suomen Kissaliitto, Ruokavirasto, Eläinten Hyvinvointikeskus (EHK), SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, Helsingin Eläinsuojeluyhdistys (HESY), Animalia, Suomen Eläinlääkäriliitto, Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta sekä eduskunnan eläinsuojeluryhmä.

Kennelliiton Hyötykoiratoimikunta koordinoi jäsentahojensa yhteistoimintaa ja näkyvyyttä sekä organisoi yhteisiä koulutus- ja neuvottelutapahtumia. Hyötykoiratoimikunnassa olivat mukana Poliisikoiralaitos, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Rikosseuraamuslaitos, Tullin koirakoulu, Avustajakoira - Assistenthund ry, Axxell Brusaby (avustajakoirien koulutus), Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry/Ressu-toiminta, Hypokoira ry, Invalidiliitto ry/Avustajakoirat, Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry, Näkövammaisten liitto ry/ Opaskoirakoulu, Suomen kuulo- ja

tukikoirat ry, Suomen Metsästysjäljestäjät ry ja Suomen Palveluskoiraliitto ry. Kennelliiton hyötykoiratoimintaa toimikunnassa edusti kaveri- ja lukukoiratoiminta.

Viestintä ja markkinointi viestinnällä tuettiin Kennelliiton strategiaa, eli vahvistettiin liiton roolia rohkeana, aktiivisena ja kaikille avoimena koirien hyvinvoinnin asiantuntijaorganisaationa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Keskeistä viestinnässä oli tiedon jakaminen, liiton myönteisen mielikuvan rakentaminen ja koiraharrastuksen yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden edistäminen vaikuttamalla sekä koiranomistajien että päättäjien näkemyksiin. Samalla viestinnässä tuotiin esiin Kennelliiton jäsenyyden hyötyjä nykyisille ja potentiaalisille jäsenille.

Vuoden aikana työstettiin liiton tulevaa verkkosivu-uudistusta, jossa vuonna 2026 kennelliitto.fi- ja hankikoira. fi-sivut yhdistetään, ja Koiramme-lehdelle rakennetaan uudet verkkosivut.

Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy:n alla toimivan Koiramme-lehden toimitus uudistui ja muutti Helsinkiin samaan toimitaloon Kennelliiton toimiston kanssa. Muun lehtityön ohessa uusi toimitus valmisteli vuoden 2026 alussa toteutettavaa lehtiuudista. Koiramme-lehdelle avattiin joulukuussa omat tilit sosiaalisessa mediassa Facebookissa ja Instagramissa.

Kennelliiton viestintä oli monikanavaista, ja verkkosivujen sekä lehden lisäksi hyödynnettiin uutiskirjeitä ja sosiaalisen median kanavia. Vuoden alusta lähtien tehostettiin maksettua digimarkkinointia yhteistyössä ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa. Tavoitteena oli lisätä Kennelliiton näkyvyyttä ja tavoittaa potentiaalisia uusia jäseniä. Keväällä toteutettiin kaksi digimarkkinointikampanjaa: eri harrastusmahdollisuuksia esille tuova Harrasta koirasi kanssa -kampanja ja uusille pennunostajille suunnattu Onnistu pennun hankinnassa -kampanja. Molemmat kampanjat onnistuivat hyvin, ne tavoittivat kohderyhmiään ja lisäsivät Kennelliiton näkyvyyttä.

Digimarkkinointia hyödynnettiin aktiivisesti myös Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn sekä Koiramessujen 2025 markkinoinnissa. Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn viestintä ja markkinointi oli kansainvälistä, ja se tärkeitä kohderyhmiä olivat kotimaiset näyttelyharrastajat sekä ulkomaiset tapahtumaan osallistujat. Viestinnässä keskityttiin osallistujien ja kävijöiden laajaan tavoittamiseen sekä viestinnän visuaalisuuteen ja vaikuttavuuteen. Itse tapahtumassa hoidettiin sidosryhmäyhteistyötä, ja toimittiin monien Helsinkiin saapuneiden, kansainvälisen koiravalokuvaajien ja -toimittajien tukena. Kansainvälisen koiravalokuvaajien liitto World Dog Press Association (WDPA) palkitsi Kennelliiton Maailman Voittaja 2025 -näyttelyssä hyvästä mediayhteistyötä.

Koiranpäivä perinteistä Koiranpäivää vietettiin 24.4. jo 19. kerran. Kennelliitto haastoi Koiranpäivän yhteydessä myös koiranomistajat, koiraharrastusporukat ja Kennelliiton jäsenyhdistykset mukaan #Laumaliikkuu-lenkille. Kennelliiton verkkosivuille kootusta tapahtumalistauksesta löytyi yhteensä 39 tapahtumaa 30 eri paikkakunnalta. Koiranpäivänä järjestettiin muun muassa yhteislenkkejä, rotu- ja harrastusesittelyitä, avointen ovien tilaisuuksia, luentoja, lelukoirakilpailuja ja aarteenetsintää. Kennelliitolla oli infopiste toimiston toimipaikan aulassa, ja toimistotalon sekä lähitalojen työntekijöitä kutsuttiin lounasaikaan yhteiselle koiralenkille.

Kennelliitto jakoi Koiranpäivänä vinkkejä, tietoa ja tunnelmia Koiranpäivän Facebook-sivulla, Kennelliiton Facebook-sivulla, Instagramissa ja LinkedInissä. Jäsenyhdistykset julkaisivat verkossa Koiranpäivän tunnelmia ja somehaasteita, joissa koiranomistajat jakoivat kuvia ja tarinoita kohtaamisista. Koiranpäivä näkyi myös koiraaiheisina juttuina eri medioissa.

Perinteisesti Koiranpäivänä tuodaan esille koiran hyvää tekevää vaikutusta ihmisille. Myös monet eri organisaatiot nostivat Koiranpäivän teemaa esille

Kennelliiton aluekouluttajien kennelpiireissä järjestämät

Kurssit/vuosi

2023 2024 2025 kurssit osallistui kurssit osallistui kurssit osallistui kurssit osallistui kurssit osallistui

-kurssi

omassa toiminnassaan ja sosiaalisessa mediassa.

Kansainvälinen toiminta kennelliitto osallistui aktiivisesti kansainväliseen päätöksentekoon kansainvälisessä kennelunioni FCI:ssä ja Pohjoismaisessa Kennelunioni PKU: ssa sekä teki yhteistyötä eri maiden kansallisten kenneljärjestöjen kesken. Kennelliitto oli mukana kahdeksan suuren FCI-maan yhteistyössä.

Kennelliitolla oli edustaja International Partnership for Dogs –järjestön hallituksessa ja liitto oli AAII:n (Animal Assisted Intervention International) jäsen.

Koulutustoiminta kennelliitto järjesti vuoden aikana koulutusta koiraharrastajille, toimihenkilöille, jäsenyhdistyksille ja suurelle yleisölle. Koulutuksista kerättiin säännöllisesti palautetta. Koulutuksia järjestivät Kennelliiton toimisto, hallituksen alaiset toimikunnat ja työryhmät, kennelpiireissä toimivat Kennelliiton alueelliset toimihenkilöt sekä Kennelliiton jäsenyhdistykset.

Kennelliiton toimisto järjesti liiton toimijoiden koulutus- ja yhteistyötapahtuma Kennelliiton yhteistyö-

päivät Vantaalla 5.–6.4. sekä myös etätapahtumana. Tapahtumassa kohtasivat jäsenyhdistykset ja kennelpiirien edustajat sekä useat alueelliset toimihenkilöt.

Toimisto järjesti vuoden aikana myös neljä ilmaista webinaaria suurelle yleisölle yhteistyössä Agria Eläinvakuutuksen kanssa. Aiheina olivat koiran hankinta, koiran pelokkuus, ääniarkuus ja ahdistus, koiran liikkumisen, kuntoutuksen ja lihashuollon periaatteet sekä koiran lajinomainen käytös. Luennoitsijoina oli eri aihealueiden parhaita asiantuntijoita. Parhaimmillaan webinaareissa oli useampi tuhat osallistujaa.

Toimikunnat ja työryhmät järjestivät vuoden aikana useita koulutuksia omille kohderyhmilleen.

Kennelliiton verkkokoulutukset löytyivät Vuolearningin ylläpitämältä Digitassu-oppimisalustalta. Digitassusta löytyi aluekouluttajien ja näyttelyohjaajien julkaisemia verkkokoulutuksia eri kohderyhmille sekä kolme kaikille avointa verkkokurssia, jotka liittyivät koiran hankintaan ja omistamiseen sekä koiranäyttelyiden järjestämiseen. Digitassun lisäksi Kennelliitto ylläpiti ulkomuototuomareiden koulutusmateriaaleja Microsoftin tarjoamalla Sharepoint-sivustolla.

Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy

Kennelliitolla on sen kokonaan omistama tytäryhtiö Showlink Oy. Yhtiön ensisijaiset palvelumuodot olivat kustantaa, julkaista  ja tuottaa Kennelliiton jäsenlehti Koiramme, suunnitella ja toteuttaa Kennelliiton ja Showlinkin tarvitsemat ohjelmistopalvelut, tuottaa koiranäyttelypalveluita näyttelyjärjestäjille, ylläpitää verkkokauppaa sekä tarjota pienimuotoisia tapahtumapalveluita. Verkkokaupan myyntiartikkeleihin kuuluivat esimerkiksi tekstiileissä Suomen Kennelliitto -merkkituotteet, koiranäyttelytarvikkeet ja -palkintotuotteet. Showlink Oy vastasi Kennelliiton virallisten lomakkeiden ja sääntökirjojen painattamisesta ja myynnistä. Yhtiö myi myös tallennuspalveluita Suomen Kennelliitolle sekä neuvontaa Suomen Kennelliiton jäsenille sähköpostitse ja puhelimitse.

Kennelliiton jäsenlehti Koiramme oli edelleen levikiltään Suomen suurimpia harrastuslehtiä, mutta jäsenmäärän laskiessa myös lehden levikki on laskussa. Kertomusvuoden lopulla lehden kokonaislevikki oli 120 301 kappaletta. Vuoden päättyessä lehden osoiteaineistoon perustuvat jakelumäärät olivat: Koiramme-peruslehti oli 83 633 kappaletta (93 368), Metsästyskoiramme 20 826 (22 909) ja lisämaksusta tilattava yhdistelmälehti 6 243 (6 454). Koiramme-lehti painettiin Punamusta Oy:n painossa, joka vastasi myös näköislehden toteutuksesta. Vuoden päättyessä lehdellä oli 5 812 digitilausta.

Prettybit Projects toimitti Kennelliiton ja Showlinkin tarvitsemat ohjelmistopalvelut. Prettybit suunnittelee ja toteuttaa Kennelliiton ja Showlinkin tarvitsemat ohjelmistopalvelut.

Showlink Oy toimi neljässä eri toimipisteessä, Espoossa, Leppävirralla, Turengissa (1.10. alkaen Helsingissä) ja Tampereella. Yhtiön Espoon toimipiste keskittyi näyttely- ja tapahtumapalveluihin sekä tuotemyyntiin. Toimitiloissa palveli myös tuotemyymälä sekä Kennelliiton asiapapereiden noutopiste. Kennelliiton puhelinneuvonta- ja tallennuspalveluista vastaava yksikkö sijaitsi Leppävirralla. Molemmista toimipisteistä voi myös noutaa asiapapereita, kuten esimerkiksi pentueiden rekisterikirjat. Koiramme-lehti toimi Helsingissä ja Prettybit Tampereella.

Yhtiöllä oli vuoden lopussa toimitusjohtajan lisäksi 30 (yhteensä 35) vakituista työntekijää.

Suomen Kennelsäätiö

Suomen Kennelsäätiön tehtävänä on suojella ja tallentaa koiraharrastuksen perintöä sekä tukea koiran hyvinvointia ja koiranpitoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toimintansa rahoittamiseksi Kennelsäätiö sai Kennelliitolta toimintavuodelle 30 000 euron suuruisen avustuksen sekä vuokratukea 18 000 euroa.

Toimintavuoden aikana Kennelsäätiö työsti kokoelmapolitiikkansa linjauksia. Yhdessä Helsingin Kaupunginmuseon kanssa aloitettiin Museum+kokoelmanhallintajärjestelmän käyttökoulutus ja käyttöönotto. Ensimmäiseksi luetteloitiin digitoituja valokuvia. Muistitiedon keräämistä videohaastatteluin jatkettiin.

Koiramuseon kirjasto toimii Lanttikadulla, missä kirjaston kirjoihin voi tutustua Showlinkin aukioloaikoina. Kirjoja ei voi lainata. Kirjaluettelo oli selattavissa verkossa osoitteessa Koiramuseo.welib.fi. Teosluetteloon lisättiin toimintavuoden aikana niin kokoelmiin lahjoituksina saatuja kirjoja ja painatteita, muun muassa Kennelliiton lahjoituksena saamia 1800- ja 1900-lukujen vaihteen venäläisiä koirakirjoja. Valokuvien aktiivista digitoimista ja kuvien tunnistamista jatkettiin.

Koiramuseon verkkomuseoon valmistui pysyvä suomenajokoiran historiasta kertova näyttely. Kirjaston tiloissa oli esillä kokoelman esineiden esittelyä vitriineissä.

Kennelsäätiö tuotti Messukeskukseen FCI:n yleiskokouksen ja Maailman Voittaja 2025- tapahtuman yhteyteen monipuolisen näyttelyn Kennelliiton historiasta eri vuosikymmeninä 130 vuoden aikana. Näyttely koostui tekstitauluista sekä julisteista ja esineistä. Lisäksi näyttelyssä esitettiin kahdella näytöllä kuva-animaatioita kotimaisista roduista ja koiranäyttelyistä.

Kennelsäätiö oli mukana omalla osastollaan Maailman Voittaja 2025 -tapahtumassa sekä Koiramessuilla joulukuussa. Suositulla osastolla esiteltiin säätiön toimintaa ja myytiin lahjoituksina saatuja pienesineitä ja julkaisuja.

Koiramuseon verkkosivuja ja Facebook-sivua ylläpidettiin aktiivisesti. Erilaiset tieto- ja aineistopyynnöt säätiölle lisääntyivät. Vuoden aikana niitä tuli sekä kotimaisilta että ulkomaisilta medioilta, tutkijoilta ja koiraharrastajilta.

kuva

Kennelliiton tunnusluvut ja talous

Kennelliiton toimintatilastot 2000–2025

Koiria rekisteröintiin tilikaudella oli 37 500. Määrä laski vertailuvuoteen verrattuna 7 %. Rekisteröintimaksutuotot ylittivät vertailuvuoden tuotot, sillä rekisteröintimaksuja korotettiin vuoden 2025 alussa.

Varsinaisen toiminnan tuottoihin sisältyvät rekisteröintimaksutuottojen lisäksi merkittävimpinä terveystutkimusmaksutuotot ja näyttelyiden ilmoittautumistuotot. Terveystutkimusmaksutuotot olivat lähes vertailuvuoden tasolla. Ilmoittautumismaksutuotot kasvoivat merkittävästi elokuussa järjestetyn Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn takia.

Kennelliiton tilikauden lopun jäsen-

määrä oli 122 812. Jäsenmäärä laski 8 900 jäsenellä ja 6,8 % vertailuvuoteen verrattuna. Jäsenmaksutuotot laskivat myös edelliseen tilikauteen verrattuna. Varsinainen jäsenmaksu oli 42 euroa, sama kuin vuonna 2024.

Kennelliiton varainhankinnan tuotot olivat 5 290 800 euroa (5 445 400 euroa vuonna 2024). Varainhankinnan osuus kokonaistuotoista oli 42,3 % (52). Varainhankinnan tuottoihin sisältyvät jäsenmaksutuottojen lisäksi yhteistyösopimustuotot.

Kennelliitolla oli yhteistyösopimukset Agria Eläinvakuutuksen (Försäkringsaktiebolaget Agrian (publ) sivuliike Suomessa), Prima Pet Premium Oy:n ja Mars Finland Oy:n kanssa. Tavoitteena

oli edistää Kennelliiton ja sopimuskumppanien toimintaa pitkäjänteisellä yhteistyöllä, josta on hyötyä molemmille osapuolille. Yhteistyösopimustuottojen osuus varainhankinnasta oli 3,7 % (3,2).

Kennelliiton kokonaistuotot tilikaudella olivat 12 518 300 euroa (10 464 600).

Kennelliiton kokonaiskulut kasvoivat Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn järjestelyjen takia. Muut kulut kuin edellä mainitun tapahtuman kustannukset laskivat vertailuvuoteen verrattuna. Kokonaiskulut olivat 12 607 000 euroa (10 598 600).

Tilikauden tulos oli 88 690 euroa alijäämäinen (133 982 euroa alijäämäi-

nen). Tulos oli budjetoitu 20 000 euroa ylijäämäiseksi.

Kennelliitto-konsernin kokonaistuotot tilikaudella olivat 15 827 100 euroa (13 175 400) ja kokonaiskulut 15 759 900 euroa (13 320 800). Konsernin tilikauden tulos oli 67 178 euroa ylijäämäinen (145 372 euroa alijäämäinen).

Kertomusvuonna Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy:n liikevaihto oli 6 845 508,97 euroa (6 159 762,80 euroa). Showlink teki tilikaudella voittoa 191 809 euroa (voittoa 67 034 euroa). Suomen Kennelsäätiön tilikauden tulos oli ylijäämäinen 4 110 euroa (alijäämäinen 23 753 euroa).

liitteet

liite 1. Koirien terveystutkimukset

liite 2. Rekisteröinnit ja omistajanvaihdokset

liite 3. Koe- ja kilpailutilastot ja valionarvot

liite 4. Päätöksenteko

liite 5. Toimikunnat ja työryhmät

liite 6. Jäsenistö

liite 7. Kennelliiton edustajat yhteistyöelimissä

liite 8. Kansainvälinen toiminta

liite 9. Kennelliiton koulutukset

liite 10. Tytäryhtiö Showlink Oy ja Suomen Kennelsäätiö

liite 11. Kokeissa, kilpailuissa ja näyttelyissä palkitut sekä muut palkitsemiset

liite 12. Tilinpäätös

LIITE 1.

KOIRIEN TERVEYTEEN JA JALOSTUKSEEN LIITTYVÄT TIEDOT

Uudet jalostuksen tavoiteohjelmat (JTO)

uusi JTO tuli voimaan näille roduille: baijerinvuoristovihikoira, basset artésien normand, bolognese, bretagnenbassetti, etelävenäjänkoira, grand basset griffon vendéen, kainkoira, keskiaasiankoira, kishunkoira, shikokunkoira, sloughi ja venäjänspanieli.

Uudet PEVISAt

uusina rotuina PEVISA-ohjelmaan liittyivät vuoden alusta alaskan klee kai, estrelanvuoristokoira, hollanninpaimenkoirat, keskiaasiankoira, kingcharlesinspanieli ja plottinajokoira.

Terveystutkimukset vuosina 2005–2025

Terveystutkimukset

Geenitestit, joiden tallennus Kennelliiton järjestelmiin tai uusille roduille on alkanut vuoden 2025 aikana

Rotu Geenitesti

amerikancockerspanieli kondrodystrofia (CDDY) beagle kondrodystrofia (CDDY) laforantauti (Lafora)

brasilianterrieri mukopolysakkaridoosi, tyyppi VII (MPS VII) dandiedinmontinterrieri kondrodystrofia (CDDY) irlanninterrieri hyperkeratoosi (HFH) kiinanharjakoira kondrodystrofia (CDDY) welsh corgi cardigan etenevä verkkokalvon rappeuma (rcd3-PRA) kondrodystrofia (CDDY) welsh corgi pembroke laforantauti (Lafora) kondrodystrofia (CDDY) walesinspringerspanieli familiaalinen nefropatia (FN) kondrodystrofia (CDDY) newfoundlandinkoira kystiniuria harmaa norjanhirvikoira kondrodysplasia glaukooma (POAG) italianvinttikoira kiilteenpuutos (FEH) etnankoira cirneco oculo-neurological syndrome (CONS) lagotto romagnolo pentuiän epilepsia (BFJE) hyperurikosuria (HUU) lysosomaalinen kertymäsairaus (LSD) etenevä verkkokalvon rappeuma (prcd-PRA) kondrodystrofia (CDDY) kooikerhondje nekrotisoiva myelopatia (HN skyenterrieri kondrodystrofia (CDDY)

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja Suomen Kennelliiton tutkimusyhteistyön vuonna 2025 myöntämät avustukset:

• ELT Susanne Kilpinen, 6680 €, Koirien sappirefluksi-tutkimus

• ELK Senni Mulari, 3400 €, Pumien patellaluksaatio

• ELL Henrikka Neittaanmäki, 3000 €, Koiran krooninen inflammatorinen riniitti

• ELL Vilma Reunanen, 7000 €, 12FGF4 retrogeenin yhteys välilevykalkkeumiin ja kliiniseen välilevytyrään welsh corgi cardiganeilla ja pembrokeilla

• Dosentti, FT, MSc, fysioterapeutti Heli Hyytiäinen 4000 € ja dosentti, ELT Anu Lappalainen 1000 €, Matalaraajaisten rotujen etujalkojen asentovirheiden goniometriset mittaukset

Rekisteröinnit, tunnistusmerkinnät ja omistajailmoitukset

LIITE 3. KOE- JA KILPAILUTILASTOT JA VALIONARVOT

Harrastuslajit

Rodunomaiset kokeet

Rodunomaiset kokeet

Paimennuskoe; bordercolliet

hirvieläimen

Kansainvälinen agilityvalio

Kansainvälinen juniorimuotovalio

Kansainvälinen käyttövalio

Kansainvälinen käyttövalio vinttikoirat

Kansainvälinen muoto- ja käyttövalio

Kansainvälinen muoto- ja käyttövalio - Champion International de Beauté et Travail

Kansainvälinen muotovalio

Kansainvälinen näyttelyvalio

Suomen Ajokäyttövalio

Suomen Ajuevalio

Suomen Gamblersvalio

Suomen Hikijälkivalio

Suomen Hyppyvalio

Suomen Juniorimuotovalio

Suomen Jäljestämisvalio

Suomen

Suomen Käyttövalio (hirvenhaukkukoe)

Suomen Käyttövalio (hirvikoirien jäljestys)

Suomen Käyttövalio (vahingoittuneenc hirvieläimen

Suomen

Suomen

Suomen

Suomen

Suomen

Suomen Käyttövalio (mannermaiset

Suomen

Suomen Käyttövalio (spanielien metsästyskoe)

Suomen Käyttövalio kansainvälinen pelastuskoirien rauniokoe

Suomen Käyttövalio kansallinen

Suomen Käyttövalio palveluskoirien

Suomen Käyttövalio palveluskoirien

Suomen Käyttövalio palveluskoirien

Suomen Käyttövalio palveluskoirien

Suomen Käyttövalio palveluskoirien suojelukoe

Suomen Käyttövalio palveluskoirien viestikoe

Suomen

LIITE 4. päätöksenteko

Yleiskokous

toimintavuosi oli Kennelliiton yleiskokousvuosi. Kerran kolmessa vuodessa järjestettävä yleiskokous pidettiin 23.11. Yleiskokoukseen voivat osallistua kaikki henkilö- ja yhdistysjäsenet. Yleiskokouksessa oli läsnä 176 kokousedustajaa. Kokous valitsi Kennelliiton valtuustoedustajat ja heidän henkilökohtaiset varaedustajansa kausille 2026–2028

Uuden valtuuston järjestäytymiskokouksessa valittiin valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi vuosille 2026–2028 Jari Parkkisenniemi ja varapuheenjohtajaksi Ida Saarilahti

Kennelliiton valtuusto

kennelliiton valtuusto koostui 146 äänioikeutetusta edustajasta, jotka valittiin vuoden 2022 yleiskokouksessa. Valtuuston edustajia oli 38 kennelpiireistä, 95 rotujärjestöistä, 12 vapailta listoilta ja yksi lajiliitosta.

Valtuusto kokoontui kevätkokoukseen 25.5. ja syyskokoukseen 22.11. Molemmat kokoukset pidettiin Espoossa Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa. Kokousten puheenjohtajana toimi valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen. Valtuustoseminaari järjestettiin 24.5., syksyn seminaaria ei pidetty yleiskokouksen takia.

Valtuustoseminaarissa keskusteltiin seuraavan päivän valtuuston kokouksen aiheista ja muista ajankohtaisista asioita. Hallitukseen ehdolla olevien henkilöiden vaalipaneeli järjestettiin aamupäivällä ennen kokouksen alkua.

Valtuuston kevätkokouksessa oli läsnä 111 äänioikeutettua valtuuston jäsentä ja valtuuston varajäsentä. Valtuusto käsitteli Kennelliiton sääntöjen määräämät kevätvaltuustoasiat.

Valtuustossa hyväksyttiin spanieleiden metsästyskokeen (SPME) uudet säännöt, puolanmetsästysspanieli ja petit basset griffon vendeen -rotujen muotovalionarvosäännön muutosesitykset, koiratanssin valioarvosääntöön eliittivalionarvosäännöt.

Valtuuston syyskokouksessa oli läsnä 113 äänioikeutettua valtuuston jäsentä ja valtuuston varajäsentä. Kokouksessa käsiteltiin Kennelliiton sääntöjen määräämät syysvaltuustoasiat.

Hallituksen jäseniksi vuosille 2026–2028 valittiin Tuija Hietanen, Molli Nyman ja Tiina Vaittinen

Valtuusto päätti pitää rekisteröintimaksuluokat ja rekisteröintimaksut sekä hallituksen kokouspalkkiot entisellään. Valtuusto hyväksyi Kasvattajasitoumuksen sekä Koiranomistajan ja -haltijan perussäännön. Lisäksi hyväksyttiin mäyräkoirien ja hovawartin muotovalionarvosäännön muutosesitykset sekä palveluskoirakokeiden käyttövalionarvosäännön ja tottelevaisuuskoesäännön muutosesitys.

Valtuuston jäsenet kaudella 2023–2025

Kennelpiirit Jäsen

Etelä-Hämeen kennelpiiri

Aalto Sanna

Varajäsen

Papinsaari Juha Siniketo Sirpa Lähde Markus

Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri Korpela Reino

Pekkala Erja

Helsingin Seudun kennelpiiri Flytström Tiina

Kainuun kennelpiiri

Tienhaara Asko

Kaartinen Marjo

Marttinen Pirkko-Liisa

Kitti Carina Heikkilä-Toni Outi

Laine Jari

Heikkinen Jouko

Keski-Pohjanmaan kennelpiiri Niemelä Johanna

Ihala Paavo

Keski-Suomen kennelpiiri Tarvainen Seppo

Leinonen Jyrki

Halonen Timo

Meriläinen Vesa

Puutio-Ojala Päivikki

Rantakari Juha - Lepoaho Kaija

Kymenläänin kennelpiiri Kontkanen Juha

Kokkola Marja

Lapin kennelpiiri

Pohjois-Hämeen kennelpiiri

Pohjois-Karjalan kennelpiiri

Ylitalo Pentti

Metsävainio Eila

Sohlman Karla

Toivola Tapio

Koistinen Eija

Karvinen Jouni

Pohjois-Pohjanmaan kennelpiiri Heiskari Jaana

Flinck Johanna

Pohjois-Savon kennelpiiri

Salpausselän kennelpiiri

Satakunnan kennelpiiri

Suur-Savon kennelpiiri

Leppänen Kari

Savolainen Erkki

Heikkinen-Lehkonen Paula

Mäkinen Harri

Vesanto Kimmo

Teini Pekka

Laukkanen Seppo

Hinkkanen Antero

Björkman Raine

Tuulaniemi Juha

Ahola Marika

Mäkelä Sinikka

Laine Sanna

Puustinen Seppo

Takkunen Pia

Eskola Miia

Äijälä Eeva

Airaksinen Eija

Soininen Seppo

Tukia Petri

Hakulinen Jari

Kannisto Jari

Kyrömäki Mika

Komppa Heidi Kukkonen Minna Partio Irmeli

Uudenmaan kennelpiiri Kivi Jukka

Reiman Päivi

Vaasan kennelpiiri

Varsinais-Suomen kennelpiiri

Ålands Kenneldistrikt

Sandell Kati

Troberg Heidi

Liljeqvist Åsa

Nuutinen Tuomas

Voutilainen Eija

Päivärinta Jari

Hulkki Malin

Björklund Ralf Yli-Kauppila Jaana

Kivinen Minna-Lotta

Collanus Sinikka

Eriksson Kenneth

Sundman Christel Forsström Myra

Rotujärjestöt

Alaskanmalamuuttiyhdistys

Amerikancockerspanielit

Australianpaimenkoirat

Australianterrierikerho

Bernhardinkoirayhdistys

Bichon Frisé

Borderterrierikerho

Bullmastiffit ja Mastiffit

Cairnterrierikerho

Chihuahua

Chow Chow Yhdistys

Cockerspanielit

Dalmatiankoirat

Havannalaiset

Kanakoirakerho

Kerry- ja Vehnäterrierikerho

Kultainen Rengas - Golden Ring

Labradorinnoutajakerho

Lappalaiskoirat

Länsigöötanmaanpystykorvat

Novascotiannoutajat

Parsonrussellinterrierit

Pyreneittenmastiffit

Saksanpaimenkoiraliitto

Saksanseisojakerho

Shetlanninlammaskoirat

Shih Tzu

Springerspanielit

Staffordshirenbullterrieriyhdistys

Suomalainen Siperianhusky-seura

Suomen Afgaanit

Jäsen

Arvola Anne

Kangas Heidi

Tuomi-Storm Satu

Holmberg Kenneth

Tapio Maaret

Eskelinen Satu

Söderberg Kirsi

Vaanola Marja

Kukkonen Soili

Kosonen Marja

Huurresalo Sami-Petteri

Finnig Anett

Törnroos Sanna

Jänisniemi-Honkala Mari

Forell Marikki

Marjanen Marika

Kuusela Katja

Vuorinen Lotta

Berg Marjo

Mäkelä Tiina

Hakkala Krista

Vähäkoski Sari

Kettula Ulla

Baggström Sami

Karppinen Mika

Laitamäki Jani

Orpana Jennika

Kavén Sanna

Hashani Katja

Tolkkila Kari

Helkavaara Minna

Varajäsen

Majalainen Reetta

Palonen Hannu

Kandelberg-Harakka Maarit

Moilanen Kati

Haapakoski Anne

Karhu Sanna

Pöyhönen Sari

Lehtonen Terhi

Huolman Mika

Hassinen Maarit

Potrykus Patricia

Korpi Markku

Niemenperä Jonna

Koivu Kirsti

Juuti Matti

Sirén Satu

Jylhä-Pekkala Erika

Alhava Ulla

Friman Taina

Pirhonen Päivi

Lintula Noora

Rastas Miia

Nurminen Hanna

Hirvioja Vesa-Pekka

Raappana Antti

Karonen Jaana

Maas Ege

Toivanen Heidi

Sipola Virve

Lindström Carolina

Koivumäki Terja

Suomen Airedalenterrieriyhdistys Kemppainen Jukka von Koch Pia

Suomen Ajokoirajärjestö

Suomen Basenjit

Suomen Bassetkerho

Suomen Beaglejärjestö

Leppänen Jouni

Pukkila Anneli

Siltala Jari

Kortelainen Sanna

Fredriksson Mats-Peter Nuutero Tiina

Kangas Toivo

Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys Lotila Päivi

Suomen Bokseriyhdistys

Tevalin Kirsi

Suomen Bordercolliet ja Australian Kelpiet Juopperi Nina

Suomen Borzoiklubi

Suomen Bouvier

Suomen Briard

Talja Tiina

Merimaa Jonna

Vainio Susanna

Hartikainen Raimo

Hällfors Bettina

Seppälä Tuula

Hyytiäinen Sanna

Karikumpu Anne

Blom Jeanette

Tanska Tuula

Rotujärjestöt

Suomen Cavalier

Kingcharlesinspanieliyhdistys

Suomen Collieyhdistys

Jäsen

Lehessaari Jaakko

Havukainen Satu

Suomen Dobermannyhdistys Alho Mari

Suomen Dreeverijärjestö

Suomen Englanninbulldoggit

Suomen Eurasier Kerho

Suomen Harmaahirvikoirajärjestö

Peippo Lauri

Sneck Marjo

Akseli Milla

Immonen Jukka

Suomen Hovawart Felixson Päivi

Suomen Irlanninsusikoirat

Suomen Jackrusselinterrierit

Savolainen Tuula

Vilppo Laura-Marja

Suomen Japaninpystykorvayhdistys Vähätalo Kirsi

Suomen Keeshond Saarilahti Ida

Suomen Kettuterrierit

Suomus Eero

Suomen Kääpiökoirat Liimatainen Jussi

Suomen Kääpiöpinserit

Saviaro Tanja

Suomen Kääpiösnautserikerho Jokinen Mervi

Suomen Laikajärjestö Jääskeläinen Heikki

Varajäsen

Määttänen Kirsti

Kaski Päivi

Kauppila Marja

Setälä Osmo

Tuominiemi Marko

Uusitalo Sari

Pöykiö Heidi

Hatunpää Anu

Setälä Juha

Kallio Susanna

Ehnström-Backas Tina

Kumpulainen Tiia Mariia

Salo Iitamari

Schauman Elizabeth

Värtö Linda

Yli-Leppälä Henna

Tuikka Jukka

Suomen Landseeryhdistys Tammenlehto Laura Lehtonen Liina

Suomen Leonberginkoirat Roste-Torniainen Sanna Karvonen Kati

Suomen Mopsikerho Kolehmainen Mika Ojala Ilpo

Suomen Mäyräkoiraliitto

Ståhlberg Perttu

Suomen Newfoundlandinkoirayhdistys Ajo Miia

Suomen Norwichin- ja Norfolkinterrierit Vanninen Helene

Suomen Noutajakoirajärjestö

Sierilä Sanna

Helin Jaana

Al-Bachy Anita

Seiloo Tanja

Grönman Kari (20.8. asti)

Suomen Palveluskoiraliitto Laaksonen Mika Savukoski Sami

Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistys Jantunen Satu Eskola Susanna

Suomen Partacolliet Janger Nina Löfman Tarja

Suomen Pekingesikerho Järvinen Kari Backman Pia

Suomen Pystykorvajärjestö Silvennoinen Olli Forsbacka Daniel

Suomen Ridgeback-yhdistys Lindqvist Nina ei ilmoitettu

Suomen Rottweileryhdistys Nummela Jouni Niemelä Kristiina

Suomen Saksanmetsästysterrierit Vanhatalo Jori

Heikkinen Pekka

Suomen Salukikerho Blomqvist Marja Laukka Teija

Suomen Samojedinkoirayhdistys Heikkinen Anu Hagel-Ojanen Jaana

Suomen Seurakoirayhdistys Jalonen Tino Luoto Titta

Suomen Sileäkarvaiset Noutajat Mamia Mari Kolsi Anne

Suomen Snautserikerho Pöllänen Päivi Torvinen Pia

Suomen Spanieliliitto Parkkisenniemi Jari

Porola Sanna

Rotujärjestöt

Suomen Suursnautserikerho

Suomen Sveitsinpaimenkoirat

Suomen Tanskandoggi

Suomen Terrierijärjestö

Suomen Tiibetinmastiffit

Suomen Villakoirakerho

Suomen Vinttikoiraliitto

Suomen Welsh Corgi Seura

Tiibetinspanielit

Tiibetinterrierit

Unkarinpaimenkoirat

Vanhaenglanninlammaskoirat

Vesikoirat

Westiekerho -

Whippet-Harrastajat

Vapaat listat

Lajiliitot

Jäsen

Juselius Tuija -

Ruuska Ari

Salmi-Aalto Teija

Okkola Tuire

Laitinen Sari

Taulos Tiina

Vaittinen Tiina

Hiltunen Pinja

Eskelinen Katja

Kärkkäinen Lea

Taipale Kati

Mattila Heikki

Jäntti Maarit

Stenlund Leila

Jäsen

Anttinen Eeva

Leppinen Mika

Mustonen Kimmo

Närvänen Ossi

Ylitalo Risto

Talvi Hannu

Poti Sakari

Nokelainen Kimmo

Nyman Molli

Isoviita Pentti

Tupeli-Kokkonen Satu

Ahola Hanne -

Jäsen

Varajäsen

Åberg Tiina

Westerlund Kaisa

Eriksson Anne

Ilvonen Johanna

Markola Johanna

Pelkonen Lea

Keränen Piritta

Närhi Tarja

Kärkkäinen Heidi

Mäkinen Tiina

Leino Minna

Collan Piia

Koivuniemi Ulla

Norhio-Hanski Sanna

Varajäsen

Hohteri Säde

Keto-Huovinen Pihla

Tarkkala Antti

Danielsson Ida

Huuhko Petri

Palojärvi Matti

Lepistö Juha

Pärssinen Piritta

Ola Kirsi

Lautanen Eila

Kokkonen Pirjo

Varajäsen

Suomen Agilityliitto - Kautto Jouni

kennelliiton valtuuston puheenjohtajana kaudella 2023–2025 toimi Eeva Anttinen ja varapuheenjohtajana Jari Parkkisenniemi

Hallitus

kennelliiton hallitus koostui puheenjohtajasta ja yhdeksästä jäsenestä, joista yksi oli varapuheenjohtaja. Puheenjohtajana toimi Kimmo Mustonen ja varapuheenjohtajana Risto Ylitalo. Hallitus kokoontui vuoden aikana 15 varsinaiseen kokoukseen, joista kahdeksan oli lähikokouksia, neljä etäkokousta ja kolme sähköpostikokousta.

Lisäksi hallitus kokoontui kaksi kertaa iltakouluun. Uusi hallitus piti vuoden 2025 järjestäytymiskokouksen 11.12.

Hallituksen kokoonpano 2025

Kimmo Mustonen (hallituksessa vuodesta 2023, puheenjohtaja vuodesta 2025), läsnä 14/15

Risto Ylitalo (hallituksessa vuodesta 2018, varapuheenjohtaja vuodesta 2025), läsnä 15/15

Jukka Immonen (hallituksessa vuodesta 2023), läsnä 10/15

Kari Leppänen (hallituksessa vuodesta 2019), läsnä 13/15

Jussi Liimatainen (hallituksessa vuodesta 2021), läsnä 13/15

Johanna Markola (hallituksessa vuodesta 2025), läsnä 15/15

Molli Nyman (hallituksessa vuodesta 2023), läsnä 14/15

Kirsi Sainio (hallituksessa vuodesta 2019), läsnä 12/15

Carina Savander-Ranne (hallituksessa vuodesta 2024), läsnä 15/15

Tiina Vaittinen (hallituksessa vuodesta 2025), läsnä 14/15

Hallituksen kokouksiin osallistuivat lisäksi:

Eeva Anttinen, valtuuston puheenjohtaja

Jari Parkkisenniemi, valtuuston varapuheenjohtaja

kokouksissa olivat läsnä myös toiminnanjohtaja Pirjo Onza, kokoussihteerinä hallintosihteeri Vesa Lehtonen 12.9. asti ja järjestösihteeri Mari Luukkonen 2.10. alkaen. Kokouksiin osallistuivat myös järjestöosaston päällikkö Kaisa Gold, kansainvälisten asioiden ja tapahtumaosaston päällikkö Kirsi Salmijärvi, talous- ja hallintopäällikkö

Unka Sarsila-Etelämäki, viestintäpäällikkö Liisa Suoninen, henkilöstöpäällikkö

Jonna Sipi sekä Kennelliiton lakimies Raisa Kiesi.

LIITE 5.

TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT

Jalostustieteellinen toimikunta toimintavuoden aikana toimikunta hyväksyi 28 (44 vuonna 2024) rodulle perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman (PEVISA). Vuonna 2025 jalostuksen tavoiteohjelmia (JTO) toimikunta hyväksyi 50 kappaletta (52 vuonna 2024). Toimikunta ennakkotarkasti noin puolet näistä ennen rotujärjestön hyväksyntää.

Toimikunta käsitteli kaikkiaan 2 (3) epäselvään polveutumiseen liittyvää asiaa, 54 (56) poikkeuslupa-anomusta, 11 (5) roturisteytyksiin liittyvää anomusta tai tiedustelua. Toimikunnan alainen työvaliokunta käsitteli lisäksi 10 (12) poikkeuslupa-anomusta sekä 3 roturisteytysyhdistelmä anomusta. Vuoden aikana toimikunta päivitti viisi terveystutkimusohjetta. Turussa järjestettiin silmäpaneeli 1.11. ja Espoossa polvipaneeli 1.10.

Toimikunta perusti Paras jalostuksen tavoiteohjelma -kilpailu, jonka palkinto jaetaan ensimmäisen kerran vuoden 2026 kevätvaltuustossa. Toimikunnan jäsenet luennoivat useiden eri rotuyhdistysten tarjoamissa webinaareissa ja tuottivat artikkeleita rotujärjestöjen julkaisuihin.

Toimikunnan kokoonpano

jäsenet: Kirsi Sainio, pj. (10/11), Nina Mahlanen, vpj. (8/11), Maija Päivärinta (9/11), Piritta Pärssinen (8/11), Piia Pekkola (8/11), Marika Tenhunen (9/11). Toimikunnan esittelijä-sihteerinä toimivat Laura Ripatti (kokoukset 1–5) ja Janika Kekki (kokoukset 6–11).

Toimikunnan alainen työvaliokunta kokoontui kahdeksan kertaa.

Luusto- ja nivelsairauksiin liittyviä asioita käsitteli toimikunnan lisäksi itsenäinen Kennelliiton röntgenlausujien asiantuntijaryhmä.

DNA-työryhmä

Työryhmä kokoontui neljä kertaa.

Jäsenet: Päivi Jokinen, pj., Kirsi Sainio ja Inka Vaskimo.

Kansallisen geenivaraohjelman työryhmä

Työryhmä ei kokoontunut vuoden aikana.

Jäsenet: Kirsi Sainio, pj., Juha Kantanen, Heli Lindeberg ja Lena Lindh.

Käyttäytymisen jalostustyöryhmä

Työryhmä kokoontui kuusi kertaa.

Jäsenet: Piritta Pärssinen, pj., Auli Kiminki, Tiina Vaittinen ja Heli Väätäjä.

Neurologiatyöryhmä

Työryhmä kokoontui kaksi kertaa.

Jäsenet: Tarja Pääkkönen, pj., Sigitas Cizinauskas, Anna-Mariam Kiviranta ja Maaret Tapio.

Silmäsairaustyöryhmä

Työryhmä kokoontui kolme kertaa.

Jäsenet: Maija Päivärinta, pj., SOFT:n edustajina Maria Kaukonen, Pasi Hallikainen, Anna Valtonen ja Kaisa Wickström.

Sydänsairaustyöryhmä

Työryhmä kokoontui kaksi kertaa.

Jäsenet: Kirsi Sainio, pj., Anders Eriksson ja Maria Wiberg.

Roturisteytystyöryhmä

Työryhmä kokoontui kuusi kertaa.

Jäsenet: Kirsi Sainio, pj., Nina Mahlanen, Maaret Tapio, Maija Päivärinta.

Kasvattajatoimikunta

kasvattajatoimikunta teki vuoden aikana hallitukselle esitykset 13 (25 vuonna 2024) asian ilmoittamiseksi eettiselle lautakunnalle. Kasvattajatoimikunta esitti hallitukselle 11 (13) asiassa muistutuksen antamista. Toimikuntaa työllistivät myös useat kennelnimien anomiseen liittyvät ilmoitukset, sekä kennelneuvojien ja aluekouluttajien nimittämiset ja toimesta luopumiset. Kasvattajatoimikunta teki hallitukselle 28 (38) muuta esitystä. Kasvattajatoimikunta käsitteli 24 (10) erilaista koirien rekisteröintiin liittyvää asiaa.

Kennelliiton hallitus myönsi kasvattajatoimikunnan esityksestä 46 kennelnimen haltijalle Lauri Vuolasvirta -palkinnon ansiokkaasta kasvatustyöstä.

Toimikunta kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa, joista yksi oli sähköpostikokous. Kaikki muut kokoukset toteutettiin etäyhteydellä ja näistä kahdessa kokouksessa oli myös lähikokoontumismahdollisuus.

Toimikunnan kokoonpano Jäsenet: Molli Nyman, (9/9), Pauliina Lehtola varapj. (9/9), Sakari Joenväärä (7/9), Sari Laitinen (9/9), Kaarina Pirilä (8/9), Anne Ruotsalainen (8/9), ja Hanna Kukkola (9/9).

Toimikunnan esittelijänä ja kokoussihteerinä toimi Seidi Linnavuori-Nyman. Toimikunnan alainen työvaliokunta ei kokoontunut toimintavuotena.

Kennelneuvontatoiminnan kehittäminen -työryhmä

Työryhmä kokoontui toimintavuonna 6 kertaa etäyhteyksin.

Jäsenet: Johanna Markola, Sari Laitinen, Tarja Rousu, Anne Ruotsalainen ja Katariina Suomi.

Kasvattajien koulutuksen ja jatkuvan oppimisen työryhmä

Työryhmä perustettiin 24.1.2024 ja se kokoontui toimintavuonna kerran etäyhteyksin.

Jäsenet: Molli Nyman, Kaarina Pirilä, Carina Savander-Ranne, Pauliina Lehtola ja Sakari Joenväärä.

Kasvattajasitoumuksen päivittämisen työryhmä

Työryhmä perustettiin 24.1.2024 ja se kokoontui toimintavuonna neljä kertaa etäyhteyksin.

Jäsenet: Molli Nyman, Sari Laitinen ja Pauliina Lehtola.

Viestintätyöryhmä

Työryhmä perustettiin 24.1.2024 ja työryhmän jäsenet tullaan nimittämään vuonna 2026, kun Kennelliiton verkkosivu-uudistus etenee.

Koe- ja kilpailutoimikunta

koe- ja kilpailutoimikunta päätti hallituksen sille delegoimia asioita yhteensä 33 (35). Toimikunta valmisteli hallituksen kautta valtuuston päätettäväksi yhteensä 10 (15) asiakokonaisuutta, näiden lisäksi hallituksen päätettäväksi lähetettiin 19 (28) valmisteltua asiakokonaisuutta. Lisäksi toimikunta antoi useista eri asioista lausuntoja Kennelliiton toimikunnille, kennelpiireille ja muille eri tahoille.

Toimintavuonna hyväksyttiin yhteensä 35 (39) uutta ylituomaria ja 3 (6) arvosteluoikeuden lisäystä ja vahvistettiin 17 (18) ylituomarin arvosteluoikeuden poistoa ja 19 (7) luopui ylituomarioikeuksistaan.

Toimikunta käsitteli anomukset kansainvälisten kokeiden järjestämisestä. Koeanomuksia oli yhteensä 73 (73). Kennelliitto lähetti toimintavuoden aikana useita hyväksymiään joukkueita Euroopan-, maailman- ja pohjoismaidenmestaruuskilpailuihin. Kennelliitto myös avusti joukkueita taloudellisesti myöntämällä määrärahoja joukkueiden matkakustannuksiin.

Toimikunta järjesti Kennelliiton osaston PohjoisSuomen Erämessuille Ouluun 16.–18.5. Osastolla oli esillä pääyhteistyökumppani Hau-Hau Champion sekä kahdeksan metsästyskoirien rotujärjestöä esittelemässä toimintaansa.

Toimikunnan kokoonpano jäsenet: Risto Ylitalo (puheenjohtaja) (7/7), Kari Leppänen (varapj) (5/7), Mika Laaksonen (6/7), Jouni Kautto (4/7), Mika Tiihonen (7/7), Ari-Pekka Fontell (7/7), Tiina Flytström (7/7), Jouni Vestu (7/7), Jukka Kivi (5/7) ja Hannu Liedes esittelijänä/sihteerinä (7/7).

Toimikunnan alainen työvaliokunta kokoontui neljä kertaa.

Noseworktyöryhmä Risto Ylitalo, Pekka Alamommo, Päivi Berg, Saana Ojansivu, Kaisa Åkerman, Hannu Liedes.

Mekaanisen ketun käyttö luolakoirien koulutuksessa ja testauksessa -työryhmä Risto Ylitalo, Hannu Liedes, Kirsi Söderberg Jori Vanhatalo, Eja Jägerroos ja Marika Krapu.

Kennelliiton delegaatio kävi tutustumassa Tanskan Metsästäjäliiton vieraina uuden mekaanisen ketun käyttöön Tanskassa luolakoirien koulutuksessa ja testauksessa 23.3.

Nuorisotoimikunta nuorten vaikuttajafoorumissa oli yhdeksän jäsentä. Vaikuttajafoorumi kokoontui lähitapaamisiin 8.2., 24.5. (valtuustoseminaari) ja 23.11. (yleiskokous). Vaikuttajafoorumi kokoontui viiteen varsinaiseen kokoukseen ja tämän lisäksi heille pidettiin etäluentoja eri aiheista. Vaikuttajafoorumin nuoret osallistuivat muun muassa nuorten oman Go Hau! -tapahtuman sekä Koiramessujen järjestämiseen, olivat mukana kirjoittamassa Koiramme-lehden nuorisopalstalle ja suunnittelemassa Kennelliiton nuorten sosiaalisen median kampanjoita.

Nuorisotoimikunta järjesti useita koulutuksia sekä verkossa että lähikoulutuksina. Kesäleiri pidettiin yhteistyössä Kymenläänin kennelpiirin kanssa 7.–11.7. Luumäellä. Leirille ilmoittautui 56 nuorta. Lemmikkimessuilla 12.–13.4. järjestettiin nuorten oman Go Hau! -koiratapahtuma. Tapahtumassa järjestettiin paljon ilmaista ohjelmaa niin koiran kanssa kuin ilman. Osana tapahtumaa järjestettiin myös junior handler-kilpailut. Kennelliiton nuorisotoimintaa esiteltiin omalla osastolla 1.–2.4. Nuori2025 tapahtumassa Tampereella, 7.–10.8. World Dog Showssa Helsingissä ja 6.–7.12. Koiramessuilla Helsingissä.

Kennelliiton nuorilla oli oma Instagram-tili, jolla järjestettiin vuoden aikana yksi Instagram Live. Vuoden lopulla julkaistiin uusi yläkoulujen ja lukioiden opettajille suunnattu oppimateriaali.

Toimikunnan kokoonpano nuorisotoimikunta kokoontui yhdeksän kertaa.

Jäsenet: Tiina Vaittinen, pj. (9/9). Carina Kitti, vpj. (8/9), Laura Lintenhofer (8/9), Hilde Fredriksson (6/9), Suvi-Tuuli Skyttä (9/9), Mirka Rautio (9/9), Viivi Ikävalko (8/9), Juulia Nemlander (9/9). Toimikunnan esittelijä-sihteerinä toimi Laura Jousi ja Junior handler-asioissa vastaavana Laura Lehdistö.

Junior handler -työryhmä

Työryhmä kokoontui viisi kertaa.

Jäsenet: Viivi Ikävalko-Lintula (pj.), Hilde Fredriksson, Laura Lintenhofer, Laura Pulli, Sanni Pulli, Tiia Nyberg ja Sabrina Snellman. Kokouksissa mukana on myös Laura Lehdistö.

Leirityöryhmä

Työryhmä kokoontui kuusi kertaa.

Jäsenet: Juulia Nemlander (pj) Jäsenet: Suvi-Tuuli Skyttä, Lotta Luukka-Kaivola, Ari Kylliäinen, Jessica Varjonen, Mirka Rautio, Tuija Hietanen ja Reelika Vaino.

Sometyöryhmä

Työryhmä piti yhteyttä sähköpostitse ja whatsappilla pitkin vuotta.

Jäsenet: Laura Lintenhofer (pj), Suvi-Tuuli Skyttä. Vaikuttajafoorumista mukana Iita Tervo, Veera Murtomäki, Alina Freyberg ja Sofia Hobbs.

Kennelpiirien nuorisokoordinaattorit -työryhmä Työryhmä ei kokoontunut varsinaisiin kokouksiin, mutta suunnitteli koulutuksia whatsappin välityksellä. Jäsenet: Suvi-Tuuli Skyttä (pj.), Tiina Vaittinen ja Peppi Pelkonen. Toimistolta mukana Laura Jousi.

GoHau! -työryhmä

Työryhmä ei kokoontunut varsinaisiin kokouksiin. Työryhmä suunnitteli ja toteutti 12.–13.4.

GoHau! tapahtuman Lemmikkimessuilla Helsingin Messukeskuksessa yhdessä Helsingin seudun kennelpiirin nuorisokoordinaattorin kanssa. Jäsenet: Tiina Vaittinen (pj), Carina Kitti, Mirka Rautio ja Viivi Ikävalko.

Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta toimikunta valmisteli hallitukselle päätettäväksi 24 (27 vuonna 2024) asiaa. Arvosteluoikeuksien laajentamislupia yksittäisiin rotuihin tai roturyhmiin toimikunta myönsi vuoden aikana 28 (16) ulkomuototuomarille. Uusia näyttöoikeuksia kirjattiin vuoden aikana kuudelle (kahdeksalle) ulkomuototuomarille. Kennelliiton hallitus nimesi toimikunnan esityksestä yhden uuden näyttelyohjaajan ja toimikunta nimesi kaksi uutta näyttelyohjaajaa.

Toimikunta teki näyttelysääntöjen päivitystä koskevan kyselyn näyttelyohjaajille, kennelpiireille ja rotujärjestöille. Kyselyaineisto toimi pohjana toimikunnan aloittamassa työssä näyttelysääntöjen päivittämiseksi. Toimikunta päivitti toimikunnan toimiohjeen.

Toimikunta otti vuoden aikana kantaa useisiin näytteilleasettajien lähettämiin tiedusteluihin ja selvityspyyntöihin sekä ratkaisi näyttelytulosten poistamiseen liittyviä valituksia.

Toimikunnan kokoonpano jäsenet: Jussi Liimatainen, pj. (8/8), Auli Haapiainen-Liikanen (8/8), Tarja Löfman (7/8), Pirjo Peltonen (8/8), Pasi Soininen (8/8), Kirsi Tevalin (8/8), Sanna Törnroos (7/8). Esittelijä-sihteerinä toimi Paula Rekiranta.

Toimikunnan alaisella työvaliokunnalla oli kaksi kokousta.

Rotumääritelmätyöryhmä

Jäsenet: Paula Heikkinen-Lehkonen, pj., Leni Finne, Saija Juutilainen, Juha Palosaari ja Eeva Rautala. Sihteerinä toimi Paula Rekiranta.

RKO- ja ulkomuodon jalostustarkastus -työryhmä

Jäsenet: Toni Saira, pj., Pirjo Aaltonen, Nina Janger, Marja Talvitie.

Näyttelyohjaajien koulutusviikonloppu -työryhmä

Jäsenet: Pirjo Peltonen ja Pasi Soininen

Kennelpiirien näyttelykiintiötyöryhmä

Jäsenet: Pirjo Peltonen, Kirsi Tevalin, Maarika Wallenius.

Ulkomuototuomareiden neuvottelupäivän ohjelmatyöryhmä

Jäsenet: Kimmo Mustonen, Satu Ylä-Mononen, Kirsi Tevalin.

Ulkomuototuomareiden alkeiskurssi 2025 -työryhmä

Jäsenet: Kirsi Tevalin ja Satu Ylä-Mononen.

Näyttelysääntöjen päivitys -kysely näyttelyohjaajille -työryhmä

Jäsenet: Pirjo Peltonen ja Pasi Soininen.

Näyttelysääntöjen päivitys -kysely rotujärjestöille ja kennelpiireille -työryhmä

Jäsenet: Jussi Liimatainen, Pasi Soininen, Auli Haapiainen-Liikanen ja Pirjo Peltonen.

Näyttelysääntöjen päivitys -työryhmä

Jäsenet: Pasi Soininen, Pirjo Peltonen, Sanna Törnroos ja Jussi Liimatainen.

Hyvinvointineuvojien toimintaohje koiranäyttelyissä -työryhmä

Jäsenet: Pasi Soininen, Tarja Löfman ja Jussi Liimatainen.

Grooming -työryhmä

Jussi Liimatainen, pj., Vesa Lehtonen, Tiina Taulos.

Tulevaisuustoimikunta

toimikunnan vuoden tärkein tehtävä oli uuden strategiatyön valmistelu. Toimikunnan suunnittelema Kennelliiton strategiaprosessi etenee vaiheittain ja osallistavasti vuosien 2025–2026 aikana, ja sen tavoitteena on luoda yhteinen, pitkälle tulevaisuuteen kantava strategia Kennelliitolle vuosille 2027–2032. Strategiaprosessin ensimmäisessä vaiheessa toimintavuonna keskityttiin yhteisen unelman ja vision valmisteluun. Työ käynnistyi Järjestöpäivillä huhtikuussa kennelpiirien ja aluekouluttajien osalta ja jatkui Valtuustoseminaarissa 23.5. valtuutettujen ryhmätöillä. Kennelliiton jäsenistön toiveita kysyttiin Unelmieni Kennelliitosta vuonna 2030-jäsenkyselyn avulla kesällä ja alku syksystä. Kyselyn tulokset analysoitiin, ja niiden pohjalta muodostettiin Kennelliittoa yhdistävä yhteinen visio, josta jäsenet vielä pääsevät äänestämään vuoden 2026 alussa.

Lisäksi rakennettiin Kennelliitolle toimintamalli, jonka avulla varmistetaan toimintaympäristön muutosvoimien seuraaminen ja näin tulevan strategian ajan tasalla pitäminen. Strategian etenemisestä tiedotettiin tehokkaasti jäsenistöä.

Tulevan strategiatyön suunnittelun myötä Tulevaisuustoimikuntaa uudistettiin toimintavuoden alussa.

Toimikunnan kokoonpano 2025 jäsenet: Johanna Markola, pj, Tuija Hietanen, Heli Korhola, Marja Kokkola, Nea Korelin (nuorten vaikuttajafoorumin edustaja), Kaj Lindstedt, Ida Saarilahti, Kimmo Mustonen, Pirjo Onza, Mari Luukkonen, sihteeri.

Voittaja-näyttelyn toimikunta

Toimikunnan kokoonpano 2025

Jäsenet: Kimmo Mustonen, pj (6/6), Jussi Liimatainen, varapj (6/6), Laura Lehdistö, sihteeri (6/6), Markku Mähönen, 30.8. saakka (1/2), Kirsi Salmijärvi (6/6), Unka Sarsila-Etelämäki (6/6), Liisa Suoninen (5/6),

Sampo Miettinen (3/6), Johanna Tuomi (6/6). Toimikunta kokoontui Circuit Shows & Maailman Voittaja 2025 -näyttelyiden osalta vuoden aikana seitsemän kertaa. Hallituksen nimeämän näyttelytoimikunnan lisäksi kokouksiin on tarvittaessa kutsuttu myös seuraavat toimikunnan ulkopuoliset asiantuntijat ja vastuuhenkilöt: Pirjo Onza, Hannu Liedes, Jonna Sipi, Vesa Lehtonen sekä Maarika Wallenius (Circuit Shows) Kennelliiton toimistolta, Sanja Ekblad ja Tuula Laitinen Showlinkistä.

Hallituksen alaiset työryhmät

Antidoping-työryhmä

Jäsenet: ELL Marja Kosonen (pj.) (8/11), OTK Jouni Kautto (10/11), OKT Marja Blomqvist (9/11), ja ELT Katariina Thomson (10/11). Työryhmän esittelijäsihteerinä toimi Katariina Suomi.

Kaverikoira- ja lukukoiratyöryhmä

Jäsenet: Tiina Vaittinen, pj. (7/7), Auli Aho (5/7), Auli Kiminki (6/7), Annika Saarniketo (7/7), Kirsi Ruotsalainen (7/7) ja Katja Savonen (7/7). Sanna FeodoroffPirinen toimi kokouksien sihteerinä (7/7).

Koiranet-työryhmä

Jäsenet: Jukka Immonen pj. (6/7), Markku Mähönen (5/7), Esa Kukkonen (7/7), Juha Tenhunen (7/7) ja Pirjo Onza (5/7). Sihteerinä toimi Jenna Sinervirta.

Koiran vihaisen käyttäytymisen työryhmä

Työryhmä kokoontui 47 kertaa.

Jäsenet: Paula Rekiranta, Kaisa Åkerman, Hannu Liedes ja Maarika Wallenius.

Koirien hyvinvointityöryhmä

Jäsenet: Tarja Koistinen, pj. (7/8), Molli Nyman (8/8), Sari Laitinen (8/8), Sari Vähäniitty (8/8), Kristiina Sarjokari (6/8), Heta Rautiainen (5/8), Tuire Kaimio (5/8), Toni Lahtinen (0/8), Hannu Kyllönen 5/8. Esittelijäsihteerinä toimivat Janika Kekki ja Anna Nygård.

Metsästyskoiratyöryhmä Työryhmän jäsenet: Kari Leppänen pj. (3/3), Jukka Immonen (3/3) (Suomen Harmaahirvikoirajärjestö), Jukka Mörsky (3/3) (Suomen Pystykorvajärjestö), Jouni Leppänen (3/3) (Suomen Ajokoirajärjestö), Toivo Kangas (1/3) (Suomen Beaglejärjestö), Timo Nurmiluoto (3/3) (Suomen Dreeverijärjestö), Heikki Jääskeläinen (3/3) (Suomen Laikajärjestö), Antti Raappana (2/3) (Saksanseisojakerho), Hanna Taka-Sihvola (0/3) (Mäyräkoiraliitto), Marko Stålnacke (2/3) (Kanakoirakerho), Mika Laaksonen (2/3) (Suomen Palveluskoiraliitto) ja sihteerinä Hannu Liedes (3/3). Lisäksi kutusuttuna kokouksissa oli Kaisa Åkerman (3/3).

Yhteistoiminnan työryhmä

Työryhmän jäsenet: Kimmo Mustonen, pj., Kari Leppänen, Pirjo Onza, Jonna Sipi.

Eettinen lautakunta

eettinen lautakunta kokoontui kahdeksan kertaa.

Jäsenet: Nina Pärssinen (pj.), Reino Korpela, Harri Lehkonen, Johanna Pekkanen, Simo Pietiläinen, Tuula Sario ja Tapio Toivola. Esittelijänä ja sihteerinä Raisa Kiesi. Kaikki olivat läsnä kaikissa 8 kokouksessa.

Hallituksen alaiset määräaikaiset työryhmät 2025

Konsernityöryhmä

Risto Ylitalo, pj., Kimmo Mustonen, Pirjo Onza, Johanna Tuomi, Jonna Sipi

Luonnetesti ja MH-kuvaus-työryhmä

Kirsi Sainio, pj., Tapio Eerola, Anu Hatunpää, Heli Herranen, Carina Savander-Ranne

Hyvinvointineuvoja- työryhmä

Sari Laitinen, pj., Pasi Soininen, Mika Laaksonen, Jouni Kautto, Tuire Kaimio, Henna Latvamäki

Suomen Kennelliitto ry:n säännöt -työryhmä

Kimmo Mustonen, pj., Eeva Anttinen, Jari Parkkisenniemi, Raisa Kiesi

Verkkopalvelu-uudistusprojektiryhmä

Molli Nyman, pj., Liisa Suoninen, Tiina Vaittinen

Verotustyöryhmä

Molli Nyman, pj., Enni Alanko, Armi Polo, Eeva Vilamo, Raisa Kiesi, Unka Sarsila-Etelämäki, Pirjo Onza, Johanna Markola

LIITE 6.

JÄSENISTÖ

Kennelliiton jäsenmäärä laski edelleen. Vuoden lopussa se oli 122 812 (131 760 vuonna 2024) eli yli 8 900 jäsentä edellisvuotta vähemmän. Kennelliiton jäsenistä yhdistysjäseniä oli 1977 (1 979).

Kennelliiton alueorganisaatio koostui 19 kennelpiiristä (19). Vuoden lopussa Suomessa toimi 98 rotujärjestöä (98), 53 rotuyhdistystä (50) ja yksi lajiliitto (1).

2005 2010 2015 2020 2021 2022 2023 2024 2025

Vuoden 2025 jäsenmaksut

Henkilöjäsen 42 euroa

Perhejäsen 24 euroa

Nuorisojäsen 24 euroa

Jäsenyhdistys 40 euroa

Liittymismaksua ei ollut.

Kunniajäsenet 2025

Kunniajäseniä oli vuoden lopussa yhteensä 21. Helena Suni oli Kennelliiton kunniapuheenjohtaja.

Antti Aarnio

Antti Grönfors

Leena Harjapää

Säde Hohteri

Kari Järvinen

Harri Lehkonen

Martti Mannersuo

Elisabeth Rehn

Helena Suni

Harry Tast

Bjarne Westerback

Angela Cavill

Henrik Hannelius

Paula Heikkinen-Lehkonen

Gunnel Holm

Pertti Korhonen

Ralf Lundell

Leena Parviainen

Marjatta Snellman

Marja Talvitie

Lauri Tervonen

Rainer Vuorinen

Kunniajäsenten kesälounas järjestettiin Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa 5.6. Paikalla oli kymmenen kunniajäsentä sekä valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen, hallituksen puheenjohtaja Kimmo Mustonen ja toiminnanjohtaja Pirjo Onza.

Huomionosoitukset ja palkitsemiset

kennelliiton hallitus myönsi seuraavat huomionosoitukset ja arvonimet:

Muotokuva

Esa Kukkonen

Pro Iuvenes

Sanna Törnroos

Kultainen ansiomerkki

Leila Stenlund nro 288

Eero Kuitunen nro 289

Hopeinen ansiomerkki

Lea Haanpää

Elina Joutsen

Kikka Korjula

Reino Korpela

Jyrki Kotipuro

Kirsi Launomaa

Jonna Niemenperä

Pauliina Palhovuo

Johanna Pekkala

Helena Rissanen

Mira Salminen

Sirpa Siniketo

Seppo Tarvainen

Hanna Varhelahti

Teija Viljamaa-Petjala

Pronssinen ansiomerkki

Jari Hietala

Mira Hinkkanen

Kenneth Holmberg

Jouko Holopainen

Jukka Kauhanen

Heli Könönen

Leena Laine

Pertti Lämsä

Kirsi Niittymäki

Tuomas Nuutinen

Hanna Nyström

Pauli Osmala

Lotta Paakkanen

Merja Saastamoinen

Eva-Maria Sipilä

Taina Rantanen

Tiina Weckman

Hans Wickman

Margareta Wickman

Linda Virtanen

FCI:n myöntämä huomionosoitus

Sampo Miettinen

Markku Mähönen

Carina Savander-Ranne

Emerita-/ emeritusylituomari

Marja-Helena Ilvonen

Juhani Petäjistö

Heikki Pirhonen

Henrik Standertskjöld-Nordenstam

Harry Vilkman

Kennelliiton viiri

Seppo Helin

Helene Vanninen

Juhlalautanen

Kerry- ja vehnäterrierikerho ry 50 vuotta

Rotujärjestölehtikilpailussa palkitut

1. Palveluskoirat (Suomen Palveluskoiraliitto ry, päätoimittaja Päivi Hotokka)

2. Papillon & phalene (Suomen Papillon- ja phaleneyhdistys ry, päätoimittaja Sanna Hokkanen)

3. Lapinkoira (Lappalaiskoirat ry, päätoimittaja Eija Jokinen)

LIITE 7.

KENNELLIITON EDUSTAJAT YHTEISTYÖELIMISSÄ

Eläinkilpailujen Antidopingtoimikunta EKADT Kennelliiton edustajina toimikunnassa olivat OTK Jouni Kautto ja ELT Katariina Thomson.

Hyötykoiratoimikunta

Toimikunta piti yhden etäkokouksen. Toimikunnan puheenjohtajana toimi Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Kimmo Mustonen. Hyötykoiratoimikunnan kokouksessa Kennelliitosta olivat lisäksi mukana toiminnanjohtaja Pirjo Onza ja toimikunnan sihteerinä Mari Luukkonen.

International Partnership for Dogs (IPFD)

Kennelliiton hallituksen jäsen Kirsi Sainio oli IPFD:n hallituksen jäsen.

Kennelliiton ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön ohjausryhmä

Ohjausryhmässä oli kolme Kennelliiton ja kolme Helsingin yliopiston edustajaa. Ryhmä kokoontui kerran. Puheenjohtajana toimi Kennelliiton hallituksen jäsen Molli Nyman. Kennelliittoa edustivat ohjausryhmässä Carina Savander-Ranne, Liisa Lilja-Maula sekä sihteerinä Mari Luukkonen.

Koirien terveystutkimusrahaston hoitokunta Kennelliittoa hoitokunnassa kaudella 2025–2026 edustavat Eeva Anttinen (varapj.), Kirsi Sainio ja Marja Kosonen.

Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta

Kimmo Mustonen on koiratoiminnan edustaja maa- ja metsätalousministeriön alaisessa Seuraja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnassa ajalla 15.5.2024-14.5.2027 varajäsenenään Molli Nyman Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:stä.

Suurpetoasioiden seurantaryhmä

Risto Ylitalo on Kennelliiton edustaja maa- ja metsätalousministeriön alaisessa Suurpetoasioiden seurantaryhmässä ajalla 10.10.2025-31.3.2027.

Suurriistavirka-apu (SRVA) -toimikunta

Toimikunta ei kokoontunut vuoden aikana.

Jäsenet: Reima Laaja, pj. (Riistakeskus), Risto Ylitalo (Suomen Kennelliitto ry), Juha Toikka (Suomen Metsästysjäljestäjät ry), Ere Grenfors (Suomen Metsästäjäliitto) ja Markku Tuominen (sisäministeriön poliisiosasto).

LIITE 8. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA

Kennelliitto osallistui aktiivisesti kansainväliseen päätöksentekoon kansainvälisessä kennelunioni FCI:ssä ja Pohjoismaisessa Kennelunioni PKU:ssa sekä teki yhteistyötä eri maiden kansallisten kenneljärjestöjen kesken.

Fédération Cynologique Internationale FCI:n ylimääräinen yleiskokous pidettiin hybridikokouksena FCI:n toimistossa Thuinissa, Belgiassa 17.6. ja varsinainen yleiskokous 5.–6.8. Helsingissä, Suomessa. FCI:n Euroopan osaston yleiskokous pidettiin 14.4. Brnossa, Tšekissä.

Pohjoismainen Kennelunioni

PKU:n toimikunnissa käsiteltiin Pohjoismaille merkittäviä yksittäisiä asioita ja työvaliokunnassa laadittiin yhteisiä kannanottoja ja esityksiä FCI:lle sekä valmistellaan FCI:n kokouksissa käsiteltäviä asioita.

Kahdeksan FCI-maan kokous

Kahdeksan suuren eurooppalaisen FCI-maan kennelliitot kokoontuvat kahdesti vuodessa keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja yhteistyöstä koirien terveyden ja hyvinvoinnin kehittämiseksi. Kokoukset järjestettiin Pariisissa, Ranskassa 4.–5.2. ja Oslossa, Norjassa 16.–17.9.

Muu kansainvälinen yhteistyö

Kennelliitolla oli edustaja International Partnership for Dogs –järjestön hallituksessa.

Kennelliitto oli AAII:n (Animal Assisted Intervention International) jäsen. AAII järjesti vuosittaisen kokoontumisensa etäyhteyksien välityksellä.

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

FCI:n ylimääräinen yleiskokous 17.6. Thuin, Belgia/ online – Eeva Anttinen, Kimmo Mustonen ja Jari Parkkisenniemi

FCI:n yleiskokous 5.–6.8., Helsinki – Eeva Anttinen, Kimmo Mustonen ja Pirjo Onza

FCI:n Euroopan osaston yleiskokous 14.4. Brno, Tsekki – Kimmo Mustonen

Kokoukset ja toimikuntien suomalaiset edustajat

FCI:n pysyvät toimikunnat Ei edustajia

FCI:n vapaaehtoiset toimikunnat

Hoopers-toimikunnan varapuheenjohtajana toimi Kati Wala-Bruin

Koiratanssitoimikunnan sihteerinä toimi

Johanna Saariluoma

Paimentavien koirien toimikunnan sihteerinä toimi Jouni Kautto Rallytoko-toimikunnan puheenjohtajana toimi Tytti Lintenhofer

Agilitytoimikunta – Anders Virtanen (2023-) Ajavien koirien toimikunta – Auli Haapiainen-Liiikanen (2024–)

Cani Cross & Turnierhundsport – ei edustajaa

Englantilaisten kanakoirien toimikunta – Henrik Standertskjöld-Nordenstam (2017–2.10.2025), Marko Stålnacke (2.10.2025-)

Flyball – ei edustajaa

Hoopers – Kati Wala-Bruin (2023-)

Kasvattajatoimikunta – Seidi Linnavuori-Nyman (2023-2.10.2025), Kaisa Gold (2.10.2025-)

Koiratanssitoimikunta – Johanna Saariluoma (2019-) Koulutus- ja PR-toimikunta – Liisa Suoninen (2019-) Luolakoiratoimikunta – Jori Vanhatalo (2022-) Mannermaisten kanakoirien toimikunta – Kimmo Viinikka (2022–)

Mondioring -toimikunta – Arsi Liimatta (2015-) Noutavien koirien toimikunta – Pauliina Ahola (2009–2.10.2025), Heli Siitari (2.10.2025-)

Nuorisotoimikunta – Hilde-Marie Fredriksson (2022-) Näyttelytoimikunta – Markku Mähönen (2018–2.10.2025), Jussi Liimatainen2.10.2025-)

Paimentavien koirien toimikunta – Jouni Kautto (2023-)

Palveluskoiratoimikunta – Johanna Nivala (2024–)

Pelastuskoiratoimikunta – Matti Hautala (2025-)

Rally-tokotoimikunta – Tytti Lintenhofer (2019-) Rekikoiratoimikunta – Carolina Lindström (2022–) Spanielitoimikunta – Jari Parkkisenniemi (2016-) Tottelevaisuuskoetoimikunta – Carina Savander–Ranne (2001–)

Trimmaustoimikunta – Jussi Liimatainen (2023-) Ulkomuototuomaritoimikunta – Kimmo Mustonen (2023-2.10.2025), Jussi Liimatainen (2.10.2025-)

Vesipelastustoimikunta – Liina Lehtonen (2023-)

Vinttikoirakilpailutoimikunta – Tiina Sarjanen (2024 -)

Agilitytoimikunta 1.–2.2., Tukholma, Ruotsi, 22.9, Kalmar, Ruotsi ja 2.12., online – Anders Virtanen

Ajavien koirien toimikunta 12.9. Portiglioni, Italia –Auli Haapiainen-Liikanen

Englantilaisten kanakoirien toimikunta 7.2. Cadiz, Espanja – ei osallistuttu

Kasvattajatoimikunta – 22.2., Pariisi, Ranska - ei osallistuttu Koiratanssitoimikunta, 14.6. ja 7.9. online – Johanna Saariluoma

Koulutus- ja PR-toimikunta 30.3. Madrid, Espanja –ei osallistuttu

Luolakoiratoimikunta – 9.2. Leinfelden-Echterdingen, Saksa – Jori Vanhatalo

Mannermaisten kanakoirien toimikunta – 14.3. Bagnoregio, Italia – Kimmo Viinikka

Mondioring -toimikunta, 8.2. ja 8.10. Borgo San Dalmazzo, Italia – Arsi Liimatta Noutavien koirien toimikunta 4.4. Aarschot, Belgia – Pauliina Ahola

Nuorisotoimikunta – ei kokousta

Näyttelytoimikunta – 1.2. Riika, Latvia – Jussi Liimatainen

Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikuntien yhteiskokous – 2.2. Riika, Latvia – Jussi Liimatainen ja Markku Mähönen

Paimentavien koirien toimikunta 18.11., online –Jouni Kautto

Palveluskoiratoimikunta 8.–9.3. Vitoria-Gastiez, Espanja ja 22.9. online – Johanna Nivala

Pelastuskoiratoimikunta 15.6. Istanbul, TurkkiMatti Hautala

Rally-tokotoimikunta 15.5. ja 14.8. online ja 9.10. Tulln, Itävalta – Tytti Lintenhofer

Rekikoiratoimikunta 23.2., online – Carolina Lindström

Spanielitoimikunta - ei kokousta

Tottelevaisuuskoetoimikunta 15.1., 15.4 ja 11.11. online sekä 6.–7.7. Sandefjord, Norja – Carina Savander-Ranne

Trimmaustoimikunta 19.2 Kuala Lumpur, Malesia –ei osallistuttu

Ulkomuototuomaritoimikunta – 31.1. Rikka, Latvia – Jussi Liimatainen

Vinttikoirakilpailutoimikunta 20.5., online –Tiina Sarjanen

Pohjoismainen Kennelunioni (PKU)

työvaliokunta 10.4., online – Eeva Anttinen, Kimmo Mustonen ja Pirjo Onza ja 15.10. Reykjavik, IslantiEeva Anttinen ja Pirjo Onza

Johtajakokous 9.4. online ja 14.10. Reykjavik, Islanti – Pirjo Onza

Agilitytoimikunta 16.8., Tønsberg, Norja ja 3.11, online – Anders Virtanen

BSI-työryhmä – ei kokousta

DNA-työryhmä 1.4. Oslo, Norja – Hanna Kaasalainen

Junior handler -työryhmä – ei kokousta

Koiratanssitoimikunta – ei kokousta

Metsästyskoirajaosto – ei kokousta

Näyttelytyöryhmä 14.10., Oslo, Norja – Jussi Liimatainen

Rally-tokotoimikunta 10.7. online ja 13.–14.9., Århus, Tanska – Tytti Lintenhofer

RKO-työryhmä – ei kokousta

Röntgenpaneeli 1.–2.9. Kööpenhamina, Tanska – Anu Lappalainen, Liisa Lilja-Maula, Vilma Reunanen ja Kami Turunen

Tieteellinen toimikunta 2.4. Oslo, Norja - Kaisa Gold ja Laura Ripatti

Tottelevaisuuskoetoimikunta 26.–27.10., Turku, Suomi – Carina Savander-Ranne

Ulkomuototuomarityöryhmä – ei kokousta

Toimikuntien ja työryhmien suomalaiset edustajat

Työvaliokunta – Eeva Anttinen, Kimmo Mustonen ja Pirjo Onza

Agilitytoimikunta – Anders Virtanen

BSI-työryhmä – Kirsi Sainio ja Kimmo Mustonen

DNA-työryhmä – Hanna Kaasalainen

Junior handler -työryhmä – Hilde-Marie Fredriksson

Koiratanssitoimikunta – Tiina Jounio

Metsästyskoirajaosto – Jukka Immonen

Näyttelytyöryhmä – Jussi Liimatainen

Rally-tokotoimikunta –Tytti Lintenhofer

RKO-työryhmä – Kimmo Mustonen ja Kirsi Sainio

Röntgenpaneeli – Anu Lappalainen, Liisa Lilja-Maula, Vilma Reunanen ja Kami Turunen

Välilevyrappeumatyöryhmä – Anu Lappalainen ja Vilma Reunanen

Tieteellinen toimikunta – Kaisa Gold ja Kirsi Sainio

Tottelevaisuuskoetoimikunta – Carina Savander-Ranne

Kahdeksan Kennelliiton kokoukset 4.–5.2. Pariisi, Ranska – Markku Mähönen ja Pirjo Onza ja 16.–17.9. Oslo, Norja – Eeva Anttinen, Kimmo Mustonen ja Pirjo Onza

LIITE 9.

KENNELLIITON KOULUTUKSET

Toimiston järjestämät koulutukset

Jalostustieteellinen toimikunta

Jalostuksen peruskurssin etätoteutuksena 1.–2.11.

Kasvattajatoimikunta

Kennelneuvojien oma koulutusosuus Kennelliittopäivien yhteydessä 5.–6.4., Vantaa

Aluekouluttajapäivät 22.–23.3., Turku

Koe- ja kilpailutoimikunta

Koulutus valitusten käsittelystä kennelpiireissä ja piirien piirinmestaruuskokeiden järjestämisohjeista 3.9., verkkokoulutus

Nosework- ylituomareiden jatkokoulutus 1.–2.11., Oulu

Nuorisotoimikunta

Nuorten huomioiminen koiraharrastusten ja -tapahtumien järjestämisessä, 13.2., Teams

Leiriohjaajakoulutus 12.–13.4., Luumäki

Keskusteluilta junior handler -nuorten kanssa toimiville aikuisille, 5.6.

Junior handler -koulutuspäivä 14.10 ja työpaja aikuisille., Hyvinkää

Nuorten koiraleirien järjestäminen, 15.10.

Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta

Ulkomuototuomareiden neuvottelupäivä 15.2., Vantaa

Näyttelyohjaajien koulutuspäivä 6.4., Vantaa

Ulkomuototuomareiden alkeiskurssi 27.–28.9. 5, verkkokoulutus

Tulevaisuustoimikunta

Valtuustoseminaari 23.5., Espoo Valtuuston infotilaisuus 4.11., etätapahtuma

Antidopingtyöryhmä

Dopingvalvojien jatkokoulutus 22.–23.2., Jyväskylä

Kaverikoira- ja lukukoiratyöryhmä

Kennelliiton Yhteistyöpäivät ja kaverikoiravastaavien ja lukukoirayhteyshenkilöiden koulutustilaisuus 5.–6.4., Helsinki

Lemmikkimessut 12.–13.4. Helsinki

Kaverikoiravastaavien ja lukukoirayhteyshenkilöiden koulutus 4.–5.10. Lahti

Kaveri- ja lukukoiraseminaari 1.–2.11. Tampere

Kennelliiton toimisto

Kennelliiton yhteistyöpäivä jäsenyhdistyksille ja alueellisille toimijoille 5.–6.4., Vantaa, myös etätapahtumana

Yhdessä Agria Eläinvakuutuksen kanssa järjestetyt Agria -webinaarit

Pentutehtaan tunnistaminen ja koiran ostaminen vastuulliselta kasvattajalta, Molli Nyman 5.2.

Koiran pelokkuus, ääniarkuus ja eroahdistus, Katriina Tiira, 7.5.

Koiran liikkumisen, kuntoutuksen ja lihashuollon periaatteet, Heli Hyytiäinen, 28.8.

Koiran lajinomainen käytös, Salme Mujunen, 28.11.

LIITE 10.

TYTÄRYHTIÖ SHOWLINK JA SUOMEN KENNELSÄÄTIÖ

Showlink Oy

Yhtiön hallitukseen kuuluivat: Kimmo Mustonen (pj.), Eeva Anttinen, Jussi Liimatainen ja Johanna Markola. Yhtiön toimitusjohtaja oli Johanna Tuomi.

Kennelliiton edustaja Showlink Oy:n varsinaisissa- ja mahdollisissa ylimääräisissä yhtiökokouksissa oli Kirsi Sainio.

Koiramme-lehden vastaavana päätoimittajana aloitti vuoden alusta Kimmo Mustonen. Päätoimittaja Tapio Eerola jäi eläkkeelle syksyllä ja toimitti vielä numeron 10/2025. Uutena päätoimittajana työtä jatkoi Tanja Hakamo.

Suomen Kennelsäätiön hallitus vuonna 2025 Hallitus kokoontui kolme kertaa.

Kennelsäätiön hallitukseen kuuluivat Eeva Anttinen (pj.), Säde Hohteri (vpj., varainhoitaja), Heidi Lahtinen, Harri Lehkonen, Kirsi Sainio ja Matti Luoso. Hallituksen varajäseninä ovat t oimineet Helena Suni ja Leena Urkola.

LIITE 11.

KOKEISSA, KILPAILUISSA JA NÄYTTELYISSÄ PALKITUT SEKÄ MUUT PALKITSEMISET

Maailman Voittaja 2025 tapahtumassa palkitut

Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn parhaana koirana palkittiin kroatialainen petit basset griffon vendéen Black Majesty Some Say. Näyttelyn parhaan koiran palkitsi Harri Lehkonen.

FCI World Challenge of Top Dogs 2025 -kilpailun voitti Chileä edustanut afgaaninvinttikoira

Zaida Bint Muti vom Haussman ja toiseksi nousi Alankomaita edustanut petit basset griffon vendéen Dance Monkey v. Tum-tums Vriendjes. Kilpailun tuomaroivat Jorgen Hindse, Tanskasta, Adrian Landarte Uruguaysta ja Dinky Santos, Filippiineiltä, kilpailun tuomaroi unkarilainen Tamas Jakkel.

Junior handler finaalin voittajana palkittiin Romaniaa edustanut Alexandra Beatrice Ambrus. Suomen Selina Norppa ylsi upeasti kilpailun hopeasijalle. Tuomarina toimi belgialainen Thomas Wastiaux.

Koiramessuilla palkitut

Helsinki Winner 2025 -näyttelyn parhaana koirana palkittiin sileäkarvainen noutaja Caci´s Fifty Shades Of Music. Näyttelyn parhaan koiran palkitsi Thomas Rohlin, Tanskasta.

Voittaja 2025 -näyttelyn parhaana koirana palkittiin bichon frisé Keymaker´s One More Crazy Trick. Näyttelyn parhaan koiran valitsi tuomari Markku Kipinä.

Vuoden 2025 junior handler -suomenmestari on Maisa Turunen. Kilpailussa tuomarina oli tanskalainen Svein Bjørnes.

Lauri Vuolasvirta -palkinnot

2025

1395 Ekonoja Sisko Minartan maltankoira 1396 Eskola Susanna Jarambo phalène 1397 Hallikainen Pasi Private Cast newfoundlandinkoira 1398 Hautala Heidi Ginfaxi’s islanninlammaskoira 1399 Heikkala Matti Aholanharjun jämtlanninpystykorva 1400 Heikkinen Jaana Hahtuvan coton de tuléar 1401 Hemmilä Teija Pendolinon kultainennoutaja 1402 Honkala Kirsi Smahildur’s islanninlammaskoira 1403 Hurula Henna Amoureux Coton’s coton de tuléar 1404 Ignatius Juuli Expected suomenlapinkoira 1405 Immonen Birgitta Thanks Again kultainennoutaja 1406 Kallio Nina Ajawixen’s tsekinpaimenkoira 1407 Kauppila Heli Flaming Snow’s shetlanninlammaskoira 1408 Kiuru Minna Amour Coton coton de tuléar 1409 Kiuru Saaga Riihikarsinan kääpiöpinseri 1410

Koivusalo Pirre Storywood saksanpystykorva, keeshond 1411

Kämäräinen Heljä Piristeen coton de tuléar 1412 Laitinen Jonna Radix cavalier kingcharlesinspanieli 1413 Liikanen Pasi Meripojan suomenajokoira 1414 Lindström Carolina North Peak’s siperianhusky 1415 Martikainen Maarit Living kultainennoutaja 1416 Martikainen Maria Colorline kääpiövillakoira ha/ap/pu 1417 Martikainen Miia Bernbear’s berninpaimenkoira 1418 Minkkinen Nina Mix Line’s ranskanbulldoggi 1419 Myötyri-Ulmanen Jaana Amox tiibetinterrieri 1420 Mäkelä Sari Vicway shetlanninlammaskoira 1421 Mäntymaa Heidi Aromatic kääpiövillakoira ha/ap/pu 1422 Mäntyniemi Tuija Amo Canem coton de tuléar 1423 Nummela Oili Devoted One’s valkoinenpaimenkoira 1424 Nurmi Outi Gracilis dalmatiankoira 1425 Paloahde Susanna Bianca Bambagia bolognese 1426 Penttilä Niina Chiniina’s Winner japanese chin 1427 Pitkänen Teemu Koivukorven karjalankarhukoira 1428 Puusaari Sari Scotstyles parsonrussellinterrieri 1429 Ritvanen Maria Lacy’s kingcharlesinspanieli 1430 Rostén Tarja Huisin shetlanninlammaskoira 1431 Saarinen Teija Tähtitaian chihuahua lyhytkarvainen 1432 Sorakari Tuula Skywatch’s hovawart 1433 Syrjäläinen Markus Käskyttäjän jämtlanninpystykorva 1434 Tankka Soile Entre Nous pitkäkarvainen pyreneittenpaimenkoira 1435 Toivonen Marjukka Taxstorm lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira 1436 Tolonen Nea Jettyspoof’s kääpiösnautseri pippuri & suola 1437 Vallinkoski Hanne Kuunhohteen shetlanninlammaskoira 1438 Vanninen Anu Gardeniac’s parsonrussellinterrieri 1439 Vottonen Sari Curlyco irlanninvesispanieli 1440 Värtö Linda Black Elite kääpiöpinseri

Vuoden virkakoirat

Vuoden poliisikoira - belgianpaimenkoira malinois

Suhteellisen Huijari ”Hero”, ohjaaja vanhempi konstaapeli Pekka Ruohonen, Itä-Suomen poliisilaitos.

Vuoden tullikoira - labradorinnoutaja Niinlammen Elmo ”Rico”, ohjaaja tullitarkastaja Kimmo Linden, Lentotulli.

Vuoden vankilakoira - labradorinnoutaja Icywaters Appenzell ”Aava”, ohjaaja vartija Samuli Väisänen, Vaalan vankila.

Vuoden sotakoira - belgianpaimenkoira malinois

Suhteellisen Hakkeri ”Ragnar”, ohjaaja vääpeli

Heikki Tyrväinen, Satakunnan lennosto.

Vuoden rajakoira - belgianpaimenkoira malinois

Dubion Romulus ”Peetu”, ohjaaja vanhempi rajavartija Keijo Valta, Pohjois-Karjalan rajavartiosto.

Sankarikoirat

Amy, yorkshirenterrieri

Dante, shetlanninlammaskoira (Riverline Domino Dancing)

Hero, belgianpaimenkoira malinois (Suhteellisen Huijari)

Huli, beagle (Koti-Metsän Eikka)

Jallu, monirotuinen

Jörö, suomenlapinkoira (Busy-Buddy’s Emphatic Eddie)

Molle, lapinporokoira (Haltiametsän Kuura-Ukko)

Mytty, tiibetinspanieli (Raigomillin You Are My Light)

Pokeri, amerikankarvatonterrieri (Shantariel Fabrizio Poker)

Sisu, karjalankarhukoira (Metsänkäyjän Rohkie Sisu)

Uno, amerikankarvatonterrieri (Ensiaskeleen Pähkinänsärkijä)

Winston, lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira (Catastrofe’s Wind Of Change)

Zorro, parsonrussellinterrieri (Ring Tail Foxtrot)

Kunniamaininnat:

Alba, welsh corgi pembroke

Alfons, sileäkarvainen kettuterrieri

Ape, suomenlapinkoira

Bobi, pitkäkarvainen chihuahua

Dara, akita

Eelis, skotlanninterrieri

Ella, labradorinnoutaja

Epi, pitkäkarvainen collie

Essi, kääpiövillakoira

Hertta, kääpiösnautseri

Hilma, karkeakarvainen mäyräkoira

Juksu, pohjanpystykorva

Juno, sileäkarvainen collie

Kauko, suursnautseri

Lilo, volpino italiano

Lumi, pitkäkarvainen collie

Mimosa, lagotto romagnolo

Neo, australiankelpie

Nyytti, chow chow

Pena, monirotuinen

Rilla, suomenajokoira

Rocco, cane corso

Seppo, lyhytkarvainen mäyräkoira

Taavi, lapinporokoira

Teddy, suomenlapinkoira

Toivo, kääpiösnautseri

Ukko, saksanpaimenkoira

Unto, pinseri

Unto, dalmatiankoira

Vuoden tassunjälki -palkinto

Katriina Tiira, smartDOG

Suomenmestaruuskokeet ja muut valtakunnalliset kokeet

Harrastuslajit

Agilityn SM 23.-24.8.2025 Valkeakoski

järj. Suomen Agilityliitto

SM-25 pikkumini, shetlanninlammaskoira Lumiere, om. Sanni Kariniemi, Vihti

SM-25 mini, shetlanninlammaskoira Cimillan Jestassentään, om. Iida Vakkuri, Espoo

SM-25 medi, bordercollie Musicnumberthree, om. Emilia Lindström, Mustasaari

SM-25 pikkumaksi, bordercollie Melissa Andre Blooms, om. Katariina Kuiro, Kuopio

SM-25 maksi, bordercollie Walking Disaster’s Quarterback, om. Joona Sumela, Porvoo

Tottelevaisuuskokeen SM 7.-8.6.2025 Porvoo

järj. Porvoon Seudun Koiraharrastajat

TSM-25 bordercollie Unlimited Star Gwen, om. Maarit Hellman, Helsinki

Koiratanssin SM 13.4.2025 Jyväskylä

järj. Pop Dog ry

KT-VSM-25 cockerspanieli Miklaus Esmeralda, om. Oona Mäki, Söderkulla

KT-SM-25 belgianpaimenkoira tervueren Foolproof Mystery Maddie, om. Johanna Saariluoma, Helsinki

Rallytoko SM 16.-17.8.2025 Tampere

järj. Tampereen Seudun Koirakerho

RTM-25 labradorinnoutaja Justincase Burning Love, om. Nina Ruottinen, Nokia

Nosework SM 20. ja 21.9.2025 Kokkola

järj. Keski-Pohjanmaan Koirakilta

NWM-25 labradorinnoutaja Terikei Naava, om. Lotta Heinäaho, Ii

Metsästyskoirien jäljestämiskokeiden SM 20.-21.9.2025 Kemiönsaari

järj. Suomen Sileäkarvaisetnoutajat

JM-25 labradorinnoutaja Hetku Banaalisti, om. Jenni Smeds ja Kalle Järvinen, Ilmajoki

Valjakkohiihdon SM 8.-9.3.2025 Oulu järj. Oulun Palveluskoirayhdistys

VKM-25 Naiset B dobermanni Brückendorfer Fiona, om. Heidi Pääkkönen, Vantaa

VKM-25 Naiset C belgianpaimenkoira groenendael Naavalan Musta Theia, om. Satu Soudunsaari, Lapinlahti

VKM-25 Miehet C belgianpaimenkoira malinois Yenicerin Hooligan, om. Anu Leppänen, Lahti

Valjakkohiihdon sprintti SM 1.2.2025 Oulu järj. Oulun Palveluskoirayhdistys

VKM-25 Naiset A lyhytkarvainen saksanseisoja Iceblue Taigatrails Dareios, om. Noora Holmström, Oulu

VKM-25 Miehet C belgianpaimenkoira malinois Hulttion Öttiäinen, om. Anu Leppänen ja Niko Rantanen, Lahti

VKM-25 Naiset C belgianpaimenkoira groenendael Naavalan Musta Theia, om. Satu Soudunsaari, Lapinlahti

Kotimaisten rotujen valtakunnalliset ottelut

Suomenpystykorvien Haukku-ottelu 4. ja 5.10.2025 Karstula järj. Keski-Suomen Puna-Mustat Pystykorvayhdistys

M-25 Kaira, om. Ville Ylläsjärvi, Kittilä

Karjalankarhukoirien Hirvenhaukut-ottelu 21. ja 22.11.2025 Tyrnävä järj. Pohjan Karhukoirayhdistys

M-25 Hanka Hurtin Ase, om. Katri Peränen ja Petri Lahtinen, Jyväskylä

Suomenajokoirien Kilpa-ottelu 8. ja 9.11.2025 Orivesi järj. Pirkanmaan Ajokoirayhdistys

M-25 Mehtälaulun Hilma, om. Heikki Jokinen ja Meri-Tuuli Heikkinen, Sastamala

Rodunomaiset kokeet

Pohjanpystykorvien SM-linnunhaukkuottelu 7. ja 8.11.2025 Mäntsälä

järj. Uudenmaan Pystykorvakerho

M-25 Kairankurun Kuura, om. Pasi Raatikainen, Suonenjoki

Hirvimestaruusottelu 28.11.2025 Hamina järj. Kymenläänin Hirvikoirayhdistys

M-25 hälleforsinkoira Alpweiden Hannibal, om. Jere Saarikko, Hämeenlinna

Hirvimestaritarottelu 14.11.2025 Tyrnävä

järj. Limingan-Temmeksen Metsästysyhdistys

MR-25 jämtlanninpystykorva Etuoton Onnin Bouta, om. Cristoffer Hampf, Kirkkonummi

Karjalankarhukoirien kuningatar-ottelu 30. ja 31.10.2025 Ilmajoki

järj. Etelä-Pohjanmaan Pystykorvakerho

KR-25 Koivukorven Röökynä, om. Jani Heikkinen, Kajaani

Laikojen SM-hirvenhaukut 7.11.2025 Toholampi

järj. Keski-Pohjanmaan Hirvikoirakerho

M-25 itäsiperianlaika Isovuoman Soikkeli, ohj. Ville Ranta, Tervola

Kettukilpa 13. ja 14.12.2025 Mikkeli

järj. Suur-Savon Ajokoiramiehet

KK-25 Kettupuskan Mimmi, om. Toni Mäkelä, Mäntyharju

Amerikankettukoirien SM-ajokoe 6.12.2025 Kannus

järj. Amerikankettukoirayhdistys

RM-25 Foxmehard Happy, om. Aki ja Saara Eriksson, Ii

Beaglein ajovoittajaottelu 15. ja 16.11.2025 Hailuoto järj. Suomen Beaglejärjestö

M-25 Tavajs Barr, om. Timo Kilpeläinen, Lieto

Dreeverien ajomestaruusottelu 15. ja 16.11.2025

Vöyrijärj. Suomen Dreeverijärjestö

M-25 Rousen Brown Beast, om. Henri Myöhänen, Kuopio

Mäyräkoirien SM-ajokoe 8.11.2025 Finström järj. Ålands Taxklubb

M-25 lyhytkarvainen mäyräkoira Omituisen Otuksen Quutar, om. Reima ja Katri Laaja, Pori

Bassetrotuisten koirien SM-ajokoe 1.11.2025 Pukkila järj. Suomen Bassetkerho M-25 bretagnenbassetti Axel, om. Mikko Heinikoski, Vantaa

Noutajien SM-metsästyskoe A 19.10.2025 Urjala

järj. Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys

FTW-25 labradorinnoutaja Hiertagård’s Aramis, om. Esa Valkonen, Laukaa

Noutajien SM-metsästyskoe B 5.-7.9.2025 Kemiönsaari

järj. Auran Nuuskut

NM-25 labradorinnoutaja Metsäsuharin Vilkas, om. Janne Turja, Lapua

Spanieleiden SM-metsästyskoe 4. ja 5.10.2025 Kuopio

järj. Springerspanielit

M-25 englanninspringerspanieli Mudwellies Arthur, om. Jouni Klaar, Ii

Riistakoira-kilpailu 30.10.-2.11.2025 Raasepori

järj. Saksanseisojakerho

M-25 lyhytkarvainen saksanseisoja Sysiässän Aawa, om. Juha Peltonen ja Paula Torro, Karstula

Kenttien voittaja 27.9.2025 Utsjoki

järj. Kanakoirakerho

M-25 punainen irlanninsetteri Vuorihuhdan Viima, om. Harri Huhtala ja Birgitta Vuorela, Kauhava

Vesiriistakokeen SM 30.8.2025 Vehmaa

järj. Suomen Jackrussellinterrieit

M-25 saksanmetsästysterrieri Riitun Kojootti, om. Tiina ja Lassi Kivimäki, Ikaalinen

Palveluskoirien SM 24.-27.7.2024 Paimio

järj. Suomen Rottweileryhdistys

Etsintä M-25 bordercollie Polarsmile Huima, om. Anna Kämäräinen, Jyväskylä

Haku M-25 bordercollie Tending Hotstuff, om. Nina Manner, Nurmijärvi

Jälki M-25 bordercollie Johan on Lio Messi Jr, om. Susanna Stark, Askola

Suojelu M-25 belgianpaimenkoira malinois

E-norte De Scofos, om. Raili Mykkänen, Vantaa

Palveluskoirien erikoisjäljen IGP-FH SM 4.-5.10.2025 Riihimäki

järj. Riihimäen Seudun Kennelkerho M-25 saksanpaimenkoira Ara Lengy, om. Merja Ruutikainen, Riihimäki

Vinttikoirien maastomestaruus 16.-17.8.2025

Suonenjoki

järj. Whippet-harrastajat

SMM-25 whippet uros Fifrildi’s Krumme, om. Jenni Heskanen, Pirkkala

SMM-25 whippet narttu My Wild Sabik, om. Johanna Jäntti, Humppila

SMM-25 saluki uros Nox Infinita Avada Kedavra, om. Hanna ja Arto Ojanperä, Laukaa

SMM-25 saluki narttu Ahani Azimi Del’neshin, om. Tuuli Soukka, Säkylä

SMM-25 unkarinvinttikoira Blixten Zéta, om. Marja-Leena Arhima-Oinonen ja Kyösti Oinonen, Kirkkonummi

SMM-25 venäjänvinttikoira Francesca Daraska, om. Tina Åberg ja Roger Westerlund, Espoo

SMM-25 italianvinttikoira uros Quetshadee Mauna Kea, om. Tiia Kaitala, Nurmijärvi

SMM-25 etnankoira Mio Carissimo Reflection of Apple, om. Heidi Gröhn, Helsinki

Vinttikoirien SM-ratajuoksukilpailu 2.8.2025 Helsinki järj. Helsingin Vinttikoirakerho

SRM-25 whippet uros High Caliber Credit, om. Minna ja Janne Vekkeli, Lahti

SRM-25 whippet narttu Sökövintin A New Begining, om. Marjaana Siltanen ja Jukka Laiho, Mäntsälä

SRM-25 italianvinttikoira Kurnous Wasim, om. Osmo Kontinen, Järvenpää

SRM-25 basenji Bulldobas Golden Monkey, om. Kati Kanerva, Lempäälä

SRM-25 etnankoira Mio Carissimo Reflection Of Apple, om. Heidi Gröhn, Helsinki

Vinttikoirien SM-ajuekilpailu 21.9.2025 Kouvola järj. Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerho

SAM-25 afgaaninvinttikoirat Melek Taus Typhoon, om. Sami Suomela, Nokia, Melek Taus Hellcat, om. Sami Suomela, Eva Piiparinen ja Sari Saastamoinen, Nokia ja saluki Qashani Filfil Arabiyya, om. Micaela Lehtonen, Sanja Kuusela ja Heidi Tuonelanharju, Hämeenlinna

Rekikoirien SM-kilpailukoe järj. Suomalainen Siperianhuskyseura ry. Sprinttimatkat 22.-23.2.2025 Jämijärvi

SM-REK-4-25 siperianhuskyt Lumikiisan Rakas Sonic, Lumikiisan Rakas Leon, Villiviimas Duunari Sisu ja Villiviimas Fantastinen Sulo, om. Susanna Bürkland, Orimattila

Rekikoirien SM-käyttökoe 18.-19.10.2025 Kannus järj. Suomalainen Siperianhuskyseura ry SM-REKÄ-JOH-25 siperianhusky Lumion Hongatar, om. Anni Mettälä, Posio

Vesipelastuskokeen Mestaruus 6.9.2025 Ruokolahti järj. Suomen Newfoundlandinkoirayhdistys ry VM-25 saksanpaimenkoira Redikon Velhogargamel, om. Riikka Viinikka, Iitti

Paimennuksen SM koe bc&ak 3.8.2025 Salo järj. Suomen Bordercollie ja australiankelpie M-25 bordercollie Woollandian Ritari Riemukaari, om. Tuula Hietanen, Helsinki

Paimennuksen SM koe 12.- 14.9.2025 Somero järj. Suomen Collieyhdistys M-25 lapinporokoira Ceahpes Hilbes Himinä, om. Mirva Rantala, Karstula

Muut valtakunnalliset ottelut

Derby 4. ja 5.10.2025 Lapua järj. Kanakoirakerho-HHS ry DV-25 englanninsetteri Jekuttajan LH Maahinen, om. Ilkka Korhonen, Inari

Kultamalja 3. ja 5.10.2025 Lapua järj. Kanakoirakerho-HHS ry KM-25 gordoninsetteri Linturannan Cinnamon, om. Teija Kukkonen ja Alpo Linnatie, Ii

Elit 18.10.2025 Lapua järj. Kanakoirakerho-HHS ry ELIT-25 pointteri Tawastian Oslo, om. Mikael Grahn, Vöyri

Junkkari 27.-29.9.2025 Lapua järj. Saksanseisojakerho ry J-25 karkeakarvainen saksanseisoja Korvanvaaran Jahti-Juuli, om. Mikko Härkönen, Mäntsälä

Kansainvälinen kilpailutoiminta 2025

FCI:n Maailmanmestaruuskilpailut

Agility MM 17.-21.9.2025 Kalmar, Ruotsi

Joukkueenjohtaja Jonna Väyrynen, Kirkkonummi mini

shetlanninlammaskoira Swashing Nutmeg, om. Sanni Kariniemi, Nummela

shetlanninlammaskoira Käpylaakson Meren Tähti, om. Assi Rapeli, Helsinki parsonrussellinterrieri Meu Amor’s Symphony, om. Matilda Mäkinen, Tampere shetlanninlammaskoira Lumiere, om. Sanni Kariniemi, Nummela medi

keskikokoinen villakoira Jumparound Everybody Dance Now, om. Anniina Salo, Kerava

shetlanninlammaskoira Kuunhohteen Poutapilvi, om. Emmiina Abrahamsson, Lohja cockerspanieli Runrunrun Double Down, om. Maria Sori, Turku

bordercollie Musicnumberthree, om. Emilia Lindström, Mustasaari intermedia

bordercollie Melissa Andre Blooms, om. Katariina Kuiro, Syvänniemi

bordercollie Strong Sound Natural Navigator, om. Liisa Lehikoinen, Karkkila australianpaimenkoira Räjähdysvaaran Pomminvarma, om. Joni Laakso, Hollola bordercollie Overdo Elite, om. Maija Anttolainen, Hamina maxi

bordercollie Khaos of Quick Angel, om. Laura Sutinen, Siilinjärvi

bordercollie Gjerulff Wonderful Willow Got The Jackpot, om. Raisa Vähätalo, Helsinki bordercollie Hakukaaren Avatar, om. Janina Kantola, Jyväskylä

bordercollie Promillen Isokaato, om. Sari Vähäniitty, Joensuu

Tottelevaisuuskokeen MM 2.-6.7.2025 Sandefjord, Norja

Joukkueenjohtaja Outi Hälli, Janakkala

bordercollie Unlimited Star Gwen, om Maarit Hellman, Helsinki

bordercollie Tending Zipper, om. Oili Huotari, Lahti kultainennoutaja Pendolinon Little Soulmate, om. Tiina Palmu, Nokia

bordercollie Unlimited Star Vicky, om. Helen Habte, Mikkeli

bordercollie Gingerbell Xena, om. Tarja Melakari, Kaarina

labradorinnoutaja Brufinn Yazzy Queen, om. Maarit Hankaniemi, Laukaa

Palveluskoirien erikoisjäljen IGP-FH MM 31.3-5.4.2025

Rohrbach-Berg, Itävalta

Joukkueenjohtaja Tero Oravasaari, Haarajoki saksanpaimenkoira Qarma Z Gargamellu, om. Riikka Viinikka, Mankala saksanpaimenkoira Musketeer’s Quality, om. Yrjö Niemi, Kerava

Palveluskoirien IGP MM 15.-21.9.2025 Vitoria-Gasteiz, Espanja

Joukkueenjohtaja Krista Saari, Hyvinkää belgianpaimenkoira malinois E-Norte de Scofos, om Raili Mykkänen, Vantaa belgianpaimenkoira malinois Calvin Klein Is Always Crazy, om. Reija Nieminen, Kerava belgianpaimenkoira tervueren Perfect Rocket de la Rouquine, om. Niina Puputti, Valkeakoski belgianpaimenkoira malinois Blade Running Wild, om. Nina Monto, Hamina belgianpaimenkoira malinois Parendo Vinces Griselda Marchbanks, om Tarja Parviainen, Hyvinkää

Mondioring MM 7.-12.10.2025 Borgo San Dalmazzo (CN), Italia

Joukkueenjohtaja Jenni Liimatta, Oulu belgianpaimenkoira malinois Kutinan Dinidaus, om. Maarit Takapuro, Kempele belgianpaimenkoira tervueren High Limits Crazy Deal, om. Heidi Kivelä, Muhos belgianpaimenkoira malinois Nésinen Snacking Purple, om. Mariia Pihlajamäki, Helsinki

Vinttikoirien maastojuoksun MM 21.-25.5.2025

Tošovice - Odry, Tsekki Joukkueenjohtaja Tiia Nikola, Lapinlahti afgaaninvinttikoira Melek Taus Kittyhawk, om. Maria Stenberg, Helsinki englanninvinttikoira Whiskers Blitz ja Greyfort Merlyn, om. Miska-Alexander Argillander, Naantali Greyfort Dream, om. Anu Paarlahti, Kokemäki italianvinttikoira Sprintholic Friendly Face, om. Annemarie Hakola, Vantaa Kurnous Wasim ja Kurnous Qahir, om. Osmo Kontinen, Järvenpää saluki Afra De Boorchin Of Iran, om. Pirjo Puttonen, Askola

Aïcha’umm Adelite, om. Pirkko Kekäläinen, Helsinki W’injah Sa’dah Al Asmaanii, om. Heli Vartiainen, Kouvola

Nox Infinita Cú Sídhe, Nox Infinita Avada Kedavra ja Alborz De Boorchin Of Iran, om. Hanna Ojanperä, Laukaa WCC-O2025 Nox Infinita Expelliarmus, om. Siiri Lehto, Vihti unkarinvinttikoira Etelközi-Nyúlász Legenda, om. Reea Lukka-Gröndahl, Turku venäjänvinttikoira Go Go Bolshoi Golden Eyes, om. Eero Tammisalo, Tampere

faaraokoira Red Calluna’s Kiss of Dawn, om. Kaisa Määttä, Hämeenlinna

Red Calluna’s Sweet Pandemonium, om. Emilia Kanerva, Vantaa

WCC-O2025 Red Calluna’s Unleash the Red, om. Marjatta Wallinheimo, Helsinki

etnankoira Mio Carissimo Apple of My Heart, WCC-O2025 Mio Carissimo Reflection of Apple ja Trucker’s Kicks After Six, om. Heidi Gröhn, Helsinki Trucker’s Hungry Like a Wolf, om. Kaisa Kaartinen, Helsinki

whippet Nyanssin Oh My God ja Nyanssin Magic Madam Mim, om. Sari Purho, Järvenpää

Apache Nation’s Chinook ja Apache Nation’s Dwamish, om. Osmo Kontinen, Järvenpää

Apache Nation’s Cherokee, om. Johanna Kuoso, Ylöjärvi

Deadliest Catch’s Yamma Yamma, om. Mari Lehtinen, Rusko

Sindy, om. Reea Lukka-Gröndahl, Turku Mei Dan Szczerbiec, om. Miska-Alexander

Argillander, Naantali

Mei Dan Koh-I-Noor, om. Anu Paarlahti, Kokemäki

Vinttikoirien ratajuoksun MM 4.-7.9.2025

Gelsenkirchen, Saksa

Joukkueenjohtaja Maria Stenberg, Helsinki afgaaninvinttikoira Melek Taus Kittyhawk, om. Maria Stenberg, Helsinki

etnankoira Trucker’s Kicks After Six, WCR-O2025

Mio Carissimo Apple Of My Heart ja WCR-O2025

Mio Carissimo Reflection Of Apple, om. Heidi Gröhn, Helsinki

Trucker’s Hungry Like A Wolf, om. Kaisa Kaartinen, Helsinki

italianvinttikoira WCR-C2025 Kurnous Qahir ja Kurnous Wasim, om. Osmo Kontinen, Järvenpää faaraokoira WCR-O2025 Red Calluna’s Unleash

The Red, om. Marjatta Wallinheimo, Helsinki saluki Afra De Boorchin Of Iran ja Nox Infinita Ciguapa, om. Pirjo Puttonen, Askola Aavatuulen Uijuma, om. Sari Pekkarinen, Lahti unkarinvinttikoira Kuiskun Lumililja, om. Nina Perpola ja Reea Lukka-Gröndahl, Raisio Blixten Zéta, om. Marja-Leena Arhima-Oinonen ja Kyösti Oinonen, Kirkkonummi

Etelközi-Nyúlász Legenda, om. Reea Lukka-Gröndahl ja Nina Perpola, Turku whippet High Caliber Cayenne ja Tale Of A Miracle, om. Sami Hänninen ja Johanna Hänninen, Hyvinkää

Ghan Buri Ghan’s Winged Victoria, om. Mikko ja Noora Säe, Riihimäki

Winsome Yankees Omaha ja Apache Nation’s Chiricahua, om. Päivi ja Janne Lehtikangas, Kärkölä Apache Nation’s Cajun ja Apache Nation’s Delaware, om. Anne-Kristiina Seppälä, Kärkölä

Indian Hill’s Icepower, om. Mira ja Arto Ruuska, Helsinki

Apache Nation’s Chinook ja Apache Nation’s Dwamish, om. Osmo Kontinen, Järvenpää

High Caliber Credit, om. Janne ja Minna Vekkeli, Lahti

Rally-tokon MM 10.-12.10.2025 Tulln, Itävalta Joukkueenjohtaja Taru Leskinen, Lahti labradorinnoutaja Justincase Burning Love, om. Marika Ruottinen, Nokia bordercollie Tending Impulse, om. Katri Ristimäki, Vantaa

australianpaimenkoira Red’n Ready Doomsday Countdown, om. Jenni Susi, Kerava belgianpaimenkoira malinois Malinator’s Dependeble Diza, om. Mikaela Lindqvist, Raasepori partacollie Bristregal Jackpot Jack, om. Mila Häkkinen ja Petri Tuominen, Mikkeli

Koiratanssin MM 31.7.-3.8.2025 Vantaa Joukkueenjohtaja Marjaana Lohivirta, Vihti HTM; cockerspanieli Lahjakas Ihmemies, om. Leena Inkilä, Vantaa

bordercollie Myytin Arveton On Arvoton om. Heidi Salminen, Kangasala

bordercollie Dream Begins The Artist, om. Kia Rajala, Vantaa

belgianpaimenkoira, tervueren Foolproof Mystery Maddie, om. Johanna Saariluoma, Helsinki FS;

bordercollie Dynamic Drive Domino, om. Jemina Sakomaa, Lahti

bordercollie Kairankutsun Korpimetsä, om. Saara Lehtiniemi, Oulu

bordercollie Matisha Made Angel Eyes. om. Jessica Varjonen, Jyväskylä

bordercollie Amazeme Went So Wild, om. Minna Iso-Tuisku, Mikkeli

FCI:n Euroopanmestaruuskilpailut

Noutajien Euroopan Mestaruus 3.-4.12.2025 Belgia

Joukkueenjohtaja Janne Lähteenaro, Kouvola labradorinnoutaja Falconfields Apollon, om. Pia Kujanpää, Nurmijärvi

labradorinnoutaja Starcreek Spartacus, om. Janne Lähteenaro, Kouvola

Mannermaisten kanakoirien EM kilpailu 15.-16.3.2025 Bagnoregio, Italia

Joukkueenjohtaja Heidi Peltonen, Tammela lyhytkarvainen saksanseisoja Helmenpoimijan Anastasia, om. Ari Juopperi, Oulu lyhytkarvainen saksanseisoja Pispanmäen Afipia, om Heidi Peltonen, Tammela lyhytkarvainen saksanseisoja Peltosaran Girppu, ohj. Tomi-Matti Sinisalo, Ilmajoki lyhytkarvainen saksanseisoja Ylisakian Domina, ohj. Antti Mäkynen, Ilmajoki

Pohjoismaidenmestaruuskilpailut

Agilityn PM 16.-17.8.2025 Tønsberg, Norja Joukkueenjohtaja Ville Liukka, Helsinki mini

shetlanninlammaskoira Swashing Nutmeg, om. Sanni Kariniemi, Nummela PM-25 shetlanninlammaskoira Käpylaakson Meren Tähti, om. Assi Rapeli, Helsinki parsonrussellinterrieri Meu Amor’s Symphony, om. Matilda Mäkinen, Tampere shetlanninlammaskoira Lumiere, om. Sanni Kariniemi, Nummela cockerspanieli Devongem Fire Storm, om. Nina Rajala, Kangasala shetlanninlammaskoira Gjerulff Pawfection with a Mensa IQ, om. Jemina Sakomaa, Lahti kääpiövillakoira Littlefun’s Miss White Choco, om. Maija Tiainen, Vantaa keskikokoinen villakoira Jumparound Escape From Reality, om. Jessica Kock, Mustasaari medi keskikokoinen villakoira Jumparound Everybody Dance Now, om. Anniina Salo, Kerava PM-25 shetlanninlammaskoira Kuunhohteen Poutapilvi, om. Emmiina Abrahamsson ja Olli Fredrikson, Lohja cockerspanieli Runrunrun Double Down, om. Maria Sori, Turku bordercollie Musicnumberthree, om. Emilia Lindström, Mustasaari cockerspanieli Lahjakas Isintyttö, om. Maria Sori, Turku espanjanvesikoira Caraydan Xelita, om. Pekka Halonen, Espoo kromforhrländer Raasillan Chestnut,

ohj. Teemu Kollanen (om. Kati Kollanen), Numminen keskikokoinen villakoira Tuohinon Joss Jovani, om. Jarkko Hietasara, Lappeenranta pitkäkarvainen pyreneittenpaimenkoira Casse-noisettes L’amour Naissant, ohj. Einari Pekkala, Ylöjärvi intermedia

bordercollie Melissa Andre Blooms, om. Katariina Kuiro, Syvänniemi

bordercollie Strong Sound Natural Navigator, om. Liisa Lehikoinen, Karkkila australianpaimenkoira Räjähdysvaaran Pomminvarma, om. Joni Laakso, Hollola bordercollie Overdo Elite, om. Maija Anttolainen, Hamina

bordercollie Akatemian Hera, om. Anna Orenius, Vantaa

bordercollie Promillen Hennessy, om. Riina Kellman, Janakkala

bordercollie Starscream, om. Sanna Harjunpää, Kokkola

bordercollie Akatemian Kaja, ohj. Anna Orenius, Vantaa

maxi

bordercollie Khaos of Quick Angel, om. Laura Sutinen, Siilinjärvi

bordercollie Gjerulff Wonderful Willow Got The Jackpot, om. Raisa Vähätalo, Helsinki

bordercollie Hakukaaren Avatar, om. Janina Kantola, Jyväskylä

bordercollie Promillen Isokaato, om. Sari Vähäniitty, Joensuu

bordercollie Walking Disaster’s Quarterback, om. Joona Sumela, Porvoo

bordercollie Promillen Jamaica Shake, om. Mikko Aaltonen, Oulu lyhytkarvainen collie Svagni Leela, om. Mariia Evstigneeva, Sipoo

bordercollie Maple Yard Zed, om. Kia Koskinen, Kerava

Tottelevaisuskokeen PM 25.-26.10.2025 Lieto Joukkueenjohtaja Outi Hälli, Janakkala

bordercollie PM-25 Unlimited Star Gwen, om Maarit Hellman, Helsinki

bordercollie Tending Zipper, om. Oili Huotari, Lahti kultainennoutaja Pendolinon Little Soulmate, om. Tiina Palmu, Nokia

bordercollie Unlimited Star Vicky, om. Helen Habte, Mikkeli

bordercollie Gingerbell Xena, om. Tarja Melakari, Kaarina

labradorinnoutaja Brufinn Yazzy Queen, om. Maarit Hankaniemi, Laukaa

Palveluskoirien NOM 6.-7.9.2025 Norja Joukkueenjohtaja Jani Heinilä, Janakkala

haku

bordercollie Tending Hotstuff, om. Nina Manner, Nurmijärvi

bordercollie Tending Adamant, om. Pia Kareinen, Vihti

australianpaimenkoira Särkivaaran Nyt Ja Tässä, om. Teija Tarkkanen, Riihimäki jälki

bordercollie Johan On Lio Messi Jr, om. Susanna Stark, Askola

rottweiler Musanterin Yrtti, om. Anna-Kaisa Raja-aho, Tuusula

bordercollie Tending Insight, om. Päivi Kapanen, Kuopio

IGP

belgianpaimenkoira, malinois Even Darker Doomsday, om. Jenni Sokura, Hyvinkää belgianpaimenkoira, malinois Parendo Vinces Godric Gryffindor, ohj. Minna Salin, Kauhajoki hollanninpaimenkoira, pitkäkarv. Spacetime Burrfish, om. Venla Virtanen, Helsinki

Rallytokon PM 12.-14.9.2025 Tanska

Joukkueenjohtaja Taru Leskinen, Lahti labradorinnoutaja Justincase Burning Love, om. Marika Ruottinen, Nokia bordercollie Tending Impulse, om. Katri Ristimäki, Vantaa

australianpaimenkoira Red’n Ready Doomsday Countdown, om. Jenni Susi, Kerava belgianpaimenkoira malinois Malinator’s Dependeble Diza, om. Mikaela Lindqvist, Raasepori partacollie Bristregal Jackpot Jack, om. Mila Häkkinen ja Petri Tuominen, Mikkeli

Koiratanssin PM 3.-5.10.2025 Ruotsi

Joukkueenjohtaja Mari Owsley, Mäntsälä

HTM-joukkue: cockerspanieli Lahjakas Ihmemies, om. Leena Inkilä, Vantaa

belgianpaimenkoira tervueren Foolproof Mystery Maddie, om. Johanna Saariluoma, Helsinki dobermanni Dobechester Gaia, om. Anne-Mari Tuomisto, Orimattila bordercollie Dream Begins The Artist, om. Kia Rajala, Vantaa

FS-joukkue: bordercollie Dynamic Drive Domino, om. Jemina Sakomaa, Lahti bordercollie Kairankutsun Korpimetsä, om. Saara Lehtiniemi, Oulu

bordercollie Myytin Elämän Tarkoitus, om. Anna Savolainen, Laukaa

bordercollie Amazeme Went So Wild, om. Minna Iso-Tuisku, Mikkeli

Pohjoismaiset maaottelut

Ajokoirien Pohjoismaiden maaottelu 29.-30.11.2025 Morgedal, Norja Joukkueenjohtaja Roland Sundfors, Kruunupyy Kaspilanmäen Domina, om. Tero Varis, Joensuu Orion, om. Tomi Koivisto, Kemi, Woliz Viri, om. Matti Hietala, Tampere, Jäniksenhaukun Vilu, om. Aatu Ahomäki, Ylöjärvi

Linnunhaukku Suomi-Ruotsi-Norja maaottelu 6.-7.9.2025 Rena, Norja Joukkueenjohtaja Tanja Raivio, Puumala suomenpystykorva Kirjalan Nimi, om. Jarmo Pyykönen, Nurmes suomenpystykorva Pettukangas Halla, om. Anni Kinttu, Liperi, pohjanpystykorva Tervashatelon Ani, om. Ari Saastamoinen, Lieksa pohjanpystykorva Rinkkavaaran Rita, om. Ari Pitkänen, Taivalkoski

Beaglein Suomi-Norja-Ruotsi maaottelu 2 1.-22.11.2025 Nurmijärvi, Joukkueenjohtaja Ossi Hilden, Kouvola Tervapekan Aramis om. Tiina Nerep, Ilmajoki Pyssyniemen Ajo-Alko om. Kari-Pekka Makkonen, Kuopio, Papinniemen Iisak om. Juho Lehtoranta, Toivakka

Dreeverien PM 5.12.2025 Stadefjord, Norja Joukkueenjohtaja Matti Perälä, Koura Piipanlauman Tosi-Rauha, om Terhi Perälä, Seinäjoki Rousen Brown Beast, om Henri Myöhänen, Kuopio Säpätyn Halla, om. Hannu Kukkonen, Parkano Cipacan Natalia, om. Pirita Hahtonen, Polvijärvi

Noutajien PM 6.-7.12.2025 Brahetrolleborg, Tanska Joukkueenjohtaja Petteri Hirvonen, Vantaa labradorinnoutaja Falconfields Apollon, om. Pia Kujanpää, Nurmijärvi labradorinnoutaja Hiertagård’s Aramis, om. Esa Valkonen, Laukaa labradorinnoutaja Batmoors’ Anfield Harvey Elliott, om. Tomi Sarkkinen, Vantaa labradorinnoutaja Starcreek Spartacus, om. Janne Lähteenaro, Kouvola labradorinnoutaja Falconfields Artemis, om. Joanna Kujanpää, Vantaa labradorinnoutaja Stenhøjgårds Moses, om. Petteri Hirvonen, Vantaa

Pointtereiden maaottelu 20.3.2025 Bredebro, Tanska Joukkueenjohtaja Marko Stålnacke, Rovaniemi Peltoluovin Pyhä Sylvi, om. Jaakko Liimatta, Sastamala Troll-Leiken`s Joker, ohj. Jaakko Liimatta, Sastamala Tawastian Oslo, om. Mikael Grahn, Vöyri

PM-25 Riekkokirhveen HQ Hela, om. Marko Stålnacke, Rovaniemi

Nuorten kilpailutoiminta

Nuorten TOKO:n suomenmestarit 2025

14–18 v - sarjassa ALO-luokka

1. sija Pihla Markkanen

2. sija Veera Murtomäki

14–18 v - sarjassa AVO-luokka  1. sija Saana Polttokallio

Nuorten rally-tokon suomenmestarit 2025

10–13 v. -sarja ALO-luokka

1. sija Peppi Ryhänen

2. sija Pinja Liukkonen

14–18 v. -sarja ALO-luokka

1. sija Eveliina Huhmarkangas

2. sija Anni Meriläinen

3. sija Minea Lappi

10–13 v. -sarja AVO-luokka 1. sija Sofia Winqvist

14–18 v.-sarja AVO-luokka

1. sija Pihla Markkanen

2. sija Minea Lappi

3. sija Jessica Parikka

14–18 v. -sarja VOI-luokka

1. sija Sohvi Wrangell 2. sija Sanelma Hakanpää

10–13 v. -sarja MES-luokka

1. sija Kiia Koro

14–18 v. -sarja MES-luokka

1. sija Pihla Markkanen

2. sija Veera Murtomäki

3. sija Pihla Markkanen

Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn finaali

1. sija Alexandra Beatrice Ambrus, Romania

2. sija Selina Norppa

3. sija Marta Dovane, Latvia

Junior handler -suomenmestarit 2025

1. sija Maisa Turunen

2. sija Veera Murtomäki

3. sija Vivianna Kivelä

4. sija Lilja Virtala

5. sija Liisa Turtiainen

Junior handler -Pohjoismaidenmestaruuskilpailu

Herning, Tanska 8.11.2025

Joukkuekilpailu

2. sija Team Finland (Maisa Turunen, Roosa

Kangasniemi, Selina Norppa, Veera Murtomäki)

Junior handler edustajat kansainvälisissä kilpailuissa:

Crufts Birmingham, Englanti 6.-9.3.2025

Selina Norppa

Euroopan Voittaja -näyttely

Brno, Tsekki 10.-13.4.2025

Vivianna Kivelä

Maailman Voittaja -näyttely Helsinki, Suomi 8.-10.8.2025

Selina Norppa

LIITE 12.

TILINPÄÄTÖS

KONSERNITULOSLASKELMA

toiminta Järjestötoiminta

Kulut

varsinainen toiminta Tuotot

sijoitus- ja rahoitustoiminta

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Kennelliiton vuosikertomus 2025 by Kennelliitto - Issuu