Skip to main content

Kehotus. 4/2015 Travels & Journeys

Page 1

KEHOTUS. 4/2015

Travels & journeys


pää(tön)kirjoitus.

Joskus on kai hyvä olla ylpeä itsestään? Tämä kirjoitus on ehkä jonkinlainen kasvutarina. Aion tehdä jotain mitä aika moni, myös minä mukaan lukien pelkään. Tässä kirjoituksessa pohdin oman ajatusmaailmani kasvua ja sitä miten olen tässä matkan aikana muuttunut. Uskon että jokainen, katsoessaan omaa elämäänsä taaksepäin huomaa asioiden muuttuneen ja tajuaa miten paljon on oppinut asioita. Minulle elämässä yksi tärkeä muutoskohta on opintojen aloitus Helsingin yliopistossa Kehitysmaatutkimuksen oppiaineessa. Olin vielä lukiossa aika piittaamaton maailman epäreiluudesta ja en vielä tajunnut maailman epäkohtia. Samalla en välittänyt ympäristöstä niin paljon kuin nyt. Miten tämä muutos on tapahtunut ja miksi? Miten roskia luontoon heittävästä angstiteinistä tulee maailman epäkohtia pohtiva kansalaisyhteiskunnan aktiivinen jäsen. Muutos on vaatinut paljon aikaa ja opinnoilla on ollut siihen varmasti suuri merkitys. Opintojen myötä oma ajatusmaailma on laajentunut ja se on saanut uusia piirteitä. Se on vaatinut paljon itselle tärkeiden asioiden uudelleen ajattelua ja pohtimista siitä mitä oikeastaan haluaa tehdä ja miten. Ajatus maailman parantamisesta on saanut uusia muotoja ja ”valkoisen miehen taakka” on saanut uuden muodon. Omia ajatuksiaan ja tekoja on joutunut pohtimaan kriittisesti ja oman asemansa kyseenalaistamaan globaalissa maailmassa. Yksi tärkeä tekijä on myös ympäröivä opiskelijayhteisö, se antaa tukea ja turvaa näissä pohdinnoissa. Oma aktiivisuus ainejärjestötoiminnassa on laajentanut ajatusmaailman lisäksi myös sosiaalista elämää. Se on myös antanut itsevarmuutta ja onnistumisen kokemuksia. Se on antanut varmuutta tehdä asioita joista tuskin olisin edes unelmoinut lukiossa. Seuraavaksi teen jotain mitä teen todella harvoin, aioin kehua itseäni. Onnistumisten kautta sitä on alkanut huomaamaan miten sitä on alkanut oppia ottamaan vastuuta ja pystyy tekemään aika hienoja asioita. Minulle esimerkiksi esiintyminen on pitkään ollut vaikeaa ja sitä se on osittain edelleen, mutta silti olen pystynyt puhumaan vaikeista asioista erilaisten yleisöjen edessä. Esiintyminen kyllä jännittää edelleen mutta samalla kokemus, siitä että oikeasti pystyy siihen, on vahvistunut. Samalla voin myös ylpeästi sanoa että on aika hienoa että olen pystynyt päätoimittajana tuottamaan neljä mahtavaa lehteä, tässä apuna on ollut mahtavat kanssaopiskelijat. On oikeastaan aika jännää huomata itsensä sanovan näin mutta joskus kannattaa pysähtyä miettimään niitä hienoja asioita joita on tehnyt ja olla oikeasti ylpeä myös itsestään. Joskus on myös hyvä pysähtyä nauttimaan elämästä, tässä lehdessä sivulla 17 on värityskuva, jonka yhtenä tarkoituksena on antaa tähän mahdollisuus. Olkaa siis ylpeitä itsestänne ja toisistanne. Muistakaa myös pysähtyä nauttimaan niistä onnistumisen hetkistä. Rauhaa ja rakkautta, Konsta

3


kehotus 4/2015 vakiot. Päätoimittaja

s. 3 pää(tön)kirjoitus

Konsta Naumi

s. 15 hallituspalsta

Ulkoasu ja taitto Konsta Naumi Kirjoittajat Konsta Naumi Meeri Tiensuu Emily Höckert Joel Lindberg Laura Kanninen Oskari Ihalainen Minna Ala-Mantila Assi Pakarinen Kannen kuva Konsta Naumi

s. 20-21 kehitysmaatutkijan kirjahyllyllä: Anja Nygren s. 31 kehon kuvia

“Ehdottomalla varmuudella voin kuitenkin sanoa, että kokemattomuudesta huolimatta, 90% ajasta kaikki sujui aivan täydellisesti ja ilman ongelmia.” s. 15

Paino Picaset Painos 50 kpl Palaute kehotuslehti@gmail.com Julkaisija Kehitysmaatutkimuksen opiskelijat ry. Printin ISSN 2342-9364 Verkkojulkaisun ISSN 2342-9488

Kehotus saa HYY:n järjestölehtitukea

4

s. 31

“Erityisenä piirteenä kotikirjahyllystään Nygren mainitsee ulkomaalaisen lastenkirjallisuuden, jonka upeita kuvituksia hän rakastaa.” s. 20-21


vain tässä lehdessä. s. 6-8 little travel stories/pieniä matkatarinoita s. 9-12 vieraalla maalla vai vieraana maassa s. 13-14 spray the world s. 16 lumoava lohja: hallituksen virkistysmatka Uudenmaan suurimman järven rannoille s. 17 coloring picture by Ella Walden s. 18-19 wanderlust vai sittenkin lost? s. 22-23 from unioninkatu to utrecht- story of one kehari s. 24-26 yksin matkaavat naiset s. 27-30 maabongarin kanssa unicafessa

“Itse huomasin kerran vähätteleväni matkaa, joka kohdistui yhteen eurooppalaiseen kaupunkiin. ”Se nyt vaan on tuollainen pikkureissu.” s.18-19

”Matkailija on vieras joka on jossain paikassa vain väliaikaisesti kylässä. Kehitysmaatutkimuksen kontekstissa on mielenkiintoista pohtia vieraan roolia toisten kotien järjestelijänä.” s.9-12

s. 13-14

“Pyöräilyretki Keniassa, jolla näki antilooppeja ja seeproja.” s. 6-8

5


Little travel stories/ Pieniä reissutarinoita Collected by: Konsta Naumi & Meeri Tiensuu Illustration: Ella Walden

Reissuruokaa: “Olin hollantilaisen miehen kanssa Kolumbiassa ja löysimme kookospähkinän ja päätimme, että haluamme saadan sen avatuksi ja syödä sisällön. Yritimme hakata sitä auki erilaisilla kivillä ja muilla välineillä, joita löysimme. Monen tunnin työn ja puhkimisen jälkeen saimme sen auki, mutta se oli homeessa…” Tuhoslaikkari

“Luulin chiliä pavuksi, joka tosiaan olikin chili. Itkin monta päivää sen jälkeen.” IsoPenis89 “Intialainen ateria Myanmarissa, jonka seurauksena sain ripulin ja mustan silmän.” IndianPaleAle

Encounters with animals: “Ensimmäinen kohtaaminen kämmenen kokoisen hämähäkin kanssa, joka päätyi puukkojahtiin hostellihuoneessa.” IndianPaleAle

“Pyöräilyretki Keniassa, jolla näki antilooppeja ja seeproja.” Matkalla mutta minne

6

“I once lived 6 weeks with a huge blind Aldabra giant tortoise. I wonder how s/he is nowadays as I was the only one feeding it as it was blind and didn’t find food by itself. :(“ Somebody


Mielenkiintoisia yöpymisiä: “Brasilialaisen sotilasperheen koti suljetulla sotilasalueella. Diktatuurin kannatus demokratian sijaan oli huikea.” Karvaspassi

“Yövyin kerran Afrikkalaisen kuvernöörin lomamökissä. Lisäksi Japanin kapselihotellit ovat jääneet mieleen.” Anna

“Vuoristokylä Himalajalla, jossa vuode maksoi 70 rupiaa (n. 1e). Hintaan sisältyi oma kokki sekä terassi vuorilaaksoon päin.” IndianPaleAle

Hauskoja kohtaamisia: “Autoin yhtä rekkakuskia käynnistää sen rekkaa Brasiliassa, oli aika kokemus ilman yhteistä kieltä tai kokemusta rekoista. Mut mitäpä siinä, rohkeesti vaan kuskin paikalle ja kaasua polkemaan ja kyllähän me se rekka saatiin käyntiin. Tätä oli vielä edeltäny se että missattiin meiän bussi takaisin kaupunkiin kun oltiin käyty mineraaliluolassa. Everything happens for a reason, i guess!” Matkalla mutta minne?

“Törmäsin Etelä-Afrikassa ravintolassa Desmond Tutuun, joka oli menossa tapaamaan Martti Ahtisaarta.” Tuhoslaikkari

“Kysyin neuvoa eräältä mieheltä bussiasemalla. Otimme saman bussin ja päädyin majoittumaan tämän miehen kotiin hänen vaimonsa ja kolmen lapsensa vieraaksi.” Reissari123

Kaipauksia reissuilla: “Oma sänky, ehdottomasti, mikään ei voita sitä kun pääsee tuttuun “Lämmintä suihkua, lohta ja Stockan jouluvaloja.” ja turvalliseen omaan pehmeään sänkyyn, hostellien ei-niinmymmeli pehmeiden sänkyjen jälkeen.” Matkalla mutta minne?

“Yksin reissatessa kaipaa kavereita, joiden kanssa voi olla vain hiljaakin.” Tuhoslaikkari

7


Reissuista opittua:

“Todennäköisesti joudut odottamaan. Älä ota sitä henkilökohtaisena loukkauksena.” Reissari123

“Kysele paljon.” IsoPenis89

“Älä pysähdy risteyksiin vaan jatka eteenpäin oli suunta mikä tahansa.” Karvaspassi

Unforgettable moments (the good and the bad): “Arriving in a country without a flight ticket away from there. Got hold at the airport and threaten to be taken to detention. It was my bad though as it had clearly said in the maahansaapumisohjeet to have a return ticket. Then I realized how it feel to be "paperless" and "illegal" and not free to travel anywhere you want. And it is so unfair.” Somebody

“Nyt maalailen: Autio hiekkaranta, keskiyö pienessä kalastajakylässä keskellä ei mitään, ei sähköä, ei vastarantaa. Vain minä, tähdet ja meri. Meri täynnä pieniä tähtiä (eli pimeässä hohtavaa planktonia) ja taivas täynnä tuhansia oikeita tähtiä. Olin kahden tähtitaivaan välissä, eikä ollut mihinkään kiire. Olin siinä koko yön ja tanssin tähtien kanssa.” Karvaspassi

8

“Lähdin 10 tunnin bussimatkalle. Keskellä matkaa ainoa tie oli "remontissa", eli sitä räjäytettiin pois. Ei siinä sitten liikuttu eteen eikä taakse moneen tuntiin. Muuten mukavaa mutta jos on hirveä #turistitauti eikä vessaa plus 5 kilometriä autojonoa takana ei voi käydä puskassakaan on olo melkoisen tukala. Epäonni oli kova.” Karvaspassi “Kun olin yksin viidakossa pitkän trekin jälkeen, alasti puhdistautumassa vuoristopurossa ja katselemassa viidakon lehvistön välistä suodattuvaa valoa.” IndianPaleAle

“Nyt tulee aika siirappinen mutta Naxoksen saari Kreikassa,Apollon temppelin portin juurella kalliolla näkymä merelle ja meitsi kysyy sen suurimman kysymyksen mitä ihmiseltä voi kysyä: Haluatko viettää loppuelämäsi mun kanssa?” Matkalla mutta minne?


Vieraalla maalla vai vieraana maassa? Teksti: Konsta Naumi & Emily Höckert Kuvat: José Luis Alvarado Namoyori (s.9) & Emily Höckert

Moni kehitysmaatutkija pyrkii matkoillaan mahdollisimman pieneen vahinkoon kohdemaassa ja tavoittelee usein sitä autenttista kokemusta eli kohtaamisia paikallisten ihmisten kanssa ja kokemuksia uudesta kulttuurista. Mutta mitä eettinen ja ekologinen matkailu pitää sisällään ja miten vastuullisen matkailijan tulisi toimia matkoillaan. Keskustelimme aiheesta tutkija Emily Höckertin kanssa.

9


Höckert on opiskellut matkailututkimusta Lapin yliopistossa ja kehitysmaatutkimusta Göteborgin ja Uppsalan yliopistoissa. Hän on työskennellyt Nicaraguassa kehitysyhteistyötehtävissä ja osallistunut YK:n matkailujärjestö UNWTO:n koulutukseen. Hän on ollut matkailututkimuksen jatko-opiskelijana Lapin yliopistossa vuodesta 2011 ja työskennellyt väitöskirjaa tehdessään Helsingin yliopistossa, Suomen Akatemian rahoittamassa ja Jussi Pakkasvirran johtamassa POLITOUR-hankkeessa (Policies and Practices of Tourism Industry in Central America). Omassa väitöskirjassaan Höckert keskittyy tutkimaan vieraanvaraisuuden etiikkaa ja vastuullisia kohtaamisia matkailun kehittämistyön maailmoissa. ”Tuon työssäni yhteen matkailututkimuksen ja kehitysmaatutkimuksen keskustelut paikallisten osallistumisesta ja kestävästä kehityksestä. Olen erittäin kiitollinen kaikesta P O L I TO U R hankkeen ja kehitysmaatutkimuksen o p p i a i n e e n tarjoamasta tuesta ja inspiraatiosta. Näen, että matkailututkimuksessa kaivataan kipeästi juuri ke h i t y s m a a t u t k i m u k s e n arvolähtöisyyttä, tasaarvoisuuden edistämistä, sekä länsimaalaiskeskeisen kehitysajattelun kyseenalaistamista.”, Höckert miettii. Juuri väitellyt Höckert pohtii väitöskirjassaan “Ethics of Hospitality – Participatory Tourism Encounters in the Northern Highlands of Nicaragua” kohtaamisia joissa kehitystyöntekijät ja tutkijat auttavat paikallisia osallistumaan matkailukehitykseen. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella eri toimijoiden kokemuksia osallistavista maaseutumatkailuhankkeista. Höckert tuo esiin miten vieraiden vahva halu auttaa – ja esiolettamukset siitä millaista apua toiset tarvitsevat – saattaa lähes hiljentää autettavan. Väitöskirjan teoreettiset näkökulmat jälkikolonialistinen kritiikki ja hermeneuttinen fenomenologia

10

kannustavat valmiuteen kyseenalaistaa omia tapoja toimia, ajatella ja olla. Höckert kertoo, miten hän graduntekijänä matkusti San Ramóniin rinkka täynnä kehitysoptimismia. Hän kirjoitti gradunsa matkailun positiivisista vaikutuksista naisten ja nuorten voimaantumiseen. Mutta kun Höckert palasi Nicaraguaan ja San Ramóniin vuonna 2011 keräämään aineistoa väitöskirjaansa varten, hän huomasi ilmapiirin muuttuneen: ”Paikalliset olivat huolestuneita matkailijamäärien laskusta ja suurista lainoista jotka he olivat ottaneet matkailukehitystä varten. Samalla monet ilmaisivat väsymyksensä matkailun kehittäjiin, tutkijoihin ja vapaaehtoisiin, jotka saapuivat jakamaan erilaisia neuvoja miten matkailupalveluja ja –puitteita pitäisi parantaa.” Höckert kertoo esimerkin Doña Hildasta, joka oli majoittanut vieraita jo 1980-luvun solidaarisuusliikkeen ajoilta asti. Doña Hildan luona vieraillut matkailukonsultti oli ilmaissut, ettei majoitus ollut tarpeeksi hyvätasoista turisteille – vaikka matkailijoiden huoneet olivat paremmin varusteltu kuin perheen oma koti. Myöhemmin Doña Hilda ja muut matkailun kanssa työskentelevät päättivät, että asiantuntijat jotka eivät suostu kuuntelemaan heitä, eivät olisi enää tervetulleita heidän koteihinsa. Tässä tilanteessa Höckert alkoi vahvasti kyseenalaistaa omia valmiuksiaan kuulla mitä haastateltavat hänelle kertoivat. Hän huomasi pitäneensä lähes itsestään selvänä myös sitä, että paikalliset olisivat kiinnostuneita osallistumaan akateemiseen tutkimukseen. Höckert kuvaa hämmennystään: ”Mietin, että pitäisikö minun vain pakata reppuni, valita kokonaan uusi keissi tai lähteä vaan kotiin. Mutta maiseman


vaihtamisen sijaan päädyinkin vaihtamaan matkalukemisiani.” Höckert huomasi, että erityisesti jälkikolonialistisen filosofian keskustelut vieraanvaraisuudesta tarjosivat uuden, vaihtoehtoisen näkökulman tarkastella osallistumisen ja osallistamisen periaatteita. Nämä vieraanvaraisuuden keskustelut auttoivat häntä ymmärtämään miten esiolettamuksemme asioista ja toisista ihmisistä saattaa rajoittaa avointa dialogia. Vieraanvaraisuus-tilan tekemistä toiselle Vieraanvaraisuus teema voi tuntua hieman epämääräiseltä, joten on ehkä syytä pohtia sitä vielä hieman tarkemmin. Vieraanvaraisuudessa on kyse tilan tekemisestä toiselle. Vaikka vieraanvaraisuus on keskeinen teema matkailussa, se on myös peruskysymys etiikasta ja ihmisyydestä. Höckertin mukaan vieraanvaraisuuden käsitteen avulla voimme pohtia miten suhtaudumme toisiin ja itseemme. Ranskalaiset filosofit Emmannuel Levinas ja Jacques Derrida keskustelevat vieraanvaraisuuden etiikasta, joka sisältää ajatuksen avoimuudesta toista ja toiseutta kohtaan. Levinas kritisoi länsimaalaisen filosofian ja ajattelutavan itsekeskeisyyttä, jossa jopa vieraanvaraisuus ja vastuullisuus nähdään vapaan yksilön spontaanina toimintana. Hänen mukaansa vastuullisuus ja eettinen toiminta ovat kuitenkin mahdollisia ainoastaan kohtaamisissa toisen kanssa, Höckert kertoo. Ajatus vieraanvaraisuudesta vaatii valmiutta keskeyttää omat tavat toimia, ajatella ja olla. ”Tämä ajatus etiikasta ja vieraanvaraisuudesta vaatii kiinnittämään huomiota siihen miten toivotan toisen ihmisen tervetulleeksi, ja miten toinen vastaanottaa minut, Höckert jatkaa.” On selvää, että vieraanvaraisuus tarjoaa monia analyysin ja abstraktion tasoja. Hedelmällisin ja luonnollisin konteksti pohtia vieraavaraisuutta on koti. Mutta koti voi olla fyysinen tai metaforinen: kotimaa, kotikaupunki, asunto tai talo jota kutsumme kodiksi tai vaikka internetin kotisivu. Levinasin ajatus liittyy ennen kaikkea ontologiseen kotiin, jonka jaamme muiden kanssa. Höckert tarkastelee tutkimuksessaan sitä, miten teemme tilaa toiselle fyysisissä kodeissa, keskusteluissa ja omassa mielessämme. Nämä kysymykset

ovat erityisen tärkeitä kun haluamme kehittää, auttaa ja tutkia. Höckertin mukaan avoimuus ja tilan tekeminen toiselle eivät voi olla yksin kenenkään vastuulla. Ajatus vieraanvaraisuuden etiikasta kannustaa sekoittamaan rooleja vieraan ja paikallisen, auttajan ja autettavan välillä sekä jättämään oven auki ennakoimattomille ja yllättäville asioille. On tärkeää huomioida, että vieraanvaraisuuteen ja osallistumiseen liittyy aina riskejä: vieras saattaa sotkea, viipyä liian pitkään tai tulla jopa jäädäkseen. Höckert kiinnittää tutkimuksessaan huomiota siihen, miten reilusti ja avoimesti vieraanvaraisuuden tai osallistumisen ehdoista neuvotellaan. Teema on noussut ajankohtaiseksi myös Suomessa, erityisesti siinä miten suhtaudumme ja otamme vastaan turvapaikanhakijan: ”Parhaillaan neuvotellaan siitä, ketkä voidaan toivottaa tervetulleiksi ja millä ehdoin. Olemme aivan vieraanvaraisuuden peruskysymysten äärellä: miten vastaanotamme vieraan joka saapuu ovellemme. Ajatus vieraanvaraisuudesta tarjoaa tilaisuuden kääntää vieraan tulemiseen liittyvä uhka mahdollisuudeksi kohdata toinen. Siksi olisi hienoa, jos oman kodin avaamiseen liittyvistä peloista ja mahdollisuuksista käytäisiin avointa ja rakentaa keskustelua.”, Höckert miettii Hö c kert in nostaa esill e myö s sen m iten kansainvä lisen m at kailun ja pako l aist il anteen risteysko h dassa o n h ieno m ah do l lisuus po h t ia sitä m il laista avo im uut ta odo tam m e m uilta ja m iten teem m e t ilaa to isell e. E sim erkiksi l ento kent ill ä , satam issa tai ko t ien ov im ato issa lukevat tervet ul o nto ivo t ukset eivät o l e sel väst ikään tarko itet t u kaikil le. L änsim aalaisell e m at kailijall e m aail m a o n kuitenkin avo in ja kiiltävä kant iset m at kal eh det kannustavat t uristeja pysym ään liikkeessä . ”Jos odotamme muilta lähes ehdotonta vieraanvaraisuutta, ilman että olemme avoimia muita kohtaan, tuo mieleen epämukavan kaiun – jos ei kolonialistisesta – niin ainakin itsekeskeisestä ajatusmaailmasta”, Höckert sanoo.

11


Kohtaamisia ja vastuullisuutta Parhaassa tapauksessa matkailu edistää kulttuurien välistä ymmärrystä ja kunnioitusta ja oppimisen muilta. Suomessa Reilun matkailun yhdistys on vuodesta 2003 toiminut vastuullista matkailua ajavana järjestönä. Yhdistyksessä koetaan tärkeänä, että vastuullisuus ja eettisyys ymmärretään niin matkailijoiden, matkailua tutkivien kuin matkailualalla työskentelevienkin keskuudessaVastuullisessa matkailussa on viime vuosina käytetty slogania: ”Vastuullinen matkailukehitys luo parempia paikkoja elää, ja vierailla. Siinä järjestyksessä”. Vastuullinen matkailu ottaa huomioon niiden hyvinvoinnin jonka luona vieraillaan. Tämä ajatus nähdään matkailuteollisuudessa aika radikaalina ajatuksena, sillä huomio on yleensä kiinnitetty turistien v i i h t y v y y t ee n . Jos taas näemme, että koko maapallo on yhteinen ko t i m m e , voimme miettiä sitä, että miten esimerkiksi lentoliikenteestä a i h e u t u va t saasteet vaikuttavat meidän kaikkien mahdollisuuksiin elää hyvää elämää. ”En haluaisi sanoa, että tietynlainen matkailu on aina hyvää tai aina negatiivista. Vaikka all-inclusive matkailu jättää usein vain hyvin vähän tuloja matkakohteeseen, Lonely Planet –matkaoppaiden sloganit ’living on the shoestring’ tai ’off the beaten track’, eivät nekään ehkä ole paikallisten kannalta parhaita matkailun muotoja. Yksi aivan perusjuttu voisi olla, että matkailijat käyttäisivät mahdollisimman paljon paikallisia matkailupalveluja ja maksaisivat näistä palveluista reilun hinnan. San Ramónin kylissä paikalliset matkailuyrittäjät pahoittelivat sitä miten osa vapaaehtoistyötä tekevistä matkailijoista ja reppureissaajista eivät olleet valmiita maksamaan ruuasta ja majoituksesta. Maksavien turistien puuttuessa perheet

12

olivat joutuneet maksamaan kahvipavuilla matkailukehitystä varten ottamiaan lainojaan.” Samalla on tärkeää pohtia myös sitä miten keskustelumme lomamatkoista rakentaa maailmankuvaamme ja voi osiltaan jopa vahvistaa stereotypioita: ”Tutkimukseni kautta haluaisin ennen kaikkea rohkaista pohtimaan stereotypioitamme ja esiolettamuksia muista. Ja mihin nämä oletukset perustuvat. Esimerkiksi: että lämpimissä maissa asuvat ihmiset ovat vieraanvaraisempia kuin meillä?”, kertoo Höckert. Me

länsimaalaisina olemme erityisessä asemassa siinä miten pystymme matkustamaan ja miten pääsemme kokemaan erilaisia kulttuureja ja paikkoja, on tärkeää t i e d o s t a a tämä ja pohtia mitä teemme ja miksi. Keskiössä t a i t a a olla miten suhtaudumme paikallisiin ja pohtia miten käyttäydymme niin että olemme myös tervetulleita uudestaan:

”Matkailija on vieras joka on jossain paikassa vain väliaikaisesti kylässä. Kehitysmaatutkimuksen kontekstissa on mielenkiintoista pohtia vieraan roolia toisten kotien järjestelijänä. Vieraanvaraisissa kohtaamisissa avoimuus ja huomioon ottaminen eivät ole vain emäntien ja isäntien vastuulla – myös vieraan on oltava avoin ja hienotunteinen emäntiä ja isäntiä kohtaan. Mielestäni eettiset kohtaamiset eivät voi perustua sääntöihin, vaan ihmisten väliseen reiluuteen ja avoimuuteen. Toisen avoimesta kohtaamisesta,vieraanvaraisuudesta, vastuullisuudesta ja osallistumisesta tulee mahdollisia kun olemme valmiita yllättymään.”


d!

S

h e wo t y a rl r p

Street art is something I have always been interested and found both beautiful and thought-provoking. It is something I like to photograph. Whether it is the historical Berlin Wall, urban suburbs of Croatia or narrow streets of Olinda, street art is always there to tell a story. So my message in the form of photographs is: Spray the world!

Text and photos: Konsta Naumi

13


14


hallituspalsta.

Ainejärjestötoiminta avartaa -matkakertomus vuoden hallitustoiminnasta Kehossa Teksti: Joel Lindberg

Suunnilleen vuosi tämän lehden julkaisemisesta taaksepäin istuimme Uudella Ylioppilastalolla valitsemassa koko seuraavan vuoden kestävän matkan jäseniä. Matkalle mukaan valikoitui fuksiporukka, jonka kanssa sitten tehtiin matkasuunnitelma koko Kehoa varten, ja vietettiin intensiivinen vuosi järjestäessä monipuolista ohjelmaa Keholaisille. Kokemattomina matkailijoina opimme monien kokemusten kautta, miten toimia, kun eteen tulee esteitä, niin Alina-salin tuntemattomissa sopukoissa kuin toiminnassa todella laajan järjestöviidakon seassa. Ehdottomalla varmuudella voin kuitenkin sanoa, että kokemattomuudesta huolimatta, 90% ajasta kaikki sujui aivan täydellisesti ja ilman ongelmia. Yhteisen tekemisen lisäksi vuoteen on kuulunut myös, paljain jaloin matkustettavan Intian rinnkareissun tavoin, itsetutkiskelua ja kehittymistä, joka alkoi samaisesta kokouksesta vuosi sitten. Kaikkia asioita ei kuitenkaan muista tai pysty tekemään yksin, jos on matkalla koko vuoden, ja siihen tarvitaankin matkaseuraa. Sitä on saatu kaikista niistä Keholaisista, jotka ovat olleet mukana toiminnasta, ja ERITYISESTI aivan mahtavasta hallituksesta, joiden kanssa tätä matkaa on tehty. Nyt matkalle lähdöstä on kulunut jo melkein vuosi, ja on aika palata sitä edeltäneeseen arkeen. Mitä vuodesta sitten jäi käteen? Uutta kokemusta? Kuvia? Matkamuistoja? Elämyksiä? Varmasti näitä kaikkia, vaikka välillä “matkamuistoissa” on pieniä katkoksia ja kuvat eivät onnistuneet aina olemaan mitenkään imartelevia. Näiden lisäksi toiminnassa on tullut vastaan myös ongelmatilanteita, joista ainakin muutama palaa mieleen vielä myöhemminkin. Silti kaikkein eniten on vuodesta jäänyt positiivinen mielikuva, täynnä muistoja sitseistä, siivoamisesta, leffailloista, Kehon tarjoamasta ruuasta, pittoreskeista maisemista, siivoamisesta ja hyvästä yhteistyöhengestä ehkäpä jopa talkoohengestä näin pääministerimme innoittamana. Vuosi kului, ja uusi vaalikokous pidettiin juuri äskettäin. Keholle valittiin uusi hallitus, jonka varsinainen matka alkaa vuoden alussa, ja näin dramaattisesti päättyy samalla vuoden 2015 hallituksen taival. Onnittelut uudelle hallitukselle — ainejärjestötoiminta tulee olemaan silmiäavaavaa ja hauskaa. Tapahtumarikkaasta vuodesta kiitos kuuluu Keholaisille, Kehotuksen päätoimittajalle, ja ehdottomasti kaikille vuoden 2015 hallituksen jäsenille, joiden ansiosta itselläni ja myös koko Keholla on ollut aivan mahtava vuosi.

15


Lumoava Lohja:

Hallituksen virkistysmatka Uudenmaan suurimman järven rannoille Teksti ja kuva: Laura Kanninen

Matka Lohjalle hiipi mieliimme pikku hiljaa jo kevään 2015 aikana. Asiasta puhuttiin aluksi hyvin hypoteettisella tasolla, mutta viimeistään syksyn 2015 alussa päätimme todella toteuttaa projektin. Matkan suunnittelu alkoi majoituksen hankkimisella. Majoitukseksi valikoitui hyvin pian taloudenhoitajan isoisän omistama mökki, lähinnä kustannussyistä johtuen. Lohjalla voi kuitenkin majoittua myös esimerkiksi hotellissa, hostellissa tai jopa kartanossa, riippuen matkailijan budjetista. Majoituksemme sijaitsi Mustion kartanon pittoreskeilla l ä h i m a i l l a . Ainakin osalle matkaseurueestamme mahdolliset Lohjan kreivit olivat suuri motivaattori matkalle. Kaiken kaikkiaan pystyn suosittelemaan majoitustamme lämpimästi, vaikkakin suhteet alueelle ovat avuksi majoituksen saamisessa. Majoitus oli erittäin mukava ja maisemat kauniit. Bonusta oli puulämmitteinen sauna ja hyvät aktiviteettimahdollisuudet. Matkasimme Lohjan järven rannoille autoilla, mikä sujui ongelmitta (onhan Lohja E18-moottoritien varrella). Hankimme ruuat paikallisesta marketista, sillä majoituksessamme ei valitettavasti ollut tarjolla ruokaa. Kommunikointi paikallisten kanssa sujui

16

hyvin. On kuitenkin tärkeää huomioida, että ruotsin kieli on yleinen äidinkieli monille Lohjalaisille ja varsinkin Mustion alueella asuville. Tämä näkyi esimerkiksi ruotsinkielisissä tienviitoissa, jotka hankaloittivat suunnistamista. Kaiken kaikkiaan kulttuurierot eivät kuitenkaan iskeneet meihin kovinkaan pahasti. Lohja tarjoaa paljon aina paikallisista viinitiloista Suomen kenties tunnetuimpaan luolaan, Torholan luolaan. Suosittelen lämpimästi käymään Alitalon viinitilalla. Muita nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Suomen kolmanneksi vanhin harmaakivikirkko Lohjan Pyhän Laurin kirkko, Tytyrin kaivosmuseo, Elias Lönnrotin lapsuuden koti sekä monet muut mielenkiintoiset museot. Tekemistä löytyy siis helposti. Lohjanjärvi on Uudenmaan suurin järvi ja sen kalavedet ovatkin todistetusti hyvät. Muistathan kuitenkin laittaa kalastusluvat kuntoon! Muita aktiviteetteja kohteessamme ovat mm. haravointi (jota teimme tälläkin matkalla ahkerasti), puiden hakkuu, lautapelit sekä saunominen. Tältä matkalta ei kreivejä tarttunut mukaan, mutta sitäkin suurempi kiitollisuus siitä millaisessa porukassa on saanut vuoden viettää.


17


Wanderlust – vai sittenkin lost? Kirjoittaja on kehitysmaatutkimuksen opiskelija, joka on matkalla jatkuvasti. Ainakin se itse luulee niin. Kuvitus: Ella Walden

Se on täällä taas. Nimittäin Suomen talvi. Ja sen mukana pimeys, kylmät ilmat, loska ja yleinen ankeus. Ja matkakuume. Se iskee allekirjoittaneeseen (ja nopean ei-akateemisen empiirisen tutkimukseni myötä myös muihin kanssaopiskelijoihini) yleensä näinä alkutalven synkkinä iltoina, kun valoisaa aikaa päivästä alkaa olla vähemmän kuin lain mukaan olisi sallittavaa. Se saa synkeyteen ja maailmantuskaan vajoavan kehariopiskelijan ajautumaan lentotarjousten ja matkasuunnitelmien pariin. Itse eksyin vertailemaan lentojen hintaa Havannaan ja Cancúniin. Tiedän, etten ole kovinkaan erityinen kehitysmaatutkimuksen opiskelija tällä kyltymättömällä kaipuullani matkoille. Tai pikemminkin reissuun. Keholaisten illanistujaisissa jaetaan usein reissutarinoita, kokemuksia ja elämyksiä eri puolilta maailmaa. Puheen sorinaa kaunistaa haaveet esimerkiksi siitä, lähtisikö seuraavaksi vaellusreissulle Alpeille, junamatkalle Siperian halki vai sittenkin surffaamaan Madagaskarin aalloille. Toiveita, haaveita sekä reissuvinkkejä jaetaan hyvällä mielellä, vinkkejä kysytään ja toisaalta muiden reissukertomuksia kuunnellaan inspiroituen. Oppiaineeseemme liitetään vahvasti kokemukset ulkomailla olemisesta ja elämisestä, matkustamisesta, ihmisten ja kulttuurien kohtaamisesta. Monella opiskelijalla tuollaisia kokemuksia onkin - toisilla enemmän ja toisilla vähemmän

18

- ja se on varmasti yksi tekijä, joka luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se voi välillä tuntua myös raskaalta, eräänlaiselta velvollisuudelta, sillä se saattaa myös luoda painetta ainaiseen lentolippujen hintavertailuun. Entä jos ei olekaan rahaa lähteä reissun päälle yhtä usein kuin ”sillä yhdellä neljännen vuosikurssin opiskelijalla?” Tai entä jos ei ole varaa matkustaa muuta kuin Eurooppaan? Välillä nimittäin tuntuu, että reissu ei ole reissu, ellei se suuntaudu riittävän kauas tai riittävän erikoiseen kohteeseen. Miltä muka kuulostaa Dublin Honiaran rinnalla? Matkakohteet asettuvat helposti tietynlaiseen hierarkiaan, jonka toteaminen tekee allekirjoittaneen huvittuneeksi. Toisaalta hierarkiat syntyvät omien kokemusten ja reissuhistorian myötä, mutta toisaalta niitä muodostuu – ja muodostaa - käymiensä keskustelujen kautta. Itse huomasin kerran vähätteleväni matkaa, joka kohdistui yhteen eurooppalaiseen kaupunkiin. ”Se nyt vaan on tuollainen pikkureissu”. Kehitysmaatutkimuksen opiskelijoina kaipuu globaaliin etelään on kummallisella tavalla läsnä ja jos lentomatka ei kestä vähintään kahdeksaa tuntia, ei matka välttämättä ole ”oikea”. Kaikki matkakohteet eivät ole omassa mittapuussa, eivätkä true-reissareiden mittapuussa, samanarvoisia. Itsekin sorrun tähän hölmöön vertailuun turhan usein ja sen myöntäminen on kieltämättä hieman kiusallista. Reissaaminen voisi nykypäivänä nähdä eräänlaisena taiteenlajina. Matkustaminen,


ja sitä kautta hankittu kokemus, nähdään rikkautena. Se on tapa oppia ja nähdä uutta, kasvaa ja kohdata sekä itseään että muita ihmisiä erilaisista taustoista. Se on keino irrottautua opiskeluelämästä ja kiireisestä arjesta. Monen opiskelijan kuulee usein sanovan, että ”olisi ihana päästä lököilemään ja ottamaan iisisti johonkin rentoon mestaan”, ja tuon seurauksena toiveen matkalipuista Bahamalle. Matkalle lähteminen on tapa ottaa etäisyyttä ja rentoutua eikä siihen tunnu samalla tavalla kykenevän Kallion kaduilla. Tuo rentoutuminen tuntuu vaativan hyvin erilaiset puitteet kuin mihin Suomella on antaa eväitä, noita riippukeinuja ja hiekkarantoja täältä Helsingistä kun vaan on hieman vaikeampi löytää. Toisaalta se on ymmärrettävää, ja niinhän se usein onkin, että etäisyys kotiin saa oivaltamaan oman elämän asioita uudella tavalla. Toisaalta on siinä jotain surullista, ettei osaa rentoutua kunnolla ilman monen sadan euron lomamatkaa. Matkustaminen on mieletön etuoikeus, johon suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta. Tuosta etuoikeudesta onkin ehkä kehitysmaatutkimuksen opiskelijoille turha edes mainita. Silti siitä huolimatta, reissaaminen on iso osa monen keharin vuodenkiertoa, oli reissuja sitten vuoden aikana yksi tai useampi. Monella opiskelijalla on jatkuvasti jokin reissu buukattuna - tai ainakin suunniteltuna. Lähinnä matkoihin suhtaudutaan innokkaan kannustavasti, mutta väitän, että innostuksen takana on joskus muitakin tunteita. Päällimmäisenä ehkä kateutta. Mitä tulee tuohon matkailun vastuullisuuteen, niin se onkin problematiikkaa, johon en tässä lähde. Jokainen kipuilkoot keskenänsä sen kanssa, että Suomen passi on yksi maailman arvokkaimmista paperinivaskoista ja että just sulla ja mulla sellainen takataskusta löytyy. Se on avain kokea ja nähdä maailmaa, mutta tuo kaikki kokeminen ja näkeminen tuntuu niin omassa lompakossa kuin myös eri tavoin ympäröivässä maailmassakin. Matkakuume omalla kohdallani saattaa kieliä yleisemmin rauhattomuudesta. Tai halusta kokea uutta. Tai mielenkiinnosta

“Wanderlust is a strong desire for or impulse to wander or travel and explore the world. “

matkustaa erilaisiin kohteisiin. Tai vapauden tunteesta, jonka reissaaminen tuo mukanaan. Tai paineesta, jonka ympäröivä kupla aiheuttaa pienelle keharille (”kun nuo matkustaa, niin kyllä munkin täytyy”). Tai siitä rauhattomuudesta. Oli syy mikä tahansa, reissuun olen useasti päättänyt lähteä. En haluaisi väittää, että matkustamisella olisi jokin tietty status ihmisten elämässä. Mutta onhan sillä. Mitä useammassa paikassa on käynyt, sitä enemmän on nähnyt, ja sitä enemmän tarinoita on kerrottavana, ja sitä enemmän tietää, ja sitä enemmän on kohtaamisia, ja sitä enemmän on kokemusta ja sitä hienompi ihminen on… Hetkinen siis mitä? Tuo kummallinen ajatuksenjuoksu, jota oman pääni sisällä olen useasti käynyt kuunnellessani muiden kertomuksia matkan päältä, on yksinkertaisuudessaan typerää. Vaikka ei olisi ollut matkalla yhtä useasti kuin kanssaopiskelija, se ei vähennä osaamista tai arvoa kehitysmaatutkimuksen opiskelijana tai minään muunakaan. Loppukaneettina tälle ajatusmyrskylle voisi toimia klisee. Ei se määränpää ole tärkein, vaan se matka. Mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan…

19


Kehitysmaatutkijan kirjahyllyllä: Anja Nygren Teksti: Oskari Ihalainen

Kehitysmaatutkijan kirjahyllyllä –sarja jatkuu kolmannella osallaan. Tällä kertaa käsittelyssä on kehitysmaatutkimuksen oppiainevastaava Anja Nygrenin kirjahylly. Sen sisältöön kuuluu mm. poliittista ekologiaa ja espanjankielistä lastenkirjallisuutta.

Ensivaikutelma Anja Nygrenin kirjahyllystä on varsin erilainen kuin Barry Gillsin tai Pertti Multasen kohdalla: hyllyssä on valtavasti kansioita. Nygren kertoo, että hän lukee hyvin paljon artikkeleita, koska ne sisältävät painettuja kirjoja ajankohtaisempaa informaatiota. Laaja artikkelikokoelma on myös ollut tärkeä edellytys akateemiselle kirjoittamiselle silloin, kun elektronisiin tietokantoihin ei ulkomailla ole ollut pääsyä. Nygrenin kirjahyllyn kartuttaminen alkoi jo lukioaikoina. Koulun vieressä oli tuolloin kirjakauppa, jonka kellarista löytyi mitä erikoisempia kirjoja. Ulkomailla asuessaan kirjahyllyä ei ole samalla tavalla voinut pitää mukanaan tai kartuttaa, mutta ranskan- ja espanjankielisistä maista on silti kertynyt monia teoksia. Erityisenä piirteenä kotikirjahyllystään Nygren mainitsee ulkomaalaisen lastenkirjallisuuden, jonka upeita kuvituksia hän rakastaa. Nykyisin työkirjahyllystä löytyy artikkelikokoelman lisäksi kirjallisuutta mm. luonnonvarojen hallinnan, resurssianastuksen, öljyteollisuuden ja suojelualuekonfliktien teemoista. Teoreettisesti tärkeimpänä osa-alueena ovat poliittisen ekologian teokset. Nygren on myös kiinnostunut metodologiakirjallisuudesta, sillä hän opettaa useita metodologiakursseja. Kun pyydän mainitsemaan jonkun akateemisen teoksen, jonka jokaisen

20

kehitysmaatutkimuksen opiskelijan tulisi lukea, vastaus on yhteiskuntatieteiden teoreetikoita. Nygrenin mukaan yksittäisen teorian tai ajattelijan tuntemisen sijasta on tärkeää tuntea useita eri teoreettisia suuntauksia. Tämän avulla pystyy hahmottamaan eri ajattelutapojen yhteyttä tiettyihin teoreettisiin suuntauksiin ja ymmärtämään ihmisten näkemysten taustalla olevia syitä. Nygrenin mukaan yliopiston opettamat analyyttiset taidot ovat varsinaista faktatietoa tärkeämpiä. Kaunokirjallisuuden kohdalla saan yksinkertaisemman vastauksen. Nygren suosittelee esimerkiksi kolumbialaisen kirjallisuuden nobelistin Gabriel García Márguezin romaania Sadan vuoden yksinäisyys. Kirja kertoo surrealistisen tarinan kuvitteellisesta Macondon kylästä, mutta sen teemoja voi kuitenkin ymmärtää sen kautta, mitä todellisessa maailmassa tapahtuu. Toinen kirjailija, jota Nygren suosittelee, on eteläafrikkalainen André Brink, jonka teokset apartheidista ovat hyvin mielenkiintoisia. Kirjallisuus on ollut Nygrenille hyvin tärkeää jo lapsesta saakka. Hän oppi lukemaan viiden vanhana ilman että kukaan varsinaisesti opetti häntä siihen. Lapsuudessaan hän lainasi kasseittain kirjoja perjantaina käyneestä kirjasto-autosta, ja oli ennen kouluun menoa lukenut kymmeniä romaaneja. Lapsuuden


suosikkeihin kuuluivat esimerkiksi Astrid Lingrenin Kalle mestarietsivä ja Roald Dahlin Nikke-kirjat. Yliopistoon päästyään Nygren opiskeli kirjallisuustiedettä ja pohti myös sen valitsemista pääaineekseen. Siihen aikaan kotimainen kirjallisuus kiinnosti häntä enemmän, mutta nykyisin kiinnostus on kääntynyt kohti maailmankirjallisuutta. Nygren lukee vapaa-ajallaan paljon Latinalaisen Amerikan kaunokirjallisuutta, esimerkiksi Isabel Allendea, mutta hän pitää paljon myös Feofor Dostojevskistä ja Isaac Singeristä. Aina kun mahdollista, Nygren lukee kirjat alkukielellä.

Matkakertomukset harrastuksena ja akateemisen mielenkiinnon kohteina Anja Nygren kertoo pitävänsä hyvin paljon matkakertomukisista. Hän on lukenut niitä aiemmin paljon omaksi ilokseen, mutta oivalsi eräänä päivänä, että niistä voisi kirjoittaa myös tieteellisen artikkelin. Tällöin kohteeksi valikoituivat National Geographic:in kuvaukset Latinalaisen Amerikan sademetsistä ja niiden asukkaista. Nygrenin mielestä matkakuvaukset kertovat yleensä enemmän niiden kirjoittajista kuin itse kirjoituksen kohteista. Kirjoituksissa tehdään usein ero (tutkimus)matkailijan ja turistin välille. Se näkyy nykyisissäkin matkaohjelmissa, vaikkakin ehkä eri tavalla. Nykyisin elämysmatkailu on todella suosittua, mutta matkailun tarkoitus ei ole välttämättä niinkään uusiin kulttuureihin tutustuminen, vaan pikemminkin pyrkimys löytää oma itsensä. Artikkelissaan Representations of Tropical Forests and Tropical Forest-Dwellers in Travel Accounts of National

Geographic (Environmental Values, 2006) Nygren tarkastelee yhdysvaltalaisten ja brittiläisten kirjoittajien käsityksiä tropiikin luonnosta ja ihmisistä. Historiallisesti katsottuna näissä representaatioissa tapahtui 1960-luvulla täyskäännös. Ennen 1960-lukua luonto nähtiin kuvauksissa hyödyntämättömänä luonnonvarana, jota valkoinen mies voisi hyödyntää esimerkiksi teollisuuden tai tehokkaan maanviljelyn käyttöön. Samaan aikaan paikallinen intiaaniväestö nähtiin primitiivisenä ja modernisaatiota odottavana. 1960-luvun jälkeen kuvauksissa korostuu luonnon rooli katoavana luonnonvarana ja maailman keuhkoina. Tällöin uudisasukkaista tulee pahoja metsänraivaajia ja intiaaneista luonnon kanssan harmoniassa eläviä luonnonsuojelijoita. Heidät samaistetaan pohjoisen luonnonsuojelijoihin, jotka kummatkin ymmärtävät luonnon kauneuden ja ainutlaatuisuuden. Yhteistä kaikille representaatioille

National Geographicissa on niiden essentialistisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että intiaanit ja uudisasukkaat nähdään hyvän ja pahan sekä luonnollisen ja epäluonnollisen dikotomioiden kautta. Matkakertomusten kuva on siis yksipuolinen ja mustavalkoinen, eikä laajempia syitä tai poliittista kontekstia metsäkadon takana tuoda representaatioissa esille. Nämä oivallukset kuulostavat hyvinkin tieteellisiltä ja valaisevilta. Itse matkaillessaan voi olla varsin vaikea erottaa tällaisia käsityksiä siitä monimuotoisuudesta jota kohtaa. Luultavasti tätä vaikeuttaa se, että kauas matkustaessaan tapaa vain harvoja ihmisiä tietystä maasta ja luo oman käsityksensä koko maan asukkaista sen perusteella. Mutta ehkä ensi kerralla matkaillessaan voi muistaa, että useimmat käsityksemme toisista maista perustuvat yksinkertaistettuihin vastakkainasetteluihin, ja että maailma on todellisuudessa monimuotoisempi kuin uskommekaan.

21


From Unioninkatu to Utrecht – story of one Kehari Text: Minna Ala-Mantila

22


Two and half years ago I went to a study exchange in Norway. Bit over two years ago I had a Dutch boyfriend. One year ago I started to look Dutch universities masters programs. And 5 months ago I moved to Utrecht. Life is funny. I applied to Utrecht University to study in Research Master’s called ‘migration, ethnic relations and multiculturalism’, and last summer I got accepted. Research master? Nah nothing special, in Helsinki all masters are two years so must be a piece of cake. I thought then. Well, I don’t think so anymore.

atmosphere, is really cozy. It reminds me of development studies sphere, and also time to time makes me miss it: here are no stories by Multanen, not even cookies in the seminars. Only sometimes a free tab on the campus bar. Though that’s also okay. I feel the biggest difference to what I was used in Helsinki University is how practical everything is. We are really pushed to think about the whole research process, not only our own, but when reading papers for the lectures and so on. We need to be able to evaluate if the given article is reliable with Cronbach’s alpha reported 0.6 (usually, it’s not), and if the effect really is moderated by what they claim. That’s also the one thing I regret I didn’t invest more during my years in development studies, since I feel I could have learnt a lot more and a lot earlier. If somebody with a fresh nose is reading this, do take my advice: learn your statistics. And what comes to my personal life here in The Netherlands. Well, this will be short paradigm. I’m happy I took the step to move here and leave the familiar Helsinki University. I have enjoyed here, but to be honest, it has also been a lot harder than I expected. The school has taken almost all my time, and I see friends mostly at the library. And, top of this, I have lived together with my boyfriend in seven different addresses during the fall, due to problems with getting an apartment. But that’s a different story. Now we have finally an own home, and the period is almost over. Time to enjoy Utrecht! (I’ve seen it, it’s pretty!)

Past fall in Utrecht has been a rollercoaster. The whole show started with a mandatory summer school course in Utrecht, nicely labelled as ‘Applied multivariate analysis’. Still my alarms didn’t ring. They were poked a bit, but still I thought nah, its summer school. Oh boy. After the first period is almost over, I still can’t say I’m friend with SPSS, but I can do things I couldn’t even dream Kimmo Vehkalahti told me about. Dream, or should a say nightmares. Although this has also been quite cool. The courses are very demanding, but also interesting: I can see a huge development in my learning during this fall. The professor of the discipline is Maykel Verkuyten, really an expert of the field, and probably a familiar name to anyone interested in the field of migration. It has been pleasure for me to learn from him. Overall the staff in the program, and students as well, and actually, the whole

23


Yksin matkaavat naiset Tässä jutussa viisi kehitysmaatutkimuksen opiskelijaa keskustelevat yksin matkustamisesta naisena. Mikä saa lähtemään yksin matkalle ja vaikuttaako sukupuoli matkustamisen kokemuksiin? Kuvitus: Ella Walden

”Mutta reissu ei oo ikinä yksin. Sä teet sen päätöksen että sä lähdet yksin, mutta et sä koskaan oo yksin.” On silloin nuorempana ehkä vähän kliseisesti lähtenyt etsimään itseään jonnekin kauemmas. Sillä hetkellä on halunnut irtiottoa, tai hakea jotain uutta suuntaa. Tai sitten on ihan vaan olosuhteiden pakosta lähtenyt yksin kun ei ole ollut ketään joka olisi lähtenyt sun kanssa. Ja voi olla, että oli myös itseisarvo lähteä yksin. Täytyy lähteä yksin, pistää itsensä likoon ja tutkiskella miten toimii eri tilanteissa. Välillä joutuu sitten toteamaan itsestään että ei hitto mä oon dille! On ehkä helpompaa lähteä yksin kuin pohtia kenen kanssa lähtisi. Yksin matkustaminen on mukavaa koska ei tarvitse ottaa koko ajan toisen toiveita huomioon. Se voi kuulostaa itsekkäältä, mutta siinä on jotenkin täysin omanlainen vapauden tunne. Voi myös olla rankkaa matkustaa jonkun kanssa joka ei ole samalla aaltopituudella, tai yhtä kokenut reissaaja. Jos on yksin ja tutustuu uusiin ihmisiin, niin ne ihmiset joiden kanssa ei halua olla voi jättää hyvällä omalla tunnolla viettämään aikaa muiden kanssa. Pystyy valikoimaan kenen kanssa haluaa olla, ja saa myös olla yksin jos haluaa. Uusiin ihmisiin tutustuu yksin paljon helpommin kuin jos reissaa jonkun kanssa. Jotenkin kohtaa ja tapaa ihmisiä ihan eri tavalla. Ihmiset ottaa sut helpommin vastaan ja on äärimmäisen avuliaita. Jos matkustaa jonkun toisen kanssa, niin sitä helposti itsekin tukeutuu siihen kaveriin helposti eikä lähesty muihin ihmisiin samalla tavalla kuin yksin reissatessa. Reissussa voi löytää ihan mielettömiä ja ihania tyyppejä, ja niihin kiintyy

24

tosi nopeasti. Tuntuu että silloin kun matkustaa yksin niin on myös paljon tunteellisempi. On tosi raskasta koko ajan hyvästellä ihmisiä joihin on vähän aikaa sitten tutustunut, varsinkin kun et välttämättä tule näkemään niitä ihmisiä enää koskaan. Ja sitten täytyy taas uudestaan rakentaa uusi suhde uusiin ihmisiin. Se on tosi rankkaa. Siinä kyllä oppii että tulee kohtaamisia, ja osa jää ja osa ei. Siteiden luomisesta tulee raskasta, varsinkin jos on pitkään reissussa. Ja aina tulee samoja keskusteluja, ja välillä ei vain enää jaksa kertoa samoja asioita itsestään tai kuulla muista. Siinä voi alkaa myös kyynistyä. Mutta miksi? Kyllä kaikista ihmisistä saa aina jotain spesiaalia, kaikki on äärimmäisen arvokkaita. Ja jos on ollut yksin ja joku perus reissukeskustelu on ainut asia mitä on puhunut viiteen tuntiin niin sekin voi olla tosi tärkeä itselle. Meidän on suhteellisen helppo lähteä yksin reissuun itsenäisinä naisina, mutta on myös kiva lähteä jonkun saman henkisen ihmisen kanssa. Riippuu kyllä paljon ystävästä tai kumppanista mihin voi lähteä. Mutta jos joku toinen ihminen on tekemässä myös niitä päätöksiä niin voi jakaa sen vastuun ja koordinoida asioita toiselle (sekä laittaa ne nippusiteet sen toisen rinkkaan kun oma on jo aika täynnä). Yksin voi myös olla paljon vaikeampaa heittäytyä joihinkin tilanteisiin. Jos matkustaa jonkun kanssa, on myös turvallisempi olo. Mutta koskaan ei ole kyllä tullut niin turvaton olo, että ei olisi lähtenyt enää uudestaan yksin matkustamaan. ”Ihmiset on saletisti ihan hyviä eikä lähtökohtaisesti pahoja.” Onneksi ikinä ei ole tapahtunut mitään niin ikävää että jälkikäteen olisi miettinyt


että teinpä nyt tosi tyhmästi. On ollut ehkä tosi hyvä tuuri, mutta ei ole ikinä tapahtunut mitään mistä itse olisi vastuussa tai että olisi valinnut jotenkin tyhmästi. Toisaalta välillä kyllä on myös miettinyt yksin matkustaessa että oliko tyhmää luottaa niin helposti täysin tuntemattomaan ihmiseen. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Tai että aina ei tarvitsisi valita niitä halvimpia vaihtoehtoja. Turvallisuuteen kannattaisi välillä panostaa kyllä enemmän. Jos on tervettä järkeä ja tietää kontekstin missä on, pärjää aina. Itse asiassa tilanteet jotka ovat tuntuneet uhkaavilta ovat tapahtuneet jonkun kaverin kanssa. Silloin kun on se toinen siinä vieressä, niin molemmat luottavat toiseen ja ottaa rennommin. Ja sitten tapahtuukin helpommin jotain ikävää. Koskettelu on ollut pahinta mitä itselle on reissun aikana tapahtunut. Siihen on joutunut törmäämään useimmin julkisissa kulkuvälineissä, kun yliinnokkaat miehet tulevat koskettelemaan esimerkiksi silloin kun nukkuu. Oman koskemattomuuden häpäisy tuntuu kamalalta, ja välillä ei tiedä olisiko parempi vaieta asiasta vai ottaa asia kovaan ääneen puheeksi. Jos olet tuntemattomassa paikassa eikä kukaan ymmärrä kieltä, miten asian pystyy edes selittämään ymmärrettävästi? Tämän aiheen parissa on joutunut kamppailemaan valitettavasti muutamia kertoja. Tuntuu kamalalta vaieta asiasta, kun vieressä istuva kaveri hiplaa reittäsi, mutta mitä tapahtuu jos asiasta nostaa haloon? Jos Suomessa joku loukkaisi omaa yksityisyyttä ja koskemattomuutta niin siitä tekisi kyllä heti tapauksen. Yksin naisena reissaaminen eroaa kyllä miehenä reissaamisesta monin tavoin.. ”Ei meistä kyllä ikinä tuu Tunna ja Riku vaikka kuinka haluttais.” Silloin kun juttelee jonkun miehen kanssa että sekin on reissannut yksin niin ei se kuitenkaan ehkä ihan sama asia ole. Ei se ole varmaan joutunut kokea esimerkiksi sitä että joku tuntematon kourii sitä haaroista junamatkalla. On kyllä ylpeä siitä että on lähtenyt yksin naisena matkustamaan. On se edelleen oudompaa että nainen lähtee yksin reissuun, vaikka Suomessa ollaankin

nykyään aika liberaaleja sen suhteen. Naiseus kyllä vaikuttaa siihen, miten sua joissain tietyissä kulttuureissa kohdellaan. Joissain paikoissa et välttämättä saa samanlaisia kokemuksia naisena kuin miehenä. Välillä tuntuu, että miehiä kutsutaan helpommin tekemään asioita, tai sitten ne uskaltaa tehdä ja heittäytyä enemmän. Miehiltä kuulee aina että mä tein tätä ja tätä, ja että paikallinen pappajengi kutsui mut teelle. Naisena tilanteisiin ei ehkä päädy samalla tavalla niissä kulttuureissa joissa nainen viettää eniten aikaa kotona. Mutta myös naisena voi kokea sellaisia asioita mitä miehet eivät pysty koskaan kokemaan. Naisena olemisessakin on kyllä etuja. Mutta se ärsyttää, ja on epäoikeudenmukaista, että joutuu yrittää rikkoa niitä rajoja ja sitä lasikattoa. Että minkä takia meitä ei hyväksytä aina samalla tavalla. Ja ettei voi tehdä kaikkea vain sen takia että on nainen. Kyllä sen tiedostaa, että ei voi kokea maailmaa samalla tavalla kuin mies. Mutta ei mieskään voi kokea maailmaa samalla tavalla kuin nainen. Ei myöskään ehkä haluaisi olla ylläpitämässä sitä miehistä roolia, että kun sut kutsutaan johonkin niin viet pullon viinaa ja sitten poltatte sikareita. Että olette äijien kanssa viettämässä vähän iltaa. Naiseus valitettavasti vaikuttaa siihenkin, että välillä ei tutustu paikallisiin nuorempiin miehiin sen takia että ei halua käydä sitä ahdistavaa keskustelua että mua ei nyt hei kiinnosta. Tulee ehkä välillä paremmin tutustuttua vanhempiin miehiin. Tätä on kamala myöntää, mutta se on välillä se todellisuus missä joutuu elämään silloin kun reissaa yksin. Tämäkin toki riippuu paljon kontekstista. ”Alueen epävakaus vaikuttaa totta kai todella paljon siihen päätökseen mihin menee tai jättää menemättä, mutta ei halua kyllä sanoa ääneen tai myöntää että ei menisi johonkin maahan koska on nainen.” Maa ja konteksti vaikuttavat tosi paljon siihen millainen reissu on. Joissain paikoissa naisena on vain helpompi matkustaa kuin toisissa. Joissain paikoissa tutustuu lähinnä vain länsimaalaisiin reppureissaajiin, ja

25


joissain taas enemmän paikallisiin. Naisena voi reissata yksin maailman ympäri, mutta haastavissa maissa jännittäisi vähän vähemmän ja rentoutuisi paremmin jos olisi jonkun kanssa. Välillä tekee aika tylsiä reittivalintoja sen perusteella mihin on helppoa mennä, että katsonpas nyt taas tosta Lonely Planetista. Siitä saa enemmän itseluottamusta ja turvaa. Valitettavasti myös se että on nainen, vaikuttaa siihen mille alueille ei menisi välttämättä matkustamaan yksin. Tätä on joutunut miettimään aika paljon. On ihan kategorisesti sulkenut joitain alueita pois mihin ei vain mene. Esimerkiksi Lähi-idän useisiin maihin ei ajattele heti ensimmäisenä menevänsä. Omat ennakko-oletukset voivat kyllä perustua ihan vääriin käsityksiin. Voisi ihan hyvin mennä vaikka Iraniin saman tien. Pakistanissakin saattaisi olla hauskaa, mutta omassa päässä on kauhuskenaarioita miksi ei oikeasti sitten mene. Miehen kanssa lähtisi kyllä helpommin. Joissain paikoissa eri kulttuuria on helpompi kohdata kuin toisissa. Erityisesti se, miten naisia kohdellaan yhteiskunnassa yleisesti, vaikuttaa myös siihen millaista siellä on reissata yksin naisena. Yhteiskunnan tasaarvo naisen ja miehen välillä vaikuttaa välillä tosi paljon siihen miten kiva ja turvallinen fiilis itsellä on matkustaa sekä yksin että naisena. Joissain paikoissa ei edes näe naisia kodin ulkopuolella ilman miehiä, niin kyllä silloin tulee itselle vähän ahdistunut fiilis kun ainoana naisena kävelee kadulla ja kaikki tuijottaa. Sut voidaan rinnastaa joillain alueilla jopa prostituoidun asemaan jos olet yksin. Intia on ollut

haastava maa jollain tapaa varmasti jokaiselle yksin matkustavalle naiselle. Siellä ei välttämättä kannattaisi yksin reissaavana naisena julkisissa kulkuvälineissä matkustaa, varsinkaan illalla. Niissä tilanteissa voi helposti tuntea itsensä haavoittuvaiseksi. On ollut myös ennakkoluuloja esimerkiksi muslimivaltioihin liittyen siinä mielessä, että miettii lähes koko ajan miten voin käyttäytyä ja toimia kun olen yksin naisena. Että apua, tuijottaako ihmiset nyt koska mulla on liikaa meikkiä tai koska poltan tupakkaa? Mutta sitten vähän ajan päästä tajuaakin että on itse ylireagoinut. Eri kulttuureja tulee aina kunnioittaa, mutta liiallinen murehtiminen normeista ja tavoista voi saada olon todella hermostuneeksi. On myös härskiä huomata omassa ajattelussa kuinka paljon liittää pelkoja niin helposti esimerkiksi Lähi-idän maihin, kyseenalaistamatta vaikka Latinalaista Amerikkaa jossa naisen asema voi olla paikoin jopa huonompi. Ehkä ne rajat on pitkälti kuitenkin omassa itsessään. Kyllä voi lähteä liftaamaan naisena Afrikkaan ihan hyvin, mutta itse ei sitä välttämättä tekisi. Matkan rankkuus ei ole mikään itseisarvo. Ei kaipaa sitä että joutuisi pelkäämään koko ajan. Vaikka naisena yksin matkustamiseen liittyy kaiken mahtavuuden lisäksi myös ongelmia, tilanteet vain jotenkin tulevat kohdalle ja niistä aina vaan selviytyy jotenkin. Jokainen meistä on luottanut ihmisiin jotenkin ihan hullulla tavalla. Onneksi oikeanlaisiin, sillä sitä kautta on saanut unohtumattomia ja ihania kokemuksia.

Vinkkejä yksin matkaavalle naiselle: Kannattaa aloittaa helposta ja edetä siitä haastavampaan. Ennen matkaa jännittää aina, vaikka olisikin kokenut reissaaja. Hyvä suunnittelu voi pelastaa pakokauhulta, suunnittele pari ensimmäistä päivää niin saat siitä turvaa. Koskaan ei kannata lähteä mihinkään takki auki, ota selvää kontekstista. Saavuttuasi paikan päälle, kysy heti ensimmäiseksi majapaikkasi henkilökunnalta mihin kannatta ja mihin ei kannata mennä, sekä mitä kulttuurisia normeja tulee noudattaa. Luota ihmisiin, mutta älä ole tyhmä. Vaikka itsellä olisikin maalaisjärkeä niin et välttämättä osaa soveltaa sitä uuteen kontekstiin (paikallisten tieto ja tuntemus hyvin tärkeää). Kaikille ei myöskään sovi yksin matkustaminen. Jos et ole muutenkaan yhtään spontaani ihminen (jos et esimerkiksi voisi edes kuvitella meneväsi yksin keikalle Suomessa), niin ei välttämättä kannata lähteä yksin reissaamaankaan.

26


Maabongarin kanssa Unicaféssa Teksti: Assi Pakarinen Kuvat: Samu Viljanen

Saatat törmätä häneen keskustakampuksen käytävillä tai hän saattaa istua vieressäsi Aleksandriassa suunnittelemassa seuraavaa matkaansa. Hän on nimittäin ikuinen opiskelija, jonka tiedonjano ei sammuta edes se että on käynyt jokaisessa maailman maassa. Nyt hän meinaa käydä näissä maissa uudestaan, tällä kertaa pyrkien näkemään myös enemmän pintaa syvemmältä.

27


Samu Viljanen on Diplomi-insinööri, biokemian kandidaatti ja filosofian maisteri, sekä ikuinen opiskelija ja maailmanmatkaaja. Viljanen on yksi harvoista Suomalaisista joka on käynyt kaikissa maailman maissa, kirjaimellisesti siis kaikissa. Heitä on Suomen historiassa yhdeksän. Hän itse laskee käydyiksi valtioiksi kaikki YK:n 193 jäsenvaltiota, sekä kolme itsenäistä valtiota: Vatikaani, Taiwan ja Kosovo, mutta myös kaksi ei kansainvälisesti tunnustettua valtiota Palestiina ja Länsi Sahara. Ei ole siis epäilystäkään etteikö Viljanen olisi toteuttanut yhtä monen maailmanmatkaajan suurista unelmista. Viljanen on lentänyt paljon, mutta myös istunut pitkiä matkoja erityisesti busseissa ja muissa kulkunevoissa. Vaikka lentäminen kuormittaa ympäristöä pääsee sillä kuitenkin nopeinten jos on tavoitteena käydä kaikissa maailman maissa ja myös suorittaa muutama tutkinto, sekä olla ammattilaisviinimaistaja. Lyhyin aika minkä Viljanen on viettänyt yhdessä maassa on Liechtenstein, jossa hän vietti vain muutaman tunnin. Vastaavasti pisin aika maassa on ollut vaihto-oppilas vuosi Ranskassa Reims:ssä ja työskentely Pariisissa. Viljasen yhden kuukauden budjetti matkustaessa on Meksikon tulotasoon nähden laskettuna noin 30 €, riippuen tietysti päivästä. Mutta yleensä menee noin 10 € sekä asumiseen, ruokaan, että matkustamiseen. Tällä budjetilla matkustaa siis miellyttävästi lähes kuka vaan. Miten kenelläkään on sitten aikaa matkustaa kaikissa maailman maissa ja saada kolme tutkintoa? Viljanen aloitti aktiivisen matkustamisen 2000 luvun alussa. Aiemmin hän oli käynyt lähinnä Euroopassa, mutta kuitenkin jo noin 30 maassa. Opintotukia Viljasella ei ole enää jäljellä, joten matkat tulee rahoittaa muuten. Ei sillä että opintotuesta olisi itsekullekaan suureksi matkakassaksi. Aiemmin hän on kuitenkin työskennellyt Nokialla, vaikka onkin tällä hetkellä täyspäiväinen opiskelija ja aikoo saada vielä kandidaatin tutkielman portugalinkin filologiasta. Opinnot

28

eivät koskaan häntä ole kuitenkaan hidastaneet matkustelussa vaan enemmänkin edistäneet. Viljanen puhuukin sujuvasti suomen lisäksi englantia, venäjää, ranskaa, espanjaa ja portugalia. Ei ole juurikaan maita joissa hän ei olisi pärjännyt kielitaidollaan paitsi Kiina, Eritrea ja jotkut Arabimaissa. Tämä ei ole sinänsä ihme koska Viljasen puhumat kielet ovat yksiä puhutuimpia kieliä maailmassa. Viljanen matkustaa pääasiassa maateitse, mutta lentäen kuitenkin silloin kun on pakottava tarve päästä jonnekin nopeasti. Kulkuneuvoista kysyttäessä hänelle tulee heti mieleen tarina Guinea-Bissausta, jossa 200 kilometrin puskataksi matka GuineaBissausta Guineaan muuttui 38 tunnin jännitysnäytelmäksi. Kuvittele siis motocross rata, rikkinäinen auto, sekä 200 kilometriä matkaa. Matkan aikana auto hajoaa kaksi kertaa, Guinean puolelle päästessä autosta hajoaa kriittinen osa keskellä ei mitään. Kuski ilmoittaa että nyt täytyy lähteä hakemaan uutta osaa ja jättää sinut seisomaan keskelle ei mitään rikkinäisen auton viereen ja katsot kun tämä lähtee kävelemään kohti ei mitään. Lopulta kuski palaa takaisin kolmen tunnin päästä ja osa vaihdetaan. Huokaiset helpotuksesta, auto liikkeelle ja ehdit juuri ja juuri asettautua mukavasti kyytiin kun kahdensadan metrin jälkeen koet déjà vu:n ja auto hajoaa jälleen. Kuski huomauttaa osan olleen sama joka aiemminkin ja katoaa taas kohti tuntematonta pimeyttä. Lopulta olet keskellä yötä yksin keskellä ei mitään ja odotat kuskia toistamiseen. Lopulta kaikki päättyy kuitenkin hyvin niin kuin elämässä yleensä ja vaihdat kuskin kanssa osaa pimeässä yössä, jonka jälkeen vielä työnnätte yhteistoimin auton liikkeelle. Matkustaessa ei onneksi koskaan voi olla liian kiire, ainakaan Guineassa.


Kysyttäessä Viljaselta turreileeko hän vai hengaileeko hän enemmän paikallisten kanssa. Hän hieman huvittuu, mutta kertoo aina kävelevänsä paljon, eikä ole niin väliä minne kävelee, kunhan ehtii nähdä mahdollisimman paljon. Hän keskustelee paikallisten kanssa ja käy katsomassa tärkeimmät kiinnostavimmat nähtävyydet. Viljasella on kuitenkin tarkoitus käydä koko kartta läpi riippumatta mitä siellä on, koska aina voi tulla jotain vastaan mitä ei olisi toisessa paikassa nähnyt. Hän käyttääkin oppaanaan Lonely Planetia, vaikka siinä onkin hänen mukaansa paljon puutteita. Majoituksen löytämiseen Viljanen käyttää yleensä hostelworld.com sivustoa, josta hän etsii edullisimman vaihtoehdon. Viljanen ei harjoita couchsurffausta, koska haluaa olla riippumaton ja matkustaa itsenäisesti. Hän myös liikkuu nopeasti paikasta toiseen joten pitkät ajat yhdessä paikassa hidastaisivat hänen matkaansa. Eksoottisin majoitus missä hän on ollut, oli Brasilian UbaTubassa, jolloin hän päätyi majoittumaan yksin hierontahuoneeseen ja viettämään yönsä hierontapöydällä. Rajojen ylitys on jännittävä tilanne, kun rajavartiosto huohottaa niskaan ja jännittää miten tämä tällä kertaa sujuu. Viljanen lupaa kuitenkin, että lähes aina pääsee rajojen yli, oli sitten missä tahansa. Tapa jolla rajat ylitetään onkin sitten toinen tarina. Jännittävin rajanylitys hänellä oli päiväntasaajan Guineasta mentäessä Gabonin tasavaltaan, jossa rajanylitys tapahtui todella kalliilla, mutta epämääräisellä venematkalla. Viisumeja hän hankkii useimmiten lentokentältä jos sen sieltä saa tai etsii paikalta seuraavan maan suurlähetystön. Yksi vaikeimmista maista mihin piti saada viisumi, oli Angola. Viljanen oli tuolloin reissussa ja hänen piti lähettää toinen passeistaan Malista DHL:llä Tukholmaan Angolan suurlähetystöön, josta se lähetettiin Suomeen ja josta sitten Kameruniin. Viljasella on siis kaksi passia, kuten kunnon maabongarilla tuleekin olla. Kaksi passia on siis hyvä olla, jos täytyy mennä sellaisiin maihin joihin ei pääse jos on jonkun toisen maan leima. Esimerkiksi Israelin ja haluaa mennä

arabimaahan. Israelista Viljasella onkin kiintoisa tarina rajalta. Hän yritti päästä Israeliin samalla passilla, jossa oli viisumi Iranista ja Persianlahdelta. Rajalla hänet kuitenkin pysäytettiin ja kuulusteltiin ja simputettiin monta tuntia, myös pois lähtiessä sama juttu. Siitä että on matkustanut joka paikassa voi siis myös olla haittaa rajoja ylittäessä. Suomalaisuudesta ei sen sijaan kuitenkaan ole Viljasen mukaan ollut koskaan mitään haittaa, mutta ei sen suurempaa etuakaan. Kiintoisin kohde missä Viljanen on käynyt on Mikronesian liittovaltio. Parhaat ruoat maailmalla ovat Meksikossa, Thaimassa ja Singaporessa. Kummallisimmat ruoat ovat Suomessa, ne eivät maistu hänen mukaansa juuri miltään. Kaunein hetki matkalla Viljasella oli joulupäivänä Burmassa Baganissa, jossa oli suuri määrä temppeleitä ja hän oli auringonlaskun aikaan yhden temppelin huipulla, josta avautui maisema temppeliin. Viljanen huomaa aina vaihtaneensa maata vaikka välillä olisi voinut luulla vaihtaneensakin maata ollessa yhä samassa maassa. Tämä tapahtui Kalmykiassa, joka on Euroopan ainoa buddhalainen alue, tällöin hän ei tuntenut olevansa Euroopassa. Kysyttäessä missä maassa Viljanen haluaisi asua loppuelämänsä hän ei valitsisi mielellään yhtä maata, mutta päätyy lopulta painostettaessa Ranskaan. Maa, jossa hän ei haluaisi asua on Kuwait. Tarinoita matkoilta riittäisi miehellä joka on käynyt jokaisessa maailman maassa. Yksin hämmentävimmistä hauskoista tilanteista Viljaselle sattui kun hän oli purjehtimassa KaribiallaTobago Keysissä. Tällöin Eräs mies tuli juttelemaan Viljaselle ja pyysi tätä viereiseen saareen baariinsa, joka oli kuulemma kaunis autio saari. Viljanen He matkustivat kumiveneellä ja saapuessaan saarelle he eivät nähneet valoja missään. Pimeässä he kuitenkin erottivat pienen valon, joka osoittautui tupakan hehkuvaksi pääksi. He suuntasivat sinne miehen kanssa ja lopulta tämä esitteli itsensä Busmanniksi ja laittoi valot päälle, jonka jälkeen saarelta

29


paljastui baari, jossa oli jääkaappi, tuolit, pöydät ja yllättäen jättikokoinen Suomenlippu. Vähemmän miellyttävä tarina sijoittuu Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupunkiin Kinshasaan, jossa Viljanen käveli keskellä päivää torikadulla ja otti kuvia, kun hänet ympäröi miesjoukko, jotka yrittivät saada hänen kameransa. Viljanen ei kuitenkaan kameraa luovuttanut, vaan huitaisi miehiä kangaskassillaan. Miehet alkoivat kuitenkin töniä häntä ja yrittävät ryöstää häneltä kaiken muun irti lähtevän. Yksi porukasta keksi myös kiinnittää itsensä käsiraudoilla häneen, joten lopulta hän löysi itsensä keskeltä Kongon pääkaupunkia kiinnitettynä ryöstäjäänsä käsiraudoilla. Tämän jälkeen miehet ilmoittivat, ettei hänen tulisi hätääntyä, koska he ovat poliiseja. Hetken kuluttua mies poliisin virkaasussa sattui paikalle ja Viljanen pyysi tältä apua, jolloin he lähtivät kaikki poliisi-asemalle, Viljanen yhä kiinnitettynä yhteen miehistä. Miesten tarina kuitenkin muuttui huomattavasti heidän saapuessaan poliisi-asemalle ja he kertovat poliisille että Viljanen on ottanut valokuvia ja siksi hänet on pidätetty. Heidän mukaansa Viljanen ei ollut turisti ja Kongossa vain turistit saavat ottaa valokuvia. Miesten mukaan hän oli yksin joten hän ei voi olla turisti, koska turistit kulkevat aina yhdessä. Viljasen näyttäessä turistiviisuminsa tarina muuttui taas ja hänet olikin lopulta

Välttämättömät matkustajan tarpeet top 5 à la Samu: 1. Kamera 2. Passi ja hammasharja 3. Vyö, jossa salainen vetoketju sisäpuolella 4. Almanakka/ kalenteri muistiinpanoja varten 5. Lista missä on lueteltu kaikki tavarat, jotka ovat mukana. Tällöin tietää mitä on mukana ja jos tavarat viedään tietää mitä on lähtenyt.

30

tuotu oman turvallisuutensa vuoksi poliisiasemalle. Lopulta Viljanen pääsi kuitenkin lähtemään ilman muuta harmia kuin revenneet housut. Viljasta ei ole koskaan ryöstetty, vaikka yrityksiä on ollut. Jokaisessa maailman maassa käyneenä Viljasella on tietysti myös avaimet onneen ja onnellisimmat ihmiset ovat Viljasen mukaan Tuvalussa, tai jossain toisessa Tyynenmeren saarivaltiossa. He ovat huolettomia ja stressittömiä eivätkä hössötä liikaa, kuten esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa. Mikä ajaa ihmisen matkustamaan onko se polttava tarve nähdä maailmaa vai halu paeta oman arjen todellisuutta. Tähän kysymykseen Viljanen vastaa, että polttava halu nähdä maailmaa ainakin hänen kohdallaan. Hän katsoo karttaa ja jos ei ole käynyt jossain kohtaa siellä on se pakko käydä katsomassa. Jokainen paikka on näkemisen arvoinen vaikka siellä ei olisikaan suuremmin mitään vetotekijöitä. Viljasen mukaan elämän tarkoitus on nähdä mahdollisimman paljon maailmaa, ihmisellä on tulevaisuus ja kehitys voi olla mahdollista. Ympäristö vaikuttaa kehitykseen, mutta sitä voi muuttaa ja kaikki on siis mahdollista, vaikka ihminen muokkaa ympäristöä ja ympäristö muokkaa ihmisen. Tähän ei voi paljoa muuta lisätä kuin että olisi pienen vitsin paikka. Viljasen vitsi oli valitettavasti kuitenkin lukijakunnalle sopimaton.


kehon kuvia.

Syyskokous ja uuden hallituksen valinta Katjaa ja Joelia jännittää paikallisessa marketissa vierailu. Hallitus virkistäytyi Lohjalla

Raitajengiä heimositseillä

Syysretki Nuuksiossa

Virsiä uusiksi HYY::n fuksiseikkailussa Pesäpalloa

31


The journey of a thousand miles begins with one step


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Kehotus. 4/2015 Travels & Journeys by Kehotus. - Issuu