Arvosana 1/2020

ARVOSANA Kristillisdemokraattisten Nuorten äänenkannattaja 1/2020

YHÄ USEAMPI SAA OSUMAA ISKUISTA Pääkirjoitus On sanomattakin selvää, että viime vuosina poliittinen keskustelukulttuuri on kiivastunut. Ihmisiä on helpompi niputtaa johonkin kategoriaan ja sitten kohdella heitä tuon kategoriansa mukaisesti. Kommunisti-, fasisti-, natsi- ja rasistileimakirveet lentelevät sosiaalisen median nakkikioskijonossa eli Twitterissä.

Lähes yksinomaan voimakkaat leimat eivät edusta todellisuutta, vaan ovat keinoja edistää omaa poliittista päämäärää.

Harvoin tulee tilannetta, jolloin joku päättää vapaaehtoisesti ja hymyillen todeta edustavansa jotakin edellämainituista. Näin kuitenkin tapahtui 23.2.

Virossa, kun PS-nuorten varapuheenjohtaja julistautui etnonationalistiksi, traditionalistiksi ja fasistiksi. Muut poliittiset nuorisojärjestöt irtisanoutuivat yhteistyöstä perussuomalaisten nuorisojärjestön kanssa. Käänne oli surullinen, sillä minulla on hyviä kavereita PS-nuorissa ja tiedän kuinka järjestössä on kipuiltu radikaaliaineksen kanssa.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että on itsestäänselvyys, että järjestön kanssa, jonka varapuheenjohtaja julistautuu fasistiksi ei voida tehdä yhteistyötä. Varsinkin kun järjestö ei julkisesti tuomitse varapuheenjohtajansa puheita.

Keskustelukulttuurin tilannetta kuvaa hyvin se, että välittömästi nuorisojärjestöjen yhteisen ulostulon jälkeen alkoi whataboutismi.

Ettekö tuomitse kommunismia ja äärivasemmistolaisuutta? Jälleen luodaan vastakkainasettelua. On selvää, että itse tuomitsen myös kommunismin, mutta nyt pöydällä oli nuorisojärjestön johtoon kuuluvan henkilön julistautuminen fasistiksi, ei kommunistiksi.

Keskustellaan siis itse asiasta.

Sosiaalisessa mediassa myös KD Nuoret sai osansa. Miksi katkaisemme yhteistyön toiseen konservatiiviseen nuorisojärjestöön ja miksi emme suhtaudu samalla tavalla kissantappamiseen? Nuorisojärjestössämme vallitsee kuitenkin kristilliseltä pohjalta nouseva käsitys anteeksiannosta ja katumuksesta. Anteeksipyytäminen on merkki katumuksesta ja katumus on nöyryyden osoitus. Jäämme siis odottamaan toimenpiteitä PS-nuorilta ja ylpeyden asettamista sivuun. Näin myös yhteistyö olisi jälleen mahdollista.

Viime päivien käänteiden pohjalta nousee kuitenkin myös toinen huoli. Keskustelun polaroituessa yhä useampi saa osumaa iskuista. Sanankäänteet esimerkiksi Twitterissä ovat paikoin hyvin rajuja. Miltä kaikki tuo tuntuu niistä nuorista, jotka ovat politiikassa uusia? Kerrot mielipiteesi tai komppaat keskustelun aloittajaa ja yhtä äkkiä saat valmistautua ottamaan jopa henkilökohtaisia iskuja vastaan kasvottomilta kirjoittajilta.

Poliittisten nuorisojärjestöjen ensisijainen tehtävä on lisätä nuorten aktiivisuutta päätöksenteossa ja vaikuttamisessa.

Koenkin, että käsissämme on suurin yksittäinen haaste tuon tavoitteen toteutumiselle. Keskustelukulttuurin on jälleen muututtava, tällä kertaa takaisin parempaan.

Viljami Haavisto, päätoimittaja

SINUA VARTEN Puheenjohtajalta

Uusi vuosikymmen on alkanut vauhdikkaasti. Vuodenvaihteessa sain astua edeltäjäni Aleksi Sarasmaan suuriin saappaisiin ja ottaa ohjat nuorisojärjestössä, jonka jäsenenä vietän omaa kymmenvuotisjuhlavuotta vappuna. Kymmenessä vuodessa moni asia on ehtinyt muuttua: kapinoivasta yläastelaisesta on tullut politiikkaa harrastava maisteriopiskelija, vappufestaria jossa liityin jäseneksi ei enää järjestetä ja nuorisopolitiikkaa tehdään paikallislehden mielipidesivujen sijaan Twitterissä. Kuitenkin halu ja intohimo toimia kristillisdemokraattisten arvojen puolesta on vähintään yhtä suuri kuin kymmenen vuotta sitten Kouvolan Vappugospelissa.

Vaikka olenkin katsellut KD Nuoria kymmenen vuotta enenevissä määrin sisältä päin, rohkenen väittää, että myös kuva KD Nuorista on 2010-luvulla ottanut roimia harppauksia eteenpäin. Tänä päivänä meidät tunnetaan dynaamisena nuorisojärjestönä, jolla on pokkaa ottaa kantaa meille tärkeisiin asioihin ja joka on helppo ja asiallinen yhteistyökumppani, kuitenkaan omista arvoistaan tinkimättä.

Tarjoamme jäsenillemme monipuolisia osallistumismahdollisuuksia paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti ja olemme teroittaneet poliittista linjaamme lähes kaikilla politiikan sektoreilla. Alkuvuodesta julkaistussa uudessa poliittisessa ohjelmassa Vapaus, vastuu, tulevaisuus voikin lukea KD Nuorten kannoista Nato-jäsenyydestä eläinsuojeluun ja kulttuuripolitiikasta sosiaaliturvaan.

Vaalittomana vuonna näen, että puheenjohtajiston ja hallituksen tärkein tehtävä tänä vuonna onkin miettiä, miten voimme 2020luvulla palvella jäsenistöämme ja viiteryhmäämme parhaalla mahdollisella tavalla. Vaalivuosina järjestön fokus on väistämättä kohdistunut ulospäin ympäröivään yhteiskuntaan. Nyt on korkea aika ja mainio tilaisuus katsoa sisäänpäin ja kysyä jäseniltämme: mitä sinä haluat KD Nuorilta? Millainen toiminta innostaa ja

tempaa mukaansa politiikasta kiinnostuneita nuoria tänä päivänä?

Missä asioissa kaipaat tukea omassa poliittisessa toiminnassasi?

Ensimmäiset askelmerkit tätä vuoden teemaa varten on jo asetettu mm. suunnittelemalla nuorisopiirien vetäjille inspiraatiopäivä paikallistoiminnasta, mutta toivotan vastaisuudessakin kaikki rohkeatkin avaukset lämpimästi tervetulleiksi. KD Nuorten jäsenenä tai jäsenyydestä kiinnostuneena voit aina olla yhteydessä minuun tai pääsihteeriin mitä villeimmistäkin ideoista ja toiveista.

Vid årsskiftet fick jag efterträda Aleksi Sarasmaa i de stora stövlar han lämnat efter sig. Efter att själv varit medlem i KD Unga i snart tio år blir jag allt säkrare på att det i samhället finns behov för en politisk rörelse som grundar sig på en kristdemokratisk ideologi, stadigt stående i ur och skur, som ärligt vill arbeta för det gemensamma bästa, inte endast med en viss röstarskara som målgrupp. Under år 2020 kommer vi att koncentrera oss på hur KD Unga bäst kan stöda våra medlemmar och aktiva i kampen för det gemensamma bästa. Hurdan verksamhet skulle just du vara intresserad av? Vilket stöd behöver du i din politiska verksamhet?

Jag och generalsekreterare Viljami utmanar dig att komma med dina vildaste idéer, på svenska eller på finska. Vi finns till för just dig.

Järjestö kehittyy ja ympäröivä yhteiskunta muuttuu. Kovassakin myllerryksessä meitä tukee vuosikymmenestä toiseen vahva ja vankkumaton kristillisdemokraattinen arvokallio.

Yhä polarisoituvassa keskusteluilmapiirissä uskon vahvasti olevan tilausta poliittiselle liikkeelle, joka viiteryhmänsä edun sijaan selkä suorassa ajaa aidosti yhteistä hyvää. Jos sinäkin haluat olla siinä rintamassa mukana, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi KD Nuoriin ja toimintaamme. KD Nuoret on olemassa sinua varten.

Annika Lyytikäinen, KD Nuorten puheenjohtaja

NOSTOJA LEHDEN SIVUILTA Kannessa Helsingin Oodi-kirjasto tammikuussa 2020. Kuva: wtermelonart.

03 08 10 11

Tuoreen puheenjohtajan ajatuksia KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen pohtii puheenjohtajakautensa pääpisteitä.

Suomidelegaation matkassa Tunisiassa Pääsihteeri Viljami Haavisto osallistui Demo Finlandin demokratia-akatemian Tunisian osuuteen Kristillisdemokraattien edustajana.

Noora Knapp kertoo ensimmäisestä kaudestaan valtuustossa Knapp valittiin Lapinlahden kunnanvaltuustoon vain 18vuotiaana. Kuinka ensimmäinen kausi on mennyt?

30 vuotta naimisissa puolueen kanssa KD Nuorten emerituspääsihteeri Merja Eräpolku kertoo ensimmäisistä vuosistaan puolueessa ja nuorisojärjestössä.

POHJANMAAN KD NUORET Ami Rajala

Pohjanmaa, tuo Kristillisdemokraattien luottoalue, on ollut nuorten osalta jo useita vuosia kovin hiljainen. Tämä hiljaiselo on kuitenkin nyt menneisyydessä. Vuonna 2018 alueemme uudelleen aktivoitiin. Tämän jälkeen toimintamme on elpynyt hitaasti, mutta varmasti. Puoli vuotta sitten pidimme Vaasassa KD Nuorten Pohjanmaan piirin vuosikokouksen ja nyt olemme aktiivisempia kuin koskaan. Mikä oli meidän reseptimme Pohjanmaan ihmeeseen? Nimi on hieman harhaanjohtava, sillä reseptin luettuasi huomaat, että vaikuttaminen omassa piirissäsi ei vaadi ihmettä. Se on helpompaa kuin olet osannut aavistaa.

Ensimmäinen löytämämme ainesosa oli innostus. Piirin aktivointi ei kaipaa kuin muutaman poliittisesta nuorisojärjestötoiminnasta innostuneen nuoren. Meitä löytyi viiden henkilön hallituksen verran. Piirissämme yhdistyy vanhojen järjestöaktiivien kokemus ja uusien jäsenten höyryveturimainen tahtotila toimia ja kulkea eteenpäin.

Seuraavaksi tuore innostus tulee sekoittaa työn aloittamiseen.

Löimme viisaat päämme yhteen ja aloimme välittömästi tehdä itseämme näkyväksi piirimme alueella. Oivana estradina toimi Vaasan ylioppilaskunnan edustajistovaalit. KD Nuorten vuosikokous antoi meille mahdollisuuden tavoittaa alueemme nuoria sekä tutustua muihin valtakunnallisesti. Pikkujoulut olivat menestys, kun paikalla oli jopa kymmenen henkilöä (+ kaksi KD-vauvaa). Ja tämä kaikki tapahtui alle kolmen kuukauden sisällä, eikä lopulta vaatinut kuin ripauksen innostusta ja muutaman toteuttajan.

Suunnitelmallisuus ja innovatiivisuus. Niitä ei saa unohtaa puhuttaessa Pohjanmaan ihmeestä. Uuden vuoden alettua istuimme yhdessä alas ja mietimme, miten palvelemme piirimme jäseniä tänä vuonna. Miten tavoitamme uusia kristillisdemokraattisia nuoria? Alueemme koostuu kolmesta suuremmasta kaupungista, Vaasasta, Seinäjoesta ja Kokkolasta.

Tämä asettaa haasteeksi jokaisen maakuntakeskuksen ja niiden ympäristön huomioimisen. Suunnittelimme koko vuoden tulevat tapahtumat sekä alustavat ajankohdat, jotta ehtisimme rauhassa valmistautua kaikkeen, mitä on tulossa.

Poliittisen keskustelun herättäminen alueellisesti on tärkeä osa piirin aktivointia. Kuntavaalien alla se on erityislaatuisen merkityksellistä, jotta saamme alueemme nuorten nimet jossain määrin tutuiksi.

Pääsimme alkuvuodesta maakuntalehtien sivuille kannanotollamme koskien

Vasemmistoliiton Anna Kontulan toimia Israelissa. Tämäkin vaati vain pienen innostuksen puuskan. Nuo pienen hetket kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Jos totta puhutaan, tuokin teksti syntyi noin puoli kahdelta yöllä.

Sosiaalisella medialla on olennainen rooli, kun puhumme nykypäivän vaikuttamisesta. Jokainen nuori osaa käyttää tärkeimpiä sovelluksia, joten miksipä emme valjastaisi niitä poliittiseen käyttöön myös piireissämme. Pohjanmaan KD Nuorilta löytyvät Instagram- ja Facebook-sivut (käykää seuraamassa @kdnuoret_pohjanmaa) ja sitä kautta pyrimme löytämään yhteyden alueemme nuoriin, sekä jäsenistöön että uusiin. Tapahtumien mainostaminen ja itsemme tekeminen näkyväksi siellä, missä nuoret ovat, on tärkeämpää kuin käsitämmekään. Lukioikäiset ja sitä nuoremmat eivät välttämättä edes aktiivisesti lue sähköpostejaan, joten onko tehokkaampaa tapaa tavoittaa jäsenistöämme kuin sosiaalisessa mediassa tai hengaamalla siellä, missä nuoret ovat.

Tässä on meidän ihmeemme ei-niin-ihmeellinen resepti, mutta se on ainoastaan yksi tapa toimia. Jokainen alue on erityislaatuinen, eikä identtistä toimintamallia pysty luomaan.

Toisten ideoita kannattaa siis hyödyntää siinä määrin kuin se on mahdollista omassa piirissä, mutta luovuutta saa ja kannattaa käyttää. Nyt kun olet valmis järjestämään alueesi ensimmäisen Arvoklubin, täytyy vielä muistuttaa: piirin aktivointi on tehtävä, joka vaatii kärsivällisyyttä. Kuten mikä tahansa leivontaohje, tämäkin sisältää aikansa uunissa. Mitään ei saa silmänräpäyksessä aikaan, joten ei kannata heittää hanskoja tiskiin, vaikka piirin ensimmäiseen Arvoklubiin tulisi itsesi lisäksi vain paras ystäväsi tai KD-mummo. Itse asiassa parhaan ystävän kutsumisesta on helpointa aloittaa.

Tärkeintä on, ettei kukaan jäisi yksin piirinsä kanssa, sillä apua on aina saatavilla valtakunnalliselta tasolta. Itse olin jäädä yksin, kun liityin KD Nuoriin ja siksi tiedän, kuinka helppoa hiljaisemmassa piirissä on epäaktivoitua alueen mukana. Sen sijaan, sinä yksinäinen, mutta innokas KD Nuori, ota rohkeasti yhteyttä KD Nuorten puheenjohtajaan, pääsihteeriin, alueesi nimettyyn vastuuhenkilöön tai vaikkapa allekirjoittaneeseen.

Usein luulemme olevamme aivan yksin, vaikka todellisuudessa KD Nuoria löytyy jokaisesta Suomen kolkasta. Ja kuten alussa sanoin, ei piiritoiminnan aktivointi ole ydinfysiikkaa.

Oikeastaan se on melkoisen hauskaa ja palkitsevaa puuhaa.

6

VARSINAISSUOMEN KD NUORET Joonas Holmén

PITKÄN HILJAISELON JÄLKEEN Varsinais-Suomen KD Nuoret heräsivät muutaman vuoden horroksestaan 21.11.2019, kun tuolloin pidetyssä järjestäytymiskokouksessa valittiin allekirjoittanut puheenjohtajaksi. Tätä seuraavissa varsinaisissa kokouksissa valitsimme hallituksemme jäsenten roolit ja keskustelimme siitä, miten aloittaa uudelleen toimintamme pitkän hiljaiselon jälkeen.

Ajatuksia tästä meillä on monia, pienistä arkisista teoista vähän laajempiin ja vähemmän käsillä kosketeltaviin tavoitteisiin asti.

Löysimme nopeasti yhteisen sävelen; Me tiedämme, millaista on elää ja vaikuttaa nuorena kristillisen arvomaailman pohjalta.

Se ei aina ole helppoa, mutta arvoillamme on kuitenkin paljon tarjottavaa kaikille ja ehkä jopa erityisesti nuorille.

Me ns. millenniaalit olemme kasvaneet maailmassa, jossa informaation kulku on nopeaa ja mielipiteet sosiaalisessa mediassa polarisoituneita. Omanarvontunto tulee helposti sidottua virtuaalisiin sydämiin ja yksinäisyyden tunnetta korostaa kavereiden hulppeat kuvat eilisistä bileistä, tämän päivän gourmetateriasta ja huomisen matkasuunnitelmasta.

Kristinuskon sanoma tästä ahdistuneelle on selvä. Olet mittaamattoman arvokas huolimatta siitä, vietitkö viikonlopun yksinäisyydestä kärsien kotona, vai kavereiden kanssa elämästä nauttien. Netissä törmäämme eri kupliin, joiden sisällä olevilla on omat "totuutensa" ja postmodernismin jälkipyykkiä pestessä nykyihmiseltä lähtee homma helposti lapasesta. Kaikki on suhteellista, käsitteet on määriteltävä

uudelleen ajan hengen mukaisesti ja vaikka totuutta ei ole, kaikkien täytyy ajatella niistä samalla tavalla. Kristillisten arvojen pohjalta saamme uskoa, että todella on jokin yksi totuus ja tähdätä sen tuntemista kohti.

Jos haluamme tavoittaa uusia kristillisdemokraattisia nuoria, meidän viestimme täytyy olla selvä. Mielitekojen mukaan vaihtuvat merkitykset ovat kivoja teoreettisessa pohdiskelussa, mutta todelliseen maailmaan ne eivät sovi. KD:n tarvitsee siis selkeästi profiloitua järkevänä konservatiivisena vaihtoehtona, jotka eivät tuohon hömpötykseen lähde. Puolueemme sopii niin kristitylle, kuin ei-kristityille nuorille.

Olemme kokouksissamme pohtineet miten tavoittaisimme uusia jäseniä ja järjestämme houkuttelevaa toimintaa.

Mielestäni aikaisemmin kuvailemani viestin välittäminen on ehdottoman tärkeää. Arvoklubien järjestämisen aloittaminen lienee selviö, sillä niiden kautta uudet ihmiset saavat kosketuspintaa kristillisdemokraattisten nuorten ajatuksista ja arvomaailmasta.

Meidän täytyy myös mennä sinne, missä nuoria aikuisia on, ei pelkästään sinne, missä nuoria kristittyjä aikuisia on. Jos kerran arvomme perustuvat totuuteen, kai ne tuottavat hedelmää huolimatta niiden harjoittajan uskonnosta tai uskonnottomuudesta? En näe mitään syytä, miksi emme menisi tapahtumaan kuin tapahtumaan kertomaan toiminnastamme, oli sitten kyseessä Jeesus-festarit tai ei-niinJeesus-festarit. Meillä on jotain tarjottavaa kummassakin.

PIRKANMAAN KD NUORET Jere Tuononen

PIIRIMME TOIMIVALMIUDET UUDESSA NOSTEESSA Piirimme kotipaikkana on tällä hetkellä jatkuvassa muutoksessa elävä Tampere.

Siellä tarkemmin toimipaikkanamme on Tampereen paikallisosaston tilat Teopoliksella. Piirimme on perustettu vuonna 1995. Sen myötä piirimme toiminta pohjautuu vielä sen asemaan rekisteröitynä yhdistyksenä.

Alueellisen sijainnin ja varhaisen perustamisajankohtansa myötä piirimme erottuu tällä asemallaan myöhemmin perustetuista piireistä.

Toimintaa uudistaessamme olemme huomioineet erityisesti toimintamme näyttäytymisen piirin sisäisesti ja sen ulkopuolelle. Piirin sisällä toimintamme laatua olemme kehittäneet ottamalla käyttöön uudet asiakirjapohjat ja luovuttamalla näyttäviä todistuksia hallituksen jäsenille kuluvan kauden päätteeksi. Merkittävät sisäiset uudistukset ovat selvästi tuoneet uutta nostetta hallituksen sisäiseen toimivalmiuteen.

Nämä ja erinomainen sijaintimme takaavat meille erinomaiset toimimahdollisuudet maan toiseksi suurimmalla kaupunkiseudulla. Piirimme onkin ollut pitkään vetovoimainen myös ympäryskuntiemme keskuudessa.

Toimintamme on saanut vahvistetta myös piirin ulkopuolelta.

Tukenamme ovat menneen kauden aikana olleet niin KD Pirkanmaan piiri kuin Tampereen KD paikallisosasto. Tällä hetkellä suunnitteilla onkin yhteisen koulutustapahtuman järjestäminen. Toimimalli on toiminut hyvin ja voin siten suositella piireille puolueen toimijoiden kanssa yhteistyössä toimimista. Aiommekin jatkossa olla osallisena heidän omassa toiminnassaan ja kaavailla muitakin yhteistyömuotoja näkökulmia vaihtaen.

Piirimme toiminta näyttäytyy tällä hetkellä entistä vahvempana ja olemme muodostaneet aivan uuden näköalan ja suuntalinjat piirimme toiminnalle. Kauden 2019 alkaessa saimme toimintaamme mukaan kolme uutta hallituksen jäsentä, jotka ovat tämän jälkeen toimineet niin puheenjohtajistossa, piirisihteerinä kuin taloudenhoitajanakin.

Tämä oli toimintamme kannalta merkittävä muutos, sillä piirimme toimintaa oli vielä vuotta aikaisemmin määritellyt sen toiminnassa mukana olleiden vähäinen määrä. Tämän kauden alusta pitkäaikainen puheenjohtaja Katja Koivistoinen jätti paikkansa piirin puheenjohtajana nykyisin toimivalle Miika Reinikaiselle. Katja takasi puheenjohtajana toimintamme jatkuvuuden viimeisen kolmen vuoden aikana ja hänelle on kiittäminen siitä, että toiminta on nykyisessä muodossaan mahdollista.

Näin ollen saatamme piirin sisäisen muutoksen läpikäyneenä todeta, ettei piirien toiminnan elvyttäminen ole vuosikausien aikaansaannos. Tärkeintä kuten kaikessa toiminnassa on piirin toimintaan aktiivisesti sitoutuneet toimijat ja toiminnan kokeminen mielekkääksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Piiritasolta on myös hyvät valmiudet tulla mukaan kattojärjestön toimintaan sen monilla eri ulottuvuuksilla kuten hallituksessa sekä työryhmissä.

Antoisaa ja työntäyteistä alkavaa kevättä piiritoimijoille!

VILJAMI HAAVISTO

SUOMIDELEGAATION MATKASSA TUNISIASSA Demo Finland järjesti helmikuussa kaksiosaisen demokratia-akatemian. Demo Finland on suomalainen eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, joka tukee monipuoluedemokratiaa uusissa ja kehittyvissä demokratioissa. Demokratia-akatemian tarkoitus oli opettaa puolueiden nuorille toimijoille niin Agenda 2030 hankkeesta kuin ympäri maailmaa toteutettavasta demokratiatyöstä.

Ensimmäinen osuus järjestettiin Helsingissä ja tuohon osuuteen kutsun sai neljä toimijaa kustakin eduskuntapuolueesta. Varapuheenjohtaja Ami Rajala kertoo Helsingin osuudesta lehden sivulla 27.

Akatemian toinen osuus järjestettiin Tunisiassa ja sinne kutsuttiin jokaisesta puolueesta tai nuorisojärjestöstä yksi johtoasemassa oleva edustaja. Puheenjohtaja eikä

varapuheenjohtajat päässeet osallistumaan matkaan, joten minun halukkuuttani kysyttiin nuorisojärjestön pääsihteerinä ja puolueen varapuheenjohtajana.

Kalenterisovittelun jälkeen päädyin delegaation matkaan.

Tunisian osuus oli viisipäiväinen ja kerron seuraavaksi tapahtumista ja akatemian sisällöstä Tunisian päässä.

Muista puolueista matkaan lähtivät Joonas Soukkio (kesk.), Anna Lemström (vas.), Brigita Krasniqi (vihr.), Matias Pajula (kok.), Taneli Hotanen (Liike Nyt), Nicholas Kujala (rkp.), Neea Kähkönen (sd.), Antti Moisander (ps.) ja Demon kolme työntekijää Jussi Kanner, Anna Juhola sekä Juuso Suutari. Etukäteen onkin todettava, että matkan parasta antia olikin juuri puoluerajat ylittävä yhteistyö.

Keskiviikko meni kokonaisuudessaan matkustamiseen.

Lähdimme aamulla Hesinki-Vantaalta Pariisiin, jossa saimme odotella pitkän aikaa vaihtoyhteyttä Tunisiin.

Odottelun aikana ehdimme syventyä ryhmissä presentaatioihin, joita Tunisian demokratia-akatemiassa pitäisimme tunisialaisille kollegoillemme.

Saavuimme illalla Tunisiin ja lentokentältä menimme hotellillemme, johon ehdimme jättää tavaramme ennen illallista Center of Mediterranean and International Studiesin johtajan kanssa.

Seuraavaan päivään lähdimme heti aamusta suuntaamalla Tunisian Suomen suurlähetystöön. Lähetystössä meidät vastaanotti suurlähettiläs Pekka Hukka. Hukan johdolla kuulimme Tunisian tilanteesta syvemmin. Tunisiassa suurena ongelmana on nuorten äänestysaktiivisuus tai pikemminkin sen puute. Alle 25-vuotiaiden joukossa äänestysprosentti on alle 5%. Nuoret eivät myöskään tunnu Hukan mukaan työllistyvän, vaikka he kävisivät

kouluja. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää usein muuttaminen Eurooppaan tai Lähi-itään.

Tasa-arvo on Tunisiassa mennyt voimakkaasti eteenpäin, mutta kuitenkaan tilanne ei ole millään tavalla verrattavissa vanhoihin demokratiohin tai esimerkiksi kotimaahamme.

Suuria ongelmia tasa-arvon toteutumiselle on edelleen muun muassa perintöasiossa.

Vähemmistöjen oikeudet eivät edes tunnu olevan poliittinen keskustelunaihe Tunisiassa.

Homoseksuaalisuus on rikos ja sillä selvä. Seksuaali- ja sukupuolitasa-arvon eteen töitä tekevät kuitenkin kansalaisjärjestöt, jotka kampanjoiden yrittävät saada aiheet politiikan keskusteluun. Tunisian matkalla yleisesti oli mielenkiintoista todeta, miten eri tavalla asiat näyttäytyvät muualla. Tunisiassa liberaali ei pidä seksuaalivähemmistöjen sortamisesta ääntä, eikä asia vilahtanut keskusteluissa kertaakaan esille.

Matkalla pääsimme tutustumaan myös Tunisian parlamenttiin, jossa meille oli järjestetty tapaaminen kaikkien suurimpien puolueiden edustajien kanssa.

Tapaamiset kulkivat hyvin pitkälle samalla kaavalla, siten että puolueiden edustajat esittelivät itsensä ja puolueensa, jonka jälkeen suomalaisdelegaatio vastavuoroisesti esittäytyi. Tunisialaiset halusivat kuulla suomalaisesta demokratiasta ja koulutusjärjestelmästä ja esittelyt olivat hyvin vuorovaikutuksellisia.

Lopuksi pääsimme tutustumaan myös parlamenttisaliin, joka oli huonoksi tuuriksemme täysin säkkipimeä.

kuulokkeisiin ja muuten arabian kielistä tilaisuutta oli helppo seurata. Hammametin demokratia-akatemian keskiössä oli vierailevan puhujan, Kaiis Hammamin alustukset sekä muutamat hyvin vaihteleva-aiheiset ryhmätyöt. Onnekseni satuin pöytään, jossa puhuttiin hyvää englantia, kaikissa pöydissä näin ei ollut ja seuraavan päivänä pöytäjärjestyksiä muutettiinkin siten, että keskustelijat todella ymmärsivät toisiaan.

Ryhmätöiden aiheet vaihtelivat terrorismin murroksesta globaalin sukupuolten tasa-arvon ja sen saavuttamisen pohtimiseen.

Tunisin päivien jälkeen oli aika lähteä kahdeksi päiväksi Hammametiin, jossa järjestettiin samana viikonloppuna tunisialaisten demokratia-akatemia. Järjestelyt oli hoidettu viimeisen päälle siten, että meidät suomalaiset oli ripoteltu eri pöytiin. Itse olin omassa pöydässäni esimerkiksi ainoa suomalainen. Simultaanikäännös tuli

Matka oli hyvin opettavainen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Demo oli hoitanut matkan järjestelyt loistavasti ja delegaatio tuli hyvin toimeen keskenään. Suurimpana ahaa-elämyksenä mainitsisinkin juuri puolueiden välisen, lämpimän yhteistyön, joka ei näinä keskustelukulttuurin murroksen aikoina ole enää ollenkaan itsestäänselvyys.

VARMUUTTA VALTUUSTOSTA Noora Knapp Tasan kolme vuotta sitten elin melko epävarmaa aikaa.

Valmistauduin kevään ylioppilaskirjoituksiin, enkä oikeastaan tiennyt, mitä elämältäni halusin. Niin sanottuja liikkuvia osia ja muuttuvia tekijöitä riitti kahden käden sormille. Olisi pitänyt elää päivä kerrallaan, mutta ajatukseni harhailivat jo tulevaisuudessa.

Samana keväänä järjestettiin myös kuntavaalit, pääsin äänestämään ensimmäistä kertaa. edetessä huomasin, ettei kotikunnastani ehdokkaita. Ehdolle asettuminen kuulosti kuitenkin kaukaiselta, vaikka lähipiirini ehdokkuuteen ahkerasti koko kevään ajan.

joiden yhteydessä Ehdokasasettelun löytynyt nuoria omaan korvaani kannusti minua

Epäröin pitkään. Olin 18-vuotias, enkä tiennyt mitä taseella tai hallintosäännöllä tarkoitettiin. Ajatus siitä, että olisin mukana päättämässä oman kotikuntani tulevaisuudesta tuntui pelottavalta, sillä en tiennyt juuri mitään edes omasta tulevaisuudestani. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei ehdolle asettumisessa olisi oman elämäntilanteeni näkökulmasta juuri mitään järkeä. Tämän jälkeen totesin, ettei elämässä tarvitse olla aina järkevä ja täytin ehdokaslomakkeen. Tuosta hetkestä on pian kolme vuotta aikaa ja pidän sitä edelleen yhtenä elämäni parhaista päätöksistä.

Valtuutettuna toimimista on vaikea tiivistää muutamaan lauseeseen, mutta ensimmäinen valtuustokauteni on ollut ennen kaikkea opettavainen kokemus. Olen oppinut valtuuston iltakouluissa, lautakuntien kokouksissa ja valtuustosalissa enemmän, kuin missään koulussa. Aikaisemmin vaikeasti lähestyttävistä asioista ja aiheista on tullut itselleni kiehtovia kokonaisuuksia, joiden parissa viihdyn tuntikausia.

Hallintosäännön ja taseen lisäksi olen oppinut valtuutettuna hurjasti myös itsestäni. Valtuutetun roolissa olen saanut muun muassa lisää itseluottamusta ja ymmärtänyt paremmin, millainen persoona ja ihminen olen. Olen oivaltanut, mikä minua kiinnostaa ja mitä haluan tulevaisuudelta. Urani kotikuntani Lapinlahden valtuustossa on vaikuttanut muun muassa siihen, mitä nykyisin opiskelen, mutta toisaalta opintoni ovat vaikuttaneet myös siihen, mitä olen valtuutettuna päässyt tekemään. Olen ollut valtuustokauden alusta lähtien mukana esimerkiksi kotipaikkakuntani viestintä- ja markkinointistrategiaryhmässä.

Töitä Lapinlahden kunnan ilmeen ja viestinnän parissa on tehty ahkerasti alusta lähtien ja olen todella tyytyväinen siihen, mitä olemme tämän valtuustokauden aikana saavuttaneet. Toiveenani on, että tulevaisuudessa nuoret aikuiset ja lapsiperheet näkisivät Lapinlahden potentiaalisena paikkakuntana, jossa he voisivat asua ja työskennellä.

Syitä siihen, miksi nuoret ovat niin heikosti edustettuina kunnallispolitiikassa on varmasti monia. Oma näkemykseni on se, että varsin suurta roolia tilanteessa näyttelee epävarmuus.

Epävarmuus heijastuu niin nuorten elämäntilanteisiin kuin heidän kokemuksiinsa politiikassa. Monet saattavat ajatella, ettei heillä ole tarpeeksi kokemusta tai tietämystä politiikasta, ja siksi ehdokaslomake jää täyttämättä. Omakohtaisen kokemukseni perusteella voin kuitenkin todeta, että pohjatietoja tärkeämpää on kiinnostus omaa elinympäristöä ja yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan. Siksi haluankin rohkaista kaikkia kunnallispolitiikasta kiinnostuneita harkitsemaan ehdokkuutta ensi kevään kunnallisvaaleissa. Epävarmuudesta pääsee harvoin eroon astumatta epävarmuusalueelle.

30 VUOTTA NAIMISISSA PUOLUEEN KANSSA Merja Eräpolku

Maaliskuun alussa 1990 parikymppisen elämäni muuttui: olin päätynyt naimisiin puolueen kanssa! En sitä tokikaan vielä tajunnut, sillä olin vain aloittanut osa-aikaisena Suomen Kristillisen Liiton Nuorten (SKLN) liittosihteerinä.

Sen piti olla mukavaa vastapainoa vähän ahdistaviksi muuttuneille teologian opinnoille.

Kaikki sai alkunsa yhdestä puolihuolimattomasta suostumisesta. Nimittäin edellisenä syksynä Helsingin SKL Nuorten puheenjohtaja, puolituttu Mika Ebeling, oli kysäissyt ehdolle HYY:n vaaleihin kristillisten opiskelijoiden ehdokkaaksi. Tarkemmin pohtimatta suostuin mukaan sitoutumattomana, teinpä jonkun mainoksenkin yliopiston ilmoitustauluille.

Vaalien jälkeisenä päivänä opiskelijakämppääni (vielähän ei ollut kännyköitä) soitti SMP Nuorten puheenjohtajaksi esittäytynyt Timo Soini, joka onnitteli valinnastani edustajistoon ja pyysi tapaamista. Istuimme iltapäivän Cafe Ursulassa ja sain kuulla, että minun pitäisi olla

edustajistossa ”punavihreitä voimia vastaan”. SKL ja SMP Nuoret – ehdokkaana myös n:n vuoden opiskelija Soini olivat siis olleet vaaliliitossa, ja minä olin ainut läpi mennyt.

Samaan edustajistoon oli tullut valituksi pitkä liuta sittemmin politiikassa kansanedustajina ja ministereinä vaikuttaneita. Mieleeni jäi parhaiten Mikael Pentikäinen, jonka lestadiolaistaustaisen suvaitsevuuden ansiosta pääsin yhteiseen ryhmään muutoin epäilevästi suhtautuneiden Keskustaopiskelijoiden kanssa.

Todettakoon tähän väliin, että HYY:n edustajistossa seuraavalla kerralla olimme vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa. Silloin tulin yhden äänen marginaalilla valittua, varakseni jäi listalle houkuteltu, jo tuolloin naistenlehdistä tuttu Marianne Heikkilä.

Cafe Ursulan meetingin jälkeen totesin, että minun on selvitettävä, mitä mieltä SKLN on asioista - edustinhan heitä. Isäni oli jo tuolloin SKL:n kunnanvaltuutettu, mutta itse suhtauduin puolueeseen ennakkoluuloisesti.

Kuitenkin yllätyin. Puolueessa oltiin kiinnostuneita esi-

MERJA ERÄPOLKU

merkiksi vapautuvien vankien tilanteesta ja päihdekuntoutuksesta – aivan kuten minäkin.

Minut kutsuttiin SKL:n nuorten hallituksen kokoukseen, jota johti vankalla otteella nuorten puheenjohtaja, nykyinen reservin majuri Sakari Smeds. Muutoin hiljaisessa kokouksessa tajusin olleeni hieman liian puhelias.

Kohtalokkaasti kuulin avoimeksi tulleesta järjestön ainoan työntekijän eli osa-aikaisen liittosihteerin paikasta. Tajusin heti, että siihen tehtävään hakisin.

Haku myös tärppäsi.

Osaaikaisesta työstä muodostui pian kokoaikainen, kun myös Kristityn Vastuu -lehti tarvitsi minua.

Kreikan Novum-tentti ja pappisura jäi sikseen, kun politiikka imaisi mukaansa.

Merja Eräpolku on KD:n pitkäaikainen työntekijä ja luottamushenkilö Lohjalta.

Merja aloitti uransa kristillisdemokratian parissa 30 vuotta sitten SKLN:n pääsihteerinä ja työskentelee tällä hetkellä eduskuntaryhmän ja puolueen tiedottajana.

Jaoin työhuoneen Töölönkadun puoluetoimistolla silloisen järjestöpäällikön Pentti Harjulan kanssa. Jo tuolloin iäkäs mies oli tarkka siisteydestä. Putsasin pyyhekumin jätökset huolella, jos tiesin hänen seuraavana päivänä olevan työpöydän ääressä.

Tosin pääosin tein työt kirjoituskoneella, minullahan oli peräti sähkökäyttöinen sellainen.

Rakastin nuorisojärjestön monistetun, vihkomuotoisen Motiivi-lehden tekemistä. Samanlaista puuhaa kuin oppilaskunnassa aikoinaan.

SKL Nuoret olivat aktiivisia kansainvälisissä suhteissaan ja reissuja piisasi etenkin Pohjolassa.

KDUN eli Kristdemokratiska Ungdom i Norden -yhteistyöjärjestö oli voimissaan. Itse toimin vuoden sen hallituksen jäsenenä.

Vierailimme sisarjärjestöjen kokouksissa. Joskus menimme kimppahytissä ja -kyydissä Norjan KrF-nuorten vuosikokoukseen ymmärtämään, ettemme ymmärrä kokouksesta juurikaan mitään.

Eduskuntavaalien jälkeen päätin hakea valtiotieteelliseen ja suunnata opiskelemaan, aivan kuten SKL:n eduskuntaryhmän silloinen ryhmäsihteeri Jori Ringman.

Olin aloittanut preppauskurssin, kun kansanedustajaksi valittu puoluesihteeri Jouko Jääskeläinen soitti.

Eduskuntaryhmä ollut päässyt yksimielisyyteen Jorin jatkajasta, vaikka hakijoita oli ollut runsaasti. Minulle hän antoi yön aikaa miettiä, olisinko käytettävissä tehtävään.

Helsingissä 1992 pidetyt Pohjoismaiden Nuorten Neuvosto ja Helsinki Summit Etyk-huippukokous olivat ainutlaatuisia tilanteita. Järjestönä osallistuimme myös EYCD:n (European Young Christian Democrats) ja sen opiskelijajärjestön USE:n (United Students of Europe) tapahtumiin. Puolueen EY-vastaisuudesta huolimatta olimme avoimia kansainvälisyydelle. Vuonna 1997 olin viimeisiä kertoja edustamassa SKL Nuoria ulkomailla, silloin YEPP:in (Youth of European People`s Party) perustavassa kokouksessa Varsovassa.

Valvoin enkä osannut päättää - olinhan päättänyt ryhtyä opiskelemaan jälleen täysipäiväisesti. Koin myös täydellistä alamittaisuutta tehtävän vaativuuteen nähden.

Vein kuitenkin paperini aamulla eduskuntaan ja jäin odottamaan yhteydenottoa. Ehdin mielessäni jo kieltäytyä.

Seuraava soitto tuli ryhmän uudelta puheenjohtajalta Bjarne Kallikselta, joka kertoi, että minut olit valittu. Olin häkeltynyt ja ihmeissäni. Onnistuin myös pääsykokeissa ja päätin yrittää opiskella työn ohella.

Nuorisojärjestössä ei 90-luvun alussa(kaan) ollut tunkua vastuutehtäviin. Pääsin myös nuorten edustajaksi puoluehallitukseen ja apuehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

Kaikkiaan koko maassa meitä alle kolmekymppisiä ehdokkaita oli kolme, sillä lähes joka vaalipiirissä oltiin liikkeellä vaaliliitoissa. Puolueen kannatus oli alle kolmen prosenttiyksikön. Ilonpäivä oli silloin, kun Gallup kertoi 3,1 mittaustuloksen.

Eduskuntavaaleissa 1991 Helsingissä vain yksi sai näkyä.

Istuva kansanedustaja Eeva-Liisa Moilanen ei vaaliliiton vuoksi halunnut rinnalleen muita ehdokkaita kuin pelkkinä tuntemattomina niminä. Nuorena ehdokkaana jouduin kuitenkin joihinkin tv-esiintymisiin, joista mieleen jäävin oli Frank Pappa Shown vaalitentti. Sen tentin kommelluksista ja elämäni mieleenpainuvimmasta rukousvastauksesta ei lehden palstalla tohdi kertoa.

Ensimmäisten eduskuntavaalieni tulos oli hyvä ja huono: sain valituksi tulleen kansanedustajan jälkeen Helsingissä SKL:n suurimman äänimäärän eli vaivaiset 102 ääntä.

Puolueelle tulos oli sitäkin parempi, sillä kansanedustajapaikat lisääntyivät viidestä yhdeksään ja hallitusovi avautui ensimmäistä kertaa Ahon porvarihallituksessa.

Lama vyöryi päälle ja samalla kaikki taloudelliset katastrofit: devalvoinnit, suurkonkurssit, työttömyysaallot, budjettileikkaukset. Välillä tuntui kuin maailmanloppu olisi ollut tulossa. Mietin, selviytyyköhän Suomi tästä ikinä.

Hallitusryhmien puheenjohtajien ja ryhmäsihteerien kokoukset olivat täynnä kipeitä ratkaisuja. Kerran pääministeri Aho tuli kokoukseen kertomaan, mitä oli pakko tehdä - devalvoida.

Samaan syssyyn ryhdyttiin neuvottelemaan EUjäsenyydestä. Kristillinen Liitto vastusti EU-jäsenyyttä, mutta sinnitteli hallituksessa niin pitkään kuin oli viimeinen valinnan paikka. SKL:n hallituskausi päättyi ennenaikaisesti 1994 hallituksen esitettyä EU-jäsenyyden hyväksymistä.

Oma elämäni käänteet ovat kiinnittyneet tiukasti puolueen historiaan. 90-luvun ensimmäisiin vuosiin kuuluvat myös onnettomat ”rakkauteni”, kuten se satunnainen SKL-nuori, puoli vuotta myöhemmin aviomieheni, joka kesällä 1992 puoluetoimiston siivoustalkoissa - lisäkseni ainoana paikalle tulleena - tokaisi aivan yllättäen: mennääks naimisiin.

TIUKKAA KAMPPALUA YHDYSVALLOISSA Viljami Haavisto

Yhdysvaltain presidentinvaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Presidentinvaalit järjestetään 3.11., ja ennen tuota puolueiden tulee järjestää omat osavaltiokohtaiset vaalinsa ehdokkaiden valitsemiseksi. On lähes varmaa, että republikaanien ehdokkaaksi valitaan istuva presidentti Donald Trump, sillä hänen asemaansa eivät ole ravistelleet edes virkarikossyytteet. Kuitenkin demokraattien puolella tilanne on vallan auki. Tässä artikkelissa esittelen demokraattien ykkösnimet sekä vaalien asetelmat.

Joe Biden Biden kuuluu nimekkäimpien esivaaliehdokkaiden joukkoon. 77vuotias Delawaresta kotoisin oleva varapresidentti tuli tunnetuksi lämpimästä yhteistyöstään presidentti Barack Obaman kanssa.

Hän loistaa kokemuksellaan ja positiivisilla mielikuvilla, jotka ovat jääneet monen amerikkalaisen mieleen Obaman kausilta. Bidenin suurimmaksi ongelmaksi koitunee kuitenkin politiikan kulttuurin murros. Nykyään Yhdysvalloissa ei ole itsestäänselvyys, että pitkään politiikassa toimiminen nähtäisiin etuna. Lisäksi Bidenin paikottain "epämukava" käyttäytyminen on katsottu haitaksi hänen tavoitellessaan moderneja äänestäjiä.

Mike Bloomberg

V E T Ä Y T Y I

4 . 3 . 2 0 2 0

Bloomberg tunnetaan upporikkaana liikemiehenä. Hän toimi New Yorkin pormestarina pian WTC-iskujen jälkeen ja ei ole milloinkaan sopeutunut perinteisiin puolueodotuksiin. Republikaanina hän on liian progressiivinen ja demokraattina hän suhtautuu liian kielteisesti aselain tiukentamiseen. Bloombergin ehdoton etu on hänen pääomansa, hänen kampanjansa ei ole riippuvainen lahjoituksista, vaan kuten hän on itse todennut "mainoksen ostaminen televisioon on kuin menisin jäätelölle". Viime vaaleissa demokraattiehdokkaiden kohtaloksi on koitunut nimenomaan kampanjakassan hupeneminen. Kampanjansa ainoaksi tavoitteeksi Bloomberg on maininnut Trumpin kaatamisen.

Pete Buttigieg

V E T Ä Y T Y I

1 . 3 . 2 0 2 0

Pormestari Pete, kuten Pete Buttigiegiä hänen vaikean sukunimensä takia kutsutaan, on kisan nuorin ehdokas. Nuoruus ei kuitenkaan ole ainoa muista ehdokkaista erottava tekijä, sillä hän on myös kisan ainoa julkisesti homoseksuaali ehdokas. Pete on ollut naimisissa miehensä Chastenin kanssa vuodesta 2018. On kuitenkin arvioitu, ettei Buttigiegin kohtaloksi konservatiivisessa Yhdysvalloissa koidu hänen seksuaalinen suuntautumisensa, vaan vaikeus tavoittaa etnisten vähemmistöjen ääniä. Buttigiegin etu on hänen palvelustaustansa Yhdysvaltain armeijassa sekä tietynlainen "ryvettyneen" politiikan ulkopuolisuus. Demokraatipuolueen valitessa Peten ehdokkaakseen, hänestä saattaisi näet tulla ensimmäinen pormestarin pallilta Valkoiseen taloon nouseva presidentti.

Bernie Sanders Bernie Sanders teki suurimman julkisuustyön jo edellisissä vaaleissa olemalla Hillary Clintonin vastaehdokas demokraattien esivaaleissa. Sanders esittäytyy sosialistiksi ja vetoaa kaupunkien liberaaleihin. Sanders on myös toistuvasti uhonnut, että olisi voittanut Trumpin jo 2016 ja aloittikin uuden kampanjansa heti edellisen päätyttyä. Hän on kerännyt valtavan kampanjakassan pienillä, noin 10 dollarin lahjoituksilla. Sanders on luvannut antaa opintolainat anteeksi ja sanonut turvaavansa jokaiselle amerikkalaiselle pääsyn terveydenhoidon piiriin. Onko Yhdysvallat kuitenkaan valmis julkisosisalistin presidenttiyteen?

Amy Klobuchar

V E T Ä Y T Y I

2 . 3 . 2 0 2 0

Amy Kobuchar osaa julkisuuspelin hyvin. Hän julkaisi ehdokkuutensa kotiosavaltiossaan Minnesotassa lumisateen keskellä ja pyrkii luomaan kampanjassaan kuvan itsestään paljasjalkaisena ja sisukkaana maalaistyttönä. Klobuchar on myös taitava keskustelija ja osaa kääntää kohtaamansa kritiikin huumoriksi. Senaattorina hänet voidaan kuitenkin nähdä vanhan vallan edustajana ja hän on istunut myös monissa valiokunnissa joiden alojen ongelmia politiikassa juuri ratkaistaan.

Elizabeth Warren

V E T Ä Y T Y I

5 . 3 . 2 0 2 0

70-vuotias Elizabeth Warren näytteli suurta roolia Obaman hallinnoissa, mutta edustaa esivaalissa Sandersin tapaan radikaalimpaa osastoa. Warren ajaa monia suuria uudistuksia, näistä suurimpana mainittakoon terveydenhuollon maksuttomuutta. Warren on hätkähdyttänyt väittämällä, että Hillary Clintonin valintaan vuonna 2016 päädyttiin vilpillisin keinoin. Hän on myös kertonut olleensa republikaani aina vuoteen 1995 saakka. Warrenin kampanja oli pitkään nousukiitoinen, mutta vuodenvaihteen jälkeen häneltä alettiin vaatia konkretiaa uudistuslupaustensa tueksi ja tähän kykenemättömänä hänen kannatuksensa on ollut vastatuulessa.

MIKÄ PUOLTAA DONALD TRUMPIN UUDELLEENVALINTAA? Yhdysvalloissa istuvan presidentin uudelleenvalinta on yleistä. On sanottu, että Yhdysvalloissa vastustetaan suuria muutoksia, jolloin kansan on helpompi äänestää istuva presidentti uudelle kaudelle, kuin äänestää vastaavasti uutta ja tuntematonta ehdokasta. Trumpin puolesta puhuu myös Yhdysvaltain talouden nousukiito sekä vahva kannatus omiensa parissa. Sydänmailla Trumpin kannattaminen ei ole "noloa", toisin kuin esimerkiksi kaupungeissa. Yhdysvaltain presidentinvaalissa tietyillä osavaltioilla on suuri painoarvo, viimeksi vaalit ratkaistiin muun muassa Floridassa, Pennsylvaniassa ja Arizonassa, joissa Trump on säilyttänyt kannatuksensa tasaisesti koko vaalikautensa ajan.

Trumpin eduksi kääntyy myös yleinen luottamus, tai sen vähyys, Yhdysvaltain vanhoihin puolueisiin. Odotettavissa on, että ehdolle asettuu ehdokkaita erilaisista liikkeistä ja puolueista, jotka omalla kampanjoinnillaan syövät ääniä Trumpin vastaehdokkaan kupista. Samoin kävi vuonna 2016, kun kumpikin pääehdokas nähtiin laajalti huonoina.

Tutkimusten ja gallupeiden mukaan Trumpia vastustetaan hieman enemmän kuin kannatetaan. Tälle ei kuitenkaan tule antaa liikaa painoarvoa, sillä esimerkiksi vuonna 2016 gallupit ennustivat Clintonin voittoa, mutta kuinkas sitten kävikään?

Selvää kuitenkin on, että Trumpilla on matkallaan vielä paljon kompastuskiviä.

ELBILEN KOMMER Leo Byskata

Klimatet värms och hysterin fortsätter. Tonåringar skolstrejkar medan politiker fortfarande endast verkar bidra med tomma löften.

Det närmaste man kommer en verklig lösning på denna gigantiska utmaning är målsättningarna man sätter upp för koldioxidneutralitet. FN:s klimatpanel rekommenderar en global kolneutralitet före år 2050, medan Finlands nuvarande regering siktar på 2035. I praktiken innebär detta ju att vi snabbare uppnår kolneutralitet och snabbare börjar binda kol som frigjorts tidigare, vilket naturligtvis är bra för klimatet. Problemet är att det inte finns någon seriös chans till att uppnå koldioxidneutralitet i för Finlands del genom totalitär politisk styrning. Den enda möjligheten vi har är att förlita oss på den mekanism som bragt oss den välfärden vi får ta del av idag: En fri marknad med så få regleringar som möjligt där kapital, arbetskraft och innovationer förväxlas fritt. Genom dessa kommer våra utsläpp att minska snabbare än någonsin tidigare – speciellt från trafiken – och den största orsaken är elbilen.

Elbilen är en fråga som väcker känslor. Problemet är endast att vi som konsumenter och beslutsfattare inte förstår den exponentiella teknologiska utvecklingen som sker. Inom bara två år har vindkraften ändrat från att vara de grönas ideologiska totempåle, till att bli den mest lukrativa investeringen inom energibranschen. År 2013 betalade man 40 000€ för en Nissan Leaf som man körde 130 km med på en laddning. Idag får man en Tesla med en räckvidd på 500 km för samma pris. En utveckling av en sådan magnitud kunde ingen förutspå.

Att biljättarna överger bränslemotorer en efter en har ingenting med deras värderingar att göra. Att tänka att de vill göra en klimatgärning genom att sluta producera bilar med förbränningsmotorer är naivt. I verkligheten är det enda de bryr sig om att leverera vinst åt sina ägare. Det som har avgjort deras förändrade visioner är att de kommit till insikt om att elbilen kommer att vara en väsentlig del av vår framtid. De vet att konsumenterna vill köra en elbil. Orsaken är inte elbilens låga klimatpåverkan, utan den största orsaken är att elbilen är överlägsen.

Tekniskt sett är elbilen bättre på alla områden. Den har bättre kördynamik, behöver betydligt mindre service, den är tystare och trevligare att köra och dessutom är prestandan i egen klass. Så var det även när bilen introducerades i slutet av 1800-talet. Faktum är att ännu i början på 1900-talet var marknaden för elbilar större än

för bensinbilar. Det berodde på att elmotorn var teknologiskt överlägsen jämfört med Otto-motorn.

Förändringen kom ironiskt nog år 1913 då Cadillac introducerade den elektriska startmotorn till bensinmotorn och när Ford effektiverade sin produktion av T-modellen. Den sista spiken i kistan kom på 1930-talet då man beslöt att övergå till växelström i USA. Tekniskt blev det utmanande att ladda elbilarna som drevs av likström. Dessa tre element kom att ha en avgörande betydelse när biltillverkarna valde att överge elbilen.

Situationen idag är dock annorlunda och beror delvis på att utveckling av bränslemotorerna har stagnerat.

Speciellt dieselmotorn har inte utvecklats märkvärdigt under de senaste 30 åren. Den avgörande skillnaden varför elbilen blivit konkurrenskraftig är att kapaciteten för laddningsbara batterier har ökat med 1200 % på 30 år.

Utvecklingen har varit exponentiell och det finns inga befogade orsaker att misstänka att den utvecklingen inte håller i sig. ”Finland är redan långt beroende av importerad elektricitet, så varifrån skall vi ta all el till elbilarna?” är frågan som ofta ställs i detta sammanhang. Frågan baserar sig på en grundläggande missuppfattning om elbilens energieffektivitet. Den målsättningen som nu finns med 250 000 elbilar till år 2030 kommer att öka det årliga energibehovet med 0,8 TWh. Vilket är samma mängd som 50 vindturbiner producerar på ett år. Ifall vi tänker att hela Finlands bilpark elektrifieras så ökar inte elbehovet med mera än 10 %. Det är motsvarande mängd som Olkiluoto 3 kommer att producera en vacker dag i framtiden.

Revolutionen är inte problemfri men den är uppenbar. Ett hinder för elbilens framfart är elbilens framfart själv. Vi vet inte ifall priset på råvarorna kommer att explodera eller ifall den teknologiska devalveringen kommer att bromsa utvecklingen av marknaden. Det största problemet som ligger framför oss är ändå verktygen som vissa partier är beredda att ta till för att få mera elbilar till Finland. Ett exempel är ett föreslaget förbud av nya bränslebilar vilket enbart kommer att leda till ökat motstånd mot elbilen.

Därför hoppas jag att vi skall ta hänsyn till den teknologiska utvecklingen, erkänna faktum och vara beredda på att ändra våra förutfattade åsikter i frågan.

När vi låter marknaden ha sin gång då kommer elbilen att slå igenom, oberoende om vi vill det eller inte.

NUORISOPOLITIIKAN EPÄREILUT EDELLYTYKSET Annika Lyytikäinen

KD Nuoret on vuosikaudet peräänkuuluttanut selkeyttävää uudistusta poliittisten nuorisojärjestöjen tukijärjestelmään. Vaikka opetus- ja kulttuuriministeri Sampo Terho viime hallituskaudella jopa vihjaili uudistuksesta, ei kehitystä reilumpaan suuntaan ole juuri tapahtunut – päinvastoin. Kun rahoitukseen ei ilmiselvästi vaikuta johdonmukaisesti ainakaan järjestön jäsenmäärä, puoluekannatus tai järjestötyön vakuuttavuus ja vaikuttavuus, herää kysymys: painavatko tässäkin asiassa poliittiset päämäärät objektiivisesti vertailtavia tunnuslukuja enemmän?

Kuhina Opetus- ja kulttuuriministeriön poliittisille nuorisojärjestöille myöntämästä valtionavustuksesta on jo vuosittain toistuva alkuvuoden perinne, eikä syyttä. Vaikka keskustelu epäreiluista ja epäselvistä myöntöperusteista on käynyt kuumana jo vuosikaudet, ei silti järjestelmään ole tehty näkyviä muutoksia. Aivan erityisen ikävä tilanne on KD Nuorten kaltaiselle pienelle mutta kasvuhaluiselle nuorisojärjestölle, jonka suhteettoman pienelle rahoitukselle ei löydy perusteluita.

Avattakoon tilannetta hieman. KD Nuoret on vuosina 2017–2019 saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää avustusta 56 500 euroa. Tälle vuodelle avustusta leikattiin poliittisella 500 eurolla, eli vuonna 2020 avustus on 56 000 euroa. Jokaisena vuonna olemme kuitenkin hakeneet merkittävästi suurempaa avustussummaa.

Perussuomalaisia nuoria lukuun ottamatta, jonka tilanne ei liene vertailukelpoinen viime vuonna perutun valtionavustuksen myötä, yksikään muu poliittinen nuorisojärjestö ei saa alle 100 000 euron avustusta.

Lisämaustetta avustusten epäselvyyteen toi se, kun KD:ltä ja Perussuomalaisilta vuonna 2019 evättiin paikka avustuksia käsittelevästä arviointija avustustoimikunnasta. Näin ollen kaikkien muiden paitsi edellä mainittujen puolueiden edustajat päättävät yhdessä kaikkien nuorisojärjestöjen valtionavustuksista. Reilua, eikö vain?

On selvää, että KD Nuoret on budjettiin suhteutettuna Suomen vaikuttavin nuorisojärjestö. Alle 100 000 euron vuosibudjetilla (kun puolueelta tuleva avustus lasketaan mukaan) ja yhdellä työntekijällä pyöritämme kaikkia poliittisen nuorisojärjestön perustoimintoja, joita muissa järjestöissä hoitavat huomattavasti leveämmät hartiat.

Meillä on komeat ehdokaslistat vaaleista toisiin, kaksi kertaa

vuodessa ilmestyvä oma lehti, aktiivista ohjelmatyötä ja toimintaa ympäri maata kahdella kielellä. Silti takuulla Suomen tehokkainta nuorisopolitiikkaa ei palkita edes päivänvalossa vertailua kestävillä tukikorotuksilla.

On harvinaisen selvä, etteivät OKM-avustusten määrät perustu puoluekannatukseen tai järjestöjen jäsenmäärään.

Se käy hyvin ilmi vertaillessa esimerkiksi KD Nuorten ja Svensk Ungdomin tai toisaalta esimerkiksi Vihreiden nuorten ja Vasemmistonuorten avustussummia. On toki ymmärrettävää, ettei isojen, tärkeää ja pitkäjänteistä työtä tekevien järjestöjen toimintaa voi sitoa kokonaan hyvinkin vaihtelevaan puoluekannatukseen. Isoilla järjestöillä on laajaa toimintaa, ja heillä pitää olla kohtuulliset mahdollisuudet jatkaa toimintaa vastaisuudessakin. KD Nuorille ja toisaalta esimerkiksi Vihreille nuorille järjestelmä tarjoaa kuitenkin todella lannistavat edellytykset järjestön kehittämiselle: KD Nuoret tuntuu olevan ikuisesti jumissa yhden työntekijän loukussa ja Vihreiden nuorten vaikuttaa olevan mahdotonta päästä edes Vasemmistonuorten tukitasolle, vaikka puolueen kannatus on reippaasti suurempi. Perussuomalaisten nuorten 2019 avustuksen perumisesta yhden twiitin takia voi olla montaa mieltä.

Demokratiassa jokaisella pitäisi olla samanlaiset edellytykset vaikuttaa ja tehdä politiikkaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät avustukset eivät kuitenkaan tarjoa edes puoluekannatuksella tai jäsenmäärällä ansaittavaa reilua mahdollisuutta tehdä nuorisopolitiikkaa samalta viivalta ja turruttavat samalla pienempien avustusten saajien mahdollisuudet kehittää järjestöään. Nyt kun avustussalkkua vahtii vahvasti oikeudenmukaisuutta ja yhtäläisiä mahdollisuuksia ajavan hallituksen keskustalaisministeri Hanna Kosonen, olisi otollinen hetki tehdä nuorisopolitiikan rahoituksesta reilua ja läpinäkyvää.

Emerituspuheenjohtajalta

KANNUSTAN HAASTAMAAN Asmo Maanselkä

Nuorisojärjestön tehtävä on monien vanhempien puolueaktiivien näkökulmasta toimia rekrytointikanavana puolueen tehtäviin ja nuorten koukuttaminen mukaan puoluetyöhön. Lisäksi paikallisosastoissa kaivataan kovasti nuoria toimijoita, jotta olisi mukavampi yhdessä paistella lettuja toreilla. Nuorisojärjestö on sisäänheittotuotteena erittäin tärkeä kanava osallistua politiikkaan. Nykyisillä huippupolitiikoilla, kuten Suomen nykyisellä pääministerillä, on nuorisojärjestötausta. Välillä pitää paistella lettuja ja pystytellä telttoja, että pääsee isompiin tehtäviin.

Harvoin tämä rooli vain kasvatushautomona kelpaa nuorille itselleen. He haluavat tehdä politiikkaa ja olla näkyvillä omilla avauksilla. Huomiopolitiikan aikakaudella huomiota on myös haettava kärjistysten kautta, huomiota ei jaeta varsinkaan nuorille ilmaiseksi. Jo viisitoista vuotta sitten, minun puheenjohtajuusaikanani oli kiertävä vitsi, että jos muuten ei julkisuutta saa, niin silloin on hyvä hetki haukkua puolueen puheenjohtaja. Se jos joku tuo julkisuutta. Klassinen vastakkainasettelu koettiin muutama vuosi sitten Perussuomalaisissa, kun varapuheenjohtaja ja nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen asettui Timo Soinia vastahankaan ja vaati puolueen eroamista hallituksesta. Syynä oli liian lepsut toimet maahanmuuttokriisin aikana. Seurauksena Tynkkynen sai lähteä varapuheenjohtajan paikalta ja puolue jatkoi hajoamiseen asti hallituksessa.

Nuorisojärjestön tehtävä on muukin kuin emopuolueen kiusaaminen. Nuorisojärjestö voi haastaa riittävän räväkillä avauksilla puolueen linjaa. Tiukkapipo -kampanjassa taas yritimme ironisoida puolueesta luotua mielikuvaa ja kääntää sitä positiiviseksi. Valitettavasti tässä ei ole kahdeksantoista vuoden aikana ole hirveästi tapahtunut kehitystä. Parhaiten energia on syytä suunnata ulospäin.

Muistan kun teimme KD Nuorissa kampanjan, jossa kritisoitiin kauppakeskus Forumin bussipysäkkimainoksia, jossa keikistelevät naiset pärjäsivät omenalla päivässä. Tällainen ei julkisessa tilassa edistänyt naisten minäkuvan kehitystä varsinkaan sen herkässä teinityttövaiheessa.

Kauppakeskuksen johtaja joutui median välityksellä vastaamaan kritiikkiin. Ehkä vaikuttavin nuorisojärjestön teko oli vuonna 2005 aikaansaatu välikysymys kehitysyhteistyörahoista. Silloinkin meillä oli pieni eduskuntaryhmä, mutta saimme koko opposition tuen seuraavaan kysymykseen: "Aikooko

hallitus välittömästi ryhtyä toimenpiteisiin, jotta hallitusohjelman mukainen tavoite kehitysyhteistyömäärärahojen osuudesta toteutuu ja Suomi osaltaan hoitaa velvoitteensa YK:n vuosituhatjulistuksen mukaisten kehitystavoitteiden saavuttamiseksi köyhyyden ja epävakauden vähentämiseksi sekä ihmisoikeuksien toteutumisen edistämiseksi maailman köyhimmissä maissa?"

Kannustan siis KD Nuoria haastamaan. Jokainen haastaa tavallaan ja tyylillään. Puolueen kannalta hyödyllisin tapa on suunnata katse niihin ongelmiin, joita nuoret kohtaavat arjessaan ja siihen politiikkaan, jota on viime aikoina tehty.

Hyvä idea voi poikia jopa välikysymyksen, johon koko oppositio yhtyy.

VENÄJÄLTÄ KUULUU, MUTTA KUULUUKO RANSKASTA? Venäjän tapahtumat ja erityisesti poliisin toimet Moskovan protesteissa ovat saaneet Suomessa runsaasti huomiota. Niitäkin aikaisemmin Ranskan pääkaupungin, Pariisin mielenilmaukset ovat näyttäytyneet monessa valossa. Ajankohtaiset aiheet Venäjän osalta eivät kuitenkaan jää vain pääkaupungin protesteihin, vaan Krimin niemimaan tilanne puhuttaa edelleen.

Teksti ja kuvat: Jere Tuononen

Keltaliivi Strasbourgissa 16. helmikuuta 2019 Palais du Rhinin portailla lauantaisten mielenilmausten yhteydessä

Aurus toi maksuttomat viisumit Pietariin Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili 21. elokuuta Helsingissä. Vierailun mukana tullut lupaus maksuttomista viisumeista Pietariin oli suomalasille matkailijoille varsinainen lahja.

65 vuotta sitten entisellä Neuvostoliitolla oli erilainen lahja Ukrainalle: Krimin niemimaa. Silloin muodollisena eleenä tehty Neuvostoliiton sisäinen rajasiirto kävi tuottamaan päänvaivaa 37 vuotta myöhemmin Neuvostoliiton hajotessa.

vähäisyys ja puolueellinen media olivat syitä heistä useille.

Sain kuulla heiltä myös paikallisen poliisin toiminnasta.

Sillä hetkellä käsitykseni loukkaantumisesta mielenosoitusten yhteydessä muuttui; jopa yli kymmenen ihmistä oli menettänyt silmänsä ja erästä liivitöntä ohikulkijaa oli ammuttu nyrkin kokoisella kuulalla posken lävitse. Ranskan viranomaisten toiminta on saanut monet sellaiset aikaisemmin toiminnassa mukana olleet keltaliivit jättäytymään pois toiminnasta.

Ranska Macronin johdolla on siitä huolimatta kritisoinut voimakkaasti poliisin toimintaa Moskovan protesteissa.

Protesteja kuten nyt Ranskassakin

Mitä sitten tapahtui Moskovassa?

Ensimmäistä kertaa Ranskassa vieraillessani halusin kohdata paljon puhutut keltaliivit. Siten menin eräänä lauantaiaamuna Strasbourgissa helmikuun puolivälissä heidän mielenilmaukseensa. Paikalle saapuessani eräs johtajana toiminut mies esitteli tarkoitukseni muille paikalla olleille. He olivat kokoontuneet aivan liikkeen alusta alkaen.

Moskovan protestit pidettiin pääkaupungissa ja parhaimmillaan ne ovat koonneet jopa 50 000 opposition kannattajaa. Sittemmin luvut laskivat 20 000 opposition kannattajaan. Moskovan duumassa pidettiin 8. päivä syyskuuta vaalit. Vaaleihin osallistuakseen riippumaton ehdokas tarvitsi tietyn määrän allekirjoituksia vaalipiirin äänestäjämäärästä riippuen. Mikäli niistä yli kymmenen prosenttia katsotaan virheellisiksi, evättäisiin ehdokkaan osallistumisoikeus. Joukkoa oppositioehdokkaista ei rekisteröity, jolloin protestit käynnistyivät luvitta. Asia ohjeistettiin viranomaisten taholta ratkaisemaan juridisesti. Tuolloin protesteista tuotiin esille etenkin viranomaistoimintaa, mutta vähemmän protestoijien osuutta siihen.

Protestien rauhanomainen puoli vastaavasti nähtiin mukaan tulleiden nuorten osalta. Sitten taas osa protestoijista tuli Venäjän ulkopuolelta kantaen ukrainan lippua, jota ei itse tunnistanut.

Sen seurauksena pääsin puhumaan heidän kanssaan ja eräs mies kertoi heidän lähtiessään liikkeelle keltaliivien toiminnasta. He olivat tavallisia ranskalaisia kaikenlaisista eri taustoista, ja he tiesivät paikkansa tullessaan osoittamaan mieltänsä; paikalla jaettiin jopa keltaliivien omia sanomalehtiä. Liikkeiden kuten Cuccin ja Starbucksin eteen he pysähtyivät, sillä he vastustivat näiden suurketjujen veronkiertoa. Nousevat elinkustannukset ja matala palkka olivat monille syitä paikalla olemiseen.

Samoin Macronin liika valta, kansalaisten osallisuuden

Vladimir Putinin limusiini Aurus ajamassa Helsingissä 21. elokuuta 2019 Venäjän Suurlähetystöltä Etelärantaa pitkin kohti Presidentinlinnaa.

MARKUS METSALA

SUOMI SOVITTELIJANA NEUVOSTOIMPERIUMIN RAUNIOLLA

Vuosi 1991 oli suurten mullistusten aikaa Euroopassa.

Berliinin muuri oli murtunut, Itä-Euroopan sosialistiset maat olivat vapautumassa ja Neuvostoliitto natisi liitoksistaan. Kylmä sota oli päättymässä vapaiden, läntisten ja markkinatalousmyönteisten maiden voittoon.

hallituksen suostumusta. Virolaiset katsoivat, että vieraan valtion joukot asettivat maan itsemääräämisoikeuden kyseenalaiseksi. Joukot nähtiin turvallisuusuhkana myös siksi, että Viron oli aloitettava omien puolustusvoimiensa rakentaminen käytännössä tyhjästä.

Näillä valtavilla muutoksilla oli myös suuri vaikutus Suomen lähiympäristöön. Elokuussa 1991 Viro palautti 50 vuoden miehityksen jälkeen itsenäisyytensä, ja saman vuoden joulukuussa Suomen itänaapuri vaihtui virallisesti Neuvostoliitosta uuteen Venäjän federaatioon. Suomen oli siis muodostettava suhteet kahteen ”uuteen” naapurimaahan.

Viron vaatimukset Venäjälle vetää venäläissotilaat nopeasti maastaan pois kaikuivat aluksi kuuroille korville. Venäjä vetosi käytännön haasteisiin, jotka liittyivät muun muassa poisvedettävien sotilaiden majoittamiseen Venäjällä.

Olivathan entisen neuvostoarmeijan sotilaat vetäytymässä samaan aikaan kaikkialta Itä-Euroopasta, ei ainoastaan Virosta.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Viron ja Venäjän suhteita värittivät useat monimutkaiset ratkaisemattomat ongelmat, jotka tulivat Viron neuvostomiehityksen perintönä. Näistä Viron kannalta tärkein liittyi siihen, että Virossa oli entisinä miehitysjoukkoina lähes 50 000 venäläissotilasta, jotka itsenäistynyt Viro halusi nopeasti alueeltaan pois.

Pienenä maana Viro koki, että sen oli saatava itselleen kansainvälistä tukea, jotta Venäjä ottaisi sen vaatimukset vakavasti. Viro piti joukkojen vetäytymiskysymystä esillä kaikissa mahdollisissa kansainvälisissä järjestöissä ja kääntyi länsimaiden, myös Suomen puoleen, jotta nämä voisivat käyttää vaikutusvaltaansa vetäytymisen nopeuttamiseksi.

Vaikka Suomi oli kiistaan nähden ulkopuolinen, Suomen ulkopoliittisessa johdossa ja ulkoministeriössä ajateltiin, että lähialueiden vakauden nimissä Suomen olisi viisasta antaa oma panoksensa yhteisymmärryksen löytämiseksi.

Jännitteiden purkaminen palveli myös Suomen omaa etua.

Suomen reaktiot Viron avunpyyntöihin olivat aluksi viileitä. Viroa kohtaan tunnettiin myötätuntoa, mutta sitä kehotettiin selvittämään asia kahdenvälisesti Moskovan kanssa. ”Me emme näe Teidän itsenäisyyttänne uhkaavan sellaista vaaraa, josta Te puhutte”, totesi ärtynyt presidentti Mauno Koivisto, kun Baltian maiden presidentit pyysivät häneltä Suomen apua joukkojen vetäytymiseen hieman yllättävässä tilanteessa.

Entisen Neuvostoliiton sotilaat olivat uudelleenitsenäistyneessä Viron tasavallassa ilman Viron

Viron onnistui kuitenkin yhteistyössä Latvian ja Liettuan kanssa tuoda vetäytymiskysymys lopulta vahvasti kansainvälisen yhteisön agendalle. Etykin Helsinginhuippukokouksen loppuasiakirjaan kirjattiin kesällä 1992, että Venäjän oli vedettävä joukkonsa Baltiasta ”nopeasti, järjestäytyneesti ja totaalisesti”. Huippukokouksesta alkaen Suomikin sitoutui lopulta Viron tukemiseen asiassa.

Vaikka Viro sai viimein kaipaamaansa kansainvälistä tukea, vetäytyminen eteni kaikesta huolimatta tuskallisen hitaasti. Venäjällä keksittiin, että vetäytyminen voitaisiin sitoa kysymykseen venäläisvähemmistön kohtelusta Virossa. Joukot vetäytyisivät vasta, kun Viro lopettaisi venäläisväestöönsä kohdistuvan ”systemaattisen syrjinnän”, josta Venäjä Viroa syytti.

Syytökset olivat pääosin perättömiä ja vahvasti liioiteltuja, vaikka Viron venäläisten asema ei ongelmaton ollutkaan.

Sekä Suomessa että Virossa vähemmistökysymystä pidettiin tekosyynä Venäjän haluttomuudelle edistää vetäytymistä.

Vasta vuonna 1994 vetäytymisen saattaminen loppuun alkoi todella häämöttää. Prosessin pitkittyessä länsimaat ja myös Suomi lisäsivät painostustaan Venäjää kohtaan.

Suomi tarjosi Viron ja Venäjän edustajille mahdollisuuden neuvotella vetäytymisestä maaperällään, ja tarjoukseen lopulta myös tartuttiin. Lisäksi Suomi osallistui rahallisesti asuntojen rakentamiseen Venäjälle vetäytyville sotilaille, mikä teki vetäytymisen hyväksymisestä helpompaa Venäjälle.

Viron presidentti Lennart Meri saavutti heinäkuussa 1994 läpimurron neuvotteluissaan Venäjän presidentti Boris Jeltsinin kanssa. Jeltsin sitoutui ensimmäistä kertaa vetämään venäläisjoukot pois tarkasti määriteltyyn päivämäärään, elokuun loppuun mennessä.

Suomen tukitoimia ratkaisevammassa osassa siinä, että vetäytyminen lopulta toteutui, olivat Yhdysvaltojen taloudelliset kepit ja porkkanat. Yhdysvaltain kongressi uhkasi jäädyttää taloudelliset avustukset Venäjälle, jos joukot eivät poistuisi elokuun loppuun mennessä. Jeltsin torjui vetäytymisaikataulun vielä heinäkuussa, mutta tarjous amerikkalaisesta lisäavusta vetäytymiseen näytti muuttaneen hänen mielensä. Viimeiset venäläisjoukot todella poistuivat Virosta 31. elokuuta 1994.

Viimeisten joukkojen vetäydyttyä Viron uuden itsenäisyyden kriittisin vaihe tuli päätökseen, ja maan itsemääräämisoikeutta hämärtävä elementti poistui.

Suomella oli olennainen vaikutus vetäytymisprosessiin.

Alusta asti Suomen tavoitteena oli omien lähialueidensa vakauden parantaminen ja Viron ja Venäjän välisten suhteiden normalisoituminen. Suomi sai toiminnastaan kiitosta sekä Venäjän ulkoministeri Andrei Kozyervilta että Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonilta.

Virolaisten ja venäläisten retoriikka oli paikoin hyvinkin kovaa, ja osapuolet provosoituivat helposti toistensa jyrkistä lausunnoista. Suomen edustajat kokivat usein

tarpeelliseksi kehottaa sekä virolaisia että venäläisiä lieventämään ilmaisuaan ja myös tulemaan vaatimuksissaan vastaan. Vetäytymiskiistassa käytetty kova kieli oli Suomen poliittiselle kulttuurille vierasta, eivätkä suomalaiset uskoneet sen edesauttavan ongelmien ratkaisussa millään tavalla. Siksi osapuolten tyynnyttely ja ”järkevien kantojen” omaksumiseen kannustaminen nähtiin Suomessa keskeisinä keinoina helpottaa sovinnon löytämistä.

Suomella oli ainutlaatuinen asema suhteessa Viroon.

Suomalaiset ymmärsivät Viron historiaa ja kansainvälistä asemaa paremmin kuin esimerkiksi Länsi-Euroopan maat.

Toisaalta samalla Suomella oli parempi ymmärrys länsimaiden näkemyksistä ja kansainvälisten järjestöjen toimintalogiikasta kuin juuri kansainväliselle areenalle palanneella itsenäisellä Virolla.

Tästä asemasta käsin Suomi neuvoi ja opasti virolaisia siinä, miten Viron kannattaisi toimia ja esiintyä kansainvälisissä yhteyksissä, jotta se onnistuisi saavuttamaan kaipaamansa sympatiat länsimailta ja siten saamaan tavoitteensa läpi. Virolaiset myös usein kuuntelivat Suomea herkällä korvalla, vaikka he eivät aina olleetkaan täysin tyytyväisiä Suomen malttia ja neuvotteluja korostaviin viesteihin.

Myös Suomen ja Venäjän välinen suhde oli ainutlaatuinen, tosin aivan eri tavalla kuin Suomen ja Viron suhde. Venäjää kohtaan noudatettiin edelleen hyviä käytöstapoja, kuten kylmän sodankin aikana, eivätkä suomalaiset koskaan käyttäneet Venäjästä samanlaisia jyrkkiä ilmaisuja kuin virolaiset. Kaikista Suomen ulkopolitiikan muutoksista huolimatta idänpolitiikan pitkässä linjassa ei haluttu tehdä liian suurta irtiottoa, vaan hyvistä naapurisuhteista haluttiin pitää edelleen kiinni. Virolla ei ollut varjeltavanaan mitään vastaavaa idänsuhteiden perintöä, ja suhtautuminen Venäjään oli paljon mustavalkoisempaa.

Historian painolasti oli Virolle huomattavasti raskaampi.

Juuri neuvostomiehityksen tuoma historiallinen painolasti on epäilemättä yksi syy siihen, miksi Suomen sympatiat kallistuivat Viron puolelle. Suomalaiset pitkälti jakoivat virolaisten käsityksen siitä, että Viro oli kärsinyt toisessa maailmansodassa ja sen lopputuloksessa valtavan historiallisen vääryyden. Virolaisten kokemuksiin oli jossain määrin mahdollista samastua, koska Suomen kohtalo olisi voinut hyvin olla samankaltainen, jos jatkosodan lopputulos olisi ollut toinen.

Kun Viro palautti itsenäisyytensä, suomalaiset iloitsivat siitä vilpittömästi. Venäjän vaatimuksia itsenäisyyden palauttamisen jälkeisissä kiistoissa tarkasteltiin Suomessakin osin 50 vuotta kestäneen ja juuri päättyneen neuvostomiehityksen näkökulmasta, eikä kaikkia niitä voitu siksi pitää täysin kohtuullisina. Maantieteellisen läheisyyden, historiallisen kokemuksen ja kielisukulaisuudenkin tuoman yhteyden ansiosta suomalaiset ymmärsivät Viron aseman paremmin kuin yksikään länsimaa.

Kirjoittajan pro gradu -tutkielma ”Tukea, tyynnyttelyä ja vakauden tavoittelua. Suomen toiminta ja suhtautuminen Viron ja Venäjän välisiin Neuvostoliiton hajoamisen perintönä tulleisiin kiistakysymyksiin vuosina 1991–1994” julkaistaan Turun yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa UTUPubissa kevään 2020 aikana.

Ami Rajala

, N E IN A L SA N A K O K T I IS U T U A T AL K S U N? E E T U E OIK

Sinä, joka harkitset haastavasi naapurisi oikeuteen, koska hänen puunsa varistaa lehtiä tontillesi, harkitse vielä. Pienenä juristin alkuna totean ensimmäisenä, että asiat on aina parempi sopia jossain muualla kuin oikeussalissa. Joskus kuitenkin tulee vastaan tilanteita, joissa ei ole muuta mahdollisuutta kuin kääntyä alan ammattilaisten puoleen. Hometaloriidat ja lapsen huolto- ja tapaamisoikeuskiistat ovat hyviä esimerkkejä suomalaisten perinteisistä riita-asioista oikeudessa. Toisinaan vastapuoli raahaa sinut oikeuteen, vaikket itse sitä tahtoisi ja silloin puntit tutisevat kovemmallakin mimmillä.

Miksi oikeudenkäynnit ovat pelottavia? Suomessahan tuomioistuimet ovat riippumattomia, eikä korruptio syö oikeudenkäyntiemme uskottavuutta toisin kuin monessa muussa maailman kolkassa. Lakiin kirjatut tarkat oikeusohjeet suojaavat asianosaisia, oli kyseessä sitten kahden yksityishenkilön välinen riita-asia tai rikosprosessi. Syytettymmekin saavat siis suojaa.

Täällähän asiat ovat hyvin. Mikä tärkeintä jokaisella on pääsy oikeuteen, jos tilanne sitä vaatii. Vai onko asia sittenkään niin kiiltokuvamainen kuin oppikirjat antavat olettaa? Mikä oikeustalon ovia vartioi niin tiukasti, ettei sisälle uskalla astua kuin rikas yritysjohtaja ja hänkin harvoin?

Haluan antaa kaksi pääsyytä sille, miksi me suomalaiset väistämme oikeudenkäyntejä kuin ruttoa. Ensimmäinen syy on oikeudenkäynnin hinta ja toinen on sen kesto.

Pureutukaamme hetkeksi syistä ensimmäiseen. Kuinka ihanan suloiselta ajatus pääsystä tuomioistuimeen kuulostaakaan. Laki takaa jokaiselle tavalliselle tallaajalle mahdollisuuden lähteä käräjöimään. Pienituloisimmat henkilöt Suomessa saavat kattavaa oikeusapua, joka madaltaa rimaa turvata omia oikeuksia. Kiitos siitä. Ovi on auki, eikä oikeudenkäynti itsessään hallinnollisilta kuluiltaan maksa järjettömiä summia. Sen sijaan asianajajasi maksaa. Mikäli hän ei ollut liian hintava ja kohauttelet vielä olkapäitäsi, voin taata, että vastapuolesi asianajaja saa hymysi hyytymään palkkioillaan. Niin, sen summan sinä maksat, mikäli häviät riidan. Näissä tilanteissa ihminen miettii kahdesti, ottaako riskin vai perääntyykö nuolemaan näppejään.

Toisinaan oikeudenkäyntikulut ovat lopulta kaikkein kallein erä hävinneelle osapuolelle. Vahingonkorvausvaatimukset kalpenevat niiden rinnalla.

Mitä sitten on tehtävissä? Jos jostain täytyy Rinteen Antin edesmennyttä hallitusta kehua, niin tässä on teille sellainen asia. Hallitus tiedosti edellä mainitun ongelman ja esitti ratkaisuksi esimerkiksi asianajajien korvauksille asetettavaa kattoa. Siinä on ratkaisu, joka voisi auttaa, mutta vain osittain. Asia, kun ei tunnetusti ole koskaan niin mustavalkoinen. Kulukuormaa voisi helpottaa esimerkiksi Lakimiesliiton esittämä oikeusavun piirin laajentaminen koskemaan nykyistä suurempaa tuloryhmää. Käräjöinnin sijasta sovittelun roolia olisi hyvä korostaa entistä enemmän. Kulut eivät tällöin pääsisi nousemaan taivaisiin samalla tavalla kuin raa’assa oikeudenkäynnissä.

Entä oikeudenkäynnin kesto sitten? Tuomioistuimet ovat ruuhkautuneita. Jos minulta kysytään, olen istunut liian monta kertaa seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa puhutaan asiasta X, joka on tapahtunut useampi vuosi sitten. Joskus paperi on hukkunut ja löytynyt kaksi vuotta myöhemmin, joskus asiassa on vain kestänyt syystä tai toisesta. Henkilötodistelun virka tuntuu typerältä ja toisinaan ihan hävettää istua penkkirivissä kuuntelemassa,

kuinka todistaja vannoo todistajanvalan, vaikka tuomarista lähtien kaikki tietävät, ettei kukaan asiaan sekaantunut enää tarkasti muista tapahtumainkulkua. Kun vihdoin saat päätöksen, joka ei miellytä sinua, voit valittaa. Ajatus kuulostaa hyvältä, kunnes tajuat, että päädyt jälleen odottamaan.

Nyt olen puhunut ainoastaan siviilioikeudellisista, kahden yksityishenkilön välisistä asioista. Ongelmat eivät pääty siihen. Rikoksen selvittäminen voi olla tätäkin pitkäkestoisempaa, kun ketju lähteekin paljon kauempaa.

Poliisi, syyttäjä, tuomioistuin. Kun jokainen osa organisaatiota olisi perusteellisen remontin tarpeessa ja samalla yskien valtavassa resurssipulassa, kansalainen heittää hanskat tiskiin. Ongelma on korostunut pääkaupunkiseudulla.

Itse katsoin vierestä, kun lähipiirissäni yritykseltä varastettiin tavaraa satojentuhansien eurojen edestä. Mitä teki poliisi? Ei oikeastaan mitään. Asiaa ei koskaan saatu tutkittua tai oikeuden käsiteltäväksi. Eikä kansalainen uskaltaudu valittamaan tällaisessa asiassa, sillä tiedostaa prosessin olevan liian raskas. Ja niin maailma jatkaa pyörimistään, kunnes joku jossain ymmärtää tehdä asialle jotain.

2000-luvulla Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta noin parikymmentä langettavaa tuomiota oikeudenkäynnin pitkään kestoon liittyen. Tilanne on lähivuosina parantunut osittain korvausmekanismien kehittymisen vuoksi, mutta oikeudenkäynnin kestoon korvaukset eivät vaikuta.

Tuomioistuinlaitoksemme kärsii resurssipulasta.

Oikeudenhoitoon käytettävä osuus valtion budjetista on suorastaan hävettävän pieni, jääden alle 1 prosenttiin.

Vallan kolmijaon kolmas pilari, jonka kuuluisi olla vakaa ja jykevä, huojuu jo. Hallituksen lisärahoitus, jolla pyritään ojentamaan auttava käsi tuomioistuimille, syyttäjälaitokselle, oikeusavulle sekä Rikosseuraamuslaitokselle yhteisesti, on auttamattoman pieni. Koko lakimieskunta huutaa apua, sillä ongelma on kestämätön.

Kerroin teille alussa, etten missään nimessä suosittele ensisijaisena vaihtoehtona riidan ratkaisuun haastehakemuksen lähettämistä lähimpään käräjäoikeuteen. Ymmärrätte nyt varmasti paremmin. En halua antaa väärää kuvaa, sillä oikeudenhoitomme on globaalissa mittakaavassa luokaltaan hyvää ja systeemissä on paljon kehuttavaa. Joitakin asioita toin esiin kirjoitukseni alkupuolella. On kuitenkin hyvä muistaa, että niin kauan kuin parannettavaa löytyy, meidän tulisi olla matkalla kohti parempaa, ei pysähdyksissä. Tällä hetkellä access to justice -periaate toteutuu enemmän teoreettisesti kuin käytännössä. Niin kauan kuin oikeudenkäynti on niin pelottava asia, että kansalainen tyytyy mieluummin epäreiluun häviöönsä kuin korjaa kohtalonsa oikeudessa, on meillä vielä matkaa todelliseen tasa-arvoon oikeudenhoidon suhteen.

KD UNGA - EN MOTSTÅNDARE TILL RADIKALISMEN ELLER EN RADIKAL FÖRSVARARE AV TRADITIONELLA VÄRDERINGAR? Annika Lyytikäinen

KD Unga, då Finlands Kristliga Förbunds Unga (Suomen Kristillisen Liiton Nuoret, SKLN) grundades i januari 1971, vilket innebär att vi om ett knappt år firar 50-årsjubileum. Utvecklingen under decenniernas lopp har format KD Unga till det dynamiska ungdomsförbund vi är idag. Den här grunddykningen i organisationens historia hjälper oss att förstå förbundet idag och erbjuder förhoppningsvis några intressanta inblickar i våra företrädares ungdomspolitiska företaganden.

Ungdomsorganisationens första ordförande Lauri Melamies presenterar organisationens valaffisch.

Studentrörelsen och högskolepolitiken politiserades, rentav radikaliserades, mycket under 1960-talet. Detta kändes främmande för många kristna studerande som därför bildade egna kristna vallistor i högskolornas delegationsval. När KD, dåvarande Finlands Kristliga Förbund, fick sin första riksdagsledamot år 1970 blev det aktuellt att även samordna ungdomsverksamheten och SKLN grundades följande år med Lauri Melamies som första ordförande.

samvete”. KD Unga har under hela sin existens strävat efter att utmana moderpartiets linje och komma med ett ungdomligt perspektiv på dagsaktuella politiska frågor.

Trots det har grundvärderingarna alltid varit mera eller mindre lika. Det nära samarbetet har ända sedan de första åren också konkret synts i att flera KD Unga också haft högt uppsatta förtroendeuppdrag eller varit anställda i partiet, antingen parallellt med eller efter sin karriär i ungdomspolitiken.

I början var SKLN framgångsrikt i just högskolepolitiken.

SKLN fick in representanter i de flesta studentkårers delegationer och blev därmed en betydelsefull diskussionsväckare bland akademiska unga.

Då studentrörelsen lugnade ner sig på 70-talet började en brytningsfas även i SKLN, och med på kandidatlistorna i kommunalvalen kom också allt flera ungdomar ur arbetarklassen.

De största alstren från KD Ungas snart 50-åriga historia är ändå inte någon av de radikala kampanjer som fått stor uppmärksamhet i media, utan rent politiska framsteg som organisationen först drivit igenom i partiet och sedan partiet arbetat för nationellt. En betydande milstolpe för ungdomsorganisationens politiska trovärdighet var att en representant fick närvarorätt på riksdagsgruppens möten först i början av 2000-talet och efter en paus igen under 2017. Genom att komma så nära den dagsaktuella politiken har KD Unga kunnat hålla sig bättre uppdaterad om den dagsaktuella politiken och kunnat reagera därefter.

Under årtiondenas lopp har KD Unga gjort sig känt för ett antal synliga kampanjer som får 2010-talets uttalanden om att tillåta snusförsäljning i Finland eller att slopa kyrkoskatten att blekna i jämförelse. På 80-talet deltog SKLN med sin första kvinnliga ordförande Salli Hakala i spetsen i MTV:s välgörenhetsauktion. De köpte en Volkswagen Bubbla som de skjutsade olika kända personer med till arbetet som sedan som ”betalning# fick skriva sin namnteckning på bilen med lacktusch. Bland andra erbjöds en rundtur åt Alkos generaldirektör Heikki Koski och undervisningsminister Gustav Björkstrand. Bilen auktionerades ut och vinsten, några tusen mark, gick till välgörenhet.

I början av 90-talet blossade EU-debatten, som skulle kulminera i folkomröstningen 1994, upp. Också SKLN aktiverade sig i debatten och kampen mot EU fick dramatiska drag. Under ledning av ordförande Mika Ebeling, sedermera långvarig stadsfullmäktig i Helsingfors, ordnades evenemang runtom i landet där en trasdocka som symboliserade Finlands Mö hängdes av Europeiska Unionen. År 2007 drog KD Unga igen till sig nationell uppmärksamhet då man med ordförande Asmo Maanselkä i spetsen, idag partisekreterare, styrde upp en antikampanj mot de anorektiska modellerna i köpcentret Forums marknadsföring. Kampanjen väckte stor diskussion och pressade Forums marknadsföringschef att motivera spridandet av en onaturlig kvinnobild.

Från och med sina allra första år har KD Unga tagit rollen som partiets kritiska röst, som emeritusordförande, partisekreterare Asmo Maanselkä benämnt ”partiets

En av KD Ungas största politiska segrar var till exempel interpellationen om utvecklingsbistånd år 2005 som KD Unga tog initiativ till och som sedan hela oppositionen deltog i. Interpellationen fick regeringen att ändra sig och följande budget innehöll den efterfrågade höjningen i utvecklingsbistånd. Likaså var ungdomsorganisationen bland de första att föreslå namnändringen från Finlands Kristliga Förbund till Kristdemokraterna. Namnbytet innebar också ett sakta men säkert fokusskifte mot en mera europeisk kristdemokratisk ideologi och politik, som ungdomsorganisationen länge efterfrågat. Även idag har KD Unga goda möjligheter att påverka politiken från kommuner och högskolor till nationell nivå.

På partimötet 2019 godkändes åtta stycken av KD Ungas samtliga 12 resolutioner, som bland annat riksdagsgruppen sedan fört framåt. Till exempel utreder försvarsminister Antti Kaikkonen nu möjligheten att utvidga uppbåden till att omfatta hela årskullen, precis i enlighet med KD Ungas resolution. Likaså utreds möjligheten att slopa obligatoriskt medlemskap i högskolornas studentkårer.

Idag fortsätter KD Unga med arbetet att bl.a. driva moderpartiets ekonomiska kurs fortsatt högerut. Som partiets samvete knackar KD Unga fortfarande på speciellt då det gäller generationsfrågor som miljömässig och ekonomisk hållbarhet.

Den som väntar får se vilka kampanjer KD Unga har att erbjuda under kommande sekelhälft.

KD NUORET DEMOKRATIAAKATEMIASSA Ami Rajala KD Nuoret osallistuivat yhdessä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa Demon järjestämään kaksipäiväiseen Demokratia-akatemiaan 13.-14.2. KD Nuorista tapahtumaan osallistuivat varapuheenjohtajat Ami Rajala ja Markus Metsala sekä pääsihteeri Viljami Haavisto. Opimme paljon uutta muun muassa Agenda 2030:sta ja demokratiatuesta. Ensimmäinen akatemiapäivä sisälsi asiantuntijaluentoja, kun taas toisena päivänä kuulimme eri puolueiden edustajia.

Erityisesti Agenda 2030:n sisältöön pureutuminen toi uusia näkökulmia ja lisää informaatiota. Agenda 2030 on YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma, jonka valtioiden päämiehet ovat hyväksyneet.

Toimintaohjelmalla ei kuitenkaan ole juridista sitovuutta.

Koulutuksessa mieleen jäivät Agenda 2030:n 17 päätavoitetta sisältäen muun muassa ilmastoteot, sukupuolten tasa-arvon edistämisen sekä rauhan, oikeudenmukaisuuden ja hyvän hallinnon edistämisen.

Erilaiset näkökulmat keinoihin, joilla voimme globaalisti sekä Suomen sisällä pyrkiä kohti tavoitteiden täyttymistä olivat silmiä avaavia. Agenda 2030:sta tuli muutakin kuin ilmassa leijuva lupaus toimia, kun kuulimme luennoilla yrittäjien, kansalaisjärjestöjen sekä jopa yksityishenkilöiden sitoutumisesta tavoitteisiin.

Olennaisin rooli tavoitteiden toteutumisessa on kuitenkin

valtiolla sekä päättäjillä.

Agenda 2030 ei sisällä tavoitteena demokratian edistämistä autoritääristen valtioiden asetuttua poikkiteloille.

Akatemiassa kuitenkin käsittelimme demokratiaa edellytyksenä toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi.

Demokratioiden määrä kasvaa maailmalla, mutta toisaalta osa vanhoista demokratiavaltioista liukuu kehityksessä taaksepäin. Sen vuoksi demokratiatuki olikin hyvin ajankohtainen aihe akatemiassa. Demokratiatuki mahdollistaa mm. vaalien tukemisen ja vaalitarkkailun, kansalaisyhteiskunnan vahvistamisen, oikeussektorin tukemisen sekä hyvän hallinnon tukemisen. Lisäksi keskustelimme puolueiden tukemisen tärkeydestä.

Hedelmällisin osuus akatemiassa oli ryhmäkeskustelu yli puoluerajojen. Nuorten välinen keskustelu loi toivoa tulevaisuuteen, kun erimielisyyksien sijasta pyrimme keskittymään yhdistäviin tekijöihin ja käyttäydyimme toisiamme kohtaan rakentavasti.

Ohjatun ryhmätyöskentelyn lisäksi pääsimme tutustumaan toisiimme vapaan keskustelun kautta. Oli hienoa, että yhden pöydän ääreen mahtui edustajia vasemmistonuorista perussuomalaisiin nuoriin ja kaikilla oli tilaa hengittää.

VAPAUS, VASTUU, TULEVAISUUS KD Nuorten uusi poliittinen ohjelma Vapaus, vastuu, tulevaisuus julkaistiin alkuvuodesta. Ohjelma on saatavilla KD Nuorten nettisivuilta www.kdnuoret.fi sekä fyysisinä kappaleina pyynnöstä. Koko ohjelma löytyy paitsi suomeksi myös käännettynä ruotsiksi.

Ohjelman nimi Vapaus, vastuu, tulevaisuus tiivistää KD Nuorten poliittisen linjan: Lähipäätösperiaatteen mukaisesti haluamme antaa yksilöille ja perheille mahdollisimman suuren vapauden päättää omista asioistaan. Arvostamme myös vapaita markkinoita ja haluamme nähdä Suomen vapaana ja itsenäisenä kansainvälisenä toimijana.

Vapaudesta seuraa vastuu. Meidän tulee kantaa vastuu heikommista yhteiskunnassa niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Meidän tulee myös ottaa vastuuta siitä, että tekemämme päätökset ovat taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestäviä.

Kannamme vastuuta ennen kaikkea tulevaisuudesta.

Kaiken päätöksenteon tulee tähdätä mahdollisimman hyvään, kestävään ja reiluun tulevaisuuteen. On meidän tehtävämme pitää huolta siitä, että myös tulevat sukupolvet saavat elää pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ja että myös globaalisti yhä useampi saa elää demokratiassa ja hyvinvoinnissa.

Poliittinen ohjelma pohjaa KD Nuorten silloisen puheenjohtajan Jiska Gröhnin johdolla työstettyyn linjapaperiin vuodelta 2017. Vuoden 2019 aikana linjapaperi on päivitetty ja saanut uuden nimen. Uudessa ohjelmassa on mukana myös joitain uusia aihealueita.

Tutustu ohjelmaan verkossa tai tilaa itsellesi fyysinen kappale pääsihteeriltä!

FRIHET ANSVAR, FRAMTID KD Ungas nya politiska program Frihet, ansvar, framtid publicerades i början på året. Programmet finns tillgängligt på KD Ungas hemsida www.kdnuoret.fi samt i fysisk upplaga på begäran. Hela programmet finns förutom på finska också i svensk översättning.

Programmets namn Frihet, ansvar, framtid sammanfattar KD Ungas politiska linje: Enligt subsidiaritetsprincipen vill vi ge individen och familjerna så stor frihet som möjligt att fatta sina egna beslut. Vi uppskattar också fria marknader och vill se Finland som en fri och självständig aktör internationellt.

Av frihet följer ansvar. Vi ska ta ansvar för de svaga i samhället både i Finland och internationellt. Vi ska också ansvara för att de beslut vi fattar och de åtgärder som vidtas är ekonomiskt, socialt och miljömässigt hållbara.

Vi bär framför allt ansvar för framtiden. Allt beslutsfattande ska sträva till en så bra, hållbar och rättvis framtid som möjligt. Det är vår uppgift att se till att även kommande generationer får leva i ett nordiskt välfärdssamhälle och att allt flera även globalt får leva i demokrati och välfärd.

Det politiska programmet bygger på KD Ungas linjepapper från 2017, som utarbetades under ledning av dåvarande ordförande Jiska Gröhn. Under 2019 har linjepappret uppdaterats och fått ett nytt namn och i det nya programmet finns dessutom några nya ämnesområden med.

Bekanta dig med programmet på webben eller beställ hem ett fysiskt exemplar från generalsekreteraren!

EUROOPAN NUORIN PÄÄMINISTERI Jorge Soria

Viime kuukausina tämä otsikko on ollut paljon esillä sekä kotimaisessa että kansainvälisessä lehdistössä. Jostakin syystä se lakkasi olemasta merkittävä titteli, kun viime tammikuussa nuorimmaksi pääministeriksi tuli arvokonservatiivi kristillisdemokraatti Sebastian Kurz.

Itävallan pääministeri syntyi elokuussa 1986.

Sebastian Kurz aloitti poliittisen uransa Itävallan kansanpuolueen nuorissa. Hän toimii nuorisojärjestön puheenjohtajana vuodesta 2008 vuoteen 2012. Hän nousi Itävallan parlamentin alahuoneeseen (Kansallinen neuvosto) 2013 vaaleissa, jolloin hän oli 27 -vuotias. Kurz valittiin ulkoministeriksi. Samoihin aikoihin media noteerasi, että nuoresta iästään huolimatta Kurz olisi luonteva puoluejohtaja. Spekulaatiot siitä kasvoivat, kunnes vuonna 2017 hänestä tuli Itävallan kansanpuolueen puheenjohtaja. Valinnan jälkeen puolue uudisti ilmeen mm. ottamalla käyttöön nimen ”Uusi kansanpuolue” (Die neue Volkspartei). Uusi ilme ja avoimesti keskustaoikestolaiset linjaukset taloudesta, maahanmuutosta ja perhepolitiikasta onnistuivat hyvin 2017 vaaleissa ja Kurz nousi pääministeriksi 31 -vuotiaana Itävallan vapauspuolueen tuella.

Kurz kuitenkin lopetti yhteistyön vapauspuolueen kanssa toukokuussa 2019. Taustalla oli vapauspuolueen jatkuvat skandaalit. Kurz osoitti, että vahva johtajuus palkitaan äänestyspöntöissä ja näin 2019 vaaleissa hänen puolueensa keräsi 12 prosenttia enemmän ääniä kuin 2017 vaaleissa.

Ensimmäinen kausi oli lyhyt, mutta Kurzin 1. hallitus onnistui viemään eteenpäin useita reformeja, jotka osoittavat nuoren pääministerin karismattisuuden ja vastuunkantokyvyn. Kurzin hallitus otti tiukemman otteen laittomaan maahanmuuttoon ja samalla panosti ulkomaalaistaustaisen lasten kotiutumiseen ja työllistämiseen.

Hallitus implementoi uudet kielivaatimukset kouluissa. Kouluissa, joissa on yli 8 lasta,

oilla on haasteitta saksan kielen kanssa, järjestetään tukiopetusta.

Hallitus uudisti myös sosiaalitukijärjestelmän, mm. keskittämällä Itävallan sairaanhoitopiirit yhteen. Samalla logiikalla Kurzin hallitus työsti nettipalvelun oesterreich.gv.at sekä sen älypuhelinsovelluksen, jolla Itävallan kansalaiset pääsevät hoitamaan keskitetysti suurinta osaa virallisista hakemuksista.

Kurz on ollut esillä vahvasti perhearvojen puolestapuhujana. Hänen johdolla Itävallan kansanpuolue on profiloitunut selkeämmin perhepuolueena.

Vaikeista reformeista ja ongelmallisesta hallituskumppanista huolimatta Kurzin johdolla kansanpuolue vahvistui 2019 vaaleissa. Vaalituloksen jälkeen kansanpuolue aloitti hallitusneuvottelut kaikkien puolueiden kanssa. Vaalien suurin yllätys oli vihreän puolueen vahva paluu kansalliseen neuvostoon, sillä 2017 vaaleissa niiden kannatus oli jäänyt äänikynnyksen alle.

Vihreät saivat viime syksyllä 26 paikkaa. Kansanpuolue nosti paikkojen määrä 71, joten yhdistettynä heillä on 97 paikkaa 183 paikasta kansallisessa neuvostossa.

Onnistuneet neuvottelut olivat mielenkiintoiset sikäli, että molemmat puolueet ovat pitäneet vahvasti kiinni omista arvoistaan ja lähtökohdistaan ja silti onnistuneet luomaan tilaa yhteistyölle. Tämä osoittaa jälleen kerran, että toisin kuin usein yritetään myydä, avoimesti konservatiivinen puolue voi onnistuneesti tehdä yhteistyötä hyvin erilaisten puolueiden kanssa, kunhan lähtökohdat ovat selkeitä ja halu palvella kansaa on yhteistyön ytimessä.

Kurzin uusi kansanpuolue kertoo onnistuneesta paluusta kansanpuolueiden ja kristillisdemokratian juuriin. Vaikka jokaisen maan haasteet ovat erilaisia, siitä voisivat ottaa opiksi Suomen konservatiiviset puolueet, myös ne, jotka eivät enää uskalla profiloitua sellaisiksi. Itävallan opetus ei tule yllätyksenä: laimennettuna paraskin viini maistuu vetiseltä.

ILKEITÄ ONGELMIA RATKOMASSA Teksti Viljami Haavisto "Terrorismin vastainen sota, velkakriisi, pakolaiskriisi, ilmastonmuutos… Tämän päivän polttavimmat maailmanlaajuiset ongelmat ovat laadullisesti hyvin erilaisia kuin vaikkapa 70 vuotta sitten. Puhutaan niin sanotuista ”ilkeistä ongelmista”, jotka karkaavat käsistä ja synnyttävät helposti uusia ongelmia, kun niitä pyritään ratkaisemaan.--" (Kustantajan teksti).

Ilkeitä ongelmia - tarinoita politiikasta // Eija-Riitta Korhola // 2020 // ✩✩✩✩ Entinen kristillisdemokraattien europarlamentaarikko, sittemmin Kokoomukseen loikkannut Eija-Riitta Korhola pureutuu poliittisen uransa hetkiin uudessa kirjassaan ”Ilkeitä ongelmia - tarinoita politiikasta” (Tammi, 2020).

Lukemisen sijaan, itselleni epätyypilliseen tapaan, kuuntelin kirjan matkallani Tunisiaan.

Elämänkertojen kohdalla jään usein kaipaamaan kirjailijan itsensä ääntä kirjan lukijana, niin myös nyt. Tästä huolimatta kirja oli monipuolinen kokemus.

Kristillisdemokraattina löysin helposti itseni jännittämästä mitä Korhola vanhasta puolueestaan kirjassa toteaa.

KD kuitenkin säästyi iskuilta ja oli mukavaa kuulla, että Korhola edelleen arvostaa Kristillisdemokraatteja ja sen piirissä toimivia henkilöitä. Hän myös toteaa, että tämän kirjan tarkoitus ei ole paneutua puolueen vaihdokseen, vaan siitä voi lukea muun muassa hänen kotisivuiltaan.

On selvästi kuultavissa, että kirjassa on annettu painoarvoa ajankohtaisille poliittisille puheenaiheille. Korhola muun muassa kertaa omia toimiaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja toisaalta paljastaa paljon hyvän maun vastaisia toimintamalleja niin järjestö- kuin puoluekentältä, liittyen juurikin ilmastonmuutoskeskusteluun. Uskon, että kirja tarjoaa vastakaikua kaltaisilleni ilmastonmuutoskeskusteluun ja sen saamiin painotuksiin kyllästyneille ihmisille. Kirjassa Korhola muun muassa maltillisesti oikaisee ilmastohysteriaa, jota on havaittavissa esimerkiksi koululaisten lakkoliikkeen parissa.

Itselleni kirjan mielenkiintoisinta antia oli kuitenkin politiikan selkärangattomuuden paljastaminen. Korhola

kertoo, kuinka häntä on painostettu eri luontojärjestöjen toimesta jopa asioissa, joissa Korhola on jo aikanaan ollut historian oikealla puolella.

Ajatus järjestöstä, joka kertoo puolustavansa kaikessa toiminnassaan esimerkiksi maapalloa ja kuitenkin näkee julkisuuskeimailun tärkeämpänä, kuvottaa.

Mieleen tulee Roger Stonen sanat siitä, kuinka väliä ei ole sillä miten asia on, vaan miltä se näyttää tai kuulostaa. Kirja on omiaan avaamaan lähes sokeasti hyväntekeväisyysjärjestöihin luottavien suomalaisten silmiä. Pohjimmiltaan usein kyse on liiketoiminnasta.

Kirjassa mielenkiintoista oli nähdä myös niin kutsutun mediapelin taakse.

Politiikassa jo lyhyen ajan ”vaikuttaneena” olen oppinut näkemään, kuinka hyvätkin asiat ja aloitteet kyetään kääntämään lehdistössä puoluetta tai toimijaa vastaan. Tästä Korhola tarjoaa malliesimerkin kertoessaan mistä kuuluisassa lakupiippulaissa oli kyse. Muistan itsekin aikanani lehdestä asiasta lukeneena pyöritelleen päätäni touhulle EU:ssa, jos tämänkaltaiselle asialle on uhrata työaikaa tärkeämpienkin asioiden odotellessa vuoroaan.

Todellisuudessa Korholan pyrkimykset olivat täysin kannatettavat ja kaikki työ tupakkalainsäädännön kiristämiseksi on mielestäni sitä kuuluisaa tärkeiden asioiden hoitamista.

Suosittelen kirjaa kaikille politiikasta kiinnostuneille.

Korhola jos joku on myös poliitikko, joka jokaisen suomalaisen tulisi tuntea laajasta Suomen edun vaalimisesta Euroopassa.

E T A D E H T SAVE 1 2 0 2 .

2 .

5 I A T PERJA N

!

A T T O U V 0 5 T E R O U N D K