KauppaSuomi 34/2025 (P)

Page 1


Keskusvaraston tyhjennys

Jaana Halla-aho 13-vuotiaan tyttärensä Joannan sekä perheen 2-vuotiaan lapsenlapsen, Leonan kanssa yhteisöllisyyden piirissä.

– Rakkaus luo turvaa

Turvallinen syli, lupa kaikkiin tunteisiin ja yhteiset hetket tekevät arjesta lempeämmän, hymyilee Jaana Halla-aho.

Teksti: Reetta Reinman

Kuvat: Jaana Halla-aho

Kalajoella, Pohjois-Pohjanmaalla asuva, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa

toimiva yrittäjä, äiti ja mummu

Jaana Halla-aho kulkee palvelutarjontansa myötä myös lapsiperheiden rinnalla. – Kun kotona opetellaan tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita, rakennetaan samal-

Piristystä kasvoille

Jaana Halla-aho toimii myös kauneuden saralla. Hänen ihon tehokosteutukseen ja erilaisten iho-ongelmien hoitamiseen kehittämänsä Elämänenergiaa-seerumi on Kärkkäisen valikoimissa.

– Elämänenergiaa-seerumiin valitsin huolellisen tutkimustyön tuloksena ainoastaan

– Kun olemme läsnä toisillemme, kiire menettää merkityksensä, Jaana Halla-aho korostaa Joannatytärtään halatessaan.

kolme ainesosaa: niasiiniamidin eli B3-vitamiinin, HPR:n eli hydroksipinakoloniretionaatin ja makean veden levän, chlorellan.

Jaana muistuttaa, että kasvojen lihaksilla on tärkeä rooli ihon kunnossa.

– Kasvojumppa voi auttaa parantamaan verenkiertoa, kiinteyttämään ihoa ja vähentämään ryppyjä. Säännöl-

la lapselle vahvaa pohjaa koko elämää varten, hän sanoo.

– Koulujen ja sen mukana aikatauluttamisen taas alettua on tärkeä huomioida kuormituksen purkaminen arjessa, Jaana toteaa.

Hän kokosi muutamia vinkkejä lapsiperheiden arjen matkaevääksi.

Keskittymiskyvyn kohentamiseen

Ravintorikas ruoka aidoista aineksista, runsaasti kasviksia ja kotimaisia marjoja. Ruutuaika minimiin, sen sijaan liikkumista luonnossa. Pieni tauko ennen tehtäviin tarttumista, rauhallinen hengitys ja lempeä kannustus: Sinä pystyt.

Rauhoittumiseksi päivän jälkeen

Halaus ja päivän tapahtumien purkaminen. Aikuisen läsnäolo on merkittävää, jotta lapsi tuntee olevansa tärkeä. Läsnäolo on paras tapa osoittaa lapselle rakkautta.

Unen laadun parantamiseen

Ravitseva iltapala, vaikkapa lempeä kaurapuuro marjojen kera. Lämmin suihku. Halaus ja hetki ilman ruutuja. Lapsi ja nuori tarvitsevat paljon unta. Ajoissa nukkumaan!

Asentoa tukeva reppu Kevyessä repussa säädettävät, pehmustetut olkahihnat sekä napakka selkätuki.

Ihonhoitovinkki teini-ikäiselle

Pese kasvot aamuin illoin, vältä hinkkaamista. Suosi laadukkaita ihonhoitotuotteita.

Aamupalaksi koululaiselle

Kaurapuuroa marjojen kera, kauraleipää, jossa on juustoa ja/ tai itse tehty, täyteläinen smoothie. Sokerin määrä minimiin.

Mielekäs harrastus

Missä sydän saa pomppia ilosta, oli se sitten musiikkia, liikettä tai luontoa. Onnistumisen tunteita! •

lisesti tehtyinä yksinkertaiset liikkeet, kuten kasvojen kohottaminen sormilla tai voimakas hymyileminen riittävät.

Jaana innostaa kokeilemaan seuraavia kasvojumppaliikkeitä:

Silmäluomien kohottaminen

Aseta peukalot silmien yläpuolelle. Vedä varovasti ihoa

ylöspäin. Pidä muutama sekunti ja toista.

Poskipäiden kohottaminen

Aseta sormet poskipäiden alle ja nosta niitä ylöspäin.

Kaulan kohottaminen

Taivuta päätä taaksepäin ja kosketa kaulaa kevyesti. •

Pääkirjoitus

Ainutkertainen, arvokas luontomme kutsuu

Kun vauhdikas arki kuormittaa, on meillä suomalaisilla konsti palautua ja pysähtyä lähempänä kuin usein tulemme ajatelleeksikaan. Kotimaamme upea luonto on koettavissa kohtuullisen vaivattomasti, asuitpa sitten kaupungissa tai maaseudulla. Jokaiselle meistä luontoelämys tarkoittaa omanlaistaan kokemusta – ja jokainen meistä myös sellaisen, itselleen vaikuttavimman elämyksen Suomen luonnosta varmasti löytää.

Retkeillen pääset nauttimaan läpi metsiemme kiemurtelevista poluista, kiikaroimaan kaukaisuuteen jylhiltä kallioilta tai lipumaan halki järvien ja jokien. Jokaiselle jotakin, toden totta. Eikä retkeilyn suinkaan tarvitse tarkoittaa väsymättömiä vaelluksia tai pitkiä patikkaretkiä, vaan se pitää sisällään kaiken luonnosta nauttimisen. Me suomalaiset rakastamme kävelyitä lähimetsien vehreydessä, tepasteluita sieniämpäri kädessä syksyisillä soilla ja termospullosta kaadettuja eväskahveja kannonnokassa istuen. Kukin meistä nauttii luonnosta tavallaan, samalla lisää ympäristöstämme oppien.

Kotimaan retkeily onkin kannanotto ainutlaatuisen ja arvokkaan ympäristömme puolesta. Pidetään siis ympäristöstämme huolta,

Viikon nostot – Rakkaus luo turvaa

joka hyvinvointimme on kautta aikain taannut. Jotta voisimme jatkossakin nauttia puhtaista ja virkistävistä luontoelämyksistä, pidetään yhdessä huolta kestävästä tavasta retkeillä. Sen minkä jaksamme luontoon kantaa, jaksamme kantaa myös takaisin. Jätetään jälkeemme roskaton reitti ja kunnioitetaan eläimistöä, jonka vieraina retkillämme olemme.

Älä myöskään unohda retkeilyn tarjoamia mahtavia mahdollisuuksia tutustua erilaisiin kulttuuri- ja luonnonperintökohteisiin. Kansallispuistot, vanhat kylät ja historialliset paikat kertovat tarinoita menneisyydestä ja rikastuttavat retkeilykokemusta. Yhdistämällä luonnon ja kulttuurin retkeilyyn, voimme saada entistä syvemmän yhteyden ympäristöömme.

Nyt eväitä reppuun pakkaamaan, juuri sinun näköisesi luontoseikkailut odottavat. Sukelletaan syvälle metsään, kirkkaiden järvien äärelle, kallioiden katveeseen. Pysähdytään, katsotaan ja kuunnellaan. Otetaan luonto lähelle ja pian huomaamme, miten voimaantuneina ja uusia ajatuksia tulvillaan takaisin retkiltä tulemme. Antoisaa retkeilyä, luonnonhelmassa nähdään!

Huolelliset syystyöt, kukoistusta keväällä!

Maakunnissa on eroja, myös leivonnaisissa

4 22 2

Julkaisutiedot

Julkaisija Kärkkäinen Oy

Päätoimittaja Reetta Reinman

Painopaikka UPC Print, Vaasa

ISSN 2341 – 9377

Jakelu Suomen Suoramainonta Oy

Sivunvalmistus: Kärkkäinen Oy/ Mainostoimisto

Näköislehti www.kauppasuomi.fi

Toimituksen yhteystiedot: reetta.reinman@kauppasuomi.fi toimitus@kauppasuomi.fi, www.kauppasuomi.fi, puh. 050 420 2146

Jakelualueet

Eteläinen 70 000 kpl

Keski-Suomi 82 000 kpl

Keski-Pohjanmaa 59 000 kpl

Pohjoinen 127 000 kpl

Kärkkäinen Oy:n yhteystiedot löydät mainosliitteen kakkossivulta!

Markkinointi ja myynti Eteläinen ja Keski-Suomi: Risto Isohanni puh. 045-276 1556, risto.isohanni@kauppasuomi.fi

Keski-Pohjanmaa ja Pohjoinen: Jaana Laakko puh. 0500-797 322, jaana.laakko@kauppasuomi.fi

Ilmoitusaineiston toimitus sähköpostilla osoitteeseen ilmoitukset@kauppasuomi.fi

Ilmoitusten aineistovaatimuksista sekä ilmoitusten peruuttamisesta ja reklamaatiosta lisätietoja: www.kauppasuomi.fi

Huolelliset kukoistustasyystyöt,keväällä!

Nurmikon leikkausta jatketaan pakkasten tuloon saakka. Syksyllä on hyvä myös parantaa kasvimaan multavuutta ja kuohkeutta.

Puutarhan syystöiksi Biolanin asiantuntijat kokosivat käytännönläheisiä vinkkejä.

1. Jätä nurmikko talvehtimaan 5 sentin korkuisena.

Paksu lehtipatja haravoidaan nurmikolta, etteivät taudit leviäisi tiivistyneiden lehtien alla. Yksittäiset lehdet voi jättää nurmikolle ja vaikka silputa ruohonleikkurilla pieneksi. Pieneliöt hajottavat lehdet.

Liian pitkä nurmikko on altis talvituhoille, siksi on tärkeää jatkaa säännöllistä leikkausta syksylläkin. Nurmikko lopettaa kasvunsa vasta, kun päivälämpötila laskee alle +5 asteen. Erilaiset homeet ja haitalliset sienet muhivat talvella liiskaantuneessa ja tiiviissä nurmikerroksessa. Etenkin lumihome vaivaa liian pitkäksi jääneitä nurmikkoja sellaisina talvina, jolloin lumi sataa, ennen kuin maa on jäätynyt.

2. Suojaa hedelmäpuut jäniksiltä. Varmin tapa säästyä vahingoilta on aidata kasvustot riittävän korkealla kanaverkolla. Jos alueella on peuroja, aidan pitää olla vähintään 1,5 metriä korkea, runsaslumisilla alueilla jopa korkeampi. Puiden runko on lisäksi suojattava myyrän tuhoilta. Myyrätuhojen ehkäisyyn on valmiita rungonsuojia, mutta myös esimerkiksi salaojaputkesta saa halkaisemalla hyvän suojan. Tuomen oksien ja kanankakan hajun on todettu karkottavan jyrsijöitä, joten niitä kannattaa sijoittaa maan jäätymisen jälkeen kasvien tyvelle.

3. Leikkaa puita ja pensaita. Monivuotisia, puuvartisia kasveja voidaan leikata syksyllä, kun

ne ovat pudottaneet lehtensä. Luumuista ja kirsikoista leikataan vain vioittuneet ja toisiaan hankaavat oksat. Herukkapensaita voi leikata joko keväällä tai syksyllä, kunhan kasvi on lepotilassa. Syyshortensian viimeisen vuoden versot leikataan lehtien putoamisen jälkeen 2–3 silmun yläpuolelta.

4. Valmista kukkapenkki talveen.

Kun talvehtimaan valmistuva kukkapenkki kitketään, keväällä lumen alta paljastuu rikkakasveista puhdas istutusalue. Kukkapenkkejä ei tarvitse haravoida syksyllä. Lehdet ja kuolleet kukkavarret suojaavat kasveja pakkaselta, viimalta ja kevätauringolta. Keväällä perennoiden kuivettuneet varret leikataan. Jos syksyn lehtiä näkyy vielä mullan pinnalla, ripotellaan niiden päälle lannoitetta ja päällimmäiseksi ohut kerros kompostia tai puutarhamultaa.

5. Suojaa ikivihreät kevätauringolta.

Alppiruusut ja lähivuosina istutetut havupensaat on syytä suojata kuivattavalta kevätauringolta.

6. Kuohkeuta kasvimaan multaa. Myös syksyllä kasvimaan rakennetta voidaan parantaa. Eloperäiset maanparannusaineet, kuten puutarhamulta ja komposti, parantavat liian karkeiden kivennäismaiden sekä huonorakenteisten hiesu- ja savimaiden viljelyominaisuuksia. Puutarhamultaa levitetään tarpeen mukaan 5–10 cm ja kompostia 2–5 cm kerros. Syksyllä maahan muokattava komposti voi olla puoliraakaa eli ns. katekompostia.

Puutarhan

syystöihin välineet ja tuotteet Kärkkäiseltä!

Maan routaantumisen jälkeen esimerkiksi havuista tehty kota kerää lumivaipan kasvin ympärille ja suojaa sekä viimalta, pakkaselta että kuivattavalta auringolta. Ikivihreät perennat on helpointa suojata vaikkapa kerroksella Puutarhan Talvisuojaa, jonka tilaat kätevästi Karkkainen.comista. Kuva: Suvi Elo.

7. Kompostoi lehdet ja naatit mullaksi.

Pudonneet lehdet, kasvimaan naatit ja ruohosilppu ovat arvokasta raaka-ainetta omalle kompostimullalle. Puutarhajätteen kompostointi onnistuu vaikka kasalla, mutta kompostorissa maatuminen on nopeampaa.

Kasvinosat, joissa on havaittavissa kasvitauteja tai tuholaisia, on turvallisinta kompostoida puutarhakompostorin sijaan lämpökompostorissa. •

Muistathan, että kasvihuoneen automaattiset luukun avaajat eivät kestä jäätymistä. Irrota ne talveksi ja varastoi lämpimässä.

ROADSHOW

Makitan edustajat paikalla esittelemässä tuotteita:

To 21.8. Ii klo 10–17

Pe 22.8. Oulu klo 10–17

Pe 22.8. Ylivieska klo 10–17

La 23.8. Jyväskylä klo 9–15

La 23.8. Lahti klo 9–15

Lahjakortilla voit maksaa sekä verkkokaupassa että myymälöissä.

Lahjakortin voit ostaa myymälöidemme Info-pisteeltä ja kassoilta, sekä verkosta osoitteesta: karkkainen.com/verkkokauppa/lahjakortti-karkkaiselle

Reetta Reinman Julkaisuviikot parittomat viikot (ml. viikko 52)

Kärkkäinen Ii

Sorosentie 2  010 430 3820

Kärkkäinen Ylivieska

Ollilanojankatu 2  010 430 3000

Kärkkäinen Lahti

Pasaasi 2, Renkomäki  010 430 3630

Kärkkäinen Oulu

Alasintie 12  010 430 3020

Kärkkäinen Jyväskylä

Sammontie 1

 010 430 3090

Kärkkäinen Kone Jyväskylä Kirrintie 3  010 430 3130

Kärkkäinen verkossa: www.karkkainen.com Verkkokaupan asiakaspalvelu:  010 430 3030  asiakaspalvelu@karkkainen.com

Painopaikka UPC Print, Vaasa Jakelu Suomen Suoramainonta.

Familon

lasten tuotteet -20%

Tarjouksessa kaikki lasten kokojen peitteet, tyynyt ja lakanat. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Luhta

Home Kallio kori

Luhta Home paperinarukori on jo klassikko! Saatavilla eri kokoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

AINA Muksu lasten lakanat -20%

Uutuus! AINA Muksu -lasten lakanat.

Ihania kuoseja, pehmeää laatua – tutustumistarjouksena kaikista -20 %!

Saatavilla vauvan, leikki-ikäisen ja normaalikoon vuoteisiin

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

-45%

4 90

Kotoilu Natural seinäkello Materiaali: MDF

Tactic Haaste Jackpot lautapeli

Jackpot-haasteet suoritetaan yhdessä. Jännittävät tehtävät laittavat sinun ja parisi taidot sekä hoksottimet äärimmilleen. Veikkaa, miten muut pelaajat onnistuvat omissa tehtävissään, ja jahtaa himoittua jättipottia. Pelaajia 3-6. Ikäsuositus 8+.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 32,90

4Living

Stopper ovimatto

Imukykyinen puuvilla-polyesterinukkainen kuramatto pysäyttää lian ja kuran eteiseen. Liukumaton pohja pitää maton paikoillaan.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 8,90

A Touch Of Magic Pegasus yksisarvinen Pegasus on taianomainen hevonen, jolla on sateenkaaren väriset siivet. Syötä sille herkkuja ja kuuntele, kuinka se syö ja hirnuu. Siipiä liikuttamalla aktivoituvat valo- ja musiikkitoiminnot. Ikäsuositus 3+ vuotta.

Valikoimasta poistuvia mattoja -50%

Tarjoushinnoin valikoimasta poistuvat tuotteet. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Noisy May Nmtimmy naisten neulemekko

19 90

Acacia crossbodylaukku

39 90

RATIA®

Marko Raita miesten t-paita - Koot: S-3XL

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

54 90

RATIA® Modesto Raita miesten paita

- Koot: S-3XL  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

75 90

Dickies Summerdale miesten neulepaita - Koot: S-XXL. Valkoinen väri ei Jyväskylän eikä Oulun valikoimissa  Y,

74 90

Reima

Reimatec Hiipien

lasten välikausikengät

Erittäin kevyet Reimatec-välikausikengät lapsille. Täydelliset sadepäivän menoihin ja kaupungille. Vedenpitävä välikalvo. Heijastavat somisteet. Koot: 31-38  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Nokian Light Kids kumisaappaat

Erittäin kevyet lasten EVA-kumisaappaat. Mallissa Nokian Jalkineiden hyvin istuva lestimitoitus. Vuoriton saapas on helppo pitää puhtaana. Koot: 22-36  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 34,90 -14% 29 90

59 99

Tom Tailor miesten farkut - Vyötärökoot: 30"-38"

59 90

Björn Borg Centre miesten collegehousut

- Koot: S-XXL. Harmaa väri ei Iin valikoimissa.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

59 90

Kontio Basic kumisaappaat Tilavalestinen saapas, jossa puolikorkea varsiKestävä saapas myös työkäyttöönUlkopohja likaa keräämätön. - Koot: 36-48

 .com

42 90

Viking Kunto kumisaappaat

Pitkävartinen vedenpitävä saapas

- Koot: 35-48, koko valikoima voi vaihdella myymälöittäin  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Sniper Safety 6 asekaappi

399,00

6 aseelle • EN14450 sertifioitu ja hyväksytty • Lukollinen sisähyllykkö patruunoille ja tarvikkeille: leveys 34cm, syvyys 23,5cm ja korkeus 19,5cm  Y,  O,  J,

.com

Rio Game Load blue steel 12/70 32 g 25 kpl teräs haulikonpatruuna

Lataus: 32g

Sisältö: 25kpl

Haulimateriaali: Teräs

48900

Sniper Safety 7 musta asekaappi

Täysteräksinen asekaappi • EN14450 sertifioitu ja hyväksytty • Jopa 7 aseelle • Sisäinen, lukittava ammuslaatikko  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

18 90

Rio Royal Blue Steel 12/76 haulikonpatruuna

Magnum teräshaulipatruuna.

Lataus: 32g

Sisältö: 25kpl

Lähtönopeus: 485m/s

Norm. 20,90

Sniper Safety 8 asekaappi

52900

EN14450-S1 sertifioitu ja hyväksytty asekaappi • Valmistettu 3mm teräksestä.

7900/10kpl

Rio Star Team Training / Load blue ST

Tikka T1x MTR pienoiskivääripaketti

Tikka t1x 17 hmr kivääri Hawke 4-12x40 tai 4-16x50 kiikari+ jalat.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. yht. 1037,50

Anar Garra Pro asepussi Vahva ja lukittava kaksisuuntainen vetoketju. Tilava asepussi johon mahtuu myös kivääri kiikareineen.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 49,00 Alin hinta/30pv 34,30 -19% 39 90

Savikiekkopatruunat

Loput Rio 12/70 skeet ja trap 24g kiekkopatruunat. Lyijy tai teräs. 250kpl tukkulaatikko.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. yht. 95,00

69 90 /2kpl

Una Copper 12/70 10 kpl haulikon patruuna

32g kuparihaulilatauksella ladattu jokamies sorsapatruuna • Lähtönopeus: 390 m/s • Maksimi pesäpaine: 740 bar.

Haulikoot 3,25-3,5mm.

minimagnum 42g lyijyhaulilatauksella. Lähtönopeus 405 m/s. Karkaistu lyijyhauli. Rasiassa 10 patruunaa.  Y,  O, 

29900

Viking

Villrein PRO High GTX BOA vaelluskengät

Näissä yhdistyvät maksimaalinen tuki ja ensiluokkainen mukavuus. Korkeavartinen päällinen, joka on valmistettu kevyestä ja kestävästä kengurunnahasta, antaa nilkalle hyvän tuen, kun taas vedenpitävä GORE-TEX-kalvo suojaa jalkoja kosteudelta.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

-23%

8900

Viking Trophy High saappaat

Kestävä ja luotettava metsästyssaapas

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

yht.

Anar Hirvas 2.0 lasten metsästyspuku

Lasten versio suositusta aikuisten Hirvasmetsästyspuvusta! Kaksikerroksinen materiaali, vedenpitävä ADS-kalvo 10 000 mm. Teipatut saumat ja YKK vetoketjut.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. yht. 168,00

14900 -17% 9 90

Sniper V9200 vakuumikone

Monipuolinen ja erittäin tehokas täysautomaattinen vakumointikone. Hel posti säädettävissä ison näytön avulla. Saumausleveys max. 31cm. Tuplasau ma pitää varmasti. Teho 250W.  Y,  O,  J, Norm. 199,00 -25%

4900

Nitecore HC60 UHE otsalamppu

Nitecore HC60 UHE on huippulaadukas jopa 1600 lumenin valoteholla. Erittäin kevyt, painaen vain 140 grammaa. Nitecore NL1840 Li-ion akku (4000 mAh), USB-C latauskaapeli. Y,  O,  J,  L,  I,  .com

79,-

89,- -20

Kesäkalastuspoistoja -20%

Loput hyllyssä olevat kalastussarjat, kuitusiimat, monfiilisiimat, lippa-uistimet, vaaput, lusikka-uistimet, vetouisteluvälineet. Nopeimmille parhaat, valikoimat vaihtelee myymälöittäin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Nitecore NE20 Bluetooth kuuleva kuulonsuojain

NE20 Bluetooth nappikuulokkeissa on automaattisesti vaimentava ominaisuus ja Fast Reaction -ominaisuuden ansiosta kuulokkeet vaimentavat melua. Erinomainen äänentoisto, joten niiden avulla kuuntelet vaikkapa lempi musiikkiasi sekä puhut puheluita.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Performance

SoftBar 60 g proteiinipatukat

Herkullinen proteiinipatukka on gluteeniton ja sisältää runsaasti proteiinia ja kuitua. Ei sisällä sokerialkoholeja, makeutettu stevial la. Nauti välipalana tai harjoituksen jälkeen.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. à 2,00

Puls 100% 500g kreatiinimonohydraatti

PULS Kreatiini sisältää kreatiinimonohydraattia, joka on kreatiinin ylivoimaisesti tutkituin muoto ja siksi luotettava valinta treenaajalle.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 16,95

Puls Nutrition

BCAA+ 300 g

Tehokas ja hyvänmakuinen BCAA-juomajauhe lisätyillä elektrolyyteillä. 23 annosta, joista jokainen sisältää 7000 mg

BCAA-aminohappoja sekä reilusti L-glutamiinia, natriumia, kaliumia ja magnesiumia, jotka auttavat sinua palautumaan.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 15,90

Terranova ravintolisät

2 55

Fazer pikkupatukat 18-21 g suklaapatukka

2

-21%

149

-25%

149

Puls Nutrition

60 ml energiashotit

Sokeriton PULS Energy shot on helppo ottaa mukaan ja nauttia silloin, kun lisäenergiaa ja keskittymiskykyä tarvitaan eniten. Olipa kyse aamutreenistä, yövuorosta tai henkisistä ponnisteluista, voit luottaa PULS energiaan.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 1,89

Puls Shot

Pre-Workout

60 ml energiashotit

Nosta tehoja PULS pre-workout shotilla. Pieni ja sokeriton tehoboosteri on täynnä räjähtävää energiaa. Juo max. 30 min ennen harjoittelua ja hyödynnä kofeiinin, arginiini AKG:n, beeta-alaniinin sekä B6- ja B12-vitamiinien edut.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 1,99

Mossa luonnonkosmetiikka

-20 %

-20 %

Original Ghee

220 g voiöljy

"kirkastettu voi"

Gheen maku on mieto ja hieman makea ja pähkinäinen. Se sallii myös muiden makujen tulla ruoanlaitossa esille paremmin.  Y,  O,

Norm. 9,90

Yano

Luomu 1 kg

cashewpähkinä

Maultaan hieman makea ja kermainen. Cashew on monipuolinen ja siksi se sopii naposteluun, salaatteihin ja leivontaan.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 21,90 Alin hinta/30pv 15,90

35 90

ton Titanium-pinnoite on vahvistettu titaanihiukkasilla.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 55,75 -36%

Koti-sarjan

valkoiset astiat -15%

Koti-sarjan kauniit valkoiset konepesun, mikron ja uunin kestävät posliiniastiat

1190

Savora Everyday 1,5 l teräskattila

Kannellinen teräskasari aktiiviseen arkikäyttöön. Sopii kaikille liesityypeille.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 14,90 Alin hinta/30pv 14,90 -20%

Savora 1,4 l 3kpl pyöreä piirakkavuoka

Pyöreän foliovuoan avulla valmistat kätevästi niin suolaiset kuin makeatkin piirakat. Mukana tulevan kannen ansiosta myös säilytys ja pakastaminen on helppoa.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 2,50 -22%

195 -15% /0,5 l 390

Savora 3 kpl pakastepullo

Kätevä pakastepullo erilaisten nesteiden kuten mehujen, keittojen ja kastikkeiden pakastamiseen.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com /1 l 4 90

375

Savora 12 cm x 5 m reunakalvo kakuille

Reunakalvo on kakkuleipurin paras apuväline - hyydytettävien kakkujen reunoista tulee siistit ja työvaiheet nopeutuvat.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Savora 50 kpl neliö airfryerin suojapaperi

Suosittu ja käytännöllinen suojapaperi ilmafriteerauskeittimiin. Auttaa pitämään airfryerin puhtaampana.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 4,90

Ohutkantinen polkimella varustettu roskakori, jossa pehmeän sulkeutumisen varmistava soft-close toiminto.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 14,90 -16% 12 50

Savora 5 l soft-close poljinroskis

Mr Muscle puhdistusaineet -20%

Mr Muscle 1l Kodin putkimies, 500ml Viemärigeeli,

750 ml Biohajoava Viemärinavaaja tai 250 ml Uunin- ja grillinpuhdistaja  Y,

I,

-17%

125

.com

Domestos

3-in-1

Citrus Fresh tai

Ocean Fresh

WC-raikastin

Auttaa pitämään WC:n puhtaana, raikkaana ja hyväntuoksuisena.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 1,50

-12%

18 90

1190

Vileda Express 40 cm levykehys tarrakiinnityksellä

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 20,90 Alin hinta/30pv 18,90

Vileda Express Pro r-MicroSpeed Max 40 cm tarramoppi

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 13,50 Alin hinta/30pv 11,90

Ezviz RE4 Plus robotti-imuri

Tehokas 4000Pa imuteho ja moppaustoiminto. Älykäs navigointi LDS LiDAR -teknologialla ja infrapunasensoreilla. Automaattinen tyhjennys lataustelakkaan. Puhdistus-ala jopa 300m². Ohjaus suomenkielisellä mobiilisovelluksella.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 319,00

16900

Green Land 35SE eKompostori

Täydellinen ratkaisu keittiöjätteen uusiokäyttöön. Toiminta perustuu tekniikkaan, joka muuttaa keittiöjätteesi tehokkaasti ravinteikkaaksi kompostiksi - jopa alle vuorokaudessa! Helposti ja hajuttomasti.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 259,00

32 90

Esperanza Delicatesse hyötykuivuri

Teho 250W. Neljä kuivaustarjotinta ja 8 kuivausasetusta eri hedelmille ja vihanneksille.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

-38%

9900

Nedis

8,4L airfryer

2x4.2L paistokori, 60min ajastin, 10 esiasettua ohjelmaa.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 159,00

Ezviz BC1C 4K akkukäyttöinen valvontakamera 8MP kuvakenno • 4K 3840*2160 video • Värillinen

7900

Motorola G04 4/64GB

älypuhelin

Valovoimainen 6.56" HD näyttö 90Hz:n virkistystaajudella takaa sulavan käytön kaikissa tilanteissa. Tehokas 5000mAh akku ja sormenjälkilukija. Android 14.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Le-On Edge 10 000mAh pikalataava varavirtalähde

Kevyt, kompakti ja tyylikäs pikalataava varavirtalähde 10000mAh:n akulla. Kattavat liitäntämahdollisuudet. Lataa puhelimesi tai muut mobiililaitteesi kätevästi missä ja milloin tahansa.

Cooltron DG400 pöytäastianpesukone

Verraton apu kesämökille, camping-retkille tai kaupunkiasuntoon! Ei vaadi erillistä vesiliitäntää.

Kaadat vain max. 5l vettä vesisäiliöön, ja painat laitteen käyntiin.

Toimii myös vesiliitännän kautta. Saatavilla musta ja valkoinen väri.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Alin hinta/30pv 249,00

Muumi Jumbo 12kpl puuvärikynä

Pakkaus sisältää 12 paksua Muumi puuvärikynää ja teroittimen.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 4,99 -42% 2 90

-32%

14 90

Sharpie Fine 18kpl värilajitelma permanenttitussi

Sharpie-tusseilla voi kirjoittaa käytännössä mille tahansa pinnalle, ja niiden värit pitävät tylsyyden loitolla. Sharpie on se aito ja alkuperäinen permanenttitussimerkki, jonka ikoninen muste kuivuu nopeasti, on vedenkestävää eikä haalistu.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 21,90

ja metallinen Moomin-logo. Valmistettu polyesteristä.

ROADSHOW

Makitan edustajat paikalla esittelemässä tuotteita:

To 21.8. Ii klo 10–17

Pe 22.8. Oulu klo 10–17

Pe 22.8. Ylivieska klo 10–17

La 23.8. Lahti klo 9–15

La 23.8. Jyväskylä klo 9–15

Makita LXT DHG180Z 18V akkukuumailmapuhallin runko

-44%

Makkara-, mehu- ja kahvitarjoilu! TERVETULOA!

Moninaisiin lämmittämistarpeisiin kuten maalinpoistoon, kutistesukkien asennukseen, lukon sulatukseen, suksivoiteiden lämmitykseen jne. Maksimilämpötila jopa 550 °C ja ilmamäärä 200 l/min. Runkoversio ilman akkua ja laturia.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Makita LXT DDF482Z 18V akkuporakone runko

Tehokas kone ruuvaukseen ja poraamiseen kahdella nopeusalueella. Maksimi vääntövoima on 62/36Nm. Runkoversio ilman akkua ja latauslaitetta.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Makita LXT DDF487RG 18V 6Ah akkuporakone Kevyt porakone ammattilaisen vaativaan käyttöön. Erittäin tukeva alumiininen vaihteistokotelon kansi luovuttaa lämpöä tehokkaasti. Maksimi vääntövoima 40/25Nm. Huoltovapaa hiiliharjaton moottori. Mukana 6Ah akku+pikalaturi.  Y,  O,  J,  L,  I, 

21.–23.8.2025

Makita LXT DBO180Z 18V epäkeskohiomakone runko

Kätevä akkukäyttöinen epäkeskohiomakone, jonka hioma-alustan halkaisija on 125mm. Tehokas pölynpoisto ja vapaampi työskentely, kun johto ei häiritse työskentelyä. Runkoversio ilman akkua ja latauslaitetta.

Y,  O, 

-25% 11900

Timco metallinen liukuovitarvikekaappi

Kätevä varustekaappi liukuovilla varustettuna. Erinomainen esim käytäviin tai pieniin tiloihin, jolloin aukeavat ovet eivät vie tilaa avautuessaan. Helppo kasattava, hyllykorkeudet säädettävissä tarpeen mukaan.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 159,00

Makita ML007G käsivalaisin

Valaisin 40V XGT akuille kolmella tehoasetuksella 1 250 / 1 000 / 600 lumenia. Täydellä valoteholla 1 250 lumenia voidaan käyttää hakuvalona, jolloin kantama on jopa 640 metriä. Runkoversio.

DCM501ZAR 12V 18V kahvinkeitin runko

Kätevästi mukana kulkeva akkukäyttöinen kahvinkeitin. Keittimessä on 240 ml vesisäiliö ja kahvi suodattuu keittimen mukana tulevaan mukiin. Mukana muki ja mittalusikka. Runkoversio ilman akkua.

Timco 3,2l INOX ultraäänipesuri

Helppokäyttöinen täysin rosterinen ultraäänipesuri pienehköille tavaroille ja esineille.

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 139,00

Makita 6-osainen puukkosahanteräsarja puulle

NÄIHIN TUOTTEISIIN

Kuuden terän sarja puulle: B-05153 nope aan puun sahaukseen (6-10TPI), B-16798 pehmeälle puulle, lastulevylle ja vanerille (6TPI) ja B-05175 naulaiselle puulle (6TPI)  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

40V 2,5 AH AKKU KAUPANPÄÄLLE, ARVO 169€:

• Makita HP001GZ 40v Iskuporakone 299€

• Makita DF002GZ 40v Akkuporakone 199€

• Makita TW007GZ 40v Mutterinväännin 329€

• Makita FN001GZ 40v Viimeistelynaulain 479€

• Makita HS012GZ 40v Pyörösaha Runko 359€

• Makita HR010GZ 40v Poravasara 299€

• Makita TW002GZ 1/2 1700nm Mutteriväännin 379€

Makita LXT DCL284ZWX2 18V varsi-imuri runko

Akkurikkaimuri huipputehokkaalla 18V hiiliharjattomalla moottorilla, neljällä eri tehoalueella ja HEPA-suodattimella. Nopea ja vaivaton imurointi lattialta, portaista tai työkohteesta. Runkoversio ilman akkua ja laturia.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com -28%

-16%

39900

Ducar DGPW3200H 228bar imevä polttomoottori painepesuri

Täydellinen ratkaisu paikkoihin, joissa sähköä tai hanavettä ei ole tarjolla.Maksimipaine 228bar ja vesimäärä 612l/h  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 499,00

Alin hinta/30pv 429,00 -20%

199900

Kränzle Quadro 1000 TST QC painepesuri

Voimavirta painepesuri kovaan käyttöön. Maksimivedenpaine 220bar, maksimivesimäärä 960l/h. Letkukela 20 metrin letkulla.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 2390,00

Makita XGT CL003GZ04 40V varsi-imuri laturilla ja akulla

Todella tehokas 40V akkuimuri 200mbar imuteholla ja integroidulla syklonilla. Nopeampi ja helpompi tyhjennys.Verkkovirtaisen imurin tehot! Neljä tehoasetusta. Lukittuva imuputki. Pakettitarjous 40V 2,5Ah akun ja laturin kanssa!  Y,  O,  J,  L,  I,  .com -59%

269000

Daewoo DWP7300 200bar kuumavesipesuri

Tehokas kuumavesi korkeapainepesuri ammattikäyttöön. Kompakti koko on helppo liikutella ja varastoida. Vedenpaine tuotetaan 400V voimavirtamoottorilla ja vedenlämmitys dieselillä. Täydellinen yhdistelmä tehokkuutta ja kestävyyttä.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 2790,00

Ducar DM46S itsevetävä ruohonleikkuri Ducarin bioleikkaava eliittimalli. Itsevetävä ruohonleikkuri jossa on keräin, 7-tasoinen korkeudensäätö ja suuri 460mm leikkuuleveys.

Green Land lehdenkerääjä

579000

ATV

Timco 12TA pilkekone hihnakuljettimella

ja

cm kauhalla

Timco 12T pilkekone automaattisella sahauksella ja hihnakuljettimella tekee kaikki neljä erillistä toimintoa yhdellä paketilla. Se kuljettaa, katkaisee, halkaisee ja siirtää klapit suoraan säkkiin tai varastoon.

3390 -20%

Lumio Lights 2x18W 120cm tai

2x24W 150cm LED-putkivalaisin

Kirkas ja tasainen valo autotalleihin, varastoihin, työskentelytiloihin tai kellareihin.

Valaisin sisältää kaksi LED-putkea. Valaisimen valoteho 120 cm putkilla 3600 lm ja 150 cm putkilla 4800 lm. Värilämpötila 4000 K. IP65-luokitus, G13-kanta.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Lumio Lights 10m RGBW LED-nauha

Suosittu LED-valonauha, joka tuottaa sekä valkoista valoa että 15 eri värivaloa. Valkoisen valon avulla luot tyylikkäitä sisustusratkaisuja, ja säädettävät värivalot soveltuvat esimerkiksi nuorten huoneisiin asennettavaksi.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 29,90

Alin hinta/30pv 17,90

BrightSolar ulkovalaisimet

-30%  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Kausivaloja -40%

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

BrightSolar 160W aurinkopaneelisetti

Nyt huippuhalvalla! Valitse mökki- tai matkailuajoneuvosetti tarpeen mukaan. Seteissä 160w monikidepaneeli, 20A säädin, 4-osainen sulakerasia, teline/kiinnityspalat, läpivienti.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 279,00

Alin hinta/30pv 199,00

-20%

399000

-40%

BrightSolar 20 1034W/3,04m²

tyhjiöputkiaurinkokeräin

Tyhjiöputkiperiaattella toimiva aurinkokeräin jossa 20 tyhjiöputkea.Lämmittää tehokkaasti käyttöveden keväästä syksyyn ja toimii myös osana talon lämmitystä lisäenergianlähteenä.Jalusta sisältyy pakettiin. Bruttoala: 3,04 m². Mitat 1980x1555mm (PxL). Norm. 579,00 €.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

14900

Timco ilmastointikanavan puhdistussetti

Kätevä setti ilmastointikanavien puhdistamiseen, sopii myös kaapeleiden vetoon. Metallikelalla 40m lasikuituvaijeria sekä 100mm, 125mm ja 160mm harjaspäät.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 59,90

Wellis Pluto

Ulkoporeallas

Kolmen istumapaikan sekä kahden makuupaikan laadukas poreallas Euroopasta. Koko

200x200x890mm, vesimäärä 956 l. Altaassa 42 hierontasuutinta. Cecko-ohjausjärjestelmä. MyMusic 2.0 äänentoistojärjestelmä.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 4990,00

KYLY Kuutio musta 6kW sähkökiuas

Perintenteinen seinälle asennettava sähkökiuas. Tyylikäs musta kiuas, joka sopii 5-9m3 löylyhuoneisiin. Kiukaan teho 6kW. Käyttökytkimet siirrettävissä vasemmasta päädystä etureunaan. Kivimäärä 15kg. Mitat 400x550x260 mm (LxKxS).  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 179,00 -17%

Y,  O,  J,  L,  I,  .com -30%

Evella DIY jatkettava tilanjakajaseinä -30%

Monikäyttöinen ja helposti asennetta DIY rimaseinäke mahdollistaa tilojen jakamisen valosta ja avaruudesta tinkimättä. Mittatarkka MDF-runko ja laadukas kalvopinta takaavat laadukkaan ja tyylikkäään lopputuloksen. Norm. 149,00 €.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

16900 -30% -25% -40 %

Ainola eduslasit -25%

Kestävä karkaistusta lasista valmistettu suojalasi uunien, takkojen ja muiden tulipesien edustalle. Kiillotetut pyöreät reunat.Lasin etukulmien pyöristyssäde R35. Saatavilla 40x60cm, 50x80cm, 50x100cm sekä 50x60cm pönttöuunin lasi. Värit kirkas ja harmaa.

Norm. 34,90

Mobil Super Everyday Protection

5W-40 5L moottoriöljy

Mobil Super™ Everyday Protection 5W-40 5 Litraa on laadukas moottoriöljy, joka tarjoaa pitkän käyttöiän bensiini- ja dieselmoottoreille kaikenikäisissä ajoneuvoissa.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 34,90

Alin hinta/30pv 26,90

12 90

Arctic Auto ladattava pesuainevaahdotin 1.5L

USB-C ladattava pesuainevaahdotin. Helppokäyttöinen laite pesuaineen levittämiseen auton tms. pinnoille.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 19,90

Alin hinta/30pv 19,90

19 90

Arctic Auto Snow Foam Lance vaahdotin

Pesuainevaahdotin painepesuriin. Myyty yli 20.000 kpl! Ylivoimainen hinta-laatusuhde. Mukana kattava valikoima adaptereita eri painepesureille!

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 29,90

Alin hinta/30pv 19,90

Hau-Hau Champion

Kanaa riisiä ja kauraa 12+3 kg

Suomalainen koiran kuivaruoka, josta koira saa kaikki sen tarvitsemat ravintoaineet sopivassa suhteessa. Tämä lihaisa koiran täysravinto sisältää 35 % kotimaista kananlihaa ja kaikkiaan 25 % proteiinia, josta 75 % on eläinperäistä. 2,59 e/kg  Y,  O,  J,

-50% -40%

Erä 26JPN autonhoitotuotteita

M+ Eco 100Ah SMF 760A vapaa-ajan akku

Soveltuu erinomaisesti vapaa-ajan kevyisiin syklisiin käyttökohteisiin. Esim. valaistukseen, veneisiin, asuntovaunuihin yms., missä tarvitaan ylläpitovirtaa tai mikäli tarvitaan pientä käynnistysvirtaa.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 99,90

DunWore siniaaltoinverttereitä -40%

Erä laadukkaita Dunwore puhdas siniaaltoinverttereitä.  Y,  O,  J, 

7900

Arctic Bright Curved Frameless 140W LED lisävalopaneeli

Kokoonsa nähden hämmästyttävän tehokas lisävalo. Lievästi kaareva matalaprofiilinen muotoilu, joka sopii hyvin kaikenlaisten autojen keulaan. Erinomainen valinta myös puskuriin upotettavaksi.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 99,90 Alin hinta/30pv 79,00

2900

Nuno Fit lemmikkiportti

Portin korkeus on 77 cm ja sen leveyttä voi säätää sivuruuvien avulla välillä 77-83 cm. Kulkuaukon leveys on 57 cm. Pakkaustiedoista poiketen mukana ei ole 7 cm jatkokappaletta.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 32,00

Arctic Bright Square 48W LED työvalo

Norm. 19,99 -35% 12 90

Laadukas LED-työvalo laatua arvostavalle. Iskunkestävä linssi ja vahva valualumiinirunko takaavat pitkän käyttöiän.

Käyttöjännite 9-32V • Teho 48W (16x3W • Bridgelux LED) • Leveä valokeila • Valoteho 3840 Lumen

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Grohe

Vitalio Start System

250 sadesuihkusetti

Tyylikäs krominvärinen suihkujärjestelmä termostaatilla. 250mm leveä, pyöreä sadesuihku. Käsisuihkussa kaksi suihkukuviota Jet tai Rain. Twistfree suihkuletku ei mene kierteelle.5 vuoden takuu.

.com Norm. 409,00

Master Lock 5401 select access avainsäilö

Elomarkkinat lähituottajien yhteistyön voimannäyte

Herkuttelun lomassa voi näyttää taitonsa lämärikisassa tai keppariradalla.

Teksti: Reetta Reinman

Kuvat: Pirjon Pakari Ylivieska Oy

Leipomo-kahvila Pirjon Pakari järjestää lauantaina 23.8.2025 Elomarkkinat Ylivieskassa Korjaamontiellä olevan toimitilansa piha-alueella sekä sisällä kahvilassa. Aamupäivällä kello 11 alkavat markkinat kestävät iltapäiväkolmeen.

Pirjon Pakari Ylivieska Oy:n kahvilapäällikkö Silja Timlin iloit-

Pirjon Pakarin leipuri Irina letittää pitkoja Ylivieskan leipomossa. Elomarkkinoilla nähdään leipureiden taidonnäytteitä.

see, kun mukana Elomarkkinoilla on suuri määrä alueen lähituottajia esittelemässä ja myymässä tuotteitaan.

– Ylivieskalainen Vääräkankaan Hunaja maistattaa ja myy hunajaa, Makujen puutarha hilloja. Kauneutta markkinapäivään tuovat ylivieskalainen Hiitolan Kukkatalo sekä Kalakettuu käsityönä valmistamine koruineen. Potkua ruoanlaittoon tarjoaa Alavieskassa valkosipulia viljelevä Isokäännän tila. Suut saa makoisiksi myös metrilakulla. Erä-Jorma organisoi tapahtuma-alueelle nyhtöpossuhampurilaisbaarin.

Pirjon Pakarilla on markkinakahvio sekä tuotemyyntiä myös ulkotiloissa, sisällä kahvilapaikkoja on vajaat 80. Pirjon Pakarilla on kahvila myös Ylivieskan keskustassa. Kaiken kaikkiaan Pirjon Pakari Ylivieska Oy työllistää noin 25 henkilöä.

ELOMARKKINOILLA riittää innostavaa tekemistä.

– Paikallinen lätkäseura Popula-Team järjestää lämärikisan kaikenikäisille. MLL:n Ylivieskan osasto toteuttaa keppihevosradan, jonne voi ottaa oman keppihevosen mukaan. Kisoihin osallistuminen on ilmaista kuin kokonaisuudessaankin markkinoille, eli pääsylippuja ei ole, korostaa Silja.

Pirjon Pakarin herkkujen syntyynkin päästään perehtymään.

– Kondiittorimme on paikalla esittämässä taidonnäytteen kakun koristelusta. Myös leipurimme ovat luvanneet tuoda tapahtumaan pienen leivontanäytteen, Silja kertoo.

Ylivieskalaissyntyisten Niko Marjakankaan ja Mikko Keskisen Makea-duon poppirytmit pistävät kengänkannat vipattamaan kello 12 ja 13.30. Molemmat Niko ja Mikko säveltävät ja sanoittavat yhtyeen biisit, Niko toimii lisäksi solistina. Päivätyössään Niko Marjakangas toimii Pirjon Pakari Oy:n tuotekehityspäällikkönä.

SILJA Timlin kertoo, että Pirjon Pakarin tuotteista tätä nykyä maistuvat erityisesti tomaatin, valkosipulin ja oreganon yhdistelmällä maustettu Välimeren riivi sekä esimerkiksi juhlissa kaikille dipattaviksi sopivat gluteenitto-

Gluteenittomat hapanjuurinapit sopivat kaikille illanistujaissuolapaloiksi, esimerkiksi yrttisen dippikastikkeen kera.

Herkkuviineri muovautuu sesongin mukaan. Kesällä täytteessä on mansikoita ja kermavaahtoa.

mat hapanjuurinapit, siemeninen Pikku-Olavi ja saaristolaisittain maustettu Pikku-Kippari. Mansikkakakku trendaa aina täytekakkuna, tuplasuklaajuustokakusta on niin ikään tullut hyvin suosittu. – Mansikkahillo-tomusokerikuorrutteinen viineri on yksi uusimmista tuotteistamme. Kasvatimme myös vastikään munkkien kokoa, Silja kertoo.

Pirjon Pakarin leipomot ovat Ylivieskan lisäksi Nurmijärvellä, Raisiossa, Seinäjoella ja Ylöjärvellä sekä Honkajoella ja Kauhajoella, joissa Nurmijärven leipomon ohella leivotaan gluteenittomat leivät ja leivonnaiset. Pirjon Pakarin tuotteita on myynnissä kattavasti ympäri Suomen. •

Pirjon Pakarin ulkoalue täyttyy Elomarkkinoilla tuotteiden myyjistä ja muusta markkinaväestä.

Maakunnissa on eroja, myös leivonnaisissa

Leipäkulttuuri on maukas tapa tutustua Suomeen.

Etelä-Karjalassa tunnettu paikallisherkku on ohuen, noin kämmenenkokoinen perunakakkara: lepuska tai leposka. Lepuskan nimi juontanee juurensa rajan takana, liepuska eli leipä.

Etelä-Savon erityinen herkku on lörtsy, litteä lihapiirakka. Lörtsy on ohuesta taikinasta valmistettu, puolikuun muotoinen piirakka, joka täytetään perinteisesti joko suolaisella tai makealla täytteellä. Klassisiin suolaisiin vaihtoehtoihin kuuluu jauheliha-riisiseos, kun taas makeiden lörtsyjen täytteenä on useimmiten omenahilloa. Mikkelin alueella leivotaan mustikkakukkoa ja ryynirieskaa (Röpörieska). Mustikkakukko eli rättänä on perinteinen savolainen herkku, jossa mustikkatäyte on piilossa ruistaikinan välissä. Ryynirieska leivotaan ohraryyneistä.

Jyväskylän seudulla ajetaan kesällä rallia. Sen kylkiäisenä syntyi Rallitorttu suomalais-ruotsalaise-

na rallimiesten yhteistyönä reilut 50 vuotta sitten.

Lapissa, Koillismaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla leivotaan ohrarieskaa. Ei ole yhtä oikeaa rieskaa, mutta suurimmalle osalle ohrarieska on kuitenkin ohut litteä vaalea leipä, joka ei liiemmin kohoa. Perinteisellä reseptillä leivotun Lapin rieskan maku on tuhdin ohrainen, olemus sitkeä ja tiivis. Toinen perinteinen lappilainen ja koillismaalainen kahvipöydän leivonnainen on kampanisu, jonka muoto ja maku ovat säilyneet sukupolvelta toiselle. Leivonnainen leikataan kampamaiseksi ennen paistamista.

Pirkanmaalainen rievä on vaalea, pehmeä ja kuohkea leipä, joka on tyypillinen erityisesti Tampereen ja mutta myös muualla Pirkanmaan alueella. Samalla alueella perinteinen ruisreikäleipä on ollut tärkeä osa pirkanmaalaista ruokakulttuuria. Sitä on leivottu hapatetusta ruisjuuritaikinasta ja

paistettu kiviuuneissa, mikä antaa leivälle aromikkaan maun ja rapean kuoren.

Pohjois-Karjalan alueella on paljon paikallisia herkkuja. Karjalanpiirakka on täältä lähtöisin, mutta sittemmin yleistynyt koko maahan. Erikoisuuksina alueella on vatruska, joka on hiivataikinapohjainen avoin leivonnainen, jonka keskelle laitetaan makeaa tai suolaista täytettä, esimerkiksi rahkaa, marjoja, riisiä tai munaa. Toinen mainio paikallinen herkku on tsupukka, kaksin kerroin taitettu ruis- tai vehnäpohjainen piirakka, jonka sisällä on ohra- tai perunatäyte. Paistetaan pannulla tai uunissa. Sultsina on ohueksi kaulittu rieska tai lettu, jonka sisään kääritään esimerkiksi riisipuuroa tai perunamuusia. Tarjoillaan lämpimänä voin kera.

Pohjois-Savossa paikallinen herkku on tietysti kukot: kalakukko, lanttukukko ja perunakukko. Ruiskuoreen leivottu, uunissa pitkään

Eri puolilla Suomea on perinteisesti syöty erilaista leipää, mutta myös makeista leipomotuotteista löytyy paikallisia herkkuja.

Kuvat:

Leipätiedotus ry.

Kotileipureille ainekset ja leipomavehkeet Kärkkäiseltä!

kypsytetty piiras, jonka sisällä voi olla muikkua, lihaa, lanttua tai perunaa. Perinteisesti kalakukko on ollut eväsruoka, nykyään se mielletään harvinaiseksi herkuksi.

Satakunnan maakuntaleipä kakko on pyöreä hiivaleipä, johon perinteisesti käytetään ohrajauhoja. Kakko on parhaimmillaan uunituoreena voin kanssa. Kuminalla maustettu ruisleipä on myös tyypillinen Satakunnan leipomoherkku.

Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla tunnetuin leipomotuote on saaristolaisleipä, lähes musta, tiivis ja makea leipä. Ahvenanmaalla sen nimi onkin musta leipä. Varsinaissuomalainen herkku on myös piispan munkki, joka muualla tunnetaan berniinimunkin nimellä. Piispanmunkin nimi tulee Turusta, koska siellä sijaitsi Suomen ensimmäinen piispanistuin. Piismanmunkin eli piispiksen kuorrutus on ollut tiettävästi alun perin valkoinen, kuten piispan liperit. •

Tee tuorepuuro valmiiksi illalla ja nauti aamulla, jolloin kaurahiutaleet ovat ehtineet turvota ja puuron maut tekeytyä jääkaapissa.

Murenna peltileivästä ruutuja ja nauti voin kera.

Rantasen talkkunajauhoja tilaat Karkkainen.com/Ruoka.

Ruokaperinteen aarre osa modernia hyvinvointia

Talkkuna ei ole vain piimän tai viilin kaveri. Se toimii myös trendikkäissä resepteissä.

Pohjanmaalla, Laihialla Miettylän kylässä vuodesta 1910 toiminut perheyritys, Laihian Mallas Oy yhdistää valmistamassaan Rantasen talkkunassa yli satavuotisen perinteen ja tämän päi-

Peltileipä

1 l piimää

50 g tuorehiivaa

1 rkl suolaa

1 dl siirappia, hunajaa tai sokeria

15 dl vehnäjauhoja

5 dl Rantasen talkkunajauhoja

1 dl rypsiöljyä

Lämmitä piimä ja liota tuorehiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää suola ja makeutta tuova ainesosa, siirappi, hunaja tai sokeri. Sekoita

Nokkosnaamio

1 rkl Yrttipajan nokkosjauhetta

2 rkl savea tai kaurajauhoa

2-3 rkl vettä

(pari pisaraa öljyä)

vän terveystietoisen kuluttajan tarpeet. Talkkuna valmistetaan paahdetusta ohrasta ja herneestä ilman lisäaineita, puhtaasti ja kotimaisesti. Talkkunalla on pitkät juuret suomalaisessa ruokakulttuurissa. Aiemmin sen valmistus

vehnäjauhot taikinaan ja lisää talkkunajauhot. Sekoita tasaiseksi ja lisää öljy. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille. Painele taikina jauhotetuilla käsillä pellin muotoiseksi leiväksi. Kohota 15 minuuttia. Painele veitsellä pysty- ja vaakaviillot taikinaan haluamasi kokoisiksi leipäruuduiksi. Kohota vielä 15 minuuttia ja ripottele pintaan talkkunajauhoja. Paista 200-asteisessa uunissa noin 35–40 minuuttia.

Sekoita kaikki ainesosat pienessä kulhossa ja levitä naamio kasvoille. Anna naamion vaikuttaa noin 15 minuuttia. Huuhtele pois haalealla vedellä.

oli yhteisöllinen tapahtuma – viljat paahdettiin ja jauhettiin kyläläisten kesken.

Laihian Mallas Oy:n pääraaka-aineet, ruis ja ohra tulevat pääasiassa yrityksen sopimusviljelijöiltä lähiympäristöstä. •

Marjapiirakka

Pohja:

100 g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

1 dl Rantasen talkkunajauhoja

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tl kanelia

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

5 dl marjoja

1 prk (200 g) creme fraichea

1 dl sokeria

Tuorepuuro

2 rkl Rantasen talkkunajauhoja

0,5 dl kaurahiutaleita

1 prk (2 dl) viiliä

0,5 dl tuoreita- tai pakastemarjoja

1 rkl hunajaa

Talkkunajauhot antavat marjapiirakan pohjaan syvän viljaisen maun.

Viisi hyvää syytä lisätä talkkunaa ruokavalioon

1. Runsaasti kuitua – tukee suoliston hyvinvointia ja auttaa pitämään verensokerin tasaisempana.

2. Kasvipohjaista proteiinia – erityisesti herneestä saatavaa proteiinia lihasten ja kudosten huoltoon.

3. Hitaat hiilihydraatit – antavat energiaa tasaisesti.

4. Pitkä kylläisyys – auttaa vähentämään napostelua ja tukee siten painonhallintaa.

5. Kotimainen ja lisäaineeton – turvallinen ja ekologinen valinta. •

1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Levitä taikina voidellun, halkaisijaltaan noin 24 cm piirakkavuoan pohjalle. Lisää marjat pohjan päälle ja sekoita loput täytteen ainekset keskenään. Lisää täyte marjojen päälle. Paista marjapiirakkaa 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

Sekoita talkkunajauhot ja kaurahiutaleet viilin joukkoon, lisää marjat ja sekoita. Makeuta hunajalla.

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.