
8 minute read
HYVÄT HARRASTUKSET
4
Vesien viilennettyä ahven, kuha ja hauki alkavat tankata talvea varten. Syksyllä ahti antaakin pulskaa saalista. Viileissä vesissä kalat liikkuvat isommissa parvissa, ja ovat myös siksi helpompaa saalista.
Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Eumer Finland Oy
Lokakuu on oikein hyvä syyskalastuskuukausi, ja syyskalastus jatkuu jäiden tuloon saakka, ja sitten kun odotellaan, että jää on vähintään seitsemän sentin paksuista teräsjäätä, päästään pilkille, toteaa Eumer Finland Oy:n Olli Ojamo.
Eumer on Ollin ja hänen veljensä Jaakon vuonna 2007 perustama, Merikarvialla Satakunnassa toimiva yritys, joka kehittää, valmistaa ja maahantuo kalastusvälineitä. Tunnetuimmat merkit ovat muun muassa Jasu ja Spintube. Eumer vie omia tuotteitaan ympäri maailmaa. Eumer Finland Oy:n kalastustarvikkeet ovat Kärkkäisen valikoimissa. Ahven, kuha ja hauki ovat sekä syys- että talvikalastuksen tärkeimmät saaliskalat. Moni haaveilee myös tyrskytaimenesta merellä. – Jalokalat ovat syys- ja talvikalastuksen aikaan yleisesti virtavesissä rauhoitettuja, mutta kirjolohta voi pyytää joillakin istutuslammilla ja meillä Merikarvianjoella myös syksyllä. Kirjolohelle kannattaa tarjota Spintube Arctic -mallia ja hitaasti kelattuna Jasu Salama -lippauistinta, vinkkaa Olli.
Meritaimenen kalastus merellä on yksi jaloimmista kalastusmuodoista.
Vaikka meritaimen onkin harvinainen, niin sitä esiintyy silti koko Suomen rannikolla. – Meritaimenelle tehokas viehe on pitkälentoinen, kotimainen Jasu Jalo -lusikkauistin. Kevyesti vajoava malli ei kolhiinnu kiviosumista, ja sen rosterirunkoa voi vääntää uinnin säätämiseksi. Luotettava ottipeli! – Rasvaevälliset meritaimenet on rauhoitettu koko maassa, mutta rasvaeväleikatun, yli 50 senttiä pitkän taimenen voi ottaa hyvillä mielin ruoaksi, sanoo Olli.
HÄN VINKKAA syyskalastajille, että ahvenen jigaaminen on helppoa ja monesti tehokkainta. – Uudet 4-10 sentin pituiset, Jasu-jigit maistuvat ahvenille. Kaikissa jigipaketeissamme on infoa oikeanlaisen koukun valinnan perustaksi. Viileässä vedessä jigipään painoksi riittää 1.5 grammaa metriä kohden. Jasu-Jigit saa ostettua myös lajitelmissa, joissa koukut tulevat mukana.
Ahvenen jigauksessa kannattaa Ollin mielestä panostaa välineisiin. – Jigisetin pitää olla varustettu ohuella, keltaisella kuitusiimalla. Paras on herkkäkärkinen light-malli, viehesuositukseksi sanon 3-15 grammaa. Liian järeällä setillä kalastaja repii vieheen ahvenen leuasta, huomauttaa Olli.
Muhkean ahvenen OIli Ojamo sai mereltä Jasu Jalo -lusikkauistimella. – Uitin lusikkauistinta jigityyliin eli pysäytin kelausta ja annoin vieheen vajota.
– Kymmenen kilon painoinen hauki nappasi Kärkkäisellä myynnissä olevaan, puna-valkoiseen Spintube Pike -heittoperhoon, Olli Ojamo (oik.) kertoo hauenpyyntiseuranaan Jan Paimander Ursuitilta. Ursuit valmistaa kalastajille pelastuspukuja, joita Kärkkäinen niin ikään myy. – Kirjolohi nappasi Merikarvianjoella. Kylmän veden aikaan lähellä pohjaa uitettu perho on tehokas. Kirjolohi hakeutuu mietoon virtaan, eli sinne, missä se pääsee vähimmällä energian kulutuksella. Merikarvianjoella kirjolohta saa pyytää koko vuoden, mutta luonnon taimenet ja lohet on rauhoitettu, Olli Ojamo kertoo.


Ollin mielestä aivan päällikkö ahvenen syyskalastuksessa on yksihaarakoukkuinen SpinTube-heittoperho sekä Jasun Suomessa valmistetut metalliuistimet. – Ahven viihtyy alkusyksyllä kaislikossa ja lumpeikossa, yksihaarakoukkuinen heittoperho tai SpinTube Spinner-lippauistin tulevatkin loistavasti heinikon läpi. Sen sijaan kolmihaarakoukkuinen uistin ei liiku helposti ruohikkoisessa vesistössä. – Avoinaisemmassa vedessä ja karikoilla käytetään Jasu Salama -lippauistinta. Tässä vieheessä yhdistyvät lusikkauistimen potku sekä lippauistimen värinä. Kannattaa kokeilla myös Jasu Jalo -lusikkauistinta, jota kelataan ”jigityyliin” välillä taukoja pidellen. Tämä tekee ahvenen ”aivan hulluksi”, naurahtaa Olli.
Sekä ahventa että kuhaa Olli kehottaa kokeilemaan syyskalastuksenkin aikaan myös talvikalastusvälineillä. – Jasu-pystypilkit, jigipilkit tai mormuskat houkuttelevat veneen alla avovesiaikaan niin ahventa kuin kuhaa, ja sitten vain nypyttäen nostetaan saalista ylös veneeseen. – Syyskalastuksessa kuhalle hyviä pyyntivälineitä ovat kaikki 10-14 sentin pituiset Jasu-jigit. Jokaisessa jigipussissamme on maininta oikeasta koukusta. Paino määräytyy kalastussyvyyden mukaan. Se saa syksyllä olla kuhalle yksi gramma metriä kohti. Toisina päivinä kuhalle kuitenkin kelpaavat parhaiten 12 sentin Jasu Jalo -lusikkauistimet. taattu. Yksi hauen ehdoton lempipaikka on kaislikkoinen matala lahti tai virranreuna. – Sieltä heinikosta hauen saa nätisti vedettyä yksihaarakoukkuisella SpinTube -haukiuistimella.
Olli nimittää haukea vesistöjen seriffiksi. – Ruokakalaksi optimaalinen on 1-3-kiloinen hauki. Haukipihvit perunamuusin kanssa ovat superherkkua!
Isommat hauet Olli kehottaa laskemaan takaisin vesistöön. – Mitä vahvempi hauki, sitä paremmin se pystyy tekemään ”seriffintyötään” eli poistamaan sairaita yksilöitä ja liiaksi paisuneita pikkukalakantoja vesistöistä. Petokalana hauki on merkittävin kalakannan vahvana pitäjä, saaliskalojensa tärkein luontainen vihollinen. Monista järvistä, joista hauet on ihmisen toimesta poistettu, ei enää löydy muidenkaan lajien suuryksilöitä, ainoastaan pikkusiikaa ja sormenmittaista ahventa.
Olli painottaa, että isot kalat ovat myös onnistuneen kudun ja suvunjatkon kannalta parhaimpia.
PILKILLE hän kehottaa ottamaan ehdottomasti mukaan jäänaskalit ja minigrippiin pakatun kännykän. – Turvallisuudesta ei saa koskaan tinkiä. Jään pitää olla seitsemänsenttistä teräsjäätä, ennen kuin pilkille lähdetään, ja oli jään paksuus mikä hyvänsä, niin virtapaikkoja tulee aina välttää. Eumerilla olemme kehittäneet jää/kalamitan, jolla on helppo mitata sekä jään paksuus että kalojen pituus. Yksi tuote ja monta käyttötarkoitusta!
Kuhan alamitta on 42 senttiä, joten mittaa tarvitaan.
Käsikairalla pärjää Ollin pilkkireiän teossa. – Ahvenelle hyvä kairan leveys on alle 130 milliä. Kuhalle se saa olla yli 130 milliä, ja isompikin, jos käytössä on pilkkikaikuluotain. Monella nykypilkkijällä jääkairana on adapterilla varustettu kaira, johon voi kytkeä akkuporakoneen, ja näin saa helpotusta käsivarsilleen, kun kairaa useita pilkkireikiä päivän aikana.
Eumerin uusin pilkki-innovaatio on Jasu Pelti. – Kevyesti leijaavan pellin alla on siimatapsissa jigi. Kalat huomaavat pellin jo kaukaa, ja kun ne lähtevät katsomaan tuota pelliä, niin tullessaan ne nappaavat jigiin tehokkaasti. Jasu Pelti toi viime talvena suurimmat saaliit.
Marraskuussa myyntiin tulee myös uutuus, Jasu Suvas. – Tämä aidon muikun näköinen pilkkijigi on osoittautunut testeissä ylivoimaiseksi. Sitä kannattaa tarjota myös avovesikaudella. – Kuhan pilkkimisessä aivan ehdoton on jo useamman vuoden ollut Jasu-pystypilkki, mutta toisina päivinä 8-14 sentin Jasu-jigipilkit ovat tuoneet pilkillä parhaan kuhasaaliin, toteaa Olli.
Kuhaa pilkitään yleisesti 5-12 metrin syvyydestä, noin metrin pohjasta ylöspäin. Ahventa sen sijaan voi alkaa pilkkiä jo ylempää välivedestä. Ahvenelle Ollin mielestä toimii hyvin Jasu pystypilkki tai uittavassa pilkkipäässä tarjottu jigi. Hauki taas tarttuu lusikkauistimeen, jossa täkynä voi käyttää ahventa tai särkeä. •
Ainutlaatuinen Ainutlaatuinen ja täydellinen! ja täydellinen!
Syntynyt luonnon Syntynyt luonnon ja ihmisen yhteistyönä. ja ihmisen yhteistyönä.

Kaikki ompelijat ovat henkilökohtaisesti vastuussa työnsä laadusta, tikkaamalla nimensä vaatteen etikettiin.
Pohjois-Ruotsissa Östersundissa toimiva, lämpimiä merinovillaisia alusasuja ja välikerroksen vaatteita valmistava Woolpower tietää, mitä KYLMÄ SÄÄ tarkoittaa, ja osaa konstit, miten pitää keho lämpimänä kovalla pakkasella.

TIESITKÖ?
Vesi johtaa lämpöä 25 kertaa paremmin kuin ilma.

TOIMINNALLISUUS
Woolpower-alusvaatteet todella toimivat, joten niitä voidaan pitää maailman parhaimpina. Näitä alusvaatteita käyttävät yritykset ja henkilöt, joilla on erittäin korkeat vaatimukset lämpimille alusvaatteille toimiessaan äärimmäisissä olosuhteis- sa. Nykyään Woolpowerin tuotteita käyttävät mm. puolustusvoimat, poliisi, erikoisjoukot Skandina- viassa, suuret sähköyhtiöt Sveitsissä ja Saksassa, eurooppalaiset rakennus- yritykset, rautateiden kun- nossapitoyritykset ym.
Siksi kosteus tulee siirtää iholta pois mahdollisimman nopeasti. Villa kuljettaakin kosteutta ulospäin.

Ompelija Ann-Mari Lund on työskennellyt Woolpowerin tehtaalla Östersundissa vuodesta 1977 lähtien. Lähes 40 vuotta työskentelyä Woolpowerilla on antanut hänelle erittäin hyvän materiaalituntemuksen ja loistavat ompelutaidot
Woolpowerin ainutlaatuisuuden ja täydellisyyden kulmakivi on tyytyväinen merinolammas.
YLI 50 VUODEN KOKEMUS
Woolpowerin merinovilla- kankaan, Ullfrotté Origina- lin, kehitys ja valmistus aloi- tettiin yhteistyössä Ruotsin armeijan kanssa. Ongelma, johon tarvittiin rat- kaisu, oli tarve ehkäistä soti- laiden paleltumisia, kylmä- vammoja tai jopa kuoliaaksi paleltumisia. Tilastot olivat tuolloin hyvin synkät – pak- kanen kaatoi jopa enemmän sotilaita kuin luoti.
MAAILMAN PARHAAT MERINOVILLA- ALUSVAATTEET
VILLA
MERINOVILLAA
SYNTEETTINEN
Luultavasti paras yhdistelmä pitämään jalat lämpiminä!
200 g/m2 ALUSKERROS 400 – 600 g/m2 VÄLIKERROS
1. Kerros 2. Kerros 3. Kerros 4. Kerros
LUONNON LUOMUS ON PARASTA
Luonto on ratkaissut palel- tumisongelman jo aikoja sitten. Villa on luonnollisesti toiminnallinen materiaali. Tähän mennessä kukaan ei ole kyennyt luomaan synteettistä kangasta, jossa yhdistyisivät villan ainutlaa- tuiset ominaisuudet. Villa toimii lämmöneristeenä, joka samalla hylkii kosteutta.
VILLAFROTEE – PEHMEÄ IHOA VASTEN, ILMAVA JA KESTÄVÄ
Woolpowerin tuotteet on valmis- tettu villafroteesta nimeltä Ullfrotté Original. Kangas on päältä sileä ja tasainen, sisäpuolelta froteemai- nen. Kankaan pörröiset lenkit yhdis- tettynä villan kiharan kuidun kanssa antavat neuleeseen runsaasti ilmaa. Tämä luo kehon ympärille tehok- kaan eristyskerroksen.
Ensimmäinen kerros Ullfrotté Original 200 g/m2 -materiaalia toimii eristeenä ja siirtää kosteuden pois iholta. Pitää vartalon tasaisesti lämpimänä ja kuivana. Kaikki tuotteet on neulottu ilman sivusaumoja eli ns. sukkamenetelmällä. Toisena eli välikerroksena kannattaa käyttää tiheästi kudottuja Woolpower-vaatteita. Tämä tarjoaa merkittävän lämmöneristyksen kylmällä säällä ja alhaisemmalla aktiivisuudella. Kolmannen kerroksen on oltava tuulen- ja sateenpitävä, suojata kehoa ulkoiselta kylmältä ja kosteudelta sekä tukea välikerroksen lämmöneristystä. Neljäntenä kerroksena voi äärimmäisissä sääolosuhteissa lisätä tuulenpitävät synteettiset päällysvaatteet.
KAIKKI ALKAA LAMPAISTA
Woolpower Ullfrotté Original -kankaan ainutlaatuinen valmis- tusprosessi saa alkunsa merinovil- lalampaista, jotka elävät onnellista luomulampaan elämää lammasti- loilla Uruguayssa ja Patagoniassa Argentiinan lähellä. Merinolampaat syövät tuoretta ruohoa laitumilla ympäri vuoden. Niiden villan kui- dut ovat tiheämpiä ja kuusi kertaa ohuempia verrattuna pohjoisem- massa kasvatettujen lampaiden villaan. Pohjoismaisten lampaiden ruokavalio on hyvin erilainen eri vuodenaikoina. Siksi niiden vil- lakuidut ovat jäykempiä eivätkä taivu yhtä hyvin joutuessaan kos- ketuksiin ihon kanssa. Tästä johtuu myös levinnyt uskomus, että villa kutittaa. Mutta hienokuituisesta merinovillasta valmistettuja Wool- power-vaatteita myös herkkäihoi- set voivat käyttää suoraan ihoa vasten. Se on miellyttävän pehmeä ja erittäin lämmin!
YMPÄRINEULOTTU MUOTO
Woolpowerin vaatteiden osat kudotaan suurelta osin ns. sukka- menetelmällä. Vartalo-osa, hihat, kaulusosat ja housujen lahkeet neulotaan yhtenä kappaleena ja ommellaan yhteen vasta viereisen vartalokappaleen kanssa. Näin vaatteissa on vähemmän epämu- kavia saumoja ja myös lämpöhäviö on alhaisempaa.
NYPYT – KUNNIAN ASIA!
Kun Woolpowerin vaatteita on käytetty jonkin aikaa, kangas muuttuu hieman nukkaiseksi. Tämä on todiste siitä, että kangas on valmistettu luonnonmateriaa- leista – eli täysin kunnianarvoista! Joten ei tarvitse olla huolissaan, pieni nukkaantuminen ei millään tavalla heikennä kankaan toimi- vuutta tai ominaisuuksia. Tuotteen toimivuuden vuoksi Woolpower on säilyttänyt myös langan kiha- ruuden – eli villakuitujen jousi- maista rakennetta ei ole harjattu sileäksi. Lisäksi lanka kehrätään ja kangas kudotaan erittäin pehmeästi. Nämä teknologiset erilaisuudet
antavat tuloksena kankaan, josta valmistetaan maailman parhaita lämpimiä alusvaatteita ja neulepu- seroita.
VALMISTETTU RUOTSISSA
Koko prosessi kankaan kutomi- sesta aina vaatteen ompeluun tapahtuu Ruotsissa, Woolpowerin Östersundin tehtaalla, jossa nouda- tetaan korkeita laatuvaatimuksia. Lisätakuuna jokainen ompelija on henkilökohtaisesti vastuussa val- mistamiensa tuotteiden laadusta ja hänen nimensä on tikattu vaattee- seen.
KONEPESTÄVÄ 60 °C LÄMPÖTILASSA
Woolpowerin vaatteet ovat kone- pestäviä 60 °C:ssa eivätkä kutistu pesussa. Villa on luonnostaan itsepuhdistuvaa, joten se ei tarvitse tiheää pesua. Usein vaatteiden raikastamiseen riittää pelkkä tuule- tus. Pesuun tulisi käyttää lanoliinia sisältävää pesuainetta – näin vaate kestää pitkään ja palvelee käyttä- jäänsä hyvin!
EI MITÄÄN HIENHAJUA
Vielä yksi villan hieno luonnollinen ominaisuus on, että se ei kerää itseensä hajuja. Villakuitujen pinta on vettä hylkivä ja niiden sisältämä kreatiini estää bakteerien leviämi- sen. Woolpowerin vaatteet eivät tuoksu epämiellyttävältä, vaikka käyttäjä hikoilisikin voimakkaasti.
EI KORVAA URHEILUALUSVAATTEITA
Woolpowerin merinovillaiset alus- vaatteet on ihanteellinen valinta tilanteisiin, joissa aktiivinen toiminta ulkona vaihtelee taukojen kanssa tai kun täytyy olla passiivisesti ulkona kylmässä. Woolpowerin vaatteet eivät korvaa urheilualusvaatteita, mutta täydentävät niitä erinomai- sesti. Woolpowereita käyttäessäsi voit aktiivisen fyysisen toiminnan jälkeen jäädä vaikka jutulle tuttavan kanssa kylmettymättä, toisin kuin urheilualusvaatteissa.
TULE JO TÄNÄÄN LÄHIMPÄÄN TAMREX-MYYMÄLÄÄN JA HANKI ITSELLESI WOOLPOWERIN LÄMPIMÄT ALUSVAATTEET, PUSERO, SUKAT JA PIPO!
UUSI MYYMÄLÄ on AUKI!