
7 minute read
HYVINVOINTI
Apua saatu myös tinnitukseen ja huimaukseen sekä siitepölyallergiaoireisiin Korvakynttilähoidolla helpotusta tukkoisuuteen
Korvakynttilähoito on Hopi-intiaanien ikiaikainen tapa helpottaa päänsärkyjä, tukkoisuutta ja korvakipuja. Hoidon teho perustuu alipaineeseen ja lämpöön, jotka aktivoivat korvavahan irtoamista.
Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Hyvän Olon Maailma Oy
Saksassa, Pohjois-Amerikan Hopi-intiaanien mallin mukaan käsityönä valmistettujen Biosun-korvakynttilöiden maahantuoja, Hyvän Olon Maailma Oy:n yrittäjä Tarja Vuorinen kertoo, että kyseisissä 100-prosenttisesti luonnollisista ainesosista koostuvissa korvakynttilöissä käytetään valmistusaineina puuvillakangasta, hunajauutetta, luomumehiläsvahaa sekä yrttiuutteita. – Korvakynttilä on ohut, noin lyijykynän kokoinen puuvillakankaasta pyöritetty putki, joka on päällystetty mehiläisvahalla, johon on lisätty hoitavia yrttejä, esimerkiksi rauhoittavaa laventelia tai virkistävää sitruunaruohoa sekä patentoitu turvasuodatin, Vuorinen kuvailee.
Korvakynttilä ei oikeastaan ole kynttilä lainkaan, mutta kun mehiläisvahaputkilon asettaa korvakäytävän suulle ja sytyttää pötkön palamaan, se on kuin pieni soihtu. Korvakynttilä saa palaa kyljellään makaavan hoidettavan korvassa noin 15 minuuttia, minkä jälkeen hoitaja sammuttaa kynttilän vesilasiin ja käsittelee toisen korvan.
Korvakynttilähoidon voi tehdä itsekin kotioloissa läheisilleen. – On hyvä käsitellä aina molemmat korvat, sillä muuten saattaa tulla vähän epätasapainoinen ja jopa huimaava olo. Hoito itsessään on täysin kivuton ja hyvin rentouttava. Sen aikana korvassa voi kuulua pientä rätinää ja tuntua miellyttävää lämpöä, Vuorinen sanoo. HÄN toteaa, että hellävarainen korvakynttilähoito ei paranna mitään sairautta, mutta se voi auttaa ennaltaehkäisevänä tai jälkihoitona monissa eri vaivoissa, kuten nenän ja korvien tukkoisuudessa, päänsäryissä, hyvänlaatuisessa huimauksessa, korvien soimisessa eli tinnituksessa, stressioireissa sekä siitepölyallergiaoireissa ja heinänuhassa. – Lisäksi hoito tepsii jännityspäänsärkyyn, hartiajännitykseen, ja siitä voidaan saada apua korva- ja poskiontelotulehduskierteeseen. Tulehtunutta korvaa ei kuitenkaan voida hoitaa. – Erityisesti lapsilla korvakynttilähoidolla on saatu apua liimakorvaan, eli kun korvakäytävät tukkiutuivat helposti paksuuntuneesta korvavahasta, huomauttaa Vuorinen.
VUORINEN kertoo, että aikuinen asiakas pystyy omien tuntemustensa perusteella hahmottamaan oman yksilöllisen hoitovälinsä. – Toki korvakynttilähoitoja voi ottaa myös rentoutuakseen, hän muistuttaa. – Kun ei ole erityistä hoito- tai ennaltaehkäisytarvetta, yleensä riittää yksi korvakynttilähoito 4-6 kuukauden välein. Jos on nenäontelo-ongelmia tai pientä flunssan oiretta, niin yksi hoito 4-6 viikon välein on suositeltava. Jos on päänsärkyä, flunssaa tai nenäontelovaivoja jonkin verran, hoito 2-4 viikon välein voisi olla hyväksi, sanoo Vuorinen.
MITÄ?
Korvakynttilähoitoa voi kokeilla seuraaviin vaivoihin:
• nenän ja pään alueen tukkoisuus • erilaiset ontelovaivat (nenä-, kurkku-, sekä otsa- ja sivuontelot) • erilaiset suhinat ja äänet korvissa • päänsäryt ja migreenit • huimaus (käy ensin lääkärillä, koska huimaus voi johtua monista syistä) • paineen tunne korvissa, uimarinkorva, korvakipu lentäessä tai sukeltaessa • liiallinen korvavahan eritys/liimakorva (korvakynttilähoito kerää ja poistaa epäpuhtauksia korvasta) • hermorasituksen, unettomuuden, hyperaktiivisuuden ja stressin rauhoittaminen
– Silloin jos on akuutteja tai kroonisia nenäontelovaivoja, tai esimerkiksi migreeniä ja tinnitusta, moni on saanut apua kerran tai kaksi kertaa viikossa tehtävästä korvakynttilähoidosta. Tätä toistetaan kolmen viikon ajan ja sitten jatketaan ylläpitohoitona kerran kuukaudessa.
Lempeä korvakynttilähoito sopii Vuorisen mukaan perusterveille aikuisille ja yli 3-vuotiaille lapsille, jotka malttavat pysyä hoidon ajan paikoillaan. – Hoito ei sovi silloin, jos korvissa on ihottumaa, korvat on putkitettu tai hiljattain leikattu. Myös kuuloluiden leikkaus ja implantit estävät hoidon, samoin korvasyöpä, melanooma kasvoissa ja verenvuototauti. Marevan-lääkitys ja Parkinsonin tauti voivat olla esteitä hoidolle, ja silloin on hyvä konsultoida omaa lääkäriä. – Jos asiakas on allerginen mehiläisvahalle tai kynttilöissä käytetyille yrteille, niin hoitoa ei voida tehdä. Samoin jos saa herkästi astmaoireita savusta, hoito ei välttämättä sovi.
Tulehtunutta korvaa ei koskaan hoideta.
KORVAKYNTTILÄHOIDON teho perustuu Vuorisen mukaan mehiläisvahaputkessa syntyvään alipaineeseen, joka tasaa painetta korvassa, otsan ja nenän sivuonteloissa sekä hieroo hellästi tärykalvoa. – Myös kynttilän lämpö auttaa hoidossa, sillä se pehmentää vaikkua ja saa sen juoksevammaksi sekä stimuloi paikallisesti korvan ääreisverenkiertoa ja aktivoi lymfanesteen kiertoa, sanoo Vuorinen. – Mehiläisvahaputken palaessa syntyy hieman savua ja joskus voi leijailla vähän hienoa, täysin jäähtynyttä tuhkaa hoidettavan kasvoille. Valtaosa tuhkasta putoaa kynttilän turvasuodattimeen, joka estää tuhkan sekä kynttilästä irronneen vahan ja jauheen pääsyn korvaan. – Heti hoidon alussa usein muodostuva savun tulo loppuu nopeasti, kun alipaine lähtee toimimaan ja imee savun korvaan. Jos hoidon aikana korvasta tulee savua, se loppuu, kun pyöräyttää korvakynttilää parempaan asentoon, vinkkaa Vuorinen ja nauraen vakuuttaa, että hoidettavan korva ei pala, kuten hänen ystävänsä oli luullut ensimmäistä kertaa hoitoa miehelleen tehdessään. •
Biosun-korvakynttilät ovat Kärkkäisen valikoimissa.
Lentämisen aiheuttaman kivun hillintään
Lentämisen ja sukeltamisen aiheuttamat ilmanpaineen muutokset voivat aiheuttaa kipua ja painetta korvissa. Jotta ilmanpaine pysyisi samana tärykalvon sisällä ja ulkopuolella, meidän oma luonnollinen ”viemäröintiputkistomme” (Eustachian-putket/korvatorvi), pitää painetasapainoa yllä yhdistämällä keskikorvan nenään ja kurkun takaosaan. Korvat tuottavat aina pieniä määriä nestettä, joka valuu normaalisti Eustachian-putkia pitkin alas niin pieninä määrinä, että emme edes huomaa sitä kurkussa. Putkissa on yksisuuntaiset venttiilit, joiden avulla ilma pääsee poistumaan keskikorvasta kurkkuun.
Haukottelu, pureskelu tai nieleminen auttavat avaamaan venttiilit toiseen suuntaan, jotta ilma (ja joskus neste) voi mennä keskikorvaan. Kun lentokone laskeutuu, ilmanpaine nousee ja paine työntää tärykalvoa sisäänpäin. Tämän helpottamiseksi keskikorvan sisäisen paineen on noustava nopeasti.
Jos Eustachian-putkessa on tukoksia, se estää ilman pääsyn keskikorvaan, aiheuttaen tärykalvon venymistä. Kasvava paine aiheuttaa kipua korvassa. Yleisimpiä syitä, miksi näin voi tapahtua, ovat korvatulehdukset, kurkun tulehdukset, heinänuha tai mikä tahansa tila, joka aiheuttaa ylimääräistä limaa Eustachian-putkissa. Joillakin ihmisillä Eustachian-putki ei tyhjene kunnolla tai on liian kapea ja tukkeutuu helposti limalla.
Haukottelu ja nieleminen avaavat venttiilit ja vähentävät kipua. Toinen yleisesti käytetty tekniikka on “Valsalva Maneuver”, jossa puristat nenää ja puhallat napakasti ilmaa nenään. Tämä pakottaa ilman Eustachian-putkeen ja ylöspäin tasoit-

– Kärsitkö korvavahasta, liimakorvasta tai toistuvista poskionteloiden tulehduksista? Kevät ja allergiakausi ovat tulossa, onko taas tiedossa valuva nenä ja silmät? Saatko herkästi kesäuintien kylkiäisenä korvatulehduksen? Voisit hyötyä korvakynttilähoidosta, suosittelee Biosun-korvakynttilöiden maahantuoja Tarja Vuorinen.
tamaan painetta tärykalvon takana ja saa tärykalvon palaamaan oikeaan asentoonsa. Heti kun lentokone alkaa laskeutua ja paineen muutos on havaittu, em. tekniikka on tehtävä ja toistettava muutaman sekunnin välein laskeutumiseen asti aina, kun painehäviö tuntuu. Sukellettaessa lisääntynyt paine venyttää myös tärykalvoa. Tarja Vuorinen kertoo, että Biosun-korvakynttilän lämpö voi auttaa Eustachian-putkea toimimaan kunnolla ja auttaa tärykalvoa palauttamaan oikean asentoon paineen muutosten ja alueen laajenemisen vuoksi. – Korvakynttilähoitoa suositellaan 48 tuntia ennen lentämistä tai sukellusta ja/tai niiden jälkeen. •
VIIKKOAINEISTO
Kolumni
Martti Huhtamäki
m.h.huhtamaki@gmail.com
Aamiainen Kremlissä
Vladimir Kremlissä istahti tuolilleen. Oli aamiaisaika ja mieli vakaa. Ei periksi antanut huolilleen. Tukivat kenraalit edestä, sivusta, takaa.
Oli vieraana mies Uralin toiselta puolen. Hän arkun äärellä toimikoon, jos minäkin joskus kuolen. Olkaa hyvä, tässä teetä, haukea, maksaa, kyllä niilläkin lounasaikaan jaksaa. Vyöryivät tankit jo Kiovan portilla, mutta diesel oli Shellissä kortilla. Kun oli luottokorttikin lauennut, tie Kiovan sisään ei auennut Tuli hyvää ja huonoa uutista, miltei jokaisesta tuutista. Vaan se ei muuttanut mieltä. Puhuu Ukrainan kansa edelleen aivan väärää ja vaikeaa kieltä.
Taas yöllä hyökätään Odessan rannoilla, ei pysy natsien laivasto kannoilla. Vaikka savu nousee ydinvoimapesässä, pöly laskeutuu, kun olemme kesässä. Hyvä Isä, emmehän salli sitä, että Ukraina on meidät pettävä itä? Tulee puheeksi Suomi ja Ruotsi, tuo lännen luotsi. Oli Vladimir katsonut vanhaa rainaa. Oli taisteltu Raatteen tiellä. Puna-armeijan on sitä vieläkin vaikea niellä. Lojuivat tankit ja soittimet ojissa, ei ollut taistelutahtoa Ukrainan pojissa. Lähes jokainen hyökkääjä olikin vainaa. Jos historia olisi kääntynyt toisin, pohti aamiaisisäntä mielessään, hauen ruotoja kielessään, tuskin minä tätä sotaa johtaa voisin. Ehkä jossain Siperian suunnalla lunta loisin.
Viikon 11 ristikko
Viikon 9 ratkaisu:


Kolmen sukupolven tietovisa
P1 P2 P3 P1 P2 P3
1. 2.
3. 4.
5. 6.
7. 8.
9. 10.
11. 12.
1) Kiovassa on
a) Helsingin katu b) Turun tie c) Tampereen katu d) Sibeliuksen puistokatu?
2) Pinta-alaltaan suurin, 603 000 km2, on
a) Saksa b) Ruotsi c) Ukraina d) Ranska?
3) Matti Suur-Hamari otti kultamitalin paralympialaisissa
a) pujottelussa b) suurpujottelussa c) lumilautacrossissa d) pikaluistelussa?
4) Helsingin hammashoidon puhelujonoissa on
a) tuhannen b) kahden tuhannen c) viiden tuhannen d) kymmenen tuhannen pyrkijän mittainen jono?
5) Jyväskylän lyseon oppilas ei ollut
a) Alvar Aalto b) Otto-Ville Kuusinen c) Lauri ”Tahko” Pihkala d) Urho Kekkonen?
6) Mäenlaskun henkilökohtaista olympiavoittoa ei saavuttanut
a) Antti Hyvärinen b) Jouko Törmänen c) Janne Ahonen d) Veikko Kankkonen?
7) Santa’s Resort & Spa Hotel Sani sijaitsee
a) Rivieralla b) Teneriffalla c) Porissa d) Kalajoella?
8) Kun Hämä-hämähäkki kiipesi langalle, sen vei
a) sade rankka b) uutisankka c) lumipyry d) Peppi Pitkätossu?
9) Lapin tuntureiden lisäksi Suomessa on tunturi vain
a) Kuusamossa b) Pudasjärvellä c) Hyrynsalmella d) Kajaanissa?
10) Lahden Tiirismaan 327 metriä korkean tv-maston kanssa yhtä korkea masto sijaitsee
a) Rovaniemellä b) Haapavedellä c) Ylöjärvellä d) Laukaassa?
11) Kuusamossa äskettäin kaadettu suuri susi painoi
a) 45 kiloa ja oli 130 senttiä pitkä b) 55 kiloa ja 150 senttiä pitkä c) 55 kiloa ja 170 senttiä pitkä d) 45 kiloa ja 180 senttiä pitkä?
12) Kaja Kallas on virolainen