Issuu

I IT

°°

A -T

° °V

°J O

°M

Ta m p e r e l a i n e n k u l t t u u r i l e h t i

°°

B LI

Katse Talvi 2014/15

Yleisö

Yleisö Yleisö

Elävän mallin Croquis-piirustustyöpaja Tom of Finland -tyyliin 18.10.2014. Kuva: Teppo Moilanen

KATSE Talvi 2014/15

Sisällys

22 VAPAAN TILAN ÄÄNI

Katse Talvi 2014/15

SANA

16 FANIT

”Rakkaus, intohimo, ylpeys, elämäntapa.”

ÄÄNI

Sisällys

Maria Mattilan mielestä jokaisessa kaupungissa olla riippumaton tila. S. 22 kuva: ella kiviniemi

6 VISAINEN PUBIHETKI Iivosen visa testaa tietoa ja tarjoaa voittajille kierroksen.

Osku ja Masha inspiroituvat viisaudesta, inhimillisyydestä ja epämukavuudesta.

24 LIBRARY LOOKS

Neulottu nuttu, kauluspaita, mekko ja pikkutakki!

7 JAN JWAN KURIMI

Butoh-tanssijat Osku ja Masha. S. 14

Taiteilija Kurimi käyttää työssään paljon symboleita, jotka ovat osa kurdien kulttuuriperintöä ja suomalaisen ympäristön vaikutusta.

25 EMILIA KANGASLUOMA

kuva: riina rinne

14 BUTOH-TANSSIJAT

8 VILLE PIRINEN

Taiteilija piirtää tarinansa ruuduiksi ja puhekupliksi.

KUVA

KEHO

Maria Mattila ja Jon Thureson ovat vapaan tilan puolesta puhujia.

Maisterivideotyö taksikuskin yöstä.

Tapparan ja Ilveksen fanit lähikuvassa. S. 16-21 kuva: anna tervahartiala

KATSE TALVI 2014/15 Numero 2/2014, 11. vuosikerta ISSN 1795-3642 (painettu) ISSN 1798-8675 (verkkolehti)

kirjoittajat ja kuvaajat

vastaava päätoimittaja

Maija-Liisa Juntti, Ella Kiviniemi, Ville Koivisto, Teppo Moilanen, Arttu Muukkonen, Riina Rinne, Jarmo Stenmark ja Anna Tervahartiala

Anssi Männistö, visuaalisen journalismin yliopistonlehtori art director

Teppo Moilanen ja Katarina Sällylä

painopaikka

kansi

yhteystiedot

Kuva: Jarmo Stenmark

TAY / CMT / Katse, Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, katse@uta.fi, 050 420 1492 www.katse.uta.fi, www.facebook.com/ kuvajournalismi

Grafiikka: Ville Pirinen Taitto: Katarina Sällylä julkaisija

taittajat

TAY / Viestinnän, median ja teatterin yksikkö (CMT)

Teppo Moilanen

Kuvajournalismin III vsk

kiitokset

toimitussihteerit

Petri Kangas, Krista Kierikka, Kristiina Lehto, Senni Luttinen,

Hakametsän jäähallin henkilökunta ja joukkueiden fanit.

Katarina Sällylä kuvatoimittaja

Petri Kangas ja Kristiina Lehto.

Visuaalisen journalismin maisteriopiskelijat I vsk

KATSE Talvi 2014/15

Juvenes Print

kuvajournalismin opetus

www.uta.fi/cmt/kuvajournalismi www.kuvajournalismi.fi

Kulttuurinluojien fanitus jatkuu Italialainen kauhuproge soi sarjakuvataiteilija Ville Pirisen työhuoneella ja Katse-lehden toimituksessa. Talven kymmenvuotisjuhlanumerossa paneudumme sarjakuvien lisäksi faniuden aakkosiin, butoh-tanssiin ja muutamiin tamperelaisiin lahjakkaisiin kulttuurinluojiin. Sekä päähenkilömme Pirinen että 5 kysymystä -aukeaman vapaan tilan puolestapuhujat kommentoivat luovan tilan ja ympäristön puolesta. Tampereella on keskusteltu vapaiden ja luovien tilojen tulevaisuudesta muun muassa Hirvitalon ollessa myyntiuhan alla.

Jos me jotain pystymme antamaan, niin palstatilaa. Keskustelua on ylläpidettävä. Me fanitamme tamperelaisia kulttuurinluojia. Eli keskustelu jatkukoon ja kauhuproge soikoon jatkossakin niin virallisissa kuin vaihtoehtoisemmissakin tiloissa! Hyviä lukuhetkiä! Katarina Sällylä Art director

KATSE Talvi 2014/15

Henkilö

Tekijä kokee

Jan Jwan Kurimi

Pubivisa erikoisuus. älypuhelimia tai muita huijauskeinoja ei sallita. yleensä kisoissa on muutama kysymyskierros, aiheet ajankohtaisuuksista yleistietoon. eniten oikein vastanneet voittavat tavallisesti neljä isoa tuoppia, toiseksi tulleet neljä pientä. tamperelainen

vuonna 1975 Hasakassa, Syyriassa. Byblos Art -taideinstituutista Beirutista, Libanonista. työskentelee kuvataiteilijana Tampereella PAUhouse-taidetyöyhteisön jäsenenä. katsoo taidetta läheltä, jopa teoksen takaa. syntyi

valmistui

Taide syntyy tunteesta Jan Jwan Kurimin kanvaasilla Syyria kohtaa Suomen. teksti ja kuva: anna tervahartiala taitto: krista kierikka

Viimeksi nauroin:

Tieto tuo tuopin Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Leikkiessäni koirien kanssa. Luonto on minulle todella tärkeä elementti niin taiteessa kuin elämässä.

TEKSTI ja kuva: ARTTU MUUKKONEN taitto: krista kierikka

Viimeksi itkin:

kantava ääni hiljentää Prahan kapakan puheensorinan Tampereen Tammelassa. Noin 50-henkinen yleisö odottaa Kaisa Iivosen pubivisaa alkavaksi, kuten joka tiistai jo vuosien ajan. Toimittaja Kaisa Iivonen on tuttu hahmo Tampereen pubivisapiireissä. Kaisan visaan voi osallistua kolme kertaa viikossa eri pubeissa. Visat ovat Tampereen erikoisuus, joihin kaveriporukat kerääntyvät joka ilta jossakin päin Mansea arvaamaan ja tietämään oikeita vastauksia juomien ääreen. Iivonen tuntee suurimman osan kilpailijoista. “Nuo voittavat melkein aina”, hän osoittaa kahden kolmekymppisen miehen tuttu

KATSE Talvi 2014/15

suuntaan. Tänään heidän sijoituksensa oli toinen. Iivonen on vetänyt yleisvisoja noin kymmenen vuotta. Hän on ammatiltaan toimittaja ja pitää itseään perusuteliaana. Iltojen aikana ehtii myös nähdä kavereita – visat ovat sosiaalinen tapahtuma, vaikka joukkueet supisevatkin keskenään. Tietovisoja suurempi intohimo Iivoselle ovat Euroviisut. Hän päätoimittaa Suomen suurinta Euroviisuihin keskittyvää sivustoa, Viisukuppila.fitä. ”Jos saisin valita, kysyisin joka kerta vain Euroviisuihin liittyviä kysymyksiä.”

Kun muistelin äitiäni. Surullisuus edustaa minulle tunnetta, joka menee todella syvälle. Minä olen surun kanssa vanha ystävä. Hän antaa enemmän kuin ottaa.

Pelkään: Lähimmäisteni puolesta. Olen syntyperältäni Syyrian kurdi, mutta valitettavasti kansallani ei ole rauhaa saati omaa maataan.

Jos voisin maalata mitä vain: Maalaan mitä haluan. Käytän töissäni paljon symboleita. Symbolit ovat yhdistelmä kurdien kulttuuriperintöä ja suomalaisen ympäristön vaikutuksia.

Unelmoin: Talosta metsässä, vuoren rinteellä, missä arki kulkisi taiteen ja kalastuksen ehdoin.

Rakastan: Järvi- ja merimaisemia sekä vuoria.

Odotan: Mitä elämä tuo tullessaan. Taiteilijan tie on pitkä ja se vaikea. Se vaatii kärsivällisyyttä.

KATSE Talvi 2014/15

Päähenkilö

Ääriviivaa

säästelemätön

Pir inen Ville Pirinen elättää itsensä taiteella. Hänestä sarjakuva on nerokas väline tarinoiden kertomiseen.

teksti krista kierikka kuvat krista kierikka, teppo moilanen ja jarmo stenmark taitto petri kangas

KATSE Talvi 2014/15

Päähenkilö

Pirisen sarjakuvia alettiin julkaista 1990-luvun alussa pienkustannelehdissä. Siitä lähtien hänen kuvituksiaan on nähty monissa lehdissä ja levynkansissa. keltainen puutalo loistaa kilpaa syksyisten lehtien kanssa Herrainmäen laella Tampereen Tampellassa. Vuosien saatossa Tampellan konepajan jytinä on vaihtunut Villa Sakarin treenikämpiltä kantautuviin säveliin. Tässä talossa sijaitsee myös tamperelaisen sarjakuvapiirtäjä-muusikko Ville Pirisen työhuone, jonka hän jakaa kahden muun muusikon Risto Ylihärsilän ja Alpo Nummelinin kanssa. Huoneen seinustat ovat kukkuroillaan kitaroita, bassoja ja kosketinsoittimia. Pöydällä on paperia ja tussikyniä. Pirinen aloitti sarjakuvien piirtämisen alle kouluikäisenä. ”En osannut vielä kirjoittaa, mutta isäni tekstasi haluamani tekstit puhekupliin”, kertoo Pirinen. Yläasteella hän innostui sarjakuvista tosissaan. Hänen mielestään sarjakuva on kertakaikkisen nerokas väline tarinoiden kertomiseen. Nerokkuus syntyy tekstin ja kuvan yhdistelmästä. ”Lukiessa täytyy ensin nähdä kirjainten yhdistelmä ja sen jälkeen ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Kuva puolestaan potkaisee aivoissa ennen kuin sitä on kerennyt edes miettiä.”

DJ-hahmo voittamattomalla vinyylivaistolla Ville Pirisen ja sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kallion yhteistyö alkoi 1990-luvun alussa Tampereella, kun Pirinen teki ensimmäistä kertaa sarjakuvaa Kallion Suuri Kurpitsa -sarjakuvalehteen. Kalliolla oli myös idea DJ-sarjakuvahahmo Ornette Birks Makkosesta ja hän pyysi Piristä piirtämään tätä uutta sarjakuvaa. ”Kalliolla on selkeät käsikirjoitukset sarjakuviinsa: tässä ruudus-

KATSE Talvi 2014/15

sa tapahtuu näin ja sanotaan näin, mutta minä saan hyvin vapaasti keksiä visuaalisen puolen.” Kallio ja Pirinen ovat tehneet yhdessä jo yli kymmenen albumia Makkosen monenkirjavista seikkailuista. ”Niissä voi tapahtua vaikka mitä: muun muassa matkustetaan ajassa ja tavataan Elvis ja Kekkonen yhtä aikaa.” Sarjakuva-albumien julkaiseminen ajoittuu syksyyn ja kevääseen. Uusin Pirisen ja Kallion albumi on Muddy Lee Makkonen heräsi tänä aamuna. Siinä on pääosassa Ornette Birks Makkosen velipuoli. Teos julkaistiin syksyllä Helsingin sarjakuvafestivaalien aikaan. Ensi kevään Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleille tulee albumiuutuus Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina. Siinä päähenkilö vierailee erilaisissa suomalaisissa sarjakuvissa ja kohtaa muun muassa Viivin ja Wagnerin, Kiroilevan siilin ja Muumit.

Ideasta ruuduiksi Pirisen mukaan maailma on turvoksissa aiheita, joista saa jujun sarjakuviin. Ongelma on lähinnä päättää, minkä idean valitsisi toteutettavaksi. ”Mikä tahansa asia on älyttömän kiinnostava, jos sitä keskittyy vähäksi aikaa tutkimaan”, hän kertoo ja tarttuu pöydällä olevaan mustaan tussiin. ”Tällaiset tussikynät ovat tosi tylsiä, mutta voi olla, että jos näistä googlettaa tietoa, niin löytyy esimerkiksi taustatietoa näiden keksijästä.” Pirisen mukaan aivan kaikessa on tasoja ja kaikki on purettavissa ainakin tieteelliseen näkökulmaan. Hän tutkailee kynää hetken. ”Tämäkin kynä on vain hiukkasten tanssia.”

Tussilla piirtäessä sarjakuva valmistuu sitä mukaa kun viivaa piirtää paperille.

KATSE Talvi 2014/15

Päähenkilö

Taiteella elää

Karun kulmikasta ääriviivaa Pirisen sarjakuvahahmojen piirteet ovat useimmiten silottelemattoman karuja ja kulmikkaita. Hän havahtui tähän itse vasta joitakin vuosia sitten. ”Minulta kysyttiin, miksi kaikki piirtämäni tyypit näyttävät niin kärsiviltä. Sarjakuvien tarinoista tosin käy toivottavasti selväksi, etteivät hahmoni kärsi kaiken aikaa”, Pirinen kertoo naurahtaen. ”On kivaa piirtää kasvojen uurteita ja ilmeitä.” Tällainen viivaa säästelemätön ilmaisu on omiaan tuomaan ilmeisiin lisää psykologista tarkkuutta. Tästä esimerkkinä on Pirisen tekemä Nyt-liitteessä ilmestynyt Tärkeitä asioita -sarjakuva. Sen hahmot esiintyvät kuusiruutuisissa sarjakuvastripeissä, joiden ruudut eroavat toisistaan pienin ilmeenmuutoksin. Pirinen nimeää omiksi ikuisuussuosikeikseen amerikkalaisen underground-sarjakuvapiirtäjälegendan Robert Crumbin, ruotsalaisen sarjakuvapiirtäjän Joakim Pirisen ja saksalainen taidemaalarin Otto Dixin. ”Jos vertaan pelkistetyn siloista naamaa ja valuvaa hirviön naamaa, niin jälkimmäinen näyttää aina kiinnostavammalta.”

Kulttuurialan freelance-yleispuuhastelulla voi elää, kunhan sieltä täältä tulee pieniä puroja. ”Minun ei ole tarvinnut mennä niin sanottuihin oikeisiin töihin, vaan olen voinut elää jo 41-vuotiaaksi tekemällä muita kiinnostavia asioita.” Kuvataiteen ohella Pirinen toteuttaa itseään lukuisissa bändeissä. Yleensä hän soittaa kitaraa, bassoa tai kosketinsoittimia. ”En oikeasti osaa soittaa mitään soitinta, mutta en ole antanut sen häiritä. Minulla on onneksi soittokavereita, jotka ovat teknisesti taitavia.” Hän on juuri ostanut kirpparilta vanhat urut sadallaneljälläkympillä. ”Sain raahattua ne tänne treenikämpälle. Täytyypä perustaa joPirisen mukaan psykedeelistä punkkia osaa soittaa ku urkuprogebändi.” kuka vaan, kunhan tarttuu instrumenttiin. Siirrymme suureen huoneeseen, jonka katossa roikkuu sarja värikkäitä hehkulamppuja. Vain muutamaan niistä syttyy valo. Lattianrajassa lepää katkenneita rumpukapuloita ja kauhtunut tennaripari vailla nauhoja. Pirinen napsauttaa Farfisa Partner 16 Lido -urut päälle ja pian Villa Sakarissa kaikuvat jyhkeät italialaisvaikutteiset kauhuprogesoundit. Rock on.

Aikoinaan Villa Sakari suunniteltiin asunnoksi insinöörille. Nykyisin talo on täynnä kulttuuria.

Ville Pirisestä on äärimmäisen tärkeää, että Tampereella on runsaasti keikkoja ja taidenäyttelyjä.

Farfisa valmiina sooloon.

Kulttuuri kulkeutuu marginaaleista valtavirtaan Pirisen mielestä maailmassa ja elämässä ei olisi mitään järkeä ilman kulttuuria. ”Ihmisyyteen liittyy syvästi se, että tehdään muutakin kuin pelkästään hengissäpysymisen kannalta välttämättömiä asioita. Ihmisyys alkaa siitä, että aletaan kikkailla kulttuuria ympärille.” Hänen mielestään kulttuurista säästäminen näinä vaikeina talousaikoina on surkeaa ja väärin. Se kostautuu myös niille, jotka ovat siinä uskossa, että heitä ei kulttuuri kiinnosta. ”Omaehtoinen pientekeminen on aina löytänyt kanavansa myös nyky-Suomea vaikeammissa oloissa, koska ihmisillä on sellainen tarve. Kaikki kiinnostavat ilmiöt lähtevät marginaaleista ja ne omaksutaan hiljalleen valtavirtaan.” Tampere on eläväinen ja virkeä kulttuurikaupunki Pirisen makuun. Innokkaat kulttuurintekijät tarvitsevat kuitenkin tiloja ja ympäristöjä, joissa he voivat toteuttaa visioitaan. ”Minun näkökulmastani yhteiskunnalla olisi varaa mieluummin ylläpitää tällaista toimintaa kuin koko ajan vaikeuttaa sitä. Esimerkiksi Hirvitalon voisi antaa toimia Pispalassa.”

KATSE Talvi 2014/15

Ville Pirinen Syntyi 16.10.1973 Kiteellä. Ensimmäinen julkaistu sarjakuva-albumi on Ornette Birks Makkosen täydelliset seikkailut (Jalava 1995). Valmistui kuvataiteilijaksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2001. Piirtää sarjakuvia, levyjen kansikuvia ja kuvituksia lehtiin. Opettaa sarjakuvalinjalla Oriveden opistossa. Musisoi muun muassa yhtyeissä Grillin’ Willie and the Vegetarians, Steel Mammoth, Devil Box, Seremonia, Garfield Steel ja Ville Pirinen Combat School.

KATSE Talvi 2014/15

Ateljee

n ilijaa e t i a ti t eess Tunöhuon ty ideo so v .fi Kat tse.uta ka

Butoh-taiteilijat Masha ja Osku teksti: anna tervahartiala kuvat: riina rinne ja anna tervahartiala taitto: ville koivisto

butoh on

puhtautta, johon piirtyy katsoja-kokijan oma tarina. Puhtaus on ei-syytä, ei-tekijää, ei-tarkoitusta ja silti, ja siksi, täydellisen merkityksellistä ja tärkeää. jos emme tanssisi ,

butohin on oltava

liike on keino

tanssisimme silti.

juuri niin kuin butoh on. Jotta emme tanssisi, vaan että sisäinen tanssi, liike, syntyy ja tapahtuu meissä. Olemme tanssi.

tutustua lähimpään maailmaamme ja omaan itseemme. Liikkeellä tavoittelemme alkuperäistä kehoamme, muistiamme ja sisäistä maisemaamme. inspiroidumme

viisaudesta, inhimillisyydestä ja epämukavuudesta.

kaunein hetki tänään oli

KATSE Talvi 2014/15

lapsemme hymy.

KATSE Talvi 2014/15

Reportaasi

KULTAA Alkuvuosina istuimme mieheni kanssa eri puolilla hallia.

KIRVEELLE

KORVELLE Sitten kannatimmekin jo samaa joukkuetta, kertoo Tapparaa 13-vuotiaasta fanittanut Anne.

TEKSTI ja KUVAT: Anna Tervahartiala, Riina Rinne ja Maija-Liisa Juntti TAITTO: Kristiina Lehto ja Katarina S채llyl채

ANNE, 55

KATSE Talvi 2014/15

Reportaasi

”TAPPARA!” Lauri (23), kannattaja 3-vuotiaasta: ”Nuorekas, pelaava joukkue, ei kahvaaja-Tappara.” Pauli (68), kannattaja

KAROLIINA, 20

PAULI, 68

MERJA, 50

LAURI, 23

”Minun ja mieheni Arton tarina alkoi vuonna 1987 Oulusta, Tappara-Kärpät-finaaleista. Sillä reissulla Tappara voitti Suomen mestaruuden ja kannattajat hukkasivat maalaamani kannatuslakanan jonnekin Oulun yöhön. Sitkeä huhu kertoo, että se naulattiin Arina-ravintolan tiskiin. Siihen aikaan mestaruusjuhlat eli sikabileet järjestettiin aina ystäväni Jukan 30 neliön yksiössä, johon juhlijoita osallistui enemmän kuin asunnossa oli neliöitä. Alkuvuosina istuimme eri puolilla hallia. Sitten kannatimmekin jo samaa joukkuetta. Aloimme seurustella, joulukuus-

sa teimme ensimmäisen yhteisen matkamme Moskovaan Izvestija-turnaukseen, vuoden vaihteessa muutimme yhteen ja seuraavana kesänä ostimme kodin ja kihlauduimme. Mieheni oli analyyttinen matematiikan opiskelija ja minä fanaattinen, en-niin-kovin-analyyttinen, ryhmähenkinen huligaani. Meillä oli kausikortit vuosina 1986–1992. Sitten Tapparalla alkoi hieman ankeat ajat. Kausikorttien ostaminen jäi, mutta loppupelit katsoimme ehdottomasti paikan päällä. Molemmat poikamme, Riku ja Joni, pelasivat junioreina Tapparassa. 14-vuotias tyttärem-

me Vera puolestaan innostui todenteolla jääkiekosta ja Tapparasta vasta viime vuonna ja kuuluu nyt joukkueen kannatusryhmään. Kahtena viime vuonna olemme taas hankkineet kausikortit ja vieraspaikkakunnillakin olemme käyneet. Viime vuonna vierailimme Lahdessa, Raumalla ja Oulussa. Tänä vuonna olemme käyneet Lahdessa, Raumalla, Hämeenlinnassa ja Turussa. Hienoin Tapparaan liittyvä muisto on vuoden 1988 mestaruusjuhlat Tampereella ravintola Rosendahlissa. Mukana olivat Tapparan pelaajat, valmentajat, huoltajat ja meidän faniporuk-

ka. Valmentaja Rauno Korpi oli meidän erityinen suosikkimme ja Rane-huudot kaikuivat hallissa niin kuin muutkin kannatushuudot. Eräässä kannatuslakanassa olikin slogan: KULTAA KIRVEELLE JA KORVELLE! Juhlissa kättelimme ja halasimme kaikki pelaajat, saimme nimmareita ja tanssimme mieheni kanssa Live is life -kappaleen, jota pimputteli pianolla Tapparan pelaaja J-P Järvinen. Aika paljon Tappara antoi: mestaruusjuhlat kolmena vuonna peräkkäin 1986, 1987 ja 1988, joista viimeiset olivat parhaat. Mitään järkevää syytä sille, miksi aikanaan aloin kannattaa

60-luvulta lähtien: ”Ainoa paikka, missä kiroilen, on pelissä.” Anne (55), kannattaja 13-vuotiaasta: ”Liigan parhaat fanit!” 18

KATSE Talvi 2014/15

Reportaasi

Karoliina (20), cheerleader: ”Tämä on perhe, ei vain ryhmä kannattajia.” Emmi (20): ”Rakkaus, intohimo, ylpeys, elämän-

FANIUDEN ABC affektiivisuus

Affektilla tarkoitetaan mielenliikutusta tai kiihtymystä. Fanitutkimuksessa affekti liittyy elämän tunneulottuvuuteen ja toimii halujen ja tunteiden alueella, kytkeytyen ruumiilliseen kokemukseen. Affektiivisissa kohtaamisissa uudelleen järjestetään sosiaalista ja ruumiillista tilaa sekä luodaan rajoja ja liitetään yksilöitä yhteisöihin. populaarikulttuuri

Fanius käsitetään populaarikulttuuriin liittyväksi ilmiöksi. Siinä missä faniuteen liittyy ylettömyys ja tunteiden ilmaisu, korkeakulttuurin yleisö näyttäytyy hillittynä osoittaen suosiotaan organisoidusti aplodein ja arvioin. Faniudelle tyypillinen tunteenomainen suhtautumistapa ja avoin ihailu näyttävät olevan ristiriidassa kulttuurissa arvostetun etäisen ja kriittisen suhtautumistavan kanssa. toiminta

Faniuden yhtenä määrittäjänä pidetään toimintaa, faniaktiviteettia. Kannattajasta tulee fani vasta, kun hän alkaa kerätä tietoa, kuvia, kirjallisuutta tai tavaraa faniuden kohteesta. Tämä näkyvä fanius tulee vastaan kadulla pukeutumisena, rintanapeissa tai julisteina kodin seinällä. yhteisö ja identiteetti

MIKKO, 39

MIRKKA, 44

Tapparaa, en keksi. Muistan vain, kuinka minua alkoi tympiä Ilveksen ylivalta. Eihän se pelillisesti 70-luvulla ollut ylivoimaista, mutta kannattajat saivat asian tuntumaan siltä. Halusin olla erilainen nuori, enkä takuulla halunnut kannattaa niin yleisesti “hyväksyttävää” seuraa. Kapina se on pienikin kapina, minä olin minä, minä olin Tappara, minä halusin olla näkyvä ja näkyvästi erilainen. Ja kun kerran oli sydämensä joukkueelle antanut, ei se siitä mihinkään koskaan muuttunut. Vuosien kuluessa sain seuraa pikkusiskoistani ja yhdessä kiersimme Suomea fanibusseilla,

ostimme kausikorttipaikat C2-katsomosta ja samaan katsomoon, samalle penkkiriville, muodostui tiivis porukka. Mentiin naimisiin, erottiin, saatiin lapsia – meidän elämämme muotoutui Tapparan ympärille. Ja edelleen, vaikkakin vain tämän oman perheen parissa, Tappara on todella iso osa elämää!”

Fani-identiteetin kannalta keskeistä on, löytääkö yhteisön, johon kuulua ja jossa jakaa faniuden kokemuksia muiden kanssa. Yhteisö tarjoaa yksilölle rohkaisua ja voimaa ja suojelee fania pilkalta ja väheksynnältä. Faniuteen liittyy siis kollektiivisen identiteetin omaksuminen, liittoutuminen yhteen muiden kanssa. Faniutta voidaan luonnehtia jakona muihin ja meihin. LÄHDE: KAARINA NIKUNEN: FANIUDEN AIKA (2005)

ANNE, 55

EMMI, 20

tapa.” Jani (28): ”Kun oma joukkue voittaa, se on kuin marraskuussa vesisateessa juostun lenkin jälkeen pääsisi lämpi20

KATSE Talvi 2014/15

5 kysymystä

Kaupunki kuuluu kaikille Arkkitehti Jon Thureson haluaa luoda kaupunkitilaa, jonka asukkaat kokevat omakseen. M ar ia M attila muutti ränsist yneen talon k aik ille avoimeksi ja kuluttamisesta vapaaksi paikaksi. Molempien mielestä maailman kotioven tuolla puolen tulisi muuttua. Mutta saako kaupungin vallata noin vain? teksti ja kuvat: Ella Kiviniemi ja Ville Koivisto Taitto Ja grafiikka: Senni Luttinen

1. Mitä vapaa ja avoin kaupunkitila tarkoittaa sinulle? Maria: Se merkitsee ihmisten perusoikeutta yhteisölliseen tekemiseen ja vaikuttamiseen tiloissa ja konteksteissa, joissa kapitalismilla tai esimerkiksi politiikalla ei ole mitään roolia. On tiloja, joissa ihmiset voivat toteuttaa itseään, kohdata toisensa ja luoda paikallista kansankulttuuria riippumattomassa ympäristössä, joka on hallinnasta vapaa, joka on rahasta vapaa ja joka sallii erilaisista lähtökohdista tulevat ihmiset.

Jon: En jättäisi kaupunkitilan avoimuutta siihen, että jokaisessa kaupungissa ja kylässä pitäisi olla kaikilla vapaa paikka, vaan jollain tavalla kaupungin pitäisi olla vapaata ja avointa. Tämä tarkoittaa ehkä sitä, että ihmisillä pitäisi olla oikeus käyttää kaupunkia ja käyttää sitä tilaa omiin tarkoituksiinsa. Ulkotilojahan löytyy. Puistot ovat hyvä esimerkki vapaasta ja avoimesta kaupunkitilasta.

3. Onko hylätyn tilan valtaaminen hyväksyttävää?

5. Mitkä keinot ovat sallittuja?

M: Tyhjän käyttämättömänä lojuvan tilan hyödyntäminen on mielestäni erittäin perusteltua ja hyväksyttävää. Se on kansalaisten oman vastuun kantamista. Jos tila on ilmeisen tyhjä ja autio, niin sanotusti ei kenenkään maata, niin sellaisen tilan hyödyntäminen on mielestäni jopa velvollisuus.

M: En hyväksy väkivaltaa, enkä hyväksy toisen omaisuuden hajottamista tai rikkomista. Rajanveto on kuitenkin hankalaa. Vaikka sanon, että talojen valtaaminen on ookoo, on kuitenkin elementtejä, jotka eivät ole. Maalaisjärki ja inhimillisyyden periaatteet ja toisen omaisuuden kunnioittaminen on oltava mukana.

J: Mielestäni talojen valtaaminen on tarpeellinen osa yhteiskuntaa samalla tavalla, kuin graffitit ovat tarpeellinen osa yhteiskuntaa. Se on olennainen osa yhteiskunnallista keskustelua. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että se saattaa lisätä vastakkainasettelua. Vastakkainasettelua tarvitaan, mutta sillä ei välttämättä päästä helposti eteenpäin. Sen vuoksi valtaamisen sijaan haluaisin, että löydettäisiin uusia keinoja, joilla tällaisia tyhjillään olevia tiloja voidaan ottaa uudelleen käyttöön.

2. Mikä avoimen tilan merkitys on kaupunkikulttuurille?

4. Onko suora kansalaistoiminta ainoa tapa uudistaa kaupunkitilaa?

M: Ensinnäkin meillä on tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen, ihmisten kohtaamiseen. Yhteiskunta automatisoituu, ja meiltä vähenee koko ajan se, että kohtaisimme toisiamme arjessa. Olen kokenut, että ihmiset hakevat läheisyyttä ja lämpöä ja ajatustenvaihtoa. Sellaisen tilan tarve on aivan ilmeinen, missä ihmiset voivat kohdata toisensa ilman, että kohtaaminen perustuu siihen, kuinka paljon pystyy kuluttamaan. Tarvitaan kehys, joka antaa luvan kohtaamiselle.

M: Kaupungeista tai kylistä, missä ihmiset ovatkin, pitäisi aina löytyä riippumaton tila. Mielestäni ihmisten velvollisuus on pitää tällaisesta oikeudesta kiinni, eikä odottaa että se annetaan joltakin taholta. Sillä me olemme se kaupunki tai kylä. Me olemme valtio, ja vastuu on kollektiivinen.

J: On tärkeää, että ihmiset kokevat tilan omaksensa. Jos he saavat tehdä jotakin siellä tilassa siihen syntyy aivan erilainen suhde. Hyvä esimerkki on se, kun ihmiset menevät ravintolaan. He menevät sinne omissa seurueissaan, mutta hyvin harvoin jutellaan viereisessä pöydässä ateriaansa syövälle seurueelle, että mikä on meininki. Ravintolapäivä on taas vastakohta. Se on hyvin osoittanut sen, että kun ihmiset menevät toisen kotiin, siellä syntyy lähes aina keskustelua tuntemattomien ihmisten välille. Mielestäni tämä liittyy siihen, kuka tilan omistaa ja millä tavalla tilassa ollaan tasa-arvoisia.

KATSE Talvi 2014/15

Jon Thureson arkkitehdiksi Tampereen teknillisestä yliopistosta vuonna 2014. tutki kodin käyttöä julkisena tilana mm. muuttamalla oman olohuoneensa pop-up -levykaupaksi. valmistui

Maria Mattila

vuokrasi Tammelassa sijaitsevan VR:n vanhan terveysaseman ja loi siitä Keltaisen talon. vastaa tilassa järjestettävistä tapahtumista, kuten työpajoista ja konserteista.

J: Mielestäni on tärkeää vähentää vastakkainasettelua, johon yleensä äärimmäiset keinot, kuten talonvaltaus johtavat. Toisaalta nämä äärimmäiset keinot nostavat usein näitä aiheita esille julkisessa keskustelussa, mikä on todella tärkeää. Media elää vastakkainasettelun maailmassa, joten se tarvitsee valitettavasti tällaisia impulsseja.

J: Tarvitaan elin, joka diplomatian keinoin yrittää löytää ratkaisuja. Kaikkien osapuolten pitää ymmärtää, että maailma on tehty kompromisseista, mutta kompromissit voivat olla myös kaikkia tyydyttäviä. Tyhjän tilan käyttöönotto ei kuulosta kovinkaan miellyttävältä, jos siihen liittyvät talonvaltaajien kautta syntyneet negatiiviset mielikuvat.

KATSE Talvi 2014/15

4 esinettä

Maisterit

Library Looks

Taksikuskikin voi rakastaa

Kovinta muotia kirjahyllyjen välistä.

Emilia Kangasluoman dokumentaarinen videoteos kertoo taksikuskin tarinan. Läpikantavana ajatuksena videossa on rakkaus ja kuvattavan suhde rakkauteen.

teksti ja kuvat: ella kiviniemi taitto: petri kangas ja teppo moilanen m a r k o r i n n e , 46

kirjastosihteeri, Tampereen yliopiston kirjasto Humanika Käytän töissä aina pikkutakkia, koska siinä on hyvät taskut. Ne ovat täynnä viivoittimia, avaimia, kopiokortteja ja kyniä. Haluan myös, että t-paita näkyy takin alta. Olen niiden suhteen vähän sellainen friikki. Tilaan 5–6 paitaa vuodessa esimerkiksi Threadless-yhteisön sivustolta. Painatukset ovat tavallisten ihmisten suunnittelemia. Kuvan pitää olla jotenkin erityinen, vaikkapa vitsi, jonka ymmärtävät vain ne, jotka ovat kyseisestä asiasta kiinnostuneita. r i t va j ä rv e l i n , 63

aluekirjaston johtaja, Sampolan kirjasto Tämä Marimekon mekko on yksi vakiokamppeitani. Pukeudun aika paljon mustavalkoiseen. Välillä kyllästyn, ja sitten pitää olla punaista. Työvaatteen pitää olla sellainen, että kun sen on laittanut päälle, sitä ei tarvitse enää ajatella. Kirjastossa pukeutumiskoodi on aika vapaa. t u i j a m ä k i , 53

kirjastonhoitaja, Tampereen pääkirjasto Metson lasten- ja nuortenosasto Neuloin tämän nutun itselleni. Vaate ei saa olla liian kuuma, koska täällä juostaan ympäriinsä. Yhdistelen vaatteita eri värisiin pitkiin t-paitoihin, joita on kaapissani useita. Varmaan jokaiselle viikonpäivälle löytyy oma väri. Mielestäni taiteenalan parissa työskentelevien pukeutumisen kuuluukin olla jotenkin taiteellista. Kirjat ovat kivoja, ja pukeutuminen on kivaa!

aku - pekka kurjenniemi , 26

kirjastonhoitajan sijainen, Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosasto Olen tosi huono ostamaan vaatteita. Talvella pukeudun villapaitaan, muuten kauluspaitoihin. Sinisen värin kanssa olen

eniten sinut. Satsaan nykyään hyviin kenkiin. Nämä kenkäpaja Pihkan kengät ovat parhaat, jotka minulla on koskaan ollut. En miettinyt pukeutumista ollenkaan, kun aloitin työt kirjastossa. Täällä ei tarvitse olla paita housuissa ja napit kiinni ylös asti, paitsi jos haluaa.

Kurssitöiden teemana oli ”Rakkauden Tampere”. Emilia Kangasluoman alkuperäinen idea oli videon tekeminen pastorista, mutta hän päätyi kuitenkin tekemään videon taksikuskista, koska ajatteli taksikuskin olevan visuaalisesti kiinnostavampi ja särmikkäämpi videon aihe. Videon teema muuttui tekemisen aikana. Alkuperäisen suunnitelman mukaan video olisi sisältänyt ”mehukkaita juttuja” eli värikkäitä tapahtumia taksikuskin uran ajalta. Kuvattavan taksikuskin löytäminen oli hankalaa, eikä Kangasluoma tuntenut kuvattavaa entuudestaan. Itse kuvaus toteutettiin yhden yön ja illan aikana. ”Vaati vaivaa saada kuvattava kertomaan herkimmistä asioistaan”. Kuvaussession aikana tunnelma muuttui välittömämmäksi ja taksikuski alkoi kertoa enemmän omasta elämästään.

Videon haastattelut on äänitetty yöllä keskellä Pyynikintoria. Kangasluoma sanoo olevansa tyytyväinen videon lopputulokseen eikä haluaisi tehdä sitä toisella tavalla. Itse tekoprosessista hän kertoo oppineensa editoinnin merkityksen. ”Videokuvauksessa joutuu keskittymään otoksen pituuteen, koska siitä tulee helposti vain muutaman sekunnin mittainen”. Videoproduktion tekeminen oli hedelmällistä myös siksi, että Emilia pääsi tekemään videoita tulevassa kesätyöpaikassaan.

VJM visuaalisen journalismin maisteriohjelmassa aloittaa vuosittain noin 10 opiskelijaa. opintoihin kuuluu journalistisen kuvaamisen lisäksi verkkojulkaisemista ja liikkuvaa kuvaa. katso kaikkien videoiden esittely takakannesta.

teksti ja kuva: jarmo Stenmark taitto: teppo moilanen

KATSE Talvi 2014/15

Maisterit

VJM:n verkkovideot keväällä 2014 Visuaalisen journalismin maisteriopiskelijoiden verkkovideoiden teemana oli ”Rakkauden Tampere”. Videotyöskentelyä opetti ohjaaja Mikko Keskinen ja tuottajana toimi Anssi Männistö. Videot ovat osoitteessa http://vjmmagazine.uta.fi/2011/video.

taitto: teppo moilanen

emilia malin

tiina suvanto : love is now

Veronica lives in Tampere together with her boyfriend. She thinks the magic of love is found in the moments.

nina karlsson

vilja pursiainen :

Lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Tulevaisuus edessä, mutta tärkeintä on tämä hetki tässä ja nyt. Sabrina ja Liyadi kertovat, mitä ystävyys heille merkitsee.

sabrina bqain

annukka pakarinen : uni

jossa elän

Vuosien jälkeen on mahdollisuus palata polun alkuun. Tämä teos on dramatisointi Marjan ja Jaanan tarinasta.

emilia kangasluoma : yksin yössä

Tampereen yö näyttää rauhallisen autiolta, kuulostaa hiljaiselta huminalta ja tuntuu alakuloiselta. On taksinkuljettajan hetki kertoa tarinansa.

jenna lehtonen : hymyn takaa

Moni tietää, mutta harva tuntee. Petteri Poukka on noussut sosiaalisessa mediassa tunnetuksi omilla hassuttelutaidoillaan, mutta minkälainen mies hän pohjimmiltaan on?

kati laukkanen

ville mäkilä : stillness

Laszlo and Kastanja are professional dancers. They are also a couple.