I
SS
N
Kevät 2017
Ä
R
Ö PY
Katse
L
O
TU
A IT
A°
G
O
JO
A
M IL
+
° K°
AT
I
LA
U
KK
AN
EN
°T
O
U
KO H
U
JA
N
EN
°M
Ta m p e r e l a i n e n k u l t t u u r i l e h t i
AR
KO
AN
N
AL
A
°P
AJ
AF
EL
LA
Paikka
Keskustorin linja-autopysäkki 23.3.2017 kuva: LEEVI VÄHÄLÄ
2
Paikka
3
Sisällys
6
KUVA
PAJAFELLA
SANA
MARKO ANNALA
7 8 KATI LAUKKANEN
KATSE KEVÄT 2017
Numero 1/2017, 14. vuosikerta ISSN 1795-3642 (painettu) ISSN 1798-8675 (verkkolehti) vastaava päätoimittaja
Anssi Männistö, yliopistonlehtori art director
Emilia Anundi
4
KATSE Kevät 2017
kirjoittajat, kuvaajat ja taittajat
Kuvajournalismin II vsk: Emilia Anundi, Tiina Hautamäki, Petri Huhtinen, Uwa Iduozee, Roosa-Maria Kauppila, Linda Manner, Onni Ojala, Mirella Penttilä, Sarita Piipponen, Leevi Vähälä sekä Saara Tuominen 4.vsk kansi
Kuva ja taitto: Emilia Anundi
sisällys
yhteystiedot
Taitto: Emilia Anundi
TAY / COMS / Katse, Kanslerinrinne 1, 33014 Tampereen yliopisto, katse@uta.fi, 050 420 1492 www.katse.uta.fi, www.facebook.com/ kuvajournalismi fb.com/utakatse
julkaisija
TAY / Viestintätieteiden tiedekunta painopaikka
Juvenes Print kiitokset
Jussi Kiiskilä (Studio Mielikuva)
kuvajournalismin opetus
www.uta.fi/cmt/kuvajournalismi www.kuvajournalismi.fi
ÄÄNI
12
KEHO
18 PYÖRÄTUOLITANSSI 24 HÄMEENKATU 26 4TILAA 27 MAISTERITYÖ
KIPA MIKKOLA
10
Sisällys
TOUKO HUJANEN PÄÄKIRJOITUS
Tänä keväänä kuulin huhua, että Suomessa olisi satojatuhansia huopatonttujen tekijöitä. Sen lisäksi huomasin myös, että pyörätuoli ei ole este tanssimiselle. Näistä molemmista aiheista ja monista muistakin voit lukea uusimmasta Katse-lehdestä, joka tarjoilee lukijalleen monipuolisen kattauksen Tampereen eri kulttuurin osa-alueilta. Katseen tekeminen on inspiroinut meitä opiskelijoita monella tapaa. Erityisesti mainittakoon lehtemme päähenkilön kuvajournalisti Touko Hujasen tapaaminen. Juttumme kertoo palkitusta valokuvaajasta ja reportaasin renessanssista, joka on johdattanut Hujasen muun muassa huovuttamisen maailmaan. Lukijalle selviää myös, miten journalismi, taide ja hösellys muuttuvat Hujasen taideteokseksi, josta saimme nauttia toukokussa myös Tampereella. Emilia Anundi ART DIRECTOR
KATSE Kevät 2017
5
Syke
DOKUMENTAAR ISUUS ON TÄÄLL Ä KUVAJOURNALISTIN REPERTUAARIIN KUULUU YHÄ USEAMMIN LIIKKUVA DOKUMENTAARINEN KUVA. LYHYTDOKUMENTTI ON VAHVA VÄLINE, MUTTA SE EI SYRJÄYTÄ VALOKUVAA. TEKSTI JA KUVA: LINDA MANNER TAITTO: LEEVI VÄHÄLÄ
Yle Perjantai -ohjelmassa käsitellään ajankohtaisia teemoja lyhytdokumenttien kautta. Perjantain toimittaja Kati Laukkanen ei omien sanojensa mukaan ole toimittaja eikä visualisti, mutta dokumentaarisuus on selkeästi hänen alaansa. Laukkanen kertoo Markuksesta, joka esiintyy Minun tieni, perkele -nimisessä lyhytdokkarissa. Dokkari kertoo Markuksen omasta tyylistään meikata ja pukeutua naisten vaatteisiin.
6
KATSE Kevät 2017
“Markus vaikka, jos hänet olisi viety studioon kertomaan asiasta, dear jesus”, Laukkanen kertoo. “Mutta kun hän saa omalla tekemisellään kertoa, niin ihan erilailla se avaa silmiä.” Dokumentti palkittiin kunniamaininnalla tämän kevään Tampereen elokuvajuhlilla kotimaisten lyhytdokumenttien sarjassa. “En olisi ikinä ajatellut, että työni päätyy sinne”, sanoo Laukkanen. Työn kilpailuun lähettikin Perjantain tuottaja Pasi Toivo-
nen.Lyhytdokumentin aihe on usein henkilökohtainen dokumentin päähenkilölle, mutta myös tekijälle. “Varmaan henkilökohtaisin dokumentti on Katuma 25”, Laukkanen kertoo. “Ensimmäinen oma kotini oli siellä samassa rakennuksessa. Muutin sinne kun olin seitsemäntoista ja ihmiset siellä ovat tuttuja.” Katuma 25 on hämeenlinnalaisen lähiön vuokratalo, jossa lämmin yhteisöllisyys, monien asukkaiden työttömyys ja alkoholiongelmat tekevät siitä asukkaille tärkeän paikan. Laukkanen
muistuttaa, että tekijä voi aina valita näkökulmansa ja jokaista työtä voi viedä useaan eri suuntaan. Tärkeää on näyttää dokumentin henkilöt heidän tavallaan. Vaikka liikkuvalla kuvalla voidaan kertoa vahvoja tarinoita ja päästä lähelle ihmistä, Laukkanen ei kuitenkaan usko, että liikkuvassa kuvassa itsessään olisi jotain sellaista syvyyttä, mitä valokuva ei voisi antaa. “Valokuvassa upeinta ja vaikeinta on se, että kaikki pitää saada siihen yhteen kuvaan.”
TAMPEREEN TRAP-PRINSSI
TEKSTI JA KUVA: Uwa Iduozee Taitto: Leevi Vähälä
KUKA? Syntyi: 1992 Nokialla. Kasvanut Nokialla ja Tampereella. Ammatti: Rap-artisti Pajafella levy-yhtiö PME Recordsilla. Ensimmäinen julkaisu Näsinneulahigh vuonna 2014. Trap-musiikki on USA:n eteläosavaltioissa 90-luvulla alkunsa saanut hip hop -musiikin alagenre.
Tekijä kokee
PAJAFELLA TAMPEREEN TRAP-PRINSSI ”Hyvän olon konsultiksi” itseään luonnehtiva Benjamin tekee musiikkia elämästä ja rakkaudesta kannabikseen.
RAKASTAN PELKÄÄN
Korkeita paikkoja.
HALUAISIN
Kun saan olla omassa rauhassa ja polttaa hittiä.
VIIMEKSI NAUROIN Kun pelasin Playstationia.
Päättää kaikesta, mitä tapahtuu. Jos saisin päät- ODOTAN tää, kaikki olisi Kesää, koska silloin aurinko paremmin. piristää ja omalla uralla on tapahtumassa isoja juttuja. VIIMEKSI ITKIN Talvinen pimeys masentaa. Viime eduskuntavaaleissa, kun Perussuomalaiset sai UNELMOIN niin paljon ääniä. Rikkauksista ja rakkauksista.
KATSE Kevät 2017
7
Tilasto
6
KATSE Talvi 2013/14
Mokoma-yhtyeen laulaja Marko Annala on nyt myÜs kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa julkaistiin maaliskuussa.
Henkilö
ARRA K RUNOT AS YTT Ö
teksti ja kuva: roosa-maria kauppila taitto: petri huhtinen
Puhelin välkkyy tauotta pöydällä. Se on esillä varalta, jos vaikka Arto Nyberg sattuisi soittamaan. Vastapäätä istuu puhelimen omistaja Marko Annala, joka tunnetaan parhaiten Mokoma-yhtyeen laulajana ja sanoittajana. Maaliskuussa hän julkaisi esikoisromaaninsa Värityskirja, joka on rehellinen kuvaus minuudesta. Kielen ja kirjoittamisen tärkeys nousee jatkuvasti esiin taiteilijan puheessa. Kirjoittaminen on väylä ilmaista itseään. Annalan mukaan tapa voisi olla joku muukin, mutta kirjoittaminen on muotoutunut hänelle luonnolliseksi. ”Pystyn elämään tätä näkyvää todellisuutta, jos voin luoda pään sisälle toisen, näkymättömän todellisuuden, jota itse muokkaan.” Kieli on väline asian ja ajatuksen esiin tuomiseksi. Sisältö on keskeistä eikä kielioppivirheisiin tarvitse kiinnittää huo-
miota. ”Mutta jos ihminen ei osaa sanoa mitään järkevää ja sillä on huono kielioppi, se vois olla vaikka karhu, jos niikseen tulee.” Mokoman lyriikoissa Annala tavoittelee ajattomuutta, romaania työstäessä rajoitukset sai työntää sivuun. Saman lyyrisen otteen tunnistaa kansien välistä, ja luvut on kiteytetty useasti yhdellä täsmällisellä lauseella. Kysymyksen, oletko ajatellut kirjoittaa, esitti Liken kustannuspäällikkö baaritiskillä. Annala totesi, että on, paljonkin, mutta mistä? ”No itsestäsi.” ”En ole koskaan ajatellut, että kirjoittaisin itsestäni.” Idea syveni Mokoman viimeisimmän albumin Elävien kirjoihin myötä. Annala huomasi, ettei kannattaisi heittää romukoppaan kahdenkymmenen vuoden uraa ja omaa persoonaa. Hänen elämässään on tapahtunut tarpeeksi sen ollakseen kirjan arvoinen.
Värityskirja-teos on lajiltaan autofiktiota, se yhdistää omaelämäkerrallisuuteen fiktiota. Tyypillistä autofiktiolle on muistin hataruuden tunnustaminen. Preesens on armoton teoksen muille henkilöhahmoille. ”Kun kuvailen 16-vuotiaan minun ystäväpiiriä, ne on just niin juntteja kun ne silloin oli. Ihmisiä ei voi esitellä persoonina, jollaisia he myöhemmin ovat.” Ainoastaan päähenkilö kasvaa, muut ovat ajankuvia. ”Valinta tuntui silti oikealta, on paljon verevämpää olla istumassa koulun pihalla vesilammikossa kuin muistella istuneensa siellä.” Luovuus oli luonteva kantava teema. Isyyttä tarkkaillaan miehisestä näkökulmasta. Suora linja toiveesta, että pojasta polvi paranee, kulkee Annalan isoisän, isän ja hänen itsensä kautta omaan poikaan. Trauman läsnäololta ei voi kirjaa lukiessa välttyä. Annalal-
le olisikin ollut helpompaa olla kirjoittamatta vuosien takaisesta koulukiusaamisesta. ”Mitään syytä itseni takia siihen ei ollut ja en olisikaan kirjoittanut koko kirjaa, jos en uskoisi, että sillä olisi itseäni suurempi merkitys.” Helpointa jälkikäteen lisäiltävää oli luonto ja sen kuvailu, joka on ollut läsnä Annalan elämässä aina. Julkaiseminen ei ollut itsestäänselvyys. Samana päivänä, kun kirja meni painoon, Annala pyysi odottamaan hetken ja kävi viimeisen keskustelun itsensä kanssa. ”Kyllä se ihan hilkulla oli koko ajan.” Annala muistelee vierailuaan kirjakaupassa, jossa hänen teostaan ei ollut esillä yhtään kappaletta ja jupisi kotimatkan pettyneenä partaansa. Ensimmäinen painos oli myyty loppuun viidessä päivässä.
KATSE Kevät 2017
9
Ateljee
uden u s i to sa ti tieuonees n u T työh va -ku
60 tse so 3 taka Kat om/u fb.c
Kipa Mikkola, joogaohjaaja teksti ja kuvat: mirella penttilä taitto: tiina hautamäki
jooga on paikka ,
jossa kohtaan itseni joka päivä. joogan avulla pysyn tasapainossa ja rehellisenä itselleni. joogaan
silloin kun tuntuu siltä. Harjoittelullani ei ole säännöllistä rutiinia.
tärkeintä joogassa on ,
että se auttaa olemaan yhteydessä omaan sisimpään.
kun ensimmäisen kerran näin joogaa , jooga on riisumista ,
10
KATSE Kevät 2017
hämmästelin sitä, kuinka kauniilta keho voi näyttää.
se ottaa ihmisestä pois sen, mitä hän kuvittelee olevansa. Joogatunnilla ei pidä olla hyvä, eikä pidä olla mitään muutakaan.
Ateljee
KATSE Kevät 2017
11
Päähenkilö
REPORTAASIN
RENESSANSSI Touko Hujanen menee paikkoihin ja katsoo, mitä niistä löytyy. Sitten hän harhailee ja höseltää. Tästä kaikesta syntyy Uuden Maan Sanomat. TEKSTI: PETRI HUHTINEN KUVAT: EMILIA ANUNDI JA PETRI HUHTINEN TAITTO: LINDA MANNER JA MIRELLA PENTTILÄ
T
ouko Hujanen on palkittu kuvajournalisti, joka on työskennellyt muun muassa Raymond-aikakauslehdelle ja New York Timesille. Lisäksi, ja ehkä ennen kaikkea, hän on Uuden Maan Sanomien päätoimittaja. Uuden Maan Sanomat on Hujasen ”sanomalehtikonserni”, jossa journalismi ja taide sekä harhailu ja hösellys yhdistyvät teokseksi, jonka puitteissa voi tapahtua mitä tahansa. Samalla Uuden Maan Sanomista on muodostunut Hujaselle metodi, jota hän kutsuu reportaasin renessanssiksi. Ajatus uudenlaisesta tekemisen tavasta lähti oman työn kritiikistä. ”Me eletään journalistisessa kaikukammiossa. Tehdään juttuja asioista, joista jo tehdään juttuja. On joku valmis ajatus tai konsepti ja käytetään niin sanottua todellista maailmaa vain vahvistimena sille asialle. Tässä me tavallaan menetetään se maailma”, Hujanen sanoo. Uuden Maan Sanomat ei kuitenkaan Hujasen mukaan ole konseptijournalismin kritiikkiä, vaan erilainen konsepti, jonka ytimessä on harhailu.
12
KATSE Kevät 2017
”Mitä mä kutsun reportaasiksi lähtee ajatuksesta, että se sana koostuu kahdesta osasta, ”re” ja ”porter” eli ”takaisin tuoda”. Tässä on huomattavaa, että paikka edeltää sitä tuomista. Eli ensin mennään jonnekin, katsotaan mitä siellä on ja tuodaan se takaisin. Etsitään aiheet ja merkitys sieltä kentältä.” Harhailu avasi Hujaselle uuden, käyttämätöntä potentiaalia pullollaan olevan maailman, josta ammentaa juttuaiheita. Yhteen aikaan hän kiersi suomalaisilla toreilla katsomassa, mitä niillä on. Toreilta hän löysi huopatonttuja. ”Jokaisella suomalaisella torilla on 1000 huopatonttua ja kymmenen ihmistä, eli huopatonttujen tekijöitä täytyy olla satojatuhansia. Suurin osa suomalaisista tekee huopatonttuja joka päivä koko ajan. Me huovutetaan, se on se, mitä me tehdään! Tuollaiset aiheet hehkuu voimaa”, Hujanen kertoo. Hän alkoi perehtyä asiaan ja huomasi pian tekevänsä isoa juttua huovuttamisesta. Hänen mukaansa metodin ydin on mennä paikkoihin ja reagoida aidosti siihen, mitä siellä tapahtuu. Uuden Maan Sanomat ei ole kuitenkaan pelkkä tekemisen tapa. Se ei ole myöskään pelkkä sanomalehti. Se on paikallistoimit-
Päähenkilö
KATSE Kevät 2017
13
Päähenkilö
14
KATSE Kevät 2017
Päähenkilö
” TAIDETEOS MUN
MENEE NIIN
PITKÄLLE,
ETTÄ JOKU SAA
TÖITÄ.
TUO ON SE
TEOS
!” KATSE Kevät 2017
15
Päähenkilö
tajuuden ylistys, eräänlainen performanssi, jossa sanomalehtielämä itsessään muuttuu taideteokseksi. Hujanen sanoo ihailevansa paikallislehtien maailmaa. ”Se on tunkkaisten toimistojen ja Batistinipukujen maailma. Siinä on ihan mieletöntä romantiikkaa.” Vuonna 2015 Hujanen pyöritti kuukauden ajan paikallistoimitusta Karjaalla. Hän työskenteli Galleri Zebrasta käsin ja nukkui gallerian lattialla. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut työskennellä yksin, sillä ihmiset imeytyivät mukaan performanssiin ja tulivat tarjoamaan itseään joko juttuaiheeksi tai työntekijäksi. Hujasen mukaan ihmiset ovat pohjimmiltaan höseltäjiä ja innostuvat, kun kukaan ei tunnu tietävän mistä on kyse. ”Yksi mies halusi vaihtaa alaa valokuvaukseen ja kuvasi kolmen päivän ajan kaikki juttuni, itse en kuvannut mitään. Myöhemmin hän sai töitä lehtialalta, koska oli ollut Uuden Maan Sanomien kuvaajana. Mun taideteos menee niin pitkälle, että joku saa töitä. Tuo on se teos!”, Hujanen sanoo. Toukokuussa Uuden Maan Sanomien toimitus saapuu Tampereelle. Hujanen aikoo dokumentoida Hämeenkatua kuukauden ajan Valokuvakeskus Nykyajasta käsin. Hän on kuvannut
16
KATSE Kevät 2017
”SE ON TUNKKAISTEN TOIMISTOJEN JA BATISTINI-PUKUJEN MAAILMA. SIINÄ ON IHAN MIELETÖNTÄ ROMANTIIKKAA.”
Päähenkilö
Raymond-lehdelle reportaaseja esimerkiksi Las Vegasin The Strip -pääkadusta sekä ”unohdetusta pääkadusta”, Fremont Streetistä. Hänen mukaansa Tampereella kaikki aina sisällissodan tapahtumista Kukkaisviikkojen salsakarnevaaliin tapahtuu Hämeenkadulla. ”Se on hemmetin hyvä symbolinen paikka. Pääsen kertomaan jotain 100-vuotiaasta Suomesta ja 238-vuotiaasta Tampereesta.” Tampereella ei Hujasen mukaan ole samanlaista kahtiajakoa kuin Las Vegasissa ja Helsingissä. Mannerheimintie ja Helsinginkatu, sekä Fremont Street ja The Strip ovat täysin eri maailmoja. ”Hämeenkadulla on kaikki kehitys, mutta myös taantumus. Kaikki tapahtuu samassa paikassa ja ollaan avoimena sen kanssa, se on Tampereen vahvuus”, Hujanen sanoo. Hämeenkatua Hujanen aikoo dokumentoida tutulla metodillaan. Tai sitten ei. ”Koko mun konsernin idea on, että tehdään suunnitelmia, mutta ne pitää voida hylätä koska tahansa”, Hujanen nauraa.
a -kuv tse 360 ka a t u om/ fb.c
Touko Hujanen •
Helsingissä asuva freelance-valokuvaaja
•
Valmistunut Tampereen yliopiston visuaalisen journalismin maisteriopinnoista vuonna 2012
•
Valittu Vuoden nuoreksi lehtikuvaajaksi vuonna 2009 ja Vuoden lehtikuvaajaksi 2011
•
Yksitoista-kollektiivin perustaja
•
Uuden Maan Sanomat Valokuvakeskus Nykyajassa 6.-29.5.2017
Katseen kuvaajat sovelsivat Hujasen metodia Hämeenkadun kuvaamisessa. Katso sivut 2-3 ja 24-25.
KATSE Kevät 2017
17
Reportaasi
TEKSTI: TIINA HAUTAMÄKI KUVAT: TIINA HAUTAMÄKI JA SARITA PIIPPONEN TAITTO: KATSEROOSA-MARIA Kevät 2017 KAUPPILA 18
Reportaasi
Tanssisalissa on odottava tunnelma. Ilman täyttää hyväntuulinen rupattelu, kun viimeisetkin tulijat saapuvat paikalle. Ei ole itsestäänselvyys, että juuri nämä ihmiset ovat paikalla tässä tesomalaisessa tanssisalissa. Itsestään selvää ei ole myöskään se, että läsnäolijoista jokainen ammentaa elämäänsä iloa nimenomaan tanssista. Heistä näet suurin osa istuu pyörätuolissa.
KATSE Kevät 2017
19
Reportaasi
H
anna Ihantola ei uskonut ikinä tanssivansa. Synnynnäisen vamman vuoksi hän on ollut sidottuna erilaisiin kävelyn apuvälineisiin koko elämänsä ajan. Hän on myös aina käyttänyt pyörätuolia. Lukiossa Ihantola päätti kaikesta huolimatta osallistua vanhojentansseihin. Silloin hän jäi koukkuun tanssin mukanaan tuomaan vauhdin hurmaan. ”Tanssiessa pääsin liitämään. Tuli sellainen olo, että hei nyt mä tanssin”, Ihantola sanoo. Tanssiharrastuksen myötä hän on oivaltanut, ettei pyörätuolin tarvitse olla vaihtoehto vasta silloin, kun kävelemään ei enää pääse. Hänen oman kokemuksensa mukaan huono tuoli passivoi, koska tuolilla ei jaksa, eikä voi tehdä asioita itse. Tanssin myötä Ihantola
20
KATSE Kevät 2017
on ottanut käyttöönsä aktiivituolin, jonka käyttäminen mahdollistaa myös pyörätuolitanssin. ”En pystyisi tekemään puoliakaan siitä, mitä teen nyt, ellei minulla olisi pyörätuolia”. Ihantolan tanssipari Kalle Andersson sai ensimmäisen pyörätuolinsa, kun hän oli 7-vuotias. Vaikka Anderssonin kävelykyky on osittain tallella, hänelle pyörätuolin käyttö on mahdollistanut esimerkiksi matkustamisen. Pyörätuolitanssi on hänelle musiikin tulkintaa, liikkeen ja musiikin yhdistämistä. Vaikka oma musiikkimaku onkin melko kaukana perinteisestä tanssimusiikista, poikkeuksiakin löytyy: ”Jotkut metallibändit eivät ole varmaan edes huomanneet, että he ovat tehneet biisejä, jotka sopivat tanssittavaksi paritanssina”.
Reportaasi
Tehtaasta tanssisaleihin Ihantolaa ja Anderssonia valmentava Jarno Jokela suhtautuu valmennettaviinsa vanhemman ylpeydellä. Muutama vuosi sitten hän ei olisi ikinä uskonut päätyvänsä tilanteeseen, jossa on nyt. Seitsemän vuotta sitten Jokelan ura tehdastyöläisenä saapui päätökseen. Potkut metallitöistä olivat kuitenkin onnekas sattuma, sillä muuten hän ei olisi päätynyt valmentamaan tanssia työkseen. Taloudellisesti tanssivalmentajan ura ei voita tehtaassa työskentelyä, mutta Jokela kokee saavansa palkkion työstään muilla tavoin. Hänelle on tärkeää, että voi auttaa ihmisiä tanssiuran saavuttamisessa.
Vasemmalla
Pyörätuolitanssin lisäksi Hanna Ihantolaa ja Kalle Anderssonia yhdistää intohimo musiikkiin ja sen tulkitsemiseen.
Keskellä
Sirkka Saarinen tanssii avustajansa Annika Välimaan kanssa. Tunneilla käy välillä myös ulkopuolisia opettelemassa tanssimista pyörätuolissa istuvan kanssa.
Oikealla ylhäällä
Jarno Jokela on harvinaisuus, sillä ympäri Suomen pyörätuolitanssia ohjaavia henkilöitä ei löydy maasta montaa.
OIKEALLA ALHAALLA
Ihantola ja Andersson ovat tanssineet yhdessä viisi vuotta.
KATSE Kevät 2017
21
Reportaasi
Jokelan tunneille tulleet henkilöt ovat joskus ajatelleet, ettei tanssiminen olisi pyörätuolin käytön takia koskaan mahdollista. ”Joka paikassa on heitä, jotka ovat aivan silmät säihkyen, että minähän pystyn tanssimaan. Kyllä se antaa ohjaajalle ja paljon”. Huolimatta vankasta kokemuksesta paritanssin ja bailatinon valmentajana, pyörätuolitanssin lisääminen tanssituntien listalle ei ollut itsestäänselvyys. Tutustuessaan lajiin hän ei kokenut tietävänsä vammaisuudesta tarpeeksi. Kun Jokelaa pyydettiin vetämään tunteja pyörätuolissa tanssiville henkilöille, hän suostui pyyntöön kahtiajakoisissa tunnelmissa. ”Ajattelin sitten, että eihän se mitään, jos vähän kokeilee. Sillä kokeilun tiellä ollaan edelleen ja lujaa mennään”, Jokela sanoo.
Elämänkumppani tanssiparketilta Ihantolan ja Anderssonin tanssia seuratessa ei voi olla huomaamatta heidän välistään voimakasta yhteyttä. Taustalla vaikuttaa yli viiden vuoden yhteinen tanssiura ja kahden vuoden avoliitto. Ihantola ja Andersson löysivät toisensa Pajulahden tanssileiriltä vuonna 2011. ”Silloin sanottiin moi. Siitä se sitten lähti. Netin puolella jatkettiin juttelua”, Andersson kertoo. Tanssileiriltä pariskunta on kulkenut pitkän matkan. Seurustelun ja tanssiuran aloitusta hankaloitti se, että Ihantola asui Tampereella ja Andersson Porvoossa. Muuttaminen samaan kaupunkiin vuonna 2015 on helpottanut harjoittelua. Ihantola ja Andersson ovat menestyneet alusta asti. Kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen he kilpailivat yhdessä Hollannissa. Tuolloin sijoitus oli seitsemäs. Pariskunta on hakenut kisoista mitaleja aina ulkomailta saakka, mutta Andersson pitää erityisesti ensimmäisiä yhteisiä kisoja isona voittona: ”Jos me pystyttiin tekemään se, niin miksei muutakin. Vaikka olikin se 250 kilometriä välissä, niin mitä sitten?”
Ihantola ja Andersson kiertävät yhdessä kaikki mahdolliset Suomessa järjestettävät tanssileirit.
22
KATSE Kevät 2017
Reportaasi
”JOS ME PYSTYTTIIN T E K E M Ä Ä N SE, NIIN MIKSEI MUUTAKIN”
360kuva t ja v pyör ideo ätuo l i t an fb.co m/ut ssista akat se
KATSE Kevät 2017
23
Galleria
HÄMEEN
taitto: onni ojala
24
KATSE Talvi 2013/14
Galleria
Yöpalaa! Nakkisämpylä maistuu Topi Helanderille (vas.) ja Olli Helkiölle.
kuva: mirella penttilä
Hämeensillan Pirkkalaisveistokset ovat pukeneet playoff-ilmeen ylleen.
kuva: leevi vähälä
Linda Jaatinen on töissä karkkikaupassa. Vuoro jatkuu vielä iltakymmeneen.
kuva: linda manner
Rami Lehtonen odottaa vaimoaan apteekista lauantai-iltana. He ovat kotimatkalla TAYSista.
kuva: linda manner
KATSE Kevät 2017
25
4 tilaa
U U D E T T I L AT
Katse tutustui Tampereen uusiin kulttuuritiloihin. Katso 360-kuvat jokaisesta tilasta fb.com/utakatse teksti: onni ojala kuvat: onni ojala ja tiina hautamäki taitto: sarita piipponen ja saara tuominen
Haulitehdas
Kuivaamo
Olympia-kortteli
Taidetila Pelto
Markku Komulainen, Pispalan Moreeni ry:n puheenjohtaja.
Joonas Toivonen, Swäg ry:n puheenjohtaja.
Jenni Vartiainen, kokous- ja juhlapalveluiden myyntineuvottelija.
Osku Leinonen, perustaja ja ylläpitäjä.
Pispalassa on ihanaa. Täällä tuntee sellaista yhteishenkeä, jota harvassa paikassa tuntee. Muutin Tampereelle Pispalan puolelle neljä vuotta sitten. Pispala muistuttaa kotikaupunkiani Nurmesta, joka on myös kahden järven välissä. Joka kerta kun kävelen täällä, minulle tulee lapsuus mieleen. Moreeni toimii tavallaan alueen edunvalvojana.
26
KATSE Kevät 2017
Lielahden tehdasalue suljettiin vuonna 2008. Se oli ollut jo pitkään sellainen paikka, että tuonne kun pääsisi. Marraskuussa 2015 kaupunki esitteli tiloja eri toimijoille. Me toimme mukanamme 10-sivuisen hankesuunnitelman viideksi vuodeksi eteenpäin, ja se kelpasi kaupungille. Alue aukesi yleisölle ensi kerran viime kesäkuussa, kun järjestimme tiloissa Swäg Festivaalin.
Olympia-kortteli on toiminut lokakuusta 2016 lähtien. Itse aloitin Olympialla helmikuun alussa. Minulla on kumma veto vanhoihin rakennuksiin. Entinen työpaikkani oli vanha 1900-luvun alun elokuvateatteri, kuten Olympian salikin. Sen lisäksi asun sata vuotta vanhassa puutalossa. Historia tuo tilaan aina omanlaisensa tunnelman.
Etsimme pitkään kumppanini Marian kanssa tilaa, ja tämä alue oli tuttu. Olimme oikeassa paikassa ja oikeassa hetkessä, ja kun näimme paikan, tunnelma vetosi. Tässä olemme olleet syksystä 2015 asti. Monitoimitilassamme on paljon erilaista tapahtumia. Yksiä mieleenpainuvimmista tapahtumista olivat akustinen festivaali sekä butoh-tanssin työpaja.
Maisterivideot
Silja Viitala ehti työpäivänsä ohessa istahtaa Silja haastateltavaksi kahvikupin ääreen. Viitalalla oli aikaa istuutua kahville kesken kiireisen työpäivän.
teksti ja kuva: leevi vähälä taitto: saara tuominen
LAPSI MUUTTAA PARISUHDETTA Silja Viitalan ja Paula Kaskimaan teos Kuivakausi osoittaa, että lyhyelläkin videolla voi raapaista pintaa syvemmälle. Visuaalisen journalismin maisteriopiskelijat tuottivat videoita lähiöperheiden elämästä Tampereella. Silja Viitala tapasi Multisillassa asuvat nuoret vanhemmat Maisan ja Juuson. Maisa tuli raskaaksi parin lyhyen yhdessäolon jälkeen. Kuivakausi-video kertoo siitä, kuinka raskaus ja lapsi vaikuttaa parisuhteeseen. ”Alun perin työllä ei ollut mitään erityistä sanomaa, mutta haastateltavat olivat valmiita kertomaan omasta rakkauselämästään, ja vahvaksi teemaksi nousi rakkaus ja seksi.” Luottamusta kuvaajien ja kuvattavien välillä ei syntynyt heti ensitapaamisella. Aluksi tunnelma oli varautunut ja Viitala kertoo, että perheen isä Juuso oli vetäytynyt omiin oloihinsa. Seuraavilla kerroilla, kun kuvaajat astuivat per-
VJM VISUAALISEN JOURNALISMIN maisteriohjelmassa (VJM) aloittaa vuosittain n. 12 opiskelijaa. VIDEOKURSSIN TEEMANA oli syksyllä 2016 nuoret vanhemmat. RYHMÄ TUTUSTUI nuorten perheiden arkeen tamperelaisissa lähiöissä. KATSO KAIKKIEN videoiden esittelyt takakannesta. VIDEOT löytyvät osoitteesta katse.uta.fi.
heen kotiin, tilanne oli jo vapautuneempi. ”Pariskunnan lapsi oli vanhempiensa tapaan hitaasti lämpiävä, mutta oli mahtavaa, kun viimeisellä kerralla Milja ryntäsi halaamaan meitä.” Leikkausvaiheessa tekijät päätyivät poikkeavaan ratkaisun, jossa toinen työparista leikkasi kuvaa ja toinen ääntä. Viitala pitää lopputulosta onnistuneena, ja kiittää videotyöpajan vetäjää Mikko Keskistä. Viitala on saanut tehdä tämän jälkeen Aamulehdelle pitkiä videoita, joissa on voinut hyödyntää saamaansa oppia. ”Kerrankin oli aikaa keskustella työparin kanssa ja suunnitella työ hyvin. Ilman kuvakäsikirjoitusta emme olisi saaneet yhtä hyvää lopputulosta aikaiseksi.”
KATSE Kevät 2017
27
Videot
Maisterivideot 2017: Nuoret vanhemmat
taitto: onni ojala
Visuaalisen journalismin maisteriopiskelijat tutustuivat eri puolilla Tamperetta asuvien nuorten lapsiperheiden elämään. Videotyöskentelyä opetti ohjaaja Mikko Keskinen ja tuottajana toimi yliopistonlehtori Anssi Männistö.
taru hokkanen ja annika järvinen : hyvä olla
milla talassalo ja henri salonen :
Ennakkoluulot nuorena vanhemmaksi tulemisesta osoittautuivat Liisan kohdalla epävarmuudeksi omasta identiteetistä.
syliin saa tulla
petra kotro ja jenni niemilä - nyrhinen :
anu pynnönen ja lasse poser : parempi paikka
mun näköinen elämä
”Parempi paikka” kertoo vauvan syntymän tuomasta elämänmuutoksesta.
”Mun näköinen elämä” kertoo 23-vuotiaasta Minjasta ja hänen 1-vuotiaasta tyttärestään Esmestä.
Satu toivoo lastensa muistavan, että hän on ollut lämmin äiti ja että hänen syliinsä on aina saanut tulla.
paula kaskimaa ja silja viitala : kuivakausi
Maisa ja Juuso olivat olleet yhdessä seitsemän kuukautta, kun maisa sai tietää olevansa raskaana.
Maisterivideot 2016
krista kierikka ja hannele kauppinen :
petri kangas ja elias lahtinen : etulinjassa
lupa olla tyttö
Lääkärin ammattitaito ei anna suojaa, kun omalle lapselle sattuu pahasti.
Minna Mäkinen tekee vapaaehtoistyötä Tampereen Pispalassa Tyttöjen Tuvalla.