
2 minute read
ESTEETÖN WC-TILA ON SUUNNITTELUKYSYMYS
Esteettömät wc-tilat palvelevat kaikkia ihmisiä. Erityisen tärkeää tilan suunnittelussa on kuitenkin huomioida liikkumis- tai toimimisesteiset henkilöt.
Kaikilla ihmisillä on tarve käydä vessassa ja siksi siihen tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus. Vuonna 2018 voimaan tullut asetus rakennuksen esteettömyydestä asettaa minimivaatimukset esteettömille wc-tiloille. Mitä yleisemmässä käytössä rakennus on, sitä tärkeämpää on, että esteettömiä wc-tiloja löytyy riittävä määrä.
– Asetus koskee vuoden 2018 jälkeen rakennettuja tiloja, mutta peruskorjaus on usein se hetki, kun esteettömyyttä voidaan parantaa myös vanhemmissa rakennuksissa. Vaikka isoja remontteja ei olisikaan tulossa, aina voidaan tehdä jotain. Esteetön wc-tila on yksi ympäristön laatutekijä ja tärkeä osa tilan kokonaisvaltaista toimivuutta, kuvaa Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Noora Piipponen.
Esteettömyys on yksityiskohdissa
Koska jokaisella ihmisellä on yksilöllinen tapa liikkua, esteettömälle wc-tilalle ei ole olemassa yhtä yleispätevää mallia. Parhaimmillaan esteetön wc-tila suunnitellaan kuitenkin niin, että sen ominaisuudet palvelevat mahdollisimman monia.
– Wc:ssä täytyy olla tarpeeksi liikkumatilaa, jotta siellä pääsee kääntymään pyörätuolilla. Yhdenvertaista käytettävyyttä täytyy miettiä myös sijoituskorkeuksissa ja -etäisyyksissä. Kaikki tarvittavat varusteet on sijoitettava niin, että ne ovat saavutettavia kaikille käyttäjille, kuten esimerkiksi pyörätuolin käyttäjälle.
Suosituskorkeus esimerkiksi käsipyyhe- tai saippuatelineelle on 900 millimetriä. Käsienpesualtaan ja annostelijoiden olisi hyvä sijaita myös mahdollisimman lähellä toisiaan, Piipponen luettelee.
Esteettömiä wc-tiloja rakennetaan hyvin erilaisiin tiloihin. Myös ihmisten esteettömyyteen liittyvät tarpeet vaihtelevat. Usein esteettömyydessä on kyse yksityiskohdista.
– Joskus unohtuu, kenelle esteetöntä wc-tilaa oikein ollaan suunnittelemassa. Toisinaan esteettömissä wc-tiloissa näkee esimerkiksi poljinroskiksia, vaikka ne ovat todella hankalia. Kanneton ja seinään kiinnitettävä roskakori on helppokäyttöinen, eikä aiheuta kompastumisvaaraa. Myös wc-paperitelineen valinnalla on merkitystä: rulla ei saisi sinkoilla ympäriinsä, vaikka paperia joutuisikin kiskaisemaan kovemmin, Piipponen havainnollistaa.
Kaiken kaikkiaan ymmärrys ja kiinnostus esteettömyyden vaatimuksia kohtaan on Piipposen mukaan viime vuosina kasvanut. Esteettömyyden arviointiin on saatavilla myös asiantuntija-apua.
– Sosiaalinen kestävyys huomioidaan tiloissa yhä paremmin vastuullisuuden ollessa muutenkin pinnalla. Paljon on vielä tekemistä, mutta onneksi tahtotila on olemassa. Invalidiliiton ylläpitämästä rekisteristä löytyy esteettömyyskartoittajia, jotka antavat loppuraportissaan myös toimenpide-ehdotuksia tilojen esteettömyyden parantamiseksi, Piipponen vinkkaa. ■