Pieni palatsi puiston laidalla

Läntisen Katajanokan sydän on Tove Janssonin puisto. Sen ympäristössä voi nähdä arkkitehtuuria 1860-luvulta 1990-luvulle.

Ensimmäinen kivitalo oli Rahapaja, suunnittelija August Boman 1864. Gornostajevin 1868 suunnitteleman Uspenskin katedraalin kohdalle oli Carl Ludvig Engel kaavaillut 1800-luvun alussa keisarillista palatsia. Tallbergin talo, Gesellius–Lindgren–Saarinen 1897, aloitti art nouveau -kortteleiden vain pari vuosikymmentä kestäneen rakentamisvaiheen.

Sonck käytti 1913 hyväkseen Rahapajankatu 3:ssa puretun tohtori Florinin talon tiiliä. Myös Keskon entisen pääkonttorin, Paatela 1940, Enso Gutzeitin toimitalon, Aalto 1962, ja Ulkoministeriön kehitysyhteistyötä varten alun perin rakennetun Meripajan, Jokela–Kareoja 1993, alkuperäinen toiminta on muuttunut, joissakin rakennuksissa moneenkin kertaan.

Yksi vanhimmista kivestä rakennetuista asuinrakennuksista on pieni palazzo Rahapajankadun ja Satamakadun kulmassa. Byggnadsaktiebolaget Enen täyttää tänä vuonna 125 vuotta ja julkaisee juhlavuoden kunniaksi kirjan ENEN, Aikamatka Ka-

tajanokalla, En tidsresa på Skatud-

den. Sen avausartikkeli johdattaa lukijan Katajanokalle ja kertoo läntisen Katajanokan kaupunkikuvan kehityksestä, kirjoittajana itsekin katajanokkalainen Timo Keinänen, Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja emeritus. ”Tove Janssonin puistoa reunustavat rakennukset kertovat arkkitehtuuristamme yli sadan vuoden ajalta.

Kirjan kansi: Enen, Aikamatka Katajanokalla, En tidsresa på Skatudden, SKS Kirjat.

Gustaf Nyströmin suunnittelema Byggnads Ab Enenin talo Satamakatu 2:ssa vuonna 1898. Vasemmalla Wavulinin talo, Satamakatu 9, taustalla Upsenskin katedraali. Helsingin kaupunginmuseo HKM

Ne kuvastavat oman aikansa arkkitehtuurikäsityksiä ja samalla rakentavat monikerroksista kaupunkikuvaa.

Vanhoja asemakaavoja tutkimalla voi seurata, miten aluetta on kehitetty. Satamakadusta on ideoitu milloin kanavaa, milloin reittiä pohjoisrannalle johtavalle junaraiteelle tai kaksipuolista esplanaadiakin.

Enen-talo rakennettiin vuonna 1897, suunnittelijanaan professori Gustaf Nyström, joka tunnetaan arvorakennusten kuten Säätytalon ja Valtionarkiston (sittemmin Kansallisarkiston) arkkitehtinä ja uuden arkkitehtipolven kouluttajana. Enen on kestänyt niin sodat, rappiotilat, konttoristumisen kuin vaihtuvat omistajat. Juhlapäivinä lipputangoissa liehuvat Suomen, EU:n ja Portugalin, aikaisemmin myös Intian liput. Talo on nähnyt Katajanokan rakentuvan ympärilleen ja puiston nousevan ikkunoittensa ja parvekkeittensa eteen. Keväisin vanhojen syreenien tuoksu yltää sisätiloihin asti.

Kuka talon rakennutti? Asialla ei ollut vaurastunut venäläinen kauppias, kuten kaupunginosan ensimmäisten kivisten asuinkerrostalojen kohdalla: Uspenskin katedraalin alapuolelle rakennuttivat kiviset ”kartanonsa”, oikeastaan vuokratalonsa, Nikolai Wavulin Satamakatu 7:ään (Boman 1869), ja Grigori Dementjeff Rahapajankatu 1:een (Blomqvist 1885). Kun uusi kaava vahvistettiin 1895 ja satamarata ulotettiin samana vuonna Katajanokalle, kaupunginosan uskottiin uusine satamajärjestelyineen ja rakennusjärjestyksineen heräävän kukoistukseen ja muuttuvan Helsingin eloisimmaksi ja vilkkaimmaksi kaupunginosaksi.

Kaupunki ryhtyi myymään tontteja huutokaupalla ja keskustan läheisyys teki niistä hyvinkin haluttuja. Rahapajankadun ja Satamakadun kulmatontin osti Katajan (ruotsiksi Enen) korttelista 1896 perustettu osakeyhtiö Byggnadsaktiebolaget Enen. Sen osakkaat olivat kahdeksan politiikan, liike-elämän ja kulttuurin vaikutusvaltaista ruotsinkielistä ja ruotsinmielistä edustajaa Helsingin kunnallispormestari Elias Öhman toimiessa hankkeen primus motorina. Tunnettu oli myös Nya Pressenin päätoimittaja, sittemmin RKP:n perustaja Axel Lille. Yhtiömuotoinen rakentaminen oli tuolloin vielä uutta, mutta yleistyi nopeasti. Ensimmäinen osakeyhtiölaki oli tullut voimaan 1895. Gustaf Nyströmin harvojen asuinrakennusten joukossa Enen on parhaimmistoa.

Julkisivu edustaa usein yleistetysti uusrenessanssiksi nimitettyä suuntausta, kirjoittaa Nyström-tutkija, dosentti Teppo Jokinen ja jatkaa: ”Kyse ei ole tietyn historiallisen rakennuksen aikakauden kopioimisesta, vaan Nyström on siinä eloisasti sommitellut klassisen arkkitehtuurin muotokielistä edustavan ja ajanmukaisen asuinkerrostalon. - Enen tuo esiin hillityn ylätyylisesti asukkaidensa yhteiskunnallisen aseman ja vaurauden.” Suunnittelun pääpaino oli tilavien ja miellyttävien asuntojen sisustuksessa julkisivujen ollessa yksinkertaisia, uutisoi Hufvudstadsbladet. Rakennuksen urakoi rakennusmestari August Pettersson. Talon kantava rakenne on tiilimuuraus. ”Välipohjissa ja parvekkeissa Nyström käytti rautarakenteita. Rakennustöiden kokonaiskustannukset olivat 268 000 markkaa (noin 1,5 miljoonaan euroa 2020). Maalaustöiden arvioitu hinta oli alle 10 prosenttia tästä summasta.

Talossa hyödynnettiin aikansa uusinta tekniikkaa. Asumismukavuutta paransivat alusta lähtien toimineet sähkö, puhelin, keittiöiden kaasuvalo, vesi ja viemäri. Tosin vesi lämmitettiin kylpyhuoneissa kamiinoissa. Myöhemmin saatiin keittiöihin ja kylpyhuoneisiin kaasu ja ”salaisiin huoneisiin” wc:t ilmaklosettien tilalle. Pihalla oli runsaalle palvelusväelle latriinit.

Astukaamme sisään!

Sisäänkäyntiä on julkisivussa korostettu runsaalla koristelulla ja katon pienellä kulmatornilla, jota peittää taidokkaasti taiteltu pelti. Kun avaa pääoven, komea ristiholvattu vestibyyli ja sisäpihalta valonsa saava portaikko johdattavat neljään asuinkerrokseen, joissa kussakin on kaksi miltei symmetristä noin 300 neliömetrin kokoista asuntoa. Vuonna 1912 porrashuoneeseen sijoitettiin Graham Brothers -yhtiön hissi. Pohjakerroksessa oli alun perin talonmiehen kaksihuoneinen asunto Rahapajankadun puolella ja vuokrattava viiden huoneen asunto Satamakadun suuntaisena. Vuonna 1934 ne päätettiin muuttaa liikehuoneistoiksi.

Maalauskoristelut porrashuoneessa ja asunnoissa ovat Salomo Wuorion liikkeen koristemaalarien työtä. Samanlaista siveltimenjälkeä kuin Satamakadun Enenissä voi ihailla myös muun muassa Säätytalossa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran rakennuksessa.

Pieni palatsi puiston laidalla

Monet koristemaalarit olivat saaneet koulutuksensa Ruotsissa, osa myös eurooppalaisissa taidekouluissa. Museoviraston ylikonservaattori emerituksen, Katajanokalla asuvan Pentti Pietarilan artikkeli kertoo seikkaperäisesti koristemaalauksen tekijöistä, työtavoista ja tekniikoista. Pietarila hämmästelee, että suhteellisen pieni joukko korkeatasoisten liikkeiden koristemaalauksen taitajia oli tekijöinä niin lukuisissa kohteissa runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana. ”Kun tekijöiden taito vuosisadan lopulla oli kohonnut huippuunsa, tyylikertausten jakso ja samalla myös koristemaalauksen kukoistuksen aika päättyivät.”

Myös kaakeliuunien tuotannossa elettiin 1800-luvun lopulla kulta-aikaa. Enenin huoneistojen kaakeliuunit ovat kaikki suomalaisia, Helsingissä toimineiden Andsténin kaakelitehtaan ja Ruoholahden kaakelitehtaan mallistosta, mutta mallit ja koristeaiheet tulivat Keski-Euroopasta. Suomessa toimi useita kaakeliuunitehtaita, joiden tuotteiden korkeasta laadusta kertovat palkinnot teollisuusnäyttelyissä ja vilkas vienti, erityisesti Venäjälle, tietää museoneuvos Kati Heinämies, kaakeliuunien asiantuntija. Enenissä on säilynyt 32 uunia. Alun perin lämmitettäviä huoneita oli yli 80, ja suurissa ruokasaleissa tarvittiin kaksikin uunia. Kattomaalaukset, tapetit ja uunit sovitettiin sopimaan toisiinsa. Tummasävyisten paneloitujen ruokasalien ja herrainhuoneiden uuneiksi valittiin tyyliltään uusrenessanssia, vaaleiden salonkien kattomaalauksiin soveltuivat rokokoouunit.

Arkisemmissa huoneissa tyydyttiin yksinkertaisempiin sileisiin malleihin, joissa suorat kaakelien saumat, vinot, paremmin lämpöä luovuttavat sivuseinät ja kaksoispellit olivat erityisesti suomalaisia piirteitä, Heinämies kirjoittaa. Keittiöiden hellauunit oli kaakeloitu halvoin sekundakaakelein.

Kaakeliuunit muodostivat 5 % Enenin rakennuskustannuksista.

Perustajaosakkaat

Kulttuurihistorioitsija FT Elina Seppälän kiintoisat pienoiselämäkerrat kertovat perustajaosakkaista, joihin kuuluivat Öhmanin ja Lillen lisäksi pankki- ja vakuutusmies Alfred Charpentier, kamarineuvos Berndt Grotenfelt, Svenska Litteratursällskapet i Finlandin

Salonki rokokoouuneineen. Kattomaalaus on tehty grisailletekniikalla kultapohjalle. Enenin vestibyyli. Samat koristemaalarit ovat toimineet myös Säätytalossa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talossa. Porrashuoneen ja joidenkin asuntojen koristemaalaukset on restauroitu vuosina 1983–2011 itävaltalaissyntyisen maalarimestari Gebhard Toyerin johdolla.

Ruokasalin panelit ja kasettikatto ovat säilyneet hyvin.

tehtävissä toimineet Elis Lagerblad ja Sigfrid Kullhem sekä luotsilaitoksen päällikkö, kenraali Nikolai Sjöman. Prokuraattori Willy Calonius kuoli ennen talon valmistumista. Pietarissa palvellut Max Theodor Alfthan osti sittemmin hänen leskeltään asunnon. Osa perustajaosakkaista oli Alfthanin tapaan saanut sotilaskoulutuksen, mutta siirtynyt virkamiehiksi tai liike-elämän palvelukseen. Sortovuosien aikana monet menettivät virkansa perustuslaillisuutensa vuoksi mutta saivat ne takaisin myöhemmin olojen muututtua. 1910-luvulta lähtien perustajaosakkaiden asunnot alkoivat vaihtaa omistajaa. Talossa asui nuorena myös Adolf Ehrnrooth, joka näki Venäjän armeijan rappion ja todisti vuoden 1918 traagisia tapahtumia. Suomen Kukkasrahasto omisti 1960-luvulta alkaen neljä huoneistoa, joissa toimi vanhainkoti. Tunnetuin asukas lienee kirjailija Tyyni Tuulio. Asunnot myytiin ja palvelukoti rakennutti Merisotilaantorille oman, toiminnan vaatimukset täyttävän talon 1980-luvulla.

Enenissä lapsuudestaan asti asunut FK Antti Eerikäinen vie lukijan valloittavassa tekstissään seikkailulle ”transitiotilassa” olleelle Katajanokalle. ”Kaupunkilapsuus on sisäpihojen, kellareiden ja oikoreittien lapsuutta. Jokainen sortumaisillaan oleva rakennus tarjoaa potentiaalisen seikkailun. Vuosikymmenten 1980–1990 taitteessa Katajanokka oli kiehtova yhdistelmä satamaa, vankilaa, raunioita, asuntolaa, fragmentteja, varastoja, joutomaata, upouutta rakennuskantaa ja nuhjuista porvarillisuutta.” Enen näkyi myös Hollywood-elokuvissa, esittämässä silloista Leningradia tai Moskovaa.

Enenin perustajien tavoite oli tarjota viihtyisät kodit monilapsisille perheilleen. Asunnot palvelivat myös edustustarpeita. Näin talossa eletään edelleen. Gustaf Nyströmin pohjaratkaisu toimii.

Ovaalinmuotoisesta eteistilasta on käynti yhteisiin tiloihin, niin sanottuun herrainhuoneeseen, salonkiin ja ruokasaliin. Ne ovat yhdistettävissä ja erotettavissa liukuovilla tarpeen mukaan. Kadunpuoleiset huoneet muodostavat valoisan juhlavan tilasarjan. Yksityinen puoli sijaitsee keittiön ja kylpyhuoneen lähellä.

Suojeltua rakennusta on sittemmin hoidettu ja kunnostettu pieteetillä niin sisältä kuin ulkoa, sekä taloyhtiön että asukkaiden toimesta, isännöitsijänä jo neljättä polvea Estlander.

Nykyiset osakkaat edustavat monipuolisesti kansainvälistä talous- ja kulttuurielämää. Intian ja Portugalin noin joka neljäs vuosi vaihtuvat diplomaatit perheineen ja vastaanottoineen tuovat taloon lisää viehätystä ja arvokkuutta.

Enenin portaikko saa valoa sisäpihalta. Groteskit, koristekuviot tehtiin ulkomaisten mallikirjojen mukaan. Hissi Graham Brothers sijoitettiin portaikkoon vuonna 1912.

Teksti: Iris Helkama Valokuvat: Rauno Träskelin

Lähteitä: Helkama, Iris (toim.) 2022: Enen, Aikamatka Katajanokalla, En tidsresa på Skatudden, SKS Kirjat. Jokinen, Teppo 2020: Gustaf Nyström, Arvorakennusten arkkitehti, Parvs. Raustela, Lasse 1990: Dementjeffin kiwikartano 1885–1985, Asunto-osakeyhtiö Skatan.”