1 minute read

Puntin Lenkki aktivoi liikkumaan

On taas aika kaivaa lenkkikengät varastojen sopukoista ja aloittaa säännöllinen liikunta kauniissa kesäisessä säässä. Kansanliikuntatapahtuma Puntin Lenkki on jo yli kymmenen vuoden aikana kerännyt suuren määrän urheilusuorituksia ja antanut liikunnan iloa kaikille ja kaikenikäisille. Puntin Lenkki on palkittu valtakunnallisesti Sotavahinkosäätiön tunnustuspalkinnolla.

Puntin Lenkin tarkoituksena on aktivoida ihmisiä liikkumaan ja seuraamaan omia ravintotottumuksiaan. Liikunnan osalta vanha viisaus “hitaasti kiiruhtaen ja omaa kehoa kuunnellen” on edelleen tärkeä aloitusohje. Ravintotottumuksista saa päivitettyä tietoa https://sydan.fi/apua-ja-tukea/painonhallinta/ -sivustolta. Puntin Lenkki on tarkoitettu kaikille sukupuoleen, ikään, sotilasarvoon ja kuntoon katsomatta.

Advertisement

Puntin Lenkki on toteutettu Reserviläisurheiluliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton ja MPK:n yhteistyönä. Tapahtuman asiantuntijoina ovat olleet jo vuosia toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen Reserviläisurheiluliitosta, erikoislääkäri Marko Röntynen, voimavalmentaja Kari Pentti ja toiminnanjohtaja Markku Holopainen. Puntin Lenkki 2021 suojelijana toimii PPSU:n pj. Seppo Suhonen.

Puntin Lenkki 2021 alkaa 1.6.2021 ja päättyy 30.9.2021. Suoritukset ovat oltava kirjattuna tapahtuman johtajalla 15.10.2021 mennessä (yhteystiedot alla). Pisteytys: 0,5 h – 1 h liikuntaa 1 p., 1 h – 2 h. liikuntaa 2 p. ja 2 h – 3 h. liikuntaa 3 p. Kaikki liikuntamuodot ovat sallittuja. Suoritukset tulee siis ensin kirjata itselleen muistiin ja toimittaa koontina syksyllä tapahtuman johtajalle. Muista selvittää oma terveystilanteesi ja vakuutusturva ennen liikuntatapahtumaa. Sarjat: yleinen, yli 65 v. ja yli 75 v.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan laadukas kotimaassa valmistettu Pook Torni -kello ja muita liikuntaan liittyviä palkintoja.

Painonnoston olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi suosittelee Puntin Lenkki 2021 -tapahtumaa. Kulta-Kallen sanoin: nyt joukolla liikkumaan ja huolehtimaan kunnosta.

Suoritukset tulee toimittaa tapahtuman johtajalle Timo Uusimäelle osoitteeseen metsastysmajat@gmail.com tai tapahtuman sihteerille Kari Pentille, kari.pentti@suomi.net.

http://www.kempeleenreservilaiset.fi PERUTTU/PANDEMIA

VALTAKUNNALLINEN PIONEERI- JA SUOJELUJOTOS on peruttu vuodelta 2021

Syynä vallitseva korona tilanne ja sen luomat varotoimet joukkoyksiköissä. Jotos tulee siirtymään vuodelle 2022 ja kokonaisuus muuttumaan. Vuoden 2022 aikana järjestetään Säkylässä Porin Prikaatin Satakunnan Pioneeri- ja viestipataljoonan tukemana uusi HAKKU harjoitus.

Harjoitus sisältää kolme erillistä pioneeri kurssia ja koulutustason mittauksen (Jotos) kurssien jälkeen. Harjoituksen kokonaisuus toteutetaan VEH perusteisena. Kokonaisuus on uuden pioneerikoulutusohjelman mukainen.

Harjoitus tulee sijoittumaan kurssien osalta perjantai-lauantai ja koulutustason mittauksen (Jotos) lauantai-sunnuntai päivien ajalle. Harjoituksen ajankohtaa ei ole vielä varmistettu. Uusi konsepti mahdollistaa laajemman kokonaisuuden, jossa kurssilaiselle saadaan kurssitettua uutta ja päivitettyä asiaa, jonka jälkeen päästään mittamaan kurssilaisten osaamisentaso kurssilla opittujen asioiden osalta, sekä yleensäkin pioneeritaitojen osalta.

HAKKU harjoituksen uusi ajankohta ja tapahtuman laajuus ilmoitetaan myöhemmin.Ilmoitukset tulee nähtäväksi HAKKU lehteen, pionerijotos.fi sivustolle, sekä PAL ry nettisivuille. Pioneeriaselajiliitto ja puolustusvoimat pahoittelevat jo toisena peräkkäisenä vuonna tapahtuvaa Pioneeri ja suojelujotoksen peruuntumista.

This article is from: