Kapitaali 4/2019

KAPITAALI 4/2019

ANTTI RONKAINEN: ”EUROALUEEN TALOUSPOLITIIKAN SUURET RAKENTEELLISET ONGELMAT OVAT RATKAISEMATTA.”

GABRIEL ZUCMAN JA TALOUSTIETEEN UUSLIBERAALIT PIIRTEET

AINO SILVO: ”TALOUDEN KEHITYKSEN ENNUSTAMINEN TUO PÄÄTÖKSENTEKOON TARVITTAVAA TIETOA.”

PÄÄTOIMITTAJA Tom-Henrik Sirviö ART DIRECTOR Ding Zhong KUVATOIMITTAJA Matias Kivipuro TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Eino Haajanen, Päivi Isotalus, Tuomas Markkula, Aino Silvo, Ossi Tahvonen ja Hannu Vartiainen TAITTO & KUVITUS Ding Zhong KANNEN KUVA Matias Kivipuro PÄÄKIRJOITUKSEN KUVA Matias Kivipuro KUVITUSKUVAT Unsplash PAINO Picaset PAINOS 50 kpl Kapitaali saa HYY:n järjestölehtitukea ja on journalistisesti itsenäinen lehti, jota KTTO ry julkaisee.

2

PÄÄKIRJOITUS

Y

Taloustiede ja uusliberalismi

hdysvalloissa useat akateemiset ekonomistit ovat järjestäytyneet Economics for Inclusive Prosperity -aloitteen taakse luomaan mukaan ottavampaa yhteiskuntaa taloustieteen avulla. Aloitteen takana on erityisesti Yhdysvalloissa nähty laaja eriarvoisuuden kasvu, josta ollaan huolissaan. Muutamat aloitteen takana olevista ekonomisteista, eritoten Dani Rodrik, Suresh Naidu ja Gabriel Zucman, vievät eriarvoisuuden kasvua hillitsevän ja mukaan ottavampaa yhteiskuntaa luovan aloitteen sanoman pitemmälle: heidän mukaansa on puhuttava uusliberalismin jälkeisestä taloustieteestä.

Yhdysvaltalaisten huippuyliopistojen taloustieteilijäyhteisöistä kuuluu siis kummia.

Erityisen kummalta tämä tuntuu suomalaiseen uusliberalismikeskusteluun suhteutettuna. Meillä ei ainakaan laajasti taideta tunnustaa taloustieteen mahdollisia uusliberaaleja osia. Toisaalta keskustelu näyttää useimmiten pysähtyvän uusliberalismin määritelmästä keskustelemiseen. Aatehistoriallisesti keskustelu onkin hankalaa, sillä uusliberalismi nähdään enneminkin poliittisena ajatteluna kuin taloustieteeseen millään tavalla liittyvänä.

Uusliberalismikeskustelun liukkauteen nähden uusliberalismin jälkeisestä taloustieteestä puhuvan aloitteen sanoma on erityisen kiinnostavaa. Rodrikin, Naidun ja Zucmanin Boston Review -julkaisuun kirjoittamassa esseessään he määrittelevät taloustieteen uusliberaalin olemuksen tar-

kasti. Heidän mukaansa taloustieteeseen on perinteisesti kuulunut jonkinlainen sisäänrakennettu markkinafetissi, josta se on vasta nyt vapautumassa.

Rodrik, Naidu ja Zucman ilmeisesti näkevät taloustieteeseen sisältyvän uusliberalismin perusteettomana markkinauskona. Ajatus on kiinnostava, mutta herättää kysymyksiä. Voiko aatehistoriallisesti näin laajan ilmiön kuvata yhdellä sanalla, vaikka hyväksyttäisiin uusliberalismin kuuluvan taloustieteeseen? Onko toisaalta jo tarpeeksi monta kertaa kuultua ja nähtyä käyttää markkinauskoa taloustieteen ongelmia kuvaamaan?

Markkinauskon vastakohtana Rodrik, Naidu ja Suresh esittävät mukaan ottavuuden lisäämistä taloudessa ja talouspoliittisssa visioissa. Tässä yhdysvaltalainen keskustelu muistuttaa hieman eurooppalaista: onhan Jean Tirole kirjoittanut yleisen hyvän taloustieteestä (economics for common good). Samainen lause on päätynyt Helsinki Graduate School of Economicsin nettisivuille.

Koska aloite vaikuttaa jännittävältä, päätimme haastatella Gabriel Zucmania. Hän on tullut tunnetuksia verovälttelyä koskevilla tutkimuksillaan ja aktiivisilla talouspoliittiseen keskusteluun osallistumisellaan.

Zucmanin haastattelun lisäksi vuoden viimeinen Kapitaali on tuttuun tapaan täynnä asiaa. K

3

sisällys

4

6

kansantaloustieteen opiskelijat uudelle vuosikymmenelle kirjan voimin

7

ekonomisti elää jatkuvassa kobrien pelossa

8

mitä on uusliberalismin jälkeinen taloustiede, Gabriel Zucman?

12

talouden ennustaminen on mission impossible, mutta silti hyödyllistä

18

muutosta luvassa?

28

talousteorian kritiikistä

36

kuvioiden muokkaaminen ärrässä - case ggplot2

42

terveisiä tulojakauman huipulta

44

talousteorian muutos ja eriarvoisuus

46

matikkapähkinä

47

muistoja

KUULTUA

Life is bad

– Professori Oskari Vähäm​aan rohkaisevat sanat Advanced Macroeconomics -luennolla

Se riippuu voiton määritelmästä.

Sinänsä myös panosta pienempi voitto on voitto verrattuna panoksen kokonaan menettämiseen. Avainkysymys kuuluu, kuka on se joka ei tätä konseptia ymmärrä?

– Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) Twitterissä 15.10. Veikkauksen toiminnasta koko syksyn velloneeseen keskusteluun liittyen

Taloustieteen terminologiassa tällaista voittoa kutsutaan tappioksi.

– Juha Itkosen uudelleentwiittaus Mäkelän määritelmästä Twitterissä 15.10.

Kiitos kotitehtävästä, mutta nyt on vähän muita kiireitä.

– Professori Tuukka Saarimaa Twitterissä 18.11.

Tampereen yliopistosta on löytynyt iloinen professori.

– Dekaani Juho Saari Twitterissä 22.11.

Asiantuntijat ovat taloustieteen asiantuntijoita, mutta eivät yhteiskunnan asiantuntijoita.

– Kansanedustaja Arto Satonen (kok) Twitterissä 24.10. professori Matti Liskin johtaman tutkijaryhmän liikkennepäästöjen vähentämistä koskevan raportin julkaisun jälkeen

Olipas mairea arvio.

-Nimimerkki ”klaus kultti” Heikki Pursiaisen Huipputuloiset-kirjan arviosta Mustread-sivustolla

Koonnut Ossi Tahvonen

5

Kansantaloustieteen opiskelijat uudelle vuosikymmenelle kirjan voimin Kansantaloustieteen opiskelijat ry juhli marraskuussa 60 vuotista taivaltaan muun muassa julkaisemalla Tiemme taloustieteilijöiksi -juhlakirjan

2

019 on kulunut 60 vuotta Helsingin yliopiston taloustieteen ainejärjestön, Kansantaloustieteen opiskelijat ry:n, perustamisesta. Tuttuun tapaan vuosijuhlia vietettiin marraskuun lopussa. Pyöreiden vuosien kunniaksi vuosijuhlia vietettiin isosti Tapahtumakeskus Koskenrannassa. Vuosijuhlien lisäksi ainejärjestömme pitkää taipaletta juhlistettiin hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevässä paneelikeskustelussa. Ossi Tahvosen ja Ville Voutilaisen juontamassa paneelissa Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen professori Roope Uusitalo, Helsingin yliopiston professori Anu Kantola, Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Essi Eerola keskustelivat muun muassa työmarkkinoista, julkisen talouden kestävyydestä ja koulutuksesta.

Paneelin ja vuosijuhlien lisäksi juhlavuoteen kuului juhlakirjaprojekti. Kansantaloustieteen opiskelijat ry on julkaissut kaksi kertaa historiikin. Oli selvää, että myös 60 vuoden kunniaksi on julkaistava juhlakirja. Historiikki ei kuitenkaan olisi välttämättä ollut paras tapa juhlistaa, kun uudemmasta historiikista on kulunut vasta kymmenen vuotta.

Päädyimmekin yhdessä Ding Zhongin kanssa toteuttamaan Tiemme taloustieteilijöiksi -juhlakirjan joka sisältää lähes 50 artikkelimuotoista kirjoitusta. Artikkeleissa eri vuosikymmeninä Helsingin yliopistossa taloustiedettä opiskelleet pääsevät ääneen kertomaan kokemuksistaan taloustieteen parissa. Kirja muodostaa kiinnostavia näkökulmia niin taloustieteilijyyteen kuin taloustieteen ja talouspolitiikan kehitykseen Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana.

6

TEKSTI Tom-Henrik Sirviö

K

Ekonomisti elää jatkuvassa kobrien pelossa Moni kansantaloustieteilijä kertoo, että opintojen tärkein anti olivat vapaa-aikana luodut laajat verkostot – ei derivointi.

TEKSTI Päivi Isotalus

Kirjoittaja on Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja. Kolumni on julkaistu alunperin Kauppalehdessä 14.11.2019

E

i tulisi heti mieleen, että ekonomistin pitää olla erityisen empaattinen. Näin kuitenkin väittää Innolinkin analytiikkajohtaja Matti Paavonen, joka aiemmin työskenteli Paltan pääekonomistina.

Empaattisuus on tarpeen, kun ekonomisti myy ajatuksiaan kollegoilleen ja asiakkailleen. Omistajilla, johdolla ja henkilöstöllä on kullakin erilainen näkökulma asioihin, joka ekonomistin on huomioitava ja johon hänen täytyy osata samaistua.

Paavosen mukaan ekonomisti elää ­ jatkuvassa kobra-efektin pelossa ja miettii, millaisia käyttäytymisvaikutuksia erilaisilla toimenpiteillä on: ”Voiko tämä hyväksi tarkoitettu idea mennä jollain tavalla päin honkia?”

Kobra-efektillä Paavonen viittaa brittien siirtomaavallan aikaisiin tapahtumiin Intiassa. Brittihallinto oli huolissaan käärmeiden määrästä Delhissä ja lupasi palkkion tapetuista kobrista. Seurauksena oli, että raatoja tuli, mutta kobria alettiin myös kasvattaa lisää.

Käärmeiden hävittämiseen tähtäävä politiikka johti päinvastaiseen lopputulokseen.

Kansantaloustieteen opiskelijoiden KTTO:n 60-vuotisjulkaisussa ”Tiemme taloustieteilijöiksi” viitisenkymmentä tunnettua ekonomistia pohtii rooliaan ja muistelee opiskeluaikojaan.

Moni kertoo, että opintojen tärkeimmäksi anniksi jäivät vapaa-aikana luodut laajat verkostot. Kansantaloustieteen opintoihin olennaisesti kuuluvalle derivoinnille ei ole ollut niinkään käyttöä.

Usea on myös havainnut, kuinka vähään tietoon poliittiset päätökset usein perustuvat. ”Voi jos tietäisit, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan”, siteeraa Sixten Korkman valtakunnankansleri Axel Oxenstiernaa.

Yhteinen nimittäjä muisteloissa on opetuksen laatuun kohdistuva kritiikki. Moni koki opetuksen myös vieraantuneen todellisuudesta.

1980-luvulla opiskelijat keräsivät nimilistoja professorien erottamiseksi laitokselta. Legendat Ahti Molanderista ja Pentti Kourista liikkuvat yhä ekonomistien keskuudessa. Ensimmäinen joutui eroamaan henkilökohtaisen ongelman takia. New Yorkissa asunut professori Kouri taas loisti Helsingissä lähinnä poissaolollaan.

1970-luvulla opetus oli lähinnä sitä, mitä Keynes todella sanoi, muistelee Vesa Vihriälä. Rationaalisiin odotuksiin pohjautuva uusklassinen teoria teki silloin vasta tuloaan. Nyt valtavirtaa haastaa moderni rahateoria, jonka varsinkin Yhdysvaltain demokraatit kokevat omakseen.

Finanssikriisit osoittavat, että kobrat väijyvät yhä. Vuosi sitten perustetulla Helsinki Graduate School of Economicsilla riittää tekemistä. K

7

MITÄ ON UUSLIBERALISMIN JÄLKEINEN TALOUSTIEDE, GABRIEL ZUCMAN? Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä apulaisprofessorina toimiva Gabriel Zucman on väitellyt Thomas Pikettyn ohjauksessa verovälttelystä ja osallistunut aktiivisesti ajankohtaiseen talouspoliittiseen keskusteluun ertyisesti esittämällä talousteoreettisia perusteluja Elisabeth Warrenin varallisuusveroajatuksille. Zucmanin mukaan taloustieteilijöillä on velvollisuus olla osa yhteiskunnan progressiivista kehitystä.

Mikä on Economics for Inclusive Prosperity -aloitteen tarkoitus ja miksi taloustiede tieteenalana tarvitsee tällaista aloitetta?

Elämme kasvavan eriarvoisuuden aikakautta. Tulo- ja varallisuuserot ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa kasvaneet lukemiin, joissa ne ovat viimeksi olleet gilded age -aikakaudella 1900-luvun alussa. Aikakautemme tarvitsee uusia talouspoliittisia ajatuksia.

Mielestämme ekonomisteillä ja muilla yhteiskuntatietelijöillä on vastuu olla osa ratkaisua. Lisäksi valtavirtataloustieteellä siis johtavissa yliopistoissa harjoitettavalla taloustieteellä - on erittäin tärkeä osa uusien ideoiden kehittämisessä. Kuitenkin talouspoliittiseen keskusteluun osallistumiseen liittyy tiettyä kuohuntaa taloustieteilijöiden ammattikunnassa. Urakannustimet ja normit eivät yleensä tue talouspoliittiseen keskusteluun osallistumista vaan jopa päinvastoin haittaavat sitä. Erityisesti näin on nuorempien akateemisten ekonomistien keskuudessa.

Olette julkaisseet Boston Review -julkaisussa yhdessä Suresh Naidun ja Dani Rodrikin kanssa esseen, jossa kirjoitatte uusliberalismin jälkeisestä taloustieteestä. Miten uusliberalismi näkyy modernissa taloustieteessä tai talouspolitiikassa?

8

Meidän mielestämme uusliberalismi - markkinafundamentalismi tai markkinafetisismi - on enemmän valtavirtataloustieteen perversio kuin sen sovellus. Moderni taloustiede on täynnä aja-

” AIKAKAUTEMME TARVITSEE UUSIA

”

Meidän mielestämme uusliberalismi - markkinafundamentalismi tai markkinafetisismi - on enemmän valtavirtataloustieteen perversio kuin sen sovellus. Moderni taloustiede on täynnä ajatuksia, joilla yhteiskunnasta voidaan luoda inklusiivisempi.

tuksia, joilla yhteiskunnasta voidaan luoda mukaan ottavampi. Meidän tehtävämme taloustieteilijöinä on kuitenkin vakuuttaa muut ajatusten hyödyllisyydestä ja juuri siksi aloitimme tämän projektin. Toivomme, että ajatuksemme kiihdyttävät akateemisten ekonomistien talouspoliittiseen keskusteluun osallistumista ja sitouttavat osallistumaan inklusiivisempi yhteiskunnan luomiseen uusien taloustieteellisten ja talouspoliittisten ajatusten avulla.

”

Olette tutkinut verovälttelyä ja veroparatiiseja. Kirjassanne The Hidden Wealth of Nations estimoitte, että jopa kahdeksan prosenttia maailman finanssivarallisuudesta on veroparatiiseissa. Millaisiin menetelmiin arvio perustuu?

”

”

Kansainvälisissä makrotaloudellisissa tilastoissa vanha on palapeli: maailmanlaajuisesti velkaa on enemmän kuin varallisuutta.

Tämä tarkoittaa, että maailma on ikään kuin velassa itselleen. Suuri osa arvoituksesta Jos kaikki laittomasti piilotettu johtuu siitä, että usein veroparatiiseissa raha ilmoitettaisiin ja verotettaioleva varallisuus on merkitty veloiksi, mutsiin asianmukasesti, verotuotot tei ollenkaan varallisuudeksi. Estimaattini nousisivat maailmanlaajuisesti mukaan kahdeksan prosenttia maailman yli 200 miljardilla dollarilla. henkilökohtaisesta finanssivarallisuudesta on piilotettuna veroparatiiseihin. Jos kaikki laittomasti piilotettu raha ilmoitettaisiin ja verotettaisiin asianmukasesti, verotuotot nousisivat maailmanlaajuisesti yli 200 miljardilla dollarilla.

Millaisilla toimilla voidaan vähentää verojen välttelyä ja heikentää veroparatiisiien toimintaedellytyksiä?

Rahoitusjärjestelmän on oltava läpinäkyvämpi. Kirjassani ehdotan globaalia varallisuusrekisteriä. Tämä toimisi samaan tapaan kuin kansalliset kiinteristö- ja maarekisterit. Voisimme rekisteröidä finanssivarallisuuden omistuksen, mikä taas vaikeuttaisi varallisuuden piilottamisen veroparatiiseihin.

9

”

TALOUSPOLIITTISIA AJATUKSIA.

Yhdessä Emmanuel Saezin kanssa kirjoittamassa kirjassa The Triumph of Injustice kuvailette, miten varallisuuseroja voidaan vähentää veropolitiikalla. Miten vastaisitte niille, joiden mielestä eriarvoisuus ei ole ongelma, mutta rikkaiden verottaminen sen sijaan on, koska se vähentää kannustimia työskennellä kovasti ja rikastua?

Kaikki eriarvoisuus ei välttämättä ole pahaa. Äärimmäinen eriarvoisuus on kuitenkin syövyttävää, koska varallisuus tuo valtaa. Se tuo valtaa muokata politiikkaa ja ideologioita, se tuo valtaa vaikuttaa markkinoilla. Äärimmäinen varallisuuden keskittyminen tarkoittaa vallan äärimmäistä keskittymistä. Se heikentää sekä mahdollisuuden demokraattiseen hallintoon että mahdollisuuden reiluun markkinatalouteen.

Olette sanonut, että suurin osa Euroopassa käytössä olleista varallisuusveroista on ollut huonosti suunniteltuja. Millainen on hyvin suunniteltu ja toimiva varallisuusvero?

Suurin osa eurooppalaisista varallisuusveroista keksittiin 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa eikä niitä ikinä modernisoitu. Nykyisellä teknologialla on mahdollista päästä parempiin tuloksiin kuin Preussissa 1890 tai jopa Ranskassa 1981. Veroviranomaisten olisi helppoa kerätä tietoa pankeilta, vakuutusyhtiöiltä ja muilta kolmansilta osapuolilta ja lähettää niiden avulla koottuja esitäytettyjä varallisuusveroilmoituksia. Järjestelmällisellä tiedonkeruulla verovälttely voitaisiin minimoida. K

10

Äärimmäinen eriarvoisuus on kuitenkin syövyttävää, koska varallisuus tuo valtaa. Se tuo valtaa muokata politiikkaa ja ideologioita, se tuo valtaa vaikuttaa markkinoilla.

”

”

11

talouden ennustaminen on

Mission impossible mutta silti hyödyllistä.

TEKSTI Aino Silvo

Yksi taloustieteen sovelluksista on talouskehityksen ennustaminen.

Epävarmuus ja talousjärjestelmien monimutkaisuus tekevät talouskehityksen ennustamisesta hankalaa. Päätöksenteko kuitenkin tarvitsee tuekseen tutkittua tietoa talouden tulevasta kehityksestä.

”

Onko siis suhdan” teiden ja talouden

ennustaminen turhaa touhua? Ja jos on, miksi sitä silti tehdään?

”

12

It’s awful – why did nobody see it coming?” huudahti Iso-Britannian kuningatar Elisabet II vierailullaan London School of Economicsissa vuonna 2008, kun finanssikriisi oli iskenyt.

Modernissa makrotalousteoriassa ajatellaan, että erilaiset taloudelliset sokit aiheuttavat suhdannevaihteluita – ja pahimmillaan vakavia taantumia. Sokkeja on kuitenkin määritelmällisesti mahdoton ennustaa, tai muuten ne eivät olisi sokkeja. Siksi finanssikriisien kaltaisia suuria talouden häiriöitä on käytännössä mahdoton ennustaa ainakaan kovin paljon ennen niiden puhkeamista. Onko siis suhdanteiden ja talouden ennustaminen turhaa touhua? Ja jos on, miksi sitä silti tehdään?

Jo taloustieteen peruskurssilla käy selväksi, että useimmat merkittävät taloudelliset päätökset perustuvat odotuksiimme tulevaisuudesta. Opiskelupaikan valinta, asunnon ostopäätös, yritysten investointipäätökset, julkisen

Valtiovarainministeriön ”ennusteella on erityinen

rooli finanssipolitiikassa, sillä valtion budjetti perustuu sen mukaiselle arviolle talouskehityksestä.

paa. Sen tekemiseen voidaan käyttää puhtaasti tilastollista mallia, johon havaintoaineisto syötetään. Esimerkki tällaisesta mallista on olla VAR-malli.

Se kuvaa ainoastaan tilastollisia yhteyksiä eri muuttujien välillä ja muodostaa niiden perusteella ennusteuran, mutta ei paljasta kausaalisuhteita eikä mekanismeja kehityskulkujen taustalla.

Toisaalta voidaan käyttää myös jotakin rakenteellista mallia, joka perustuu talousteoriasta johdettuihin muuttujien välisiin riippuvuussuhteisiin. Teoreettinen malli on aina yksinkertaistus todellisuudesta. Talousjärjestelmä on niin monimutkainen, ettei kaikkia sen osia voi koskaan kuvata täysin tarkasti. Hyvä malli pyrkii kuitenkin kuvaamaan kaikki tärkeät ja ennusteen laatimisen kannalta keskeiset kansantalouden ominaisuudet ja mekanismit.

”

talouden budjetit – kaikki nämä perustuvat odotuksiin, joko objektiivisiin tai subjektiivisiin.

Taloudellisia ennusteita laaditaankin yleisesti päätöksenteon tueksi. Ennusteen laatiminen on eräs tapa muiden joukossa muodostaa odotuksia.

Tulevaisuuden odotusten keskeisen merkityksen vuoksi talousennusteita käyttävät niin julkinen valta kuin yrityksetkin. Suomessa kokonaistaloudellisia ennusteita julkaisevat monet tahot: valtiovarainministeriö, Suomen Pankki sekä monet tutkimuslaitokset ja liikepankit. Valtiovarainministeriön ennusteella on erityinen rooli finanssipolitiikassa, sillä valtion budjetti perustuu sen mukaiselle arviolle talouskehityksestä. Suomen Pankin ennusteita taas käytetään rahapolitiikan päätöksenteon tukena. Euroopan keskuspankin neuvosto tarkastelee kaikkien euromaiden ennusteita päättäessään rahapolitiikkansa suunnasta.

Tarkemmin ottaen ennuste on parhaaseen asiantuntijatietoon ja tuoreimpiin tilastoaineistoihin perustuva näkemys talouden kehityksestä tulevien kuukausien ja vuosien aikana.

Tässä mielessä ennuste voidaan ymmärtää myös pyrkimyksenä muodostaa mahdollisimman johdonmukainen arvio tulevasta. Voisihan odotuksia esimerkiksi BKT:n suunnasta ensi vuonna muodostaa vaikkapa lanttia heittämällä tai olettamalla, että kuluvan vuoden kehitys jatkuu sellaisenaan myös ensi vuonna. Silloin kuitenkaan kaikki saatavilla oleva relevantti informaatio ei tulisi käytetyksi. Se puolestaan ei olisi rationaalista: miksi jättää käyttämättä tietoa, jonka tiedämme olevan hyödyksi?

Ennuste voidaan laatia monella ta-

13

” Talousteoriaan perustuvan mallin

avulla pystytään toisin sanoen identifioimaan havaitsemattomia, rakenteellisia sokkeja, jotka aiheuttavat suhdannevaihteluita.

”

14

Esimerkkejä rakenteellisista malleista ovat SVAR- sekä DSGE-mallit.

Niiden etuna on, että puhtaan tilastollisen ennusteen lisäksi ne auttavat muodostamaan näkemyksen siitä, mitkä tekijät ja mekanismit vaikuttavat ennustetun kehityksen taustalla. Talousteoriaan perustuvan mallin avulla pystytään toisin sanoen identifioimaan havaitsemattomia, rakenteellisia sokkeja, jotka aiheuttavat suhdannevaihteluita. Esimerkiksi Suomen Pankki laatii makrotaloudelliset ennusteena laajalla Suomen taloutta kuvaavalla DSGE-mallilla, Aino-mallilla.

Laajan, koko kansantaloutta riittävällä tarkkuudella kuvaavan mallin rakentaminen ja estimoiminen on kuitenkin varsin vaativaa puuhaa. Siksi käytännöllisistä syistä monet ennustajat esimerkiksi keskuspankeissa käyttävät makroennusteiden laadinnassa niin kutsuttuja semi-rakenteellisia malleja. Ne ovat tilastollisia malleja, joissa on valikoivasti hyödynnetty talousteorian tuottamaa tietoa muuttujien välisistä suhteista. Ne eivät kuitenkaan välttämättä aidosti perustu esimerkiksi oletuksille agenttien rationaalisuudesta tai optimoinnista. Tällaisten mallien etu on, että ne on joustavuutensa vuoksi usein helpompi estimoida ja sovittaa havaintoaineistoon kuin esimerkiksi DSGE-mallit, ja samalla niissä voidaan kuitenkin jossain määrin ottaa huomioon talousteorian implikaatioita.

Tilastollisina malleina ne eivät kuitenkaan tarjoa mahdollisuutta kausaalitulkintoihin.

Rakenteelliset mallit tarjoavat siis mahdollisuuden analysoida havaitsemattomia, talouden kehitystä ajavia sokkeja. Mutta enkö juuri väittänyt, ettei sokkeja voi ennustaa? Tulevia sok-

todellisuus on aina mallia ” Koska monimutkaisempi, laajan ennusteen tekemisessä vaaditaan aina myös asiantuntijan omaa harkintaa.

”

keja ei voikaan. Mutta rakenteellisen mallin avulla voimme estimoida, mitkä havaitsemattomat sokit ovat havaitun historiallisen kehityksen taustalla.

Voimme estimoida myös, kuinka pitkäaikaisia vaikutuksia menneillä sokeilla on, eli millä tavoin ne todennäköisesti vaikuttavat tulevaankin talouskehitykseen.

Kun laaditaan laajoja makrotaloudellisia ennusteita, emme käytännössä voi sellaisenaan käyttää mallien tuottamia ennustetta. Koska todellisuus on aina mallia monimutkaisempi, laajan ennusteen tekemisessä vaaditaan aina myös asiantuntijan omaa harkintaa.

Asiantuntijan näkemyksellä on merkittävä rooli siinä, kuinka ennusteeseen sisällytetään niitä tekijöitä, joita malli ei huomioi tai joista on vaikea saada luotettavaa tilastotietoa. Tyyppiesimerkki on työmarkkinajärjestöjen parhaillaan käynnissä oleva neuvottelukierros: nyt tehtyjen palkkaratkaisujen tiedetään vaikuttavan keskeisesti talouden kehitykseen muutaman seuraavan vuoden aikana, mutta ne eivät näy havaituissa tilastoissa vielä vähään aikaan. Ennustajan täytyy siis käyttää harkintaansa siinä, miten tämä mallin

ulkopuolinen informaatio sisällytetään ennusteeseen.

Ennusteita voidaan ryhmitellä niiden laatimiseen käytettyjen mallien tyypin lisäksi niiden ennustehorisontin perusteella. Suhdanne-ennusteet keskittyvät lähivuosien kehitykseen: yleensä niiden ennustehorisontti on yleensä muutaman vuoden päässä.

Myös talouden pitkän aikavälin kehityskulkuja voidaan ennustaa. Silloin puhutaan jopa vuosikymmenien päähän ulottuvista arvioista, joissa pyritään haarukoimaan pitkän aikavälin trendejä. Esimerkiksi väestön ikääntyminen vaikuttaa voimakkaasti talouden kasvupotentiaaliin ja julkisiin menoihin tulevina vuosikymmeninä, mutta kyse on hitaasti kehittyvästä ilmiöstä.

Tulevaisuuden lisäksi joudumme käytännössä ennustamaan myös nykyhetkeä – ja menneisyyttä. Koska tilastotiedot bruttokansantuotteesta ja sen alaeristä julkaistaan aina huomattavalla viiveellä, emme voi tietää, mikä talouden tila on juuri nyt. Tällä kirjoittaessa elämme marraskuuta, mutta tiedämme vasta vuoden 2019 toisen vuosineljänneksen, siis huhti–ke-

15

”

Tällaisia ovat esimerkiksi talouden luottamusindikaattorit sekä työllisyys- ja työttömyysluvut. Niiden avulla pyritään haarukoimaan bruttokansantuotteen kehitystä nykyhetkessä ja lyhyellä aikavälillä, pari vuosineljännestä eteenpäin.

ma ennuste onkin oikeasti aina todennäköisyysjakauma, josta tyypillisesti raportoidaan vain se kaikista todennäköisin kehityskulku eli ennusteiden jakauman moodi. Ennustejakaumasta voidaan luonnollisesti laskea myös luottamusvälit ennustetuille muuttujille. Hyvin tyypillistä on, että ne ovat aika laveat.

Vaikka ennuste harvoin osuu täsmälleen oikeaan, se kertoo talouden suunnasta ja sisältää asiantuntijoiden parhaan arvion siitä, miksi talous kehittyy, kuten se kehittyy. Lukujakin tärkeämpää on siis ennusteen taustalla vaikuttava tulkinta ja tarina maailman tilasta. Siksi ennustaminen on tärkeää, vaikka se onkin (lähes) mahdoton tehtävä: se lisää ymmärrystämme meitä ympäröivästä taloudesta. K

”

16

säkuun bruttokansantuotteen. Koska BKT-tiedot tyypillisesti myös tarkentuvat huomattavasti vielä pitkään niiden ensimmäisen julkaisun jälkeen, emme oikeasti tiedä edes talouden lähimenneisyyttä.

Siksipä joudumme arvioimaan talouden nykytilaa niin kutsutuilla nowcast-malleilla. Ne ovat yleensä puhtaan tilastollisia malleja, jotka kokoavat yhteen suuren määrän tiheästi, esimerkiksi kuukausittain, sekä lyhyellä viiveellä päivittyviä indikaattoreita talouden tilasta. Tällaisia ovat esimerkiksi talouden luottamusindikaattorit sekä työllisyys- ja työttömyysluvut.

Niiden avulla pyritään haarukoimaan bruttokansantuotteen kehitystä nykyhetkessä ja lyhyellä aikavälillä, pari vuosineljännestä eteenpäin.

Eri instituutioiden ja tutkimuslaitosten suhdanne-ennusteet sisältävät käytännössä aina ennusteen bruttokansantuotteen kehitykselle. Lisäksi ennustetaan laajaa joukkoa muita makromuuttujia, kuten bruttokansantuotteen kysyntäeriä (kulutus, investoinnit, vienti), työllisyyttä ja työttömyyttä, inflaatiota ja niin edelleen. Näistä osista muodostuu kokonaisvaltainen kuva talouden kehityksestä.

Jokaiseen ennusteeseen liittyy aina suurta epävarmuutta, eikä tulevaisuutta voi koskaan päätellä vedenpitävästi sen perusteella, miten talous on aiemmin kehittynyt. Mitä pidemmälle ennustetaan, sitä epävarmemmaksi ennuste muuttuu. Epävarmuus muodostuu tyypillisesti kahdesta komponentista: siitä, ettemme havaitse tulevaa, ja siitä, että myös estimoidun ennustemallin parametreihin ja spesifikaatioon liittyy aina epävarmuutta.

Minkä tahansa ennustemallin tuotta-

” Lukujakin tärkeämpää on siis

ennusteen taustalla vaikuttava tulkinta ja tarina maailman tilasta.

”

Kirjoittaja työskentelee ekonomistina Suomen Pankissa.

Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa.

17

Muutosta luvassa?

TEKSTI Tom-Henrik Sirviö

Antti Ronkaisen mukaan poliitikot keskittyvät rakentamaan identiteettejä ja kulttuurisotimaan, kun talouden suuret rakenteelliset ongelmat ovat ratkaisematta. Tilanne ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, kun keskuspankit ovat pitäneet yllä taloutta jo kymmenen vuoden ajan.

18

19

E

urooppa on viimeisen vuosikymmenen aikana kohdannut kehitystään uudella tavalla haastavia kriisejä. Viime vuosikymmenen lopussa alkanut eurokriisi ja tämän vuosikymmenen puolella pakolaiskriisi ovat saaneet eurooppalaiset instituutiot ongelmiin. Läpi Euroopan populistit puolueet ovat nousseet. Kriisit ja populististen puolueiden nousu ovat haastaneet Euroopan unionin yhdentymiskehityksen.

Helsingin yliopiston poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen kertoo, että juuri Euroopan unionin yhdentymiseen liittyvät teemat nousevat vahvasti esiin hänen ja Juri Mykkäsen toimittamassa Vapiseva Eurooppa -teoksessa (Vastapaino, 2019). Kirjan asiantuntijaesseissä nousee esiin erityisesti se, että Euroopan unionin yhdentyminen on mennyt liian voimakkaasti taloudellisen yhdentymisen kautta ja poliittisen yhteisön rakentaminen on unohtunut.

Poliittisen yhdentymisen ongelmat eivät näy pelkästään populististen puolueiden retoriikassa vaan Ronkaisen mukaan myös Euroopan unionin jäsenvaltioiden perinteisten valtapuolueiden edustajat ovat kunnostautuneet pesäerojen tekemisessä Euroopan unionin perusarvoihin. ”Poliittisen yhdentymisen puute näkyy esimerkiksi kykenemättömyytenä ratkaista pakolaiskriisi tai haluttomuutena jakaa pakolaisia.

Yhtä lailla se näkyy haluttomuutena luoda finanssipoliittista kapasiteettia eurokriisin yhteydessä ja siinä, ettei

20

Euroopan unionin lainsäädäntöä ja toimivaltaa haluta kunnioittaa.”

Antti Ronkainen on eurooppalaisen talouspolitiikan ja sen kehityksen asiantuntija, joka usein kommentoi ajankohtaisia talouspoliittisia aiheita sosiaalisessa mediassa ja asiantuntijana esimerkiksi uutisissa. Parhaillaan Ronkainen tekee väitöskirjaansa keskuspankkien muutoksesta finanssikriisin jälkeen.

Väitöskirjassaan Ronkainen tarkastelee, miten epätavanomaiset rahapoliittiset toimet ovat muuttaneet rahapolitiikan luonnetta ja toisaalta finanssipolitiikan ja rahapolitiikan suhdetta. myös Euroopan unionin jäsenvaltioiden perinteisten valtapuolueiden edustajat ovat kunnostautuneet pesäerojen tekemisessä Euroopan unionin perusarvoihin.

Euroopan keskuspankki on finanssikriisin jälkeen ottanut käyttöön niin sanottuja epätavanomaisia rahapolitiikan keinoja. Jarmo Kontulainen ja Tuomas Välimäki nimeävät Euro ja Talous -julkaisun (1/2015) Finanssikriisi muutti rahapolitiikan välineitä mutta ei tavoitteita -artikkelissaan epätavanomaisia rahapoliittisia keinoja olevan ennakoiva viestintä, suuret arvopaperiostot, pitkäkestoiset luotto-operaatiot sekä pankkien omaisuuserien laajempi hyväksyntä keskuspankkirahoituksen vakuudeksi. Kaikkien keinojen

tavoitteena on keventää rahapolitiikkaa, kun perinteiset keinot eivät nollakorkotilanteessa toimi.

Mikä on se määrä velkakirjoja, että rahapoliittiset toimet muuttuvat finanssipolitiikaksi?

Ronkaisen mukaan Euroopan keskuspankin muista keskuspankeista poikkeava mandaatti asettaa erityisesti suurten arvopaperiostojen ja luotto-operaatioiden osalta kiinnostavan kysymyksen. Euroopan unionin perussopimuksen artikla 123 kieltää jäsenmaiden rahoittamisen.

Käytännössä epätavanomaisilla rahapolitiikan keinoilla kuitenkin on finanssipoliittinen ulottuvuus. ”Tää on oikeustieteellisesti kiinnostava kysymys, että missä pisteessä EKP:n poikkeukselliset toimet muuttuvat laittomiksi. Mikä on se määrä velkakirjoja, että rahapoliittiset toimet muuttuvat finanssipolitiikaksi?

Päättääkö EU:n tuomioistuin jossain vaiheessa, että tällainen toiminta on nyt laitonta ja sitten eurokriisi eskaloituu uudestaan? ” Epätavanomaisten rahapolitiikan keinojen lisäksi Ronkainen käsittelee väitöskirjassaan rahapolitiikan ja finanssipolitiikan suhdetta ja sen kehitystä. Suhde on muuttunut rahapolitiikan epätavanomaisten keinojen seurauksena. Ronkaisen mukaan deflaation pelko on kääntänyt keskuspankkien ja poliittisten päätöstentekijöiden perinteisen aseman päälaelleen. Aiemmin keskuspankit korkeintaan kontrolloivat talouden

ylikuumenemista ja reagoivat talouden hyytyessä. Nyt keskuspankit pyrkivät kaikin keinoin kiihdyttämään inflaatiota deflaation pelossa.

Ronkainen kertaa keskuspankkipolitiikan historiallisia lähtökohtia ja muistuttaa, että esimerkiksi 1970-luvulla poliitikot saattoivat painostaa keskuspankkeja vaikkapa laskemaan korkoja vaalien alla ja rahoittamaan budjettilupauksia. Poliitikkojen puuttumista keskuspankkien toimintaan karsastettiin. Nykyisin tilanne on muuttunut. ”Nykyisessä tilanteessa keskuspankit suorastaan rukoilee ja anoo poliitikoilta apua inflaatiotavoitteen saavuttamiseen ja loputtomista kriisitoimista pääsemiseen. Keskuspankeista on oikeastaan tullut oman itsenäisyytensä vankeja.”, Ronkainen summaa.

Euromaat pakottavatkin keskuspankin reagoimaan yksinkertaisesti olemalla tekemättä mitään.

Poliitikkojen apua ei kuitenkaan ole näkynyt. Ronkainen huomauttaa, että euromaat eivät ole tehneet paljoakaan konkreettista Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämiseksi, integraation syventämiseksi tai väestöön ja pankkeihin liittyvien rakenteellisten heikkouksien poistamiseksi. Euromaat pakottavatkin keskuspankin reagoimaan yksinkertaisesti olemalla tekemättä mitään.

Taloustutkijoiden joukossa on kuitenkin kasvava yhteisymmärrys

21

Antti Ronkainen on poliittisen talouden tutkija ja aktiivinen politiikan kommentaattori.

22

siitä, että euroalue tarvitsisi lisää yhteistä finanssipolitiikkaa. Ronkainen viittaa Anna Karismon Ylelle toteuttamaan kyselyyn, jossa asiantuntijoilta kysyttiin tarvitseeko euroalue yhteistä finanssipolitiikkaa. Suurin osa vastanneista kannatti yhteistä finanssipolitiikkaa joko suoraan tai tietyin varauksin.

Vaikka tutkijoiden ja asiantuntijoiden mukaan euroalueen yhteistä finanssipolitiikkaa tarvittaisiin, Ronkaisen muukaan uusien suurien institutionaalisten ratkaisujen sijaan poliitikot tarjoavat identiteettipolitiikkaa ja kulttuurisotimista. Identiteettipolitiikassa poliitikot tarjoavat Ronkaisen mukaan ” maailmankuvallista egobuustausta” sen sijaan, että he puhuisivat historiallisista ongelmista ja niiden ratkaisuista. Kulttuurisotaa Ronkainen ei pidä millään tavalla rakentavana, koska se on niin vahvasti sidoksissa ihmisten maailmankuvaan ja identiteetin ylläpitämiseen.

Läntinen kapitalismi ei kykene enää luomaan taloudellista turvallisuutta.

Keskustelu rahapolitiikasta ja finanssipolitiikasta liittyy olennaisesti nykyisen talousjärjestelmän toimintaan. Syksyn aikana on nähty myös ehkä hiukan yllättävää järjestelmäkritiikkiä. Talousliberaalien näkemysten edistämisestä tunnetussa Financial Times -lehdessä julkaistiin useiden suuryritysten johtajien allekirjoittama kirje, jossa vaadittiin kapitalismin uudistumista.

Ronkaisen mukaan aiheen ympärille syntynyt keskustelu on tärkeää. ”Finanssikriisistä on kymmenen vuotta eikä talous ole mitenkään merkittävästi elpynyt. Se kertoo siitä, että nimenomaan läntiset liberaalit demokratiat ei kykene uudistumaan. Talouskasvua ei tule ja silloin ihmiset kokevat epävarmuutta ja syntyy kaikenlaisia populistia liikkeitä.

Läntinen kapitalismi ei kykene enää luomaan taloudellista turvallisuutta.”

Ronkainen nostaa kapitalismikeskustelun

23

yhteyteen merkittäväksi asiaksi lähitulevaisuuden talouspolitiikan suuret haasteet sekä ratkaisut niihin.

Erityisesti eriarvoisuus, ympäristökysymykset ja nollakasvun tila ovat Ronkaisen mukaan ongelmallisia läntisille liberaaleille demokratioille. Ronkainen näkee valtion aktiivisemman roolin yhtenä ratkaisuna ongelmille ja huomauttaa, että ongelma on myös mahdollinen Japanin viimeisten vuosikymmenten aikana kokemaan kehitykseen luisuminen.

Japani on kehittynyt suhteellisen vakaasti, mutta on kuitenkin äärimmäinen yhteiskunta ja siellä puhutaan esimerkiksi menetetyistä sukupolvista. ”Japanin ymmärtäminen on tässä avain. Paljon puhutaan Kreikan tiestä tai Zimbabwen tiestä tai Venezuelan tiestä, mutta nää on kaikki populismia. Oikee ongelma on Japanin tie ja sen välttäminen. Erityisesti euroalue on Japanin tiellä, mutta myös Yhdysvallat on vaarassa liukua sille.”

Suomen talouspolitiikassa talouden pitkän ajan kasvunäkymät tai järjestelmän toiminta ja niistä keskusteleminen taitavat olla jääneet hieman sivurooliin, kun työmarkkinasyksy ja uuden hallituksen talouspolitiikan suunta ovat vieneet huomion. Ronkaisen mukaan Antti Rinteen hallituksen talouspolitiikan lähtökohdat ovat kiinnostavia verrattuna Juha Sipilän hallituksen lähtökohtiin, koska politiikan tekemisen tapa on muuttunut täysin, mutta tavoite on pysynyt tietyllä tapaa samana. ”Rinteen ja Sipilän hallitusten

24

talouspolitiikkaa yhdistää se, että molemmilla tavoitteena on tasapainoinen budjetti. Rinteen hallituksen talouspolitiikkaa ei enää niinkään ohjaa kestävyysvajearviot, mutta silti perusviritys ja sen tavoite on hyvinkin sama. Työllisyysprosentiksi tavoitellaan 75 ja sen kautta tavoitellaan talouden tasapainoa.”, Ronkainen summaa.

Paljon puhutaan Kreikan tiestä tai Zimbabwen tiestä tai Venezuelan tiestä, mutta nää on kaikki populismia. Oikee ongelma on Japanin tie ja sen välttäminen.

Ronkainen huomauttaa, että tasapainoisen budjetin tavoite on johtanut poliittisesti hassuihin lopputuloksiin. Suomessa on vasemmistolaisin hallitus aikoihin, mutta keskustan vaatimuksesta hallitusohjelman mukaisesti veroja ei koroteta.

Samaan aikaan valtion omaisuutta myydään reippaasti. Toisaalta jos työllisyyttä ei saada kasvatettua toivotulla tavalla, voidaan tehtyjä menolisäyspäätöksiä joutua perumaan.

Ronkaisen mukaan tämä ei sovi sosiaalidemokraateille ja vasemmistoliitolle. Tuloksena voikin olla, että hallituksen vasemmistopuolueet vaativat tällaisessa tilanteessa veropaketin avaamista.

Ronkaisen mukaan työmarkkinoilla erityisesti ammattiyhdistysliike on voimantunnossaan. Vasemmistolainen hallitus ja edelleen mielessä olevat Sipilän hallituksen epämieluiset yhteiskuntasopimukset ja kikyt ovat nostaneet työ-

Antti Ronkaisen mukaan eriarvoisuus, ympäristökysymykset ja nollakasvun tila ovat lähitulevaisuuden talouspolitiikan suuria haasteita.

markkinoiden hulinavalmiutta. Toisaalta työnantajapuolella on Ronkaisen mukaan myös tarve uhkua, mutta ei välttämättä samanlaisia lähtökohtia tavoitteidensa saavuttamiselle.

Ilmeisesti Medialiiton sopimuksen kaataminen johtui nimenomaan siitä, että ne ei halunnu eläkeläisten ratkaisua hyväksyä. Siinä haluttiin jotenkin tälle sopimusyhteiskunnalle näyttää. ”En tuu ikinä uskomaan, että Rinteen hallitus luopuis sopimusjärjestelmästä ja siirtyis paikalliseen sopimiseen. Ja tää postihommahan meni siinä mielessä hassusti, että kaivettiin naftaliinista joku Lauri

Ihalainen ja Lasse Laatunen, joita sopimusyhteiskunnan vastustajat ei halua nähä. Ilmeisesti Medialiiton sopimuksen kaataminen johtui nimenomaan siitä, että ne ei halunnu eläkeläisten ratkaisua hyväksyä. Siinä haluttiin jotenkin tälle sopimusyhteiskunnalle näyttää. Tilanne on uusi, kun on demaripääministeri ja työnantajat haluavat taas lopettamaan keskitetyt palkkaratkaisut.”

Postin kiista ei kuitenkaan loppunut työmarkkinajärjestöjen ratkaisuun vaan yltyi hallituskriisiksi. Viikon sisällä Ronkaisen haastattelusta erosi ensi kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero ja muutamaa päivää myöhemmin pääministeri Rinne hallituksensa kanssa.

25

Ronkainen vastaa sähköpostitse kysymykseen, kuinka Postikriisi johti Rinteen eroon. Hän huomauttaa, että keskustassa on ilmeisesti haluttu siirtää ay-taustainen pääministeri pois sen jälkeen, kun Rinne oli ottanut kantaa työntekijöiden puolesta. ”Työmarkkinatilanne on Postin jälkeenkin erittäin tulehtunut ja ilmeisesti keskustassa pelättiin, että Rinteen hulinavalmius kasvaisi työmarkkinoiden mukana.”

Ronkainen lisää, että hallituspuolueiden, erityisesti sosiaalidemokraattien ja keskustan, välillä näkyy edelleen kaksijakoinen suhtautuminen työmarkkinatilanteeseen. Sdp on työntekijöiden puolella ja keskusta on työnantajien puolella. Tämä voi Ronkaisen mukaan myös johtaa uusiin konflikteihin eduskunnassa, jos keskustan ja demareiden yhteinen suunta alaspäin jatkuu gallupeissa.

Vaikka Ronkainen ihmettelee poliittisen keskustelun sävyjä ja kulttuurisotimista, hän kiittelee tieteellisen keskustelun laatua. Erityisesti tieteiden sisäinen keskustelu on Ronkaisen mukaan hyvää. Toisaalta Ronkainen toivoo enemmän keskustelua myös eri tieteenalojen ja erilaisten menetelmien välille. Hän reflektoi esimerkiksi taloustieteen ja poliittisen taloustieteen välistä eroja huomauttamalla, että siinä missä taloustiede lähtee enemmän matemaattisesta mallintamisesta, lähtee poliittinen taloustiede enemmän esimerkiksi historiallisesta, luokkasuhteisiin ja poliittisiin suhteisiin perustavasta analyysistä. ”Mun mielestä taloustiede ja poliittinen talous voi oppia toisiltaan paljonkin. Tärkeintä on suhtautua kaikkiin uusin ajatuksiin kunnioituksella. Nyt on vaikeat ajat edessä, joihin kellään ei ole mitään patenttiratkaisuja. Vanha konsensus, hegemonia ja järjestys hajoilevat.”

K

26

Antti Ronkaisen kiittelee tieteellistä keskustelua ja toivoo poliittiselta keskustelulta vähemmän kulttuurisotaa.

27

TALOUSTEORIAN KRITIIKISTÄ TEKSTI Hannu Vartiainen

Taloustiede on viime aikoina kohdannut kritiikkiä, jossa muun muassa taloustieteen mallinnusperiaatteita on kyseen-alaistettu. Professori Hannu Vartiainen tarjoaa kiinnostavan näkökulman kritiikkiin ja siihen vastaamiseen talousteorian tavoitteiden avaamisen kautta.

28

” TALOUSTIEDETTÄ ON KUTSUTTU USKONNOKSI, VIHAMIELISEKSI TIETEENALAKSI, JOKA HALUAA VALLOITTAA MUUT TIETEET JA TUHOTA VASTUSTAJANSA.

”

T

aloustieteilijöistä on viime vuosikymmeninä tullut keskeinen yhteiskunnallisia ilmiöitä selittävä professio.

Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – taloustieteeseen on kohdistettu kiihkeää kritiikkiä. Taloustieteen malleja pidetään yksioikoisina, ennusteita huonoina ja politiikkajohtopäätösten ideologisina. Taloustiedettä on kutsuttu uskonnoksi, vihamieliseksi tieteenalaksi joka haluaa valloittaa muut tieteet ja tuhota vastustajansa. Tuore New York Times –kolumnin otsikko kirkuu ”Blame Economists for the Mess We’re In”. Vaihtoehdoksi on tarjottu uutta rahateoriaa MMT (Modern Monery Theory), joka perustuu ”realistisiin oletuksiin”.

Taloustieteen piirissä kritiikki kuitataan usein pinnallisena ja tietämättömyyteen perustuvana. Mallien epärealistisuus tunnustetaan, mutta kuitenkin puolustuspuhe päätyy usein epäselvään mutinaan ja käsien vääntelyyn. Talousteorian tavoitteet

eivät kenties ole kaikille taloustietelijöillekään ihan ilmeisiä.

Lionel Robbinsin mielestä ”taloustiede on tiede joka tutkii ihmisten käyttäytymistä niukkuuden vallitessa”. Steven Landsburg kiteyttää taloustieteen olemuksen väitteeseen “kannustimilla on väliä”. Jacob Vinerin tosi mutta ei välttämättä kovin hyödyllinen määritelmä on ”taloustiede on sitä mitä taloustieteilijät tekevät”.

Omasta mielestäni taloustieteen määräävä piirre ei ole tutkimuskohteemme – talous - vaan se, miten esitämme kysymyksiä. Taloustieteen päätehtävä ei ole kuvata yhteiskunnallista todellisuuttamme vaan sanoa siitä järkeviä. Nämä ovat eri kysymyksiä.

Taloustieteeseen kriittisesti suhtautuvat luokittelevat itsensä usein tieteellisiksi realisteiksi. Heidän mielestään (talous)tieteen tulee kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on. Tässä suhteessa taloustiede tosiaan menestyy heikosti. Mallimme

29

” MALLIEN EPÄREALISTISUUS TUNNUSTETAAN, MUTTA KUITENKIN PUOLUSTUSPUHE PÄÄTYY USEIN EPÄSELVÄÄN MUTINAAN JA KÄSIEN VÄÄNTELYYN.

”

ovat karikatyyrejä, jotka eivät tee oikeutta ikkunasta näkyvälle todellisuudelle. Teorioita ei myöskään voi kunnolla testata sillä ne koostuvat aina monista toisiinsa kytkeytyneistä mallinnuspalikoista eikä niistä keskeisimmistä– esimerkiksi päätöksentekijöiden rationaalisuudesta tai peliteoreettisesta tasapainosta – ole edes periaatteessa kunnollista havaintoaineistoa. Finanssikriisin kaltaiset ennuste-epäonnistumiset vielä ruokkivat käsitystä, että taloustiede on uskon asia. Koska taloustiede johtaa hyvinvointipäätelmiin ja politiikkasuosituksiin, ei mielestäni ole ihme, että kriitikot tulkitsevat talousteorian tarkoitushakuiseiksi ja poliittisesti motivoituneeksi.

Jos haluamme on sanoa järkeviä yhteiskunnasta, pitäisikö mallien sitten kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on? Ei, sillä realismi ja järkevyys ovat usein jopa ristiriitaisia mallinnuksen tavoitteita. Tämä johtuu ennen kaikkea tutkimuksemme luonteesta.

30

Yhteiskunta on tutkimuskohde, joka pakenee tutkijaa. Perustava ongelma on, että me tutkijat olemme osa yhteiskuntaa ja siis osa tutkimuskohdettamme. Se, mitä löydämme vaikuttaa tutkimuskohteeseemme, esimerkiksi ennusteiden muodossa.

Laajemmin, kaikki keskustelu taloudesta vaikuttaa toimijoiden odotuksiin ja siksi myös talouteen. Koska taloustiede on osa yhteiskunnallista keskustelua ja kollektiivista oppimisprosessia, takaisinkytkentöjä ei voi välttää. Niiden takia emme edes periaatteessa voi laatia tutkimuskohteestamme tyhjentävää kuvausta.

Toinen ongelma on, että emme pääse perimmäisen tutkimuskohteemme - ihmisen - pään sisään. Ja vaikka pääsisimmekin, sen sisältö menisi yli ymmärryksemme, olemmehan ihmisiä itsekin. Siksi taloustieteilijän on oletettava jotakin ihmisen käyttäytymisestä eikä hyödyllisin lähtökohta suinkaan ole kohteen tulkitseminen biologiseksi koneeksi, kuten luonnontieteilijä tekisi. Viat-

PÄÄTEHTÄVÄ EI ”OLETALOUSTIETEEN KUVATA YHTEISKUNNALLISTA

” Koska taloustiede on osa

yhteiskunnallista keskustelua ja kollektiivista oppimisprosessia, takaisinkytkentöjä ei voi välttää. niiden takia emme edes periaatteessa voi laatia tutkimuskohteestamme tyhjentävää kuvausta.

”

tomalta tuntuva mutta erittäin substantiaalinen lähtökohtamme on, että ihminen tekee valintoja.

Keskeinen taloudellisen mallin arviointikriteeri ei silloin ole ennustevoima (vaikka se onkin hyve) tai realistisuus vaan se, että malli pistää relevantit yhteiskunnalliset palikat johdonmukaiseen järjestykseen. Teorialla on ennen kaikkea instrumentaalinen rooli. Se auttaa ymmärtämään todellisuutta. Silloin mallin hyvyyden mittari on, miten hyödyllinen se on ajattelun apuvälineenä; paljastaako malli taloudellisia riippuvuussuhteita? Onko malli johdonmukainen ja opettavainen? Voiko mallin avulla tutkia vaihtoehtoisia todellisuuksia, tehdä politiikkaeksperimenttejä?

Taloustieteen mallinnuksen ytimessä on Occamin partaveitsi –periaate, jonka mukaan teorian tulee olla mahdollisimman yksinkertainen.

Tämä ei kuitenkaan juonnu siitä naiivista ajatuksesta, että maailma olisi yksinkertainen paikka vaan siitä, että

”

TODELLISUUTTAMME VAAN SANOA SIITÄ JÄRKEVIÄ.

31

” YKSINKERTAINEN TALOUDELLINEN MALLI AUTTAA NÄKEMÄÄN, MILLAISIA RIIPPUVUUSSUHTEITA TALOUDELLISTEN MUUTTUJIEN VÄLILLÄ ON. YMMÄRRYS ON TALOUSTIETEEN TAVOITE JA MALLINNUS ON SEN METODI.

”

” Olisi intellektuaalisesti

epätyydyttävää ja talouspoliittisesti uhkarohkeaa luottaa taloutta kuvaaviin malleihin, joiden oletusten ja päätelmien välistä vaikutussuhdetta emme ymmärrä.

”

32

me tutkijat olemme yksinkertaisia.

Emme ymmärrä kuin muutamista elementeistä rakentuneita teorioita.

Yksinkertainen taloudellinen malli auttaa näkemään, millaisia riippuvuussuhteita taloudellisten muuttujien välillä on. Ymmärrys on taloustieteen tavoite ja mallinnus on sen metodi.

Tieteenfilosofisesti taloustiede ei siksi niinkään sijoitu osaksi tieteellistä realismia vaan instrumentalismia, jonka mukaan teorian arvoa ei mitata totuudenvastaisuuden vaan selitysvoiman perusteella, tai jopa pragmatismia, jonka mukaan uskomukset pätevöityvät tosiksi tai epätosiksi sen perusteella, kuinka hyödyllisiksi ne osoittautuvat tutkimuksessa.

Malliesimerkki taloustieteen pragmaattisesta lähestymistavasta on, miten mallinnamme ihmisen - hän on vapaan tahdon omaava ja rationaalinen. Oletuksen tavoitteena ei ole kuvata tyhjentävästi inhimillistä käyttäytymistä vaan tehdä yksilön päätöksenteosta ymmärrettävää.

Meillä kaikillahan on ensikäden kokemusta vaihtoehtojen arvioimisesta, pistämisestä paremmuusjärjestykseen ja päätöksenteosta. Voimme empatioitua rationaalisen päätöksentekijään. Samalla rationaalisuusolettama operationalisoi ajatuksen, että ihmiset reagoivat kannustimiin.

Tämä yksinkertainen taipumus auttaa jäsentämään mitä esimerkiksi sääntelyllä voidaan tai ei voida saada aikaiseksi.

MMT on hyvä esimerkki vastakkaisesta mallinnuspyrkimyksestä.

MMT:n advokaattorien mielestä perinteinen makrotaloustiede kuvaa puutteellisesti ja epärealistisesti rahatalouden toimintaa. Heidän katsannossaan kyky luoda rahaa on tärkeä keskuspankin ja rahoitusmarkkinoiden ominaisuus, joka vaikuttaa sekä taloudellisiin valtasuhteisiin että kestävyysvajeiden sitovuuteen. MMT:n argumentaatio nojaa markkinoiden tehottomuuteen ja taloudenpitäjien puutteelliseen kykyyn tehdä valintoja.

MMT:n kritiikki on oikeutettua siinä mielessä, että perinteinen rationaalisiin odotuksiin perustuva makromalli sivuuttaa monet rahan luontiin liittyvät mekanismit. Riippuu katsantokannasta, onko tällä mallinnuspuutteella merkitystä. Tieteelliseen realismiin sitoutuneen mielestä ilmeisesti on. Taloustieteilijää tulokulma ihmetyttää.

Perinteisen taloustieteelliseen mallinnuksen kannalta MMT:n ansiot ovat epäselviä. Tämä johtuu MMT-mallien epäselvyydestä ja puutteellisuudesta kurinalaisuudesta. Rationaalisista odotuksista luopuminen tekee malleista dynaamisesti epäjohdonmukaisia ja mahdollistaa sopivilla ”normeja” koskevilla oletuksilla lähes minkä tahansa lopputuleman. Lisäksi monimutkaisten MMT-mallien mekanismien ymmärtäminen on perin vaikeaa. Niiden komponentit vaikuttavat usein redundanteilta tai hyödyttömiltä. Mitkä mallin piirteet ovat keskeisiä ja mitkä ajavat tuloksia? Mitä tapahtuu jos

33

keskeiset oletukset eivät olekaan voimassa, esimerkiksi taloudenpitäjät ennakoivat keskuspankin liikkeet tai edes oppivat niitä?

Olisi intellektuaalisesti epätyydyttävää ja talouspoliittisesti uhkarohkeaa luottaa taloutta kuvaaviin malleihin, joiden oletusten ja päätelmien välistä vaikutussuhdetta emme ymmärrä. Vielä epämukavampaa olisi nojata tieteellisiin auktoriteetteihin, joiden näkemyksiä ei voi kyseenalaistaa, koska konepellin alle ei näe.

Taloustieteen eetos on päinvastainen. Talousteoria pyrkii kurinalaisuuteen ja läpinäkyvyyteen, ja jokaista argumenttia arvioidaan sen sisällön eikä sen esittäjän kautta.

Mallien arvoa mitataan niiden hyödyllisyyden kautta. Ja hyödyllisyyttä arvioidaan sen perusteella, auttaako malli oivaltamaan jotakin uutta yhteiskunnallisesta todellisuudesta, ei sen perusteella kuvaako malli mah-

34

”

on ennen kaikkea ” Taloustiede intellektuaalinen projekti!

dollisimman tarkoin ikkunasta näkyvää todellisuutta tai sen perusteella, tuottaako malli lukijan kannalta mieluisia politiikkasuosituksia. Kurinalaisuus ja läpinäkyvyys myös varmistavat sen, että keskustelun osapuolilla on jaettu käsitys siitä mistä puhutaan. (Mikä ei ole vähäpätöinen saavutus yhteiskuntatieteissä!)

Talousteorian keskeinen hienous on kuitenkin siinä, että se tekee näkymättämästä näkyvää ja luo rakennetta sinne, missä vallitsee kaaos.

Taloustiede on ennen kaikkea intellektuaalinen projekti! K Kirjoittaja on mikrotalousteorian professori Helsingin yliopistossa.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Tiemme taloustieteilijöiksi -kirjassa.

KUVIOIDEN MUOKKAAMINEN ÄRRÄSSÄ plot2 TEKSTI Tuomas Markkula

g g e s a c

Mainio työväline kuvioiden piirtämiseen on R-ohjelmiston ggplot2 -paketti. Paketilla tehtyjen kuvioiden etu on erityisesti monipuolisuus ja muokattavuus.

36

V

uoden viimeisessä ärräkornerissa tutustutaan kuvioiden piirtämiseen ggplot2-paketin avulla. Kyseinen paketti on jälleen Haldey Wickhamin kehittämä ja osa Tidyverseä, ja sillä voi käytännössä korvata R:n omat kuvaajien piirtämiseen tarkoitetut funktiot. ggplot2:n sisäinen logiikka, “grammar of graphics”, perustuu Leiland Wilkinsonin samannimiseen kirjaan. Ajatus on luoda ensin graafille pohja, jonka jälkeen pohjan päälle lisätään erilaisia kerroksia. Ne sisältävät tiedon siitä millaisen kuvan ohjelmoija haluaa luoda. ggplot2:n ensimmäinen rakennuspalikka on funktio ggplot(), jolle yleensä annetaan argumenteiksi vähintään kuvattava data.

Käytän esimerkeissä ggplot2-pakettiin kuuluvaa mpg-dataa,

joka sisältää kiinnostavia tietoja erilaisten autojen bensankulutuksesta. Yksinään ggplot(data = mpg) printtaa tyhjän kuvan, sillä ggplotille pitää kertoa vielä miten käyttäjä haluaa aineistoa kuvata. Tämä tehdään erilaisilla geom_x() funktioilla, jossa x:n tilalle laitetaan kuvaajan tyyppi, esimerkiksi geom_point() tai geom_histogram(). Vielä tarvitaan ns. aesthetic mapping eli data, joita haluamme kuvata erilaisilla geomeilla.

Seuraava koodi piirtää scatterplotin, jossa displ on auton moottorin koko ja hwy on polttoainetehokkuus moottoritiellä.

37

aes() funktio kertoo että haluamme piirtää pisteet niin että x-akselilla on displ ja y-akselilla hwy. Tämän funktion voi määritellä myös ggplot():n sisällä, jolloin kaikki kuvaan lisätyt geomit piirretään käyttäen näitä x:lle ja y:lle annettuja arvoja.

Mielestäni yksi kätevimmistä ggplot:n ominaisuuksista on mahdollisuus määrittää joku kolmas datan sarake, jonka mukaan piirretyt havainnot ryhmitellään. Tämä onnistuu tosin vain, jos data on siistis-

38

sä muodossa. Ryhmittelyn voi tehdä käyttämällä esimerkiksi värejä tai erilaisia muotoja. Värejä käyttäessä tulee huomioida värisokeat ja olla käyttämättä erityisesti punaista ja vihreää samassa kuvassa. Erilaisia väripaletteja on tarjolla lukuisia ja niiden käyttö on helppoa.

Alla aes():n sisällä määritellyt color ja shape käskevät ggplotia luokittelemaan pisteet värein ja muodoin, sen mukaan ovatko autot etu-, taka- vai nelivetoisia.

ggplotin selkein etu perus R:ään verrattuna on kuvioiden helppo ja lähes rajaton muokattavuus. Muokkaaminen tapahtuu seuraavasti. Ensin määritellään perusosa eli jo tuttu ggplot(data = mpg) ja talletetaan sen muuttujaan, tässä tapauksessa

gg_base-nimiseen. Toisessa vaiheessa kuvioita muokataan lisäämällä geomeita ja muita härpäkkeitä gg_ base-objektin päälle. Härpäkkeet vastaavat käytännössä jutun alussa mainittuja kerroksia ja niitä käytetään seuraavaan tapaan.

39

40

” TÄSSÄ ARTIKKELISSA MAINITTUJEN

OMINAISUUKSIEN LISÄKSI GGPLOTILLA VOI TEHDÄ LÄHES MITÄ VAIN KARTOISTA INTERAKTIIVISIIN GRAAFEIHIN.

”

Myös tämän härpäkkeillä varustetun ggplot-objetin voi tallentaa erilliseen muuttujaan. Tämä on kätevää tehtäessä useita hiukan erilaisia kuvia. Se myös vähentää koodin toisteisuutta. Härpäkkeitä lisäämällä kuviota on siis helppo muokata.

Ohjeita erilaisten kuvioiden tekoon löytyy joko googlaamalla tai ggplotin Cheat Sheetistä. ggplotin toinen vahvuus verrattuna R:n omiin funktioihin on, että se tarjoaa yhdenmukaisen syntaksin mitä erilaisimpien kuvien luomiseen. R:n omia funktioita käyttäessä jokaiselle kuviotyypille kuten historgrammille tai boxplotille on omat funktionsa.

Eli kun toteat: ”äh, eihän tätä kannata histogrammilla kuvata vaan boxplotilla”, joudut koodaamaan koko syntaksin uudestaan. ggplotin tapauksessa kuviotyypin vaihto on-

nistuu helposti valitsemalla erilaisen geomin. Härpäkkeitä ei välttämättä tarvitse muokata laisinkaan.

Lisäksi ggplotin tuottamat kuvioit ovat oletusasetuksilla, jonkin verran hienompia kuin perus R:n graafit.

Kummankin peruskuvioiden kanssa joutuu kuitenkin tekemään melkoisesti töitä ennen kuin kuviot ovat julkaisukelpoisia.

Tässä artikkelissa mainittujen ominaisuuksien lisäksi ggplotilla voi tehdä lähes mitä vain kartoista interaktiivisiin graafeihin. Hyviä lähteitä kiinnostuneelle ovat edellä vinkatun Cheat Sheetin lisäksi edellisissäkin kornereissa mainittu Garrett Grolemundin ja Hadley Wickhamin kirjoittama R for Data Science -kirja.

Lisäksi internetistä löytyy lähes rajaton määrä ggplottiin liittyvää materiaalia. K

41

KULTTUURI

Terveisiä tulojakauman huipulta TEKSTI Ossi Tahvonen

Runsasta kalabaliikkia herättäneessä Huipputuloiset -kirjassa Suomen raharikkaat esimerkiksi ihmettelevät, miksei yliopistoissa tehdä mitään hyödyllistä ja miksi vaaleja järjestetään jatkuvasti.

42

A

nu Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset (Vastapaino, 2019) on kiehtova tutkielma ääririkkaiden maailmaan ja ajatuksiin. Teos sai jo ennen ilmestymistään Helsingin Sanomien artikkelin (HS 1.9.) seurauksena runsaasti huomiota, eikä aivan syyttä. Tutkimuksen sisältö on ajatuksia herättävää ja jopa kylmäävää.

Kvalitatiivisessa tutkimuksessa on haastateltu anonyymisti otosta Suomen rikkaimmasta promillesta (tulojen, ei varallisuuden perusteella mitattuna). Otos sisältää lähinnä omaisuuden perijöitä, ammattiyritysjohtajia ja yrittäjiä. Teoksen lupauksena on paljastaa mitä huipputuloisin promille ajattelee ja miten heidän ajatuksensa vaikuttavat yhteiskuntaan ja politiikkaan. Tätä kirjoittajat toteuttavatkin ansiokkaasti.

On hämmästyttävää, miten avoimesti huipputuloiset kertovat haastatteluissa ajatuksistaan ja mielipiteistään. Perijät kuvaavat asemaansa suvun ikiaikaisten aarteiden vartijoina ja yritysjohtajat hämmästelevät työttömiä paapovan hyvinvointiyhteiskunnan raunioittamaa Suomea. Monetkaan rikkaat eivät pidä itseään etuoikeutettuina, vaan tulojen koetaan kautta linjan olevan kovan työn ansiota. Ajoittain puheenvuoroista paistava täydellinen empatian puute oli ainakin allekirjoittaneelle yllätys. Tarinat ovat paikoin absurdiudessaan huvittavia.

Toki joukosta löytyy monenlaisia mielipiteitä, ja suuri osa tuntuu osallistuvan mielellään hyvinvointivaltion rahoittamiseen. Osansa joidenkin huipputuloisten kritiikistä saavat

myös Elinkeinoelämän Keskusliitto, joka pitäisi korvata Perheyritysten Liitolla, ja poliitikot jotka eivät kansan ja demokratian pelossa uskalla tehdä Suomelle oikeita päätöksiä. Kiehtovasti erityisesti yrittäjiä ei politiikka tunnu samalla tavalla kiinnostavan, ja he pyrkivät vaikuttamaan perinteisten etujärjestöjen ulkopuolella. Monissa puheenvuoroissa valtionhallintoa, yliopistoja ja virkamiehiä pidetään tehottomina ja tehokkaampaa, yritysmäisempää hallintomallia tunnutaan kaivattavan.

Teos herätti ilmestyttyään jonkin verran kritiikkiä, osa paremmin perusteltua kuin osa, ja esimerkiksi sen edustavuutta ja puolueettomuutta epäiltiin. Kvalitatiivisen tutkimuksen arviointiin tietotaitoni eivät oli riittäviä, ja pitäydyn siitä siis tässäkin tekstissä. Teos on kuitenkin vertaisarvioitu ja saanut paljon kehuja eri tahoilta, joten menetelmäpuoli lienee kunnossa. Taloustieteilijän lohduksi teos sisältää myös tilastollista tietoa rikkaimmasta promillesta erilaisten graafien ja taulukoiden muodossa. Teksti on ymmärrettävää ja sujuvaa luettavaa jopa matemaattisiin kaavoihin kangistuneelle taloustieteen opiskelijalle. Kirjoittajien ääni kuuluu teoksessa ja runsaasti pohditaan esimerkiksi kulttuurin ja uskonnon, tietynlaisen protestanttisen suhtautumisen työhön, vaikutusta huipputuloisten asenteisiin.

Taloustiede mainitaan useassa kohdassa esimerkiksi Pääoma 2000-luvulla -teoksestaan tunnetun Pikettyn ajatusten mukaan tuomisen muodossa. Näihin ajatuksiin on esimerkiksi Heikki Pursiainen kohdistanut asiantuntevampaa kritiikkiä Mustread-artikkelissaan. Olen varma, että taloustieteellä on aiheen tutkimukseen runsaasti annettavaa. Itse koin talouden kehityskulkujen analyysin jääneen hieman ohueksi, mutta toisaalta se ei lienekään kirjan koko tarkoitus tai kirjoittajien erityisalaa. Ajatuksia herättelevä teos joka tapauksessa on ja sitä voi suositella kaikille aiheesta vähääkään kiinnostuneille. K

43

Talouspolitiikan muutos JA eriarvoisuus TEKSTI Tom-Henrik Sirviö

Matti Tuomala esittelee uudessa kirjassaan laajasti taloudellisen eriarvoisuuden käsitteitä ja tarkastelee sen muutoksia Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan erityinen anti taitaa kuitenkin olla uusien talouspoliittisten ideoiden hahmotteleminen ja niiden tuominen julkiseen keskusteluun.

T

44

ampereen yliopiston taloustieteen pitkäaikainen professori Matti Tuomala julkaisi alkusyksystä erityisesti eriarvoisuutta, talouspolitiikkaa ja niiden suhdetta käsittelevän kirjan Markkinat, valtio ja eriarvoisuus (Vastapaino, 2019). Kirja asettuu suomalaisen taloudellista eriarvoisuutta koskevan keskustelun vastavirtaan korostamalla kansainvälisesti matalan taloudellisen eriarvoisuuden sijaan taloudellisen eriarvoisuuden kasvua ja yhdistämällä talousteoreettisiin ja empiirisiin näkökulmiin laajan talouspoliittisten ja yhteiskuntafilosofisten näkökulmien kokonaisuuden.

Kirja jakaantuu kuuteen lukuun.

Aluksi Tuomala käsittelee taloudellisen eriarvoisuuden mittareita ja niiden toimintaa sekä esittelee empiirisiä tutkimuksia taloudellisen eriarvoisuuden muutoksesta Suomesta. Kirjan loppuosan voisi oikeastaan tiivistää käsittelevän hyvinvointivaltiota ja sen tulevaisuutta eri näkökulmista. Osansa saavat

niin taloudellisen eriarvoisuuden kasvun seuraukset kuin perusturvan tulevaisuus. Oma lukunsa on omistettu veropolitiikan ja verojärjestelmän historiallisten muutoksen esittelyyn ja niiden tulevaisuuden hahmottelemiseen.

Tuomalan kirja perustuu laajaan tutkimuskirjallisuuden tuntemukseen ja hyödyntämiseen ja on otteeltaan populaari. Vaikka osassa kirjaa käsitellään esimerkiksi erilaisten tuloeromittojen toimintaa teknisesti, pystyy kirjaa lukemaan myös vapaammin. Tässä mielessä Markkinat, valtio ja eriarvoisuus asettuu Suomessa viime aikoina kenties vähemmän nähtyyn kategoriaan.

Tuomalan kirja kuuluu tutkimukseen perustuviin kirjoihin, joilla on myös selkeä progressiivinen yhteiskunnallinen tehtävä.

2010-luvulla tällaisten kirjojen lähtökohtana on usein ollut vastata juuri eriarvoisuuden kasvuun taloustieteen ja talouspolitiikan tarjoamilla välineillä. Taloustieteessä taloudellista

eriarvoisuutta koskevaa tutkimusta on tehty pitkään, mutta viimeistään Thomas Pikettyn kuluvan vuosikymmenen alkupuolella ilmestynyt Pääoma 2000-luvulla popularisoi taloudellista eriarvoisuutta koskevan keskustelun.

Pikettyn kirjan jälkeen aiheen tutkimus on entisestään laajentunut ja saanut uusia ulottuvuuksia esimerkiksi Gabriel Zucmanin verovälttelyä koskevista tutkimuksista ja laajemmasta verovälttelyä ja veroparatiiseja koskevasta tutkimushaarasta.

Tuomalan kirja vaikuttaakin hieman suomalaiselta versiolta taloudellista eriarvoisuutta normatiivisesta näkökulmasta peilaavasta kirjallisuudesta.

Erityisesti Tuomalan kirjasta tulee mieleen hänen itsensäkin siteeraama talousnobelisti Joseph Stiglitzin teos The Price of Inequality vuodelta 2012.

Yhteiskunnalliseen ympäristöön ja taloudellista eriarvoisuudesta käytävän keskustelun laajuuteen nähden ei ole yllättävää, että Suomessakin nähtiin näitä aihepiirejä käsittelevä teos ennen vuosikymmenen loppua.

Tuomalan kirja on herättänyt laajaa keskustelua kuluneen syksyn aikana.

Professori Roope Uusitalo huomautti Akateemiseen talousblogiin kirjoittamassa artikkelissaan erityisesti siitä, ettei Tuomala mainosta kuin yhden sivulauseen verran Suomessa 1990-luvun alussa olleita maailman pienimpiä tuloeroja. Professori Jukka Pirttilä toteaa Tuomalan teoksen olevan juuri tietoteoksen ja vasemmistolaisen talouspo-

liittisen ohjelman yhdistelmä. Pirttilä huomauttaa myös erityisesti Twitter -keskusteluissa pyörineistä huomioista, joiden mukaan Tuomala on saattanut valikoida kirjan lähteisiin päätyneen tutkimuksen tukemaan argumenttejaan.

Huomiot Tuomalan kirjan mahdollisesta valikoivasta otteesta ovat kiinnostavia ja herättävät pohdinnan kirjan tieteellisyyden ja poliittisuuden välisestä tasapainosta. Toisaalta tutkimukseen liittyy vaatimus tasapainoisuudesta ja teoksella on myös Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan vertaisarvioinnista kertova merkki. Toisaalta ottaen huomioon kirjan populaarin ja yhteiskunnallisen luonteen tuntuu ymmärrettävältä, että se esittelee ja asettuu kokonaisuutena tukemaan argumenttiensa mukaisia näkökulmia.

Tasapainon ja kirjan yhteiskunnallisen tehtävän välillä tasapainoilu lienee haastavaa. Toisaalta herää kysymys, josko Suomessa tarvittaisiin enemmänkin juuri tämänkaltaista tai tällaisista lähtökohdista nousevaa talouskeskustelua.

Tarkoitan nimenomaan laajasti talouspoliittisia aihepiirejä käsitteleviä kirjoja. Formaattina kirja tarjoaa yhteiskunnan talouspoliittista tulevaisuutta ja sen haasteita peilaavaan keskusteluun hyvän formaatin. Twitter-keskustelut ovat tarpeellisia, mutta taitavat kannustaa provosointiin ja provosoitumiseen.

Lehdissäkin tila on rajallinen. Lisää taloustieteeseen perustuvaa talouspoliittista kirjallisuutta Suomeen! K

45

MATIKKAPÄHKINÄ

Matti on kuullut Maijalta, että Pink Floydin kappale Empty Spaces sisältää salaisen viestin, jos se soitetaan takaperin.

Matti ei kuitenkaan usko tätä ennen kuin saa kokeilla itse.

Niinpä hän päättää laittaa 2 minuuttia 7 sekuntia kestävän kappaleen soimaan takaperin.

40 sekunnin takaperinkuuntelun jälkeen hän kuulee miesäänen aloittavan: ”Hello, Luka…”.

Salaviesti kestää 15 sekunnin ajan.

Matti pysäyttää ääniraidan, ja kelaa takaisin 15 sekuntia.

Sen jälkeen hän kuuntelee piiloviestin uudelleen ja jatkaa kuuntelua kappaleen loppuun.

Kauanko kestää kuunnella Empty Spaces takaperin?

46

MUISTOJA

Jokainen vähänkin järjissään oleva kansalainen on järkyttynyt ja hädissään.

– Käpy 1/1990

Järki on nyt in ja usko on out.

– Kapitaali 5/1995

Totuus on tylsää.

– Kapitaali 2/1996

47

KAPITAALI ON VÄHÄN NIIN KUIN IMAGE JA KANSANTALOUDELLINEN AIKAKAUSKIRJA SAISIVAT LAPSEN.