Issuu

Kapitaali 3/2018

Sisällysluettelo

Julkaisija

Pääkirjoitus

Päätoimittaja

Puheenjohtajan palsta

Toimittajat

5 Richard H. Thalerin henkilökuva

KTTO ry

Elina Aavila Kalle Karppanen

Kasperi Kuuskoski Vili Vanhala Hanna Sandell Tuomas Hallamaa

10 Sisällissota 100 vuotta metodologisen nationalismin ongelmia 13 Kommarikorneri

Taitto

Elina Aavila Kalle Karppanen Vili Vanhala

Kansikuva

Veikko Somerpuro

Takakansikuva

Keskiaukeamakuvakuvat fuksit

Painopaikka Picaset Oy

Painos 80 kpl

Kapitaali saa HYY:n järjestölehtitukea.

Pääkirjoitus Jälleen on syksy tullut ja kesä jäänyt taaksemme. Kesän helteet ja auringon paiste vaihtuvat syksyn pilviin ja vesisateeseen. Opiskelijat peruskoulusta yliopistoon jättävät taakseen kesän uimarannat korvaten ne luokilla ja luentosaleilla. Ja kohta tulee vuoden ensimmäinen tenttiviikko muistuttamaan meitä syksyn mahdista. Syksyllä on yleensä melko negatiivinen konnotaatio. Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää. Kuka ei mieluummin nauttisi auringon valosta ja lämmöstä syksyn vesisateiden sijaan? Jopa koulutuksemme on opettanut meidät inhoamaan syksyä: peruskoulusta asti se on merkinnyt kesä loman loppua ja paluuta tunkkaiseen luokkahuoneeseen. Mutta ehkä meidän tulisi muuttaa asennettamme. Sisältäähän syksy myös paljon positiivisia asioita. Enkä puhu ainoastaan siitä, että ahkerina opiskelijoina mehän iloitsemme opiskelun jatkumista. Ruska muuttaa luonnon värikkääksi taideteoksi. Opiskelun alkaminen merkitsee myös uusia juhlia ja sitsejä. Kun muistaa kaikki positiiviset asiat syksystä ei kesän loppu vaikuta enää niin surulliselta tapahtumalla. Erityisesti jos huomioi sen, että monille kesä merkitsee loman sijaan kesätöitä. Älkäämme siis surko kesän loppua, vaan juhlikaamme syksyä ja sen tuomia juhlia ja tenttejä. Laulakaamme siis ”Singin’g in the Rain” vesisateessa ja nauttikaamme elämästämme. PS: Kapitaali etsii aina uusia toimittajia, taittajia, kuvaajia tai vaikkapa juttuideoita. Jos haluat osallistua lehden tekoon tai avautua murheistasi, ota yhteyttä päätoimittajiin kalle.karppanen@helsinki.fi ja elina.aavila@gmail.com!

Puheenjohtajan palsta

yksy on lähtenyt kovaa vauhtia käyntiin. Fuksitapahtumista on selvitty ja hallitus voi hetkeksi huokaista. Vuoden ensimmäinen tenttiviikko on vielä edessäpäin ja myös taloustieteen uuden huippuyksikön GSE:n avajaiset. KTTO:n omia tapahtumia luonnollisesti riittää runsaasti myös muille syksyn kuukausille. Loppusyksystä odotan eniten jännityksellä ainejärjestömme 59. vuosijuhlia, joista on tulossa unohtumattomat ravintola Sipulin tunnelmallisessa talvipuutarhassa. Sali täydeltä KTTO:laisia ja muita vieraita, lukuisia puheita, hyvää ruokaa sekä juomaa. Illan kruunaa villit jatkot Medialaisten seurassa Teatteri Forumissa unohtamatta tietenkään seuraavan päivän oloja parantavaa Silliaamiaista. Onko mitään parempaa? En usko. Marraskuun lopussa lauantaina 24.11 koittaa Uudella Ylioppilastalolla toinen hiuksia nostattava spektaakkeli. KTTO:lle valitaan uusi hallitus vuodelle 2019. Haluan kannustaa kaikkia, niin vanhempia kuin myös fukseja, hakemaan hallitukseen. Se on eittämättä paras paikka tutustua myös muiden vuoden opiskelijoihin, saada toinen toistaan parempia muistoja sekä kerryttää ainutlaatuista kokemusta järjestötoiminnasta. Monelle hallituspestien sisältö voi olla vielä mysteeri ja niistä voi allekirjoittaneelta sekä muilta hallituksen jäseniltä tulla rohkeasti kysymään kasvotusten tai esim. sähköpostilla. Epäröivien onneksi hallitus järjestää perinteisen hallituskähminnän ennen itse vaalikokousta, jossa esitellään virallisemmin eri hallitusvirkoja pääpiirteittäin. Pidetään fiilis loppu vuodenkin ajan korkealla. Rauhaa ja rakkautta jne. KTTO:n hallituksen puolesta,

Hanna Sandell

Richard H. Thaler Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi myönnettiin vuonna 2017 yhdysvaltalaiselle Richard Thalerille tämän työstä käyttäytymistaloustieteen parissa. Thaler on käyttäytymistaloustieteen alan luojia ja merkittävimpiä työstäjiä yhdessä jo aiemmin Nobel-palkitun Daniel Kahnemanin kanssa. Hänet tunnetaan myös menestyksekkäistä ja yleistajuisista käyttäytymistaloustiedettä valottavista kirjoistaan Nudge ja Misbehaving. Palkinto saikin runsaasti mediahuomiota ja herätti keskustelua taloustieteen rationaalisuusoletuksesta sekä sen pätevyydestä niin puolesta kuin vastaan, väärinymmärryksiltäkään välttymättä. Thaler syntyi 12. syyskuuta 1945 East Orangen kaupungissa New Jerseyssä. Hän aloitti opintonsa psykologialla Case Western Reserve Universityssä, mutta valitsi kuitenkin pääaineekseen taloustieteen parempien työllisyysnäkymien toivossa. Thaler valmistui kandidaatiksi vuonna 1967 ja jatkoi opintojaan University of Rochesterissa. Hän väitteli vuonna 1974 aiheesta The Value of Saving A Life: A Market Estimate ja jatkoi sen jälkeen professorina samaisessa yliopistossa. Jo uransa alussa Thaler kyseenalaisti perinteistä talousteoriaa havaitessaan ympäröivässä maailmassa useita esimerkkejä sen kanssa ristiriidassa olevasta käyttäytymisestä. Nämä ajatukset realisoituivat teorioiksi vuosina 1977–78, jolloin Thaler työskenteli Stanfordin yliopistossa päätöksentekoa tutkivien psykologien Kahnemanin ja Amos Tverskyn kanssa.

Vuonna 1978 Thaler siirtyi Cornellin yliopistoon. Aiemman yhteistyön pohjalta hän julkaisi vuonna 1980 artikkelin Toward a Positive Theory of Consumer Choice. Artikkelissa Thaler esittää esimerkkejä perinteisen odotetun hyödyn teorian kanssa ristiriidassa olevasta käyttäytymisestä, ja selittää niitä sen sijaan Kahnemanin ja Tverskyn prospektiteorian avulla. Prospektiteorian mukaan toimijoiden valinnat perustuvat enemmänkin voittojen ja häviöiden suuruuksiin, kuin varsinaiseen todennäköisyyksin painotettuun lopputulokseen. Käyttäytymistaloustieteen peruskäsitteistä esimerkiksi omistusvaikutus – taipumus arvottaa omistamiaan asioita korkeammalle kuin identtisiä muiden omistamia asioita – ja uponneiden kustannusten harha pohjautuvat tähän artikkeliin. Sen onkin sanottu olleen ensimmäinen varsinainen käyttäytymistaloustieteellinen julkaisu. Thaler jatkoi käyttäytymisen tutkimista läpi 80- ja 90-lukujen. Vuonna 1981 hän julkaisi yhdessä Hersh Shefrinin kanssa artikkelin itsekontrollin vaikutuksesta taloudelliseen käyttäytymiseen. Heidän esittelemänsä planner-doer-malli jakaa yksilön vain välitöntä hyötyä tavoittelevaan toimijaan ja koko elämänkaaren kattavaa hyötyä tarkastelevaan suunnittelijaan. Toimijan mielijohteiden rajoittaminen ja elämänmittaisen hyödyn maksimointi vaatii itsekontrollia, joka taas vaatii yksilöltä voimavaroja ja aikaa. Samankaltaisia duaalisia malleja on sittemmin käytetty myös psykologian tutkimuksessa.

Vuonna Thaler 1985 julkaisi teoriansa mielen tileistä. Sen mukaan ihmiset jakavat varansa mielessään useammille tileille, joista kukin liittyy tietyntyyppiseen kulutukseen. Siispä vaikka todellisuudessa kaikki rahat olisivat yhtä likvidejä, mielessä on erilliset budjetit vaikkapa juokseville menoille ja matkakassalle. Jos juoksevien menojen ”tililtä” loppuvat rahat, saattaa yksilö olla haluton ottamaan rahaa matkakassasta ja ottaa mieluummin kalliimman korkeakorkoisen luoton. Tällainen toiminta on epärationaalista ja tulee kalliiksi, mutta yksilölle jää tunne koskemattomasta matkakassasta. Esimerkkinä näiden käyttäytymisen teorioiden soveltamisesta varsinaiseen taloudelliseen mallintamiseen mainittakoon Shefrinin ja Thalerin vuonna 1988 esittelemä käyttäytymistaloustieteellinen kulutuksen elinkaarimalli, jossa yksilön käyttäytymistä säätelevät kolme mielen tiliä sekä niiden hallitsemiseen vaadittava itsekontrolli. Laajempaan huomioon Thaler tuli hänen vuosina 1987–1990 Journal of Economic Perspectives -julkaisuun kirjoittamansa sarjan Anomalies ansiosta. Jokaisessa osassa Thaler esitti jonkun perinteisen mikrotalousteorian kanssa ristiriitaisen mutta säännönmukaisen käyttäytymistilanteen sekä siihen liittyvää pohdintaa. Artikkeleista tuli nopeasti ekonomistien kahvipöytäkeskusteluiden vakioaiheita, ja Kahnemanin sanoin Anomalies varsinaisesti käynnisti käyttäytymistaloustieteen tieteenalana. Thalerin ajatukset eivät kuitenkaan herättäneet innostusta aivan kaikkialla ekonomistikunnassa. Muun muassa vuoden 1990 talousnobelisti Merton Miller kritisoi Thalerin ajatuksia irrelevantteina sekä ”liian kiinnostavina”, vieden huomiota kenties vähemmän jännittävistä mutta Millerin mielestä oikeasti tärkeistä

kysymyksistä. Nykyiseen professuuriinsa Chicagon yliopiston Center for Decision Researchin johtajana Thaler siirtyi vuonna 1995. Vuonna 2003 hän julkaisi yhdessä oikeustieteilijä Cass Sunsteinin kanssa artikkelin Libertarian Paternalism, jossa käyttäytymistaloustieteellisiä teorioita sovellettiin käytäntöön. Sen keskeinen ajatus oli, että julkisen vallan on mahdollista vaikuttaa käyttäytymiseen rajoittamatta yksilönvapautta. Yleinen esimerkki tästä on julkisen vallan asettama oletusarvo, vaikkapa tuloista säästämiseen menevä prosentti, jota yksilöt voivat halutessaan vapaasti muuttaa. Asetetusta arvosta riippumatta yksilöt eivät tyypillisesti tee muutosta, mahdollistaen säästämisen kasvattamisen oletusarvoa nostamalla. Artikkelissa Thaler ja Sunstein esittävät myös, että libertaarinen paternalismi ei ole ainoastaan mahdollinen väline, vaan myös julkisen vallan moraalinen velvollisuus. Julkinen valta tekee joka tapauksessa jonkinnäköisiä valintoja esimerkiksi juuri oletusarvoista, joten eikö valinnan tulisi olla aina sellainen joka kannustaa yksilöitä parempiin päätöksiin? Varsinaisen akateemisen työnsä lisäksi Thaler on kirjoittanut kirjoja, joista viimeisimmät ovat suunnattu myös suurelle yleisölle. Vuonna 2008 julkaistu Sunsteinin kanssa kirjoitettu Nudge tarjoaa esittelyä käyttäytymistaloustieteestä ja libertaarisesta paternalismista sekä käytännön esimerkkejä niihin liittyen. Vuonna 2015 julkaistu Misbehaving taas kertoo käyttäytymistaloustieteen synnystä ja jokseenkin kuoppaisesta tiestä taloustieteen valtavirtaan sekä Thalerin omista kokemuksista siihen liittyen. Molemmat ovat varsin

suositeltavaa lukemistoa aiheesta kiinnostuneille. Thaler on myös kirjoittanut kolumneja New York Timesiin sekä ollut perustamassa toiminnassaan käyttäytymistaloustieteen rahoituksen sovelluksia hyödyntävää varainhoitoyritystä. Thalerin aloittaessa uransa taloustieteen metodologia oli hyvin vankasti rationaalisuusoletukseen nojaavaa. Kritiikkiä ja vaihtoehtoisia ajatuksia oli toki esitetty vaikkapa norjalaisen Thorstein Veblenin joutilaisuusluokkateorian muodossa, mutta niillä ei ollut tarjota tyydyttävää vaihtoehtoa rationaalisuusoletuksen mahdollistamille johdonmukaisille malleille.

Epärationaalisuudella ei myöskään katsottu kilpailullisten markkinoiden oloissa olevan niin merkittävää vaikutusta, että näitä johtopäätöksiä olisi syytä kyseenalaistaa. Thalerin työssä merkittävää onkin sen osoittaminen, että epärationaalista käyttäytymistä paitsi esiintyy, se on myös jatkuvaa ja säännönmukaista ja siten mallinnettavissa. Myös käyttäytymistaloustieteen lipuminen taloustieteen valtavirtaan on suuresti Thalerin ansiota. Hänen kärsivällisyytensä sekä tapansa esittää teoriansa rationaalisten mallien täydentäjinä eikä korvaajina mahdollisti toisinaan hieman muutosvastarintaisen ekonomistikunnan taivuttelun laajempaan ajatteluun.

Kasperi Kuuskoski

Kuva: flickr.com Bengt Nyman Lähteet: https://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Thaler http://articles.chicagotribune.com/2012-04-30/business/ct-biz-0430-executive-profile-thaler-20120430_1_economics-daniel-kahneman-cost-fallacy https://www.theguardian.com/world/2017/oct/11/richard-thaler-nobel-prize-winner-behavioural-economics http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2017/11/ThalerPresentation.pdf https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/economic-sciences/laureates/2017/advanced-economicsciences2017.pdf

Fuksien memet

Sisällissota 100 vuotta metodologisen nationalismin ongelmia Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 100 vuotta itsenäisen suomen suurimmasta katastrofista, Suomen sisällissodasta. Suomalaisessa historiankirjoituksessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa sisällissotaa on tarkasteltu nimenomaan suomalaisena ilmiönä. Tämä on ymmärrettävää. Pääasiassa sodan osapuolet ja uhrit olivat suomalaisia. Sodan jälkeen voittoisa valkoinen osapuoli maalasi sodasta kuvan itsenäisyyden tulikasteena, vapaussotana, välttämättömänä askeleena uuden itsenäisyyden turvaamiseksi. Myöhempi historiantutkimus on purkanut aiemmin vallalla olevaa käsitystä sisällissodasta vapaussotana, mutta säilyttänyt metodologiseen nationalismiin perustuvan näkemyksen sodasta pääasiassa Suomen sisäisenä ilmiönä. Metodologiseen nationalismiin tukeutuminen tutkimuksessa vääristää kuvaa Suomen sisällissodasta mikro- ja makrotason ilmiönä. Tämän vuoksi sisällissotaa tulisi valtakunnallisen tason sijaan tarkastella pikemminkin toisaalta kansainvälisten kehityskulkujen ja niiden makrotason vaikutusten kautta, mutta myös paikallisina mikrotason ilmiöinä, jotka kytkeytyvät muihin ilmiöihin, mutta jotka ovat luonteeltaan paikallisia. Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomen itsenäistyminen ja sitä seuraava sisällissota on erottamaton osa I maailmansodan tapahtumia, vaikka tätä ei nosteta suomessa kovin usein esille. I maailmansotaan liittyy koko sotaa edeltävän kansainvälisen järjestelmän romahtaminen ja uuden kansainvälisen järjestelmän kivulias muotoutuminen. Suomi oli ainoastaan yksi uusista kansallisvaltioista, jotka syntyivät

Saksan, Itävalta-Unkarin, Ottomaanien ja Venäjän imperiumien romahtaessa. Suomen itsenäistyminen tässä kansallisvaltioiden keväässä ei ole poikkeuksellinen tapahtuma, vaan osa laajempaa kansainvälistä ilmiötä. Ristiriidat, jotka kärjistyivät sisällissodaksi, olivat myös luonteeltaan Suomen rajat ylittäviä. Suomalaisen kansallistunteen muodostuminen oli seurausta Johann Gottfried von Herderin kansojen erityislaatuisuutta korostavasta ajattelusta. Suomalaisen nationalismin muodostuminen oli osa Euroopan laajuista ilmiötä. Toisaalta sisällissotaan johtaneet taloudelliset ristiriidat kytkeytyivät pitkälti kapitalistisen järjestelmän laajenemisen aiheuttamaan elinkeinorakenteen muutokseen, jonka seurauksena perifeerinen Suomi alkoi teollistua, mutta joka johti samalla aikaisempien elinkeinojen tuhoutumiseen.

Kipeitten ristiriitojen eskaloitumista sisällissodaksi edelsi molemminpuolinen propaganda, vihanlietsonta ja vastapuolen dehumanisointi, joka jos ei nyt tuottanut, niin ainakin helpotti sodassa esiintynyttä molemminpuolista terroria, laittomia teloituksia ja sodanjälkeistä sotavankien ja punaleskien ja -orpojen kohtelua. Suomen kansalliseen tarinaan kuuluu ajatus siitä, että sisällissodan ristiriidat ylitettiin talvisodassa, jolloin kansa yhdistyi yhteistä vihollista vastaan. Todellisuudessa sisällissodan traumat vaikuttavat yhä suomalaisessa yhteiskunnassa pinnan Myöskään politiikan näkökulmasta alla. Metodologinen nationalismi ajaa Suomen sisällissota oli kansainvälinen ilm- tarkastelemaan sisällissotaa ilmiönä, joka iö. Vaikka venäläiset varuskunnat antautui- yhtäältä tapahtuu Suomen rajojen sisällä vat suojeluskunnille melko nopeasti, saivat kytkeytymättä laajempaan tilanteeseen, I punaiset apua kapinoivilta venäläisiltä maailmansotaan. Metodologinen nationalsotilailta. Valkoiset puolestaan kytkeytyivät ismi myös homogenisoi sodan osapuolet, hyvin voimakkaasti Saksan imperialistisieikä ota tarpeeksi tarkasti huomioon sodan in intresseihin. Saksalaiset eivät antaneet osapuolten sisäisiä eroja, jolloin osapuolet suomalaisille aktivisteille hyvää hyvyyttään on helppo dehumanisoida lahtareiksi ja jääkärikoulutusta, vaan tämä oli osa Sakpunikeiksi. Nykyisessä tulehtuneessa ja visan imperialistista sotapolitiikkaa. Ei ole hapuheen täyttämässä yhteiskunnallisessa myöskään sattumaa, että Suomen ensimilmapiirissä syvällisempi ymmärrys sisälmäiseksi kuninkaaksi valittiin Hessenin lissodasta, siihen johtaneista olosuhteista prinssi Friedrich Karl von Hessen-Kassel, ja sen osapuolista on tärkeämpää kuin ja että tämä luopui kruunusta Saksan hävit- koskaan. Tuomas Hallamaa tyä sodan. Mikronäkökulmasta voi puolestaan tarkastella sisällissotaa yhteen kytkeytyneinä paikallisina ilmiöinä, jotka jäävät pimentoon yleistävässä valtakunnallisessa tarkastelussa. Kuntatason paikalliset ristiriidat ja olosuhteet vaikuttivat suuresti suojeluskuntiin ja punakaartiin liittymiseen ja sodanaikaisiin tapahtumiin. Sota ei ollut heterogeeninen ilmiö ja sen dynamiikka oli hyvin erilainen suurissa teollistuneissa kaupungeissa maaseutuun verrattuna.

Kuvat: kuvakokoelmat.fi Museoviraston kuvakokoelmat

Elää syödäkseen

IK OR N

Teksti: Vili Vanhala Kuva: Pixabay.com

Ihmiskunta on kohdannut lopun kaikelle toivolle jo aikapäiviä sitten. Resurssien ylikulutus ja luonnonvarojen liikakäyttö ovat syösseet kapitalistiseen kulutusjuhlaan perustuvan maailmanjärjestyksen kohti turmiota, mutta siitä huolimatta tätä fasistista maailmaa vastaan taistelevat toivovat löytävänsä ja saavansa omistukseensa pelastavan enkelin, joka levittäisi kommunistisen ja yhteisöllisen maailman ilosanoman kaikkien maan matosten sekaan. Muuten vajoamme kohti turmiota, josta emme pääse nousemaan, vaikka havahtuisimme tilanteeseen kapitalismin orjuuttavan käden vaatiessa uhrinsa, vetäessä alas maahan ensimmäisen, toisen, tai kymmenennen miehen joka ikeen alle musertuu. Viattomia kaltaisiani suojaamaan tulleet viimeiset oikeudenmukaisuuden taistelijat ovat kuitenkin takertuneet epätoivoiseen oljenkorteen, jonka toivotaan tasapainottavan maailmaa ja pelastavan ympäristöä: lihansyönnin vastustamiseen.

”

Lihansyönti on kaikista ihmiskunnan asioista turmiollisin, koska se symboloi turhuudessaan kapitalistista luonnetta, se on kuin Juudas, joka ohjaa Öljymäellä sijaitsevaan puutarhaan ilmastonmuutosta symboloivat armeliaisuuden vastustajat. Tarvitsemme energiaa, koska lämmitys ja sähkö ovat mukavia asioita. Tarvitsemme fossiilisia polttoaineita, koska sähkölentokoneita ei vielä ole, ja ihmisluonnolle on tärkeä matkustaa viikonloppulomille Berliiniin nauttimaan hipsterikaupunginosien tun-

KO M

nelmasta vaihtoehtona Kalliolle. Lihansyöntiä emme tarvitse lainkaan, minkä vuoksi onkin ihmeellistä, miksi tätä faktaa vastaan tunnetaan niin voimakkaita tunteita. Jokaiselle pitäisi kuitenkin olla selvää, että vaihtamalla länsimaissa naudan sisäfileen härkäpapuvalmisteisiin, nälkää näkevät maailmalla saavat lisää ruokaa ja heidän elinolosuhteensa paranevat automaattisesti. Vaikka lihansyönti on nostettu tikunsilmään, on huomautettava oikeudenmukaisuuden taistelijoiden ja fasistisen yhteiskunnan vastustajien unohtaneen yhden samantyylisen, yhtä länsimaisen ja mittapuultaan pienen mutta merkittävän ongelman täysin – lihansyönti on pahasta, sen tietävät kaikki, mutta liikasyönnin vaaroista ei puhuta riittävästi.

Liikasyönnin hyveellisyys ja asian hyväksyminen osaksi kapitalistista riistoyhteiskuntaa on maailmalle kestämätöntä, mutta ennen kaikkea tekopyhää Maailmassa kolmasosa ihmisistä kantaa liikakiloja Ylen mukaan, ja THL:n mukaan noin kaksi kolmasosaa suomalaisista oli vuonna 2017 ylipainoisia. Ylipainon vaarallisuus ympäris-

tölle ja maailmalle pohjautuu yksinkertaisesti ylipainon ylläpitoon. Ylimääräistä taakkaa kantava keho kuluttaa päivittäisessä toiminnassa enemmän energiaa, minkä vuoksi ylipainon ylläpitämiseksi ylipainoinen joutuu syömään enemmän kuin vastaavan määrän kuluttava normaalipainoinen.

”

Lihansyönti on kaikista ihmiskunnan asioista turmiollisin, koska se symboloi turhuudessaan kapitalistista luonnetta, se on kuin Juudas

Yleistäen ja kärjistäen sanottuna kukaan ei kuitenkaan tarvitse liikasyöntiä. Liikasyönnin voi vaihtaa annoksiin, jotka ovat pienempiä ja jopa maittavampia. Ihminen ei ole evoluution myötä kehittynyt liikasyöjäksi. Tarjolla on nykyään ekologisesti kestävämpiä, pienempiä annoskokoja, joten ruokahävikinkään pelossa ei liikaa tarvitse mahaan ahtaa. Liikuntaa harrastamattomalla ihmisellä yksi lisäkilo kasvattaa päivittäistä energiantarvetta arviolta 15 kilokalorin verran, tarkempi arvio riippuu esimerkiksi pituudesta ja rasvaprosentista. Jokainen peruskoulumatematiikkaa tunteva pystyy laskemaan, että kymmenen kilon ylimääräisen taakan kantaminen vyötäröllä läpi vuoden kuluttaa energiaa normaalipainoisen ihmisen kuukausikulutuksen verran. Havainnollistaaksemme ympäristökulutusta avataan hieman, miksi kulutus on vaarallista: ääriesimerkki, jossa ihminen syö itselleen aiemmin mainitun kymmenen ylipainon yhdellä ekologisimmista ruuanlähteistä, pelkällä kotimaisella avomaanperunalla, hän kuormittaa ympäristöä enemmän kuin normaalipainoinen, joka korvaa osan perunoista syömällä joka arkipäivä 170 grammaa broileria tai sunnuntaisin 200 gramman naudanlihapihvin.

”

Vaikka ylipainoa kaikilla tuskin onkaan juuri kymmentä kiloa, käyttämällä sitä ylipainon keskiarvona, on helppo laskea pelkästään suomalaisten ylipainon ylläpitämiseen kuluvalla energiamäärällä olevan ruokittavissa koko Barbadoksen väestö. Jokainen ylipainoinen voi miettiä, onko liiallisen ruuankulutus sen arvoista, että nälkään kuolleen barbadoslaisen pojan runossa itketään nälkää ja suomalaisten ahneutta. Kapitalismiin uskovat siat haluavat tässä kohtaa huomauttaa nälkäkuolemien Barbadoksella olevan suhteellisen harvinaisia ja tällä lailla ylipainoisia syyllistämällä lähtevämme epärealistiselle tielle, suoranaiselle haltiapolulle. Ette kuitenkaan voi riistää Kommarikornerin itkua

Evoluution myötä ihminen on kehittynyt tarpeidensa tyydyttäjäksi, joka haluaa aina vain lisää, jos sitä on tarjolla.

Liikasyönnin hyveellisyys ja asian hyväksyminen osaksi kapitalistista riistoyhteiskuntaa on maailmalle kestämätöntä, mutta ennen kaikkea tekopyhää. Se on kuin asettaisi elämälle tarpeettoman nautinnon elämän edelle, se on kuin pyhittäisi koskemattoman erämaan matkailualan sakramentilla massaturismille ja ihmettelisi, miksi syvän hiljaisen täydellinen erämaa lakkaa olemasta.

asiasta, jos yritätte, haluan kyyneleeni takaisin, sillä kaikki yhteisessä maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toivomusten mestarikaan ei voi toiveillaan muuttaa kapitalistista maailmanjärjestystä, joka ohjaa omistavan luokan mässäilyllä proletariaattiin kuuluvat puusepät,

maanviljelijät ja muut työläiset kohti nälkäkuolemaa tai luonnon kantokyvyn romahtamista.

päällään kantaa. Koska kulutamme resursseja yhteisvastuullisesti, ja osa maailmasta näkee nälkää, ei ole mitään syytä tyytyä normaalipainoon. EsiEvoluution myötä ihminen on kehittynyt tarpeimerkiksi 180-senttinen ihminen on painoindekdensa tyydyttäjäksi, joka haluaa aina vain lisää, sien mukaan normaalipainoinen painaessaan 60jos sitä on tarjolla. On myönnettävä kulutuksen 80 kiloa. Kommarikorneri ei halua näännyttää henkilökohtaisen rajoittamisen johtavan verenketään haaleaksi varjokseen, ei halua muuttaa ihperinnön hylkäämiseen tältä osin, mutta silläkin misiä kaihomielisiksi, rakkaudesta kertovia paruhalla, että se tekee meistä paholaisia, synkkiä tituureja hoilaaviksi haamuksi, vaan vaadimme kuin tumma valtamejokaisen ihmisen pudottavan ri, on se hinta, jonka painoaan normaalipainon Kirjoituksen numeeriset faktat joudumme maksaalarajalle. Keskipituisen miemaan. Vain tällä tahen pudottaessa painoaan Tekstissä on 868 sanaa voin ihmiskunta voi normaalipainon ylärajalta Kirjoittaja näki kesän aikana yhden (1) pelastua, vain tällä taalarajalle, saamme säästetvoin kommunistinen tyä energiaa niin, että kykekonsertin ja piilotti tekstiin esiintyneen ylivalta voi toteutua ja nemme ruokkimaan yhden yhtyeen keikalla soittamat kappaleet yhtä fasistinen kapitalismi nääntyneen lähes kahden (1) cover-biisiä lukuun ottamatta kyetään murskaamaan. kuukauden ajan. Tämä ei Ensimmäinen (1.) lukija, joka osoittaa kiredelleenkään ole haaveajatjoittajalle bonganneensa kaikki kappaleet, Liikasyönnin aiheuttatelua, sillä tiedämme kaikki mia ympäristövaikulänsimaalaisten ihmisen lisaa kirjoittajalta oluen tuksia ei kuitenkaan hansyönnin, bensiininkuTekstiä kirjoitettiin 129 minuuttia tule jättää pelkästään lutuksen ja kivihiilellä lämylipainoisten hartioilmityksen tuhoavan suoraan Kapitaalin lukijoista 29 prosenttia lukee le. Ei kukaan kykene elinolosuhteita kehitysmaistämän kirjoituksen pakenemaan globaalia sa. Yhtä lailla tämänkaltaiKapitaalin lukijoista 5 prosenttia pitää vastuuta syömisen ainen liikasyönti aiheuttaa halfaktalaatikkoa tarpeellisena osana Komma- laa samoille kehitysmaiden heuttamista ympäristöhaitoista. Ihmisyyttä ihmisille. Toinen lopetettava rikorneria arvostava Kommariasia on kaikenlainen kunKirjoittaja on 196 cm pitkä ja painaa 67 kg. toilu: laihana pysyminen liikorneri ei kuitenkaan Hänen painoindeksinsä on näin ollen 17,44 kunnan avulla on täysin yhtä kapitalismin tavoin halua surmata ketään, vastuutonta kuin liikkumatYlläolevan faktan tarkisti kaksi (2) pääedes unelmoijia, jotka tomuus ja samanlainen syötoimittajaa, joista yksi (1) oli sitä mieltä, haaveilevat vapautuminen, onhan liikunta tässä että fakta on riittävän läppä päätyäkseen vansa tästä radikaavain tekosyy kuluttaa maafaktalaatikkoon lista yhteiskunnallipallon yhteisiä resursseja. sesta yhteisvastuusta. Kommarikorneri ei kuitenkaan häpeile mursJoudumme kaikki muistamaan suurimman kata heidän unelmiaan, sillä edes normaalipaishow’n maan päällä, ihmiselämän. Normaalinoiset eivät voi olla tyytyväisiä omaan kulutukpainon alarajalla pysyminen, liikkumattomuus seensa; hekin ovat liikasyöjiä omalla tavallaan. ja mahdollisimman niukka ruuan syöminen Ihmiselämä on nimittäin suurin show, jota maa mahdollistaa mahdollisimman monen ihmisen elämän tässä maailmassa. Pieni nälän näkeminen, lievä kärsimys ja normaalipainon alarajan johtaminen ennenaikaiseen kuolemaan normaalipainon ylärajalla oleviin verrattuna ovat pieniä hintoja siitä moraalisesta ylemmyydestä, josta voimme nauttia koko astetta lyhyemmän loppuelämämme nähdessämme ihmiskunnan jatkuvasti kasvavan ja kukoistavan.

” 15

Kukaan ei kuitenkaan tarvitse liikasyöntiä