Kuka Jeesus on?
Vuoden alusta lähtien rovasti Harri Joensuu on pitänyt luentosarjaa Jeesus Nasaretilaisesta ja siitä, mitä evankeliumit hänestä kertovat. Suositut luennot jatkuvat marraskuun loppuun asti.
LAPSILLE JA LAPSIPERHEILLE
PERHETOIMINTA Raahen alue
Pattijoen srk-talo: Ke klo 10–12 perhekerho
Vihannin alue
Vihannin srk-talo: Ke klo 10–12 perhekerho
Siikajoen alue TEKSTI JA KUVA KIRSI-MARIA HILTUNEN
K
evään aikana oli yhdeksän luentoa aiheina mm. vuorisaarna, Isä meidän -rukous ja opetuslapset. Kuulijoita kullakin luennolla oli keskimäärin kuutisenkymmentä. Luentosarja jatkuu nyt syksyllä seitsemällä luennolla. – Olen iloinen, että on ollut mukavasti ihmisiä. Toivotaan, että on jatkossakin, Harri sanoo. Harri kertoo luennoilla olevan kolme tarkoitusta. Ensinnä, niissä luetaan kirjoituksia ja mietitään, mitä evankeliumit kertovat Jeesuksesta. – Toiseksi, Raamatun kautta Jumala puhuu meille. Sanoissa Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa, tulee tähän päivään, ihmisten elämään ja sydämiin. Ei niin, että minä opetan, vaan että elävä Jumala koskettaisi meitä. Kolmanneksi pohditaan, miten Jeesus liittyy Vanhan testamentin kirjoituksiin. Luennoilla keskitytään asiaan: tarjolla ei ole kahvia, eikä tilaisuudessa lauleta – rukoillaan kylläkin. – Luento kestää aina tunnin. Jonkin verran on keskustelua aiheesta. Jokainen luento on erillinen eli ei haittaa, vaikkei pääsisi kuin vaikka yhteen luentoon. Luentomateriaali on tulosteena, ja halutessaan mukaan saa aiempienkin luentojen tulosteita luettavaksi.
Uskon ytimeen Eläkkeelle jääneelle Harrille luentosarja on vapaaehtoistyötä. – Seurakunnassa on paljon vapaaehtoisia, nyt olen itsekin yksi heistä. Omassa seurakunnassa on mielellään vapaaehtoisena. Luentosarja Jeesuksesta oli hyvä tehdä tähän kohtaan,
sillä urakka on iso, eikä virka-aikana siihen olisi riittänyt aikaa. – Näin eläkkeellä haluan mennä sinne, mikä on aivan ytimessä; käydä kaikkein tärkeintä asiaa huolella läpi. Harri on suunnitellut luentosarjan otsikkotasolla etukäteen, mutta jokaisen luennon hän suunnittelee kahden edellisen viikon aikana. Taustamateriaalina on eri kielisiä Raamatun selitysteoksia. – Joka päivä teen pikkuisen eteenpäin. Tämä on tehokas tapa opiskella asioita, kun luen ja työstän materiaalia. Itse saan tässä eniten. Toisille luentosarjan suunnittelu on antoisaa. Juuri ennen eläkkeelle jäämistään Harri piti kahdeksan luennon sarjan aiheesta Avaimia Ilmestyskirjan ymmärtämiseen. Haaveissa on myös uusia luentosarjoja esimerkiksi roomalaiskirjeistä. Harrin mielestä on tärkeää, että seurakunnassa on keskustelupiirien ja Raamattu-piirien lisäksi Raamattu-opetusta. – Se on yksi tärkeä osa seurakuntaelämää. Toki vaatii tietynlaisen kulttuurin, että ihmiset osaavat tulla luennoille. Täällä osallistutaan hyvin. Harrille Raamatun tutkiminen on aina ollut lähellä sydäntä. – Pappina koen, että hengellisyys ei ole vain ammatti, vaan keskeinen osa elämää. Vaikka olen eläkkeellä, jatkan lukemista ja tutkimista ja oman hengellisen elämän hoitamista.
Seuraava luento on tiistaina 15.9. klo 18 Raahen seurakuntakeskuksessa.
KIRKKOVUOSI
SU 13.9.
seurakuntalaisen puheenvuoro. Lauletaan viisikielisestä. Iltaehtoollinen ja mahdollisuus hlö. kohtaiseen esirukoukseen.
16. sunnuntai helluntaista
Jumalan huolenpito Ps. 86:1, 3–7, 1. Kun. 17:1, 8–16, Fil. 4:10–14, Luuk. 10:38–42 JUMALANPALVELUKSET JA USKONELÄMÄ
Naisten aamukahvit
La 12.9. klo 10 Pattijoen pappilassa Aiheena: ”Herra, kuinka elää valvoen?”. Aiheesta alustaa Outi Tausta.
Lauantai 12.9.
klo 18 Lohenpyrstö, Karavaanimessu l. ja s. Ossi Kaikkonen. Musiikkiveljet. Messu on osa Lohenpyrstössä viikonloppuna 11.9-13.9.2026 pidettäviä Hengellisiä treffejä.
Sanan ja rukouksen ilta
To 10.9. klo 18.30 Pattijoen kirkko Illassa yhteistä rukousta, laulua ja jakamista. Puhujana Marko Visuri, ja
Sunnuntai 13.9., 16. sunnuntai helluntaista
klo 10 Raahen kirkko, messu, Pooki-radiointi. l. Tiina Jeskanen ja s. Ossi Kaikkonen. Musiikissa Annukka Nissilä, Kullervo Latvanen. Messun jälkeen kirkkokahvit kirkossa. klo 10 Paavolan kirkko, messu, striimataan l. ja s. Sofia Onditi. klo 13 Siikajoen kirkko, messu, l. ja s. Sofia Onditi. Siikajoenkylän lapsikuoro. klo 18 Pattijoen kirkko, messu, l. ja s. Petri Tervo. klo 18 Revonlahden kirkko, messu, l. Ossi Kaikkonen ja s. Teemu Riihimäki. Messukumppanina Revonlahden RY.
Aamurukoushetki
Ke 16.9. klo 7.30 Saloisten kirkko, Marko Visuri.
Keskiviikkona 16.9.
Klo 18 Pattijoen kirkko, Pattijoen iltamessu Syksyn aloituksessa mukana tansanialainen lähetysjuhlavieras Mary Tesha Lema. Nuorten bändi vastaa musiikista. Viikkomessuun ovat tervetulleita kaikenikäiset.
Porinapata, kaikenikäisten kohtaamispaikka
Israelilainen tanssi – The Israel Folk Dances
RAAHE-SALOINENPATTIJOKI: Nuorten ilta
Pe 11.9. klo 19 Raahen srk-keskuksella Nuorten illat kerran kuukaudessa Raahen seurakuntakeskuksella klo 19–22. Illassa ajankohtaiset ja muuten mietityttävät kysymykset tulevat esille pelien, yhdessä tekemisen ja musisoinnin ohessa.
Nuorten Raamis
ma 14.9. klo 19–21 Pattijoen pappila, yläkerta. Nuorten Raamattupiiri ja yhdessäoloa.
Raahe • Saloinen • Pattijoki • Vihanti • Siikajoki
MUSIIKKI
Aiheena: Hoosianna, Daavidin poika! Jeesus Nasaretilainen – kuka hän on? Luennot pitää rovasti Harri Joensuu. Opetussarjaan voi osallistua kertaluontoisesti.
Leikkiä, yhdessäoloa, kahvittelua ja NUORILLE hartaushetki
Seurakunta kutsuu
Ti 15.9. klo 18 Raahen srk-keskus, Pietari-sali
Siikajoen pappila: Ma klo 10–12 perhekerho Paavolan srk-talo: Ti klo 10–12 perhekerho Ruukin srk-talo: To klo 10 perhekerho Lisätietoja perhetoiminnasta: p. 040 671 0657 / Merja Tuomaala
Ti 15.9. klo 14 Saloisten srk-koti Leikkiä, yhdessäoloa, kahvittelua ja hartaushetki
Rovasti Harri Joensuu halusi eläkkeellä syventyä uskon ytimeen, Jeesukseen. ”Kun saa isommalle joukolle tehdä asioita, tulee päämäärä. Jos aihe kiinnostaa, tervetuloa luennoille!”
RAAMATUN OPETUSSARJA
AIKUISILLE
RAAMATTUPIIRIT Raahe-Saloinen-Pattijoki
Ke 9.9. Klo 18 Naiset sanan lähteellä, Saloisten srk-kodin kerhotila. Ti 15.9. Klo 14 Majakan naisten raamattu ja keskustelupiiri, Majakka. Ks. Erillinen ilmoitus. Klo 18 Naisten raamattu- ja keskustelupiiri, Saloisten srk-kodin salissa.
Uusi piiri: Majakan naisten raamattuja keskustelupiiri klo 14–15.30, Joka toinen viikko Aloitus ti 15.9. klo 14 Majakassa Vetäjä: Tiikkaja Marja-Leena, p. 050 530 3649.
LÄHETYSPIIRIT
Ma 14.9. klo 13.30 Raahen lähetyspiiri, Raahen srk-keskus, Brahe Klo 17 Toivoa naisille piiri, Pattijoen pappilan yläkerta
Miesten saunailta
Ti 15.9. klo 18.30 Raahen kesäkodilla Miesten saunailta kesäkodin saunalla, joka kuukauden 3. tiistai.
International Bible study Group
Wed 9.9. at 18 o’clock, Ollinsaari seurakuntakoti Attention! Wed. 7.9. meeting rescheduled to 9.9.! Group meets every other Wednesday on odd-numbered weeks. More information: Hanna Kankaala p. +358 40 7064 892, Paula Hyväri p. +358 44 5576 148. You can also message via WhatsApp.
Ke 16.9. klo 18.30 Rantakatu 7 D, toinen kerros / second floor We start with the basics, so you won’t need any previous dance experience. Bring with you a water bottle, comfortable clothes, indoor training shoes or dance shoes. For more information: Leena Eskelinen 040 828 6805 Aloitamme perusteista, joten et tarvitse aikaisempaa kokemusta israelilaisista tansseista. Ota mukaasi juomapullo, mukavat vaatteet, sisäurheilu- tai tanssikengät. Lisätietoja: Leena Eskelinen 040 828 6805.
LÄHETYSTYÖ
Lähetysjuhlien kiitosjuhla vapaaehtoisille
To 17.9. klo 18 Raahen srk-keskus, Pietari Yhdessä juhlistaen ja kiittäen lähetysjuhlien toteutumisessa mukana olleita.
Israel -tilaisuus
To 17.9 klo 18 Kopsan rukoushuoneella (Kantatie 118, Kopsa) Illassa mukana Beit Elin messiaanisen seurakunnan pastori Evgeny Blinov Nizhni-Novgorodista ja Israelin Ystävät ry:n toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri. Musiikkia, arvontaa, kahvitarjoilu. Järj. Raahen Israelin Ystävät.
matun Sanasta ja voimia arkeen yhteisestä jakamisesta. Ryhmän alussa kahvit/tee ja hartaus. Voit osallistua silloin kun sinulle sopii! Lisätiedot ryhmästä: diakonissa Anna Vatjus p. 040 6710 621.
Vihannin alueen vapaaehtoisten kokous
Ke 16.9. klo 17 Vihannin srk-talo Syyskauden suunnittelua. Lämpimästi tervetuloa nykyiset sekä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet. Lisätietoja Anna-Liisalta puh. 0406710704.
Tupatoiminta
Mirjan ja Maunon Tupa Ruukissa avoinna ma-pe klo 10–14. KotoTupa Paavolassa keskiviikkoisin klo 9–13. Käteismaksu. Kahvilan toiminnan mahdollistaa seurakunnan vapaaehtoiset ja MMM-testamentti. Ilona-käsityöpiiri parittomien viikkojen ma klo 14 Mirjan ja Maunon tuvalla.
SEURAT
SEURAT Hopeataurin seurat
to 10.9. 14:30 Seurat Hopeataurissa Mikko Hallikainen
Herättäjän Siioninvirsiseurat
Su 20.9. klo. 13 Airi Padinki- Lehtomaalla Luohualla osoite: Hautakankaantie 29, 92450 Luohua. Puhujina Heikki Kaikkonen H- Y ja Antti Jeskanen. Järj. H- Y:n Raahen seudun paikallisosasto ja Raahen srk.
RAUHANYHDISTYKSET Raahe
Ke 9.9. klo 18 keskiviikkoillan seurat, Jyrki Määttä La 12.9. valtakunnallinen rippilaulutilaisuus Oulun ry:llä, bussikyyti Su 13.9. klo 13 seurat, Hannu Aitto-Oja Ilkka Saukko Ke 16.9. klo 18 keskiviikkoillan seurat, O-V Niskakangas
Saloinen
To 10.9. klo 18 seurat, Atso Saukko Su 13.9. klo 17 seurat, Aimo Hautamäki, Jari Launonen To 17.9. klo 18 opistomyyjäiset, Hannu Tornberg
Pattijoki
Ke 9.9. klo 18 kotiompeluseurat M&V-M Sivulalla, M. Hanhisuanto Su 13.9. klo 16 aikuistenilta, Mikko Alakärppä Ke 16.9. klo 18 ompeluseurat ja raamattutunti, Pauli Alasaarela
Vihanti
Pe 11.9. klo 18:30 ompeluseurat, diakoniamyyjäiset
Siikajoki
Pe 11.9. klo 18.30 ompeluseurat Paavolan ry:l-
Mahdollisuus taksikyytiin 5e/kerta omavastuuhinnalla. Taksikyydit sovitaan työntekijän kanssa, ei varata itsenäisesti taksikeskuksesta.
Diakonia-lähetyspiiri
To 10.9. klo 13 Ilveskorven kylätalolla, Korvenaho 25 Mahdollisuus lahjoittaa yhteisvastuulle. Lämpimästi tervetuloa, myös muilta kyliltä.
Hengellisyys voimavarana ryhmä
Ti 15.9. klo 10 Raahen srk-keskus, salo Sinulle, joka haluat keskustella erilaisista aiheista, toivot rohkaisua Raa-
Lyydia Iisa Amalia Jurmu Saimi Ellen Inkeri Kemppainen Julius Emil Antero Kurikka Venni Iivari Lehtelä Vilho Elias Mämmelä
Kokoontumiskerrat: 8.10., 15.10., 29.10., 12.11. ja 26.11.
Ryhmään mahtuu 8 osallistujaa.
Ilmoittautumiset: 1.10.2026 mennessä Hannele Repolalle p. 040 6710 717
Leskien päiväkahvit Raahen seurakuntakeskuksen Salo-salissa (Sovionkatu 1, Raahe)
Kerran kuussa maanantaisin klo 13.30-14.30 14.9., 5.10., 2.11. ja 7.12
Vihanti
Seurakuntakerho Vihannin srk-talolla to 17.9. Klo 12.30–13.30. Mahdollisuus ruokailla ennen kerhoa. Taksikyytiä koskevat tiedustelut Anna-Liisalta p. 040 6710 704.
Kastettu
Irma Kyllikki Kohtala 91 v. Eini Kyllikki Timonen 75 v.
Ruukin seurakuntatalolla 8.10.2026 klo 17. Ohjaajina seurakuntapastori Sofia Onditi ja diakoni Hannele Repola.
YHTEISÖRUOKAILUT
ELÄKEIKÄISTEN KERHOT
ELÄMÄNKAARI
Hautaan siunattu
SURURYHMÄ
DIAKONIA
Seurakunnan järjestämät yhteisöruokailut. Aterian hinta 5 €, peruskoululaiset 2,5 € ja alle kouluikäiset veloituksetta. Tulethan aterialle vain terveenä. Tiistaiateria ti 15.9. klo 12–13 Raahen srk-keskuksella. Torstairuokailu 17.9. klo 11–12 Vihannin srk-talolla.
lä klo 19 ompeluseurat Ruukin ry:llä La 12.9. klo 18 syysseurat Revonlahden ry:llä, Tapani Tölli Su 13.9. klo 13 syysseurat jatkuu Revonlahden ry:llä klo 18 messu Revonlahden kirkossa klo 18 seurat Paavolan ry:llä, Jaakko Louhisalmi, Tuomo Hilliaho Ti 15.9. klo 12 aikuistenkerho Luohualla Soili ja Voitto Niemelällä
PERUSASIAKIRJOJEN PALAUTTAMISTA varten virasto on avoinna Ti 15.9. klo 9–16 Huom! Viraston muu asiakaspalvelu viraston normaaleina aukioloaikoina ma-to klo 9–11 ja 12–15.
YHTEYSTIEDOT puh. (08) 2132 610 raahen.seurakunta@evl.fi www.raahenseurakunta.fi Ajanvaraukset puhelimitse
Tule kahvittelemaan ja kohtaamaan muiden leskeksi jääneiden kanssa. Hetkissä vapaata yhdessä oloa kahvin äärellä ilman ohjattua toimintaa. Hartaus klo 14.00. Päiväkahveilla mukana diakoniatyöntekijä Jenni, p.040 6710 686. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista, mutta pyydämme ilmoittamaan etukäteen ruoka-ainerajoitteista. Kaikki tuotteet valmiiksi laktoosittomia.
Raahen kirkkoherranvirasto Sovionkatu 1, Raahe Avoinna ma-to klo 9–11 ja 12–15 myös ajanvarauksella. Suljettu perjantaisin ja ma-to klo 11–12. Ruukin seurakuntatoimisto Heikinkuja 2, Ruukki Avoinna keskiviikkoisin 9.9. alkaen klo 9–12 ja ajanvarauksella.
Raahen seurakunta raahenseurakunta Raahen seurakunta
Vihannin seurakuntatoimisto Onnelantie 8, Vihanti Avoinna torstaisin 10.9. alkaen klo 9–12 ja ajanvarauksella. Taloustoimisto Sovionkatu 1, 2. krs, Raahe p. (08) 2132 600 Avoinna ma-to klo 9–11 ja 12–15. Suljettu perjantaisin ja ma-to klo 11–12.