Pyhän katse
MUSIIKKI
TEKSTI: PAULA HAGEL, SEURAKUNTAPASTORI
I
stun kuolevan pedin äärellä sairaalassa. Taivaan sinisten silmien katse on avoin ja viaton kuin lapsella. Hän nyökkää minulle kevyesti, kun pyydän lupaa saada rukoilla hänen puolestaan. Ei ole kiirettä enää, ei väliä maallisilla murheilla. On vain odotus, kaiken loppuminen, päätepiste. Tuntuu kuin tämä ihminen olisi utelias tuntemattoman edessä. En näe pelkoa, näen vain sinisten silmien tarkkaavaisen ja ikään kuin kaiken nähneen ja oppineen levollisuuden. ’Näin se meni, näin on hyvä. Nyt ymmärrän.’ Väsyksissä oleva matkalainen sulkee silmänsä, kun siunaan häntä. Tunnelma on haikea mutta samalla ihmeen kaunis. Liikutun, tämä matkantekijä on jo melkein portilla. Ehkä hän tuntee jo toiselta puolelta virtaavan rakkauden kutsun. Ainakin häntä kannattelevat iankaikkisen Jumalamme suuret armolliset kädet. Pian poisnukkuvan ruumis ja kasvot ovat kutistuneet kuin lapsen ruumiiksi. Kasvotkin ovat pienet, silitän hänen otsaansa. Rypyt ovat siliämässä, iho pehmeää kuin lapsella. ’Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni.’ 2. Tim. 4:7.
Kirkkokonsertti
su 2.4. klo 18 Raahen kirkossa Pan Flute Trilogy - Three countries united by one instruments Panhuilutriossa soittavat Andreea Chira, Ulrich Herkenhoff, Stefan Stanciu. Urkurina Taija Kaikkonen. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen käsiohjelma 10 e.
Kärsimysajan virret ja laulut
ma 3.4. klo 19 Raahen kirkossa Hartaus Harri Joensuu
Hiljaisen viikon iltamusiikki
ti 4.4. klo 19 Raahen kirkossa Vapaa pääsy. Järj. Raahen Musiikkiopisto ja Raahen srk
Hiljaisen viikon laulutilaisuus Paavalin sanat hänen oman kuolemansa lähestyessä, nousevat mieleeni tuossa pienessä sairaalahuoneessa. Toivon, että oman loppuni lähestyessä ne luettaisiin minulle. Toivon, että saisin kevyin sydämin odottaa esiripun laskeutumista, tietäen että olen tehnyt parhaani. Lähestyvä pääsiäinen ruokkii sydäntä-
ni; Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemuksen toivo. Se kutsuu minua matkalle tarkastelemaan itseäni suhteessa lähimmäisiini. Nimittäin Jeesus kärsi ja kuoli ristillä minunkin syntieni tähden. Ylösnousi ja istuu Jumalan oikealla puolella. Antoi meille pienille ihmisille mahdollisuuden uuteen elämään ja pelastuk-
seen. Olenko minä siis Jeesuksen rakkauden arvoinen? Miten voisin palvella toisia paremmin? Haluan kuulla ja nähdä tänä pääsiäisenä taas Jeesuksen kivisen tien eri vaiheet. Haluan nähdä, haluan kuulla ja haluan ymmärtää. Jonain päivänä, haluan viattomat siniset silmät.
ti 4.4. klo 19 Anna-Maija Rahjalla, Revonlahdentie 1484, Revonlahti
Cadenzan konsertti
ke 5.4. klo 19 Siikajoen kirkossa Oulun amk:n opiskelijat esiintyvät. Vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 e musiikkityön hyväksi.
Naisten kevätretki
la 22.4. Haaparannan Ikeaan Lähtö klo 8.00 Saloisten srk-koti ja klo 8.15 Pattijoen srk-koti. Paluu klo 18 aikoihin. Hinta 20 e (kuljetuskulut), ruokailu omakustanteisesti. Ilmoittautuminen numeroon 040 6710 639; nimi, puhelinnumero ja noutopaikka (Pattijoki tai Saloinen) pe 14.4. klo 12 mennessä. Järj. Varhaiskasvatus/Birgit ja Saana
Perhekerhot jatkuvat viikolla 15
Perhekerhot ovat avoimia kaikille lapsiperheille, ei ilmoittautumista. Pattijoen srk-talo päiväkerhotilat: Perhekerho ke klo 10-12 Saloisten srk-koti: ke klo 10-12 Ruukin srk-talo: ti klo 10-12 Paavolan srk-talo: ke klo 9.30-11.30 Siikajoen pappila: ke klo 10-12 Vihannin srk-talo: ke klo 10-12 Raahe srk-keskus: pe klo 10-13 VARHAISNUORILLE
Valtakunnallinen telttaleiri Polku
4.-9.7.2023 Keuruulla 10-14 vuotiaille. Ilmoittautuminen 21.4. mennessä osoitteessa: www.raahenseurakunta.fi/polkuleiri NUORILLE Pattijoki-Raahe-Saloinen: Nuorten Avoimet ovet Talviksella pe 31.3. ja 14.4. klo 19-22. Hartaushetki n. klo 20.30. Siikajoki: Nuortenilta to 13.4. klo 18 Ruukin seurakuntatalo, yläkerta.
Seurakunta kutsuu Raahe • Saloinen • Pattijoki • Vihanti • Siikajoki KIRKKOVUOSI
Su 2.4.
Palmusunnuntai Kunnian kuninkaan alennustie
Ps. 22:2–6 tai Ps. 118:26–29, Jes. 50:4–10 tai Sak. 9:9–10, Fil. 2:5–11 tai 2. Kor. 2:14–17, Joh. 12:1–8 JUMALANPALVELUKSET JA USKONELÄMÄ
SU 2.4. Palmusunnuntai
Klo 10 Raahen kirkko, perhemessu, striimataan l. ja s. Harri Joensuu, Raahen lapsikuoro Messun jälkeen lounas srk-kodilla. tarjolla lihapullat ja muusi. Hinta 6 e/ hlö, 4-12-v. 3 e. Srk-kodilla lapsilla mahdollisuus virpoa; virpomavitsan saa paikan päältä. Klo 10 Vihannin kirkko, sanajumalanpalvelus l. ja s. Tiina Jeskanen, Vihannin lapsikuoro
Klo 12 Revonlahden kirkko, perhejumalanpalvelus l. ja s. Tiina Jeskanen ja lastenohjaajat Jp:n yhteydessä siunataan virpomavitsat. Paavolan Karjalaseura virpoo kirkkoväen ja tarjoaa kirkkokahvit Revonlahden srk-talolla.
Kristittyjen yhteinen rukousilta
ti 4.4. klo 18 Helluntaiseurakunnassa, Reiponkatu 40. Järj. Helluntaisrk, Vapaasrk ja Ev.lut. srk
Tuottajien Taukotupa
to 13.4. klo 13 Paavolan seurakuntatalolla
Naisten aamukahvit
la 15.4. klo 10 Pattijoen pappilassa Aiheena ”Kiitollisuus elämän voimavarana”, alustajana terveydenhoitaja, diakonissa Anne Riikola.
Tervetuloa hiljentymään pääsiäisen sanoman äärelle
LA 8.4. Hiljainen lauantai MA 3.4. Hiljaisen viikon maanantai Raahen kirkko klo 23 pääsiäisyön messu, Pattijoen kirkko klo 18 iltakirkko striimaus Vihannin kirkko klo 19 iltakirkko Raahen kirkko klo 19 Kärsimysajan laulut ja virret SU 9.4. Pääsiäispäivä TI 4.4. Hiljaisen viikon tiistai Raahen kirkko klo 10 messu Pattijoen kirkko klo 18 iltakirkko Saloisten kirkko klo 10 messu, Pooki-radiointi Raahen kirkko klo 19 Hiljaisen viikon iltamusiikki Vihannin kirkko klo 10 messu Revonlahti, Anna-Maija Rahjalla, Paavolan kirkko klo 10 messu, striimaus Revonlahdentie 1484 klo 19 Hiljaisen viikon laulutilaisuus Siikajoen kirkko klo 12 messu Pattijoen kirkko klo 18 iltamessu KE 5.4. Hiljaisen viikon keskiviikko Tuomiojan ns klo 18 maakirkko/sanajp MA 10.4. 2.Pääsiäispäivä Pattijoen kirkko klo 18 messu Raahen kirkko klo 10 messu, striimaus Raahen kirkko klo 19 messu Pattijoki, Ylipään Saloisten kirkko klo 19 iltakirkko liikuntahalli klo 10 maakirkko/messu Siikajoen kirkko klo 19 Cadenzan konsertti Vihanti, Möykkylän kylätalo klo 10 maakirkko/ sanajp TO 6.4. Kiirastorstai Ruukin Siikajoen kirkko klo 18 messu seurakuntatalo klo 12 messu Raahen kirkko klo 19 messu, striimaus Pattijoen kirkko klo 16 viikkomessu Saloisten kirkko klo 19 messu Pattijoen kirkko klo 19 messu SU 16.4. 1. sunnuntai pääsiäisestä Vihannin kirkko klo 19 messu Raahen kirkko klo 10 messu, striimaus, Paavolan kirkko klo 19 messu vieraita Lääne-Nigulan srk:sta, Revonlahden kirkko klo 20 messu lounas ystävyysseurakuntatyön PE 7.4. Pitkäperjantai hyväksi Saloisten kirkko klo 10 sanajp, striimaus Vihannin kirkko klo 10 messu Vihannin kirkko klo 10 ahtikirkko Revonlahden kirkko klo 12 sanajumalanpalvelus Pattijoen kirkko klo 12 sanajumalanpalvelus Raahen kirkko klo 18 Tuomasmessu Revonlahden kirkko klo 12 sanajumalanpalvelus Raahen kirkko klo 15 Jeesuksen kuolinhetken hartaus Tarkemmat tiedot jumalanpalveluksista löytyvät nettisivuiltamme: www.raahenseurakunta.fi
AIKUISILLE
Urkukonsertti
la 15.4. klo 19 Saloisten kirkossa Urkureina Senni Kinnunen, Leena Määttä ja Niina Ylikulju. Järj. Raahen Musiikkiopisto ja Raahen srk
Aikuisten kuorot:
Raahen kirkkokuoro: ke 12.4. klo 13 Raahen seurakuntakoti, iso sali Pattijoen kirkkokuoro: ke 12.4. klo 17 Pattijoen pappila, sali LAPSILLE JA LAPSIPERHEILLE
Lasten pääsiäisvaellus
ke 5.4. klo 12, klo 13 ja klo 14 Pattijoen seurakuntatalolla, Koulutie 9. Pappilan pihalla tarjolla makkaraa ja lämmintä juomaa.
Pääsiäispolkuja kaikenikäisille
Tutustu pääsiäisen tarinaan pääsiäispoluilla Palmusunnuntaista 3.4. alkaen ma 10.4. asti. Kirkkojen pihoilla Paavolassa, Revonlahdella ja Siikajoella sekä Ruukin seurakuntatalon pihapiirissä. Pääsiäispolut koostuvat eri pisteistä, joissa kerrotaan pääsiäisen tapahtumista kuvin ja tekstein. Pääsiäispoluilla voi käydä tutustumassa omatoimisesti, vaikka koko perheen voimin. Polut ovat suunnattu vauvasta vaariin.
Piirit eivät kokoonnu viikolla 14. Osallistutaan Hiljaisen viikon tapahtumiin.
Raamattupiirit
Raahe-Saloinen Pattijoki: Ti 11.4. Klo 9 Miesten raamattupiiri, Raahe, Kesäkoti. Klo 14 Naisten raamattu- ja keskustelupiiri, Majakka, Raahe. Klo 18 Miehet sanan äärellä, Raahe, Kesäkoti. Ke 12.4. Klo 18 Naiset Sanan lähteillä -raamattupiiri, Saloisten srk-koti, kerhotila. Klo 18 Miesten raamattupiiri, Pattijoen pappila, yläkerta. To 13.4. Klo 10 Aamupäiväpiiri, Pattijoen pappila, sali.
Rukouspiirit
Pe 14.4. klo 8.30 Aamurukous, Majakka, Kauppak. 46, Raahe.
Lähetyspiirit
Ti 11.4. klo 14 Pattijoen käsityöpiiri, Pattijoki srk-talo, partiokolo. LÄHETYSTYÖ
Tuumasta toimeen -lähetyspiiri
ma 3.4. klo 13 Vihannin srk-talolla.
Seurakunta kutsuu -aukeama ilmestyy seuraavan kerran pe 14.4.
VAPPUMUNKKEJA JA SIMAA ENNAKKOTILAUKSELLA RAAHE Munkit 1,50 e/kpl (L), gluteeniton munkki 1,50 e/kpl (L,G), sima 4,50 e/1,5 l Tilaukset numeroon 040 6710 686 tekstiviestillä ma 4.4.- to 6.4., ti 11.4.- pe 14.4. ja ma 17.4.- ti 18.4. klo 8-14, tai soittamalla ma 4.4. klo 11-12. (Esim. tekstiviesti: munkki 6kpl, glut. munkki 4kpl, sima 1,5L x2) Huomioithan, että onnistuneesta tekstiviestitilauksesta saat vahvistusviestin viimeistään seuraavana arkipäivänä. Tilauksia voidaan ottaa vastaan rajallinen määrä. Tilatut tuotteet noudetaan Raahen srk-kodin ison salin ovelta pe 28.4. klo 15-17 välillä. Maksutapana käteinen tai kortti. RUUKKI Munkit 1,50 e/kpl (L), myös gluteenittomia tilattavissa, sima 4,50 e/1,5 l Tilaukset to 20.4. klo 14 mennessä Tuvan listaan Tuvan aukioloaikoina. Puhelimitse voit jättää tilauksesi ajalla 4.4.-5.4. ja 17.4.-20.4. numeroon 040 6710 717. Ilmoitathan viestissäsi nimesi ja tilauksesi ja saat vahvistusviestin tilauksestasi. Voit tilata myös seurakunnan verkkosivun kautta www.raahenseurakunta.fi/ilmoittaudu. Tilaukset haettavissa la 29.4. klo 1214 Mirjan ja Maunon Tuvalta. Maksu käteisellä ja tasarahalla tilausta noudettaessa. Huom! Tuvalta ei muuta myyntiä. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle.
Limingan rovastikunnan lähetyspäivä
su 23.4. klo 14 Kokkokankaan srk-keskus, Kempele Järjestämme yhteisen päiväretken lähetyspäivään. Lähtö: klo 12.00 Vihannin srk-talo, klo 12.45 Raahen srk-koti, klo 13.15 Revonlahti, Taukokartano. Lisätietoja, ilmoittautumiset ja ruoka-aineallergiat 4.4. mennessä Johanna Hämeenkorvelle: johanna.hameenkorpi@elv.fi tai p. 040 6710 624. DIAKONIA
Tiistai- ja torstaiateriat
Pienituloisille työttömille, eläkeläisille ja opiskelijoille. Aterian hinta kaikille 4 e, alle kouluikäiset veloituksetta. Tulethan aterialle vain terveenä. Raahessa: Ti 4.4. klo 12-13 Tiistaiateria Raahen seurakuntakodilla. Pattijoella: To 6.4. klo 12-13 Torstaiateria Pattijoen seurakuntatalolla. Ruukissa: Hiljaisella viikolla ei ruokailua, eikä hartautta. To 13.4. klo 11-12 Torstairuokailu Ruukin seurakuntatalolla. Ei Varttihartautta. Pattijoki-Raahe-Saloinen:
Eläkeikäisten kerhojen yhteinen viikkomessu ja ruokailu Raahessa
ke 5.4. klo 12 Raahen seurakuntakodilla Ruokailu ja kahvit ennen messua (4 e omavastuu). Mikäli tarvitset kerhokyydin, etkä aikaisemmin ole kulkenut kerhokyydityksessä, ota yhteys oman kerhon vastuutyöntekijään viimeistään ti 4.4. klo 11 mennessä. Tähkäkerho: Anna 040 6710621, Saloisten Seurakuntakerho: Jenni 040 6710686, Ruska- ja Kopsankerho: Veera 040 6710620.
Ehtoollishartauksia
ke 5.4. klo 13.30 Palvelukeskus Kotirannassa, Lauri Hämeenaho. to 6.4. klo 13.30 Salonkartanon palvelukeskuksessa, Tiina Jeskanen.
Laitoshartauksia
ke 5.4. klo 13 Paavolatalon hartaus Paavolassa. ke 5.4. klo 14.30 Mäkelänrinteen hartaus Ruukissa.
Hyvän mielen kerho
ti 11.4. klo 12.45 Toimintakeskus Kuutissa, Vihastenkarinkatu 20.
Ruukin seurakuntakerho
to 13.4. klo 12 Ruukin seurakuntatalolla Ennen kerhoa mahdollisuus ruokailuun, 4 e. Kerhoon mahdollisuus saada taksikyyti 4 e:n omavastuuhintaa/ kerhokerta. Taksikyydin tarvitsijat ottakaa yhteyttä Hannele Repolaan p. 040 6710 717 viimeistään kerhoviikon ti:na.
Tupatoiminta
Mirjan ja Maunon Tupa Ruukissa, avoinna ma-pe klo 10-14. Tupa avoinna hiljaisella viikolla ma-ke (suljettu kiirastorstai ja pe) Viikolla 15 avoinna ti -pe. KotoTupa Paavolassa, avoinna ke klo 9-13. Hävikkiruokailu KotoTuvalla ke 5.4. klo 11-13. Aterian hinta 4 e. SEURAT
Rauhanyhdistykset
Raahe: Pe 31.3. klo 18.30 Kodinilta/aikuistenilta 1/2-piiri: E & M Muhola, 3-piiri M & J Sorvari. La 1.4. klo 10-17 rippikoulun talvipäivä Raahen ry:llä. Su 2.4. klo 16 seurat, Raimo Mikkonen, Janne Käkelä. Pe 7.4. klo 16 seurat, Osmo Hyväri. Ma 10.4. klo 16 seurat, Kyösti Karjula, Tuomo Eskola. Ti 11.4. klo 13 varttuneet, Martti Huhtala. Ke 12.4. klo 18 keskiviikkoillan seurat, Henry Saartoala. La 15.4. klo 19 nuorten ilta. Saloinen: La 1.4. klo 19 nuortenilta Saloisten ry. Su 2.4. klo 17 ry seurat, Jouni Hintikka. Pe 7.4. klo 19 pääsiäislauluilta Pyhäjoen kirkko. Ma 10.4. Pääsiäisseurat ry; klo 13 Juha Kortesoja, Hannu Jaakkola. Klo 17 Lauri Ahvenjärvi, Ari-Pekka Palola. To 13.4. klo 18 ry ompeluseurat, Atso Saukko. Pattijoki: Su 2.4. klo 16 seurat, Juhani Pakanen ja Kari Kainua. Pe 7.4. klo 16 seurat ja lauluilta, Pauli Alasaarela. Ma 10.4. klo 16 Viikkomessu Pattijoen kirkossa, Markus Tuukkanen. Ke 12.4. klo 18.30 ompeluseurat ja raamattuilta, Olli Lohi. La 15.4. klo 19 nuortenilta Pattijoen Ry:llä, Vesa Tahkola.
Vihanti: Su 2.4. klo 16 seurat. Ma 3.4. klo 19 iltakirkko kirkossa. Siikajoki: Pe 31.3. klo 18 yhteiset ompeluseurat Revonlahden ry:llä, Aimo Hautamäki (Revonlahti-Ruukki). Klo 19 ompeluseurat ja myyjäiset Paavolan ry:llä. Klo 19 ompeluseurat ja myyjäiset Luohuan ry:llä. Su 2.4. klo 17 seurat Paavolan ry:llä, Ahti Myllykoski, Heikki-Pekka Alakärppä. Klo 12 seurat Luohuan ry:llä, Janne Hintsala, Jani Mattila. Pe 7.4. klo 18 Pitkäperjantain seurat Paavolan kirkossa, kahvit, makkaraa ja hartaus ry:llä. La 8.4. klo 18 Pääsiäisseurat Siikajoen ry:llä, Mauno Isopankala, Erkki Alasaarela alustus ”Mun kotini taivaassa ihana on” SL 260. Su 9.4. klo 12 pääsiäisseurat Siikajoen ry:llä, Kari Ahola, Markku Heikkala. Su 9.4. klo 12 ja 18 pääsiäisseurat Ruukin ry:llä, Vesa Tahkola ja Pauli Alasaarela. Ma 10.4. klo 12 messu Revonlahden kirkossa, Aimo Hautamäki. Kirkkokahvit ja klo 14 seurat Ruukin ry:llä Markku Holma. To 13.4. klo 18 nuorten torstai-ilta Sisko ja Sauli Kalliolla. Pe 14.4. klo 19 ompeluseurat Paavolan ry:llä. Klo 19 ompeluseurat Ruukin ry:llä. La 15.4. klo 19 nuortenilta Luohuan ry:llä, Mika Kalliokoski. ELÄMÄNKAARI
Kastettu
Fianna Helinä Anneliisa Heilala Saga Sofia Jansson Hilla Elina Pistemaa Hilda Maire Lyydia Tuhkanen Eetu Oliver Väisänen
Hautaan siunattu
Paavo Johannes Aunola 84 v Salli Orvokki Viirret 82 v. Hannu Olavi Korkala 73 v. Antti Tapani Aitto-oja 53 v.
YHTEYSTIEDOT Raahen kirkkoherranvirasto, Sovionkatu 1, Raahe, p. (08) 2132 610. Avoinna ma-pe klo 9–15. Suljettu pe 7.4. ja ma 10.4. Vihannin seurakuntatoimisto, Onnelantie 8, Vihanti p. (08) 2132 700 Avoinna ti ja ke klo 9-12 ja 13-15 Suljettu 11.-12.4. Ruukin seurakuntatoimisto Heikinkuja 2, Ruukki p. (08) 2132 710 Avoinna to ja pe klo 9-12 ja 13-15. Suljettu 13.-14.4. Taloustoimisto, Sovionkatu 1, 2. krs, Raahe, p. (08) 2132 600. Avoinna ma-pe klo 9–15. Suljettu pe 7.4. ja ma 10.4. Sähköposti raahen.seurakunta@evl.fi Kotisivut www.raahenseurakunta.fi Raahen seurakunta raahenseurakunta Raahen seurakunta