Skip to main content

Raahen seurakunta 24.2.2023

Page 1

VARHAISNUORILLE

Raahe gospel 2023

Valtakunnallinen telttaleiri Tiistai- ja torstaiateriat Polku Pienituloisille työttömille, eläkeläisil4.-9.7.2023 Keuruulla 10-14 vuotiaille. Ilmoittautuminen 17.3. mennessä osoitteessa: www.raaahenseurakunta. fi/polkuleiri

TEKSTI: KATI PAHKASALO

T

NUORILLE

änä vuonna pääsemme kokoontumaan Raahe gospelin merkeissä Antinkankaan koulun saliin. Eli paikkaan, johon mahdumme kaikki kerralla, eikä tarvitse tehdä koronan vuoksi erityisjärjestelyjä. Se on hieno juttu! Lauantaina 25.2. soittimiaan virittelevät ja piuhoja vetelevät kolme eri bändiä vuorotellen. Ensimmäiset soinnut yleisölle pärähtävät klo 17.00, jolloin aloittaa Innea. Se on Kokkolasta kotoisin, tätä nykyä Oulusta, olevien kahden nuoren naisen duo, joka on perustettu 2018. Musiikki on raikasta ja biisit omaavat syvällisiä sanoituksia elämästä ja uskosta. Lyriikat lohduttavat, rohkaisevat ja antavat toivoa. Musiikin keskeisenä viestinä on, että ihmisestä pidetään huolta. Duon tavoitteena on tuoda iloa ja valoa juuri siihen elämään ja hetkeen, jonka keskellä itse kukin on. Innean jälkeen vauhtiin pääsee Freesia, joka on Raahen seurakuntanuorten kovasti toivoma bändi vierailemaan tänne Raahe gospeliin. Ollessaan täällä viime vuonna he soittivat ja lauloivat suoraan raahelaisten nuorten sydämiin. Johtuneeko se siitä, että he ovat itsekin täältä Pohjois-Pohjanmaalta vai mistä sitten johtuukaan, mutta heitä odotetaan kovasti! Freesia on vuonna 2019 perustettu bändi ja heidän sanoituksensa ovat rohkeasti puhuttelevia ja voimaannuttavia.

Ensimmäisen konsertin jälkeen on tauko, jonka aikana koulun ruokalassa tarjoillaan syötävää. Klo 19 alkaa toinen konsertti, jonka esiintyjä on Keravalta kotoisin oleva Immanuel. Immanuel on Roni Samuelin ja Mikavelin 2012 perustama hiphopduo. Yhtyeen kappaleet ovat keränneet suoratoistopalveluissa miljoonia kuuntelukertoja. Tällaisella kokoonpanolla bändi tulee ensimmäistä kertaa Raaheen ja on todennäköisesti jotain sellaista, jota täällä ei ole pitkiin aikoihin kuultu. Illan päätteeksi on gospelmessu edelleenkin koulun salissa, jossa lauluja säestää meidän omista nuorista koostuva House Band. Marko Visuri johtaa messun ja saarnavuorossa on Lauri Hämeenaho. Luvassa on tapahtumarikas päivä. Raahe gospeliin on kutsuttu kaikki tämän vuoden rippikoululaiset, jotka osallistuvat konsertteihin ryhmänä. Jokaisen ryhmän kanssa on joku työntekijöistä, joka sitten toisen konsertin jälkeen antaa rippikoululaiselle merkinnän riparipassiin. Raahe gospeliin ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet raahelaiset ja kannattaa lähteä lähikunnistakin! Iloitaan, kun saadaan taas kokoontua yhteen. Tapahtuman juontavat meidän iki-ihanat aktiivinuoret Anniina, Julius, Petra ja Varpu! Tule sinäkin kuulolle!

Pattijoki-Raahe-Saloinen: RaaheGospel-messu la 25.2. klo 21 Antinkankaan koululla. Nuorten raamis ma 27.2. klo 19-21 Pattijoen pappilan yläkerrassa. Nuorten Avoimet ovet Talviksella pe 3.3. klo 19-22. Hartaushetki n. klo 20.30. Siikajoki: Nuortenilta to 2.3. klo 18-20 Ruukin seurakuntatalolla. AIKUISILLE

Raamattupiirit Raahe-Saloinen Pattijoki: Ma 27.2. Klo 18 Raamattupiiri, Kummatin vanhustentalon kerhohuone. Ti 28.2. Klo 9 Miesten raamattupiiri, Raahe, Kesäkoti. Klo 14 Naisten raamattu- ja keskustelupiiri, Majakka, Raahe. Klo 18 Miehet Sanan äärellä, Raahe, Kesäkoti. Ke 1.3. Klo 18 Miesten raamattupiiri, Pattijoki pappila, yläkerta. Klo 18 Naiset Sanan lähteillä- raamattupiiri, Saloisten srk-koti, kerhotila. To 2.3. Klo 10 Aamupäiväpiiri, Pattijoen pappilan sali.

Seurakunta kutsuu

Rukouspiirit

Pe 3.3. klo 8.30 Aamurukous, Majakka, Kauppak. 46, Raahe.

Lähetyspiirit

Ma 27.2. klo 18 Raahen lähetyspiiri, Raahe seurakuntakoti, iso sali. Kahvitarjoilu ja arvontaa. Ti 28.2. Klo 14 Pattijoen käsityöpiiri, Pattijoen srk-talo, partiokolo. Kahvitarjoilu. Klo 17 Lähetyksen käsityö- ja askarteluilta Saloisten srk-kodilla. Kahvitarjoilu. Vihanti: Ma 6.3. klo 13 Tuumasta toimeen -lähetyspiiri Vihannin srk-talolla.

Raahe • Saloinen • Pattijoki • Vihanti • Siikajoki KIRKKOVUOSI

Su 26.2.

1. Paastonajan sunnuntai Jeesus, kiusausten voittaja

Ps. 91:1–4, 11–12, 1. Moos. 4:3–10, Jaak. 1:12–15, Matt. 16:21–23

JUMALANPALVELUKSET JA USKONELÄMÄ

Lauantai 25.2.

Klo 21 Antinkankaan koulu, RaaheGospel-messu l. Marko Visuri, s. Lauri Hämeenaho, Nuorten houseband Lauletaan Viisikielisestä.

Sunnuntai 26.2. Klo 10 Raahen kirkko, messu l. Tiina Jeskanen, s. Markus Tuukkanen. Pyhäkoulu kirkossa. Kirkkokahvit seurakuntakodilla. Klo 10 Paavolan kirkko, sanajumalanpalvelus l. ja s. Paula Hagel Kirkkokahvit kirkossa.

Klo 12 Pattijoen srk-talo, perhemessu, l. ja s. Marko Visuri. Lelukolehti; kolehtiin mahdollisuus tuoda myös leluja. Lelut viedään Märjamaan seurakuntaan Viroon. Messun jälkeen perhelounas seurakuntatalolla. Klo 12 Siikajoen kirkko, sanajumalanpalvelus, striimataan l. ja s. Paula Hagel, Siikajoenkylän lapsikuoro. Kirkkokahvit kirkossa.

Sunnuntai 5.3.

Klo 10 Raahen kirkko, messu l. Markus Tuukkanen, s. Harri Joensuu. Messukumppanina Raahen ja ympäristön eläkkeensaajat. Mukana Raahen ja ympäristön eläkkeensaajien lauluryhmä. Klo 10 Saloisten kirkko, messu l. ja s. Kimmo Heinilä. Kirkkokahvit seurakuntakodilla. Klo 10 Vihannin kirkko, sanajumalanpalvelus, Pooki-radiointi. l. ja s. Petri Tervo. Klo 12 Revonlahden kirkko, messu, striimataan l. ja s. Mira Pauna. MUSIIKKI su, striimataan. l. ja s. Mira Pauna.

Aikuisten kuorot:

Raahen kirkkokuoro: ke 1.3. klo 13 Raahen srk-koti, iso sali. Pattijoen kirkkokuoro: ke 1.3. klo 17 Pattijoen pappila, sali

LAPSILLE JA LAPSIPERHEILLE

Perhekerhot

Tuottajien taukotupa to 2.3. klo 13 Paavolan seurakuntatalo Kahvittelua ja keskustelua. Yhteistyössä MTK-Rannikko ja Raahen seurakunta

Perhekerhot ovat avoimia kaikille lapsiperheille, ei ilmoittautumista. Pattijoen srk-talo päiväkerhotilat: Iltaperhekerho ma 17.30-19 Perhekerho ke klo 10-12 Saloisten srk-koti: ke klo 10-12 Ruukin srk-talo: ti klo 10-12 Paavolan srk-talo: ke klo 9.30-11.30 Siikajoen pappila: ke klo 10-12 Vihannin srk-talo: ke klo 10-12 Raahe srk-keskus: pe klo 10-13

Pyhäkoulu

Lastenlaulujen ilta Vihannissa to 2.3. klo 18.00 Vihannin seurakuntatalolla Seurakunnan Vihannin lapsikuoro esiintyy ja laulamme myös yhdessä tuttuja lastenlauluja. Kahvi ja mehutarjoilu.

su 26.2. Raahen kirkossa klo 10 alkavan messun aikana kirkon lasten tilassa (kirkon takaosassa). Vanhemmat voivat tuoda lapsensa alttarille siunattavaksi ehtoollisen aikana. Kaikenikäiset lapset ovat tervetulleita.

Raahen Lapsiparkki 1-10 vuotiaille

ma 6.3. klo 14-16.30 Raahen päiväkerhotiloissa, käynti kävelykadun puolelta. Omat eväät mukaan. Ilmoittautuminen: lapsiparkki.lapsirikas@gmail.com

DIAKONIA

Perhemessu Pattijoella su 26.2. klo 12.00 Pattijoen seurakuntatalolla Toimittaa Marko Visuri ja lastenohjaajat. Kolehtiin mahdollisuus tuoda myös leluja, jotka toimitetaan Märjamaan seurakuntaan Viroon. Messun jälkeen pizzalounas, jälkiruokana jäätelö. Hinta 6 e aikuiset, 3 e 4-12 vuotiaat

le ja opiskelijoille. Tulethan aterialle vain terveenä.

Raahessa: Ti 28.2. klo 12-13 Tiistaiateria Raahen seurakuntakoti, iso sali. Aterian hinta työttömille ja opiskelijoille 2 e, eläkeläisille 4 e, perheen vanhempi 4 e ja alle kouluikäiset veloituksetta. Ruukissa: To 2.3. klo 11-12 Torstairuokailu Ruukin seurakuntatalo. Varttihartaus klo 10.45 ennen ruokailua. Aterian hinta 4 e, alle kouluikäiset veloituksetta. Hiihtolomaviikolla ei ruokailua eikä hartautta. Pattijoella: To 2.3. klo 12-13 Torstaiateria Pattijoen seurakuntatalo. Aterian hinta 4 e, alle kouluikäiset veloituksetta.

Hengellinen ryhmä

ti 28.2. klo 10 Psyyke Ry:n ryhmähuoneessa, Rantakatu 58.

SEURAT

Hyvän mielen kerho kehitysvammaisille

Siionin matkalauluseurat

ti 28.2. klo 12.45 Toimintakeskus Kuutissa, Vihastenkarinkatu 20.

Vihannin diakonia-lähetyspiiri

to 2.3. klo 13 Kuusiratin kylätalolla (Nuupakantie 143, Vihanti) Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa, myös muilta kyliltä.

Ruukin seurakuntakerho

to 2.3. klo 12 Ruukin seurakuntatalolla. Ennen kerhoa mahdollisuus ruokailuun, hinta 4 e. Seurakuntakerhoon mahdollisuus saada taksikyyti 4 e omavastuuhintaan/kerhokerta. Taksikyydin tarvitsijat, ottakaa yhteyttä Hannele Repolaan p. 040 6710 717 viimeistään kerhoviikon ti:na. Lauletaan virsiä kanttorin johdolla.

Vapaaehtoistehtäviä Siikajoella

Hiljaisuuden retriitti Tervetuloa ihmettelemään retriittielämää Törmälän tilalle huhtikuun viimeisenä viikonloppuna 28.-30.4. Retriitissä saat viettää levollisen viikonlopun rukoushetkien, hiljaisuuden ja maittavan ruoan parissa. Viikonloppu on tarkoitettu ensisijaisesti heille, joille ei ole vielä ehtinyt kertyä kokemusta hiljaisuuden retriiteistä. Lähde siis rohkeasti ihmettelemään kanssamme. Lisätietoa ja sitovat ilmoittautumiset 31.3. mennessä. Hinta 60 e/hlö. Lauri Hämeenaho p. 050 353 5828 ja Nina Oksanen p. 040 671 0673.

su 26.2. klo 18 Raahen seurakuntakoti, iso sali. Puhujina Hannu Tuohimaa, Kalevi Silvola ja Sirpa Määttä.

SRO:n seurat ELÄKEIKÄISTEN KERHOT Saloisten Seurakuntakerho to 2.3. klo 17 Pattijoen pappilan sato 2.3. klo 12 Saloisten seurakuntakodilla. Kerho aloitetaan ruokailulla 4 e:n omavastuuhintaan, hartaus, ohjelmaosuus ja kahvi. Uudet taksikyydin tarvitsijat yhteys diakoniatyöntekijä Jenniin p. 040 6710 686 viim. kerhoviikon tiistaina klo 10 -11. Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua, mutta uudet kerhoon tulijat, joilla erityisruokavalioita, on hyvä ilmoittaa niistä ruokailun vuoksi viimeistään kerhoviikon tiistaina klo 10-11 Jennille p.040 6710 686. Kerhossa Jenni ja seurakuntapastori Tiina Jeskanen. Aiheena kulttuuri.

Tehtäviä on tarjolla mm. Yv-kerääjänä, lähimmäispalvelussa, Ilona-käsityöpiirissä sekä Tupien kahvilavuoroissa. Lisätietoja voit kysyä Hannelelta p. 040 -6710 717.

Tupatoiminta

Mirjan ja Maunon Tupa Ruukissa, avoinna ma-pe klo 10-14. Ilona käsityöpiiri Mirjan ja Maunon Tuvalla ma 27.2., 18.3., 27.3. klo 14. Tervetuloa myös uudet neulojat. KotoTupa Paavolassa, avoinna ke klo 9-13. Hävikkiruokailu KotoTuvalla ke 1.3. klo 11-13. Aterian hinta 4 e.

Yhteisvastuutuotteita

myynnissä kirkkoherranvirastolla, Sovionkatu 1, Raahe

VIRKATODISTUKSET JA SUKUSELVITYKSET

li.Puhujina Lauri Hämeenaho ja Mika Pouke. Kahvitarjoilu, kolehti ja arvontaa. Järj. Raahen seurakunta ja Suomen Raamattuopisto

Vuosikokous ja Lauluseurat

ti 7.3. klo 17 vuosikokous Raahen srk-koti, iso sali. Klo 18 Lauluseurat, puhuja Kjell Asplund. Järj. Raahen Rauhan Sana

Rauhanyhdistykset

Raahe: La 25.2. klo 19 nuorten ilta, Pyhäjoen ry. Su 26.2. klo 16 seurat, Vesa Tahkola, Henry Saartoala. Ke 1.3. klo 18 keskiviikkoillan seurat, Henry Saartoala. La 4.3. klo 19 Nuorten ilta, Pattijoen ry. Saloinen: La 25.2. klo 12 ry myyjäiset. Su 26.2. klo 17 seurat Saloisten kirkko, Kyösti Marjanen, Pekka Typpö (RadioPooki). To 2.3. klo 18 ry ompeluseurat, Heikki Hyväri. Pattijoki: La 25.2. klo 19 nuorten ilta, hartaus Heikki Hyväri. Su 26.2. klo 16 seurat, Markku Pikkarainen ja Pasi. Ke 1.3. klo 18.30 opistomyyjäiset, Pauli Alasaarela. La 4.3. klo 19 nuortenilta, Mikko Hallikainen. Vihanti: Su 5.3. klo 16 seurat. Siikajoki: Pe 24.2. klo 18.30 vuosikokous Paavolan ry:llä. Klo 19 vuosikokous Luohuan ry:llä. Klo 19 ompeluseurat ja myyjäiset Ruukin ry:llä. La 25.2. klo 19 seurat ja nuortenilta Revonlahden ry:llä. Su 26.2. klo 12 Lastenseurat ja seurat Luohuan ry:llä, Tapani Tölli, Markus Haho. Klo 12 perhesunnuntai Siikajoen ry:llä, Janne Käkelä. Klo 13 Pyhäkouluseurat Paavolan ry:llä. Aluksi ruokailu alkaen klo 12, Markku Launonen, Yrjö Pirnes. Klo 18 seurat Ruukin ry:llä, Markus Tuukkanen, Esa Kinnunen.

Raahen seurakunnan koululaisten 2023 kesätyöhaku on käynnissä Kesätöihin voi hakea vuosina 2005-2007 syntyneet Raahen kaupungin alueelta ja 2006-2007 syntyneet Siikajoen kunnan alueelta. Kesätöitä on tarjolla hautausmailla, puistotöissä, kesäkerhon ohjaajina. Lisäksi tarvitaan kirkon opas, joka voi olla vanhempikin. Hakemuksen voi ladata Raahen seurakunnan nettisivun etusivulta www.raahenseurakunta.fi Hakemuksia saa myös taloustoimistosta, kirkkoherranvirastosta, joihin ne voi myös palauttaa. Hakemukset voi palauttaa myös sähköpostitse osoitteeseen: raahen.seurakunta@evl.fi Hakuaika päättyy pe 17.3.2023. Lisätietoja saa taloustoimistosta p. 08 2132 600. To 2.3. klo 18 Nuorten torstai-ilta Eve ja Esa Lehdolla. Pe 3.3. klo 19 yhteiset ompeluseurat Ruukin ry:llä, Yrjö Pirnes (Revonlahti-Ruukki). Klo 19 ompeluseurat ja myyjäiset Luohuan ry:llä. La 4.3. klo 19 seurat Paavolan ry:llä, Erkki Alasaarela ELÄMÄNKAARI

Kastettu

Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Raahen seurakunnan virkatodistus- ja sukuselvitystilaukset. Tilaukset ma-pe klo 9-15 p. 08 316 1303 sähköposti: keskusrekisteri.oulu@evl.fi tai tilaa verkossa -asiointipalvelun kautta https://evl.fi/tietoa- kirkosta/ tilaa- virkatodistus

YHTEYSTIEDOT Raahen kirkkoherranvirasto Sovionkatu 1, Raahe, p. (08) 2132 610. Avoinna ma-pe klo 9–15. Vihannin seurakuntatoimisto Onnelantie 8, Vihanti p. (08) 2132 700 Avoinna ti ja ke klo 9-12 ja 13-15 Ruukin seurakuntatoimisto Heikinkuja 2, Ruukki p. (08) 2132 710 Avoinna to ja pe klo 9-12 ja 13-15. Taloustoimisto Sovionkatu 1, 2. krs, Raahe, p. (08) 2132 600. Avoinna ma-pe klo 9–15. Sähköposti raahen.seurakunta@evl.fi Kotisivut www.raahenseurakunta.fi

Marianne Maaria Koivula Topias Viljami Kyröläinen

Hautaan siunattu

Arvo Mikael (Mikko) Suutari 91 v. Toini Iida Kanerva Mäkäräinen 84 v. Matti Edvard Koivikko 82 v. Aune Sisko Annikki Koivikko 81 v. Teuvo Jaakko Anselm Sipilä 81 v. Erkki Antero Hietala 79 v. Ritva Tuulikki Kaikkonen 65 v.

Raahen seurakunta raahenseurakunta Raahen seurakunta


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Raahen seurakunta 24.2.2023 by Kaleva Oy - Issuu