Skip to main content

Raahen srk 26.4.2023

Page 1

Seurakunnan vapputapahtumat rakentuvat yhteistyön kautta TEKSTI MARKUS TUUKKANEN

S

Vihannissa vietetään vapputapahtumia jo perjantaina 28.4. ja Raahessa puolestaan vappupäivänä 1.5.

eurakunnan vapputapahtumat käynnistyvät perjantaina 28.4.2023 Vihannista. Tuolloin kannattaa suunnata klo 17–19 välisenä aikana Vihannin seurakuntatalolle Koko perheen vapputapahtumaan sekä klo 20 alkaen Wappukonserttiin Vihannin nuorisoseurantalolle. Vihannin seurakuntatalolla pidettävän koko perheen vapputapahtuman vetonaula on klo 18 alkava taikuriesitys, jonka lisäksi seurakuntatalolla on ongintaa, kasvomaalausta sekä temppurata perheen pienimmille. Kahviossa tarjolla on tuoreita munkkeja siman kera. Tapahtuma on maksuton kaikille osallistujille. Koko perheen vapputapahtumaa ovat järjestämässä yhteistyössä Vihannin 4H-yhdistys ja seurakunta. Perjantain tapahtumailta Vihannissa jatkuu Wappukonsertilla nuorisoseurantalolla klo 20. Ovet avautuvat jo puoli kahdeksalta ja klo 20 ensimmäisenä lavalle nousee vihantilainen rockbändi The Government, jota edellisen kerran Vihannissa kuultiin kesällä 2022 Härkäjuhlilla. Nyt jo yli 10 vuotta toiminut bändi on jälleen valmis konsertoimaan harjoituskauden jälkeen. Toisena artistina kuullaan laulaja-lauluntekijä Juhani Tikkasta. Juhani Tikkasen persoonallinen lauluääni ja koskettavat kappaleet ovat ihastuttaneet jo vuosien ajan monissa tapahtumissa. Ahkerasti keikkaileva Tikkanen nauttii livekonserttien tunnelmasta ja on tuttu artisti erityisesti monissa kristillisissä tilaisuuksissa.

Wappukonsertissa järjestelyvastuussa on mukana seurakunnan ja 4H-yhdistyksen lisäksi Raahen kaupungin nuorisopalvelut. Tapahtumassa on kioski, jonka tuotot ohjautuvat seurakunnan Israel 2024-matkaprojektiin. Maanantaina 1.5., vappupäivänä, järjestetään perinteinen vappulounas Raahen seurakuntakodilla klo 12-14. Viimeistä kertaa nykyisellä seurakuntakodilla järjestettävä suosittu vappulounas toteutetaan seurakunnan eri työmuotojen ja vapaaehtoisten yhteistyönä. Vappulounaan tuotto ohjataan kuluvan vuoden yhteisvastuukeräykseen. Lounaan yhteydessä on myynnissä yhteisvastuutuotteita sekä pika-arpoja, lapsille on puolestaan ongintaa ja laulutuokio klo 13. Seurakunnan vapputapahtumat huipentuvat Kristittyjen yhteiseen Vappujuhlaan, jota vietetään Härkätorin puistossa vappupäivänä klo 16-18. Tässä koko perheen tapahtumassa ohjelmassa on poniajelua, elävää Sanaa ja yhteislauluja. Hengen ravinnon lisäksi tarjolla on lettuja, kahvia, teetä ja mehua. Tapahtuman kolehti menee Raamattujen jakamiseen Suomen Gideonien kautta. Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään Raahen Helluntaiseurakunnan tiloissa. Kristittyjen yhteistä vappujuhlaa ovat toteuttamassa yhteistyössä evankelisluterilainen seurakunta, helluntaiseurakunta sekä vapaakirkko.

Raahen seurakunnan päiväkerhot 2-5 -vuotiaille. Ilmoittaudu nettisivujemme kautta 14.4.-14.5. välisenä aikana https://www.raahenseurakunta.fi/ lapsille-ja-lapsiperheille Lisätietoja: Merja Tuomaala p. 040 671 0657.

Pattijoki-Raahe-Saloinen: Nuorten Avoimet ovet Talviksella pe 28.4. klo 19-22. Hartaushetki n. klo 20.30. Nuorten raamis ma 1.5. klo 19-21 Pattijoen pappilan yläkerrassa. Siikajoki: Nuortenilta to 27.4. klo 18-20 Ruukin srk-talolla ja to 4.5. klo 18 Siikajoen pappilassa.

Wappukonsertti Vihannissa

pe 28.4. Vihannin nuorisoseurantalolla, Onnelantie 16 Nuorten Wappukonsertti, ovet auki klo 19.30.

Su 30.4.

Keskiviikko 26.4.

Klo 18 Ruukin seurakuntatalo, Arki-illan iltakirkko Toimittaa Paula Hagel. Iltatee.

Sunnuntai 30.4.

Klo 10 Raahen kirkko, messu, striimataan l. Kimmo Heinilä, s. Harri Joensuu Pyhäkoulu kirkossa klo 10. Kirkkokahvit seurakuntakodilla. Klo 10 Vihannin kirkko, sanajumalanpalvelus l. ja s. Petri Tervo Klo 12 Siikajoen kirkko, messu l. ja s. Paula Hagel

Kristittyjen yhteinen vappujuhla

ma 1.5. klo 16 Härkätorin puistossa Ohjelmassa poniajelua, elävää Sanaa ja yhteislauluja. Tarjolla lettuja, kahvia, teetä ja mehua. Kolehti: Raamattujen jakamiseen Suomen Gideonien kautta. Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään Raahen Helluntaisrk:n tiloissa.

Koulutusta ehtoollisenjakajaksi, lukijaksi ja esirukouksen toimittajaksi

Koulutus on tarkoitettu kaikille halukkaille konfirmoiduille kirkon jäsenille, kesto n. 1,5 h. Voit valita itsellesi sopivimman koulutusajan ja -paikan seuraavista vaihtoehdoista: Ke 3.5. klo 18-19.30 Siikajoen kirkossa To 4.5. klo 18-19.30 Paavolan kirkossa Ilmoittautumiset viimeistään 30.4. Kimmo Heinilälle p. 040 671 0630.

Sello soi! – kirkkokonsertti

su 30.4. klo 18 Saloisten kirkossa Seeli Toivio, sello ja laulu Vapaa pääsy, vapaaehtoinen käsiohjelma 10 e

Aikuisten kuorot:

Pattijoen kirkkokuoro: ke 26.4. ja ke 3.5. klo 17 Pattijoen pappila, sali Raahen kirkkokuoro: to 27.4. klo 14 ja ke 3.5. klo 13 Raahen srk-koti, iso sali

pe 5.5. klo 18 Pattijoen seurakuntatalolla Lauletaan 60- ja 70-luvun koululauluja yhdessä ja Pattijoen kirkkokuoron esittämänä. Iltahartaus. Iltakahvit ja mehut Yhteisvastuun hyväksi.

Barokin taikaa -konsertti

la 6.5. klo 19 Revonlahden kirkossa Ohjelmassa kuullaan Bachin, Telemannin ja Biberin sooloteoksia alttoviululla. Solistina Niina Mäkiharju. Hartaus Mira Pauna. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen käsiohjelma 10 e.

To 27.4. Klo 10 Aamupäiväpiiri, Pattijoen pappilan sali. Ti 2.5. Klo 9 Miesten raamattupiiri, Raahe, Kesäkoti. Klo 18 Miehet Sanan äärellä, Raahe, Kesäkoti. Klo 18 Naisten raamattu- ja keskustelupiiri, Saloinen, Haapajärven tekoaltaan kodalla. Ke 3.5. Klo 18 Miesten raamattupiiri, Pattijoen pappila, yläkerta. Siikajoki: ke 3.5. klo 15 Raamattupiiri Ruukin srk-talolla.

Rukouspiirit

Pe 28.4. klo 8.30 Aamurukous, Majakka, Kauppak. 46, Raahe.

Lähetyspiirit

To 4.5. klo 18 Toivoa naisille -piiri, Pattijoen pappila, yläkerta.

Leipäkurssi Revonlahdella

la 6.5. klo 10-15 Revonlahden seurakuntatalo Kurssilla valmistetaan mm. ruisleipää ja vaaleaa juurileipää. Ilmoittautuminen ti 2.5. mennessä p. 050 436 4706/Merja Ota mukaan essu ja huivi tms. päähine. Järj. Revonlahden maa- ja kotitalousnaiset ja Raahen srk LÄHETYSTYÖ

Japanilainen ilta

ti 2.5. klo 17.30 Raahen seurakuntakeskuksella, Sovionkatu 1, Raahe Tervetuloa viettämään yhdessä japanilaista iltaa ja tapaamaan Raahen seurakunnan nimikkolähetti Shuhei Yamaguchia (SEKL). Tarjolla japanilaista iltapalaa.

Lähetyskahvila Vihannissa

ti – pe 2.5.- 5.5. klo 12-16 Vihannin kirjastolla Kahvi ja leivonnainen 3 e Tee ja leivonnainen 2 e Mehu ja leivonnainen 2 e Tervetuloa. Järj. Vihannin alueen lähetystoimikunta.

Nuoret ja nuoret aikuiset seikkailevat Raahessa lauantaina 27.5. Voit ilmoittautua mukaan tähän ryhmäkilpailuun 4-5 hengen porukalla 27.4.-11.5. välisenä aikana Laminille p. 050 4697 913. Ryhmä maksu 10 e. Paikkoja on rajallinen määrä. Tarkemmat tiedot srk:n nettisivuilla tapahtumakalenterissa.

to 4.5. klo 16-18 Raahen seurakuntakodilla Myytävänä käsitöitä, leivonnaisia, lihakeittoa 6 e/rasia, juustokeittoa 6 e/ rasia ja arpoja, pääpalkintoja keväinen herkkukori. Mahdollisuus ruokailla paikan päällä; lihakeitto 5 e ja pullakahvit 2 e. Tuotto lähetystyön hyväksi. Mukana tapahtumassa myös nuorten Israel 2024-projektiryhmä. Tule ostoksille tai ruokaile paikan päällä! DIAKONIA

Tiistai- ja torstaiateriat AIKUISILLE

Raamattupiirit

Raahe-Saloinen Pattijoki: Ke 26.4. Klo 18 Naiset Sanan lähteillä – raamattupiiri, Saloisten srk-koti, kerhotila. Klo 18 Miesten raamattupiiri, Pattijoen pappila, yläkerta.

Vihannissa: To 4.5. klo 11-12 Torstairuokailu Vihannin seurakuntatalolla. Ruukissa: To 27.4. ja to 4.5. klo 11-12 Torstairuokailu Ruukin seurakuntatalolla. Varttihartaus ennen ruokailua klo 10.45.

Pienituloisille työttömille, eläkeläisille ja opiskelijoille. Aterian hinta kaikille 4 e, alle kouluikäiset veloituksetta. Tulethan aterialle vain terveenä. Raahessa: Ti 2.5. klo 12-13 Tiistaiateria Raahen seurakuntakodilla. Pattijoella: to 4.5. klo 12-13 Torstaiateria Pattijoen seurakuntatalolla.

Tupatoiminta

Mirjan ja Maunon Tupa Ruukissa, avoinna ma-pe klo 10-14. KotoTupa Paavolassa, avoinna ke klo 9-13. Hävikkiruokailu ke 3.5. klo 11-13 KotoTuvalla, aterian hinta 4 e.

Ruukin seurakuntakerho

to 27.4. klo 12 Ruukin seurakuntatalolla Ennen kerhoa mahdollisuus ruokailuun, 4 e. Kerhoon mahdollisuus saada taksikyyti 4 e omavastuuhintaa/ kerhokerta. Taksikyydin tarvitsijat, ottakaa yhteys Hannele Repolaan p. 040 6710 717 viim. kerhoviikon tiistaina.

Saloisten seurakuntakerho

to 27.4. klo 12-13.30 Saloisten seurakuntakodilla Aiheena muisti ja muistin hoitaminen. Vieraana kokemusasiantuntijat Katri ja Raimo Juntunen Raahen seudun muistiyhdistyksestä. Kerho aloitetaan ruokailulla 4 e omavastuuhintaan, hartaus, ohjelmaosuus ja kahvit. Uudet taksikyydin tarvitsijat yhteys diakoniatyöntekijä Jenniin viim. kerhoviikon ti klo 10-11. Erityisruokavalioista on hyvä ilmoittaa ruokailun vuoksi viim. kerhoviikon ti klo 10-11 Jennille p. 040 6710 686.

Ruskakerho

to 27.4. klo 12 Pattijoen seurakuntatalolla. Vieraana lähetyssihteeri Johanna Hämeenkorpi. Lounas 4 e. Mahdollisuus taksikyytiin 4 e omavastuuhinnalla. Uusien kyydintarvitsijoiden tiedustelut viim. kerhoa edeltävänä ma:na. Ruoka-aineallergioista pyydämme ilmoittamaan Veera p. 040 6710 620.

Yhteisvastuu -lipaskeräys

Suoritamme lipaskeräystä Raahen keskustan alueen kauppojen edessä ti 9.5. ja ke 10.5. Jos olet halukas osallistumaan lipaskeräykseen, ota yhteys diakoniatyöntekijä Virpi Jauhiaiseen p. 040 6710 653.

Kevätkirkkoretki kehitysvammaisille ja läheisille

ti 16.5. Rantsilan kirkkoon ja seurakuntatalolla Klo 11 messu, klo 12 ruokailu, juhla ja lähtökahvit Linja-auto lähtee Raahesta klo 9.00 toimintakeskus Kuutin pihalta, pysähtyy tarvittaessa matkan varrella Revonlahdella ja Paavolassa. Paluu Raaheen klo 16. Ilmoittautumiset ja ruoka-aineallergiat 11.5. mennessä Raahen kirkkoherranvirastoon ma-pe klo 9-15 p. 08 2132 610 tai raahen.seurakunta@evl.fi. Retki on osallistujille ilmainen.

to 27.4. klo 13.30, Kimmo Heinilä.

Vihannin diakonia-lähetyspiiri

to 27.4. klo 13 Lumimetsän nuorisoseuralla, Lumimetsäntie 547 Lämpimästi tervetuloa myös muilta kyliltä.

Hyvän mielen kerho kehitysvammaisille

ti 2.5. klo 12.45-13.45 Toimintakeskus Kuutissa, Vihastenkarinkatu 20. to 4.5. klo 12.30 Vihannin seurakuntatalolla Kerholaiset voivat ruokailla klo 12 alkaen (4 e/hlö). Kahvitarjoilu. Kerhoon on mahdollisuus saada taksikyyti 4 euron omavastuuhintaan/kerhokerta. Taksikyydin tarvitsijat, ottakaa yhteyttä Niina Pöyhtäriin puh. 040 6710 622 tai Virpi Jauhiaiseen puh. 040 6710 653 viim. kerhoviikon tiistaina.

Rauhanyhdistykset

Raahe: Ke 26.4. klo 18 Kevätmyyjäiset, Martti Huhtala. La 29.4. klo 19 nuorten ilta, Martti Huhtala. Su 30.4. klo 17 Pookiseurat, Pasi Kurtti, Jyrki Määttä. Saloinen: To 27.4. klo 18 ry ompeluseurat, Hannu Tornberg. Su 30.4. klo 17 ry seurat, Janne Hintsala, Heikki-Pekka Alakärppä. To 4.5. klo 18 ry ompeluseurat, Atso Saukko. Pattijoki: Pe 28.4. klo 18 kevätmyyjäiset, Mikko Hallikainen. Su 30.4. klo 13 perheseurat, Pauli Alasaarela ja Tero Pitkälä. Ke 3.5. klo 18.30 ompeluseurat, Olli Lohi. Vihanti: Ke 26.4. klo 18.30 ompeluseurat. Siikajoki: To 27.4. klo 18 nuorten torstai-ilta Johanna ja Ville Ervastilla. Pe 28.4. klo 19 ompeluseurat Paavolan ry:llä. Klo 19 ompeluseurat ja julkaisuilta Ruukin ry:llä, Mika Karsikas. Klo 19 ompeluseurat Luohuan ry:llä. La 29.4. klo 13 Kevätmyyjäiset Siikajoen ry:llä. Klo 19 seurat Revonlahden ry:llä, Veli-Pekka Tahkola. Su 30.4. klo 13 seurat Ruukin ry:llä, Jouni Tiirola ja Alpo Ojala. Klo 12 lasten seurat ja seurat Luohuan ry:llä, Seppo Joentakanen, Onni Timlin. Klo 17 seurat Siikajoen ry:llä, Keijo Nissilä ja Juha Kaarivaara. Pe 5.5. klo 18 Myyjäiset Revonlahden ry:llä, Aimo Hautamäki. Klo 19 ompeluseurat Ruukin ry:llä. Klo 19 ompeluseurat Luohuan ry:llä. Klo 19 ompeluseurat Paavolan ry:llä. ELÄMÄNKAARI

Hartaushetki Salonkartanossa

Vihannin seurakuntakerho

Lähetyksen kevätmyyjäiset

Suuri seikkailu 2023 la 27.5.

Koululaulujen ilta

MUSIIKKI

pe 28.4. klo 19.30 alkaen Vihannin nuorisoseurantalolla, Onnelantie 16 Klo 20.00 The Government, klo 21.45 Juhani Tikkanen. Kioski Israel 2024 -projektin hyväksi. Yhteistyössä Raahen srk, Raahen nuorisopalvelut ja Vihannin 4H-yhdistys.

Ensimmäinen konsertti klo 20.00 The Government, klo 21.45 Juhani Tikkanen. Tapahtumassa kioski Israel 2024 -projektin hyväksi. Järj. Raahen seurakunta, Raahen nuorisopalvelut ja Vihannin 4H-yhdistys

3. sunnuntai pääsiäisestä

JUMALANPALVELUKSET JA USKONELÄMÄ

pe 28.4. klo 17-19 Vihannin seurakuntatalolla Taikuriesitys klo 18, ongintaa, kasvomaalausta, temppurata Munkki- ja simatarjoilu. Tapahtuma on ilmainen. Yhteistyössä 4H Vihanti ja Raahen srk

Syksyn 2023 päiväkerhot kutsuvat!

Wappukonsertti Vihannissa

Klo 10 seppeleenlaskut sankarihaudoilla Raahen, Saloisten, Pattijoen ja Vihannin sankarihaudoilla Klo 10 hartaushetki Paavolan kirkossa, seppeleenlasku, seppelpartiot Revonlahden ja Siikajoen sankarihaudoille.

Koko perheen vapputapahtuma

NUORILLE

KIRKKOVUOSI

Kansallinen veteraanipäivä to 27.4.

su 30.4. klo 10 Raahen kirkossa Kaikenikäiset lapset ovat tervetulleita.

Perhekerhot ovat avoimia kaikille lapsiperheille, ei ilmoittautumista. Pattijoen srk-talo päiväkerhotilat: Iltaperhekerho ma 17.30-19 Perhekerho ke klo 10-12 Saloisten srk-koti: ke klo 10-12 Ruukin srk-talo: ti klo 10-12 Paavolan srk-talo: ke klo 9.30-11.30 Siikajoen pappila: ke klo 10-12 Vihannin srk-talo: ke klo 10-12 Raahe srk-keskus: pe klo 10-13

Raahe • Saloinen • Pattijoki • Vihanti • Siikajoki

Ps. 66:3–9 tai Ps. 126, Jes. 54:7–10, 1. Piet. 1:3–9 tai 2. Kor. 4:16–18, Joh. 17:11–17

Pyhäkoulu

Perhekerhot

Seurakunta kutsuu Jumalan kansan koti-ikävä

LAPSILLE JA LAPSIPERHEILLE

SEURAT

Kastettu

Sley:n raamattu- ja lähetysilta

Avioliittoon vihitty

to 27.4. klo 18 Raahen srk-koti, iso sali Puhujina Marko Visuri ja Tuomas Lukkaroinen.

Siionin matkalauluseurat su 30.4. klo 18 Raahen srk-koti, iso sali Puhujina pastori Sami Siltanen ja Jorma Puhakka. Järj. Raahen Uusheräys ja Raahen Rauhan Sana

Lauluseurat

ti 2.5. klo 18 Raahen srk-koti, iso sali Puhujana Hannu Tuohimaa. Järj. Raahen Rauhan Sana

VAPPUMUNKKEJA JA SIMAA

RAAHE Etukäteen Yhteisvastuun hyväksi tilattujen vappuherkkujen nouto/maksu Raahen seurakuntakodin ison salin ovelta pe 28.4. klo 15-17 välillä. Maksutapana käteinen (mieluiten tasaraha) tai kortti. PATTIJOKI Ennakkotilattujen tuotteiden nouto Pattijoen seurakuntakodilta la 29.4. klo 13-15. Maksu käteisellä. Myytävänä Pattijoen käsityöpiirin käsitöitä, leivonnaisia ja arpoja Toivoa naisille-työn hyväksi. Myyjäisten tuotto Raahen srk:n lähetystyölle sekä nuorten Israelin matkan hyväksi. RUUKKI Huom! Munkkeja (ei simaa) voi tilata vielä to 27.4. klo 14 asti. Tilaukset Tuvan listaan, p. 040 6710 717 tai seurakunnan nettisivun kautta www.raahenseurakunta.fi/ilmoittaudu Ennakkotilattujen vappumunkkien ja siman nouto Mirjan ja Maunon Tuvalta la 29.4. klo 12-14. Maksu käteisellä ja tasarahalla. Tuvalta ei muuta myyntiä. VIHANTI: Huom! Vihannin alueella ei ole tänä vuonna vappumyyjäisiä.

Aatos Iisakki Kostama Iida Ester Rautakoski Adalmiina Inkeri Saukko

Topi Petteri Peltokorpi ja Reetta Maaria Stenudd

Hautaan siunattu

Samuli Iisakki Korkala 93 v. Paavo Matti Lettosaari 88 v. Elsa Marjatta Malmi 82 v. Veikko Juhani Rinkinen 81 v. Veikko Ilmari Salonpää 76 v. Riitta Maria Nenola 73 v. Arne Eeli Olavi Pohjola 20 v.

YHTEYSTIEDOT Raahen kirkkoherranvirasto Sovionkatu 1, Raahe, p. (08) 2132 610. Avoinna ma-pe klo 9–15. Ke 26.4. avoinna klo 9-11, suljettu iltapäivän. Vihannin seurakuntatoimisto Onnelantie 8, Vihanti p. (08) 2132 700 Avoinna ti ja ke klo 9-12 ja 13-15 Ke 26.4. avoinna klo 9-11, suljettu iltapäivän. Ruukin seurakuntatoimisto Heikinkuja 2, Ruukki p. (08) 2132 710 Avoinna to ja pe klo 9-12 ja 13-15. Taloustoimisto Sovionkatu 1, 2. krs, Raahe, p. (08) 2132 600. Avoinna ma-pe klo 9–15. Ke 26.4. avoinna klo 9-11, suljettu iltapäivän. Sähköposti raahen.seurakunta@evl.fi Kotisivut www.raahenseurakunta.fi

Raahen seurakunta raahenseurakunta Raahen seurakunta


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Raahen srk 26.4.2023 by Kaleva Oy - Issuu