Seurakuntalaisten näköistä toimintaa Mira Pauna asetetaan kappalaisen virkaan Paavolan kirkossa helluntaina 8.6. Syksyllä hän pääsee kehittämään Siikajoen alueen seurakuntalaisia osallistavia toimintaryhmiä, jotka ideoivat, suunnittelevat ja toteuttavat seurakunnan toimintaa. TEKSTI JA KUVA KIRSI-MARIA HILTUNEN
M
ira on ollut Siikajoen aluepappina jo reilun neljän vuoden ajan: seurakuntapastorina, kappalaisen viransijaisena ja nyt vuoden alusta asti kappalaisena. Hän viihtyy Siikajoen aluepappina, vaikka kilometrejä helposti kertyykin laajalla alueella Karinkannasta Rantsilan rajalle. Siikajoen alueella on kolme kotikirkkoa – Paavolan, Revonlahden ja Siikajoen kirkot – sekä virasto ja seurakuntatalo Ruukissa. Kyliä on vielä enemmän. – Siikajoella on vahvat kylät. Haluan pitää niistä kiinni; että toimintaa tapahtuu jokaisella kylällä, Mira kertoo. Raahen seurakunnan strategiaan kuuluu seurakuntalaisten osallisuus, jota myös piispa Jukka Keskitalo toivoi piispantarkastuksessa. Siikajoella osallisuus toteutetaan seurakunnan työntekijöistä ja seurakuntalaisista koostuvilla toimintaryhmillä, jotka ideoivat ja toteuttavat seurakuntatoimintoja. – Näin saadaan seurakuntalaiset osalliseksi; ettei kaikki ole työntekijälähtöistä. Seurakuntalaiset pääsevät vaikuttamaan siihen, millaisia tapahtumia tehdään. Että toiminta on heidän näköistään ja heidän tarpeistaan lähtevää. Toimintaryhmiä tullaan perustamaan Siikajoen alueelle neljä: jokaiselle Siikajoen kirkkoalueelle ja Ruukkiin omansa.
Kappalainen Mira Pauna toivottaa Siikajoen alueen seurakuntalaiset tervetulleiksi syksyllä alkaviin toimintaryhmiin ideoimaan ja toteuttamaan alueen seurakuntatoimintaa. – Jokaisella kylällä on omat tarpeet. Toki yritetään myös rikkoa kylien rajoja, että voidaan tulla eri puolilta muihin kyliin tapahtumiin. Ollaan yksi yhteinen alue, vaikka meillä onkin vahvat kylät.
Kyläläisten toiveiden tuojia Vapaaehtoisia on ollut seurakunnan toiminnassa jo pidemmän aikaa, esimerkiksi
tuvat toimivat vapaaehtoisten voimin, mutta toimintaryhmät tuovat lisää vaikutusmahdollisuuksia seurakuntalaisille. Toimintaryhmien kokoaminen aloitetaan syksyllä pidettävällä tapaamisella. – Syksyn ensimmäiseen tilaisuuteen saavat kaikki tulla kertomaan ideoitaan ja toiveitaan. Kaikki eri ikäpolvista ja eri elämäntilanteista ovat tervetulleita, jotta saadaan
mahdollisimman monipuolinen näkemys. Toimintaryhmään kootaan ydinporukka: koko kylä ei pysty tulemaan ryhmiin, vaan toimintaryhmän jäsenet ovat kyläläisten toiveiden tuojia yhteiseen tekemiseen. Toimintaryhmät kokoontuvat tarpeen mukaan kuukaudesta puolen vuoden välein. Suunnitelmat voivat liittyä vaikkapa jumalanpalveluksiin, piireihin tai yksittäisiin tapahtumiin – mitä vain seurakunnassa halutaan toteutettavan. Ideoita toteutetaan esimerkiksi kutsumalla vapaaehtoisia tarvittaviin tehtäviin. Vapaaehtoisten organisointi toimii jo jumalanpalveluksissa: nimetty vastuuvapaaehtoinen etsii jumalanpalveluksiin tekstinlukijat. – Vapaaehtoisilla on kontakteja. Parasta onkin, kun he voivat kysyä mukaan lisää vapaaehtoisia. Mira kannustaa seurakuntalaisia ottamaan käyttöön omat vahvuutensa ja kykynsä: vapaaehtoisena saa tehdä juuri sen verran sellaisia asioita, joita ehtii ja haluaa. – Voi päättää mitä tekee ja milloin. Kieltäytyäkin saa – siitä ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Vapaaehtoiset ovat yhtä arvokkaita, tekevät he yhden tai sata tehtävää. Elämäntilanteet ovat meillä niin erilaisia. Jokainen vapaaehtoinen on arvokas.
Seurakunta kutsuu Su 1.6.
6. sunnuntai pääsiäisestä (Exaudi) Pyhän Hengen odotus Ps. 27:1–3, 7–9, Jes. 44:1–5, Room. 8:12–17, Joh. 15:26–16:4 JUMALANPALVELUKSET JA USKONELÄMÄ
Helatorstai 29.5.
klo 10 Raahen kirkko, messu l. Hanna Oja-Nisula, s. Matti Hanhisuanto. Kirkkokahvit kirkossa. klo 10 Pattijoen kirkko, messu, striimataan Messukumppani Raahen Rauhan Sana. l. Petri Tervo, s. Veikko Määttä. klo 10 Vihannin kirkko, messu Messussa siunataan Siikajoki– Vihanti-alueen isoset. l. Antti Jeskanen, s. Sofia Oranen. klo 12 Paavolan kirkko, messu Messukumppani Paavolan ry. l. Mira Pauna, s. Harri Isopahkala
klo 12 Saloisten kirkko, messu l. ja s. Marko Visuri.
MUSIIKKI
Sunnuntai 1.6.
klo 10 Raahen kirkko, messu, striimataan l. Markus Tuukkanen, s. Hanna Oja-Nisula. Kirkkokahvit kirkossa. klo 10 Vihannin kirkko, sanajumalanpalvelus l. ja s. Antti Jeskanen. klo 12 Saloisten kirkko, messu l. ja s. Marko Visuri. Kirkkokahvit srk-kodilla. klo 12 Revonlahden kirkko, sanajumalanpalvelus l. ja s. Mira Pauna. Kirkkokahvit kirkossa.
Ke 4.6. klo 18 Revonlahden kirkkokukkulan laavu, Revonlahdentie 805 Tule laulamaan tuttuja lauluja ja virsiä kauniin luonnon keskelle. Luvassa makkaran paistoa ja yhdessäoloa. Kahvitarjoilu.
Ti 3.6. klo 12 Aholanperäntie 73A, Alpua Siunauksen toimittaa Antti Jeskanen.
Kristittyjen yhteinen
RUKOUSILTA
Ti 3.6. klo 18 Vapaaseurakunta, Reiponkatu 40 Helluntaisrk, Vapaasrk ja Ev.lut.srk.
Kirkonmäki soi – Kesäillan sävelhartaus To 5.6. klo 20 Raahen kirkko G. Fauré: Requiem ja F. Mendelssohn: Lauda Sion Kamarikuoro Gaudiate Sekakuoro Hohde Johtaa Lauri Nurkkala Urut, Raakel Pöyhtäri Eeva Holappa, sopraano, Sirkka Rautakoski, altto, Tuomo Rahko, tenori ja Hannu Niskasaari, basso Hartauspuhe pastori Hanna Oja-Nisula Iltateet kirkossa tilaisuuden jälkeen. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen käsiohjelma 10 €.
Lähetysilta – Lähi-Itä 2012–2015 syntyneet, leiri 17.–19.6. 2015–2017 syntyneet, leiri 23.–24.6.
LAPSILLE JA LAPSIPERHEILLE Siikajoen alue: Ma 2.6. klo 10–12 Siikajoen pappila Ti 3.6. klo 10–12 Paavolan srk-talo Ke 4.6. klo 10–12 Ruukin srk-talo To 5.6. klo 10–12 Revonlahden srk-talo Vihannin alue: Ke 4.6. klo 10–12 Vihannin srk-talo VARHAISNUORILLE
Kolmosten kohinat
Kouluikäisten (3–6. lk) kesäretki Oulun Tähtisirkukselle
To 12.6. klo 9–14.30 Sirkustyöpajassa pääsee kokeilemaan monipuolisesti eri sirkusvälineitä ja -lajeja, kuten tasapainoilua, jongleerausta ja akrobatiaa, sekä ilma-akrobatiaa. Sirkustelun jälkeen käymme yhdessä syömässä. Lähtö linja-autoasemalta klo 9, paluu noin klo 14.30. Retki on maksuton. Ilm. www.raahenseurakunta.fi/ilmoittaudu Lisätietoja Ninalta 040 671 0673.
Ti 3.6. klo 18 Raahen srk-keskus, Salo-sali Rauhantekijöinä Lähi-Idässä. Israel-ilta. Karmel-vuoren rauhantyöstä ja tilanteesta kertoo Fady Dow, Keymedia Carmel.
Leirin hinta 20 €. Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteessa: www.raahenseurakunta.fi/ ilmoittaudu
Yhteiskristillinen Tallipyhis alakouluikäisille
maanantaisin klo 10–11.30 Johonan tilan Lähetysponitallilla, Pramilantie 48 Pyhäkouluhetki, välipala ja puuhaa eläinten kanssa. Ilm. Siljalle p. 040 503 7415. Järj. Raahen seurakunta ja Raahen helluntaiseurakunta.
Retkikaverit
Ti 3.6. tai ke 4.6. klo 9.30–11.30 tai klo 13–15 Raahen seurakunnan nuorisotyöntekijät Nina ja Olli vievät sinut retkelle – makkaraa vai jätskiä, sinä päätät! Toiminta on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille. Tapaaminen sovitussa paikassa, retki kestää n. 2 tuntia. Kuljetuksia ei järjestetä. Maksuton ja mukava hetki kaverin tai sisaruksen kanssa. Ilmoittaudu 30.5. mennessä: raahenseurakunta.fi/ilmoittaudu Lisätiedot: Nina Oksanen 040 671 0673, Olli Vaittinen 040 671 0655.
Nuorten Avoimet ovet pe 30.5. klo 19–22 Raahen srk-keskuksella. Hartaushetki noin klo 20.30. Nuorten Raamis ma 2.6. klo 19–21 Kesäkodilla.
Ke 28.5. klo 14–17 Vihannin srk-talo, kerhotila Kolmosluokkalaisten monitoimikerho, teemme retken Lumijärven laavulle.
Toukosiunaus
Pe 30.5. klo 10.30–13 Paavolan Kototuvalla Ruoka ja jälkiruoka 6 €.
Raahe-Saloinen-Pattijoki:
Kesäperhekerhot
Lauluhartaus luonnossa
Lähetyslounas
NUORILLE
Raahe • Saloinen • Pattijoki • Vihanti • Siikajoki KIRKKOVUOSI
LÄHETYSTYÖ
Nuorten kevätjuhla
La 31.5. klo 19–22 Raahen srk-keskuksella Tule mukaan nuorten omaan kesänaloitusjuhlaan Pietari-saliin! Aloitetaan yhdessä kesäloma kiitollisin mielin juhlimalla hyvässä seurassa. Ohjelmassa luvassa yhteistä kisailua, laulua, hiljentymistä ja herkuttelua.
Moottoripaja
Paja on auki tiistaisin ja torstaisin klo 17–20. Osoite: Rantakatu 7, 92100 Raahe. Pääset mukaan pajan Whatsappryhmään lähettämällä liittymisviestin numeroon 050 464 7913. Järj. Raahen nuorisotoimi ja Raahen seurakunta. AIKUISILLE
Raamattupiirit
Raahe: Ti 3.6. klo 18 Miehet sanan äärellä, Kesäkoti, Raahe.
Israelilaisia kansantansseja
Ke 28.5. klo 18.30, Rantakatu 7 d. 2. kerros, Raahe.
Lentopalloa
maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 17 Raahen Kesäkodilla kesä–elokuun ajan.
Juustokeittomyyjäiset ENNAKKOTILAUKSENA
Torstaina 19.6. klo 13–17 Paavolan srk-talolta tai Vihannin srk-talolta Ennakkotilaukset viestillä tai soittamalla numeroon p. 040 6710 720 / Siikajoen alueen emäntä tai p. 040 6710 663 / Vihannin emäntä. Ennakkotilaa omasi perjantaihin 13.6. mennessä. Hinta 10 € / litra. Tuotto lähetystyön hyväksi. Maksu noudettaessa käteisellä tai MobilePaylla. DIAKONIA
Eläkeikäisten kerhot
Mahdollisuus taksikyytiin 5 e/kerta omavastuuhinnalla. Taksikyydit sovitaan työntekijän kanssa, ei varata itsenäisesti taksikeskuksesta. Ruukki Seurakuntakerho ke 28.5. klo 12–13.30 Ruukin srk-talolla. Kerho kokoontuu vielä kerran Ruukin seurakuntatalon pihamaalle, poikkeuksellisesti keskiviikkona. Vietämme ulkona mukavan kerhopäivän. Säävaraus, sateella olemme sisällä.
Paavolan keskustelupiiri
SEURAT
Huimausluento
La 7.6. klo 11.30–13 Raahen srk-keskus, Salo-salissa Sisäkorvaperäinen huimaus – yleistä, mutta tuntematonta Sisäkorvaperäinen huimaus – yleistä, mutta tuntematonta. Vierailijana Huimaus- ja Meniereliitto ry:n toiminnanjohtaja Nina Kallunki. Ilmoittautumiset kahvituksen vuoksi ruokavaliotietoineen diakonissa Anna Vatjukselle p. 040 671 0621: soittamalla ma 2.6.2025. klo 12–14, tekstiviestillä tai sähköpostilla ma 2.6 klo 14 mennessä, anna.vatjus@evl.fi Järj. Pohjois-Suomen Meniere-yhdistys ry ja Raahen seurakunta
Vihannin seurakuntakerhon ja diakonialähetyspiirien vierailu Vihannin tsasounassa
To 12.6. klo 11–13 Tsasounaan tutustumista, hartaus ja ruokailu. Lisätietoja Anna-Liisalta, puh. 040 671 0704.
Kesäpäivä Kultalassa
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ma 16.6. klo 8.45–17 Yhteiskyytimahdollisuus Raahen, Siikajoen ja Vihannin alueelta. Omavastuu 5 €, maksu käteisellä (tasaraha) tai MobilePay. Ilmoitt. päättyy 9.6. klo 15. raahenseurakunta.fi/ ilmoittaudu Raahen Psyyke, Merja, p. 044 299 4076 ma-pe klo 9–15. Raahen srk, Jenni p. 040 671 0686 23.5. klo 12.30–14, 5.6. klo 9–10 tai 9.6. klo 14–15. Järj. Raahen seurakunta ja Raahen Psyyke ry.
Tupatoiminta
Mirjan ja Maunon Tupa Ruukissa avoinna ma-pe klo 10–14. KotoTupa Paavolassa avoinna ke klo 9–13.
Ke 28.5. klo 16.45–17.45 Paavolan seurakuntatalolla. Kevään viimeinen kokoontuminen. Tiedustelut Hannele Repola, p. 040 671 0717.
Helatorstaiseurat
To 29.5. klo 11.30 Pattijoen srk-talo. Puhujina Timo Kontio, Petri Tervo ja Pentti Sinko. Järj. Raahen Rauhan Sana
Uusheräyksen kokous
Ma 2.6. klo 17 Raahen srk-keskus, Salo-sali. Kartoitetaan Kesäseurojen (13.– 15.6.) vapaaehtoiset ja sovitaan työvuorot Heiniskahvilaan sekä makkaran- ja lätynpaistopisteelle. Lisää vapaaehtoisia mahtuu mukaan toimintaan, kiinnostuneet tervetuloa paikalle. Kahvitarjoilu.
Keittoa ja kohtaamisia – Diakonian soppajako Ruukin Kreivinsaaressa
Ke 4.6. klo 12–14 Työllisyystalo Wirtaamon (Ahlströmintie 1 P) edessä Tarjolla ilmaista keittoa ja juomaa noin sadalle ensimmäiselle. Toivomme että soppajaolla tavoitamme teitä, joilla on elämässä vaikeaa ja joille lämmin soppa ja juttuseura toisivat iloa ja valoa.
avoinna joka päivä klo 10-18 1.9.2024 saakka. Tule ja tuo vieraasikin tutustumaan,
Tervetuloa tiekirkkoon!
tiekirkossa on paikalla kirkko-opas.
Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkko, avoinna joka päivä klo 10-18 2.6.–10.8.2025. Tule ja tuo vieraasikin tutustumaan, tiekirkossa on paikalla kirkko-opas.
To 5.6. klo 18 Kesäkoti, Raahe. Puhujana Hannu Kippo. Muut tiedot tarkentuvat myöhemmin.
Rauhanyhdistykset
Raahe Su 1.6. klo 16 Perheseurat, Martti Huhtala, Hannu Kallunki. Saloinen To 29.5. klo 16 seurat ja lauluilta, Vesa Tahkola Ma 2.6. klo 18 aviopuolisoilta Saloisten ry:llä, alustus Olli Lohi. Pattijoki Ke 4.6. klo 18.30 nuotioilta, Jouko Karhumaa Siikajoki To 29.5. klo 12 Helatorstain seurat Paavolan kirkko Jukka Kolmonen, Juha Aho. ELÄMÄNKAARI
Kastettu:
Meimi Mariella Vilmunen Fanni Josefiina Nuorala Milo Viljam Eskola
Hautaan siunattu:
Aino Helinä Hirvi 90 v. Reijo Henrikki Vartiainen 85 v. Sirpa Leena Katila 81 v. Esa Aleksi Karjaluoto 78 v. Jari Rauno Skinnari 58 v. Katso koko ohjelma: Pirkka Juhani Särkiniemi 40 v. raahenseurakunta.fi/ uusherayksenKatsokesaseurat koko ohjelma: raahenseurakunta.fi/ uusherayksenkesaseurat
Ti 3.6. klo 12.45–13.45 Toimintakeskus Kuutti, Vihastenkarinkatu 20 Hyvän mielen kerho kehitysvammaisille. Ke 4.6. klo 11–12 Paavolan srk-talolla Ruokana grillitassuja + muuta lihaa, pottuja + täytekakkua. Hinta 4 € / aikuinen. Ruokailun mahdollistaa MMM-testamentti Gluteeniton ruokavalio huomioitu. Syksyn 2025 vapaaehtoisten lista hävikkiruokailuihin kiertää ruokailuissa mukana. Kotipakettiin aletaan myymään noin klo 11.45, jos vain ruokaa jää. Tulethan vasta silloin paikalle, jos et aio ruokailla.
Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkko,
Sleyn kesäkauden avajaiset
Hyvän mielen kerho
Hävikkiruokailu
Tervetuloa tiekirkkoon!
Ohjelmassa mm.
HAUTAKIVIEN OIKAISUT
Hyvät hautapaikan haltijat ja omaiset. Talvella on maa routinut hautausmaillamme. Kallellaan olevat hautakivet voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Muistutamme ystävällisesti, että hautakivien oikaisut kuuluvat hautapaikan haltijoille eli omaisille. Jos omaisilla ei ole mahdollisuutta itse oikaista kiviä, yhteydenotot: Raahen, Saloisten ja Pattijoen hautausmaat: Raahen Talohoito Oy /Teuvo Määttä p. 040 501 3367 Vihannin ja Paavolan hautausmaat: Kimmo Hildén p. 040 865 3031 tai Vihannin Tuppikerho p. 044 543 4777 Revonlahden ja Siikajoen hautausmaat: Sauli Toppila p. 040 570 5368
HUOM! Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto siirtyvät kesäaukioloaikoihin ma 2.6.2025 alkaen. Kesäaukioloajat ovat voimassa 31.8.2025 saakka. Kesäaukioloajat 2.6.–31.8.2025: ma–to klo 9–14 perjantaisin suljettu Kesäkuun alusta alkaen viraston asiakkailla on mahdollisuus varata aika hautajaisjärjestelyjen sopimista varten. Ajanvaraukset: puh. (08) 2132 610 e-mail: raahen.seurakunta@evl.fi
Jeesus on Herra – tansanialainen ilta Härkätorilla PeOhjelmassa 13.6. klo 19.30mm. Härkätorin puistossa
Runon on ja ilta Jeesus Herra Jeesus onsävelen Herra––tansanialainen tansanialainenilta iltaHärkätorilla Härkätorilla Pe13.6. 13.6.klo klo19.30 19.30Härkätorin Raahen kirkossa Pe puistossa. Pe 13.6. klo 19.30 Härkätorin puistossa
Runon ja sävelen ilta Hän muutti kaiken – Pro Fiden konsertti Runon ilta Pe 13.6. ja klosävelen 19.30 Raahen kirkossa. Pe 13.6. 13.6. klo klo 19.30 21 Tapahtumatalo Raahessa Pe Raahen kirkossa
Hän muutti kaiken –Pro Fiden konsertti Koko maailman turva – Lähetysjuhla Pe 13.6. klo 21kaiken Tapahtumatalo Raahessa Hän muutti – Pro Fiden konsertti La 13.6. 14.6. klo klo 21 14.30 Tapahtumatalo Raahessa Pe Tapahtumatalo Raahessa Koko maailman turva – Lähetysjuhla La 14.6.rakkaus klo 14.30 Tapahtumatalo Raahessa Ristin Ylistysja rukousilta Koko maailman–turva – Lähetysjuhla Ristin rakkaus – Ylistysja rukousilta La 14.6. 14.6. klo 14.30 20 Raahen kirkossa La klo Tapahtumatalo Raahessa
YHTEYSTIEDOT Raahen kirkkoherranvirasto, Sovionkatu 1, Raahe, p. (08) 2132 610. Avoinna ma-pe klo 9–15. 1.6.–31.8. ma-to 9–14, pe suljettu. Vihannin ja Ruukin seurakuntatoimistot suljettuina toistaiseksi.
Laulakaa LaulakaaHerralle Herralle––konsertti konsertti Matkalaulumessu
Taloustoimisto, Sovionkatu 1, 2. krs, Raahe, p. (08) 2132 600. 1.6.–31.8. ma-to 9–14, pe sulj. Pe 30.5. suljettu.
Laulakaa Herralle – konsertti
Sähköposti raahen.seurakunta@evl.fi
La 14.6. klo 20 Raahen kirkossa
Matkalaulumessu Ristin rakkaus – Ylistys- ja rukousilta Matkalaulumessu Su15.6 15.6.klo klo10 10Raahen Raahenkirkossa kirkossa La 14.6. klo 20 Raahen kirkossa Su
Su Tapahtumatalo Su15.6. 15.6.klo klo13.30 13.30 Tapahtumatalo Raahessa Su 15.6. klo 10 Raahen kirkossa Raahessa Su 15.6. klo 13.30 Tapahtumatalo Raahessa
Kotisivut www.raahenseurakunta.fi