Skip to main content

Tampereen kauppakamarilehti 4/2026

Page 1

TAMPEREEN

KAUPPA KAMARI NUMERO 4 SYYSKUU 2026

Suomalainen valmistava teollisuus hakee etua yhteistyöstä 10

I

Hyvä hallitus muuttuu ja kehittyy yrityksen mukana 18

I

MENESTYSTÄ ME-HENGESSÄ ”TAVOITTEET SAAVUTETAAN AINA YHDESSÄ JOUKKUEENA”, USKOO MARIA KALLI I 14


Kuva: Heini Wallander / Business Tampere

MAINOS

Asiakkuusvastaava Ari Lylynoja Business Tampereesta järjesteli messukohtaamisia Hannoverin messuilla.

BUSINESS TAMPEREEN VIENTISYKSY ON HISTORIALLISEN VILKAS Tampereen kaupunkiseudun yritykset ymmärtävät entistä vahvemmin viennin merkityksen ja sen, että kansainvälistymisessä pitää olla aktiivinen. Vientimatkalla voi oppia, testata ajatuksia ja kerätä yrityksen kannalta tärkeää tietoa markkinoista, potentiaalisista asiakkaista ja tarjonnasta. Kaiken ei tarvitse olla heti valmista. Business Tampereen teollisuusvastaava Heini Wallander löytää myös muita syitä yritysten aktiiviseen kiinnostukseen Busi­ ness Tampereen vientimatkoja kohtaan. ”Business Finlandilla viennin edistämi­ sen tuki on pienentynyt merkittävästi. Me voimme tukea kansainvälistymistä konk­ reettisesti erilaisten hankkeiden kautta kohdistetusti tiettyihin markkinoihin ja toimialoihin”, Wallander valaisee tilan­ netta. ”Austin ja Ukraina ovat ajankohtaisia esimerkkejä kohteistamme, samoin Ka­ nada, koska siellä tilanne USA kanssa on yrityksille myrskyisä. Kanadalla ja EU:lla on puolestaan toimiva kauppasopimus ole­ massa.” Business Finlandin Market Explorer ­rahoitus on poistettu kokonaan. Sen avulla yritys saattoi aiemmin saada tukea esimerkiksi messu­ ja vientimatkojen kus­ tannuksiin. Nyt Business Tampere voi tar­ jota valikoituihin tapahtumiin ja yritysvie­ railuihin de minimis ­tukea.

Esimerkkeinä vientimatkojen kohteista Ontario ja Texas Yhdysvaltojen ja Kanadan muuttuneet kauppasuhteet ovat saaneet kanadalaiset yritykset etsimään uusia kumppaneita. Yhdysvaltain markkinat eivät ole kuiten­ kaan suomalaisyrityksiltä mihinkään ka­ donneet. 2 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

Ontarioon Kanadaan suuntautuva vientimatka lokakuussa on tarkoitettu Pohjois­Amerikan markkinoille laajentu­ misesta kiinnostuneille pk­yrityksille. Erityisesti mukaan haetaan yrityksiä teolli­ suusteknologian, ajoneuvoteknologian, sähköistymisen ja liikkuvuuden sekä älyk­ käiden meriteknologiaratkaisujen aloilta. Lokakuussa Business Tampere suun­ taa myös Texasiin, jossa Physical AI Sum­ mit kokoaa yhteen valmistavan teollisuu­ den, rakentamisen, robotiikan, automaati­ on ja laitekehityksen toimijoita. Tapahtu­ massa tarkastellaan erityisesti fyysisen tekoälyn mahdollisuuksia valmistavan teollisuuden uudistamisessa.

Ukraina vahvasti kartalla Ukraina on Business Tampereen aktiivi­ sen kansainvälistymistyön kohde ja kumppani. Business Tampere avaa syys­ kuussa toimiston Lviviin. Kaupungin ja sen yritysten potentiaaliin tutustuvat syk­ syn aikana useat yritykset ja Tampereen seudun toimijat. Lokakuussa Ukrainan mahdollisuuk­ siin voi syventyä ReBuild Ukraine 2026 ­tapahtumassa. Se on Euroopan merkittä­ vimpiä Ukrainan jälleenrakentamiseen keskittyviä tapahtumia ja kokoaa yhteen ukrainalaisia kaupunkeja, julkisen sektorin toimijoita, rahoittajia sekä rakennus­, energia­ ja teknologiayrityksiä.

Lviviin avattu toimisto tehostaa Tam­ pereen kaupunkiseudun yritysten suoraa vientitoimintaa Ukrainaan ja edistää in­ vestointeja Tampereen seudulle.

Marraskuussa suuntana Vietnam Marraskuun 2.–6. päivinä yritysdelegaatio suuntaa Vietnamiin, yhteen Aasian no­ peimmin kasvavista markkinoista. Dele­ gaatio vierailee Hanoissa ja Ho Chi Minh Cityssä. Osallistuville pk­yrityksille tarjotaan räätälöityä tietoa Vietnamin markkinoista yritysvierailujen, matchmaking­tapaamis­ ten, asiantuntijasessioiden ja paikallisten markkinanäkemysten kautta. Business Tampereen kansainvälistymisen aktiviteetit löytyvät artikkelista: Tutustu syksyn 2026 vientimatkoihin ja kansainvälisiin messuihin – Business Tampere

businesstampere.com/vienti


PÄÄKIRJOITUS

Liikennejärjestelmän kehittämisen pitäisi perustua selkeisiin valtakunnallisiin valintoihin ja investointien priorisoinnin niiden vaikuttavuuteen.

MARKUS SJÖLUND • johtaja • Tampereen kauppakamari

Pirkanmaalla ei ole pulaa suunnitelmista HILJATTAIN lausunnoilla ollut Väyläviraston uusi ohjelmakokonaisuus kokoaa perusväylänpidon, suunnittelun ja investoinnit aiempaa selkeämmin yhteen. Suomen liikenneverkon kehittämisessä tavoitteista ei ole pulaa. Samalla ohjelmakokonaisuus tekee näkyväksi Pirkanmaalla jo pitkään tunnetun ongelman: suunnitelmia tehdään, mutta vaikuttavat hankkeet etenevät liian harvoin toteutukseen.

Tampereen kauppakamari korosti lausunnossaan liikenne­ investointien vaikuttavuutta. Kun rahaa on vähän, investointeja pitää priorisoida yhteiskuntataloudellisen kannattavuuden, elinkeinoelämän kilpailukyvyn, liikennemäärien, kansainvälisen saavutettavuuden, huoltovarmuuden ja liikenneverkon toimintavarmuuden perusteella. Pirkanmaan tilanne on nurinkurinen. Maakuntaan kohdistuu noin 18 prosenttia käynnissä olevan tiesuunnittelun rahoituksesta ja suunnittelukohteiden toteutuskustannuksista noin neljännes. Investointiohjelman tieinvestointien rahoituksesta Pirkanmaan osuus on kuitenkin vain noin neljä prosenttia. Maakunnassa ei siis ole pulaa tunnistetuista tarpeista. Pullonkaula on siirtymisessä suunnittelupöydältä työmaalle. Konkreettisin esimerkki on valtatie 12:n Alasjärvi–Huutijärviväli. Se on yksi maan vilkkaimmista rahoittamattomista kaksikaistaisista valtatieosuuksista, ja hankkeen hyöty-kustannussuhde on 2,9. Sen toteuttaminen pitäisi käynnistää mahdollisimman nopeasti. Samalla valtatie 3:n seuraavia kehittämisvaiheita on vietävä eteenpäin ja Pääradan kapasiteetista ja toimintavarmuudesta huolehdittava. Pirkanmaan toimijoiden viesti ei ole uusi. Jo aiemmilla lausuntokierroksilla alueelta on vaadittu liikennepolitiikkaan nykyistä vahvempaa strategisuutta, pitkäjänteisyyttä ja tieto-

56. vuosikerta ISSN 0782-3541 (painettu), ISSN 1458-4417 (verkkolehti) Julkaisija ja kustantaja Tampereen kauppakamari Technopolis, Kalevantie 2 D, 5 krs., 33100 Tampere puhelin (03) 230 0555 www.tampereenkauppakamari.fi Päätoimittaja Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari

pohjaisuutta. Liikennejärjestelmän kehittämisen pitäisi perustua selkeisiin valtakunnallisiin valintoihin ja investointien priorisoinnin niiden vaikuttavuuteen. Pelkkä hyvä tietopohja ei riitä, jos se ei ohjaa päätöksentekoa. Maakunnan toimijoiden lausunnoissa korostui yhteinen viesti myös kansainvälisestä saavutettavuudesta. Tampereen asema valtakunnallisena liikenteen solmuna haluttiin tunnistaa vahvemmin TEN-T-verkossa ja Tampere-Pirkkalan lentoaseman asemaa vahvistaa. Pirkanmaan liitto muistutti, ettei Tampere-Pirkkala ole vain maakuntakenttä. Sen merkitys liittyy globaaliin liiketoimintaan ja yhteyksiin kansainvälisiin lentoliikenteen solmukohtiin. Viidessä vuodessa maailma on muuttunut. Suomen ulkomaankauppa on suuntautunut entistä vahvemmin länteen, turvallisuusympäristö on muuttunut ja huoltovarmuuden sekä sotilaallisen liikkuvuuden merkitys on kasvanut. Toimivan liikenneverkon arvo on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt. Samalla Suomen on hyödynnettävä nykyistä määrätietoisemmin TEN-T-verkon ja EU:n CEF-rahoituksen mahdollisuuksia. Pirkanmaalla ei tarvita enää uutta kierrosta sen todistamiseksi, että liikenneverkon pullonkaulat ovat olemassa. Ne on tunnistettu, niiden vaikutukset tunnetaan ja monien hankkeiden suunnitelmat ovat pitkällä. Seuraavaksi tarvitaan päätöksiä. Liikenneinfra ei ole vain julkinen menoerä. Se on investointi yritysten kilpailukykyyn, työmarkkinoiden toimivuuteen, huoltovarmuuteen ja kansantalouden tuottavuuteen. Suomen keskeisessä liikenteen solmukohdassa tehtyjen investointien hyödyt eivät pysähdy Pirkanmaan maakuntarajalle.

Toimitussihteeri Jenna Auranaho, puhelin 044 033 1303, jenna.auranaho@effet.fi Ilmoitusmyynti Kruunu Media Oy, Henna Anttila, puhelin 050 541 9943, henna.anttila@kruunumedia.fi Ulkoasu ja ilmoitusaineistot Tiina Lautamäki aineistot@kruunumedia.fi Painopaikka PunaMusta Tampere Oy Painos 11 000 kpl

Jakelu Lehti postitetaan Tampereen kauppakamarin jäsenille ja sidosryhmille sekä jaetaan kattavasti yrityksiin Pirkanmaalla Lehden osoiteasiat Sinikka-Susanne Pesonen, sinikka-susanne.pesonen@tampereenkauppakamari.fi Kannen kuva Olli-Pekka Latvala Seuraava lehti ilmestyy 4.11.2026 www.tampereenkauppakamarilehti.fi TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 3


Taloushallintoliiton auktorisoituja tilitoimistoja

Accounts.fi Tilitoimisto AM Accounts Oy, Accounts.fi Helsinki Oy Hatanpään valtatie 40 F • 33900 Tampere • Puh. 050 338 4720 anssi.kauppila@accounts.fi • www.accounts.fi Angelma & Mäkelä Oy Tampere Kansikatu 1 B 7 33100 Tampere Puh. 0400 711 540 www.angelma-makela.fi

TAMPEREEN

KAUPPA KAMARI LEHTI

Seuraava printtilehti ilmestyy 4.11. Teemana kasvu, kansainvälistyminen ja vienti. Mukana myös Hieno Tilaisuus -teemakokonaisuus. Muista myös Kamarin uutiset -uutiskirjeen ja Tampereen kauppakamarilehden verkkolehden mainospaikat!

Gallant Oy Hämeenkatu 26 A 33200 Tampere Puh. 03 271 0700 sales@gallant.fi www.gallant.fi

Ota yhteyttä mediamyyntiin: Kruunu Media Oy Henna Anttila, p. 050 541 9943 henna.anttila@kruunumedia.fi

Y LÖ J Ä RV I

GOS Group Oyj Technopolis Yliopistonrinne Kalevantie 2, A-talo 33100 Tampere petri.mattila@gos.fi Puh. 040 716 9391 www.gos.fi Integrata Oy Finlaysoninkuja 21 A 33210 Tampere info@integrata.fi www.integrata.fi

antie I

19.5.2026 11.15

Kolmenkulm

3

ELSINK

Tilitoimistot-2026-UUSI.indd 1

Varattu

Logistinen napakymppi!

TAMPERE - H

Kirjanpitotoimisto Kaleva Oy Itsenäisyydenkatu 25 33500 Tampere Puh. 040 719 6468 info@kirjanpitokaleva.fi www.kirjanpitokaleva.fi

Vapaa

KOLMENKULMAN

yritystontit Ylöjärvellä VARATAAN NYT!

Building lasting bonds 4 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

Timo Isolähteenmäki, p. 050 351 6507 Inkeri Remsu, p. 044 423 5233

ylojarvenyritystontit.


MATTI APUNEN

Vuokrataanpa toimitusjohtaja JULKINEN vai yksityinen, kas siinäpä kysymys.

Julkista palvelusektoria syytetään haluttomuudesta uudistua ja tehostaa, yksityistä puolestaan tunteettomasta saalistuksesta. Yksityisten yritysten kyky etsiä tehokkaampia toimintamalleja tunnetaan, mutta tehostavissa ulkoistuksissa pelätään laatutekijöiden rapautumista. Mutta olisiko nämä kaksi maailmaa mahdollista yhdistää vai olisiko tuloksena asteittainen siirtyminen oikeanpuoleiseen liikenteeseen? Taloustieteellinen huippujulkaisu The Quarterly Journal of Economics julkaisi elokuussa tutkimuksen brasilialaisesta kokeilusta, jossa oli otettu asiaan uusi tulokulma. Niin sanotussa OSS-mallissa ulkoistamista ei aloitettu suorittavista tehtävistä, kuten yleensä, vaan ulkoistettiin sairaaloiden ­johto. Seurantatutkimuksen mukaan ratkaisu paransi palveluiden tuotantoa ja toiminnan tehokkuutta ilman, että laatu tai yhdenvertaisuus kärsivät. Onko tämä liian hyvää ollakseen totta? BRASILIALAISESSA MALLISSA johto ulkoistettiin voittoa tavoittelemattomille yrityksille. Niille maksettiin sovitun tavoitemallin mukaan, mutta jos sairaalan tulos parani, voitto palautettiin palveluntuotantoon. Julkiset sairaalat eivät perineet asiakasmaksuja eivätkä kilpailleet potilaista ja hoitoon pääsy pysyi avoimena. Tällöin tehokkuutta ei pystytty hakemaan jättämällä ulos taloudellisesti hankalimmat asiakasryhmät. Mallia tutkittiin vuosien 2005–2022 aineistoilla. Tuloksista havaittiin, että potilaiden vaihtuvuus kasvoi ja sairaalajaksojen mitta lyheni. Korjaavaan hoitoon tulevien potilaiden määrä tai kuolleisuus ei lisääntynyt. Hoidettujen potilaiden profiili ei muuttunut, toisin sanoen tulokset eivät johtuneet potilasaineksen valikoitumisesta. Sairaaloiden uusi johto ei keksinyt dynamiittia. Se teki niitä asioita, joita yrityksen johto normaalisti tekee, jos sillä on kannusteet toimia. Se mitoitti ja sijoitti henkilökuntaa uudelleen, suosi paremman tuottavuuden työtä ja kehitti joustavan, suoritusperustaisen työsopimusmallin.

”Löydöksemme osoittavat, että kannuste-omistusrakenteet voivat olla vastaus määrän ja laadun tasapaino-ongelmaan julkisessa palveluntuotannossa, vaikka sopimukset ovat epätäydellisiä ja laadun mittaaminen on hankalaa,” tutkimuksen tekijät kirjoittavat. Suomeksi sanottuna tehokkuus laadun kustannuksella ei ehkä olekaan ratkaisematon ongelma. Yksi olennainen muutos oli se, että sairaalan johto ei operoinut virkoja koskevien säädösten mukaan vaan yleisen työsuhdelainsäädännön mukaan. Tämä tarkoitti suurempaa joustavuutta ja parempia mahdollisuuksia töiden tarkoituksenmukaiseen järjestelyyn. KUN TOIVUMME Brasilian kokeilun hämmästyksestä, voimme sivuuttaa sen suomalaisen hallinnon perusargumentilla ”erinomainen idea, mutta ei toimi meillä”. Suomessa on tapana tutkia huolellisesti maailmalla kokeiltuja hallinnon innovaatioita ja päätyä sitten viileästi samaan lopputulokseen – ei mitään opittavaa. Tämä perusargumentti on yksi kaikkien aikojen kalleimmista virkkeistä ja suomalaisen hallintokulttuurin tappo­ kytkin. Sen iskuun on tuupertunut moni julkista taloutta ­kohentava ajatus.

Tehokkuus laadun kustannuksella ei ehkä olekaan ratkaisematon ongelma.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 5


TALOUDESSA TAPAHTUU

Metso investoi Tampereelle noin 60 miljoonaa euroa lisää n Metso on tehnyt investointipäätöksen ­Lokomotion-teknologiakeskuksen toisen vaiheen rakentamisesta Tampereen Lahdesjärvelle. Toinen vaihe sisältää uuden murskaintehtaan rakentamisen osaksi teknologiakeskuksen kokonaisuutta. Toisen vaiheen investointi on noin 60 miljoonaa euroa, mikä jakaantuu kolmelle vuodelle. Vuoden 2026 investoinnin osuudeksi arvioidaan noin 15 miljoonaa euroa. Teknologiakeskuksen ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkoi kesäkuussa 2024 ja etenee kokonaisaikataulun mukaisesti. Ensimmäinen vaiheen arvioidaan valmistuvan elokuussa 2027. Rakenteilla ovat mobiilimurskainten kokoonpano- ja testaustilat sekä varastotilat. Ensimmäisen vaiheen investoinnin suuruus on noin 150 miljoonaa euroa. Lokomotion-hankkeen toinen vaihe laajentaa Lahdesjärvellä rakenteilla olevia ensimmäisen vaiheen kokoonpano- ja logistiikkarakennuksia. Rakentaminen alkoi

maanrakennustöillä kesäkuussa 2026, ja murskainten valmistuksen uudessa tehtaassa arvioidaan käynnistyvän syksyllä 2028. ­Rakentaminen etenee rinnakkain ensimmäisen vaiheen kanssa, mikä mahdollistaa vaiheittaisen käyttöönoton. Lokomotion-teknologiakeskus muodostaa modernin ja resurssitehokkaan tuotantoja teknologiakokonaisuuden, jossa suunnitellaan, testataan ja valmistetaan kivimurskeiden ja hiekan tuotantoteknologioita, laitteita ja komponentteja. Teknologiakeskuksen arvioidaan valmistuvan kokonaisuudessaan 2030-luvun alkupuolella. Keskuksen kokonaisrakennusala on noin 66 000 m2, josta toisen vaiheen osuus on noin 12 000 m2. Metson nykyinen kivenmurskausliiketoiminnan Lokomon toimipiste Tampereen Hatanpäällä siirtyy vaiheittain uuteen teknologiakeskukseen. Tämän jälkeen yhtiö suunnittelee luopuvansa omistamastaan Hatanpään tontista ja rakennuksista.

Balanco osti tamperelaisen Accotilit Oy:n n Taloushallinnon palveluyritys ­Balanco jatkaa kasvuaan Suomessa ostamalla tamperelaisen Accotilit Oy:n. Kaupan myötä Balancoon liittyi 17 taloushallinnon ammattilaista, ja ­samalla yhtiön Mepco- ja Microsoft ­Business Central -osaaminen vah­ vistuu. Vuonna 1990 perustettu Accotilit on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, ja sen vuoden 2026 pro forma -liikevaihto on noin 1,6 miljoonaa euroa. Yhtiö on työllistänyt Tampereella 17 taloushallinnon ammattilaista. Taloushallinnon automatisoituminen ja tekoälyn nopea kehitys muuttavat sekä alan työtä että asiakkaiden odotuksia. Samalla kilpailukykyisten teknologiaratkaisujen hankkiminen, käyttöönotto ja jatkuva kehittäminen vaativat tilitoimistoilta yhä enemmän resursseja. Accotilien toimitusjohtaja Varpu Ihalainen näkee kehityksen haastavan tulevina vuosina erityisesti pienempiä toimijoita. – Taloushallintoalan kiihtyvä teknologiamurros oli yksi keskeisistä syistä yrityskaupan taustalla. Olen pohtinut paljon sitä, millainen tulevaisuus tämän kokoluokan tilitoimistoilla on, kun teknologia vaatii yhä suurempia investointeja. Halusimme reagoida muutokseen ennakoivasti ja varmistaa, että meillä on myös tulevaisuudessa riittävät resurssit toimintamme ja osaamisemme kehittämiseen.

Metson Lokomotion-teknologiakeskuksen toisen vaiheen rakentamisesta Lahdesjärvelle on tehty investointipäätös, jonka arvo on noin 60 miljoonaa euroa aiemman ykkösvaiheen 150 miljoonan euron lisäksi.

Tampereelta uusiutuvaa e-metaania Eurooppaan miljardilla eurolla n Suomalainen e-metaanin kehittäjä Nordic Ren-Gas on solminut pitkäaikaisen, kokonaisarvoltaan miljardin euron suuruisen ­toimitussopimuksen avanca Energy AG:n ja sen tytäryhtiöiden kanssa. Sopimus koskee Ren-Gasin Tampereen Tarastejärven tuo­ tantolaitoksella valmistettavaa uusiutuvaa ­e -metaania. Sopimus on yksi Euroopan suurimmista alan kaupallisista sopimuksista. Se yhdistää Ren-Gasin suomalaisen e-metaanin tuotantoalustan avanca/Alternoilin vakiintunee-

6 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

seen uusiutuvan LNG:n jakeluverkostoon Euroopassa. Tampereen laitoksella tuotettava uusiutuva e-metaani jaetaan olemassa olevan kaasuinfrastruktuurin kautta suoraan raskaan liikenteen kuorma-auto-operaattoreille ilman tarvetta muutoksiin ajoneuvoissa tai tankkausasemilla. – Tämä sopimus on merkittävä virstanpylväs sekä Ren-Gasille että Euroopan uusiutuvan e-metaanin markkinalle, sanoo Ren-Gasin toimitusjohtaja Saara Kujala.

Accotilien Varpu Ihalainen ja muut avainhenkilöt jatkavat yrityskaupan jälkeen Mikko Marttusen johtaman Balanco-konsernin palveluksessa.


NIMITYKSIÄ

Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle Ahti Laakso POK:n kiinteistöjohtajaksi n Pirkanmaan Osuuskaupan uuteen kiinteistö­ johtajan tehtävään on 1.9.2026 alkaen nimitetty Ahti Laakso (MMM). Laakso siirtyi tehtävään Lempäälän Kehitys Oy:stä, jossa hän hoiti toimitusjohtajan tehtävää ja vastasi kunnan elinkeinopalveluiden kehittämisestä, kiinteistöhankkeiden toteuttamisesta, yritystonttien ja toimitilojen myynnistä ja vuokrauksesta sekä teki laajaa sidosryhmäyhteistyötä. Aiemmin Laakso on toiminut pitkään muun muassa UPM-Kymmene Oyj:ssä kiinteistökehitysja kiinteistökauppatiimin vetäjänä. Tuolloin hän vastasi laajoista kiinteistöhankkeista, vuokraus- ja lupa­prosesseista, kaavoituksesta, edunvalvonnasta ja maankäytön erityisarvoliiketoiminnasta. Kiinteistöjohtajan työ on Pirkanmaan Osuuskaupassa uusi. Kiinteistöjohtaja luotsaa uutta kiinteistöliiketoiminnan tiimiä ja aloittaa ensitöikseen rekrytoinnit uusien asiantuntijoiden löytämiseksi.

Jatta Herranen siirtyy Tampereen Ammattikorkea­ kouluun Pohjois-­ Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian prosessija koulutusjohtajan tehtävästä.

Jatta Herrasesta ammattikasvatuksen työelämäprofessori n Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteiseksi ammattikasvatuksen työelämäprofessoriksi on valittu filosofian tohtori Jatta Herranen. Uusi tehtävä sijoittuu osaksi Tampereen korkeakoulukonsernin ammattikasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskokonaisuutta. Jatta Herranen aloittaa tehtävässään 1.10.2026. Tampereen ammattikorkeakoulussa hän toimii johtavana tutkijana. Hän on koulutuksen ammattilainen ja asiantuntija, jolla on kokemusta ammatillisen koulutuksen arjen johtamisesta sekä työskentelystä ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Tampereen korkeakoulukonsernissa kehitetään uutta ammattikasvatuksen ekosysteemiä. Työelämäprofessorin tehtävä on keskeinen tämän kokonaisuuden kehittämisessä.

n Yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja, jotta kasvu olisi mahdollista. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen. Kauppakamarien osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä 35 prosenttia arvioi, että seuraavan hallituksen tulee onnistua työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisessä, jotta yritys voi kasvaa seuraavien neljän vuoden aikana. Noin 22 prosenttia vastaajista piti yritysten kasvulle tärkeimpänä investointien ja uudistumisen vauhdittamista. Noin 15 prosenttia yrityksistä puolestaan piti tärkeimpänä lupaprosessien sujuvoittamista sekä sääntelyn keventämistä. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan viesti yrityksiltä on selvä: kasvua ei synny ilman toimivia työmarkkinoita. – Palkkaamisen riskiä pitää pienentää samaan aikaan, kun työntekijöiden siirtymistä uuteen työhön helpotetaan. Myös paikallista sopimista pitää lisätä, Romakkaniemi sanoo.

Avoimissa vastauksissaan yritykset korostivat, että työn vastaanottamisen ja tarjoamisen kynnystä pitää madaltaa. Työllistämiseen liittyviä kustannuksia ja riskejä pidetään liian suurina sekä byrokratiaa turhan hankalana. Romakkaniemen mukaan Suomen kannattaa ottaa nykyistä enemmän mallia Tanskasta, jossa työmarkkinoiden joustavuus ja työntekijöiden turva eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toisiaan täydentäviä tekijöitä. – Entistä joustavammat työmarkkinat ovat muuttuvassa maailmassa kilpailukyvylle välttämättömiä, Romakkaniemi sanoo. Keskuskauppakamari korostaa, että yritykset luovat kasvun, työpaikat ja investoinnit, minkä vuoksi niiden toimintaedellytyksiä on vahvistettava määrätietoisesti. – Suomi tarvitsee seuraavalla vaalikaudella enemmän kasvua ja vähemmän uusia esteitä yritysten toiminnalle. Mitä joustavammin yritykset voivat vastata muutoksiin, sitä paremmin ne voivat investoida, rekrytoida ja luoda uusia työpaikkoja, Romakkaniemi sanoo.

Havainnekuva Laitila Arkkitehdit

Miehittämättömien lennokkien laukaisu- ja testausratkaisuja valmistava Robonic rakentaa omat toimitilat Tampereen Lahdesjärven teollisuusalueelle.

Robonic investoi uusiin toimitiloihin n Suomalainen Robonic rakentaa omat toimitilat Tampereen Lahdesjärvelle. ­Pirkanmaalla toimiva korkean teknologian yhtiö on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten laukaisu- ja testausratkaisuihin. 2 000 neliön toimitilarakennuksesta puolet on toimistotilaa ja puolet yhtiön valmistamien katapulttien huolto- ja esittelytiloja. – Suomalaiseen korkeaan osaamiseen perustuvia ratkaisujamme käytetään erityyppisten ilma-alusten lähetykseen vaativassa sotilas- ja ilmailukäytössä eri puolilla maailmaa. Investoimme nyt tiloihin, jotka ovat alusta alkaen

suunniteltu tuotteillemme. Rakennus yhdistää lähetysalustojen huollon, kunnostuksen sekä esittelyn saman katon alle ja tulee palvelemaan toimintaamme pitkäjänteisesti, Robonicin toimitusjohtaja Markku Viitala toteaa. Robonic tunnetaan globaalina markkinajohtajana paineilmakäyttöisissä UAV-lähetysjärjestelmissä, joilla miehittämättömiä ilma-aluksia voidaan lähettää ilman kiitotietä. Tuotteet valmistetaan alihankkijoiden tuotantotiloissa eri puolilla Pirkanmaata. Rakennustyöt tontilla käynnistyivät huhtikuun lopussa.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 7


TUTKIMUS JA INNOVAATIOT

Noodin noin 8 800 neliömetrin tutkimusympäristössä on 149 laboratoriotilaa. Joustavat ja muunneltavat tilat on suunniteltu tutkimuksen muuttuviin tarpeisiin ja ne tukevat sekä perustutkimusta että teollisia pilotteja.

Noodi vauhdittaa Tampereen tutkimusta ja innovaatioita Tampereen yliopiston uusi kokeellisen tutkimuksen keskus Noodi tuo Hervantaan modernit laboratoriot ja kokoaa eri aloja saman katon alle. Tavoitteena on vauhdittaa tutkimusta ja innovaatioita, mutta myös vahvistaa niitä osaajia ja teknologioita, joita yritykset tarvitsevat tulevaisuudessa.

H

Teksti Jenna Auranaho Kuvat Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

ervannan kampuksella on vuosien ajan tehty korkeatasoista tutkimusta, mutta tutkimuslaboratoriot ovat sijainneet hajallaan eri rakennuksissa. Nyt tilanne on muuttumassa. Vanhan Sähkötalon yhteyteen rakentunut Noodi yhdistää tekno­logian ja luonnontieteiden, tietotekniikan ja viestin-

8 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

nän sekä lääketieteen ja terveysteknolo­gian tutkimustoiminnot. – Tutkimuksen näkökulmasta yhteinen rakennus antaa uusia mahdollisuuksia yhteistyölle. Tila yhdistää eri alojen tutkijoita, mutta luo myös uusia mahdollisuuksia yritysyhteistyölle, kertoo Tampereen yliopiston vararehtori Jarmo Takala. Huippumodernissa, noin 8 800 neliömetrin rakennuksessa on 149 laboratoriotilaa. Laboratoriot on suunniteltu joustaviksi

ja muunneltaviksi, jotta niitä voidaan mukauttaa tutkimuksen muuttuviin tar­peisiin.

Tutkimuksesta ratkaisuja yritysten tarpeisiin Noodin merkitys ulottuu yliopistoa laajemmalle. Sen tutkimusteemoja ovat muun muassa puhdas siirtymä, avaruusteknologia ja digitaalinen resilienssi, aerosolitutkimus, fotoniikka sekä terveysteknologia.


Noodi Kokeellisen tutkimuksen keskus Noin 8 800 m² huippumodernia tutkimusympäristöä 149 laboratoriotilaa Joustavat ja muunneltavat tilat tutkimuksen ja koulutuksen muuttuviin tarpeisiin n Tilat tukevat sekä perustutkimusta että teollisia pilotteja n Tutkimusalueita ovat muun muassa puhdas siirtymä, avaruusteknologia ja digitaalinen resilienssi, aerosolitutkimus, fotoniikka sekä terveysteknologia n n n n

Tampereen yliopiston vararehtori Jarmo Takalan mukaan Noodin moderni tutkimusinfrastruktuuri voi tukea myös uusien deep tech -yritysten kasvua. Aloittavat yritykset voivat hyödyntää yliopiston laitteistoa vaiheessa, jossa omaa tuotanto­infrastruktuuria ei vielä ole.

Tampereen yliopiston uusi yhteinen tutkimusympäristö luo uusia mahdollisuuksia myös yritysyhteistyölle ja tutkimustiedon hyödyntämiselle.

Tutkimuksessa etsitään ratkaisuja esimerkiksi puhtaan veden, energian, turvallisten yhteyksien ja paikannuksen sekä uudenlaisten terveysteknologioiden tarpeisiin. – Noodi tarjoaa tutkimukselle infrastruktuurin, jota tutkijat tarvitsevat. Se vauhdittaa innovaatioita ja vahvistaa tulevaisuuden osaamista, sanoo Tampereen yliopiston varainhankinnan ja alumnisuhteiden päällikkö Minna Åkerholm. Esimerkiksi avaruusteknologian ja digitaalisen resilienssin tutkimuksessa Tampereen yliopistolla on vahvaa osaamista turvallisessa langattomassa viestinnässä, paikannuksessa, 5G- ja 6G-teknologioissa sekä energiatehokkaassa laskennassa. Yrityksille tutkimus tarkoittaa mahdollisuutta hyödyntää uutta tietoa, osaamista ja teknologiaa. Samalla tutkimusympäristö voi tarjota alustan uusille yrityksille ja innovaatioille. – Meiltä syntyy kasvava määrä deep tech -startupeja, joita voidaan tukea yliopiston modernilla laitteistolla siinä vaiheessa,

kun aloittavalla yrityksellä ei ole vielä omia tuotantolaitteistoja, Takala kertoo.

nuorille sekä tukee opettajia oppimateriaalien ja osaamisen avulla.

Yritysten tuki rakentaa tulevaisuutta

Investointi, jonka vaikutukset näkyvät pitkälle

Noodi luo tutkimukselle uudenlaisen toimintaympäristön, mutta tilat eivät yksin synnytä uusia innovaatioita. Tarvitaan myös ihmisiä, laitteita ja mahdollisuuksia viedä tutkimusta eteenpäin. Yritysten lahjoituksilla voidaan olla rakentamassa näitä edellytyksiä. – Lahjoituksilla voidaan esimerkiksi palkata tutkijoita ja professoreita sekä hankkia uutta tutkimuslaitteistoa. Niiden avulla voidaan myös rakentaa uusia koulutuskokonaisuuksia ja vahvistaa tulevai­ suuden osaamista. Yritysten kannalta kyse onkin lopulta myös osaajista, Åkerholm ­toteaa. Sama ajatus ulottuu jo kouluihin asti. Noodin kokonaisuuteen liittyvä Juniversity tuo tiedettä ja teknologiaa tutuksi lapsille ja

Takala muistuttaa, että yliopistojen julkinen perusrahoitus ei yksin mahdollista kansainvälisesti kilpailukykyisen tutkimuksen kehittämistä kaikilla aloilla. – Elinkeinoelämän tuki on yksi tapa nostaa tutkimuksen tasoa. Kun tutkimus vahvistuu, syntyy uusia innovaatioita ja osaamista, jotka voivat puolestaan vahvistaa elinkeinoelämää. Åkerholm näkee vaikutuksen ennen kaikkea pitkän aikavälin investointina. – Me luomme nyt edellytyksiä tuleville vuosikymmenille. Kun vahvistamme tutkimusta, koulutusta ja osaamista, vahvistamme samalla myös yritysten mahdollisuuksia löytää osaajia ja kehittää uutta liiketoimintaa.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 9


VALMISTAVA TEOLLISUUS

Suomalainen valmistava teolli

Clémentine Arpiaisen mukaan MAKE in Finlandin vahvuus on yritysten välisessä yhteistyössä. Ekosysteemissä on mukana jo lähes 80 yritystä, jotka jakavat osaamista, oppivat toisiltaan ja etsivät yhdessä ratkaisuja suomalaisen valmistavan teollisuuden kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

10 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026


suus hakee etua yhteistyöstä MAKE in Finland kokoaa suomalaisen valmistavan teollisuuden toimijoita yhteen ­verkostoitumaan, jakamaan osaamista ja etsimään yhdessä parempia ratkaisuja, sekä rakentamaan näin lopulta vahvempaa kilpailukykyä. Kahdessa vuodessa yritysten rakentama ekosysteemi on kasvanut 16 perustajasta lähes 80 yrityksen yhteisöksi. Tavoite on kunnianhimoinen: pitää valmistava teollisuus Suomessa myös tulevaisuudessa.

S

Teksti ja kuva Jenna Auranaho

uomalaisen valmistavan teollisuuden kilpailukyky ei synny yksittäisessä tehtaassa. Tuotteen taustalla on kokonainen ketju suunnittelusta ja komponenteista tuotantoon, automaatioon, logistiikkaan ja palveluihin. – MAKE in Finland syntyikin vuonna 2024 teollisuuden toiveesta tuoda nämä toimijat tiiviimmin yhteen, kertoo Clémentine Arpiainen, MAKE in Finlandin vastuullinen johtaja. – Tavoitteena oli luoda pysyvä yhteisö, jonka kautta suomalaiset valmistavan teollisuuden yritykset voisivat löytää toisensa helpommin, jakaa osaamista ja kehittää toimintaa yhdessä. Yrityslähtöisyys on MAKE:n toiminnassa keskeinen periaate. Ekosysteemiä ei ole rakennettu määräaikaiseksi hankkeeksi, vaan yritysten rahoittamaksi pysyväksi yhteistyöalustaksi. Toiminta on suunnattu erityisesti asiantuntijoille, joille on ollut vähemmän mahdollisuuksia verkostoitua ja vaihtaa kokemuksia yli yritysrajojen. – Kun tutustumme muihin toimintaketjun yrityksiin, huomaamme usein, että yhdessä pystymme johonkin, mitä kumpikaan ei yksin olisi osannut edes ajatella – ja juuri siitä syntyy uutta kilpailukykyä, Arpiainen kertoo.

Osaamista yli yritysrajojen MAKE:ssa vertaisoppiminen tarkoittaa käytännön ongelmien ratkaisemista yhdessä. Jos yksi yritys löytää toimivan tavan tehostaa tuotantoaan tai hyödyntää uutta teknologiaa, samaa oppia voidaan jakaa myös muille. – Mieluummin kerromme suomalaiselle naapuritoimijalle, miten se voi kehittyä paremmaksi. Kun koko toimitusketju vahvistuu, jokainen sen osa pärjää kansainvälisessä kilpailussa paremmin Ekosysteemissä on mukana suuria ja pieniä valmistavan teollisuuden yrityksiä sekä palveluntarjoajia. Toiminta on jaettu erilaisiin kokonaisuuksiin, joissa keskitytään esimerkiksi asiantuntijoiden vertaisoppimiseen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, osaamisen kehittämiseen sekä strategiseen vaikuttamiseen.

Yksi esimerkki yhteistyöstä on keväällä järjestetty AI Buildathon-tapahtuma, jossa yritysten asiantuntijat ja tekoälyä tutkivat tohtoriopiskelijat ratkoivat yhdessä tuotannon konkreettisia haasteita. – Yritykset toivat mukaan omia, konkreettisia tuotannon haasteitaan, joihin lähdettiin yhdessä etsimään ratkaisuja tekoälyn avulla. Samalla yritykset pääsivät jakamaan osaamista ja oppimaan toistensa kokemuksista.

Kilpailukykyä ei rakenneta hinnalla Suomalainen valmistava teollisuus toimii ympäristössä, jossa kilpailu kiristyy ja teknologia kehittyy nopeasti. Arpiaisen mukaan Suomen vahvuus ei voi perustua alhaisimpaan hintaan. – En usko, että me pystymme koskaan kilpailemaan hinnan suhteen. Ja koska me olemme varmaan aina vähän kalliimpia, meidän täytyy olla tehokkaita ja ennen kaikkea kilpailtava laadulla ja kestävyydellä. Ne ovat etuja, joita yksikään yritys ei rakenna yksin, vaan yhdessä muun toimitusketjun kanssa. Tehokkuuden lisäksi kilpailukykyyn liittyy kestävyys. MAKE:ssa tuotantoa tarkastellaan kokonaisuutena: miten Suomessa voidaan suunnitella, valmistaa ja toimittaa tuotteita niin, että koko ketju toimii mahdollisimman hyvin. Tämä koskee niin suuria teollisuusyrityksiä kuin niiden alihankkijoita. Yritykset voivat olla toistensa asiakkaita, toimittajia ja kumppaneita, vaikka niiden omat tuotteet olisivat hyvin erilaisia. – Ilman tiettyä komponenttia moottori ei valmistu. Ja ilman moottoria laiva ei valmistu. Tai sitten se valmistuu, mutta ei Made in Finland-merkinnällä, Arpiainen tiivistää.

Ekosysteemin toiminta syntyy yrityslähtöisyydestä Alun 16 perustajayrityksestä MAKE on kasvanut lähes 80 yrityksen yhteisöksi, jonka yritykset työllistävät noin 40 000 ihmistä. Arpiaisen mukaan nopea kasvu kertoo siitä, että suomalaisessa valmistavassa teollisuudessa on selvä tarve koko arvoketjun kattavalle yhteistyölle.

– MAKEssa jäsenyritykset tuovat esiin yhteisiä tarpeita ja päättävät, millaisella ­yhteistyöllä niihin kannattaa tarttua. DIMECCin tehtävä on neutraalisti fasilitoida tätä työtä ja varmistaa, että yhteistyömahdollisuudet tuovat lisäarvoa yksittäisille yrityksille ja koko alalle Pirkanmaalaiset yritykset ovat löytäneet ekosysteemistä omat hyötynsä. Tasowheelin toimitusjohtaja Roman Mertechevin mukaan yhteistyö tarjoaa yritykselle uusia näkökulmia erityisesti digitalisaatioon, automaatioon ja kansainväliseen kasvuun. – Yhteisö tarjoaa meille mahdollisuuden oppia muiden yritysten kokemuksista, jakaa omaa osaamistamme ja kehittää ratkaisuja yhdessä arvoketjun eri toimijoiden kanssa, Mertechev kertoo. Kyrelin toimitusjohtaja Mika Räty kertoo yrityksen olevan mukana paristakin syystä. – Yksi syy on oppiminen ja parhaiden käytäntöjen kuuleminen ja jakaminen erityisesti suomalaisen teollisuuden kesken. Toinen syy on verkostoituminen ja kumppanipiirin laajentaminen. Parhaat kumppanit luovat menestystä kaikille. MAKE toimii myös 29.9.–1.10. järjestettävien Alihankinta-messujen pääkumppanina. Yhteistyö sopii ekosysteemin ajatukseen, sillä messuilla yritykset kohtaavat potentiaalisia kumppaneita muutamassa päivässä, kun taas MAKE pyrkii mahdollistamaan vastaavia kohtaamisia ja yhteistyötä ympäri vuoden. Entä miltä näyttää MAKE:n tulevaisuus. Seuraavien vuosien tavoitteena on saada yhä useampi suomalainen valmistavan teollisuuden yritys mukaan, vahvistaa ketjuajattelua ja tehdä suomalaista osaamista tunnetuksi myös kansainvälisesti. Kun koko ketju näyttäytyy ulospäin yhtenä vahvana kokonaisuutena, Suomi tunnistetaan luotettavana ja korkealaatuisena valmistuksen kumppanina, Arpiainen kertoo. – Meidän pitää ymmärtää, ettei meillä ole varaa olla tekemättä yhteistyötä. Ja kun teemme sitä yhdessä, saamme myös tehdä itsestämme numeroa: suomalainen osaaminen kestää kansainvälisen vertailun, ja siitä kannattaa pitää ääntä maailmalla.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 11


TYÖVOIMAN SAATAVUUS

Teollisuuden työvoiman saatavuus on tällä hetkellä hyvällä tasolla, mutta positiivisten suhdanteiden jatkuessa tilanne voi nopeasti muuttua. Tulevaan kannattaa varautua ajoissa.

Osaajakisaan syytä varautua ajoissa Teollisuuden suhdanteet ovat myötätuulessa. Varauskirjat täyttyvät ja tuotanto pyörii. Viisaat yrityspäättäjät varautuvat jo tulevaisuuteen, sillä ikäluokkien pienentyessä osaavan työvoiman saatavuudesta voi jälleen tulla kasvun pullonkaula.

-Y Teksti Jari Runsas

rityksiltä saadut viestit ovat myönteisiä pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen. Tilauskannat ovat teollisuusyrityksissä vahvistuneet lähes poikkeuksetta. Talouden suunta on vihdoin kääntymässä, sanoo varatoimitusjohtaja Peer Haataja Tampereen kauppakamarista. Korkea työttömyys ja yritysten osaajapula esiintyvät suhdanteen kääntyessä usein ­y htä aikaa. Sopeutukset tapahtuvat usein joukkoina, kun taas työllistyminen yksi kerrallaan; uuteen tehtävään, uudelle toimialalle tai kokonaan uuden osaamisen varaan. Siksi työpaikat ja tekijät eivät automaattisesti ­kohtaa. – Näin tämä on mennyt aina ennenkin. Avoimet työpaikat ja vuokratyövoiman käyttö ovat lisääntyneet kysynnän kasvun myötä. Kun nousun kantokyvystä ei ole vielä täyttä varmuutta, rekrytoinneissa edetään aluksi vuokratyövoiman avulla. Kauppakamarien osaajakyselyn perus-

12 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

teella työvoiman saatavuus on tällä hetkellä vielä hyvällä tasolla. – Vain noin viidennes yrityksistä näkee osaajapuolan kasvun esteenä. Se voi jakautua moneen eri syyhyn. Joitain osaajia ei vain tällä hetkellä ole olemassakaan. Heitä täytyy sitten rekrytoida ulkomailta, kasvattaa itse pitkällä aikavälillä tai viime kädessä houkutella kilpailijoilta, Haataja toteaa. – Jos noin 40 prosenttia yrityksistä kokee osaajapulan kasvun esteeksi, olemme jo ongelmissa. Monen yrityksen näkymissä suunta on työvoimapulan pahenemista kohti jo parin vuoden sisällä.

Pirkanmaalla hyvät edellytykset ratkaista ongelma Ratkaisuja on rakennettava ennen kuin kilpailu osaajista muuttuu akuutiksi. Yritysten tarpeisiin räätälöidyt rekrytoivat koulutukset, oppisopimukset ja täydennyskoulutus tarjoavat käytännöllisiä väyliä osaamisen päivittämiseen. Alanvaihtajilla on usein runsaasti käyttökelpoista kokemusta, jonka päälle uusi ammattitaito voidaan rakentaa. – Pirkanmaalla on hyvät edellytykset ratkaista osaajahaaste yhdessä. Yritykset tunnistavat tarpeet, oppilaitokset rakentavat koulutuspolut ja työllisyyspalvelut auttavat osaajia ja työnantajia kohtaamaan. Myös henkilöstöpalveluyritysten osaamista tarvitaan, Peer Haataja muistuttaa. – Nyt on oikea aika tehdä vähintään pöytälaatikkoon valmiiksi suunnitelmat yhteistyössä yritysten, työllisyyspalvelujen ja koulutusta tarjoavien yksiköiden, esimerkiksi Konepajakoulun, kesken. Aktiivisuutta tar-

vitaan puolin ja toisin. Tämä on eräänlainen kokoonjuoksutehtävä, jossa kaikkien on hoidettava oma osuutensa.

Kansainvälisiä osaajia tarvitaan Kotimaisten rinnalle tarvitsemme myös kansainvälisiä osaajia. – Jos kasvu jatkuu ja suhdanteet pysyvät suosiollisina, niin jo ensi keväänä tarvitsemme työvoimaa rajojen ulkopuolelta. Ensimmäisenä tulee pula senioritason tekijöistä, joilla on vaativaa osaamista, Peer Haataja ennakoi. Osaajien löytäminen, lupa- ja viranomaisprosessit sekä kielikysymykset valitettavasti jarruttavat ulkomaisia rekrytointeja. – Maahantulon palvelupolkua on sujuvoitettava, fyysisen asioinnin tarvetta vähennettävä ja yrityksille tarjottava nykyistä käytännönläheisempää tukea. Samalla työpaikoilla on kehitettävä valmiuksia hyödyntää monikielisyyttä osana toimintaa. – Koulutusketju on joka tapauksessa aika pitkä. Jos työvoimakoulutus laitetaan pystyyn nollasta, menee kuukausia ennen kuin opiskelijat ovat valmiita siirtymään työelämään. Konepajakoululla on verkosto valmiina tilauskoulutuksen käynnistämiseen. Perustutkinnon kouluttamiseen kuluu noin vuosi. Tämä on hyvä kanava täydentää osaamisresurssia varsinkin junioripuolen työtehtäviin, Peer Haataja sanoo. – Seuraava kasvuloikka syntyy, kun muutamme ennakoidut osaamistarpeet koulutuksiksi, harkinnan rekrytoinneiksi ja käytettävissä olevan osaamisen tuottavaksi työksi. Nyt on oikea aika toimia, ennen kuin osaajapula ehtii kasvun edelle.


NÄIN SEN NÄIN

MARKUS LEIVO • eversti • Satakunnan lennoston komentaja

Vahva varautuminen rakennetaan yhdessä TAMPEREEN ja Pirkanmaan merkitys Suomen turvallisuudelle rakentuu eri toimijoiden yhteistyöstä. Puolustusvoimat, kaupungit ja kunnat, elinkeinoelämä, teollisuus ja liikenteen toimijat muodostavat yhdessä toimintakykyä, jota tarvitaan niin normaali- kuin poikkeusoloissa. Tampere–Pirkkalan lentoasema on tästä hyvä esimerkki. Monikäyttökentällä yhdistyvät sotilasilmailu, kaupallinen liikenne, sekä siviili-ilmailu, ja sen toimintavarmuus on tärkeä osa alueen turvallisuutta, huoltovarmuutta sekä yhteistoimintaamme liittolaistemme kanssa. Pirkanmaalle on vuosikymmenten aikana rakentunut vahva puolustus- ja teknologiaosaamisen keskittymä. Puolustusvoimien ympärille on kasvanut yrityksiä, alihankintaa, tutkimus- ja tuotekehitysosaamista sekä kansainvälisiä toimijoita. Tämä yhteistyö muodostaa tärkeän perustan alueen kehitykselle ja koko Suomen puolustuskyvylle.

Turvallisuus ei synny vain yksittäisistä toimijoista Kokonaisturvallisuuden näkökulmasta on tärkeää nähdä, miten eri toimijoiden hankkeet ja toimintaympäristöt liittyvät toisiinsa. Lentoaseman kehittäminen, tie- ja raideliikenne, logistiset yhteydet, teollisuuden toimintaedellytykset ja puolustuslogistiikka eivät ole toisistaan irrallisia kysymyksiä. Hyvä liikenneinfra mahdollistaa elinkeinoelämän kasvun, mutta samalla se tukee logistiikkaa, operaatioita ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Toimiva yhteiskunta vahvistaa myös puolustuskykyä. Tarvitsemme toimivat liikenne- ja energiaratkaisut, osaavaa teollisuutta, kunnossa olevan infrastruktuurin sekä yrityksiä, jotka kykenevät tuottamaan kriittisiä palveluja ja teknolo­ gioita myös muuttuvassa turvallisuustilanteessa. Siksi kokonaisturvallisuutta ei pidä ajatella vain viranomaisten teh­ tävänä. Myös liikenneinfrastruktuurin kehittämisessä eri tarpeita kannattaa tarkastella yhdessä. Kun ratkaisuissa huomioidaan sekä elinkeinoelämän että puolustuksen tarpeet, voidaan rakentaa infrastruktuuria, joka palvelee samanaikaisesti useita yhteiskunnan tarpeita.

Varautuminen ei ala kriisin hetkellä Poikkeusolojen toimintakyky rakennetaan hyvän sään aikana. Silloin eri toimijoilla on mahdollisuus suunnitella, harjoitella ja oppia toisiltaan sekä rakentaa yhteyksiä ja toimintamalleja, joiden varaan voidaan tukeutua toimintaympäristö muuttuessa nopeasti. Jokainen yhteinen harjoitus, suunnittelupöytä, infrastruktuuriratkaisu ja yhteistyöverkosto on osa varautumista ja Suomen puolustusta. Turvallinen ja toimintakykyinen yhteiskunta syntyy yhteistyöllä. Pirkanmaalla meillä on tähän vahvat lähtökohdat. ­Alueella on vahva teollinen ja teknologinen osaaminen, merkittävä puolustusalan ekosysteemi, kansainvälisiä yh­ teyk­siä ja pitkä historia ilmailun sekä Puolustusvoimien ympärille rakentuneesta yhteistyöstä. Turvallisuusympäristömme ei kuitenkaan näytä rauhoittuvan nopeasti. Siksi varautumisen on oltava pitkäjänteistä ja yhteistyön jatkuvaa. Pirkkalan lentoasema on strategisesti merkittävässä sijainnissa erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomen turvallisuuden kannalta. Tällä toiminta-alueella sijaitsee merkittävä osa Suomen väestöstä ja elinkeinoelämästä. Satakunnan lennostolle yhteistyö Pirkanmaan alueen toimijoiden kanssa on tärkeä osa kokonaisuutta, jolla rakennetaan alueemme puolustuskykyä sekä yhteiskunnan kriisinkestävyyttä – yhdessä.

Turvallinen ja toimintakykyinen yhteiskunta syntyy yhteistyöllä.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 13


Vexve palkkaa vuosittain puolensataa kesätyöntekijää, joista toivotaan kasvavan yritykselle tulevaisuuden työn­ tekijöitä. Maria Kallin (oik.) juttuseurana Vexven kesätyöntekijöistä tuotannon­ ohjaaja Markus Metso ja hankinta-­ assistentti Josefiina Naatula.

Sitoutumista ei Kun vuonna 2023 Vexve Oy:ssä olisi oikeastaan pitänyt lomauttaa, annettiinkin työntekijöille palkallinen lomaviikko. Siis… mitä? – Emme halunneet ottaa riskiä, että lomautuksen vuoksi menettäisimme osaavia tekijöitä, työyhteisön hyvää henkeä, vankkaa sitoutumista, perustelee toimitusjohtaja Maria Kalli. Teksti Annikaisa Knuutila • Kuvat Olli-Pekka Latvala

14 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026


PROFIILI

tain, tuotantosarjojen koot vaihtelevat muutamista kappaleista 15 000:een. Yrityksen liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on noin 200. Koko Vexve Groupin liikevaihto on noin 320 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on 1500.

Ylpeys tekemisestä

saa rahalla

P

ari vuotta sitten talouden tulevaisuusnäkymä oli sumea, venttiileitä erityisesti energiasektorille valmistavan Vexven varastot täynnä. Laskelmia tehtiin, myös siitä, mitä jokseenkin innovatiivinen lomautuksesta lomaan -ratkaisu maksaa. – Meillä kaikki ovat ylpeitä työstään. Työnantaja ja työntekijät arvostavat toisiaan. Ajattelimme, että ratkaisumme maksaa itsen-

sä takaisin molemminpuolisena joustona tulevaisuudessa. Ja kävikin niin, etteivät pahimmat skenaariot toteutuneet, päinvastoin: nippa nappa saatiin luvatut lomat pidettyä. Lopulta siitäkin vuodesta tuli kasvuvuosi. Nyt joka kuukausi syntyy uusia liikevaihtoennätyksiä, ja kannattavuuskin on entisestään parantunut. Vexven kahdella tehtaalla Sastamalassa ja yhdellä tehtaalla Laitilassa valmistetaan noin 500 000 pallo- ja läppäventtiiliä vuosit-

Vexven menestyksen yksi johtoteema Maria Kallin puheessa onkin juuri ylpeys siitä mitä yrityksessä tehdään. – Menestys ruokkii me-henkeä ja yl­peyt­ tä omasta tekemisestä. Jokainen kokee, että omalla työllä on merkitystä yrityksen menestymisen kannalta. Itse työn pitää olla mielekästä, jotta viihtyy, ja työyhteisössä on ­asioiden oltava kunnossa. Tämä on sitoutumisen kannalta tärkeää, koska sitoutumista ei saa rahalla. Kalli sanoo, että työnantaja luottaa työntekijöihin ja työntekijät luottavat, että työnantaja vie valinnoillaan yritystä oikeaan suuntaan. – Kun on luotto, on myös iso joustavuus – puolin ja toisin. Vexvellä työsuhteet ovat pitkiä, ja se on haluttu työnantaja: yhteen avoimeen työpaikkaan tulee usein useampi sata hakemusta. – Yleisesti ottaen meillä ei ole pula työntekijöistä, mutta osaavat koneistajat ja hitsaajat ovat kiven alla. Paljon koulutamme itsekin, mutta yhteiskunnan tasolla toivon, että tunnistettaisiin tarpeet koulutuksessa ja varmistettaisiin oppilaitoksissa mahdollisuus kouluttaa. Vexveen otetaan vuosittain noin 50 kesätyöntekijää, ja systemaattisesti pyritään siihen, että sama tekijä tulisi useana kesänä – ja valmistuttuaankin Vexvelle töihin. – Pyrimme kiinnittämään tekijöitä varhaisessa vaiheessa. Hehän ovat meille sitten osaavia tekijöitä valmistuttuaan. Vexven henkilöstössä huomion kiinnittää vahva naisedustus. Kalli huomauttaa, että nykyteollisuudessa muuallakin on jo paljon naisia eri rooleissa. – Jotta nykypäivänä menestyy, tarvitaan hyviä naisia ja miehiä. Modernissa yrityskulttuurissa ei ole tilaa tarpeettomalle sukupuolijaolle.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 15


MARIA KALLI Syntynyt 19.8.1985 Tampereella. Asuu Nokialla, perheessä aviomies ja kolme kissaa. KOULUTUS • 2004 ylioppilas, Tampereen yhteis­ koulun lukio • 2004–2008 kansainvälisen kaupan ­tradenomi (BBA), Tampereen ammattikorkeakoulu • 2005–2006 Licenciatura de Adminis­ tración de las Empresas (LADE), Universidad de Zaragoza, yliopistovaihto • 2015 eMBA, myynnin ja asiakkuuksien johtamisen opintomoduuli • 2017–2018 LMI Leadership Management International, Oman minän johtaminen® • 2018–2019 LMI Leadership Management International, Valmentava Johtaminen® URA • 2006 kansainvälisen kaupan opiskelujen ohella Sandvikilla ”Se oli ensimmäinen kosketukseni valmistavaan teollisuuteen, yksi elämäni virstanpylväs. Teollisen ympäristön konkretia viehätti – ja viehättää edelleen! Vaikutuksen tekivät myös tekemisen meininki ja sandvikläisten ylpeys omista tuotteista.” • 2006–2009 Inion Oy, asiakaspalvelu­ assistentti, tuotantokoordinaattori

Systemaattista ja suunnitelmallista Kalli arvioi yhdeksi menestystekijäksi myös onnistuneen strategian. Vexven entinen toimitusjohtaja ja omistaja Jarmo Nieminen myi yrityksen vuonna 2016 kehitysyhtiö ­DevCo Partnersille. – Rohkeus kasvuun ja investointeihin oli jo Niemisen perheen omistuksen aikana. Nyt se korostuu vahvasti. Suunnitelmallinen strategiatyö ja strategian toteutus ovat menestyksemme kulmakiviä, samoin korkea kunnianhimon taso. Uskon vahvasti systemaattiseen tekemiseen. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan strategia, sitä tukevat toimet, hyvin asetetut mittarit ja säännöllinen seuranta. Kun toimet on suunniteltu, aikataulutettu ja resursoitu hyvin ja ne tukevat strategiaa, silloin kyllä uskallamme investoida ja odottaa investoinnilta hyviä tuloksia. DevCon aikana yrityskaupat ovat olleet suuria ja loikat kehitysvaiheesta toiseen merkittäviä. – Aiemmilla yritysostoilla olemme laajentaneet liiketoimintaamme uusiin seg-

16 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

Vexve Oy • 2009–2011 asiakaspalvelu­koordi­ naattori • 2011–2020 vientipäällikkö ja alue­ myyntijohtaja • 2020–2024 myynti- ja markkinointi­ johtaja • 2024– toimitusjohtaja, Vexve Group kaukoenergialiiketoiminnan johtaja ”Useiden yritysostojen kautta olemme kasvaneet Vexve Groupiksi. Olen itse päässyt kasvamaan osana yrityksen muutosmatkaa, kun omistajuus on vaihtunut perheyhtiöstä täysin ammattiomisteiseen kehityssijoitusyhtiöön.” HARRASTUKSET Joukkuevoimistelu, lomalla via ferrata ja sukellus, arjessa hyvä ruoka ja juoma. ”Ylipäätään elämästä nauttiminen. ­Haluan antaa paljon työlle, mutta haluan myös, että vapaa-aika tuo tasapainoa välillä rajullekin työarjelle. Liikunnasta saan energiaa, ja vaativat vuorivaellukset korkealla ja sukeltaminen merten syvyyksissä kuvaavat sitä, millaista ulottuvuutta aktiviteeteilta haen.” LUOTTAMUSTOIMET Tampereen kauppakamarin teollisuusvaliokunnan jäsen vuodesta 2026 ”Pirkanmaa on yksi Suomen merkittävimmistä teollisuusalueista. Valiokunnassa koen tärkeäksi olla mukana luomassa edellytyksiä yritysten kannattavalle kas-

mentteihin. Suurimman kilpailijamme, tanskalaisen Broenin osto viime keväänä teettää eri lailla työtä, koska päällekkäisyyksien vuoksi integroitavaa on enemmän. Vastikään DevCo keräsi Vexvelle 521 miljoonan euron rahoituksen, joka mahdollisti Broen yrityskaupan ja jota käytetään yrityksen seuraaviin kasvuvaiheisiin.

Uusiutuvaa myötätuulta Kalli myöntää, että Vexve on ollut onnekaskin: strategiaa tehdessä on osattu nähdä tulevaisuuden kehitystrendit. Menestyksen perustana on hyvän talouden ja me-hengen lisäksi toimintamalli: laaja automatisointi, sarjatuotanto ja varastot, jotka mahdollistavat nopeat toimitukset. Uutta puhuria menestyksen purjeisiin puhaltaa kestävä kehitys. Investoinnit uusiutuvaan energiaan sekä teollisen jäähdytystarpeen ­lisääntyminen tukevat molemmat Vexven kasvua. – Kaukoenergiaverkot toimivat alustana uusille lämmönlähteille ja lämpövarastoille. Venttiileitämme käytetään kaikissa

vulle ja varmistaa, että teollisuus näyttäytyy niin houkuttelevana, että tulevaisuudessakin saadaan hyviä työntekijöitä. Valiokunta on ollut merkittävässä roolissa vaikuttamassa investointituotteiden ja teknologiapalveluiden myynnin professuurin perustamiseksi Tampereen yliopistoon.” MOTTO Menestys ruokkii menestystä, positiivisuus positiivisuutta ja negatiivisuus ­negatiivisuutta. ”Onnistumiset auttavat ja motivoivat saavuttamaan uusia tavoitteita.” MISTÄ SAAT VIRTAA? ”Joukkueena menestymisestä. Kilpaurheilutausta joukkuevoimistelusta on edelleen osa identiteettiäni. Se on kasvattanut ja ruokkii nyt työelämässäkin tavoitteellisuutta, peräänantamattomuutta ja systemaattista tekemistä.” TOP 3 TAVOITTEET ELÄMÄSSÄ ”Tavoitteeni on elää tasapainoista elämää, jossa annan aikaa omalle hyvinvoinnille, olen läsnä perheelleni ja johdan tavoitteita saavuttavaa organisaatiota, jossa ihmiset viihtyvät. Tämän tavoitteen asetin itselleni jo 10 vuotta sitten, ja tuntuu, että se on kestänyt aikaa ja tiivistää yhä edelleen hyvin elämän kolme osaaluetta, joiden tulee olla hyvässä tasapainossa tukeakseen kokonaisuutta.”

osa-­alueissa aina lämmöntuotannosta varastointiin ja jakeluun. Lisäksi teollisen jäähdytyksen osuus liikevaihdosta on kasvanut tänä vuonna, kun datakeskuksissa käytettä­ vien haponkestävien venttiilien kysyntä on lisääntynyt räjähdysmäisesti tekoälyinvestointien myötä. Uusien tuotteiden kehittämisen lisäksi venttiilien kehityksessä draivereina ovat laadun ja kustannuskilpailukyvyn parantaminen ja vastuullisuus eli tuotteen hiilijalanjäljen pienentäminen: teräksestä valmistetun tuotteen keventäminen ja tuotannonaikaisen hukan minimointi.

Päivittäisessä työssä ei saa herpaantua Vaikka yritys menestyy ja isoja kehitysaskeleita otetaan jatkuvasti, Kalli muistuttaa, että päivittäisessä työssä ei saa herpaantua: fokus on pidettävä asiakkaassa. – Toteutamme asiakastutkimuksia säännöllisesti. Vuonna 2025 NPS-luku oli 70. Se on hyvä, mutta haluamme tietää, mitä luvun taustalla on. Asiakkaiden mukaan tyytyväi-


PROFIILI

Tyrväänmäeltä maailmalle. Jorma Niemisen autotallista ja lvi-urakoinnista vuonna 1960 alkunsa saanut Vexve on nyt Euroopan johtava venttiiliratkaisujen toimittaja energiasektorille ja valituille energiaintensiivisille teollisuudenaloille. Toimitusjohtaja Maria Kallin pitää kiireisenä viime keväänä toteutunut tanskalaisen Broen A/S:n osto.

syyden taustalla ovat tuotteen laatu, luotettavuus kumppanina eli korkea toimitusvarmuus sekä henkilöstön asiantuntemus. Kun kehitetään ja tehdään yrityskauppoja, mikään ei saa vaarantaa näitä asiakkaiden tunnistamia vahvuuksiamme. Jos jokin kolmesta kivijalasta niiaa, täytyy reagoida, tehdä muutoksia, ehkä luopua jostakin. Vexvessä siis pysytään kiireisinä, mutta Maria Kalli sanoo kiireen keskellä oppineensa myös sietämään sitä, että joitain a­ sioita jää tekemättä. – Pitää myös miettiä, paljonko ehditään tekemään. Ihmiset ovat innostuneita työstään, mutta tasapainon pitää säilyä, työaikaa pitää hallita ja hyvinvoinnille varata aikaa.

Mitä saan aikaiseksi? Jo yläasteikäisenä Maria Kalli tiesi halua­ vansa opiskella kansainvälistä kauppaa, ja sinne opinnot myös johtivat. – Opiskeluaikana pääsin töihin Sand­ vikille, se oli tärkeä virstanpylväs: pidin siitä, että työn tuloksena oli konkreettinen tuote, josta työntekijät olivat ylpeitä.

Vexvellä on syksyllä 2026 vierähtänyt yli 17 vuotta. Maria Kalli on saanut säännöllisesti uusia vastuita. – En tee mitään sillä ajatuksella, että se olisi ”ponnahduslauta” johonkin muuhun. Aina pitää hoitaa vastuualueensa niin hyvin kuin mahdollista, eikä tavoitella seuraavaa hyppyä uralla. Tärkeämpää on, mitä saa tehtävässään aikaiseksi. Se vaatii aikaa, että saa oman kädenjälkensä näkymään tekemisessä ja tuloksissa. Maria Kalli sanoo, että tuntuu hyvältä olla tekemässä kasvua. – Kilpaurheilutaustasta juontuu se, että menestys motivoi. Johtajana olen tavoitteellinen ja systemaattinen. Mutta maailma ei ole vain prosesseja ja lukuja, se on myös ihmisiä. Olen varmaan sopivan empaattinen, vaikka tiedän, että aina kaikkia ei voi miellyttää. Maria Kalli arvioi, ettei hän ole Vexvellä vielä ollenkaan kaikkea kokenut ja nähnyt. Mitä vielä haluat saada aikaan? – Enemmänkin haluan VARMISTAA, miten pidetään se hyvä, mitä yrityksessä ja yhteisössä on saatu aikaan. Se on koetuk-

sella, koska kasvetaan, tulee uusia kollegoja, paljon muutoksia. Menestymisen kulmakivet kuitenkin on pidettävä kunnossa, jotta homma rokkaa. Koko Suomea ajatellen Kalli arvioi, että maassa on vahva valmistuksen kulttuuri, ja nyt on mahdollisuus profiloitua uusiin teknologioihin, kuten cleantechiin tai puolustusteollisuuden tarpeisiin. – Osaamisensa puolesta Suomi on asemoitunut hyvin aloilla, joiden uskon kasvavan. Meidän on kuitenkin pidettävä itsemme relevanttina. Ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, mutta myynnin osaamista voisimme vahvistaa. Tarvitaan lisää uskallusta ja ripaus itsevarmuutta.

Riman pitää olla korkealla itselle ja muille.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 17


HYVÄ HALLITUSTYÖ

Hyvä hallitus muuttuu ja kehittyy yrityks Hyvä hallitustyö ei ole vain ­päätösten tekemistä ja toimitus­ johtajan raporttien kuuntelemista. Toimiva hallitus tuo ­yritykseen osaamista, haastaa tarvittaessa johtoa ja auttaa ­katsomaan riittävän kauas, tiivistää Auroora Yhtiöiden toimitusjohtaja Antti Rauhala.

H

Teksti Jenna Auranaho • kuvat Auroora Yhtiöt

allituksen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun yritys on muutoksessa. Kasvu, uudet teknologiat, yrityskaupat tai muuttuva toimintaympäristö vaativat myös hallitukselta kykyä katsoa asioita uudesta kulmasta. Siksi hyvää hallitusta ei voi rakentaa vain muodollisten vaatimusten ympärille. Auroora Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtajan ja Hallituspartnereissa mukana olevan Antti Rauhalan mukaan olennaista on se, mitä hallitus pystyy yritykselle antamaan. – Hallitustyö ei saa olla rutiininomaista tai muodollista. Hyvä hallitus tuo yhdessä enemmän arvoa kuin jäsenet yksittäin.

Hallitus ei ole toimitusjohtajan raportointikone Toimitusjohtaja vastaa yrityksen operatiivisesta tekemisestä ja päätösten toimeenpa-

18 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

nosta. Hallituksen katse on puolestaan ennen kaikkea strategiassa ja tulevaisuudessa, tiivistää Rauhala. – Johdon fokus on usein siinä, miten tämän vuoden tavoitteet saavutetaan. Hallituksen tehtävä on samalla katsoa pidemmälle, miltä yritys näyttää kymmenen tai jopa 30 vuoden päästä Roolit eivät kuitenkaan ole täysin muuttumattomia. Esimerkiksi kriisitilanteessa hallituksen voi olla tarpeen tiivistää seurantaa ja tukea johtoa tavallista lähempää operatiivista tekemistä. Tilanteen vakautuessa on kuitenkin tärkeää palata normaalin työnjaon mukaiseen rooliin ja pitkän aikavälin tarkasteluun. Hallitustyö ei myöskään saisi rajoittua pelkästään kokouksiin, joissa toimitusjohtaja raportoi ja hallitus tekee päätöksiä, Rauhala kertoo. – Hyvä hallituksen ja johdon välinen vuorovaikutus on avointa ja molemminpuolista keskustelua, haastamista ja kehittämistä. Aurooran liiketoiminnan kehitysjohtaja


Hyvä hallitus tuo yhdessä enemmän arvoa kuin jäsenet yksittäin, tiivistää Auroora Yhtiöiden toimitusjohtaja Antti Rauhala. Hänen mukaansa hallituksen ja johdon välisen vuorovaikutuksen pitäisi olla avointa keskustelua, haastamista ja kehittämistä, ei pelkkää raportointia.

kasvussa tarvitaan puolestaan erilaista osaamista. Kaikkien hallituksen jäsenten ei tarvitse olla toimialan syväosaajia, mutta jokaisella pitäisi olla oma vahvuutensa ja riittävän laaja ymmärrys liiketoiminnasta. Myös hallituksen puheenjohtajalla on erityinen rooli. – Puheenjohtajan ei tarvitse olla toimialaosaaja, mutta hänen pitää kyetä sisäistämään yrityksen liiketoiminta ja toimintaympäristö nopeasti ja riittävän syvällisesti, jotta hän pystyy käymään toimitusjohtajan kanssa rakentavaa ja tarvittaessa haastavaa keskustelua, Rauhala tiivistää. Antilan mukaan hallituksen osaamista kannattaakin tarkastella säännöllisesti eikä vasta kun kokoonpanossa havaitaan ongelmia. – Vuosittain pitäisi katsoa, mitä osaamista yritys ja sen seuraava vaihe tarvitsevat. Joskus tarvitaan tiettyä erityisosaamista vain määräajaksi.

Eri mieltä pitää uskaltaa olla

en mukana ja Aurooran hallitustyön kehittämisestä vastaava Petri Antila korostaa lisäksi yhteisten pelisääntöjen merkitystä. – Pitää tietää, mitkä ovat yhteiset tavoitteet ja miten toimitaan yhdessä. Kun roolit ja rajat ovat selvät, hallitus pystyy tukemaan toimitusjohtajaa ilman, että se alkaa tehdä tämän työtä.

Hallituksen toimivuus ei Rauhalan mukaan näy siinä, että kaikki ovat aina samaa mieltä. Päinvastoin eri näkökulmien ja rakentavan erimielisyyden pitää olla mahdollista. – Kaikkien ei hallituksessa tarvitse olla samaa mieltä, mutta päätöksen jälkeen kaikkien pitää pystyä sitoutumaan siihen ja seisomaan sen takana. Hallituksen keskustelukulttuurilla on tässä suuri merkitys. Jos yksi henkilö hallitsee keskustelua tai jäsenet eivät uskalla sanoa

ajatuksiaan suoraan, hallitus ei pysty hyödyntämään kaikkea osaamistaan. Antilan mukaan hallituksen dynamiikka onkin yksi hyvän hallitustyön aliarvioiduista tekijöistä. – Kaikki hallituksen jäsenet pitäisi saada osallistumaan keskusteluun. Turvallisessa ilmapiirissä myös eriävät näkemykset voidaan tuoda esiin.

Omistajallakin on vastuunsa Hallituksen onnistumista ei voi sälyttää yksin hallituksen jäsenten harteille. Myös omistajan pitää tietää, mitä hallitukselta odotetaan ja millaista arvoa sen pitäisi yritykselle tuottaa, Rauhala kertoo. – Ei pitäisi pelkästään tyytyä siihen, että meillä on hallitus ja kai se ihan hyvin toimii. Omistajan tehtävänä on huolehtia siitä, että hallitus vastaa yrityksen tarpeisiin myös tilanteen muuttuessa. Hallituksen kokoonpanoa ja toimintatapoja on uskallettava arvioida uudelleen, jos yritys, toimintaympäristö tai sen tavoitteet muuttuvat. Rauhala nostaa esimerkiksi teknologian nopean kehityksen. Myös hallituksen oman osaamisen on pysyttävä ajan tasalla. Lopulta hyvä hallitustyö onkin Rauhalan mukaan jatkuvaa oppimista. – Nyt esimerkiksi tekoäly muuttaa työtä ja liiketoimintaa niin nopeasti, ettei hallituskaan voi jäädä katsomaan asioita vanhojen oppien kautta. Hallituksen pitää siis elää ajassa ja kehittää itseään.

Hallituksen kokoonpanon pitää elää yrityksen mukana Hyvää hallitusta ei voi rakentaa yhden yleispätevän mallin mukaan. Rauhalan mukaan kokoonpanon pitäisi lähteä aina yrityksen tilanteesta, tavoitteista ja kehitysvaiheesta. – Omistajan pitäisi rakentaa hallitus yrityksen tarpeiden mukaan, ei pelkästään muodollisten meriittien tai näyttävän nimilistan perusteella. Kasvuyrityksessä voi olla hyötyä henkilöistä, joilla on kokemusta vastaavasta kasvuvaiheesta. Yrityskauppoihin perustuvassa

Petri Antila vastaa Auroorassa hallitus­työn kehittämisestä. Hänen mukaansa hallituksen osaamista pitäisi arvioida säännöllisesti suhteessa yrityksen tilanteeseen ja tuleviin tarpeisiin.

Antti Rauhalalla on pitkä kokemus yritysmaailman johtotehtävistä ja hallitustyöstä. Hän tietää kokemuksesta, että toimiva hallitus on parhaimmillaan tärkeä keskustelukumppani yrityksen johdolle.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 19


MYYNTI JA MARKKINOINTI

Myynti on matikkaa. Keskivertomyyjä menestyy huippumyyjää paremmin, jos on reippaasti aktiivisempi ja sinnikkäämpi kontaktoija.

HENNA ANTTILA • Myynnin valmentaja ja mediamyyntiin erikoistuneen Kruunu Media Oy:n perustaja.

Näillä vinkeillä onnistutte puhelinmyynnissä TUNTEMATON numero soittaa. Mitä päättäjä miettii? M ­ iksi juuri minä, miksi juuri sinä, miksi juuri nyt? Puhelinmyyjän pitää pystyä vastaamaan näihin kysymyksiin jo ensimmäisten sekuntien aikana. Hyppää asiakkaan mieleen!

Muutetaan käsityksesi puhelimitse myynnistä Myyjä saattaa ajatella: ”soitan asiakkaalle turhaan, ei hän kumminkaan osta”, ”tämä asiakas ei ikinä vastaa, yritän turhaan”, ”asiakas kieltäytyi kaksi vuotta sitten, turha soittaa”, ”en halua häiritä asiakkaan työpäivää, laitan mieluummin viestin” tai muuta vastaavaa. Nämä ovat kaikki todella yleisiä luurikammon muotoja ihan kokeneillemmekin puhelinmyyjille. Meille suomalaisille on myös hyvin tyypillistä, että pelkäämme häiritsevämme. Todellisuudessa ensimmäiselle puhelulle ei ole ikinä täydellistä hetkeä. Soita ja kysy. Käännä nämä mielikuvat päälaelleen: sinulla on ratkaisu, joka säästää asiakkaasi ­aikaa, rahaa ja hermoja. Soittosi on asiakkaalle relevantti palvelus. Ja jos asiakas ei vastaa, lähetä tekstiviesti. Se on erottautumistekijä, jota harva muistaa käyttää.

Käytä AIDAS-mallia myyntipuhelurungon tekoon A = Attention = huomio: ”Mikäs tämä on?”. Huomion herättäminen on ensimmäinen ja kriittisin vaihe. Mieti, miten paljon päättäjät saavat päivän aikana puheluita ja ennen kaikkea huonoja puheluita. Ensimmäiset sekunnit menevät varmasti ohi, joten keskity ravistelemaan kiire keskustelusta. Tervehdi ja esittele selkeästi itsesi, pidä pieni tauko ja anna asiakkaan tervehtiä takaisin. I = Interest = kiinnostus: ”Pidän tästä”. Älä pidä ketunhäntää kainalossa. Kerro kiinnostavasti miksi soitit ja kysy, millaiseen hetkeen soitit. Tämä on kunnioittava ja ystävällinen aloitus, jolla saat luvan kertoa asiasi tiiviisti.

20 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

D = Desire = halu: ”Haluan tämän”. Tämä on tärkeä vaihe, jossa moni astuu harhaan ja menettää asiakkaan. Pelkkä kiinnostus ei riitä ostamiseen, eikö niin? Herätä tunteita ja vakuuta asiakas siitä, että tuote tai palvelu ratkaisee heidän ongelmansa tai täyttää heidän tarpeensa. A = Action = toiminta: ”Hankin tämän!”. Asiakkaalla on päätösvalta, myyjällä ohjausvalta. Kiusallisinta on, jos asiakas joutuu odottamaan, että myyjä ohjaisi keskustelua, myyjähän on itse tälle soittanut! Yksi tehokas tapa on tehdä loppuun yhteenveto mitä puhuitte, jonka perusteella kysyt kauppaa. Voit myös tarjota keskustelun pohjalta kaksi vaihtoehtoa, joista asiakas voi valita. S = Satisfaction = tyytyväisyys: Kun olet saanut kaupan, älä kiirehdi lopettamaan puhelua, vaan hoida se loppuun asti. Pienet asiat merkkaavat yllättävän paljon. Onko laskutustiedot oikein? Kenelle kaikille lähetät vahvistuksen? Lisämyyntikin on hyvää palvelua. Muista myös kiittää asiakasta! AIDAS-malli on tehokas ja hyväksi todettu työkalu niin myynnissä, kuin markkinoinnissakin. Voit käyttää AIDASmallia ihan vaikka yksittäisessä sähköpostiviestissä tässä järjestyksessä: huomio, kiinnostus, halu, toimintakehote, joiden jälkeen kiittäminen ja jatkotoimenpiteet. Jokainen vaihe ja järjestys on välttämätön.

Nämä opit toimivat kaikilla toimialoilla Puhelinmyynti ei ole kuollut, mutta huonot soitot kuolevat (toivottavasti). Etenkin, kun inbound-liidit vähenevät, ­ on pakko aktivoitua itse. Nämä opit pätevät rakennusalalla, teollisuudessa, palveluissa ja kaupassa – kaikilla toimialoilla. Onnistumisia puhelinmyyntiin!


MAINOS

Internship Kickstart tarjoaa yrityksille matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua Tampereen kansainvälisiin osaajiin. Kiinnostuitko? Lisätietoa ja ilmoittautuminen:

Tampereella opiskelee suuri joukko kansainvälisiä osaajia, mutta harjoittelu- ja työpaikan löytäminen voi olla vaikeaa. ­Internship Kickstart tuo opiskelijat ja yritykset yhteen ja tarjoaa työnantajille helpon ­tavan tutustua kansainväliseen osaamiseen. International House Tampereen (IHT) kampanjassa yrityksiä kannustetaan kohtamaan kansainvälisiä opiskelijoita jo opintojen ­aikana. Opiskelijat pääsevät tutustumaan paikallisiin työnantajiin ja yritykset näkevät käytännössä, millaista osaamista ja näkökulmia opiskelijoilla on tarjottavanaan. Yksi esimerkki on tamperelainen ITkonsultointiin ja -palveluihin keskittyvä ­Asten Solutions Oy, jonka toimitusjohtaja Atte Koskela tapasi kansainvälisiä opiskelijoita Internship Kickstart -kampusvierailulla. Tilaisuus oli räätälöity Asten Solutionsin tarpeisiin, ja mukaan kutsuttiin kymmenen opiskelijaa yrittäjän toivomasta tutkin-

Internship Kickstart tuo yritykset ja kansainväliset osaajat yhteen yrityksen tarpeisiin räätälöidyissä kohtaamisissa.

Kansainväliset opiskelijat tuovat yrityksiin uutta osaamista

to-ohjelmasta. Opiskelijat tiesivät etukäteen yrityksestä ja työpajan aiheista, joten paikalle saatiin valmiiksi aiheesta kiinnostuneita opiskelijoita. Yksi heistä aloitti myöhemmin Asten Solutionsilla neljän kuukauden työharjoittelun. – Halusimme, että opiskelijat pääsevät näkemään, millaista meidän toimintamme on käytännössä. Samalla meille syntyi ­käsitys siitä, millaista osaamista opiskelijoilla on ja mikä heitä kiinnostaa, Koskela kertoo.

Yritykset ja opiskelijat yhteen Internship Kickstartin tavoitteena on auttaa kansainvälisiä opiskelijoita löytämään harjoittelu-, kesätyö- ja opinnäytetyömahdollisuuksia. – Toivomme, että opiskelijoille syntyy jo opintojen aikana yhteyksiä paikallisiin yrityksiin ja että mahdollisimman moni haluaisi valmistumisen jälkeen jäädä Tampereelle työskentelemään, kertoo kampanjan koordinaattori Victoria Laaksonen IHT:lta. Kampanja on yrityksille matalan kynnyksen tapa tutustua kansainväliseen osaamiseen. Yrityksellä ei tarvitse olla valmista harjoittelupaikkaa tai ajankohtaista rekrytointitarvetta, vaan tilaisuus voidaan suunnitella yrityksen tarpeiden ja toivei-

den mukaan ja kohdentaa sopivalle opiskelijaryhmälle. Jos yrityksellä on tarjota harjoittelu- tai opinnäytetyöpaikka, IHT auttaa tavoittamaan siihen sopivia opiskelijoita suoraan oikeista kanavista. – Jo pelkkä kohtaaminen voi olla arvokasta. Opiskelijat tuovat keskusteluun uusia näkökulmia ja voivat nähdä yrityksen toiminnassa asioita, joita siellä ei ole itse osattu ajatella, Laaksonen sanoo.

Harjoittelu on mahdollisuus molemmille Asten Solutionsilla kansainvälisyys oli luonteva lähtökohta, sillä yrityksen työkielenä on englanti. Koskela muistuttaa kuitenkin, että harjoittelijaan kannattaa panostaa. – Yrityksen pitää olla valmis antamaan harjoittelijalle aikaa ja tukea, jotta hän pää­see tekemiseen mukaan ja pystyy kehittämään omaa osaamistaan. Kun siihen on valmis, hyöty voi olla molemminpuo­ lista. Koskela kannustaa yrityksiä tutustumaan kansainvälisiin opiskelijoihin rohkeasti. – On hienoa päästä kuulemaan opiskelijoiden ajatuksia ja nähdä, mitä kaikkea he osaavat. Siinä voi oppia myös itse paljon, Koskela tiivistää. TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 21


KAROLIINA LEHTONEN

Principal Strategy & Renewal Consultant, Futurice Founder • Booming Strategies & Marketing

Onnistuminen henkilökohtaisessa elämässä ja liiketoiminnassa syntyy harvoin tekemättömyydestä.

Visionäärisyys organisaation johdossa luo uskoa tulevaisuuteen UUTISET ovat raportoineet talouskasvun hienoisesta piristymisestä. Samalla kuluttajien luottamus ei ole palautunut. Elämme monella tapaa murrosaikaa maailmassa, joka koettelee ihmisten uskoa tulevaisuuteen niin henkilökohtaisessa elämässä kuin yritysmaailmassa.

ruokkii toimintaa, toiminta synnyttää onnistumisia ja onnistumiset vahvistavat positiivista suhtautumista tulevaisuuteen. Silloin organisaatio ja sen ihmiset pääsevät hyödyntämään positiivista noidankehää sen sijaan, että ajautuisivat negatiiviseen syöksykierteeseen.

Viimeisimmässä nuorten tulevaisuusbarometrissa nuorten luottamus tulevaisuuteen oli alhaisemmalla tasolla kuin koskaan aiemmin. Taloustieteilijät ovat epävarmoja siitä, mihin suuntaan poliitikot vievät maitaan, futuristit puolestaan siitä, miten tekoäly muuttaa yhteiskuntaamme. Perinteiset skenaariomallitkaan eivät pysty ennustamaan tulevaisuutta, joka muuttuu jatkuvasti ja on täynnä yllätyksiä.

Seuraavaksi varmasti kysyt, millainen sitten on vahva visio. Vahva visio on inklusiivinen ja ymmärrettävä, mutta samalla riittävän väljä. Se jättää ihmisille tilaa tulkita sitä omasta näkökulmastaan ja tehdä siitä henkilökohtaisesti merkityksellisen ja inspiroivan.

Juuri siksi visiotyöllä on nyt ehkä enemmän merkitystä kuin pitkään aikaan. Tulevaisuudenusko ja visiotyö linkittyvät organisaatioissa vahvasti yhteen. Historia on täynnä tarinoita siitä, miten epävarmat ajat ovat nostaneet esiin voimakkaita ja populistisia johtajia, joilla on määrätietoinen visio tulevaisuudesta. Heidän horjumaton uskonsa omaan visioonsa ja samalla epäterve suhtautumisensa valtaan ovat saaneet yllättävän helposti demokraattisia yhteiskuntia liukumaan kohti totalitarismia. Tässä ilmiössä on kuitenkin jotain, mitä meidän kannattaisi tarkastella organisaatiopsykologian näkökulmasta. Kun muita huolestuttaa ja olemus liukuu murehtimiseen, se, joka näyttää tietävän, mitä pitäisi tehdä ja mihin pitäisi mennä, saa helposti seuraajia taakseen. Vahva visio ja sitä tukeva kulttuuri voivat auttaa organisaatiota ja sen ihmisiä vahvistamaan omaa tulevaisuuden uskoaan ja sitä kautta toimijuuttaan. Kun toimijuus vahvistuu, kasvaa myös usko omaan tekemiseen ja rohkeus tehdä enemmän. Onnistuminen henkilökohtaisessa elämässä ja liiketoiminnassa syntyy harvoin tekemättömyydestä. Todennäköisyys onnistua kasvaa, kun harjoittelee, kokeilee, testaa ja tekee. Usko omiin mahdollisuuksiin

22 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

Visio ei ole vain organisaatioiden työkalu. Se on yhtä lailla valtioiden ja kaupunkien väline suunnan näyttämiseen. Niidenkin tulisi kyetä sanoittamaan houkutteleva tulevaisuuskuva niin investointien kuin osaajien ja asukkaidensa näkökulmasta sekä avaamaan, millaista maata tai elinympäristöä poliittisin päätöksin rakennetaan. Pitkään yksi maailman vetovoimaisimmista ja onnistuneimmista visioista on ollut Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus, joka julistaa ajatusta tasa-arvosta, yksilönvapaudesta ja yhdenvertaisesta mahdollisuudesta tavoitella onnellisuutta. Nykyinen hallinto tosin tulkitsee tätä maan ­menestystä pitkään rakentanutta visiota huomattavasti aiempaa kapeammin. Erityisesti vaikeina hetkinä tai vaikeiden vuosien aikana visioon tulee palata jatkuvalla syötöllä. Mitä suurempi ongelma, sitä helpommin ihmisten huomio ja perspektiivi kutistuvat tähän hetkeen. Silloin on tärkeää palauttaa mieleen, mikä visiomme alun perin oli: miksi yritys perustettiin, mitä halusimme rakentaa ja millaista tunnetta ­vision takana tavoittelimme. Mikään visio ei ole aidosti vahva, jos siihen ei liity tunnetila. Meille ihmisille tunteet ovat tekemisen käyttövoima. Tämä näkyy hienosti englannin kielen sanojen emotion ja motion sanojen yhteydestä. Toivotankin sinulle erittäin hyvää bisnespuolikasta ja paljon tunnetta ja tekemisen paloa syksyyn!


YRITYS PIRKANMAALLA

Saab Finland Tampereella n toimii Tampellan alueella n Teknologiakeskus perustettu 2017

ja sarjatuotantolinja 2025

n Henkilöstöä noin 270,

kaikissa Suomen toimipisteissä yhteensä 320 n Liikevaihto 88 M€

– Puolustusteollisuuden vienti on myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen valinta. Se sitoo asiakkaita toimittajamaihin. NATO-maihin tehtävä vientimme palaa hyödyttämään myös kotimaista puolustusta, Saab Finlandin toimitusjohtaja Kristian Tornivaara muistuttaa.

Tukipalveluista konsernin globaaliksi osaamiskeskukseksi Saab Finland on ruotsalaisen Saab AB:n Suomen tytäryhtiö, jonka rooli on muuttunut paikallisesta myynti- ja tukiorganisaatiosta kansainvälisesti merkittäväksi tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskukseksi. Tampereesta on tullut Saabin elektronisen sodankäynnin järjestelmien osaamiskeskittymä. Yhtiöllä on täällä vahva paikallinen jalansija.

T

Teksti Jari Runsas Kuvat Jari Runsas ja Saab Finland

änä vuonna 80 vuotta täyttänyt Saab Finland on suomalainen puolustusteollisuuden yritys. Yhtiön tuotteiden teollisoikeudet ovat Suomessa, ja vientiluvat myöntää Suomen hallinto. Vuonna 2017 Saab teki merkittävän päätöksen. Se halusi investoida voimakkaasti tutkimukseen, tuotekehitykseen ja tuotantoon Suomessa. Täällä on saatavilla paljon osaamista, kuten mikroaaltoteknologian, elektroniikan ja signaalinkäsittelyn asiantuntijoita.

Tampereella yhtiöllä on oma tutkimusja tuotekehitysosasto sekä sarjatuotanto. Yksikkö vastaa ennen kaikkea elektronisen sodankäynnin passiivisten sensorien osaamisesta. Vaikka Saabilla on tuotekehitysyksiköitä muuallakin maailmassa, Tampere on selkeästi yhtiön tuotekehityksen keihäänkärki korkean tutkimus- sekä mikroaalto- ja radiotaajuusteknologioiden osaamisen vuoksi. Yhtiön toimitusjohtajana on elokuusta 2024 alkaen toiminut Kristian Tornivaara. Hänellä on vankka kokemus puolustusalan asiantuntijaorganisaatioiden ja maailmanluokan kehityshankkeiden rakentamisesta ja johtamisesta.

Vahva kasvu jatkuu Tampereen Teknologiakeskuksen toiminta alkoi sisaryhtiö Combitechin kyljessä yhdessä nykyisen kiinteistön huoneessa Tampellan alueella. Heti perustamisestaan lähtien Teknologiakeskus on ollut huimassa kasvussa. – Ensin otimme käyttöön puoli kerrosta, sitten koko kerroksen ja viime vuodesta alkaen koko kiinteistö on ollut meidän käytössämme. Meillä on kaksi kerrosta maan alla ja seitsemän maan päällä. Tämän vuoden loppupuolella otamme vielä naapurista pari lisäkerrosta käyttöön, Kristian Tornivaara kertoo. ➡ TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 23


– Lisäksi Tampellan alueella on meidän tehtaamme ja tuotantolinjamme, jossa valmistamme Suomessa suunniteltuja tuotteita. Sirius Compact -tuoteperheen tuotteiden sarjavalmistus aloitettiin viime vuoden alussa. Vauhti ei ole jatkossakaan laantumassa. – Meille on tulossa uusia teknologia-­ alueita ja uusia tuotteita, joten vahva kasvu on tavoitteena tulevaisuudessakin. Toukokuussa esittelimme uuden Sirius Compact L24R-sensorin, jolla siirrymme taktisen sodankäynnin alueelta entistä vahvemmin strategisen elektronisen sodankäynnin järjestelmien puolelle.

Puhtaasti suomalainen tuoteperhe Tampereella Saab Finland tekee pääasiassa kahta asiaa: merivoimien 9LV-taistelujohtojärjestelmän kehitystä sekä elektronisen sodankäynnin järjestelmiä. – Elektronisen sodankäynnin järjestelmien kehityksessä syntyy täysin suomalaisia tuotteita, jotka suunnitellaan ja valmistetaan täällä. Jatkossakin panostamme vahvasti tämän osa-alueen tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Kristian Tornivaara sanoo. – Olemme globaali markkinajohtaja taktisten sodankäyntijärjestelmien kehittämisessä ja teknologiassa. Sirius Compact on ensimmäinen tuoteperhe, jota on alettu kehittää puhtaasti suomalaiseksi tuoteperheeksi Saabin toimesta. Ihan alkuun teimme tuotekehitystä ruotsalaisiin tuotteisiin, mutta aika pian aloimme tehdä Sirius Compactia ja nyt keskitymme siihen hyvin vahvasti. ­Aiomme pysyä markkinaykkösenä jatkossakin. Muihin markkinoilla oleviin vastaaviin tuotteisiin nähden Sirius Compactin kilpailuvalttina on pieni koko. – Olemme onnistuneet paketoimaan järjestelmän hyvin kompaktiksi. Sarjatuotantoon suunniteltuna se on myös verrattain

edullinen. Meillä on lisäksi poikkeuksellisen nopeat toimitusajat suuriinkin tilausmääriin. Tampereella suunniteltujen ja valmistettujen tuotteiden kysyntä on kasvanut voimakkaasti muuttuneen turvallisuustilanteen ja puolustusinvestointien lisääntymisen myötä. – Suomalaisten puolustusteollisuusyritysten joukossa olemme vientiyrityksenä Top5:ssä. Yhteiskunnan tasollakin olemme siis aidosti ihan merkittävä toimija, Tornivaara huomauttaa.

Tampere tarjoaa hyvän ympäristön Puolustuselektroniikan tuotanto sisältää tyypillisesti elektroniikkamodulien kokoonpanon, RF-komponenttien integroinnin, ohjelmistojen latauksen, kalibroinnin ja testauksen sekä laadunvarmistuksen. Saabin Tampereen yksikkö yhdistää kolme asiaa, joita puolustusteollisuudessa harvoin löytyy samasta paikasta. Tampereella tehdään tutkimusta ja kehitystyötä, jossa suunnitellaan uusia RF-, signaalinkäsittelyja ohjelmistoratkaisuja. Täällä on myös tuotevastuu, jossa suomalaiset insinöörit vastaavat kokonaisen tuoteperheen kehityksestä, ja tuote myös valmistetaan paikallisena sarjatuotantona vientiin. Tampereella ei siis vain kehitetä uusia ratkaisuja, vaan Tampere toimii niiden teollisena valmistus- ja toimintakeskuksena maailmanmarkkinoille. – Suomi ylipäätään on turvallinen ja vakaa maa, jossa on paljon kovan luokan osaamista. Suomi tunnetaan maailmalla deeptechin osaajana. Olemme hyviä innovoimaan uusia asioita. Tietyillä osa-alueilla, kuten vaikkapa kvanttiteknologiassa, olemme aivan ykkösmaa maailmassa. – Vahvuutemme on myös siinä, että suunnittelijamme suunnittelevat laitteita it-

Tampellan alueella Saab Finlandilla on tehdas ja tuotantolinja, jossa valmistetaan Suomessa suunniteltuja tuotteita. Sirius Compact -tuote­ perheen tuotteiden sarjavalmistus aloitettiin viime vuoden alussa. Sen valttina on kilpailijoitaan pienempi koko.

24 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

selleen. Puolet henkilöstöstämme on reserviläisiä. Sen vuoksi ymmärrämme toimintaympäristön, kuka tuotteita käyttää ja miksi. Se tuo oman mausteensa motivaatioon tehdä hyviä tuotteita, Kristian Tornivaara muistuttaa.

Puolustusvoimat tärkein yhteistyökumppani Lähes koko Saab Finlandin tuotanto menee vientiin. Kotimaahan jäävä osuus on alle prosentin luokkaa. Puolustusvoimat on silti yhtiön tärkein yhteistyökumppani. – Emme voi tehdä tuotekehitystä, tes­ tausta ja operatiivista määrittelyä ilman, että olemme hyvin läheisessä yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa, Kristian Tornivaara toteaa. – Yhteistyösopimus Rajavartiolaitoksen kanssa tuo myös merkittävän lisän kotimaiseen yhteistyöhömme. Nykyisestä maailmantilanteesta huolimatta Tornivaara arvioi, että elämme Suomessa edelleen hyvin vakaassa ja turvallisessa yhteiskunnassa. – Kuten presidentti Sauli Niinistö toimikaudellaan totesi: ”naamiot on riisuttu”. Käytännössä mikään ei ole muuttunut, vaan ainoastaan paljastunut. Meidän sukupolvemme ja lapsemme ovat eläneet koko ikänsä maailmassa, jossa turvallisuus on ollut itsestäänselvyys. Turvallisuutta ylläpitäviä toimintoja on jatkuvasti ajettu alas ja pienennetty toimintoja, Tornivaara toteaa. – Totuushan on, että turvallisuus ei ole itsestäänselvyys. Sen eteen pitää tehdä asioi­ ta, ja se myös maksaa jonkin verran. En koe maailmankirjojen olevan sekaisin, kun panostamme maanpuolustukseen ja turvallisuuteen. Pikemminkin olemme normalisoimassa tilannetta. Tornivaara haluaisi kääntää keskustelun puolustusmenoista keskusteluun puolustustuloista. – Suomalainen puolustusteollisuus on hyvin nopeasti kasvava vientiala, joka vie korkean jalostusarvon tuotteita maailmalle. Muutaman vuoden kuluttua suomalainen puolustusteollisuus vie yli kymmenellä miljardilla eurolla. Se on Suomelle yhteiskuntatasolla merkittävä asia. Siihen pitäisi myös suhtautua kannustavalla ja hyväksyvällä, eikä negatiivisella ja vientiä rajoittavalla tavalla. Puolustusteollisuuden vienti on myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen valinta. Se sitoo asiakkaita toimittajamaihin. NATO-maihin tehtävä vientimme palaa hyödyttämään myös kotimaista puolustusta. – Vaikka emme ratkaise 11 miljardin budjettivajetta, lohkaisemme siitä ihan kohtuupalan. Toimiala antaa vääjäämättä positiivisen vaikutuksen suomalaiselle yhteiskunnalle.


LAKI JA TALOUS

RIITTA VÄÄNÄNEN Director, veropalvelut • PwC

MIRKA DANIELSSON Director, veropalvelut • PwC

Verovalvonta yritysten arjessa – tarpeellista vai turhauttavaa? ARVONLISÄVERON lisäselvityspyynnöt ovat enenevässä määrin arkipäivää yrityksille. Verohallinto aktivoituu erityisesti, kun yhtiö rekisteröityy alv-velvolliseksi, tai kun ostot ylittävät myynnit ja yhtiölle olisi tulossa alv-palautusta.

On yhä tavallisempaa, että yhtiö saa jopa useampia selvityspyyntöjä samasta asiasta. Kysymykset voivat olla yllättävän yleisluonteisia: jopa vuosikymmenen toimineelta yhtiöltä tiedustellaan, mitä toimintaa se harjoittaa. Tieto olisi usein löydettävissä helposti yrityksen verkkosivuilta, ja niihin tutustumalla käsittelijä voisi esittää kohdennetumpia jatkokysymyksiä sen sijaan, että yritykselle lähetetään laajoja kysymyspatteristoja ”varmuuden vuoksi”. Tietyt termit voivat herättää arvonlisäverotuksessa tyypillisesti lisäkysymyksiä. Esimerkiksi ”holdingyhtiö” voi viitata siihen, että emoyhtiön omistus tytäryhtiöihin olisi passiivista, eikä yhtiöllä olisi siten yleensä arvonlisäveron vähennysoikeutta. Samoin ”maksuliikenteen hoitaminen” ja ”rahoituksen tai vakuutusten järjestäminen” yhdistyvät arvonlisäverotuksessa verottomiin rahoitus- tai vakuutustoimintoihin, joista aiheutuvista kustannuksista ei olisi myöskään ­vähennysoikeutta. Käytännössä yhtiön tosiasiallinen toiminta saattaa kuitenkin olla tavanomaista verollista palvelutoimintaa, vaikka sanallinen kuvaus saattaisi viitata verottomaan toimintaan. Selvityspyyntöihin onkin vastattava huolellisesti ja oikeaa verotuskieltä käyttäen. Verohallinto pyrkii selvityspyynnöillä torjumaan myös ­harmaata taloutta, jossa etenkin juuri arvonlisäverotuksen osalta valvontaa halutaan tehdä aikaisessa vaiheessa (esimerkiksi rekisteröinnin ja oma-aloitteisten verojen ilmoituksen antamisen yhteydessä) eikä vasta jälkikäteen. Tulovero-

tuksessa valvontaa tehdään vuosittain annettavaan tuloveroilmoitukseen, ja selvityspyynnöillä valvontaa kohdennetaan erityisesti tiettyjen painopistealueiden mukaan. Viime vuosina painopistealueina ovat olleet esimerkiksi tutkimusja kehittämistoiminnan lisävähennys, yritysjärjestelyt ja siirtohinnoittelu. Varsinainen verotarkastus on järein keino valvoa oikeaa ilmoittamista ja verovelvoitteiden hoitamista. Verohallinto onkin tänä keväänä hakenut palvelukseensa neljääkymmentä uutta verotarkastajaa, joten verovalvonta ei varmasti ole ainakaan vähentymässä. Verohallinnon valvontatehtävä on toki perusteltu, ja oikein kohdennetut selvityspyynnöt palvelevat niin verojärjestelmän luotettavuutta kuin rehellisesti toimivien yritysten etua. Turhauttavaksi prosessi muuttuu silloin, kun kysymykset eivät vastaa yrityksen todellista tilannetta tai kun samoihin asioihin joudutaan palaamaan useaan kertaan. Tämä korostaa sitä, miten tärkeää on vastata selvityspyyntöihin alusta alkaen täsmällisesti, oikeilla käsitteillä ja riittävän kattavasti. Hyvin laadittu ensimmäinen vastaus voi parhaimmillaan katkaista jatkoselvitysten ketjun jo alkuunsa.

Hyvin laadittu ensimmäinen vastaus voi parhaimmillaan katkaista jatkoselvitysten ketjun jo alkuunsa.

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 25


UUDET JÄSENET

24 Rental Network Oy, autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vuokraus ja leasing 3D Talli, 3D-tulosteet, mallit ja lasertyöt 3design oy, arkkitehtipalvelut A-Pihat Oy, maatyöt AC-Pethouse Oy, lemmikkieläinten ja ­lemmikkieläinten ruokien vähittäiskauppa Ahola Parts Oy, muu moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden tukkukauppa Aikon Sales Oy, liikejohdon konsultointi Aitoon Emäntäkoulu Oy, koulutus ANJ logistics Oy, tieliikenteen tavaran­ kuljetus Arffman Finland Oy Tampereen toimipiste, koulutuspalvelut Benjaminin Valokuvaus, kuvat Birk Legal Oy, yritysjuridiikan palvelut CC Solutions Ltd Oy, liikkeenjohdon ­konsultointi DiscoverIT, projektinhallinnan koulutus, ­valmennus ja ohjelmistot Dragon Mining Oy, muiden värimetalli­ malmien louhinta Econia Oy, asiantuntijapalvelut Event Company Rami Lehtinen Oy, tapahtumat Executives Finland Oy, liikkeenjohdon ­konsultointi GlassAI Oy, räätälöidyt lasinvalmistus­ teknologiat ja tuotantoratkaisut autolasi­ teollisuudelle Greencontrol Oy, voimalaitossäätimet, ­voimalaitosten automaatiojärjestelmät

26 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

Indical Oy, höyrysterilointi, pesu ja ­desinfektio, vedenkäsittely, endoskooppien hygienia​, saumaus ja pakkaus Insta Kinetics Oy, puolustustarvikkeet Jonelec Oy, insinööritoimistot Jyrleman Oy, moottoripyörämatkojen ­tuottaminen Kangasalan Kopal Oy, muu moottoriajo­ neuvojen huolto ja korjaus Kasvussa Oy, liikkeenjohdon konsultointi Komea Living Oy, korjaus- ja sisärakentaminen sekä rakennesuunnittelu ja ­uudisrakentaminen Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy, muu kiinteistöjen vuokraus ja hallinta Oceanvolt Oy, veneiden tukkukauppa Operoiva Oy, liiketoimintalähtöiset ­henkilöstö-ja esihenkilöanalyysit sekä ­pk-yritysten vastuullisuusraportointi Orava Innovations Oy, liikkeenjohdon ­konsultointi Pharma Well Oy, yleistukkukauppa Postimuseosäätiö sr, museot PTT Partners Oy, turvallisuus Pälkäneen Palvelukiinteistöt Oy, sotekiinteistöjen vuokraus Rakennusliike VILA, talonrakentaminen Rekry Group Oy, henkilöstönvuokraus RMP Nordic Oy, Reiss Motivation Profile® -työkalun sertifiointikoulutus ja motivaatiovalmennus Rootstone Oy, muu rakennustekninen palvelu

Salaojapiste Pirkanmaa Oy, rakennuspaikan valmistelutyöt Stonelement Oy, muu muualla luokittele­ maton monenlainen erikoistunut / luonnonkivi tuotteet Suomen Kotikorjaus Oy, asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen Suomen Voiteluainekauppa Oy, voitelu­ aineet ja kemikaalit Suomi Trading Oy, yleistukkukauppa Tampere Saints ry, liikunta- ja urheilu­ seurojen toiminta Tampereen Infra Oy, teiden ja moottori­ teiden rakentaminen Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassa, kassat (työ, sairaus jne.) Tampereen Teollisuusosa Oy, metallien työstö Tiimiakatemia Global Oy, yritysvalmennukset, yhteisövalmennukset, tiimivalmentaja, yrityskirjallisuus, valmentava johtajuus Tmi Arto Hautala, vesistökunnostusten suunnittelu ja urakointi Toolx Oy, rautakauppatavaroiden tukkukauppa Ukko Works / Kiikoisten Konepaja Oy, metallirakenteiden ja niiden osien valmistus Vicera Oy, työkalujen valmistus Whispered Shogunate osk, musiikki Yoso Oy, laitteistokonsultointi ja käyttö- ja hallintapalvelut


KAUPPAKAMARI KOULUTTAA 2026

Kauppakamari kouluttaa – ajankohtaista osaamista käytännön tarpeisiin Kauppakamarin koulutustarjonnasta löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja koko henkilöstölle! Voit osallistua striimattaviin koulutuksiin missä vain, ja koulutusten pituudet vaihtelevat muutaman tunnin tietoiskuista laajempiin valmennuskokonaisuuksiin. Kouluttajina toimivat alansa osaavat ammattilaiset, joiden johdolla saat ajantasaisimman tiedon. Koulutus­valikoimasta löydät tutut suosikit sekä paljon uusia aiheita ja asiantuntijoita! Kauppakamarin jäsenyritysten henkilöstö osallistuu koulutuksiin jäsen­ etuhinnalla. Aktiivisille opiskelijoille suosittelemme kausikorttia, jolla voi osallistua useisiin etäkoulutuksiin vuodessa. Lisätietoja kausikortista saat osoitteesta kauppakamarikauppa.fi. LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN KOULUTUKSIIMME: www.tampereenkauppakamari.fi/palvelut/koulutukset-ja-tapahtumat tai www.kauppakamarikauppa.fi (vain striimit) info@tampereenkauppakamari.fi • (03) 230 0555

Hallituspaikka – Suomen johtava tapahtuma hallitustyön ammattilaisille ja siitä kiinnostuneille 29.10.2026 • Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Epävarmassa markkinassa ja maailmassa, jossa päätökset on tehtävä nopeasti jo ennen kuin kaikki tieto on kasassa, perinteinen "peräpeiliin tuijottava" ja nyökyttelevä hallituskulttuuri on yrityksen kallein riski. Hallituspaikka 2026 ravistelee kohteliaan nyökyttelykulttuurin pois, koska kasvu vaatii valintoja. Hallituksen tärkein tehtävä on mahdollistaa strateginen fokus ja investoinnit, ei vain raportoida historiaa. Hallituspaikka 2026 -tapahtumassa upeat keynotepuhujat: Risto Siilasmaa, Kati Levoranta, Maija Strandberg, Juho Lipsanen, Joonas Tammisto ja Erika Hietamäki.

Keynote-puheenvuoroissa kuulet muun muassa:

l Vaikea hetki:

Kriisien ennakointi ja reagointi – onko AI avuksi? Alustatalouden kilpajuoksu: Pieni yritys jättiläisten markkinoilla l Voittava joukkue: Nämä ovat hallituksen kriittiset kyvykkyydet l Miten yrityksestä tehdään yhtiö l ”Minun rahat, minun päätös”: Hallituksen lisäarvo omistajayrittäjälle l

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa hallituspaikka.fi TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 27


Hallitustyön tehokas ja käytännönläheinen tietopaketti

Oppimiskokemus ja koe, joka mittaa hallitustyöosaamista

Hallitustyöosaamista syventävä ja keskusteleva kurssi

Suomen laajin hallitustyön koulutusohjelma

HHJ-INFO HHJ-infossa keskustellaan käytännön hallitustyön kehittämisestä ja samalla kuullaan HHJ-koulutuksista. Tilaisuus järjestetään Teams-kokouksena ja sen aikana on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja hallitustyöhön liittyen. HHJ-info on tarkoitettu kaikille hallitustyöstä ja HHJ-koulutuksista kiinnostuneille.

HHJ on kasvanut yhdestä kurssista ja tutkinnosta kokonaiseksi pk-yritysten hallitustyön kehittämisohjelmaksi. Yhä useampi suorittaa kurssin ja kehit­tyy hallitustyöntekijänä. Haluatko kuulla tarkemmin? Tai tiedätkö henkilön, joka hyötyisi HHJ-koulutuksesta?

Tervetuloa kuulolle maksuttomaan, valtakunnalliseen verkkotilaisuuteen ke 7.10. klo 14–15! Ilmoittaudu mukaan: www.hhj.fi ➡ tapahtumat

Vielä ehdit mukaan syksyn kursseille Tampereella!

HHJ-KURSSI l HHJ-kurssi 2026/10 Tampere 20.10., 27.10., 3.11., 10.11. ja 19.11. l HHJ-kurssi 2026/11 Tampere 4.11., 12.11., 18.11., 25.11. ja 2.12.

Kurssi soveltuu jo hallitustyötä tekeville tai hallituksen jäseniksi vasta aikoville. Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työmuodot erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja vahvas-

HHJ-PUHEENJOHTAJAKURSSI Lokakuussa HHJ-puheenjohtajakurssi Tampereella! Uudistunut HHJ-puheenjohtajakurssi antaa sinulle työkalut, joilla muutat hallituksen työskentelyn suunnaksi, joka tuottaa kasvua, selkeyttä ja vakautta. Kurssi perustuu yhteiseen oppimiseen ja kokemusten jakamiseen ennakko­ tehtävien, ryhmätöiden, keskustelujen, ­itseanalyysin sekä kurssin vetäjinä toimi­ vien kokeneiden hallitusosaajien luentojen ja kokemusten kautta. Saat kurssilta vahvan vertaistuen ja käytännön menetelmät, joilla viet hallitustyön seuraavalle tasolle. 28 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026

l HHJ-puheenjohtajakurssi

2026/10 Tampere • Ke 7.10. klo 10.00–16.30 ja • To 8.10. klo 8.30–16.00

HHJ-puheenjohtajakurssin hinta kauppakamarin jäsenille on 2000 euroa (+ alv 25,5%), normaalihinta 2700 euroa (+ alv 25,5%). Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.hhj.fi ➡ koulutukset

ti käytäntöön soveltaen yritysesimerkkien kautta. HHJ-kurssi on myös mainio paikka verkostoitua. HHJ-kurssin suorittanut on oikeutettu osallistumaan suosittuun HHJ-tutkintoon. HHJ-kurssin hinta kauppakamarin jäsenille 2150 euroa (+ alv 25,5%), normaalihinta 2950 euroa (+ alv 25,5%).

HHJ PRO 7 STARTTAA HEL HHJ Pro -ohjelma on Suomen laajin hallitustyön koulutusohjelma ja tarkoitettu nimensä mukaisesti henkilöille, jotka ­haluavat nostaa hallitusosaamisensa protasolle. Seitsemäs koulutusohjelma alkaa Helsingissä 28.1.2027. HHJ Pro on HHJ-kurssin, -tutkinnon tai -puheenjohtajakurssin suorittaneille ja jo kokemusta hankkineille hallitustekijöille tarkoitettu laaja hallitusosaamisen kehittämisohjelma. Pro sisältää kahdeksan lähipäivän lisäksi hallitustyöaiheisen opinnäytetyön, jon-


Lisätiedot ja ilmoittautumiset hhj.fi ➡ koulutukset

HHJ-TUTKINTO HHJ-tutkinto on erinomainen oppimis­kokemus! Tutkinto ei ole tentti kurssista tai kirjallisuudesta, vaan mittaa hallitustyöosaamista yleisellä tasolla. Tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä. HHJ-kurssin pitää olla kokonaisuudessaan suoritettuna ­ennen i­ lmoittautumisajan päättymistä. l Kevään 2027 HHJ-tutkinto: • to 7.1. ilmoittautuminen tutkintoon päättyy • pe 11.1. ennakkotehtävävaihe alkaa • pe 29.1. ennakkotehtävävaihe päättyy • ti 16.3. tutkintopäivä klo 10.15–16.00. Tutkintopäivä järjestetään etäyhteyksin.

Tutkintopäivässä ennakkotehtävien tarkastajat purkavat kaikki neljä ennakkotehtävää seminaarityylisesti. Iltapäivällä on moni­valintakoe. Tutkintomaksu on 450 € (+alv 25,5%). Tutkinnon uusijoiden osalta maksu on 225 € (+ alv 25,5%). Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.hhj.fi ➡ koulutukset

HHJ-ALUMNITREFFIT Tervetuloa HHJ-alumnitreffeille Hallituspaikka-tapahtuman yhteyteen! Järjestämme HHJ-alumnitreffit Hallituspaikka-tapahtuman aluksi 29.10. klo 10–11. Tilaisuus on tarkoitettu Hallituspaikka-tapahtuman lipun ostaneille ja erityisesti HHJ-alumneille eli HHJ-koulutuksen suorittaneille. Luvassa on kiinnostavaa ohjelmaa, verkostoitumista ja kuohuvaa sekä arvostetun tulevaisuustutkija Ilkka Halavan puheenvuoro aiheesta Hallitus luo yrityksen tulevaisuuden – kontekstista riippumatta. "Kun murroskausi etenee kohti myrskynsilmää, mikään markkina ei kehity lineaarisesti. Onko yrityksellä voittava pelikirja kaikissa tulevaisuuksissa? Vai pelkästään nykyisyyden lineaarisella jatkeella? Entä voiko jatkuvalla reaktiivisuudella kilpailla proaktiivisia toimijoita vastaan?" Tule mukaan HHJ-alumnitreffeille ja tapaa muita hallitustyötä tekeviä ympäri Suomen! Ilmoittaudu mukaan: www.hhj.fi ➡ tapahtumat

SINGISSÄ TAMMIKUUSSA – Ilmoittaudu mukaan nyt! ka hyväksytysti suorittanut voi käyttää HHJ Pro -nimikettä. Palaute on erinomaista kaikista toteutuksista. Erityisesti kiitellään asiantuntevia puhujia, ryhmän dynamiikkaa ja keskustelua, käytännönläheisiä ­case-harjoituksia ja opinnäytetyötä, jonka ohjaa Tampereen yliopiston professori Janne Ruohonen. Ohjelman aikana tutustutaan huippuluokan asiantuntijoihin ja kiinnostaviin päivällisvieraisiin. Osallistujista muodostuu oma aktiivinen verkostonsa, HHJ Proalumnit.

HHJ Pro -ohjelman aikataulu ja teemat: Jakso I: ARVONTUOTTO • 28.–29.1.2027 Jakso II: ENNAKOINTI • 18.–19.3.2027 Jakso III: SUORITUSKYKY • 27.–28.5.2027 Jakso IV: KESTÄVYYS • 19.–20.8.2027 Pron kokonaishinta sisältää: • kahdeksan lähipäivän koulutuksen materiaaleineen • oheistehtävät ja materiaalit oppimisalustalla • opinnäytetyön ohjauksen ja tarkastuksen • kahdeksan päivän lounaan ja neljän päivän päivällisen sekä kokoustarjoilut kaikkina päivinä,

HHJ PRO -ohjelman hinta on 9950 euroa (+ alv 25,5%), joka suoritetaan kahdessa erässä, puolet ohjelman alkaessa ja puolet sen päätyttyä. Pidätämme oikeuden aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Mikäli muutoksia tulee, siitä ilmoitetaan ilmoittautuneille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www. hhj.fi ➡ koulutukset

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 29


Vaikuttavaa osaamista! TAKKin koulutuksista saat varmuutta ja ideoita omaan tekemiseen. Oppisopimuskoulutuksissa viet osaamisesi heti käyttöön. JOHTAMISEN JA YRITYSJOHTAMISEN EAT

verkkototeutus 4.11.2026–28.2.2028 haku päättyy 30.9.2026

JOHTAMISEN JA YRITYSJOHTAMISEN EAT

verkkototeutus 28.1.2027–31.3.2028, haku päättyy 31.12.2026

LÄHIESIHENKILÖTYÖN AT

3.2.2027–29.2.2028, haku päättyy 31.12.2026 PALVELUMUOTOILUKOULUTUS, TUOTEKEHITYSTYÖN EAT

28.10.2026–27.10.2027, haku päättyy 4.10.2026

Lisätiedot takk.fi #OSAAJIATÖIHIN | TAMPEREEN AIKUISKOULUTUSKESKUS | WWW.TAKK.FI

Loppu v uoden tunnelmalliset tilaisuudet varat aan ny t VA R M I S TA TA I A N O M A I S E T P U I T T E E T P I K K U J O U L U I L L E , J O U L U L O U N A I L L E JA M U I L L E Y H T E I S E N V U O D E N PÄ ÄT TÄV I L L E H E T K I L L E .

Kokous- ja juhlamaailma on yhdistelmä elämyksiä ja mukavuutta tapahtumien sykkeessä.

Tunnelmalliset puitteet loihtivat lämpimän ilmapiirin, jossa syntyy taatusti ikimuistoisia hetkiä.

• Laawu Rooftop Terrace & Sauna sekä tilaussauna ja kabinetti 12. kerroksessa.

• Muunneltavat juhlatilat jopa 100 hengen tilaisuuksien järjestämiseen.

• Aitiot kokoontumisiin ja Arenan tapahtumiin.

• Ylimmän kerroksen sauna- ja juhlatila Kero upeine näkymineen sekä kaksi muuta saunaa ja lounge-tila.

• Sykähdyttävien makuelämysten ravintolapalvelut.

• Lumoavia makumatkoja takaavat ravintolapalvelut.

Meiltä saat myös lahjakortit! Kiitä tai muista antamalla lahja, johon arki ei yllä. LAPLANDHOTELS.COM

Tampereen myyntipalvelu: +358 3 3830 100, sales.tampere@laplandhotels.com

30 TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4 n 2026


Laadukkaasti, asiakasta kuunnellen TILINTARKASTUS, KESTÄVYYSRAPORTOINNIN VARMENNUS SEKÄ VERO- JA MUUT ASIANTUNTIJAPALVELUT www.moore.fi Ota yhteyttä p. 020 794 0480 tampere@moore.fi

Asianajotoimisto Jari Hytti Oy

Jäsenyrityksiä Asianajotoimisto Alfa Oy Hatanpään valtatie 2a, 6. krs, 33100 TAMPERE 03 3142 9000 toimisto@asianajoalfa.fi asianajoalfa.fi Yrityksen lakipalvelut Oikeudenkäynnit Talojuristit.fi Perintösuunnittelu

JARI HYTTI

Aleksis Kiven katu 10 E 53 33210 Tampere Puh. 03 273 0145 etunimi.sukunimi@jarihytti.fi www.jarihytti.fi Rakennusjuridiikka Kivioja Asianajotoimisto Oy Technopolis Yliopistonrinne Kalevantie 2, 33100 Tampere Puh. 046 920 4324 marja-leena.savisaari@kivioja.fi www.kivioja.fi

Asianajotoimisto Annia Oy Ideapark, Ideaparkinkatu 4 37570 Lempäälä Puh. 040 672 2255 toimisto@annia.fi www.annia.fi

Applex Asianajotoimisto Oy Rautatienkatu 21 C 33100 Tampere Puh. 010 2999 471 info@applex.fi www.applex.fi

Koskikatu 7 A 1, 33100 Tampere, puh. 029 360 1200 www.kak-laki.fi

Lexia Asianajotoimisto Oy Tampere Frenckellinaukio 1 33100 Tampere Puh. 03 260 2000 info@lexia.fi www.lexia.fi

Eversheds Asianajotoimisto Oy Kauppakatu 7 33200 Tampere Puh. 010 684 1300 etunimi.sukunimi@eversheds.fi www.eversheds.fi

Keskustori 5 | 33100 Tampere 050 571 7327 office@merkuriuslaw.fi www.merkuriuslaw.fi

Asianajotoimisto Facta Oy

Asianajotoimisto Tempo Oy

Tuomiokirkonkatu 15 A 8 33100 Tampere Puh. 03 230 3000 toimisto@asianajofacta.fi www.asianajofacta.fi

Hämeenkatu 15 B 33100 Tampere Puh. 03 3123 5100 toimisto@tempolaw.fi www.tempolaw.fi

Seuraa meitä ja osallistu keskusteluun myös somessa! Käytä aihetunnistetta #k2tre

TAMPEREEN KAUPPAKAMARI 4

n

2026 31


OP Business Gold yrityksesi kaikkiin käänteisiin OP:n uusi yritysluottokortti tuo joustavuutta yrityksesi kassaan ja tekee maksamisesta helppoa ja turvallista. Samalla saat yrityksesi ostoksille Tuoteturvan ja kaksi maksutonta käyntiä lentoasemien loungeihin.

op.fi/businessgold

Luottokortin myöntää OP Vähittäisasiakkaat Oyj. LoungeKey-palvelun tarjoaa Collinson Group. Tuoteturvan myöntää Pohjola Vakuutus Oy.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Tampereen kauppakamarilehti 4/2026 by K2TRE - Issuu