Tampereen kauppakamarilehti 2_2025

Page 1


KAUPPA TAMPEREEN KAMARI

Energiamurros muovaa Pirkanmaan tulevaisuutta I 8

AFRY:ssa muutos nähdään mahdollisuutena I 24

JOHTAMINEN ON KOMMUNIKOINTIA

HYVÄ YHTEYS IHMISIIN

HELPOTTAA KAIKESSA, SANOO RAIJA TAPIO. I 14

Osaajapula on jo ovella – terveiset budjettiriiheen

SUOMEN väestökehitys etenee tutulla ja ennustettavalla tavalla. Kaupungistuminen kiihtyy, kasvukeskukset vetävät väkeä, ja pienemmät paikkakunnat kamppailevat väestökadon ja osaajapulan kanssa. Väestön ikääntyminen, syntyvyyslukujen lasku ja nuorten ikäluokkien pienentyminen luovat rakenteellista painetta, jota maahanmuutolla voidaan helpottaa, muttei ratkaista.

Tampereen seudun väestönkasvu on tästä kehityksestä hyvä esimerkki. Ennusteet lupaavat yli 10 prosentin kasvua vuoteen 2040 mennessä. Nettokasvusta jo yli puolet tulee maan rajojen ulkopuolelta. Kyseessä on positiivinen haaste – mutta haaste silti. Kasvu ei tapahdu tyhjiössä: se edellyttää julkiselta sektorilta kykyä luoda kasvun perusedellytyksiä, erityisesti infrastruktuurin ja osaavan työvoiman osalta.

Tässä kohtaa törmätään yhteen merkittävimmistä kasvun kipukohdista: ammatillisen koulutuksen rahoitus on jäänyt selvästi jälkeen. Arvioiden mukaan vuosittainen rahoitusvaje Pirkanmaalla on jopa 18 miljoonaa euroa. Tämä ei ole vain tilapäinen notkahdus – kyse on rakenteellisesta vinoumasta, joka estää aluetta vastaamasta omaan kasvupotentiaaliinsa.

Pirkanmaan valmistava teollisuus on kasvukykyinen ja kansainvälisesti kilpailukykyinen. Kasvua hidastavat nyt lähinnä suhdanteet – mutta kun ne jälleen kääntyvät, tiedämme jo nyt, mikä on edessä: työvoiman saatavuus sakkaa, erityisesti teollisuuden ja rakennusalan kaltaisilla aloilla.

Aluepolitiikka, joka jakaa resursseja pyrkien tasaamaan alueiden välisiä eroja, johtaa paradoksaaliseen lopputulokseen: kasvukeskukset, jotka voisivat vetää koko Suomea mukaansa, jäävät vaille tarvittavia resursseja. Koko maa alisuoriutuu.

Yhtälö on lopulta yksinkertainen: Kasvu tarvitsee osaajia. Osaajat tarvitsevat koulutusta. Koulutus tarvitsee rahoitusta.

Ilman tätä ketjua kasvun mahdollisuudet kuihtuvat. Osaajapula ei ole vain yksittäisen yrityksen ongelma – se on koko alueen, ja lopulta koko Suomen, kehityksen este. On aika varmistaa, että koulutuksen rahoitus seuraa kasvua, vain siten voidaan turvata sekä alueellinen elinvoima että kansallinen kilpailukyky.

55. vuosikerta ISSN 0782-3541 (painettu), ISSN 1458-4417 (verkkolehti)

Julkaisija ja kustantaja Tampereen kauppakamari

Technopolis, Kalevantie 2 D, 5 krs., 33100 Tampere puhelin (03) 230 0555 www.tampereenkauppakamari.fi

Päätoimittaja Antti Eskelinen, Tampereen kauppakamari

Toimitussihteeri Jenna Auranaho, puhelin 044 033 1303, jenna.auranaho@effet.fi

Ilmoitusmyynti Kruunu Media Oy, Henna Anttila, puhelin 050 541 9943, henna.anttila@kruunumedia.fi

Ulkoasu ja ilmoitusaineistot Tiina Lautamäki aineistot@kruunumedia.fi

Painopaikka PunaMusta Tampere Oy

Painos 11 000 kpl

Kasvu tarvitsee osaajia. Osaajat tarvitsevat koulutusta. Koulutus tarvitsee rahoitusta.

Jakelu Lehti postitetaan Tampereen kauppakamarin jäsenille ja sidosryhmille sekä jaetaan kattavasti yrityksiin Pirkanmaalla

Lehden osoiteasiat Sinikka-Susanne Pesonen sinikka-susanne.pesonen@tampereenkauppakamari.fi

Kannen kuva Olli-Pekka Latvala

Seuraava lehti ilmestyy 22.9.2025 www.tampereenkauppakamarilehti.fi

PEER HAATAJA Varatoimitusjohtaja Tampereen kauppakamari

MARRASKUUSSA

VOITTAJIEN JOUKKOON BARCELONAAN SMART

CITY -TAPAHTUMAAN?

Tampere voitti vuonna 2023 Barcelonassa pääpalkinnon Enabling tehcnologies -kategoriassa Wapicen IoT-alustalle luodulla palvelulla. Teppo Rantanen vastaanottamassa palkintoa.

Tampere aktivoi kaupunkiseudun yrityksiä mukaan älykaupunkien kärkitapahtumaan esittelemään palvelujaan ja hankkimaan uutta liiketoimintaa. Kaiken kokoisilla yrityksillä on mahdollisuus osallistua Barcelonan Smart City Expo & World Congress -tapahtumaan marraskuussa kohtuullisilla kustannuksilla osana Tampereen paviljonkia.

Barcelonan Smart City Expo & World Congress on maailman johtava älykaupunkitapahtuma, johon osallistui viime vuonna yli 25 000 ihmistä. Näytteilleasettelijoita oli 1150 ja osallistujia noin 850 kaupungista ja 135 maasta.

Myös Tampereella toimivalle Wapicelle Smart City Expo on ollut näkyvyyttä ja uusia liidejä tuonut tapahtuma.

Barcelona on älykaupunkialan must

”Tampereen kanssa on ollut helppo olla mukana Barcelonassa. Nyt tulee viides vuosi ja aina olemme olleet paikalla Tampereen kanssa. Se on meille vaivatonta, kun kaikki on siellä valmiina. Tapahtumasta löydämme uusia kontakteja ja pääsemme esittelemään ratkaisujamme oikealle yleisölle. On saatu paljon näkyvyyttä ja tapahtuma on oikeasti aukonut mahdollisuuksia”, Jari Kuusisto, älykaupunkiliiketoiminnasta Wapicessa vastaava johtaja kertoo.

”Siellä ovat kaikki alan toimijat. Jos haluaa vientiä edistää, niin pitää olla paikalla ja valmistautua hyvin, jotta saa tapaamisia. Mahdollisuudet ovat tarjolla, oma aktiivisuus sitten ratkaisee millaista hyötyä sieltä saa”, Kuusisto kiteyttää.

Tampere palkittiin vuonna 2023 Barcelonassa kaupungin tavoista hyödyntää tekoälyä ja IoT-alustaa. Palkittu järjestelmä pohjautuu Wapicen kehittämään IoTTICKET-alustaan.

Rahallista tukea messumatkalle

Tampere kokoaa tapahtumaan reilun 200 neliön kokoista yhteispaviljonkia, jossa on tarjolla erikokoisia ja hintaisia paikkoja. Kustannuksia mukaan lähteville yrityksille tulee joistakin tuhansista euroista ylöspäin, mm. yhteispaviljongin standin koon mukaan. Pk- ja midcap-yritykset voivat saada kuluihin jopa 50 prosenttia avustusta Business Finlandilta Exhibitorion Explorer -tukena.

Tuki on tarkoitettu merkittäviin kansainvälisiin B2B-messutapahtumiin, joissa yritys edistää innovaatioiden pääsyä uusille kansainvälisille markkinoille. Myönnettävä tuki yhdelle yritykselle voi olla korkeintaan 10 000 euroa ja pienin myönnettävä rahasumma on 1000 euroa.

Tampereen kaupunki ja Business Tampere hakevat nyt mukaan kaikenkokoisia firmoja esittelemään älykkäitä, ihmislähtöisiä ratkaisujaan.

ÄLYKAUPUNKI

Tampereen kaupunki ja Business Tampere hakevat nyt mukaan kaikenkokoisia firmoja esittelemään älykkäitä, ihmislähtöisiä ratkaisujaan.

Barcelonan Smart City Expo & World -kongressista lisätietoja antavat

• Anni Joela, Tampereen kaupunki anni.joela@tampere.fi p. 040 721 9867

• Jari Ikonen, Business Tampere jari.ikonen@businesstampere.com p. 0500 456 636.

Mukaan Tampereen paviljonkiin mahtuu rajoitettu määrä yrityksiä. Lisää marraskuisesta tapahtumasta www.smartcityexpo.com www.businesstampere.com

VAALIEN aikana lähes kaikki vetoavat poliittisessa keskustelussa epäpoliittiseen logiikkaan, ja hyvä onkin, jos logiikka on laadukasta. Millä tämä laatu ratkaistaan, on sitten oma huutokauppansa.

Loogista ajattelua voi tutkia esimerkiksi ns. syllogismilla, jossa kaksi todeksi oletettua lausetta tuottavat päättelynä johtopäätöksen. Se voi olla pätevä, siis loogisesti oikein johdettu, tai sitten ei.

Siis esimerkiksi näin. Oletus 1: Jos työmarkkinat toimivat reilusti, valtion ei pidä puuttua niihin tulojen tasaamiseksi. Oletus 2: Työmarkkinat toimivat reilusti.

Johtopäätös: Valtion ei pidä puuttua työmarkkinoihin tulojen tasaamiseksi.

Oikein vai väärin päätelty?

Useimmat ovat omasta mielestään johdonmukaisia ja lahjomattomia, mutta se mitä vastaamme tämänkaltaiseen loogiseen kysymykseen, riippuu usein –politiikasta.

Tutkijat Julia Aspernäs, Arvid Erlandsson ja Artur Nilsson Linköpingin yliopistosta erittelivät sitä, miten poliittiset katsomukset ja maailmankuvat vaikuttavat ihmisten päättelyyn. Tulos on pysäyttävä, joskaan ei täysin odottamaton.

Laajassa kokeessa vastaajat sijoittivat ensin itsensä perinteiselle vasemmisto-oikeisto -akselille. Sitten he ottivat kantaa syllogistisiin väitteisiin ja järkeilivät, olivatko ne oikein johdettuja vai epäpäteviä. Oikea looginen vastaus johti tulokseen, joka oli luonteeltaan ”oikeistolainen” tai ”vasemmistolainen”.

Havainto oli kirkas: osanottajat arvioivat logiikan laatua paremmin silloin, kun oikea vastaus oli linjassa heidän ideologiansa kanssa. Vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen ratkaisi paremmin loogisia väitteitä, joiden lopputulos oli vasemmistolainen, ja päinvastoin. Mutta jos oikein ratkaistu syllogismi vaikutti suosivan poliittista vastapuolta, ihmiset alkoivat kompuroida ja tehdä virheitä.

Selvimmin ideologian vaikutus näkyi väitteissä, joiden aiheena olivat turvapaikkojen myöntäminen yksin

saapuville, yksityiskoulut, sukupuolineutraali opetus ja lentomatkailun moraali. Vaikutus oli heikompi väitteissä, jotka koskivat työmarkkinoita, valtion toimintaa markkinoilla tai yksityistä terveydenhuoltoa.

Tulos piirtää nyky-yhteiskunnan jakolinjan.

Maahanmuutto, sukupuolikysymykset ja ilmastonmuutos ovat tyypillisiä pelinappuloita punavihreiden ja kansalliskonservatiivien kulttuurisessa kamppailussa. Sen sijaan perinteiset, käytännöllisemmät politiikan teemat kuten työmarkkinat tai yksityiset yritykset terveydenhuollossa eivät synnytä yhtä vahvaa efektiä.

Siksi tulevaisuuden vaalit ovat enemmän arvojen miekkailua ja vähemmän tapa hakea kompromisseja käytännöllisiin pulmiin. Poliitikolle tämä ei ole ongelma, koska hänelle maksetaan miekkailusta; terveyskeskukseen jonottavan hallintoalamaisen tilanne on aivan toinen.

Isompi huolenaihe on se, että vahvat ideologiat voivat heikentää kykyä hyvään järkeilyyn.

Poliittisen väittelyn melskeessä selväpäisyyden paras pelastusrengas on esittää itselleen toistuvasti kysymys: Muodostinko juuri perustellun ajatuksen vai onko mielipiteeni vain raitiovaunu, jossa on leluratti?

Muodostinko juuri perustellun ajatuksen vai onko mielipiteeni vain raitiovaunu, jossa on leluratti?

Tuomas Lahtinen sirujen paketointipilottilinjan johtajaksi

n Tekniikan tohtori Tuomas Lahtinen on nimitetty Tampereen yliopistoon rakennettavan sirujen paketointipilottilinjan johtajaksi. SiPFAB -pilottilinjalla tullaan kehittämään ja testaamaan uusia sirujärjestelmiä yhteistyössä yritysten kanssa.

Yliopistolle rakennetaan sirujen paketointiin pilottilinja, jolla rohkaistaan yrityksiä hyödyntämään uutta huipputeknologiaa ja edistetään yhteistyötä yliopiston ja yritysten välillä. Uusi EU:n Chips Act -aloitteen rahoittama SiPFAB-pilotointilinja madaltaa yritysten kynnystä kehittää omaa sirutuotantoaan yliopiston tukemana.

Tuomas Lahtisella on laaja kokemus puhdastilapakkauslinjojen perustamisesta startupeissa ja pk-yrityksissä. Hän siirtyy tehtävään ADVAFABilta, missä hän toimi puhdastilapakkauslinjojen tiimin johtajana.

Merkittävä 40 miljoonan euron rahoitus SiPFAB-paketointipilottilinjan perustamiseksi on yksi Suomen suurimmista yksittäisistä yliopistolle kohdennetuista investoinneista tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan tukemiseen.

– Tampereen yliopiston ja yhteistyökumppaneiden EU:n Chips Act -rahoituksen turvin varmistettu viisivuotinen rahoitus luo vakaan pohjan, jolle pilottilinja rakennetaan. Odotan myös innolla, että pääsemme edistämään Tampereen mainetta teknologian keskuksena sekä houkuttelemaan alueelle uutta osaamista ja yrityksiä, Lahtinen toteaa.

Tampereen henkilöratapiha -hankkeen tavoitteena on parantaa Tampereen keskustassa sijaitsevan henkilöratapihan toimivuutta sekä matkustajille että junaliikenteelle.

Tampereen henkilöratapihan uudistus käynnistyi

n Tampereen henkilöratapihan uudistuksen ensimmäisen vaiheen työt käynnistyivät 7. huhtikuuta. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan uusi Erkkilän silta, matkaterminaaliin liittyvän Ratapihankadun sillan työt, Perkiön alueen ratatyöt sekä työvaiheita rautatieasemalla. Muiden töiden osalta hankkeen kehitysvaihe jatkuu, ja seuraavaan toteutusvaiheeseen arvioidaan päästävän vuonna 2026. Hankkeen kokonaisbudjetti on 202 miljoonaa euroa.

Hankkeen tavoitteena on parantaa Tampereen keskustassa sijaitsevan henkilöratapihan toimivuutta sekä matkustajille että junaliikenteelle. Myös rautatieaseman ympäristön viihtyisyys paranee.

Avant Power esitteli Bauma-messuilla uuden liikuteltavien energiavarastojen tuoteperheen.

Väyläviraston hankkeessa rautatieaseman sisätilassa oleva asematunneli ja Itsenäisyydenkadun alikulku yhdistetään moderniksi matkaterminaaliksi, jossa sijaitsee uusi raitiotiepysäkki, paremmat pyöräilyn ja kävelyn olosuhteet sekä suorat yhteydet asemalaitureille.

– Tampereelle saadaan vihdoin Suomen vetovoimaisimman kaupungin arvoinen rautatieaseman ympäristö, millä luodaan edellytykset jatkaa koko asemakorttelien kehittämistä entistä urbaanimmaksi ja kiinnostavammaksi ydinalueeksi. Koko kaupungin kannalta on upeaa, että rakentaminen pääsee nyt alkamaan, summaa hankejohtaja Tero Tenhunen Tampereen kaupungilta.

Avant Power vauhdittaa vihreää siirtymää

n Ylöjärveläisen pienkonevalmistaja Avant Tecnon tytäryhtiö Avant Power vastaa liikuteltavien energiavarastojen kysyntään tuomalla kuormaaja- ja työkonealalle uuden tuotesarjan. Bauma-messuilla Saksassa esitelty OptiTemp® Cube mahdollistaa sähkölaitteiden käytön työmailla, syrjäisissä työkohteissa ja kaikkialla, missä lisävirtaa tarvitaan nopeasti ja luotettavasti.

Avant Power aloitti akkujen valmistuksen Avant-sähkökuormaajiin vuonna 2024. Sittemmin yhtiö on valmistanut yli 500 akkupakettia. Nii-

den avulla kuormaajat voivat työskennellä kokonaisen päivän yhdellä latauksella.

Uusi tuoteperhe poikkeaa markkinoilla olevista ratkaisuista erityisesti uppojäähdytysteknologiallaan, joka takaa varman suorituskyvyn kaikissa olosuhteissa. Akkukennot ovat jäähdytysnesteen ympäröimiä, mikä mahdollistaa tehokkaan lämmönhallinnan sekä kuumassa että kylmässä. Akku esilämmittää itsensä automaattisesti kylmissä olosuhteissa ja estää ylikuumenemisen käytössä.

Nokialle suunnitellaan laajaa datakeskushanketta

n Suomalainen datakeskushankekehitysyhtiö Polarnode ja Nokian kaupunki ovat 8. huhtikuuta sopineet tontin vuokraamisesta Nokian kaupungin Juhansuon kaupunginosassa. Polarnode valmistelee alueelle suuren mittakaavan datakeskusinvestointia.

Datakeskusprojektin suunniteltu koko on 30 MW, ja se tullaan rakentamaan 5,5 hehtaarin teollisuustontille. Valmistelussa oleva hankekokonaisuus edustaa usean sadan miljoonan euron investointia.

Hankkeen suunnitteluvaihe on jo käynnistetty. Suunnitteluvaiheen aikana Polarnode valmistelee hankekokonaisuutta myöhemmin tehtävää investointipäätöstä varten. Tavoitteena on saattaa hanke rakennusvalmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä.

Pientä helpotusta

yritysten byrokratiatulvaan

n Euroopan komissio on lunastamassa lupauksiaan yritysten sääntelyn ja raportointivelvoitteiden keventämisestä. Se toisi tarvittavaa helpotusta yritysten byrokratiatulvaan. Keskuskauppakamarin mielestä komission esitykset ovat pääosin kannatettavia.

– Helmikuun lopussa julkaistu vastuullisuussääntelyyn keskittyvä komission purkupaketti keventäisi yritysten raportointivelvoitteita merkittävästi, rajoittaisi raportointivelvoitteiden valumista pienemmille yrityksille sekä palauttaisi fokusta raportoinnista takaisin vastuullisuustavoitteiden tosiasialliseen toteuttamiseen, arvioi Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala – Esimerkiksi kestävyysraportointisääntely vaatii nykymuodossa yrityksiä analysoimaan yli tuhat datapistettä. Varovaisuus uuden sääntelyn soveltamisessa on johtanut siihen, ettei aina ole uskallettu keskittyä olennaiseen. On pelkästään järkevää, että raportointivaatimusten laajuutta kevennetään ja vaatimuksia selkeytetään, Kajala sanoo.

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala on tyytyväinen Euroopan komission suunnitelmista keventää yritysten sääntelyä ja raportointivelvollisuutta.

Yritysautoilu vauhdittaa suomalaisen autokannan uudistumista ja sähköistymistä. Rooli korostuu etenkin nykyisenkaltaisessa autokaupan matalasuhdanteessa.

Yritysautoilla

merkittävä rooli autokannan uudistumisessa

YRITYSAUTOILULLA on merkittävä rooli suomalaisen autokannan uudistumisessa ja liikenteen päästöjen vähentämisessä. Sen merkitys korostuu entisestään nykyisenkaltaisessa tilanteessa, jossa uusien autojen ensirekisteröintimäärät ovat matalammalla tasolla kuin vuosikymmeniin.

Viime vuonna uusia autoja ensirekisteröitiin noin 74 000 kappaletta. Vuodesta 2023 rekisteröinnit vähenivät 15,4 prosenttia. Rekisteröintimäärät ovat vähentyneet melko tasaisesti vuodesta 2019 lähtien, ja nyt olemme tasolla, jossa olemme viimeksi olleet 1990-luvulla.

Autokannassamme on noin 75 000 työsuhdeautoa ja yli puoli miljoonaa aiemmin työsuhdekäytössä ollutta autoa. Yksittäinen työsuhdeautoilija käyttää uutena hankittua työsuhdeautoa tyypillisesti kolme vuotta. Heikonkin markkinan aikana tämä kierto auttaa vanhenevan autokannan uudistumisessa ja nykyaikaistumisessa. Samalla se vauhdittaa autokannan sähköistymistä. Yritysautoilla on tärkeä osuus siinä, että uusien autojen ensirekisteröintien ollessa historiallisen alhaalla, käytettyjen autojen kauppa näyttäisi vihdoin saavan uutta vauhtia. Vuoden 2025 ensimmäisellä kvartaalilla käytettynä myytiin noin 147 000 henkilöautoa, mikä on noin 10 000 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla. Perinteisesti kysytyimpiä yksilöitä käytettyjen autojen kaupassa ovat muutaman vuoden ikäiset, vähän ajetut mallit. Niitä vapautuu markkinoille pääsääntöisesti yritysten työsuhdeautoista.

Sähköautojen osuus jatkaa kasvuaan

Vuoden 2025 ensimmäisen kvartaalin lopussa ladattavien henkilöautojen osuus au-

tokannasta oli 11,2 prosenttia. Sähköautojen suosio jatkaa kasvuaan, sillä pelkästään sähköllä toimivien akkusähköautojen osuus kvartaalin ensirekisteröinneistä oli 33,8 prosenttia. Se on lähes 8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.

Lataushybridien osuus ensirekisteröinneistä oli 21,6 prosenttia.

Sähköautojen akustot nostavat niiden valmistus- ja sen myötä myyntihinnan selvästi polttomoottoriautoja kalliimmaksi. Sen vuoksi iso osa etenkin uusista täyssähköautoista menee tällä hetkellä yrityksille ja työsuhdeautoiksi.

Muutos on kuitenkin orastamassa. Akkusähköautojen suosiota ovat lisänneet useilta valmistajilta markkinoille tulleet uudet mallit, joiden hinta jää alle 30 000 euron. Se mahdollistaa sähköauton valinnan yhä useammalle kuluttajallekin.

Autoala toivoisi kasvunäkymistä huolimatta valtiovallan toimia kasvun kiihdyttämiseksi. Yksi konkreettinen toimi voisi olla kierrätyspalkkio.

– Suomen talous uhkaa jäädä pysähtyneisyyden tilaan. Tarvitsemme konkreettisia toimia, joiden avulla paitsi yksityinen kulutuskysyntä, myös Suomen talous lähtee jyrkemmälle kasvu-uralle. Kierrätyspalkkio voisi olla yksi tällainen toimi ja sillä voisi olla kokoaan suurempi positiivinen vaikutus koko maamme taloudelliseen tunnelmaan, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.

Työnantajilla on myös mahdollisuus osaltaan vauhdittaa autoilun sähköistymistä muun muassa rakentamalla lisää autojen latauspisteitä työpaikkojen pysäköintitiloihin.

Pirkanmaa käännekohdassa

Energiamurros muovaa alueen tulevaisuutta

Pirkanmaalla energiamurros ei ole enää tulevaisuuden suunnitelma, vaan nopeasti konkretisoituva todellisuus. Uusiutuva sähkö, vetytalous ja sähköpolttoaineet tuovat alueelle miljardiluokan investointeja ja uudistavat elinkeinorakennetta laajasti. Samalla ne asettavat uusia vaatimuksia infralle, kaavoitukselle ja yhteistyölle.

Pirkanmaa on noussut yhdeksi merkittävimmistä vihreän siirtymän näyttämöistä Suomessa. Alueen vahva teollinen perinne, strateginen sijainti ja kasvava panostus uusiutuvaan energiaan tekevät siitä erinomaisen alustan energiamurrokselle – ja samalla suurelle raken-

nemuutokselle. Energiateollisuuden murros näkyy sekä yrityksissä että kaupunkien ja maakunnan suunnittelussa.

Teollisuus sähköistyy ja vetyhankkeet nousevat

Business Tampereen liiketoiminnan kehitysjohtaja Marita Jaatisen mukaan ener-

giamurros näkyy erityisesti kahdella tavalla: nykyisen teollisuuden ja liikenteen sähköistymisessä sekä uusien, energiaintensiivisten investointien vyöryssä.

Sijaintimme on ideaali sähköpolttoaineen valmistukselle. Tarastenjärvellä RenGas ja Nokian Kolmenkulmassa Freija etenee vauhdilla. Molemmat hankkeet pohjautuvat vedyn tuotantoon, jonka edellytykset

Teksti Jenna Auranaho

Energiamurros ohjaa maankäyttöä ja liikennettä. Ruut-Maaria Rissanen hahmottaa kokonaisuutta Pirkanmaan liitossa.

Pirkanmaalla ovat poikkeuksellisen hyvät muun muassa kantaverkkojen, vedenjakeluverkon ja biogeenisen hiilidioksidin saatavuuden ansiosta, Jaatinen kertoo.

Hän nostaa esiin myös datakeskushankkeet sekä kaukolämpöverkkoon integroitavan hukkalämmön hyödyntämisen, jotka tekevät energiaratkaisuista entistä kokonaisvaltaisempia.

Puhutaan todellisista energian kiertotalousratkaisuista, hän korostaa.

Energian ehdoilla – maankäyttö muokkautuu murroksessa

Pirkanmaan liiton maankäyttö- ja liikennetiimin vetämisestä vastaava suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen näkee energiamurroksen laaja-alaisesti läpileikkaavana ilmiönä.

Energia on nyt yksi keskeinen kysymys yrityksille, kun haetaan uusia sijoittumispaikkoja. Sähköverkon ja muun infrastruktuurin läheisyys on aivan yhtä tärkeää kuin tieyhteydet, Rissanen sanoo.

Maankäytössä painopiste on siirtynyt kohti alueita, joilla on mahdollisuus toteuttaa hajautettua ja puhdasta energiantuotantoa. Tämä näkyy sekä suurhankkeiden kaavoituksessa että pienemmissä kiinteistökohtaisissa ratkaisuissa, kuten aurinkopaneelien ja maalämmön yleistymisessä.

Maakunnassa on juuri hyväksytty vaihemaakuntakaava, joka painottuu energiantuotantoon, ja seuraavaksi vuorossa on uuden teollisuuden sijoituspaikkojen kaavatyö. Rissasen mukaan maakunta rahoittaa

myös hankkeita, jotka edistävät esimerkiksi energiayhteisöjä ja raskaan liikenteen jakeluinfran kehittämistä.

Vetytalous tuo uusia mahdollisuuksia – ja vaatii yhteistyötä

Pirkanmaan vetytalous ei rakentune pelkästään vedyn tuotantoon. Rissasen mukaan alueen todellinen potentiaali piilee osaamisessa ja arvoketjun korkeammissa portaissa, kuten jatkojalosteiden valmistuksessa.

Me emme ole energiantuotannon mahtialue, mutta meillä on ne muut komponentit: puhdasta vettä, hiilidioksidia ja kaukolämpöverkko, Rissanen sanoo. Näistä syntyy se ekosysteemi, joka mahdollistaa teollisen jalostuksen, hän jatkaa.

Myös Jaatinen näkee vetytalouden ympärillä syntyvän teknologisen osaamisen keskeisenä. Alueen automaatiotoimijat ovat jo mukana hankkeissa, ja Tampereen korkeakoulujen rooli tutkimus- ja kehitystyössä on merkittävä.

Yhteistyö eri toimijoiden välillä on keskiössä. Business Tampere on perustanut PMO-mallin (Project Management Office), joka kokoaa yhteen kunnat, energia- ja vesilaitokset sekä sähköverkkoyhtiöt tukemaan suurhankkeita.

Nämä ovat valtavia investointeja – esimerkiksi Freijan ja Ren-Gasin laitokset tarkoittavat yhdessä jo lähes kahden miljardin investointia. Se vaatii koordinaatiota, jota ilman nämä eivät onnistu, Jaatinen toteaa.

Energiamurros on myös logistinen ja sosiaalinen kysymys

Energiasiirtymä ei näy vain tuotannossa – se muokkaa myös liikennejärjestelmiä. Rissanen kertoo, että erityisesti raskaan liikenteen jakeluinfrastruktuurin kehittäminen on ajankohtaista.

Arjessa sähköautoilu toimii jo hyvin, mutta raskaan liikenteen käyttövoimaratkaisuissa ollaan vielä alussa. Meiltä on tulossa jakeluverkkoselvitys yhteistyössä KeskiSuomen kanssa, hän paljastaa.

Samaan aikaan tulee huomioida myös siirtymän oikeudenmukaisuus. Energiantuotannon haitat, kuten melu tai maisemavaikutukset, kohdentuvat usein epätasaisesti. Rissanen painottaa avoimen keskustelun ja osallistamisen merkitystä:

Sosiaalinen hyväksyttävyys on iso kysymys. Täytyy käydä rehellistä keskustelua hyödyistä ja haitoista.

Uusi teollisuus – ja uudenlainen tulevaisuus

Pirkanmaan vahvuus energiamurroksessa nojaa ennen kaikkea osaamiseen. Alueella on mahdollisuus nousta uuden teollisuuden ja puhtaan teknologian keskukseksi – mutta se vaatii jatkossakin aktiivista kaavoitusta, verkostoyhteistyötä ja pitkäjänteistä strategista ajattelua.

Me emme halua vain vetytuottajia. Me haluamme lopputuotteita ja teknologiaa, joka on osa kasvavaa, kestävää ekosysteemiä, Jaatinen kiteyttää.

Teollinen murros ja energiasiirtymä kulkevat käsi kädessä. Marita Jaatinen työskentelee niiden leikkauspisteessä.
Rami
Marjamäki

Vety- ja metaanilaitoksella pitkä arvoketju

Kehitysyhtiö Ren-Gasin

Tampereen Tarastenjärvelle suunnittelema metaani- ja vetylaitos etenee askel askeleelta kohti toteutumista. 150 miljoonan euron hankkeen sinetiksi tarvitaan vielä yhtiön suurimman omistajan, saksalaisen vakuutusjätti Allianzin investointipäätös. Sitä odotetaan kesän aikana.

Päätöksen tultua rakennustöihin on tarkoitus ryhtyä välittömästi. Tuotannossa laitos voisi silloin olla vuonna 2027.

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle 46 miljoonan euron investointituen. Lisäksi hankkeeseen tarvitaan lainarahoitusta, jota on haettu ranskalaispankilta.

Suunnitelmien mukaan e-metaanilaitos tuottaa vuosittain noin 170 GWh uusiutuvaa metaania ja 180 GWh hiilidioksidivapaata kaukolämpöä. Sen ansiosta fossiilisten polttoaineiden käyttö ja hiilidioksidipäästöt pienenevät merkittävästi.

Power to Gas -tuotantolaitoksen ympärille on rakennettu valmiiksi pitkä arvoketju, joka maksimoi sektori-integraation hyödyt. Ren-Gas Oy on solminut Tampereen Energian kanssa sopimuksen vie-

reisen Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen biopohjaisen hiilidioksidin talteen ottamisesta laitoksen savukaasuista. Hiilidioksidi hyödynnetään kaasulaitoksen uusiutuvan metaanin tuotannossa. Tuotantolaitos hyödyntää myös jo olemassa olevaa sähköverkkoliittymää.

Vastaavasti metaanin tuotannossa syntyvä hukkalämpö siirretään Tampe reen Energian kaukolämpöverkkoon. Hukkalämpöjen hyödyntäminen kaukolämmön tuotannossa vähentää lämmittämisen hiilijalanjälkeä ja monipuolistaa tuotantopalettia. Tampereen Energia voi jatkossa käyttää lämmittämiseen hukkalämpöjä, tuulivoimaa hyödyntäviä sähkökattiloita sekä kotimaisia biopolttoainetta kulloisenkin hintatilanteen mukaisesti. Tämän uskotaan vakauttavan kaukolämmön hintaa.

Tuotannossa uusiutuvaa sähköä

Hukkalämpöjen puhtauden takaa se, että Ren-Gas käyttää tuotannossaan uusiutuvaa sähköä. Sen tuottamisesta on solmittu sopimus tuulivoimayhtiö Winda Energyn kanssa.

Valtionyhtiö Gasum ostaa tuotantolaitoksen koko uusiutuvan e-metaanin tuotannon ja jakelee sen edelleen asiakkailleen.

Prosessissa tuotetaan ensin vedestä vetyä uusiutuvan sähkön avulla. Saatu vety jalostetaan sen jälkeen e-metaaniksi yhdistämällä se biopohjaiseen hiilidioksidiin. Näin tuotettu e-metaani on täysin uusiutuvaa ja korvaa fossiiliset polttoaineet maantie- ja meriliikenteessä sekä teollisuudessa.

E-metaania voidaan käyttää täysin samoissa kohteissa kuin maa- ja biokaasua. Nesteytettynä se soveltuu myös samoihin

käyttökohteisiin kuin nesteytetty maakaasu (LNG) ja nesteytetty biokaasu (LBG). Siksi sen kuljettamiseen voidaan käyttää jo olemassa olevaa infrastruktuuria – kuorma-autoja, laivoja ja putkistoja – ja se sopii suoraan jo ennestään maakaasua tai biokaasua käyttävään kalustoon ja laitteistoon.

Laitoksessa tuotettu e-metaani täyttää kaikki EU:n uusiutuvan energian direktiivin muita kuin biologista alkuperää olevia uusiutuvia nestemäisiä ja kaasumaisia polttoaineita (RFNBO-polttoaineita) koskevat vaatimukset.

Valmius myös tuotannon laajentamiseen

Tampereen kaupunki on Ren-Gasin pyynnöstä tehnyt päätöksen laitostontin vuokraamisesta yhtiölle 30 vuoden ajaksi. Lisäksi viereisestä tontista on valmisteilla vuokrasopimus rakennustöiden ajaksi. Ennen rakentamisluvan myöntämistä tonttien vuokrasopimukset on vielä allekirjoitettava. Yhtiöllä on halu entisestään laajentaa liiketoimintaansa Tampereella, joten kaupunki on varannut konsernille kolmannenkin tontin uusien liiketoimintamahdollisuuksien tutkimista varten. Näistä suunnitelmista yhtiö ei vielä julkisesti kerro enempää.

Ren-Gasin tavoitteena on rakentaa Suomeen tuotantoverkosto, jolla vuoteen 2030 mennessä pystytään tuottamaan noin 20 % raskaan liikenteen käyttämästä polttoaineesta ja 8 % Suomen kaukolämmön tarpeesta. Tämä tarkoittaa, että Ren-Gasin portfolio korvaa yli 240 miljoonaa litraa fossiilisen dieselin käyttöä raskaassa liikenteessä sekä 2,5 TWh fossiilisilla ja puupolttoaineilla tuotettua kaukolämpöä.

Teksti Jari Runsas • kuva Ren-Gas Oy

AITO YSTÄVÄ TAHTOO YRITYKSESI PARASTA

Menestys vaatii työtä, mu a myös luote avan kumppanin liiketoiminnan tueksi. Aito Säästöpankista saat aidon ystävän tuen yrityksesi kasvuun ja vahvat hartiat suurempienkin hankkeiden ja investointien tueksi. Kiritämme yrityksesi menestykseen ja hoidamme myös yrityksesi varallisuu a.

Hanna Ahola

yritysasiakkuuspäällikkö

040 5481 449

Marjut Rasinmäki

asiakkuusjohtaja, RS-asiat 044 322 5525

Eevamaria Piesala yritysasiakkuuspäällikkö

Juuso Siltanen yritysasiakkuuspäällikkö

050 400 1968 050 918 5588

Veli-Pekka Sihvonen

asiakkuusjohtaja, yritykset 044 322 5525

Merja Ranta

asiakkuusjohtaja, yritykset 050 318 0433

Meitä ei valittu halvimman hinnan perusteella – vaan sen takia, että kokonaisuus vakuutti.

Pitkäjänteisyys,

laatu ja luottamus –

näin

meistä tuli NATO-toimittaja

MITEN pääsee NATO-toimittajaksi? Miten saitte sen kaupan? Kuinka kauan prosessi kesti?

Näitä kysymyksiä meiltä on kysytty yhä uudestaan sen jälkeen, kun allekirjoitimme helmikuussa nelivuotisen hankintasopimuksen Tanskan puolustusvoimien (The Danish Ministery of Defence Acquisition and Logistics Organisation DALO) kanssa. Sopimuksen arvo on 4–10 miljoonaa euroa ja se kattaa vähintään 750 000 paria teknisiä merinovillasukkia.

Vaikka kysymys kuulostaa yksinkertaiselta, vastaus ei ole nopea eikä helppo. Kyse ei ole yhdestä tarjouksesta tai yhdestä onnistuneesta esittelystä. Kyse on pitkäjänteisestä työstä, valinnoista, joita on tehty yli kahden vuosikymmenen aikana.

Yksi ratkaiseva askel otettiin jo vuonna 1996, kun haimme tuotemallisuojan kehittämällemme monikerrosrakenteelle – siitä tuli pohja teknisille sukillemme. Vuosien varrella tätä rakennetta on jalostettu, testattu ja sovellettu eri käyttötarkoituksiin, mukaan lukien sotilaskäyttöön suunniteltu Tactical-mallisto, jonka loimme vuonna 2019.

Vastuullisuuteen panostimme liittymällä NATIVA-merinovillan ohjelmaan, ja varmistimme raaka-aineen saatavuuden suorasopimuksella farmin kanssa –ratkaisu, joka kantoi, kun DALO myöhemmin arvioi toimittajien vastuullisuutta.

Ensimmäinen kontakti ostajaan syntyi jo vuonna 2018, kun pääsimme esittelemään tuotettamme Pohjoismaiden yhteisen varustehankkeen aloitustilaisuudessa. Lopulta merkittävä käänne tapahtui DALO Industry Days -messuilla 2022, kun tapasimme hankkijat ja pääsimme toimittajarekisteriin.

Keväällä 2024, tarjouspyyntöä valmisteltaessa, meiltä pyydettiin palautetta tuotteiden ja raaka-aineiden määrittelyyn. Annoimme perusteellisen vastineen, jolla pyrittiin vaikuttamaan sisältöön – ja myöhemmin kuulimme, että panostus nähtiin poikkeuksellisen vahvana osoituksena osaamisesta.

Itse tarjouskilpailu alkoi toukokuussa 2024. Erityistä oli, että hintaa painotettiin vain 30 %, kun taas laatu ratkaisi 70 % valinnasta. Mukana oli kenttätestaus ja asiantuntija-arviointi – meidän päätuotteemme, nelikerroksinen merinovillasukka, sai testiryhmiltä parhaat pisteet: 4,46/5.

Kilpailussa emme olleet edullisin, mutta tilaisuudessa ostajat totesivat, että he ovat vakuuttuneita siitä, että kokonaishankinta on heille edullinen. Juuri näin laatu ja pitkäjänteisyys tekevät eron.

Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen tuotanto on käynnistynyt, ja seuraavien neljän vuoden ajan koneryhmämme neuloo lähes ympärivuorokautisesti DALO-sukkia. Sopimus tuo meille vakautta ja työllisyyttä, mutta ennen kaikkea se on tulos pitkäjänteisestä kehitystyöstä, jossa panostimme tuotteeseen, vastuullisuuteen ja oikeisiin kohtaamisiin oikeaan aikaan.

Meitä ei valittu halvimman hinnan perusteella – vaan sen takia, että kokonaisuus vakuutti. Se kertoo meille, että osaaminen ja pitkäjänteisyys todella erottuvat myös kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

Tuotteet on nyt listattu NATOn NSPA-rekisteriin, mikä mahdollistaa hankintoja muista jäsenmaista. Tämä avaa meille uusia mahdollisuuksia ja vahvistaa asemaamme luotettavana toimittajana – niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Taloushallintoliiton auktorisoidut tilitoimistot

Kirjanpitotoimisto

Kaleva Group Oy

Itsenäisyydenkatu 25 lh. 5

33500 Tampere

Puh. 040 719 6468

info@kirjanpitokaleva.fi

www.kirjanpitokaleva.fi

We create wellbeing from cleanliness and build a sustainable future

Kuljetuspalvelut Tampereelta

KOKO SUOMEEN

Kiireelliset tai säännölliset kuljetukset, pienet tai suuret kuormat, kylmänä tai kuumana. Jakopalvelulta saat kuljetuspalvelua moneen lähtöön.

Me ymmärrämme, että kuljetamme muutakin kuin tavaraa: mielenrauhaasi, yrityksesi mainetta ja asiakkaidesi tyytyväisyyttä Monipuolisen kalustomme, pitkän kokemuksemme sekä kokonaisvaltaisen palvelumme ansiosta pystymme olemaan luottamuksesi arvoinen kumppani, joka hoitaa jokaisen kuljetuksen aina täsmällisesti ja turvallisesti perille.

Sopimuskuljetus

Kylmäkuljetus

Näytteiden kuljetus

Pikakuljetus

Vaihtolavakuljetus

Myös sähköinen kuljetuskalusto Lähetti- ja kuriiripalvelut Kuljetuspalvelut

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

ajotoimisto@jakopalvelu com

jakopalvelu com

1975-2025 vuotta

Koneet ja laitteet rakentamisen jokaiseen vaiheeseen

Mitä tarvitsetkin, katso lisää: www.hrk.fi

03 2772 555

Pirkkala, 03 2772 511 Tampere-Lempäälä, 03 2773 500

Kangasala,

Coxamainen malli tuottaa T

Tekonivelsairaala Coxan toimitusjohtajalle Raija Tapiolle ”Työniloa!” ei ole vain reipas huudahdus päivän mittaan, vaan syvällisesti merkityksellinen asia.

– Työnilo vaikuttaa valtavasti työn tekemiseen, sen laatuun, omaan jaksamiseen ja potilaisiin.

Teksti Annikaisa Knuutila • Kuvat Olli-Pekka Latvala

yönilo näyttää toteutuvan lukuinakin: Coxan potilaiden antama suositteluindeksi NPS (Net Promoter Score) on 98. Työntekijäkokemuksen mittari eNPS (Employee Net Promoter Score) eli ”suosittelisitko työnantajaasi” on 56 – tässä jo pistemäärä 30 tuottaisi arvosanan ”hyvä”. Vuoden 2024 lopussa T-Median toteuttamassa sosiaali- ja terveysalan työnantajamainetutkimuksessa Coxa oli sotealan hyvämaineisin, ja Pirkanmaan Vuoden työnantaja -kunniamaininnankin se sai viime vuonna.

– Meillä tehdään paljon työnilon eteen, siitä puhutaan ääneen. Se syntyy yhdessä te-

Coxa-maineen

kemisestä. Yhtiön hallitus ja omistajat linjaavat isot tavoitteet, mutta itse määrittelemme, miten me ne toteutamme. Kun esimerkiksi meidän halutaan lisäävän leikkauksia, yhdessä henkilöstön kanssa mietitään, miten se onnistuu. Kaikki saavat kertoa näkemyksensä ja jatkosuunnitelmat tehdään osissa. Yhteisen käsittelyn jälkeen ratkaisuun sitoudutaan. Ja kun on sitouduttu, on suunnitelma helppo ja selkeä toteuttaa.

Coxassa on myös alusta asti ollut käytössä koko henkilöstöä koskeva malli, että kun tehdään paljon työtä, siitä palkitaan. Mallia Raija Tapio soisi käytettävän terveydenhuollossa laajemminkin. Samoin Coxan perustoimintatapaa voisi hyödyntää myös muualla.

– Coxan kaltainen tehokas prosessi voitaisiin suunnitellussa leikkaustoiminnassa skaalata Suomessa muillekin erikoisalueille. Mielellämme avaamme tapaamme tehdä. Suomalaiset hyötyisivät, ja verorahat tulisivat nykyistä suunnitellummin käyttöön.

Sopivan mittaiset uraloikat

Kun Raija Tapio oli uransa alussa ollut Aavassa laboratoriohoitajana vuoden, häntä pyydettiin 12 hengen tiiminvetäjäksi.

– En ollut sekuntiakaan suunnitellut minkäänlaista esihenkilön hommaa. Ajattelin, voinko onnistua esihenkilötyössä, vastuuhan

Tämän vuoden tavoite on 9000 leikkausta. Tuleville vuosille Coxalla on kovat kasvutavoitteet, nykyisissä tiloissa. – Se tarkoittaa toiminnan muutoksia, eli pitää sitouttaa ihmisiä muutokseen ja sen läpivientiin, Raija Tapio sanoo.

on ihan erilainen… ja sitten ajattelin: kyllä minä yritän!

Yrittäminen kannatti: seuraavaksi Raija Tapiota pyydettiin yhden toimipaikan yksikönpäälliköksi, sitten erikoislääkäriliiketoiminnan palvelujohtajaksi, liiketoimintajohtajaksi ja lopulta toimitusjohtajaksi.

Hoitajataustaisuudesta on ollut Raija Tapion mielestä iso etu.

– Olen tehnyt hoitotyötä ja toiminut potilaiden kanssa, tiedän, mitä se työ on, ja mistä henkilöstö puhuu, kun se puhuu työstään. Se on helpottanut minua johtamisessa.

Hän pitää suurena onnena sitä, että hänelle tarjotut urastepit olivat aina sopivan kokoisia.

– Ja aina minulla on ollut älyttömän kannustavia esihenkilöitä, hyväntahtoisia ihmisiä, ja olemme yhdessä voineet onnistua.

Tapio pohtii myös, onko elämä sellaista sattumahdollisuuksien maailmaa…

– Olen tarttunut sattumahdollisuuksiini, minulla on ollut riittävästi rohkeutta ottaa tehtäviä vastaan. Tosin oma polkunihan on ollut pitkä, olin 17 vuotta ammatissa ennen ensimmäistä toimitusjohtajuutta.

Aavan toimitusjohtajaksi Raija Tapio ryhtyi sovittuaan, että ”katsotaan vuosi kerrallaan” miten hän onnistuu ja ovatko seuraavan vuoden tavoitteet sellaisia, että hän on oikea ihminen viemään niitä eteenpäin.

– Ajattelin, että viisi vuotta olisi riittävä aika toimitusjohtajalle, mutta sitten tuli korona ja paljon erilaista työtä potilaiden sekä yhtiön kanssa. Olin toimitusjohtajana lopulta yhdeksän vuotta, vuoden vielä irtisanouduttuanikin.

Coxan toimitusjohtajan paikka tuli auki, kun Raija Tapio alkoi viettää sapattivuottaan. Sapatti jäi, koska oli mahdollisuus hakea ”upeaan yhtiöön, uudenlaisten asioiden pariin”.

Sanelusta sitouttamiseen

Iso oppi matkalla johtajaksi tuli jo toimitusjohtajuuden alkumetreillä.

– Kovin herkästi sanelin, että “tehdään näin”. Sitten opin ”kantapään kautta”, et -

– Onhan se valtava vastuu huolehtia, että Coxan hyvä kehitys jatkuu. Se ei ole itsestään selvää, vaan vaatii systemaattista työtä, sanoo toimitusjohtaja Raija Tapio. Induktio-osastoa siistimässä Sirpa Myllymäki (oik.) ja Enja Kapanen.

RAIJA TAPIO

Syntynyt 1973, kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Ylistarosta. Koti Tuusulassa, asunto myös Tampereella. Perheessä aviomies, muusikko Juha Tapio sekä kaksi täysi-ikäistä poikaa.

KOULUTUS

1996 bioanalyytikko; lisäksi muun muassa kasvatustieteiden, johtamisen ja taloustieteiden opintoja; HHJ-tutkinto 2023.

”Ajattelin nuorena opiskella terveydenhuollon opettajaksi, mutta työn imu vei mennessään. Työ on kerryttänyt osaamispääomaa. Sanotaan, että 70 prosenttia opitaan työn kautta, ja ainakin minuun se on pätenyt ja pätee.”

URA

1996–1997 HUS Naistenklinikka, laboratoriohoitaja

”Vuosi oli opettavainen, näki elämän koko kirjon. Mutta teimme kolmivuorotyötä, ja halusin päivätöihin. Sellainen avautui Lääkärikeskus Aavassa – jossa sitten olinkin 26 vuotta!”

1998–2024 Lääkärikeskus Aava Oy: laboratoriohoitaja 1998, tiimipäällikkö 1999, yksikönpäällikkö 2008, erikoislääkäriliiketoiminnan palvelujohtaja 2010, liiketoimintajohtaja 2013, toimitusjohtaja 2015–2024; lisäksi Pikkujätti Oy, toimitusjohtaja 2021–2024 2024 – Tekonivelsairaala Coxa Oy, toimitusjohtaja

”Kun jäin pois Aavasta, ajattelin pitää vuoden sapatin. Sitten Coxa haki toimitusjohtajaa, ja kiinnostuin. Sapattini kesti kuukauden – ehdin juuri keittiön kaapit siivota.”

LUOTTAMUSTOIMET

Aito Säästöpankki Oy, hallituksen jäsen

Avantopool Oy, hallituksen jäsen Comodo Asunnot Oy, advisory board Hallituspartnerit Board Professionals Helsingin ja Boardmanin jäsen

HARRASTUKSET

Mentorointi – vapaamuotoiset naisjohtajaverkostot; lenkkeily.

MOTTO Työnilo!

MISTÄ SAAT VIRTAA

”Inspiroidun ihmisistä, yhdessä tekemisestä ja onnistumisesta.”

TOP 3 TAVOITTEET ELÄMÄSSÄ

Sopivasti aikaa perheelle, ystäville, työlle ja hyvinvoinnille.

Saada mahdollisuuksia kertoa nuorille kantapään kauttakin opittuja asioita. Nähdä uusia maailman kolkkia.

Pitää olla mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä – mutta myös selvät raamit ja prosessit.
Ajattelen ja elän enemmän mahdollisuuksien kuin haasteiden tai vaikeuksien kautta.”

tä ihmiset on otettava mukaan suunnittelusta alkaen. Ihmisiä pitää sitouttaa. Kannatan itseohjautuvaa työyhteisöä, pitää olla mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä – mutta myös selvät raamit ja prosessit.

Ihmisille pitää myös antaa riittävästi aikaa miettiä muutoksia ja sopeutua niihin. – Ihmisten johtaminen on kommunikointia. Johtajalla pitää olla kykyä empatiaan ja hänen pitää ymmärtää, että ihmiset haluavat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi. Kun on hyvä yhteys ihmisiin, se helpottaa kaiken kanssa. Ja kyllä kaikilla toimialoilla johtaminen vaatii myös tietynlaista pelisilmää.

Raija Tapio pitää tärkeänä, että työyhteisössä kunnioitetaan ja arvostetaan muita ja muiden työtä ja että ihmiset näkevät ja kokevat sen.

– Aina ei voi edes kiittää tarpeeksi, mutta yritämme: annamme hyvää palautetta ja mittaamme paitsi vuosittaisilla henkilöstökyselyillä myös reaaliaikaisesti työntekijöiden tuntoja. Jos jotain korjaamisen aihetta on, asia korjataan heti.

Turha säätö puuttuu

Uudenlaista ajattelua terveydenhuollon palvelutuotannossa edustava Coxa perustettiin vuonna 2002. Nyt se on Suomen suurin toimija tekonivelkirurgiassa. Viime vuonna siellä tehtiin yhteensä 8555 leikkausta, kuluvan vuoden tavoite on 9000 leikkausta. Suomessa lonkan, polven ja olkapään tekonivelten ensileikkauksista Coxan osuus on noin 25 prosenttia. Liikevaihtoa Coxa teki viime vuonna 79 miljoonaa euroa, liikevoittoprosentti oli yli 13. Henkilöstöä on lähes 440.

Raija Tapio pohdiskelee, että joku voisi ajatella Coxan olevan tehotehdas. Yhdeksässä leikkaussalissa leikataan iso määrä potilaita.

– Tärkeintä on se, että superosaajamme saavat tehdä potilastyötä ilman esteitä, sujuvasti. Jos matkalla on hankaluuksia, siitä ei hyödy kukaan. Ei se sen ihmeellisempää ole. Ja koska potilaita on paljon ja toiminta on tehokasta, tärkeää on myös paneutua huolellisesti potilaan kohtaamiseen.

Coxassa on selvät – jopa tiukat – raamit ja tavoitteet. Prosessit on kuvattu tarkasti ja työohjeet ovat selkeät ja löytyvät helposti. Uudenkin tekijän on helppo solahtaa yhteisöön.

– Koko leikkausprosessikin etenee flow’na salin siivouksesta leikkauksenjäl-

keiseen kuvaukseen. Se on kellotettua tekemistä, jossa ei kuitenkaan ole kiireen tuntua. Leikkausten väliajat on viilattu minimiin ja leikkauksessa tekijät tietävät yhdestä nyökkäyksestä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Turha säätö puuttuu.

Coxassa tehdään paljon myös lääke- ja hoitotieteellistä tutkimusta, vuosittain siihen investoidaan useita satojatuhansia euroja.

– Tutkimustyöllämme haluamme toimia sekä alan edelläkävijänä Suomessa että aktiivisesti osana kansainvälistä yhteistyöverkostoa. Esimerkiksi viime vuonna Coxassa julkaistiin väitöskirja sekä 24 tutkimusta kansainvälisissä tiedelehdissä, Tapio kertoo.

Tarvitaan kansallista keskustelua

Vapaa hoitopaikan valinta tarkoittaa, että lähetteellä Coxaan pääsee hoitoon mistä päin Suomea tahansa.

– Maineemme on pidettävä hyvänä, jotta ihmiset vapaasti valitessaan haluavat juuri Coxaan. Jonoa on, ja siksi pyrimme lisäämään leikkausmääriä. Tosin vaikka jono lyhenisi hetkellisesti, ei se tulevaisuutta ajatellen oikeastaan lyhene, Tapio arvioi ja viittaa väestön ikääntymiseen.

Hän peräänkuuluttaa yhteistä kansallista keskustelua siitä, miten terveydenhuollon asioita ratkotaan.

– Suorastaan harmittavat median otsikot Suomen terveydenhuollon surkeudesta. Meillä on todella korkeatasoista terveydenhuollon osaamista. On myös innovatiivista yritystä ratkoa asioita, omalääkärimalli ja 65-vuotiaiden perusterveydenhuoltoon pääsy, esimerkiksi.

Paljon puhuttavaa hyvinvointialueiden tilannetta Raija Tapio kommentoi pohtimalla alueiden ja yritysten ”eroja”: Yksityisellä yrityksellä voi olla monia toimipisteitä eri puolilla Suomea, silti niitä johdetaan kuin yhtä yhtiöitä. Hyvinvointialueet sen sijaan rimpuilevat kukin yksin omine hallintoineen ja digikehityksineen.

Lakiuudistusehdotus uhkaa tehokkuutta

Ajankohtaista painetta tuovat hankintalain sidosyksikkösääntelyyn esitetyt muutokset. Ehdotetun mukaisen 10 prosentin vähimmäisomistusosuutta koskevan vaatimuksen soveltaminen myös hyvinvointialueiden jär-

jestämisvastuulla oleviin lääketieteen erikoisalojen palveluihin merkitsisi, että sidosyksikkömuodossa tehdyllä hyvinvointialueiden yhteistyöllä saavutetut tehokkuushyödyt menetettäisiin.

Pirkanmaan hyvinvointialue omistaa Coxasta 66,6 prosenttia, Päijät-Häme 14, Kanta-Häme 10,5, Etelä-Pohjanmaa 5,9 ja Pohjanmaa 3. Hankintalakiin esitetyn muutoksen toteutuessa omistajat voisivat kilpailuttamatta hankkia palveluja sidosyksiköltään vain silloin, kun ne omistavat tästä yksiköstä yli 10 prosenttia.

– Vaatimus vähimmäisomistusosuudesta vaatisi omistuspohjan muutoksia. Se edellyttäisi alle 10 prosenttia omistavilta osakkailta merkittävää rahallista panostusta vaadittavan omistusosuuden hankintaan, jotta Coxa voi tuottaa niille palvelua jatkossakin, Tapio arvioi.

Hän huomauttaa, että Suomessa hankintalain ns. sidosyksikkösäännökset on tehty poikkeuksellisen tiukoiksi. EU:n hankintadirektiivi mahdollistaa julkiselle toimijalle 20 prosentin ulosmyynnin markkinoille, mutta Suomen hankintalain 15 §:ssä ulosmyynnin vuosirajana on 500 000 euroa. Summa rajoittaa kilpailutuksiin osallistumista. Ehdotetut muutokset hankaloittaisivat myös hyvinvointialueiden ja sisaryhtiöiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Se vaikuttaisi esimerkiksi Coxan ja sille 24/7 laboratoriopalveluita naapurissa tarjoavan Fimlabin suhteeseen, joka perustuu in house -sisters -asemaan. Fimlab ei voisi enää tuottaa Coxalle palveluja, joita tämä välttämättä tarvitsee. Mikään yksityinen laboratorio ei Coxan palvelutarvetta kuitenkaan pystyisi täyttämään.

– Me menettäisimme tehokkuushyötyjä ja toimintamme vaikeutuisi olennaisesti. Ymmärrän hankintalakityöryhmän esityksen logiikan tehostamisesta ja kilpailun lisäämisestä niillä aloilla, joilla markkinat toimivat, mutta lääketieteen erikoisalojen palvelujen osalta esitys vaikeuttaa hyvinvointialueiden järkevää työnjakoa ja yhteistyötä. Pitäisi päin vastoin säilyttää hyvinvointialueiden saavuttamat synergiaedut ja tukea niiden joustavaa työnjakoa ja yhteistyötä, ei vaikeuttaa niitä.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana.

MEILLE

Kemppaisen ketjussa

rahti kulkee

Sinä valmistat, me hoidamme liikenteen ja varastoinnin.

KAIKEN TOIMINTAMME PERUSTA

Kuljetuspalvelut

Omilla autoilla sekä yhteistyössä kumppaneidemme kanssa varmistamme, että raaka-aineet tulevat ajoissa perille ja tuotantosi pääsee markkinoille.

TARVITSETKO JOUSTAVUUTTA?

Varastointipalvelut

Yhteensä yli 9 000 m2 varastotilaa rulla-, paali- ja lavatavaralle. Kun varastosi on meillä, saat omat neliösi parempaan käyttöön ja raaka-aineet saapuvat juuri oikeaan tarpeeseen.

MYÖS KOKONAISPALVELUNA

Logistiikka

Ulkoista koko logistiikkasi meille. Kuljetamme oikea-aikaiset täydennykset välivarastostamme tai toimittajalta tehtaalle ja huolehdimme valmiin tuotannon tehtaalta asiakkaalle.

Kun brändiuudistus tulee kohdalle

OLIN pari viikkoa sitten tapaamisessa minulle uuden työtuttavuuden kanssa. Keskustelimme niitä näitä heidän liiketoiminnastaan ja meidän alamme palveluista, missä yhteydessä tuttava kysyi näkemystäni siitä, miten brändiuudistuksen onnistuminen varmistetaan.

Siinä hetkessä lyhyt vastaukseni oli, että brändiuudistukset ovat lähtökohtaisesti kokonaisuuksia, joita useimmiten tehdään korkeintaan kerran työuralla. Suunnittelutoimistoissa brändiuudistuksia sen sijaan tehdään koko ajan, joten suuri vastuu asiakkaan kuljettamisesta prosessin läpi lankeaa mielestäni toimiston puolelle.

Asiasta inspiroituneena tiivistin kolme asiaa, jotka tulisi ottaa huomioon brändiuudistuksissa.

1. Ponnista strategiasta Brändiuudistus on strateginen, johdon asia. Sen lähtökohtana pitää olla ymmärrys omasta kilpailuedusta ja suunnasta. Taustalla olevien tutkimustietojen lisäksi brändiuudistuksen yhteydessä haetaan usein tuoretta näkemystä sidosryhmiltä haastatteluilla ja verkkokyselyillä. Samalla saadaan kommunikoitua eri tahoille tulevasta uudistuksesta. Brändiuudistustyöhön liittyy oleellisesti työpajat. Työpajoihin sitoutetaan tilaajan puolelta henkilöitä eri toimenkuvista mahdollisimman laajan näkemyksen saamiseksi.

2. Varmista resurssit

Brändiuudistuksen tehtävä on tuottaa arvoa. Uudistusta ei ole viisasta toteuttaa lähtökohtaisesti alimitoitetuilla resursseilla. Uudistukseen tulee varata henkilöresursseja. Osa avainhenkilöistä osallistuu pistemäisesti työpajoihin. Lisäksi tarvitaan organisaation sisältä ydinjoukko tai vastuuhenkilö, joka pitää lankoja käsissään. Resursointiin liittyy vahvasti myös eurot. Brändiuudistukseen lähdettäessä tulee huomioida, että brändimuotoilun osuus on vain osa kokonaisinvestoinnista, etenkin jos yritys toimii alalla, johon liittyy esimerkiksi kaluston teippauksia. Välillä brändiuudistuksiin ei ole

Brändiuudistus ulottuu pienestä isoon – puheesta pintoihin ja someprofiilista asiakaskohtaamisiin.

laskettu mukaan valo- ja videokuvia. Graafisella muotoilulla pääsee pitkälle, mutta ilman uudistettua brändiä kommunikoivaa kuvamaailma lopputulos jää puolitiehen.

Myös aika on kriittinen resurssi, sitäkin pitää budjetoida sopivasti. Olen itsekin ollut toteuttamassa brändiuudistuksia äärimmäisen tiukoissa aikatauluissa, joille aina on ollut syynä jokin erikoistilanne. Lähtökohtaisesti hätäily ei ole järkevää.

3. Jalkauta ja tiedota Brändiuudistus ulottuu pienestä isoon ja puheesta pintoihin: Instagram-tilin profiilikuvasta toimitilojen teippauksiin ja asiakaspalvelun viesteistä verkkokauppaan. Jo suunnitteluvaiheessa pitää huomioida mihin kaikkeen brändiuudistus tulee vaikuttamaan.

Oma organisaatio täytyy pitää tiiviisti mukana ja varmistua siitä, että kaikki ovat kartalla siitä, millä tapaa uudistus vaikuttaa heihin. Kannattaa varata aikaa oman organisaation kysymyksiin ja myös arkisesti uusien työkalujen käyttötukeen.

Kannattaa varautua myös siihen, että uudistuksesta tulee myös kriittistä palautetta. Siitä ei pidä hätkähtää. Ajan saatossa kritiikki laimenee, kun yhteisö ottaa uudistuksen omakseen.

Kirjoittaja on Kaski Agencyn yksikön johtaja

Olen saanut olla urani aikana mukana kymmenissä, hyvinkin erilaisissa brändiuudistuksissa. Yllä oli hyvin karkea tiivistys osa-alueista, jotka ovat olleet kutakuinkin toisteisia. Brändiuudistukset ovat intensiivisiä ja samalla toimiston ja asiakkaan yhteistyössä kaikista palkitsevimpia: yhteisen tekemisen kruununjalokiviä. Toivotan kaikille brändiuudistuksiin mukaan pääseville innostavaa ja inspiroivaa matkaa!

TIA LILIUS

G LIVELAB TAMPERE

• Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

• p. 050 590 5628 (myyntipalvelu)

• www.glivelab.fi/tampere

G Livelab Tampere on musiikkiklubi, jonka ytimessä on laadukas ohjelmisto, huippuluokan äänentoisto ja moderni design. Kaikkiin konsertteihin voit vuokrata 50 hengen VIP-parven tai tehdä ryhmällesi pöytävarauksen. Vuokraamme myös tilojamme 10–250 hengen yritysjuhliin, seminaareihin, perhejuhliin ja muihin yksityistilaisuuksiin.

Räätälöimme tilaisuudet aina asiakkaan toiveen mukaan.

Meiltä kokous, sauna ja juhla -tilat upeilla maisemilla sekä herkulliset tarjoilut.

Vapuksi 2025 valmistuu uusi 300 m2 rantasauna

VARALA

Tiedustelut ja varaukset myyntipalvelu 03 2631 211, myynti@varala.fi. Kysy myös aktiviteetteja tilaisuuteesi.

Saattele tiimisi kesälomille taianomaisissa puitteissa – oli kyseessä sitten yhteinen aamiainen, illallinen tai koko päivän juhla!

LAPLAND HOTELS ARENA – KESKELLÄ TAPAHTUMIA

Lapland Hotels Arenalla viihtymisen varmistavat Laawun suuri kattoterassi, Tuohta-tilaussaunat ulkoporealtaineen sekä kokous- ja juhlamaailma Lumoamo.

LAPLAND HOTELS TAMPERE – TUNNELMAA TILAISUUKSIIN

Lapland Hotels Tampereen monipuolinen juhlaja saunatila Kero loihtii yhteiselle hetkelle lämpimän ilmapiirin upealla näköalalla.

Ota yhteyttä – olemme apunasi ikimuistoisen kesäjuhlan järjestämisessä!

Tampereen myyntipalvelu: +358 3 3830 100, sales.tampere@laplandhotels.com

LAPLANDHOTELS.COM

SUUNNITELMISSA KOKOUS, JUHLAT TAI KICK-OFF?

Scandic-hotellit Tampereella tarjoavat monipuoliset tilat kaiken kokoisiin tilaisuuksiin. Scandic Rosendahl on täydellinen valinta etenkin juhliin ja suuriin kokouksiin – näyttävät tilat ja upea järvimaisema luovat vaikuttavan tunnelman. Scandic Eden Nokia puolestaan tarjoaa hemmottelua ja rentoutumista kylpylän rauhassa kokouspäivän oheen.

Olipa suunnitelmissa kokous, juhlat tai virkistyspäivä, me huolehdimme järjestelyistä ja räätälöimme tapahtuman tarpeesi mukaan.

Ota yhteyttä +358 300 870 884 (0,26 €/min + pvm/mpm) tai sales.tampere@scandichotels.com

Mitä jos emme rakentaisikaan taistelusuunnitelmia, vaan ajattelumalleja, jotka ravistelevat uskomuksiamme ja virittävät meidät oikeaan mielentilaan?

Onko hyökkäys paras puolustus –

vai joko on aika keksiä uudenlaisia strategioita?

KUN markkinat kiristyvät, vedätkö esiin miekan vai kaivaudutko poteroon? Amerikkalaisten ja suomalaisten välillä on selviä kulttuurieroja – ne näkyvät sekä politiikassa että bisneksessä, etenkin silloin kun paine kasvaa. Entä jos luopuisimme hyökkäys–puolustus-ajattelusta ja kehittäisimme strategioita, jotka vahvistavat uudistumiskykyä ja vievät kohti tulevaisuutta, joka tuntuu mahdolliselta ja innostavalta?

Minulta pyydettiin taannoin kommentteja erään ison suomalaisen toimijan uudesta, vielä valmisteilla olevasta strategiasta. Totesin yrityksen rakentaneen puolustusstrategian, jonka painopisteet keskittyivät rakenteiden ylläpitämiseen, puolustamiseen ja ongelmien taklaamiseen.

Ainoastaan yhdessä kohdassa strategia viittasi tilan ottamiseen, mahdollisuuteen erottautua ja tulevaisuuden rakentamiseen aktiivisesti – ei pelkästään reagoiden.

Pienessä maassa helposti kokee olevansa maailman tapahtumien ja kehityskulkujen heiteltävänä. Kansallisen historiamme ansiosta se taitaa olla kirjoitettuna tietyllä tapaa jopa epigenetiikkaamme. Meillä Suomessa on taipumus keskittyä nykytilan säilyttämiseen ja asemien puolustamiseen etenkin silloin, kun ympäristö on epävarma – olipa kyse sitten taloudellisesta tai poliittisesta epävarmuudesta.

On ollut kiinnostavaa tarkastella Kaliforniassa, miten ihmiset suhtautuvat haastavaan markkinatilanteeseen. Verrattuna Suomeen, heidän puheessaan korostuvat usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin, halu toimia proaktiivisesti ja kyky nähdä nykyhetken vaikeuksien läpi –kohti itse rakennettua tulevaisuutta.

Amerikkalaiset yritykset rakentavatkin tutkimusten mukaan suomalaisia yrityksiä useammin hyökkäysstrategioita. Esimerkiksi heidän kansainvälistymisstrategiansa ovat eurooppalaisia aggressiivisempia – ne perustuvat usein yritysostoihin ja fuusioihin, joilla pyritään nopeaan markkinaosuuden kasvuun ja kilpailuedun saavuttamiseen. Tämä kertoo

sekä Yhdysvaltojen laajoista kotimarkkinoista että rohkeudesta tehdä suuria, riskipitoisia satsauksia.

Suomalaisessa yrityskulttuurissa painottuvat enemmän konsensus, matala hierarkia ja perusteellinen päätöksenteko. Näissä on paljon hyvää. Ne sitouttavat ja rakentavat luottamusta. Mutta samalla saatamme jäädä odottamaan, että joku muu ottaa ensimmäisen askeleen, tai että olosuhteet muuttuvat meille suotuisammiksi – sen sijaan että tarttuisimme hetkeen sellaisena kuin se on.

Kulttuurillisen eron voi nähdä myös päivänpolitiikassa. Pieni maa keskittyy uskottavaan puolustukseen, kun taas suurvalta, joka näkee maailman painopisteen siirtyvän Aasiaan, suunnittelee hyökkäysstrategioitaan eri puolille maapalloa. Strategiatyön sanasto on pitkälti peräisin sodankäynnistä. Puhumme ”voitettavista taisteluista” ja ”jalkauttamisesta.” Onneksi ainakin jälkimmäisen osalta olemme jo alkaneet havahtua termistön sopimattomuuteen nykypäivän työelämän näkökulmasta. Strategiaa ei enää jalkauteta kuin jalkaväelle konsanaan, vaan sitä toiminnallistetaan tai inhimillisestään. Tämä on tärkeä askel kohti merkityksellisempää ja osallistavampaa strategiatyötä.

Koska kieli ja käsitteet muovaavat ajatteluamme, myös strategiasanasto kaipaa päivitystä. Mitä jos emme rakentaisikaan sodankäynnin metaforia viliseviä taistelusuunnitelmia, vaan rajoittavia uskomuksiamme ravistelevia ajattelumalleja, jotka virittävät meidät oikeaan mielentilaan – sellaiseen, jossa yhdessä määritellyt visiot ja tavoitteet saavutetaan uudella tasolla?

Ehkä tulevaisuuden menestyjät eivät olekaan niitä, jotka valmistautuvat päihittämään vastustajansa – vaan niitä, jotka onnistuvat inspiroimaan joukot mukaansa..

Glaston Finland Oy

PL 25, 33731 Tampere

Puh. 010 500 500 etunimi.sukunimi@ glaston.net www.glaston.net

PunaMusta Oy

Puh. 010 230 8400 asiakaspalvelu@ punamusta.com www.punamusta.com

Haluatko yrityksesi toimipaikkaan, jossa se on ihmisten silmissä ja saavutettavissa?

Tullintorilla pääsette päivittäisasioinnin, vapaaajan ja bisneksen aktiiviselle kasvualueelle, jossa on helppo yrittää ja onnistua.

Ota yhteyttä ja kerro tilatarpeesi, niin katsotaan kuinka voimme auttaa.

Katso vapaat tilat!

Janne Toikka, Asset Manager | janne.toikka@trevian.fi

trevian.fi

AFRY

n syntyi 2019, kun Ruotsissa perustettu ÅF osti suomalaisen Pöyryn n globaalisti noin 18 000 työntekijää, toimistoja 40 maassa n pääkonttori Tukholmassa n liikevaihto 2,4 miljardia euroa n Suomessa noin 2 500 asiantuntijaa, toimistoja 30 n Suomessa neljä divisioonaa: prosessiteollisuus, rakennettu ympäristö, energia, liikkeenjohdon konsultointi

AFRY:ssa muutos nähdään mahdollisuutena

AFRY on ruotsalainen konsultointi- ja suunnitteluyritys, joka pyrkii edistämään siirtymää kohti kestävämpää yhteiskuntaa yhdistämällä teknologioita uusiksi ratkaisuiksi.

Hiilettömät ratkaisut, kiertotalous, sähköistäminen ja digitalisaatio ohjaavat toimiston työtä eri toimialojen asiakkaiden kanssa. Tampereella AFRY:n näkyvin hanke on ollut ratikan suunnittelu.

Tukholmassa kotipaikkaansa pitävä AFRY syntyi, kun ruotsalainen ÅF ja suomalainen Pöyry yhdistyivät. Vuonna 2022 AFRY osti konsultti- ja suunnittelutoimisto Vahasen. Monialaisella suunnittelutoimistolla on globaalisti noin 18 000 työntekijää ja Suomessakin yli 2500.

Yhtiön pääkonttori on Tukholmassa. Suomessa toimistoja on noin 30 paikkakunnalla. Yhtiön Tampereen toimisto sijaitsee Hatanpäällä, jossa on noin 300 työntekijää.

Suomessa toimivat divisioonat ovat keskittyneet prosessiteollisuuden, rakennetun ympäristön, energian ja projektinjohdon konsultoinnin palveluihin.

Mukana raitiotien kaikissa vaiheissa

AFRY on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut mukana useissa merkittävissä Tampereen alueen infrahankkeissa, kuten rantatunnelissa sekä ratikan kaikissa kolmessa rakennusvaiheessa.

– Paikallisesti tärkeimpiä tilaajiamme ovat viime aikoina olleet Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki, Pirkkalan kunta ja Ylöjärven kaupunki. Lisäksi meillä on asiakkaina yksityisiä toimijoita, kuten kauppaliikkeitä ja teollisuuskiinteistöjen rakentajia. Heiltä tulee meille merkittäviä suunnittelutoimeksiantoja, kertoo Tampereen toimiston tie-, katu- ja aluesuunnittelun vetäjänä toimiva Markus Kytölä

Hän on toiminut raitiotiehankkeen eri vaiheissa AFRY:n projektijohtajana.

– Tampereella olemme saaneet olla mukana isoissa kaupunkikehityshankkeissa, mikä on ollut mielenkiintoista. Raitiotien lisäksi siihen on liittynyt muun muassa isoja asemakaava-alueiden kehityshankkeita, esimerkiksi keskustan Kannen alueen, Viinikanlahden, Särkänniemen, Hiedanrannan, Tenniskeskuksen ja golfkentän alueen sekä Tesoman jäähallin lähistössä olevien uusien kaava-alueiden suunnittelua ja selvitystyötä.

Keskustassa esimerkiksi Erkkilänkadun katusuunnittelu on meidän käsialaamme. – Olemme avaimet käteen -tyyppinen kumppani eli olemme mukana ihan sieltä luonnos- ja selvitysvaiheesta asti aina rakennuttamiseen. AFRY:sta löytyy asiantuntemusta koko prosessiin, Kytölä sanoo. Vaikka raitiotien ja sen läheisyydessä olevien alueiden hankkeet ovat virallisesti omia kehityshankkeitaan, liittyvät ne käytännössä vahvasti toisiinsa.

– Kyllä kokemus on osoittanut, että ratikan pysäkkien ympäristöön on syntynyt laajaakin kehitystä. Noin 450 metrin säteellä pysäkistä on aika herkullinen alue kehittää kaupunkiympäristöä. Siellä puhutaan helposti kymmenistä tuhansista uusista asukkaista, Kytölä sanoo.

Kestävä liikkuminen osa tulevaisuutta

Kaupungistuminen ja kestävä liikkuminen ovat megatrendejä, jotka Kytölän arvion mukaan vain vahvistuvat jatkossa.

– AFRY:ssakin tämä näkyy esimerkiksi katujen suunnittelussa niin, että kulkumuodot huomioidaan eri tavalla kuin aiempina vuosikymmeninä. Enää ei suunnitella autopainotteisesti, vaan tilaa suunnitellaan enemmän jalankululle ja pyöräilylle. Trendi näkyy kaikissa isoissa kaupungeissa.

– Tämä mahdollistaa myös isojen pysäköintialueiden ottamista osittain täydennysrakentamisen tarpeisiin kaupunkirakennetta

Teksti ja kuvat Jari Runsas

mahdollisuutena

tiivistämään. Samalla alueista voidaan tehdä entistä vihreämpiä ja viihtyisämpiä. Pehmeät arvot ovat tulleet vahvasti mukaan, Markus Kytölä sanoo.

Oman työnsä kannalta Kytölä on tyytyväinen siitä, että AFRY:lla on paikallisesti erittäin mielenkiintoinen projektisalkku.

– Työn alla on hyvin paljon erilaisia projekteja, joissa pääsee haastamaan itseään. Mielenkiintoiset projektit auttavat myös hyvien tekijöiden rekrytoinnissa.

Laajojen asemakaavahankkeiden yhteydessä on esimerkiksi ratkaistava, miten liikenne ja rakentaminen saadaan yhdistettyä toimivalla tavalla. Työnaikaiset liikennejärjestelyt keskusta-alueella ovat hyvin haastavia, kuten parhaillaankin Ratinan alueella on nähtävissä.

– Suunnittelussa pyritään huomioimaan kaikki liikennemuodot niin, että liikkuminen on mahdollista kaikissa vaiheissa. Aina yhtälö ei ole helppo ratkaistavaksi. Haastavaa on se, että väyliä on tilapäisesti kavennettava ja etenkään alkuvaiheessa liikennemäärät eivät heti pienene. Vie aikansa, että ihmiset löytävät vaihtoehtoisia kulkureittejä, Kytölä toteaa.

Suunnittelu on ongelmien ratkaisua

Markus Kytölä kuvaa suunnittelun olevan reunaehtojen tunnistamista ja ongelmien ratkaisua.

– Jos kaikkia kipupisteitä ei ole ennal-

AFRY:n projektijohtajana raitiotiehankkeissa toiminut

Markus Kytölä voi toimiston ikkunasta seurata PirkkalaLinnainmaa-allianssin töiden etenemistä Hatanpäällä.

AFRY on mukana useiden Tampereen liikennehankkeiden valmistelussa, kuten Erkkilänkadun katuratkaisujen suunnittelussa. Erkkilän sillan purkutyöt alkoivat huhtikuussa.

ta tunnistettu, niistä saadaan kyllä nopeasti palautetta. Haasteisiin reagoimalla löytyy useimmiten sitten toimiva ratkaisu.

Parhaillaan kaupungissa on yhtäaikaisesti isoja autoiluun vaikuttavia rakennustöitä niin Hatanpäällä, Erkkilänkadulla kuin kohta Itsenäisyydenkadullakin.

– Tampereen kaupunki on tätä asiaa tutkinut paljon jo ennakkoon. Tiedossa on, että liikenne tulee kasvamaan merkittävästi rantatunnelin lisäksi ainakin Ratapihankadulla ja Kalevan alueen katuverkossa, Kytölä sanoo.

– Yhdessä rakentajien kanssa näitä asioita hyvin tarkasti suunnitellaan. Esimerkiksi raitiotien jatko Hatanpäällä on rakentamisen aikaisten järjestelyjen osalta hyvinkin haastava, kun välillä maata kaivetaan aika syvältäkin kunnallistekniikan vuoksi. Se aiheuttaa ajoittain ongelmia. Keskustassa tapahtuvat kaivutyöt ovat usein erittäin mielenkiintoisia. Katuympäristössä liikenne kulkee koko ajan rinnalla ja varsinkin liittymiä joudutaan rakentamaan useissa eri vaiheissa.

Allianssi toimiva yhteistyömalli

Niin rantatunnelin kuin raitiotienkin osalta allianssihankkeista on saatu hyviä kokemuksia.

– Olen itse ollut vuodesta -12 mukana erilaisissa allianssihankkeissa. Haastavissa ja paljon liikkuvia osia sisältävissä isoissa, kuten kaupunkiympäristöön liittyvissä, hankkeissa se on erittäin toimiva yhteistyö-

malli. Kiinteistörakentamisen puolella esimerkiksi sairaalakohteissa ja haastavissa teollisuuskiinteistöhankkeissa allianssimallista on ollut paljon apua.

– Miksei myös joissain asemakaavahankkeissa, etenkin jos lähdetään liikkeelle jo ideointivaiheesta. Varsinkin raskaissa kaavaprosesseissa allianssin parhailla voimilla voitaisiin prosessia merkittävästi nopeuttaa.

Organisaation raskauden vuoksi allianssia harvoin käytetään pienemmissä hankkeissa.

– Niissäkin on tiettyjä kehitysvaiheita, joissa allianssista voisi olla hyötyä ja mallia voisi soveltaa laajemminkin paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi, Kytölä sanoo.

– Allianssi on jatkuvaa parantamista, ja yhteistyö on keskiössä. Vuoropuhelu on läpinäkyvää ja laajaa. Siitä hyötyvät kaikki.

”Tampereella pullat hyvin uunissa”

Markus Kytölä kehuu Tampereen seudun päättäjiä.

– Tampereella pullat ovat tulevaisuutta ajatellen hyvin uunissa. Täällä on rohkeita päättäjiä, jotka tekevät rohkeita linjauksia, ja niissä pysytään. Täällä on tunnistettu hyvin tulevaisuuden tarpeita ja miten kaupunkia ja keskustaa tulee kehittää. Nostan heille hattua. Täällä hommat rullaavat sutjakkaasti.

Epookki vaihtoon

SAKSA on taas rikastuttanut kansainvälistä sanastoa – uusi käsite Zeitenwende on löytänyt tiensä Kindergartenin ja Besserwisserin jatkeeksi. Sana juontuu kansleri Olaf Scholzin puheesta liittopäiville kaksi päivää Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen jälkeen. Scholz halusi viestittää tarvetta ajan käännökselle reaktiona muuttuneeseen turvallisuusympäristöön ja pakkoon palauttaa Saksan puolustuskyky riittävälle tasolle. Samalla Scholz julkisti 100 miljardin euron erityisrahaston käytettäväksi Bundeswehrin ylösajoon.

Kolmen sotavuoden jälkeen erityisrahasto on kulutettu ja Berliinissä on huomattu, että se ei riittänyt kuin alkuun – ajan käännöksen sijaan tarvitaankin Epochenwende, aikakauden käännös.

Uusi aikakausi koitti, kun 23.2.2025 vaalien jälkeen – tosin vanhojen liittopäivien enemmistöllä – hyväksyttiin uusi 500 miljardin eritysrahasto infrastruktuurin kehittämiseksi ja päätettiin luopua puolustushankintoja koskevasta velkajarrusta. Tämä päätös on Saksan taloushistoriassa vallankumouksellinen. Samalla se saattoi vaalivoittaja CDU:n ahtaalle –puolueen kenttäväki syytti puoluejohtoa holtittomuudesta ja puolueen arvojen pettämisestä.

Herätys Suomi

Konservatiivien ja demarien CDU/CSU-SPD -koalitiolla on nyt resurssit perusteelliseen Saksa-remonttiin niin siviilikuin sotilaspuolella. Puolen biljoonan infrastruktuurirahasto jakautuu 12 vuodelle. Siitä viidesosa menee suoraan osavaltioiden käyttöön ja loput jaetaan eri ministeriöille.

Suomen on syytä nopeasti järjestäytyä tarjoamaan osaamistaan Saksan markkinoille. Tämä vaatii yhteisponnistuksen, jossa julkiset toimijat ja yksityinen sektori etujärjestöjensä välityksellä keskustelevat yhteisestä lähestymistavasta, jolla Saksan tarpeisiin vastataan suomalaisella viennillä. Tässä Tampereen kauppakamarillakin on roolia herättäjänä.

Lisäksi täytyy muistuttaa paikallisen tason merkityksestä – suorien suhteiden vaaliminen Saksan osavaltioihin on tärkeää.

Kai Sauer on Suomen Berliinin suurlähettiläs. Kirjoittaja on tamperelaislähtöinen ja toiminut Suomen suurlähettiläänä Saksassa syksystä 2023 alkaen.

Jos haluat rauhaa, niin valmistaudu juoksuhautojen ja tähtien sodan yhdistelmään

Puolustuskyvyn kehittämisessä juostaan kilpaa ajan kanssa. Arviot Venäjän kyvystä uhata Natoa ovat vastaajasta riippuen kahdesta kahdeksaan vuoteen. Tässä aikaikkunassa Saksan on hankittava riittävä pelote samalla kun Ukrainan tukeminen nielee varoja ja kalustoa. Myös asevelvollisuuden palauttamisesta keskustellaan.

Saksan maavoimien komentajan mukaan ensisijaiset tarpeet ovat: 1) viestintäjärjestelmät; 2) kaukovaikuttamiskyvyt ja 3) ilmapuolustus. Näistä Suomella on osaamista ainakin viestintäjärjestelmissä, jossa taistelukentän vallankumous Ukrainan kokemusten valossa näkyy selkeimmin. Kyseessä on sekoitus ensimmäistä maailmansotaa ja tähtien sotaa, jossa eri toimijat on saatava yhteyteen ja keinoäly tukee taktisia päätöksiä.

Saksan oma puolustusteollisuus käy nyt kuumana. Saksan suurin alan yritys Rheinmetall investoi merkittävästi niin Saksassa kuin ulkomailla. Kiinnostavasti puolustusteollisuuden kasvu tapahtuu rinnakkain Saksan autoteollisuuden taantuman kanssa. Puolustusteollisuuden puolelta ollaankin kiinnostuneita vapautuvasta tuotantokapasiteetista ja henkilöresursseista.

Yksi keskeinen kasvuala on myös lennokkivalmistus. Alan saksalaistoimijoille, kuten Helsingille, STARKille ja Quantum-Systemsille sataa pääomaa Saksasta ja ulkomailta.

Suomen läsnäolo Saksassa

Saksan puolustusteollisuus keskittyy pitkälti Etelä-Saksan koneenrakennus- ja innovaatioekosysteemin ympärille. Suomen kokonaisviennistä 13% suuntautuu DACH-alueelle (Saksa, Itävalta ja Sveitsi). Suomen jatkuva läsnäolo tällä keskeisellä vientimarkkinalla on punnittavana osana ulkoministeriön ja Business Finlandin kenttätoimintojen yhdistymistä. Ilman läsnäoloa ei tule kauppoja.

Sama muuten pätee kielitaitoon – ostaa voi englanniksi, mutta myytäessä pitää osata saksaa.

Saksan päätös luopua puolustushankintoja koskevasta velkajarrusta on taloushistoriallisesti vallankumouksellinen.

Tampereen kauppakamarissa asiantuntijana työskentelevä Katriina Nousiainen seuraa EU-asioita, viestii EU:sta kauppakamarin jäsenyrityksille, luo yhteistyötä ja verkottaa toimijoita keskenään. Hän työskentelee osan työajastaan Brysselissä asemapaikkanaan Pirkanmaan EU-toimisto.

Seuraa Pirkanmaan EU-toimistoa verkossa ja LinkedInissä tampere.eu

Brysselissä kelit lämpiävät ja kierrokset kasvavat

KELTAVIHREÄ toukokuu odottelee ja mestaruussarjat huipentuvat kevään ratkaisuhetkiin. EU-politiikan pelikentällä eletään yhtä lailla intensiivisiä viikkoja ennen kesätaukoa ja kokouspäivät venyvät valoisiin iltoihin. Vaikuttamistyössä korostuu entistä selvemmin ajatus fokuksesta, tarve konkreettisille esimerkeille ja oikeiden henkilöiden tapaaminen.

Juuri nyt Brysselissä on käynnissä useita päällekkäisiä ja toisinaan kilpaileviakin kehityskulkuja, jotka vaikuttavat suoraan myös yritysten toimintaympäristöön. Lisänä Brysselin koneistoa haastaa globaali kasvava kilpailu ja poliittinen päätöksenteko.

Komission ja parlamentin kevät–kesäkauden agendalla etenevät muun muassa sisämarkkinastrategian päivitys, hallinnollisen taakan keventämiseen tähtäävät sääntelypaketit, niin kutsutut Omnibus-paketit, yritysvastuu- ja kestävyysraportointisääntelyn lykkäys sekä puolustuksen ja puolus-

tusteollisuuden merkityksen kasvu. Samalla toteutuvat tekoälyasetuksen ja digimarkkinalainsäädännön ensimmäiset vaikutukset, ja lisäksi on seurattava globaalia politiikkaa.

Kaiken tämän keskellä yrityksiltä odotetaan valppautta. On hyvä pysähtyä pohtimaan, liittyvätkö ajankohtaiset muutokset esimerkiksi omiin tuotteisiin, tuotantoon, raportointiin, palveluihin, vientiin tai rahoitusmahdollisuuksiin. Samalla kannattaa tiedostaa, että useisiin aloitteisiin liittyy vielä avoimia kysymyksiä ja käynnissä olevia kuulemisia. Suunnatkaan lopulta eivät ole lukkoon lyödyt. Brysselin päässä toistuu toive saada pk-yrityksien näkökulmaa esille päätöksenteon tueksi.

Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimistolla on lyöty lukkoon vuoden vaikuttamistyön kärkiteemat, jotka suuntaavat tekemistä ja viestintää niin Brysselissä kuin kotimaassakin. Pirkanmaan kärjiksi on valikoitunut rahoittajakumppaneita yhdistävät puolijohteet, data ja digitalisaatio, turvallisuus ja

puolustus sekä saavutettavuus. Näihin liittyy useita aktiivisia lainsäädäntöprosesseja, aloitteita ja rahoitusinstrumentteja. EU-toimiston tiiminä toivomme, että voimme tulla käymään yrityksissä, kuulemassa suoraan arjen EU-haasteista ja mahdollisuuksista. Muutamat yritykset olemmekin jo ehtineet tapaamaan niin Brysselissä kuin Tampereella. Nämä keskustelut ovat olleet erinomaisia ja konkreettisia. Tarvitsemme yrityksiltä syötettä, jotta voimme viedä oikeita viestejä oikeisiin pöytiin.

Brysselissä päivät pitenevät, mutta työtahti ei hidastu. Meidän tehtävämme on varmistaa, että oikeat asiat etenevät. Toivotaan, että jatkuvan muutoksen keskellä valitut EU:n suunnat määrittyvät niin suomalaisten kuin eurooppalaistenkin toimijoiden kannalta edulliseen suuntaan. Tarvitsemme tilaa investoinneille, säätelyn harmonisoinnille ja kumppanuuksille. On hyvä tietää, mitä on meneillään – mutta vielä tärkeämpää ymmärtää, mihin ollaan menossa.

Teksti Katriina Nousiainen

Pätevä henkilökuntamme hoitaa vaativatkin nostoja kuljetustyöt oikeanlaisella kalustolla. Meiltä hoituu myös ongelmapuiden kaadot sahakouralla hankalistakin paikoista. Olemme erikoistuneet rakennus- ja infra-alan nostoihin, joihin meiltä löytyy myös monenlaisia apuvälineitä. www.ot-kiito.fi

OTA YHTEYTTÄ! ot .kiito@ot-kiito fi 0400 434 034

Koneperustukset kaikkialle Suomeen

Maarakennus T.Haavisto Oy toteutti mittavan koneperustuksen Ata Gears Oy:n uudelle Pietro Carnaghi -karusellisorville. Seitsemällä valukerralla betonia pumpattiin yhteensä 102 m³. Harjateräsraudoitteita asennettiin vähän yli kymmenen tonnia. Koneperustus pinnoitettiin Tikkurilan Tema�oor 300 -epoksipinnoitteella.

Palvelumme konepajoille ja teollisuuteen mm. teollisuuslattiat, koneperustukset, maarakennustyöt sisällä ja ulkona, timanttisahaukset,poraukset ja -hionnat sekä epoksipinnoitukset.

Pisimmät kumppanuutemme ovat kestäneet jo puoli vuosisataa! Toteutamme vaativimmatkin koneperustukset kaikkialle Pirkanmaalle ja muualle Suomeen.

Soita Jussille 040 9022 752 tai pyydä tarjous jussi��aa�isto�t�aa�isto��

Timo Isolähteenmäki, p. 050 351 6507 Tanja Vuori, p. 050 437 1281 Inkeri Remsu, p. 044 423 5233 ylojarvenyritystontit.

Varattu Vapaa
Putkimiehentie
vuotta maata muokaten
kohta
Kuva: Juhani Ritakallio

juristi, OTM

Asianajotoimisto Facta Oy

Törkeä huolimattomuus vastuunrajoitusehdon syrjäyttäjänä

VAKIINTUNEEN oikeusperiaatteen mukaan sopimuksen vastuunrajoitusehto ei sido osapuolia tilanteessa, jossa virheellisestä menettelystä sopimuskumppanille seurannut vahinko on aiheutettu törkeän huolimattomasti. Yrityksen vastuuvakuutuskaan ei yleensä korvaa sellaisia vahinkoja, jotka katsotaan aiheutetuksi törkeän huolimattomalla menettelyllä.

Missä tilanteissa yrityksen toimintaa voidaan pitää törkeän huolimattomana? Tuoreessa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2025:3 arvioitiin rakennusurakassa urakoitsijan laiminlyönnin törkeyttä. Ennakkopäätöksessä tehdyt tulkinnat voivat avata yleisemminkin sitä, mitä voidaan pitää törkeän huolimattomana menettelynä liikesopimussuhteissa.

Asiassa asunto-osakeyhtiö oli sopinut urakoitsijan kanssa kerrostalon 72 huoneiston käyttövesiputkien uusimisesta. Käyttövesiputken läpiviennin tiivistyksen työvirhe oli aiheuttanut takuuajan päätyttyä vesivuodon yhdessä asunnossa, ja myöhemmin havaittiin 52 huoneiston osalta käyttövesiputken läpiviennin tiivistyksen olevan vastaavalla tavalla puutteellinen. Asiassa oli kyse siitä, oliko urakoitsija vastuussa virheestä laiminlyöntiensä törkeyden vuoksi, vaikka urakkasopimuksessa sovittu kahden vuoden mittainen takuuvastuu oli jo päättynyt.

Korkeimman oikeuden mukaan törkeää huolimattomuutta on ainakin tietoinen piittaamattomuus vahingon välttämiseksi tarpeellisista huolellisuusvaatimuksista.

Korkein oikeus totesi, että urakkasuorituksen asianmukaisuuden arvioinnissa on otettava huomioon urakoitsijaa velvoittava lainsäädäntö ja muut määräykset, urakoitsijan työsuo -

ritusta koskevat sopimusmääräykset ja hyvä rakennustapa. Urakoitsijan suoritus oli virheen toistuvuus huomioiden poikennut selvästi siitä, mitä ammattitaitoiselta ja huolellisesti toimivalta urakoitsijalta voidaan edellyttää. Virhe aiheutti ilmeistä vahingon vaaraa. Korkein oikeus katsoi, että urakoitsija vastasi virheestä myös takuuajan päättymisen jälkeen, koska virhe oli aiheutunut urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön perusteella sopimuskumppanin menettelyn törkeyttä voivat puoltaa tapauskohtaisesti tehtävässä kokonaisarviossa ainakin seuraavat seikat:

n Menettely on piittaamatonta ja poikkeaa olennaisesti sopimuksen edellyttämästä asianmukaisesta suorituksesta.

n Toimintaan liittyvän vahinkoriskin ja mahdollisen vahingon seurauksen vakavuuden edellyttämää erityistä huolellisuutta ei ole noudatettu.

n Virheitä on runsaasti ja samankaltaiset virheet toistuvat.

Yrityksen näkökulmasta on tärkeää tiedostaa, että törkeä huolimattomuus voi syrjäyttää sekä sopimuksilla sovitut vastuunrajoitukset että vastuuvakuutuksen suojan. Yritysjohdon on syytä arvioida, ovatko sisäiset menettelytavat ja työntekijöiden ohjeistukset sellaisia, että ne ehkäisevät törkeän huolimattomia virheitä. Kyse on paitsi sopimusvastuun hallinnasta myös liiketoimintariskien ennaltaehkäisystä.

UUDET JÄSENET

Admor Composites Oy, komposiittirakenteiset kuljetussäiliöt

Aitoware Oy, muu liikkeenjohdon konsultointi

Akkula Oy, pienakut, paristot

Asianajotoimisto Dunder & Dunder Ky, asianajotoimistot

Asko ja Timo Koskinen Ky, metsäkoneurakointi

Auto Italy Oy, Ferrari-autot

Autohuolto J. Salo Oy, autohuolto, renkaat, lasit, akut

Backhand Oy, liikkeenjohdon konsultointi, myynti- ja markkinointitoiminta, liikunta-alan palvelut sekä kaikki laillinen liiketoiminta.

Brander Oy, leivän valmistus; tuoreiden leivonnaisten ja kakkujen valmistus

Document House Oy, muiden konttorikoneiden ja -laitteiden tukkukauppa

eKansio Ohjelmistot Oy, ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus

Ekopakkaus Suomi Oy, kestävän kehityksen mukaisia pakkausratkaisuja ja myymälän markkinointimateriaaleja.

Emilia Sport Oy, urheiluvälineiden ja polkupyörien vähittäiskauppa

Kjt Yhtiöt Oy, rakennuspalvelut

Lehhe Holdings Oy, rahoitusalan holdingyhtiöiden toiminta

Mentek Advisors Oy, työnvälitystoiminta Oulaisten Sisustuspiste Oy, sisustuspintamateriaalit

Parker Hannifin AB Suomen sivuliike, muualla luokittelemattomien koneiden ja laitteiden tukkukauppa

Pipu Ky, vanerikomponentit

Rebuild Ukraine Office / Snow White Properties Oy, Rebuild Ukraine Office, jälleenrakentamisen ja Ukraina-liikesuhteiden konsultointi

Ris-Pert Oy, valumallien, alipainemuottien ja lestien valmistus.

Saranco Oy, seulaverkot

Satama JH Capital Oy, vakuutusasiamiesten ja -välittäjien toiminta

Sleek Oy, ohjelmistokonsultointi, asiantuntijapalvelut.

Sorvaamo Robek Oy, alihankintakoneistus

Sähkötekniikka Oy Kari Siren, sähkötekninen suunnittelu

Talentree Oy, strategiakonsultointi,

NOSTE-ohjelma tukee naisjohtajia matkalla hallitustyöhön

n Pirkanmaan alueella käynnistyy keväällä uusi naisjohtajuuteen keskittyvä kasvuohjelma nimeltä NOSTE – naisjohtajasta hallitusosaajaksi. Hallituspartnerit ry:n toteuttama ohjelma on suunnattu naisjohtajille, jotka haluavat kehittää hallitusosaamistaan ja tähdätä hallitustehtäviin.

Ohjelmassa yhdistyvät asiantuntijapuheenvuorot, sparraavat keskustelut ja verkostoituminen. Tavoitteena on auttaa osallistujia sanoittamaan osaamistaan, vahvistamaan näkyvyyttään ja rakentamaan polkua kohti hallitustyötä.

– Monissa hallituksissa on vielä hyödyntämätöntä potentiaalia, jota kokeneet naisjohtajat edustavat. NOSTE tukee paitsi yksilöitä, myös alueen pk-yritysten kilpailukykyä, kertoo ohjelman projektipäällikkö Irene Viinikkala ohjelman tiedotteessa.

Ohjelmaan valitaan 20 osallistujaa ja se järjestetään touko–marraskuussa 2025. Haku on parhaillaan käynnissä. Kokonaisuus huipentuu Tampereella järjestettävään Hallituspaikka 2025 -tapahtumaan marraskuussa.

Lisätiedot ja hakuohjeet: tampere.hallituspartnerit.fi/nostenaisjohtajasta-hallitusosaajaksikasvuohjelma-2025

Kevätkokous 2025

Kevätkokousesitelmä:

Mika Hentunen ja Kristiina Helenius Kiinan maailma

TAMPEREEN KAUPPAKAMARIN TULEVIA TAPAHTUMIA

Tampereen kauppakamarin tapahtumakalenteri on täynnä mielenkiintoisia tilaisuuksia.

Vieraile tapahtumakalenterissamme ja ilmoittaudu mukaan tilaisuuksiin!

Tampereen kauppakamarin tapahtumakalenteriin

Kauppakamari kouluttaa – monipuolinen kattaus ajankohtaista ja käytännönläheistä tietoa

Kauppakamarin koulutustarjonnasta löytyy vaihtoehtoja koko henkilöstölle! Koulutusten pituudet vaihtelevat puolen päivän koulutuksista laajempiin valmennuskokonaisuuksiin. Striimattaviin koulutuksiin voit helposti osallistua omalta koneeltasi missä vain.

Kouluttajina toimivat alansa osaavat ammattilaiset, jotka varmistavat, että saat aina ajantasaisimman tiedon. Valikoimasta

löydät tutut suosikit sekä paljon uusia aiheita ja asiantuntijoita!

Kauppakamareiden jäsenorganisaatioiden henkilöstö osallistuu koulutuksiin jäsenetuhinnalla. Aktiiviselle opiskelijalle suosittelemme kausikorttia, jolla voi osallistua jopa 10:een enintään päivän pituiseen etäkoulutukseen vuodessa.

Lisätietoja kausikortista saat osoitteesta kauppakamarikauppa.fi.

LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN KOULUTUKSIIMME: www.tampereenkauppakamari.fi/palvelut/koulutukset-ja-tapahtumat tai www.kauppakamarikauppa.fi (vain striimit) info@tampereenkauppakamari.fi | (03) 230 0555

TEKOÄLYSTÄ IHANA ASSISTENTTI

ASSISTENTILLE 7.5. klo 9–12 | Striimi

Lopeta kuokkiminen! Tekoäly tuo traktorin tietotyön pelloille! Kuokkatyö saa siirtyä sivuun, kun jokaista riviä tekstiä ei tarvitse itse naputtaa, kuvat ja grafiikat autogeneroituvat, tiedon löytäminen ja muokkaaminen nopeutuu ja jokainen saa henkilökohtaisen avustajan arjen askareisiin. Koulutuksen keskeinen idea on, että heti koulutuksen jälkeen säästät 1-4 tuntia työaikaa viikossa tekoälyn avustuksella.

Tämä koulutus on hyödyllinen kun:

a) Käytät tietokonetta

b) Arvostat aikaasi

Älä jää jälkeen! Ei tekoäly työtäsi vie, vaan joku, joka osaa käyttää tekoälyä! Tässä koulutuksessa keskitytään pääasiassa ChatGPT ja Copilot -sovelluksiin.

JÄSENETUHINTA 490 € (+ alv), normaalihinta 690 € (+ alv).

TEKOÄLY SOSIAALISEN MEDIAN MARKKINOINNISSA 13.5. klo 9-15 | Striimi

Haluatko oppia hyödyntämään monipuolisesti tekoälyä osana sosiaalisen median markkinointia? Mitkä ovat tekoälyn mahdollisuudet suunnittelussa, julkaisujen tekstipohjaisessa luonnissa sekä visuaalisessa generoinnissa?

Tämän koulutuksen jälkeen opit tekoälyn mahdollisuudet ja tunnistat myös sen haasteet osana markkinointia. Opit luomaan omalle yrityksellesi asiakaspersoonat ja rakentamaan tekstipohjaisia julkaisuja. Lisäksi tutustumme tekoälyn tarjoamiin työkaluihin visuaalisen markkinoinnin tehostamiseksi, kuten kuvien ja animoitujen videoiden luomiseen sekä videoiden automaattiseen tekstittämiseen.

JÄSENETUHINTA 590 € (+ alv) normaalihinta 790 € (+ alv).

ILMOITTAUDU MUKAAN: www.tampereenkauppakamari.fi/palvelut/koulutukset-ja-tapahtumat tai www.kauppakamarikauppa.fi

SYKSYLLÄ TULOSSA MYÖS SEURAAVAT TEKOÄLYKOULUTUKSET: l Tekoäly henkilöstöjohtamisessa ja HR-strategiassa 3.9.2025 klo 9-12 | Striimi l Copilot for Microsoft 365 – ota uudet työkalut

Hallitustyön tehokas ja käytännönläheinen tietopaketti

Oppimiskokemus ja koe, joka mittaa hallitustyöosaamista

Varaa paikkasi tulevilta HHJ-kursseilta

HHJ-KURSSI

l HHJ-kurssi 2025/05 Tampere 13.5., 22.5., 27.5., 3.6. ja 10.6.

l HHJ-kurssi 2025/08 Tampere 27.8., 3.9., 18.9., 24.9. ja 1.10. l HHJ-kurssi 2025/09 Tampere 23.9., 30.9., 7.10., 21.10. ja 28.10. Ei kurssia viikolla 42. l HHJ-kurssi 2025/10 Tampere 22.10., 29.10., 6.11., 12.11. ja 18.11.

l HHJ-kurssi 2025/11 Tampere 11.11., 18.11., 26.11., 2.12. ja 9.12.

Tampereen kauppakamari järjestää vielä keväällä yhden

HHJ-kurssin sekä syksyllä neljä HHJ-kurssia. Kurssi soveltuu jo hallitustyötä tekeville tai hallituksen jäseniksi vasta aikoville. Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työmuodot erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja vahvasti käytäntöön soveltaen yritysesimerkkien kautta.

HHJ-kurssi on myös mainio paikka verkostoitua.

HHJ-kurssin suorittanut on oikeutettu osallistumaan suosittuun HHJ-tutkintoon.

Hallitustyöosaamista syventävä ja keskusteleva kurssi

Suomen laajin hallitustyön koulutusohjelma

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen.

HHJ on kasvanut yhdestä kurssista ja tutkinnosta kokonaiseksi pk-yritysten hallitustyön kehittämisohjelmaksi. Yhä useampi suorittaa kurssin ja kehittyy hallitustyöntekijänä. Haluatko kuulla tarkemmin?

Tai tiedätkö henkilön, joka hyötyisi

HHJ-koulutuksesta?

Tule kuulolle maksuttomaan, valtakunnalliseen verkkotilaisuuteen ke 21.5. klo 14–15!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset hhj.fi

Kuvassa ennakkotehtävien tarkastajat Henry Kampman, Timo Rintamäki, Olli Manninen ja Sami Etula sekä Tampereen kauppakamarin palvelujohtaja Susanna Keskinen ja tutkintolautakunnan puheenjohtaja Pia Pursiainen. HHJ-PUHEENJOHTAJAKURSSI

Hallituksen puheenjohtajalla on keskeinen rooli yrityksen menestyksessä. HHJ-puheenjohtajakurssilla luodaan perusta koko pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajan käytännön työlle. Kurssi syventää hallitustyöosaamista ja kehittää puheenjohtajana vaadittavia taitoja.

Kohderyhmä: HHJ-Puheenjohtajakurssi on hallitustyöosaamista syventävä, keskuste -

leva kurssi hallituksen puheenjohtajille ja puheenjohtajiksi aikoville ja yritysten omistajille. Tärkeässä osassa puheenjohtajakurssilla on myös osallistujien välinen keskustelu ja vertaisverkosto.

l HHJ-puheenjohtajakurssi 2025/10 Tampere

Ke 29.10. klo 10.00–16.30 ja to 30.10. klo 8.30–16.00.

HHJ-TUTKINTO ON OSOITUS HALLITUSTYÖOSAAMISESTA

HHJ-tutkinto on erinomainen oppimiskokemus! Tutkinto ei ole tentti kurssista tai kirjallisuudesta, vaan mittaa hallitustyöosaamista yleisellä tasolla. Tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä. HHJ-kurssin pitää olla kokonaisuudessaan suoritettuna ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

Syksyn 2025 HHJ-tutkinto:

• to 11.9. ilmoittautuminen tutkintoon päättyy

• ma 15.9. ennakkotehtävävaihe alkaa

• ma 6.10. ennakkotehtävävaihe päättyy

• to 27.11. tutkintopäivä klo 10.15–16.00

Tutkintopäivä järjestetään etäyhteyksin.

Tutkintopäivässä ennakkotehtävien tarkastajat purkavat kaikki neljä ennakkotehtävää seminaarityylisesti. Iltapäivällä on monivalintakoe.

HHJ Pro 5 -ohjelmaan haku on nyt auki! Suuren suosion saavuttanut HHJ Pro on suunnattu HHJ-kurssin, -tutkinnon tai -puheenjohtajakurssin suorittaneille ja jo kokemusta hankkineille hallitustekijöille.

Suomen laajin hallitusosaamisen kehittämisohjelma sisältää kahdeksan lähipäivän lisäksi hallitustyöaiheisen opinnäytetyön ja etätehtäviä, jotka hyväksytysti suorittanut voi käyttää HHJ Pro -nimikettä. Tampereella on järjestetty tähän mennessä neljä HHJ Pro -koulutusohjelmaa. Viides koulutusohjelma alkaa 25.9.2025. Hae mukaan nyt!

JAKSO I

Syyskuu 2025

1. päivä

"Tulevaisuuden hallituksen on tuotettava merkittävästi enemmän arvoa."

2. päivä "Hallituksen arvo punnitaan kriisissä."

JAKSO 11 Marraskuu 2025

1. päivä

"Omistajat ovat hallitukselle voimavara ja lähtökohta."

2. päivä

"Hallitus varmistaa tulevaisuuden suunnan."

Pääpaino Prossa on käytännön tapauksissa ja osallistujien keskustelussa sellaisista hallitustyön teemoista, joita aikaisemmilla kursseilla ei ole syvällisesti käsitelty.

Seuraavan Pro -ohjelman aikataulu:

l JAKSO I: 25.–26.9.2025

l JAKSO II: 6.–7.11.2025

l JAKSO III: 22–23.1.2026

l JAKSO IV: 19.–20.3.2026

Paikka: Tampereen Nokia Arenan viihtyisä Lapland Hotel Arena, jossa osallistujat myös majoittuvat.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.hhj.fi ➡ koulutukset

JAKSO 11 Marraskuu 2025

1. päivä

"Hallitus varmistaa, että tavoitteet saavutetaan."

2. päivä

"Toimitusjohtajan onnistuminen on hallituksen sydämen asia."

JAKSO 11 Marraskuu 2025

1. päivä "Hallitus pitää yhtiön kestävällä polulla."

2. päivä "Tulevaisuuden hallitustyö alkaa tänään. Oletko valmis?"

Pron kokonaishinta, joka sisältää l kahdeksan lähipäivän koulutuksen materiaaleineen l oheistehtävät ja materiaalit oppimisalustalla l opinnäytetyön ohjauksen ja tarkastuksen l neljä yöpymistä yhden hengen huoneessa aamiaisineen Lapland Hotel Arenassa l kahdeksan päivän lounaan ja neljän päivän päivällisen sekä kokoustarjoilut kaikkina päivinä, on 8 900 euroa (+ ALV), joka suoritetaan kahdessa erässä, puolet ohjelman alkaessa ja puolet sen päätyttyä. Kustannukset jakaantuvat näin kahdelle vuodelle.

Pidätämme oikeuden aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Mikäli muutoksia tulee, siitä ilmoitetaan ilmoittautuneille.

Tämän vuoden tapahtumassa sukelletaan erityisesti hallituksen rooliin yritysten kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittajana. Tule inspiroitumaan, verkostoitumaan ja nostamaan hallitustyösi uudelle tasolle!

Tapahtuman keynote-puhujina nähdään muun muassa: l Hannu Harju Simucube-brändin toimitusjohtaja ja visionääri l Lauri Ratia kokenut yritysjohtaja ja hallitusammattilainen, joka tunnetaan erityisesti kriisiyritysten pelastajana l Teresa Kemppi-Vasama perheyritys Kemppi Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja aktiivinen hallitusvaikuttaja

TAPAHTUMATILAT

Tuulensuun Palatsi

Tapahtumatilat // kongressipalvelut // yritystapahtumat // taloevents.fi

*EPSI Rating henkilöasiakkaat

Löydät meidät osoitteesta Hämeenkatu 31, aivan Hämeenpuiston tuntumasta

uutta näkökulmaa!

TAKKin koulutuksista saat varmuutta ja ideoita omaan tekemiseesi. Oppisopimuskoulutuksessa viet osaamisesi heti käyttöön.

• Onnistutaan yhdessä – Tiiminvetäjän valmennus 25.8.2025–2.12.2026

• Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto 28.8.2025–30.11.2026

• Työyhteisösovittelijavalmennus 9.10.2025–26.5.2026

• Palvelumuotoilukoulutus – Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 29.10.2025–30.10.2026

Lisätiedot takk.fi/yrityksille

#osaajiatöihin | Tampereen Aikuiskoulutuskeskus | www.takk.fi

www.moore.fi

Ota yhteyttä p. 020 794 0480 tampere@moore.fi

Suomen Asianajajaliiton jäsenyrityksiä

Asianajotoimisto Alfa Oy

Hatanpään valtatie 2a, 6. krs, 33100 TAMPERE 03 3142 9000 asianajoalfa.fi

Yrityksen lakipalvelut Oikeudenkäynnit

Talojuristit.fi Perintösuunnittelu

Applex Asianajotoimisto Oy

Rautatienkatu 21 C

33100 Tampere

Puh. 010 2999 471 info@applex.fi www.applex.fi

Eversheds Asianajotoimisto Oy

Kauppakatu 7

33200 Tampere

Puh. 010 684 1300 etunimi.sukunimi@eversheds.fi www.eversheds.fi

Asianajotoimisto Facta Oy

Tuomiokirkonkatu 15 A 8

33100 Tampere

Puh 03 230 3000 toimisto@asianajofacta.fi www.asianajofacta.fi

Asianajotoimisto Jari Hytti Oy

Aleksis Kiven katu 10 E 53

33210 Tampere

Puh. 03 273 0145 jari.hytti@jarihytti.fi www.jarihytti.fi

Koskikatu 7 A 1, 33100 Tampere, puh. 029 360 1200 www.kak-laki.fi

Keskustori 5 | 33100 Tampere 050 571 7327 office@merkuriuslaw.fi www.merkuriuslaw.fi

Asianajotoimisto Tempo Oy

Hämeenkatu 15 B

33100 Tampere

Puh. (03) 3123 5100 etunimi.sukunimi@tempolaw.fi www.tempolaw.fi

Seuraava printtilehti ilmestyy 22.9.

Teemana koulutus, rekrytointi, työterveys, vastuullisuus

Mukana myös Hieno Tilaisuus -teemakokonaisuus

Muista myös Kamarin uutiset -uutiskirjeen ja Tampereen kauppakamarilehden verkkolehden mainospaikat!

Ota yhteyttä mediamyyntiin: Kruunu Media Oy

Henna Anttila p. 050 541 9943 henna.anttila@kruunumedia.fi

JARIHYTTI

Paikallisen asiakkuustiimimme asiantuntemus

tukenasi yrityskaupoissa

Yrityskauppojen avulla yritykselläsi on mahdollisuus kasvaa. Paikalliselta yritys- ja yhteisöpalveluiden asiakkuustiimiltämme löytyy asiantuntemus yrityskaupan kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja rahoitukseen. Tarjoamme tarpeeseesi parhaiten sopivan rahoitusratkaisun.

Sinun ja yrityksesi tukena ovat Marita Miikkulainen, Sami Pietilä, Mira Hietanen, Antti-Pekka Männistö ja Toni Savela.

Ota yhteyttä op.fi/tampere/yritykset/asiantuntijat

Asiakkaiden omistama jo 100 vuotta.

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.