SUPER-SUOMI täällä on töitä muillekin
ALAJÄRVI · EVIJÄRVI · KYYJÄRVI LAPPAJÄRVI · PERHO · SOINI · VIMPELI
Evijärvi rvi
jä ppa
La
Vimpeli
Alajärvi
Perho
Kyyjärvi
Soini
#Supersuomi #työetsiitekijäänsä
Alumiini taipuu
monenlaisiin työuriin
Mäkelä Alu on pitkälle tulevaisuuteen katsova perheyhtiö, joka tarjoaa työtehtäviä yli 30 ammattinimikkeellä. Monien mahdollisuuksien työpaikka antaa vaihtoehtoja urapolulle ja kannustaa moniosaamiseen. Alajärven Luoma-aholla yli 80 vuotta toiminut Mäkelä Alu on maailman pohjoisin alumiiniprofiilien valmistaja ja pintakäsittelijä. Liki 300 työntekijän talossa on yhdessä tekemisen ja jatkuvan kehittymisen meininki. Laitekanta on moderni ja valmistettava alumiiniprofiili tiettävästi maailman ympäristöystävällisintä. Tuotannon työpaikkoja löytyy alumiinin puristuksesta, valamisesta, pintakäsittelystä ja pakkaamisesta. Työ tehdään sisätiloissa pääsääntöisesti kolmessa vuorossa. Myös asiantuntijatehtävien skaala on laaja: IT- ja muut tukitoiminnot hoidetaan talon omana työnä. Mahdollisuuksia työllistymiseen tarjoavat lisäksi Mäkelän sykkeessä ympärille syntyneet alumiinin jatkojalostusyritykset.
Monien mahdollisuuksien työpaikka
Mäkelä Alu pitää tärkeänä sitä, että työntekijät saavat kehittyä ja hakeutua erilaisiin tehtäviin. Avoimista paikoista ilmoitetaan sisäisesti. – Haluamme auttaa henkilökuntaamme löytämään paikkansa ja rakentamaan omannäköisensä urapolun. Esimerkiksi
työnjohtajat nousevat usein tuotannon työntekijöistä, kertoo henkilöstöpäällikkö Jenni Hautakangas. Mäkelään tullaan hyvin erilaisilla taustoilla. Tulijan ei odoteta olevan valmis. Työhön perehdytetään ja koulutetaan tarpeen mukaan. Palkan päälle maksetaan palkkioita kolmiportaisen palkkiojärjestelmän mukaan. Tapaturmavakuutus turvaa myös vapaa-ajan ja laaja työterveyshuolto sairastumisetkin. Yhteisöllisyyttä vaalitaan monin vapaa-ajan virikkein.
Käsiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa
Perheyhtiön päämäärä on luoda menestystä asiakkaille, työntekijöille ja ympäröivälle seudulle. – Katse on paljon kvartaaleja pidemmällä. Olemme valinneet olla täällä ja aiomme olla seuraavankin sukupolven aikana. Siihen tarvitaan osaavia ja innokkaita tekijöitä nyt ja tulevaisuudessa. Auki tulevia paikkoja kannattaa seurata Mäkelä Alun verkkosivuilta. Avoin hakemus on aina tervetullut. Lähtisitkö rakentamaan alumiinialan tulevaisuutta?
Ajan hermolla turvallisessa ja vakaassa työpaikassa Virpi Leppämäen työsuhde Mäkelä Alun anodisoinnissa on kestänyt jo liki 19 vuotta. Teollisuuteen hän hyppäsi keittiöalalta. Hän antaa suuren arvon turvalliselle ja vakaalle työnantajalle. – Vaikka haastaviakin aikoja on ollut, vakiporukkaa ei ole koko aikana lomautettu. Hän on yksi osastonsa tiiminvetäjistä. Toimenkuvaan kuuluu
Virpi Leppämäen työsuhde Mäkelässä on kestänyt jo 19 vuotta.
super-suomi:
Alajärvi
Alajärvi tarjoaa erinomaiset puitteet asumiseen, yrittämiseen ja lomailuun Viime vuosina Alajärvellä on panostettu merkittävästi palvelurakenteisiin ja asukkaiden viihtyvyyteen. Yläkoulun ja lukion sekä terveyskeskuksen tilat on saneerattu viihtyisiksi ja toimiviksi. Uutena on rakennettu hirsinen päiväkoti, uima- ja monitoimihalli, pallohalli sekä pelastuslaitos.
– Työmme sopivat kaikille sukupuolesta riippumatta, kertoo Mäkelä Alun henkilöstöpäällikkö Jenni Hautakangas.
työnjohtajan tuuraus. – Yksi hieno asia työpaikassani on, että jos uralla haluaa mennä eteenpäin, se onnistuu eikä riipu sukupuolesta. Tasa-arvo näkyy kaikessa. Mielekkyyttä lisäävät jatkuvat koulutukset. On kiva oppia uutta ja pysyä ajan hermolla. – Vaikka työ on fyysistä, se ei ole niin raskasta, ettei siinä nainenkin hyvin pärjäisi. Nostoja helpottavat keventimet. Omassa työssäni voin vaihdella työtehtäviä ripustuksesta pakkaamiseen. Toki jalkojen päällä ollaan koko ajan. Työpäivien suola on hyvä työporukka. Normaaliaikoina Mäkelä järjestää vapaa-ajan aktiviteetteja yhteisistä teatterireissuista oman osaston juttuihin. – Hyvinvointisetelit ovat hyvä juttu. Niillä käyn hieronnassa.
Alajärveltä löytyy monipuolinen teollisuusrakenne muun muassa vahva alkutuotanto, alumiini- ja metalliala ja puurakentaminen. Yrittäjyys ja yritykset muodostavat alueen selkärangan ja työllistävät tekijöitä myös kauempaa maakunnasta. Viime vuosina alueen yritykset ovat investoineet lähemmäs 150 miljoonaa euroa tuotantoonsa. Arkkitehti Alvar Aallon tuotanto näkyy Alajärvellä päivittäisessä katukuvassa useissa eri kohteissa. Lisäksi professori Eero Nelimarkan juuret ovat Alajärveltä, ja hänen mukaansa on nimetty, Nelimarkka-museo löytyy Alajärveltä. Nelimarkka-museo toimii Etelä-Pohjanmaan alueellisena vastuumuseona. Alajärven vahvan urheiluseuratoiminnan kautta pyöritetään monipuolisesti eri yksilö- ja joukkueurheilun osa-alueita. Täältä on lähtöisin moni Euroopan ja Maailmanmestari. Ja mikäpä täällä on harjoitellessa! Harrastus- ja harjoitusmahdollisuudet vetävät vertoja ihan isoille kaupungeille. Alajärvellä on yli 1 300 vapaa-ajanasuntoa. Vapaa-ajan asukkaat muodostavatkin tärkeän osan kaupungin elämää. Alajärvi on ehdottomasti kokoaan suurempi kaupunki.
Vesa Koivunen, kaupunginjohtaja Alajärvi
Käy käsiksi
käsineiden valmistukseen Evijärveläinen Jokasafe Oy tekee käsineitä, jotka suojaavat ääriolosuhteissakin. Yritys tarjoaa lähivuosina useita tuotannon työpaikkoja eläköitymisten myötä. Lukemattoman monen työpäivä eri puolilla maailmaa – muun muassa öljyteollisuudessa, tehtaissa, kalastusaluksilla – alkaa pukemalla käsiin Evijärvellä valmistetut työkäsineet. Jokasafe Oy:n kädenjälki on alallaan iso. Se on kehittänyt kestävän suojakäsineratkaisun, joka puree niin kylmää, mekaanisia vaaroja kuin kemikaalejakin vastaan. Ykköstuote on rouhepintainen rukkanen. – Ollaan piikki maailman isompien käsinevalmistajien lihassa, kuvaa toimitusjohtaja Karoliina Sulkakoski. Yli 60-vuotiaan yrityksen perusti hänen isoisänsä yhdessä yhtiökumppaninsa kanssa. Nykyaikaisissa tehdastiloissa on kolme käsinevalmistuslinjaa. Noin 20 työntekijästä tuotannossa toimii yhdeksän. Heistä kuusi on naisia. Työyhteisöä rikastuttaa monikulttuurisuus.
Tuotannossa tarvetta käsipareille
Hyvässä porukassa on lähivuosina tilaa uusille tekijöille. Ensisijainen tarve on tuotannossa, mutta urapolku voi johtaa myös myyntiin tai toimistoon. – Prosessiteollisuuden kokemuksesta on tuotannossa hyötyä, mutta sillä ei ole suurta merkitystä. Työhön liittyy joka tapauksessa paljon uniikkia tietotaitoa. Oleellista on pystyä fyysi-
seen työhön. Pölyallergiselle se ei sovi, Sulkakoski kuvaa. Työ linjalla on vuorien laittamista käsinemuotteihin, valmistumisen seuraamista, valmistusta ja pakkaamista. Peruspalkka on Teollisuusliiton TES:in mukainen. Osaaminen ja ikälisät näkyvät palkassa. Työkyvyn säilyttämistä halutaan tukea hyvillä työterveyspalveluilla. Vakuutus kattaa myös vapaa-ajan tapaturmat.
Hyvän tekeminen innostaa
Sulkakoski haluaa olla helposti lähestyttävä työnantaja ja pitää tuntuman tehtaan työhön, josta omakin ura on alkanut. Hänet saattaa löytää tuotantolinjalta kahvipaussin tuuraajana, kuten haastattelupäivän aamuna. –Tämä on ala, jolla päästään suojaaman ihmisiä. Siitä innostuu joka päivä uudestaan. Innostuitko sinäkin? Kannattaa soittaa, laittaa sähköpostia ja seurata yrityksen Facebookia.
– Tämä on ala, jolla päästään suojaamaan ihmisiä. Siitä innostuu joka päivä uudestaan, kertoo toimitusjohtaja Karoliina Sulkakoski.
Uraputki on vienyt Jussia eteenpäin Kun Jussi Virtanen opiskeli tradenomiksi, hän valmistautui jo henkisesti siihen, että työn perässä on lähdettävä pois kotiseudulta. Toisin kuitenkin kävi. Työharjoittelussa hän tutustui oman paikkakunnan työllistäjään, ja samalla poiki tilaisuus tehdä taloon opinnäytetyö. Pian valmistumisen jälkeen löytyi myös vakituinen työpaikka. Virtanen aloitti tuotannon työssä, mutta
Tuotantojohtaja Jussi Virtasen pitää erityisesti työn vaihtelevaisuudesta. Kaikki päivät ovat erilaisia.
super-suomi:
evijärvi
Muutto Evijärvelle on pieni suuri seikkailu Itseään suuremmassa kunnassa pohjalainen yhteisöllisyys on vahvaa ja yrittäjähenki väkevää. Maisemaa elävöittävät lukuisat järvet, jotka tarjoavat puitteet kalastukseen ja melontaretkeilyyn. Päivät soljuvat ruuhkattomasti ja Evijärven reilut 2 400 asukasta nauttivat elämästään puhtaan luonnon ympäröimänä. Turvallisuus, toimivat palvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat kaikenikäisille evijärveläisille arkea. Asuinpaikka löytyy helposti, yrittämisen mahdollisuudet ovat moninaiset ja lapsiperheet on huomioitu. Evijärvellä opintie järjestyy esikoulusta lukioon. Lukio on saanut valtakunnallistakin tunnustusta korkealuokkaisesta koulutustarjonnastaan. Evijärveen tiivistyy hyvä kattaus palveluita ja tekemistä. Asukkaanamme saat kaiken arjessa tarvitsemasi omasta kunnasta. Uusille tai tänne palaaville evijärveläisille on tarjolla tukea työn ja vapaa-ajan järjestämiseen. Harrastuksia on tarjolla, aina rantalentopallosta kuvataiteisiin. Myös yhdistys- ja vapaaehtoistoiminta elää vireänä.
uraputki on vienyt talon tuotantojohtajaksi. – Olen viihtynyt tosi hyvin. Tykkään työni vaihtelevuudesta. Mikään päivä ei ole samanlainen. Tämä on sopivan kokoinen yritys, jossa pääsee vaikuttamaan asioihin. Isommissa yrityksissä pääsee yleensä hoitamaan asioita paljon kapeammalla tontilla, hän miettii. Myös kokemukset tuotannon työstä ovat hyviä. Vaikka se on staattista, vaihtelua on järjestetty niin, että työpisteitä linjalla vaihdetaan tunnin välein. – Se tuo mielekkyyttä työhön. Perheyrittäjyys näkyy Virtasen mukaan toimintatavoissa ja arvoissa. – Työntekijää ajatellaan varmasti enemmän kuin monessa muussa yrityksessä.
Evijärvellä yrittäminen on vankassa asemassa. Alkutuotanto ja maatalous ovat vahvoilla, mutta työtä tehdään ahkerasti myös monilla muilla teollisuudenaloilla, kauppaa ja palveluita unohtamatta. Yrittäjät muodostavat tiiviin ja toisiaan tukevan verkoston, joka toivottaa myös uudet tekijät lämpimästi tervetulleiksi. Evijärveltä löydät viihtyisiä tontteja niin vakituiseen kuin vapaa-ajan asumiseenkin. Joustavat lupapalvelut mahdollistavat monipuoliset asumisvaihtoehdot, ja kaavoituksessa on panostettu luontoarvoihin sekä rantarakentamiseen. Tarjolla on runsaasti kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, joihin voi muuttaa, vaikka heti! Täällä elämä on niin kuin pitää, kaiken ikää. Tervetuloa takaisin. Tai ensimmäistä kertaa. Mikko Huhtala, kunnanjohtaja Evijärvi
Betset on
jatkuvan oppimisen työpaikka Suomen toiseksi suurin betonielementtien valmistaja Betset kulkee kehityksen kärjessä ja satsaa työntekijöiden koulutukseen ja hyvinvointiin. Erityisesti tuotannossa on jatkuvaa tilausta tekijöille. Betsetin elementteihin törmää esimerkiksi Tuurin kyläkaupassa ja Keski-Suomen keskussairaala Novassa. Betsetin juuret ovat Kyyjärvellä, mutta nykyisin tuotantoa on yhdeksällä toimipaikalla. Innovatiivinen perheyritys on edelläkävijä digitaalisuuden hyödyntämisessä ja työntekijöiden kouluttamisessa. Ainutlaatuinen satsaus on Betset-Akatemia, joka järjestää Gradia-ammattiopiston kanssa työntekijöille koulutuksia ammattitutkinnoista lyhyisiin kursseihin. Parhaillaankin koulutetaan muun muassa työnjohtajia ja seinäelementin valmistajia.
Talo tekijänsä opettaa
Kyyjärvellä työntekijöitä on noin 160. Työsuhteet ovat pitkiä, ja työssäkäyntialue on laaja. – Tehtäviin perehdytetään hyvin, joten aikaisempi kokemus ei ole välttämätön. Piirustusten lukutaidosta on hyötyä, sanoo henkilöstöpäällikkö Stiina Kilpikoski. Osastosta riippuen työ on liukuvaa päivä- tai vuorotyötä.
Tuotannon työ on fyysistä ja sopii sellaiselle, joka tykkää käsillä tekemisestä. – Laboratorio-olosuhteethan nämä eivät ole. Työvarusteisiin ja ergonomiaan sekä työturvallisuuteen panostetaan jatkuvasti. Tuotannossa on erilaisia työtehtäviä. Iso talo tarjoaa mahdollisuuksia uralla etenemiseen ja toimipisteestä toiseen siirtymiseen. Uudet tehtävät ovat aina myös sisäisessä haussa.
Työterveyshoitajalle työpaikalla
Palkkaus on Rakennustuoteteollisuuden TES:in mukainen. Työsuhde-etuihin kuuluvat muun muassa vapaa-ajan harrastuksia tukeva E-passi ja tapaturmavakuutus. Yritys tarjoaa laajennetut terveyspalvelut, ja asiointia helpottaa työterveyshoitajan vastaanotto tehtaalla viikoittain. – Taloon tullaan paljon vuokratyöfirmojen kautta. Työpaikoista ilmoitetaan Linkedinissä, Oikotiellä ja kotisivuilla, jossa voi tutustua meihin työpaikkana tarkemmin. Otamme vastaan myös avoimia hakemuksia sähköpostitse, ja tietenkin aina voi soittaa suoraan työnjohtajalle, sanoo Kilpikoski.
Tyytyväinen alanvaihtaja omaksui uuden rytmin Marko Raatikainen mietti usein Betsetin ohi ajaessaan, miltähän tuntuisi olla siellä töissä. Yli 30 vuotta ravintola-alalla oli aiheuttanut pientä leipääntymistä ja vaihtelun tarvetta. Kun korona muutti työtilannetta, tuli aika ottaa pohdinnasta selvää. Raatikainen tuli taloon vuokratyöfirman kautta. Vajaan vuoden kokemuksella hän tietää sanoa, että hyppy entuudes-
Marko Raatikainen viihtyy työssään oikein hyvin.
super-suomi:
kyyjärvi
Tervetuloa Kyy Yorkiin! Kyyjärvellä nautit samalla rahalla leveämmin. Tarjolla on edullista ja turvallista asumista luonnon keskellä. Meiltä löydät omakotitontteja omalla rannalla kaava-alueelta! Laadukkaat ja monipuoliset palvelut ovat työllistymis- ja harrastusmahdollisuuksien ohella tärkeitä vetovoimaisuuteen vaikuttavia tekijöitä, unohtamatta uuden koulun ja päiväkodin viehätysvoimaa. Kyyjärvellä valokuituverkon peitto on huippuluokkaa ja mahdollistaa etätyöskentelyn tai vaikkapa tarinoiden ja tapahtumien lukemisen NopolaNews-sivustolta.
– Perehdytämme työhön hyvin. Tärkeintä on asenne ja halu oppia, kertoo Betset Oy:n henkilöstöpäällikkö Stiina Kilpikoski.
taan tuntemattomalle alalle kannatti. Hän nimittäin viihtyy uudessa työssään oikein hyvin. – Työ on fyysistä tekemistä. Selkeät työvuorot tuovat päiviin hyvän rytmin. Työporukka on tosi hyvä, ja uuden oppiminen on ollut hienoa. Vaikein rasti oli oppia aamuherätyksiin: aiempi työ kun oli iltapainotteista. Kuuden aamuina kello herättää kotona Saarijärvellä jo neljän jälkeen. 110 kilometrin päivittäistä työajoa hän ei pidä pahana. – Nopeahan se on suoraa tietä ajella. Kunhan muistaa tehtaan kohdalla kääntyä. Erityisen maininnan hän haluaa antaa Kyyjärven tehtaan ruokalan erinomaiselle ja edulliselle ruoalle. Munkkeja unohtamatta.
Kyyjärvellä on vireää yritystoimintaa ja kunta tunnetaan työpaikkaomavaraisuudestaan. Myös lähikuntien asukkaat ovat työllistyneet Kyyjärvelle. Täällä edistetään työperäistä maahanmuuttoa ja myös eri kulttuureista tulevat otetaan avosylin vastaan. Tästä kiitoksena Kyyjärven kunta on saanut Amnestyn kynttiläpalkinnon tunnustuksena Kyyjärven asukkaiden myönteisestä kotouttamista edistävästä asenteesta turvapaikanhakijoita kohtaan. Kyyjärven asukkaat näyttivät mallia siitä, miten uudet tulokkaat voidaan ottaa osaksi yhteisöä. Tämä näkemys antaa Kyyjärvelle mahdollisuuden kehittää väestörakennettaan positiivisempaan suuntaan ja samalla auttaa yrityksiä saamaan tarvitsemaansa työvoimaa. Kyyjärven kaltainen kunta, jossa yhteisöllisyys on itsestäänselvyys omaa hyvät mahdollisuudet selvitä myös tulevaisuuden kuntana, jossa sen asukkailla on hyvä ja turvallista asua ja elää. Maaseudulla on kykyä hallita koronakriisiä, sopeutua ilmaston ääri-ilmiöihin ja löytää yhteisöllistä puuhaamista. Tiina Pelkonen, kunnanjohtaja Kyyjärvi
Mattoexpertti
palkkaa tositarkoituksella Suomen suurimmalla mattovalmistajalla, VM Carpetilla, on välitön tarve kutojalle; keväämmällä lähettämön työntekijälle. Ompelijoita eläköityy lähivuosina, ja uusia tarvitaan. Lappajärveläisen VM Carpetin matoilla astellaan niin hotelleissa, EU:n päämajassa kuin ulkoministeriöissä ympäri maailmaa. Sitäkin hienommalta toimitusjohtaja Harri Viita-ahosta tuntuu se, että VM Carpet on vallannut tavallisten suomalaisten sydämet ja kotien sisustuksen. Vuonna 1973 perustettu perheyritys tunnetaan laadusta, Avainlipusta ja liukumisen estävästä EVA-pinnoitteestaan. Tehtaalla on reilut 20 työntekijää. Myyjiä on 15 eri puolilla Suomea. Viime vuonna tehtiin 31 900 mattoa ja kymmenen prosentin kasvu. Tänä vuonna kasvu jatkuu vähintään yhtä voimakkaana. Tekijöitä siis tarvitaan.
Joulubonus
Tuotannon työvaiheita ovat kudonta, tuftaus, pohjustus, leikkaus, viimeistely, ompelu, pakkaus ja lähetys. Alan koulutusta ei edellytetä, mutta ompelijan opinnoista on hyötyä. – Jos ihan alusta lähdetään opettamaan työntekijää, lähtöpalkka on 11 euroa tunnilta. Osaaminen ja ikälisät näkyvät tilinauhassa, Viita-aho kertoo. Hyvä tulos palkitaan. Joulukuussa kaikille VM Carpetin työntekijöille maksettiin bonuksena kahden viikon ylimääräi-
nen palkka. Lisäksi tuotannon työntekijät saivat yhden euron lisäbonuksen jokaisesta joulukuussa tehdystä työtunnista. Työvuorojen aloitusajan eri osastot ovat päättäneet itse. Osa aloittaa ennen kuutta, toiset käynnistävät koneet seitsemän maissa.
Monta tapaa välittää
Työsuhteet ovat pitkiä, ja sitä työnantaja arvostaa. Työterveyshuolto on laaja, ja työkykyä tuetaan fysioterapialla ja kulttuurija liikuntaseteleillä. Tasavuosina työntekijät saavat mattolahjan. Viita-aho painottaa, ettei työn tarvitse olla pelkkää arkista puurtamista. Töissä saa olla mukavaa ja joskus erityisen makeaa. Rutiineihin kuuluvat ”perjantaipullat” kerran kuussa, pikkujouluruokailu bingoineen ja keväinen virkistysmatka vaikkapa Viroon tai Pietariin. Viime kevään reissun esti korona. – Minuun voi olla yhteydessä, jos tuntuu siltä, että oma työ voisi löytyä mattojen parista, Viita-aho vinkkaa.
– Työ vaatii tarkkuutta. Työvaiheita on monia erilaisia, kertoo toimitusjohtaja Harri Viita-aho.
Rakennusmies vaihtoi alaa Voiko raavas mies vaihtaa rakennushommat mattojen tekemiseen? Sitä Jukka Pitkäaho tunnustaa miettineensä, kun etsi vaihtoehtoa reissutyölle lapsen synnyttyä. Tänään hän voi onnitella itseään siitä, että pääsi yli turhista ennakkoluuloistaan, sillä työhönsä ei voisi tyytyväisempi olla. Hän aloitti VM Carpetilla leikkaajana vuonna 2017. Toimenkuva on juuri vaihtunut esimiestehtäviin.
Jukka Pitkäaho on tyytyväinen työnantajansa monipuolisiin työsuhde-etuihin.
super-suomi:
lappajärvi
Lappajärvi on Pala Taivasta Lappajärven slogan ”Pala Taivasta” kuvaa elämää ainutlaatuisen geologisen perimän maalaismiljöössä. Se johdattaa meidät päävisiomme alkulähteille hyvän elämän ja elämysten äärelle Euroopan suurimman kraatterijärven rannalle, jossa panostetaan ihmisiin, palveluihin ja kunnianhimoiseen tavoitteeseen nostaa Lappajärvi eturivin asuin- ja matkailukohteeksi. Pala taivasta kuvaa Lappajärveä ihmisen kokoisena, kehittyvänä, ennakkoluulottomana ja ainutlaatuisena alueena ja kuntana, josta jokainen voi löytää oman palansa taivasta. Toiselle pala taivasta on unohtumaton matkailukokemus, toiselle hyvän asumisen, opiskelun, työnteon, yrittämisen, harrastusten ja perusturvan kunta tai toiselle ainutlaatuisen kansalliskivemme kärnäiitin elävä todiste palasesta taivasta. Täällä ihmisen on hyvä asua ja elää. Ei tarvitse jonottaa ruuhkissa, saa hengittää maailman puhtainta ilmaa, kylpeä ainutlaatuisen järvemme vedessä. Täällä on tilaa rakentaa suurempikin talo perheelle ja tarjota lapsilleen erinomainen perusopetus, ammattikoulutus tai Suomen ainoa geolukio korkealuokkaisen opetuksen ahjoksi. Lappajärvi panostaa vahvasti tietoliikenneyhteyksiin, yrittäjyyteen ja palvelun sujuvuuteen - niin yrittäjille, perheille, pareille, matkailijalle tai läpikulkijalle. – Tykkäsin leikkaamisesta paljon ja tykkään nykyisestä hommastani. Päivät ovat erilaisia ja mielenkiintoisia. Tuotannon työkään ei ole samassa pisteessä istumista, vaan siinä on vaihtelua ja vapautta. – Esimerkiksi leikkaajalla on erilaisia vaiheita, joita voi tehdä omaan tahtiinsa. Siinä kertyi 10 000 askelta päivässä. Työntekijöiden arvostus näkyy arjessa. – Meillä on monipuoliset edut, joita ei varmastikaan joka työpaikassa ole. Tyky-setelit, työvaatteet ja -kengät, henkilökunta-alennus tuotteista ja joulun alla maksettava tulosbonus ovat asioita, joilla on merkitystä. Oma lukunsa on vuotuinen virkistysreissu.
Lappajärvi tarjoaa upeat mahdollisuuden harrastaa lähes mitä tahansa kulttuurista liikuntaan tai piristävään golfkierrokseen. Kesäteatteri, Halkosaaren legendaarinen tanssilava tai hotelli Kivitippu palveluineen, tarjoavat elämän kokoisen kunnan. Tämä kaikki sykkii geologisen perimän viitoittamin askelin yhdeksi osaksi kohti seutukunnan yhteistä Unescon Geopark-kokonaisuutta. Tervetuloa Lappajärvelle jäädäksesi! Sami Alasara, kunnanjohtaja Lappajärvi
Asetu taloksi
Jetta-Talolle
Suomen viidenneksi suurin talotehdas, Jetta-Talo, tarjoaa rennon ja reilun työpaikan sekä kilpailukykyisen palkan. Markkinat ovat hyvällä mallilla ja osaajista jatkuva haku päällä. 40-vuotias perholainen Jetta-Talo tunnetaan laadustaan. Tutkimukset kertovat, että asiakkaat eivät talohankintaansa kadu. Laadusta kiinni pitäminen ei kuitenkaan tarkoita työntekoa hampaat irvessä. Jetta-Talo on rento ja reilu työnantaja, jolla on freesi ajattelutapa ja halu kuunnella työntekijöitä. Yhteishenki on porukassa hyvä. – On tärkeää, että töihin tullaan ja sieltä lähdetään hyvillä mielin, sanoo työnjohtaja Jouko Huttunen. Jetan mäellä on työntekijöitä reilut sata kymmenen kunnan alueelta. Konserniin kuuluu talotehdas ja saha. Etenkin tuotannon osaajista on jatkuva haku. – Kun ammattilainen astuu ovesta sisään, niin lähtökohtaisesti hänelle löytyy meiltä haalarit, Huttunen sanoo. Helppo tapa hakea töitä on täyttää avoin hakemus yrityksen nettisivuilla tai ottaa suoraan yhteyttä.
Oppisopimus mahdollinen
Vaikka rakennusalan koulutus on työssä hyvä lähtökohta, papereita enemmän arvostetaan asennetta. Työn voi oppia vaikkapa oppisopimuksella. Tälläkin hetkellä oppisopimuskoulutettavia on puolenkymmentä. Jo alkupalkka ylittää mekaanisen metsäteollisuuden TES:in.
Sen päälle maksetaan tulospalkkiota. Hyvä tulos tehdään yhdessä ja siitä nautitaan yhdessä: joskus myös täytekakun muodossa. Sellaista odoteltiin juuri haastattelupäivänä tuloksekkaan viikon juhlistamiseksi.
Hybridivuorot
Työvuoroissa on hybridimalli. Se tarkoittaa sitä, että aamu- ja iltavuoro ovat osan päivää yhtä aikaa töissä. Näin iltavuorolaiset vapautuvat jo klo 18. Malli on suunniteltu yhdessä työntekijöiden kanssa. Yritys on vakaa työllistäjä. Viime vuosina tuotanto ei ole seisonut lainkaan, sillä taloja pystytetään vuoden ympäri. – Koska jokainen talo on yksilöllinen, automatisaatio on haasteellista. Työ onkin käsityötä. Tällä hetkellä elementit valmistetaan ihan tavallisia rakennustyökaluja käyttäen, Huttunen kertoo. Tilauslista on buukattu ennätyspitkälle. Jetan mäellä kaivataankin ehkä juuri sinua!
– On tärkeää, että töihin tullaan ja sieltä lähdetään hyvillä mielin, työnjohtaja Jouko Huttunen korostaa.
Vaihtelunhalu toi uudelle alalle Kun elementti tulee varastolle, käy varastotyöntekijä Henriikka Piispanen sen läpi tarkalla silmällä: asentaa väliaikaisia ovia, tarkistaa villat, pokat, paneloinnit ja paljon muuta. Mahdollisten korjausten jälkeen hän nostaa elementin hallinosturilla odottamaan lastausta ja kapuaa lopuksi irrottamaan nosturin koukut. Aiemmin tikapuilla kiipeily ei ollut hänen lempipuuhaansa. Nyt se on rutiinia ja yksi monista asioista, joissa hän kokee voit-
Varastotyöntekijä Henriikka Piispanen arvostaa tehtaan hyvää yhteishenkeä.
super-suomi:
perho
Koti ja työ Perhossa Perho on nuorekas! Perhossa asuu paljon perheitä ja asukkaiden keski-ikä on noin 38 vuotta. Kunta huolehtii nuorimpien kuntalaisten hyvinvoinnista ja on panostanut niin tiloihin kuin palveluihinkin. Perhosta löytyy Suomen suurin kyläkoulu, muutama vuosi sitten valmistunut Möttösen alakoulu, upouusi Mäntymetsän päiväkoti sekä uusi kirkonkylän alakoulu. Myös yläkoulun ja lukion tilat on saneerattu. Yhdistelmätutkintojen suorittamisen mahdollisuus paranee entisestään, kun lukion on siirtymässä Keski-Pohjanmaan ammattiopiston kampukselle, unohtamatta Lähi-Amis konseptin tuomia mahdollisuuksia. Ikääntyville perholaisille turvataan palvelut, jotka auttavat ikäihmistä asumaan itsenäisesti omassa kodissa läheisten ja ystävien ympäröimänä mahdollisimman pitkään. Perhossa yrittäminen on elämäntapa. Useilla menestyvillä yrityksillä on tarvetta työvoimalle nyt ja tulevaisuudessa! Yrityksen perustaminen Perhoon on helppoa. Tukea yritystoiminnan käynnistämiseen antaa Kosekin asiantunteva henkilöstö. Yritysten toimitila- ja tonttiasioissa auttaa Perhon Kehitysyhtiö. Vuoden 2022 aikana teollisuustontin Perhosta hankkineet saavat muuten vesi- ja jätevesiliittymät kaupan päälle! Parhaillaan asuintonteistakin on kampanja käynnissä ja tarjolla on edullisia tontteja eripuolilta kuntaa. taneensa itsensä uutta työtä opiskellessaan. Se on hieno tunne. Piispanen on työskennellyt suurtalouskokkina noin 15 vuotta. Viime kesänä hän alkoi kaivata vaihtelua ja haki Jetta-Talolle. – Se, että saa tehdä jotain aivan uutta ja opetella uusia asioita, on valtavan hienoa. On hyvä nähdä, miten erilaisia töitä ihmiset tekevät. Voin kyllä suositella jokaiselle. Työyhteisöään Henriikka Piispanen kuvailee mahtavaksi. – Tulin taloon aivan toisesta maailmasta ja sain loistavan vastaanoton. Arvostan hyvää yhteishenkeä todella paljon. Se antaa työlle ihan erilaisen merkityksen.
Ympäröivän luonnon tarjoamien aktiviteettien lisäksi kunta on panostanut vapaa-aikaan. Perhosta löytyy yleisurheilu-, pesäpallo- ja tenniskenttä, tekojää, kuntoportaat, pulkkamäkiä, frisbeegolfrata. Koulujen sekä kylän liikuntasalit ovat perholaisten käytössä. Kunta tulee panostamaan vapaa-ajan palveluihinsa myös jatkossa. ”Koti ja työ Perhossa” tiivistää perholaisen arjen: Turvallinen ja viihtyisä asuinympäristö, erinomaiset palvelut, työtä ja toimeentuloa luonnon ympäröimänä, yhteisöllisessä ilmapiirissä. Lauri Laajala, kunnanjohtaja Perho
Puu vie pitkälle Soinin Kohiwoodilla
Soinilainen Kohiwood Oy tuottaa sahatavaraa, liimalevyä ja pellettiä ajan hermolla. Lähivuosina paikkoja vapautuu paljon eläköitymisten kautta sekä sahalla että liimalevypuolella. Kohiwood on kasvanut yhdeksi Euroopan merkittävimmistä liimalevyn valmistajista. Modernin liimalevytehtaan rinnalla toimii saha, josta liiketoiminta alkoi vuonna 1987. Liimalevyistä 90 prosenttia päätyy huonekaluvalmistukseen Suomen rajojen ulkopuolelle. Sahatavara menee vientiin lähes kokonaan. Puru jalostetaan pelleteiksi. Toimipisteitä on Soinissa kaksi: Möksyntiellä ja Kukonkylässä. Pelletinvalmistusta on lisäksi Kuusamossa. Työntekijöitä on 75.
Töitä tarjolla lähivuosina
Tällä hetkellä miehitys on kasassa, mutta lähivuosina eläköitymiset tarjoavat Soinissa työpaikkoja sekä tuotannossa että sahalla. Työhön hakeutuvalle on etua puupuolen koulutuksesta, mutta oppisopimuksellakin pääsee työnsyrjään kiinni. – Tärkeintä meille on innokkuus ja oppimishalu. Koulutus kyllä järjestyy, tuotantojohtaja Juha Saarimaa sanoo. Pitkäaikaiset, jopa 20–30 vuotta jatkuneet työsuhteet kertovat työssä viihtymisestä; samoin se, että töihin ajellaan pitkienkin matkojen takaa, Seinäjokea myöten. Palkkaus on varsin kilpailukykyinen.
– Eri työtä tekevillä kriteerit ovat erilaiset. Tuotannossa palkka muodostuu peruspalkasta ja sen päälle maksettavasta tuotantolisästä, kuvaa Saarimaa. Työntekijöiden hyvinvointia tuetaan liikuntasetelillä. Pitkälle automatisoitua Sekä sahaus että liimalevyn valmistus ovat pitkälle automatisoituja. Sahausta vauhdittaa robotti, liimalevyn valmistusta peräti kolme robottia. – Työ on enemmän valvontaa kuin fyysistä tekemistä. Tarkkuus, pitkäjänteisyys ja oma-aloitteisuus ovat työssä tärkeitä ominaisuuksia. Työtä tehdään kahdessa vuorossa lukuun ottamatta kolmivuoroista tukinlajittelua ja pelletinvalmistusta. Kohiwood tarjoaa mahdollisuuden kehittyä osaajaksi alalla, jonka tuotteilla on vientiä, kirjaimellisesti, mutta osaajia harvassa. Haluaisitko olla yksi heistä? Soitto tai sähköposti voi olla avaus uuteen.
– Tärkeintä on oppimishalu. Koulutus kyllä järjestyy, kertoo tuotantojohtaja Juha Saarimaa.
Työ Kohiwoodilla sai muuttamaan Soiniin Ari-Pekka Pilkkakangas kysäisi töitä Kohiwoodilta kuusi vuotta sitten, kun silloinen työmatka Alavudelta Multialle alkoi rassata. Työpaikka löytyi, ja myöhemmin mies toi muuttokuormansakin Soiniin. Pilkkakankaan ammattinimike on sahuri. Tämän päivän sa-
Ari-Pekka Pilkkakangas vastaa työvuorossaan kahdesta sahauslinjasta.
super-suomi:
soini
Soinin kunta on luonnonläheinen, helposti lähestyttävä ja kotoisa Soinissa arki sujuu ja luonto tarjoaa elämyksiä. Soinin noin 2 000 asukasta asuttavat kuntakeskuksen lisäksi useaa pienempää maaseutukylää. Soinilaiset viihtyvät kotipitäjässään ja toivottavat uudet asukkaat lämpimästi tervetulleiksi! Soini on mainio paikka asua, elää ja yrittää. Vapaita tontteja löytyy niin kodin kuin yritystilojenkin rakentamiselle. Ensimmäisen soinilaisen kodin voi toki myös vuokrata. Kunnassa syntyviä vauvoja Soini tukee vauvarahalla, joka on yhteensä 1 500 euroa kolmen vuoden aikana. Jokainen syntynyt soinilainen saa kolmena vuonna 500 euron, jos he vuoden alkaessa asuvat edelleen Soinissa. Lapsille on tarjolla ilmainen varhaiskasvatus, mikäli lähihuoltaja asuu Soinissa. Soinissa on loistavat mahdollisuudet harrastaa luonnossa. Soinin pinta-alasta yli 60 % on metsää. Metsiä elävöittävät järvet, lammet ja joet sekä erilaiset suoalueet. Metsästyksen ja kalastuksen lisäksi voi nauttia monipuolisista ulkoilureiteistä, jotka sopivat niin patikointiin, maastopyöräilyyn kuin hiihtoonkin. Liikkuvaa kuntalaista palvelevat myös kuntosali- ja uima-allas, tenniskenttä, pallokenttä, kuntoportaat, uudistettu yleisurheilukenttä ja juuri valmistunut pumptrack-rata. halla se tarkoittaa kuitenkin kaikkea muuta kuin sahan heiluttamista. Hän vastaa työvuorossaan kahdesta sahauslinjasta: ohjelmoi koneelle sahattavat tuotteet, valvoo linjaa ja tavaran laatua, välittää tietoa terämiehelle ja tukkimiehelle. Melkoista projektin hallintaa siis. – Viihdyn hyvin. Meidän vuorossamme on hyvä porukka, ja mikäs on ollessa, kun kesällä viileää ja talvella lämmintä. Toki työ vaatii pitkää pinnaa ja haasteiden ratkomista. Palkkaukseen hän on tyytyväinen. Smartum-seteleillä on kiva käydä muun muassa hieronnassa. – Koulutukseltani olen autonasentaja, mutta sitä työtä en ole päivääkään tehnyt. Työkokemusta on monelta alalta. Aiempiin hommiin verrattuna nykyinen työ on helpompaa eikä siinä joudu fyysisesti koville.
Soinista löytyy myös kulttuuria. Kirjasto- ja nuorisopalvelut toimivat aktiivisesti. Aktiivisia soinilaiset itsekin! Soinissa toimii monta yhdistystä ja seuraa, jotka talkoovoimin järjestävät tapahtumia ympäri vuoden. Yrittäjähenkisyys on läsnä soinilaisessa arjessa. Yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville on tarjolla toimitiloja sekä tukipalveluita yritystoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Soinin energisessä yhteisössä tehdään paljon yhteistuumin. Onko sinunkin kotisi Soinissa? Johanna Rannanjärvi, kunnanjohtaja Soini
Ruukki
tarjoaa kattavat edut Ruukki Construction Vimpelissä ja Alajärvellä tarjoaa ison talon edut ja kilpailukykyisen palkan. Eläköitymiset avaavat uusia paikkoja lähivuosina etenkin kattotuotteiden valmistukseen Vimpeliin. Kymmenessä maassa toimiva Ruukki on teräksen ammattilainen ja osa maailmanlaajuisesti toimivaa SSAB-yhtiötä. Vimpelin tehtaalla valmistetaan Ruukin kattotuotteita, Alajärvellä sandwich-seinäpaneeleita. Työntekijöitä on yhteensä noin 200. Ruukki työllistää monen alan ammattilaisia tuotannosta asiantuntijatehtäviin. Iso talo tarkoittaa HR-asiantuntija Tarja Ventilän mukaan ison talon etuja. Työolosuhteet ja työvälineet ovat hyvät. Henkilöstöstä pidetään hyvää huolta, ja jaksamiseen ja koulutukseen panostetaan. Jos haluaa uralla eteenpäin, siihenkin on monia mahdollisuuksia. – Palkka on alueellamme varmasti kilpailukykyinen. Palkan päälle maksetaan erilaisia lisiä.
Laajat vapaa-ajan edut
Moni yllättyy, millaista työ tehtaalla nykypäivänä on. Se on automatisoitua ja siistiä, ei ”kädet piessä” -tekemistä. – Turvallisuus on meillä ykkösjuttu. Siihen panostetaan ja kiinnitetään jatkuvasti huomiota, Ventilä kertoo. Tuotannossa työskennellään vuoroissa. Viihtymisestä kertovat
pitkät työsuhteet ja kesätyöntekijöiltä loppuhaastattelulla kerättävä palaute. – Niissä kärkeen nousevat yleensä mukavat työkaverit, me-henki ja hyvä perehdytys työhön. Työntekijöiden etuja ovat laajat työterveyspalvelut sekä virkistystoiminta ja työpaikan tapahtumat. Smartum-setelit ovat tulossa käyttöön. Fazer Amica -lounasravintolat tehtaiden vieressä ovat näppäriä lounaspaikkoja.
Työhön opetetaan
Uusista työpaikoista Ruukki ilmoittelee nettisivuillaan ja Mol- ja Duunitori-palveluissa. Avoin hakemus kannattaa aina. Kun nimi on päätynyt kirjoihin, voi saada soiton, kun tulee tarvetta työntekijöille. Esimerkiksi tänä syksynä palkattiin nopeasti toistakymmentä uutta työntekijää. – Vaikka tarjolla ei heti olisi vakituista työsuhdetta, määräaikaisuudet ja kesätyöt voivat sellaisiin johtaa. Tuotannon työssä on hyötyä metallialan koulutuksesta. Toimihenkilöpuolella hyvä tausta on tekninen tai kaupallinen koulutus.
Kannatti soittaa ja kysyä töitä Joonas Mäkelä työskentelee kotimaan lastauksessa. Kuntoilu hoituu työn lomassa, sillä askeleita kertyy vuorossa jopa 20 000. Se on hänestä hyvä juttu. Tärkeimmät työkalut ovat trukki ja siltanosturi. Koulutukseltaan hän on talonrakentaja. Työpäivät ovat mukavan vaihtelevia. Työtä tehdessä saa lait-
– Oma-aloitteisuus on työpaikan hankinnassa kaikkein tärkeää, Joonas Mäkelä muistuttaa.
super-suomi:
vimpeli
Vimpeli on pieni, energinen ja eläväinen kunta. Elinkeinoelämälle antaa leimaa vahva metalliteollisuus sekä yritteliäisyys. Vimpelissä on noin 400 rekisteröityä yrittäjää, eli joka seitsemäs vimpeliläinen on yrittäjä. Vimpelin ja naapurinsa Alajärven rajalle on sijoittunut teollisuuskeskittymä, jossa on noin 1 000 teollista työpaikkaa. Ja lisää tekijöitä tarvitaan! Vimpeli ja koko ympäröivä Järviseutu on yhteisöllistä aluetta. Täällä et ole yksin. Rinnallasi kulkee niin aktiiviset kunnat, yrittäjät, yhdistykset kuin urheiluseuratkin. Asukkaille on tarjolla turvallinen ja yrittäjähenkinen ympäristö asumiseen ja työntekoon sekä hyvät liikunta- ja harrastusmahdollisuudet. Täällä asutaan väljästi, lähellä luontoa.
– Kesätyöntekijöiden loppuhaastattelu on yksi tapa etsiä kehittämisen paikkoja, kertoo HR-asiantuntija Tarja Ventilä.
taa kuulokkeista tulemaan päivään sopivaa viihdykettä. Maanantaiaamuisin se on raskasta metallia, toiseen aamuun sopivat Aamulypsyn juontajien jorinat. Kaikkein parhaat jutut lentävät kuitenkin työporukassa. Työkavereista on tullut myös vapaa-ajan kavereita. Oma-aloitteisuus on Mäkelän mukaan työssä kaikkein tärkeintä. Sillä hän aikanaan Ruukillekin pääsi. – Tarvitsin armeijan jälkeen töitä, joten kysyin niitä. Ei täällä silloin ollut haku päällä. Muutaman viikon päästä Ruukilta soitettiin, että maanantaina saan aloittaa. Hän teki ensin määräaikaisuuksia, joissa on ehtinyt tutustua eri työpisteisiin. Nyt hänellä on vakituinen työpaikka. – Ei ole kyllä valittamista. Olen tyytyväinen palkkaan ja työhön.
Oletpa sitten yrittäjä, työtä etsivä, keksijä, sijoittaja, kesäasukas tai maalle muutosta haaveileva, Vimpeli toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi ja tarjoaa ympäristön, jossa menestyt. Yritysten ja yritteliäisyyden lisäksi on yksi asia, jossa Vimpeli on lyömätön: kunnan noin 3 000 asukkaan väkiluku saattaa nimittäin parhaimmillaan kaksinkertaistua pesäpallopelien aikana. Jos Helsingissä Hartwall Areenalla tavoiteltaisiin samaa, tulisi peleissä olla reilut 1,3 miljoonaa katsojaa kerrallaan. Ja sehän on mahdottomuus, koska Helsingissä on liian vähän ”vimpeläisiä”! Sam Leijonanmieli, kunnanjohtaja, Vimpeli
Ikonos
SUPER-SUOMI
täällä on töitä muillekin ALAJÄRVI · EVIJÄRVI · KYYJÄRVI LAPPAJÄRVI · PERHO · SOINI · VIMPELI
Evijärvi
Lappajär-
Perho Vimpeli
Kyyjärvi Alajärvi Soini
Julkaisija: Työ etsii tekijäänsä -hanke 2022