Pr채ssi
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11
Moikka! Taas on vuosi kulunut ja on aika tarkastella, mitä olemme saaneet aikaan. Vemen liikevaihto jatkoi kasvuaan jo kuudetta vuotta peräkkäin ja tulos peräti seitsemättä, joten vuosi 2014 oli todella onnistunut. Asiakaskuntammekin on jatkanut kasvuaan, joten juna kulkee oikeaan suuntaan suunnitelmiemme mukaisesti.
”
Vemen liikevaihto jatkoi kasvuaan jo kuudetta vuotta peräkkäin... Iso strateginen päätös oli aloittaa yhteistyö Puuha Groupin kanssa. Avaamme 1.5.2015 toisen valmistuspisteen Turun Itäharjuun, jossa alamme koota Puuhan tuotteita. Uusi toimipiste kasvattaa repertuaariamme entisestään, kun toimintamme laajenee myös sekä puuettä muovipuolelle. Tästä vielä lisää lehden keskiaukeamalla. Laitilaakaan ei olla unohdettu, vaan olemme siellä satsanneet entistäkin enemmän työturvallisuuteen ja saaneet sillä aikaan erinomaisia tuloksia.
Tj. Lasse Aaltonen ja uusi 220 tonnin särmäri.
”
Veme kehittyy jatkuvasti... Tekniikan puolellakin Veme kehittyy jatkuvasti, mistä osoituksena voidaan pitää keväällä hankkimaamme uutta 3D-näyttöistä Amadan 220 tonnin särmäriä. Syksyyn men-
nessä tarkoituksena on myös neljännen laserin hankinta. Töitä tulee ja vaaleja menee, mutta talvea ja kevättä seuraa kuitenkin aina kesä. Tahdonkin näin kesän kynnyksellä kiittää kaikkia Vemen kehitykseen vaikuttaneita ihmisiä. Auringonpaisteessa on hyvä ladata akkuja, liikkua hyvin ja syödä terveellisesti. Jatketaan samaa rataa. T: Lasse
Uusi työnjohtaja Kai Autio Huhtikuussa Vemen porukkaan saatiin uusi jäsen, kun Kai Autio aloitti työnsä uutena työnjohtajana. Entinen telakka- ja rakennusalan urakoitsija kertoo viihtyvänsä uudessa työssään hyvin, vaikka alussa kaikki onkin uutta ja erilaista. ”Kovalevy täyttyy ja tukka on pystyssä”, kertoo hyväntuulinen Autio. Erityisesti hän nostaa esiin Vemellä vallitsevan hyvän yhteishengen, joka tekee työskentelystä mielekästä. Työnjohtajan tehtäviin kuuluu pitää huolta siitä, että työpaikalla kaikki sujuu kuten pitääkin. Miehille pitää jakaa työt ja asiakkaiden tavaroiden tulee lähteä ajallaan. Mahdolliset ongelmatilanteet pitää ratkaista, ja kun aikaa riittää, niin
Vapaa-ajallaan Autio harrastaa monipuolista liikuntaa ja useat pallopelit ovatkin ehtineet tulla 68-syntyneelle (eli Aution laskujen mukaan 22-vuotiaalle) miehelle tutuksi. Nykyään uusikaupunkilaisen omakotitalon verstasta täyttävät urheiluvälineiden lisäksi kuitenkin museoajoneuvot, joiden entisöinnin intohimoiseksi harrastajaksi Autio tunnustautuu. Kai Autio nostaa esiin Vemen hyvän yteishengen. ehtiipä työnjohtaja kääriä hihatkin ja käydä fyysisen työn pariin. Työn organisointia voidaan pitää Aution suurimpana vahvuutena, sillä 25 vuoden yrittäjäkokemus todellakin näkyy kaikessa tekemisessä.
Prässi
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11, 1/2015 Toimituskunta: Lasse Aaltonen, Tommi Seesto, Joni Friman Summit Media Oy : Janne Ketola, Markus Heikkinen, Laura Berger Paino: T.Nieminen Oy, Painola
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11
A j a n kohtaista Veme luottaa Amadan uusimpaan särmäysteknologiaan Amadan ja Vemen yhteinen taival alkoi vuonna 2008, jolloin toimitimme Alpha IV –laserleikkauskoneen ja HFT 80.25 särmäyspuristimen. Vuosien varrella Veme on kasvanut ja laajentanut toimintaansa ja nyt asiakaskunnan tarpeiden muuttuessa on tullut aika ottaa käyttöön seuraava Amada. Tällä kertaa Vemen valinta on osunut Amadan viimeisimpään särmäyspuristinmalliin. Euroblech 2014 messuilla ensiesiteltyyn Amada HFE 3i malliin. Tilatussa ja toimitetussa koneessa on puristusvoimaa 220 tonnia ja särmäysleveyttä 3m. Kone luottaa mekaanisilta toiminnoiltaan jo aiemminkin käytössä olleisiin ja hyviksi havaittuihin tekniikoihin, mutta ohjaus on uusinta uutta. AMNC 3i –ohjauksessa on ominaisuuksia niin paljon ettei niitä kaikkia ole järkevää tähän listata, mutta
mainittakoon että ohjaus mahdollistaa särmäysohjelman luomisen perinteisten tapojen lisäksi 2D ja 3D malleista. Etäohjelmointikin on mahdollista, mutta sitä ei vielä tässä vaiheessa oteta käyttöön. Amadan puolesta haluan erityisesti kiittää Vemeä ja toimitusjohtaja Lasse Aaltosta siitä että Veme Oy oli ensimmäinen asiakas Suomessa joka tällaisen HFE 3i sarjan koneen tilasi ja osoitti näin suurta luottamusta uusimpaan Amada teknologiaan. Perttu Lankinen Ama-Prom Finland Oy
Uusia materiaaleja: Puu ja muovi
Turun tehtaan käyttöönoton myötä Veme muotoilee nyt myös puuta ja muovia.
Mitsubishi / Roclan vierailu Vemellä 14.4.2015
Mitsubishi Forklift aloittaa Vemellä valmistettavien lavansiirtäjien runkojen valmistuksen Shanghaissa sijaitsevalla tehtaallaan Kaukoidän markkinoille. Arvovaltainen delegaatio kävi tutustumassa Vemen toimintaan sekä hakemassa oppia runkojen hitsauksesta sekä kokoonpanosta. Vemen vankka ammattitaito herätti arvostusta vieraissa. ”Veme on yksi Roclan tärkeimmistä metalliosien toimittajista Suomessa ja uskon että he pystyvät antamaan merkittävää tietotaitoa Shanghain tehtaan käynnistykseen”, toteaa Vesa Pelkonen. ”Yhteistyömme Roclan kanssa on sujunut erittäin hyvin ja siitä on kasvanut Vemen 3. suurin asiakkuus”, jatkaa Joni Friman.
3
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11
Toimitusjohtajat Marko Mäkelä ja Lasse Aaltonen.
&
yhteistyöhön
Vemelle vuoden suurin uutinen on kiistatta ollut yhteistyösopimus Puuha Groupin kanssa. Toukokuusta 2015 alkaen Veme valmistaa kaikki Puuhan tuotteet Turun Itäharjussa sijaitsevissa Puuhan tiloissa. Samalla kuusi Puuhan työntekijää siirtyy Vemen palvelukseen. Yrityksillä on aiempaakin kokemusta yhteistyöstä metalliosien saralla, mutta nyt toiminta laajenee ja syvenee huomattavasti. ”Yhteistyön tarkoituksena on lisätä tehokkuutta. Veme on todella luotettava ja palvelualtis kumppani, jonka kädenjälkeen voi aina luottaa. Lisäksi valmistuksen ulkoistaminen tehostaa omaa prosessiamme, kun voimme
4
keskittyä varsinaiseen myyntityöhön”, kertoo yhteistyösopimuksesta tyytyväinen Puuha Groupin toimitusjohtaja Marko Mäkelä. Samaa mieltä on myös Vemen toimitusjohtaja Lasse Aaltonen, joka kiteyttää alkavan yhteistyön parhaat puolet nasevasti yhteen: ”Me valmistamme, Puuha myy. Näin kumpikin yritys toimii omilla vahvuusalueillaan”. Alkava yhteistyö sopii molemmille yrityksille erinomaisesti, sillä nyt Vemelle aukeaa hyvä sauma kasvaa yrityksenä ja lisätä näkyvyyttään sekä osaamistaan varsinkin uusilla puu- ja muoviosien saralla, kun taas Puuha saa keskittyä tuotteidensa myyntiin ja markkinointiin.
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11
Voidaankin siis puhua todellisesta win-win-tilanteesta. Kun Puuha teki päätöksen valmistuksen ulkoistamisesta, niin pöydällä oli muutamia eri kumppanivaihtoehtoja. Lopullinen päätös oli lopulta kuitenkin varsin helppo ja vaakakuppi kääntyi Vemen puoleen. ”Veme on aina näyttäytynyt meille todellisena laatutekijänä, johon voi luottaa kaikissa tilanteissa. Meille tärkeitä asioita ovat nimenomaan tavaran laatu ja toimitusvarmuus ja nämä asiat ovat Vemellä kunnossa”, Mäkelä kehaisee. Molemmat toimitusjohtajat kehuvat myös hyvässä ja rakentavassa hengessä käytyjä neuvotteluja, jotka olivat omiaan pönkittämään yritysten keskinäistä ja molemminpuolista luottamusta. Myös itse tehtaalla muutosta on seurattu innolla. ”Varastohallinta varmasti kehittyy selvästi, kun jatkossa tietokoneelta voi suoraan selvittää tilanteen. Työn tehokkuus
nousee taatusti ja samoin uskon käyvän työn määrällekin”, kertoo tehtaalla uutena työnjohtajana aloittava Jori Sainio. Puuha Group on suomalainen kasvuyritys, joka valmistaa lasten leikkikenttävälineitä. Yritys tunnetaan varsinkin vahvasta Muumi-brändistään, jonka suosio on levinnyt kansainvälisillekin markkinoille. Puuha pyrkii kasvamaan jatkuvasti ja onkin toistaiseksi onnistunut siinä hyvin. Muutamassa vuodessa yhtiön liikevaihto on lähes nelinkertaistunut 3,5 miljoonaan euroon ja kauppoja on solmittu kotimaan lisäksi mm. Ruotsiin, Tanskaan ja jopa Japaniin saakka. ”Olemme onnistuneet viime vuosina hyvin, mutta haluamme parantaa edelleen. Jotta pystyisimme kasvamaan tulevaisuudessakin, tarvitsimme tuotteitamme valmistavan kumppanin, jotta voisimme keskittää oman energiamme puhtaasti myyntityöhön. Uskon, että Veme oli meille oikea valinta, jonka avulla pääsemme vielä kiitettäviin tuloksiin”, Mäkelä sanoo.
5
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11
Mika Tuominen vastaa Jautekin maalaustöistä.
Mutkatonta yhteistyötä Vemekään ei tee aivan kaikkea yksin, vaan osa töistä on ulkoistettu osaaville alihankkijoille. Hyvä esimerkki tästä on kaarinalainen Jautek Oy, joka tekee Vemelle haastavia maalaustöitä.
Enimmäkseen Veme lähettää Jautekin maalattavaksi mm. trukkeja ja akkurullia, mutta myös monenlainen muu tavara saa laadukkaan maalipeitteensä juuri Jautekin toimitiloissa.
Jo kolmatta vuotta jatkuva yhteistyö on sujunut mutkitta ja osapuolet ovatkin tyytyväisiä kokonaisuuteen.
Jautek on 2000-luvulla myös investoinut toimintaansa voimakkaasti. Varsinkin vuonna 2007 valmistunut automaattirata on nopeuttanut työtä huomattavasti ja näin tehostanut koko prosessia.
”Veme on positiivinen yritys, jossa hommat toimivat oikealla tavalla. Heiltä tulee meille tavaraa sisään tasaiseen tahtiin ja sitä me sitten toimitamme ulos parhaamme mukaan. Veme on yksi suurimmista asiakkaistamme ja toivommekin hedelmällisen yhteistyön jatkuvan vielä pitkään”, kertoo Jautekin maalaustöistä vastaava Mika Tuominen.
6
Jautek on kotimainen jauhemaalaukseen ja kokoonpanoon erikoistunut perheyritys, jonka tarina yltää aina 80-luvun loppupuolelle saakka. Liedossa perustettu yritys toimii tänä päivänä Kaarinassa kahdessa eri toimitilassa Krossin teollisuusalueella.
Jautek on käynyt läpi sukupolvenvaihdoksen ja yritys onkin nykyisin kolmen Tuomisen veljeksen, toimitusjohtaja Veijon, maalauksesta vastaavan Mikan ja kokoonpanopuolen Pasin vetovastuulla. Pääsääntöisesti Jautek toimii muiden yritysten alihankkijana. Kun työn jälki on hyvää ja sovitut aikataulut pitävät, niin yritys ei voi olla muuta kuin tyytyväinen alihankkijaansa. Veme pyrkii jatkossakin toimimaan yhteistyössä laadukkaiden ja luotettavien alihankkijoiden kanssa, joihin myös Jautek kiistämättä kuuluu.
Veme Oy:n asiakaslehti Nro 11
Turun tehtaan uusi työnjohtaja Jori Sainio Jori Sainio on toiminut Puuhalla vuodesta 2008 lähtien, kunnes Vemen ja Puuhan yhteistyösopimus siirsi miehen Vemen haalareihin. Sainio aloittaa Turun tehtaan työnjohtajana, tai ”kymppinä” kuten mies itse sanoo. Kokenut kokoonpanotyön konkari on hyvillä mielin uudesta järjestelystä. ”Ympärivuotinen työ varmas-
ti lisääntyy, minkä lisäksi saamme Vemen hyvän varasto-ohjelman käyttöömme”, hän toteaa. ”Kympin tehtävissä varmistan, että kaikki sujuu kuten pitääkin. Lisäksi pidän yrityksen johdon ajan tasalla tehtaan tapahtumista”, Sainio avaa työnkuvaansa. Jori Sainio on hyvillä mielin uudesta järjestelystä.
Kuvasatoa virkistysristeilyltä
7
Toimitusjohtaja Lasse Aaltonen puh. (02) 8592 205 matkapuh. 050 5720 471
Hankintapäällikkö Tommi Seesto Myyntipäällikkö Joni Friman
Vaihde:(02) 85 921 Tilaukset s-posti: tilaukset@Veme.fi Hankinta s-posti: ostot@Veme.fi http://www.Veme.fi etunimi.sukunimi@Veme.fi Veme Oy Papinsaarentie 1 23800 Laitila
puh. (02) 8592 213 matkapuh. 044 0110 101
puh. (02) 8592 221 matkapuh. 0400 525 506
Päällikkö Automotive Jyrki Koskela Talouspäällikkö Tuija Seitala-Saarinen
puh. (02) 8592 226 matkapuh. 050 435 7788
puh. (02) 8592 206 matkapuh. 050 3758 094
Tuotantopäällikkö Jorma Impilä Laatu- ja ympäristöpäällikkö Kimmo Nummila
matkapuh. 045 – 850 7088
puh. (02) 8592 201 matkapuh. 050 3758 095
Tuotantoinsinööri Jyrki Kukko Tuotannonohjaaja Taru Karlund
matkapuh. 050 3081 850
puh. (02) 8592 217
E
NTI
ARE
NSA
I PAP
Työnjohtaja Tatu Grönros
E
matkapuh. 050 3817 614
AN
VIH
TIE
TO R
Keskus Krista Arvonen Työnjohtaja Kai Autio
puh. (02) 8592 209
PU
U KA
N
DE
UU
matkapuh. 040 5200 520
Projektinvetäjä Pauli Raitio matkapuh. 045 6750 310
IN
IE
TURU
KA TU
NT
I NG
NT IE
RA UM
EU RA
matkapuh. 050 4448 901
KAU
KOL A
NTI
Työnjohtaja Timo Hurme
NTIE