KIRKKO TURUSSA JA KAARINASSA rippikoulut vuodelle 2021.
2021
R I PA R I SKRIBAN
SISÄLTÄÄ OHJEET rippikouluun ilmoittautumisesta.
ILMOITTAUTUMINEN on auki 12.8.–20.9.2020. 1
ILMOITTAUDU MUKAAN turunseurakunnat.fi > rippikoulu
H E I V U O D E N 2021 R I PA R I L A I N E N !
R
iparille lähtiessäni en pitänyt uskoa tai seurakuntaa kovinkaan suurena osana omaa elämääni. Jouluisin luimme jouluevankeliumin Raamatusta, mutta en varmaan koskaan ollut käynyt kirkossa niin, ettei kyseessä olisi kastejuhla, häät, hautajaiset tai koulun kevätkirkko. Riparille lähdin mukaan, koska ystävänikin lähtivät. Suoraan sanottuna, ajattelin hoitaa riparin pois alta ja ehkä jopa erota kirkosta. Toisin kävi. Viikon aikana tajusin, kuinka hieno kokemus ripari oli. Tutustuin muihin nuoriin ja isosiin, joista sain hyviä ystäviä. Ilmapiiri oli luottavainen ja avoin, tuntui että porukkaan todella kuului. Viikon aikana opin uskosta sekä seurakunnasta ja ne alkoivat kiehtoa uudella tavalla. Riparin jälkeen olen toiminut isosena, enkä vieläkään ole oppinut kaikkea. Pääasia on, ettei riparille tarvitse lähteä valmiina. Riparilla oppii uusia asioita uskosta, ihmisistä ja myös itsestä. Riparille kannattaa lähteä avoimin mielin, sillä koskaan ei tiedä mitä se tarjoaa ja jokainen saa sieltä oman henkilökohtaisen kokemuksensa lisäksi loistavan yhteisön, johon kuulua. Tule ihmeessä mukaan, sillä kaikki on sinulle valmista, sinun ei tarvitse olla valmis. M AT I L D A
2
RIPARILLE KANNATTAA LÄHTEÄ AVOIMIN MIELIN.
S I S Ä L LY S
4 6 8
MIKÄ ON RIPARI?
RIPARIVAIHTOEHDOT 2021
MILLAISEN RIPARIN VALITSEN?
12
ILMOITTAUTUMINEN
10
RIPPIKOULUT
LISÄTIETOJA RIPAREISTA
26
VÄLKOMMEN TILL SKRIBAN
OBS!
K Y SY L I S Ä Ä ! Yhteystiedot löydät rippikoulujen yhteydestä s. 12 alkaen.
M I K Ä O N R I PA R I ?
R
ippikoulu, eli ripari, on noin puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jonka ytimessä on vahvistaa nuoren uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja varustaa häntä elämään kristittynä. Useimmiten ripari käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Riparille on tervetullut mukaan ihan jokainen, vaikkei kuulu kirkkoon tai on eri uskontokuntaa. Rippikoulun päättävä konfirmaatio edellyttää kuitenkin evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyttä. Ripari on erityinen jakso nuoren elämässä, jolloin on aikaa iloita yhdessä turvallisen ryhmän kanssa, pohtia elämän suuria kysymyksiä, opetella lähimmäisenrakkautta, kokea pyhyyttä ja oppia tuntemaan itseään Jumalan luomana suurena ihmeenä.
PÄÄS POHTIMAAN RENNOLLA TAVALLA OIKEESTI TÄRKEITÄKIN ASIOITA.
4
IHAN PARASTA OLI SE YHTEISFIILIS.
5
M I L L A I S E N R I PA R I N VA L I T S E N ?
Onko sinun helpointa toimia pienessä ryhmässä vai kaipaatko menoa ja melskettä? Haluatko kokea leiritunnelmaa aamusta iltaan vai nukutko mieluiten omassa pehmoisessa sängyssä yösi? Siintävätkö ajatuksissa talven lumiset rinteet vai kesäinen merimaisema? Onneksesi Turun ja Kaarinan seurakunnat tarjoavat monia rippikouluvaihtoehtoja, joista voit hakea itsellesi mieleisimpään mukaan. Seurakuntien leirimuotoiset riparit järjestetään pääsääntöisesti Kunstenniemen leirikeskuksessa Rymättylässä, Pyölinrannan leirikeskuksessa Harvaluodossa tai Harjattulan Kartanossa ja Paasikiviopiston tiloissa.
SAI TUTUSTUU UUSIIN KAVEREIHI IHAN TOISPUOLT KAUPUNKI.
6
ISOSET OLI KYLLÄ SUPERKIVOJA.
3
RIPARIN KOLME OSIOTA
INFO
1
Seurakuntaan tutustumisjakso, jossa kokoonnutaan säännöllisesti oman ripariryhmän kanssa yhteen ja osallistutaan seurakunnan toimintaan.
2
Intensiivinen noin viikon mittainen lähijakso, jolloin touhutaan yhdessä ryhmän kanssa leirillä tai kokoonnutaan päivittäin kaupungissa.
3
Konfirmaatiojuhla kirkossa.
7
I L M O I T TA U T U M I N E N
Ilmoittautumaan riparille pääset osoitteessa www.turunseurakunnat.fi > rippikoulu Samalta sivulta löydät tarkat ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot ripareista. Ilmoittautuessasi saat kaverikoodin, jonka voit jakaa yhdelle ystävällesi, jotta pääsette samalle riparille. Ilmoittautuminen on auki 12.8.–20.9. ja voit ilmoittautua minkä tahansa seurakunnan riparille. Riparit ovat maksuttomia turkulaisille ja kaarinalaisille nuorille, ellei toisin mainita. Tästä esitteestä löydät monta riparivaihtoehtoa. Pohdi rauhassa kavereiden ja perheen kanssa mikä olisi sinulle niistä sopivin. Voit myös ottaa yhteyttä seurakuntasi rippikouluvastaavaan asian tiimoilta. Yhteystiedot löytyvät kunkin seurakunnan omalta sivulta.
WWW LUE tämä esite läpi.
KÄY turunseurakunnat.fi > ripari tutustumassa tarkemmin eri riparivaihtoehtoihin.
8
POHDI perheen ja kavereidesi kanssa mille ripareille haet. Sinun tulee hakea vähintään neljään ripariryhmään.
RIPARI PÄÄS YLLÄTTÄMÄÄN MUT TOOOSI POSITIIVISESTI.
INFO
Kaikille ilmoittautuneille postitetaan kirje 19.10., joten saat sen kotiisi viikolla 43. Kirjeessä kerrotaan mihin ripariryhmään pääsit ja tarkemmat tiedot riparistasi.
M I E T I T Y T TÄ Ä ? Ota yhteyttä seurakuntien riparivastaaviin tai yhteisen kasvatustyön ripariyhdyshenkilöihin.
I L M O I T TA U D U Ilmoittaudu netissä olevien ohjeiden avulla turunseurakunnat.fi > ripari
9
POSTIA Saat ilmoitusvahvistuksen sähköpostiisi. Jää iloisin mielin odottamaan!
T E E M A R I PA R I T
INFO
Teemariparit pitävät sisällään samat osiot kuin muutkin riparit, mutta leireily rakentuu jonkin teeman ympärille. Osa teemaripareista on maksullisia. Maksuilla katetaan esimerkiksi suuria matkakustannuksia tai hissilippumaksuja. Tarkemmat kuvaukset teemaripareistä löydät netistä. Voit hakea mille tahansa teemariparille kotiseurakunnastasi riippumatta.
T
Teemariparit löydät tällä merkillä seurakuntien sivuilta.
402 L A S K E T T E L U R I PA R I
305 S LO W M OT I O N R I PA R I
514 T U N T U R I R I PA R I
409 G O L F & PA D E L
Leiri toteutetaan 19.–27.2. Vuontispirtillä Pallastunturin kupeessa. Leirillä pääset useampana päivänä laskettelemaan ja lumikenkäilemään jylhissä tunturimaisemissa. Ryhmän kokoontumiset pääasiassa Maarian srk:n tiloissa ja konfirmaatio 16.5. Maarian kirkossa klo 10. Hinta 250€.
Leiri 31.7.–7.8. Vuontispirtillä Pallastunturin kupeessa. Tuntuririparilla pääset nauttimaan lapin tuntureiden ainutlaatuisista maisemista ja sielukkaasta tunnelmasta. Ryhmän kokoontumiset pääasiassa Martinseurakunnan tiloissa ja konfirmaatio 15.8. Martinkirkossa klo 10. Hinta 150€. 10
Leiri 24.6.–1.7. konfirmaatio 4.7. Pyhän Katariinan kirkossa klo 13. Riparilla sukelletaan kristinuskon syövereihin levollisen pohdinnan ja vauhdikkaan keskustelun avulla. Sopii erityisesti tiedonjanoisille, keskustelunhaluisille ja rentoutusharjoitteita pelkäämättömille nuorille.
Leiri 6.–13.7. konfirmaatio 18.7. Maarian kirkossa klo 10. Sinun ei ole koskaan tarvinnut osata lyödä palloa ja tällä riparillakaan se ei ole välttämättömyys vaan mahdollisuus! Leirin aikana on useampana päivänä mahdollista tutustua golfiin ja padeliin ohjaajan avustuksella.
Lisätietoja
412 J O U L U LO M A R I PA R I
Leiri 27.–31.12. konfirmaatio 16.5. Maarian kirkossa klo 10. Hei tonttu-ukot hyppikää! Tämän riparin leirijaksolla riittää varmasti tunnelmaa joulumielen lämmittäessä sydäntä. Et tarvitse aiempaa kokemusta tonttuilusta…
503 R O O L I P E L I R I PA R I
Leiri 6.–12.6. Konfirmaatio 13.6. Martinkirkossa klo 10. Tällä riparilla rippikoulun aiheita käsitellään roolipelien kautta. Pidätkö pelaamisesta? Haluatko kokeilla uusia pelejä? Tässä ryhmässä Raamatun tapahtumat, ajankohtaiset aiheet ja elämän suuret kysymykset siirtyvät pelien maailmaan. Roolipelaaminen sopii kaikille!
508 SKRIBARI!
Leiri 5.–11.7. Harvan saaressa. Konfirmaatio 11.7. Martinkirkossa klo 14. Skribari on meidän ja ruotsinsuomalaisten yhteinen ripari! Osa rippikoululaisista saapuu leirijaksolle eri puolilta Ruotsia, joten nyt voit tutustua uusiin ihmisiin yli maiden rajojen. Ryhmän kokoontumiset ovat Martinseurakunnan tiloissa. Ryhmä on suomenkielinen.
RIPARI OLI MUN KESÄN PARAS JUTTU!
11
PÄ I VÄ R I PA R I JA PIENRYHMÄ PÄ I VÄ R I PA R I T
P I E N R Y H M Ä R I PA R I T
Päiväripareilla ryhmä kokoontuu säännöllisesti kaupungissa. Yöt voi nukkua mukavasti kotona. Osa päiväripareista sisältää myös jakson, jolloin ryhmä kokoontuu päivittäin viikon ajan.
Pienryhmäriparilla kokoontumiset tapahtuvat pienemmässä, noin 10 henkilön ryhmässä. Riparilla on mahdollista huomioida erityisesti nuorten omat lähtökohdat ja haasteet. Pienryhmäriparille kannattaa hakea, jos on tottunut arjessakin toimimaan pienryhmässä tai kokee mistä tahansa syystä pienryhmän itselleen parhaaksi vaihtoehdoksi.
9 0 1 PÄ I VÄ R I PA R I
Tapaamiset talven ja kevään aikan Katariinanja Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa. Konfirmaatio 22.5. Tuomiokirkossa klo 10.
5 0 1 PÄ I VÄ R I PA R I
Tapaamiset Martinseurakunnan tiloissa. Lähijakso 22.–28.2. Martinkirkolla. Konfirmaatio 23.5. Martinkirkossa klo 14
2 0 1 PÄ I VÄ R I PA R I
Kokoontumiset marras-toukokuun aikana Kaarinan ja Piikkiön seurakuntien tiloissa. Konfirmaatio 23.5. Kaarinan kirkossa klo 10
2 1 1 PÄ I VÄ R I PA R I
Lähijakso 18.–24.6. Papinholmassa Kaarinassa. Konfirmaatio 3.7. Kaarinan kirkossa klo 10
1001 DAGSSKRIBAN
12.–18.6. Konfirmation 8.1.2022 Åbo domkyrka kl 12
P
Ota rohkeasti yhteyttä kotiseurakuntasi riparivastaavaan, niin pohditaan yhdessä olisiko pienryhmäripari sinulle sopivin vaihtoehto. 0 0 1 PÄ I VÄ R I PA R I P I E N R Y H M Ä L L E
Lähijakso 9.-13.8. Tapaamiset Kaarinan seurakunnan tiloissa. Konfirmaatio 15.8. klo 10.
0 0 2 I LTA R I P A R I P I E N R Y H M Ä L L E
Kokoontumiset pääsääntöisesti Henrikinkirkolla talven ja kevään aikana. Konfirmaatio 22.5. Henrikinkirkossa klo 11.
0 0 3 L E I R I R I PA R I P I E N R Y H M Ä L L E
Kokoontumiset Maarian ja Mikaelinseurakunnan tiloissa. Leiri 14.-18.6. Konfirmaatio 20.6. Mikaelinkirkossa klo 13.
Päivä- ja pienryhmäriparit löydät tällä merkillä seurakuntien sivuilta.
12
E R I T Y I S E N T U E N R I PA R I T
INFO
Ota rohkeasti yhteyttä, niin tuumataan yhdessä olisiko erityisen tuen ripari sinulle sopivin vaihtoehto.
Turun ja Kaarinan seurakuntien kehitysvammaistyö järjestää kolme ripariryhmää erityistä tukea tarvitseville nuorille.
0 1 1 PÄ I VÄ R I P P I K O U L U
Nämä riparit on suunnattu niille, jotka tarvitsevat runsaasti apua ja tukea erilaisissa oppimisen haasteissa. Näissä rippikouluryhmissä on mukana useampia ohjaajia ja avustajia.
0 1 3 L E I R I N S I S Ä LTÄ V Ä R I P A R I
Rippikoulun toteutusta ja opetusmenetelmiä voidaan mukauttaa ryhmän tarpeiden mukaan. Rippikoulun toteutuspaikoissa on kiinnitetty erityistä huomiota esteettömyyteen.
Leiripäivät 22., 23. ja 24.6. Sinapissa. Syksyllä iltakokoontumisia. Konfirmaatio alkuvuonna 2022.
Pertti Arola kehitysvammaistyön pastori 050 570 2656 pertti.arola@evl.fi
Turkulaisille ja kaarinalaisille nuorille 20.–23.7. Sinapissa. Konfirmaatio 24.7. Henrikinkirkolla.
0 1 4 L E I R I N S I S Ä LTÄ V Ä R I P A R I Lähinnä Turun ympäristökuntien nuorille 3.–7.8. Paimion Rantalassa. Konfirmaatio 7.8. Paimion Pyhän Mikaelin kirkossa.
13
Tarja Muurinen vammaistyön diakoni 040 341 7280 tarja.muurinen@evl.fi
Y H T E I S T Y Ö R I PA R I T NMKY NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
004 *)
Saaristoripari
16.–23.6.
3.7. klo 11
005
Leiri, Harvan saari
7.–14.6.
19.6. klo 11
006
Leiri, Harvan saari
28.6.–5.7.
10.7. klo 11
004 *)
Saaristoripari Houtskarissa, konfirmaatio Tuomiokirkossa. Toteutetaan telttaleirinä upeassa leiripaikassa Houtskarin Björkössä. Leirillä tutustumista saariston luontoon ja sen monimuotoisuuteen tehden retkiä lähiympäristöön polkupyörällä, veneellä ja meloen. Suositellaan henkilöille, joilla on aikaisempaa kokemusta telttaleireilystä.
INFO Kirkko Turussa ja Kaarinassa järjestää yhdessä Turun NMKY:n kanssa kolme toimintapainotteista riparia, jotka sisältävät runsaasti ohjelmaa. Leirijaksot toteutetaan Harvan saaressa tai Houtskarissa. Ripariryhmät kokoontuvat marraskuusta alkaen noin kerran kuussa. Kaikki konfirmaatiot Tuomiokirkossa.
Turun NMKY – YMCA Turku on v. 1893 perustettu kristillinen nuorisojärjestö, joka on osa kansainvälistä YMCA- liikettä.
KYSY LISÄÄ Mika Wallin 050 597 6030 mika.wallin@ymca.fi
Ilpo Lahdenkauppi 050 344 7720 ilpo.lahdenkauppi@ymca.fi
14
Hinta on turkulaisille ja kaarinalaisille nuorille 220€. Ulkopaikkakuntalaisilta laskutetaan lisäksi ruokakustannukset.
Y H T E I S T Y Ö R I PA R I T PA R T I O NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
007
Partioripari
5.–11.6.
10.7. Henrikinkirkossa
?
INFO Turun partiolaiset (ry) järjestää telttaleirinä toteutettavan riparin. Riparilta on halukkaille järjestetty kuljetus suoraan Otava-piirileirille.
KYSY LISÄÄ
Partioriparin hinta on 225€. Lisätietoja: www.partioripari.fi
Albert Vallunen Lippukuntakoordinaattori 050 312 9427 albert.vallunen@partio.fi
M U U A L L E R I PA R I L L E ? Ripareita järjestävät myös monet muut seurakunnat ja järjestöt ympäri Suomea. Näiden riparien tietoja löydät niiden omilta nettisivuilta. RI RIPA A? ALL U U M
Jos olet menossa riparille muualle kuin tämän lehtisen rippikouluihin, täytä hakemuksessamme kohta ”haen muualle”. Tällöin saat kutsun osallistua kotiseurakuntasi toimintaan ennen leiriä ja saat osallistumisesta todistuksen, jota yleisesti edellytetään muiden tahojen järjestämissä ripareissa. 15
INFO Jos ilmoittaudut riparille jonnekin muualle, ilmoitathan siitä meille.
H E N R I K I N S E U R A K U N TA
NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
002 *)
Pienryhmärippikoulu
talvi/kevät
22.5. klo 11
103
Leiri
12.–18.6.
20.6.
104
Leiri
24.6.–1.7.
4.7.
105
Leiri
29.6.–6.7.
11.7.
106
Leiri
8–15.7.
18.7.
107
Leiri
15–22.7.
25.7.
108
Leiri
28.7.–4.8.
8.8.
002 *)
Leiritön pienryhmärippikoulu yhdessä Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Kokoontumiset pääsääntöisesti Henrikinkirkolla talven ja kevään aikana.
INFO P Rippikoulut alkavat yhteisellä kokoontumisella 5.11. Rippikoululaiset ja heidän huoltajansa kutsutaan tilaisuuteen kirjeellä. Sähköiseen ilmoittautumiseen on mahdollisuus työntekijän avustuksella ti 8.9. klo 1619 Henrikinkirkon alakerran nuorten tiloissa osoitteessa Peltolantie 2. Kaikki konfirmaatiot henrikinkirkolla, Peltolantie 2
?
KYSY LISÄÄ
Marko Mäenpää 040 341 7587 marko.maenpaa@evl.fi
16
K ATA R I I N A N S E U R A K U N T A
NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
901 *) 402 *)
Kaupunkiripari
talvi/kevät
la 22.5. klo 11
Leiri
20.–27.2.
11.4. klo 10 Maarian kirkossa
303
Leiri
12.–18.6.
20.6. klo 10
304
Leiri
18.–24.6.
4.7. klo 10
305 *)
Leiri
24.6.–1.7.
4.7. klo 13
306
Leiri
29.6.-6.7.
11.7. klo 10
307
Leiri
28.7.–4.8.
8.8. klo 10
901 *)
Yhdessä Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Tapaamiset talven ja kevään aikana Katariinan- ja Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa. Konfirmaatio Tuomiokirkossa la 22.5. klo 11. Lasketteluripari Vuontispirtillä. Yhdessä Maarian srk:n kanssa. Slow motion -ripari. Tässä ryhmässä sukelletaan kristinuskoon levollisen pohdinnan ja vauhdikkaan keskustelun avulla. Sopii erityisesti tiedonjanoisille, keskustelunhaluisille ja rentoutusharjoitteita pelkäämättömille nuorille.
402 *) 305 *)
INFO P
T
Rippikoulut alkavat joulu-marraskuussa ja niihin kuuluu lähijakson lisäksi erilaisia teemapäiviä sekä osallistumista seurakunnan toimintaan. Konfirmaatiot Pyhän katariinan kirkossa ellei toisin mainttu.
T Teemariparit ks. lisätiedot s. 10.
?
P Päivä- ja
pienryhmäriparit ks. lisätiedot s. 12.
KYSY LISÄÄ Elina Ahopelto 040 341 7484 elina.s.ahopelto@evl.fi
17
M A A R I A N S E U R A K U N TA
MIKÄ
003 *)
Pienryhmärippikoulu. Leiri 14.–18.6.
P
401 402 *) 412 422 403 404 405 407 408 409 410 413 414
Päiväripari Leiri Joululomaripari. Leiri Lasketteluripari. Leiri Leiri Leiri Leiri Leiri Leiri Golf&padel -ripari. Leiri Leiri Leiri Leiri
P
003 *) 402 *)
Pienryhmärippikoulu yhdessä Mikaelin seurakunnan kanssa. Lasketteluripari Vuontispirtillä. Yhdessä Katariinan srk:n kanssa.
?
AIKA
INFO
NRO
KONFIRMAATIO
20.6. klo 13 Mikaelinkirkossa Lähijakso 7.–11.6. 5.6. klo 10 20.-27.2. 11.4. klo 10 27.–31.12. 16.5. klo 10 19.–27.2. 16.5. klo 14 6.–12.6. 13.6. klo 10 6.–12.6. 13.6. klo 14 12.–18.6. 20.6. klo 10 14.–21.6. 4.7. klo 10 24.6.–1.7. 4.7. klo 14 6.–13.7. 18.7. klo 10 15.–22.7. 25.7. klo 10 15.–22.7. 25.7. klo 10 2.–8.8. 15.8. klo 10
T T
T
KYSY LISÄÄ
Anna Orenius 040 341 7145 anna.orenius@evl.fi
Tuomo Marjamäki 040 341 7146 tuomo.marjamaki@evl.fi
18
Kaikki konfirmaatiot Maarian kirkossa ellei ole toisin mainittu.
T Teemariparit ks. lisätiedot s. 10.
P Päivä- ja
pienryhmäriparit ks. lisätiedot s. 12.
P A AT T I S T E N S E U R A K U N T A
NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
703
Leiri
8.-15.7.
18.7. klo 12 Paattisten kirkossa
?
INFO Tervetuloa Paattisten seurakunnan riparille! Meillä on yksi leirivaihtoehto, joten valitse tarkoin.
KYSY LISÄÄ Menni Heikkinen 040 341 7637 menni.heikkinen@evl.fi
19
M A R T I N S E U R A K U N TA
INFO
NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
501
Päivärippikoulu
22.–28.2.
23.5. klo 14
P
503
Roolipeliripari
6.–12.6.
13.6. klo 10
T
504
Leiri
6.–12.6.
13.6. klo 14
505
Leiri
12.–18.6.
20.6. klo 14
506
Leiri
24.6.–1.7.
4.7. klo 14
507
Leiri
1.–8.7.
11.7. klo 10
508 *)
Skribari!
5.–11.7.
11.7. klo 14
509
Leiri
15.–22.7.
25.7. klo 14
510
Leiri
22.–28.7.
1.8. klo 14
513
Leiri
28.7.–4.8.
8.8. klo 14
514 *)
Tunturiripari
31.7.–7.8.
15.8. klo?
508 *) 514 *)
Skribari! Ruotsalais-suomalainen yhteistyöripari. Lisätiedot netistä. Tunturiripari Vuontispirtillä. Tarkemmat tiedot netistä. Hinta 150€.
?
T
T
KYSY LISÄÄ
Sofia Flinck 040 341 7421 sofia.flinck@evl.fi
Hannele Lund 040 341 7386 hannele.lund@evl.fi
20
Kaikki Martinseurakunnan riparit alkavat marras-joulukuussa riparilaisten ja huoltajien yhteisellä tapaamisella. Ryhmien kokoontumiset pääsääntöisesti Martinseurakunnan tiloissa. Kaikki konfirmaatiot Martinkirkossa.
M I K A E L I N S E U R A K U N TA
NRO
MIKÄ
AIKA
003 *)
Pienryhmärippikoulu. Leiri 14.–18.6.
20.6. klo 13
603
Leiri
12.–18.6.
20.6. klo 10
604
Leiri
29.6.–6.7.
11.7. klo 10
605
Leiri
8.–15.7.
18.7. klo 10
606
Leiri
15.–22.7.
25.7. klo 10
607
Leiri
28.7.–4.8.
8.8. klo 10
003 *)
Pienryhmäripari yhdessä Maarian srk:n kanssa.
INFO
KONFIRMAATIO
P
Mikaelinseurakunnan rippikoulujen kokoontumiset ovat pääsääntöisesti Mikaelin seurakuntakodilla. Kaikki konfirmaatiot Mikaelinkirkossa.
T Teemariparit ks. lisätiedot s. 10.
?
P Päivä- ja
pienryhmäriparit ks. lisätiedot s. 12.
KYSY LISÄÄ Arno Heinonen 040 341 7403 arno.heinonen@evl.fi
21
K A A R I N A N S E U R A K U N TA
INFO
NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
201 *)
Päiväripari
marras-toukokuussa
23.5. klo 10
P
211 *)
Päiväripari
18.–24.6.
3.7. klo 10
P
001 *)
Päiväripari pienryhmälle
9.-13.8.
15.8. klo 10
P
202
Leiri
20.–27.2.
9.5. klo 10 Piikkiön kirkossa
203
Leiri
6.–12.6.
13.6. klo 10
204
Leiri
6.–12.6.
13.6. klo 13
205
Leiri
12.–18.6.
20.6. klo 10
207
Leiri
18.–24.6.
4.7. klo 13
208
Leiri
1.–8.7.
11.7. klo 10
209
Leiri
1.–8.7.
11.7. klo 13
210
Leiri
8.–15.7.
18.7. klo 10
213
Leiri
22.–28.7.
1.8. klo 10
214
Leiri
22.–28.7.
1.8. klo 13
201 *)
Päiväripari yhdessä Piikkiön srk:n kanssa. Kokoontumiset marrastoukokuun aikana Kaarinan ja Piikkiön seurakuntien tiloissa. Päiväripari. Lähijakson kokoontumiset 18.–24.6. Papinholmassa. Päiväripari pienryhmälle. Lähijakso 9.–13.8. Papinholmassa.
211 *) 001 *)
?
Kaikki konfirmaatiot Kaarinan kirkossa ellei toisin ole mainittu.
T Teemariparit ks. lisätiedot s. 10.
P Päivä- ja
pienryhmäriparit ks. lisätiedot s. 12.
KYSY LISÄÄ
Minna Hamarila 040 341 7175 minna.hamarila@evl.fi
22
P I I K K I Ö N S E U R A K U N TA
NRO
MIKÄ
AIKA
201 *)
Päiväripari
marras-toukokuu 23.5. klo 10 Kaarinan kirkossa
202
Leiri
20.–27.2.
9.5. klo 10
803
Leiri
6.–12.6.
su 13.6. klo 11
804
Leiri
18.–24.6.
su 4.7. klo 11
805
Leiri
6.–13.7.
su 18.7. klo 11
806
Leiri
28.7.–4.8.
su 8.8. klo 11
201 *)
Päiväripari yhdessä Kaarinan srk:n kanssa. Kokoontumiset marras-toukokuun aikana Kaarinan ja Piikkiön seurakuntien tiloissa.
?
INFO
KONFIRMAATIO
KYSY LISÄÄ Riikka Saloranta 040 341 7719 riikka.saloranta@evl.fi
23
P
Kaikki konfirmaatiot Piikkiön kirkossa, ellei toisin ole mainittu.
T U O M I O K I R K K O S E U R A K U N TA
INFO
NRO
MIKÄ
AIKA
KONFIRMAATIO
002 *)
Leiritön
talvi/kevät
22.5. klo 11 Henrikinkirkossa
P
901 *)
Kaupunkiripari
talvi/kevät
la 22.5. klo 11
P
903
Leiri
18.–24.6.
3.7. klo 11
904
Leiri
6.–13.7.
17.7. klo 11
Tuomiokirkkoseurakunnan ripareihin sisältyy myös starttiviikonloppu. Kaikki konfirmaatiot Tuomiokirkossa ellei ole toisin mainittu.
002 *) 901 *)
Pienryhmärippikoulu yhdessä Henrikinseurakunnan kanssa. Kokoontumiset pääsääntöisesti Henrikinkirkolla talven ja kevään aikana. Kaupunkiripari yhdessä Katariinanseurakunnan kanssa. Tapaamiset talven ja kevään aikana Katariinan- ja Tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa. Konfirmaatio Tuomiokirkossa la 22.5. klo 11.
P Päivä- ja
?
pienryhmäriparit ks. lisätiedot s. 12.
KYSY LISÄÄ
Peter Eriksson 040 341 7192 peter.eriksson@evl.fi
Tommi Santala 040 341 7300 tommi.santala@evl.fi
24
ÅBO SVENSKA FÖRSAMLING
NR
VAD
TID
KONFIRMATION
1001
Dagsskriban
12.–18.6.
8.1.2022 kl 12
1002
Sportlovsskriban
20.–26.2.
4.9.2021 kl 12
1003
Junilägret
12.–18.6.
8.1.2022 kl 12
1004
Julilägret
2.–8.7.
15.1.2022 kl 12
1005
Augustilägret
29.7.–4.8.
15.1.2022 kl 15
?
FRÅGOR Laura Kota-aho 040 341 7464 laura.kota-aho@evl.fi
25
INFO Alla konfirmationer äger rum i Åbo domkyrka.
VÄLKOMMEN TILL SKRIFTSKOLAN!
N
u har det blivit din tur att delta i den underbara och roliga upplevelse som skriftskolan är. Kom med!
VAD ÄR SKRIFTSKOLA? Skriftskolan, alltså skriban, är en helhet som räcker cirka ett halvt år och vars mål är att stärka den ungas tro på den treenige Guden och utrusta den unga att leva som kristen. Oftast går man i skriba det år man fyller 15. Du
är välkommen att delta i skriban också om du är odöpt eller inte hör till kyrkan. För att slutföra skriban och bli konfirmerad krävs det att du är medlem i den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland. Skriftskolan är en unik tid i den ungas liv, då det finns tid att glädjas tillsammans i en trygg grupp, fundera på de stora frågorna i livet, lära sig att älska sin nästa, uppleva helighet och lära känna sig själv som ett stort under skapat av Gud. 26
VILKEN SKRIBA SKA JAG VÄLJA? Om du vill gå i skriftskola på svenska ska du anmäla dig till någon av de skriftskolor som Åbo svenska församling ordnar. Vi ordnar fyra övernattningsläger, ett på sportlovet och tre på sommaren. Om du vill bli konfirmerad 2021 ska du välja sportlovslägret. Om du helst sover i din egen säng om nätterna kan du välja att delta i dagsskriban. I den deltar man på sommaren i ett sju dagar långt dagsläger som pågår
ÅBO SVENSKA FÖRSAMLING
dagligen 9-17:30 och konfirmanderna sover hemma. NÄR, VAR, HUR? Skriftskolan inleds med en festhögmässa i februari 2021 för sportlovsskriban eller i maj 2021 för sommarskriborna. I Åbo svenska församling börjar vi med lägret och fortsätter efter det församlingsintroduktionen med gruppträffar, gudstjänstbesök och församlingsverksamhet. Sportlovsskribans deltagare konfirmeras i september 2021 och sommarskribornas deltagare konfirmeras i januari 2022 i Åbo domkyrka.
Lägren ordnas i huvudsak på Kunstenniemi lägergård i Rimito, på Pyölinranta lägergård i Harvaluoto eller i Harjattulan Kartano och Paasikiviopistos utrymmen i Kakskerta. Några av de finskspråkiga församlingarna och organisationerna ordnar temaskriftskolor. Du kan bekanta dig med dem på s. 10-11. De har samma innehåll som de andra skriftskolorna, men lägret byggs upp kring ett tema. Du kan ansöka om en plats på en temaskriftskola oberoende av vilken din hemförsamling är. Alla temaskriftskolor är på finska. ANMÄLNING Du anmäler dig till skriban på www.turunseurakunnat.fi > rippikoulu. På nätsidan hittar du också instruktioner för hur du anmäler dig och mera information om skriban. När du anmäler dig får du en kompiskod, som du kan ge åt en kompis, så att ni bildar ett kompispar och anmäls till samma skriftskola. Anmälan är öppen 12.8-20.9 och du kan anmäla dig till vilken försam27
lings skriba som helst. Skriban är kostnadsfri för Åbo- och S:t Karinsbor om inget annat nämns.
INFO
På vår nätsida www.turunseurakunnat.fi > rippikoulu kan du anmäla dig till skriftskolan. Anmälningstiden är 12.8.–20.9. För dig som bor i Åbo eller S:t Karins är skriban gratis med undantag av en del av de läger som olika samarbetspartners ordnar samt en del av temaskriftskolorna. I slutet av oktober (vecka 43) får du per e-post veta vilken grupp du är i samt mera info om din skriba.
?
OSOITELÄHDE Kirkon jäsenrekisteri
KYSYTTÄVÄÄ? ILMOITTAUTUMISEEN LIITTYVISSÄ TEKNISISSÄ KYSYMYKSISSÄ SINUA AUTTAVAT
Johanna Hoppela 040 341 7220 johanna.hoppela@evl.fi
Vilho Routasalo 040 341 7298 vilho.routasalo@evl.fi
JULKAISIJA Kirkko Turussa ja Kaarinassa TOIM. Vilho Routasalo PÅ SVENSKA Laura Kota-Aho ILME Jani Käsmä KUVAT Kirkon kuvapankki/Jussi Vierimaa, s. 10 Unsplash, s. 11 Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio ja s. 13 Kirkon kuvapankki/Suvi Sievilä PAINO Painola Oy
T U R U N S E U R A K U N N AT. F I > R I P P I K O U L U
28