SEURAKUNTA Messut KONSERTIT PAAVALIVIIKKO tapahtumat toiminta VAPAAEHTOISET RUOKA
Kevät
2018 Lähde vapaaehtoiseksi! > Lue lisää s. 25
/paavalinseurakunta
@PaavaliSrk
@paavalinseurakunta
Kevät 2018 I Nuorten toiminta
I 1
Hyvä naapuri
K
ädessäsi on Paavalin seurakunnan kevätesite. Toimintamme kertoo mitä seurakuntamme on. Emme ole työntekijöiden seurakunta, vaan yhteisö, jossa kaikilla on tilaa olla ja toimia.
käsillä on Sovinnon vuosi. Sadan vuoden takainen sisällissota erotti osapuolia ja sukupolvia; nyt on aika katsoa eteenpäin yhdessä.
Seurakunnan suunnan näyttää seurakuntaneuvosto, johon valitaan uudet edustajat ensi syksyn seurakuntavaaleissa. Lähtisitkö ehdolle? Millainen olisi sinun kirkkosi?
Tehtävämme on ymmärtää menneisyyttä, mutta ennen kaikkea rakentaa tulevaisuutta. Siihen seurakuntamme haluaa tuoda oman panoksensa. Tervetuloa esimerkiksi sisällissodan muistojumalanpalvelukseen 11.3., joka päättää myös Paavaliviikon.
Meitä kiinnostavat ihmisten ajatukset, toiveet ja kysymykset. Otan mielelläni kaikenlaista palautetta vastaan. Siis: mitä saisi olla?
Kevään aikana kirkolla kohtaat mm. Jan Vapaavuoren, Nasima Razmyarin ja Kjell Westön; kenties myös Jumalan.
Paavalin seurakunta haluaa olla sinulle hyvä naapuri, josta on sopivasti vaivaa, mutta enimmäkseen iloa. Tule käymään - tullaan tutuiksi, koska kirkon todellisuuden on syytä heijastaa ihmisten arjen todellisuutta.
Paavalin seurakunta pyrkii toimimaan Jumalan kunniaksi, lähimmäisen parhaaksi. Tervetuloa naapuriin.
Vuonna ’17 Suomi täytti sata vuotta ja juhlavuoden teemana oli Yhdessä. Tätä teemaa tarvitsemme vielä enemmän vuonna ’18, kun
2 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Kari Kanala, Kirkkoherra
Tervetuloa mukaan kevään toimintaan!
SISÄLLYS
4
MESSUT
18
RUOKA
24
NUORET
6
KONSERTIT JA KUOROT
19
LAPSET JA PERHEET
25
VAPAAEHTOISTOIMINTA
9
AIKUISET
22
JUNNUT
26
YHTEYS
Kevät 2018
I
Sisällysluettelo
I 3
MESSUT Vauvakirkko
29.3. klo 19
Laskiaissunnuntain messu
Pitkäperjantain messu
Messua vietetään joka sunnuntai klo 10 Paavalinkirkossa.
11.2. klo 10 Messun jälkeen hernekeittolounas lähetystyön hyväksi
Loppiaisen messu
Tuhkakeskiviikon messu
21.1. klo 10
14.2. klo 18.30 Messussa piirretään tuhkaristi halukkaiden otsaan katumuksen merkkinä.
Herättäjäyhdistyksen seurat
Sanansaattajien kirkkopyhä, messu
6.1. klo 10
Riparisunnuntai
31.1. klo 18.30 Samuli Korkalainen, Liisa Niska ja Jorma Parviainen.
Kynttilänpäivän messu sekä Yhteisvastuukeräyksen aloitus 4.2. klo 10 Lounas Yhteisvastuukeräyksen hyväksi messun jälkeen.
4 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Kiirastorstain messu
4.2. klo 16
18.2. klo 10 Yhteyspäällikkö Anitta Vuorela, saarna. Kirkkokahveilla infoa Sansan työstä.
Marianpäivän messu
30.3. klo 10
Pääsiäisyön messu 31.3. klo 23 Messun jälkeen pääsiäisen yöpala.
Pääsiäispäivän messu 1.4. klo 10
Vohveliaamiainen ja perhemessu 8.4. klo 10 Aamiainen alkaen klo 8.45.
Kesän isosten ja appareiden siunaaminen tehtäviinsä messussa
18.3. klo 10
22.4. klo 10
Palmusunnuntain messu
Helatorstain messu
25.3. klo 10
10.5. klo 10
Kaamos päättyy, elämä ei lopu, vaan alkaa kasvun aika. Se jos mikä on juhlimisen arvoista. Helluntain messu 20.5. klo 10
Pyhän kolminaisuuden päivän ja Suvilinnun sunnuntain messu 27.5. klo 10 Lauletaan keväisiä virsiä ja lauluja.
Puolen tunnin messu
Uutuus!
Ke klo 18.30, alkaen 21.2. Paavalinkirkossa
Itä-Pasila messut 7.1., 21.1., 4.2., 18.2., 4.3., 18.3., 1.4. (pääsiäinen), 15.4., 6.5. ja 20.5. Itä-Pasilassa Vailla vakinaista asuntoa ry:n tiloissa, os. Junailijankuja 3 kuukauden 1. ja 3. sunnuntai klo 12, kirkkokahvit messun jälkeen.
Ekumeeninen rukousviikko Kahdeksan päivää rukousta ykseyden puolesta vuosittain 18.-25. tammikuuta.
K
ristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko on kansainvälinen rukousliike, joka on laajasti tunnettu meillä ja muualla. Kaikkialla maailmassa rukoillaan kristittyjen ykseyden puolesta joka päivä. Yhteinen rukous kulminoituu erityisen näkyvästi kahdeksan päivän jaksoon. Samaan aikaan kaikkialla maailmassa rukoillaan yhteisten tekstien pohjalta. Kun rukoilemme, yhdistymme laajaan rukousketjuun maapallon ympäri. Rukousviikkoa on vietetty jo yli sata vuotta.
Kevät 2018
I
Messut
I 5
konsertit
Katso myös Paavaliviikon ohjelma s. 9.
Uskonpuhdistuksen jälkeen La 6.1. klo 18 Renessanssiyhtyeet Cappella Tibia ja Inferno esittävät vastauskonpuhdistuksen ajan musiikkia 1500-luvulta aikakauden instrumenteilla. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €.
Kallen taivas
Aurore –renessanssimusiikkijuhlien konsertti. Liput 20/15 €. Taiteilijatapaaminen ja ilm. kahvitarjoilu 45 min. ennen konserttia alasalissa. www.renessanssimusiikkijuhlat.fi
Melankolian aika – John Danyel’s Songs for the Lute, Viol and Voices
To 11.1. klo 19 Muusikko Kalle Salonen soittaa Paavalinkirkon pääuruilla omia sovituksiaan tutuista sävelmistä. Vapaa pääsy. Yhteistyössä Lyhty ry ja Paavalin seurakunta. Ennen konsertin alku klo 18-19 kahvit ja Ollin puustit alasalissa Tarjoilusta vastaa Erikoisjoukko ja puustimestarina Olli Aarnio.
Pe 19.1. klo 19 Gambayhtye Jaye Consort Helsinki, mezzosopraano Dabi Wong ja Eero Palviainen, luuttu. Aurore –renessanssimusiikkijuhlien konsertti. Liput 20/15 €. Taiteilijatapaaminen ja ilm. kahvitarjoilu 45 minuuttia ennen konserttia kirkon alasalissa. www.renessanssimusiikkijuhlat.fi
Rakkaudessa ja sodassa – kaikki on sallittua
Tuhat ja yksi yötä – idän eksotiikkaa renessanssin alkulähteillä
To 18.1. klo 19 Soitinyhtye Espoon barokki ja lauluyhtye Giardino Novo ja.
6 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
La 20.1. klo 19 Arabialaisen musiikin yhtye
Al Teslim, suomalaisen keskiaikaisen musiikin yhtye Oliphant, huilisti Petri Arvo ja urkuri Petros Paukkunen. Aurore –renessanssimusiikkijuhlien konsertti. Liput 20/15 €. Taiteilijatapaaminen ja ilm. kahvitarjoilu 45 minuuttia ennen konserttia alasalissa.
1518 – Medici-paavin musiikillinen omakuva Su 21.1. klo 16 Lauluyhtye Lumen Valo, Ensemble Petraloysio ja urkuri Ilpo Laspas. Aurore –renessanssimusiikkijuhlien konsertti. Liput 20/15 €. Taiteilijatapaaminen ja ilmainen kahvitarjoilu 45 min. ennen konserttia alasalissa. www. renessanssimusiikkijuhlat.fi
Belle, bonne, fumée -levynjulkistamiskonsertti Su 28.1. klo 15 Sufira –yhtye: Sofia Lindroos;
Tervetuloa konsertteihin Paavalinkirkkoon. sopraano, nokkahuilu ja rumpu; Eira Karlson, mezzosopraano ja fiideli; Susanna Tollet, altto ja nokkahuilu sekä Timo Peedu, luuttu. Liput 5 €.
Pelimannit; G. Bottesini: Konsertto kontrabassolle ja orkesterille No. 2 h-molli; I. Stravinsky: Apollon Musagéte. Liput 15/10/5 €.
Bach: Johannes-passio
Kevätrientoja
Pitkäperjantaina 30.3. klo 15 Solistit, Graduale-kuoro ja –orkesteri joht. Seppo Välimäki. Vapaa pääsy. Ohjelma suomennoksineen 5 €
Medici Codex -musiikkia Paavi Leo X:n lahjakirjasta vuodelta 1518 Su 8.4. klo 18 Ensemble Petraloysio, johtaa Kari Turunen. Liput 20/15 €.
Ke 25.4. klo 18.30 Keski-Helsingin musiikkiopiston kokoonpanot matkatunnelmissa. Vapaa pääsy.
Akademiska sångförening meets Rutgers University Glee Club Ke 23.5. klo 19 Kahden maineikkaan mieskuoron yhteiskonsertti. Vapaa pääsy, maksullinen ohjelma.
Somnium Ensemblen ja Mieskuoro Eugan yhteiskonsertti La 28.4. klo 19 Kaksi Suomen energistä kärkikuoroa konsertoivat ensi kertaa yhdessä joht. Riku Laurikka. Vapaa pääsy.
Sibelius-Akatemian kamariorkesteri, joht. Tero Latvala La 21.4. klo 17 Solistina Ödön Racz, kontrabasso. EJ. Rautavaara:
Kevät 2018Kevät 2018 IjaMessut kuorot I I Konsertit
7
kuorot Graduale-kuoro
Päiväkuoro Ke klo 15, alkaen 10.1. Päiväkuoro on mukava varttuneemman väen seurakuntakuoro, joka on usein laulullaan rikastuttamassa jumalanpalveluselämää, etenkin Itä-Pasilassa. Teemme myös esiintymisvierailuja laitoksiin. Uudetkin laulajat: rohkeasti mukaan vaan!
Kysy lisää!
8 I
Ke klo 18., alkaen 10.1. Myöhemminkin vielä ehtii mukaan. Vaativaa ohjelmistoa. Kauden ohjelmassa mm. J.S. Bachin Johannes-passio. Kuoro on esittänyt mm. Bachin passiot, h-mollimessun, Händelin Messias-oratorion ym. suurta musiikkia. Ota Seppo Välimäkeen yhteyttä koelaulusta sopimiseksi. Vielä muutamalle laulajalle olisi tilaa.
Paavalinkirkon Kuoro To klo 18, alkaen 11.1. Tule nauttimaan kuoron hienosta soinnista! Ohjelmistossa mm Faure: Requiem. Uusiakin laulajia tarvittaisiin!
Kuoroista saat lisätietoja kanttori Seppo Välimäeltä. Kuorojen harjoitukset pidetään Paavalinkirkon ylimmän kerroksen srk-salissa.
PAAVALIN SEURAKUNTA
KEVÄÄN TÄRPIT Kirjailijailta Ti 20.2. klo 19. Vieraana kirjailija Kjell Westö (kuvassa). Politiikkaillat Kokoomus–ilta, aiheena Arvot Pormestari Jan Vapaavuori, haastattelijana Malmin kirkkoherra Heikki Arikka. SDP–ilta, aiheena Solidaarisuus Nasima Razmyar, haastattelijana Demokraatti lehden päätoimittaja Mikko Salmi Viiniä ja virsiä kapakassa Ti 6.3. ja 3.4. klo 19-21 Ravintola Kapsäkki Seuraa tarkempaa ilmoittelua sosiaalisessa mediassa.
AIKUISET PAAVALIVIIKKO Sunnuntaista sunnuntaihin 4.–11.3. Monenlaisia pop up -tapahtumia. Seuraa ilmoitteluamme sosiaalisessa mediassa. Messu su 4.3. klo 10 Suuri Junnujuhla su 4.3. klo 15 Lounasta papin kanssa ma-pe 5.-9.3. Ihmisen on nälkä ja papinkin on hyvä syödä. Paavaliviikon aikana seurakunnan papit syövät lounasta alueemme ravintoloissa ja kahviloissa. Liity mukaan lounasseuraksi. Seuraa ilmoittelua sosiaalisessa mediassa.
Fauré Requiem konsertti to 8.3. klo 18 Paavalinkirkon kuoro joht. Seppo Välimäki. Vapaa pääsy. Sisällisodan muistojumalanpalvelus su 11.3. klo 10 Pianokonsertti Risto Lauriala su 11.3. klo 18
Luvassa monenlaisia pop up -tapahtumia.
Kevät 2018 Kevät 2018 I ja Aikuiset kuorot I I Konsertit
9
AIKUISET Päiväpiiri alkaen 10.1. ke klo 13 Itä-Pasilan asukastalolla, os. Topparikuja 2. Tutustumme keskustellen seuraavan sunnuntain evankeliumitekstiin. Mukana seurakunnan pappi. Asukastalolta voi ostaa edullisesti kahvin/teen ja leivonnaisen.
Keulan aamu Perjantaisin klo 9-10.30. Keulan seurakuntakoti, Flooranaukio 1. Syömällä aamupuuron 1 € tuet Kirkon ulkomaanavun työtä (KUA). Samalla voit lukea päivän lehdet hyvässä seurassa. Lapsille on oma leikkihuone.
Lempeää liikuntaa Tiistaisin klo 13.45-14.30
VOIMAVARA-ryhmä Neljänä torstaina 18.1., 15.2., 15.3. ja 19.4. klo 14-15.30 Paavalinkirkolla Ryhmä on tarkoitettu sinul-
10 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
le, joka haluat jakaa ajatuksiasi toisten kanssa ja etsiä uusia oivalluksia elämästä. Tiedustelut ja ilm. 12.1. mennessä Kirsti Hietalahdelle.
Sururyhmä To 1.2. alkaen klo 18-20 Paavalinkirkolla Läheisensä menettäneille. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa kahden viikon välein (1.2., 15.2., 1.3., 15.3. ja 29.3.). Ryhmää ohjaavat pastorit Annika Schmidt ja Arja Kortelainen. Ilm. ja tied. Arja Kortelainen p. 050-377 4024 tai arja.kortelainen@evl.fi
Lähetysrukouspiiri Ti 16.1., 20.2., 20.3., 17.4. klo 14.30 kappelissa Venäjän ja Viron työn, Lappalaisten perheen puolesta. Laskiaisena su 11.2. hernekeittoa ja käsitöitä lähetystyön tukemiseen messun jälkeen.
Miesten saunat Sauna Hermannissa kerran kuussa klo 16 alkaen 18.1., 15.2., 15.3. , 12.4., 3.5. Hinta 5 €, maksetaan Sauna Hermannille.
Pyöräilyretki lähiympäristöön To 24.5. Lähtö Paavalin kirkolta klo 10. Kaiken kuntoisille. Ei ilmoittautumisia. Omat eväät. Säävarauksella.
Taidekurssi klo 17-19 Tervetuloa uudet kurssilaiset. Ohj. kuvataiteilija Hanne Kiiveri. Tied. ja ilm. 9.1. mennessä Huhtaluhta 09 2340 5453, birgitta.huhtaluhta@evl.fi
Taidekurssin syksyn töiden näyttelyn avajaiset Ke 10.1. klo 17.30-19.30 kirkon eteisaulassa Näyttely esillä 6.3 asti.
Raamatun tekstit sopivat myös omaan elämäämme ja tähän päivään. ANTEEKSI ANTAMISEN ILO JA KIPU –KIRJALLISUUSTERAPEUTTINEN PÄIVÄ La 10.2. klo 9-16 Paavalinkirkolla Hiljentymistä, anteeksiantamuksen tekstejä, kirjoittamista. Kahvit ja kevyt lounas yht. 10 €. Im. ja tied. pastori, kirjallisuusterapiaohj. Tuula Paasivirta 040 556 9079, ext-tuula.paasivirta@evl.fi viim. 7.2.
KIRJALLISUUSTERAPEUTTINEN KASVURYHMÄ Paavalinkirkolla tiistaisin 13.2.-24.4. klo 18–20.30 Luetaan valmiita tekstejä ja kirjoitetaan itse. Ryhmäläiset haastatellaan vkolla 5-6. Ei vaadi aiempaa kirjoittamiskokemusta. Ilm. viim. 7.2. ohjaajalle, pastori Tuula Paasivirta 040 556 9079 tai ext-tuula. paasivirta@evl.fi.
Luento SUOMEN TARINA - UUSIA NÄKÖKULMIA LÄHIHISTORIAAMME Ke 7.3. klo 18 Paavalinkko, neuvotteluhuone Pastori Tuula Paasivirta.
RETKI OPASTETTUUN NÄYTTELYYN
vään. Ilm. ja tied. 4.4. mennessä Kirsti Hietalahdelle.
Taidekurssin kevään töiden näyttelyn avajaiset Ke 30.5. Näyttely esillä 25.7 asti.
Suomen tarina, Kansallismuseoon (Mannerheimintie 34) ke 14.3. klo 18–19 Kokoont. klo 17.40. Sit. ilm. viim. 8.3. Pääsymaksu 12/9 €, museokortilla ilm. Lisäksi opastus 8 €. Ilm. ja tied. pastori Tuula Paasivirta 040 556 9079 tai ext-tuula.paasivirta@evl.fi
Bibliodraamaa La 14.4. klo 13-16 Arabianrannan Keulassa Tutustumme Raamattuun luovilla ja toiminnallisilla menetelmillä. Voimme huomata, kuinka Raamatun tekstit sopivat myös omaan elämäämme ja tähän päi-
Kevät 2018
I
Aikuiset
I 11
Keväällä linnun laulun lisäksi on rakkauta ilmassa. Tahdon-ilta sateenkaaripareille Ke 14.3. klo 19 Paavalinkirkossa Illassa saat tietoa avioliittoon vihkimisen ja avioliiton siunaamisen kulusta. Kanttori antaa vinkkejä musiikin valintaan. Saat tietoa siitä, miten voitte löytää papin ja tilan vihkimistä tai avioliiton siunaamista varten. Mahdollisuus tehdä avioliiton esteidentutkinta. Papit ja kanttori vastaavat kysymyksiisi.
Rikasta minua - parisuhdeviikonloppu
18.–20.5. Lohirannan leirikeskuksessa Lohjalla RIKASTA MINUA -parisuhteen rikastuttamisviikonloppu auttaa kohti uusia vuorovaikutustapoja: olemassa olevan hyvän merkille paneminen ja sanoittaminen, toiveiden ja tarpeiden rakentava ilmaiseminen, läheisyyden merkityksen lisääntyminen ja arkisten ristiriiParistatilanteiden ratkaikunnille! Tahdon-ilta seminen. Kurssilla Ke 18.4. klo 19 keskitytään suhteen Paavalinkirkossa vahvuuksiin ja mahdolIllassa tutustut avioliittoon lisuuksiin. Tämän lisäksi vihkimisen ja avioliiton siu- etsitään yhteisiä konkreetnaamisen kulkuun. Saat tisia tavoitteita ja keinoja konkreettista tietoa tilaisuu- niiden toteuttamiseen arden kulusta ja vinkkejä kant- jessa. Tämä on se kurssi, torilta musiikin valintaan. jolla puolisoon voi rakastua Mahd. tehdä avioliiton estei- uudelleen. Ei sovi akuutisdentutkinta ja kysellä papeil- sa kriisissä oleville pareille. ta ja kanttorilta lisätietoja. Lapsia ei voi ottaa mukaan.
12 II
PAAVALIN PAAVALINSEURAKUNTA SEURAKUNTA
Hinta: 200 €/pariskunta. llm. seurakunnan nettisivujen kautta. Ohjaajat: Minka ja Jarkko Hauta-aho. Tied. Elina Koivisto, elina.koivisto@evl.fi, 050 322 1738
Vertaisryhmä parisuhteen hoitamiseen lapsiperheille Oletko kiinnostunut keskustelemaan muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa parisuhteen ja perheelämän haasteista? Kaipaatko vertaistukea ja mahdollisuutta keskustella rauhassa tärkeistä asioista? Keväällä on tarkoitus käynnistää vertaisryhmä, jossa pikkulapsivaiheessa olevat voisivat keskustella parisuhteen kysymyksistä koulutettujen vapaaehtoisten johdolla. Seuraa ilmoittelua nettisivuilla tai kysy lisää Elina Koivistolta elina.koivisto@evl.fi, 050 3221 738
Naisille!
Naistenpäivän hyvinvointipäivä To 8.3. klo 10-15 Itä-Pasilan asukastalolla, Topparinkuja 2 Naiset ovat ihania ja sen saa tuntea kaikki tullessaan naisten hyvinvointipäivään. Päivän aikana tanssitaan, hoidetaan kauneutta. Ohjelmaa kokopäivän. Paikalla on kampaaja ja hieroja tarjoavat edulliseen hintaan palveluja. Tule löytämää itsestäsi upea, rakastettava nainen! Lisätiedot Tuija Samila puh. 050 347 8243, tuija.samila@ evl.fi tai Elena Hopsu puh. 040 524 5614
Naisten liikuntapäivä La 10.3. Alppilan kirkon liikuntasalissa klo 11 alkaen Liikuntapäivään sisältyy mm. pilatesta ja Gospellattareita. Katso tarkempi ohjelma lähempänä tapahtu-
maa Puhkea kukkaan –nettisivuilta. Lisätietoja Elina Koivisto.
Naisten retriitti Su 8.4. Kallion kirkossa (Itäinen Papinkatu 2) Päivää johtavat retriittiohjaajat Anna-Mari Kaskinen ja Maritta Laiho. Mukana myös pastorit Mari Mattsson ja Elina Koivisto. Katso tarkempi ohjelma lähempänä tapahtumaa Puhkea kukkaan –nettisivuilta.
Naisten rukousja raamattupiiri Joka toinen ma klo 18.15-19.45 Paavalinkirkolla, alkaen 15.1.
Kaipaatko yhteistä rukousta ja Raamatun tutkimista yhdessä muiden naisten kanssa? Ryhmää vetää Elina Koivisto, elina.koivisto@evl. fi, 050 322 1738
Maahanmuuttajanaisten rentoryhmä Keskiviikkoisin 17.1. alkaen klo 13.30–15.00 Pasilan asukastalolla (Topparikuja 2). Ryhmässä tehdään erilaisia rentoutusharjoituksia sekä pohditaan omia vahvuuksia ja voimavaroja erilaisia luovia menetelmiä käyttäen. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Maija Raumanen, maija. raumanen@evl.fi
Kevät 2018
I
Aikuiset
I 13
Puhkea kukkaan –toiminnan ideana on luoda naisille uudenlaista toimintaa, jossa otetaan huomioon sekä henkinen, fyysinen että hengellinen todellisuus. Olisiko sinulla idea tai toive ryhmästä? Haluaisitko sinä tulla mukaan suunnittelemaan tai toteuttamaan toimintaa? Ota rohkeasti yhteyttä Elina Koivistoon.
NAISTEN BRUNSSIT La 3.2. klo 10.30 Paavalinkirkolla ”Uskomaton nainen”, vierailijana Merja Kauppinen 10.30-12 Paavalinkirkon alasalissa herkullinen brunssi (10/7 € käteisellä). Halvempi hinta opiskelijoille, kotiäideille, työttömille ja eläkeläisille. Ilmoittautuminen perjantaihin 26.1. mennessä osoitteeseen paavali.srk@evl.fi. Lastenhoito yli 3-vuotiaille 10.30-13 sisältäen lounaan 5 €. Ilmoittautumiset: paavali.srk@evl.fi. 12-13 Uskomaton nainen: monologi ”Naisen monet kasvot”, kertomuksia Toivoa naisille -työstä ja musiikkia. Vierailijana mediatuottaja Merja Kauppinen Sansasta. 13-14 Taiteilija Hanne Kiiverin maalaustyöpaja ja fysioterapeutti Merja Harjun tanssityöpaja.
Toimintaa opiskelija- ja työikäisille naisille Paavalin ja Kallion seurakunnissa. 14 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Lue lisää: puhkeakukkaan.fi
La 24.3. klo 11 Alppilan kirkolla (Kotkankatu 2) ”Ajattele itsellesi elämä”, vierailijana Salme Blomster. 11-12.30 Brunssi 15 € sisältäen alkuruoan, pääruoan (3 vaihtoehtoa) ja jälkiruoan. Ilm. osoitteeseen alppilankirkonbrunssi@gmail.com tai numeroon 0503639575. 12.30-13.30 Ajattele itsellesi elämä. Terapeutti ja kirjailija Salme Blomster alustaa aiheesta. Musiikkia. 13.30-14.30 Työpajat. Toisessa työpajassa jatketaan teeman työstöä Salme Blomsterin johdolla. Toinen työpaja on fysioterapeutti Merja Harjun vetämä terapeuttinen tanssityöpaja. Lastenhoito yli 3-vuotiaille 11-13.30 sisältäen brunssin 5 €. Ilm. paavali.srk@evl.fi. La 21.4. klo 11 Alppilan kirkolla (Kotkankatu 2) ”Naisen seksuaalisuus ”, vierailijana Pia Rendic. 11-12.30 Brunssi 15 € sisältäen ks. edellinen brunssi. Ilm. osoitteeseen alppilankirkonbrunssi @gmail.com tai numeroon 0503639575. 12.30-13.30 Naisen seksuaalisuus. Vapauta uhri –järjestön perustaja Pia Rendic alustaa naisen seksuaalisuudesta. Musiikkia. Lastenhoito yli 3-vuotiaille 11-13.30 sisältäen brunssin 5 €. Ilm. paavali.srk@evl.fi.
Uskomaton nainen
Lauantaina 3.2. Kertomuksia Toivoa naisille -työstä ja musiikkia. Vierailijana mediatuottaja Merja Kauppinen.
Naisten seksuaalisuus
Lauantaina 21.4. Vapauta uhri –järjestön perustaja Pia Rendic alustaa naisen seksuaalisuudesta.
Kevät 2018
I
Aikuiset
I 15
Paavalinkirkko avoinna hiljentymistä varten To 11.1. alk. klo 17-19 Kirkossa on hiljentymisen avuksi materiaalia kirkkovuoden teksteistä. Kirkossa on myös päivystäjä. Huom. Kirkossa saattaa olla torstaiiltana myös jokin muu tilaisuus, esim. konsertti.
Rukouspiiri To 11.1. alkaen klo 9-10 Paavalinkirkon kappelissa Seurakuntalaiset kokoontuvat yhdessä rukoilemaan yhteisten ja ajankohtaisten asioiden puolesta.
Paastonajan hiljainen lauantai La 10.3. klo 11-15 Paavalinkirkolla Hiljainen lauantai on pieni hengähdyshetki arjen kiireen keskellä. Aloitamme päivän klo 11 seurakuntasalissa
16 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Hiljentymistä
johdatuksella hiljaisuuteen. Lounaan syömme hiljaisuudessa klo 11.30 ja sen jälkeen siirrymme kirkkoon. Lopuksi vietämme yhteistä messua klo 14. Kirkossa saattaa olla viileää, joten pue yllesi mukavat lämpöiset vaatteet. Jos haluat, voit ottaa mukaasi myös tyynyn tai huovan. Lisätied. Arja Kortelainen. Ilm. kirkkoherranvirastoon viim. perjantaina 2.2.
Väsyneiden retriitti Heponiemessä Pe 23.3. – su 25.3. Tervetuloa levähtämään oman elämäsi kiireiden keskeltä! Kristillinen retriitti tarjoaa mahdollisuuden ottaa etäisyyttä oman elämän pyöritykseen, levähtää hetken aikaa ystävällisessä
ja lempeässä seurassa. Retriitin ohjelmaan kuuluu rukoushetkiä, hiljaista meditaatiota, yhteisiä ruokailuja, aikaa levolle ja ulkoilulle. Retriitin ohjaavat Paavalin kasvatuksen pappi Tuuli Aitolehti ja pappi, psykoterapeutti Johanna Ervast. Retriitin hinta on 200/100 €. Lisäksi mahdollisuus yhteiskuljetukseen 35 € hintaan. Ilmoittautuminen viim. ma 5.3. mennessä kirkkoherranvirastoon.
Meditatiivinen tanssi –kurssit
1. kurssi: ma 8.1, 15.1, 29.1, 5.2, 12.2. klo 17-18 2. kurssi: ma 26.2, 12.3, 19.3, 26.3, 9.4. klo 17-18 3. kurssi: ma 23.4, 14.5, 21.5 klo 17-19 Meditatiivista tanssia kutsutaan myös pyhäksi tanssiksi. Se koostuu meditatiivisesta musiikista ja helpoista askelista, joita toteutetaan pii-
Tervetuloa levähtämään oman elämäsi kiireiden keskeltä. rissä tai ketjussa. Musiikki kuljettaa kristillisellä pohjalla retriitinomaiseen tunnelmaan. Se on mietiskelyä ja rukousta. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Tarvitset vain taidon kulkea eteenpäin ja kääntyä. Paavalinkirkolla järjestetään kevätkaudella kolme erillistä kurssia. Yhden kurssin hinta on 20 €. Kurssien ohjaajana toimii TM, Pyhän tanssin ohjaaja, tanssinopettaja, Tiina
Sara-aho. Ilmoittautumiset saraaho@gmail.com tai 050 490 6014.
Päikkärit kirkossa Su 6.5. klo 14-16 Iskikö kevätväsymys? Tule päikkäreille kirkkoon! Pötköttele lattialla tai kirkonpenkillä. Nukahda tai lue vaikka kirjaa. Kirkossa on hiljaisuus ja kynttilät palavat. Ota mukaan oma viltti ja tyyny, kirkossa voi olla viileää!
OLKKARI Asukkaiden ja alueen toimijoiden yhteinen kaupunkiolohuone Kauppakeskus Arabian toisessa kerroksessa. Avoinna lähes joka päivä. Syyskaudella oli kieltenopetusta, messuja, yhteislaulua, seniori-kahvilaa, muskaria lapsiperheille, neulekahvilaa, mindfulnessia, Graffiti-pajaa, Kaivuri-kerho taaperoille, jumalanpalveluksia, talkoita, >
Keskusteluapua? Kun tarvitset tukea tai haluat pohtia elämäntilannettasi ja erilaisia elämän kysymyksiä, autamme mielellämme. > Lue lisää s. 26
Uskontodialogi Uskontodialogi on osa seurakuntamme toimintaa, jossa opimme paremmin ymmärtämään ympärillä olevaa maailmaa ja omaa kristillistä uskoamme.
R
akennamme parempaa yhteisöä kuuntelemalla ja tutustumalla eri uskontoihin. Lisätietoja tapahtumista on www.facebook.com/UskontodialogiPaavalinsrk
Kevät 2018
I
Aikuiset
I 17
RUOKA > askartelua, koululaisten läksyparkkia, ihmisten kohtaamista ja juttelua. Pääosa jatkaa keväälle ja monenlaista uuttakin on tulossa. Olet tervetullut piipahtamaan tai olemaan, voit syödä omia eväitä taikka keittää kahvit (talo tarjoaa). Voit lukea lehtiä tai kirjaa, tehdä etätöitä tai olla vain itseksesi. Olkkarissa on aina vapaaehtoinen päivystäjä paikalla juttuseuraksi. Olkkari on savuton, päihteetön, syrjinnästä vapaa tila. Järjestäjät: Paavalin seurakunta, Turvapaikanhakijoiden tuki ry, MCC Elävä vesi Suomi, Casamance Suomi –seura, Helsingin työttömät, Suomi-Syyria ystävyysseura, Klaari Helsinki, Yhteisvastuukeräys ja useita yksittäisiä ihmisiä jotka toimivat Olkkarissa vapaaehtoisina. Mukaan mahtuu vielä toimijoita, ota yhteyttä ja kysy lisää. Tykkää: Facebook/Olkkari
18 I
PAAVALIN PAAVALIN SEURAKUNTA SEURAKUNTA
Sunnuntaimummit Sunnuntaimummit tuo yhteen ruoanlaittotaitoiset mummit ja nälkäiset opiskelijat. Toiminnan tarkoitus on luoda sukupolvet ylittäviä kontakteja lounaan merkeissä. Opiskelija tai seniori, ilmoittaudu mukaan joko Facebookin kautta (Sunnuntaimummit), puhelimitse (09 2340 5415) tai s-postilla (sunnuntaimummit.paavali@evl.fi).
Ystävyydenkahvila Tiistaisin klo 13 – 14.30 Ruokailut klo 13-14 seuraavasti: 16.1., 13.2., 13.3., 17.4 ja 22.5.
Iltaruoka Paavalinkirkolla Keskiviikkoisin klo 17-19 Tervetuloa valmiiseen pöytään kerran viikossa. Tarjolla on gluteenitonta ja vegaanis-
ta keittoa, tuoretta leipää ja kahvia/teetä. Aterian hinta 1 €/ruokailija. Leluja ja seuraa lapsille. Kevään ruokailut ajalla 7.2.-25.4., klo 17-18.30 on tarjolla ruokaa, ja syöntiaikaa on klo 19 saakka. Iltaruoka on kaikille avoin.
Hävikkiruokajakelu Tiistaisin klo 10
LAPSET JA PERHEET PERHEKERHO Ti klo 10−11.30 9.1. alkaen, ei 20.2. Paavalinkirkolla Tule juomaan kuppi kahvia muiden pikkulapsiperheiden seurassa. Lapsille on leikkitilaa ja aikuisille keskusteluseuraa. Ei ilm. Tulkaa silloin, kun teille sopii! Ohj. Merja Korpela ja leikkipuisto Vallilan ohjaaja. Lisätietoja: Mona Juntunen.
SYLIVAUVAT-VERTAISRYHMÄ ENSIMMÄISEN VAUVAN SAANEILLE Paavalinkirkolla Ti klo 12.30−14, 9.1. alk. To klo 10.30−12, 11.1. alk. Ilm. nettisivujen kautta Ensimmäisen lapsensa saaneille äideille ja heidän vauvoilleen. Ryhmä on vertaisryhmä, jossa keskustellaan uuden elämäntilanteen herättämistä kysymyksistä ja kokemuksista. Teemoja mm. äidin identiteetti, suhde vauvaan ja
vauva-arki ja suhde muihin ihmisiin. Keskiössä ovat äidin tunteet ja tarpeet. Kerhossa myös kahvitellaan, lauletaan, leikitään ja pidetään pieni hartaushetki. Ohj. Merja Korpela. Tied. Mona Juntunen.
LEIKKI-IKÄISTEN PÄIVÄKERHO PIKKUSIILIT Ma klo 9−11 kerhotila Keulassa 8.1. alkaen 2,5–5-vuotiaille tarkoitettu päiväkerho, jossa leikitään, liikutaan, lauletaan, askarrellaan, syödään eväitä ja tutustutaan Raamatun kertomuksiin. Ohj. Merja Korpela. Tied. ja ilm. Mona Juntunen
Family Cafe - Perhekahvila To klo 10–11.30 Olkkarissa, Arabian kauppakeskus 18.1–24.5. parittomat viikot Mukava lasten leikkinurkkaus ja mukavat sohvat vanhemmille. Hyvää seuraa ja kahvia.
Vohveliaamiainen ja perhemessu
8.4. klo 10 Tervetuloa Paavalinkirkkoon. Aamiainen alkaen klo 8.45.
Perhekerhot
Tiistaisin klo 10-11.30 Paavalinkirkolla Tule juomaan kuppi kahvia muiden pikkulapsiperheiden seurassa.
Lapset ja perheet
I 19
Muskareissa lauletaan, soitetaan ja liikutaan yhdessä. PYHÄKOULUT ELI SUNNUNTAIKERHOT Yli 4-vuotiaille su 14.1. alkaen, ei 18.2., 1.4. eikä 13.5. Liikumme, leikimme ja laulamme. Tutustumme myös Raamatun kertomuksiin, rukoilemme ja askartelemme. Kerhoja vetävät aikuiset ohjaajat. Ei ilmoittautumista. Lisätietoja: Maija Raumanen Majakkakerho Sunnuntaisin klo 17−18.30 Keulassa. Sunnuntaikerho Sunnuntaisin klo 17−18 Itä-Pasilan asukastalossa, Topparikuja 2.
MUSKARIT 0−3-VUOTIAILLE Vauva- ja tenavamuskarit 8.1.-24.5. Kirkkomuskari alle 1-vuotiaille 8 kerran periodina aikavälillä 9.4.-28.5.
20 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Ilm. nettisivujen kautta. Vauva-ja tenavamuskarit 11.12. alkaen Kirkkomuskari 19.2. alkaen. Muskareissa lauletaan, soitetaan, kuunnellaan musiikkia ja liikutaan musiikin tahdissa Päivi Lindbergin ohjauksessa. Muskarin yhteydessä perhekahvila, jossa voit juoda kahvit, tavata muita vanhempia ja srk:n työntekijöitä. Muskaritoiminta maksaa 30 €/kevät. Ilm. on sitova eikä maksua hyvitetä, vaikka se peruttaisiin. Tied. Mona Juntunen. Ryhmien ikärajat ovat suuntaa-antavia! Vauvamuskarit 0−1-vuotiaille • to klo 10.45−11.15 Keulassa • ma klo 13.15−13.45 Paavalinkirkolla • to klo 13.15−13.45 Paavalinkirkolla • to 14.00−14.30 Paavalinkirkolla
Kerhovaariksi tai -mummoksi? Tenavamuskarit 1−3-vuotiaille • to klo 9.15−9.45 Keulassa • to klo 10.00-10.30 Keulassa • to klo 12.30-13.00 Paavalinkirkolla Muskarit 0−3-vuotiaille ”sisarusryhmät” • ma klo 13.45−14.15 Paavalinkirkolla • to klo 14.45−15.15 Paavalinkirkolla Kirkkomuskari Ma 9.4.-28.5. klo 15-15.30, kahvit klo 14.30 Alle 1-vuotiaille vauvoille Perustuu Tanskassa suosittuun Babysalmesang-muskarimalliin. Periodimallisessa muskarissa lauletaan myös virsiä, liikutaan kirkossa ja tutustutaan elämyksellisesti kirkkotilaan. Ennen kirkkomuskaria nautitaan yhdessä kahvit.
HALUATKO KERHOVAARIKSI TAI -MUMMOKSI? Haluaisitko antaa aikaasi lapsille? Tulisitko lukemaan satuja, askartelemaan, leikkimään, potkimaan palloa yhdessä lasten kanssa? Olisitko juuri sinä halukas tulemaan lasten kerhoihin leipomaan, letittämään hiuksia, pitämään sylissä? Ota yhteyttä: Birgitta Huhtaluhta tai Mona Juntunen, niin kutsumme sinut haastatteluun!
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄKERHOT Koulupäivinä klo 12−17 Keulassa ja Paavalinkirkolla Paavalin seurakunta järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa yhteistyössä Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa koulupäivinä klo 12−17. Iltapäiväkerho on ohjattua vapaa-aikaa kou-
lupäivän jälkeen. Kahden ohjaajan vetämissä ryhmissä vietetään turvallista ja mukavaa iltapäivää yhdessä kavereiden kanssa. Kerhoissa leikitään, askarrellaan, liikutaan, levätään, pelataan, ulkoillaan ja syödään välipalaa. Hakeminen lukuvuodelle 2018-2019 on mahdollista 24.1. - 27.4. Lisätietoja Mona Juntuselta.
Kevät 2018
I
Lapset ja perheet
I 21
JUNNUT JunnuCafe Ti klo 16-19 (16.1.-22.5., ei 30.1. eikä 20.2.) Junnucafe on alakouluikäisten oma ilta Paavalinkirkon pohjakerroksessa Nuortentila TOIVOLAssa. Ovet aukeavat klo 16. Aikaa on hengailulle, pelailulle ja läksyjen teolle. Ruokaa (maksutonta) on tarjolla klo 17. Ruuan jälkeen pieni hartaus ja ohjattua tekemistä.
JunnuCafe extra Pe 9.3., 6.4. ja 4.5. klo 16-19 Paavalinkirkon nuortentila
22 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Tekemistä alakouluikäisille. TOIVOLAssa. Junnucafe extrassa ohjelmassa on jotain spesiaalia, josta päätetään saman viikon tiistaina JunnuCafessa. Lämmin ruoka tarjotaan noin klo 17
Kerhot Kevätkauden kerhot ilmoitetaan ja ilmoittautuminen niihin alkaa maanantaina 22.1. seurakunnan nettisivuila, jonne pääset lyhytlinkin http://tiny.cc/paavalinjunnukerhot avulla
Suuri JunnuJuhla su 4.3. klo 15 Paavalinkirkossa Eskareiden ja alakoululaisten ja heidän läheisten oma messu. Messun jälkeen jatkoilla herkkuja ja tekemistä.
Leirit JUNNUJEN TALVILEIRI 1-6-luokkalaisille Pe-su 16.−18.2.2018 Lohirannassa Touhutaan sisällä ja ulkona. Saunotaan ja syödään. Askarrellaan, lauletaan ja ihmetellään. Leiri maksaa 40 €. Maksu sisältää bussikuljetuksen, leirin ohjelman, ruuat ja tapaturmavakuutuksen. Leirin maksuton peruminen on mahdollista 15.1. asti. Tämän jälkeen veloitamme ilman lääkärintodistusta olevista peruutuksista leirimaksun 40 €. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumislinkit leireille http://tiny.cc/ paavalinjunnuleirit
Rovastikunnallinen leiri Korpirauhassa 13.-15.4. 1-7-luokkalaisille Lähdetään yhdessä Kallion, Töölön, Lauttasaaren ja Tuomiokirkkoseurakunnan koululaisten kanssa leireilemään. Leirillä luvassa perinteistä leiriohjelmaa sisällä ja ulkona - pelejä ja leikkejä, musiikkia, liikuntaa, hyvää ruokaa ja tietenkin erinomaista seuraa! Leirimaksu on 40 € (muut sisarukset 30 €) ja se kattaa majoituksen, ruokailun, kuljetuksen, tapaturma vakuutuksen sekä tietenkin hauskan leiriohjelman. Tule mukaan ja kutsu kaverisikin!
Lisätietoa junnutyöstä antaa nuorisotyönohjaaja Hannu Mäkilampi. Kevät 2018
I
Junnut
I 23
USKOTOIVORENTO – Nuorten toiminta Toiminta on tarkoitettu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Olet tervetullut mukaan! Onko sinulla idea, mitä voitaisiin tehdä porukalla? Kerro oma ideasi esimerkiksi retkikohteesta tai muusta yhteisestä tekemisestä Ann-Marielle.
USKO = Nuorten Messut Kerran kuussa ma 5.2., 5.3., 9.4. ja 7.5. Yhteiset valmistelut alkavat klo 17.30 kirkkosalissa. Messu alkaa noin klo 18.15 tai sitten, kun messuvalmistelut on tehty. Keväällä rippikoululaiset ovat mukana valmistamassa messuja. Messun jälkeen iltapalajatkot nuortentila TOIVOLAssa.
äksönTOIVO nuortenilta Ti klo 17-20.30 (23.1.-8.5.) Keulassa (Flooranaukio 1) ÄksönTOIVO nuortenillassa on luvassa pelaamista, kokkausta ja muuta yhdessä tekemistä. Yhteinen ohjelma alkaa klo 18, tule viimeistään silloin. Siitä ennen ja sen jälkeen on aikaa koulutöiden tekemiselle. Ilta päättyy sisaruspiiriin.
RENTO nuortenilta Joka toinen su klo 17-20 11.2., 25.2., 11.3., 25.3., 8.4., 22.4. ja 6.5. Toivolassa Paavalinkirkon pohjakerroksessa Sunnuntai-illan rentoa tekemistä, musaa, leffoja, hengailua ja illan päätteeksi sisaruspiiri.
Kerhonohjaajaksi? Haluaisitko toimia alakouluikäisten kerhonohjaajana helmi-huhtikuussa Paavalinkirkolla tai Keulassa pidettävissä kerhoissa? Kerhonohjaajana voit hyödyntää omia vahvuuksia ja esimerkiksi harrastuksissasi oppimiasi taitoja. Koulutus ja kerhojen starttipäivä on lauantaina 20.1. Ilm. AnnMarie Ahlstenille, jos haluat toimia kerhonohjaajana.
@uskotoivorento Lisäksi tavoitat työntekijät WhatsAppin kautta.
24 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
VAPAAEHTOISTOIMINTA
S
eurakunta on yhteisö, jonka muodostavat seurakuntalaiset ja palkatut työntekijät. Teemme työtä yhdessä. Pelkästään palkattujen työntekijöiden voimin emme pysty toteuttamaan kaikkea sitä, mitä tarjoamme alueemme asukkaille. Vapaaehtoistyössä meillä on tarjolla hyvin monenlaisia tehtäviä, joissa kenties voisit hyödyntää mielenkiintoasi, harrastustasi, ammattiasi, taitojasi. Vapaaehtoistyö yleensä antaa tekijälleen myös iloa. Diakoniatyössä vapaaehtoisia tarvitaan mm. yksinäisten vanhusten ystäviksi, erilaisiin keittiötehtäviin, kodin pieniin remonttitöihin (esim. lamppujen vaihto, taulujen kiinnittäminen) ja avuksi erilaisissa tapahtumissa. Diakonian vapaaehtoistehtävistä voit kysyä lisää Birgitta Huhtaluhta p. 050 380 4198 tai birgitta.huhtaluhta@evl.fi
Paavalinkirkossa voit toimia esim. messuavustajana (tekstien luku, ehtoollisen jako) tai kirkon päivystäjänä avoimien ovien aikaan. Kirkkokahvien valmistajat ovat tuiki tärkeitä yhteisöllisyyden rakentajia.
Lähetystyö ja esirukous ovat seurakunnan perustehtäviä, joita pelkästään palkatut työntekijät eivät voi hoitaa.
Eri tasoiset kuorot rikastuttavat seurakunnan toimintaa. Kuoroista lisätietoja antaa kanttori Seppo Välimäki p. 050 380 4169.
Vapaaehtoistehtäviin annetaan perehdytys ja Helsingin seurakuntayhtymä järjestää koulutusta vapaaehtoisille.
Sinulla voi olla myös itselläsi mielessä jotakin, mitä haluaisit tarjota yhteiseksi hyväksi.
Lapsi- ja nuorisotyössä toimii mm. pyhäkouluopettajia ja kerhomummeja ja –vaareja. Nuorille aikuisille voisit toimia myös sunnuntaimummina, joka tarjoaa mummolan tunnelmaa silloin, kun oma mummola on kaukana tai se puuttuu.
Vapaaehtoistoiminnasta voit kysellä lisää tai ilmoittautua koordinaattori Arja Kortelainen p. 050 377 4024 tai arja.kortelainen@evl.fi
Arabian ostoskeskuksessa toimii kaupunkiolotila Olkkari, jota pyöritetään pääasiassa vapaaehtoisvoimin.
Vapaaehtoistehtävistä ilmoitellaan myös: vapaaehtoistyo.fi Tervetuloa mukaan yhteiseen työhön!
Kysy lisää!
Kevät 2018
I
Vapaaehtoistoiminta
I 25
Tarvitsetko tukea tai haluatko keskusteluapua? Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike Kirkon vuosittaisen Yhteisvastuukeräyksen avulla autamme heikkoja ja hädänalaisia Suomessa ja kehitysmaissa.
T
ukemme on mahdollisimman konkreettista – autamme ihmisiä auttamaan itse itseään. Avun saaminen ei katso syntyperää, uskontoa tai poliittista vakaumusta. Yli 60 vuoden aikana sadattuhannet ihmiset Suomessa ja kehitysmaissa ovat saaneet apua Yhteisvastuulta. Vuoden 2018 Yhteisvastuukeräys torjuu nälkää ja köyhyyttä. Keräys käynnistyy sunnuntaina 4.2.2018 ja sen esimiehenä toimii Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen.
26 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Kun tarvitset tukea tai haluat pohtia elämäntilannettasi ja erilaisia elämän kysymyksiä, seurakuntamme diakoniatyöntekijät ja papit ovat käytettävissäsi.
PÄIVYSTÄVÄ PAPPI Tavattavissa viraston aukioloaikana, 09 2340 5402 Päivystävän papin kanssa voi sopia kasteesta, häistä, hautajaisista tai muista kirkollisista toimituksista ja niiden tilavarauksista. Papin kanssa voi myös keskustella omasta elämästä ja hengellisistä asioista puhelimitse tai kasvotusten.
DIAKONIAN VASTAANOTTO Torstaisin klo 10−12 ajanvarauksella Ajan voi varata seurakuntasihteeriltä 09 2340 5400. Varausaikojen aikojen täyttyessä jätetään soittopyyntö diakoniatyöntekijälle. Diakoniatyöntekijän luokse voit tulla keskustelemaan luottamuksellisesti. Työntekijät ovat vaitiolovelvollisia.
TYÖNTEKIJÄT Kirkkoherra Kanala Kari Seurakuntapastorit Aitolehti Tuuli Flinck Petri Koivisto Elina Kortelainen Arja Kumpukallio Minna Schmidt Annika, 31.3. saakka Valkeapää Juha, 1.4. alkaen, kappalainen Diakoniatyöntekijät Huhtaluhta Birgitta, tiimin esimies Hietalahti Kirsti Samila Tuija Tähtinen Pekka Seurakuntasihteeri Aaltonen Tarja
050 433 9898
050 348 0357 vuorotteluvap. 050 322 1738 050 377 4024 050 321 2322 050 464 7168 050 380 4162
050 380 4198 050 380 4184 050 347 8243 041 547 0778
050 380 4144
Lapsityöntekijät Juntunen Mona, tiimin esimies Raumanen Maija (Keulan ip-kerho) Korpela Merja (Keulan ip-kerho) Savolainen-Kykyri Auli (Kirkon ip-kerho) Väänänen Juha (Kirkon ip-kerho) Nuorisotyönohjaaja Ahlsten Ann-Marie Mäkilampi Hannu
050 380 4194 050 363 4157 050 345 8058 050 380 4186 050 380 4186
050 375 8604 050 364 4657
Kanttorit Sanna-Maarit Hakkarainen 050 380 4167 Välimäki Seppo 050 380 4169 Suntiot Linnajärvi Ritva Suomela Inkeri Tanska Matti
050 380 4178 050 380 4143 050 380 4178
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi Kevät 2018 I Yhteystiedot ja työntekijät
I 27
PAAVALINKIRKKO KIRKKOHERRANVIRASTO
Avoinna ma–to klo 11–15 Kirkkoa ja muita tiloja voi tulla katsomaan varaustilanteesta riippuen kirkon tai viraston aukioloaikoina sopien asiasta etukäteen suntion kanssa, 09 2340 5445, suntiot.paavali@evl.fi. Avoinna ma–ti ja to–pe klo 10–14 sekä ke klo 12–17 09 2340 5400, paavali.srk@evl.fi
KEULA-TOIMITILA
Lisätietoja toiminnastamme:
28 I
PAAVALIN SEURAKUNTA
Viraston ja Paavalinkirkon osoite on Sammatintie 5, 00550 Helsinki
Arabianrannassa on Keula-toimitila, Flooranaukio 1, 00560 Helsinki
Nettisivuilta osoitteesta: helsinginseurakunnat.fi/paavali
Kirkko&kaupunki-lehdestä sekä
sosiaalisesta mediasta:
/paavalin seurakunta @PaavaliSrk @paavalinseurakunta
Kirkkoherranvirasto Sammatintie 5 00550 Helsinki
Puh. (09) 2340 5400 S-posti: paavali.srk@evl.fi
Ilme Jani Käsmä www.kasma.fi Kuvat Kansi Kirkon kuvapankki/Sanna Krook, s. 2 Karin kuva Sirpa Päivinen, s. 3 sivunumeroiden mukaan: (4, 26) Hannu Mäkilampi (6, 19, 24, 25) Kirkon kuvapankki/Sanna Krook (9) Lauri Tuisku (18) Pexels.com (22) Kirkon kuvapankki/ Aarne Ormio, s. 4 Kirkon kuvapankki/Sanna Krook, s. 7 Kirkon kuvapankki/Elfhill/Pentti Mansukoski, s. 8 Paavalin seurakunta, Jan Vapaavuoren kuva Jetro Staven, Nasima Razmyarin kuva Lauri Tuisku, s. 9 Marica Rosengard, s. 11 Kirkon kuvapankki/Markku Pihlaja, s. 12 ja 14 Pexels.com, s. 13 Unsplash.com, s. 15 Merja Kauppinen ja Pia Rendic, s. 16 Kirkon kuvapankki/Sanna Krook, s. 17 Pexels.com, s. 18 Sunnuntaimummit, s. 19 Ylempi Pexels.com alempi Kirkon kuvapnakki/Aarne Ormio, s. 20 Kirkon kuvapankki/Vesa Ranta, s. 21 Kirkon kuvapankki/Markku Pihlaja, s. 22 Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio, s. 24 Kirkon kuvapankki/Sanna Krook, s. 27 ja 28 Hannu Mäkilampi
YHTEYSTIEDOT