Page 1

Lasten ja nuorten oikeudet kirkossa Avuksi päätöksiin ja toteutukseen työntekijöille ja luottamushenkilöille


”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.” Mk 10:14

J

eesus nostaa esimerkillään lapsen keskipisteeksi.

Lapsuutta ja nuoruutta arvostava seurakunta kuulee, näkee ja

Hän tekee lapsesta osallisen. Opetuslapset luule-

ottaa lapsen tai nuoren todesta kirkon jäsenenä. Näkökulma

vat tietävänsä paremmin. He moittivat lasten tuojia.

tulee ulottaa kaikkeen seurakunnalliseen toimintaan: juma-

Opetuslasten asenne kertoo arvostuksen puutteesta

lanpalveluselämään, tilaratkaisuihin, kirkolliseen kieleen, toi-

ja lapsen merkityksellisyyden kieltämisestä. Jeesus närkästyy

minnallisiin painotuksiin ja päätöksentekoon.

tästä asenteesta. Hän toivoo, että lapsia kuullaan ja heitä arvostetaan.

Lapsen ja nuoren näkökulmasta osallisuus tarkoittaa, että he saavat toimia ja vaikuttaa seurakunnassa itselleen luon-

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella on 26 569 seu-

tevalla tavalla. Osallisuus on ymmärrystä ja kokemusta siitä,

rakuntalaista, jotka olivat iältään 0-18- vuotiaita (elokuu 2012).

että kuuluu johonkin yhteisöön. Osallisena lapsi ja nuori tulee

Lähes joka viides seurakuntalainen on siis lapsi tai nuori.

kuulluksi, hänestä välitetään ja häntä pidetään arvokkaana. Lapselle ja nuorelle on tärkeää havaita, että hän voi vaikuttaa

Luterilaisen opetuksen mukaan kaste on kristittynä olemisen

asioihin mielipiteillään tai toimillaan. Tämän lisäksi hänellä on

perusta. Jokainen kastettu on kirkon jäsenenä samassa ase-

myös oikeus olla vaikuttamatta.

massa, yhdenvertainen. Lapset ja nuoret ovat seurakunnan täysivaltaisia jäseniä, vaikka heillä ei olekaan täysiä hallinnollisia oikeuksia. 16-vuotiaat saavat äänestää seurakuntavaaleissa, mutta vaalissa ehdokkaan täytyy olla 18-vuotta täyttänyt. Aikuisten tehtävänä on pitää huolta lasten oikeuksista ja eduista seurakunnassa. Näillä päätöksillä on monia vaikutuksia lasten elämään nyt, mutta myös myöhemmin. Se, että aikuiset kuulevat lapsia ja nuoria, vahvistavat näiden osallisuutta ja ottavat nämä vakavasti, tekee seurakunnasta eri-ikäisten ja erilaisten jäsenten yhteisen yhteisön.

YK:n lastenoikeuksien sopimuksen mukaan kaikki 0-18-vuotiaat ovat lapsia.


Lapsinäkökulma seurakunnassa Malleja lasten ja nuorten edun vahvistamiseen seurakuntatyössä Lapsiasiahenkilö

Lapsiystävällinen seurakunta

voi olla työntekijä, luottamushenkilö tai seurakuntalainen

ymmärtää lapsen ja nuoren edun ja osallisuuden merkityksen ja varmistaa, että muutkin ymmärtävät

• •

merkityksellisinä seurakuntalaisina •

tekee tilaa lasten ja nuorten vaikuttamiselle,

huomioi lasten ja nuorten mielipiteet ja toiveet toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa

kuulemiselle, ilmaisulle ja osallistumiselle

antaa tilaa kasvulle, keskustelulle ja tuoreille mielipiteille

tuo osallisuutta tukevia menetelmiä seurakunnan

pitää huolta, että lapsella ja nuorella on tarpeeksi

toimintaan •

vahvistaa lasten ja nuorten ymmärrystä itsestään

varmistaa, että lasten ja nuorten näkemykset otetaan

kuuntelevia aikuisia •

huomioon toiminnassa ja päätöksenteossa

tukee perhe-elämää ja perheen arkea eri-ikäisten lasten kanssa

asettaa työnantajana lapsen edun etusijalle esimerkiksi työajan määrittelyssä

luo lapsille, nuorille ja perheille kokemuksia välittävästä, tukea antavasta ja turvallisesta yhteisöstä

Tavoitteena on, että jokaisessa seurakunnassa on nimetty lapsiasiahenkilö.


”Lähes joka viides seurakuntalainen on lapsi tai nuori”.

Kuulemisen tapoja

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa

ohjaajan havainnot lapsen tai nuoren kiinnostuksista ja toiveista

suunnitelman muuttaminen tilannekohtaisen

esittelijä tutustuu päätöksen taustamateriaaliin ja konsultoi asiasta lapsiasiahenkilöä

kiinnostuksen mukaan

esittelijä ja lapsiasiahenkilö arvioivat yhdessä, miten lasten ja nuorten kuuleminen on toteutettu

sadutus, jossa lapsi ilmaisee itselleen tärkeitä asioita

kysymys vanhemmalle, mitä lapsi on kertonut

jos riittävää kuulemista ei ole tapahtunut tai

kotona kerhossa tärkeänä asiana

taustalla ei ole tarpeeksi tietoa

keskustelut facebookissa tai muualla verkossa

nuorten vaikuttajaryhmät, raadit tai parlamentit

koarvioinnin taulukko (löytyy osoitteesta

nuorten rohkaisu vaikuttamiseen koulutuksen tai

lapsivaikutukset.fi)

vaikutusten tunnistaminen tehdään kysymysten avulla,

vaikutusten tunnistaminen tapahtuu täyttämällä ennak-

kokemusten jakamisen kautta

esittelijä ja lapsiasiahenkilö täyttävät taulukon yhdessä

palautteen huomioiminen ja toiminnan

asiantuntijaryhmä toteuttaa mahdolliset lasten ja

muuttaminen palautteen perusteella

nuorten kuulemismenettelyt •

arviointitaulukkoa hyödyntämällä tehdään päätösehdotus

päätöksenteossa sovitaan, miten arviointi ja seuranta järjestetään


Kysymyksiä avuksi Kysymyksia avuksi lasten ja nuorten edun edistämisessä Osallistuminen

Arjen sujuvuus

Kokevatko lapset ja nuoret tulevansa kuulluiksi tai olevansa tärkeitä?

Onko mahdollisuus hengelliseen kokemiseen ja

Vaikuttaako toteutus lasten ja nuorten nukkumiseen, herättämiseen tai päivärytmiin?

ilmaisemiseen itselle luontevalla tavalla?

Onko toiminnassa lapsille tai nuorille turhauttavaa odottelua, siirtymiä tai tilojen vaihtelua?

Onko toiminta lapsia ja nuoria kiinnostavaa?

Onko mahdollisuus yksityisyyteen ja omaan hiljentymiseen?

Saavatko lapset ja nuoret vaikuttaa toiminnan sisältöön?

Lisääntyvätkö tai vähenevätkö harrastusmahdollisuudet?

Lisääntyvätkö lasten ja nuorten mahdollisuudet

Lisääkö toteutus perheen yhteistä ajankäyttöä?

osallistua päätöksentekoon? •

Paraneeko tiedonsaanti?

Terveys ja hyvinvointi

Lisääntyvätkö vai vähentyvätkö syrjäytymisen riskit?

Kokevatko lapset ja nuoret osallisuutta seurakunnasta?

Onko osallistuminen mahdollista kaikkien kotien lapsille?

Miten toiminta vaikuttaa lapsen tai nuoren hyvinvointiin, kasvuun ja kehitykseen?

Ovatko toimintatilat terveellisiä, turvallisia ja eri ikäisille kiinnostavia?

Ihmissuhteet • •

Edistääkö toteutus lasten suhteita heidän vanhempiinsa?

Lisääkö toteutus mahdollisuuksia muihin aikuiskontakteihin?

Lisääntyykö luonteva eri-ikäisten yhdessäolo vai eristyvätkö lapset tai nuoret omiin tiloihinsa? Voidaanko ennakoida muutoksia sosiaalisissa suhteissa tai väestöryhmien asemassa?

Vähentääkö vai lisääkö toteutus onnettomuus- tai tapaturmariskejä? Miten?

Mitä vaikutuksia toiminnan toteutuksella on lasten keskinäisiin suhteisiin ja ryhmäytymiseen?

• •

Onko toiminta ympäristöystävällistä ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaista?

Vaikuttaako toteutus lasten ravintoon ja terveelliseen syömiskäyttäytymiseen?

Huomioidaanko toteutuksessa lapsen tai nuoren kulttuuri, äidinkieli tai toimintatavat?


”Selvitä lapsen ja nuoren näkökulma!”

Asuminen, liikkuminen ja alue •

Näe! Huomaa! Rohkaise! Tee uudella tavalla! Tutustu!

Voivatko lapset ja nuoret kulkea esteettömästi asuinalueella ja matkalla seurakuntaan?

Lisääntyykö vai väheneekö omaehtoinen liikunta?

Vaikuttaako toimenpide vammaisten lasten ja nuorten liikkumis- tai osallistumismahdollisuuksiin?

Varataanko lapsille ja nuorille riittävästi leikki-, liikkumis- ja oleskelutilaa sisällä ja ulkona?

Minkälaisia muutoksia ennakoidaan asenteisiin, arvoihin tai käyttäytymiseen?

Aiheutuuko muutoksia elämänlaatuun tai elintapoihin?

Muutetaanko alueelta pois muutoksen pelossa?

Mukailtu seurakuntatyöhön soveltuvaksi teoksesta Sirpa

Kiinnostu! Ole läsnä! Osallistu yhdessä!

Taskinen (2006) Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioiminen.

Kuuntele! Havainnoi! Välitä! Tee merkitykselliseksi! Osallistu verkossa! Kysymys voi vaientaa, keskustele! Anna tilaa omalle ilmaisulle!


Kysy meiltä lisätietoja! Lapsivaikutusten arviointia seuraavan toimikunta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Yhteyshenkilö: lapsityön johtaja Mirkka Torppa (mirkka.torppa@evl.fi, 040 341 7237)

Lisää tietoa lapsiasia.fi lapsivaikutukset.fi kirkonrotta.fi

Julkaisija: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Kasvatusasian keskus 2012 Toimikunnan jäsenet: Mirkka Torppa (pj), Menni Heikkinen, Hannu Isolauri, Mari Kinnunen, Ari Suominen, Katja Suominen, Hanna Rajalin Valokuvat: Jussi Vierimaa Ilme: Jani Käsmä Painatus: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän monistamo.

Lasten ja nuorten oikeudet kirkossa  

Avuksi päättäjille ja toteutukseen työntekijöille ja luottamushenkilöille. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, julkaisuvuosi 2012.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you