Skip to main content

Sana Jerusalemista heinä-elokuu 2016

Page 1

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTON JÄSENLEHTI

//

HEINÄ–ELOKUU 2016

ICEJ SUOMI TUKEE MESSIAANISTA KOULUA AVAIMIA LÄHI-IDÄN KONFLIKTIN YMMÄRTÄMISEEN JERUSALEMISTA MAAILMAN ÄÄRIIN

KAIKKI SUKUKUNNAT: LEHTIMAJANJUHLAT JERUSALEMISSA 1 | SANA JERUSALEMISTA


JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ, ICEJ Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö perustettiin vuonna 1980 koko Jerusalemin raamatullisen merkityksen sekä sen ainutlaatuisen juutalaisyhteyden tunnistamiseksi. Puhumme miljoonien kristittyjen sekä seurakuntien ja kirkkokuntien puolesta Israelin kansalle ja valtiolle, jonka uudelleen perustamisessa näemme Jumalan uskollisuuden muinaiselle liitolleen juutalaisen kansan kanssa. Päätavoitteemme on • tukea Israelia ja osoittaa sille ystävyyttä • varustaa maailmanlaajuista seurakuntaa opettaen sille Ju malan suunnitelmista Israelin ja Lähi-idän kansojen suhteen • edistää aktiivisesti sovintoa juutalaisten, kristittyjen ja arabien kesken sekä tukea Pyhän maan paikallisseurakuntia Kristillisen suurlähetystön päätoimisto sijaitsee Jerusalemissa. Työmme ulottuu noin 140 maahan. Yli 80 maassa toimii kansallinen osasto. Näkynämme on • koskettaa Israelin jokaista väestöryhmää kristillisellä lohdu tuksella ja rakkaudella sekä • saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä uskovat jokaisesta maailman kansasta ja kanavoida näiden tuki Israelille. ICEJ:N SUOMEN OSASTO ICEJ:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, toimittaa kahdesti viikossa radio-ohjelmia Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. LAHJOITA Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita: Missä tarve on suurin ICEJ AID, Sosiaalinen avustustyö Kotisairaanhoitotyö Exodus/Paluumuutto Etiopian juutalaisten paluumuutto Työ Israelissa Messiaaniset juutalaiset Arabiuskovat Druusityö Syvännön raamattutyö ja Raamattukoti Haifa-koti Jad Vashemin kristillinen osasto Mediatyö Arise – nuoret aikuiset Neve Galim -lastenkoti Immanuel -päiväkoti Punainen matto/Prostituoidut

9800 01006 9800 02047 9800 02115 9800 03004 7507 03107 9800 02005 9800 02209 9800 02092 9800 05044 9800 02089 912 02040 9246 01200 9800 02186 9800 08067 8092 02041 7686 02041 1216 002040

Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 24.11.2014 Poliisihallitus POL-20147966. Keräys: 1.1.2015 – 31.12.2016, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: ICEJ:n Suomen osaston työ keräysluvan voimassaoloaikana.

JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY Postiosoite: Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki Lankapuhelin: 0207 181 280. Kiinteästä verkosta 8,35 snt/ puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 sent./min. Sis. alv. 24 %. Matkapuhelin: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallis verkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Sähköposti: icej@icej.fi Internet: www.icej.fi Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Osuuspankki FI29 5092 0920 2944 34 BIC: OKOYFIHH Tykkää meistä Facebookissa!

JOHTAJAN PÖYDÄLTÄ JUMALA HALUAA PELASTAA PERHEITÄ Tämän Sana Jerusalemista -lehden teema on sama kuin syksyn lehtimajanjuhlilla: Kaikki sukukunnat maan päällä. Se viittaa Jumalan Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen antamaan lupaukseen. Jumalan suuri suunnitelma on pelastaa seurakuntansa kaikista heimoista ja kansakunnista, mikä kertoo myös perheen tärkeydestä Jumalalle. Hän haluaa pelastaa perheitä! Perheinstituutioon kohdistuu nyt ennennäkemätön hyökkäys valtavirtoja edustavasta sukupuolikysymyksestä aina uusien perhekokoonpanojen ehdotelmiin. Ne ovat kaikki suorassa ristiriidassa sen kanssa mitä Raamattu sanoo perheestä, jollaiseksi Jumala sen loi: mieheksi ja vaimoksi, Jumalan kuvaksi luotuina, lapsia synnyttäen. Mutta hyvä uutinen on, että Jumala on perheiden ennalleen asettaja ja pelastaja. Raamatussa on monta esimerkkiä siitä, kuinka kokonaiset perhekunnat pelastuivat, jopa ilmeisen mahdottomista olosuhteista. Olipa perhetilanteesi tänään miten epätoivoinen tahansa, rohkaisen sinua pitämään uskon ja Joosuan lailla julistamaan Herran edessä: ”Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” (Joos. 24:15). Jumala on nyt tuomassa Jeesuksen suurperheen takaisin kotimaahansa. Uusi Etiopian juutalaisten aalto on tulossa Israeliin ja sinä voit olla mukana vaikuttamassa tähän nykypäivän ihmeeseen! ICEJ:ltä on pyydetty apua ensimmäisen juutalaisryhmän muuttamisessa kotiin Etiopiasta. Siinä sinun lahjasi voi muuttaa heidän elämäänsä! Toivon, että tämän lehden artikkelit rohkaisevat sinua ja ovat sinulle siunaukseksi. Voit myös omalta puoleltasi olla meihin yhteydessä ja lähettää meille rukouspyyntöjäsi. Rukoilemme puolestasi. Monet siunaukset sinulle ja perheellesi Jerusalemista. Kristuksessa

Jürgen Bühler

KANSI Kaikki sukukunnat – Lehtimajanjuhlat Jerusalemsissa SANA JERUSALEMISTA -ARKISTO issuu.com/icejsuomenosasto

SANA JERUSALEMISTA Päätoimittaja: Kari O. Niemi Toimitus: Johanna Manner, Sarita Hokkanen ja Annika Rissanen Käännökset: Annika Rissanen Taitto: gstj.fi Painopaikka: Pekan Offset, Helsinki ISSN: 0784-7556 Kuvat: ICEJ, ellei toisin mainita.

Tykkää meistä Facebookissa! ICEJ Suomen osasto

INTERNATIONAL CHRISTIAN EMBASSY JERUSALEM, ICEJ Osoite: Puhelin: Sähköposti:

Rachel Imenu 20, P.O. Box 1192, Jerusalem 91010, Israel +972 2 539 9700 icej@icej.org.il

2 | H EI NÄ–ELOKU U 2016


7/8 2016

TÄSSÄ NUMEROSSA

SUOMI TUKEE MESSIAANISTA KOULUA 6 ICEJ

SISÄLLYS

15 JERUSALEMISTA 12 MAAILMAN ÄÄRIIN

SS-UPSEERIN POJANPOIKA VAPAAEHTOISENA ISRAELISSA

3 | SANA JERUSALEMISTA

Johtajan pöydältä 2 Puheenjohtajalta 4 Toiminnanjohtajalta 5 ICEJ Suomi tukee messiaanista koulua 6 Israelilaisnuoret tapasivat kristittyjä ystäviä 6 Koko seurakunta siunaa Israelia 7 Juutalasiviha ja lähi-idän kansanmurha – onko asioiden välillä yhteyttä 8 Hunajaa makeampi Jumalan sana 10 Jerusalemista maailman ääriin 12 ICEJ avasi osaston Kuubaan 12 Tulkoon valtakuntasi -tapahtuma Jyväskylässä 13 Israel-illassa viisi muslimia uskoon 13 Painajaisesta unelmaksi 14 SS-upseerin pojanpoika vapaaehtoisena Israelissa 15 Exodus-matka Pietariin 16 Arise: Uskon valtatie 18 Nuoret druusikeksijät 19 Historia on His Story eli hänen kertomustaan 20 Seurakuntavierailuja 22 Toimistolta 23


PUHEENJOHTAJALTA

ASTIASTA ASTIAAN JUMALAN KÄSISSÄ JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA

Tänä keväänä moderni Israelin valtio täytti 68 vuotta, ja kuten aiempinakin vuosina, syntymäpäivien aikaan ilmestyivät jälleen tuoreet tilastotiedot. ICEJ:n Suomen osaston toukokuun sähköposti-uutisissa annettiin rohkaisevia otteita tiedoista, mutta tässä vielä uudelleen tilastoja muutamalla lisätiedolla maustettuna. Jos sinulla on käytössäsi sähköposti, tilaa uutiskirjeemme osoitteesta: icej@icej.fi Ihmeitä numeroiden valossa Kun David Ben-Gurion luki Israelin itsenäisyysjulistuksen sen ensimmäisenä pääministerinä toukokuun 14. päivänä vuonna 1948, uuden valtion väkiluku oli 806 000. Nyt se on 8 522 000. Israelin itsenäistymisen jälkeen kansalaisten määrä on siis kymmenkertaistunut. Juutalaisia tästä määrästä on melko tarkalleen 75 % eli 6 377 000, joista Israelissa syntyneitä on noin 75 %. Tämä prosenttiluku on todella merkittävä, sillä vuonna 1948 vain 35 % Israelissa asuvista juutalaisista oli syntynyt ns. Palestiinassa ennen Israelin valtion itsenäistymistä. Israelin kansalaisoikeuden omistaa myös 1 771 000 arabia, ja heidän ohellaan 374 000 kristittyä, druusia, beduiinia sekä muiden vähemmistöjen edustajaa. Meitä ulkomaalaisia ei-kansalaisia asuu maassa vajaat 200 000. Nämä numerot julistavat Jumalan ihmeitä ja uskollisuutta liitoilleen Israelin kanssa. Aabrahamin fyysisten jälkeläisten olemassaolo ja säilyminen noin 4 000 vuoden ajan, sekä asuminen heille luvatussa maassa tälläkin hetkellä koettavasti, näkyvästi ja kuuluvasti, on suuri Jumalan ihme. Se on ihme sen tähden, mitä kaikkea kärsimystä ja koetusta juutalaiset ovat vuosituhansia kestäneet, ja mitä kaikkea heille on tapahtunut heti Israelin ”nuoruudesta” asti aina meidän päiviimme saakka. Psalmin kirjoittaja julistaa totuudellisesti: ”He ovat minua kovin ahdistaneet nuoruudestani asti – näin sanokoon Israel – he ovat minua kovin ahdistaneet nuoruudestani asti, mutta eivät he ole päässeet minusta voitolle” (Ps. 129:1–2).

” HE OVAT MINUA KOVIN AHDISTANEET NUORUUDESTANI ASTI, MUTTA EIVÄT HE OLE PÄÄSSEET MINUSTA VOITOLLE (PS. 129:1–2). ” Israelin Jumala ei ole milloinkaan päästänyt valittua kansaansa makaamaan kuin viini rauhassa sakkansa päällä, vaan on tyhjentänyt sitä ja kaatanut sitä vuosisatojen aikana astiasta astiaan. Ja näin sen oma maku on vaihtunut ja tuoksu muuttunut, toisin kuin mitä profeetta Jeremia sanoi mooabilaisista. Mooabin tyhjennys ”Surutonna on Mooab ollut nuoruudestaan asti ja levännyt rauhassa sakkansa päällä; ei sitä ole tyhjennetty astiasta astiaan, eikä se ole pakkosiirtolaisuuteen vaeltanut. Sentähden siihen on jäänyt sen oma maku, eikä sen haju ole muuttunut” (Jer. 48:11). Mooab oli muinainen kuningaskunta, joka oli olemassa ennen Israelia; pieni, mutta tyynissä vesissä naapureittensa ympäröimänä. Se oli pitkään ja aina nuoruudestaan saakka saanut elää rauhassa ja häiriintymättä. Se ajatteli oman Kemos-epäjumalansa, oman vaurautensa ja voimansa takaavan sille kestävän ja pysyvän onnen ja oli ylpistyneenä istuutunut syntisakkansa päälle. Kunnes tuli aika Jumalan lähettää sille viininlaskijat, jotka tyhjentäisivät sen astiat (Jer. 48:12). Kuningas Nebukadnessarin kaldealaiset sotilasjoukot tulisivat ja aiheuttaisivat sille hirvittävän tuhon ja surun (Jer. 48:1–10, 15–17). Mooab oli epäjumalan palvoja, se oli käynyt häijyksi ja noussut Israelia vastaan, sekä ylpeillyt Herraa itseään vastaan (Jer. 48;18–46, Ps. 83:3–7). Mooabia kohtasikin profeetta Jeremiaan etukäteen ilmoittama tuho noin viisi vuotta Jerusalemin tuhoutumisen jälkeen. Jota Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa Jumala on sanonut rakastavansa omaa kansaansa ja on ilmoittanut valinneensa 4 | H EI NÄ–ELOKU U 2016

heidän isänsä ja heidän jälkeläisensä itselleen ja omiin tarkoituksiinsa (5 Moos. 10:15, Jer. 31:3, 1 Moos.12:1–3, Joh. 4:22). Israelia on tyhjennetty astiasta astiaan, ja maku ja tuoksu on vaihtunut ja muuttunut Jumalan tarkoitusten mukaisesti. Kansa on kuitenkin säilynyt Jumalan suunnitelmissa ja on yhä keskellämme elävänä todistuksena Jumalan rakkaudesta, voimasta ja aktiivisuudesta kansojen kohtaloissa. Onkin parempi olla Jumalan rakastamana Hänen kurituksissaan, kuin Jumalan vihollisena (Hebr. 12:1–13). Mutta jopa vihollisille Hän on valmis ojentamaan siunaavan kätensä, kuten Hän ihmeellisesti lupasi tehdä Mooabille aikojen lopulla (Jer. 48:47). Taipuisana astiana Jos tätä lukiessasi olet koetusten, kärsimysten ja odottamattoman ravistelun keskellä, kohota uskon rukous, vaikka heiveröinenkin, Luojasi ja Herrasi Jeesuksen puoleen ja sano rohkeasti: ”Olkoon niin. Tyhjennä vaan astiani ja kaada minut uuteen astiaan. Puhdista elämäni ja anna sakkani jäädä pohjalle, kirkasta nimesi ja elämäsi minussa, ja käytä minua työssäsi uudella tavalla.” Jatka sitten vaellustasi Herrassa sekä Israelin siunaamista! Ja jos Jumalakin sinua siihen kehottaa, laita vielä rukouksiisi kääritty runsas kiitosuhri ICEJ:n Suomen osaston kautta tehtävään työhön. Kuin sinettinä. Se on tarpeen varsinkin kesäkuukausien aikana. Siunauksin ja lämmöllä Jerusalemista,


TOIMINNANJOHTAJALTA

VELJENI VARTIJA KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA

Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön johtajuuskonferenssi järjestettiin toukokuussa Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Konferenssin päätöspäivänä kokoonnuimme erään seurakunnan tiloihin lehdistötilaisuuteen ja sitä seuranneeseen useamman tunnin mittaiseen päätöstilaisuuteen. Tilaisuuden vapaaehtoiset avustajat olivat pukeneet ylleen T-paidat, joista saattoi lukea tilaisuuden otsikon: Veljeni vartija. Kohdatessani yhden näistä vapaaehtoisista tiedustelin, josko voisin jostakin ostaa kyseisen T-paidan itselleni. Paitoja ei ollut myytävänä, mutta edellä mainittu avustaja lupasi järjestää yhden minulle. T-paita yhdisti Kun palasin myöhemmin kyselemään paitaani, sain kuulla, kuinka konferenssin päätöstilaisuuden puolesta rukoillessa esirukousryhmässä oli jo aamulla koettu, että yksi näistä T-paidoista tulisi antaa vapaaehtoisryhmän ulkopuoliselle henkilölle. Tästähän minulla ei tietenkään ollut mitään tietoa, eikä myöskään avustajalla, jolta paitaa alun perin tiedustelin. Yhdessä näiden vapaaehtoisten kanssa iloitsimme, kuinka Jumala T-

paidan välityksellä yhdisti meidät lujasti toisiimme. Uudet ystäväni myös uskovat kyseisen T-paidan olevan symbolinen herätyksen siemen, jonka afrikkalaiset kylvivät Suomeen. Kaksi ulottuvuutta Teema Veljeni vartija pitää sisällään ainakin kaksi erilaista ulottuvuutta. Ensinnäkin meidät on kutsuttu auttamaan eksyneet takaisin elämän tielle. Jaakob kirjoittaa: ”Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden” (Jaak. 5:19,20). Toisekseen velvollisuutenamme on asettua puolustamaan niitä, joita kohdellaan epäoikeudenmukaisesti: ”Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus” (Snl. 31:8,9).

lähetystö auttaa eri valtioiden kristittyjä parlamentaarikkoja, johtajia ja pastoreita luomaan kontakteja Israelin parlamentin edustajien kanssa. Toukokuun loppupuolella näitä kontakteja vahvistettiin Liettuan pääkaupungissa Vilnassa, jossa kristillinen suurlähetystö isännöi juutalaisen delegaation ja Liettuan hengellisten johtajien yhteistä illallista. Enhän voi olla täysin varma, mutta mahdollisesti ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen näin monien kirkko- ja seurakuntien edustajat tapasivat Israelin parlamentin, Juutalaisen maailmankongressin sekä Knessetin kristittyjen liittouman edustajia Liettuassa, jossa juutalaisiin liittyvä historia on edelleen kansakunnan avoin ja hoitamaton haava. Uskon tämän tapaamisen vaikuttaneen hyvin myönteisesti kristittyjen ja juutalaisten välisiin suhteisiin, niin että Veljeni vartija tulee näkymään entistä selkeämmin tulevaisuudessa myös liettualaisten keskuudessa.

Veljeni vartijat Liettuassa Yhteistyössä Knesset Christian Allies Caucus -toimikunnan kanssa Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suur-

ICEJ:n uuden toimiston avoimet ovet to 25.8. klo 15.00-17.00

* kahvitarjoilu * tuotetarjouksia * musiikki: Hillel Tokazier

TERVETULOA!

Ullanlinnankatu 5 B 9, 00130 Helsinki

5 | SANA JERUSALEMISTA


MAKOR HATIKVA

SOSIAALINEN AVUSTUSTYÖ

ICEJ SUOMI TUKEE MESSIAANISTA KOULUA

ISRAELILAISNUORET TAPASIVAT KRISTITTYJÄ YSTÄVIÄ  MATHIAS IMMENDORFER

Makor HaTikva on Jerusalemin ainoa messiaaninen koulu, jossa opiskelee useita kymmeniä sekä syntyperäisiä että maahan muuttaneita oppilaita. Koulu perustettiin vuonna 1990 ja Makor HaTikvalla on erityinen rooli vastaanottaa messiaanisia maahanmuuttajaperheitä, joiden lapset eivät vielä osaa heprean kieltä. Makor HaTikvassa lapsille annetaan eväitä päättää koulunkäyntinsä uskossaan vahvana ja kouluaineiden sekä Jumalan sanan ohella koulussa opetetaan myös käytöstapoja. Makor HaTikva joutuu jatkuvasti kamppailemaan taloudellisten haasteiden keskellä ja oli jälleen kerran kiitollinen ICEJ:n Suomen osaston osoittamasta taloudellisesta tuesta.

ICEJ:n päätoimistossa Jerusalemissa vieraili hiljattain 25 oppilaan ja opettajan ryhmä Karmielista. Nämä nuoret miehet ja naiset valmistuvat pian lukiosta ja liittyvät Israelin armeijaan. Oppilaat ovat mukana ohjelmassa, jossa ICEJ tukee nuoria heidän opinnoissaan. Näin ICEJ investoi Israelin tulevaisuuteen. ICEJ:n tukeman ohjelman puitteissa oppilaat pääsivät vierailemaan Siionin ystävien museossa, jossa he kuulivat kristityistä, jotka seisoivat juutalaisen kansan rinnalla erityisesti 1900-luvulla ja tukivat Israelin nykyistä valtiota. Sieltä oppilaat tulivat vierailulle ICEJ:n päätoimistoon ja tapasivat nykypäivän Siionin ystäviä – suurlähetystön kansainvälistä henkilökuntaa ja vapaaehtoisia. ICEJ:n vapaaehtoisena sain kertoa heille kuka olen, ja miksi olen tullut Israeliin. Olen vakuuttunut Jumalan tarkoituksesta juutalaista kansaa kohtaan ja näen Hänen liittouskollisuutensa ja työnsä juutalaisen kansan kokoamisessa takaisin muinaiseen kotimaahansa. Uskon raamatulliseen kutsuun seistä Jumalan valitun kansan rinnalla. Minusta on suuri etuoikeus olla osana Jumalan suunnitelmaa. Oppilaat sanoivat, että maailmassa, jossa antisemitismi on jälleen nousussa, on rohkaisevaa tietää, että kaltaiseni nuoret ihmiset haluavat seistä Israelin rinnalla. He lähtivät Jerusalemista kosketettuina siitä huolenpidosta ja sitoutuneisuudesta, jota maailmanlaajuinen seurakuntaperhe heille osoittaa. ICEJ tukee eri puolilla Israelia koulutusohjelmia, jotka yhdistävät israelilaisia kristittyjen ystävien kanssa. Kesän aikana ICEJ:n toimistolla vierailee viisi muutakin nuorten ryhmää eri puolilta Israelia.

Messiaanisten juutalaisten koulussa opetetaan kouluaineiden lisäksi Jumalan sanaa ja elämäntaitoja.

Israelilaisnuoret vierailivat ICEJ:n päätoimistossa ja tapasivat kristittyjä ystäviä.

6 | H EI NÄ–ELOKU U 2016


KOTIMAA

KOKO SEURAKUNTA SIUNAA ISRAELIA MARKUS KEVÄÄNRANTA KURIKAN HELLUNTAISEURAKUNTA

Kurikan helluntaiseurakunta on päättänyt seistä Israelin rinnalla. 1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku oli jännittävää aikaa Kurikan helluntaiseurakunnassa. Seurakunta oli ostanut vanhan meijerikiinteistön Kurikasta tehden siihen parin vuoden ajan mittavaa remonttia. Vuonna 1990 seurakunta pääsi omiin tiloihin. Ilmassa oli paljon jännitystä ja sitä lisäsi myös tieto siitä, että Venäjän juutalaisia aiotaan auttaa muuttamaan Suomen kautta Israeliin. Kurikassa tuntui kaikki olevan valmista. Seurakunta keräsi vaatteita, tavaraa ja kartoitti majoitusmahdollisuuksia, jotta voisivat olla auttamassa näitä Suomen kautta kulkevia juutalaisia. Viikkoja, kuukausia ja vuosia kului, eikä yhdenkään juutalaisen matka kulkenut Kurikan kautta Israeliin. Seurakunta lähetti lopulta kerätyt vaatteet Israeliin niille henkilöille, jotka olivat jo muuttaneet sinne. Seurakunnassa syntyi vuosien hiljaisuus juutalaisten hyväksi tehtävän työn parissa. Satunnaisesti järjestettiin kyllä Israel-

tilaisuuksia ja kerättiin rahalahjoja Israeltyöhön. Luonnollisesti seurakunta on myös kaiken aikaa ahkerasti muistanut rukouksin Israelia, liittyyhän siihen lupaus, joka löytyy Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta: ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, joka sinua kiroavat” (1. Moos. 12:3). Vuoden 2014 alussa keskustelimme seurakunnan vanhimmiston kanssa seurakunnan kannatuskohteista. Ensimmäisenä keskustelussa nousi voimakkaasti esille, että meidän tulisi seurakuntana tukea enemmän Israelia; säännöllisesti, ei satunnaisesti, ja tehdä työtä juutalaisen kansan parissa. Olimme kuulleet Tuija Valtasta, Juha Ketolaa ja lukeneet ICEJ:n lehtiä. Tiesimme siis jotain ICEJ:n työstä Israelissa ja ympäri maailmaa juutalaisten parissa. Pohdimme kannatusasiaa rukouksessa, otimme enemmän selvää ICEJ:n tekemästä työstä ja hyvin pian päätimme yksimielisesti, että ICEJ tulee olemaan yksi

niistä kannatuskohteistamme, joita kannatamme kuukausittain. Ymmärsimme seurakuntana, että meidän on seisottava Israelin rinnalla, aivan kuten ICEJ, joka on toiminut Jerusalemissa jo vuodesta 1980 alkaen. Emme voi seurakuntina kääntää selkäämme Israelille, Jumalan omaisuuskansalle nyt, kun näemme, kuinka voimakkaasti antisemitismi nousee kaikkialla maailmassa. Päinvastoin meidän on Jeesuksen Kristuksen ruumiina, siis seurakuntana, huolehdittava siitä, että juutalainen kansa voi palata kotiin, ja että evankeliumi, mikä 2 000 vuotta sitten lähti liikkeelle Jerusalemin kaduilta, viedään sinne takaisin. Vaikka 1990-luvun alussa juutalaisten matka ei kulkenut Kurikan kautta, niin nyt saamme Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön (ICEJ) välityksellä säännöllisesti mahdollistaa juutalaisen kansan paluuta takaisin Israeliin. Rukoillaan Rauhaa Jerusalemille!

Tykkää meistä Facebookissa! ICEJ Suomen osasto 7 | SANA JERUSALEMISTA


YAD VASHEM

JUUTALAISVIHA JA LÄHI-IDÄN KANSANMURHA – ONKO ASIOIDEN VÄLILLÄ YHTEYTTÄ?  SUSANNA KOKKONEN  YAD VASHEMIN KRISTILLISEN OSASTON JOHTAJA Viettäessämme vuosien 1945–2015 juhlavuotta totesimme antisemitismin olevan Euroopassa sellaisessa nousussa, jota emme muista nähneemme sitten toisen maailmansodan. Juutalaisiin kohdistunut natsien kansanmurha toimi rokotteena juutalaisvihaa vastaan. Eurooppa ja sen juutalaisyhteisöt ovat eläneet eräänlaista kulta-aikaa toisen maailmansodan päättymisestä meidän päiviimme saakka. Mutta rokote ei ole enää kyllin vahva. Esimerkiksi kesän 2014 Gazan sodan aikana länsimaissa puhuttiin Gazasta

kuolemanleirinä. Historiallinen totuus jäi täysin huomiotta. Monet juuri niistä kansakunnista, jotka aikoinaan nousivat Hitleriä vastaan, sallivat tällaiset valheet keskuudessaan. Useimmat natsien kuolemanleireistä toimivat kohtalaisen lyhyen aikaa, mutta niissä kussakin murhattiin lähes miljoona ihmistä. Esimerkiksi Belzecin leirissä murhattiin puoli miljoonaa juutalaista. Tuon leirin juutalaisista ainoastaan yksi jäi henkiin ja saattoi käyttää sodan jälkeisen todistuspuheenvuoronsa.

” SAMAAN AIKAAN KUN KRISTITTYJEN HÄTÄ LÄHI-IDÄSSÄ KASVAA, ISRAEL ON ALUEEN AINOA VALTIO, JOSSA KRISTITTYJEN MÄÄRÄ LISÄÄNTYY. ”

8 | H EI NÄ–ELOKU U 2016

Holokaustissa perheensä menettänyt juutalainen lakimies Raphael Lemkin toimi toisen maailmansodan päätyttyä uuden kansamurhaa koskevan lain puolesta (kansanmurha on englanniksi genocide: geno viittaa kreikaksi kansaan ja cide latinaksi murhaan). YK:n yleiskokous hyväksyi joulukuussa 1948 kansanmurhan määritelmän. Tässä rikoksessa tärkeää ei ole ainoastaan sen suorittamistapa, vaan nimenomaan aikomus. Aikomus toteuttaa kansanmurha (ja itse murha) kohdistuu kansanryhmään jonkin erityisseikan,


kuten uskonnon, rodun tai kielen takia. Kansanmurha on niin vakava rikos, että sen tunnistavan ja tunnustavan vieraan valtion on tarvittaessa lopetettava meneillään oleva kansanmurha toisessa valtiossa jopa sotilaallisia keinoja käyttäen. Holokausti on tästä täydellinen esimerkki. Maailman median ollessa koolla Gazassa kesällä 2014, Lähi-idässä tapahtui samanaikaisesti todellinen kansanmurha. Elokuun 2014 aikana noin 850 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa Irakissa, missä ISIS hyökkäsi raivoisasti ja julmasti ikiaikaista jesidi-yhteisöä sekä maailman vanhinta kristillistä yhteisöä vastaan. Elokuun toisen päivän aikana murhattiin noin 2 000 jesidiä ja 200 000 ihmistä joutui pakenemaan. Elokuun neljännen päivän aikana kaikki assyrialaiskristityt kuudesta eri kylästä lähellä Niiniven tasankoa joutuivat pakenemaan. Elokuun kahdeksantena päivänä 200 000 assyrialaista joutui pakenemaan kodeistaan ja kylistään. Samaan aikaan maailman huomio oli edelleen Israelin vastaisessa kampanjassa, jonka kuluessa ei epäröity käyttää

monenlaisia vahvoja ilmaisuja. Tyypillistä oli vedota kansainväliseen oikeuteen, jonka mukaan sotilaalliset toimet ovat oikeutettuja ainoastaan itsepuolustukseksi tai YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Israelin väitettiin rikkoneen räikeästi tätä periaatetta Gazassa. Rakettien ampumista Gazasta ei siis katsottu Israelin valtion rajoja loukkaavaksi toimeksi. Jesidit ja kristityt ovat kärsineet muslimien mielivallasta jo pitkään, joskin väkivalta on ollut kausittaista ja eritasoista. Nyt jesidit ja kristityt vietiin orjiksi tai murhattiin heti. Muu maailma heräsi tapahtumiin myöhässä, olihan ISIS noussut ja vallannut tärkeitä kaupunkeja jo aiemmin. Vaikka läntinen maailma puhui paljon ISISin tarjoamasta mahdollisuudesta maksaa niin kutsuttu jiziya-vero tai kääntyä islamin uskoon, todellisuudessa vaihtoehdot olivat joko paeta tai kuolla. Länsimaissa normaalia elämää elävät voivat puhua veron mahdollisuudesta, mutta todellisuudessa sekä jesidien että kristittyjen elämä Irakin ja Syyrian alueilla on tehty mahdottomaksi.

Israelin lyhyttä sotilasoperaatiota Gazassa oltiin valmiita kutsumaan kansanmurhaksi, mutta jesidit ja kristityt odottavat yhä, että heidän kokemaansa todellista kansanmurhaa kutsuttaisiin sen oikealla nimellä. Länsimaiden majataloissa ei ole sijaa Lähi-idän kristityille ellemme me, heidän sisarensa ja veljensä, herää ja vaadi, että heitä on autettava. Kasvavan antisemitismin ja Israelin vastaisen kampanjan vahvistuessa jopa monissa kirkkokunnissa jää huomiotta hyvin tärkeä asia; samaan aikaan kun kristittyjen hätä Lähi-idässä kasvaa, Israel on alueen ainoa valtio, jossa kristittyjen määrä lisääntyy. Voimistuva antisemitismi sokeuttaa monet näkemästä tätä tosiasiaa. On Israelin vastaista ja myös moraalista sokeutta, jos emme toimi Raamatun opetusten tai edes moraalisten periaatteiden mukaisesti. Jos me olemme hiljaa, kuka puhuu? Jos me emme toimi, kuka toimii? Toivotan teidät tervetulleiksi kuulemaan enemmän edellä käsitellystä aiheesta puhekiertueellani syyskuussa 2016.

Häiritseekö sinua tiedotusvälineiden yksipuolinen Israel-uutisointi? Oletko huolestunut Israelinvastaisten liikkeiden toiminnasta Suomessa? Haluaisitko vaikuttaa, mutta sinulla ei ole keinoja?

AVAIMIA LÄHI-IDÄN KONFLIKTIN YMMÄRTÄMISEEN YAPS-KOULUTUS JA -TOIMINTA

YAPS on lyhenne projektin englanninkielisestä nimestä ”Equipping Young Adults to Promote Peace, Justice and Solidarity in the Middle East”. Nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä nuorten aikuisten varustamista oikeudenmukaisen rauhan edistämiseen Lähi-idässä. YAPS tarjoaa tietoa Israelin ja Lähi-idän konfliktin historiasta, kansainvälisestä oikeudesta ja Israelin vastaisen boikottiliikkeen taustoista. Lisäksi rakennetaan verkostoja ja luodaan vaikuttamisvälineitä.

LUENTOJEN TEEMAT • Kansainvälinen oikeus aseena Israelin ja pales tiinalaisten välisessä konfliktissa • Lähi-itä ja ihmisoikeudet • Israelin vastaisen boikotti liikkeen tausta ja tavoitteet

Myös Suomessa monet järjestöt levittävät ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden nimissä Israelin täydellistä boikotointia ajavan BDS-liikkeen ideologiaa. Ilman asiatietoa voi harhautua uskomaan Israelin vastaisten liikkeiden ihmisoikeuspropagandaa, joka ei vastaa lainkaan todellisuutta. Ilman asiatietoa ei voi vaikuttaa oikeudenmukaisen rauhan toteutumisen puolesta.

YAPS jatkuu keväällä useilla paikkakunnilla. Jos olet kiinnostunut järjestämään kouKOULUTUKSET SYKSYLLÄ 2016 lutuksen omalla paikkakun3.9. Tampere (Vanha nallasi, ota yhteyttä ICEJ:n kirjastotalo, Keskustori 1) toimistoon: icej@icej.fi 24.9 Pori (Otsolan opisto, Lisätietoja saat ICEJ:n ja YAPS Juhana Herttuan katu 16) koulutuksen verkkosivuilta 1.10. Turku (Turun pääkirjasto, www.icej.fi ja www.yaps.fi. Linnankatu 2) 29.10. Helsinki (Pasilan TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄJINÄ kirjastotalo, RautatieICEJ Suomen osasto läisenkatu 8) KD nuoret

YAPS sisältää yleisöluentoja ja työpajoja. YAPSin pääkohderyhmä ovat nuoret aikuiset, mutta kaikki ovat tervetulleita. Yleisöluentojen sisältö on rakennettu siten, että mukaan on helppo kutsua myös niitä, joille kysymys Israelista on epäselvä. Työpajoihin toivomme ihmisiä, joilla on halu vaikuttaa ja toimia. Työpajoihin on ennakkoilmoittautuminen.

LUENNOITSIJAT Juristit Ina Litma ja Tuuli Hong sekä ICEJ:n erityisavustaja Varpu Haavisto.

9 | SANA JERUSALEMISTA

PÄIVÄN OHJELMA • Klo 11–13 yleisöluennot (Helsinki 10.30–13) • Lounastauko • Klo 14–16 työpajat. Työpajoihin ilmoittaudutaan osoitteessa: ilmoittautumiset. yaps@outlook.com Tarkista paikkakuntakohtainen aikataulu verkkosivuilta.


OPETUS

HUNAJAA MAKEAMPI JUMALAN SANA KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA

Käärmeen kavala kysymys kaikuu ajassamme samalla tavoin, kuin tuhansia vuosia sitten paratiisissa: ”Onko Jumala todellakin sanonut” (1. Moos. 3:1)? Jumalan sanan arvovaltaa ja auktoriteettia on jo pitkään kyseenalaistettu, eikä tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa anneta arvoa Raamatusta välittyvälle arvomaailmalle niin kuin menneinä vuosikymmeninä. Tiedotusvälineet ja viihdeteollisuus pyrkivät pesemään aivojamme, muuttamaan sekä arvomaailmaamme että maailmankuvaamme huomaamattamme, ellemme jatkuvasti uudista ajatusmaailmaamme Jumalan sanalla (Room. 12:2). Luova sana Jumalan sana, Raamattu, on 66 kirjan kirjasto täynnä luovia sanoja, joilla olemattomasta on syntynyt olevaista. Paavali kirjoittaa, että Jumala tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat (Room. 4:17). Maailma luotiin tyhjästä Jumalan sanalla (1. Moos. 1:2). Raamatun alkulehdiltä luemme: ”Ja Jumala sanoi: ’Tulkoon valkeus.’ Ja valkeus tuli” (1. Moos. 1:3). Jumalan suusta lähteneet sanat eivät ole siis vain joukko kirjaimia, jotka on aseteltu tiettyyn järjestykseen, vaan nämä sanat ovat elämää synnyttäviä sanoja. Jeesus sanoi: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä” (Joh. 6:63). Edelleen Heprealaiskirjeen kirjoittaja osoittaa meille, että ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen” (Hepr. 4:12). Sanan varassa Mooses kirjoittaa Jumalan sanasta: ”Sillä ei ole se turha sana, joka ei koskisi teitä, vaan siinä on teidän elämänne; ja sen sanan varassa te elätte kauan siinä maassa, johon te menette Jordanin yli, ottamaan sen omaksenne” (5. Moos. 32:47). Kuten vanha lastenlaulu meitä muistuttaa, rakennus, joka on rakennettu Jumalan sanan kalliolle, kestää myrskyn ja tulvien tullen. Kyseinen Jeesuksen vertaus osoittaa, että elämän myrskyt kohtaavat meitä kaikkia. Kysymys ei ole siis siitä, tuleeko myrsky; tiedämme sen tulevan varmasti. Kysymys on siitä, pysymmekö pystyssä myrskyn raivotessa. Ja siitä, kuinka selviämme eteenpäin myrskyn tauottua. Elämää ei siis tule rakentaa omien ajatusten tai ihmisviisauden varaan, vaan Jumalan sanan ohjeiden mukaisesti. Tämän sanan varassa ja siihen tarttumalla selviämme kohtaamistamme haasteista.

Taattu sana Sananlaskujen kirjassa vakuutetaan, että jokainen Jumalan sana on taattu (Snl. 30:5). Tämä tarkoittaa, ettei siinä ole heikkoa kohtaa. Se on aitoa, erehtymätöntä, seitsenkertaisesti puhdistettua ja tulessa koeteltua (Ps. 12:7, Ps. 18:31) ja tästä sanasta Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille: ”…kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1. Tess. 2:13). Tämä Jumalan luova, taattu ja erehtymätön sana tekee työtään meissä ja synnyttää meissä uskoa, sillä usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room. 10:17). Tästä johtuen luen aina, mikäli mahdollista, Raamattua ääneen, koska usko, kuten edellä luimme, tulee kuulemisesta. Jumalan sana saa lukijassaan aikaan hyviä asioita. Ja johtuen Jumalan sanan merkittävästä voimavaikutuksesta sen mukaan ojentautuvien elämässä tuo vanha käärme, saatana, pyrkii kaikin mahdollisin keinoin pitämään meidät siitä erossa. Pelastava sana Voimme siis ottaa Jumalan luovat ja elämää synnyttävät sanat omaan suuhumme ja julistaa Jumalan lupauksia omaan ja läheistemme elämään. Raamattu sanoo, että kielellä on vallassansa kuolema ja elämä (Snl. 18:21). Jaakob puolestaan opastaa, että koko meidän elämäämme ohjataan puheella, aivan kuten pieni peräsin ohjaa suurta laivaa (Jaak. 3:4,5). Ja Paavalin mukaan uskomme keskeisin elementti, iankaikkinen pelastus, on kiinni suumme tunnustuksesta: ”Sillä jos sinä suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala 1 0 | H EI NÄ–ELOKU U 2016

on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Room. 10:9,10). Samalla Paavali osoittaa saman kuin Jeesus Markuksen evankeliumissa, että uskon tulee olla sekä sydämessä että suussa: ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Pitäkää usko Jumalaan’. Totisesti minä sanon teille: Jos joku sanoisi tälle vuorelle: ’Kohoa ja heittäydy mereen’, eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi” (Mark. 11:22,23). Voittava sana Kun Jeesus kohtasi paholaisen erämaassa, Hän nujersi paholaisen hyökkäykset puhumalla Jumalan sanaa: ”Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: ’Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.’ Mutta hän [Jeesus] vastasi ja sanoi: ’Kirjoitettu on: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’” (Matt. 4:3,4). Me elämme Jumalan sanasta. Ja se on meidän aseemme paholaisen hyökätessä. Raamattu osoittaa, että meidän vastustajamme sielunvihollinen ei jätä meitä rauhaan, vaan käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Jos emme lue Raamattua, emme tunne sen sisältöä, emmekä näin ollen tiedä, millaisen Jumalan sanan kohdan voisimme kulloinkin poimia aseeksi sielunvihollista vastaan. Esimerkiksi kun paholainen valehtelee meille, että Jumala on meidät hyljännyt, voimme vastustaa häntä ääneen Jumalan sanan lupauksella, jonka Jeesus meille antoi: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).


” POIKANI, ÄLÄ UNHOTA MINUN OPETUSTANI, VAAN SINUN SYDÄMESI SÄILYTTÄKÖÖN MINUN KÄSKYNI; SILLÄ PITKÄÄ IKÄÄ, ELINVUOSIA JA RAUHAA NE SINULLE KARTUTTAVAT. ”

Uskon sana Jaakob kirjoittaa meille uskon rukouksesta (Jaak. 5:15). Uskon rukous voidaan rukoilla vain Jumalan sanan varaan rakennetulta perustalta. Ellemme tunne Jumalan sanaa, emme tunne Hänen tahtoansa. Usein epäuskoinen ja epävarma rukous päättyy sanoihin ”mutta tapahtukoon sinun tahtosi”. Ymmärräthän minua nyt oikein. Juuri sitä kaipaamme, että Jumalan tahto toteutuu, mutta jos emme rukoillessa tiedä Hänen tahtoansa, jäämme meren aallon tavoin keinumaan, vuorotellen uskoen ja epäillen. Jaakob kirjoittaa, ettei tällaisen henkilön tulisi odottaa saavansa Jumalalta mitään (Jaak. 1:7). Mutta kun me löydämme Jumalan tahdon Hänen sanastaan, voimme perustaa rukouksemme tuon sanasta löytyneen lupauksen ja ohjeistuksen varaan ja odottaa vastausta lujina uskossa, ollenkaan epäilemättä. Tuomitseva sana Joskus Jumalan tahdon ymmärtäminen näyttäytyy hyvin yksinkertaisena, toisinaan sen selvittäminen näyttää olevan ihmisille sangen haasteellista. Useammat erilaiset tekijät saattavat aiheuttaa sekaannusta ajatusmaailmassamme, emmekä voi pelkän inhimillisen viisauden varassa olla varmoja oikeasta suunnasta. Jälleen kerran iloitsemme Jumalan sanasta, jonka perusteella voimme arvioida ajatuksiamme, suunnitelmiamme ja tekojamme. Jumalan sanan tulee olla ylin auktoriteettimme, joka auttaa meitä navigoimaan eteenpäin. Sanoohan Raamattu, että ”Jumalan sana tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hepr. 4:12).

Ilon ja rauhan sana Profeetta Jeremia kirjoittaa: ”Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo” (Jer. 15:16). Jeesus sanoi: ”Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh. 15:11) ja ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha” (Joh. 16:33). Psalmissa vakuutetaan, että ”suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule” (Ps. 119:165). Raamattu on siis hyödyllinen kirja. Se kertoo meille, mikä on oikein ja mikä on väärin. Se osoittaa meille, mitä meidän kannattaa tehdä ja kuinka meidän ei kannata toimia. Jumalan antamat ohjeet ovat meille hyväksi, ja tämä sana synnyttää meissä iloa ja rauhaa. Ja vielä Jeesus opetti: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7). Kaiken tämän perusteella ei liene suuri ihme, että paholainen haluaisi jokaisen uskovan tuntevan mahdollisimman vähän Jumalan sanaa, josta Paavali, Moosekseen viitatessaan, opettaa seuraavasti: ”Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa: ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi” (Apt. 7:38). Päivittäinen sana On äärimmäisen merkityksellistä lukea Raamattua päivittäin. Ja on tärkeää lukea sitä heti aamulla, sillä muutoin se helposti unohtuu päivän askareiden viedessä aikamme. Ja onhan turvallista pohjustaa jokainen päivä Jumalan sanalla tarttuen heti aamusta Jumalan antamiin 11 | SANA JERUSALEMISTA

lupauksiin. Rohkaisen sinua lukemaan suunnitelmallisesti ja aloittamaan lukemalla vaikka vain yhden jakeen päivässä. Hyvin pian havaitset, että nälkä kasvaa syödessä ja ennen pitkää Raamatun lukemisesta tulee tapa, joka on keskeinen osa elämääsi. Timoteukselle Paavali kirjoitti, että pyhien kirjoitusten tunteminen voi tehdä meidät viisaaksi (2. Tim. 3:15). Kuningas Salomon suulla Jumala muistuttaa meitä: ”Poikani, älä unhota minun opetustani, vaan sinun sydämesi säilyttäköön minun käskyni; sillä pitkää ikää, elinvuosia ja rauhaa ne sinulle kartuttavat” (Snl. 3:1,2). Ja vielä psalmin kirjoittaja riemuitsee: ”Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani” (Ps. 119:103). Juutalainen sana Lopuksi voimme jälleen kerran kääntää katseemme kohden juutalaista kansaa, sillä juuri he ovat lahjoittaneet meille tämän kallisarvoisen aarteen, Jumalan sanan. Paavali kirjoittaa: ”Sillä, jos pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän (juutalaisten) hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvolliset auttamaan heitä maallisilla” (Room. 15:27). Kuinka hukassa me olisimmekaan ilman Jumalan sanaa?! Jumalan sanasta ammennamme elämäämme jumalallista elämää, iloa, rauhaa, rohkaisua ja viisautta. Eikä tässä vielä kaikki! Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alussa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä” ja jatkaa, että ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:1,2,14). Kun luemme ja tutkimme Jumalan sanaa, seurustelemme Jeesuksen kanssa!


ICEJ MAAILMALLA

ICEJ MAAILMALLA

JERUSALEMISTA MAAILMAN ÄÄRIIN

ICEJ AVASI OSASTON KUUBAAN

SERGUEI POPOV ICEJ:N ITÄ-EUROOPAN JA KESKI-AASIAN ALIJA-YHDYSHENKILÖ

UUSIN ICEJ:N OSASTO AVATTIIN HUHTIKUUSSA HAVANNASSA

Kauko-Idässä, Japanin pohjoispuolella sijaitsee Venäjän suurin saari, Sahalin. Tämä kaunis saari muistuttaa muodoltaan Kuolluttamerta. Saari on neljä kertaa Israelin valtiota suurempi. Venäjän tsaari käytti aikoinaan Sahalinia karkotuspaikkana. Ensimmäiset seurakunnat perustettiin sinne vasta 40 vuotta sitten. Nykyään saarella on yli sata seurakuntaa, joista suurin osa on protestanttisia.

Maa on vuosikymmeniä suhtautunut Israeliin vihamielisesti, eikä maiden välillä ole diplomaattisuhteita. Monien muiden Latinalaisen Amerikan maiden tavoin tämä kommunistinen valtio on kokenut hengellisen vallankumouksen parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Arviolta yli 200 000 kuubalaista kuuluu tällä hetkellä Assemblies of God -kirkkokuntaan.

ICEJ järjesti saarella hiljattain kymmenen tilaisuutta, joissa seurakuntia opetettiin ymmärtämään Raamatun opetusta Israelista ja valitusta kansasta. Ihmisiä myös rohkaistiin osallistumaan Jerusalemin lehtimajanjuhlille.

Suuri enemmistö Kuuban evankelisista kristityistä tukee Israelia. Se näkyi ICEJ:n Kuuban osaston avajaisissa satojen Israelin lippujen meressä. Juhlassa ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola nimitti Kuuban osaston edustajaksi pastori Moises de Pradan. Pradasta tuli Havannan paikallisen seurakunnan johtava pastori vähän yli vuosi sitten, jolloin seurakunnassa oli noin 300 jäsentä. Nykyään seurakuntaan kuuluu yli 1 200 jäsentä ja kasvu jatkuu.

Pastori Elena Eremeeva nimitettiin ICEJ:n Sahalinin saaren viralliseksi edustajaksi. Tämä osoittaa, että kiinnostus Israelia kohtaan on lisääntynyt paikallisten uskovien keskuudessa.

Pastori Elena Eremeeva sai taulun nimityksestään ICEJ:n Sahalinin saaren edustajaksi. ICEJ:n järjestämät kokoukset Sahalinin saarella saivat innostuneen vastaanoton.

Kuuban vierailullaan Juha Ketola piti tilaisuuksia myös Santa Carlan kaupungissa ja tapasi Assemblies of God -kirkkokunnan päätoimiston henkilökuntaa. Toimistoa johtaa pastori Eliseo Villar Acosta. Kommunistisesta totalitarismista ja diktatuurista huolimatta evankeliset kristityt kertovat rohkeasti uskostaan ja seisovat Israelin rinnalla. Kuuban kristityt yhteisöt laulavat heprealaisia lauluja, esittävät israelilaisia tansseja ja rukoilevat palavasti Israelin puolesta. 1 2 | H EI NÄ–ELOKU U 2016


KOTIMAA

TULKOON VALTAKUNTASI -TAPAHTUMA JYVÄSKYLÄSSÄ Edellisen vuoden myönteisen kokemuksen innoittamana ICEJ:n Suomen osasto järjesti perinteisen kesätapahtumansa jälleen yhteistyössä Jyväskylän helluntaiseurakunnan kanssa. Tapah-

tuman otsikko ”Tulkoon valtakuntasi” oli keskeisenä elementtinä kolmesti päivän aikana puhujavastuussa olleen pastori Peter Tsukahiran opetuksissa.

Perinteinen kesätapahtuma ”Tulkoon valtakuntasi” kokosi runsaasti kuulijoita Jyväskylän helluntaiseurakunnassa.

Peter Tsukahira (lavalla oik.) Karmel-vuoren seurakunnasta Israelista vastasi opetuksesta tulkkinaan Kari O. Niemi.

KOTIMAA

ISRAEL-ILLASSA VIISI MUSLIMIA USKOON Suomalaiset ovat jo neljännesvuosisadan ajan auttaneet ennen kaikkea Venäjän juutalaisia muuttamaan Israeliin. Tämän palvelustehtävän keskeisille vastuunkantajille suunnattu jokavuotinen Exodus-kesäpäivä järjestettiin kesäkuussa Saarijärvellä. Päivän viimeinen, kaikille avoin Israel-tilaisuus päättyi riemulliseen esirukouspalveluun, jonka aikana viisi muslimitaustaista maahanmuuttajaa antoi elämänsä Jeesukselle. Venäjänjuutalaisia lähdössä Pietarista Suomen kautta Israeliin. 13 | SANA JERUSALEMISTA


HOLOKAUSTI

PAINAJAISESTA UNELMAKSI YUDIT SETZ ICEJ:N SOSIAALISEN AVUSTUSTYÖN APULAISJOHTAJA

Miriam syntyi pienessä puolalaisessa kaupungissa aivan Saksan rajan tuntumassa ja muistaa elävästi päivän, jolloin natsit saapuivat. Vain viisi päivää aikaisemmin natsit olivat hyökänneet Varsovaan ja nyt he sulkivat kaikki kaupungin synagogat, teloittivat ensimmäisen juutalaisen ja määräsivät loput heistä kovaan työhön. Miriam ja muut nuoret tytöt määrättiin

poistamaan lumi ja kivet eräältä kentältä, mutta jo seuraavana päivänä heidän käskettiin asettaa kivet takaisin paikoilleen. Jos työtä ei tehnyt natsien mielestä tarpeeksi ahkerasti, joutui armottoman hakkaamisen kohteeksi.

Pian Miriam ja muut kuljetettiin Lodzin gettoon. He elivät siellä kuukauden ajan, nukkuivat kylmillä talvisilla kaduilla ohuilla olkipatjoilla, kunnes heidät marssitettiin takaisin kaupunkiin, jonne oli valmisteltu toinen getto. Miriamin sisko, veli ja isoäiti lähetettiin yksi kerrallaan eri leireille, eikä hän nähnyt heitä enää koskaan. Miriam muistaa vieläkin nyyhkytyksen ja itkun äänet, kun perheenjäsenet erotettiin toisistaan. Vuonna 1942 Miriam lähetettiin takaisin Lodzin gettoon, missä oli jatkuva nälänhätä, sairautta ja kuolemaa. Kaksi vuotta myöhemmin hänet lähetettiin Auschwitz-Birkenauhun kaaoksen ja kuoleman keskelle. Miriam sanoo, että ihmiskielessä ei ole sanoja, joilla kuvailla niitä muutamaa kuukautta, jotka hän joutui viettämään leirillä. Onneksi painajainen päättyi, kun heidät vapautettiin keväällä 1945. Miriamin vanhemmat ja yhtä sisarta lukuun ottamatta kaikki hänen sisaruksensa kuolivat sodan aikana. Vapautuksen jälkeen Miriam aloitti matkansa Birialaivalla kohti Palestiinaa, josta hetkeä myöhemmin tuli itsenäinen Israel. Juutalaiset matkustivat laivassa kuin sillit purkissa, eikä heillä ollut juuri lainkaan ruokaa, mutta toivo juutalaiseen kotimaahan pääsemisestä piti heidät hengissä. Perillä brittisotilaat pidättivät Miriamin ja muut matkustajat syytettynä luvattomasta Palestiinaan matkustamisesta, mutta brittihallinnon otteen heikennyttyä sotavangit lopulta vapautettiin. Miriam muistaa tanssineensa kaduilla sinä päivänä, kun Israel julistautui itsenäiseksi. Elettyään vuosikausia painajaisessa, hän pääsi nyt todistamaan unelmansa toteutumisen: juutalaisella kansalla oli viimeinkin kotimaa. Tänä päivänä Miriam on ylpeä kolmen lapsen äiti, yhdeksän lapsen isoäiti ja seitsemän suloisen lapsen isoisoäiti.

1 4 | H EI NÄ–ELOKU U 2016


HOLOKAUSTI

SS-UPSEERIN POJANPOIKA VAPAAEHTOISENA ISRAELISSA Tobi Hoschke eli monien vuosien ajan isoisänsä, entisen SS-upseerin Wilhelm Hoschken varjossa. Vasta äskettäin Tobi sai tietää tarkemmin isoisänsä menneisyydestä ja haluaa nyt sovittaa isoisänsä rikokset auttamalla holokaustista selvinneitä ja heidän omaisiaan. Vuosia Wilhelm Hoschken kuoleman jälkeen hänen perheensä sai selville, että heidän rakas isänsä ja isoisänsä oli ollut SS-upseeri yksikössä, joka oli osallisena useiden juutalaisten murhaamiseen. Wilhelmin osasto osallistui moniin taisteluihin toisessa maailmansodassa ja oli osallisena juutalaisten joukkomurhaan Puolassa. Liittoutuneiden maihinnousupäivänä 6. kesäkuuta Wilhelm pelasti erään brittiupseerin hengen. Kun britit myöhem-

min ottivat hänet vangiksi ja halusivat teloittaa hänet, hänen henkensä säästettiin tuon brittiupseerin todistuksen perusteella. Hoschke vietiin Britanniaan, missä häntä pidettiin useita vuosia sotavankileirillä. ”Tiesin hänen taistelleen toisessa maailmansodassa, mutta en tiennyt missä”, Tobi kertoo. ”Tiesin, että hän oli ollut Ukrainassa ja Ranskassa, ja häpeän sitä, mitä hän on tehnyt, sillä olen lukenut hänen SS-yksikkönsä tekemistä joukko-

SS-upseerin pojanpoika Tobi Hoschke yhdessä holokaustista selvinneen vanhuksen kanssa.

15 | SANA JERUSALEMISTA

murhista. En tiedä, oliko hän näistä suoranaisesti vastuussa, mutta hänen on täytynyt tietää niistä, joten pidän häntä vastuullisena.” Kun Tobin vanhemmat tulivat uskoon, he alkoivat tukea Israelia. Tobikin omaksui tavan tukea juutalaisia. Opittuaan lisää isoisänsä menneisyydestä Tobi päätti astua vielä yhden askeleen pidemmälle. Valmistuttuaan yliopistosta hän muutti Israeliin ja tuli vapaaehtoiseksi ICEJ:n toimistolle Jerusalemiin.


EXODUS

EXODUS-MATKA PIETARIIN

Suomalaisryhmä tutustui Pietarissa exodustyöhön ja kaupungin nähtävyyksiin.

JOHN REMES ICEJ:N SUOMEN OSASTON HALLITUKSEN JÄSEN Toukokuun 10. päivän iltana lähti Prinsess Maria -laiva Helsingistä kohti Pietaria mukanaan 32 matkalaista, jotka halusivat tutustua exodus-työhön. Saavuttuamme aurinkoiseen kaupunkiin ohjelmassa oli kiertoajelu ja vierailu Pushkinissa, Katariinan palatsissa. Näiden ohjelmien välissä tutustuimme Eva Foundation -keskukseen, jossa ylläpidetään toimintaa Pietarin juutalaisyhteisölle, varsinkin vanhuksille. Kuulimme keskuksen toiminnasta ja saimme antaa heille lahjoja, joista he olivat hyvin kiitollisia. Lauloimme heprealaisia lauluja, joiden kautta syntyi iloinen yhteys paikalla olleiden kanssa. Matkan aikana ICEJ:n Venäjän osaston johtaja Howard Flower opasti meitä kohteisiin, joista exodus-työ oli saanut alkun-

sa. Flower avasi myös exodus-työn nykytilannetta ja Venäjän kristittyjen presidentti Dimitri Poljakov kertoi työstä omasta näkökulmastaan. Suomesta käsin tehtävää exodus-työtä toteutetaan yhteistyössä Pietarin Juutalaistoimiston kanssa. Vieraillessamme Juutalaistoimistossa saimme paljon tietoa heidän työstään. Osallistuimme myös Israelin itsenäisyysjuhlakonserttiin. Paluupäivänä vierailimme vielä Eremitaasin taidemuseossa. Se on huikea elämys ensikertalaiselle, mutta sykähdyttävä ja aina uusi kokemus myös monta kertaa

1 6 | H EI NÄ–ELOKU U 2016

siellä käyneelle. Ennen laivalle lähtöä tutustuimme vielä Pietarin synagogaan, mikä oli monille yksi matkan kohokohdista. Monien sydän avautui matkan aikana varmasti entistä enemmän auttamaan Venäjän juutalaisia heidän muuttaessaan Israeliin, heidän oikeaan kotimaahansa Jumalan lupausten mukaisesti. Voit tukea ICEJ:n exodustyötä käyttämällä oheista tili- ja viitenumeroa. Kiitos lahjastasi! OP: FI29 5092 0920 2944 34 Viite: 9800 03004


17 | SANA JERUSALEMISTA


ARISE

USKON VALTATIE JANI SALOKANGAS ICEJ:N KANSAINVÄLINEN ARISE- JA MARKKINOINTIJOHTAJA

Jumalan tie, uskon valtatie. Nuo sanat vaikuttavat hyvin yksinkertaisilta, mutta ovat ajoittain hyvin vaikeita elää todeksi. Olen oppimassa, että noiden sanojen sisäistäminen osaksi elämää, niin yksinkertaista kuin sen pitäisi olla, voi olla vaikea tehtävä. Se vaatii suurta rohkeutta ja voimaa. On oltava valmis tulemaan väärinymmärretyksi ja jopa hylätyksi. On oltava valmis luovuttamaan elämänsä pieninkin hallintavalta ja oltava valmis toisinaan näyttämään täydeltä typerykseltä. Ajattele Nooaa, joka rakensi arkkia tulvaa varten, vaikka maan päällä ei ollut koskaan vielä satanut pisaraakaan. Mieti Aabrahamia pitämässä kiinni lupauksesta, että hänestä tulisi monien kansojen isä, vaikka hän oli satavuotiaana lapseton. Ajattele Moosesta, joka seisoi israelilaisten edessä erämaassa kertomassa heille, että he söisivät lihaa niin kauan, että se alkaisi jo etoa heitä, eikä heillä olisi mitään käsitystä, mistä liha olisi peräisin. Mieti Joosuaa marssimassa Jerikon muu-

rien ympäri Jumalan käskyn mukaan ja ihmetellen, mitä hyötyä siitä olisi. Uskon varassa vaeltaminen tarkoittaa sitä, että kuljet kohti päämäärää, joka sinulla itselläsi ei ole vielä tiedossa, mutta jonka Jumala paljastaa sinulle, kun kuljet kuuliaisena. Aabraham oli kuuliainen Jumalan kutsulle, joka vaikutti valtavalta, järjettömältä ja pelottavalta toteuttaa. Raamattu sanoo, että hänen uskonsa luettiin hänelle vanhurskaudeksi, koska hän uskoi, vaikka ei tiennyt, minne tie hänet veisi. Uskon varassa kulkeminen tarkoittaa, että katsot elämääsi Jumalan näkökulmasta. Se näkökulma muuttaa tavan, jolla näemme elämämme ja itsemme. Jos valitset tämän tien, sinun täytyy olla valmis astumaan ulos mukavuusvyöhykkeeltäsi ja länsimaisesta karkki-kristillisyydestä, jota monet meistä ovat eläneet koko elämänsä ajan. Sinun täytyy olla valmis luovuttamaan maailmasi Jumalalle ja antaa Hänen ravistella sitä, ja aloittaa alusta. En tiedä, millaiselta sinun ravis-

telusi näyttäisi, mutta sen tiedän, että jos annat Hänen tehdä sen – heität kätesi ilmaan luovuttamisen merkiksi ja pyydät Häntä muuttamaan elämäsi – Hän kunnioittaa pyyntöäsi. Hän johdattaa sinut matkalle, opettaa sinua kulkemaan uskon varassa ja uskoo elämääsi muistorikkaita, tärkeitä hetkiä. En tiedä, missä vaiheessa olet vaelluksessasi tällä uskon valtatiellä, mutta rohkaisen sinua heiluttamaan valkoista lippua antautumisen merkiksi. Luovuta Jumalalle elämäsi, kipusi, menetyksesi ja anna Hänen käyttää niitä Hänen kunniakseen. Pyydä Häntä tekemään ihmeellistä työtään sinussa, jotta Hän voi tehdä ihmeellisiä asioita sinun kauttasi. Sama Jumala, joka on uskollisesti pitänyt sanansa ja huolehtinut kansastaan yli 4 000 vuoden ajan, tekee saman myös sinun elämässäsi. Pidä kiinni Hänen lupauksistaan ja saat nähdä Jumalan uskollisuuden. Elämme uskon varassa, emme näkemisen.

”ROHKAISEN SINUA HEILUTTAMAAN VALKOISTA LIPPUA ANTAUTUMISEN MERKIKSI.”

1 8 | H EI NÄ–ELOKU U 2016


SOSIAALINEN AVUSTUSTYÖ

NUORET DRUUSIKEKSIJÄT SARAH AJILEYE

ICEJ:n Jerusalemin toimisto sai hiljattain pitää vierainaan nuoria opiskelijoita paikallisesta druusiyhteisöstä. Nuorten mukana olivat heidän koulunsa rehtori, projektiohjaaja sekä druusiyhteisön vanhimpia. Nuoret esittelivät ICEJ:n henkilökunnalle innovatiivisen ja palkitun tiedeprojektinsa. He olivat voittaneet Pohjois-Israelin koulujenvälisen kilpailun, mikä oikeutti heidät osallistumaan Israelin LEGO-liigan kilpailuun Tel Avivissa.

Tiedeprojektissa käytettiin Eisenia Fedida -nimisiä kompostimatoja, jotka soveltuvat oliiveista tulevien jätteiden hajottamiseen. Israelin oliivisadosta jää tonneittain jätettä sen jälkeen, kun oliiviöljy on puristettu. Nopeasti pilaantuva jäte aiheuttaa vakavan ympäristöhaasteen, ellei sitä hävitetä oikein. ”Oppilaat keksivät tämän projektin itse”, kertoi projektia ohjaava druusitiedemies tri Kamal Sharaf. ”Minä ainoastaan kerroin heille useista eri ympäristöhaasteista, joihin pitäisi löytää ratkaisu.”

ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola esitteli nuoret ICEJ:n henkilökunnalle ja kiitti heitä vierailusta. ”Teillä on hieno tulevaisuus edessänne ja haluamme jatkaa yhteistyötä sekä teidän että druusiyhteisön kanssa”, Ketola sanoi. Druusiyhteisön vanhimmat kiittivät ICEJ:n tuesta ja kertoivat kulttuuristaan.

Yksi kerrallaan nuoret nousivat ylös ja kertoivat lyhyesti projektin päämäärästä, tarkoituksesta ja tuloksista. Erityiset kompostimadot hajottavat oliiveista ylijäävän jätteen ja tuottavat orgaanista ainesta, joka toimii rikkaana kemikaalittomana lannoitteena. Lannoite arvioitiin tieteellisesti ja todettiin paremmaksi, kuin kaupoissa ylei-

sesti myynnissä olevat vastaavat tuotteet. Tämä tutkimus ja koulun muut hankkeet ovat mahdollisia toteuttaa ICEJ:n lahjoittamien tietokoneiden ja kirjastojen ansiosta. ”Haluamme kiittää teitä sydämemme pohjasta anteliaasta tuestanne tätä ohjelmaa ja druusiyhteisöä kohtaan. Investoitte näin tulevaisuuden johtajiin”, rehtori kiitti. ICEJ:n sosiaalisen avustustyön johtaja Nicole Yoder ojensi jokaiselle oppilaalle kunniakirjan ja lahjan ICEJ:ltä. Selaf Falakin druusiyhteisölle annettiin myös uusi lahjoitus. Kun oppilailta kysyttiin heidän jatkosuunnitelmistaan tutkimuksensa suhteen, yksi tytöistä vastasi: ”Toivomme, että meillä voisi olla pieni tehdas, joka tuottaisi ympäristöystävällisiä lannoitteita.”

Nuoret druusikeksijät kävivät ICEJ:n Jerusalemin toimistossa esittelemässä palkitun tiedeprojektinsa. 19 | SANA JERUSALEMISTA


VIERASKYNÄ

HISTORIA ON HIS STORY ELI HÄNEN KERTOMUSTAAN SEPPO S. KOSONEN ICEJ:N SUOMEN OSASTON HALLITUKSEN JÄSEN

Eräässä pyhäkoululuokassa opettaja kertoi 1. Mooseksen kirjan kertomusta, kuinka Aabraham sai Jumalalta käskyn viedä poikansa Iisakin uhrattavaksi Moorian vuorelle. Opettaja kertoi, kuinka Aabraham kokosi halot, joiden päälle hän sitoi poikansa ja tarttui sitten veitseen uhratakseen poikansa. Opettajan päästessä kertomuksessa tähän kohtaan, eräs pikkutyttö purskahti itkuun ja sanoi: ”En minä halua kuulla tällaista kertomusta enää yhtään.” Hänen vieressään istuva tyttö lohdutti: ”Älä välitä. Tämä on yksi niitä Jumalan kertomuksia, ja Jumalan kertomukset päättyvät aina hyvin.”

On totta, että Jumalan kertomukset päättyvät aina hyvin. Tiedämme, että juutalaisella kansalla on ollut ihmeellinen historia. Kuitenkin sen olemassaolo on koko historiansa ajan ollut vaakalaudalla. Natsi-Saksa pyrki 70–75 vuotta sitten juutalaisten täydelliseen hävittämiseen. Vuonna 1941 Hans Frank, natsipuolueen johtava juristi ja Puolan kuvernööri raivosi: ”Meidän täytyy tuhota juutalaiset kaikkialla, mistä me löydämme heidät ja missä se yleensä on mahdollista.” Sama päämäärä tuntuu olevan niillä sheikeillä ja imaameilla, jotka tänä päivänä julistavat sanomaansa arabimedioissa. Vajaa viisi vuotta sitten Palestiinan hallintoalueen uskonnollinen johtaja, mufti Muhammad Hussein julisti: ”Juutalaisten tappaminen muslimien toimesta on islaminuskon päämäärä, sillä ylösnousemuksen hetki ei tule, ennen kuin muslimit hyökkäävät juutalaisten kimppuun ja tappavat heidät.” Palestiinalaiset ovat johtajansa Mahmud Abbasin johdolla pyrkineet osoittamaan, että juutalaisilla ei ole tuohon kapeaan maakaistaleeseen, jota nykyään sanotaan Israeliksi, mitään historiallista yhteyttä. Sen sijaan ne kansat, jotka alun perin asuttivat tuota aluetta – filistealaiset – olisivat palestiinalaisten esi-isiä. Tuo väite, kuten moni muukaan palestiinalaisten väite, ei tietenkään pidä paikkaansa. Filistealaiset olivat merikansaa, jotka tulivat foinikialaisten tapaan asuttamaan tuota juutalaiselle kansalle luvattua maata. Juutalainen kansa on hyvin vanha. Jo 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Nooan pojat olivat nimeltään Seem, Haam ja Jafet ja seemiläiset kansat saivat tuolloin alkunsa. Seemistä sanotaan, että hänestä tuli kaikkien Eberin jälkeläisten kantaisä. Raamatun ulkopuolisissa lähteissä kerrotaankin habiru-nimisestä kansasta, jolla on selvä yhteys Eberin jälkeläisiin. Habirut olivat heprealaisia. Varsinainen juutalainen uskonto on kuitenkin lähtöisin Moosekselta, joka Siinain vuorella sai Jumalalta kymme2 0 | H EI NÄ–ELOKU U 2016

nen käskyä. Kesäkuun 12. päivä oli juutalaisille lain antamisen päivä. Ehkä ei ollut sattuma, että juuri sinä päivänä tehtiin terrorijärjestö ISISin nimissä isku homobaariin Orlandossa, USA:ssa. Omar Mateen-niminen islamisti murhasi 49 amerikkalaista. Viidennen käskyn rikkominen 49 kertaa Jumalan lain antamisen päivänä ja vieläpä islamin jumalan Allahin nimessä! Mooseksen lain eli Tooran mukaan juutalaisilla oli kolme pääjuhlaa: pesah, shavuot ja sukkot; eli pääsiäinen, viikkojuhla, joka vastaa meidän helluntaitamme ja lehtimajanjuhla. Suurin osa juutalaisista juhlista on saanut alkunsa aikomuksista tuhota juutalaiskansa. Kuitenkin kaikkiin juutalaisten juhliin liittyy myös kiitoksen ja kunnian antaminen Jumalalle; jopa kaikista tunnetuimpaan juutalaisten katastrofijuhlaan, joka on kesällä, Av-kuun 9.päivänä, vietettävä tisha be´av -juhla. Se palauttaa mieleen lukuisat ikävät tapahtumat juutalaiskansan historiassa. Kuningas Salomon rakennuttama ensimmäinen temppeli, kuten myös Esran ja Nehemian rakennuttama toinen temppeli tuhottiin Av-kuun 9. päivänä, juutalainen messiashahmo Bar Kochba kukistettiin tuona päivänä vuonna 135 ja hänen mukanaan tapettiin 580 000 juutalaista. Keskiajalla tuon juutalaisen kalenterin surullisimman päivän aikaan sattuivat mm. juutalaisten karkottaminen Englannista vuonna 1290, Ranskasta vuonna 1306 ja Espanjasta vuonna 1492. Uudella ajalla natsien juutalaisia koskeva lopullinen ratkaisu ajoittui myös vuonna 1941 tuohon Av-kuun päivään. Kaikissa näissä Israelin kansan kohtaloissa on nähtävissä Jumalan sormi. Jumala ei ole unohtanut kansaansa, vaikka se onkin joutunut kokemaan paljon kärsimystä ja murhetta. Juutalaisen kansan historia on His story eli kertomusta Messiaasta, joka johdattaa kansaansa ja taistelee sen rinnalla. Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, on Jesajan kirjan sana meille, että mekin osaisimme olla juutalaisen kansan rinnalla kohtaamassa Jumalan ja hänen kansansa tulevaisuutta, millaisena se sitten tuleekin vastaan.


lÄhde mukaan lehtimajanjuhlille jerusalemiin lokakuussa! ICEJ:n ja Radio Dein matka:

ICEJ:n matka:

Tuija Valtanen tuija.valtanen@icej.fi puh. 050 441 3525 Pekka Vaismaa pekka.vaismaa@radiodei.fi puh. 0500 662 340

Sarita Hokkanen icej@icej.fi puh. 040 724 7422 Benjamin Hokkanen Kari O. Niemi

Opas: Helvi Mikkonen-Makolin

Opas: Ruut Ben Yosef

1 790 € / 1 880 €

1 459 € Kysy peruutuspaikkoja!

Katso lisätietoja www.icej.fi.

MUITA MATKANJOHTAJIA Toiviomatkat:

Kinneret Tours:

Maarit Kattilakoski mkattilakoski@gmail.com puh. 044 265 4739

Leena Niemi puh. 040 723 0935 Mirja Repo puh. 040 734 4147

Timo Närhi timo.evankelista@gmail.com puh. 050 543 3329 Anneli Rajamäki anneli.rajamaki1@gmail.com

tilaa lehtimajanjuhlapaketti icej:n toimistosta! Paketti oikeuttaa sinut osallistumaan kaikkiin lehtimajanjuhlien tapahtumiin: *Erämaajuhla Kuolleellamerellä Hinnat: *Ehtoollistilaisuus Puutarhahaudalla 398 € / ICEJ:n jäsenet *Avajaisjuhla Pais-areenalla, kansojen esittely 430 € /Aikuiset *Aamuseminaarit ja iltajuhlat Pais-areenalla 135 € / nuoret 6-16 v. Lapset 0-6 v. / ilmainen *Jerusalem-marssi *Rukouskokous Tilaukset: puh. 040 740 6166, annika.rissanen@icej.fi 21 | SANA JERUSALEMISTA


SEURAKUNTAVIERAILUJA JULISTUSTYÖNTEKIJÄ TUIJA VALTANEN

Tuija Valtanen

John Remes

To 11.8. Pe 12.8. La 13.8. Su 14.8. Ma 15.8. Ti 16.8. To 25.8. Pe 26.8. La 27.8. Su 28.8. Su 28.8. To 1.9. Pe 2.9. La 3.9. La 3.9. Su 4.9. Su 4.9. To 22.9. Pe 23.9. La 24.9. Su 25.9. La 8.10. La 8.10. Su 9.10.

Nurmes Polvijärvi Kitee Imatra Lappeenranta Kouvola Rääkkylä Punkaharju Heinävesi Leppävirta Outokumpu Nilsiä Siilinjärvi Kiuruvesi Kiuruvesi Kiuruvesi Keitele Helsinki Hyvinkää Parkano Vaasa Joensuu Joensuu Toivakka

klo 12.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 11.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.30 klo 18.00 klo 16.00 klo 11.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 10-14 klo 18.00 klo 11.00 klo 18.00 klo 19.00 klo 18.00 klo 16.00 klo 17.00 klo 15.00 klo 19.00 klo 16.00

Helluntaiseurakunta, Kaarlonkatu 4 Seurakuntatalo, Pappilantie 1 B Vapaaseurakunta, Palomäentie 9 Helluntaiseurakunta, Kallenkatu 8 Vapaaseurakunta, Koulukatu 28 C Helluntaiseurakunta, Kalevankatu 20 Helluntaiseurakunta, Kotirinteen kerhohuone, Kinnulantie 7 Helluntaiseurakunta, Kauppatie 9 Helluntaiseurakunta, Hakakuja 3 Helluntaiseurakunta, Tuikkalantie 10 Helluntaiseurakunta, Kiisukatu 1 Helluntaiseurakunta, Nilsiäntie 62 Helluntaiseurakunta, Viertotie 6 Helluntaiseurakunta, Nivankatu 12, Palvelevat kädet -tapahtuma Helluntaiseurakunta, Nivankatu 12 Helluntaiseurakunta, Nivankatu 12, ehtoolliskokous Helluntaiseurakunta, Paljepolku 2 Metrokappeli, Keinulaudankuja 4 Vapaaseurakunta, Hämeenkatu 19 Vapaaseurakunta, Satakunnankatu 32 Keidas-seurakunta, Rauhankatu 4 Helluntaiseurakunta, Niinivaarantie 26 Helluntaiseurakunta, Niinivaarantie 26, Arise-ilta Helluntaiseurakunta, Palosentie 8

HALLITUKSEN JÄSEN, PASTORI JOHN REMES Su 21.8. Su 21.8. Ma 22.8. Ti 23.8. Mosy Madugba

klo 11.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00

Helluntaiseurakunta, Kivimaankuja 7 Helluntaiseurakunta, Onnelankatu 4 Vapaaseurakunta, Poppelikatu 8 Helluntaiseurakunta, Aaranteenkatu 9

PASTORI, TOHTORI MOSY MADUGBA NIGERIASTA Su 4.9. Su 4.9. Ma 5.9. Ti 6.9. Ke 7.9. To 8.9. Pe 9.9. La 10.9. Su 11.9.

Susanna Kokkonen

Kokemäki Kankaanpää Ikaalinen Huittinen

Helsinki Tampere Lahti Mikkeli Savonlinna Joensuu Lieksa Kajaani Kuopio

klo 11.00 klo 19.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 18.30 klo 19.00 klo 10, 14, 18 klo 11.00

Metodistiseurakunta, Punavuorenkatu 2 Metodistiseurakunta, Lapintie 4 Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1 Helluntaiseurakunta, Porrassalmenkatu 57 Vapaaseurakunta, Olavinkatu 40 Vapaaseurakunta, Kanervalatalo, Leinikkitie 1 Helluntaiseurakunta, Koski-Jaakon katu 71 Seminaarin koulu, Seminaarinkatu 2, Israel -ja esirukouskonferenssi Vapaaseurakunta, Kemilänrinne 3

YAD VASHEMIN KRISTITTYJEN YSTÄVIEN JOHTAJA SUSANNA KOKKONEN Su 28.8. Su 4.9. Pe 9.9. La 10.9. Su 11.9. Ti 13.9. Ke 14.9. La 17.9. Su 18.9. Su 18.9.

Viitasaari Oulu Kokkola Kokkola Vaasa Purmo Närpiö Helsinki Nummela Helsinki

klo 13.00 klo 11.00 klo 16.00 klo 13.15 klo 17.00 klo 19.00 klo 19.00 klo 17.00 klo 11.00 klo 18.00

Helluntaiseurakunta, Keskitie 26 Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 Kyrkhelg Nord, Yläsali, Gustaf Adolfsgatan 16 Kyrkhelg Nord, Auditoriet - Västra parkens skola, Torgatan 41 Kansanlähetys, Huutoniemen kirkko, Kuninkaantie 1 Kyrkhem, Purmovägen 315 Mitt i Stan, Frans Henriksonssalen, Närpesvägen 16 Munkkivuoren kirkko, Raumantie 3 Helluntaiseurakunta, Hannankatu 7 Andreaskyrkan, Högbergsgatan 31

TOIMINNANJOHTAJA KARI O. NIEMI Kari O. Niemi

Ti 20.9.

Sastamala

klo 19.00

Vammalan vapaaseurakunta, Pikkusuonkatu 5 B

JESAJA 62 -RUKOUSILLAT JOKA KUUKAUDEN ENSIMMÄINEN KESKIVIIKKO Klo 18 Heinolan helluntaiseurakunnassa, Siltakatu 42. Mukana Anne Laakso. Klo 19 Saarijärven helluntaiseurakunnassa, Matinkuja 1. Mukana Kati Rautasaari. Klo 19 Siilinjärven vapaaseurakunta, Asematie 7. Yhteiskristillinen rukousilta. Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme: www.icej.fi

Otamme mielellämme vastaan toiveita seurakuntavierailuista. Jos olet kiinnostunut ICEJ:n puhujista, voit ottaa yhteyttä tapahtumakoordinaattori Sarita Hokkaseen, icej@icej.fi tai puh. 040 724 7422.

2 2 | H EI NÄ–ELOKU U 2016


TOIMISTOLTA MUSIIKKI Viulisti Serguei Popov Duo, tuplalevy Minä uskon – I believe Kyyneleitä ja iloa

TILAUKSET CD 20 € CD 18 € CD 18 €

Suvi Lehtonen-Gräsbeck & Folke Gräsbeck Erämaa iloitsee CD 20 € Lasse Riutamaa Tilaa ICEJ:n juhlaäänite itsellesi tai lahjaksi! Rakkauden heijastuksia CD 10 € Mukana mm. Serguei Popov, Jukka Leppilampi, Nina Åström, Ulla & Pete sekä eturivin muusikoita Virosta.

Mercy Hinta 20 € + postikulut ICEJ:n juhlaäänite Tuotto ICEJ:n työhön.

CD 20 €

Tilaukset:

ICEJ:n toimisto, p. 040 740 6166 tai icej@icej.fi Ulla ja Pete Hyvä näin

CD 20 €

Jippii-kuoro Heprealaista musiikkia

CD 20 €

Praise to our God 5

CD 20 €

DVD Serguei Popovin taiteilijaperhe Lohduttakaa minun kansaani – Rukous viulun, tanssin ja draaman välityksellä DVD 25 € Israel keskipisteessä

38 €

KIRJAT Ulla Järvilehto Kutsuttu lohduttamaan

38 €

Ulla Järvilehto – Juha Ketola Kenen maa? Vems land?

22 € 22 €

Lasten luvattu maa 12 € Israel-aiheinen lapsityöaineisto Malcolm Hedding Ilmestyskirja – valmistaudu Messiaan paluuseen

ICEJ Suomen osasto icej@icej.fi Ullanlinnankatu 5 B 9, 00130 Helsinki Puh: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallisverkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Tilauksiin lisätään postituskulut.

MUISTATHAN... Sana Jerusalemista -ohjelmat Jumalan Sanan opetusta sekä ajankohtaista tietoa ICEJ:n työstä ja Israelista tiistaisin ja sunnuntaisin klo 17.25 Radio Dein taajuuksilla. Elävä yhteys. Ohjelma sinulle, joka kaipaat Jumalaa ja haluat löytää tosi Ystävän. ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola TV7:llä maanantaisin klo 20.30 ja keskiviikkoisin klo 23.15. Käy lukemassa tuoreimmat artikkelit nettisivuiltamme www.icej.fi. Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa ICEJ:n Israel-työhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm) Tutustu & tykkää Facebook-sivuistamme www.facebook.com/ icejsuomenosasto Tilaa uutiskirjeemme: icej@icej.fi

28 €

23 | SANA JERUSALEMISTA


ICEJ-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon, jäsenmaksu 35 € / v. / henkilö

Muista postimerkki

Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 70 € / vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 350 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos Minulle saa lähettää tietoa sähköpostitse Nimi Osoite Postitoimipaikka Vanha osoite

Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki

Sähköpostiosoite Puhelin Päiväys ja allekirjoitus 2 4 | H EI NÄ–ELOKU U 2016


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Sana Jerusalemista heinä-elokuu 2016 by ICEJ Suomen osasto - Issuu