JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTON JÄSENLEHTI // TOUKO–KESÄKUU 2016
IMATRAN ALIJA-SEMINAARI ONNISTUI YLI ODOTUSTEN NYKYAJAN IHME JERUSALEMISTA EFESOKSEEN 1 | SANA JERUSALEMISTA
JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN KRISTILLINEN SUURLÄHETYSTÖ, ICEJ Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö perustettiin vuonna 1980 koko Jerusalemin raamatullisen merkityksen sekä sen ainutlaatuisen juutalaisyhteyden tunnistamiseksi. Puhumme miljoonien kristittyjen sekä seurakuntien ja kirkkokuntien puolesta Israelin kansalle ja valtiolle, jonka uudelleen perustamisessa näemme Jumalan uskollisuuden muinaiselle liitolleen juutalaisen kansan kanssa. Päätavoitteemme on • tukea Israelia ja osoittaa sille ystävyyttä • varustaa maailmanlaajuista seurakuntaa opettaen sille Jumalan suunnitelmista Israelin ja Lähi-idän kansojen suhteen • edistää aktiivisesti sovintoa juutalaisten, kristittyjen ja arabien kesken sekä tukea Pyhän maan paikallisseurakuntia Kristillisen suurlähetystön päätoimisto sijaitsee Jerusalemissa. Työmme ulottuu noin 140 maahan. Yli 80 maassa toimii kansallinen osasto. Näkynämme on • koskettaa Israelin jokaista väestöryhmää kristillisellä lohdutuksella ja rakkaudella sekä • saavuttaa kirkkokunnat, seurakunnat sekä uskovat jokaisesta maailman kansasta ja kanavoida näiden tuki Israelille. ICEJ:N SUOMEN OSASTO ICEJ:n Suomen osasto perustettiin vuonna 1984. Suomen osasto julkaisee joka toinen kuukausi ilmestyvää Sana Jerusalemista -lehteä suomenkielisenä, toimittaa kahdesti viikossa radio-ohjelmia Radio Deissä sekä järjestää Israel-aiheisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. LAHJOITA Tämän Sana Jerusalemista -lehden välissä olevilla viitepankkisiirroilla sinulla on mahdollisuus lahjoittaa niissä mainittuihin kohteisiin. Mikäli haluat lahjoittaa muihin kohteisiin, voit käyttää seuraavia viitenumeroita: Missä tarve on suurin ICEJ AID, Sosiaalinen avustustyö Kotisairaanhoitotyö Exodus/Paluumuutto Työ Israelissa Messiaaniset juutalaiset Arabiuskovat Druusityö Syvännön raamattutyö ja Raamattukoti Karen Ronningin muistorahasto Haifa-koti Jad Vashemin kristillinen osasto Mediatyö Arise – nuoret aikuiset Neve Galim -lastenkoti Immanuel -päiväkoti Punainen matto/Prostituoidut
9800 9800 9800 9800 9800 9800 9800 9800 9800 9800 912 9246 9800 9800 8092 7686 1216
01006 02047 02115 03004 02005 02209 02092 05044 02089 02144 02040 01200 02186 08067 02041 02041 002040
Vielä poismenosi jälkeenkin voit olla siunaamassa Israelia tekemällä testamenttilahjoituksen ICEJ:n Suomen osastolle. Testamentin tekemiseen liittyviä lisätietoja saat toimistoltamme. Kiitos rakkaudenlahjastasi, Jumala siunatkoon sinua! Rahankeräysluvan saaja: Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Myöntäjä ja keräysluvan numero: 24.11.2014 Poliisihallitus POL-20147966. Keräys: 1.1.2015 – 31.12.2016, koko Suomi, paitsi Ahvenanmaa. Varojen käyttö: ICEJ:n Suomen osaston työ keräysluvan voimassaoloaikana.
JERUSALEMIN KANSAINVÄLISEN KRISTILLISEN SUURLÄHETYSTÖN SUOMEN OSASTO RY Postiosoite:
Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki Lankapuhelin: 0207 181 280. Kiinteästä verkosta 8,35 snt/ puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 sent./min. Sis. alv. 24 %. Matkapuhelin: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallisverkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Sähköposti: icej@icej.fi Internet: www.icej.fi Avoinna: ti–to klo 9–16 Pankkiyhteydet: Osuuspankki FI29 5092 0920 2944 34 BIC: OKOYFIHH Tykkää meistä Facebookissa!
JOHTAJAN PÖYDÄLTÄ ELÄMME JÄNNITTÄVIÄ AIKOJA Olen erittäin iloinen siitä, että voin kirjoittaa tämän pääkirjoituksen, sillä palasin hiljattain takaisin työhön pitkältä sairauslomalta. Jeesus on vahvistanut minua ja voin jatkaa tätä työtä, johon Herra on minut kutsunut, kiitos ja ylistys siitä Jumalalle. Kävimme perheenä läpi muutaman kuukauden mittaisen raskaan ajanjakson, joka olisi voinut maksaa minulle henkeni. Saimme näinä viikkoina kuitenkin kokea Jumalan rauhaa ja huolenpitoa. Saimme paljon voimaa ja rohkaisua siitä, että tiesimme monien ystävien ympäri maailmaa rukoilevan puolestamme. Haluan vaimoni, lasteni ja itseni puolesta kiittää kaikkia teitä, jotka seisoitte rinnallamme. Tiedän tänään entistä selvemmin, että Herra on voimallinen pelastamaan, ja että Hänen rauhansa ympäröi meitä jopa kuoleman varjon laaksossa. Kiitos kaikista rukouksistanne. Haluan kiittää myös ICEJ:n henkilökuntaa ja hallitusta siitä, että seisoitte rinnallamme niin ihmeellisellä tavalla. Olette meille kuin perhettä ja tunnen itseni entistä etuoikeutetummaksi saadessani työskennellä kanssanne. Haluan erityisesti kiittää kansainvälistä johtajaa Juha Ketolaa, joka hoiti tehtäviäni poissa ollessani. Hän on hyvä ystävä ja johtaja, joka jatkoi työtäni erinomaisesti. Olen innoissani tämän lehden sisällöstä. Jumalan suuri työ juutalaisten palauttamiseksi takaisin heidän kotimaahansa ei vielä ole ohi, vaan astumassa uuteen vaiheeseen. Juutalaisten muuttoliikkeen kasvuun on monia syitä: lisääntyvä antisemitismi, taloudelliset haasteet ja jopa sodat. On etuoikeus saada olla osallisena tässä profeetallisessa työssä ja auttaa juutalaisia palaamaan takaisin kotimaahansa. ICEJ toimii monissa eri maissa ja auttaa juutalaisia palaamaan kotiin. Jännittävin kehitys on käynnissä Etiopiassa: Israelin hallitus on päättänyt tuoda maassa vielä olevat 9 000 juutalaista takaisin Israeliin. Etiopian juutalaiset ovat jäljittäneet juurensa kuningatar Saban aikaan, jolloin juutalaisen perimätiedon mukaan osa Danin heimosta tuli kuningattaren mukana Etiopiaan. Juutalaistoimisto on pyytänyt ICEJ:tä osallistumaan tähän historialliseen operaatioon tuoda heidät takaisin lähes 3 000 vuoden jälkeen. Rukoile ja mieti, miten sinä voisit olla kanssamme mukana tässä ainutlaatuisessa ja profeetallisessa tehtävässä.
Jürgen Bühler
SANA JERUSALEMISTA Päätoimittaja: Toimitus: Käännökset: Taitto: Painopaikka: ISSN: Kuvat:
Kari O. Niemi Johanna Manner, Sarita Hokkanen ja Annika Rissanen Annika Rissanen gstj.fi Pekan Offset, Helsinki 0784-7556 ICEJ, ellei toisin mainita.
INTERNATIONAL CHRISTIAN EMBASSY JERUSALEM, ICEJ Osoite: Puhelin: Sähköposti:
Rachel Imenu 20, P.O. Box 1192, Jerusalem 91010, Israel +972 2 539 9700 icej@icej.org.il
KANSI Etiopialainen nainen rukoilee Jerusalemissa tehtyään alijan. SANA JERUSALEMISTA -ARKISTO issuu.com/icejsuomenosasto 2 | TOU KO–KESÄKU U 2016
05/06 2016
TÄSSÄ NUMEROSSA
ALIJA-SEMINAARI ONNISTUI YLI ODOTUSTEN 8 IMATRAN
10
SISÄLLYS
NYKYAJAN IHME
Johtajan pöydältä
2
Puheenjohtajalta
4
Toiminnanjohtajalta
5
Alija-työn kuulumisia
13
JERUSALEMISTA EFESOKSEEN
maailmalta Apua Ukrainan juutalaisille
6 7
Liity rukousrintamaan
7
Imatran Alija-seminaari onnistui yli odotusten
8
Kymmenen vuotta tärkeää yhteistyötä
9
Nykyajan ihme
10
Jerusalemista Efesokseen
13
Kaukana, mutta lähellä sydäntä
14
Tuhannet Etiopian juutalaiset odottavat pääsyä kotiin
14
Toivoa huumeriippuvaisille ja alkoholisteille 16
3 | SANA JERUSALEMISTA
Kaksinaismoraali
18
Media ja luovuus Jumalan käytössä
19
Vieraskynä: Tämän maailman muoto on katoamassa
20
Seurakuntavierailuja
22
Toimistolta
23
PUHEENJOHTAJALTA
AABRAHAMIN SAAMA SIUNAUS KESTÄÄ JUHA KETOLA ICEJ:N KANSAINVÄLINEN JOHTAJA
Noin neljätuhatta vuotta sitten Jumala kutsui Aabrahamin liittokumppanikseen ja alkoi rakentaa hänestä kansaa, jonka keskuuteen lupasi Messiaan, Vapahtajamme Jeesuksen, syntyvän. Jumala lahjoitti samalla lupauksella Aabrahamille myös maa-alueen, jossa hänen tulevat jälkeläisensä läpi vuosisatojen voisivat asua. Kun luemme näistä tapahtumista 1. Mooseksen kirjan luvuista ja Uuden testamentin kirjeistä, sisäisten silmiemme eteen avautuu mielenkiintoisia näkymiä. Jumala kutsuu olemattomat olemaan Tavattoman mielenkiintoista ja rohkaisevaa on huomata, mitä Jumala näki Aabrahamissa hänet kutsuessaan; kuinka Jumala näki hänessä kansojen paljouden isän ja miehen, joka tulisi olemaan sangen hedelmällinen. Aabrahamilla ei tällöin vielä ollut yhtään lasta. Kun Jumala näin ilmoitti jo näkevänsä Aabrahamin nousevina sukupolvina ja hänen vaikutuksensa ulottuvan yli koko ihmiskunnan historian kaaren, osoitti Hän olevansa ikuinen ja Kaikkivaltias Luoja, joka luo uutta elämää suunnitellusti, ja joka suvereenisti kutsuu olemattomat olemaan (Room. 4:17)! Yhtä mielenkiintoista on huomata, kuinka Aabraham omalta puoleltaan vastasi hänelle avattuihin, ihmisen viideltä aistilta piilossa oleviin näköaloihin: Mitään ei näkynyt luonnolliselle silmälle, mutta Aabraham katsoi uskon silmin. Hän uskoi tulevansa monen kansan isäksi hänelle tulleen Herran sanan mukaan. Läpi koko pitkän odotuksen, Iisakin syntymiseen saakka hän uskoi. Hän uskoi silloinkin, kun sekä hänen oma ruumiinsa että Saaran kohtu jo oli kuolettunut, eikä ikääntymisen tähden kummallakaan enää ollut luonnollista, normaalia lisääntymisen kykyä jäljellä, ja kaikki uuden elämän synnyttämiseen tarvittavat edellytykset olivat kuihtuneet pois (Room. 4:18–21). Aabraham uskoi - ja Jumala luki sen hänelle vanhurskaudeksi. Tämän uskon vanhurskauden tähden Aabraha-
” MITÄÄN EI NÄKYNYT LUONNOLLISELLE SILMÄLLE, MUTTA AABRAHAM KATSOI USKON SILMIN. HÄN USKOI TULEVANSA MONEN KANSAN ISÄKSI HÄNELLE TULLEEN HERRAN SANAN MUKAAN. ” mia kutsutaan tänäänkin ”uskon isäksi” (Room. 4:16). Ja hän sai mitä oli luvattu! Jumala tekee eläväksi jälleen Israelin Jumala vei Aabrahamin katsomaan tähtiä taivaalla ja kertoi, että hänellä olisi vielä jälkeläisiä yhtä paljon – määrättömästi. Aabrahamin vastaus tähän oli luottavainen usko, että hänestä Herran sanan mukaan tulee ’lähde-ihminen’, Israelin kansan patriarkka ja isä (1. Moos. 15:5–6). Hän uskoi Jumalan voivan palauttaa kuolleeseen kohtaan uudelleen elämän, ja uskoi Jumalan voivan lahjoittaa elämää ja voimaa tarpeeksi kaiken ilmoitetun tapahtumiseksi, eikä hän heikontunut uskossaan. Aabraham uskoi Jumalan siunaukseen, joka tulisi koskettamaan tulevia sukupolvia. Eikä Aabraham turhaan uskonut! Aabrahamin saama siunaus kestää Tänä päivänä alun perin Aabrahamin kupeista alkunsa saaneet modernit israelilaiset asuttavat heille ikuisesti luvattua maataan Lähi-idässä. Jumala on uskollisena liitolleen Aabrahamin kanssa kutsunut sukupolvet esiin toinen toisensa jälkeen. Jumala suuresti mieltyi Aabrahamin uskoon silloin, ja Aabrahamin uskon tähden yhä vielä tekee valtavia tekoja Aabrahamille antamiensa lupausten mukaisesti (1. Moos. 22). Jumalan valtavat ihmeteot niin Aabrahamissa, Saarassa kuin sen jälkeen historian eri vaiheissa ovat taanneet juutalaisen kansan säilymisen ihmiskunnan keskuudessa läpi sen noin neljän tuhannen vuo4 | TOU KO–KESÄKU U 2016
den historiallisen vaelluksen. Kansa on säilynyt vaeltaessaan voitoissa ja henkeäsalpaavassa valtasuuruudessa, kuin myös vaeltaessaan kyynelissä ja kärsimyksissä aikakausien vaihtuessa. Israelin kansa elää! Jumala kutsui Aabrahamin, ja hän uskoi. Ja uskonsa kautta hänestä tuli juuri se, mitä Jumala oli sanonut hänestä tekevänsä, ja hänelle tapahtui niin kuin Herran sana oli hänelle tullut. Aabraham ei vetäytynyt uskomasta, vaan vahvistui uskossaan antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen Hän voi myös täyttää (Room. 4:18–21). Uskokaamme mekin Olisi siis täyttä hulluutta nyt meidän olla uskomatta Jumalan ilmoitusta Israelin kansan palaamisesta omalle maalleen, sen tulevasta hengellisestä heräämisestä, ja sen säilymisestä kansana ikuisesti. Jumalan Aabrahamille antamat lupaukset kaareutuvat yli koko ihmiskunnan historian ja takaavat Aabrahamin perillisille tulevaisuuden ja toivon. Myös historian kulku puoltaa tämän totuudellisuutta. Jatketaan siis edelleen tällä samalla tiellä yhdessä ja toimitaan edelleen Israelin parhaaksi. Joka Israelia siunaa, on siunattu. Joka rukoilee Israelin ja Jerusalemin puolesta, menestyy Jumalan ilmoitetun tahdon mukaisesti. Siunaavin uskon terveisin Jerusalemista, Juha Ketola
TOIMINNANJOHTAJALTA
RAUHAA JA ARMOA KARI O. NIEMI ICEJ:N SUOMEN OSASTON TOIMINNANJOHTAJA
teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumissa sovittaakseen molemmat (juutalaiset ja pakanat) Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden (Ef. 2:14–16).
”Sillä: joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen (1. Piet. 3:10– 11).” Kun tutkimme hieman syvemmin sanapareja ”etsiköön rauhaa” ja ”pyrkiköön siihen” huomaamme näiden tarkoittavan, ettei rauhaa Jumalan, lähimmäisten ja itsensä kanssa tule vain toivoa, vaan siihen tulee määrätietoisesti pyrkiä.
Rauhaa juutalaisille ja pakanoille Edelleen samainen efesolaiskirjeen luku innoittaa meitä: ”Muistakaa…te lihanne puolesta pakanat…olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä (Ef. 2:11–13). Ja Paavali jatkaa todeten, että
Jeesus, meidän rauhamme Paavali kirjoittaa efesolaisille ja samalla tietysti kaikille uskoville: ”Sillä hän (Jeesus) on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat (juutalaiset ja pakanat) yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan
” SEN TÄHDEN, ETTÄ PAKANAT OVAT TULLEET OSALLISEKSI JUMALAN ARMOSTA JUUTALAISEN KANSAN KAUTTA, VOIVAT HE NYT VUOROSTAAN OLLA VÄLITTÄMÄSSÄ JUMALAN ARMOA HEILLE! ”
HILLEL TOKAZIER
Juutalainen maisemani – My Jewish Landscape INSTRUMENTAALI
22
O0 €
SUOSITUSHINTA
Levyn musiikki heijastelee elämää aikoinaan Venäjän keisarikunnan alueen juutalaisissa kylissä, joista Tokazierin suku polveutuu. Pianotaiteilijan soitossa on aineksia niin kansanmusiikista kuin synagogissa soineista hengellisistä melodioista sekä heprealaisesta musiikista. Melodioissa soivat eletyssä elämässä koetut usko, toivo, rakkaus, ilo ja suru.
K R I S T I L L I N E N V E R K K O K AU P PA w w w. a i k a s h o p. f i | Lähes 3 000 tuotetta | Nopeat toimitukset | Turvallinen | Palveleva | Helppokäyttöinen |
5 | SANA JERUSALEMISTA
Jeesus julisti rauhaa meille (pakanoille), jotka olimme kaukana, mutta myös niille, jotka lähellä olivat, tarkoittaen juutalaisia (Ef. 2:17). Israelin kansalaisoikeus Paavali ei siis opeta, että kristillinen seurakunta olisi asetettu juutalaisen kansan sijaan, tai että juutalaiset olisivat löytäneet kristilliset juurensa, vaan nyt me (pakanakristityt) ”emme siis enää ole vieraita emmekä muukalaisia, vaan me olemme pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus (Ef. 2:19,20).” Pakanakristityt ovat päässeet osalliseksi Israelin kansalaisoikeudesta, tulleet siis Jeesuksessa yhdeksi juutalaisten uskonveljiensä ja -sisariensa kanssa. Tämän Paavali vahvistaa myös roomalaiskirjeessä todeten, että ”meidät (pakanauskovat) on oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olemme päässeet niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta (Room. 11:17). Armoa puolin ja toisin Paavali kirjoittaa Timoteukselle, että Jeesuksessa Kristuksessa osaksemme tuleva armo annettiin meille jo ennen aikojen alkua, mutta se ilmisaatettiin vasta Hänen ilmestymisen kautta (2. Tim. 1:9– 10). Roomalaiskirjeessä hän puolestaan huudahtaa: ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä (Room. 11:33)! Hänen riemastumisensa syy löytyy mitä ilmeisimmin edeltävistä jakeista, joissa hän välittää meille huikean näköalan juutalaisten ja pakanoiden välisestä suhteesta. Sen tähden, että pakanat ovat tulleet osalliseksi Jumalan armosta juutalaisen kansan kautta, voivat he nyt vuorostaan olla välittämässä Jumalan armoa heille! ”Yksi uusi ihminen” on todellisuutta jo tänään, mutta tulevina päivinä tämä todellisuus näkyy keskellämme entistä selkeämmin.
ALIJA
ALIJA-TYÖN KUULUMISIA MAAILMALTA HOWARD FLOWER ICEJ:N ALIJA-TYÖN JOHTAJA
ICEJ auttaa juutalaisia muuttamaan Israeliin kaikkialta maailmasta. Intia Koillis-Intiassa asuu edelleen noin 7 000 Bnei Menashe -heimon jäsentä. Heitä pidetään Manassen heimon jälkeläisinä. He odottavat innolla Israeliin muuttoa. Heistä 712 on äskettäin saanut luvan muuttoon ja pian heitä alkaa saapua Israeliin. Heidän alueellaan Intiassa oli tammikuussa voimakas maanjäristys, joka vaurioitti ja tuhosi monia koteja. Venäjä Ruplan romahtaminen, inflaatio ja heikentynyt taloustilanne ovat vaikuttaneet siihen, että yhä useammat juutalaiset muuttavat Israeliin. Muuttajien määrä on viidessä vuodessa yli kaksinkertaistunut. Monet vanhemmat ajattelevat, ettei heidän lapsilleen ole tulevaisuutta Venäjällä. ICEJ teki työtä Venäjällä jo ennen Berliinin muurin murtumista ja on yhdessä Exodus-toimikunnan kanssa auttanut juutalaisia muuttamaan Israeliin.
Pietarin toimisto on ICEJ:n vanhin alija-tukikohta. Kiina Kiinan muinaisen pääkaupungin Kaifengin alueelta on jälleen saapunut uusi ryhmä Israeliin. Vaikka Kiinan juutalaisyhteisö on melko pieni, kiinalaiset ovat hyvin kiinnostuneita heistä ja heidän Israeliin muutostaan. Hesekiel profetoi kauan sitten, että juutalaisten paluu takaisin heidän kotimaahansa olisi todistus niille, jotka eivät usko (Hes. 36:23–25), ja juuri näin tapahtuu Kiinassa. Pohjois-Kiinassa on esiintynyt vahvaa hengellistä herätystä, ja Pyhä Henki on avannut ihmisten silmät näkemään Jumalan suunnitelman Israelin ja juutalaisen kansan kohdalla. Ranska Muuttoliike Ranskasta ja muista LänsiEuroopan maista kasvaa. Muuttoa ovat vauhdittaneet erityisesti lisääntynyt anti-
semitismi ja maiden heikko taloustilanne. Israelin hallitus on laajentanut ja kehittänyt sopeuttamisohjelmaansa, jotta Euroopan juutalaisten integroituminen Israeliin sujuisi onnistuneesti. ICEJ on auttanut hyvin aktiivisesti pienituloisia juutalaisia perheitä, jotka elävät vaarallisissa lähiöissä esimerkiksi Pariisin laitakaupungilla. Uusi muuttoaalto Etiopiasta Suurin osa Etiopian juutalaisista on jo saapunut Israeliin useassa eri muuttoaallossa. ICEJ on tukenut Etiopiasta tapahtuvaa Israeliin muuttoa jo vuodesta 1992 lähtien, mutta Etiopiassa on vielä paljon juutalaisia, jotka odottavat pääsyä takaisin kotiin Israeliin. Viime vuoden marraskuussa Israelin hallitus teki päätöksen, että heidät tuodaan Israeliin. Apuamme tarvitaan, jotta heidän muuttamisensa ja sopeutumisensa uuteen kulttuuriympäristöön sujuisi mahdollisimman hyvin.
Jälleennäkemisen iloa Ben Gurionin kentällä, kun Etiopian juutalaiset perheet kohtaavat. 6 | TOU KO–KESÄKU U 2016
ALIJA
JESAJA 62 -RUKOUSLIIKE
APUA UKRAINAN LIITY RUKOUSJUUTALAISILLE RINTAMAAN AARON HECHT
NICHOLAUS MILLS
Ukrainan itä-osassa käynnissä olevat taistelut ja vakava talouslama ovat aiheuttaneet sen, että Ukrainan merkittävän kokoinen juutalaisyhteisö on erityisen haavoittuvassa asemassa kasvavan epävakauden keskellä. Israelin Juutalaistoimisto luottaa edelleen ICEJ:n elintärkeään apuun, jotta Ukrainan juutalaisia pystytään pelastamaan Ukrainan taistelujen keskeltä. ICEJ yrittää jatkuvasti löytää uusia tapoja tukea alueen juutalaisia ja auttaa heitä palaamaan takaisin Israeliin.
Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennen kuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa (Jes. 62:6–7).
ICEJ on auttanut lähes tuhatta ukrainalaista tekemään alijan sen jälkeen, kun Ukrainan kriisi alkoi vuonna 2014. Yhden henkilön muuton kokonaiskustannukset ovat noin 675 euroa. Ukrainan ICEJ:n henkilökunta työskentelee uskollisesti tuodakseen perheitä Kiovaan, josta he voivat lentää Israeliin. Esimerkkinä tästä ovat Lily ja Sergei Krivoruchko, jotka ovat kotoisin Kremenchugista, Ukrainan Poltavan alueelta ja ovat nyt Israelissa. ”Olemme aina tienneet sen, että pieni kotimaamme Israel on kaikkien juutalaisten Luvattu maa. Tiesimme, että ennemmin tai myöhemmin olisimme itsekin siellä”, he sanovat. ”Vuonna 2014 Ukrainan taloudellinen ja poliittinen tilanne muuttui katastrofaalisesti”, Sergei lisää. ”Elämänlaatumme oli huonontunut merkittävästi ja tajusimme, että asioiden olisi muututtava.” ICEJ:lle tulleiden lahjoitusten ansiosta Krivoruchkot saivat kuljetuksen Harkovin lentokentälle. Ilman ICEJ:n apua he olisivat joko joutuneet jäämään Ukrainaan tai jättämään lähes koko omaisuutensa sinne. Perhe on äärimmäisen kiitollinen ICEJ:n lahjoittajilta saamastaan tuesta.
Sergei (vas.) ja Lily Krivoruchko muuttivat Israeliin ICEJ:n tuen avulla.
VOIT LAHJOITTAA TÄHÄN KOHTEESEEN VIITENUMEROLLA 9800 03062
Jesaja 62 -rukousliike on olemassa sitä varten, että se kokoaisi rukoustaistelijoita ympäri maailmaa rukoilemaan Israelin puolesta. Liittymällä mukaan esirukousrintamaan Israelin puolesta olet mukana täyttämässä profetiaa, jonka Jesaja välitti lähes kolme tuhatta vuotta sitten. Joka kuukausi ICEJ lähettää Jesaja 62 -rukouskirjeen jokaiselle kirjeen tilanneelle. Rukouskirje auttaa keskittymään ajankohtaisiin ja tärkeisiin rukousaiheisiin. Rukousystävien ja seurakuntien sekä erilaisten rukousryhmien toimesta Israel tuodaan Jumalan valtaistuimen eteen yhdessä tuhansien esirukoilijoiden kanssa yli 80 maassa. Seitsemän syytä, miksi tämä rukousrintama on niin tärkeä: 1. Rukous on voimallinen työkalu, jonka merkitystä korostetaan Raamatussa useissa eri kohdissa. Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan erityisesti Jerusalemin, Jumalan silmäterän puolesta. 2. Liittymällä tähän rukousrintamaan, joka on suora täyttymys Jumalan kehotuksesta, vaikutat ihmisten elämään, myös omaan elämääsi. 3. Jesajan kirjan 62. luvun ihmeellinen profetia ja Jerusalemin ennalleen asettaminen on vielä täyttymättä. Kristittyinä meillä on kunnia ja velvollisuus edistää tämän profetian toteutumista. 4. Kristuksen ruumis on yhteisö. Älä seiso tässä taistelussa yksin, liity muiden uskovien yhteiseen rintamaan kätkemään Israel esirukouksiimme. 5. Israel on koko olemassaolonsa ajan ollut vihollisten ympäröimä. Se on jatkuvasti hyökkäysten kohteena sekä fyysisesti että hengellisesti. Uskon rukous on vahvin suoja ja Jumalan Sana on voimallinen aseemme. 6. Jesaja 62 -rukouskirjeen rukousaiheet kertovat sinulle alueen erityisistä tarpeista, ja antavat todellisen kuvan Israelin tilanteesta. 7. Pelastus on lähtöisin juutalaisista. Voimme osoittaa kiitollisuutemme seisomalla juutalaisen kansan rinnalla rukouksessa. Jumala on luvannut siunata jokaista, joka siunaa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä.
LIITY JESAJA 62-RUKOUSRINTAMAAN!
Voit liittyä mukaan nettisivuillamme osoitteessa www.icej.fi/yleista/sahkopostilista. Saat kuukausittaisen rukouskirjeemme sekä viikoittaiset sähköpostiuutisemme ajankohtaisista Israel-aiheista.
7 | SANA JERUSALEMISTA
ALIJA
IMATRAN ALIJA-SEMINAARI ONNISTUI YLI ODOTUSTEN DANIEL AHARON JUUTALAISTOIMISTON ALUEELLINEN JOHTAJA PIETARISSA JA LUOTEIS-VENÄLLÄ
Suomalaisten rooli on jo vuosikymmenien ajan ollut merkittävä Venäjän juutalaisten muuttaessa Israeliin. Halu auttaa ei ole laantunut, vaan edelleen yksityiskotien ovet avautuvat kauttakulkijoille, jotka ennen lentoaan saavat kolmen vuorokauden ajan nauttia suomalaisesta vieraanvaraisuudesta. Kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ei ole tyytynyt vain odottelemaan mahdollisia muuttajia, vaan on omalla aktiivisella roolillaan, yhteistyössä Pietarin juutalaistoimiston kanssa, luonut edellytyksiä kauttakululle myös tulevina vuosina; tästä osoituksena keväällä järjestetty seminaari, josta Pietarin juutalaistoimiston johtaja, Daniel Aharon, kirjoittaa seuraavasti: Oli kylmä ja luminen iltapäivä, kun ensimmäinen 20 nuoren juutalaisen ryhmä saapui Imatralle. He olivat matkustaneet pitkän matkan bussilla aina Riikasta saak-
ka. Toinen 50 nuoren ryhmä saapui Pietarista. He olivat joutuneet odottamaan pitkään Suomen ja Venäjän välisessä rajatarkastuksessa. Kaikki 70 osallistujaa tulivat Imatralle oppiakseen lisää Israelista ja ottaakseen yhden askeleen lähemmäs muuttoa, alijan tekemistä. Seminaarissa he saivat luennoilla ja kanavissa tietoa Israelin historiasta, Tel Avivista, palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktista sekä monista muista ajankohtaisista aiheista. Tämä kaikki oli mahdollista ICEJ:n ansiosta. Seminaari vahvisti myös meidän Pietarin Juutalaistoimistossa työskentelevien uskoa. Kiitos siitä!
66 000 ihmistä muuton valmisteluissa. Tähän sisältyy orientaatiota, henkilökohtaista neuvontaa, seminaareja ja messuja, jotka keskittyvät nuorten ja nuorten ammattilaisten alija-valmisteluihin. Läntiseen Ukrainaan perustettiin vuonna 2014 Mayak-keskus, joka tarjoaa maan itäosista paenneille juutalaisille väliaikaista suojaa, muuttoon liittyviä palveluja, heprean oppitunteja ja opetusta israelilaisesta kulttuurista. Keskus on tähän mennessä tarjonnut turvapaikan 1 600 juutalaiselle. Tämän lisäksi Juutalaistoimisto järjestää Israelissa erilaisia ohjelmia, jotka helpottavat ja nopeuttavat uusien maahanmuuttajien sopeutumista Israeliin.
Juutalaistoimisto on edelläkävijä entisen Neuvostoliiton alueelta ja Saksasta tulevien muutossa Israeliin. Vuonna 2015 yli 15 300 ihmistä teki alijan näiltä alueilta. Juutalaistoimisto palvelee vuosittain yli
Suomalaisten vapaaehtoisten ansiosta monet juutalaiset voivat muuttaa Israeliin Suomen kautta, ja näin aloittaa uuden elämän Israelissa hyvän ja positiivisen kokemuksen siivittäminä.
Seminaarissa kokoonnuttiin pieniin ryhmiin pohtimaan alijaan liittyviä kysymyksiä.
8 | TOU KO–KESÄKU U 2016
YAD VASHEM
KYMMENEN VUOTTA TÄRKEÄÄ YHTEISTYÖTÄ Yad Vashemin kristityt ystävät viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlaa. Vuonna 2001 Etelä-Afrikassa järjestettiin maailman rasismin vastainen konferenssi (Durban 1), joka aiheutti uuden Israelin vastaisen aallon ja uuden antisemitismin nousun. Vielä tuolloin ajatus Yad Vashemin kristittyjen ystävien osaston perustamisesta tuntui lähes mahdottomalta. Noihin aikoihin Yad Vashemin kansainvälisten suhteiden osaston johtaja Shaja Ben Yehuda tapasi silloisen ICEJ:n johtajan Malcolm Heddingin. Hänen ystävyytensä Yad Vashemia kohtaan synnytti Ben Yehudassa ajatuksen yhteistyön aloittamisesta Yad Vashemin ja ICEJ:n välillä. Näin sai alkunsa Yad Vashemin kristityt ystävät. ”Olen yksi niistä, jotka ovat kasvaneet siinä tietämyksessä, että olemme yksinäinen valtio, joka hylättiin holokaustin aikana, joten näiden kristittyjen tukijoidemme kohtaaminen on ollut minulle hyvin pa-
rantava kokemus. Tunne voimistui entisestään, kun tutustuin Jürgen Bühleriin. Hän on ystäväni ja kotoisin maasta, josta perheeni joutui pakenemaan henkensä uhalla”, Ben Yehuda toteaa. Perusteellisten neuvottelujen jälkeen Yad Vashemin ja ICEJ:n välille syntyi yhteistyö, joka sai puitteekseen Yad Vashemin kristityt ystävät -osaston. Sen kautta tavoitetaan kristittyjä ympäri maailmaa ja Yad Vashem saa uusia ystäviä ja tukijoita.
” KRISTITTYJEN TUKIJOIDEMME KOHTAAMINEN ON OLLUT MINULLE HYVIN PARANTAVA KOKEMUS. ”
Yli seitsemän vuoden ajan Kristittyjen ystävien osastoa on johtanut tri Susanna Kokkonen. Hän opiskeli Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa ja väitteli tohtoriksi holokaustiin liittyvästä aiheesta. Ennen tätä tehtävää hän työskenteli Euroopan parlamentissa ja Suomen suurlähetystössä Tel Avivissa. Hänen vaikutuksestaan osaston työ on laajentunut merkittävästi. Tänä vuonna Yad Vashem järjestää kolme holokausti-seminaaria kristityille johtajille. ”Aina kun tapaan kristittyjä johtajia ja järjestöjä, kerron heille, että Yad Vashem symbolisoi sitä, kuinka pitkäaikainen viha voidaan voittaa rakentamalla ymmärryksen ja yhteistyön siltoja. Tämä on koko ihmiskuntaa koskeva haaste”, Ben Yehuda sanoo. Lue lisää osaston työstä: icej.fi/tyomuodot/yad-vashem
ICEJ aloitti yhteistyön Yad Vashemin kanssa kymmenen vuotta sitten. Kuvassa Shaja Ben Yehuda (oik.), Susanna Kokkonen, Malcolm Hedding ja Jürgen Bühler.
9 | SANA JERUSALEMISTA
OPETUS
NYKYAJAN IHME JÜRGEN BÜHLER ICEJ:N TOIMINNANJOHTAJA
Todistamme ajassamme yhtä maailmanhistorian suurimmista ihmeistä; Yli 2 000 vuoden jälkeen juutalaiset ovat palanneet Israeliin, ja heitä palaa vuosi vuodelta yhä suurempina määrinä. Koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa mikään muu kansa ei ole hajaantunut maan neljälle kulmalle ja palannut takaisin muinaiseen kotimaahansa perustamaan itsenäisen valtion.
Alijan aallot Näinä aikoina alija-sanalla tarkoitetaan juutalaisten paluumuuttoa Luvattuun maahan. Nykyajan ensimmäinen alijaaalto tapahtui 1800-luvun lopulla, kun Venäjän juutalaiset pakenivat pogromeja. Ennen vuotta 1948 yhteensä viisi eri alija-aaltoa toi juutalaisia takaisin Israeliin; viides ja viimeinen näistä Keski-Euroopan juutalaisten paetessa natsivainoja.
Täällä Israelissa juutalaisten paluuseen viitataan sanalla ”alija”, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa nousemista. Juutalaisille kaikkialla maailmassa Siioniin palaaminen tarkoittaa hengellistä nousemista, koska Siion on juutalaisten hengellinen keskus, missä Jumalan läsnäolo lepää.
Vain kolme päivää toisen maailmansodan jälkeen, 14. toukokuuta 1948, David Ben Gurion julisti Israelin valtion perustetuksi ja kirjaimellisesti yhdessä yössä Siioniin palaavilla juutalaisilla oli oma valtio. Kuten psalmissa julistetaan: ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset… silloin sanottiin pakanain keskuudessa: ’Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan’” (Ps. 126:12). Se oli todellakin kuin unta. Ihmisillä, jotka olivat juuri paenneet natsi-Saksan kaasukammioita, oli nyt kotimaa.
Raamatun aikaan Jerusalemiin nousemista tai matkustamista kuvailtiin Herran vuorelle nousemiseksi (Jes. 2:3). Psalmit 120–134 on otsikoitu matkalauluiksi ja niitä laulettiin, kun juutalaiset tekivät pyhiinvaellusmatkoja tai nousivat Jerusalemiin kolme kertaa vuodessa viettämään Raamatussa määrättyjä juhlia.
Kun Israelin valtio oli perustettu, alkoi juutalaisia saapua lisää. Vuosina 1949–
1 0 | TOU KO–KESÄKU U 2016
1950 lähes koko Jemenin juutalaisyhteisö lennätettiin Adenista Israeliin. Tässä IsoBritannian ja Yhdysvaltojen kuljetuskonein toteutetussa operaatiossa lennätettiin yli 380 koneellista juutalaisia ”kotkan siivin”, kuten Jesajan kirjassa viitataan: ”Mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat” (Jes. 40:31). Operaatiot Esra ja Nehemia vuosina 1950– 1951 lennättivät noin 125 000 juutalaista Irakista. Suurin joukko saapui kuitenkin Marokosta. 1960-luvun puoleen väliin mennessä 250 000 Marokon juutalaista palasi Israeliin. Nykyaikana heidän kulttuurillaan on vahva vaikutus Israelissa. Etiopian juutalaiset, jotka polveutuvat Danin heimosta, ovat palanneet Israeliin kahdessa salaisessa operaatiossa vuosina 1984 (Operaatio Mooses) ja 1991 (Operaatio Salomo); ja edelleen heitä palaa Israeliin. Vuoden 1989 jälkeen, kun Neuvostoliiton rautaesirippu murtui, Israeliin tul-
vi yli miljoona juutalaista ”pohjoisesta maasta”. Monien mielestä tämä on kirjaimellinen Jesajan profetian täyttymys: ”Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja tyttäreni hamasta maan äärestä…” (Jes. 43:6) ICEJ jatkaa alija-työtään Venäjällä, Ukrainassa ja muiden kansojen parissa. Nykypäivän Israel on kiehtova sekoitus eri kulttuureja. Euroopassa, Afrikassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Kiinassa, Intiassa ja muissa maissa ympäri maailmaa juutalaiset omaksuivat monia kulttuureja ja etnisiä tapoja. Vaikka kiinalaiset, etiopialaiset, intialaiset ja eurooppalaiset eroavat fyysiseltä olemukseltaan, juutalaisia yhdistävät heidän juurensa, jotka voidaan jäljittää Jaakobin kahteentoista poikaan. Jokaisena pääsiäisenä heissä eli toivo, että he voisivat olla ”ensi vuonna Jerusalemissa”, ja että eräänä päivänä he palaisivat takaisin Siioniin. Israelin hallitus arvioi, että tällä hetkellä yli puolet maailman juutalaisväestöstä asuu Israelissa, ja määrä kasvaa. Viime vuonna Israeliin saapui yli 30 000 juutalaista. Vanha perinne Suuri enemmistö evankelisista kristityistä näkee juutalaisten paluun takaisin Luvattuun maahan todisteena Jumalan liittouskollisuudesta Israelia kohtaan. Tämä ymmärrys on lähes yhtä vanhaa perua
kuin reformaatio, joka alkoi Lutherin ja Calvinin aikoina. Alkuajan reformaatiolaiset kuitenkin valitettavasti uskoivat, että Jumala ei enää välittänyt juutalaisista. ”Juutalaiset katkaisivat itsensä kaikesta Jumalan armon ennalleen asettavasta toivosta”, kirjoitti John Calvin Hesekielin kommentaarissaan. Kun reformaatio saapui Englantiin ja puritaaniliike syntyi sen seurauksena, alkoivat asiat muuttua. Opiskeltuaan kirjoituksia jotkut uskovat ymmärsivät, että Jumalan suunnitelma juutalaisia kohtaan ei ollut päättynyt, vaan Hänen suunnitelmansa oli tuoda heidät takaisin kotimaahansa. Lukemattomissa eri kirjoissa kerrottiin 1500-luvun lopusta alkaen juutalaisten ennalleen asettamisesta. Ne jopa innoittivat pietistisiä herätysliikkeitä, kuten kreivi Zinzendorfin johtamia moravialaisia. Siitä tuli niin keskeinen teema, että suuret saarnamiehet, kuten Charles Spurgeon, viittasivat siihen usein. Esimerkiksi vuonna 1855 Lontoon Metropolitan-temppelissä pitämässään saarnassa Spurgeon julisti: ”Uskon, että viimeisinä päivinä juutalaiset asetetaan ennalleen omaan maahansa. Uskon vakaasti, että tulevaisuudessa juutalaiset kootaan yhteen. Ennen kuin Jeesus Kristus palaa takaisin maan päälle, juutalaisille annetaan lupa mennä takaisin rakastamaansa Palestiinaan.”
11 | SANA JERUSALEMISTA
Jeesus ja alija Juutalaisten paluu takaisin kotimaahansa perustuu Raamatun kirjoituksiin ja on Raamatun keskeinen teema. Yli 70 raamatunpaikassa luvataan, että juutalaiset palaavat takaisin Israeliin. Alkaen Mooseksen laista (5. Moos. 30:1–10) lähes kaikki profeetalliset kirjoittajat viittaavat siihen ja se on jopa osa israelilaisten laulukirjaa Psalmeja. Toivosta, että Jumala ”palauttaisi Israelin vangitut”, tuli osa Israelin jumalanpalvelusliturgiaa. Psalmissa 147 julistetaan, että on suloista ja soveliasta ylistää Herraa ja selitetään miksi: ”Herra rakentaa Jerusalemin, hän kokoaa Israelin karkotetut.” Jeesus itse viittasi juutalaisten hajaantumiseen todeten, että Jerusalem olisi pakanain tallattavana siihen saakka, ”kunnes pakanain ajat täyttyvät” (Luuk. 21:24) ja merkkinä tästä olisi juutalaisten paluu takaisin sekä Jerusalemin rakentaminen uudelleen. Jeesus seisoi Öljymäellä, itki Jerusalemin kohtaloa ja näki ennalta sen tuhon (Matt. 23:37–39; Luuk. 19:41–44). Samanaikaisesti Hän kuitenkin odotti, että juutalaisten kaupunki asetetaan ennalleen ja sen asukkaat eräänä päivänä toivottavat Hänet takaisin Vanhan testamentin tervehdyksellä: ”Baruch haba b’Shem Adonai” (Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä). ”Baruch haba!” (Siunattu olkoon hän, joka tulee!) tervehdystä käytetään nykyhepreankielessä, kun toivotetaan joku tervetulleeksi.
” LÄHES KAIKKI PROFEETAT YMMÄRSIVÄT MYÖS, ETTÄ ISRAELIN PALUU LIITTYISI HENGELLISEEN HERÄTYKSEEN JA JOPA KOKO VALTION UUDISTUMISEEN. ” Jeesus, joka näki ennalta hajaantumisen, odotti selvästi, että juutalaiset toivottaisivat Hänet tervetulleeksi hepreankielellä Hänen palatessaan. Täyttymättömät profetiat Valtaosa Israelin paluuta koskevista viittauksista olivat profeettojen kirjoittamia. Yli 50 Raamatun profetiaa viittaa juutalaisten paluuseen maanpaosta. Vaikka monet profetioista viittaavatkin Babylonian maanpakoon ja Kooreksen, Nehemian ja Esran aikana tapahtuneeseen paluuseen (539–440 eKr.), suurin osa profeetoista näki Babyloniasta paluun osana suurempia tapahtumia, joista on kirjoituksissa kerrottu etukäteen. Esimerkiksi profeetta Aamos julistaa: ”Minä istutan heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi” (9:15). Jesaja puhuu ennalleen asetetusta Israelista: ”He saavat periä maan iankaikkisesti… (60:21). Jeremia puolestaan julistaa: ”…ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois” (24:6). Nämä profeetat selkeästi näkivät suuren ja viimeisen paluun takaisin heidän maahansa, jonka jälkeen Herra ei enää koskaan karkottaisi heitä. Tämä ei selvästikään vielä tapahtunut Babyloniasta paluun jälkeen, koska Israel hajotettiin roomalaisten toimesta jälleen 500 vuotta myöhemmin. Lähes kaikki profeetat ymmärsivät myös, että Israelin paluu liittyisi hengelliseen herätykseen ja jopa koko valtion uudistumiseen. Kaikista selvimmin tämän näki Hesekiel. Sen jälkeen, kun hän oli julistanut, että Herra ottaisi israelilaiset kansojen keskeltä ja kokoaisi heidät ”heidän omaan maahansa” (36:24), hän kuvailee kauniisti Israelin hengellistä heräämistä: ”Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä… ja minä annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan… ja te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne” (Hes. 36:25–31). Katso myös Jes. 43– 44, Jer. 31 ja Joel 3.
Babyloniasta paluun jälkeen profeetat Sakarja, Malakia ja Haggai tunnistivat, että tämä Israelin hengellinen uudistuminen ei vielä ollut tapahtunut, vaan oli tulossa myöhemmin. Apostoli Paavali ymmärsi, että vaikka vain jäännös pelastuisi hänen elinaikanaan (Room. 11:5), hän näki tulevaisuudessa tapahtuvan kansallisen herätyksen, jolloin ”kaikki Israel on pelastuva ja Siionista on tuleva pelastaja” (Room. 11:26). Profeetat näkivät myös tulevan messiaanisen valtakunnan Israelissa (Jer. 23), Israelin elävän täydellisessä rauhassa (Jes. 32:17; Hes. 38:8) ja kansojen tulevan Jerusalemiin ylistämään Herraa (Jes. 2:2; Sak. 14:16). Kaikki tämä ja monet muut asiat odottavat vielä täyttymistään. Kutsu seurakunnalle Kun profeetat näkivät tämän Israelin lopun aikojen ennalleen asettamisen, he odottivat myös pakanakansojen olevan siinä keskeisessä roolissa. Kuten Jesaja julistaa: ”Näin sanoo Herra, Herra: ’Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti, niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään’” (49:22). Juutalaisten paluu on taivaallinen lippu, merkki Jumalalta kaikille kansoille (katso myös Jes: 11:12), jota seurakunta ei enää voi sivuuttaa. Jumala sanoo meille: ”Olkaa mukana tässä!” Nykyaikana sadat tuhannet juutalaiset ovat palanneet Israeliin kristittyjen ja seurakuntien avustuksella. ICEJ on ollut mu-
1 2 | TOU KO–KESÄKU U 2016
kana tuomassa yli 120 000 juutalaista takaisin Israeliin. Seurakunnalle on suuri etuoikeus olla aktiivisesti mukana tässä raamatullisen profetian toteuttamisessa. Tätä asiaa pitää opettaa seurakunnissamme. Jeremia julistaa: ”Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa meren saarissa ja sanokaa: ’Hän, joka Israelin hajotti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niin kuin paimen laumaansa’” (31:10). Juutalaisten paluu Israeliin on totuus, jota pitäisi käsitellä usein jokaisessa seurakunnassa ja kirkkokunnassa. Ole mukana Jumalan työ juutalaisten palauttamisessa takaisin Israeliin jatkuu edelleen, erityisesti monista entisen Neuvostoliiton maista (kuten Ukrainasta, Uzbekistanista ja Valko-Venäjältä), Ranskasta ja Bnei Menashe -heimon parista Intiasta. Juutalaistoimisto pyysi hiljattain apuamme Etiopian juutalaisten viimeisen muuttoaallon avustamisessa. Yksi suurimmista ICEJ:n etuoikeuksista on olla aktiivisesti mukana tässä profeetallisessa työssä. Kutsun sinua mukaan työhömme. Kaikki nämä hankkeet ovat hienoja mahdollisuuksia olla mukana siinä, mitä Jumala tekee Israelissa. Pyydän kaikkia pastoreita harkitsemaan, voisitteko liittyä joukkoomme ja seurakuntana tukea yhtä tai useampaa juutalaista palaamaan Israeliin. Koska Jumala on uskollinen lupauksilleen kansaansa kohtaan, Hän siunaa myös teitä ylitsevuotavasti.
ICEJ MAAILMALLA
JERUSALEMISTA EFESOKSEEN SERGUEI POPOV VIULISTI, ICEJ:N ITÄ-EUROOPAN JA KESKI-AASIAN ALIJA-YHDYSHENKILÖ
Serguei Popov (vas.) edusti ICEJ:tä Turkissa pastoreiden konferenssissa.
Sain tänä keväänä mahdollisuuden edustaa ICEJ:tä pastoreiden konferenssissa Turkissa, monitahoisessa maassa, jolla on rikas kristillinen historia. Tapahtumaan kokoontui kymmeniä pastoreita vain muutaman kilometrin päässä raamatullisesta Efesoksen kaupungista. Yhdessä ICEJ:n Turkin kumppaneidemme kanssa kerroimme heille Jumalan rakkaudesta Jerusalemia kohtaan. Muinaisen Efesoksen kaupungin rauniot muistuttavat kaupungista, jossa sijaitsi yksi Ilmestyskirjassa mainituista seitsemästä seurakunnasta. Nuo rauniot kertovat kristinuskon historiasta ja myös alueen surullisesta hengellisestä tilasta. Nykyisellä Turkin alueella, jossa kaikki Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa sijaitsivat, on nykyisin vain pieni kristillinen yhteisö ja uskovien elämä on haastavaa. Monissa Turkin 200 rekisteröidyssä seurakun-
nassa on keskimäärin 30–150 jäsentä, ja niissä opetetaan edelleen korvausteologiaa, eikä antisemitismi ole epätavallista edes kristittyjen keskuudessa. Esittelin konferenssissa ICEJ:n työtä ja sain soittaa israelilaista musiikkia ja ylistyslauluja. Puolentoista tunnin ajan osallistujien huomio oli käännetty Jerusalemia kohden! Joillekin heistä se ei ehkä ollut helppoa, mutta suurin osa otti sanoman vastaan kyyneleet silmissään ja iloiten. Israelin ja juutalaisen kansan rooli Jumalan suunnitelmassa on Turkin seurakunnissa aina ollut salaisten keskustelujen aihe. Turkin kristityt eivät kovin mielellään avoimesti keskustele kristinuskon heprealaisista juurista, koska he pelkäävät tulevansa syytetyiksi sionismista, mikä on Turkissa rikos. 13 | SANA JERUSALEMISTA
” PUOLENTOISTA TUNNIN AJAN OSALLISTUJIEN HUOMIO OLI KÄÄNNETTY JERUSALEMIA KOHDEN. ” Turkissa elää nykyään noin 20 000 juutalaista, joista suurin osa Istanbulissa. Alueen epävakauden takia myös antisemitismi on nousussa, ja ISIS on levittäytynyt vaarallisesti myös Turkkiin. Nykyiset ja tulevat ICEJ:n edustajat Istanbulissa, Izmirissä, Ankarassa ja Alanyassa tarvitsevat rukouksiamme. Kuten Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset aikoinaan, ICEJ julistaa tässä kauniissa maassa toivon ja sovinnon sanomaa.
ALIJA
ALIJA
KAUKANA, MUTTA LÄHELLÄ SYDÄNTÄ
TUHANNET ETIOPIAN JUUTALAISET ODOTTAVAT PÄÄSYÄ KOTIIN
ISABELLA HENKENJOHANN
HOWARD FLOWER ICEJ:N ALIJA-TYÖN JOHTAJA
Kaifengissa, Kiinassa yli 7 000 kilometrin päässä Jerusalemista, elää pieni yhteisö, joka ei ole koskaan menettänyt juutalaista identiteettiään. Nyt Kaifengin nuoret haluavat löytää juutalaiset juurensa ja muuttaa kotiin Israeliin. 27-vuotias Ji Ling on vanhin viidestä kaifengilaisesta, jotka hiljattain muuttivat Israeliin. ”Olen pienestä lähtien tiennyt olevani juutalainen. Isäni kertoi minulle, että esi-isämme tulivat Israelista. Minulla on kuitenkin vielä paljon opittavaa. Kun isä kertoi asiasta minulle ensimmäisen kerran, tunsin itseni hyvin ylpeäksi. Mutta sitten mieleni täyttyi erilaisista kysymyksistä. Mitä juutalaisuus oikeastaan tarkoittaa?”, Ji pohtii. Jin vanhemmat tekivät parhaansa pitääkseen juutalaista identiteettiä yllä. ”Vietimme sapattia ja juutalaisia juhlia, jom kippuria, sukkottia, hanukkaa ja pääsiäistä, juutalaisten lakien mukaisesti”, hän sanoo. Vaikka he elivät eristyksissä muista diaspora-juutalaisista, he onnistuivat säilyttämään uskonsa. Kaifengin juutalaisten historia alkoi 1 000 vuotta sitten, kun ensimmäinen persialainen tai intialainen juutalaisyhteisö saapui Kaifengiin, hyvin vilkkaaseen kaupunkiin pääreitin ulkopuolella. Eurooppalaiset eivät tienneet näiden juutalaisten olemassaolosta ennen vuotta 1605, ennen kuin italialainen pappi kohtasi Kaifengin juutalaisen, joka kertoi hänelle heidän kukoistavasta yhteisöstään. Tähän ryhmään, joka alkoi pienentyä 1800-luvulla valtaväestöön sulautumisen ja seka-avioliittojen vuoksi, kuuluu nyt noin sata juutalaista perhettä, yhteensä noin 500 henkeä. Jin tavoin he ovat alkaneet tutkia juutalaisia juuriaan. Ensimmäinen seitsemän hengen ryhmä Kaifengistä saapui Israeliin vuonna 2010. Kuusi vuotta sen jälkeen koitti Jin elämän onnellisin hetki, kun hänelle myönnettiin lupa alijan tekemiseen. Kun Ji nyt sopeutuu uuteen elämäänsä Israelissa, hän uskoo, että hänen tarinansa vaikuttaa positiivisesti muihin Kaifengin juutalaisiin, jotka opiskelevat hepreaa ja saavat uskonnonopetusta valmistautuessaan Israeliin muuttoa varten. Ji Ling iloitsee siitä, että on päässyt muuttamaan Israeliin omille juurilleen.
Israelin hallitus on myöntänyt vielä Etiopiassa oleville juutalaisille luvan palata Israeliin. Maan entisen sisäministeri Gideon Sa’arin mukaan Israel on sitoutunut rohkeisiin päätöksiin hankkiakseen oikeutta niille perheille, jotka ovat vuosien ajan joutuneet elämään erossa toisistaan. Hänen lausuntonsa otettiin iloiten vastaan Etiopian juutalaisaktivistien joukossa, joiden mukaan se oli elämän ja kuoleman kysymys tuhansille israelilaisille perheille. Etiopian juutalaiset, jotka tunnetaan myös nimellä Falash Mura (Falasha on muinainen etiopialainen termi, joka tarkoittaa muukalaista tai maanpakolaista) tarvitsevat apua alija-valmisteluihin sekä sopeutumisprosessiin, jotta integroituminen Israelin yhteiskuntaan voi onnistua. Nämä palvelut nostavat merkittävästi Etiopian juutalaisten muuttokuluja. Yhden ihmisen auttamiseen tarvitaan noin 700 €. ICEJ kerää tukea tälle historialliselle ja tärkeälle hankkeelle, joka mahdollistaa perheiden yhdistymisen. Jotkut perheenjäsenistä ovat olleet erillään toisistaan jo vuosien ajan. Israelin viranomaisten mukaan tarve on kiireellinen alueen kuivuuden ja poliittisen epävakauden takia. Lisäksi Gondarin vuoristoalueella ja Addis Abebassa sijaitsevien juutalaisleirien terveysongelmat ovat lisääntyneet.
1 4 | TOU KO–KESÄKU U 2016
lÄhde mukaan lehtimajanjuhlille jerusalemiin lokakuussa! ICEJ:n ja Radio Dein matka:
ICEJ:n matka:
Tuija Valtanen tuija.valtanen@icej.fi puh. 050 441 3525 Pekka Vaismaa pekka.vaismaa@radiodei.fi puh. 0500 662 340
Sarita Hokkanen icej@icej.fi puh. 040 724 7422 Benjamin Hokkanen Kari O. Niemi
Opas: Helvi Mikkonen-Makolin
Opas: Ruut Ben Yosef
1 790 € / 1 880 €
1 459 € Kysy peruutuspaikkoja!
Katso lisätietoja www.icej.fi.
MUITA MATKANJOHTAJIA Toiviomatkat:
Kinneret Tours:
Maarit Kattilakoski mkattilakoski@gmail.com puh. 044 265 4739
Leena Niemi puh. 040 723 0935 Mirja Repo puh. 040 734 4147
Timo Närhi timo.evankelista@gmail.com puh. 050 543 3329 Anneli Rajamäki anneli.rajamaki1@gmail.com
tilaa lehtimajanjuhlapaketti icej:n toimistosta! Paketti oikeuttaa sinut osallistumaan kaikkiin lehtimajanjuhlien tapahtumiin: *Erämaajuhla Kuolleellamerellä Hinnat: *Ehtoollistilaisuus Puutarhahaudalla 398 € / ICEJ:n jäsenet *Avajaisjuhla Pais-areenalla, kansojen esittely 430 € /Aikuiset *Aamuseminaarit ja iltajuhlat Pais-areenalla 135 € / nuoret 6-16 v. Lapset 0-6 v. / ilmainen *Jerusalem-marssi *Rukouskokous Tilaukset: puh. 040 740 6166, annika.rissanen@icej.fi 15 | SANA JERUSALEMISTA
APUA ISRAELIN ARABEILLE
TOIVOA HUUMERIIPPUVAISILLE JA ALKOHOLISTEILLE Raja on kotoisin Jerusalemin Vanhastakaupungista. Nyt 50-vuotiaana hän on lapsuudenystävistään ainoa, joka on elossa. Kuudesta ystävästä kolme on tehnyt itsemurhan ja kaksi on menehtynyt alueen konflikteissa. Se, että Raja on elossa, on pelkästään Jumalan armoa. Raja syntyi katoliseen arabiperheeseen. Teini-iässä hän ajautui pois uskostaan ja liittyi Fatahin nuorisojärjestöön, Palestiinan vapautusjärjestön pääryhmään. Hän lähti innokkaasti oppimaan pommien
rakentamista Jordaniaan. Hän palasi Jerusalemiin 25-vuotiaana ja alkoi opettaa nuoria arabimiehiä tekemään räjähteitä ja hyökkäyksiä juutalaisia vastaan.
Pimeyttä sydämissä Hän muistaa jokaisen kouluttamansa nuoren miehen. Tuosta yhdeksän henkilön ryhmästä kaksi kuoli toisessa intifadassa ja kaksi on vankilassa. Kolme on
Raja haluaa tavoittaa alkoholin ja huumeiden parissa kamppailevia arabeja. Tätä työtä varten hän on vuokrannut tilan Tel Avivista ICEJ:n avustuksella.
1 6 | TOU KO–KESÄKU U 2016
”ICEJ KANAVOI TUKEA TYÖHÖN HUUMERIIPPUVAISTEN PARISSA.”
paennut ulkomaille ja kaksi on korkeassa asemassa Fatahissa. Raja suree sitä, että nämä kaksi entistä ”oppilasta” eivät suostu edes keskustelemaan hänen kanssaan. Hän yritti kertoa heille, kuinka hänen elämänsä on muuttunut ja vakuuttaa heille, että se, mitä he tekevät on väärin. Heidän osaltaan näyttää kuitenkin olevan liian myöhäistä. ”Näin pimeyden heidän sydämissään”, Raja sanoi pettyneenä. Hän suree sitä, että hän auttoi istuttamaan vihan siemeniä heidän sydämiinsä. Hän rukoilee, että Jumala osoittaisi heille armonsa ja ohjaisi heidät pois tieltä, jota he kulkevat. ”Haluan heidän näkevän sen saman valon, jonka itse näen.” Huumekoukku Palestiinan vapautusjärjestö -vaiheensa jälkeen Raja sotkeutui huumeisiin. Hän oli nuori ja ajatteli, että maailma oli hänen hyppysissään. Elämä alkoi luisua jyrkästi alamäkeen. Huumeriippuvaisena hänestä ei ollut enää hyötyä Fatahille, joten hän yritti elättää itsensä varastelemalla. Paikallinen katolinen seurakunta tarjosi hänelle työtä, mutta se vain mahdollisti hänelle suuremmat varkaudet entistä helpommin. Raja varoittaakin, että kristittyjen ei tulisi koskaan antaa rahaa huumeriippuvaisille, vaikka he kuulostaisivat kuinka vilpittömiltä tahansa. ”Olen antanut elämäni Jeesukselle satoja kertoja, koska tiesin herkkäuskoisten kristittyjen aina antavan minulle rahaa”, Raja tunnustaa. Hollantilainen rouva Oli kuitenkin eräs, joka herätti hänen uteliaisuutensa; muuan rouva Bleeker Hollannista, jota hän kutsui ”hollantilaiseksi rouvaksi”. Hän palveli paikallisessa seurakunnassa ja oli yksi hänen toistuvien rikostensa uhreista.
”Tämä rouva hymyili minulle aina”, Raja muistelee. Vaikka hän tiesi, että Raja varasti häneltä ja valehteli hänelle useita kertoja, hän tervehti Rajaa aina hymyillen ja kohteli häntä ystävällisesti. Mies turhautui ja päätti tunnustaa tekonsa. Tunnustaessaan pettäneensä häntä ja varastaneensa häneltä ostaakseen huumeita, hän vaati vastausta yksinkertaiseen kysymykseen; miksi hän kaikesta huolimatta hymyili hänelle. Rouva ei vastannut kysymykseen suoraan, vaan pyysi Rajaa seuraavan aamun rukouskokoukseen. Ihme kyllä, Raja suostui. Voiton talo Kokouksessa Raja tajusi, että hänen elämänsä pitäisi muuttua, mutta tunsi, ettei pystyisi tekemään sitä omin voimin. Oli vuosi 1993 ja seurakunta päätti lähettää hänet nuorille tarkoitettuun huumekotiin, House of Victoryyn, Voiton taloon, lähelle Haifaa. Paikka muutti hänen elämänsä, vaikka ensimmäiset päivät olivatkin hyvin vaikeita. ”Olin ensimmäinen arabi tuossa hoitopaikassa”, Raja kertoo. ”Aluksi se oli todella vaikeaa. Pelkäsin nukkua. Varastin keittiöstä veitsen ja pidin sitä tyynyn alla. Olinhan vihollisteni, juutalaisten keskellä!” Asiaa ei auttanut se, että hänen ensimmäinen huonekaverinsa oli radikaali oikeistojuutalainen Dani, joka kuului arabivastaiseen rabbi Meir Kahanen liikkeeseen. Kuinka ironista on, että Fatahin terroristi ja Kahanen liikkeeseen kuuluva radikaali juutalainen päätyivät samaan kristilliseen huumekotiin. Aluksi he vihasivat toisiaan. Raja asui huumekodissa yhdeksän kuukautta ja sinä aikana Jumala antoi hänelle uuden sydämen. Viimeinkin hän pystyi rukoilemaan vilpittömästi ja puhumaan Jee17 | SANA JERUSALEMISTA
sukselle. Hän oli valmis selviämään eteenpäin. Nykyään Raja ja Dani ovat läheisiä ystäviä. Raja sanookin, että Dani on hänen ystävänsä ja veljensä. Myös Dani asuu Jerusalemissa ja haluaa kylvää rakkauden ja toivon siemeniä vihan sijaan. Apua huumeriippuvaisille Vuosia sitten Raja alkoi auttaa toisia huumeriippuvaisia pois kaduilta ja lähetti heitä Voiton taloon. Ensimmäisen kahden vuoden aikana hän lähetti 45 henkilöä vieroitukseen. Heistä vain viisi pääsi lopullisesti eroon huumeista. Kolmesta tuli pastori ja kaksi heistä toimii katolisen kirkon diakonina. Vapauduttuaan huumeista Raja alkoi unelmoida arabeille suunnatusta huumekodista Länsirannalla. Tällä hetkellä ainoa kristillinen huumekoti arabeille sijaitsee Egyptissä. Arabien huumekodit Jerusalemissa ovat muslimien ylläpitämiä ja niissä velvoitetaan osallistumaan muslimien uskonnonharjoituksiin. Lisäksi Länsirannalla asuvien voi olla vaikeaa saada lupaa tulla Israeliin katkaisuhoitoon. Unelmana Jeriko Rajan unelmana on perustaa Jerikoon keskus, jossa miehet opiskelisivat Raamattua ja tekisivät töitä. Hän haluaisi istuttaa hedelmäpuita ja perustaa mehutehtaan, jotta keskuksesta voisi tulla omavarainen. Hänen näkynsä on, että keskus olisi avoin kaikille, eikä edustaisi vain yhtä kirkkokuntaa. Tällä hetkellä Raja auttaa kolmea arabimiestä pääsemään eroon huumeista ja alkoholista. Hän haluaa tehdä yhteistyötä muiden uskovien kanssa ja tavoittaa alkoholin ja huumeiden parissa kamppailevia arabeja Tel Avivissa ja Jerusalemin Vanhassakaupungissa.
ARISE
KAKSINAISMORAALI JANI SALOKANGAS ICEJ:N KANSAINVÄLINEN ARISE- JA MARKKINOINTIJOHTAJA
Isossa-Britanniassa joukko akateemikkoja on tieteellisessä julkaisussa ilmoittanut aikovansa boikotoida israelilaisia yliopistoja. Yhteensä 343 brittiakateemikkoa sitoutui boikotoimaan israelilaisia yliopistoja, jotka ”tukevat sekä Israelin harjoittamaa kansainvälisen lain rikkomista että miehitystä”. Kyseiset tutkijat eivät aio vierailla Israelissa, työskennellä israelilaisten instituutioiden kanssa tai ottaa osaa mihinkään, mikä liittyy Israelin akateemisiin keskuksiin. Tämän akateemisen boikotin tarkoitus on rangaista toisia akateemikkoja sen perusteella, missä he ovat syntyneet, tai missä he työskentelevät. Boikotoinnille ei ole mitään muuta selitystä. Se on sama kuin kieltäytyisi vuokraamasta asuntoa jollekin, joka on syntynyt Israelissa tai joka opettaa israelilaisessa yliopistossa. Tämä on avointa ja vastenmielistä syrjintää. Kiina miehittää Tiibetiä, Intia Kashmiria ja Turkki Pohjois-Kyprosta. Sen lisäksi useat maat, kuten Saudi-Arabia ja Egypti rikkovat räikeästi ihmisoikeuksia, eikä media reagoi asiaan. Kukaan ei vaikuta välittä-
vän tai kiinnittävän tilanteeseen mitään huomiota. Viritelläänkö akateemisia boikotteja Turkkia tai Saudi-Arabiaa vastaan? Koskettaako edellä mainittu boikotti tuhansia Israelin arabeja, jotka opiskelevat vapaasti ja avoimesti israelilaisissa korkeakouluissa ja yliopistoissa? Jos vastaus on kyllä, ketä tällä boikotoinnilla sitten oikein yritetään auttaa? Israelissa 12 prosenttia kandidaatintutkintoon tähtäävistä opiskelijoista on palestiinalaisia. Isossa-Britanniassa 1,5 prosenttia samantasoisista opiskelijoista on tummaihoisia. Oman kokemukseni mukaan Israelin arabit ja juutalaiset opiskelevat yhdessä. Monet ystävistäni opiskelevat Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa yhdessä rotuun katsomatta ja kuuntelevat luennoitsijoita, jotka tulevat useista eri alojen akateemisista oppilaitoksista. En voi olla ajattelematta, että kuinkahan monta juutalaista luennoitsijaa on Teheranin yliopistossa. Tiedämme kaikki vastauksen, ei yhtään. Enemmänkin yhteistyötä voitaisiin tehdä,
mutta kuinkahan paljon arabien ja juutalaisten välistä yhteistyötä tehdään Dohan, Riyadhin ja Teheranin yliopistoissa. Arvaukseni on, ei yhtään. Israel on ainoa maa Lähi-idässä, jossa on akateeminen vapaus, ja sen lisäksi sekä miesten että naisten sananvapaus. Brittiakateemikot haluavat boikotoida Israelia ja epäilemättä säilyttää läheiset siteet Teheranin, Bagdadin, Tripolin, Jeddan, Dohan sekä monien sellaisten maiden kanssa, jotka eivät välitä ihmisoikeuksista tai sananvapaudesta. Akateeminen boikotti on jälleen osoitus kaksinaismoraalista ja siitä, kuinka Israel otetaan silmätikuksi. Juutalaiset ovat voittaneet 194 tieteen Nobel-palkintoa. Israel on teknologian voimanpesä. Israel on tällainen huolimatta sen pienestä asukasluvusta (noin 8,3 miljoonaa asukasta). Israelin yliopistot ovat maailman parhaiden yliopistojen joukossa ja tekevät vahvaa yhteistyötä Yhdysvaltojen, Euroopan ja Japanin johtavien yliopistojen kanssa. Jos jotkut akateemikot haluavat irrottautua Israelin tietämyksestä, se on heidän oma tappionsa.
Kuva: Shutterstock.
” ISRAELISSA 12 PROSENTTIA KANDIDAATINTUTKINTOON TÄHTÄÄVISTÄ OPISKELIJOISTA ON PALESTIINALAISIA.”
1 8 | TOU KO–KESÄKU U 2016
LÄPILEIKKAUS TYÖHÖN
MEDIA JA LUOVUUS JUMALAN KÄYTÖSSÄ Kerroimme aiemmin, kuinka ICEJ:n Suomen osasto lahjoitti Jerusalemissa toimivalle King of Kings -mediakoululle viime syksynä varoja, joiden avulla koululle saatiin kaksi uutta tietokoneyksikköä ja pystyttiin tukemaan kahden oppilaan opiskelua.
Kymmenen osaa on jo valmiina. Kurssin teemana on hengellinen kasvu sekä kristillinen elämä. Kaksi järjestöä tulee käyttämään sitä sekä heprean- että englanninkielisinä versioina. Ensimmäisen lukukauden opiskelijat tuottivat musiikkivideon Don’t forget the Ayin messiaanisen Hazakim -musiikkiryhmän kanssa. Video on otettu hyvin vastaan kristittyjen rap-piireissä.
Toinen näistä opiskelijoista, Liat, joutui muuttamaan takaisin Kanadaan, mutta tilalle on löytynyt lahjakas Celeste, joka aloittaa opintonsa vuoden 2017 alussa. Hän kokee Jumalan puhuneen hänelle, kuinka hänen tulee käyttää lahjojaan Jumalan valtakunnan rakentamiseksi. Celeste, joka on Israelin arabi, haluaa oppia, kuinka käyttää luovuutta Jumalan omaisuuskansan saavuttamiseksi ja tuodakseen kunniaa Jumalalle. Media- ja elokuva-alan tietämys on hänen mukaansa tärkeää hengellisessä työssä ja erityisesti Israelissa. Hän on erittäin kiitollinen siitä, että hänet on valittu stipendin saajaksi, sillä hänellä ei muuten olisi varaa koulu- ja välinemaksuihin.
Mediakoulun tuottama elokuva Victory in Christ (Voitto Kristuksessa) oli ehdolla kolmeen eri palkintoon kristillisen elokuvan festivaaleilla Orlandossa huhtikuussa 2016. Marttyyrien ääni -järjestö on käyttänyt elokuvaa opinto-ohjelmassaan tuodakseen esille kristittyjen islamin taholta kokemaa vainoa. Vas: Celeste haluaa saavuttaa Jumalan omaisuuskansan median avulla. Alla: Viime syksynä ICEJ lahjoitti varoja King of Kings mediakoululle kahta uutta tietokoneyksikköä varten.
Mediakoulun lukuisat projektit ovat myös saaneet hyvin tuulta siipiensä alle: Koulu valmistelee 16-osaista online-kurssia.
19 | SANA JERUSALEMISTA
VIERASKYNÄ
TÄMÄN MAAILMAN MUOTO ON KATOAMASSA ULLA JÄRVILEHTO ICEJ:N EMERITAPUHEENJOHTAJA
UNESCO:sta kuuluu kummia; järjestö on nimennyt uudelleen Temppelivuoren islamilaisten moskeijan mukaan ja Itkumuurin Muhammedin hevosen mukaan. YK:n perinteikkään Israelia syyttävien, vääristeltyjen lausumien tehtailun lisäksi nyt myös sen kulttuurijärjestö on aktiivisesti unohtanut Israelin kansan pitkän historian Jerusalemissa ja Temppelivuorella. EU:sta kuuluu kummia; se on lähdössä terroristijärjestön suunnittelemin askelmerkein boikotoimaan Israelia BDSkampanjassa. KMN:sta kuuluu kummia; se tuomitsee maailman kaikista aidoista vain Israelin turva-aidan, joka suojelee siviilejä terrori-iskuilta. Kirkkojen Maailmanneuvosto on muutenkin mukana Israel-vastaisessa kampanjoinnissa. Mitä kauemmaksi maailma poliittisine ja uskonnollisine instituutioineen eksyy Jumalan Sanasta, sitä levottomammaksi, valheellisemmaksi ja väkivaltaisemmak-
si se muuttuu, ja sitä vihaisemmaksi Israelia kohtaan, joka jo nimessään ja olemassaolossaan kantaa viestiä Jumalasta. Raamattu kertoo meille lohdullisen viestin: ”Tämän maailman muoto on katoamassa” (1. Kor. 7:31). Uusi, parempi aika on murtautumassa esiin. Kuningasten Kuningas, Rauhanruhtinas palaa kansansa keskelle Jerusalemiin. Hän tuomitsee kansat oikein ja lopettaa sodat maan ääriin asti. Hänen valtakunnallaan ei ole loppua. Niinpä rakkaat ystävät, älkäämme kiinnittäkö mieltämme ja asenteitamme siihen, mikä on katoavaa, vaan siihen, mikä on tulossa ja on pysyvää. Kun maailma vihaa Israelia, meidän tulee omaksua Jumalan Sanan mukaiset asenteet. Näin Sana kehottaa: ”Riemuitkaa iloiten Jaakobista” (Jer. 31:7).
Riemuitaan siis, koska juutalainen kansa, joka on kutsumuksensa tähden kärsinyt enemmän kuin mikään toinen maailman kansa, on vihdoin päässyt takaisin omalle maalleen. Riemuitaan siis, koska Israelin vaiheet ovat meille konkreettisin osoitus Jumalan uskollisuudesta ja Hänen Sanansa luotettavuudesta. Riemuitaan siis, koska Israelin kotiinpaluu kertoo meille Jeesuksen pikaisesta paluusta. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Raamattu sanoo, että pimeimpinäkin aikoina ”…niiden joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä” (Dan. 11:32). Jatketaan siis, rakkaat ystävät, työtä lujina ja innolla, iloiten Israelista ja suunnaten katseemme pois pimeydestä kohti valkenevaa aamua.
TULKOON VALTAKUNTASI 19.6.2016
jyVäSKyLäN heLLUNTAISeUrAKUNTA, LySeONKATU 3 klo 11.00 klo 13.00 klo 14.30 klo 16.00 klo 17.00
Pelastuksen juurilla Ruokailu Sanan äärellä Kahvit Tulevan kynnyksellä
Pastori Peter Tsukahira, Israel
Jani Salokangas, Kari O. Niemi, Tuija Valtanen, Pablo Viurra & band
Järjestäjinä Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö ja Jyväskylän helluntaiseurakunta 2 0 | TOU KO–KESÄKU U 2016
KAIKKI SUKUKUNNAT KAIKKI SUKUKUNNAT LEHTIMAJANJUHLAT JERUSALEMISSA LEHTIMAJANJUHLAT JERUSALEMISSA KAIKKI SUKUKUNNAT 16.-21.10.2016 LEHTIMAJANJUHLAT JERUSALEMISSA 16.-21.10.2016
16.-21.10.2016
Mukana mm. Dennis Balcombe, Suzette Hattingh, Dionny Baez, Mukana mm. Dennis Balcombe, Suzette Hattingh, Dionny Baez, Billy Wilson, Omar Cabrera, Samuel Rodriguez ja Jane Hanson. Billy Wilson, Omar Cabrera, Samuel Rodriguez ja Jane Hanson. Mukana mm. Dennis Balcombe, Suzette Hattingh, Dionny Baez, OHJELMA Billy Wilson, Omar Cabrera, Samuel Rodriguez ja Jane Hanson. OHJELMA
Sunnuntai 16.10. Torstai 20.10. Erämaajuhla Kuolleellamerellä Ein Rukousta ja ylistystä klo 8.00-9.00 OHJELMA Sunnuntai 16.10. Torstai 20.10. Gedissä alkaen juhla-aterialla klo 16.30 Aamuseminaarit klo klo 9.00-12.45 Erämaajuhla Kuolleellamerellä Ein Rukousta ja ylistystä 8.00-9.00 Ohjelma klo 18.30-21.30 Jerusalem-marssi klo 9.00-12.45 15.00-17.00 Sunnuntai 16.10.juhla-aterialla klo 16.30 Gedissä alkaen Torstai 20.10. Aamuseminaarit klo Iltajuhla, israelilaisten kutsuvierasilta Erämaajuhla Kuolleellamerellä Ein Ohjelma klo 18.30-21.30 Rukousta ja ylistystä 8.00-9.00 Jerusalem-marssi kloklo 15.00-17.00 Maanantai 17.10. klo 20.00-22.00 Gedissä alkaen juhla-aterialla klo 16.30 Aamuseminaarit klo 9.00-12.45 Iltajuhla, israelilaisten kutsuvierasilta Englanninkielinen ehtoollistilaisuus Ohjelma klo17.10. 18.30-21.30 Maanantai Jerusalem-marssi klo 20.00-22.00 klo 15.00-17.00 Puutarhahaudallaehtoollistilaisuus klo 9.00-10.30 Perjantai israelilaisten 21.10. Englanninkielinen Iltajuhla, kutsuvierasilta Avajaisjuhla klo 20.30-22.00, jossa Aamurukouskokous klo 9.00-12.00 Maanantai 17.10. klo 9.00-10.30 Puutarhahaudalla klo 20.00-22.00 Perjantai 21.10. kansojen esittely Englanninkielinen ehtoollistilaisuus Avajaisjuhla klo 20.30-22.00, jossa Aamurukouskokous klo 9.00-12.00 Juhlapaketin hinnat: Puutarhahaudalla kansojen esittely klo 9.00-10.30 Perjantai 21.10. Tiistai 18.10. klo 20.30-22.00, jossa 430 €/aikuinenhinnat:klo 9.00-12.00 Avajaisjuhla Aamurukouskokous Juhlapaketin Rukousta ja ylistystä klo 8.00-9.00 ICEJ:n jäsenille 398 €/aikuinen kansojen esittely Tiistai 18.10. 430 €/aikuinen Aamuseminaarit klo klo 9.00-12.45 Rukousta ja ylistystä 8.00-9.00 Juhlapaketin ICEJ:n jäsenillehinnat: 398 €/aikuinen Iltajuhla klo 20.00-22.00 135 v. Tiistai 18.10. Aamuseminaarit klo 9.00-12.45 430 €/6-16 €/aikuinen 0-5 v./ilmainen Rukousta ja 20.00-22.00 ylistystä klo 8.00-9.00 Iltajuhla klo ICEJ:n jäsenille 135 €/6-16 v. 398 €/aikuinen Keskiviikko 19.10.klo 9.00-12.45 Aamuseminaarit 0-5 v./ilmainen Juhlapaketti sisältää osallistumiset yllämainittuihin Rukoustaklo ja 19.10. ylistystä klo 8.00-9.00 Iltajuhla 20.00-22.00 Keskiviikko 135 €/6-16 v. tilaisuuksiin sekä suomenkielisen juhlaohjelman. Juhlapaketti sisältää osallistumiset yllämainittuihin Aamuseminaarit klo klo 9.00-12.45 Rukousta ja ylistystä 8.00-9.00 0-5 v./ilmainen tilaisuuksiin sekä suomenkielisen juhlaohjelman. Iltajuhla klo 19.10. 20.00-22.00 Keskiviikko Aamuseminaarit klo 9.00-12.45 Juhlapaketti sisältää osallistumiset yllämainittuihin Rukousta ja 20.00-22.00 ylistystä klo 8.00-9.00 Iltajuhla klo sekä suomenkielisen juhlaohjelman. Katso lisätietoja osoitteesta tilaisuuksiin www.icej.fi ja lähde mukaan! Aamuseminaarit klo 9.00-12.45 Katso lisätietoja osoitteesta www.icej.fi ja lähde mukaan! Iltajuhla klo 20.00-22.00
Katso lisätietoja osoitteesta www.icej.fi ja lähde mukaan! 21 | SANA JERUSALEMISTA
SEURAKUNTAVIERAILUJA JULISTUSTYÖNTEKIJÄ TUIJA VALTANEN
Tuija Valtanen
Peter Tsukahira
Ke 15.6. To 16.6. Pe 17.6. La 18.6. Su 19.6.
Juuka Varkaus Pieksämäki Hietanen Jyväskylä
klo 19.00 klo 18.00 klo 18.00 klo 15.00 koko päivä
La 23.7.
Enontekiö
klo 11.30
To 11.8. La 13.8. Su 14.8. Ma 15.8. Ti 16.8.
Nurmes Kitee Imatra Lappeenranta Kouvola
klo 12.00 klo 18.00 klo 11.00 klo 18.00 klo 18.00
Helluntaiseurakunta, Sairaalantie 17 Vapaakirkko, Laivalinnankatu 5-7 Helluntaiseurakunta, Savontie 61 Kotikokous Airaksisilla, Soikkalantie 13 Helluntaiseurakunta, Lyseonkatu 3, Tulkoon valtakuntasi Leppäjärven koulun kentän suurteltta, Kalottikonferenssi, Ruijatie 935 Helluntaiseurakunta, Kaarlonkatu 4 Vapaaseurakunta, Palomäentie 9 Helluntaiseurakunta, Kallenkatu 8 Vapaaseurakunta, Koulukatu 28 C Helluntaiseurakunta, Kalevankatu 20
PETER TSUKAHIRA KARMEL-VUOREN SEURAKUNNASTA ISRAELISTA KIERTUEELLA MUKANA KARI O. NIEMI HUOMIOI LAUANTAIN MUUTTUNUT OHJELMA
Kari O. Niemi
To 16.6. Pe 17.6. La 18.6.
Helsinki Forssa Kokkola
klo 19.00 klo 19.00 klo 15.00
La 18.6.
Kokkola
klo 19.00
Su 19.6.
Jyväskylä
koko päivä
Malmin Saalem, Malmin Asematie 3 Helluntaiseurakunta, Nikkilänkatu 2 Karleby svenska församling, Mikaelsalen, Gustaf Adolfsgatan 16 Kokkolan kirkko, Läntinen Kirkkokatu 12, Crosspoint Helluntaiseurakunta, Lyseonkatu 3, Tulkoon valtakuntasi
KANSAINVÄLINEN ARISE- JA MARKKINOINTIJOHTAJA JANI SALOKANGAS Jani Salokangas
Su 19.6.
Jyväskylä
koko päivä
Helluntaiseurakunta, Lyseonkatu 3, Tulkoon valtakuntasi
HALLITUKSEN JÄSEN, PASTORI JOHN REMES Su 19.6.
John Remes
Jyväskylä
koko päivä
Helluntaiseurakunta, Lyseonkatu 3, Tulkoon valtakuntasi
JESAJA 62 -RUKOUSILLAT JOKA KUUKAUDEN ENSIMMÄINEN KESKIVIIKKO Klo 18 Heinolan helluntaiseurakunnassa, Siltakatu 42. Mukana Anne Laakso. Klo 19 Saarijärven helluntaiseurakunnassa, Matinkuja 1. Mukana Kati Rautasaari. Klo 19 Siilinjärven vapaaseurakunta, Asematie 7. Yhteiskristillinen rukousilta. Muutokset ovat mahdollisia. Kiertueohjelmat myös nettisivullamme: icej.fi
Otamme mielellämme vastaan toiveita seurakuntavierailuista. Jos olet kiinnostunut ICEJ:n puhujista, voit ottaa yhteyttä tapahtumakoordinaattori Sarita Hokkaseen, icej@icej.fi tai puh. 040 724 7422. 2 2 | TOU KO–KESÄKU U 2016
TOIMISTOLTA MUSIIKKI Viulisti Serguei Popov Duo, tuplalevy Minä uskon – I believe Kyyneleitä ja iloa
TILAUKSET CD 20 € CD 18 € CD 18 €
Lasse Riutamaa Rakkauden heijastuksia CD 10 € Tilaa ICEJ:n Ulla jajuhlaäänite Peteitsellesi tai lahjaksi! Hyvä näin Mukana mm. Serguei Popov, Jukka Leppilampi, Nina Åström, Ulla & Pete Ani Ma’amin sekä eturivin muusikoita Virosta.
CD 20 € CD 20 €
Hinta 20 € + postikulut Tuotto ICEJ:n työhön.
Jippii-kuoro Tilaukset: Heprealaista musiikkia ICEJ:n toimisto, p. 040 740 6166 tai icej@icej.fi
CD 20 €
Mercy ICEJ:n juhlaäänite
CD 20 €
Praise to our God 5
CD 20 €
DVD Serguei Popovin taiteilijaperhe Lohduttakaa minun kansaani – Rukous viulun, tanssin ja draaman välityksellä DVD 25 €
KIRJAT Ulla Järvilehto Kutsuttu lohduttamaan
38 €
Ulla Järvilehto – Juha Ketola Kenen maa? Vems land?
22 € 22 €
Lasten luvattu maa 12 € Israel-aiheinen lapsityöaineisto
Malcolm Hedding Ilmestyskirja – valmistaudu Messiaan paluuseen
28 €
ICEJ Suomen osasto icej@icej.fi Ullanlinnankatu 5 B 9, 00130 Helsinki Puh: 040 740 6166. Lankaliittymästä paikallisverkkomaksu (pvm). Matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Tilauksiin lisätään postituskulut.
MUISTATHAN... Sana Jerusalemista -ohjelmat Jumalan Sanan opetusta sekä ajankohtaista tietoa ICEJ:n työstä ja Israelista tiistaisin ja sunnuntaisin klo 17.25 Radio Dein taajuuksilla. Elävä yhteys. Ohjelma sinulle, joka kaipaat Jumalaa ja haluat löytää tosi Ystävän. ICEJ:n kansainvälinen johtaja Juha Ketola TV7:llä maanantaisin klo 20.30 ja keskiviikkoisin klo 23.15. Käy lukemassa tuoreimmat artikkelit nettisivuiltamme www.icej.fi. Voit lahjoittaa lehden välissä olevilla viitesiirtolomakkeilla tai sivulta 2 löytyvillä viitenumeroilla haluamiisi kohteisiin. Voit lahjoittaa ICEJ:n Israel-työhön myös puhelimitse soittamalla seuraaviin numeroihin: 0600 14460 Neve Galim -lastenkoti (10,26 €/puh + pvm) 0600 14470 Missä tarve on suurin (21,28 €/puh + pvm) Tutustu & tykkää Facebook-sivuistamme www.facebook.com/ icejsuomenosasto Tilaa uutiskirjeemme: icej@icej.fi
23 | SANA JERUSALEMISTA
Siunattua kesää! Toimistomme on suljettu 4.-24.7. Merkitse jo nyt kalenteriisi! Rukouskouluttaja ja Nigerian ICEJ:n johtaja Mosy Madugba tulossa Suomeen 4.-11.9. Mukana Kari O. Niemi.
ICEJ-palautekortti Haluan saada Sana Jerusalemista -lehden ilmaiseksi kotiini Haluan liittyä jäseneksi ICEJ Suomen osastoon, jäsenmaksu 35 € / vuosi / henkilö
Muista postimerkki
Haluamme liittyä avioparijäseniksi, 70 € / vuosi Haluan liittyä ainaisjäseneksi, kertamaksu 350 € Haluan lehden mukana ruotsinkielisen koosteen Haluan näkövammaisten äänikirjeen ja lehden Osoitteenmuutos Minulle saa lähettää tietoa sähköpostitse Nimi Osoite Postitoimipaikka Vanha osoite
Jerusalemin kansainvälisen kristillisen suurlähetystön Suomen osasto ry. Ullanlinnankatu 5 B 9 00130 Helsinki
Sähköpostiosoite Puhelin Päiväys ja allekirjoitus 2 4 | TOU KO–KESÄKU U 2016