Pauliina on kirjailija, joka ei ole julkaissut kolmeen vuoteen ainuttakaan kirjaa. Päästäkseen vauhtiiin hän kaipaa kirjoitusrauhaa ja päättää muuttaa väliaikaisesti synnyinpaikkakunnalleen. Kirjoittamisen ohella hän aikoo pitää huolta yksinasuvasta isästään.
Pauliina on jo vuosia suunnitellut kirjoittavansa isotätinsä Tuovin vaietusta elämästä. Hän haluaisi herättää kirjeisiin taltioidut muistot eloon. Isän muistisairaus kuitenkin pahenee, ja Pauliinasta tulee edunvalvoja. Se on paljon työläämpää, kuin hän on ajatellutkaan.
Tuovi-tädin muistojen sijaan Pauliina päätyy vaalimaan isänsä haurastuvaa mieltä.
Muutto isän luo, toiselle paikkakunnalle saa Pauliinan parisuhteen rakoilemaan. Sitten kuvioihin astuu kouluaikainen ystävä, Marko.
Marja-Leena Lempisen (s. 1950) teokset ovat olleet kerran Finlandia Junior -ehdokkaana (2008), kahdesti Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaana (2005, 2008) ja kolmesti Topelius-palkintoehdokkaana (1996, 2006, 2008). Hän on saanut Martti Merenmaa -stipendin (1975) ja valtion taiteilijaeläkkeen (2010).
Marja-Leena
Lempinen Muistojen vartija
Koskettava kertomus muistisairaudesta ja suvun vaietusta tarinasta
Kuva: Petri Jauhiainen
Leena Ståhlberg
Nirppu-sirkus
Kuvitetun
lastenkirjasarjan
kolmas osa kannustaa uskaltamaan ja olemaan oma itsensä
Nirpun
syntymäpäivänä kaikki on mahdollista! ”Miksipä ei?” sanoo Nirppu, kun isä tahtoo ratsastaa karusellihevosella ja mummo olla sirkustaiteilija.
Nirpun syntymäpäiväjuhlien ohjelma on yhtä sirkusta. Se on erityinen ja jännittävä, ja siihen saa jokainen osallistua juuri sellaisena kuin on.
Miksi pitäisi kainostella, jos haluaa tehdä jotakin hieman erikoisempaa?
Nirppu-sirkuksen tarina avaa mahdollisuuden keskusteluihin unelmista ja uskaltamisesta. Kirja soveltuu myös lasten parissa työskenteleville ammattilaisille.
Leena Ståhlberg (s. 1976) on kirjailija, tietokirjailija, kasvatustieteilijä ja opinto-ohjaaja. Kirjan ovat kuvittaneet Jenni Pääkkönen ja Venla Malkki.
Kirjasarjassa on aikaisemmin ilmestynyt Nirppu - mitä kaikkea sinusta voikaan tulla (2021) sekä Nirppu ja hyvän mielen resepti (2024)
Kuva: Heli Mäkirikko
ICASOS / 24 s. sid. / 202 x 270 mm / L85.22 / ISBN
syyskuu
Kuva: Tiina Kuha Kuva: Tiina Kuha
Marja-Leena Tiainen
Englantilainen aamiainen
Palkittu kirjailija tarjoilee lukijoilleen elämän valot ja varjot, ihania toivonkipinöitä unohtamatta
Eevan
elämä on muutosten kourissa. Hän on päässyt hiljattain eläkkeelle ja jäänyt leskeksi. Ihmissuhteet kuohuttavat. Välit miehen tyttären kanssa ovat tulehtuneet. Ylioppilaaksi valmistuva lapsenlapsi tulee yllättäen raskaaksi. Oma tytär kantaa mukanaan salaisuutta kahden vuosikymmenen takaa.
Eevan ystävä, Englannissa asuva Sheila, on myös leski. Naiset ovat lomamatkan perhetuttavuus vuosien takaa, mutta eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan. Kun Eevan tytär on aikeissa paljastaa salaisuutensa, päättää Eeva lähteä hänen kanssaan Kuopiosta kohti Sheffieldiä.
Vierailu tulee muuttamaan useamman kuin yhden ihmisen elämän.
Marja-Leena Tiainen (s. 1951) on kuopiolainen kirjailija. Hän on saanut mm. Topelius-palkinnon (1999), Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan taidepalkinnon (2003), Savonia-kirjallisuuspalkinnon (2007), Valtion 5-vuotisen taiteilija-apurahan (2008), Anni Swan -mitalin (2009) ja Valtion taiteilijaeläkkeen (2013).
Kuva: Marko Koivistoinen