2 minute read

Perheiden ja kotien asialla

Next Article
Hilkka Kemppi

Hilkka Kemppi

Suomi voi hyvin, kun kodeissa ja perheissä voidaan hyvin. Tämä on peruste, miksi tuen perheille ja kodeille on oltava aukotonta. Liian myöhään saatu tuki on huonoin ja kallein vaihtoehto. Neuvoloista ja perhekeskuksista tulee löytyä palvelut kaikenikäisille.

Tuen perheille ja kodeille on oltava aukotonta.

Advertisement

Lapsiperheköyhyys tulee selättää. Tukiverkon tulee huomioida perheiden erilaiset tilanteet ja auttaa nyt hintojen noustessa myös monilapsisia perheitä ja yksinhuoltajia. Lapsiperheköyhyys on muun muassa yksi syrjäytymisen, sairastavuuden ja kouluvaikeuksien juurisyy.

Suomesta on yhä enemmän tullut yksinasuvien Suomi. Heidät ja heidän tarpeensa tulee huomioida entistä paremmin. Yksinasuvien kirjo on moninainen nuorista ihmisistä vanhempiin ikäluokkiin.

Ikäihmiset ansaitsevat omalääkärit ja ennaltaehkäisevää tukea.

Suomi ikääntyy. Pitenevä elinikä on suomalaisen hyvinvointivaltion suuria saavutuksia. Meidän on edelleen kehitettävä yhteisöllistä asumista ja omaishoitoa ikääntyvälle sukupolvelle. Lisäksi tarvitsemme kansallisen seniorineuvolan rakenteet hyvinvointialueiden tueksi. Ikäihmiset ansaitsevat omalääkärit ja aidon hetken tulla kuulluksi. •

Hilkan teemat

Lapsilisät on sidottava indeksiin tai niitä tulee korottaa 200 euroa vuositasolla. Vanhempien valinnanvapaudesta ja kotihoidontuesta ei saa luopua.

Lapsilukutoiveen tulee voida toteutua. Siksi lapsettomuushoitoja ja parisuhteiden tukea tulee lisätä. Eroperheiden lapsille on mahdollistettava kaksi tasavertaista osoitetta.

Palveluiden tulee olla lähellä kotia. Siksi ajoin kyläkauppatuen todeksi tällä kaudella. Seuraavaksi on vahvistettava mielenterveyspalveluita ja lähikouluja. Korotetaan kotitalousvähennystä yksin eläville suomalaisille.

Omaishoitajien palkkioita on nostettava. Oman vanhemman perhevapaamalli ylisukupolvisen kotiasumisen tukemiseksi. Seniorineuvolat tulee saada jokaiseen kuntaan.

This article is from: