1 minute read

Sanktiot ja irtisanominen

Sanktiot ja irtisanominen Työntekijöiden oikeuksien laiminlyönti sopimuskaudella oikeuttaa hankintayksiköt sopimusoikeudellisiin toimenpiteisiin. Sopimuksen purkaminen edellyttää, että sopimusehtoja on rikottu olennaisesti, eli toimittaja on selvitetysti rikkonut työoloja koskevia sääntöjä tai määräyksiä. Täsmällisempiä irtisanomisperusteita voisi esimerkiksi olla työsuojeluviranomaisen kehotusten laiminlyönti, tai jos toimittaja ei osallistu korjaaviin toimenpiteisiin, tai rikkoo sopimusehtoja toistuvasti. Näissä tapauksissa tilaajalla on oikeus irtisanoa sopimus kohtuullisella irtisanomisajalla. Sopimuskumppaneiden kanssa voidaan myös solmia oikeus irtisanoa sopimus harkinnanvaraisesti esimerkiksi kuuden kuukauden määräajalla. Sanktioiden lisäämisellä sopimusehtoihin voidaan myös kannustaa toimittajia sopimusehtojen noudattamiseen (katso Esimerkki 5. s. 44) Tarkastuksia ja valvontaa tekevillä henkilöillä tulee olla selvät ohjeet siihen, kuinka toimitaan, jos työperäistä hyväksikäyttöä havaitaan. Mikäli valvonnan yhteydessä huomataan parannettavaa liittyen omaan toimintaan, tulee toimintatapoja tai korjaavia toimenpiteitä päivittää myös hankintayksikön sisäisesti. Hankintayksiköiden tulee tapauskohtaisesti arvioida, ilmoitetaanko havaituista puutteista valvontaviranomaisille. Seuraavassa osiossa esittelemme esimerkin toimintaohjeesta tilanteisiin, joissa havaitaan tai epäillään hyväksikäyttöä.

Osa III: Toimintaohjeet työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan epäilysten herätessä julkisissa hankinnoissa

Advertisement

This article is from: