
5 minute read
Ei vain tyttöjen juttuja
Tänä syksynä Herttoniemessä jumppaavat myös äijät – ilman naisia
Herttoniemen naisvoimisteluseura uudistuu rytinällä. Ensin seura vaihtoi nimensä, ja tänä syksynä ohjelmassa on oikea äijäjumppa. Herttoniemen Sykkeen äijätunnilla miehet saavat kerrankin haista hieltä ilman vaimojen tai tyttökavereiden arvostelevia katseita, sillä tunti on nimensä mukaisesti tarkoitettu vain miehille. Miehet tuskin pahastuvat siitä, että ohjaajana hikoilee nainen, seuran uusi puheenjohtaja Marika Luoso. Miehiä on Luoson lihaskuntotunneilla ja kuntopiireissä käynyt aiemminkin ehkä siksi, että tunneilla eivät jalat mene solmuun: vaikeita askelsarjoja ei ole.
Advertisement
Rohkeita miehiä on toki nähty Sykkeen saleilla aiemminkin, esimerkiksi salsatunneilla, venyttelytunnilla, kuntopiireissä ja viime kevään juoksukoulussa. Juoksukoululle oli selvästi tilausta muutenkin, sillä kurssi täyttyi supernopeasti. Tänä syksynä juoksukouluja järjestetäänkin yleisön toivomuksesta kaksi eritasoista. Toinen on tarkoitettu aloittelijoille, ja toinen perustekniikoiden kertaajille.
Venyttelytunnilla kirkon salissa saa hengittää syvään.
Puntteja isoille ja pienille lihaksille. Sykkeen nuoret jumppaajat osaavat vaikka mitä.
Hassua hyppelyä
Juoksukoulussa ei pelkästään juosta – vaikka liikuntapuiston rata ja lähi
Sykkeen puheenjohtaja Marika Luoso veti yleisölle taukojumpan kevätjuhlassa. Jaana Schorinin (keskellä) vauhdikkaat zumbat ovat Sykkeen suosituimpia tunteja.
metsien polut ovatkin mitä mainioimpia maastoja hölkkähulluille. Liikunnanohjaaja Reetta Asikaisen kurssilla opetellaan ensin oikea askellustekniikka – eikä vähiten rasitusvammojen välttämiseksi. Hilpeää hyppelyä ja hassua kävelyä sisältävät harjoitukset ovat myös tepsineet, kertoo kevään alkeiskurssin käynyt Mikko Luoso – puheenjohtajan isä muuten. ”Yllättävintä oli se, kuinka paljon helpompaa juokseminen on nyt, kun tekniikka on kunnossa”, hän sanoo. Iltarasteja koluava Luoso kertookin juoksevansa nyt entistä ahkerammin kurrssin jälkeen, ja Asikaisen opit ”koko ajan mielessä”, tottakai.
Herttoniemen Sykkeen syksy tarjoaa ohjelmaa myös miehenaluille. Pääosa lasten ja nuorten tunneista on suunniteltu sekä tytöille että pojille sopiviksi, kuten esimerkiksi nuorten tanssitunti, jossa kokeillaan nykytanssia, broadwayta, balettia, street dancea, jazztanssia ja tanssiakrobatiaa. Myös Herttoniemenrannan temppukoulut sopivat tytöille ja pojille. Ohjaaja Meria Suikki aikoo uudistaa ala-asteikäisten temppukerhoa hiukan: temppuiluun on luvassa vaikutteita parkourista, ranskalaisesta katutaituroinnista. Tunnilla opetellaan muun muassa voltteja. Myös perheen pienimpien jumppatuntia on muutettu toivomusten mukaan. Tänä syksynä pienten jumppaan osallistuu myös vanhempi – tai miksei tietysti myös isovanhempi.
Aikuisillekin on uutta luvassa elokuun 31. päivänä alkavalla syyskaudella. Keppijumppa palaa ohjelmaan yleisön toivomuksesta. Uudistuksista huolimatta Sykkeen uskolliset veteraanijumppaajat voivat huokaista helpotuksesta: valtaosa tunneista säilyy ennallaan.
Vanhaan tapaan jatkavat mm. Herttoniemen kirkon vetonaulat, Luoson maanantaijumppa ja Jaana Schorinin zumbatunti tiistaisin, samoin vesijumppa Itäkeskuksen uimahallissa keskiviikkoiltaisin ja lauantaiaamupäivän jumpat Herttoniemitalolla.
Rentoja (ja jäykkiä) lanteita
Miehiä on seuralla ollut myös ohjaajina, niin myös tänä syksynä. Kuubalaissyntyinen Justo Silverio jatkaa sunnuntain suosittuja salsatunteja. Silverio on tuttu kasvo myös Kivinokan uimarannan lavalta – siellä hän on opettanut kuubalaisrytmejä ja parisalsaa vaimonsa Anna Silverion kanssa. Sykkeen tunneilla Silverion tanssiva pariskunta pitää kumpikin omat tuntinsa.
Näillä lattaritunneilla meno ei ole turhan ryppyotsaista, eikä jäykkälanteisenkaan ei tarvitse jännittää, vaikka rytmi ei ihan joka askeleella olisikaan kohdallaan. Nauruntyrskähdykset ovat melkeinpä sääntö kuin poikkeus rennoilla lattaritunneilla.
Salit naapurissa
Herttoniemen Syke on Suomen voimisteluliiton paikallinen jäsenjärjestö. Aikuisjäsenten määrä on kasvanut vuosittain, ja viime keväänä aikuisia jumppaajia oli hiukan yli 200, lapsia ja nuoria yhteensä lähes 60. Seuralla on
Justo Silverion salsaryhmä kevätjuhlan kenraaliharjoituksissa Herttoniemitalolla.

vahva herttoniemeläinen identiteetti ja yli 60 vuoden historia. Paikallisuutta on etenkin se, että jumppaan on monilla viiden tai kymmenen minuutin kävelymatka.
Puheenjohtajan mielestä seurassa parasta on juuri se, että salit ovat lähellä. ”Se madaltaa kynnystä lähteä jumppaamaan”, Marika Luoso sanoo. Hän mainitsee seuran valtiksi myös eritasoiset tunnit, joista on helppo löytää omalle kunnolle ja tyylille sopiva.
Myös kilpailukykyinen hinta houkuttelee: ohjatuille tunneille voi osallistua vaikka seitsemänä päivänä viikossa vähän yli satasen kausimaksulla.
Jäsenkortit historiaan
Alhainen hinta johtuu siitä, että jäsenet itse eli yhdistyksen hallitus ja tukijäsenet pyörittävät toimintaa vapaaehtoisesti. Työ on enimmäkseen näkymätöntä hallintoa, näyttävin osa ovat kevät- ja vuosijuhlat. Uudet jumppaajat ovat tutustuneet hallitukseen yleensä ensimmäisen kerran jäsenkorttia kirjoitettaessa. Tänä syksynä jäsenkortit jäävät kuitenkin historiaan, sillä seura ryhtyy pitämään yllä sähköistä jäsenrekisteriä nettisivuillaan (www. herttoniemensyke.fi). Kun aiemmin jumppaan ilmoittauduttiin vain ilmestymällä paikalle pankin maksukuitti kourassa, tänä syksynä ilmoittaudutaan modernisti netissä. Etuna on esimerkiksi se, että ilmoittautuja näkee heti, missä ryhmissä on vielä tilaa.
Alkuhankaluuksien helpottamiseksi yksi hallituksen jäsenistä on paikalla neuvomassa jokaisella tunnilla elokuun kesäjumpista lähtien. Hätätapauksessa vapaaehtoiset voivat hoitaa jopa ilmoittautumisen asiakkaan puolesta, jos tämä ei vaikkapa omista toimivaa tietokonetta tai surffaile sulavasti netissä.
Tutustumisen mahdollisuus kuitenkin säilyy: kauden ensimmäisellä viikolla voi käydä kokeilemassa maksutta mitä hyvänsä jumppaa, jos vain joukkoon mahtuu.
Kurssimaksut pysyvät pääosin ennallaan, mutta ahkerimpien jumppaajien kausimaksu nousee hiukan. Yläraja on kuitenkin 105 euroa koko syyskaudelta. Puheenjohtaja Luoson mukaan entisillä hinnoilla ei ole aivan


Temppukoulun 5–7-vuotiaiden merihenkinen kevätesitys oli nimeltään ”Kapteeni käskee”.

pystytty kattamaan kuluja. Kuluista suurimmat ovat ammattiohjaajien palkat ja koulutus, salien välineet sekä tilavuokrat.
Purkutuomio pelottaa
Tilavuokrat ovat olleet suhteellisen alhaiset, koska kaikki tunnit on järjestetty kaupungin tiloissa, kuten kouluilla ja Kettutien nuorisotalolla eli Herttoniemitalolla. Siksi talon purkupäätös huolestuttaa puheenjohtajaa. ”Se on kova kolaus Sykkeelle, koska lähes puolet ryhmäliikuntatunneistamme järjestetään Herttoniemitalolla. Jos purku toteutuu, korvaavaa tilaa on vaikea tai lähes mahdoton löytää.” Helsingin kaupunki on myös korottanut vuokria joka vuosi.
Liikuntatiloista on kaiken lisäksi kova kilpailu. Syke on Luoson mukaan viime vuosina joutunut luopumaan monista vakiovuoroista, koska muut seurat ovat levittäytyneet aluelle.
Hyviä uutisia
Hyviäkin uutisia kuuluu: seura sai vihdoin Herttoniemen ala-asteen salilta vuoron. Koululle tulee kaksi erilliskurssia. Syksyn ensimmäiset kuusi viikkoa ohjelmassa on lavatanssiaskeleita rytmejä yhdistettynä lihaskuntojumppaan. Syksyn myöhäisempi kahdeksan viikon kurssi sisältää joogahenkistä venytelyä. Kurssit vetää seuran vanhoille salsaajille tuttu tanssinopettaja Ulla Pihl.
Syke aikoo jatkossakin järjestää jumppatunteja ja erilliskursseja asuk
Juoksukoulussa opetellaan ensin oikea askellustekniikka. Mikko Luoson (edessä) mielestä haastavin harjoitus oli kuopaisukävely.
Balleriinat tauolla.
kaiden toiveiden mukaan. Toiveita, ruusuja ja risuja saa lähettää sähköpostilla osoitteeseen herttoniemensyke@ outlook.com. Satu Kaaria (Kirjoittaja on Herttoniemen Sykkeen hallituksen tiedottaja)
Syksyn 2015 alustava ohjelma
HERTTONIEMEN NUORISOTALO KETTUKERHO, Kettutie 8 • ti 18.45–19.45 AIKUISBALETTI / Meria Suikki • ti 19.45–20.45 KUNTOJUMPPA / Salla Kyheröinen • pe 17.00–18.00 SHOWTANSSI n. 10–16-v. / Sonja
Elonen • la 10.00–11.00 SLOWBALL / Carita Konttinen • la 11.00–12.15 BODY + STRETCHING /
Carita Konttinen • su 17.00–18.00 SALSA 2 / Justo Silverio • su 18.00–19.00 ÄIJÄJUMPPA / Marika Luoso KIRKON LIIKUNTASALI, Hiihtomäentie 23 • ma 19.15–20.15 KUNTOJUMPPA / Marika Luoso • ti 19.00–19.55 ZUMBA / Jaana Schorin • ti 20.00–20.45 VENYTTELY / Jaana Schorin SIILITIEN PERUSKOULU, Hillerikuja 4 • ke 17.00–17.45 VANHEMPI–LAPSI -JUMPPA 2–4-v. / Leena Holmstedt • ke 17.45–18.30 LIIKUNTAKERHO 7–11-v. /
Leena Holmstedt ja Ona Holmstedt
• ke 18.30–19.30 CUBAMIX / Anna Silverio • ke 19.30–20.30 KEPPIJUMPPA / Marika Luoso HERTTONIEMEN ALA-ASTE, Ahmatie 1 • pe 19.00–20.00 Erilliskurssit: LAVIS (lavatanssijumppa) ja JOOGAVENYTTELY / Ulla Pihl HERTTONIEMENRANNAN LIIKUNTAHALLI, Petter Wetterin tie 5 • to 17.30–18.15 TEMPPUKOULU n. 5–7-v. pojat ja tytöt / Meria Suikki ja Ona Holmstedt • to 18.15–19.00 TEMPPUKERHO n. 8–12-v. pojat ja tytöt / Meria Suikki ja Ona Holmstedt ITÄKESKUKSEN UIMAHALLI, Olavinlinnantie 6 • ke 20.00–20.45 VESIJUMPPA / Erika Tanner HERTTONIEMEN LIIKUNTAPUISTO • ti 18.00–19.15 JUOKSUKOULU (alkeet) /
Reetta Asikainen • ti 19.15–20.30 JUOKSUKOULU (jatko) /
Reetta Asikainen