Valintoja -zine 2018

VA L 3 . 1 I N T OJA

2018

Aleksandra Kortesalmi Anniina Marjakangas Eija Stolt Mai

Kovanen

Melinda Ahonen Rauha Mäkilä

Mara

Harju

Max

Beidler

Petra Harvala

Pihla Lappalainen

Salla Levoranta

Siiri Päiväläinen

valinnat

Aleksandra Kortesalmi Kävelet metsässä ja törmäät vanhaan ränsistyneeseen patjaan. Kenen valinta oli tuoda se metsään, kuin viedä esimerkiksi kaatopaikalle. Kyseisen henkilön motiivia ei tiedetä häneltä on voinut tuntua helpotukselta päästä purkamaan omaisuutensa lähimetsään, ehkä joku joka tarvitsee niitä raahaa ne mukanansa. Tai sitten ne maatuvat käyttökelvottomiksi tai kaupungin työntekijät vievät

ne pois. 10-vuotiaana löysin metsästä lahon sohvan vierestä käyttökelvottomia reppuja, otin reput mukaani ja sain siitä hyvän mielen. Tämän kaltainen “hyväntekeväisyys” ei kuitenkaa ole toimiva ratkaisu ja on hyvä, että tämän kaltaisia ihmisiä jotka valitsevat jättää tavarat helpomman kautta ei ole kuitenkaan joka lähiössä, koska muuten se olisi kohta tavaran peitossa.

Ympäristöön ei vaikuta yhden vaan useamman ihmisen valinnat. Ympäristössä kävellessä huomaamme ihmisten erilaisia valintoja. Lentokoneet kuvastavat miten ihmisillä on vapaus lähteä eri paikkoihin ja nähdä siellä erilaisia valintoja. Se voi taas vaikuttaa kykyyn ymmärtää oman ympäristönsä merkitys paremmin. Hiekkavuoren tavoin ihmisillä on valintoja “pilviin” asti, on kuitenkin eri asia miten käytämme niitä. Pilvet tummenee, kun valintamme huononee.

Melkein rakkaustarina Anniina Marjakangas

Mä kerron sulle salaisuuden: mulla ei oo ikävä. Ei yhtään.

Se tuntuu julmalta, kyllähän mun pitäis ikävöidä paikkaa jossa kasvoin, paikkaa jossa asuin niin kauan.

Paikkaa jossa edelleen asuu mun vanhemmat ja mun ensimmäiset ystävät, joiden kanssa on edelleen ihanaa viettää aikaa. Mutta Ylivieska oli mulle kaikkee muuta ku ystävällinen. Ehkä joku siellä asuva olis toista mieltä, mutta mun kokemuksen mukaan siellä on loukussa ku muurahainen tyhjässä sokeripurkissa.

Mä kävin ekaa kertaa elämässäni Helsingissä, ku olin 15-vuotias. Se tais olla just sitä rakkautta ensi silmäyksellä. Istuin Patun auton takapenkillä nenä kiinni ikkunassa ja mun sydäntä poltti aivan uuden viehättävällä tavalla. Miks ihmeessä multa oli piilotettu paikka, joka tuntu aivan eri maalta ku se jossa olin koko elämäni asunu?

Joten, takas ei ollu kääntymistä. Mulla ei enää ollu muita vaihtoehtoja ku lähtee Helsinkiin, opiskelee kuvataidetta.

Mä jätin taakseni koko elämäni. Mä jätin yöt tyhjillä autoteillä, mä jätin syöttöpaikalla olevien keltasirkkujen laskemisen, mä jätin pojan jonka kanssa matkustin kerran tuntemattomaan. Se oli vaikein osa.

Samalla ku mä rakastuin kaupunkiin, sain toisen vihaamaan sitä.

Mä annan vielä toisen salaisuuden, joka on paljon vähemmän salaisuus: mä joskus itken edelleen onnesta kävellessäni Helsingin keskustassa, ihan vaan koska muistan että oon täällä. Musta tuntuu että huijaan koko tätä kaupunkia sillä että asun täällä, vaikka mun pitäis edelleen olla loukussa sillä pienellä ja harmaalla paikkakunnalla.

Kahden ulottuvuuden

välissä

Eija Stolt

Kaksi teennäisesti hymyilevää hahmoa erottuvat kaupan näyteikkunan lasista. Mietin, olisinko kenties onnellisempi, jos vaihtaisin paikkaa jommankumman kanssa. Katson tarkemmin lähemmäs. Jokin ei tunnu aidolta, vaan enneminkin teatterilta karun todellisuuden ympärillä. Ehkä mallit jopa vihaavat kenkiä, mitä mainostavat. Hetken päästä kuitenkin tajuan olevan kuin he – tavallaan näyteikkunassa minäkin esittämässä omaa rooliani. Roolia, jonka sinä määrittelit. En ole ylpeä siitä, että valehtelen ja hymyilen, jos ystävät kysyvät miten meillä menee. Tunnen halveksuntaa näyteikkunan malleja kohtaan, koska he ovat alistuneet samaan kohtaloon kuin minä.

Ainoa eri tosin on se, että mainostan loistavaa seurustelukumppania enkä kenkiä.

Juoksin karkuun, tietoisesti ohi hätäuloskäynnin. Halusin löytää vielä jonkin muun keinon pelastaakseni meidät. Jokin sisälläni kuitenkin tällä kertaa oli hyvin kyllästynyt eikä sietänyt tilannetta enää hetkeäkään. Et tulisi ikinä muuttumaan takaisin ihmiseksi, jonka tunsin. Tuntui kuin jokin voima olisi pakottanut minua heräämään ja valitsemaan toisin. Tiesin, etten voisi valita meitä molempia. Seisoit hätäuloskäynnin tiellä anellen minua jäämään. Niin pahaa kuin se tekikin, työnsin sinut sivuun ja lopulta otin riskin. Pesin käteni kaikista ongelmista, joita toit mukanasi. Pian aloin tottumaan puhdistettuun käteeni, ja ihmettelin miksi ikinä edes kastoin sen ongelmiisi.

Jos saisin mahdollisuuden aloittaa kaiken alusta, en pystyisi antamaan itseni enää tehdä sitä. Uskoisin, että ennemmin tai myöhemmin kaikki päättyisi samoin. En kuitenkaan kadu sitä, koska ilman koko tilannetta tuskin olisin käsittänyt rohkeuteni suuruutta tai oman itseni rakastamisen tärkeyttä. Valintani et ole enää sinä. Nyt valitsen itseni.

e l l i r u u j n i s i a tak Mai Kovanen

Nykyisen evoluutiokäsityksemme pohjalta on helppo todeta, ettei ihmisellä ja kissalla ole kovinkaan paljon samaa. Maapallon viisain olento pystyy kuitenkin mihin vain - vaikka muuttumaan kissaksi. Joillekin kaipuu eläinmaailmaan on niin suuri, ettei plastiikkakirurgian keinojakaan kaihdeta. Tämä kuitenkin on melko pysyvää, eikä ihmiskissasta saa enää uskottavaa ihmislohikäärmettä, jos mieli muuttuukin.

Muitakin keinoja onneksi löytyy.

Kaikki tietävät, että ihmisen paras ystävä on koira.

Toisten ihmisten egoille tämä voi tosin olla melkoinen kolaus.

Tekopupunkorvat tuntuvat sopivan ihmisille kuin nyrkki silmään. Ironista kuitenkin on, että saman kiinalaisen asustetehtaan kosmetiikkaosastolla naulataan oikeita pupuja jaloista kiinni pöytään ripsiväriä testatessa. Eläimellisyys sopii tietyillä tavoilla itse kullekin, mutta raja vedetään siihen, kun olisi aika luopua omista mukavuuksista ja hassuttelusta.

Mukavuudenhaluisina olentoina ei kai ole ihmekään, että jäämme mieluummin oravalakanoiden väliin kotiin nukkumaan, kuin menemme yöksi metsään. Tekisi kuitenkin varmasti kaikille hyvää poistua tältä materiantäyteiseltä mukavuusalueelta, ja mennä todella takaisin juurille.

Vaatteet ja Minä Mara Harju

Venla, 17

Muoti on minulle tärkeä itseilmaisukeino, jolla voin tuoda esille omaa luonettani.

Tyyliini kuuluu useinmiten tummat vaatteet, mutta käytän kaikkea mikä

vain sopii päälleni. Lempi kauppojani joista tykkään ostaa vaatteita ovat Viiandco, Dollskill ja Monki, mutta valitsen kaikkialta muualtakin spontaanisti vaatteita, jotka vain sopivat päälleni ja yleiseen tyyliini jollain tavalla.

Saan inspiraatiota sosiaaliseta mediasta löytämiltäni ihmisiltä ja äskettäin olen myös ottanut inspiraatiota japanilaisen rock musiikin laulajista.

Aloin pitämään tyylistä, sillä se on useinmiten synkkä ja sisältää tummia vaatteita, joista kuten mainitsin pidän paljon.

Tyyli myös antaa mielestäni itsevarmuutta, sillä tyyliä käyttävistä tulee sellainen tunne, että he eivät välitä muiden mielipiteistä ja pystyvät olemaan häpeilemättä juuri sellaisia kuin ovat

Muoti on minulle tärkeää, sillä se tuo elämääni väriä. Jos kävelen kadulla vaatteissa, jotka eivät kuvasta tyyliäni ja itseäni, tuntuu siltä, että valehtelisin maailmalle. Minulle on tärkeää pysyä omanlaisenani, vaikka se erottuisikin väkijoukosta.

Ostan yleensä vaatteita ihan vain h&m:ästä ja muista kaupoista, mitä Helsingistä löytyy. Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, että en osta mitään, mikä on aitoa nahkaa, sillä eläimet ovat minulle lähellä sydäntä.

Loa, 17

Minulla on monia inspiraation lähteitä muodin kannalta. Haruka Kurebayashi, Pixielocks, Princess peachie ja useita muita henkilöitä. Kurebayashin tyylissä on parasta se, että se on monimuotoinen, mutta tunnistettava.

Saan myös sillointällöin vaikutteita japanilaisista muotilehdistä. Lempi-

merkkini ovatkin japanilaisia, kuten Listen Flavor, Angelic pretty ja BTSSB.

Taru, 18

Muoti ei nuorempana merkinny mulle yhtään mitään, mikä on huvittavaa, koska nykyään se on piirtämisen jälkeen tärkein ilmaisumuotoni. Vaatteissa on enemmän voimaa kuin koskaan ajattelin. Tietyllä tavalla tulen hyvälle tuulelle kun herätän ihmisten kiinnostuksen ohi kävellessä.

Vaatteet ovat auttaneet rakentamaan omakuvaa paljon.

En merkeistä sun muista välitä kauheasti, ostelen vaan vaatteita jotka miellyttää.

Huomattavasti suurempi painoarvo on eettisyydellä, joten yli puolet vaatteistani onkin kierrätettyjä.

Ehdottomasti upeimman tyylin mitä tiedän omasi Lil Peep. Hänen pukeutumisensa ylitti sukupuolen ja jopa vaatteen käsitteen rajoja, mutta ei tuntunut pakotetulta, vaan ihanan orgaaniselta itseilmaisulta.

Merkittävimpiä inspiroijia ovat kuitenkin Haruka Kurebayashi ja Bunta Shimozu.

Molempien rakastava ja jokaisen rajan ylittävä suhde muotiin lämmittää sydäntä, sekä inspiroi minua päivittäin.

VALINNAT ihmis (eläimen) valinnat

VALINNAT Minulla oli vaikea päättää mistä haluaisin tehdä tämä aukeama, pohdin aihetta kaverin kanssa ja alettiin puhua, siitä, että ihmiset ovat ainoat eläimet, jotka tekevät valintoja, joita he tietävät olevan huonoja itselleen. Kuten tupakointi, alkoholi ja muiden päihteiden/ huumeiden käyttäminen, kadun ylittäminen vaikka on punaiset valot, syövät epäterveellistä ruokaa ja elävät epäterveellistä elämää ilman liikuntaa.

M

Menetä kontrolli Kuvat ja teksti: Melinda Ahonen

“Alkoholin juominen on tietoinen päätös olla hieman enemmän eläin.”

inua kiinnostaa ihmisten ajatusmaailma, ja se miksi ihmiset tekevät tiettyjä asioita. Ihmiset haluavat aina korostaa kehittyneisyyttään, arvokkuuttaan ja järkevyyttään. Ajoittain ihminen kuitenkin valitsee tietoisesti olla juuri päinvastaisia asioita kuin mitä arvostetaan. Tämän tapahtuu alkoholin avulla.

Alkoholi on hyvä asia kun sitä käytetään oikein. Sen avulla arempi ja ujompi henkilö voi rentoutua, ja pitää hauskaa vieraiden ihmisten keskellä. Se auttaa luomaan muistoja sellaisista asioista joita ei olisi ikinä uskonut tekevänsä. Alkoholin juominen on tietoinen päätös luopua kontrollista ja antautua estottomuudelle. Toisin sanoen alkoholin juominen on tietoinen päätös olla hieman enemmän eläin.

Kun ihminen juo alkoholia, ajattelu muuttuu yksinkertaisemmaksi. Kun humalassa olevalla ihmisellä on nälkä, hän syö.

Kun humalaisen ihmisen tekee mieli tanssia, hän tanssii. Kun humalaisen tekee mieli kehua tuntematonta, hän kehuu. Käytös on hyvin paljon paikasta riippumatonta, mutta en sanoisi sitä välttämättä huonoksi käytökseksi. Niin kauan kun ihminen osaa olla tappelematta ja huutelematta tyhmyyksiä, alkoholi on ok.

Mietin pitkään miksi ihmiset haluavat menettää kontrollin ja asettaa itsensä siihen tilaan joka voi aiheuttaa mahdollisesti myöhemmin häpeää. Uskon että ihmiset ovat kyllästyneitä ainaiseen fiksuuden ja kontrollin korostamiseen. Ihmiset ovat eläimiä ja sitä on mielestäni turha peitellä. Turha huolehtiminen ja järjestyksen ainainen ylläpitäminen on turhaa, raskasta ja puuduttavaa. Kontrollin menettäminen tietoisesti ei ole huono asia. Kontrollin menettäminen tietoisesti ehkäisee kontrollin menettämistä tiedostamatta, mikä taas yleensä johtaa huonoihin tuloksiin.

Otin kuvia ystävistäni kun he olivat juoneet muutaman, ja halusin ikuistaa sen hetken kun kontrolli on hieman hukassa ja on hyvä olo. Henkilöiden katseista ja epätarkkuudesta voi huomata tämän. Kaiken ei kuulu olla täydellistä. Täytyy myös kuitenkin muistaa että kontrollin menetys tarvitsee elämässä hetkiä joissa kontrollin on täysin hallinnassa, muuten kontrastia ei ole.

Suomalaiset ovat hyvin sisäänpäin kääntyneitä ja hiljaisia.

Voisin vielä tähän loppuun heittää huumorilla että suomalaiset yleisesti tarvitsisivat pienet naukut joka aamu, jotta samanlainen positiivisuus ja hauskanpito kuin hiprakassa olisivat osa jokapäiväistä arkeamme. □

Rakasta luontoa Petra Harvala

Miksi heität roskia luontoon? Onko se laiskuutta vai mistä keksit, että se olisi hyvä idea? Saatat ajatella, ettei se nyt ketään haittaa, mutta entä me uteliaat eläimet, jotka emme ymmärrä pysyä roskista poissa?

Olen Retu, utelias ja vilkas villakoira. Rakastan ulkoilua, mutta valitettavasti välillä tiellä sattuu olemaan roskia, joita mielenkiintoisen hajun takia haluan nuuskia. Koska me koirat voimme olla hyvinkin nopeita, ei omistajatkaan välttämättä ehdi estää meitä syömästä jotain sopimatonta. Et voi siis syyttää mielestäsi huolimattomia omistajia, vaan ihan itseäsi.

Olisi mukavampaa nauttia puhtaasta ja kauniista luonnosta, mutta lukuisat muoviroskat ja pullot täyttävät tien reunat ja metsät, mikä ei ole kaunista.

Roskaaminen aiheuttaa saastumista, joka voi joskus johtaa siihen, ettemme pysty enää elämään tällä maapallolla. Vaikka minun elämäni on hyvin lyhyt, olisi hienoa jos tulevaisuudessakin kaikki koirat ja ihmisetkin voisivat elää normaalisti täällä.

Olisiko sinusta kiva syödä jotain mikä ei sula vatsassasi tai johon tukehdut? Tai olisiko kiva astua paljain tassuin lasinsirujen päälle? Nauti luonnosta oikein ja heitä roskat roskiin, kiitos!

Kun eläin pukeutui eläimeen Pihla Lappalainen

ihminen luulee olevansa maailman herra vai kenen ovat sademetsät ja jäälautat ilma jonka läpi katsomme kuka luulee välttämättömäksi rakastaa ja tappaa seistäkseen tällä maalla kenenkään muun ei tarvitse edes ollakseen oma itsensä ihmiselle ei riittänyt se mitä on

Tapa, jolla kohtelemme eläimiä, kertoo meidän ja eläinten välisestä suhteesta. Kun pukeudumme eläimeen, arvostammeko todella sitä, mitä olemme eläimeltä saaneet, vai onko vaatekappale vain tapa näyttää, keitä me olemme?

Koira oli elänyt hyvän elämän – tai niin

mies oli kaiken aikaa kuvitellut, sillä hänen ei tietenkään ollut mahdollista kysyä asiaa koiraltaan. Olisiko koira tahtonut valehdella, vaikka se otti isäntänsä riemukkaasti vastaan joka ilta tämän tullessa kotiin ja kävi mielellään tämän viereen nukkumaan?

Ehkä koira olisi halunnut elää toisenlaisen elämän.

Koiran kuollessa miehellä ei myöskään ollut keinoja selvittää lemmikin viimeistä tahtoa, mutta hänellä itsellään oli voimakas tahto. Hän ei halunnut luopua rakkaasta eläimestä ja uskollisesta metsästyskumppanista, vaikka olisi voinut vaalia muistoja monella muulla tavalla. Koira täytettiin ja mies asetti sen olohuoneeseensa samoin kuin suosikkinsa metsästäessään ampumistaan eläimistä. Vuosien kuluessa mies teki toisen rakkaan koiransa nahasta ja turkista hansikkaat. Jos hänen tarkoituksensa oli ilmaista kiintymyksensä lemmikkejään kohtaan, hän teki sen hyvin absurdilla tavalla.

Eläimen ja ihmisen suhde on todella monimutkainen. Ihminen on vuosituhansien kuluessa jalostanut useita eläinlajeja tyydyttääkseen omat tarpeensa, ajattelematta eläinten todellisia tarpeita ja haluja. Hän ehkä yrittää ottaa eläimen huomioon ainakin inhimillistäessään rakkaat lemmikkinsä, joita pitää lähes lapsen kaltaisina suloisina olentoina, mutta hän unohtaa, että ihmisen valta ulottuu koko eläinkuntaan. Tuotantoeläimet elävät karuissa ja epäinhimillisissä oloissa, ja ihmisen valta ulottuu luonnonvaraisten eläinten elinympäristöjen mielival-

taiseen turmelemiseen. Tämä todellisuus unohtuu, kun ihminen katselee omaa lemmikkiään. Eläinten oikeudet on helpompi ymmärtää koskemaan omaa, rakasta lemmikkiä kuin niitä lukemattomia eläimiä, jotka ihminen on nähnyt vain kaksiulotteisissa valokuvissa.

Onko eläimistä tullut egojemme jatkeita tässä maailmassa, jossa oikeiden asioiden omistaminen on statussymboli?

Jakaudumme kissa- ja koiraihmisiin, lemmikkien sanotaan muistuttavan omistajiaan ja kun lemmikit kilpailevat paremmuudesta

Onko vain suuri sattuma evoluutiossa, että ihminen on luomakunnan huipulla? näyttelyissä ja erilaisissa kilpailuissa, ihminen on ainoa, jolle kilpaileminen tuottaa mielihyvää ja kokemuksia onnistumisesta.

Eläinten kilpailuvietti ulottuu ainoastaan lajitoverien keskinäisiin suhteisiin, ei meidän maailmaamme.

Toisaalta eläinten käyttäminen hyödyksi on ollut ihmiselle välttämätöntä historian aikana. Ihminen on pyrkinyt hyödyntämään eläintä ravintona, lämmikkeenä ja työntekijänä, eikä ehkä olisi selvinnyt ilman tätä kaikkea. Nyt, kun ihminen ei enää tieteen ja teknologian kehityttyä tarvitse eläintä täyttääkseen näitä tarpeita, ei eläimistä saatavaa hyötyä enää voida pitää yhtä perusteltuna syynä eläinten alistamiseen. Nykyään moni kyseenalaistaakin sen, onko ihmisellä lupa käyttää eläintä hyödyksi ja kuvitella olevansa ylivoimainen verrattuna muihin lajeihin.

Onko vain suuri sattuma evoluutiossa, että ihminen on luomakunnan huipulla?

Jossakin toisessa todellisuudessa eläin voisi pukeutua ihmiseen niin kuin ihminen pukeutuu nyt eläimeen. Jos joku olisi meitä älykkäämpi ja voimakkaampi, osaisimmeko sanoa vastaan?

.

Paikka Useimmilla ihmisillä on jokin paikka, jossa he viettävät enemmän aikaa kuin muissa paikoissa. Joillekin paikka jossa he viettävät paljon aikaa on mieluisa, mutta joillekin ei niinkään, se saattaa vaikka olla henkilön työhuone. Riippumatta paikan luonteesta, teemme varmaankin valintoja siitä millaisessa ympäristössä vietämme aikaa, ja miten siihen vaikutamme.

Työhuonekin voi olla viihtyistä, jos sen sisustaa haluamallaan tavalla. Olen kuvannut joitakin perheenjäseniäni paikoissa, joissa he viettävät paljon aikaa.

Kuvat ja teksti: Rauha Mäkilä

Joillekin paikka, jossa viettää paljon aikaa voi olla kodin ulkopuolella. Äitini rakastaa käydä metsässä lenkillä Remu-koiran kanssa. Hänelle on erittäin tärkeää olla lähellä luontoa ja hän aikookin tulevaisuudessa muuttaa keskelle jotakin metsää Pohjois-Karjalaan. Kun äiti ei ole töissä tai metsässä, hän loikoilee olohuoneen sohvalla koiran kanssa. Huoneessa on televisio, mutta sitä hän ei avaa koskaan itse. Hänen miehensä sen sijaan on suuri digitaalisten laitteiden fani, ja saattaa istua olohuoneessa, omassa nojatuolissaan, läppäri sylissä, kännykkä kädessä, kuulokkeet päässä ja televisio pauhaten taustalla.

Jotkut viettävät paljon aikaa ihan vain olohuoneessa. Mummin lempipaikka on takkahuoneen isot tuolit joissa voi nukkua vaikka päiväunet. Huoneesta löytyy vaarin maalaamia öljyväritauluja sekä pari koria soittimia, joista jotkut ovat vaarin omia tekemiä.

Veljeni viettää paljon aikaa omassa huoneessaan. Se ei ole kovin suuri, mutta sängyllä on mukavaa makoilla ja pelata pelejä. Isän luona olohuoneen sohva tai nojatuoli ovat myös hänelle mieleen. Olohuone tosin on isän vaimon sisustama, johon meillä ei ole kovasti sananvaltaa sen sisustukseen, mutta se on siitä huolimatta ihan viihtyisä.

Tässä on pari esimerkkiä työhuoneesta.Vaarin kellarissa on verstas, jossa on tehty kanotteeja, soittimia, leluja ja vaikka mitä. Työtilassa näkyy työn jälki selvästi, sillä siellä vietetään paljon aikaa.

Kaikkia työkaluja ei kannatakaan ahtaa kaappiin, jos niitä tarvitsee usein. Täällä vaari viettää paljon aikaa puuhastellen silloisen mielenkiinnonkohteensa parissa, kuten rumpujen ja muiden lyömäsoitinten ja erilaisten rumpujen... Onkohan tässä havaittavissa jonkinlainen teema?

Isänkin työhuoneessa on paljon puutavaraa, tosin paperin muodossa. Hyllyt ja kaapit pursuavat papereita ja nuottivihkoja - isäni on ammatiltaan kapellimestari. Nuotteja siis kertyy eri keikoilta kiitettävästi, ja yrittäjänä hänellä on myös paljon paperihommia tehtävänä.

Kerran vuoteen hän ehkä lajittelee nuottinsa säveltäjän mukaan, mutta senkään tapahtumisesta ei ole aina varmuutta.

Ehkä hänellä on jokin oma järjestys huoneessaan jonka avulla hän löytää tarvitsemansa tavarat sotkuisista kasoista?

Tai sitten ei.

Jotkut, kuten isän vaimo Nima käyttävät säilytyskeinoja sisustuselementteinä. En ole varma, miten käytännöllistä on pitää kaikki jauhot pöydällä, jos niitä ei tarvitse edes paria kertaa viikossa. Jos niitä tarvittaisi joka päivä, tälläisessä säilytyksessä saattaisi sentään olla jotain järkeä, mutta periaatteessa jauhot ja muut ovat pöydällä isoissa purkeissa vain koristeena. Meillä on välillä erimielisyyksiä siitä, miten taloa pitäisi hoitaa, koska suosisin itse käytännöllisempää otetta keittiön sisustuksessa.

Oma huone taas voi puolestani näyttää aivan siltä kuin itse haluaa. Täytyy myöntää että minäkin tykkään laittaa pieniä nättejä tavaroita pöydälle saavuttaakseni huoneessa tietyn estetiikan, josta pidän. Lempiasioita huoneessani on jouluvalot, jotka roikkuvat ikkunassa ympäri vuoden, sekä kaikki huonekasvini. Käyn usein ostamassa lisää kasveja, koska niitä ei ole koskaan liikaa. Ne tuovat sellaisen oman fiiliksensä mihin tahansa huoneeseen, kun siellä on jotakin elävää (muutakin kuin hometta seinärakenteissa).

Oma huoneeni on aina ollut todella sekainen, osaksi koska omistan liikaa tavaroita joille ei ole kunnollista paikkaa, ja osaksi koska olen liian laiska laittamaan tavarat takaisin paikoilleen kun olen käyttänyt niitä. Tämä on ollut minulle ongelma monta monta vuotta.

Olen tänä vuonna koittanut tehdä jonkin sortin parannuksen ja alkanut imuroida semi-säännöllisesti, mutta kun koulussa on kiireitä, en ehdi sitäkään.

Jakson loputtua toivon, että saan taas aikaa pitää huolta omasta huoneestani, että se on taas kerran mukava tila viettää aikaa.

Ihminen Laumassa Salla Levoranta

Mitkä piirteet ihmisessä osoittavat

eläimellisen puolemme. Kun ajattelen asiaa mikä on kaikille ihmisille yhteistä ja ylittää kulttuuriset rajat, ajattelen rakkautta, läheisyyttä ja ystävyyttä. Ne ovat asioita joita jokainen ihminen kaipaa ja tarvitsee.

Ihminen kaipaa yhteyttä ja ymmärrystä jota voi jakaa toisen ihmisen kanssa.

Mitä vain eläin laumaa seuratessa voi nähdä lauman huolehtivan toisistaan ja selviytyvän yhteistyön avulla. Me olemme

laumaeläimiä jotka toimivat yhteistyössä laji kumppaniemme kanssa. Laumassa kaikkien ei tarvitse osata kaikkea vaan kaikki osaavat jotain ja täydentävät toisiaan.

Yhteiskunta toimii samalla tavalla, kaikilla on roolinsa jonka he hoitavat. Yhteiskunta tuo turvaa meille ihmisille joilla on tarve sulautua joukkoon ja tuntea kuuluvuutta. Samalla ihminen haluaa kuitenkin tuoda oman yksilöllisen panoksensa ja persoonansa, mikä ehkä ihmisillä näkyy vahvemmin kuin eläimillä. Tämä ihmisille luonnollinen piirre synnyttää kilpailua ja itsekkyyttä.

Läheisyys ja kuuluvuuden tunne on tärkeää myös kasvatuksessa. Jokainen lapsi tai eläimen pentu tarvitsee johdatusta ja opetusta.

Lapsuudessa lauman tärkeys korostuu vahvasti. Läheisyys ja rakastetuksi tulemisen tunne on tärkeää kasvavan lapsen itsetunnolle. Me tarvitsemme ihmisiä ympärillemme kehittääksemme terveitä ihmis-

suhteita ja tasapainoisen elämän. Lapsen itsensä toteuttaminen ja löytäminen ovat kytköksissä kasvatuksen tuomaan varmuuteen tai epävarmuuteen. Yhteistyön ja kommunikaation kehittäminen ovat todella tärkeitä lapsen tulevaisuuden kannalta.

Sosiaalinen yliannostus Kuvat ja teksti: Siiri Päiväläinen

Oman tiensä kulkija vai laumaeläin? Itsenäinen vai toisesta riippuvainen?

Pitäisikö nauttia muiden seurasta vai vetäytyä omaan rauhaan? Ovatko nämä vastakkain asetetut kohdat ristiriidassa vai elävätkö ne symbioosissa? Pärjääkö ihminen aina yksin?

Pohdin usein ihmissuhteitani. Olen erittäin onnellinen perheestäni ja ystävistäni joita minulla on. Olen ylipäätään erittäin onnellinen siitä, että he tukevat minua ja toivovat minulle pelkkää hyvää. Perhe on minulle aina ykkönen, mutta käydessäni läpi kaverisuhteita olen tullut lopputulokseen, että yli 200 km:n päässä asuvat

ystäväni ovat minulle tärkeimpiä maailmassa, joka on yllättävää pitkien välimatkojen takia, mutta tunnistan syyn miksi näin on.

Minä rakastan yksin oloa. Päivän paras hetki on se, kun voin laittaa oven kiinni kotonani ja eristäytyä omiin oloihini. Haluan varmistaa päivisin aina oman ajan jolloin voin ajatella rauhassa tai olla ajattelematta mitään.

Toinen seikka minkä olen huomannut itsestäni on se, että siedän ihmisten seuraa aina rajallisen ajan. Koulukavereitani en näe yleensä vapaa-ajalla vain siksi, että vietän heidän kanssa niin paljon aikaa koulussa. Yhden parhaan kaverini kanssa ollaan myös todettu, että siedämme toisiamme maksimissaan viikon ajan. Sinä aikana saatamme erittäin helposti suuttua toisillemme niin pahasti, että toinen loukkaantuu, koska meillä on paljon eri mielipiteitä asioista, sekä sanavalmiit persoonallisuudet.

Pitääkseni välit hyvinä kavereihini, huolehdin siitä, että näen heitä tietyin väliajoin. Vaikka haluankin olla yksin, se ei tarkoita sitä, että kaverini eivät olisi minulle tärkeitä.

Tämä niin sanottu “sosiaalinen yliannostus” sisältää vain kasvotusten tapahtuvat kanssakäymisen.

Sosiaalisen median kautta olen aina yhteydessä kavereihini, sillä haluan tietää mitä heille kuuluu ja onko kaikki kohdallaan. Kunhan kukaan ei ole samassa tilassa kanssani, pystyn rauhoittumaan, vaikka keskustelu käykin kuumana koko ajan.

Olin sitten yksin tai ryhmässä, en koskaan ole onneton. Osaan vetää rajan ja sulkeutua. Osaan olla sosiaalinen. Olen oppinut pärjäämään yksin. On kuitenkin paljon asioita, joista en pystyisi ilman muiden ihmisten apua selviytymään. Elämäni olisi myös paljon tyhjempää, jos minulla ei olisi ystäviä. Kai se on niin, että vaikka kuinka haluaisi olla yksin, olen minäkin laumaeläin.

Millaisia pieniä ja suuria valintoja teemme omassa arkisessa elämässämme, tietoisesti tai täysin huomaamatta?

Miten ne vaikuttavat meihin itseemme, muihin ihmisiin tai eläimiin ja luontoon?

Miltä osin ihminen on vain yksi eläin muiden joukossa?

Val3.1 Kuvajournalismi, 30.11.2017 - 29.1.2018, kurssia opetti Olli-Pekka Saukkoinen