Skip to main content

Hima 4/2017

Page 1

Ajassa

Taitava talous

Kotikatsomo omassa olohuoneessa

Joulun kunniaksi lattiat puhtaiksi

Hekan huudit

Hekasta asiaa

Lapinlahdenkadun tsaarinajan helmi

Hekan verkkosivut uudistuvat

HEKAN LEHTI ASUKKAILLE  4/2017

hekan vuoden asukas pitää naapurinsa pullassa ja sämpylöissä s. 10

Karjalaista

vieraanvaraisuutta


2

HIMA  4 | 2017

4 Ajassa

Kodin kisakatsomo kokoaa ystävät ja läheiset television ääreen.

Päätoimittajalta

6 Himassa

Kotona töitä tehdessä kannattaa huolehtia hyvästä ergonomiasta ja useista tauoista.

7 Energiansäästö

Laatutietoiset kokit kokkaavat kaasulla.

8 Homma hanskassa

Mirka Saarholma päätoimittaja

Kalliossa asuva Haliz Muhilden rakentaa yhteisöllisyyttä naapurustossaan.

9 Taitava talous

Kompaktimmalla kokoonpanolla kohti tulevaa oni Hekan asukas onkin huomannut, että tämän vuoden aikana oma isännöinti- ja huoltopalveluja tarjoava Heka-alueyhtiö on muuttanut uuteen toimitilaan. Näillä muutoilla olemme Hekassa valmistautuneet vuodenvaihteessa tapahtuvaan yhtiöidemme uudelleenjärjestelyyn: fuusioimme nykyiset 21 alueyhtiötämme niin, että jatkossa Heka-konserni muodostuu emoyhtiön lisäksi viidestä alueyhtiöstä (juttu sivulla 18). Tämä yhdessä asukkaidenkin kanssa valmisteltu muutos on monella tapaa perusteltu. Organisaatiorakenne on selkeämpi sekä sisäisesti että sidosryhmille päin, toiminnan ohjaus ja kehittäminen helpottuu ja tuottavuus paranee. Jonkin verran on saatavissa myös taloudellista säästöä erityisesti päällekkäisyyksiä purkamalla. Suurimmalle osalle asukkaistamme sisäiset muutoksemme ei todennäköisesti näy lähes ollenkaan. Vaikka viime vuosien aikana Hekassa on tapahtunut hallinnollisesti paljon, on asukkaan palvelut pyritty koko ajan pitämään vähintään yhtä tasokkaina kuin aiemminkin. Olemme myös onnistuneet pitämään vuokratasomme varsin kohtuullisena. Tieto ensi vuoden vuokrista on vastikään lähetetty kaikille vuokralaisillemme. Keskimääräiset vuokrankorotukset ovat varsin maltillisia (katso lisää sivulta 16). Paljon on vielä tekemistäkin. Esimerkiksi asukkaiden sähköisten palvelujen tarjoamisessa emme ole vielä niin pitkällä kuin haluaisimme. Lisäämme näitä mahdollisuuksia askel kerrallaan. Asioinnin avuksi olemme muun muassa uudistaneet lomakkeemme, joista lähes kaikki voi palauttaa meille sähköisesti loppuvuonna uudistuneina aukeavien verkkosivujemme kautta. Osoite on vanha tuttu www.hekaoy.fi. Tiedustelemme vuosittain asukkaidemme mielipiteitä palveluistamme ja asumisesta Hekalla. Postitimme hiukan yli 20 prosenttiin asunnoistamme tänäkin vuonna kutsun vastata asukastyytyväisyyskyselyymme. Jos vastaaminen houkuttaa, mutta et saanut kirjettä, ei hätää: voit vastata kyselyyn myös verkkosivuillamme 8.12.2017 asti. Ohjeet vastaamiseen löydät tämän lehden sivulla 17.

Vietetään joulu puhtaita ja tahrattomia lattioita ihastellen.

10 Mun vuoden naapuri

Hekan vuoden asukas Aino Sivonen pitää huolta naapureistaan ja pitää heidät pullassa.

13 Uutta & vanhaa

Pukinkontin sisältö syynissä: ilahdutatko jouluna hittilahjalla vai yhteisellä laatuajalla?

14 Hekan huudit KUVA SAMI HEISKANEN

Lapinlahdenkadun jugend-talossa huokuu tsaarinajan historia.

16 Hekasta asiaa

Hekan verkkosivut uudistuvat joulukuussa. Myös valtaosa Himan sisällöistä on jatkossa verkossa.

20 Home | Hem

Briefly in English. Kort på svenska.

22 Aktiivinen asukas

Asukaskokoukset hoidetaan uuden vuokralaisdemokratiasäännön mukaisesti ensi vuoden tammikuusta lähtien.

Myöhäisjugendia edustavan Lapilandenkadun rakennuksen porraskäytäviä valaisevat ikkunat.

HIMA

TOIMITUS JA TAITTO

KANSIKUVA

Helsingin kaupungin

Otavamedia OMA

Ville Rinne

asunnot Oy:n

Maistraatinportti 1

PAINO

lehti asukkaille

00015 Otavamedia

Sanomapaino

JULKAISIJA

oma.otavamedia.fi

PAINOS

Helsingin kaupungin

50 000 kpl

asunnot Oy

SEURAAVA LEHTI

PÄÄTOIMITTAJA

ilmestyy 8.3.2018

Mirka Saarholma mirka.saarholma @hekaoy.fi


HIMA  4 | 2017

Vastaa lukijakyselyyn

”Jos ihmiset ymmärtäisivät, miten musiikki vaikuttaa aivoihin, he laulaisivat, soittaisivat ja kuuntelisivat musiikkia paljon enemmän ja tietoisemmin.”

ja voit voittaa Pauligin kahvikoneen!

AIVOTUTKIMUKSEN DOSENTTI JA TUTKIJA TEPPO SÄRKÖMÄ HELSINGIN SANOMAT 19.4.

s. 23

3

KUVA SARRI KUKKONEN

TEHDÄÄN YHDESSÄ

Yhteislaulua iloisessa hengessä nauru täyttää Töölön­ torin laidalla sijaitsevan harjoittelusalin, kun miltei 30 Esperanza-kuoron villasukkiin sonnistautunutta naislaulajaa virittäytyy yhteislauluun. Esperanza-kuoro kuuluu juuri 10 vuotta täyttäneeseen LauluAvaimeen, jossa toimii sekakuoroja, stemma- ja pop-laulu­ryhmiä, miestenryhmiä sekä kursseja aloittejioille. Joulun aikaan kuorot esiintyvät yksityis­ tilaisuuksissa ja muun muassa palvelu­ taloissa. Esiintymisiin kuuluu aina myös yhteislaulua. LauluAvaimen ryhmiin voivat hakea kaikki, jotka voivat ja uskaltavat laulaa. – Viikottaisiin ryhmiimme ei ole laulukoetta, vaan kaikki saavat laulaa omalla äänellään. Biisit valitaan sen mukaan, että kaikki pärjäävät, myös nuotti- ja lukutaidottomat, kertoo laulunopettaja Tuula Tenni. Esperanza-kuoron jäsen Anja Noro kertoo opetelleensa laulun taidot LauluAvaimessa. – Onnistun kuorossa paremmin kuin yksin. Tämä on tosi kivaa, Noro sanoo. – Täältä lähtiessä on aina hyvä olo, voin suositella kaikille!, vahvistaa Pirjo Mattila vierestä. Ryhmiin pääsee mukaan myös vuoden­ vaihteessa. KAANON TAUKOAA JA

1.12. alkaen

Kursseille voi ilmoittautua 1.12. alkaen osoitteessa www.lauluavain.fi. Tiedustelut ja info sähköpostitse: lauluavain@lauluavain.fi.


4

HIMA  4 | 2017

Ajassa

Joulun tunnelmaan polkua pitkin SIITÄ HUOLIMATTA, ETTÄ maa ei ehkä

ole valkea joulukuun alussa, joulunalustunnelmaan voi virittäytyä monin tavoin. Esimerkiksi Vuosaaren Uutelan ulkoilualueelle sytytetään monta sataa kynttilää joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina. Joulupolku tuo Vuosaareen myös muita valotaideteoksia, ruokakojuja, poniajelua ja tapahtumia. Seuraavalla viikolla, lauantaina 9.12.

KUVA ISTOCK

Illan tarjoilut voi tilata kotiin tai sopia, että jokainen katsoja tuo jotain tullessaan.

Herttoniemen kartanolla järjestetään kaksikielinen joulu­polku Suomen historian teemalla, ja Seurasaaren perinteinen joulupolku-tapahtuma on sunnuntaina 10. joulukuuta. Seurasaaren joulupolku johdattaa joulusatujen ja vanhan ajan joulujen tunnelmaan. Joulupolut ovat itsessään maksuttomia, mutta ruokakojuja ja markkinoita varten kannattaa varata käteistä.

”On rikkaampaa, jos ihmisillä on erilaisia katselutottumuksia.” TEEMU TANNER

ohjelman kohdalla. Yleensä seitsemän ihmistä on hyvä määrä, Tanner toteaa. Kun tv:tä ei katso joka iltaa putkeen, vaan hyvinä kerta-annoksina, viitsii viihtyvyyden eteen nähdä myös vähän vaivaa: lokoisuuden ja hyvän seuran lisäksi tarvitaan ruokaa. – Helpointa on tilata ruokaa palvelusta. Pitsa toimii, sillä se kärrätään ovelle asti. Jos haluaa nähdä tarjoilujen eteen enemmän vaivaa, niin voi sopia, että kaikki tuovat jotain mukanaan. Esimerkiksi irtokarkit ovat hyviä, ne kertovat aina ihmisestä jotain. Alkoholi ei ole mikään must, tolkku on hyvä pitää mukana, sanoo Tanner.

JÄRJESTÄ KISAKATSOMO

Mukavasti yhdessä TV:N KATSELUSSA TÄRKEINTÄ ovat

rentous, verkkarit ja hyvä seura, arvioi Sohvaperunoistakin tuttu Teemu Tanner. – Kerää hyvä jengi kasaan, pyydä ystävät mukaan, varaa suoritukseen aikaa useita tunteja ja varmista mahdollisimman lokoisat oltavat, Tanner listaa ohjeita siihen, miten pimeästä talvisesta illasta saa tehtyä elämyksen tv:tä katselemalla. Moni perustaa kotiinsa kisakatsomon silloin, kun telkkarista tulee Euroviisut tai jääkiekon MM-kilpailut. Tannerin mielestä se, mitä tv:stä tulee, ei kuitenkaan aina ole tärkeintä.

– Parhaat kisakatsomot syntyvät ihan ex-tempore, jos satutaan olemaan porukalla samassa paikassa ja jollakin on telkkari, hän sanoo. Tärkeintä on, että katsottava ohjelma tai lähetys herättää katselijoiden kesken keskustelua. On hyvä, jos jostain ollaan eri mieltä. – On rikkaampaa, jos ihmisillä on erilaisia katselutottumuksia. Välillä voi katsoa ihan soopaakin. Itse katson tv:tä usein porukalla, yksin tulee katsottua kohdennetumpaa sisältöä, kuten elokuvia, Tanner kertoo.

Tanner viihtyy tv:n äärellä myös, kun ohjelmassa on mielenkiintoinen tv-sarja tai urheilun arvokisat. kaipaava voi kerätä rohkeutensa ja pyytää naapureita mukaan vaikka jättämällä positiivisen heippalapun rappukäytävään. Liian suuresta kisakatsomosta voi kuitenkin olla haittaakin. – Jos ihmisiä on liikaa, katselu menee hölinäksi. Jos katsotaan lätkän MM-kisoja, niin joukkohurmos on siinä se juttu, mutta sama ei toimi taiteellisemman

SEURAA TV:N ÄÄREEN

KOKOONTUUPA KISAKATSOMOON sitten joulukuun Linnan juhlia, helmikuun olympialaisia, sarjamaratonia tai mitä tahansa muuta seuraamaan, tunnelmaa voi nostattaa erilaisin keinoin. Keväisin moni pistää pystyyn euroviisu­ tuomariston, jossa sohvaraati antaa numerolapuilla pisteitä eri maiden esityksille. Tannerin mukaan vain taivas on rajana sille, mitä kaikkea osallistujien iloksi tai päänmenoksi voi keksiä. – Rohkeasti vaan hommaamaan uusia kreisejä konsepteja kisakatsomoiden ääreen. Esimerkiksi erilaiset sing-a-long-viritelmät voisivat toimia, jos katsotaan musikaalia ja osaa laulaa numerot vaikka unissaan. Musikaalisia elementtejä voisi muutenkin tuoda tv:n katseluun mukaan. Teemapukeutumisista Tanner sen sijaan ei innostu, sillä se on pois lokoisuudesta, joka on kuitenkin tärkeintä. – Pukeutumisen pitää olla mahdollisimman mukavaa.

Päivi Maaniitty


HIMA  4 | 2017

2 971 VIIME VUONNA SUOMALAISISSA kodeissa syttyi melkein

3 000 tulipaloa. Huolehdi siis, että kotonasi on toimiva palovaroitin sekä sammutuspeite, ja innosta lapsetkin paloturvallisuusagenteiksi takakannen pelin avulla.

”Käyn hävettävän vähän ravintoloissa syömässä. En edes tunne keskustan ravintolakulttuuria 80-luvun jälkeen. Käpylän K-kaupasta saa kaiken tarpeellisen.” HEIKKI ”HECTOR” HARMA HELSINGIN SANOMIEN HAASTATTELUSSA 29.10.

KUVA ISTOCK

TEE ITSE

Kylän paras kotikatsomo

5

KUVA HELSINGIN KAUPUNKI

Palomiesten työhön pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä, kun paloasemat ympäri Suomen avaavat paloturvallisuusviikolla ovensa vierailijoille.

AINEKSET:

1 kpl televisioita 1 sohva tai muita mukavia istuimia sylillinen vilttejä ja tyynyjä n. 7 kpl ystäviä (myös perheenjäsenet käyvät) 100 g pikkupurtavaa henkeä kohden 450–800 luumenin valaistus (tai enemmän maun mukaan) TEE NÄIN:

1. Kutsu ystävät tai muut läheiset koolle. Jo kaksi ihmistä voi riittää kotikatsomoon, mutta liian montaa ei kannata kutsua. Vieraiden kannattaa pukeutua mukavasti elämyksen maksimoimiseksi. 2. Kaada tarjoilut kulhoon tai asettele ne muuten esille. Tarjoilujen määrä kannattaa suhteuttaa vieraiden nälkäisyyteen ja siihen, mitä televisiosta katsotaan. Esimerkiksi kokkausohjelmia katsellessa napostelut kuluvat nopeasti. 3. Aseta televisio sopivalle etäisyydelle istuimiin nähden. Kuorruta istuimet vilteillä ja tyynyillä. PALOTURVALLISUUSVIIKKO

4. Säädä valaistus miellyttäväksi ja niin, että se ei häikäise katsomoa.

Paistumatta paras

5. Nauti hyvästä seurasta ja kotikatsomosta!

MARRAS-JOULUKUUN VAIHTEESSA, 25.11.–

vietetään paloturvallisuusviikkoa. Viikon avauspäivänä lauantaina Suomessa yli 350 paloasemaa ja vapaapalokuntaa toivottaa perheet tervetulleeksi kylään. Helsingissä esimerkiksi Haagan vapaapalokunta, Oulunkylän vapaapalokunta ja Vaaralan vapaapalokunta avaavat ovensa vierailijoille. Tänä vuonna paloturvallisuusviikko haluaa

1.12.

korostaa erityisesti jokaisen tavallisen ihmisen roolia tulipalojen ehkäisyssä ja sammuttamisessa. Vaikka palomiehet ja -naiset tekevät tärkeää työtä, tulipalojen tuhojen ehkäisyssä lähettyvillä olevat ihmiset ovat ratkaisevassa asemassa. Paloturvallisuusviikon verkkosivuilla osoitteessa paloturvallisuusviikko.fi/palometri voit testata, kuinka hyvin osaat itse toimia tulipalo­tilanteessa esimerkiksi kotona, työpaikalla tai päiväkodin tiloissa. Viikon viimeinen päivä muistut-

taa palovaroittimen merkityksestä tulipalojen ehkäisyssä. Vuonna 2016 asuinrakennustulipalojen kohteista vain reilussa kolmanneksessa toimiva palovaroitin. Selja Tiilikainen Lisätietoja teemaviikosta ja paloturvallisuudesta: paloturvallisuusviikko.fi


6

HIMA  4 | 2017

Himassa

Selkäkipuja? Ota mallia joulukuusesta TEETKÖ NÄYTTÖPÄÄTETYÖTÄ, ISTUTKO bussissa ja vietätkö illat kotona televisiota katsellen? Ei liene uusi asia, että istuminen on ihmisen selälle yksi rasittavimmista asennoista. Vaikka lenkkipolku tai kuntosali ei houkuttelisikaan, kannattaa yrittää seistä paljon. Tutkimusten mukaan etenkin ne, jotka eivät liiku muuten kovin paljon, hyötyvät seisomisesta terveydellisesti.

Testaa, liikutko riittävästi ja istutko liikaa: www.ukkinstituutti.fi/testaaliikkumisesi/

ETÄTYÖ

KUVA ISTOCK

– Jatkuvaa istumista kannattaa välttää. Me olemme rakenteeltamme ihan samanlaisia kuin kivikauden ihmiset, jotka liikkuivat monipuolisesti ruoan perässä koko päivän ajan. Kukaan ei istunut tuntikaupalla samassa asennossa ruudun äärellä.

Ilmaisia työtiloja Helsingissä HELSINGISSÄ ON PALJON PAIKKOJA,

joihin voi istuutua vaikkapa läppärin kanssa töitä tekemään tai opiskelemaan.

tiettyyn paikkaan kotona ja välttää esimerkiksi sohvalla tai ruokapöydän ääressä työskentelyä. – Kotona olisi hyvä olla selkeä työpiste, joka on erotettu muusta kodista, jotta työpäivän jälkeen tulisi selkeä henkinen irtautuminen töistä, Takala sanoo. Tärkeintä on, että pöydällä on riittävästi tilaa työvälineille ja käsille. Kun kädet saavat levätä pöydällä, myös hartiat lepäävät. Työasentoa kannattaa muutenkin tarkkailla, sillä hyvä istuma-asento auttaa pitämään niskahartiaseudun ja selän ongelmat kurissa.

TYÖNTEKO KANNATTAA PYHITTÄÄ

HELSINKI THINK COMPANY tarjoaa arkipäivisin yhteisöllisen työtilan Kaisaniemessä ja Viikissä opiskelijoille, tutkijoille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Yliopistonkatu 4 ja Latokartanonkaari 3. www.thinkcompany.fi

Kotona on hyvä olla selkeä työpiste, jossa on sopiva valaistus ja riittävästi tilaa sekä käsille että tavaroille.

MICROSOFT FLUX on yhteisötyötila ja kohtaamispaikka start up -yrittäjille ja muille teknologiasta kiinnostuneille. Korkeavuorenkatu 35. www.microsoftflux.com

TYÖ KOTONA KIRJASTOJEN LUKUSALIT ovat oivallisia

paikkoja hiljaiseen työskentelyyn. Lisäksi Helsingin kaupunki ja Helmetkirjastot tarjoavat erikseen varattavia tiloja työskentelyyn ja tapaamisiin. www.varaamo.hel.fi USEAT KAHVILAT toivottavat läppäri-

asiakkaat tervetulleeksi. Esimerkiksi keskustassa sijaitseva Paulig Kulma sopii erinomaisesti työskentelyyn, sillä sen pöydät on varustettu pistokepaikoilla. Aleksanterinkatu 9. www.paulig.fi/kulma HEKALLA ON MYÖS JONKIN VERRAN

asuntoja, joiden yhteydessä on työtiloja asukkaille, joille koti on työpaikka, kuten taiteilijoille. Tällaisia asuntoja on esimerkiksi Pikku Huopalahdessa, Kontulassa ja Malminkartanossa.

Keho kiittää tauoista useampi tekee töitä kotoa käsin. Toisin kuin työpaikalla kotona työntekijä on itse vastuussa ergonomiasta. Huono työasento tai vääränlainen valaistus voi heikentää pidemmällä aikavälillä hyvinvointia, ja siksi ergonomiaan olisi syytä kiinnittää huomiota myös etätyöpäivinä. Yleisin moka, jonka kotona työtä tekevä usein tekee, on taukojen unohtaminen. – Fyysisessä työssä elimistö antaa merkin, kun on tauon paikka. Tietokoneella tehtävä työ on niin kevyttä, ettei merkkejä väsymisestä huomaa, kun keskittyminen on työssä. Siksi tauot kannattaa merkata itselle ylös tai laittaa vaikka herätyskello soimaan tietyn ajan

TYÖNTEON MUUTTUESSA YHÄ

välein, sanoo ylilääkäri Esa-Pekka Takala Työterveyslaitokselta. Mitä enemmän taukoja työpäivän aikana pitää, sen parempi. Pieni kävelykierros kodin ympäri tai parin minuutin venyttely saa veren liikkeelle ja auttaa aivoja jaksamaan. – Tutkimuksissa on huomattu, että muutaman minuutin pituinen tauko puolen tunnin välein tekee työnteosta tehokkaampaa, vaikka se vähentääkin työnteon kokonaisaikaa. Kotona taukoihin voi kätevästi yhdistää kotitöiden tekemisen. Pölyjen pyyhkiminen tai imurointi tuo sopivasti liikuntaa keskelle työpäivää, mutta ei vie liiaksi ajatuksia pois työnteosta.

SÄÄNNÖLLISESTI KOTONA TÖITÄ tekevän kannattaa harkita laadukkaaseen ja säädettävään työtuoliin ja -pöytään investoimista. Myös tavallinen tuoli toimii, kunhan muistaa huolehtia tauoista ja istua niska ja selkä suorassa. – Läppärillä töitä tekevän kannattaa harkita erillisen näytön hankintaa, jos hartiat tuntuvat olevan lysyssä ja niska kurkottaa kohti näyttöä. Työasentoa kannattaa mahdollisuuksien mukaan vaihdella ja tehdä töitä välillä myös seisten. Esimerkiksi puhelinpalaverit voi yhtä hyvin hoitaa samalla kävellen. Jos keittiön työtaso on sopivalla korkeudella, töitä voi tehdä välillä seisten. Huolehdi myös riittävästä valaistuksesta kotona työskennellessä. Liian hämärä huone vähentää työtehokkuutta ja kirkkaana loistava läppäri väsyttää silmiä. Kun valaistus on sopiva, jaksaa paremmin. – Ikkunan ääressä työskentely ei kannata varsinkaan aurinkoisena päivänä, sillä näytön takaa tuleva kirkas valo rasittaa silmiä.

Jenni Uusilehto


HIMA  4 | 2017

Energiansäästö KUVA TARU SAXELIN

Näin puhdistat kaasulieden

Säännöllinen kaasulieden puhdistus takaa lieden toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamattomat suuttimet, joihin on päässyt väliin yli kiehunutta ruokaa, ovat yleisin syy kaasuliesien toimintahäiriöille.

Kaasuliedessä voi irrottaa ritilät, kaasusuuttimien päällislevyt ja

niiden alla olevat kaasusuuttimet.

5 037

• Kaikki kaasulieden osat, jotka lähtevät irti ilman työkaluja, voidaan irrottaa ja puhdistaa. • Osat voi pestä tiskialtaassa. Kuivaa ne ennen takaisin kiinnittämistä. • Varo puhdistaessasi lieden levyjen vieressä olevia liekkivahteja (metalliset tapit suutinlevyjen vieressä). Jos ne vahingoittuvat, kaasun syöttö katkeaa, eikä levy enää toimi. • Muista puhdistaa myös pinnat irrotettujen osien alta ja tarkistaa, onko kaasuputken päähän tai liekinjakajaan päässyt likaa.

5 000 on kaasutalouksia. Näissä on siis kaasuhella ja -uuni. Suurin osa näistä on 50–60-luvun perua, jolloin Heka asuntoihin oli yleistä vetää kaasuputket.

Ruoat tulille

Tuhansissa Hekan asunnoissa kokataan kaasulla. Turvallinen kaasuliesi sopii kaikkiin talouksiin, ja se on varsinkin laatutietoisten kotikokkien suosiossa.

KAASULIEDET JA -UUNIT elävät uutta tulemistaan kokkaamisharrastuksen yleistymisen myötä. Ravintoloiden lisäksi kaasulla kokataan myös kotikeittiöissä. Hekan kaasuliesissä on vuoden 2017 alusta saakka käytetty Suomessa tehtyä, ympäristöystävällistä biokaasua. Aiemmin käytössä oli tavallinen maakaasu, ja biokaasu onkin kemiallisesti käytännössä sama tuote. Sen päästöt ovat kuitenkin maakaasuun verrattuna hyvin vähäiset, sillä se valmistetaan kierrätysmateriaalista. TUOTETAAN

BIO­ K AASU­

LAITOKSILLA esimerkiksi kodeissa synty-

MUISTA TÄMÄ!

HEKAN ASUNNOISTA NOIN

KAASULIEDET

BIOKAASU

Kaa suuun on i issa r rot et t puh d i s t av a j a et jon k a a t av a p ohj lle v ruo a, alu ka v nut o i aih pal eut ane vaik e n kär t aa yä , ka l ika pää llep a ei nä k yis äin . i

7

västä biojätteestä, kun taas tavallinen maakaasu on fossiilinen poltto­aine. – Lajittelu on tästäkin syystä tärkeää: jo kertaalleen käytetyt ja olemassa olevat luonnonvarat saadaan hyödynnettyä paremmin, kun biojäte jalostetaan biokaasuksi, Heka Koillisen kiinteistöpäällikkö Juha Myllyniemi selvittää. Biokaasu toimitetaan liesiin kaasuputkiston kautta, eikä asukkaan tarvitse siis pelata kaasupullojen kanssa. Putkiston ja liesien huollosta vastaa Heka. –Me Hekalla teemme itse perushuollot niillä alueilla, joille meillä on asianmukaiset kaasuliesien huoltoluvat. Muualla huoltotyöt tekee kaasun toimittaja Gasum. Myllyniemen mukaan sähköliesi­ asuntojen asukkailta tulee välillä kyselyitä mahdollisuudesta vaihtaa kotiin kaasuliesi, mutta teknisistä syistä se ei onnistu.

– Jos asunnossa ei ole kaasuputkistoa, kaasuliettä ei voida asentaa. TURVALLISUUSASIAT KIINNOSTAVAT USEIN

kaasu­liesitalouksissa. Voiko asunto täyttyä vahingossa kaasusta, tai voivatko esi­merkiksi lapset vääntää kaasuhanan auki? Myllyniemi vakuuttaa, ettei huoleen ole syytä. – Kaasuliesi on omalla tavallaan turvallisempi kuin sähköhella, sillä näkyvän liekin ansiosta se jää harvemmin vahingossa päälle, eikä sen päälle laiteta niin usein syttyvää tavaraa. Kaikissa kaasuliesissä on myös liekkivahdit, jotka katkaisevat automaattisesti kaasun­ syötön, jos liekkiä ei ole. Liekkivahti ajaa myös lapsilukon tehtävän. Jos kaasua pääsisikin ilmaan saakka, pienikään määrä ei jää huomaamatta: aine on voimakkaasti hajustettua. Lisäksi kaasu on ilmaa kevyempää, joten se nousee huoneessa ylöspäin ja poistuu tehokkaasti ilmanvaihdon kautta. Suuret kaasuonnettomuudet ovatkin Myllyniemen mukaan mennyttä aikaa, eikä Myllyniemen 16-vuotisen uran aikana ole sattunut onnettomuuksia. MITÄ RUOANVALMISTUKSEEN TULEE, kaasuliedellä voidaan saavuttaa lämpötiloja, joihin keraaminen levy ei taivu, eikä levyn tai uunin kuumenemista tarvitse odottaa niin kuin sähköliesissä. Kaasuliesien parissa koko uransa työskennellyt Myllyniemi kokkaisi kaasulla lihaa. – Korkeilla lämpötiloilla pihvin lihassyyt sulkeutuvat nopeasti, ja liha pysyy mureana. Siksi kaasuliedet ovat ravintoloissakin niin suosittuja, Myllyniemi vinkkaa.

Salla Salokanto


8

HIMA  4 | 2017

Homma hanskassa KUVA HELSINGIN KAUPUNKI

Poikkea ­Laiturilla HELSINGIN KAUPUNKI ON kiinnostunut asukkaidensa mielipiteistä, ja niitä kerätään ja julkaistaan esimerkiksi kaupungin verkkosivuilla. Omat ideansa Helsingin kehittämiseen voi käydä kertomassa myös Laiturilla, Helsingin kaupunkiympäristön asiakas­palvelupisteessä, joka sijaitsee Narinkkatorin kulmalla. Laiturilla on tarjota workshoptilaa. Siellä voi myös järjestää näyttelyitä ja tapahtumia, joissa tarkoituksena on tehdä Helsingistä entistä toimivampi kaupunki. Tilaa voi vuokrata niin ammattilais- kuin muuhunkin käyttöön. Tällä hetkellä Laiturilla on käynnissä bulevardikaupunginosiin liittyvä näyttely, joka täydentyy sitä mukaa kun osallistujat sitä rakentavat. Näyttelyn tarkoituksena on viedä Vihdintien ja Tuusulanväylän kaupunki­bulevardien alkuvaiheissa olevia suunnitelmia eteenpäin, ja etsiä niihin liittyviin kysymyksiin yhdessä ratkaisuja. Näyttely on auki huhtikuun loppuun saakka. Laiturilla järjestetään myös kaupunkikehittämisen työpajoja kouluille. Jos osallistuu vaikka ­Kaupungin skyline -työpajaan, saa piirtää ja askarrella oman mielikuvitus­ kaupunkinsa siluetin.

23

kpl MARRASKUUN ENSIMMÄISELLÄ VIIKOLLA avattiin kerrokantasi.hel.fi-palvelussa mahdollisuus raportoida pyöräväylien kunnosta. Ensimmäisellä viikolla palvelu sai 23 vastausta, mutta kyselyyn on aikaa vastata ensi kevääseen asti.

KUVA HALIZMUHILDEN

Haliz Muhilden parantaisi Helsingissä vielä ainakin esteettömyyttä.

NÄIN SEN NÄEN

Omien toiveiden kaupunki Haliz Muhilden rakentaa omaa viihtyvyyttään Hakaniemessä naapurustosta käsin. HALIZ MUHILDEN VIIHTYY Kalliossa. Hän asuu 110 neliömetrin kommuunissa Hämeentiellä kahden kämppäkaverin kanssa. Päivisin 27-vuotias Muhilden opiskelee Kuvataideakatemiassa video- ja valokuvataidetta ja tekee töitä henkilökohtaisena avustajana.

– Irakissa oli sota ja pahat oltavat. Isä tuli Suomeen, ja me äidin ja veljen kanssa odotimme Turkissa ja tulimme sitten perässä. Vaihtoehtoina oli Uusi-Seelanti tai Suomi, ja isä valitsi Suomen, Muhilden kertoo. OMA ASUINYMPÄRISTÖ TARKOITTAA Muhilde-

HÄN TIEDOSTAA OMAN KUPLANSA.

– Jos lähden Kalliosta muualle, tuntuu etten kuulu sinne. Jos menen Punavuoreen, ilmapiiri ei tunnu omalta. Muhilden on asunut samassa talossa nyt kolme vuotta. Hän on kotoisin Irakista ja muutti Suomeen parikymmentä vuotta sitten.

nille ennen kaikkea omaa taloa, jossa on useampi kommuuni ja jossa kaikki tuntevat toisensa. Tutustuttu ollaan muun muassa kotibileissä, joihin on kutsuttu kaikki talon asukkaat mukaan. – Yritän itsekin rakentaa yhteisöllisyyttä. Se lähtee tosi pienistä jutuista, ja siitä että tullaan toimeen kaikkien kans-

sa. Luottamuksen luominen on tärkeää myös talven pimeyden takia. Se vai-kuttaa raskaasti, ja on tärkeää ettei eristäydy yksinäisyyteen, Muhilden sanoo. – Kun kaikilla on hyvä olla, niin on itselläkin. TAIDEALAN OPISKELIJA KEKSII heti monta uutta tapaa tehdä Helsingistä viihtyisä. Jos haluaa lisää kulttuuritapahtumia, niitä voi järjestää yhdessä kavereiden kanssa. – Olemme miettineet pop-up-näyttelyiden pitämistä esimerkiksi Sompa­ saaressa, Tokoinrannassa, Alppipuis­ tossa tai muissa paikoissa, joissa on siihen mahdollisuus. – Haluaisin myös meidän talomme takapihalle puisia istutuslaatikoita, joissa voisi kasvattaa vaikka yrttejä. Se olisi samalla yksi tapa tehdä jotain yhdessä naapureiden kanssa, hän suunnittelee. Muhilden ei ole törmännyt Helsingin kaupungin palaute- ja mielipidelomakkeisiin verkossa tai kirjastoissa, mutta kiinnostuu ajatuksesta heti. Asukkaiden mielipiteitä kerätään erilaisiin kaupungin suunnittelemiin uudistuksiin liit­ tyen. – Ei ole tullut vastaan. Hyvä idea. Hämeentie on kiva paikka asua, mutta se on meluisa. Se on ainoa miinus. TYÖNSÄ KAUTTA MUHILDEN keksii palautetta

julkisten liikennevälineiden esteettömyyteen liittyen. Hän on pyörätuolilla kulkevan nuoren naisen henkilökohtainen avustaja ja itsekin kaupungilla töissä. – Raitiovaunujen kynnykset ovat vaikeita, samoin metrojen. Niissä on metalli­palikoita, eivätkä ne siksi sovellu pyörätuolin kuljettamiselle. Esteettömyys on parantunut Helsingissä paljon, mutta parannettavaa on vielä, Muhilden sanoo. Erityistä kiitosta saavat Finnkinon elokuvateatterit, joihin pyörätuolilla liikkuvakin pääsee kätevästi nauttimaan elokuvatarjonnasta. Päivi Maaniitty


HIMA  4 | 2017

Taitava talous

9

Mikä ihmeen pH?

Lue aina pakkauksen kyljestä pesuaineen käyttöohje.

PESUAINEIDEN EMÄKSISYYS TAI happamuus ilmaistaan pH-arvolla. pH-arvosta voidaan päätellä mihin käyttötarkoitukseen pesuaine soveltuu, minkälaista käyttöturvallisuutta on noudatettava sekä pitääkö pesuaine huuhdella pois. Happamilla siivousaineilla on matala pH. Aine on neutraali, mikäli pH-arvo on 6–8. Heikosti emäksisellä aineella pH-arvo on välillä 8–10. Emäksisillä ja vahvasti emäksisillä pH-arvo on yli 10.

KUVA ISTOCK

– Annostelemalla puhdistusaineet oikein otat huomioon myös ympäristön. Kotiin ei kannata hankkia turhia puhdistusaineita. Yleensä heikosti emäksinen puhdistusaine ja astianpesuaine riittävät, Myllykoski neuvoo. LATTIA PYSYY SIISTINÄ pitkään, jos kevyen

JOULUSIIVOUS

Lattiat putipuhtaiksi JOULU ON TAAS, joulu on taas… ja on suur-

siivouksen aika. Joulusiivous herättää tunteita. Siivoanko muun kiireen keskellä koko huushollin lattiasta kattoon vai riittääkö sittenkin kevyempi käsittely? Puhtausalan opettaja Margit Myllykoski Suomen Diakoniaopistosta rauhoittelee stressin puraisemia – pienillä nikseillä siivous hoituu sujuvasti sekä arkena että ennen juhlapyhiä. – Jos haluat tehdä perusteellisen joulusiivouksen, aloita hyvissä ajoin. Tee työsuunnitelma ja aikatauluta työt usealle viikolle tai viikonpäivälle, Myllykoski neuvoo. Joulusiivouksessa kannattaa muistaa kohtuus, eikä vaatia itseltä liikaa. Näin joulumieli säilyy yhdessäoloon. – Stressiä joulusiivouksesta ei saa tulla. Joulu tulee ilmankin, Myllykoski toteaa. JOULUSIIVOUKSEKSI

RIITTÄÄ

NORMAALI

viikkosiivous, jos ei ole himosiivooja. Suurimmat tahrat ja pölyt voi poistaa

näkyviltä pinnoilta ja lattiat kannattaa imuroida. Perinteisesti suositellaan, että siivous tehdään ylhäältä alaspäin, katosta lattiaan ja puhtaimmasta likaiseen päin eli makuuhuone ja muut kuivat tilat ensin ja lopuksi pestään WC- ja peseytymistilat. Kotisiivoukseen tarvitaan yleensä pölynimuri, harja- ja rikkalapio sekä lattiakuivain. Lisäksi hyvästä pesuharjasta tai hankauspesimestä on paljon apua. Siivoustyössä tulee myös muistaa aina käyttää suojakäsineitä. – Lattiakuivainta voi käyttää monipuolisesti lattian lakaisemiseen, kuivaamiseen ja lattian nihkeä- ja kosteapyyhkimiseen yhdessä siivouspyyhkeen kanssa. Se soveltuu myös seinäpintojen ja katon puhdistamiseen. Mikrokuitupyyhkeet soveltuvat hyvin lattia- ja kalustepyyhkeiksi, Myllykoski vinkkaa. Kotisiivoukseen riittää yleensä heikosti emäksinen yleispuhdistusaine. Aineen annostelussa tulisi välttää yli- ja aliannostelua.

siivouksen tekee säännöllisesti. Hiekka ja kivet naarmuttavat lattiaa, ja sen takia onkin hyvä jättää kengät eteiseen ja pitää eteisessä pitkää kynnysmattoa. Huonekalujen jalkoihin kannattaa liimata huopapalat ettei lattia naarmuunnu. Konttorituolin alle on hyvä sujauttaa matto, etteivät pyörät tee jälkiä lattiaan. Jos muovimaton saumat ja pinnat ovat ehjät, puhdistusaineliuosta, pesuharjaa ja vettä voi siivouksessa käyttää runsaammin, mutta pintojen kuivaamisesta on silti huolehdittava. – On varottava, että vesi ei kulkeudu lattialistojen alle. Pääsääntöisesti muovimattoja ei tarvitse vahata, mutta jos pinta on kovin kulunut, pinnan voi vahata tai käsitellä hoitoaineella. Huolehdi, että vaha ei pääse kerrostumaan lian kanssa – vanha kulunut vaha pitää poistaa ajoittain, Myllykoski kertoo. LAMINAATTILATTIA EI SIEDÄ vettä, siksi pinta

pyyhitään nihkeällä siivouspyyhkeellä tai mopilla. – Jos puhdistusta varten tarvitaan enemmän kosteutta, lattia pitää kuivata todella nopeasti, jotta saumat eivät aukea. Puhdistusaineena käytetään neutraalia tai heikosti emäksistä puhdistusainetta. Saippuapitoisia puhdistusaineita ei kannata käyttää, koska ne voivat kerrostua ja lika tarttuu pintaan entistä helpommin. Laminaatissa pyyhintäjäljet jäävät helposti näkyviin, Myllykoski sanoo. Vinyylilankut puhdistetaan samalla tavalla kuin laminaattilattia. Lattian pinta puhdistetaan imuroinnin jälkeen kosteapyyhkimällä. Lattiaa ei tarvitse käsitellä hoitoaineella eikä vahalla. Marina Ahlberg

LATTIAN PESU

Tahroille kyytiä LATTIATAHROIHIN pätevät samat

ohjeet kuin muiden materiaalien puhdistukseen – poista tahrat tuoreeltaan. STEARIINI. Pane jääpala hieman jähmettyneen steariinitahran päälle. Kun tahra on kuivunut, voit varovasti rapsuttaa sen pois. Varo naarmuttamasta pintaa. Pyyhi vielä pinnalle sopivalla puhdistusaineella ja siivouspyyhkeellä. VIINI JA OLUT. Laminaa-

tista nestemäiset tahrat tulee poistaa viipymättä, ettei saumoihin pääse nestettä. Käytä laminaatille ja muovimatolle neutraalia tai heikosti emäksistä puhdistusainetta. Kuivaa pinta. HUULIPUNA TAI TUSSI. Väritahrat imeytyvät etenkin muovimattoon nopeasti. Voit käyttää puhdistukseen hammastahnaa ja mikrokuituliinaa tai denaturoitua spriitä. Muista aina kokeilla puhdistusainetta huomaamattomaan kohtaan, ettei lattiaan jää jälkiä puhdistusaineesta. VERI. Pyyhi kylmällä vedellä ja sen

jälkeen kuivalla liinalla. SUKLAA. Käytä puhdistamiseen neut-

raalia tai heikosti emäksistä puhdistusainetta ja vettä. Kuivaa pinta.


10

Mun vuoden naapuri HIMA  4 | 2017

YSTÄVYYTTÄ rappukäytävässä


HIMA  4 | 2017

11

Kun Johanna Viitala (oikealla) muutti uuteen asuntoon, Hekan Vuoden asukas Aino Sivonen sai hänet tuntemaan olonsa heti tervetulleeksi.

TEKSTI HANNELE TAVI KUVAT VILLE RINNE

Hekan Vuoden asukas Aino Sivonen pitää naapurinsa pullassa ja sämpylöissä. Hänen mukanaan käpyläläisessä kerrostalossa asuu palanen karjalaista vieraanvaraisuutta. Viitisen vuotta sitten Johanna Viitala kantoi muuttokuormansa Heka-asuntoon Käpylään. Muutto uuteen kotiin on aina murroskohta elämässä: Millaisia asukkaita naapurissa asuu? Millainen talo on kyseessä? Seinänaapurinsa takia hän kotiutui kuitenkin asuntoonsa ennätysnopeasti. – Oli kauhean tärkeää, että kun muutin tänne, niin Aino toivotti heti tervetulleeksi, otti kontaktia ja juttelimme mukavia, Johanna kertoo juuri Hekan Vuoden asukkaaksi valitusta naapuristaan, Aino Sivosesta. Ainon ansiosta talosta tuli heti Johannalle hyvä tunne. Muuton jälkeen Johanna ja Aino juttelivat ja tutustuivat. Naiset asuvat seinänaapureina, ja heidän kaksionsakin ovat toistensa peilikuvat. Uransa ravintola-alalla ja päiväkodissa tehnyt Aino leipoo yhä ahkerasti, ja hänellä on tapana viedä lämpimäisiä Johannalle. – Sinä et Aino tiedäkään, että olet käsite työkaverieni kesken. Minä aina kerron, että minun maailman paras

Ravintola-alalla työskennellyt Aino leipoo paljon. Lämpi­ mäisiä riittää myös naapureille.

naapurini teki sitä ja tätä, ja on esimerkiksi tuonut minulle pullaa, Johanna kertoo. – Minä juuri sanoin, ettei tällaista naapuria ole ikinä ollut, yleensä saa hakea, että löytäisi paremman. Johanna on aina hyvällä päällä, aamutakissakin tulee oven aukaisemaan, kun vien lämpimäisiä, Aino taas kertoo naapuristaan.

Ensimmäinen Vuoden asukas Hekan Vuoden asukas valittiin nyt ensimmäistä kertaa. Omaa ehdokasta sai ehdottaa Hekan verkkosivuilla, ja hausta kerrottiin esimerkiksi kesäkuun Hima-lehdessä. Määräaikaan mennessä ehdotuksia Vuoden asukkaaksi saapui 36 kappaletta, ja valinnan teki Hekan johtoryhmä. – Heti, kun näin Hima-lehdessä sen ilmoituksen Vuoden asukkaan hausta, niin ajattelin Ainoa ja kävin kirjoittamassa ehdotukseni netissä, Johanna kertoo. – Minusta Aino ansaitsee tämän palkinnon ehdottomasti. Hän on hyvin vaatimaton ihminen, eikä itse varmaan koskaan toisi itseään esille.


12

HIMA  4 | 2017

Aino on kotoisin Karjalan Korpiselältä, joka sijaitsee nykyään Venäjän puolella. Perhe lähti sotaa pakoon Ainon ollessa vuoden vanha.

Palkinnoksi Vuoden asukas tulee saamaan ravintolaillallisen kahdelle. Ainon valinta seuralaiseksi on itsestään selvä. – Minä otan tietysti sinut, Johanna, mukaan. Naapurit rupeavat jo suunnittelemaan, missä haluaisivat illastaa yhdessä ja mitä tulevat laittamaan ylleen.

Yhteydenpitäjä Hekaan Kun Aino pesee pyykkejään pyykkituvassa, hän käyttää koneiden pyörimisajan talojen asukkaiden hyvinvointiin.

Naapureilla on tapana kastella toistensa kukat.

– Minä aina siivoan pesutuvan, kun olen pyykkituvassa. En minä viitsi laukata tänne sillä välin. – Eikö se käsipyyhekin ole sinun tuomasi? Johanna kysyy. – Viisi käsipyyhettä olen sinne vienyt, mutta arvaas ovatko ne säilyneet. Mutta tässä talossa on paljon asukkaita ja kaikki ovat vähän erilaisia pesijöitä, Aino toteaa ymmärtäväisesti. Ainolla on tapana pitää huolta naapureistaan ja pitää silmällä taloa. Hän pitää yhteyttä Hekaan, jos on jotain ongelmia ja käy myös naapureiden luona sanomassakin. – Meillä on isännöitsijänkin kanssa oikein hyvät välit. Minä aina muistan häntä jouluna, Aino kertoo. Koska alueyhtiön toimisto muutti Käpylästä Pasilaan, on viimeisimmän etelänmatkan tuliainen vielä viemättä isännöitsijälle. Aino suunnittelee lähtevänsä ratikalla ajelulle ja vievänsä sen syksyn aikana.

Karjalasta maailmalle Molemmat naiset matkustelevat paljon. 79-vuotias Aino vietti kesän alussa kaksi viikkoa Rodoksella, kevääksi on suunnitteilla taas matka siskon kanssa. Opettajana työskentelevä Johanna taas pyrkii matkustamaan kaikki lomansa.

Esimerkiksi joulupäivänä, kun Johanna saapui taas yhdeltä matkaltaan, seurallinen Aino kutsui hänet kotiinsa viettämään joulua yhdessä muiden vieraidensa kanssa. Naapureilla on myös tapana kastella toistensa kukat aina toisen ollessa reissussa. – Kun mie olen etelän reissussa tai maalla, niin Johanna kastelee kukat ja hoitaa postit. Hän pitää silmällä, ettei tule niitä pahapäisiä, vuodesta 1955 Helsingissä asunut Aino sanoo pilkahdus karjalan murretta puheessaan. Ainon vieraanvaraisuudessa lähimmäisiään kohtaan onkin jotain hyvin karjalaista. Hän syntyi nykyään rajantakaisen Karjalan Korpiselällä vuoden 1938 tammikuussa. Vuonna 1939 tuolloin kolmilapsisen perheen piti lähteä sotaa pakoon. Lopulta perhe päätyi evakkoon Ilomantsiin, jonne syntyi vielä neljä sisarusta. Aino käy hakemassa olohuoneesta kuvan perheen vanhasta mökistä. – Ikkunat olivat aina jäässä, koulumatkaa oli kuusi kilometriä ja siellä oli hirveästi kyykäärmeitä, Aino muistelee lapsuuttaan. Aino viettää edelleen kesällä viikkoja perheen vanhalla maatilalla Ilomantsissa, vaikka hän muutti sisarusparvesta ensimmäisenä Helsinkiin tullessaan

Invalidisäätiölle talouskouluun. Pikkuhiljaa melkein koko sisarusparvi on muuttanut Ainon perässä.

Kylä raitiovaunulla Aino on asunut samassa talossa jo yli 20 vuotta, Johannakin yli neljä vuotta. Mikä on parasta Käpylässä? – Ei uskoisi, että olemme näin lähellä Helsingin keskustaa. Bussilla ja raitiovaunulla pääsee nyt viikonloppuisinkin. Minusta on ihanaa, kun kuulee raitiovaunun äänen ikkunasta, Johanna sanoo. Talon vierestä lähtevät juoksupolut ja läheiset jalkapallokentät ovat Johannalle tärkeitä. Aino arvostaa Hakaniemessä sijaitsevia palveluja sekä talon suojaisaa sisäpihaa, joka on kesäisin vihreä. – Sitten tietysti parasta on, kun on näin hyvä naapuri, Aino toteaa hymyillen Johannalle. Kerran Aino pelästyi, että Johanna oli muuttamassa pois, kun naapurissa kävi maalari. Taustalla oli kuitenkin Johanna haave maalata seinät uudestaan. – Minä aina Johannalta kysyn, että ethän muuta pois, Aino sanoo. Katso osoitteessa hekaoy. fi video, jolla Johanna kertoo, miksi Aino on Vuoden asukas.


HIMA  4 | 2017

Uutta& vanhaa

Rakas joulupukki... Entisajan jouluissa ja nykyjuhlassa on ainakin jotain samaa: joululahjan tarkoitus on ilahduttaa. Tavaran runsaus on monelle jo liikaa – ehkä paras lahja onkin jotain aineetonta?

KUVA HELSINGIN KAUPUNKI

KUVA ISTOCK

ENNEN

NYT

1940- ja 1950-luvuilla oli tavallista, että lapset saivat jouluna vain muutaman lahjan. Monessa paketissa oli käyttötavaraa: villasukat, uusi mekko tai luistimet. Lelut olivat yleensä itse tehtyjä. Lahjana saattoi myös olla se oma tuttu puuhevonen, joka vain oli saanut uuden kirkkaan maalipinnan koristeekseen. Tietenkin, jos rahaa oli, kaupungin tavara­ taloista saattoi ostaa vaikkapa ihan oikean posliininuken, polkuauton tai amerikkalaisen leikkipistoolin. Joskus paketista löytyi herkkuja, kuten joulunpunaisia omenoita tai appelsiini. Lahjaksi saadut suklaat tai makeiset olivat heti sodan jälkeen harvinaista herkkua. Joulukarkit ja -konvehdit yleistyivät joka kodissa vasta 1970-luvulla.

Nykylapset lahjotaan monenlaisilla värikkäillä ja teknisillä leluilla. Disneyn Frozen-elokuvan hahmot sekä kesto­suosikkina legot yhä uudistuvilla teemoilla ovat myyneet jo useana jouluna. 1980-luvun nousukaudella ostettiin samppanjavispilöitä ja sähköisiä kalentereita sekä pelit Rubikin kuutio ja Trivial Pursuit. 2000-luvulla lahja­ paketteihin on pakattu muun muassa piikkimattoja, kahvikoneita ja aktiivisuusrannekkeita. Kautta vuosien kirja on pitänyt pintansa yhtenä joulun toivotuimmista ja annetuimmista lahjoista. Heille, joilla tavaraa on jo tarpeeksi, annetaan mielellään lahjakortteja ja aineettomia lahjoja, kuten lupauksia pestä ikkunat.

13


14

HIMA  4 | 2017

Myöhäisjugendin kerrostalo on asuinpaikka avaraa asumista, historian havinaa ja ytimessä asumista arvostavalle. Sen asukkaat ovat myös eläinrakkaita, sillä yli puolessa kodeista asuu nelijalkainen kaupunkilainen.


HIMA  4 | 2017

Hekan huudit

©KAUPUNKIMITTAUSOSASTO, HELSINKI 2016

HELSINKI

Koti tsaarinajan arvotalossa Jylhä jugendtalo Kampissa havisee historiaa. Suojeltu kiinteistö sai asuntokohtaiset vessat vasta 70-luvun lopussa. sijaitseva Hekan talo ja sen arvokkuutta huokuva julkisivu voivat herättää kateut­ta talosta asunnon vuokranneita kohtaan. Eikä ihme, sillä Kampin 1910-luvun rakennuskantaa edustava talo on hyvin ominaispiirteensä säilyttänyt arvokiinteistö. Ikä kuitenkin näkyy talon käytettävyydessä: sisäänkäynnit yli satavuotiaaseen taloon ovat nykyisin esteettömiä, mutta kulku kerroksiin käy kuntoilusta, sillä hissiä ei ole. Talossa ei ole myöskään kellareita, koska sen perustana on kivijalka. Vanhat klapikellarit on kuitenkin muunnettu pesulaksi, talosaunaksi ja ulkoiluvälinevarastoiksi. Asukkaita palvelee myös kerhohuone. – Sinkulle koti ydinkeskustassa on suorastaan paratiisi, sanoo asukas, joka on itse viihtynyt talossa jo vuosia. Piha tarjoaa kuitenkin myös lapsille puitteet ja välineet leikeille. Talon viidessä portaassa on korkeakattoisia, avaria koteja. Aiemmin osa isoista asunnoista oli soluasuntoina Marian sairaalan työntekijöille. Solut on nyttemmin yhdistetty kolmioiksi. APINLAHDENKATU 27:SSA

asumistason huippua, ja remontein sitä on pidetty ajassa mukana. Viimeisimmässä peruskorjauksessa vuonna 2005 muun muassa remontoitiin kylpyhuoneet ja keittiöt, keittokomerot ja saunatilat. Asuntokohtaiset vessat ja suihkut olivat siinä vaiheessa vain toistakymmentä vuotta vanhoja, mikä on lyhyt aika vanhalle kiinteistölle: ne tulivat vasta peruskorjauksen myötä 70- ja 80-luvun vaihteessa, jolloin talosta lähtivät kaakeliuunit ja ammeet, mutta tilalle tulivat suihkut ja asuntokohtaiset vessat. Viimeisetkin yhteisvessat käytäviltä katosivat 1980-luvun puolivälissä. Jugend-talon porraskäytäviä valaisevat ikkunat, sillä aikanaan sähkö oli uutta ja kallista. Siksi portaisiin siilautui alkuvuosina valo vain ikkunoista. Sähkö­ valaistus portaikkoihin on asennettu jälkeenpäin.

TALO EDUSTI VALMISTUESSAAN

IKKUNAREMONTTI ODOTTAA KÄYNNISTYMISTÄÄN. Osa

talon ikkunoista on alkuperäisiä, yli 100 vuotta vanhoja ik-

15

kunaruutuja. Kaikki ikkunat oli mitattava, koska ne ovat käsityötä ja lähes kaikki siksi eri kokoisia. Nyt tekninen isännöitsijä Markku Lehtonen odottaa selvitystä siitä, kannattaako ikkunat vaihtaa vai korjata. Suurimmassa osassa asuntoja perinteisin menetelmin valmistetut ikkunapuitteet olivat hyvässä kunnossa. – Osassa vain maalit olivat rapistuneet, ja on arvoitus, saadaanko enää yhtä hyvälaatuisia ikkunapuitteita mistään. Osittain joudumme uusimaan ikkunat, mutta iso osa niistä olisi mahdollista korjata. Vanhat ikkunat ovat silinterilasia, joka valmistettiin perinteisesti puhaltamalla, suurella ammattitaidolla. Lasimassasta puhallettiin sylinteri, joka leikattiin auki ja levitettiin ruuduiksi. Koneet syrjäyttivät lasinpuhaltajat ikkunalasien valmistajina lopullisesti 1930-luvulla. REILUT SATA VUOTTA sitten puukorttelit saivat väistyä jyhkeiden kerrostalojen tieltä Helsingin ytimen levitessä. Lapinlahdenkadun viisikerroksisen, erkkerein koristellun asuin- ja liiketalon suunnitteli rakennusmestari Emi Odelma. Myöhäisjugendia edustava rakennus valmistui vuonna 1913 kortteliin, joka oli saanut nimekseen Pilkkasiipi. Helsingin asemakaavan 1812 laatinut Johan Albrecht Ehrenström oli tuonut korttelien nimeämisidean mukanaan Tukholmasta. ”Rakennusta tai sen osaa ei saa purkaa ilman pakottavaa syytä eikä kadunpuoleista julkisivua tai vesikaton perusmuotoa saa tyylillisesti muuttaa”, todetaan taloa koskevissa määräyksissä.

TEKSTI MARITA KOKKO KUVAT SAMI HEISKANEN

LAPINLAHDENKATU 27 • • •

EIKÄ TÄMÄKÄÄN ARVOKIINTEISTÖ ole vailla kuuluisia asuk-

kaita. Oululainen Aino Kassinen (1900–1977) muutti Helsinkiin 1930-luvulla. Pääkaupungissa hän tutustui ennustaja Axel Ringströmiin, jonka luona kävi liikemiehiä ja poliitikkoja. Kassinen kehittyi maan kuuluisimmaksi ennustajaksi ja selvänäkijäksi. Lapinlahdenkatu 27:ssä hän vastaanotti huoneistossaan maan johtavia poliitikkoja. Presidentti Urho Kekkosenkin kerrotaan käyneen Kassisen vastaanotolla. – Upea julkisivu, hyvä sijainti ja tiloiltaan aikansa edustaja, arvioi kotitaloaan arvostava nykyinen asukas.

• • •

Rakennusvuosi: 1913 Kerroksia: 2–5 Kiinteistössä sauna, pesula ja kerhohuone Lasten leikkipaikka pihalla Esteetön sisäänkäynti Isännöinti ja huolto: Heka-Kantakaupunki

Asunnot 1h+kk 25,5–31,5 2h+kk 35,5–50,5 2h+k 69 3h+k 73,5–100

7 kpl 19 kpl 4 kpl 12 kpl


16

HIMA  4 | 2017

Hekasta asiaa

Autopaikka-, saunavuoro- ja pesulamaksut yhtenäistyvät HEKAN AUTOPAIKOISTA, SAUNAVUOROISTA ja pesuloiden käytöstä asukkailta perittävät maksut muuttuvat vuodenvaihteessa. Hinnat ovat uudistuksen jälkeenkin maltillisia ja yleistä hintatasoa edullisempia. Saunavuoromaksut ovat jatkossa samat kaikilla Heka-alueilla. Tunnin saunavuoro kerran viikossa maksaa 15 euroa kuukaudessa. Lenkkisaunat sekä joulu-, juhannus- ja talkoosaunat ovat maksuttomia. Pesuloiden käyttö muuttuu erillisissä rakennuksissa olevia mattopesuloita lukuun ottamatta kokonaan maksuttomaksi kaikilla Heka-alueilla. Autopaikkamaksut määräytyvät jatkossa vyöhykkeittäin niin, että mitä kauempana keskustasta ollaan, sitä edullisempi autopaikka on. Uusi hinnoittelu yhtenäistää maksuja ja siirtää autopaikoista ja saunoista aiheutuvia kustannuksia nykyistä enemmän niiden käyttäjille. Maksujen suuruus on aiemmin vaihdellut Hekan eri alueilla. Hinnat ovat olleet epätasaarvoisia asukkaille sekä liian matalia omakustannustasoon nähden. Koska omakustannushinnan ja asukkailta perityn maksun välinen ero katetaan vuokrissa, maksamiseen osallistuvat muutkin asukkaat kuin kyseisen palvelun käyttäjät. Uudetkaan maksut eivät kata kustannuksia kokonaan, mutta vuokrissa katettava osuus pienenee.

Kalasatamaan uudiskohde AIVAN KALASATAMAN RANTAAN kohon-

neen kohteemme asukkaat muuttavat koteihinsa vuodenvaihteessa. Osoitteessa Junonkatu 9 sijaitseva 27-asuntoinen uutukainen on jo Kalasataman kolmas Hekan talo. Asuntojen haku järjestettiin lokakuussa. Vuoden 2018 aikana Hekalle valmistuu peräti yhdeksän uutta kohdetta, joista ensimmäiset alkukesästä Jätkäsaareen

ja Malmille. Hakuaika uudiskohteisiin on tavallisesti noin kolmisen kuukautta ennen valmistumista. Jos aikomuksenasi on hakea asuntoa jostain uusista taloistamme, löytyvät tarkimmat tiedot hakemista varten asukasvalinnoistamme vastaavan Stadin asuntojen sivuilta, www. stadinasunnot.fi.

Kaikista Hekan uudiskohteista tehdään video. Vilkaise sisään Junonkadun taloomme tsekkaamalla tuore klippi verkkosivujemme uutisista!

VUOKRAT

Vuokriin pieniä korotuksia ensi vuodelle Hekan vuokrat ovat vuonna 2018 keskimäärin prosentin korkeampia kuin tänä vuonna. Vuokratasomme pysyy siis edelleen varsin kohtuullisena. HELSINGIN

KAUPUNGIN

ASUNNOT

OY:N

(Heka) 48 000 asunnon vuokrat nousevat vuodenvaihteessa keskimäärin 1,04 prosenttia. Keskivuokra Hekan asunnoissa on ensi vuonna näin ollen 11,61 euroa kuukaudessa neliömetriltä, kun kuluvana vuonna keskivuokra on ollut 11,49 euroa. Vuokrankorotus on hyvin maltillinen, vaikka asumisen kulut ovat kasvamassa. Muun muassa kiinteistövero, veden ja energian hinta sekä tontinvuokrat nousevat. Lisäksi ikääntyvän kiinteistökannan korjauksia on jatkossakin tulossa paljon, joten korjauksiin käytettävä summa on merkittävä. Keskimääräisten korotusten suuruus vaihtelee alueittain. Pienin vuokrankorotus on Vuosaaressa, jossa korotus on 0,51 prosenttia. Suurin vuokrankorotus, 2,28 prosenttia, on tulossa HekaMyllypuron alueelle. HEKAN KOKONAISVUOKRA MÄÄRÄYTYY oma-

kustannusperiaatteella. Asukkailta peritään vuokrana ne kustannukset, jotka tarvitaan kattamaan kiinteistöjen pääomakulut sekä kiinteistöhuollon ja hallinnon menot. Kokonaisvuokrasta karkeasti puolet on pääomavuokraa eli pääosin kiinteistöjen lainakannan korkoja ja lyhennyksiä sekä tontinvuokraa. Toisen puolikkaan muodostaa hoitovuokra,

Korkein korotus Myllypuro 2,28 %

Keskimäärin 1,04 % Pienin korotus Vuosaari 0,51 %

joka koostuu isännöinnin, huollon ja siivouksen kustannuksista, hoitokorjauksista ja lämmityksestä sekä vesi- ja jätehuollosta. Hekassa pääomavuokrat tasataan koko kannassa. Tasauksen määrään vaikuttavat Helsingin sisäiset, alueiden sijaintiin vaikuttavat kalleusalueet. Tasaus pitää talojen suurten korjausten vaikutukset vuokriin kohtuullisina. ENSI VUONNA VUOKRANMÄÄRITYKSEN tapaan on tulossa muutoksia. Nykyisessa mallissa vuokrat ovat määräytyneet omakustanteisista pääoma- ja hoitovuokrista, joita on tasattu erikseen ja alueittain hieman erilaisista lähtökohdista käsin. Vuonna 2019 vuokria määritellessä käytetään ensi kertaa uutta mallia, jossa vuokrat perustuvat aiempaa tarkemmin asuntojen käyttöarvoon: asuntojen sijainti, varustetaso ja kunto vaikuttavat vuokraan nykyistä enemmän. Jotta tämä olisi mahdollista, Hekan vuokrien tasaus toteutetaan jatkossa omakustanteista kokonaisvuokraa tasaamalla. Mallin käyttöönotto tehdään suunnitelmallisesti ja halli­ tusti, eikä suuria kertakorotuksia tehdä. Uutta mallia on valmisteltu yhdessä asukkaiden edustajien kanssa. Kuluneen syksyn aikana suunnitelmia on esitelty Hekan asukasaktiiveille kaikkien Heka-alueyhtiöiden alueilla.


HIMA  4 | 2017

Kerro mielipiteesi asukas­ kyselyssä!

17

Oletko tyytyväinen asumispalveluihisi?

Hyyryläispäivässä ennätysyleisö

HEKA TIEDUSTELEE JÄLLEEN asukkaidensa mielipiteitä

LOKAKUUN ALUSSA PIDETTYYN perinteiseen

asumispalveluista ja asumisesta jokavuotisella kyselyllään. Kyselyyn on voinut vastata kotiin tulleen kutsun ja paperilomakkeen avulla, mutta vaikka et olisi saanut kyselyä kotiisi, voit vastata ilman sitä verkkosivuillamme osoitteessa http://www.hekaoy. fi/asukaskysely 8.12. mennessä. Vastatessaan voi osallistua arvontaan, jossa palkintona on lahjakortteja.

442

asukasaktiivien seminaari Hyyryläispäivään osallistui tänä vuonna ennätyksellisen paljon asumisesta ja Hekasta kiinnostuneita. Paikan päällä ohjelmaa seurasi 442 henkilöä. Tilaisuus lähetettiin myös livenä verkossa ja lähetystä katsoi parhaimmillaan 2 184 henkilöä.

Tuhansittain lämpötilaja kosteusmittareita Hekan asuntoihin HEKA ASENTAA JOKAISEEN kerrostaloonsa

Kodin jäteasiat kiikarissa HEKALLA VIETETÄÄN VUONNA 2018 jäte-

huollon teemavuotta, jolloin huomio ta kiinnitetään erityisesti kiinteistöjen jätetilojen toimivuuteen, kuten esimerkiksi lajitteluohjeisiin ja jäteastioiden määrään. Kodin jäteasiat ovat näkyvästi esillä Himassa ja Hekan verkkosivuilla koko ensi vuoden. Tuomme Hekan verkkosivuille tietoa muun muassa kiinteistökohtaisista jätemääristä.

Tulemme esimerkiksi pureutumaan jätehuollon käytäntöihin ja selvitämme, mitä roskapussille tapahtuu sen jälkeen, kun se on siirretty jäteastiaan. Annamme vinkkejä jätteen määrän vähentämiseen ja etsimme ratkaisuja lajittelupulmiin. Havainnollistamme myös jätehuollon kustannuksia ja kerromme, miten niitä voi arjen fiksuilla valinnoilla pienentää.

kahdesta neljään lämpötila- ja kosteusmittaria vuoden 2018 aikana. Etäluettavat mittarit auttavat säätämään sopivaa asuinlämpötilaa asuntoihin. Lisäksi mittareiden tuottamaa tietoa hyödynnetään talon lämmitysjärjestelmän säädöissä, mikä tuottaa energiasäästöjä. Mittava hanke toteutetaan yhdessä energiayritys Helenin kanssa. Hanketta on valmisteltu tänä vuonna tehdyn pilotin avulla, jossa mittareita on asennettu reilut 200. Vuonna 2018 tehtävien asennusten myötä mittarien kokonaismäärä nousee jopa 8 000 mittariin. Mittareista saatava lämpötilatieto mahdollistaa lämmityksen ohjauksen automatiikan avulla aiempaa tarkemmin. Asukkaiden kannalta tämä tarkoittaa

Hekan verkkosivut uudistuvat joulukuussa HEKAN VERKKOSIVUT ON remontoitu perus­

teellisesti. Uudistuksen myötä alueyhtiökohtaiset osoitteet ja sivustot poistuvat käytöstä. Jatkossa kaiken tarvitsemansa löytää osoitteesta www.hekaoy.fi. Uusitulla sivustolla on runsaasti hyödyllistä sisältöä, esimerkiksi ohjeita asumiseen ja tietoa Hekan palveluista. Sivustoa on mahdollista käyttää jatkossa

myös mobiililaitteilla. Verkkosivuilla voi hoitaa monta asumiseen liittyvää asiaa kuten jättää kiinteistö­kohtaisen vikailmoituksen, tilata isännöitsijälausunnon ja ilmoittaa asukasmuutoksen talonkirjaan. Hekan alueiden ajankohtaiset ­asiat löytyvät etusivun ilmoitustaululta ja alueyhtiökohtaisilta uutispalstoilta. Sivuilla voi tutustua Hekan kiinteistöjen ja

asuntojen ominaisuuksiin sekä vertailla kohteita keskenään. Valtaosa Himan sisällöistä on myös jatkossa verkossa ja kiinnostavat jutut sekä videot on helppo jakaa sosiaalisessa mediassa. Uusitut sivut julkaistaan maanantaina 18. joulukuuta. Sivustoa kehitetään ja sen sisältöä täydennetään yhä julkaisupäivän jälkeenkin.

parempaa sisälämpötilojen hallintaa. Pääsääntöisesti mittarit asennetaan alimman- ja ylimmän kerroksen pohjoisen puolen asuntoihin. Asukkaille ilmoitetaan mittarien asentamisesta erillisellä asuntokohtaisella tiedotteella. Itse mittari on hieman pistorasiaa pienempi rasia, joka kiinnitetään tarrateipillä seinään mahdollisimman huomaamattomasti. Asuntojen lämpötilojen seuraamisesta on myös laajempia hyötyjä. Se auttaa Helsinkiä optimoimaan lämmöntuotantoa ilman, että siitä olisi asukkaille haittaa. Lämmöntuotannon optimoinnissa pyritään kulloisessakin ulkolämpötilassa tuottamaan helsinkiläisten lämmitys mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja taloudellisesti.


18

HIMA  4 | 2017

Hekasta asiaa

Vesilaskuihin pieni korotus VUONNA 2018 KYLMÄN veden laskutettava hinta nousee

noin kolme prosenttia ja lämpimän veden hinta pysyy ennallaan. Kylmä vesi maksaa ensi vuonna 3,20 euroa per kuutio (3,10 euroa vuonna 2017) ja lämmin 5,90 euroa per kuutio. Vesi laskutetaan käytön mukaan kolmen kuukauden välein. Veden kulutuksen mukainen laskutus on käytössä hieman alle viidenneksessä Hekan asunnoista.

UUDET ALUEYHTIÖT

Hekan kokoonpano jatkossa: viisi alueyhtiötä ja emoyhtiö VUODENVAIHTEESSA 2017–2018 HEKAN

asukkaiden isännöinti- ja huoltopalveluista vastaavat 21 alueyhtiöitä sulautuvat viiteen. 1.1.2018 lähtien Heka-konserni muodostuu siis emoyhtiö Helsingin kaupungin asunnot Oy:n lisäksi viidestä alueyhtiöstä – Heka Etelä Oy, Heka Itä Oy, Heka Kaakko Oy, Heka Koillinen Oy ja Heka Länsi Oy. Yhtiöiden toimistot ovat tämän vuoden aikana keskittäneet toimintansa viiteen pisteeseen, joten asukkaiden isännöinti-, huolto-, siivous ja muut palvelut säilyvät ennallaan. Asukkaiden palvelujen kannalta vuodenvaihteen hallinnollinen muutos ei siis aiheuta muutoksia. Asiakaspalvelun puhelinnumero vaihtuu Heka Idällä ja Heka Kaakolla, muiden alueiden osalta asiakaspalvelunumerot muuttuivat jo elokuussa. Nykyisten alueyhtiöiden verkkosivut uudistetaan ja tämän kuun lopusta lähtien asukkaita palvelee yksi kattava sivustokokonaisuus tutussa osoitteessa www.hekaoy.fi. Nykyiset tutut alueyhtiönimet kaupunginosaloppuineen jäävät pois käytöstä, kun yhtiötkin lakkaavat ja uudet viisi alueyhtiötä jatkavat aiempien työtä. Uudet alueyhtiöt on nimetty ilmansuuntia myötäillen niin, että suunta antaa osviittaa yhtiön toimialueesta. Vuokralaisdemokratian kannalta talotoimikuntien ja alueellisten vuokralaistoimikuntien toiminta jatkuu entiseen malliin. Yhteistyön lisäämiseksi uusien viiden alueyhtiön alueille perustetaan lisäksi vuokralaisdemokratiatoimijoiden ja Hekan yhteiset yhteistyöelimet, tuttavallisemmin ytet, yksi kullekin alueelle ja yksi koko Hekan yte. Vuokralaisdemokratiasääntö on päivitetty näillä muutoksilla. Aiheesta voit lukea lisää tämän lehden viimeiseltä aukeamalta .

HekaSiilitie Oy

HekaLaajasalo Oy

HekaKannelmäki Oy

Heka Kaakko Oy HekaRoihuvuori Oy

Heka Länsi Oy HekaMyllypuro Oy

HekaHaaga Oy

HekaKanta­ kaupunki Oy

HekaVallila Oy

HekaMalmi Oy

HekaJakomäki Oy

Heka Pikku Huopalahti Oy

Heka Etelä Oy

HekaMaunula Oy

Heka Kansan­ asunnot Oy

HekaKumpula Oy

HekaVesala Oy

Heka Koilinen Oy HekaSuutarila Oy

HekaMalmin­ kartano Oy

HekaPuotila Oy Heka Itä Oy

HekaPihlajisto Oy

HekaKontula Oy

HekaVuosaari Oy


HIMA  4 | 2017

19  KUVAT SAMI ISSAKAINEN

Sami Issakainen toivoo, että valokuvat houkuttelisivat Helsinkiin kävijöitä kauempaakin.

Mies linssin takana Hekan RAU-valvoja Sami Issakainen kuvaa harrastuksena Helsingin luontoa ja rakennuksia. Parhaat otokset päätyvät Instagramiin. YKSITYISKOHTIA LUONNOSTA, PALA kaunista

merenrantaa ja rakennuksia kiinnostavasta kuvakulmasta kuvattuna. Tätä kaikkea on Hekan RAU-valvoja Sami Issakaisen Instagram-tili @helsinkibylens. Hekan uudistuvilla nettisivuillakin näkyvä Instagram-tili on Issakaiselle hauska harrastus, joka ajaa ulos liikkumaan. – Kamera on hyvä syy lähteä kävelemään luontoon ja meren äärelle. Se potkaisee käyntiin. Muuten ei tulisi välttämättä mentyä yhtä usein, Issakainen sanoo. Issakainen on pitkän linja hekalainen – työvuosia on takana jo 19. Vuosien varrella kokemusta on karttunut laajasti eri kiinteistöhuollon tehtävistä. Lokakuussa Issakainen aloitti Itä-Helsingin alueen RAU-valvojana. RAU- eli rakennusautomaatiovalvoja vastaa He-

kan asuntojen ohjausyksiköistä, joista ohjautuvat automaattisesti esimerkiksi rakennusten lämmitys, valaistus, ilmanvaihto ja lukot. – Jos niissä ilmenee jotain ongelmia, mitä kiinteistönhoitaja ei pysty selvittämään, minä lähden katsomaan tilannetta. Tarpeen mukaan korjaan vian tai kutsun korjaajan paikalle, Issakainen sanoo. KUVAUKSESTA ISSAKAINEN INNOSTUI vuonna 2010. – Reissasin silloin paljon maailmalla, ja siellä tuli valokuvattua. Kotona kuvia katsellessa mietin, että voisihan näistä saada parempiakin. Issakainen ilmoittautui valokuvauskurssille, hankki paremman kameran ja alkoi kuvata säännöllisesti. Suosikki­ kuvauskohteiksi muodostuivat nopeas-

ti luonto ja arkkitehtuuri. – Arkkitehtuuri on kiinnostanut minua aina. Kun lapsena muut halusivat isona poliisiksi tai palomieheksi, minä halusin olla arkkitehti. INSTAGRAMISSA ISSAKAISELLA OLI alun perin vain yksityinen tili, kunnes kuvia kehunut kaveri ehdotti julkisen tilin perustamista. Nyt Issakainen on kuvannut Helsinkiä ja Suomea @helsinkibylens-tilille yli kolmen vuoden ajan. Issakaisella ei kulje kamera mukana koko aikaa, vaan kuvausreissuille lähdetään varta vasten – keskimäärin kerran viikossa. Onnistuneimmat otokset päätyvät Instagramiin. Kaupunginosista Vuosaari vilahtelee Issakaisen kuvissa eniten. – Vuosaari on mielestäni Helsin-

gin makein paikka. Täällä on kaunista luontoa ja merenrantaa, jota on kiva kuvata, Vuosaaressa asuva Issakainen sanoo. Instagram-tilillään Issakainen haluaa tuoda esille monipuolista pääkaupunkiseutua ja Suomea. – Helsinki on Suomen paras kaupunki. Aika harvassa suuressa kaupungissa meri ja luonto ovat näin lähellä. Täällä ne ovat ihan käsinkosketeltavissa. Issakainen toivoo, että kuvat leviäisivät sosiaalisen median kautta kauemmaksikin. – Olisihan se kiva, jos joku näkisi kuvani ja ajattelisi että vautsi, miten kivannäköinen paikka – lähdetään lomalle Helsinkiin! Jenni Uusilehto


20

HIMA  4 1 | |2012 2017

Home

Te wo st ho pa uld w w en lotu do in ell y /bu rva c ou rno llis ase me uus of fi ter vii re . kk at o.fi /

Fire Safety Week 25 November–1 December Safety Week will be held from 25 November to 1 December. On the opening day of the theme week, Saturday, over 350 fire stations and fire brigades will open their doors to families. This year’s Fire Safety Week focuses on highlighting the role of ordinary people in preventing and extinguishing fires. For more information on the theme week and fire safety, please visit paloturvallisuusviikko.fi.

FINLAND’S NATIONAL FIRE

PHOTO VILLE RINNE

COOKING WITH GAS

Firing up the stove thousands of Heka apartments cook their meals with gas. Safe gas stoves are suitable for all households, and they are especially popular among quality-conscious home cooks. Since the start of 2017, Heka’s gas stoves have been fuelled with environmentally friendly biogas produced in Finland, whereas before they used ordinary natural gas. Biogas boasts considerably lower emissions than natural gas due to being made from recycled material.

THE RESIDENTS OF

BIOGAS IS PRODUCED at biogas plants from

household biowaste, for example, while natural gas is a fossil fuel: “This is another reason why waste sorting is so important: it allows existing natural resources that have already been used once to be utilised again to produce biogas from biowaste,” says Property Director Juha Myllyniemi from Heka Northeast. The biogas that fuels stoves is delivered via gas pipes, thanks to which residents need not worry about changing gas cylinders. The maintenance of the pipe system and stoves is handled by Heka. “Here at Heka we handle basic maintenance ourselves in areas for which we have the appropriate gas stove maintenance permits. In other areas, maintenance is handled by the gas supplier Gasum.” According to Myllyniemi, tenants living in apartments equipped with electric stoves sometimes send questions about the possibility of replacing their stoves with gas stoves, but unfortunately this is simply not possible due to the pipe system: “If an apartment does not have gas pipes, it cannot be installed with a gas stove.”

GAS STOVE HOUSEHOLDS often have questi-

ons regarding their safety. Can an apartment become accidentally filled with gas, or can children open the gas valves, for example? Myllyniemi wants to assure tenants that there’s no need to worry. “A gas stove is in some ways actually safer than an electric stove, as the visible flame reduces the risk of leaving the stove on or placing something flammable on top of it. All gas stoves are also equipped with flame supervision devices that automatically cut off the supply of gas if the flame is extinguished. These devices also function as parental control locks.” In the event that gas were to be released into the air, even small amounts would be easily detectable since the gas is heavily odourised. What’s more, biogas is lighter than air, as a result of which it will float upwards in a room, allowing it to be effectively removed by the building’s ventilation system. WHEN IT COMES to cooking, a gas stove can achieve temperatures that a ceramic stove simply cannot reach, in addition to which gas stoves heat up quicker than their electric counterparts. Myllyniemi, who has been working with gas stoves his entire career, also has a small tip to share: “I’d use a gas stove to cook meat. Cooking at high temperatures allows the muscle fibres in meat to close quickly, keeping it tender. This is the reason why gas stoves are so popular at restaurants, too,” Myllyniemi explains.

Aino Sivonen (on the right) was chosen as Heka’s first Tenant of the Year. When Johanna Viitala moved next door to Aino five years ago, Aino bid her a warm welcome.

RESIDENT OF THE YEAR

Friendship in the stairwell ago, Johanna Viitala was moving her things into a Heka apartment in Käpylä. The move to a new home is always a major life change that raises all kinds of questions: What are the people living next door like? What is the building itself like? However, thanks to her next-door neighbour, Viitala started feeling at home in record time. “When I moved here, Aino welcomed me right away, established contact and was always willing to chat,” Johanna describes her neighbour Aino Sivonen, who was just chosen as Heka’s Tenant of the Year. Following the move, Johanna and Aino chatted often and soon became good friends. The women live on the same floor as next-door neighbours. Being an avid baker, Aino, who made her career in the restaurant business and in daycare, has made a habit of bringing some freshly-baked treats to Johanna. Both women also travel a lot and have made a point of watering each others’ plants whenever either of them is away. Aino has been living

ABOUT FIVE YEARS

in the same building for over 20 years and has a habit of looking after her neighbours and keeping an eye on the building. In the event of problems, she doesn’t hesitate to contact Heka. the Year was chosen for the first time this year. Tenants were able to nominate their own candidates on Heka’s website, and information on the selection process was provided in the June issue of Hima, for example. A total of 36 nominations for Tenant of the Year were received by the deadline, and the winner was selected by Heka’s executive committee. “As soon as I saw the notification about the search for Tenant of the Year in Hima, I thought of Aino and submitted my nomination online,” says Johanna. For her prize, the new Tenant of the Year can look forward to dinner for two at a restaurant. Aino doesn’t need to think twice about her choice of dinner companion. “Of course I’ll be inviting you along, Johanna.”

HEKA’S TENANT OF


HIMA  4 | 2017

Charges for additional utilities to be harmonised for Heka parking spaces and the use of saunas and laundry rooms are changing at the turn of the year. However, the fees will still remain moderate and lower than the general price level following the change. After the change, the fees for the use of saunas, for example,

THE FEES CHARGED

will be the same in all Heka areas. The fee for a one-hour weekly sauna turn will be EUR 15 per month. The new pricing harmonises fees and makes it so that users cover a larger share of the costs resulting from parking spaces and saunas.

SHORTLY

Your body is grateful for breaks UNLIKE AT THE workplace, at home you are personally responsible for your ergonomics. A poor working posture or inappropriate lighting can have a negative impact on your long-term well-being, which is why you should pay attention to ergonomics even when telecommuting. The most common mistake people make when working from home is forgetting to take breaks. The more breaks you take during the workday, the better. “It’s a good idea to make a list of breaks or even set an alarm to go off at specific intervals to remind you,” says Chief Physician Esa-Pekka Takala from the Finnish Institute of Occupational Health. If possible, you should also vary your working posture and alternate between sitting and standing. Furthermore, you should limit your work to a specific working area at home and avoid working on the sofa or at the dinner table, for example. “You should have a dedicated workstation that’s separated from the rest of your home, so that you can mentally detach from your work after the workday,” Takala says.

Genuine collaboration democracy model enters into force on 1 January 2018, after which tenant meetings will be held in accordance with the updated model. Prior to this, the collaboration between Heka and tenants was based on the City of Helsinki’s tenant democracy model. The new model, however, has been specifically tailored for Heka’s own needs. The new model will provide tenants and Heka with opportunities for genuine collaboration in new kinds of cooperation bodies composed of both ac-

HEKA’S NEW TENANT

tive tenants and Heka staff. The model includes a total of six such cooperation bodies: five cooperation bodies specific to regional companies and one Heka-level cooperation body. “The updated tenant democracy model clarifies and simplifies our system, which benefits all parties involved,” states Heka’s Managing Director Jaana Närö. One of the reasons why the tenant democracy model was updated was the reduction in the number of regional companies. Up until now, Heka has comprised 21 regional companies, but their operations are now being condensed into five regional companies.

Small rent increases for next year THE RENTS OF Helsingin kaupungin asun-

not Oy’s (Heka) 48,000 apartments will increase by an average of 1.04 percent at the turn of the year. Thus the average rent per square metre of Heka apartments will be EUR 11.61 per month next year, whereas this year the average rent was EUR 11.49. Heka’s rents are increasing by a very moderate amount, even though housing costs are on the rise. For example, tax on property, the price of water and energy, as well as the rents for plots of land, are all increasing next year. In addition, Heka’s ageing building stock will continue to require repairs, as a result of which the amount of funds allocated for repair work is significant. The average increases in rent vary between different areas. The increase is smallest in Vuosaari, where rents are increasing by 0.51 percent. The area where rents will be increased the most, by 2.28 percent, is Heka-Myllypuro. The total rent amount of Heka apartments is determined based on a cost price principle, which means that the rent paid by tenants covers the capital costs, property maintenance and administration fees.

Hem

21

15 euro AVGIFTERNA FÖR BASTUTURER ändras vid Heka vid årsskiftet. I fortsättningen är bastuavgifterna lika i alla Heka-områden. En timmes bastutur en gång i veckan kostar 15 euro i månaden.

KORT PÅ SVENSKA

Kroppen tackar för pauser TILL SKILLNAD FRÅN hur

det är på arbetsplatsen är arbetstagaren hemma hos sig själv ansvarig för sin ergonomi. En dålig arbetsställning eller felaktig belysning kan påverka välbefinnandet på lång sikt. Därför borde man fästa uppmärksamhet vid ergonomin även när man arbetar på distans. Det vanligaste felet de som arbetar hemifrån oftast gör är att de glömmer bort pauserna. Ju fler pauser man tar under arbetsdagen, desto bättre. – Det är bra att skriva ned pauserna för sig själv eller till exempel ställa väckarklockan att larma med vissa mellanrum, föreslår överläkare Esa-Pekka Takala från Arbetshälsoinstitutet. Det är bra att ändra arbetsställning i mån av möjlighet och även arbeta stående då och då. Det är bra att reservera en viss plats för arbetet hemma och undvika att arbeta på soffan eller vid matbordet. – Det är bra om man har ett separat arbetsställe hemma, så att man efter arbetsdagen tydligt kan frigöra sig från arbetet, rekommenderar Takala. BILD ISTOCK

Genuint samarbete HEKAS NYA STADGA avseende hyresgästdemokrati träder i kraft den 1 januari 2018. Därefter hålls invånarmötena enligt den nya stadgan. Tidigare har samarbetet mellan Heka och dess invånare byggt på Helsingfors stads hyresgästdemokratistadga. Den nya stadgan har i stället skräddarsytts för Hekas egna behov.

Den nya stadgan ger invånarna och Heka möjlighet till genuint samarbete i nya samarbetsorgan, där både aktiva invånare och Hekas personal medverkar. Det finns totalt sex samarbetsorgan: fem vid regionbolagen och ett på Heka-nivå. – I takt med förnyelsen av stadgan avseende hyresgästdemokrati blir vårt system tydligare och enklare och gagnar alla parter, säger Jaana Närö, verkställande direktören för Heka. Ändringen av antalet regionbolag påverkade förnyelsen av stadgan väsentligt. När man hittills har haft 21 regionbolag, centraliseras deras verksamhet i fortsättningen till fem. Stadgeändringen påverkar dock inte invånarnas vardag i någon högre grad.

Små hyresförhöjningar för nästa år HYRORNA FÖR DE 48 000 bostäderna inom

Helsingfors stads bostäder Ab (Heka) höjs i genomsnitt med 1,04 procent vid årsskiftet. Därmed är den genomsnittliga månadshyran för Heka-bostäderna 11,61 euro per kvadratmeter nästa år, medan genomsnittshyran under det innevarande året har varit 11,49 euro per kvadratmeter. Hyresförhöjningen är mycket moderat även om boendekostnaderna stiger. Bland annat fastighetsskatten, priset på vatten och energi samt tomthyrorna stiger. Därutöver ska det åldrande fastighetsbeståndet renoveras i hög grad även i fortsättningen, vilket gör summan som används till reparationer betydande. De genomsnittliga förhöjningarna varierar från område till område. Minst är hyresförhöjningen i Nordsjö, 0,51 procent. Mest, 2,28 procent, kommer hyrorna att höjas i Heka-Kvarnbäcken. Hekas totala hyra fastställs enligt självkostnadsprincipen. Av invånarna tas ut så mycket hyra som behövs för att täcka kapitalkostnaderna för fastigheterna samt utgifterna för skötsel och förvaltning.


22

HIMA  4 | 2017

Aktiivinen asukas Ä TT TE PIS 2 1-

TÄ ET ST I 4P 3-

6 5-

TÄ ET ST I P

VUOKRALAISDEMOKRATIA

Aitoa yhteistyötä HEKAN

UUSI

KUVA VILLE RINNE

VUOKRALAISDEMOKRATIA­

astuu voimaan 1.1.2018, mistä lähtien asukastoimintaa tehdään uudistetun vuokralaisdemokratia- eli VD-säännön mukaisesti. Hekan ja asukkaiden välinen yhteistyö on aiemmin perustunut Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiasääntöön. Uusi VD-sääntö on sen sijaan räätälöity Hekan omiin tarpeisiin, asukkaiden parasta ajatellen. Vuokralaisdemokratia antaa asukkaille vaikuttamismahdollisuuden ja päätösvaltaa omaa asumista koskevissa asioissa. Se myös lisää asukkaiden asumisviihtyvyyttä ja edistää vuokratalojen kunnossapitoa ja hoitoa.

SÄÄNTÖ

VD-SÄÄNNÖN UUDISTUESSA ASUKKAILLA ja Hekalla on mahdollisuus aitoon yhteistyöhön uudenlaisissa yhteistyöelimissä, joissa on mukana sekä asukas­ aktiiveja että Hekan henkilökuntaa. Yhteistyöelimiä on yhteenä kuusi: viisi alueyhtiötasoista sekä yksi Heka-tason yhteistyöelin. Alueyhtiön yhteistyöelimet ovat keskustelevia kanavia, joissa neuvotellaan, jaetaan infoa ja annetaan lausuntoja esimerkiksi peruskorjaussuunnitelmista, talousarvioista ja vuokrista. Alue­yhtiön yhteistyöelimissä käsitellään myös taloturvallisuusasioita, joista ei ole aiemmin käyty yhteisiä keskusteluja. Heka-tason yhteistyöelimessä valmistellaan peruskorjauksiin liittyviä asioita ja yhteisiä hankintoja, kuten esimerkiksi Hekan laajakaista- tai palo­ varoitinhankintoja. – Katsomme vielä yhdessä, kuinka monta kertaa vuodessa yhteistyöelimet tulevat kokoontumaan, kertoo Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö. – Hekan hallitus ja vuokralaisneuvottelukunta edellyttävät, että vuoden aikana tulisi pitää kolme kokousta, jotta tarvittavat lausunnot voidaan esittää läsnäolijoille. Siksi alueyhtiön yhteis-

Markku Saarinen ja Jaana Närö uskovat, että selkeämpi järjestelmä edistää aitoa yhteistyötä.

työelimet kokoontuvat vähintään kolme kertaa vuodessa, lisää Vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtaja Markku Saarinen. mukana vuokralaisdemokratiasäännön suunnitteluvaiheessa. VD-säännön uudistuksen suunnittelu aloitettiin syksyllä 2016. Alueyhtiöiden määrän muutos vaikutti olennaisesti VD-säännön uudistukseen. Kun tähän asti alueyhtiöitä on ollut 21, jatkossa niiden toiminta keskittyy viiteen alueyhtiöön. VD-säännön uudistuksen tavoitteena oli entistä toimivampi tapa toteuttaa asukkaiden ja Hekan välistä yhteistyötä. – Sekä meillä vuokralaisilla että He-

ASUKKAAT OLIVAT AKTIIVISESTI

Uusi VD-sääntö mahdollistaa aidon yhteistyön. kalla oli toiveissa saada käyttöön asiakirja, jota voi päivittää ja korjata mahdollisimman nopeasti ja helposti. Nyt tämä käy toteen uuden VD-säännön myötä, Saarinen sanoo. – Mielestämme on hyvä asia, että uudenlaiset yhteistyöelimet ovat nyt lain mukaisia. Hekalla ei ole aiemmin ollut

varsinaisia laissa määriteltyjä asukkaiden ja vuokranantajien yhteistyöelimiä, Närö toteaa. Asukkaiden arkeen VD-säännön muutoksella ei ole kuitenkaan suurta vaikutusta. – Ainoana muutoksena on alueyhtiöiden määrän väheneminen ja toimistojen uudet sijainnit, Saarinen sanoo. – Paljon uutta on meneillään ensi vuotta ajatellen. VD-säännön uudistuksen myötä meidän systeemimme selkeytyy ja yksinkertaistuu ja siitä on hyötyä kaikille osapuolille. Toivon, että saamme uusista yhteistyöelimistä hyvin toimivia yhteisen vaikuttamisen paikkoja, Närö tähdentää. Kati Jalagin


HIMA  4 | 2017

Paloturvallisuusagentin arvomerkit

23

Hyvät hyyryläiset

LEHDEN TAKAKANNESTA LÖYDÄT paloturvallisuuspelin, jolla voit etsiä vaaranpaikkoja kotoasi. Voit kiertää kotona muuten vain laudan osoittamat paikat, tai heittää perheenjäsenten kanssa noppaa. Kiertäkää kuitenkin yhdessä tarkistamassa riskipaikat. Ensimmäinen maalissa on perheen paloturvallisuuspäällikkö!

Vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtaja Markku Saarinen

VUODEN 2018 ALUSTA ASIAKKAITA PALVELEE VIISI HEKA-ALUEYHTIÖTÄ HEKA ETELÄ OY

HEKA KAAKKO OY

HEKA KOILLINEN OY

puh. 09 5767 3200

puh. 09 2314 3500

puh. 09 5767 3400

Pasilanraitio 5,

Hitsaajankatu 20, Opus 3,

Malmin kauppatie 18, 4.

00240 HKI

5. krs, 00810 HKI

krs, 00700 HKI

Heka Etelä Oy:n

Heka Kaakko Oy:n

Heka Koillinen Oy:n

muodostavat Heka-

muodostavat Heka-

muodostavat Heka

Kansanasunnot Oy,

Laajasalo Oy, Heka-

Jakomäki Oy, Heka-

Heka-Kantakaupunki

Myllypuro Oy, Heka-

Malmi Oy, Heka-

Oy, Heka-Kumpula Oy,

Roihuvuori Oy ja

Pihlajisto Oy ja Heka-

Heka Pikku Huopalahti

Heka-Siilitie Oy.

Suutarila Oy.

Oy ja Heka-Vallila Oy. HEKA LÄNSI OY HEKA ITÄ OY

HEKA

puh. 09 7705 5000 Tallinnanaukio 1 A, 4. krs, 00930 HKI

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY

Viipurinkatu 2,

Heka Itä Oy:n

00510 HKI

muodostavat Heka-

puh. 09 5767 3000 Sentnerinkuja 2, 2. krs, 00440 HKI Heka Länsi Oy:n muodostavat HekaHaaga Oy, Heka-

Kontula Oy, Heka-

Kannelmäki Oy, Heka-

Puotila Oy, Heka-Vesala

Malminkartano Oy ja

Oy ja Heka-Vuosaari Oy.

Heka-Maunula Oy.

HIMA-LEHDEN UUSI LUKIJAKYSELY

Mitä pidät Hima-lehdestä? Mitä voisimme tehdä paremmin? Vastaa uudistuneeseen lukijakyselyyn osoitteessa www.lukijakysely.fi/hima Vastanneiden kesken arvotaan Paulig Cupsolo ByME -laite ja juomakapseleita. Onnea arvontaan! Kyselyyn voivat osallistua kaikki Otavamedia OMAn tuottamien lehtien lukijat. Voit osallistua kyselyyn jokaisen ilmestyvän numeron yhteydessä, mutta vain yhdellä vastauksella lehden numeroa kohden. Kysely ja arvonta koskevat lehtiä, jotka ilmestyvät syyskaudella 2017. Palkinnon arvontaan osallistuvat kaikki vastanneet. Palkinto arvotaan 11.1.2018. Voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse tai kirjeitse.

Kiitos hyvästä työstä! aas on vuosi kulunut nopeasti loppuun, ja taloissa on pidetty asukkaiden kokoukset, joissa on valittu yli 400 talotoimikuntaa tai luottamushenkilöä ajamaan asukkaiden etuja sekä tietysti järjestämään leppoisaa yhdessäoloa asukkaiden kesken. Vuoden vaihteessa loppuu myös nykyisen vuokralaisneuvottelukunnan toimikausi, ja uudet henkilöt ottavat paikkansa yhteisössä. Kiitän suunnattomasti siitä tuesta, jota olen teiltä asukkailta saanut, kun olen hoitanut tehtävääni vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtajana. Vaikka joskus meistä asukkaista tuntuukin, että emme saa mitään aikaiseksi, niin täytyy todeta, että olemme kuitenkin edenneet jatkuvasti ja saaneet muun muassa pidettyä vuokrat kohtuullisina. Tässä yhteydessä haluan kiittää jokaista vuokralaisdemokratia-aktiivia ja erityisesti Sami Auersalmea, Anne Vuorta ja Anne Vartiota hyvästä työstä vuokralaisneuvottelukunnassa. Tulevana vuonna astuu voimaan uusi vuokralaisdemokratiasääntö, ja vastoin kaikkia siihen kohdistuvia uhkakuvia, sääntö ei tule vaikuttamaan juuri millään tavoin meidän asukkaiden elämään. Joitakin muutoksia tosin tulee edustajiemme toimenkuviin ja eri toimielimiin. Tässä lehdessä on kattava Jaana Närön ja Markku Saarisen haastattelu asian tiimoilta. Tärkeintä olisi nyt saada talotoimikunnat aktiivisesti järjestämään yhteistä toimintaa taloissa ja kerhohuoneissa. Kerhohuoneet ovat toki tarkoitettu talotoimikuntien kokouksia varten, mutta ennen kaikkea asukkaiden omatoimisuuden mahdollistajiksi. Haluan nyt toivottaa kaikille asukkaille oikein hyvää joulun aikaa ja rauhallista uutta vuotta 2018!


Skidit

LÖYDÄTKÖ PALOTURVALLISUUDEN RISKIPAIKKOJA kotoasi? Ryhdy

paloturvallisuusagentiksi! Voitte heittää yhdessä noppaa tai kerätä lautaan merkityt pisteet muuten vain.

6

5

TARKISTA OVATHAN

VANHEMPIEN KANSSA,

SÄHKÖJOHDOT IRTI

missä on kotinne hätäpoistumistie. Kerratkaa pelastusohjeet ilmoitustaululta.

seinästä, kun laitetta ei käytetä? Eihän johto ole vaurioitunut?

MONTA KO TURVALLISUUDEN

riskipaikkaa löytyi? Laske pisteet ja lunasta arvomerkkisi sivulta 22.

4 MUISTATKO YLEISEN HÄTÄNUMERON?

3 VALOT JA KYNTTILÄT

2

on sammutettava huoneista, joissa ei ole ihmisiä.

KUN RUOKAA EI LAITETA,

hellan pitää olla tyhjä. Lieden päällä ei saa säilyttää mitään, ei edes paistinpannua!

1 PALOVAROITIN ON LÖYDYTTÄVÄ

makkarista ja eteisestä ainakin! Uskallatko testata sen vanhemman kanssa? KERÄÄ KOTISI KAIKKI

palosammutin­pisteet ! Jokaisest a tarkistamastasi riskipaikasta saa yhden palosammuttimen! Keksi itse lisää tarkistettavia asioita tyhjiin kohtiin.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Hima 4/2017 by heka.viestinta - Issuu