Skip to main content

Hima 4/2018

Page 1

Ajassa

Faktan paikka

Näin varaudut sähkökatkoon

Hekan huudit

Järjestystä jätehuoneisiin

Kruunuvuorenrantaan nousee useita Hekan taloja

Hekasta asiaa

Vuokranalennus tulee lähes joka toiseen Hekan kohteeseen

HEKAN LEHTI ASUKKAILLE  4/2018

Ninni minkkisen valkoista kotia somistavat kauniit koriste-esineet s. 6

Valkoisen pauloissa Seuraa meitä


2

HIMA  4 | 2018

KUVA HELSINGIN KAUPUNKI / JUSSI HELLSTEN

Seurasaaren joulupolku kutsuu mukaan vanhanajan joulunviettoon sunnuntaina 16.12. klo 12–18. Ohjelmassa on muun muassa seikkailua tonttujen taitoradalla, kauniita joululauluja, joulunäytelmiä ja tikkupullan paistoa. Lataa joulupolun ohjelma netistä osoitteesta www.joulupolku.net.

4 Ajassa

Miten varautua sähkökatkoon ja mikä on kotivara?

6 Mun kodin sisustus Ninni Minkkisen boheemin kodin sisustus on valkoinen.

10 Hekan huudit

Tutustu Kruunuvuorenrannan uusiin taloihin, Koirasaarentie 33:een ja Gunillantie 16:een.

12 Faktan paikka

Mistä jätehuollon kustannukset syntyvät?

14 Hekasta asiaa

Lähes joka toiseen Hekan kohteeseen tulee ensi vuonna vuokranalennus.

Jäteastioiden tyhjennyskuluja voi pienentää lisäämällä lajittelua. S.

12

17 Home | Hem Briefly in English. Kort på svenska.

18 Aktiivinen asukas

Esittelyssä vuoden asukas Keijo Mähönen ja vuoden asukasaktiivi Anne Lehto.

19 Hyvät hyyryläiset Markku Saarisen kolumni.

Sekajäte 3 300 litraa 660 660 litraa litraa 660 660 660 litraa litraa litraa

20 Himassa

Toimittaja testasi vaatteiden huollon ekologiset niksit.

23 Framilla

Talvella teiden kunnossapitäjät ovat valmiudessa myös yöaikaan.

24 Skidit

Nappaa talteen talvinen bingo.


HIMA  4 | 2018

3

Päätoimittajalta

Lukijapalautetta Mitä aiheita haluaisit lehdessä käsiteltävän? KIITOKSET LASTEN OMASTA

ORGANISAATIO: KUKA PÄÄTTÄÄ

Skidit-osiosta! Hieno juttu, että myös pienet asukkaat huomioidaan.

ja mitä, esim. Anni Sinnemäen rooli. Hekan johtoelimet: ketkä? vastuut? jne.

HARVINAISEN JÄRKEVÄ LEHTI.

ESIMERKIKSI Hekan eri asuin-

alueita ja asukkaiden elämää.

Mirka Saarholma päätoimittaja

RISTIKKO OLISI KIVA ja tietovi-

soja enemmän kiitos.

JUTTUJA eri lähiöistä enem-

VALLILAN KUULUMISIA.

män, esim. joka lehteen juttu jostain lähiöstä olisi kiva.

ILKIVALTA-ASIAA, MITÄ NE

LEHDEN LINJA ON KUIN AMMAT-

asukkaille maksavat.

TIYHDISTYSLEHDESSÄ: kaikki

NAAPURISOPU JA NIMETTÖMÄT

laput. ASUKASTOIMINTAMAHDOLLISUUDET. Kierrätys. Kulttuuri.

on kivaa, meillä on nastaa. Voisiko epäkohtia ja ongelmia tuoda koskaan esille? Uskallatteko julkaista esim. asukkaiden omia juttuja/ kannanottoja? Voisitteko pyytää niitä?

Juttuja eri lähiöistä enemmän, esim. joka lehteen juttu jostain lähiöstä olisi kiva.

Vastaa lukijakyselyyn! Mitä pidit tästä Hima-lehden numerosta? Kerro mielipiteesi lukijakyselyssä osoitteessa hekaoy.fi/lukijakysely. 14. joulukuuta 2018 mennessä vastanneiden kesken arvotaan 50 euron arvoinen S-ryhmän lahjakortti. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kiitos vastauksestasi ja onnea arvontaan!

HIMA

TOIMITUS JA TAITTO

KANSIKUVA

Helsingin kaupungin

Otavamedia Oy OMA

Roope Permanto

asunnot Oy:n

Maistraatinportti 1

PAINO

lehti asukkaille

00015 Otavamedia

Sanomapaino

JULKAISIJA

yrityksille.otavamedia.fi

PAINOS

Helsingin kaupungin

50 000 kpl

asunnot Oy

SEURAAVA LEHTI

PÄÄTOIMITTAJA

ilmestyy 21.3.2019

Mirka Saarholma mirka.saarholma @hekaoy.fi

Hima-lehti on painettu PEFC-sertifikoidulle paperille. Lehden painaneella Sanomapainolla on ympäristösertifikaatti ISO 14001.

Ekofiksuja lukuja ja tekoja ÄNÄ VUONNA YMPÄRISTÖÖN liittyvistä aiheista on keskusteltu julkisuudessa kenties enemmän kuin koskaan ennen. Asuminen on näiden keskustelujen ytimessä, sillä se tuottaa edelleen kotitalouksien kasvihuonekaasupäästöistä noin kolmanneksen. Hekassa ympäristöasiat ovat tärkeitä ja niiden eteen on työskennelty jo pitkään päämäärätietoisesti. Esimerkiksi talojamme on korjausten yhteydessä saatu energiatehokkaammiksi, vedenkulutusta on saatu laskusuuntaan piheillä vesikalusteilla, asuntojemme kodinkoneiden energialuokka on matala ja kaasuliesiin tuleva kaasu on biokaasua. Paljon on vielä toki tehtävää. Tavoitteisiin ei päästä yksin Hekan toimilla, ja siksi onkin erityisen hienoa, että asukkaamme suhtautuvat ympäristöasioihin positiivisesti, kiinnostuksella ja tarttuen toimeen omissa kotitalouksissaan. Tänä vuonna meillä Hekassa on ollut jäteteemavuosi, jossa niin Hekan asukkaat kuin henkilökuntammekin ovat olleet innolla mukana. Se alkaa näkyä – tuloksia tulee. Tässä muutamia lukuja. Olemme vuoden aikana muun muassa ottaneet jätehuoneet, -katokset ja -astiat suurennuslasin alle. Jokaiselle jätepisteellemme on pyritty saamaan mahdollisimman toimiva yhdistelmä eri jäteastioita ja löytämään niille juuri oikea tyhjennysrytmi (vilkaise esimerkki keskiaukeamalta). Suurin osa asukkaistamme on saanut jätepisteelleen tämän vuoden aikana myös uuden keltaisen roskiksen muovia varten: 80 prosenttia taloistamme on nyt varustettu muovipakkausten lajittelumahdollisuudella. Lajitteluaste on selvästi noussut vuoden aikana eli eri jätelajit ovat yhä useammin päätyneet omiin roskiksiinsa ja sekajätteen määrä on laskenut. Suuntaus on hyvä niin ympäristön kuin kukkaronkin kannalta. Eri jätelajien tyhjennys- ja kuljetuskustannukset ovat erilaiset. Sekajäte on kallista, joten sen vähentyminen näkyy jätekustannuksissa. Kun kolme neljäsosaa vuodesta oli kulunut, sekajäte oli sinä aikana laskennallisesti vähentynyt Hekan taloissa 4,21 prosenttia eli yli 424 000 kiloa! Jos luvut ja tilastot ympäristöasioista kiinnostavat lisää, suosittelen visiittiä oman talosi sivuilla, jonne löydät osoitteesta www.hekaoy.fi. Sieltä näkyvät kaikkien Hekan kohteiden lämmönkulutus-, vedenkulutus- ja sähkönkulutustiedot havainnollisista kaavioista. Isot joet syntyvät pienistä puroista, mutta muovinkeräyksen aloittamisella on ollut oman kotini jätevaunupuolella suuri merkitys. Kotitaloudessani on aloitettu tänä syksynä muovinkeräys ja sekajätettä syntyy nykyään murto-osa aiemmasta. Suosittelen vastaavaa pienmuutosta lämpimästi.

Asukkaat voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa jätehuollon kustannuksiin.


4

HIMA  4 | 2018

Ajassa

KUVA ISTOCKPHOTO

TEHDÄÄN YHDESSÄ

Jouluista askartelua HELSINGIN KAUPUNGINMUSEON ILTAPÄI-

KONTULAN KIRJASTON KÄSSÄKERHOSSA

VÄTREFFEILLÄ askarrellaan paperi-

askarrellaan jouluisissa tunnelmissa keskiviikkona 12.12. klo 17.30–19.30. Askartelupajassa tehdään kierrätysmateriaaleista joulukuusia ja joulukoristeita. Vapaa pääsy.

kukkia jouluksi keskiviikkona 5.12. klo 14–15.30 osoitteessa Aleksanterinkatu 16. Vapaa pääsy. Lue lisää: www.helsinginkaupunginmuseo.fi > Näyttelyt ja tapahtumat

Lue lisää: www.helmet.fi > Tapahtumat

KUVA ISTOCKPHOTO

Nämä ovat sitoutuneet välittämään oikeaa tietoa kaikissa olosuhteissa. Niin kauan kuin tietoliikenneyhteydet toimivat ja akut riittävät, nettiin pääsee hakemaan tietoa. Tiedonsaannin turvaamiseksi paristoradio on edelleen hyvä olla kodin varusteena, radiota voi kuunnella myös autossa. Poikkeustilanteessa naapuriapu on tärkeää. Naapurit voivat miettiä yhteisiä ratkaisuja, esimerkiksi käyttää yhteistä pihagrilliä ruoanvalmistukseen. – Ihmiset usein sinnittelevät viimeiseen asti kotona, eivätkä hae apua, vaikka siihen olisi syytä. Se, jolla on tietotaitoa poikkeusolosuhteissa toimimiseen, on arvokas auttaja naapureilleenkin. Kati Särkelä

Pärjäisitkö 72 tuntia ilman sähköä? SÄHKÖKATKOKSIA TAPAHTUU KAUPUNGISSA

harvoin ja pitkiä katkoksia sattuu vielä harvemmin. Helsingissä sähköverkkoyhtiö korjaa viat yleensä nopeasti, sillä sähköverkko on silmukoitu: jokaiseen sähkönsyöttöpaikkaan saadaan sähköä vähintään kahdesta eri suunnasta. Vikatilanteessa viallinen sähköverkon osa erotetaan verkosta ja sähkö ohjataan kulkemaan toista kautta. Jos sähkönjakelu kuitenkin häiriintyy, syntyy yllättäviäkin hankaluuksia. Nyky-yhteiskuntamme on erittäin riippuvainen sähköstä. Muun muassa kauppojen kassajärjestelmät, pankkiautomaatit ja bensa-asemien pumput lakkaavat toimimasta. Ajan kuluessa myös liikenne, puhelinliikenne, vedenjakelu ja kiinteistöjen lämmitys ovat vaikeuksissa. Vain kriittisimmät yhteiskunnan toiminnot, kuten sairaaloiden

energiansaanti turvataan varavoimakoneilla. 72 TUNTIA ON ajanjakso,

joka havainnollistaa omatoimisen varautumisen merkitystä. Kolmessa vuorokaudessa ehtii huomata, miten monessa asiassa sähköä tarvitaan ja minkälaisista asioista tulee puute. Tärkeintä on huolehtia puhtaan juomaveden riittävyydestä. Joka kodista pitäisi löytyä kotivara eli juoma- ja ruokatarvikkeet vähintään kolmeksi päiväksi – myös lemmikeille. – Kotivara ei ole säilyketölkkivarasto, vaan ajattelutapa. Keittiönkaapeissa on hyvä olla jonkin verran ylimääräistä pahan päivän varaa – kuitenkin niin, että tavara kiertää koko ajan normaalissa käytössä, erityisasiantuntija Mia Kunnaskari Suomen pelastusalan keskusjärjestöstä SPEKistä neuvoo.

Varavedelle kannattaa miettiä sopiva sijoituspaikka ja vaihtaa vesipullot aika ajoin. Jokainen tarvitsee vettä noin kaksi litraa vuorokaudessa. Lisäksi vettä tarvitaan ruoan laittoon ja hygieniaan. – Häiriötilanteessa kauppojen vesi loppuu nopeasti, mutta kunta järjestää vedenjakelua. Vettä varten tarvitaan puhtaita, kannellisia ja tarpeeksi tilavia astioita. Jos vedentulo lakkaa pitkäksi aikaa, ei myöskään vessa vedä. Tällöin iso hätä ratkaistaan muovipussivessan avulla. poik­ keus­tilanteeseen on hyvä varautua myös henkisesti. – Etukäteen voi miettiä, miten sähkökatkon sattuessa toimii. Mistä saa tietoa? Miten pystyy pitämään yhteyttä läheisiin? Huhujen sijaan kannattaa seurata viranomaistiedotusta, Mia Kunnaskari korostaa. Luotettavia tiedonlähteitä ovat Yleisradio, MTV, Nelonen Media, kunnan sekä sähkö-ja vesiyhtiöiden tiedotuskanavat ja avustusjärjestöt kuten SPR.

AINEELLISEN VARAUTUMISEN OHELLA

Useiden järjestöjen ja viranomaistahon toteuttama 72 tuntia -kampanja neuvoo, miten poikkeustilanteisiin voi ennakkoon varautua ja miten tilanteen koittaessa kannattaa toimia. Esimerkiksi Helsingin Pelastusliitto ja Martat järjestävät 72tuntia-koulutuksia taloyhtiöiden väelle. Lue lisää: 72tuntia.fi spek.fi/kotivara

Varaa kotiin ainakin • Vettä sekä puhtaita kanistereita tai kannellisia astioita muualta noudettavaa vettä varten. • Jatkuvasti käytössä olevia elintarvikkeita vähintään kolmeksi vuorokaudeksi. • Käteistä rahaa. Sähkökatkon aikana pankkiautomaatit eivät toimi eikä kortilla voi maksaa. • Paristokäyttöinen radio. Luotettavan tiedon saanti viranomaisilta on tärkeää. • Ladattu varavirtalähde kännykälle.


HIMA  4 | 2018

5

KUVA IVAN TIMIRIASEW/HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

STADI SILLOIN

SLANGIKOULU

Asuntona työkaluvaja VENÄLÄINEN RATSUVÄENUPSEERI JA kenraalikuvernöörin adjutantti Ivan Timiriasew kuvasi vuonna 1924 Töölössä, lähellä ”Viiden pennin tullia” sijaitsevan työkaluvajan, joka oli muutettu asunnoksi.

SKINNARIT

OTIN SKINNARIT JA

OTIN LUISTIMET JA MAILAN

STAGAN MESSIIN JA

MUKAAN JA LÄHDIN

LÄHDIN SKULAAMAAN

PELAAMAAN JÄÄKIEKKOA

LÄTKÄÄ FRENDIEN

YSTÄVIEN KANSSA.

KANSSA. KUVA HELSINGIN KAUPUNKI

LÄHIÖSSÄ TAPAHTUU

Tarinan taikaa ja neulontaa

Arkkitehti Bertel Liljequist suunnitteli Teurastamon rakennukset alun perin julkisivuiltaan rapattaviksi, mutta materiaaliksi vaihdettiin punainen julkisivutiili.

KAUPUNGIN KIRJASTOISSA JÄRJESTETYISSÄ Novellikoukku-tapahtumissa

neulotaan yhdessä ja kuunnellaan samalla ääneen luettuja novelleja. Osallistujille on tarjolla kahvia ja teetä. Seuraavat kokoontumiset pidetään tiistaina 4.12. seuraavasti: • Oulunkylän kirjasto, klo 14–16 • Vuosaaren kirjasto, klo 17.30–19.30 • Malmin kirjasto, klo 18–20 Lue lisää: www.helmet.fi > Tapahtumat

Mukaan lukupiiriin KAIKILLE AVOIMISSA KIRJASTOJEN

lukupiireissä löytää uutta luettavaa ja voi syventää omaa lukukokemusta keskustelemalla muiden kanssa. Esimerkiksi Pukinmäen kirjastossa pidetään Puksun lukupiiri maanantaina 10.12. klo 18. Luettavana on Svetlana Aleksijevitsin Sodalla ei ole naisen kasvoja -teos. Puistolan kirjastossa järjestetään lukupiiri tiistaina 11.12. klo 18–19.30. Lukupiirikirjana on Merete Mazzarellan teos nimeltä Alma – edelläkävijän tarina. Tarjolla on kahvia ja teetä. Tutustu lukupiireihin: www.helmet.fi > Tapahtumat

TEURASTAMON HISTORIA

Ruokaa stadilaisille yli 80 vuotta välissä sijaitseva Teurastamo rakennettiin Helsingin kaupungin kunnalliseksi teurastuslaitokseksi. Jo vuonna 1896 ryhdyttiin etsimään paikkaa ajanmukaiselle teurastamolle ja karjatorille. Uuden teurastamon oli määrä olla mahdollisimman lähellä liikekeskustaa, liikenneväylien varrella, yhteydessä rautatiehen ja lähellä satamaa. Paikaksi valikoitui Sörnäisten korttelit 272, 273, 276 ja 279. Kyseisellä paikalla ei tuolloin sijainnut rakennuksia, mutta lähettyvillä toimi muun muassa panimo sekä työpajoja ja verstaita, sekä Sörnäisten kuritushuone. Teurastamon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1915

SÖRNÄISEN JA VERKKOSAAREN

arkkitehti Karl Lindahlin piirustusten pohjalta, mutta ne keskeytettiin pian ensimmäisen maailmansodan takia. Teurastamon rakentaminen otettiin uudestaan esiin vuonna 1923. Alkuperäistä tilaohjelmaa jouduttiin karsimaan ja arkkitehdiksi valittiin Bertel Liljequist. vuodet 1933–1992. Varsinaisen teurastamoalueen yhteyteen ryhdyttiin 1950-­luvun lopulta lähtien sijoittamaan myös elintarvikkeiden ja kukkien tukkukaupan toimintoja. Nykyisin alueelta löytyy ruoka- ja kaupunkikulttuurin toimijoita, mutta myös liha- ja kalaliikkeitä, leipomo, kahTEURASTAMO TOIMI SÖRNÄISISSÄ

vinpaahtimo ja tislaamo. Helsingin kaupungin teurastuslaitokseen kuuluneista rakennuksista on suojeltu historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaina rakennuksina teurastamo, pannuhuone, konekeskus, hallintorakennus ja porttirakennus. Lähde pääosin: Helsingin tukkutori – Rakennushistoriaselvitys. Kati Salonen ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy 7.2.2013. Helsingin kaupunginmuseon kulttuuriy­mpäristötiimin tutkija Anne Salminen


Mun kodin sisustus

Valkoisen viemää


HIMA  4 | 2018

7

TEKSTI KATI JALAGIN KUVAT ROOPE PERMANTO

Ninni Minkkisen valkoinen koti huokuu boheemia tyyliä. Intohimoisen sisustajan itse tuunaamissa ja maalaamissa kalusteissa saa näkyä ajan patina.

un Ninni Minkkisen asunnon ovesta astuu sisään, tulija kohtaa valkoisella värillä kuorrutetun kodin, joka on täynnä silmää hiveleviä yksityiskohtia ja kauniita koristeesineitä. Ninni on asunut 16-vuotiaan poikansa Veetin kanssa Ala-Malmilla sijaitsevassa asunnossaan lähes 15 vuotta. Heidän 80,5 neliöisessä kodissaan on kolme huonetta, keittiö, kylpyhuone, vessa sekä parveke. Ninni asui aiemmin kaksiossa saman talon alemmassa kerroksessa. – Laitoin kotia jo aiemmassa asunnossani. Silloin kotini oli punavalkoinen ja väritykseltään voimakkaasti kaksijakoinen. Sisustuksessa oli esimerkiksi punaista ruutua ja raitaa. Nykyisen kodin sisustus oli ensin ruskeanvalkoinen muuttuen vähitellen entistä valkoisemmaksi ja lopulta musta väri korvasi ruskean värin. – Valkoinen väri ja tällainen kulahtaneisuus on ollut täällä tosi pitkään. Se sopii myös hyvin lapsiperheeseen: ei haittaa, vaikka kalusteisiin tulisi vähän naarmuja ja kolhuja.

Koriste-esineet kruunaavat sisustuksen Kodin sisustaminen on aina viehättänyt Ninniä. Sisustusinto sai alkunsa sisus­

Makuuhuoneen Ikean sänky on hommattu huuto. netistä 50 eurolla.

tuslehdistä ja sisustuskirjoista, joita löytyy hänen kotinsa arkkujen kätköistä kymmenittäin. – Minulle tuli pitkään Koti ja keittiö -lehti, jossa esiteltiin ihania asuntoja ja sisustuksia. Kuuluin myös kirjakerhoon, josta tilasin sisustuskirjoja. Vähitellen innostuin enemmän ja enemmän sisustamisesta. Ninni kuvaa sisustustaan boheemiksi ja shabby chic -tyyliseksi, jossa valkoiseen väriin yhdistyvät romanttiset sävyt, kirpputorilöydöt, antiikkiesineet, kristallikruunut sekä kuluneet ja vanhat kalusteet, jotka on yhdistetty taiten uudenaikaisiin sisustuselementteihin. Kalusteet ja koriste-esineet pysyvät suurimmaksi osaksi tarkasti valikoiduilla paikoillaan. Aina silloin tällöin Ninni muuttaa pienillä lisämausteilla sisustusta. Tällaisia ovat esimerkiksi luonnosta kerätyt kivet, kepit ja sulat. Kesäisin perheen kodista saattaa löytyä hyppysellinen vaaleanpunaista väriä ja talvisaikaan kotia voivat koristaa jotkin tumman ruskeat tai mustat, pienet yksi­ tyiskohdat. Erityisesti Ninniä viehättävät peilit, unisiepparit ja sulat. Olohuoneessa olevat peilit on ostettu Ikeasta ja Jyskistä. Uusin hankinta on olohuoneen katosta roikkuva suuri unisieppari, joka erottaa työtilan omaksi sopeksi. – Rakastan unisieppareita, niitä on useampia eri kokoisia ympäri kämp-


8

HIMA  4 | 2018

Ninni viihtyy parhaiten kodin olohuoneessa muun muassa lehtien ja kirjojen lukemisen parissa.

pää. Minulla on kädessänikin yksi sellainen. Yksiksi parhaiksi löydöikseen Ninni mainitsee olohuoneen kallot. Seinää kaunistava kallo on ostettu sisustusliikkeestä, kun taas pöytää koristava lehmänkallo on löytynyt Saarenmaan luonnosta. – Rakastan ihania esineitä. Viihdyn sellaisessa ympäristössä, jossa on kivan näköisiä juttuja.

Löytöjä Kirpputorilta Osa Ninnin kodin esineistä on tarttunut mukaan kirpputoreilta. Suosikkikirppis on ehdottomasti Hietalahden kirpputori. – Hietsun kirpputori on paras. Olen käynyt siellä äitini kanssa usean vuoden ajan. Sieltä tarttuu aina jotain mukaan, yleensä vaatteita. Käyn myös kirppiksillä, jotka osuvat esimerkiksi kauppamatkan varrelle. Läheiseltä Pelas­tusarmeijan kirpparilta olen saattanut löytää sormuksia tai Arabian vanhoja vateja. Muun muassa olohuoneen koristeena olevat ikkunat ovat löytyneet kirpputorilta. Ninnin suosikkilöytöihin lukeutuu myös sello, jossa ei ole kieliä ja jonka kaula on katkennut.

Koti kauniiksi itse tuunaamalla

Maalaaminen ja tuunaami­ nen on oleellinen osa perheen kodin kauniiksi laittamista.

– Hankin sellon kahdella eurolla Face­bookin kirppariryhmästä. Olen aina pitänyt musiikki-instrumenteista, mutta ne ovat käytettynä aina superkalliita. Olisi ihana kerätä niitä enemmänkin.

Jos Ninni ostaa kotiinsa jotain huonekaluliikkeestä, ostoksen materiaalin on oltava kestävää puuta tai metallia, ja on myös tärkeää, että sen voi maalata halutessaan jonkin muun väriseksi. Maalaaminen ja tuunaaminen on oleellinen osa perheen kodin kauniiksi laittamista. Muun muassa kaupasta 20 vuotta sitten hankitut vitriinit olivat alun perin mahonginruskeat, jotka saivat Ninnin käsissä valkoisen värin. Valkoisen maalin ovat saaneet pintaansa myös olohuoneen nojatuoli, kirjoituspöytä ja sen takana oleva seinä, keittiön pöytä ja tuolit ja seinä, joka sijaitsee senkin takana. Poikkeuksena on keittiön vitriini, joka oli alun perin männyn värinen. Se oli tosin jonkin aikaa valkoinen, mutta sai vähän aikaa sitten värikseen mustan. – Vitriinistä meni yksi ikkuna rikki. Samalla kun maalasin vitriinin, laitoin tyhjään ikkuna-aukkoon kanaverkon. Maalatessaan Ninni käyttää kalustemaaleja. Aluksi hän yleensä hioo puisia pintoja, jotta maali tarttuu paremmin. – Ensin laitan pohjamaalin ja sen jälkeen valkoista maalia. Jos on mahdol-

lista, hion vielä pintaa, jotta huonekalu näyttäisi vanhalta ja kuluneelta.

Valoisa ja viihtyisä koti Eniten Ninniä viehättää omassa kodissaan sen valoisuus ja hyvä pohjaratkaisu. Auringon valo paistaa asuntoon koko päivän ajan siirtyen vuorotellen huoneiston ikkunasta toiseen. Iltaauringon säteet osuvat olohuoneeseen. – Pidän myös asunnon eteishallista, jota on voinut kalustaa. Löysin eteisen arkun nettikirppikseltä 20 eurolla. Arkku oli väriltään alun perin vihertävä. Eteisen vaatekaapin hommasin Ikeasta, myös makuuhuoneessani on samanlainen kaappi. Olohuone on paikka, jossa Ninni viihtyy hyvin. Vapaa-aika kuluu sisustamisen lisäksi ruoanteon, piirtämisen, kirjojen ja lehtien lukemisen sekä tietokoneelta katsottavien sarjojen parissa. Lisäksi Ninni nauttii perheineen ulkoilusta. Usein kesäisin perhe suuntaa pyörillä Tuomarinkylän suuntaan, mistä löytyy viihtyisä viheralue. Muutenkin lähistöllä on Ninnin mielestä hyvät ulkoilumahdollisuudet. – Tykkään lisäksi ottaa luontokuvia, joita jaan Instagramissa käyttäjänimellä @ninncecilia. Lähden usein mukaan,


HIMA  4 | 2018

kun miesystäväni lähtee kalastamaan ja otan samalla luonnosta kuvia. Arkena Ninnin aika kuluu lähihoitaja-opintojen äärellä. Hän on valmistunut aiemmin nahka- ja turkisalan artesaaniksi ja tehnyt lähes 20 vuotta myyntityötä asiakaspalvelussa. – Aloitin koulun tänä vuonna, opintoja on jäljellä noin 2–3 vuotta. Haluan työni kautta auttaa muita ihmisiä.

Mitä kodin sisustus vielä kaipaa? Yleensä Ninni ei suunnittelemalla suunnittele kotinsa sisustusta; sisustuslehdistä ja -kirjoista löydetyt ideat saattavat jäädä kytemään ajatuksiin ja jossain vaiheessa luoda innostuksen muutoksen tekemiseen. Joskus ideat vain tulevat eteen, hetken tuulahduksina. – Löysin esimerkiksi maalta Veetin isovanhempien luota heinäseipäitä, jotka halusin kotiini verhotangoiksi. Olohuoneen verhoiksi taas olin kaavaillut silkkiverhoja. Koska raakasilkistä valmistettujen verhojen hinta oli kova, ajattelin, että löydän jotain muuta tilalle. Lopulta verhoiksi päätyivät Ikeasta ostetut halvat lakanat. En silitä verhoja koskaan pesun jälkeen, ne saavat tarkoituksella olla tuollaiset ryppyiset. Kaksi tarkemmin pohdittua suunnitelmaa Ninnillä kuitenkin on mielessään. Jossain vaiheessa pienelle, olohuoneen katosta roikkuvalle, kirpputorilta löytyneelle peilipallolle olisi mukava saada kaveriksi iso peilipallo, joka voisi sijoittua lattialle. Joulun aikaan taas perheen olohuonetta tulee koristamaan valkoinen tekokuusi. – Laitan joka joulu kuusen samaan paikkaan ja haluan, että se on värikäs. Koristelen kuusen joka vuosi erilaisilla koristeilla. Koristelen kotia myös ruukkuun laitetuilla pienillä elävillä kuusilla ja siellä täällä kotia roikkuu muutamia jouluvaloja. – Jouluna ja myös pimeinä iltoina viihdymme kynttilänvalossa: kynttilöitä ja tuikkuja on joka puolella kotia.

9

Kirppislöytöjen jäljillä Miten kirppiksellä tehdään parhaat löydöt? Entä, millaisia tavaroita kirppikseltä kannattaa haalia mukaan? Pidä seuraavat vinkit mielessäsi, kun lähdet kirpputorille aarteiden etsintään. 1.

Kiertele usein kirpputoreilla Toinen toistaan upeampia kirppislöytöjä on mahdollista tehdä etenkin silloin, jos käy säännöllisesti tutkimassa kirppareiden laareja.

2.

Mieti, millaisista asioista olet kiinnostunut Kun tiedät, millaisista esineistä olet kiinnostunut ja mitä tavaroita etsit kotiisi, kirppisaarteiden etsiminen ja löytäminen on helpompaa tarjolla olevan tavarapaljouden seasta.

3.

Tarkista kunto ja laatu Halpa hinta ei aina takaa hyvää laatua. Tarkista aina tavaroiden ja vaatteiden kunto: ovatko esimerkiksi kalusteiden ja esineiden pinnat ehjiä ja ovatko vaatteiden vetoketjut ja saumat kunnossa.

4.

Pysähdy kiinnostavan pöydän äärelle Jos löydät joltain pöydältä kiinnostavan esineen, tutki pöydän muu anti tarkemmin. Saattaa olla, että myyjällä on samanlainen maku kuin sinulla ja voit tehdä samalla kertaa useamman löydön.

5.

Nopeat syövät hitaat Esimerkiksi torikirppiksille kannattaa lähteä etsimään löytöjä heti aamusta, kun myyjät ovat purkaneet laatikkonsa. Itsepalvelukirppiksillä valikoimat ja myyjät vaihtuvat yleensä maanantaisin, joten tiistaina löydät pöydiltä tuoreimmat valikoimat.

Löydät lisää kirppisvinkkejä osoitteesta: www.stellaharasek.com > 10 x kirppisvinkit

Koristekiven mandala-kuvio on Ninnin itse taiteilema. TÄMÄ JUTTU SAI ALKUNSA HEKAN ASUNNOSSA ASUVAN NINNI MINKKISEN JUTTUIDEASTA. Jos naapurissasi asuu innokas sisustaja tai olet itse sisustanut kotisi kauniiksi esimerkiksi kekseliäisyydellä ja vähällä rahalla, kerro siitä Hekan viestinnälle lähettämällä viesti osoitteeseen viestinta@ hekaoy.fi. Parhaat juttuideat saattavat päätyä kuvineen Hekan verkkosivuille sekä tuleviin Himalehtiin. Keittiön matto on päiväpeitto, jonka voi pestä helposti pesukoneessa. Musta vitriini on Ninnin itse maalaama.

Suurikokoinen unisieppari on yksi Ninnin viimeaikaisista lempihankinnoista.


10

HIMA  4 | 2018

Koirasaarentie 33:een valmistui syksyllä 104 uutta Hekan asuntoa (kuva yllä ja alhaalla oikealla). Loppuvuodesta Gunillantie 16:een valmistuu 81 kotia (kuva alhaalla vasemmalla).


HIMA  4 | 2018

©KAUPUNKIMITTAUSOSASTO, HELSINKI 2018

Hekan huudit

HELSINKI

TEKSTI ARI RYTSY KUVAT SAMI HEISKANEN JA HEKA

Pian sillan päässä keskustasta Helsingin Kruunuvuorenranta tarjoaa asukkailleen luonnonläheistä viihtyisyyttä. Meren läheisyys, moderni valotaide ja tuleva Kruunuvuorensilta täydentävät ainutlaatuista kokonaisuutta. ELSINGIN LAAJASALON KRUUNUVUORENRANNASSA yhdistyvät luonto sekä erinomai-

set ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet. Merimaisemien ja saaristoluonnon syleilyssä nautitaan myös valotaiteilijoiden suunnittelemien valoteosten tuomasta tunnelmasta. Kruunuvuorenranta tunnetaankin valon kaupunginosana, minne rakennetaan vuoteen 2030 mennessä uusia koteja noin 13 000 asukkaalle. Asuntorakentamisen lisäksi Kruunuvuorenranta kasvaa ja kehittyy tulevina vuosina myös palveluiden ja liikenneyhteyksien osalta. Julkisuudessa on ollut erityisesti Kruunusillat-hanke, joka yhdistää Laajasalon, Kruunuvuorenrannan ja Kalasataman osaksi kantakaupunkia tarjoten raitiovaunuyhteyden keskustaan sekä merellisen reitin pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa, joista Kruunuvuorensilta tulee olemaan noin 1 200 metrin pituinen. – Kruunusillat-hanketta koskevat kaavoitusasiat etenevät nyt Laajasalon keskustassa. Siltojen rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2020. Alustava tavoite järjestelmätestauksille ja pikaraitiotien käyttöönotolle on vuonna 2026, vahvistaa Helsingin kaupungin projektinjohtaja Pirjo Sirén. LAPSIPERHEITÄ ILAHDUTTAA TIETO siitä, että Kruunuvuorenrantaan on suunnitteilla uusi päiväkoti, joka valmistuu vuonna 2021. Keskuskoulu rakennetaan vuosina 2023–2025 uimarannan kupeeseen etelään. Valtaosa alueen kaupallisista palveluista tulee sijoittumaan Kruunuvuorenrannan keskukseen, jonka ra-

11

kennustyöt käynnistynevät vuonna 2021. Kruunuvuorenrannan ensimmäinen kauppa valmistuu kuitenkin jo kesällä 2019. 104 uutta Hekan asuntoa. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan kolmen 5–6-kerroksisen talon muodostamaan uudiskohteeseen 28. syyskuuta. Julkisivussaan mustavalkoiseen värimaailmaan tukeutuva Koirasaarentie 33 koostuu etupäässä kaksioista ja kolmioista. Kaikissa maantason yläpuolen asunnoissa on lasitettu parveke. Maantason asunnoissa on lasittamaton terassi. Koirasaarentie 33:ssa on yhteensä 50 autopaikkaa, joista noin puolet sijaitsee korttelin alueelle rakennetussa pysäköintihallissa ja noin puolet kattamattomina pysäköintikannella. Lisäksi kohteen ympäristöstä löytyy katupysäköintipaikkoja. Julkisen liikenteen palveluista huolehtivat Herttoniemen metroasemalle liikennöivät bussilinjat 84 ja 88. Tulevaisuudessa Koirasaarentiellä liikennöi myös raitiovaunu. Hekalle on tulossa Kruunuvuorenrantaan seuraavan viiden vuoden aikana 1–2 uudiskohdetta vuodessa. Joulukuun puolivälissä valmistuu 81 uutta Hekan asuntoa osoitteeseen Gunillantie 16. Asuntojen koko vaihtelee yksiöistä viiden huoneen perheasuntoihin. Lähes puolet asunnoista on kaksioita. Kaikki kohteen asunnot on suunniteltu esteettömiksi. Jokaisessa asunnossa on lasitettu terassi. Loppuvuodesta valmistuvan Laajasalon uuden ostos­keskuksen palvelut ovat lähellä, ja Herttoniemen metroasemalle kulkevien bussien pysäkki on aivan rakennuksen vieressä.

SYKSYLLÄ KRUUNUVUORENRANTAAN VALMISTUI

HEKA KOIRASAARENTIE 33 • • • • • • •

Yksiöitä 21 (32–45 m²) Kaksioita 37 (44,5–51 m²) Kolmioita 41 (60,5–78,5 m²) Neliöitä 5 (87 m²) Kiinteistössä 4 talosaunaa, pesutupa ja kerhohuone Lasten leikkipaikka Isännöinti ja huolto: Heka Kaakko Oy

HEKA GUNILLANTIE 16

• • • • • • • •

Yksiöitä 18 (37,5–40 m²) Kaksioita 39 (42–59 m²) Kolmioita 12 (67,5 – 78,5 m²) Neliöitä 8 (86–95 m²) Viisiöitä 4 (95 m²) Kiinteistössä kerhotila sekä saunaosastot vilvoitteluparvekkeineen Porraskohtaiset lastenvaunuvarastot ja kuivaushuoneet Isännöinti ja huolto: Heka Kaakko Oy


12

HIMA  4 | 2018

Faktan paikka

Mikä jätehuollossa maksaa? JÄTTEIDEN LAJITTELU ON myös raha-asia. Kus-

tannustehokkaassa jätetilassa on astiat eri jätelajeille, jäteastioiden määrä vastaa kohteen tarpeita ja astioita tyhjennetään sopivin välein. Vähintään yhtä tärkeää on se, miten jätetilassa toimitaan. Asukkaat voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa jätehuollon kus-

tannuksiin. Oikein lajiteltu jäte on kaikkein edullisinta. Jätetilaan kuulumattomat roinat aiheuttavat eniten ylimääräisiä kustannuksia. Jäteastioiden tasainen täyttäminen on myös tärkeää, sillä lattialle pudonneet tai jätetyt roskapussit maksavat ylimääräistä.

JÄTEASTIOIDEN MÄÄRÄT JA TYHJENNYSKERRAT ENNEN OPTIMOINTIA IRTOJÄTE JÄTEASTIAN ULKOPUOLELLA, HINTA € / M3 Sekajäte (esineet, pakkaukset, säkit ym.) 30,00 Biojäte (puutarhajäte, maatuvat säkit) 28,00 Kartonki (pahvilaatikot, pakkaukset ym.) 20,00 Muovipakkaukset 14,78

Paperi 1litraa320 660 litraa

Tyhjennys­­ kerrat viikossa

Biojäte

Esimerkkikohteessa on 135 asukasta

240 1 litraa Sekajäte 3 300 litraa

3

660 litraa

Kartonki 1litraa600 1

660 660 litraa litraa

800 litraa

660 660 660 litraa litraa litraa

800 litraa

Lasi

240 litraa

JÄTEHUONEISIIN JÄTETÄÄN usein sinne kuulumatonta roinaa, kuten huonekaluja ja elektroniikkaromua, ja siitä aiheutuu tuntuvia lisäkustannuksia. Jätehuoneen sijaan niiden oikea paikka on esimerkiksi Sortti-asema.

Jäteastian siirtomatkan hinta

Metalli

240 litraa

KERÄYSPAPERIN MÄÄRÄ on laskenut tuntuvasti ja siksi monessa jätetilassa on paperinkeräysastioita liikaa. Ylimääräisten astioiden poistaminen tuo lisää tilaa esimerkiksi muovipakkausten keräysastialle.

1—10 m ei lisäveloitusta Metallin- ja lasinkeräysastiat eivät aina mahdu jätehuoneeseen sisälle.

Paperi-, lasi- ja metalliastiat tyhjennetään yleensä harvemmin kuin kerran viikossa.

11—20 m 0,66 €


HIMA  4 | 2018

13

Sekajätteeseen päätyy yhä paljon lajittelukelpoista jätettä. Kun lajittelu lisääntyy, tarvitaan vähemmän sekajäteastioita ja niiden tyhjennyksiä. Se laskee kustannuksia, sillä sekajätteen kerääminen on kalliimpaa kuin muiden jätelajien. OPTIMOINNIN JÄLKEEN Muovi 660 litraa

Biojäte

240 1 litraa

1

MUOVIPAKKAUSTEN KERÄYS aloitetaan usein yhdellä astialla. Astioita voidaan lisätä, kun lajittelu on lähtenyt hyvin käyntiin.

Metalli

240 litraa 240 litraa Kartonki 1litraa600

2 660 litraa

800 litraa Vähentämällä astioiden määrää ja lisäämällä lajittelua voidaan pienentää tyhjennyskuluja.

800 litraa

€ 0 9 2

234 €

Ennen optimointia

1

Optimoinnin jälkeen

21—30 m 1,32 € 31—40 m 1,98 € 41—50 m 2,64 yli 50 m 3,30 €

LÄHDE HSY GRAFIIKKA | TARU SAXELIN OTAVAMEDIA OMA

660 660 660 litraa litraa litraa

KUSTANNUSTEN MUUTOS €/V

Lasi

6

Sekajäte 2litraa640

Tyhjennys­­ kerrat viikossa

10

Paperi 660 litraa


14

HIMA  4 | 2018

Hekasta asiaa

Lu autoe koken ajat n kul een j tä uksi jetta ätefi/häi n: wwwa työs- jan ma/ .he fram kao illa. y.

On taas asukas­ tyytyväisyys­ kyselyn aika ON TAAS SE aika vuodesta, kun Hekan

asukkaat pääsevät kertomaan mielipiteensä asumispalveluista ja asumisesta asukastyytyväisyyskyselyssä. Tämän vuoden kyselyssä on mukana myös asukastoimintaosio, jossa kysytään Hekan asukkaiden ajatuksia vuokralaisdemokratiatoimintaan liittyen. Kutsu ja paperinen kysely on lähetetty noin 10 000 Heka-kotiin, mutta kyselyyn voi vastata 26.11.–24.12. myös verkkosivuillamme osoitteessa www. hekaoy.fi/asukaskysely. Kaikkien vastaamisen yhteydessä yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan S-ryhmän 50 euron lahjakortteja.

KUVA HEKA

Sertifioitua ympäristötyötä HEKAN YMPÄRISTÖTYÖ KOOTTIIN yhteisen sateenvarjon alle, kun sitouduimme alkuvuodesta Ekokompassiympäristöjärjestelmään. Tänä vuonna painotus on ollut jätehuollon kehittämisessä. Tavoitteellinen työ ympäristövaikutusten vähentämiseksi näkyy jatkossa muun muassa hankinnoissa ja rakennushankkeissa. Hekan ympäristötyölle myönnettiin lokakuun lopussa ulkoisen auditoinnin jälkeen Ekokompassi-sertifikaatti, joka kertoo sitoutumisesta jatkuvaan parantamiseen ja Ekokompassin kriteerien noudattamiseen.

VUOKRAT

Vuokranalennus lähes joka toiseen Hekan kohteeseen vuonna 2019 keskimäärin 0,66 prosenttia tämän vuoden vuokria korkeammat. Vaikka keskivuokra nousee hieman, nyt ensimmäistä kertaa käytetty uusi vuokrantasausmalli tuo iloisia uutisia monille Hekan asukkaille: yli puolessa Hekan kohteista keskivuokra laskee tai pysyy lähes ennallaan. Keskivuokra Hekan asunnoissa on ensi vuonna 11,69 euroa kuukaudessa neliömetriltä, kun kuluvana vuonna se on ollut 11,61 euroa. Hekan alueelliset keskivuokrat ovat ensi vuonna 10,98–12,99 euroa kuukaudessa neliö-

HEKAN VUOKRAT OVAT

metriltä. Hekan yhteensä 481 kohteesta keski­vuokra laskee peräti 216:ssa eli lähes joka toisessa. Tuntuva, yli viiden prosentin lasku tulee 54 kohteen keskivuokraan. 20 kohteen keskivuokraan on luvassa jopa 6–7 prosentin pudotus. 39 kohteessa keskivuokra pysyy lähes ennallaan eli vuokran muutos on välillä +0,5 ja -0,5 prosenttia. Keskivuokra nousee 226:ssa Hekan kohteessa, mutta korotukset ovat pääosin maltillisia. Noin puolessa niistä kohteista, joissa keskivuokra nousee, korotus on korkeintaan neljä

KUVA HEKA

EE

L AS

20 3

43

N SE OU

K

Keskivuokran muutokset Hekan kohteissa vuonna 2019

64 6-8%

E

75

8-10%

6

4

0,5-2% Pysyy lähes samana

2-4% 69

68

4-6%

39

36

prosenttia. Suurimmat vuokrankorotukset kohdistuvat peruskorjauksesta valmistuneisiin kohteisiin, joissa asumisen taso on parantunut lähes uudisrakennusta vastaavaksi. Tällainen 8–10 prosentin vuokrankorotus tulee kolmeen, juuri peruskorjattuun Hekan kohteeseen. Hekalla asutaan yhä selvästi edullisemmin kuin muilla vuokranantajilla Helsingissä. Hekan asukkaan vuokrahyöty keskimääräiseen vuokratasoon nähden vaihtelee hieman yli 30 prosentista reiluun 40 prosenttiin. Hekan tavoitteena on, että pitkällä aikavälillä alueellisten vuokrien ero aluekohtaiseen vertailuvuokraan asettuu samalle tasolle riippumatta siitä, missä päin Helsinkiä asuu.


HIMA  4 | 2018

KUVA ANTTINEN OIVA ARKKITEHDIT

15

Kuusi uudiskohdetta valmistumassa LÄHIKUUKAUSINA KANNETAAN MUUTTOLAATIKOITA kuuteen Hekan uudiskohteeseen. Ensim-

mäisenä valmistuvat marraskuun lopussa 100 asuntoa Jätkäsaareen Hyväntoivonkadulle ja 77 asuntoa Pukinmäkeen Isonpellontielle. Joulukuun puolivälissä valmistuu 81 asunnon kerrostalo Laajasaloon Gunillantielle. Helmikuussa on valmista Jätkäsaaren Wood City -kohteessa (kuvassa) Välimerenkadulla sekä Kuninkaantammen uudelle asuinalueelle

rakentuvissa Hekan kohteissa Taidemaalarinkadulla ja Sienakujalla. Sienakujan asuntoja voi hakea 4.12. saakka. Muiden kohteiden hakuajat ovat jo päättyneet. Lisää uudiskohteita valmistuu myöhemmin ensi vuonna. Katso valmistuneiden uudiskohteiden esittelyvideot Hekan verkkosivuilta www.hekaoy.fi

HEKA / ALEKSI POUTANEN

KUVA ISTOCKPHOTO

Facebook: www.facebook.com /hekaoy Instagram: heka_oy YouTube: Heka/Helsingin kaupungin asunnot Oy LinkedIn: Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)

Tavataan somessa!

Hekan uusi vuokrantasausmalli oli ensimmäistä kertaa käytössä vuoden 2019 vuokria määriteltäessä. Nyt vuokrat on tasattu alueittain ja kohteittain aiempaa tasapuolisemmin ja ymmärrettävämmin. Vuokria on jo aiemminkin tasattu, mutta Hekassa ei ole ollut siihen yhdenmukaista tapaa. Uusi vuokrantasausmalli ei sinällään vaikuta keskivuokran määrään. Hekan kokonaisvuokra määräytyy edelleen omakustannusperiaatteella eli asunnoista peritään vuokraa vain sen verran, mitä niiden rakentaminen, korjaaminen, ylläpito ja hallinnointi maksaa. Tällä hetkellä tuo summa on vuosittain hiukan yli 400 miljoonaa euroa. Asukkaat ovat saaneet ensi vuoden vuokrasta ilmoituksen kirjeitse. Kohteiden keskivuokriin voi tutustua myös Hekan verkkosivuilla olevista taulukoista. Koontilaskut, joissa on tarkemmat tiedot vuokran maksamista varten, jaetaan asukkaille joulukuussa. Tutustu Hekan vuokrantasausmalliin: www.hekaoy.fi/vuokrantasausmalli

NYT LÖYDÄT HEKAN myös sosiaalisesta mediasta. Hekaa voi seurata Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa ja LinkedInissä. Somestamme saat hyödyllistä tietoa Hekaan ja asumisen arkeen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Sosiaalinen media kulkee mobiililaitteissa monen mukana koko päivän ja se on tärkeä paikka tiedon hankkimiseen sekä keskusteluun. Tästä syystä myös Heka lähtee mukaan someen: haluamme olla mukana asukkaidemme arjessa ja uutisvirrassa. Löydät Hekan Facebookissa osoitteesta www.facebook.com/hekaoy ja Instagramissa käyttäjänimellä heka_oy. YouTubevideoitamme näet Heka-tililtämme ja LinkedInista löydymme käyttäjänimellä Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)/ Helsinki City Housing Company. Seuraamalla meitä somessa saat Hekauutisia, asumiseen liittyviä vinkkejä, ajankohtaisia ohjeita ja kevyempiä kotijuttuja. Näiden lisäksi esimerkiksi vinkkaamme

hyödyllisistä palveluistamme, esittelemme uudiskohteita, muistutamme tärkeistä päivämääristä sekä tiedotamme arkeen vaikuttavista poikkeusaikatauluista. Voit halutessasi myös itse lähestyä meitä somessa kommentoimalla julkaisujamme tai kirjoittamalla meille viestin. Varmimmin vastaamme meille lähetettyihin viesteihin arkisin kello 9–15. Henkilötietojen käsittelyyn some ei ole oikea paikka, joten pyydämme ottamaan sen huomioon somekanavillamme. Ethän siis sisällytä kommenttiisi itseäsi tai muita henkilöitä koskevia yksityiskohtaisia henkilötietoja kuten nimiä, osoitteita, puhelinnumeroita tai tilitietoja. Joudumme poistamaan henkilötietoja sisältävät tekstit, kuten myös asiattomat, loukkaavat tai syrjivät kommentit. Jos asiasi on sellainen, että se vaatii tunnistetietojen käsittelyä, ota jatkossakin yhteyttä oman alueyhtiösi asiakaspalveluun puhelimitse, sähköpostilla tai vierailemalla aluetoimistolla.


16

HIMA  4 | 2018

Hekasta asiaa

Tilaa Hekan uutiskirje! HEKAN UUTISKIRJEEN TILAAJANA saat

kerran kuussa sähköpostitse tietoa Hekan ajankohtaisista asioista, asumiseen liittyviä vinkkejä ja asukastoimintatietoutta. Tilaa Hekan uutiskirje osoitteessa www.hekaoy.fi/uutiskirje.

KUVA HEKA

Stadin asunnot palvelee jatkossa Kalasatamassa HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNTOPALVELUJEN

KUVA PAAVO HEINO / TILAPALVELUT

asiakaspalvelu Stadin asunnot palvelee jatkossa Kalasatamassa osoitteessa Sörnäistenkatu 1. Muuton myötä asiakaspalvelupisteen aukioloajat muuttuvat; jatkossa asiakaspalvelu on avoinna maanantaista keskiviikkoon kello 9–16, torstaisin kello 9–13 ja perjantaisin kello 9–15. Puhelinpalveluajat säilyvät ennallaan, eli puhelimitse neuvoja asunnonhakuun saa maanantaista keskiviikkoon ja perjantaisin kello 9–15 sekä torstaisin kello 9–13. Stadin asunnot tekee Hekan asuntoja koskevat asukasvalinnat ja vastaa Hekan asukkaiden asunnonvaihdoista.

Hekan asuntoja vuokrataan lyhytaikaiseen asunnontarpeeseen LOKAKUUSTA ALKAEN KAUPUNGILTA on

voinut hakea asuntoa myös lyhytaikaiseen tilapäiseen asunnontarpeeseen. Vuokrattavat asunnot ovat Hekan väistöasuntokäyttöön varaamia asuntoja, jotka ovat väliaikaisesti tyhjillään. Asuntoja vuokrataan vain lyhytaikaiseen asunnontarpeeseen, jonka syynä voi olla esimerkiksi putkiremontti tai työharjoittelu. Lyhytaikainen tarve on todistettava asuntoa haettaessa. Asuntoja haetaan Vuokraovi-sivustolta, jonka kautta asuntoja haetaan asuntokohtaisesti.

Lyhytaikaiseen vuokraukseen tarkoitettuja asuntoja ei vuokrata Hekalla jo asuville väistöasunnoiksi. Lyhytaikainen vuokraus ei vaikuta Hekan väistöasuntokäytäntöihin, vaan lyhytaikaisesti vuokratut asunnot ovat jatkossakin tarkoitettu Hekan asukkaiden väistöasunnoiksi lyhytaikaisen vuokralaisen muutettua pois. Heka hankkii siis jatkossakin väistöasunnot asukkailleen niissä tilanteissa, joissa suuri remontti estää asunnossa asumisen.

Heka kokeilee 1.12.2018 alkaen uutta isännöitsijänlausunnon tilauskäytäntöä. Kokeilun aikana lausunnon tarvitsee vasta, kun asunnonvaihto näyttää toteutuvan. www.hekaoy.fi/hima/hekasta-asiaa

Käy peremmälle! Usein lähimpänä ovea olevat jäteastiat pursuavat vaikka taaimmaisissa astioissa olisi reilusti tilaa. Testaamme noin kymmenessä jätetilassa, ohjaavatko lattiaan liimatut jalanjäljet viemään roskapussin peremmällä oleviin astioihin.

Ekofiksu

Jäteasiat innostavat asukkaita MUOVIPAKKAUSTEN KERÄYKSEN LAAJENEMINEN lähes kaikkiin Hekan kiinteistöihin

on näkyvä esimerkki Hekassa vietettävän jätehuollon teemavuoden tuloksista. Keltaisten muovipakkauk­sien keräysastioiden määrä on lisääntynyt huimasti. – Joissakin kohteissa lajittelu on lähtenyt niin hyvin käyntiin, että asukkaiden toiveesta on jo tilattu lisää keräysastioita, Heka Länsi Oy:n isännöitsijä Mikko Saarinen kertoo. Vuoden alussa 63 Hekan kiinteistöä kuului muovipakkausten keräyksen piiriin. Lokakuun lopussa luku oli jo 410 kiinteistöä, eli muovipakkauksia kerätään jo 72 prosentissa Hekan kohteista. Osuus tulee vielä kasvamaan loppuvuoden aikana. Kohteissa, joissa on syväkeräysastiat, muovipakkausten keräys aloitetaan ensi vuonna. Sekajätteen laskennallinen määrä on vähentynyt yli 400 000 kiloa viime vuoteen verrattuna, vaikka asukasmäärä on kasvanut. Myös jätehuollon kustannukset

on saatu hienoiseen laskuun. – Asukkaat ovat kiitelleet myös sitä, että jätepisteitä on järjestetty toimivammiksi, Saarinen kertoo. Jätehuolto on ollut näkyvästi esillä esimerkiksi asukaskokouksissa ja talotoimi­kunnissa. Asukkaiden viesti on selvä: jätehuoltoon toivotaan panostusta jatkossakin. Keittiöihin kaivataan esimerkiksi lajitteluvaunuja, joissa olisi paikat nykyistä useammalle jäteastialle. Jatkossa peruskorjaus- ja uudiskohteissa keittiöihin asennetaankin jätevaunut, joissa on neljä lajitteluastiaa. Kehittämisen paikkoja on tunnistettu myös Hekan sisällä: – Jäteastioiden täyttöasteen seurantaan ja astioiden tyhjennysväleihin voisi vielä panostaa, Saarinen pohtii. Asukkaiden jäteasioita kohtaan osoittama kiinnostus kannustaa jatkamaan kehitystyötä teemavuoden jälkeenkin. – Ei jätetä tätä tähän, vaan mietitään uusia ratkaisuja, Saarinen lupaa.


HIMA  4 | 2018

Home & hem

17

216

MEAN RENT TO DECREASE IN 216 HEKA HOUSING UNITS.

SHORTLY

Rent reduced in seve­ral Heka housing units IN 2019, HEKA rent will be approximately

0.66 per cent higher than this year on average. However, the new rent adjustment model will either lower the mean rent for more than half of the housing units offered by Heka, or the rent will remain the same. Next year, the mean rent in Heka housing units will be 11.69 euros per square metre per month, whereas it has been 11.61 euros this year. Heka’s regional mean rent will be 10.98–12.99 euros per square metre per month next year. Of the altogether 481 housing units offered by Heka, the mean rent of 216 housing units will be reduced, i.e. the rent for every other housing unit on average. The mean rent of 54 housing units will be reduced by five per cent. The mean rent of 20 housing units will be reduced by up to 6–7 per cent. The mean rent will remain almost the same in 39 housing units. The mean rent will increase in 226 Heka housing units, but the increases are likely to be moderate. Approximately half of the housing units, whose mean rent is going to increase, will see a maximum increase of four per cent.

Could you live for 72 hours without electricity? IN EXTRAORDINARY CIRCUMSTANCES, such

as a power failure, independent preparedness is key. 72 hours will show you the importance of electricity and what things you will experience a shortage of. The most important thing is to ensure that you have clean drinking water. Every home should have a so-called home emergency supply kit, i.e. drinking and eating supplies for at least three days –

for pets, too. You need clean containers of a sufficient size with lids for water. You should monitor notifications issued by the authorities during power failures and ask neighbours for help, if necessary.

Stadin asunnot to provide services in Kalasatama IN THE FUTURE, the customer service for the City of Helsinki’s housing services (Stadin asunnot) will be operating in Kalasatama at Sörnäistenkatu 1. The customer service desk will be open Monday to Wednesday between 9–16, Thursday between 9–13 and Friday between 9–15. You can call for telephone advice on housing as before: Monday to Wednesday and Friday between 9–15 and Thursday between 9–13.

KORT PÅ SVENSKA

Sänkta hyror för många Heka-objekt ÅR 2019 STIGER Hekas hyror i genomsnitt

med 0,66 procent jämfört med i år. Tack vare den nya hyresutjämningsmodellen kommer medelhyran för många av Hekas bostäder ändå att sänkas eller förbli ungefär densamma. Den genomsnittliga månadshyran för Heka-bostäderna blir 11,69 euro per kvadratmeter nästa år, medan den i år har varit 11,61 euro. Hekas områdesvisa medelhyror kommer nästa år att vara 10,98–12,99 euro per kvadratmeter och månad. 216 av 481 Heka-objekt, det vill säga nästan hälften av objekten, får sänkta medelhyror. För 54 objekt sänks medelhyrorna med mer än fem procent. För 20 objekt lovas en hyressänkning på upp till 6–7 procent. 39 objekt kommer att behålla nästan samma hyresnivå som i nuläget. För 226 Heka-objekt höjs medelhyrorna, men höjningarna är till största delen måttliga. I ungefär hälften av de fall där medelhyran höjs är höjningen högst fyra procent.

See you on social media! YOU CAN NOW follow Heka on social media. Heka is on Facebook at www. facebook.com/hekaoy and on Instagram under the user name heka_oy. You can view our Youtube videos on the Heka account and you can find us on LinkedIn with the name Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)/Helsinki City Housing Company.

Skulle du klara dig utan el i 72 timmar? I UNDANTAGSSITUATIONER, SÅSOM vid

elavbrott, är den egna beredskapen viktig. På 72 timmar hinner man märka vad elen behövs till och vilka problem man får utan den.

Det viktigaste är att se till att man har tillräckligt med rent dricksvatten. Varje hem borde ha ett förråd av mat och dryck för minst tre dagar – även till eventuella husdjur. För att lagra vatten behöver man rena och tillräckligt stora behållare med lock. Under ett elavbrott bör man följa med informationen från myndigheterna och vid behov be grannarna om hjälp.

Kundservicen betjänar i Fiskehamnen HELSINGFORS STADS BOSTADSTJÄNSTERS

kundtjänst Stadin asunnot betjänar i fortsättningen i Fiskehamnen, på Sörnäsgatan 1. Kundtjänstkontoret kommer framöver att hålla öppet måndagar till onsdagar klockan 9–16, torsdagar klockan 9–13 och fredagar klockan 9–15. Rådgivning för bostadssökande ges per telefon måndagar till onsdagar och fredagar klockan 9–15 samt torsdagar klockan 9–13, precis som tidigare.

Vi ses i sociala medier! DU KAN NU följa Heka även i sociala medi-

er. Heka finns på Facebook på adressen www.facebook.com/hekaoy och på Instagram under heka_oy. Du kan se våra Youtube-videor på vårt Heka-konto och på LinkedIn hittar du oss under användarnamnet Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)/Helsinki City Housing Company.


18

HIMA  4 | 2018

Aktiivinen asukas

Hyyryläispäivässä ennätysyleisö HEKAN VUOKRALAISNEUVOTTELUKUNNAN JÄRJESTÄMÄÄ Hyyry-

läispäivää vietettiin seitsemättä kertaa Koskenrannassa 6.10. Päivään osallistui ennätysmäärä kävijöitä, joita oli yli 400. Hyyryläispäivän puhujina olivat muun muassa pormestari Jan Vapaavuori, apulaispormestari Anne Sinnemäki sekä demokratiatutkija Eeva Luhtakallio. Lue raportti Hyyryläispäivästä ja vierailijoiden kävijägallup verkkosivuiltamme: www.hekaoy.fi/hima > Aktiivinen asukas.

HEKA RATKAISEE Miksi työtön henkilö ei tule valituksi asukkaaksi uuteen tai vanhaan Hekan asuntoon? ASUKKAIDEN VALINTA HELSINGIN kaupungin omistamiin, valtion tuella

rakennettuihin vuokra-asuntoihin (ns. ARA-vuokra-asuntoihin) perustuu asukasvalinnasta annettuihin lakeihin ja asetuksiin sekä Helsingin kaupunginhallituksen 8.3.2010 (283§) vahvistamiin asukasvalintaperiaatteisiin. Asukasvalintojen tulee olla sosiaalisesti tarkoituksenmukaisia ja taloudellisesti tarpeellisia. Näitä arvioidaan hakijan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Asuntotilanne on Helsingissä haastava. Tällä hetkellä asukasvalintajärjestelmässämme on yhteensä 23 631 aktiivista hakemusta. Näistä erittäin kiireellisessä luokassa on 13 949 hakemusta. Eniten kysyntää on pienistä asunnoista, koska 60 prosenttia hakijoista on yksin asuntoa hakevia. Vuokra-asuntoja vapautuu huomattavasti kysyntää vähemmän, joten emme valitettavasti pysty tarjoamaan asuntoa edes kaikille kaikkein kiireellisimmässä asunnon tarpeessa oleville hakijoille. Erittäin kiireellisessä asunnontarpeessa ovat ARAn ja kaupunginhallituksen hyväksymien asukasvalintaperiaatteiden mukaan muun muassa asunnottomat tai asunnottomuusuhan alla olevat hakijat. Työttömyys ei ole este saada asuntoa. Sen sijaan tiukat kriteerit asunnon sijainnille ja varustetasolle voivat heikentää huomattavasti mahdollisuuksia saada asuntotarjousta. KYSYMYKSEEN VASTASI TIIMIPÄÄLLIKKÖ KATI HYTÖNEN HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNTOPALVELUISTA. KUVA ISTOCKPHOTO

ASUKASTOIMINTA

Hyvä naapuruus on yhdessä tekemistä Avuliaisuus palkittiin. Vuoden asukasaktiivi Anne Lehto ja vuoden asukas Keijo Mähönen ovat valinnasta kiitollisia ja yllättyneitä. “KEKE TYÖNTÄÄ KÄSIN pyörätuolilla kulke-

via kauppaan, apteekkiin, asioille, lähiöasemalle ja kirkkoon. Käy kantamassa huonekaluja, naulaamassa naulat, vie koiria, auttaa lapsia, korjaa pyöriä ynnä muuta. - - Koko Pihlajamäki tuntee Keken ja häneen voi luottaa kuin kallioon.” Muun muassa näillä perusteluilla Keijo Mähönen valittiin Hekan vuoden asukkaaksi. – Toistaiseksi minut on vielä kelpuutettu avuksi, Mähönen itse kommentoi vaatimattomasti. – Muiden auttaminen on hyvä lisä elämään. Se tuo mielekästä tekemistä päivään, ja pääsee näkemään ja kokemaan uusia asioita. Sitä paitsi reumapotilailta saa tarkemmat säätiedotukset kuin televisiosta! Toinen avuliaisuudestaan palkittu on vuoden asukasaktiivi Anne Lehto. Hänet tunnetaan laajasti Hekassa paitsi avuliaisuudesta, myös ystävällisestä ja rauhallisesta tavasta ottaa yhteyttä esimerkiksi alueyhtiöön. Myös hän korostaa ilon merkitystä, joka tarttuu autetusta auttajaan. – Auttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin. Kun kävin vastikään esimerkiksi paistamassa ja tarjoilemassa lettuja palvelutalossa, ilon näki asukkaiden kasvoilta. Lehto auttaa myös omassa kotitalossaan Mäkelänkadulla naapureita, ja järjestää vuodesta toiseen naapureille

Muiden auttamisesta tulee hyvä mieli vuoden asukasaktiiviksi valitulle Anne Lehdolle ja vuoden asukkaaksi valitulle Keijo Mähöselle.

kalenterijuhlien mukaan tilaisuuksia ja keittää kahvit viikoittain koko talon väelle. Kesällä kahvit nautitaan talon sisäpihalla. Niin monet kahvit on Lehto keittänyt, että oikea annostus suodatinpussiinkin tulee noin vain humpsauttamalla. – Juhlien kautta yhteishenki paranee ja oppii tuntemaan naapureita. Olen myös luonteeltani ehkä sellainen, että autan pyytämättäkin, jos joku tarvitsee apua, Lehto pohtii. – Toisaalta myös meidän talon yhteishenki tekee auttamisesta helppoa. Mähönen on samoilla linjoilla:


HIMA  4 | 2018

Näkyykö naapurustossasi suvaitsevaisuus?

19

Hyvät hyyryläiset

MITEN NAAPURUSTOSSASI NÄKYY erilaisuus, suvaitsevaisuus ja monimuotoi-

suus? Onko pihapiirissäsi tehty yhdessä jotain sellaista, jossa suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus on näkyvästi läsnä? Lähetä aiheesta Hekan viestintään vinkkisi tai tarinasi. Halutessasi voit liittää mukan kuvia tai videon. Lähetä kaikki materiaalit osoitteeseen viestinta@hekaoy.fi. Parhaat tarinat julkaistaan Hekan verkkosivuilla ja osa vinkeistä voi päätyä myös tuleviin Hima-lehtiin.

Yhteystiedot

KUVA VILLE RINNE

HEKA ETELÄ OY puh. 09 5767 3200 Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki asiakaspalvelu.etela@ hekaoy.fi HEKA ITÄ OY puh. 09 5767 3800 Tallinnanaukio 1 A, 4. krs, 00930 Helsinki asiakaspalvelu.ita@ hekaoy.fi HEKA KAAKKO OY puh. 09 5767 3600 Hitsaajankatu 20, Opus 3, 5. krs, 00810 Helsinki asiakaspalvelu.kaakko@ hekaoy.fi HEKA KOILLINEN OY puh. 09 5767 3400 Malmin kauppatie 18, 4. krs, 00700 Helsinki asiakaspalvelu.koillinen@ hekaoy.fi HEKA LÄNSI OY puh. 09 5767 3000 Sentnerinkuja 2, 2. krs, 00440 Helsinki asiakaspalvelu.lansi@ hekaoy.fi

– Auttamista helpottaa myös se, jos talossa ei ole hissiä. Silloin naapureita tapaa väkisinkin portaissa. – Olen kiitollinen ja yllättynyt valinnasta, Lehto jatkaa. – Kun sain soiton asiasta, hyvä ettei puhelin pudonnut kädestä! – Kyllähän se aikamoiset adrenaliinit heitti, kun sain kuulla valinnasta. Olin ihan täpinöissäni, ja vieläkin on tutinat päällä. Kiitos!, Mähönen sanoo. Selja Tiilikainen Katso video: www.hekaoy.fi/hima > Aktiivinen asukas

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY hekaoy@hekaoy.fi

Vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtaja Markku Saarinen

Hyyryläispäivästä tulevaan talveen ämän vuotinen Hyyryläispäivä on sitten pidetty ja tapahtuma oli paikallaan. Mukana oli ennätysmäärä asukkaita ja erittäin hyvät puhujat. Esimerkiksi demokratiatutkija Eeva Luhtakallio sai Helsingin asukasdemokratiaa käsittelevän puheenvuoronsa jälkeen raikuvat taputukset. Asukaskokoukset on melkein pidetty ja syystalkoot ovat takana. Nyt onkin aika kääntää katse tulevaan toimintaan ja talveen. Taloissa aloitetaan varmaan niin joulujuhlien kuin uuden vuoden vastaanottojen valmistelut. Alueyhtiöissä aletaan valmistelemaan tapahtumia, joista puhutaan työnimellä ”Ilta Alueyhtiön kanssa”. Näihin tilaisuuksiin kannattaa meidän asukkaidenkin osallistua, sillä niissä saamme tietoa alueyhtiön asioista ja tapahtumista. Vuokrantarkistusilmoitukset vuodelle 2019 on jaettu asuntoihin, ja varmaan osa vuokralaisista on saattanut ottaa ne hammasta kivistäen vastaan, minä jos kuka ymmärrän sen oikein hyvin. Vuokralaisneuvottelukunta ei kuitenkaan ole heittänyt niin sanotusti kirvestä kaivoon vaan tekee edelleen töitä, jotta saisimme ainakin tehtyä vaikutusarvion siitä, kuinka tämä uusi malli tulee kohtelemaan meitä vuokralaisia pidemmällä aikavälillä. Tämän myös meille lupasi Hyyryläispäivässä puhunut pormestari Jan Vapaavuori. Vuokralaisneuvottelukunta käy neuvotteluja Hekan kanssa, jotta vuokralaisdemokratiasääntö saataisiin korjattua niiltä osin kuin se ei vastaa tarkoitustaan. Tarkoitus olisi saada korjattu versio käyttöön siihen mennessä, kun teemme valintoja vuoden 2019 asukaskokouksissa. Helsinki rakentaa nyt enemmän uusia kohtuuhintaisia vuokrataloja kuin pitkään aikaan, eli olemme saamassa paljon uusia naapureita itsellemme. Nyt pitää muistaa, että uudet naapurit eivät ole uhka vaan mahdollisuus saada uusia ystäviä sekä lisää innokkaita asukastoimijoita. Joten käykäämme esittäytymässä heille ja kertomassa kuinka mukavaa tämä vdtoiminta on ja houkutelkaamme uudet ystävämme mukaan toimintaan. Ja vielä yksi asia: muistakaa kierrättää, se jos mikä on ympäristöteko! Hyvää alkavaa talviaikaa kaikille!


20

HIMA  4 | 2018

Himassa

TEKSTI JA KUVAT MAIJA KAJANTO TOIMITTAJA TESTAA

Vaatteille lisää elinaikaa Etikkaa, pesupähkinöitä ja runsaasti raitista ilmaa. Ekologisten pyykinpesuaineiden ja tekstiilien huoltomenetelmien testaaminen tarjoili tunteita ja tuoksuja. KATSON KÄMMENELLÄNI LEPÄÄVIÄ pesupähkinöitä. Tekee jotenkin mieli paijata niitä päähän ja toivottaa onnea matkaan. Olemme tyypillinen lapsiperhe: pyykkikori on meillä aina täynnä. Lapsi likaa useamman paidan päivässä ja itselläni on paha tapa ottaa joka ilta kaapista puhdas yöpaita. Mies taas on edellisessä elämässään ilmeisesti ollut hotellinjohtaja, hän ei ole vielä huomannut, että samaa pyyhettä voisi käyttää useammin kuin kerran. Teen ekskursion ekologisia tuotteita tarjoavaan myymälään ja avaan googlen. Tulevina viikkoina kokeilemme ekologisempaa lähestymistapaa pyykkivuoren kanssa.

Parveke hyötykäyttöön Auringon houkuttelemana kannan ulos ja ripustelen vaatepuille muutaman kerran käytettyjä farkkuja, huppareita ja housuja. Lasitetulla parvekkeella tuuli ei vie vaatteita mennessään ja yön kosteus pääsee raikastamaan tekstiilejä. Lopputulos on parempi kuin odotin. Kangashousuista suoristuivat polvipussit ja tunkkaisen oloinen college-pusakka raikastuu. Puuvillapaita pitää jättää parvekkeelle vielä toiseksi yöksi, mutta lopulta sekin päästää hienhajusta irti.

Nesteet testiin Piparmintulla hajustettu etikkapesuaine? Kuulostaa niin omituiselta, että pakko kokeilla. Hulautan ekologista pyykinpesunestettä pesupalloon. Pelkään etikan hajua, mutta puhtaat vaatteet haisevat piparmintulle. Laventelilla hajustettu pyykinpesuaine pääsee tulikokeeseen, kun pojallamme käy yöllä vahinko. Olen yleensä pessyt pissalakanat ensin pikaohjelmalla ja sen jälkeen korkeassa lämpötilassa. Nyt laitan lakanat koneeseen ja ekopesuaineen pesupalloon 60 asteeseen. Lopputulos yllättää: sekä tahrat että hajut ovat kadonneet. Tästä tulee uusi hittituotteemme.

Jään pohtimaan, mikä tekee nestemäisestä pesuaineesta ekologisen. Ensinnäkin ekopesuaineet eivät sisällä fosfaatteja ja zeoliitteja, sekä osa tuotteista sisältää vain kasviperäisiä ja biohajoavia raaka-aineita. Osa pesuaineiden valmistajista pyrkii lisäksi tuotannossaan nollahiilijalanjälkeen ja tuotantojätteiden sataprosenttiseen kierrättämiseen. Kyse ei siis ole vain kemikaaleista omalla iholla ja vesistössä vaan myös pesuaineiden tuotannosta aiheutuvista päästöistä.

Pesupähkinä purtavaksi Laitan pyykkikoneeseen lapsen tahraisia vaatteita, lisään pesupähkinöitä ja käynnistän koneen. Sen jälkeen vilkaisen pesuohjeita – ja kadun, etten vilkaissut aiemmin. Pakkauksessa kehotetaan suorittamaan tahranpoisto ennen pesua. Pesupähkinät tekevät sen mitä lupaavat, mutta eivät enempää; ruokatahrat eivät lähde vaatteista. Olisinpa käytänyt sappisaippuaa tahranpoistoon. Annan pähkinöille toisen tilaisuuden liinavaatteiden kanssa, kun laitan pyörimään yövieraiden käyttämät pyyhkeet ja lakanat. Tälle pyykille pesupähkinät toimivat hyvin, lyhyt hienopesuohjelma riittää ja puhdas lakanapyykki tuntuu pehmeältä.

Kokeilusta rutiiniksi Annostelen tottuneesti ekopesuaineita pyykin joukkoon, valitsen pesupähkinät liinavaatteiden kaveriksi. Jos on tottunut käyttämään nestemäisiä pyykkiaineita, ekonesteisiin on helppo vaihtaa. Suurin työ on ainakin itsellä turhan pesemisen välttäminen. Pyykkikoriin päätyy jatkuvasti tavaraa, jolle riittäisi tuuletus tai tahranpoisto. Tätä on syytä harjoitella. Onneksi lapsiperhearki tarjoaa tähän harjoitteluun runsaasti tilaisuuksia!

Pesupähkinät ja nestemäiset ekopesuaineet toimivat lapsiperheen arjessa yllättävänkin hyvin.


HIMA  4 | 2018

21

VINKIT TALTEEN

Raitista ilmaa ja istumalihaksia Tekstiilien käyttöikä pitenee, kun kulutus vähenee ja pikkuviat korjataan oikein. Runkopatjan puhdistuksessa tärkeintä on pitkä pinna ja hyvät istumalihakset.

1.

TUULETA, TUULETA JA TUULETA. Aika usein tuuletusta tulee käytettyä vain villavaatteille tai neuleille, vaikka se toimii hyvin lähes kaikkien tekstiilien kanssa. Puolikäyttöisten vaatteiden tuulettaminen madaltaa pyykkivuorta selvästi. Varaudu ostamaan lisää henkareita – ne tuntuvat loppuvan koko ajan kesken, kun tuuletuksesta tulee rutiini.

PYYDÄ ROHKEASTI APUA VAATTEIDEN PARSIMISEEN. Vanha sanonta markan suutarista ja kolmen markan vahingosta pitää erityisen hyvin paikkansa vaatteiden korjaamisessa. Jos neuleeseen on tullut reikä ja itselläsi on peukalo keskellä kämmentä, etsi lähi­piiristä se kaveri, jolta kehtaisit pyytää apua ompelutyöhön. Vastapalveluksesi voi tarjota vaikka lastenhoitoa tai kahvipakettia. Moni auttaa mielellään ja luonto kiittää, kun vaatteet saavat lisää elinaikaa.

3.

KÄY LEIVONTAKAAPILLA JA VALITSE RUOKASOODA. Ruokasooda on hajunpoistajien ykkönen ja tavallisen ruokakaupan purtiloiden lisäksi tätä ihmeainetta voi ostaa myös kahden kilon säkeissä ekokaupasta. Erityisesti lapsiperheissä patjat ja kodintekstiilit ovat välillä kovilla. Pissavahingon putsaaminen runkopatjasta vaatii kärsivällisyyttä ja istumalihaksia: parhaan tuloksen saat levittämällä kylpypyyhkeen tahran päälle ja asettumalla sen jälkeen pyyhkeelle lukemaan kirjaa. Kun kosteus hiipii ahteriisi saakka, on aika vaihtaa uusi pyyhe. Kun tahra on pintakuiva, levitä päälle reilu kerros ruokasoodaa, anna vaikuttaa useampi tunti ja imuroi. Toista käsittely tarvittaessa. Vaikka kaikki haju ei poistuisi, ruokasoodalla ja tuuletuksella pahastikin kärsineestä patjasta saa vielä käyttökelpoisen.

2.

Ekofiksu

Parhaan tuloksen saat levittämällä kylpypyyhkeen tahran päälle ja asettumalla sen jälkeen pyyhkeelle lukemaan kirjaa. Kun kosteus hiipii ahteriisi saakka, on aika vaihtaa uusi pyyhe.

SAPPISAIPPUALLA SIISTIKSI. Myönnetään, olen äärimmäisen laiska tahranpoistaja. Sappisaippua saa kuitenkin viikon testauksen perusteella täyden suositukseni. Kun tahran kostuttaa, hieroo siihen sappisaippuaa, hinkkaa kostealla rätillä ja viimeistelee toisella kostealla rätillä, tulosta syntyy muutamassa minuutissa. Jos kyse on vaatteesta, voi työn toki vielä viimeistellä pyykkikoneessa, mutta esimerkiksi päällystettyjen huonekalujen tai lelujen putsauksessa pelkkä rätillä suoritettava pikaputsaus parantaa tilannetta.

4.


22

HIMA  4 | 2018

Himassa

KODIN SISUSTUS

Tuunaa hima edullisesti KUVA: KRISTIINA KURRONEN/OTAVAMEDIA

5

ILTOJEN PIMETESSÄ KOTOSALLA kuluu

aikaa. Uutta ilmettä kotiin luo pikkurahallakin, vinkkejä saa esimerkiksi sisustuslehdistä kirjastossa tai sisustusblogeja tai Instagramia selaamalla. Jo huonekalujen järjesteleminen uusille paikoille muuttaa kodin ilmeen myös kertaheitolla – uusi järjestys kannattaa suunnitella ensin paperille. Valaistus luo tunnelmaa ja uusi valaisin tai nykyisen lampun värin vaihto tekee ihmeitä. Muista myös kynttilät!

limppua

Taulut tai valokuvakollaasit seinillä tuovat kodikkuutta ja ne voi tehdä itsekin – tai ripusta vanhoja kauniita lautasia silmän iloksi! Myös uusi raikkaan värinen matto tai uudet sisustustyynyt luovat pirteää ilmettä, näppärä ompelee tyynyt itse. Lisäksi kannattaa sisustaa huonekasveilla. Lue lisää kodin uudistamisesta: www.hekaoy.fi/hima > Himassa

JÄTTEIDEN KIERRÄTYS

Bokashi kierrättää kodin biojätteet

RESEPTI

Makoisa leipä joulupöytään JOULU ON HERKUTTELUN aikaa. Tuo maittava joululimppu myös aamiaispöytään: laita

limppuviipaleen päälle viipale joulukinkkua ja sinappia tai valitse täytteeksi graavilohta ja tilliä.

Maukas joululimppu Valmistusaika: yli 2 h Vaikeusaste: keskitaso Ainekset: • 1 litra piimää • 80 g hiivaa • 1 ½ rkl suolaa • 1 rkl inkivääriä • 1 rkl kuminaa, fenkolia tai anista • 1 dl siirappia • ½ dl rypsiöljyä • 1 dl rusinoita • 700 g grahamjauhoja • 800 g vehnäjauhoja • 200 g ruisjauhoja • 70 g ruismallasta • 1 dl vettä • 1 dl siirappia 1. LIUOTA HIIVA KÄDENLÄMPÖISEEN piimään. Lisää suola, mausteet, siirappi, öljy ja rusinat. Lisää kaikki

jauhot taikinaan ja alusta, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhosta. Anna taikinan kohota liinan alla. 2. KUMOA NOUSSUT TAIKINA pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina viiteen palaan ja pyörittele palat limpuiksi. Kohota limppuja noin puoli tuntia tai kunnes ne ovat kohonneet melkein kaksinkertaisiksi. Valmista siirappivesi sekoittamalla 1 dl vettä ja 1 dl siirappia keskenään. 3. PAISTA LIMPPUJA 200-ASTEISESSA uunissa 30–40 minuuttia. Voitele leivät paistamisen loppuvaiheessa siirappivedellä. Jäähdytä limput ritilän päällä, älä peitä leipiä liinalla jäähdytysvaiheessa. Resepti: Harri Toivonen

BOKASHI ON AVAINSANA, jos kierrätys on lähellä sydäntäsi ja haluat valmistaa oman kodin biojätteistä ravintorikasta multaa ja lannoitetta. Bokashi on japa­ nilainen kompostointimenetelmä, joka muuttaa biojätteet maitohappokäymisen avulla mullaksi muutamassa viikossa. Menetelmä perustuu tehokkaisiin mikro-organismeihin kuten muun muassa maitohappobakteeriin, hiivasieneen ja aktiivisiin entsyymisieniin, jotka saavat jätteet käymään estäen samalla niiden pilaantumisen. Prosessissa biojäte hajoaa ja pilkkoontuu luonnollisesti ja hajuttomasti ilman että se mätääntyy. Bokashi-kompostissa säilyvät biojätteiden vitamiinit, proteiinit, mineraalit ja ravinteet, jonka vuoksi se on erittäin ravintorikasta multaa. BOKASHIA VALMISTETAAN KANNELLISESSA

bokashi-ämpärissä, johon lisätään kerran päivässä pilkottu biojäte, jonka päälle sirotellaan esimerkiksi bokashirouhetta. Ämpärin annetaan muhia eli fermentoitua huoneenlämmössä ja kahden viikon kuluttua bokashi on käytettävissä. Jos biojätteen sekaan lisää multaa, ämpärin sisältä multaantuu

noin 2–3 viikossa. Bokashi-ämpärin pohjalle kertyvä bokashi-neste soveltuu laimennettuna esimerkiksi kukkien ja viljelysten lannoitteeksi. tarvitset kaksi hanallista 16 litran bokashi-­ ämpäriä, lastan, jolla jätteet tiivistetään, mitan, jolla rouhe annostellaan ämpäriin sekä kupin, jota tarvitaan bokashi-nesteen valuttamiseen. Jos haluat fermentoida biojätteet bokashirouheella, esimerkiksi kahden kilogramman rouhepussi riittää vuodeksi ja maksaa alle 30 euroa. Kotiin voi hankkia myös valmiin Bokashi-­aloituspakkauksen, jonka hinta on hieman yli 100 euroa.

BIOJÄTTEIDEN KIERRÄTYSTÄ VARTEN

Lähteet: www.bokashigarden.fi TM Rakennusmaailma 7/2018

Kati Jalagin Lue bokashista lisää verkossa: www.hekaoy.fi/hima > Himassa KUVA ISTOCKPHOTO

Ekofiksu


HIMA  4 | 2018

Framilla CESAR SANTOS & VIISI TÄRKEÄÄ SANAA:

TEKSTI PÄIVI MAANIITTY KUVA ANTON REENPÄÄ

Teiden kunnossapitäjä Kuorma-autonkuljettaja Cesar Santos pitää huolta kaupungin teiden kunnosta. Talvisin hän on valmiina töihin myös yöaikaan. LIIKENNE

Kuorma-autonkuljettajan työ on kivaa ja rauhallista, riippuen siitä mitä kulloinkin pystyy tekemään. Vaikka auton kopissa olisi yksin, liikenteessä ei olla yksinään, vaan siellä täytyy sopeutua tekemään työnsä muiden liikkellä olijoiden mukaan. Työskentelen Helsingin keskustan alueella, jossa liikenne on usein vilkasta.

KAVERI

Kesällä aamu- tai iltavuorossa, kun pestään katuja ja jalkakäytäviä, vesiautossa on yleensä kaveri apumiehenä. Apumiehen tehtävä on auttaa pesuletkun kanssa ja pestä katuja ja jalkakäytäviä sieltä, minne ei auton kanssa pääse. Työn määrä vaihtelee aina henkilökunnan määrän mukaan ja sen mukaan, kuinka paljon ajoneuvoja on paikalla. Silloin tällöin autoja voi olla myös epäkunnossa.

PÄIVYSTYS

Teemme töitä kaikkina vuorokauden aikoina. Talvella olemme päivystyksessä siltä varalta, että lunta tulee paljon ja se pitää aurata ennen muuta liikennettä. Yöllä pitää olla tunnin sisään työpaikalla, jos tulee soitto. Se tarkoittaa, että koko ajan pitää olla puhelimen päässä ja valmistautuneena. Työpaikalla jaetaan tehtävät ja laitetaan aurat kuorma-autojen eteen kiinni ennen ajamaan lähtöä. Kun lumet on aurattu, osa lähtee hiekoittamaan ja suolaamaan katuja ja osa kuljettaa lumen vastaanottopaikalle.

ITSENÄISYYS

Pidän työni itsenäisyydestä. Kuorma-autonkuljettajan työssä saa olla itse vastuussa omasta työstään, eikä kukaan seuraa sitä vierestä. Esimies luottaa siihen, että me teemme työmme niin kuin on sovittu, ja luottamus toimii molempiin suuntiin.

RADIO

Talvisin, kun olen yksin ajamassa, kuuntelen yleensä radiota. Kuuntelen mitä tahansa musiikkia, mutta en pidä yhtään mainoksista. Siksi yritän aina löytää kanavan, jossa tulee vähemmän mainoksia. Kanavaa ehtii vaihtamaan silloin, kun seisoo liikennevaloissa.

Cesar Santos • • • • • • •

Työskennellyt kuorma-autonkuljettajana Staralla syksystä 2017 asti. Työhön kuuluu teiden pesu, hiekoitus, suolaus ja auraus. Ikä: 27 vuotta Asuu Viikinmäessä Perhe: vaimo ja vuoden vanha poika Harrastukset: kävely, uinti ja koripallo Motto: Päivä kerrallaan ja valmiina ottamaan kaikki työt vastaan.

23


Skidit MITÄ KAIKKEA KIVAA talveen ja jouluun liittyvää teet ensimmäistä kertaa tänä vuonna? Merkkaa talviseen bingoon rasti aina silloin, kun olet tehnyt tai kokenut jonkin ruudukossa olevista asioista. Voitte keksiä kotona yhdessä bingon säännöt ja miettiä, mitä täydestä bingorivistä voisi saada palkinnoksi. Voit leikata talvisen bingon talteen ja kiinnittää sen vaikka huoneen seinälle tai jääkaapin oveen.

Silmäripset tai hiukset huurtuivat ensimmäisen

Kävelin ensilumessa.

Hengitys höyrysi aamulla.

kerran.

Join kupillisen kuumaa kaakaota.

Laskin liukurilla mäkeä.

Piirsin talvi- tai

Rakensin

joulu-aiheisen

ystävien kanssa

piirustuksen.

lumiukon.

Pelasin lautapeliä perheeni kanssa.

Autoin

Laitoin

vanhempaa

villasukat

kotiaskareissa.

jalkaan.

Laitoin joulukoristeita

Kävin

esille omaan

luistelemassa.

huoneeseen.

Nappasin Laskin pulkalla tai stigalla pulkkamäessä.

Leivoin pullaa tai pikkuleipiä.

suuhuni taivaalta tippuvan lumihiutaleen.

Halasin äitiä tai isää.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Hima 4/2018 by heka.viestinta - Issuu