Helsingin kaupungin asunnot Oy
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2017
Sisällys Toimintakertomus
3
Heka-konsernin tuloslaskelma Heka-konsernin tase
10
11
Heka-konsernin rahoituslaskelma
12
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n tuloslaskelma 13 Helsingin kaupungin asunnot Oy:n tase
14
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n rahoituslaskelma
15
Liitetiedot
16
Liitetietojen erittely
25
Tilinpäätöksen allekirjoitukset ja tilintarkastusmerkintä
26
Tilintarkastuskertomus 26
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Toimintakertomus Yleistä Helsingin kaupungin asunnot Oy on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on omistaa tai vuokraoikeuden nojalla hallita tontteja sekä omistaa ja hallita tonteilla olevia tai niille rakennettavia asuinrakennuksia, joiden huoneistot vuokrataan. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa, eikä se jaa osinkoa. Yhtiö vastaa Helsingin kaupungin omistajaohjauksen mukaisesti valtion tuella rahoitettujen kaupungin ARA-vuokratalojen hallinnosta. Yhtiöön fuusioitiin 31.12.2011 Helsingin kaupungin omistamat kaksikymmentäyksi kiinteistöyhtiötä. Tämän
ALUE
VMY:TÄ ASUNTOJA
jälkeen yritykseen on fuusioitu muutamia pienempiä kiinteistöyhtiöitä, kuten vuoden 2014 lopussa Kiinteistö Oy Helsingin Palveluasunnot Oy, jonka tilat on pääosin vuokrattu Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastolle. Vuoden 2015 lopussa yhtiöön fuusioitiin Kiinteistö Oy Ruskeasuon asunnot ja yhtiölle siirtyi Helsingin kaupungilta aikaisemmin Helsingin kaupungin 400-vuotiskotisäätiölle vuokratut talot. Vuoden 2017 lopussa yhtiön kiinteistöt jakautuvat kustannusten seurannan ja pääomavuokranmäärityksen osalta seuraaviin alueisiin sekä erityisasuntoihin:
RM3 AS.M2 H.M2
KESKIVUOKRA €/M2/KK
Haaga
22
2 451
636 110
136 359
142 076
10,95
Jakomäki
16
2 128
642 977
136 350
137 825
11,15
Kannelmäki
17
1 796
481 337
105 211
112 807
11,39
Kansanasunnot
13
1 283
342 179
69 602
74 973
12,09
Kantakaupunki
19
1 576
502 953
95 523
107 998
12,27
Kontula
24
2 746
730 565
167 604
171 862
11,48
Kumpula
22
2 306
613 136
130 107
135 856
11,61
Laajasalo
12
1 400
404 806
90 236
90 733
12,09
Malmi
38
3 008
824 841
187 062
193 066
11,48
Malminkartano
16
1 489
421 969
93 482
99 982
10,94
Maunula
27
3 122
831 336
178 831
187 549
11,26
Myllypuro
17
1 993
544 595
121 989
123 970
10,54
Pihlajisto
37
3 304
969 161
207 921
212 971
11,72
Pikku Huopalahti
27
1 777
511 374
108 736
115 829
12,38
Puotila
25
2 357
621 048
137 695
142 355
11,14
Roihuvuori
24
2 126
551 013
119 362
119 504
10,77
7
1 700
399 575
87 970
88 907
11,36
Suutarila
21
1 572
406 244
97 385
99 334
11,73
Vallila
24
2 168
547 504
105 796
109 361
12,65
Vesala
20
2 205
614 319
136 228
142 699
10,88
Vuosaari
43
3 179
917 518
198 597
207 381
11,87
471
45 686
12 514 560
2 712 043
2 817 037
11,49 12,23
Siilitie
Alueet yhteensä
Erityisasunnot Yhteensä
39
2 353
616 009
103 036
129 884
510
48 039
13 130 569
2 815 079
2 946 920
VMY = vuokranmääritys yksikkö
3
4
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Hallinto Yhtiökokoukset
Tilintarkastajat
Varsinainen yhtiökokous pidettiin 27.4.2017.
Tilintarkastajana on toiminut KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT, JHT Leif-Erik Forsberg. Helsingin kaupungin asunnot Oy:n talouden ja hallinnon valvojana on toiminut Pirjo Salo.
Hallitus
Hallitukseen kuuluivat seuraavat henkilöt: 27.4.2017 saakka Varsinaiset jäsenet: Anni Sinnemäki, puh.joht. Timo Härmälä Tuula Saxholm Auli Rantanen Ari Luukinen
27.4.2017 lähtien Varsinaiset jäsenet: Anni Sinnemäki, puh.joht. Timo Härmälä Tuula Saxholm Auli Rantanen Ari Luukinen
Varajäsenet: Mari Randell Susanna Svartsjö
Varajäsenet: Mari Randell Susanna Svartsjö
Henkilökunta
Emoyhtiön henkilökunnan määrä oli vuoden lopussa 42 henkilöä, joista vakinaisia oli 40. Konsernin henkilökunnan määrä vuoden lopussa oli 595 henkilöä, joista vakinaisia oli 573. Johtoryhmään kuuluivat tilikauden lopussa toimitusjohtaja Jaana Närö, kiinteistöjohtaja Vesa Jurmu, asiakkuusjohtaja Mirka Saarholma, HR-johtaja Marita Ailio, talousjohtaja Raija Anjala ja konsernin lakimies Sanna Mäkilä sekä alueyhtiöiden toimitusjohtajien edustajana Päivi Jokinen, joka on Heka-Etelä Oy:n toimitusjohtaja.
Hallitus piti tilikauden aikana 12 kokousta, joista yksi oli sähköpostikokous.
Yhteishallintolain toteutuminen Helsingin kaupungin asunnot Oy:n vastuulla on yhteishallintolain ja Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiasäännön noudattaminen. Talotoimikunnat
Vuokranmääritysyksiköissä (vmy) toimii talotoimikuntia tai luottamushenkilöitä. Alueelliset vuokralaistoimikunnat
Alueellisesti toimii vuokralaistoimikuntia (21 kpl), joiden jäsenet koostuvat alueen talotoimikuntien puheenjohtajista. Talo- ja vuokralaistoimikunnat hoitavat alueellista vuokralaisdemokratiaa alueyhtiöiden kanssa yhteistyössä.
Vuokralaisneuvottelukunta
Vuokralaisneuvottelukunta koostuu vuokralaistoimikuntien jäsenistä ja se toimii yhteistyössä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n kanssa koko kiinteistökantaa koskevissa asioissa. Helsingin kaupungin asunnot Oy:n edustajia on vieraillut useissa vuokralaisneuvottelukunnan kokouksissa. Vuokralaisneuvottelukunta järjesti 15.3.2017 kolmannen Ilta Hekan kanssa -tilaisuuden, jossa yhtiön edustajat kertoivat asukkaille ajankohtaisista asioista. Lisäksi vuokralaisneuvottelukunta järjesti 7.10.2017 kuudetta kertaa kaikkien alueiden asukasaktiiveille tarkoitetun Hyyryläispäivä -nimisen tilaisuuden Finlandiatalolla. Vuokralaisneuvottelukunta kokoontui tilikauden aikana 14 kertaa. Yhtiön johtoryhmä ja vuokralaisneuvottelukunnan työvaliokunta tapaavat säännöllisesti.
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Talous Yhtiön toiminta rahoitetaan asukkailta kerättävillä vuokrilla omakustannusperiaatteella. Tilikaudella yhtiön rahoitusasema pysyi vakaana ja kaikista velvoitteista pystyttiin suoriutumaan ajallaan. Talousarvion toteutuminen
Emoyhtiön liikevaihto oli 403,3 miljoonaa euroa ja se alitti talousarvion 0,1 %:lla (0,5 miljoonaa euroa). Tuotot yhteensä olivat 424,3 miljoonaa euroa, mikä oli 19,6 miljoonaa euroa eli 4,9 % talousarviota enemmän. Muut kiinteistön tuotot sisälsivät mm. saatuja avustuksia ja saatuja vakuutuskorvauksia. Henkilöstökulut olivat 4,5 miljoonaa euroa ja ne alittivat talousarvion 0,7 miljoonaa euroa eli 13,6 %. Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoon varattua koko vuodelle budjetoitua järjestelyvaraa käytettiin vasta joulukuussa. Lisäksi budjetissa huomioidut uudet henkilöt aloittivat ajateltua myöhemmin. Muissa kiinteistöjen hoitokustannuksissa hallintokulut olivat 17,4 miljoonaa euroa, joka alitti talousarvion 2,4 miljoonaa euroa eli 12,3 %. Lämmitys oli 36,8 miljoonaa euroa, mikä oli 3,0 eli 9,0 % budjetoitua enemmän. Vesi ja jätevesi olivat yhteensä 17,6 miljoonaa euroa, mikä oli 0,9 miljoonaa euroa eli 4,7 % alle budjetoidun. Myös jätehuolto toteutui budjetoitua alhaisempana oltuaan 7,4 miljoonaa euroa eli 0,5 miljoonaa euroa ja 6,8 % alle budjetoidun. Vahinkovakuutukset olivat yhteensä 2,3 miljoonaa euroa, mikä oli 0,2 miljoonaa euroa eli 11,8 % yli budjetoidun. Vuokrat ja kiinteistövero olivat yhteensä 43,2 miljoonaa euroa, mikä oli 1,6 miljoonaa euroa eli 3,8 % budjetoitua enemmän. Kiinteistöjen vuokranmääritysyksikkökohtaiset ja aluetasattavat korjaukset olivat yhteensä 77,9 miljoo-
naa euroa, mikä oli 16,2 miljoonaa euroa eli 26,3 % yli budjetoidun. Näihin kustannuksiin liittyy kuitenkin tuottoihin kirjattuja korjausavustuksia yhteensä 16,6 miljoonaa euroa. Kun nämä avustukset otetaan huomioon, korjaukset yhteensä olivat 0,4 miljoonaa euroa eli 0,6 % budjetoitua alhaisemmat. Emoyhtiön liikevoitto oli 65,4 miljoonaa euroa, mikä oli 0,6 miljoonaa euroa eli 0,9 % talousarviota parempi. Rahoitustuotot ja -kulut olivat yhteensä 30,3 miljoonaa euroa, mikä oli 3,2 miljoonaa euroa eli 9,5 % alle budjetoidun. Alitus johtui yleisen korkotason pysymisestä matalana sekä tehdyistä lainojen konvertoinneista, joissa olemassa olevia lainoja on konvertoitu korkotasoltaan edullisimmiksi. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 35,2 miljoonaa euroa, mikä oli 3,7 miljoonaa euroa eli 11,9 % budjetoitua parempi. Vakuutukset
Kaikki kiinteistöt oli vakuutettu täydestä arvostaan vakuutusyhtiö Fenniassa vuonna 2017. Vuoden lopulla kilpailutettiin konsernin vakuutukset ja vuoden 2018 alussa kiinteistövakuutukset siirrettiin OP Vahinkovakuutukselle. Henkilöstö on vakuutettu Lähi-Tapiolassa. Lainojen hoito
Vuoden aikana konvertoitiin Valtiokonttorin lainoja koroltaan edullisemmiksi rahalaitoslainoiksi yhteensä 15 lainaa, pääomaltaan 37,8 miljoonaa euroa. Emoyhtiön lainakanta tilikauden päättyessä oli 2 415 miljoonaa euroa. Edellä mainitun lainakonversion lisäksi uusia lainoja nostettiin tilikaudella 122,3 miljoonaa euroa ja lainoja lyhennettiin 95,7 miljoonaa euroa.
Merkittävimmät tapahtumat tilikaudella Vuosi 2017 oli yhtiön kuudes varsinainen toimintavuosi vuodenvaihteessa 2011–2012 toteutuneen kiinteistöyhtiöiden fuusion jälkeen. Tammikuun 1. päivänä 2017 tulivat pääkaupunkiseudulla voimaan tulorajat valittaessa asukkaita ARA-vuokra-asuntoihin. Tulorajat koskivat sekä uusia asukasvalintoja että Hekan sisäisiä asunnon vaihtoja. Tulorajojen käyttöönoton vuoksi Hekassa tehtiinkin muutos, jolla aiemmin Hekan alueyhtiöissä hoidetut asuntojen vaihdot siirrettiin hoidettaviksi kaupunkiympäristön toimialan asuntopalvelut-yksikölle. Tammikuun 1. päivänä astui voimaan tupakkalain 79 §, jonka perusteella vuokratalon omistaja voi hakea kunnan ympäristökeskukselta tupakointikieltoa asunnon parvekkeelle tai asunnon sisätiloihin. Hekassa valmisteltiin asiaan liittyvä prosessikuvaus ja toimin-
taohje. Vuoden aikana on asukkailta tullut noin 230 ilmoitusta häiritsevästä tupakoinnista. Tupakointikieltoa haettiin vuoden aikana kaupungin ympäristöpalveluilta kolmeen Hekan kohteeseen. Vuoden loppuun mennessä on määrätty parveketupakointikielto yhteen Hekan kohteeseen. Joulukuussa Hekan hallitus päätti, että siirtymäajan jälkeen tupakointi kielletään Hekan kohteissa kaikissa 1.6.2018 alkaen tehtävissä uusissa vuokrasopimuksissa. Kyseinen tupakointikielto kattaa myös väistöasuntotilanteiden takia tehdyt vuokrasopimukset. Vuoden 2016 kesällä, kun hyväksyttiin laki uudesta 10 vuoden korkotukimallista, eduskunta samalla edellytti, että hallitus käynnistää 40 vuoden korkotukimallin kokonaisvaltaisen kehittämisen, jotta mallin ehdot saadaan kannustaviksi. Heka on KOVAn (= Kohtuuhin-
5
6
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
taisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry) jäsenenä ollut aktiivisesti esittämässä malliin parannuksia. Heka antoi esityksestä lausuntonsa marraskuussa. Joulukuussa 2016 Hekan hallituksessa päätettiin toteuttaa fuusiot, jonka mukaisesti 21 alueyhtiötä fuusioitiin viideksi alueyhtiöksi eli Heka Etelä Oy:ksi, Heka Itä Oy:ksi, Heka Kaakko Oy:ksi, Heka Koillinen Oy:ksi ja Heka Länsi Oy:ksi. Ensimmäinen fuusio (Heka Koillinen Oy) toteutui 3.10.2017 ja loput 31.12.2017. Fuusioiden takia Hekassa on käyty YT-neuvotteluja, jotka saatiin päätökseen helmikuussa. Fuusioiden johdosta ei irtisanottu, lomautettu tai osa-aikaistettu ketään, mutta osalle työntekijöitä tuli muutoksia työtehtäviin ja toiminta-alueeseen. Pääosa työntekijöistä on jatkanut nykyisissä tehtävissään. Päättyneissä YT-neuvotteluissa sovittiin myös yhtenäisestä liukuma-ajasta kaikissa Hekan toimistoissa. Siivousurakointineuvottelut saatiin päätökseen 30.11.2017 ja lumipäivystyssopimus hyväksyttiin 6.4.2017. Syksyn 2017 aikana Hekassa käytiin YT-neuvottelut myös Kiinteistö Oy Auroranlinnan ja KKOy Korkotuki-asunnot -yhtiön talojen isännöinnin ja isännöintiin liittyvien tehtävien hoitamisen siirtämisestä pois Hekan alueyhtiöistä. Myöskään näiden YT-neuvottelujen johdosta ei irtisanottu, lomautettu tai osa-aikaistettu ketään. Elokuussa tehtiin viimeiset alueyhtiöiden muutot vastaamaan vuoden 2018 alun tilannetta, jossa Hekalla on viisi alueyhtiötä ja samalla viisi aluetoimistoa. Emoyhtiön toimistossa Viipurinkadulla otettiin käyttöön uusi kerros, jossa sijaitsee normaalien työpisteiden lisäksi noin 40–50 henkilölle soveltuva koulutustila. Fuusioiden johdosta on myös Hekan vuokralaisdemokratiasääntöön valmisteltu muutoksia yhteistyössä asukasedustajien kanssa. Muutokset hyväksyttiin Hekan hallituksessa 13.6.2017 ja uusi vuokralaisdemokratiasääntö tuli voimaan fuusioiden toteutuessa 1.1.2018. Uutuutena vuokralaisdemokratiasäännössä on yhteishallintolain mukaisten yhteistyöelinten perustaminen Hekan viidelle alueelle sekä Heka-tasolle. Hekan oma palkkausjärjestelmä, joka perustuu AVAINTA ry:n työehtosopimukseen, hyväksyttiin Hekan hallituksessa tammikuussa 2017 ja otettiin heti käyttöön. Raportointikauden lopulla Hekan asuntoihin oli 17 120 aktiivista hakijaa. (Tilanteessa 31.12.2016 hakijoita oli noin 15 000.) Vuokraustoiminnan määrätiedot raportointikaudella (suluissa vuoden 2016 tiedot) Päättyneet vuokrasopimukset 4 504 kpl (5 390 kpl) Tehdyt vuokrasopimukset 5 688 kpl (5 456 kpl) Häädöt vuokravelkojen vuoksi • vireille 694 kpl (893 kpl) • päätöksiä 269 kpl (246 kpl) • häätö toimeenpantu 85 kpl (87 kpl) Häädöt muiden syiden vuoksi • vireille 21 kpl (22 kpl) • päätöksiä 9 kpl (17 kpl) • häätö toimeenpantu 7 kpl (15 kpl)
Tammikuussa 2018 valmistui Hekan asukastyytyväisyyttä koskeva tutkimus (tutkimus tehtiin marras-joulukuussa 2017). Asukastyytyväisyys oli noussut edellisestä vuodesta ollen nyt 3,56 (edellisenä vuonna 3,53). Erityisesti siivouksen ja isännöinnin osalta tulokset olivat parantuneet, mutta myös kiinteistöhuollon ja -korjausten osalta tulokset olivat edellistä tutkimusta paremmat. Yhteistyö asukkaiden kanssa on ollut vilkasta. Maaliskuun 15. päivänä pidettiin ”Ilta Hekan kanssa” –niminen tilaisuus, jossa asukkaille kerrottiin mm. alueyhtiöiden tulevista fuusioista, uudesta vuokrantasausmallista, vuokralaisdemokratiasäännön suunnitelluista muutoksista sekä uusittavista käyttökorvausmaksuista. Asukkaat saivat myös esittää hekalaisille kysymyksiä. Tammikuun 1. päivänä siirryttiin kaikissa kaasuliesillisissä Heka-taloissa (noin 4 900 asuntoa) käyttämään maakaasun sijaan biokaasua. Heka ja Posti ovat tehneet sopimuksen ns. Smartpost- pilottihankkeesta. Pilottihankkeessa neljään Hekan kiinteistöön on asennettu postin Smartpostautomaattilokerikko, joka toimii postipakettien ja verkkokauppaostosten sekä toimitus- että lähettämispisteenä. Smartpost-automaatit sujuvoittavat asukkaiden arkea. Automaatit ovat kerrostalon asukkaiden käytössä 24/7 ja asukkaat voivat noutaa paketit ja palvelut juuri itselleen sopivana aikana. Seuraamme, miten asukkaat ottavat uuden palvelun vastaan. Heka ja Helen ovat sopineet energiapilottihankkeesta, jonka tavoitteena on Hekan kiinteistöjen energiankäytön optimointi sekä kiinteistöjen sisälämpötilaolosuhteiden parempi hallinta. Heka saa pilotin tuloksena käyttöönsä suuren määrän huoneistotason lämpötiladataa Helenin toimittamien anturien ja tiedonsiirtoratkaisun avulla. Lämpötiladataa hyödynnetään talojen lämmityksen ohjaukseen. Nykyistä tarkempi ohjaus puolestaan mahdollistaa Helenin intressissä olevan kysyntäpiikkien mukaan tapahtuvan lämmön kulutuksen jouston. Pilotointi toteutetaan neljässä vaiheessa, joista kaksi ensimmäistä vaihetta on toteutettu onnistuneesti. Jatkovaiheista päätettiin Hekan hallituksessa marraskuussa 2017. Kahdessa ensimmäisessä vaiheessa 50 kerrostaloon asennettiin anturit ja niiden osalta mittaus- ja raportointipalvelu toimii jo. Jatkovaiheen tavoitteena on, että kesällä 2018 kaikki Hekan kerrostalot ovat energiaseurannan piirissä. Tämä tarkoittaa yli 8000 älykkään, langatonta tiedonsiirtotekniikkaa hyödyntävän seurantamittarin asennusta. Kesällä otettiin käyttöön ohjeistus asukkaiden omatoimiremonteista. Ohjeissa määritellään, millaisia remontteja asukkaan on lupa itse tehdä huoneistossa. Samalla otettiin käyttöön yhtiön tarjoama tarvikepaketti asukkaiden itse tehtäviä seinien maalaustöitä varten. Kuluvan vuoden aikana on valmisteltu ja tehty päätös Hekan käyttökorvausten hinnoittelun uudistamisesta 1.1.2018 lukien. Uudistuksen myötä Hekan eri alueilla käytössä olleet toisestaan poikenneet hinnat ja hinnoittelutavat yhdenmukaistettiin. Autopaikkojen osalta otettiin käyttöön vyöhykehinnoittelu. Uudistus valmisteltiin yhteistyössä asukkaiden kanssa. Yhtiö on aloittanut valmistautumisen tietosuo-
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
ja-asetuksen (GDPR) voimaantulon siirtymäajan päättymiseen toukokuussa 2018. On perustettu tietosuojaryhmä, jota vetää yhtiön lakimies Sanna Mäkilä. Ryhmässä on edustettuina Hekan keskeiset toiminnot. Ensimmäisenä on aloitettu kartoittamaan yhtiön toimintaa suhteessa tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin. Kartoitus valmistui marraskuussa ja sen perusteella määritettiin tarvittavat toimenpiteet sekä niiden priorisointi. Joulukuussa 2017 Hekan hallituksessa tehtiin päätös uuden vuokrantasausmallin hyväksymisestä ja käyttöönotosta vuoden 2019 vuokria määriteltäessä. Uutta vuokrantasausmallia oli valmisteltu yhdessä asukkaiden kanssa ja sitä esiteltiin asukkaille sekä maaliskuussa pidetyssä Ilta Hekan kanssa –tilaisuudessa että kesäkuussa vuokralaisneuvottelukunnan kokouksessa. Mallia esiteltiin myös ARA:lle (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus), joka antoi siitä myönteisen lausunnon. Elo-lokakuun aikana mallia esiteltiin kaikille 21:n alueen vuokralaistoimikunnille. Mallissa omakustannusten kokonaismäärä tasataan kahdessa vaiheessa: ensin kokonaiskustannukset tasataan 21 alueelle KTI:n vuokratasoreferenssiä hyödyntäen ja sen jälkeen alueelle tasatut kustannukset tasataan vuokranmääritysyksiköille käyttäen ARAn malliin pohjautuvaa pisteytysmallia. Kannelmäen palvelutaloon valmistui kesäkuussa Milu Correchin maalaama, Helsinki Urban Artin tuottama muraali, joka esittää talon asukkaita. Syyskuussa valmistui Kontulaan Hekan taloihin (Kontulankaari 11) kolmen muraalin, tiettävästi Suomen suurin, teossarja, joiden taiteilijat olivat australialainen Fintan Magee, brasilialainen Apolo Torres sekä yhdysvaltalainen Pat Perry. Kahdelle Hekan uudiskohteelle Kuninkaantammessa (Sienakuja 4 ja Taidemaalarinkatu 2) myönnettiin Kuntarahoituksen tavallista hieman edullisempaa vihreää rahoitusta. Vihreää rahoitusta myönnetään sellaisille investointihankkeille, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia. Joulukuussa aukesivat Hekan uudistetut verkkosivut. Aikaisempien 22 erillisten nettisivujen (emo + 21 alueyhtiötä) sijaan on yksi kokonaisuus eli yhdet verkkosivut. Sivuilla on runsaasti helppolukuista ja hyödyllistä asiaa muun muassa asumisesta ja kodinhoidosta sekä paljon tietoa rakennuksistamme. Tarkoitus on lisätä verkkosivuilla sähköisen asioinnin mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa. Yhtiön perustietojärjestelmäkehitykseen liittyen vuoden alussa kartoitettiin toimialan järjestelmätilannetta tietopyynnön avulla. Sen tuloksena todettiin, että parhaat järjestelmät yrityksen käyttöön saadaan hank-
kimalla osajärjestelmiä eri toimijoilta. Ensimmäisenä vaiheena käynnistyi vuoden lopulla taloushallinnon järjestelmien kilpailutus kirjanpito & sisäinen laskenta ja ostoreskontra -kokonaisuudella. Tilikauden aikana jatkettiin lainojen konvertointeja korkotasoltaan edullisemmiksi. Lainoja konvertoitiin yhteensä 37,8 miljoonaa euroa. Vuoden lopussa kilpailutettiin Hekan vakuutukset. Kilpailutuksen seurauksena säästetään vuotuisina vakuutusmaksuina noin 740 tuhatta euroa vakuutusturvan pysyessä samana tai parantuessa joiltakin osin hieman. Maaliskuun lopussa suoritettiin Heka-Pihlajisto Oy:ssä verotarkastus, joka kohdistui välittömän verotuksen ja arvonlisäverotuksen osalta verovuoteen 2015 ja ennakkoperinnän osalta verovuoteen 2016. Tarkastuksessa ei löydetty mitään huomauttavaa. Pasilan toimiston Heka-Kantakaupunki Oy:ssä suoritettiin Aluehallintoviranomaisen (Avi) taholta toimistotyöhön kohdistunut tarkastus loppuvuonna 2017. Tarkastuksessa ei löytynyt huomautettavaa. Muita vero- tai viranomaistarkastuksia ei Helsingin kaupungin asunnot Oy:ssä tai sen tytäryhtiöissä ole raportointijaksolla suoritettu. Peruskorjaukset
Vuoden aikana on tehty investointipäätökset yhdeksästä peruskorjaushankkeesta, joissa on yhteensä 807 asuntoa ja joiden hankinta-arvo on yhteensä noin 105,2 miljoonaa euroa. Näistä kaksi kohdetta eli 78 asuntoa (12,8 miljoonaa euroa) on erityisryhmille tarkoitettuja asuntokohteita. Uudistuotanto
Vuoden aikana on tehty investointipäätökset viidestä uudisrakennushankkeesta. Kohteissa on yhteensä 301 asuntoa ja niiden hankinta-arvo on noin 73,5 miljoonaa euroa. Näistä yksi kohde (20 asuntoa, 5,6 miljoonaa euroa) on erityisryhmille tarkoitettu kohde (ryhmäkoti). Investointibudjetti vuodelle oli 15 uudisrakennushanketta, joissa on yhteensä 1 227 asuntoa ja joiden hankinta-arvo on noin 296 miljoonaa euroa. Näin ollen investointibudjetti ei toteutunut kaikilta osiltaan. Osa hankkeista siirtyi seuraaville vuosille, kun niiden tontit eivät olleet vielä rakentamiskelpoisia ja osassa hankkeista epäonnistuttiin urakkakilpailussa, jolloin hankkeet joudutaan kilpailuttamaan uudelleen vuoden 2018 aikana. Vuonna 2017 valmistui 557 uutta Heka-vuokraasuntoa.
7
8
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Arvio toiminnan kehittymisestä Vuoden 2018 aikana käynnistyy asukkaiden ja Hekan välisten uusien alueellisten yhteistyöelinten (yhteensä 5 kpl) sekä Heka-tason yhteistyöelimen toiminta. Näissä elimissä on tarkoitus käsitellä yhteishallintolain ja vd-säännön mukaisia asioita, joten näiden asioiden käsittely jää pois alueyhtiöiden hallituksista. Vuonna 2018 tehdään ensimmäistä kertaa vuokranmääritys ja vuokrantasaus Hekan uudella tasausmallilla, kun määritellään vuoden 2019 vuokrat. Tähän uuteen tasausmalliin liittyviä pisteytyksiä on tarkoitus käsitellä alueellisissa yhteistyöelimissä. Uusi tasausmalli muuttaa myös yhtiön toiminnan suunnittelu- ja budjetointiprosessia. Vuoden 2018 aikana on tarkoitus uusia Hekan asukastoiminnan kokouspalkkioihin liittyvä palkkiosääntö sekä yhteistyössä asukasedustajien kanssa myös asukastoiminnan määrärahaohje. Vuoden 2018 aikana jatketaan Hekan perustietojärjestelmien kehittämishanketta mm. useammalla kilpailutuksella ja käyttöönottojen valmistelutyöllä. Aluetoimistojen asiakaspalvelun parantamiseksi ote-
taan käyttöön samanlaiset contact center –järjestelmät kaikissa toimistoissa. Käyttöönoton on suunniteltu tapahtuvan vuoden 2018 loppupuolella. Helsingin kaupungin strategia vahvistettiin syyskuun lopussa ja siihen liittyen vuoden 2018 aikana päivitetään myös Hekan strategia. Työ käynnistyy alkuvuonna 2018. Hekan henkilökuntaa tullaan ottamaan laajalti mukaan strategiatyöhön. Vuoden 2017 alusta käyttöön tulleista ARA-asuntojen tulorajoista luovutaan 1.3.2018 alkaen. Lisäksi maan hallitus on luopunut suunnitelmista ryhtyä tekemään ARA-asuntojen asukkaille tulojen määräaikaistarkastuksia. Asukasvalintaan vaikuttaa jatkossa hakijan asunnon tarve, tulot ja varallisuus. Tavoitteena on vuoden 2018 aikana aloittaa 12 uudisrakennushanketta (käsittäen yhteensä 1 177 asuntoa) sekä 6 peruskorjaushanketta (käsittäen yhteensä 795 asuntoa). Vuoden vaihteessa 2017–2018 keskeneräisiä uudisrakennuskohteita on yhteensä 20 kpl käsittäen 1357 asuntoa. Niistä vuoden 2018 aikana ennakoidaan valmistuvan 658 kappaletta.
Riskit ja epävarmuustekijät Suurimmat toimintaan kohdistuvat riskit liittyvät rakentamisen laatuun ja kustannuksiin sekä lainanhoitokuluihin. Tammikuussa yhtiön hallitus hyväksyi yhtiön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kuvauksen. Siinä määriteltiin myös useita kehittämiskohteita, joiden priorisoinnin ja aikataulutuksen yhtiön hallitus hyväksyi huhtikuussa. Vuoden lopussa yhtiö laati rahoituspolitiikan, joka hyväksyttiin hallituksen kokouksessa tammikuussa 2018. Tavoitteena on päivittää politiikka vuosittain. Vuoden 2016 joulukuussa yhtiön omistamassa asunnossa Vuosaaressa tapahtui tulipalo, jossa menehtyivät yksi aikuinen sekä kolme lasta. Tapahtuman seurauk-
Asukkaat Yhtiöllä oli asukkaita 31.12.2017 talonkirjojen mukaan 91 138 henkilöä. Yhtiön sisäisiä vaihtoja suoritettiin 1 084 kpl (2 469 kpl vuonna 2016). Näistä vaihtoja vapautuneisiin oli 406 kpl (1 591 kpl) ja keskinäisiä vaihtoja 678 kpl (878 kpl).
sena on lisätty asukastiedotusta sekä toisaalta on päätetty asentaa kaikkiin niihin asuntoihin palovaroitin, joissa sitä ei vielä ole yhtiön asentamana, vuoden 2018 loppuun mennessä. Yrityksen johto seuraa toimenpiteiden toteutumista ja riittävyyttä. Hanke on vuoden lopussa aikataulussaan. Lyhyellä tähtäyksellä aluetoimistojen uudelleenorganisointi tulee vaatimaan henkilöstön resursseja muuttuvien sisäisten toimintatapojen ja –mallien omaksumiseen. Hyvän suunnittelun avulla muutokset pystytään toteuttamaan aiheuttamatta häiriötä asiakaspalvelun tasoon. Sinällään yhtenäiset toimintatavat pitkällä tähtäyksellä parantavat myös asiakaspalvelun laatua.
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Kulutustiedot Seuraavassa on esitetty energian kokonaiskulutusluvut vuodelta 2017 ja 2016.
Lämpö Kwh/Rm³ Sähkö Kwh Vesi m³
2017 2016
42,2
42,8
64 721 961
65 313 599
4 883 974
4 914 725
Hallituksen esitys yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi Hallitus ehdottaa, että tilikauden tappio 351 676,00 euroa kirjataan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan.
Osakkeiden määrä osakelajeittain 2017
Kappaleet
2502 kpl
9
10
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Heka-konsernin tuloslaskelma EUR
TOIMINTATUOTOT Vuokratuotot Muut tuotot yhteensä Yhteensä
1.1.–31.12.2017
1.1.–31.12.2016
EUR
1.1.–31.12.2017
1.1.–31.12.2016
RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT
401 742 148,16
389 283 621,89
22 916 056,03
16 467 516,03
424 658 204,19
405 751 137,92
Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut
TOIMINTAKULUT
260 283,46
363 848,12
73 159,42
33 594,38
-29 889 469,05
-32 916 395,39
-725 077,70
-729 598,71
Yhteensä
-30 281 103,87
-33 248 551,60
VUOSIKATE
134 768 776,95
122 116 570,83
Poistot
-98 685 637,05
-93 185 428,89
Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot
-23 488 875,76
-24 652 813,56
Henkilösivukulut
-4 520 344,43
-4 664 776,18
-325 774,34
-652 507,37
Yhteensä
-28 334 994,53
-29 970 097,11
Palvelujen ostot
-100 354 719,91
-94 750 518,73
Välittömät verot
-7 306 701,49 -6 648 076,05
-16 741 947,38
-17 265 200,85
TILIKAUDEN TULOS
28 776 438,41
22 283 065,89
-6 592 453,39
-5 569 989,76 31 663,64
13 282,29
-63 112 259,71
-60 969 928,57
-988 394,19
-930 816,59
28 808 102,05
22 296 348,18
-34 466 598,47
-33 444 936,99
-9 016 955,79
-7 484 526,89
TOIMINTAKULUT YHTEENSÄ
-259 608 323,37
-250 386 015,49
TOIMINTAKATE
165 049 880,82
155 365 122,43
Muut henkilöstökulut
Palvelujen ostot saman konsernin yrityksiltä Ostot
Vähemmistöosuudet
Ostot saman konsernin yrityksiltä Vuokrakulut konsernin yrityksiltä Muut kulut
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ
Vuokrakulut saman
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Heka-konsernin tase EUR
1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016
EUR
VASTAAVAA
VASTATTAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
OMA PÄÄOMA
Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet
464 569,68
Muut pitkävaikutteiset menot Yhteensä
477 502,92
11 606 777,12
11 606 777,12
12 071 346,80
12 084 280,04
1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016
Osake pääoma
6 800 000,00
6 800 000,00
Ylikurssirahasto
24 461 326,49
24 461 326,49
Arvonkorotusrahasto
3 588 796,37
3 588 796,37
54 251 979,52
54 251 979,52
210 434 781,42
188 138 433,24
28 808 102,05
22 296 348,18
328 344 985,85
299 536 883,80
Vararahasto Edellisten tilikausien voitto/tappio
Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet
Tilikauden voitto/tappio
363 000,68
363 000,68
18 493 001,70
17 657 997,71
1 588 488,68
1 588 488,68
2 298 272 218,05
2 204 688 252,66
40 187 300,28
36 497 529,84
523 552,94
190709,58
Koneet ja kalusto
4 118 839,43
4 377 624,07
Lainat rahoituslaitoksilta
1 474 789 758,65
1 269 360 961,92
Muut aineelliset hyödykkeet
3 009 169,42
2 816 573,83
Valtiokonttorilainat
472 260 962,92
550 362 982,40
Velat saman konsernin yrityksille
372 781 227,04
392 340 726,20
4 539 809,32
5 070 585,32
Liittymismaksut saman konsernin yrityksille Liittymismaksut Rakennukset ja rakennelmat Rakennusten koneet ja kalusto Väestönsuojat
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
3 343 051,97
35 683 914,83
Yhteensä
Vähemmistöosuudet
1 545 816,84 1 577 480,45
VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma
Muut velat
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat konserniyrityksiltä
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
Yhteensä 345 220 414,96
282 118 357,21
2 715 119 038,11
2 585 982 449,09
2 324 371 757,93 2 217 135 255,84
Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta
80 158 400,90
78 822 704,69
Sijoitukset
Saadut ennakot
5 602 309,70
5 342 979,72
Osuudet saman konsernin yrityksistä
Ostovelat
2 289 733,95
2 066 478,06
14 393 993,56
10 544 382,68
Osuudet omistusyhteysyrityksistä
7 437 008,80
9 118 491,24
Muut osakkeet ja osuudet
3 078 357,86
915 770,11
Yhteensä
24 909 360,22 20 578 644,03
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
109 402,55
521 145,75
Velat saman konsernin yrityksille
Ostovelat konsernin yrityksille
69 720 119,10
54 960 231,69
Muut velat
58 813 459,65
54 274 137,28
Velat saman konsernin yrityksille Siirtovelat
2 752 099 745,13
2 618 645 373,16
21 172,57 10 778 804,70
8 488 652,90
7 739 309,21
Siirtovelat saman konsernin yrityksille
VAIHTUVAT VASTAAVAT
15 014,00 9 982 709,74
Yhteensä
235 179 802,49 214 526 963,67
Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset
0,00
3 401,76
Vuokrasaamiset
4 016 590,37
4 755 755,53
Muut saamiset
1 203 259,48
1 095 331,76
130 583 993,44
106 687 149,31
74 550,31
1 056 867,56
2 688,09
36 408,83
Muut saamiset saman konsernin yrityksiltä Siirtosaamiset Siirtosaamiset saman konsernin yrityksiltä Yhteensä Rahat ja pankkisaamiset
135 881 081,69 113 634 914,75 1 461 536,29
496 295,85
137 342 617,98
114 131 210,60
VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 889 442 363,11
2 732 776 583,76
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
2 559 551 560,42 2 431 662 219,51
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
2 889 442 363,11
2 732 776 583,76
11
12
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Heka-konsernin rahoituslaskelma
EUR 1.1.–31.12.2017 1.1.–31.12.2016
Liiketoiminnan rahavirta Myynnistä saadut maksut Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja Saadut korot liiketoiminnasta Maksetut välittömät verot Liiketoiminnan rahavirta
400 183 957,94
387 713 281,85
22 916 056,03
16 467 516,03
-282 746 594,77
-242 301 621,90
140 353 419,20 161 879 175,98 333 442,88
397 442,50
-174 669,61
-1 044 256,07
140 512 192,47
161 232 362,417
Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Investointien rahavirta
220 618 289,57
170 716 845,37
-220 618 289,57
-170 716 845,37
Rahoituksen rahavirta Pitkäaikaisten lainojen nostot Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut Maksetut korot pitkäaikaisista lainoista Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa 1.1.
246 061 819,00
181 844 190,78
-133 720 676,74
-136 150 885,21
-31 269 804,72
-36 578 942,97
81 071 337,54
9 114 362,60
965 240,44
-370 120,36
496 295,85
866 416,21
Rahavarat tilikauden lopussa 31.12.
1 461 536,29
496 295,85
Rahavarojen muutos tilikaudella
965 240,44
-370 120,36
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n tuloslaskelma EUR
1.1.–31.12.2017 1.1.–31.12.2016 EUR
LIIKEVAIHTO
Vuokrat
392 771 891,05
5 034 640,10
4 936 438,30
ALV Kiinteistön tuotoista Liikevaihto yht.
Muut hoitokulut
405 151 389,17
Käyttökorvaukset
-6 859 652,24
-6 765 595,41
403 326 377,03
390 942 733,94
20 956 121,58
14 600 953,99
424 282 498,61
405 543 687,93
Luottotappiot
Tuotot yht.
KIINTEISTÖN HOITOKULUT
-776 413,35
-741 080,94
-1 029 762,01
-972 249,00
Muut kiinteistön kulut
2 251 144,84
2 873 118,96
Muut hoitokulut yht.
444 969,48 1 159 789,02
Muut kulut yht. Muut kiinteistön tuotot
1.1.–31.12.2017 1.1.–31.12.2016
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
-256 918 120,45
-247 293 521,53
65 434 658,79
61 740 075,81
RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
-3 406 253,02
Henkilösivukulut
Rahoitustuotot -3 586 236,15
Eläkekulut Muut henkilösivukulut
31 749,38
13 655,00
Korkotutotot
233 914,51
351 239,33
Rahoitustuotot yht.
-1 000 176,87
-1 037 356,29
-47 482,91
-54 611,87
Osinkotuotot
265 663,89 364 894,33
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Henkilösivukulut yht.
-1 047 659,78 -1 091 968,16
Rahalaitoslainat
-11 299 904,77
-10 390 804,29
Henkilöstökulut yht.
-4 453 912,80 -4 678 204,31
Valtiokonttorilainat
-10 183 264,04
-13 639 614,21
-8 334 040,67
-8 800 891,84
Helsingin kaupungin lainat Poistot ja arvonalentumiset Poistot rakennuksista ja rakennelmista Poistot koneista ja kalustosta Poistot muista pitkävaikutteisista menoista Poistot ja arvonalentumiset yht.
Vakuutuslaitoslainat Korkokulut yht.
-96 056 522,88
-90 143 578,46
-67 618,35
-469 319,48
-1 351 665,34
-1 218 988,34
Muut rahoituskulut
-2 979,78
-4 812,78
-29 820 189,26
-32 836 123,12
-722 892,46
-726 650,55
Korko- ja muut rahoituskulut yht.
-30 543 081,72 -33 562 773,67
Rahoitustuotot ja -kulut yht.
-30 277 417,83 -33 197 879,34
-97 475 806,57 -91 831 886,28 VOITTO/TAPPIO
MUUT KULUT
ENNEN TILINPÄÄTÖS-
Hallinto
-17 446 790,85
-17 478 691,46
Käyttö- ja huolto
-27 024 323,19
-28 310 312,75
Ulkoalueiden huolto
SIIRTOJA JA VEROJA Tilinpäätössiirrot
-5 266 707,47
-4 666 189,67
Siivous
-12 838 781,68
-13 114 740,92
Poistoeron muutos
Lämmitys
-36 772 652,22
-34 678 342,67
Vesi ja jätevesi
-17 605 434,96
-17 481 217,67
Vapaaehtoisten varausten muutos
Sähkö ja kaasu
-9 632 933,05
-9 502 193,78
Jätehuolto
-7 394 276,35
-7 417 276,51
Vahinkovakuutukset
-2 266 507,46
-2 135 029,32
Vuokrat
Tontin vuokrat
-32 983 511,19
-32 022 754,72
Muut vuokrat
-2 305 994,46
-2 341 451,48
Vuokrat yht. Kiinteistövero Korjaukset
-35 289 505,65 -34 364 206,20 -7 883 786,32
-7 070 679,93
Korjaukset
-38 681 749,23
-37 689 822,35
Alueen tasattavat korjaukset
-22 664 983,77
-24 183 708,61
Perusparannukset ja suuret korjaukset Aktivoinnit Korjaukset yht.
-4 252 518,62 -19 400 596,38 -12 342 139,11 9 039 697,67 -77 941 390,73
72 234 429,67
Tilinpäätössiirrot yht. Muut välittömät verot TILIKAUDEN VOITTO (+) / TAPPIO (-)
35 157 240,96 28 542 196,47 490 956,63
-3 047 806,97
-35 999 873,59
-25 225 915,42
-35 508 916,96
-28 273 722,39
-876 678,26
-351 676,00
-608 204,182
13
14
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n tase EUR
1.1.–31.12.2017 1.1.–31.12.2016 EUR
VASTAAVAA
VASTATTAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
OMA PÄÄOMA
Aineettomat hyödykkeet
Osake- osuus ja muu pääoma
Aineettomat oikeudet
6 867,97
Muut pitkävaikutteiset menot
13 312,83
11 606 777,12
11 606 777,12
11 613 645,09
11 620 089,95
360 477,86
360 477,86
19 889 922,13
19 054 918,14
Rakennukset ja rakennelmat 2 285 253 311,56
2 191 460 448,36
Rakennuksen koneet ja laitteet 40 177 465,33
36 486 264,25
Yhteensä Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Liittymismaksut
Väestönsuojat
523 552,94
190 709,58
Koneet ja kalusto
103 864,89
59 701,08
3 009 169,42
2 816 573,83
348 563 466,93
317 796 820,04
2 697 881 231,06
2 568 225 913,14
Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Yhteensä
1.1.–31.12.2017 1.1.–31.12.2016
Ylikurssirahasto
6 800 000,00
6 800 000,00
24 461 326,49
24 461 326,49
3 588 796,37
3 588 796,37
Muut rahastot
Arvonkorkotusrahasto
54 251 979,52
54 251 979,52
Edellisten tilikausien voitto/tappio
-3 954 401,63
-3 346 197,45
-351 676,00
-608 204,18
84 796 024,75
85 147 700,75
Tilikauden voitto/tappio OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero
157 290 764,22
157 781 720,85
Vapaaehtoiset varaukset
143 907 632,56
107 907 758,97
301 198 396,78
265 689 479,82
Tilinpäätossiirtojen kertymä yhteensä
Sijoitukset VIERAS PÄÄOMA
Osuudet saman konsernin yrityksistä
19 345 300,51 16 067 521,54
Osuudet omistusyhteysyrityksistä
16 187 739,11 16 187 739,11
Valtiokonttorilainat
508 830 203,68
589 462 745,95
Muut osakkeet ja osuudet
3 078 357,86 915 770,11
Vakuutuslaitoslainat
1 229 809,00
1 503 749,00
Velat saman konsernin yrityksiltä
391 952 308,67
408 263 887,42
3 280 009,32
3 631 685,32
-99 604 822,71
-95 051 055,54
2 319 037 651,61
2 211 384 953,14
Rahoituslaitoslainat
Yhteensä PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
Pitkäaikainen vieras pääoma
38 611 397,48
33 171 030,76
1 513 350 143,65 1 303 573 940,99
Muut velat 2 748 106 273,63
2 613 017 033,85
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Pitkäaikaisen lyhytaikainen osuus Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä
Lyhytaikaiset saamiset Myytisaamiset Saamiset kiinteistön tuotoista Vuokrasaamiset Käyttökorvaukset ja muut saamiset
3 401,76
4 015 485,69
4 753 521,33
Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta
79 931 247,90
78 615 457,69
Saadut ennakot
5 595 970,85
5 331 398,71
Ostovelat
2 335 025,55
2 407 088,24 54 950 670,69
1 104,68
2 234,20
4 016 590,37
4 759 157,29
Velat saman konsernin yrityksiltä
69 710 367,10
118 986 977,54
98 428 356,98
Muut velat lyhytaikaiset
-1 909 505,76
-100 073,48
Muut lyhytaikaikset saamiset
1 290 049,59
871 301,56
Siirtovelat lyhytaikaiset
14 561 217,52
14 769 098,31
Siirtosaamiset
Myyntisaamiset yht. Saamiset saman konsernin yrityksiltä
2 739 302,71
1 009 814,56
Muut lyhytaikaikaiset saamiset yhteensä
123 016 329,84
100 309 473,10
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
127 032 920,21
105 068 630,39
Rahat ja pankkisaamiset
117 202,46
110 109,63
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
127 150 122,67
105 178 740,02
VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 875 256 396,30
2 718 195 773,87
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä
170 224 323,16 155 973 640,16
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
2 489 261 974,77
2 367 358 593,30
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
2 875 256 396,30
2 718 195 773,87
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
15
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n rahoituslaskelma EUR
1.1.–31.12.2017 1.1.–31.12.2016
Liiketoiminnan rahavirta Myynnistä saadut maksut Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
404 333 516,09
390 060 819,51
-1 750 735,16
22 810 098,38
-263 813 085,01
-254 973 139,19
138 769 695,92
157 897 778,70
Saadut korot liiketoiminnasta Saadut osingot liiketoiminnasta Maksetut välittömät verot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Investoinnit muihin sijoituksiin Investointien rahavirta
233 914,51
351 239,33
31 749,38
13 655,00
0,00
-876 678,26
139 035 359,81
157 385 994,77
-227 124 679,63
-193 480 428,00
-5 440 366,72
-2 270 582,41
-232 565 046,35 -195 751 010,41
Rahoituksen rahavirta Lyhytaikaisten lainojen nostot Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut Pitkäaikaisten lainojen nostot Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut Maksetut korot ja maksut rahoituskuluista Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos
11 521 719,45
25 677 989,97
0,00
-8 746,19
246 061 819,00
181 844 190,78
-133 503 677,36
-135 956 096,13
-30 543 081,72
-33 562 773,67
93 536 779,37 37 994 564,76 7 092,83
-370 450,88
Rahavarat tilikauden alussa 1.1.
110 109,63
480 560,51
Rahavarat tilikauden lopussa 31.12.
117 202,46
110 109,63
Rahavarojen muutos
7 092,83 -370 450,88
16
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Liitetiedot 31.12.2017 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laadintaperiaatteet
Poistoerot ja asuintalovaraukset
Helsingin kaupungin asunnot Oy on konsernin emoyhtiö, jolla on 31.12.2017 tytäryhtiöitä yhteensä 11 ja osakkuusyhtiöitä yhteensä 16. Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty kaikki tytäryhtiöt. Tytäryhtiöt on yhdistetty 100-prosenttisesti, joista viidestä on eliminoitu vähemmistöosuus. Osakkuusyhtiöistä on yhdistetty 16 yhtiötä.
Tilinpäätökseen sisältyvät poistoerot ja asuintalovaraukset konsernitilinpäätöksessä on siirretty laskennallisella verovelalla 20 % vähennettynä omaan pääomaan. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet
Tilinpäätöksessä on noudatettu suoriteperustetta. Pysyvät vastaavat on kirjattu hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla.
Sisäinen omistus
Muutos taseen esittämistavassa
Konsernin sisäinen omistus on eliminoitu hankintamenetelmällä. Tytäryhtiöiden hankintameno on kohdistettu omaan pääomaan sekä pysyviin vastaaviin ja osittain konsernin liikearvona.
Taseen esittämistapaa on muutettu siten, että Helsingin kaupungin konsernipankkitilit esitetään rahojen ja pankkisaamisten sijaan konsernisaamisissa. Esittämistavan muutoksen myötä tilikauden 2016 rahat ja pankkisaamiset ovat emoyhtiön osalta 98 427 978,83 euroa ja konsernin osalta 106 587 637,03 euroa pienemmät sekä vastaavasti konsernisaamiset saman verran suuremmatkuin vuoden 2016 tilinpäätöksessä on esitetty. Konsernipankkitilisaamiset 31.12.2017 ovat konsernin osalta 130 411 437,73 euroa ja emoyhtiön osalta 118 986 977,54 euroa.
Sisäiset tapahtumat, keskinäiset saamiset ja velat
Konsernin sisäiset tapahtumat sekä sisäiset saamiset ja velat on eliminoitu. Osakkuusyritykset
Osakkuusyhtiöt on yhdistelty pääomaosuusmenetelmällä. Konsernin omistusosuuden mukainen osuus on esitetty liiketoiminnan tuottona.
Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot TUOTOT (EUR)
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Vuokratuotot
365 566 223,10
353 517 399,74
365 289 734,46
353 247 168,69
Vuokratuotot saman konsernin yrityksiltä
36 283 436,14 35 970 804,13 36 283 436,14
35 970 804,13
Vuokratuotot tytäryhtiöiltä
Vuokratuotot yhteensä
Saadut avustukset
Avustukset saman konsernin yrityksiltä
131 300,00 214 467,00 131 300,00
Muut tuotot
4 534 624,41
3 218 676,77
4 070 368,04
2 841 913,11
Muut tuotot saman kons. yrit.
1 792 875,62
2 409 006,26
221 505,22
801 168,53
Muut tuotot tytäryhtiöiltä
0,00
0,00
54 098,00
56 437,39
Muut tuotot yhteensä
22 916 056,03
16 467 516,03
20 934 527,26
14 539 352,03
TOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ
424 658 204,19
405 751 137,92
424 282 498,61
405 543 687,93
-107 511,08
-204 581,98
1 774 800,75
1 786 363,08
401 742 148,16 389 283 621,89 403 347 971,35 391 004 335,90 16 457 256,00
10 625 366,00
16 457 256,00
10 625 366,00 214 467,00
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Suunnitelman mukaiset poistot
Pysyvien vastaavien suunnitelman mukaiset poistot on kirjattu käyttäen kaupunginvaltuuston hyväksymiä poistosuunnitelman mukaisia poistoaikoja ja -menetelmiä seuraavasti: Käyttöoikeudet Asuinrakennukset Rakennelmat Rakennusten koneet ja laitteet
tasapoisto 5 vuotta tasapoisto 29 ja 40 vuotta tasapoisto 10 vuotta tasapoisto 10 ja 20 vuotta
Väestönsuojat
tasapoisto 5 vuotta
Koneet ja kalusto
tasapoisto 5 vuotta
Toimistokoneet ja kalusto
tasapoisto 4 vuotta
Muut koneet ja kalusto
tasapoisto 5 vuotta
Muut aineelliset hyödykkeet
tasapoisto 6 vuotta
17
18
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n käyttöomaisuuden hankintamenojen ja muiden pitkävaikutteisten menojen muutokset vuonna 2017
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Käyttöoikeudet
12 933,24
59 416,40
6 444,86
26 618,46
Asuinrakennukset
89 370 831,69
84 363 033,35
89 147 394,45
84 138 146,11
Rakennelmat
585 485,68
536 445,76
585 485,68
536 445,77
Rak.koneet ja laitteet
6 324 077,15
5 472 387,56
6 323 642,75
5 468 632,37
Väestönsuojat
86 577,26
47 649,12
86 577,26
47 649,12
Työkon. ja hoitokalusto
637 184,77
651 865,22
0,00
0,00
Koneet ja kal. (autot)
157 039,74
205 892,89
10 032,54
10 032,55
Toimistok. ja kalusto
219 504,64
316 803,72
49 528,64
131 101,01
Muut koneet ja kalusto
33 359,66
386 859,89
8 057,17
328 185,92
Asfaltointi
391 190,17
422 279,15
391 190,17
422 279,15
Muut ain. hyödykkeet
867 453,05
722 795,83
867 453,05
722 795,83
Poistot yhteensä tilikaudella
98 685 637,05
93 185 428,89
97 475 806,56
91 831 886,28
Henkilöstökulujen erittely Konserni 2017
Konsernin henkilöstön määrä vuoden 2017 lopussa 595 henkilöä EUR
HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA
MUUT HENKILÖT, OMA HENKILÖKUNTA
MUUT PALKKIOT, ULKOPUOLISET
Palkat ja palkkiot
719 429,22
19 343 489,53
1 352 437,50
Eläkekulut
97 464,51
3 498 931,97
0,00
Muut henkilösivukulut
14 487,68
438 806,93
0,00
Yhteensä
831 381,41
23 281 228,43
1 352 437,50
Luontaisedut
10 042,79
339 521,91
Konserni 2016
Konsernin henkilöstön määrä vuoden 2016 lopussa 597 henkilöä EUR
HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA
MUUT HENKILÖT, OMA HENKILÖKUNTA
MUUT PALKKIOT, ULKOPUOLISET
Palkat ja palkkiot
1 064 160,61
20 197 914,29
1 603 022,50
Eläkekulut
137 879,21
3 669 322,96
0,00
Muut henkilösivukulut
30 296,78
800 154,77
0,00
Yhteensä
1 232 336,60
24 667 392,02
1 603 022,50
Luontaisedut
11 285,50
366 274,50
Emo 2017
Emon henkilöstön määrä vuoden 2017 lopussa 42 henkilöä EUR
HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA
MUUT HENKILÖT, OMA HENKILÖKUNTA
MUUT PALKKIOT, ULKOPUOLISET
Palkat ja palkkiot
128 558,15
1 951 515,13
1 323 562,50
Eläkekulut
21 592,13
333 810,35
0,00
Muut henkilösivukulut
3 241,99
50 120,50
0,00
Yhteensä
153 392,27
2 335 445,98
1 323 562,50
Luontaisedut
8 081,89
12 128,41
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Emo 2016
Emon henkilöstön määrä vuoden 2016 lopussa 42 henkilöä EUR
HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA
MUUT HENKILÖT, OMA HENKILÖKUNTA
MUUT PALKKIOT, ULKOPUOLISET
Palkat ja palkkiot
121 636,73
2 053 446,92
1 411 152,50
Eläkekulut
19 703,12
337 096,02
0,00
Muut henkilösivukulut
4 320,86
73 924,57
0,00
Yhteensä
145 660,71
2 464 467,51
1 411 152,50
Luontaisedut
8 963,90
9 141,43
Tilintarkastajien palkkiot, KPMG Oy EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Tilintarkastus
47 588,29
33 894,88
28 856,04
15 755,13
Veroneuvonta/muut
2 318,74
42 594,62
2 318,74
42 594,62
Tilinpäätösohjeet
Tilikausi yhteensä
0,00 0,00 0,00 0,00 49 907,03
76 489,50
31 174,78
58 349,75
EMO 2017
EMO 2016
Tilikautena lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
Tuotot
38 207 611,76
38 624 864,13
38 207 611,76
38 624 864,13
Kulut
123 216 876,86
119 555 853,97
123 216 876,86
119 555 853,97
19
20
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Taseen vastaavia koskevat liitetiedot Pysyviin vastaaviin kirjattu saamisiin seuraavat erät EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Pys.laitosyhtiöosakkeet
11 541 171,69
8 994 494,18
15 378 255,77
13 003 410,17
JätteenPutkikierr. osakkeet
2 852 821,87
1 949 888,50
2 852 821,87
1 949 888,50
Osuudet omist. yhteysyrityks.
7 437 008,80
8 718 491,24
16 187 739,11
16 187 739,11
Tytäryhtiöosakkeet
0,00
0,00
1 114 222,87
1 114 222,87
Muut osakkeet ja osuudet
3 078 357,86
915 770,11
3 078 357,86
915 770,11
Kirjanpito arvo 31.12.
24 909 360,22
20 578 644,03
38 611 397,48
33 171 030,76
Vaihtuviin vastaaviin on kirjattu seuraavat erät
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Vuokrasaamiset.myyntisaam.
4 016 590,37
4 756 923,09
4 016 590,37
4 756 923,09
Saaminen saman konsernin yrityksiltä
130 411 437,73 106 587 637,03 118 986 977,54
98 427 978,83
Tytäyhtiösaamiset
Muut saamis. kiint. tuotosta
0,00
2 234,20
0,00
2 234,20
Arvonlisäverosaaminen
190 991,14
139 173,45
0,00
24 699,54
Muut saamiset
1 012 268,34
956 158,31
844 122,61
749 604,44
Saman konsernin yrityk.
172 555,71
99 512,28
170 877,61
96 997,58
Muut saam. tytäyhtiöt
0,00
0,00
275 049,37
378,15
Siirtosaamiset
74 550,31
1 056 867,56
32 386,78
976 215,33
Siirtosaam, saman kons. yrit.
2 688,09
36 408,83
2 688,09
33 599,23
Siirtosaamiset tytäryhtiöiltä
0,00
0,00
2 704 227,84
0,00
Saamiset yht.
135 881 081,69
113 634 914,75
127 032 920,21
105 068 630,39
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Pankkitilit
1 461 536,29
496 295,85
117 202,46
110 109,63
Rahat ja pankkisaamiset yhteensä
1 461 536,29
496 295,85
117 202,46
110 109,63
0,00 0,00 0,00 0,00
Rahat ja pankkisaamiset
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Taseen vastattavia koskevat liitetiedot Oman pääoman muutokset EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Osakepääoma 1.1.
6 800 000,00
6 800 000,00
6 800 000,00
6 800 000,00
tilikauden muutos
0,00 0,00 0,00 0,00
Osakepääoma 31.12.
6 800 000,00
Ylikurssirahasto 31.12.
Arvonkorotusrahasto 1.1.
3 588 796,37
3 588 796,37
3 588 796,37
3 588 796,37
Arvonkorotusrahasto 31.12.
3 588 796,37
3 588 796,37
3 588 796,37
3 588 796,37
24 461 326,49
6 800 000,00
tilikauden muutos
tilikauden muutos
24 461 326,49
6 800 000,00
Ylikurssirahasto 1.1.
Vararahasto 1.1.
24 461 326,49
6 800 000,00
24 461 326,49
54 251 979,52
24 461 326,49
54 251 979,52
24 461 326,49
54 251 979,52
Muutos ed.tilikauden voittoon
210 434 781,42
54 251 979,52 187 540 494,10
54 251 979,52 -3 954 401,63
0,00 597,939,14
24 461 326,49
54 251 979,52
0,00 0,00
Vararahasto 31.12. Ed. tilikausien voitto1.1.
54 251 979,52
24 461 326,49
0,00 0,00
54 251 979,52 -3 346 197,45
0,00
0,00
Ed.tilikausien voitto/tappio
210 434 781,42
188 138 433,24
-3 954 401,63
-3 346 197,45
Tilikauden voitto/tappio
28 808 102,05
22 296 348,18
-351 676,00
-608 204,18
Oma pääoma 31.12.
328 344 985,85
299 536 883,80
84 796 024,75
85 147 700,75
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Kertynyt poistoero 1.1.
0,00
0,00
157 781 720,85
154 733 913,88
Lisäys
0,00
0,00
0,00
3 047 806,97
Muutos
0,00
0,00
-490 956,63
0,00
Kertynyt poistoero 31.12.
0,00
0,00
157 290 764,22
157 781 720,85
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Asuintalovaraus 1.1.
0,00
0,00
107 907 758,97
82 681 843,55
Lisäys
0,00
0,00
35 999 873,59
25 225 915,42
Asuintalovaraus 31.12.
0,00
0,00
143 907 632,56
107 907 758,97
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Pakollinen varaus 1.1.
0,00
300 000,00
0,00
300 000,00
Vähennys
0,00
-300 000,00
0,00
-300 000,00
Pakollinen varaus 31.12.
0,00 0,00 0,00 0,00
Tilinpäätössiirtojen kertymä
Vapaaehtoiset varaukset
Muut pakolliset varaukset
21
22
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Pitkäaikainen vieras pääoma, lainat EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Rahalaitoslainat
1 473 833 889,65
1 268 131 152,92
1 473 833 889,65
1 268 131 152,92
Valtiokonttorilainat
472 260 962,92
550 362 982,40
468 689 149,78
546 564 016,33
Vakuutuslaitoslainat
955 869,00
1 229 809,00
955 869,00
1 229 809,00
Hgin kaupungin lainat
372 781 227,04
392 340 726,20
372 278 733,86
391 828 289,57
2 319 831 948,61
2 212 064 670,52
2 315 757 642,29
2 207 753 267,82
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Rahalaitoslainat
39 516 254,00
35 442 788,07
39 516 254,00
35 442 788,07
Valtiokonttorilainat
40 368 206,90
43 105 976,62
40 141 053,90
42 898 729,62
Vakuutuslaitoslainat
273 940,00
273 940,00
273 940,00
273 940,00
Hgin kaupungin lainat
19 683 326,81
16 445 158,85
19 673 574,81
16 435 597,85
99 841 727,71
95 267 863,54
99 604 822,71
95 051 055,54
Lainojen lyhytaikainen osuus
Yli 5 vuoden kuluttua erääntyvät velat Emoyhtiön velkojen osat jotka erääntyvät maksettaviksi viiden tai sitä pidemmän ajan kuluttua EUR
Rahalaitoslainat ja Vakuutusyhtiölainat
1 456 482 281,47
Valtiokonttorilainat
312 959 419,07
Helsingin kaupungin lainat
296 964 853,51
2 066 406 554,05
Vakuudet ja vastuusitoumukset EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Valtiokonttori
1 373 750 169,00
1 456 860 359,00
1 366 887 093,00
1 449 997 283,00
Hypoteekkiyhdistys
6 656 910,00
0,00
6 656 910,00
0,00
Hgin kaupunki
120 984 184,00
121 065 082,00
120 984 184,00
121 065 082,00
OP Yrityspankki Oyj
136 831 279,00
136 831 279,00
136 831 279,00
136 831 279,00
Nordea Pankki Suomi Oyj
105 184 086,00
105 973 286,00
105 184 086,00
105 973 286,00
Kuntarahoitus Oyj
1 565 172 637,00
1 360 717 218,00
1 565 172 637,00
1 360 717 218,00
Handelsbanken
135 970 694,00
94 660 694,00
135 970 694,00
94 660 694,00
Aktia
8 000 000,00
2 750 000,00
8 000 000,00
2 750 000,00
Danske bank
201 597 912,00
129 416 904,00
201 597 912,00
129 416 904,00
Keva
6 576 200,00
6 576 200,00
6 576 200,00
6 576 200,00
Vakuutena olevat kiinnitykset yhteensä
3 660 724 071,00
3 414 851 022,00
3 653 860 995,00
3 407 987 946,00
Talletettuna Valtiokonttoriin
129 166 846,75
126 407 098,75
129 166 846,75
126 407 098,75
Vapaana yhtiön hallussa
8 900 053,00
55 826 633,00
8 900 053,00
55 826 633,00
Kiinnitykset yhteensä
3 798 790 970,75
3 597 084 753,75
3 791 927 894,75
3 590 221 677,75
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Muut pitkäaikaiset velat EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Eläkevastuut 1.1.
5 070 585,32
5 842 296,00
3 631 685,32
4 239 896,00
lisäys
vähennys
-530 776,00
-771 710,68
-351 676,00
-608 210,68
Eläkevastuut 31.12.
4 539 809,32
5 070 585,32
3 280 009,32
3 631 685,32
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Vuokraennakot
5 578 515,93
5 295 091,87
5 575 002,08
5 283 875,86
Saadut vuokratakuut
23 793,77
47 887,85
20 968,77
47 522,85
5 602 309,70
5 342 979,72
5 595 970,85
5 331 398,71
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Ostovelat
2 289 733,95
2 066 478,06
2 135 443,66
1 877 155,27
Ostovelat saman konsernin yritykset
109 402,55
521 145,75
80 744,21
490 004,88
Ostovelat tytätyhtiöt
0,00
0,00
118 837,68
39 928,09
2 399 136,50
2 587 623,81
2 335 025,55
2 407 088,24
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Kaupungin käyttöl.velka
50 036 792,29
38 515 072,84
50 036 792,29
38 515 072,84
Muut lyhytaikaiset velat saman konsernin yrityksiltä
Laskennallinen verovelka
60 552 096,48
53 420 785,76
0,00
0,00
Muut lyhytaikaset velat
8 244 072,91
11 632 156,22
4 162 744,50
7 042 764,98
127 336 628,58
111 328 496,60
62 688 504,05
53 184 097,67
EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Alkaneen tilikauden leasingvastuut
57 277,18
140 919,22
0,00
1 720,00
Sitä seur.vuosien leasingvastuut
31 970,11
103 988,87
0,00
0,00
89 247,29
244 908,09
0,00
1 720,00
0,00 0,00
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat lyhytaikaiset
8 503 666,90 7 760 481,78 8 488 967,26 7 626 259,85
Leasingvastuut
Irtisanomis- ja lunastusehdot ovat yleisten huolto- ja leasing- sekä vuokrasopimusehtojen mukaiset. Vuokravastuut EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Alkaneen tilikauden vuokravastuut
Sitä seur.vuosien vuokravastuut
389 023,92
737 984,72
0,00
0,00
592 148,72
1 416 632,66
0,00
0,00
981 172,64
2 154 617,38
0,00
0,00
23
24
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Saadut vakuudet EUR
KONSERNI 2017
KONSERNI 2016
EMO 2017
EMO 2016
Urakkavakuudet yhteensä
1 937 447,16
4 118 325,54
1 937 447,16
1 937 444,16
Alv:n palautus - vastuita yhteensä
17 504 032,27
18 430 132,32
17 504 032,27
17 431 229,98
Johdannaissopimukset KORONVAIHTOSOPIMUS (EMO)
2017 2016
Koronvaihtosopimusten lukumäärä
1 kpl
1 kpl
Lainan pääomaa vastaava nimellisarvo 31.12
29 084 160,00
30 469 120,00
Sopimuksen erääntymispäivä
19.12.2023 19.12.2023
Vaihtuva korko
3 kk Euribor
Kiinteä korko
1,85 %
1,85 %
Käypä arvo (pankin ilmoituksen mukaan)
-2 347 806,00
-3 160 786,00
Tilikauden päättyessä voimassa oleva koronvaihtosopimus on tehty vain kohteena olevan lainan korkomenojen suojaamisen tarkoituksessa. Pitkäaikaisen lainan vaihtuva korko on sidottu koronvaihtosopimuksella kiinteään korkoon. Yhtiöllä ei ole spekulatiivisia johdannaissopimuksia. Korkotason alhaisuudesta johtuen korkosuojaus on tappiollinen. Myös negatiivinen korkotaso aiheuttaa maksuvelvoitteen. Koronvaihtosopimuksen osalta korkojen 1 prosenttiyksikön nousulla kaikkien muiden muuttujien pysyessä ennallaan olisi seuraavan 12 kuukauden aikana yhtiön tulokseen positiivinen vaikutus 93,9 tuhatta euroa. Helsingin kaupungin asunnot Oy on konsernin emoyhtiö, ja konsernin tilinpäätöksen jäljennös on saatavissa Helsingin kaupungin asunnot Oy:n konttorista Viipurinkatu 2, Helsinki
EMOYHTIÖ
Yhtiö kuuluu Helsingin kaupungin konserniin
JÄLJENNÖS KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ
Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu-liikelaitoksessa.
LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA
Pääkirja Päiväkirja Ostoreskontra Palkkakirjanpito Tasekirja sidottuna Säilytys tapahtuu tietokoneessa taltioituna, tasekirja paperisena kirjana toimistossa
3 kk Euribor
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Liitetietojen erittely Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty seuraavat yhtiöt EUR
Heka-Suutarila Oy
OMISTUSOSUUS
OSAKKEET, KPL
OSAKEPÄÄOMA, EUR
100,00%
2500
2 500,00
fuusioitu Heka Koillinen Oy:öön 3.10.2017
Heka Koillinen Oy (ent. Heka-Malmi Oy)
Heka-Pihlajisto Oy
fuusioitu Heka Koillinen Oy:öön 3.10.2017
Heka-Vesala Oy
fuusioitu Heka Itä Oy:öön 31.12.2017
Heka-Laajasalo Oy
fuusioitu Heka Kaakko Oy:öön 31.12.2017
Heka-Kumpula Oy
fuusioitu Heka Etelä Oy:öön 31.12.2017
Heka Pikku Huopalahti Oy
fuusioitu Heka Etelä Oy:öön 31.12.2017
Heka-Myllypuro Oy
fuusioitu Heka Kaakko Oy:öön 31.12.2017
Heka Itä Oy (ent. Heka-Puotila Oy)
100,00% 2500
Heka-Maunula Oy
fuusioitu Heka Länsi Oy:öön 31.12.2017
Heka-Kontula Oy
fuusioitu Heka Itä Oy:öön 31.12.2017
Heka-Haaga Oy
fuusioitu Heka Länsi Oy:öön 31.12.2017
Heka-Kantakaupunki Oy
fuusioitu Heka Etelä Oy:öön 31.12.2017
Heka-Vuosaari Oy
fuusioitu Heka Itä Oy:öön 31.12.2017
Heka Etelä Oy (ent. Heka-Kansanasunnot Oy)
100,00% 2500
Heka-Malminkartano Oy
fuusioitu Heka Länsi Oy:öön 31.12.2017
Heka-Siilitie Oy
fuusioitu Heka Kaakko Oy:öön 31.12.2017
Heka Kaakko Oy (ent. Heka-Roihuvuori Oy) Heka Länsi Oy (ent. Heka-Kannelmäki Oy)
2 500,00
2 500,00
100,00% 2500
2 500,00
100,00% 2500
2 500,00
Heka-Jakomäki Oy
fuusioitu Heka Koillinen Oy:öön 3.10.2017
Heka-Vallila Oy
fuusioitu Heka Etelä Oy:öön 31.12.2017
Länsi-Viikinmäen Pysäköinti Oy
Säterintien 12 autopaikat Oy
100,00%
2500
2 500,00
67,53%
2 590,09
Kiinteistö Oy Kaupinparkki
68,90%
122
8 053,50
Virvatulentie Pysäköinti Oy
60,10%
9019
10 091,28
KOy Laivalahdentori
88,80%
8880
7 467,54
Kallahden Pysäköinti Oy I
58,00%
8700
8 000,00
OSAKKUUSYHTIÖT OMISTUSOSUUS
Vattuniemen Pysäköinti Oy
22,02%
Tapulin Huolto Oy
22,47%
Latokartanon Pysäköinti Oy
22,07%
Viikinmärn Pysäköinti Oy
39,77%
Kytösuontien Pysäköinti Oy
27,46%
Paciuksenkadun Pysäköinti Oy
32,95%
Tilkankadun Pysäköinti Oy
30,71%
Strömbergin Pysäköinti Oy
43,64%
Tulisuontien Pysäköinti Oy
38,40%
Kaivonkatsojantien Pysäköinti Oy
49,00%
Keskeisen Rannan Pysäköinti Oy
36,30%
Rastilankadun Pysäköinti Oy
36,25%
Kivikon Pysäköinti Oy I
44,92%
Kivikon Pysäköinti Oy II
37,98%
Kurkimäen Huolto Oy
34,42%
Hämeentien Pysäköinti Oy
45,80%
25
26
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Tilinpäätöksen allekirjoitukset ja tilintarkastusmerkintä TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET
Helsingissä 13. päivänä maaliskuuta 2018 Anni Sinnemäki
Mari Randell
Timo Härmälä
Auli Rantanen
Ari Luukinen Jaana Närö toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ
Tilintarkastuksesta olemme tänään antaneet tilintarkastuskertomuksen Helsingissä,
päivänä kuuta 2018
KPMG Oy Ab Leif-Erik Forsberg JHT, KHT
Tilintarkastuskertomus Helsingin kaupungin asunnot Oy:n yhtiökokoukselle Tilinpäätöksen tilintarkastus Lausunto
Olemme tilintarkastaneet Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (y-tunnus 2379058-6) tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2017. Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Lausunnon perustelut
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan mukaisia velvollisuuksiamme kuvataan tarkemmin kohdassa Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa. Olemme riippumattomia emoyhtiöstä ja konserniyrityksistä niiden Suomessa noudatettavien eettisten vaatimusten mukaisesti, jotka koskevat suorittamaamme tilintarkastusta ja olemme täyttäneet muut näiden vaatimus-
ten mukaiset eettiset velvollisuutemme. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Tilinpäätöstä koskevat hallituksen ja toimitusjohtajan velvollisuudet
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta siten, että se antaa oikean ja riittävän kuvan Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat myös sellaisesta sisäisestä valvonnasta, jonka ne katsovat tarpeelliseksi voidakseen laatia tilinpäätöksen, jossa ei ole väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä. Hallitus ja toimitusjohtaja ovat tilinpäätöstä laatiessaan velvollisia arvioimaan emoyhtiön ja konsernin kykyä jatkaa toimintaansa ja soveltuvissa tapauksissa esittämään seikat, jotka liittyvät toiminnan jatkuvuuteen ja siihen, että tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuteen perustuen. Tilinpäätös laaditaan toiminnan jatkuvuuteen perustuen, paitsi jos emoyhtiö tai konserni aiotaan purkaa tai toiminta lakkauttaa tai ei ole muuta realistista vaihtoehtoa kuin tehdä niin.
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOSIKERTOMUS 2017
Tilintarkastajan velvollisuudet tilinpäätöksen tilintarkastuksessa
Tavoitteenamme on hankkia kohtuullinen varmuus siitä, onko tilinpäätöksessä kokonaisuutena väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, sekä antaa tilintarkastuskertomus, joka sisältää lausuntomme. Kohtuullinen varmuus on korkea varmuustaso, mutta se ei ole tae siitä, että olennainen virheellisyys aina havaitaan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavassa tilintarkastuksessa. Virheellisyyksiä voi aiheutua väärinkäytöksestä tai virheestä, ja niiden katsotaan olevan olennaisia, jos niiden yksin tai yhdessä voisi kohtuudella odottaa vaikuttavan taloudellisiin päätöksiin, joita käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella. Hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu, että käytämme ammatillista harkintaa ja säily-tämme ammatillisen skeptisyyden koko tilintarkastuksen ajan. Lisäksi: • Tunnistamme ja arvioimme väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvat tilinpäätöksen olennaisen virheellisyyden riskit, suunnittelemme ja suoritamme näihin riskeihin vastaavia tilintarkastustoimenpiteitä ja hankimme lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Riski siitä, että väärinkäytöksestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, on suurempi kuin riski siitä, että virheestä johtuva olennainen virheellisyys jää havaitsematta, sillä väärinkäytökseen voi liittyä yhteistoimintaa, väären-tämistä, tietojen tahallista esittämättä jättämistä tai virheellisten tietojen esittämistä taikka sisäisen valvonnan sivuuttamista. • Muodostamme käsityksen tilintarkastuksen kannalta relevantista sisäisestä valvonnasta pystyäksemme suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta emme siinä tarkoituksessa, että pystyisimme antamaan lausunnon emoyhtiön tai konsernin sisäisen valvonnan tehokkuudesta. • Arvioimme sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuutta sekä johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden ja niistä esitettävien tietojen kohtuullisuutta. • Teemme johtopäätöksen siitä, onko hallituksen ja toimitusjohtajan ollut asianmukaista laatia tilinpäätös perustuen oletukseen toiminnan jatkuvuudesta, ja teemme hankkimamme tilintarkastusevidenssin perusteella johtopäätöksen siitä, esiintyykö sellaista tapahtumiin tai olosuhteisiin liittyvää olennaista epävarmuutta, joka voi antaa merkittävää aihetta epäillä emoyhtiön tai konsernin kykyä jatkaa toimintaansa. Jos johtopäätöksemme on, että olennaista epävarmuutta esiintyy, meidän täytyy kiinnittää tilintarkastuskertomuksessamme lukijan huomiota epävarmuutta koskeviin tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin tai, jos epävarmuutta koskevat tiedot eivät ole riittäviä, mukauttaa lausuntomme. Johtopäätöksemme perustuvat tilintarkastuskertomuksen antamispäivään mennessä hankittuun tilintarkastusevidens-
siin. Vastaiset tapahtumat tai olosuhteet voivat kuitenkin johtaa siihen, ettei emoyhtiö tai konserni pysty jatkamaan toimintaansa. • Arvioimme tilinpäätöksen, kaikki tilinpäätöksessä esitettävät tiedot mukaan lukien, yleistä esittämistapaa, rakennetta ja sisältöä ja sitä, kuvastaako tilinpäätös sen perustana olevia liiketoimia ja tapahtumia siten, että se antaa oikean ja riittävän kuvan. • Hankimme tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä konserniin kuuluvia yhteisöjä tai liiketoimintoja koskevasta taloudellisesta informaatiosta pystyäksemme antamaan lausunnon konsernitilinpäätöksestä. Vastaamme konsernin tilintarkastuksen ohjauksesta, valvonnasta ja suorittamisesta. Vastaamme tilintarkastuslausunnosta yksin. Kommunikoimme hallintoelinten kanssa muun muassa tilintarkastuksen suunnitellusta laajuudesta ja ajoituksesta sekä merkittävistä tilintarkastushavainnoista, mukaan lukien mahdolliset sisäisen valvonnan merkittävät puutteellisuudet, jotka tunnistamme tilintarkastuksen aikana. Muut raportointivelvoitteet Muu informaatio
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat muusta informaatiosta. Muu informaatio käsittää toimintakertomuksen. Tilinpäätöstä koskeva lausuntomme ei kata muuta informaatiota. Velvollisuutenamme on lukea muu informaatio tilinpäätöksen tilintarkastuksen yhteydessä ja tätä tehdessämme arvioida, onko muu informaatio olennaisesti ristiriidassa tilinpäätöksen tai tilintarkastusta suoritettaessa hankkimamme tietämyksen kanssa tai vaikuttaako se muutoin olevan olennaisesti virheellistä. Velvollisuutenamme on lisäksi arvioida, onko toimintakertomus laadittu sen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Lausuntonamme esitämme, että toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Jos teemme suorittamamme työn perusteella johtopäätöksen, että toimintakertomuksessa on olennainen virheellisyys, meidän on raportoitava tästä seikasta. Meillä ei ole tämän asian suhteen raportoitavaa. Tilinpäätös voidaan vahvistaa ja vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Hallituksen esitys tuloksenkäsittelystä oli osakeyhtiölain mukainen.
Helsingissä 22. maaliskuuta 2018 KPMG OY AB Leif-Erik Forsberg KHT, JHT
27
Heka Etelä Oy asiakaspalvelu.etela @hekaoy.fi p. 09 5767 3200 Pasilanraitio 5, 5. krs
Heka Itä Oy asiakaspalvelu.ita @hekaoy.fi p. 09 5767 3800 Tallinnanaukio 1 A, 4. krs
Heka Kaakko Oy asiakaspalvelu.kaakko @hekaoy.fi p. 09 5767 3600 Hitsaajankatu 20, Opus 3, 5. krs
Heka Koillinen Oy asiakaspalvelu.koillinen @hekaoy.fi p. 09 5767 3400 Malmin kauppatie 18, 4. krs
Heka Länsi Oy asiakaspalvelu.lansi @hekaoy.fi 09 5767 3000 Sentnerikuja 2, 2. krs
www.hekaoy.fi