Orionin kesä 2013

KANSI: VICKY CRISTINA BARCELONA

Orionin kesä

AAMIAINEN RUOHIKOLLA

30.4.–18.8.2013

TEEMAT AIKA KUUKAUDEN ELOKUVA 29.4.–14.8.

JULIETTE BINOCHE 2.5.–17.8.

LEOS CARAX 29.4.–12.5.

TOIVE-ELOKUVIA 29.4.–16.5.

50 VUOTTA SITTEN 1.5.–18.8.

WOODY ALLEN III 1.5.–16.8.

DAVID CRONENBERG 1.5.–17.8.

CARTE BLANCHE A TAPANI MASKULA 2.5.–30.6.

KOTIMAISET 4K-RESTAUROINNIT 3.5.–30.7.

KAVA DIGIAJASSA-SEMINAARI 3.5.

TEX AVERY 5.5.–2.6.

LAPSILLE 12.5.–16.7.

STAR TREK 25.5.–5.6.

GERARD DEPARDIEU 12.5.–4.8.

FINNCON 2013 2.7.–17.8.

RENOIR & RENOIR 6.8.–18.8.

KINO TULIOSSA: KALLIO KUKKII 10.–19.5.

Esityskalenteri

Elokuvahakemisto

Info & yhteystiedot

SIVU 4 5 6 19 7 10 12 14 16 17 18 18 19 20 22 24 25 28 54 57

Saatteeksi digirestauroinnin uraauurtavat hankkeet ovat teemana Orioniossa 3.5. pidettävässä mielenkiintoisessa seminaarissa, johon on kaikilla vapaa pääsy. KAVA:n ensimmäisessä digirestauroitujen elokuvien sarjassa ovat esillä Tulenkantajien aikakausi (Laveata tietä), studiokauden mestari­teokset (Ihmiset suviyössä) ja 1960-luvun uusi aalto (Käpy selän alla). Resoluutiona on ylpeästi 4k.

Turkulainen Tapani Maskula on tinkimättömyydestään ja suorapuheisuudestaan tunnettu kriitikko. Maskulan carte blanche -sarja keskittyy tiukasti lähinnä 1950-luvun amerikkalaiseen rikoselokuvaan, kohokohtina mm.

Jules Dassinin Night and the City, Don Siegelin Invasion of the Body Snatchers­ja Roger Cormanin The Intruder.

Juliette Binoche on näyttelijätär, jota ovat suosineet aikansa parhaat ohjaajat Louis Mallesta Abbas Kiarostamiin. Avainkäsitteitä ovat rohkeus rajanylityksiin ja kauneus vailla koristeellisuutta. Binoche-sarjasta kasvaa luonnostaan myös kunnianosoitus Leos Caraxille (Pont-Neufin rakastavaiset).­ Gérard Depardieu on karski kuin jalkapalloilija ja herkkä kuin runoilija.

Tällaisesta yhdistelmästä voi syntyä mitä vain, ja rooleja onkin kohta kaksisataa. Maailman nauraessa veropakolaiselle me muistamme mestarillista taiteilijaa, jolta ovat luontuneet rooleista vaikeimmat Cyrano de Bergeracista Auguste Rodiniin (Camille Claudel).

Kauden huipentaa Renoir & Renoir -sikermä. Virta, Ranskalainen cancan ja Aamiainen ruohikolla kertovat myös rakkaudesta, jota elokuva­ ohjaajapoika Jean tunsi taidemaalari-isänsä Pierre Augusten impressionistisiin mestariteoksiin.

Woody Allen vuorottelee pienten ja suurien aiheiden välillä fantastista näyttelijäkuntaansa laajentaen ja New Yorkista maailmalle kurottautuen.

Match Point kuuluu esiteltävän jakson kohokohtiin, ja Jymyjuttu (Scoop) nähdään Suomen valkokankailla ensi kertaa.

Kanadalainen David Cronenberg sai läpimurtonsa ”ruumiin kauhun” tarinoilla (Kylmät väreet), tuli kyberpunkin perustajaksi (Videodrome), alkoi filmata mahdottomia romaaneja (Alaston lounas), kokeili rikoselokuvaakin (Eastern Promises) ja on uransa huipulla Don DeLillon profeetallisen Cosmopoliksen filmatisoinnilla.

Science fictionin pitkäikäisimpiin ilmiöihin kuuluu Star Trek, jonka teatterifilmatisoinnit lienevät saavuttaneet parhaan vireensä vasta nyt. Uusinta elokuvaa odotellessa esitämme kolme huippua aikaisemmista.

Finncon-viikko on omistettu Lauri Lehtisen ja Antti Suonion valitsemille scifi-herkuille. Andrew Niccolin Gattaca nähdään ensi kertaa Suomessa valkokankaalla, ja mukana on Douglas Trumbullin merkittävä Hiljainen pako.

Kuukauden elokuva -suosikkisarjassa esitetään Miguel Gomesin Tabu, Philippe Falardeaun Monsieur Lazhar ja Béla Tarrin Torinon hevonen.

50 vuotta sitten -sarjassa nähdään, että elokuvavuonna 1963 tarjonta oli upeaa. Godard, Resnais, Visconti, Bergman, Fuller ja Kazan olivat elämänsä vedossa. Bo Widerberg ja Lindsay Anderson saivat läpimurtonsa, samoin kanadalaismestari Pierre Perrault (Pour la suite du monde).

Ensimmäisen pitkän elokuvansa ohjasi myös Kari Uusitalo, suomalaisen elokuvakulttuurin suurmies, joka täyttää tänä kesänä 80 vuotta. Paljon onnea vaan!

Sunnuntain koko perheen näytöksissä nähdään Tex Averyn hillittömyyksiä ja Zdeneˇk Milerin leppoisia Myyrä-seikkailuja.

Tervetuloa Orioniin!

Antti Alanen

MONSIEUR LAZHAR

Kuukauden elokuva Orionin suositut kuukauden elokuvat saavat jatkoa.

Kesällä tehdään tiivistä yhteistyötä Sodankylän elokuva­ juhlien ja Espoo Ciné -festivaalin kanssa.

Toukokuun elokuva on ”Sodiksessa” Suomen ensi-iltansa saanut Tabu (2012). Portugalilaisen Miguel Gomesin elokuva palkittiin Berliinissä Hopeisella karhulla ja Sight & Sound listasi sen vuoden 2012 parhaimpien joukkoon. Mustavalkoista mykkämelodraamaa kunnioittava Tabu siirtyy johdannosta Auroran tarinaan nykypäivän Lissabonissa ja siitä takaumana pääasiaan, 1960-luvun siirtomaavallan Afrikkaan, ”kadotettuun paratiisiin”, jossa nuori tilanomistajan vaimo kokee intohimoisen rakkaustarinan vaeltavan kirjailijan kanssa.

Gomesin elokuva viittaa F. W. Murnaun samannimiseen, Bora Boralle sijoittuvaan teokseen. Esitämme kiellettyä rakkautta käsittelevän Tabun (1931) kuukauden elokuvan bonuksena. Murnaun Auringonnousu puolestaan nähdään Sodankylän elokuvajuhlien perinteisessä vappuaaton näytöksessä Helsingissä.

Espoon Cinén viime elokuun ohjelmasta poimittu Monsieur Lazhar ­(Philippe Falardeau, 2011) on kesäkuun elokuva. Montrealilaiskouluun sijoittuvassa tarinassa herra Lazhar valaa alakoulun oppilaisiin elämänuskoa lasten opettajan kuoltua. Tummanpuhuvasta aiheestaan huolimatta elokuva on valovoimainen ja herkkä kertomus surusta ja siitä selviytymisestä. Monsieur Lazhar oli viime vuonna Oscar-ehdokkaana ei-englanninkielisenä elokuvana.

Elokuun elokuva, Béla Tarrin Torinon hevonen (A Torinói ló, 2011) yhdistää sekä Sodiksen ja Cinén että arkiston ohjelmistot sujuvasti toisiinsa. Orionin muutaman vuoden takainen Tarr-retrospektiivi täydentyy nyt ohjaajan kiitosta keränneellä tutkielmalla. Tarr jatkaa Nietzschen tarinaa hevosesta, jonka filosofi itse pelasti ajurin pieksennältä. Minimalistinen, hypnoottisesti kerrottu tarina sijoittuu aavalle, tuuliselle pustalle.

4

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

PONT-NEUFIN RAKASTAVAISET

Juliette Juliette Binoche (s. 1964) on merkittävimpiä ja kansain­ välisimpiä ranskalaisia näyttelijättäriä. Hän syntyi taiteilijaperheeseen ja uneksi teatterista lapsuudestaan asti.

Näyttelijäntyön ohella hän liikkuu tanssin, maalaustaiteen ja valokuvauksen alueilla.

Binoche löydettiin elokuvaan parikymppisenä, ja hänen monipuolisesti rönsyävään filmografiaansa kuuluu jo yli 50 nimikettä. Binochea kuvataan samanaikaisesti kohtalokkaaksi ja lapsenomaiseksi, hauraaksi ja voimakkaaksi, sensuelliksi ja enkelimäiseksi... Esikuvia hänelle löydetään niin Louise Brooksista, Lillian Gishista kuin Anna Karinastakin.

Binochen tie on leikannut monen Ranskan suurimman ohjaajan uraa, mutta hän on tuonut oman persoonansa ja säteilynsä myös kaupallisempaan kansainväliseen tuotantoon – ja liikkunut toisaalta luontevasti ajankohtaisen poliittisen elokuvan tai ulkomaisten mestarien kuten Hou Hsiao-hsienin ja Abbas Kiarostamin elokuvissa.

SAINT-PIERREN MURHENÄYTELMÄ

toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

5

PIENI SUKLAAPUOTI

Orionin kesäsarjan pienen otannan Binochen uralta aloittaa André Téchinén Rendez-vous (1985), josta Binoche itse on sanonut, että tarina vastasi täysin hänen silloista elämäntilannettaan. Téchinén ohjauksessa hän tunsi todella avautuvansa elokuvalle, voittavansa kaikki pelkonsa. Binoche oli ihaillut suuresti Leos Caraxin elokuvaa Boy Meets Girl (1984), joka oli jotain aivan uutta 80-luvun ranskalaisessa tuotannossa.

Cahiers du Cinéman sanoin se oli ”kuin nuoruuden kuilua ylittävän unissakävelijän elokuva”. Kumppanuus filmihullun Caraxin kanssa avasi Binochelle koko elokuvahistorian. Leos Caraxin löyhästi juonellisessa ja runollisessa rikoselokuvassa Levoton veri (1986) hänellä sitten oli jo naispäärooli Denis Lavantin ja Michel Piccolin rinnalla.

Caraxin, Binochen ja Lavantin yhteistyön hedelmänä syntyi vielä PontNeufin rakastavaiset (1991), joka on myös häikäisevä kunnianosoitus Pariisille.

Louis Mallen englantilais-ranskalaisessa elokuvassa Damage (1992) Binoche­on kuten useissa muissakin elokuvissaan elämän haavoittama ja salaa kärsivä nainen. Mutta häneen ilmaantuu nyt tiettyä perverssiyttä, joka vain lisää viehätysvoimaa.

Suojelusenkelimäisen sairaanhoitajan Hanan rooli Anthony Minghellan elokuvassa Englantilainen potilas (1996) toi runsaasti palkitulle Binochelle Oscar-palkinnon.

Yleisön suosikki oli Lasse Hallströmin romanttinen Pieni suklaapuoti (2000), jossa hän avaa ranskalaiseen pikkukaupunkiin suklaamyymälän.

Patrice Leconten synkän kauniissa ja intohimoisessa historiallisessa rakkaustarinassa Saint-Pierren murhenäytelmä (2000) Binochen rinnalla nähdään Daniel Auteuil ja Emir Kusturica.

Iranilainen Abbas Kiarostami Italiassa ja ranskalainen Juliette Binoche Kiarostamin elokuvassa: siinä oli haastetta kerrakseen. Mutta ohjaajan ja näyttelijän välille oli syntynyt useiden tapaamisten sinetöimä ystävyys, jonka tulos on Iltapäivä Toscanassa (2010). Miehen ja naisen kohtaamisessa ja kohtaamattomuudessa liikutaan Kiarostamin toden ja epätoden maailmassa.

Binoche­on säihkyvä.

Satu Laaksonen Juliette Binochen ja Leos Caraxin elokuvia Orionissa 29.4.–17.8. yhteistyössä:

6

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

AMERICA, AMERICA

50 vuotta sitten: elokuvavuosi 1963 Vuonna 1963 kylmän sodan vaarallisin vaihe alkoi purkautua, kun Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton johdolla solmittiin osittainen ydinasekoekieltosopimus. Sopimuksesta kieltäytyi Kiina, jossa toteutettu ”suuri harppaus” oli johtanut maailmanhistorian suurimpaan nälänhätään. Historiallisia puheita pitivät presidentti Kennedy (”ich bin ein Berliner”) ja Martin Luther King (”I have a dream”). Kennedyn murha 22.11.1963 järkytti maailmaa. Siirtomaiden vapautuminen eteni: Algerian sota päättyi, ja Kenia julistautui itsenäiseksi.

Betty Friedanin teos Naisellisuuden harhat avasi uuden vaiheen naisliikkeessä, ja kosmonautti Valentina Tereshkovasta tuli ensimmäinen nainen avaruudessa. Suomessa luovuttiin ”vanhasta markasta”, Puolustusvoimat ja Enso siirtyivät tietokoneaikaan, ja menneen maailman tuulahduksina suomalaisia koettelivat vielä elokuvasensuuri ja kirjasodat (tapaus Sissiluutnantti).

Ranskassa jatkuivat Jean-Luc Godardin ihmeelliset vuodet – jokaisella teoksellaan Godard tuntui keksivän elokuvan uudestaan. Mustavalkoinen Karabinieerit oli tyly brechtiläinen näky sodan järjettömyydestä ja kulttuurikollaasi, jossa antisankarit tuovat Venus- ja Kleopatra-nimisille vaimoilleen saaliina laukullisen kuvakortteja aihejärjestyksessä. Ilmaisullisesti sen vastakohta oli Caprin väreissä hehkuva, scope-koossa kuvattu Keskipäivän aave, elokuva elokuvasta, pääosissa Fritz Lang ja Brigitte Bardot.

Alain Resnais valmisteli pääteoksiinsa kuuluvan Murielin yhdessä kirjailija Jean Cayrolin kanssa, pääosassa Delphine Seyrig. Arkielämän mosaiikin takaa hahmottui algerialaistyttö Murielin tragedia.

Parhaassa vireessään olevan Georges Franjun Judex oli visuaalisesti intensiivinen uudelleenfilmatisointi surrealistien suosikkiaiheesta. Valepukujen mestaria esitti Channing Pollock, ja ihomyötäisessä mustan kissan asussa sävähdytti Francine Bergé.

Italiassa Luchino Visconti loi mahtavan Tiikerikissan (pääosissa Burt Lancaster ja Claudia Cardinale) Giuseppe Tomasi di Lampedusan romaanista, joka toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

7

KESKIPÄIVÄN AAVE

TALVEN VALOA

käsittelee Sisilian kohtaloita Garibaldin johtaessa Italian jälleenyhdistymistä. ”Kaiken on muututtava, jotta kaikki jäisi ennalleen”, on vanhan ruhtinaan yhteenveto myllerryksestä.

Ruotsissa Ingmar Bergman toi ensi-iltaan kaksi ankaraa elokuvaa, jotka hän silloin luki Kuin kuvastimessa -elokuvan käynnistämään trilogiaan. Talven valoa (pääosissa Ingrid Thulin, Gunnar Björnstrand) on realistinen näky kirkon tilanteesta maallistuvassa yhteiskunnassa. Hiljaisuutta (pääosissa Ingrid Thulin, Gunnel Lindblom) voi pitää ekspressionistisena visiona pirstoutuneen ihmisyyden irrallisista puoliskoista. Suomessa rohkea elokuva juuttui aluksi sensuuriin.

Bergmanin haastajaksi Ruotsissa tuli nuori kirjailija Bo Widerberg, jonka realistiset läpimurtoelokuvat tulivat ensi-iltaan vuonna 1963. Pula-ajan Malmöön sijoittuva nuoren miehen kasvukertomus Korppikortteli on äänestetty Ruotsin rakastetuimmaksi elokuvaksi, ja sen pääosaa esittävästä Thommy Berggrenistä tuli Widerbergin alter ego.

Itä-Euroopassa jatkui suojasää, modernismi oli mahdollista, ja Resnais'n veroiseksi mestariksi nousi puolalainen Andrzej Munk. Ohjaajan kuoltua matkalla Auschwitzissa hänen elliptisen mestariteoksensa Matkustaja saattoivat valmiiksi työtoverit.

Itäsaksalaisen DEFA:n studion lahjakkaimpiin ohjaajiin kuuluva Frank Beyer ohjasi tosipohjaisen elokuvan Alastomana susien parissa (pääosissa Erwin

Geschonnek, Armin Mueller-Stahl) siitä, miten Buchenwaldin vangit yhteistuumin pelastavat kolmivuotiaan lapsen kuoleman kidasta.

Monipuolisena animaatiotaiturina ja satiirikkona tunnettu romanialainen Ion Popescu-Gopo ohjasi koko perheen tieteishulluttelun Kohti Kuuta. Kuumatkan alkua odotellessaan sankari uneksii suurten lentoseikkailujen näkijöistä kautta aikojen (Prometheus, Bagdadin kalifi, Leonardo, Cyrano, Jules Verne…).

Georgiassa sai kukoistaa taas omaperäinen kansallinen elokuvataide. Tengiz Abuladze oli suojasään esikuvallisia taiteilijoita, ”eettisen vallankumouksen” henkinen johtaja. Abuladzen ”ensimmäisessä trilogiassa” vaikutti neorealismin sukuinen raikkaus ja huumori, ja sen päätöksenä valmistui mainio Minä ja hassu sukuni.

Lindsay Anderson, Ison-Britannian elokuvakulttuurin voimamies, oli tehnyt elokuvia vuodesta 1948 ja vetänyt rinnalla toista uraa ”uuden draaman” teatteriohjaajana. Pitkän elokuvan debyyttiä saatiin odottaa, mutta Miehen hinta (This Sporting Life) oli odotuksen arvoinen – järisyttävä kuvaus tunnevammaisesta rugbypalloilijasta, pääosissa Richard Harris ja Rachel Roberts.

Ohjattuaan viimeisen Ealing-komedian Alexander Mackendrick lähti Yhdysvaltoihin. Sieltä Englantiin palattuaan hän sai taas tuottajakseen Michael Balconin huikeaan värielokuvaan Yksin halki Afrikan. Se kertoo Suezin kriisissä 8

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

SUOMALAINEN RATSUVÄKI

orvoksi jääneestä pojasta, joka kohtaa matkallaan Etelä-Afrikkaan vanhan timanttien salakuljettajan (Edward G. Robinson).

Television tyrehdyttämässä Hollywoodissa osattiin yhä tehdä suuria, sykähdyttäviä toimintaelokuvia. John Sturgesin Suuressa pakoretkessä natsien vankileiriltä pyrkii pois melkoinen poppoo: Steve McQueen, James Garner, Richard Attenborough, Charles Bronson, James Coburn, David McCallum, Donald Pleasence…

Elia Kazan kohosi vankimpaan elokuvalliseen vireeseensä suosikkielokuvassaan, maahanmuuttoeepoksessa America, America, jossa koruttomaan realismiin yhdistyy mytologista voimaa. Teos kuvattiin Kreikassa, kuvaaja oli mestari Haskell Wexler ja säveltäjä Manos Hadjidakis.

Samuel Fuller iski Shokkikäytävässä kinonyrkillään Amerikan pahimpiin kipupisteisiin (rasismi, ydinkauhu, sota). Tarina kertoo Pulitzer-palkintoa havittelevasta reportterista, joka soluttautuu potilaana mielisairaalaan saadakseen selville murhaajan.

Direct cineman mestariteoksiin kuuluu kanadalainen ”etnofiktio” Pour la suite du monde (Pierre Perrault, Michel Brault, Marcel Carrière), joka kuvaa Île aux Coudres'in elämää Quebecissa. Kuvausryhmää varten saarelaiset suostuivat viimeisen kerran näyttämään, miten maitovalas pyydystetään perinteisin menetelmin.

Alastoman lounaan alkukuvana nähdään Anthony Balchin kymmenenminuuttinen ”cut-up” Towers Open Fire, pääosassa William S. Burroughs.

Suomalaisessa elokuvassa päättyi studioaikakausi. Vappuelokuvana nähdään Maunu Kurkvaaran Lauantaileikit, pääosissa Laila Kinnunen, Kai Lind, Ann Christine, Eino Grön ja Reijo Taipale.

Kari Uusitalo 80 vuotta Jokainen maa ansaitsisi oman Kari Uusitalon, miehen, joka tuntee maansa elokuvan perin pohjin. Tänä kesänä 80 vuotta täyttävä Uusitalo, Suomen kansallisfilmografian ensimmäinen päätoimittaja, on ohjannut yli 50 elokuvaa, kirjoittanut yli 50 kirjaa, käynnistänyt Suomen elokuvasäätiön toimintaa ja saanut elokuvaneuvoksen arvon. Uusitalon ensimmäinen pitkä elokuva Suomalainen ratsuväki (1963) kattaa pitkän kaaren Kustaa Vaasan ajoista (1555) hakkapeliittojen kautta myöhempien aikojen rakuunoihin.

AA toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

9

MATCH POINT

Woody Allenin uusimmat vaiheet Woody Allenin tuotteliaisuus on ollut ainutlaatuista, ja hän on pitänyt pallon pyörimässä joskus kevyillä välitöilläkin, kuitenkin lakkaamatta uudistuen ja yllättäen. Kun seinä on tullut vastaan Yhdysvalloissa Allen on löytänyt rahoitusta Euroopasta, ja esiintyjiään Allen on päivittänyt jatkuvasti uusilla kasvoilla. Tuskin kenellekään on kertynyt niin muhkean laajaa ja piristävää näyttelijäkuntaa kuin Allenille.

Häikäisevän mustavalkoisessa Celebrityssä (1998) liikuttiin ironisesti viihdemaailman varjoisella puolella. Kenneth Branagh esittää yritteliästä tähtijournalistia, ja mukana on ällistyttävä tähtikaarti (Leonardo DiCaprio, Charlize Theron ja parikymmentä muuta oikeaa kuuluisuutta).

Sweet and Lowdown (1999) oli Allenin muunnelma Federico Fellinin Tiestä. Sean Penn esittää nerokasta mutta tunnevammaista jazzkitaristia ja Samantha Morton hänen mykkää ystävätärtään.

Keksejä ja konnia (2000, pääosissa Tracey Ullmann ja Allen itse) sai innoitusta toiselta italialaiselta suosikilta, Mario Monicellin rikoskomediasta Suuri keikka Madonna-kadulla. Suuri ryöstö menee nytkin pieleen, mutta kulissiksi perustetusta pikkuleipäpuodista tulee menestystarina.

1940-luvun Hollywood-elokuvan nokkeluutta ja Allenin varhaistöiden hauskuutta tavoitteli Jadeskorpionin kirous (2001). Vakuutusetsivä (Allen) ja tehokkuuskonsultti (Helen Hunt) kohtaavat estraditaikurin, joka hypnotisoi heidät rikostensa toimeenpanijoiksi.

Henkilökohtaiselta vaikuttava painajaiskomedia Hollywood Ending (2002) kuvaa urakatkon kokenutta ohjaajaa (Allen), joka saa ex-vaimonsa ja tämän nykyisen miehen (Téa Leoni, Treat Williams) avulla viimeinkin elokuvan tuotantoon mutta menettää stressin seurauksena näkönsä.

Sinua parempaa -elokuvaan (2003) Allen valitsi American Pie -tähden (Jason Biggs) esittämään ”itseään nuorena”, nuorta komediakäsikirjoittajaa, joka selvittelee sekasortoista suhdetta vaimoonsa (Christina Ricci). Allen itse näyttelee vanhempaa kollegaa, jonka oraakkelimaisista neuvoista ei ota Erkkikään selvää.

Melinda & Melinda (2004) on kerronnallinen kokeilu, jossa kaksi näytelmäkirjailijaa kehittelee saman tarinan rinnakkaisversioita – tragediana ja 10

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

MIDNIGHT IN PARIS

YOU WILL MEET A TALL DARK STRANGER

komediana. Radha Mitchell on molemmissa Melinda, ja muissa rooleissa nähdään Chloë Sevigny ja Will Ferrell.

Allen muutti välillä Englantiin ja löysi uutta iskuvoimaa kahteen traagiseen rikostarinaan, joissa on yhteyksiä Rikoksia ja rikkomuksia -elokuvaan.

Match Pointissa (2005) varakkaan oppilaansa Tomin siskon (Emily Mortimer) kanssa seurusteleva tennisvalmentaja (Jonathan Rhys Meyers) joutuu kiipeliin ihastuttuaan myös Tomin amerikkalaiseen ystävättäreen (Scarlett Johansson).

Cassandra's Dream (2007) kertoo kahdesta veljeksestä (Colin Farrell, Ewan McGregor), jotka päättävät yrittää isoa ratkaisua toisen ajauduttua pelivelkoihin ja toisen ihastuttua liian kallista elintasoa vaativaan naiseen.

Jymyjuttu (Scoop, 2006) oli Allenin vakavien rikostarinoiden posketon muunnelma. Aloitteleva journalistiikan opiskelija (Scarlett Johansson) saa aaveelta vinkin, että maineikas aristokraatti (Hugh Jackman) on etsintäkuulutettu tarot-sarjamurhaaja. Avukseen nainen saa vanhan taikurin nimeltä Suuri Splendini (Allen).

Tie vei Espanjaan, jossa kuvattu Vicky Cristina Barcelona (2008, pääosissa Scarlett Johansson, Javier Bardem ja Penélope Cruz) kuvaa amerikkalaisia Euroopassa, esittelee vaikean valinnan rakkaudesta (ja samalla elämäntavasta) ja ottaa ensi kertaa vakavasti kysymyksen biseksuaalisuudesta.

Whatever Works (2009) nostaa päähenkilöksi vanhan newyorkilaisen ihmisvihaajan ja emeritusprofessorin (Larry David), joka ottaa vastahakoisesti huostaansa mississippiläisestä fundamentalistiperheestä karanneen tyttären (Evan Rachel Wood).

Lontooseen sijoittuva You Will Meet a Tall Dark Stranger (2010, pääosissa Anthony Hopkins, Naomi Watts, Antonio Banderas) valottaa elämänvalheen teemaa useilla rinnakkaisilla tarinoilla: ikämies nai puhelintytön, rouva löytää lohtua ennustajalta, kirjoituskramppia poteva mies varastaa koomaan joutuneen kollegansa teoksen, ja taidevälittäjä ihastuu galleriansa pomoon.

Woody Allen teki kevyitä eurokomedioita, jotka toivat mieleen 1960-luvun suositut episodielokuvat. Kahden aikakauden Pariisiin sijoittui romanttinen aikamatkakomedia Midnight in Paris (2011), lempeän satiirinen tutkielma ”menneisyyden kulta-ajan” harhasta. Ohjaajan alter egona on Owen Wilson.

To Rome with Love (2012) parodioi ”ikuisen kaupungin” turisti-ilmeisyyksiä neljässä toisiaan kohtaamattomassa tarinassa, joiden esiintyjäkaarti on huikea (Judy Davis, Jesse Eisenberg, Roberto Benigni, Penélope Cruz). Herkullisen roolin tarjoaa Ellen Page Hollywood-tähtenä, joka ”osaa ulkoa yhden säkeen jokaisesta runosta”.

Woody Allenin monipuolisuutta kuvastaa, että hän on tehnyt myös ääniroolin animaatioon. Elokuvassa Antz (1998) hän esittää epäsovinnaista muurahaista nimeltä Z, joka on ihastunut kuningattaren tyttäreen, prinsessa Balaan (ääni: Sharon Stone).

AA toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

11

KÄRPÄNEN VIDEODROME COSMOPOLIS CRASH

David Cronenberg Kanadalainen elokuvaohjaaja David Cronenberg (s. 1943 Torontossa) aloitti uransa kokeellisilla teoksilla 1960-luvulla ja nousi modernin kauhuelokuvan persoonallisimpien ohjaajien kärkeen George A. Romeron, Tobe Hooperin, Joe Danten, Brian De Palman ja John Carpenterin rinnalla.

Ruumiillisuuden kohtalo tieteen ja tekniikan maailmassa, ihmismielen hajoaminen ja väkivallan tragedia kuuluvat syvästi askarruttaviin kysymyksiin Cronenbergillä, joka on usein myös elokuviensa käsikirjoittaja. Howard Shore on ollut Cronenbergin luottosäveltäjä vuodesta 1979 alkaen. Cronenbergin suosikkikuvaaja on ollut Peter Suschitzky vuodesta 1988.

Cronenbergin läpimurtoelokuvassa Kylmät väreet (Shivers / The Parasite Murders / They Came from Within, 1975) oli tuottajana Ivan Reitman. Uraauurtavassa ”ruumiin kauhun” tarinassa parasiittitartunta levittää seksihulluutta ja sukupuolitauteja. Kanadan pahamaineisin ja menestynein elokuva herätti parlamenttikeskustelun, ja kohu hankaloitti ohjaajan uraa kotimaassaan.

Verenimijät (1977) ei ollut kuitenkaan sen kiltimpi. Pääosassa oli Marilyn Chambers, joka oli edennyt urallaan saippuamainoksista pornoelokuviin. Liikennetapaturmassa vammautuneelle naiselle muodostuu kainalokuoppaan verta imevä pistin, joka levittää zombieruttoa maailmaan.

Futuristisessa jännärissä Scanners (1981, pääosissa Jennifer O'Neill, Michael Ironside) ajatus voi muuttua tappavaksi, ja poikkeuksellisten telepaattisten ja telekineettisten voimien haltijat suunnittelevat maailman herruutta. Räjähtävien päiden erikoistehosteet suunnitteli maestro Dick Smith.

Mestariteoksellaan Videodrome (1982, pääosissa James Woods, Deborah Harry) Cronenbergistä tuli kyberpunk-elokuvan toinen perustaja Ridley Scottin Blade Runnerin jälkeen. Videomaailma sekoittui ihmismieleen ja aiheutti ruu12

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

miillisiakin muutoksia. ”Uuden lihan” ilosanomaa julistavan tv-kanavapäällikön vatsaan kasvaa video-onkalo, ja tuliase kasvaa käden jatkeeksi.

Ensimmäisessä yhdysvaltalaisessa elokuvassaan Viimeinen yhteys (1983) Cronenberg teki Stephen Kingin romaanista telepaattisen kauhufantasian, jossa auto-onnettomuudessa koomaan vaipunut mies (Christopher Walken) alkaa nähdä tulevaisuuden pelottavia tapahtumia.

Tutun kauhuaiheen uudelleenfilmatisoinnista Kärpänen (1986) Cronenberg teki traagisen näyn biologisesta manipulaatiosta ja tuhoavan sairauden pelosta. Kylmänä tunnettu Cronenberg sai elokuvaan voimakkaan tunnelatauksen Jeff Goldblumin ja Geena Davisin tulkintojen ansiosta.

Gynekologian ja perinnöllisyyskysymysten alueille tuli Erottamattomat (1988), jossa Jeremy Irons tulkitsee kaksoisroolin. Rohkeampi gynekologiveli viettelee naisia, ja ujompi veli jatkaa seurustelua heidän kanssaan. Geneviève Bujold on ensimmäinen, joka huomaa huijauksen.

On romaaneja, joita on pidetty mahdottomina filmata, mutta Cronenberg on käynyt käsiksi sellaisiinkin onnistuneesti. William S. Burroughsin Alastomasta lounaasta (1991, pääosassa Peter Weller) syntyi psykedeelinen matka huumeriippuvuuteen ja vainoharhaisuuteen.

Kun Cronenberg tarttui ainoan kerran klassikkoaiheeseen, kyseessä oli näytelmäkirjailija David Henry Hwangin nurinkäännös M. Butterfly (1993), jossa länsimaisen diplomaatin (Jeremy Irons) rakkauden kohde on kiinalainen transvestiitti (John Lone).

Filmattavaksi mahdottomien romaanien makuun päässeen Cronenbergin työstettäväksi tuli myös J.G. Ballardin Crash (1996, pääosissa James Spader, Holly Hunter). Se kertoo ihmisistä, jotka kiihottuvat auto-onnettomuuksista ja muuttavat haavat uusiksi sukupuolielimiksi.

Kyberpunk-jatkoa Videodromen hengessä oli eXistenZ (1999). Lähitulevaisuuden orgaaniset virtuaalitodellisuuspelit voidaan kytkeä selkäytimeen bioportin avulla. Päähenkilö on maailman johtava pelisuunnittelija (Jennifer Jason Leigh); näyttelijäkuntaan kuuluvat myös Jude Law ja Sarah Polley.

Spider (2002, pääosissa Ralph Fiennes, Miranda Richardson) on Patrick McGrathin romaaniin perustuva pelkistetty ja intensiivinen kuvaus mielisairaalasta kotiutettavasta miehestä, joka hahmottelee mielessään lapsuutensa ja aikuisuutensa väkivaltaisia käännekohtia.

Cronenberg on tutkinut väkivallan kysymystä myös kahdessa rikoselokuvassa, joiden pääosassa on Viggo Mortensen.

John Wagnerin ja Vince Locken sarjakuvaromaanin filmatisoinnissa A History of Violence (2005) itsepuolustukseksi käytetty väkivalta tempaa päähenkilön gangsterien huomion kohteeksi.

Steven Knightin käsikirjoitukseen perustuva Eastern Promises (2007, pääosissa myös Naomi Watts, Vincent Cassel) tuo realistisen kuvauksen kohteeksi Lontoon venäläisen mafian ja sen harjoittaman ihmiskaupan.

Realistisimmillaan Cronenberg oli Christopher Hamptonin näytelmään perustuvassa, psykoanalyysin varhaisvaiheita kiehtovasti ja tosipohjaisesti kuvaavassa elokuvassa A Dangerous Method (2011), pääosissa Keira Knightley (Sabina Spielrein), Michael Fassbender (C.G. Jung) ja Viggo Mortensen (Sigmund Freud).

Kyberpunkiin kytkeytyy taas Don DeLillo -filmatisointi Cosmopolis (2012), pääosassa Twilight-tähti Robert Pattinson. Jatketusta valkoisesta limusiinista on tullut biljonäärin liikkuva linnake Manhattanilla, ja maailman kohtalo on käsityskyvyn rajoja hipovan finanssikeinottelun varassa. Cronenberg totesi, että vuonna 2003 ilmestyneen romaanin profetiat muuttuivat todellisuudeksi sitä mukaa kuin teosta filmattiin.

AA toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

13

KISS ME DEADLY

Carte blanche à Tapani Maskula Kylmän sodan varjossa

Öinen suurkaupunki, sateesta kiiltävä asfaltti, pimeässä vilkkuvat mainosvalot, autioita syrjäkatuja kiertävät poliisiautot...

Valitsemani elokuvat ovat kaikki mustavalkoisia pienen budjetin amerikkalaisia täytefilmejä lähinnä 1950-luvulta, jolloin niistä useimpia esitettiin drive-in-teattereissa tai Hollywoodin suurtuotantojen kylkiäisinä kaksoisnäytöksissä. Aikoinaan vähälle huomiolle jääneet pienimuotoiset teokset ovat silti säilyttäneet kylmän sodan ilmapiirin uskottavampana ja rehellisempänä kuin palvottujen filmitähtien kallishintaiset melodraamat. Sarjani kunnioittaa nykyelokuvasta kadonnutta yksinkertaista, mutta samalla inspiroivaa tekniikkaa. Sen keinoin kyettiin kriittisesti taltioimaan ympäröivän todellisuuden epäkohtia ja osoittamaan syvälle yhteiskuntaan ulottuvia ongelmia. Monet näistä filmeistä verhottiin rikos- tai jännitystarinan muotoon, mutta niiden pirstoutuneiden ihmiskohtaloiden taustalla häälyvät monimutkaiset sosiaaliset kytkennät.

14

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

1940- ja 1950-lukujen taitteessa talouskasvu loi keskivertoperheille Yhdysvalloissa edellytykset amerikkalaisen unelman toteuttamiseen. Hyvinvointia pönkittävän julkisivun kääntöpuolella oli kuitenkin toisenlainen, julma ja suljettu yhteiskunta. Siellä epäamerikkalaisesta toiminnasta mustalle listalle syyttä suotta joutuneet kansalaiset leimattiin totaalisiksi hylkiöiksi. Vihollisen vakoojiksi epäiltyjen hysteerinen ajojahti lieveilmiöineen, piintynyt rasismi, Korean sota, television voittokulku ja atomipommin uhka olivat henkisenä kasvualustana sarjani elokuville.

Noitavainojen uhreina Jules Dassin valmisti filminsä Suurkaupungin laki (Night and the City, 1950) Lontoossa ja Edward Dmytryk pääsi jatkamaan vankilatuomion katkaisemaa uraansa Sala-ampujalla (1952) vasta hänen suostuttua nimeämään senaatin komitealle tuntemiaan kommunisteja.

Jotkut sinnittelivät koko vuosikymmenen peite- ja salanimien viidakossa.

Eräs heistä oli käsikirjoittaja Dalton Trumbo, joka laati skenaarion Joseph H. Lewisin hullun rakkauden raivoisaan muunnelmaan Rikosten pyörteessä (Gun Crazy, 1950). Traumaattiset kokemukset heijastuivat vahvoina näihin elokuviin, jotka käsittelevät yleisen moraalin rappeutumista, viranomaisiin kohdistuvaa vihaa, poliittista manipulointia ja turmeluksesta johtuvaa välinpitämättömyyttä.

Yksilötasolla valitsemani filmit kertovat paatuneista psykopaateista, patologisista huijareista, neuroottisista tappajista, valheisiinsa kietoutuvista keplottelijoista, siis raiteiltaan suistuneista ihmisistä. Yhteisön torjumina he tavalla tai toisella ajautuvat traagisen yksinäisyytensä vangeiksi. Sala-ampujan kieroutunut Miller hakee turhaan hoitoa sairauteensa, Pelon kaupungin (Irving Lerner, 1959) Ryker ja Kiihotuksen (The Intruder, Roger Corman 1962) Cramer taas riippuvat pakonomaisesti todeksi luulemissaan illuusioissa katkeraan loppuun asti. Heidän ristiriitansa ovat yhteiskunnan normiston kannalta sovittamattomia ja siksi he päätyvät umpikujiin.

Vainoharhainen järjettömyys tiivistyy erityisesti kolmessa keskeisessä teoksessa, Robert Aldrichin nihilistisessä Mickey Spillanen romaanin filmatisoinnissa Kiss Me Deadly (1955), Don Siegelin ylikierroksille kiihtyvässä, ulkopuolisen solutuksen hurjassa vertauksessa Varastetut ihmiset (Invasion of the Body Snatchers, 1956) ja Samuel Fullerin synkässä, mielisairaalaan sijoittuvassa skitsofrenian tutkielmassa Shokkikäytävä (1963). Viimeksi mainittua voidaan pitää yhteenvetona perverssistä aikakaudesta, jonka sekasortoisessa ilmapiirissä jokainen altistui systeemiä riivaavalle nurinkuriselle teeskentelylle ja joutui omaksumaan siihen kuuluvia vääriä roolimalleja. Ollakseen normaali täytyi ensin tulla hulluksi.

Fuller toimi ennen elokuvauraansa sanomalehtimiehenä ja Lerner kansatieteellisten dokumenttien leikkaajana. Journalistinen näkökulma hallitsee sarjan muitakin teoksia, mm. poliisien hairahtumista ryöstäjiksi Siegelin unohdetussa Rikollisen tuhossa (Private Hell 36, 1954).

Sarjani ehkä aliarvostetuin teos on Paul Wendkosin lähes tuntematon ohjausdebyytti Murto yössä (The Burglar, 1957), alkuperäismiljöössä Philadelphiassa ja Atlantic Cityssä taltioitu pikkujännäri, joka pääsi ensi-iltaansa kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen seksipommiksi mainostetun Jayne Mansfieldin ansiosta. David Goodisin käsikirjoituksessa liikutaan hänelle tyypillisessä pikkukonnien porukassa, joka hemaisevan houkutuslintunsa avulla sieppaa koplan näppejä polttavan liian ison saaliin. Uutiskatsauksena käynnistyvän, lavastamattomien ulkokuviensa takia paikoin raportilta vaikuttavan filmin kihelmöivissä huippuhetkissä tarkkasilmäinen katsoja huomaa viitteitä Orson Wellesin ja Alfred Hitchcockin klassikoista.

Tapani Maskula

toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

15

Kotimaiset 4k-restauroinnit Myös KAVA on siirtynyt digiaikaan. Kotimaisten elokuvien digitaalinen restaurointi on käynnistetty arkistossa viime vuonna. Tänä kesänä esitetään työn hedelmiä valkokankaalla digitaalisina 4k-elokuvina. Elokuva-arkiston työtä digiajassa esitellään myös seminaarissa perjantaina 3.5.

KAVA:n digitointiprojektin ovat mahdollistaneet vuonna 2012 tehdyt suuret hankinnat, joiden myötä Suomi-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden elokuvat siirtyivät arkiston haltuun. Nyt noin kolmasosa kotimaisista pitkistä elokuvista on kansallista omaisuutta.

KAVA:n digitaalisilla restaurointiprojekteilla pyritään tuottamaan katsojille elokuvaelämys, joka vastaisi mahdollisimman hyvin alkuperäisessä esityksessä koettua. Suuren kokoelman takia arkistossa ei pystytä tekemään jokaiselle elokuvalle usean vuoden pikkutarkkaa restaurointia. Selkeimmät roskat ja naarmut kuitenkin poistetaan, kuvaa stabiloidaan, ikävät liitokset ja tuhoutumat korjataan. Lisäksi kuvalle tehdään valo- ja värimäärittely sekä ääntä restauroidaan.

Suurin osa restaurointiprojekteista lähtee originaalinegatiivista eli ensimmäisen polven lähtömateriaalista. Tällöin hyvä filmin skannaus mahdollistaa jo paremman kuvan tarkkuuden kuin mitä yleensä on totuttu näkemään perinteisessä filmikopiossa. Hyvä lopputulos on onnistunut yhdistelmä filmikonservointia ja digitaalista restaurointia.

Elokuva-arkisto restauroi vanhat kotimaiset elokuvat 4k-tarkkuudella, jolloin kuvassa on vaakasuunnassa 4096 kuvapistettä. Tämä on kaksi kertaa niin paljon kuin tavallisessa digielokuvateatterin 2k-kuvassa, eli kuvapisteitä on nelinkertainen määrä. 4k-tarkkuudella valkokankaalla tavoitetaan mahdollisimman täysi kuvanlaatu ja paras terävyys.

Orionin kesäsarjassa teemana on kesä ja rakkaus. Valentin Vaalan Kaikki rakastavat (1935) -elokuva muistetaan siitä, että siinä esiintyi ensi kerran kaikkien aikojen kotimainen suosikkipari (Ansa Ikonen ja Tauno Palo). Tarina liikkuu sekä kaupungissa että maalla, mutta nopeasti sanaillut oivallukset ovat päähenkilöidensä, siis kaupunkilaisten arkijärjen mukaisia.

Ihmiset suviyössä (1948) on Sillanpää-filmatisointi, eikä sitä turhaan mainita usein Vaalan parhaaksi elokuvaksi. Kuvaaja Heinon loistotyön ohella arvostusta ansaitsee Taneli Kuusiston musiikki ja näyttelijöiden rikas suomen kieli.

Martti Katajisto, Eero Roine ja Kaisu Leppänen saivat näyttelijä-Jussit, ohjaaja yhdessä Lea Joutsenon kanssa nappasi neljännen käsikirjoituksesta – Usko Kempin osuus palkitsijoilta unohtui. Sillanpään oma ohje oli iskevä: ”Muistakaa että päähenkilöitä on vain yksi – suviyö.”

Matti Kassilan Sininen viikko (1954) perustuu Jarl Hemmerin novelliin. Kaupunkityöväestön kesäelämän kuvaus avasi tien elokuvalliseen erotiikkaan ennen näkemättömällä tavalla. Elokuvatarkastamo yskiskeli, kun se halusi ”erottaa uinnin ja nainnin”, mutta omantunnon ja syyllisyyden ongelmat vaivaavat elokuvan päähenkilöitäkin. Elokuvan musiikki korostaa draamallisuutta huikealla tavalla.

Mikko Niskasen Käpy selän alla (1966) käsittelee 1960-luvun nuorisoa seksuaalisen vallankumouksen kynnyksellä mutta kuvastaa laajemmin myös suomalaisen yhteiskunnan murrosta ja maaseutu-kaupunki-dikotomiaa. Elokuvan 16

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

IHMISET SUVIYÖSSÄ KAIKKI RAKASTAVAT KÄPY SELÄN ALLA SININEN VIIKKO

dialogi on syntynyt pitkälti näyttelijöiden improvisoimana, kuten myös osa kohtauksista.

Pitkien elokuvien alkukuvina esitetään kotimaisia lyhytelokuvia. Vaalan laadukkaassa mainoselokuvassa Herrain herkku jokamiehen ruuaksi (1936) pyritään edistämään poronlihan myyntiä. Aimo Jäderholmin lyhytdokumentti Lomapäiviä Tenolla (1948) on jokaisen perhokalastajan ja lohenpyytäjän toivepätkä. Jäderholmin autokauppaa käsittelevä Laillista ja laitonta (1954) on hyvä 1950-luvun esimerkki valistavasta fiktiosta.

Matti Oksan lyhytelokuva Huominen on sinun käsittelee 1960-luvun nuorisoa, esillä ovat Remu Aaltosen The Creatures ja 16-vuotias Kirka Babitzin sekä välähdys The Rolling Stones -yhtyeestä Yyterissä juhannuksena 1965.

Kesäelokuvien ohessa nähdään bonuksena laajan restauroinnin vaatinut Laveata tietä (1931). Valentin Vaalan boheemi tarina kertoo kansainvälisestä viuluvirtuoosista (Teuvo Tulio), joka viettelee viattoman maalaistytön, vaikka pitää Pariisissa rakastajatarta. Elokuvaan on synkronisoitu Tapio Ilomäen sykähdyttävä alkuperäismusiikki, joka toteutettiin aikoinaan levyäänimenetelmällä.

KAVA esittää kotimaisia 4k-restaurointeja jatkossakin. Syksyllä Orionissa esitetään mm. Teuvo Tulion Mustalaishurmaajasta restauroitu digiversio.

KAVA DIGIAJASSA -seminaari Orionissa pe 3.5. klo 14 Miksi, mitä ja miten KAVA digitoi? Restaurointia digitaalisen elokuvan aikakaudella käsittelevässä seminaarissa esitellään arkiston tekemää elokuvien digitointia mm. elokuvanäyttein. Puhujina mm. apulaisjohtaja Mikko Kuutti, erikoissuunnittelija Pekka Tähtinen ja ääniteknikko Mikko Mäkeläinen. Paneelikeskustelussa mm. ohjelmistosuunnittelija Antti Alanen, toimittaja Kalle Kinnunen ja Petteri Kalliomäki (Arktisen Upeeta -festivaali, Jyväskylä). Seminaarin jälkeen esitetään KAVA:n vastikään restauroima Laveata tietä 4k-formaatissa.

Tilaisuus on kaikille digitaalisesta restauroinnista kiinnostuneille. Vapaa pääsy. toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

17

Sunnuntain suosikkeja Texasissa ovat suosittuja ”tall tales”, liioiteltujen mittasuhteiden tarinat, ja Tex Avery teki hillittömistä ylilyönneistä taiteen lajin kymmenissä mestarillisissa animaatioissaan, joista näemme kolmen ohjelman koosteen. Niissä Hollywood-susi kohtaa Punahilkan yökerholaulajattarena (Red Hot Riding Hood), haisunäädästä tulee unelmarakastaja (Little 'Tinker), ja huono-onnisen koiran yllättää kirppusirkus (The Flea Circus).

Zdeneˇ k Miler: Myyrän seikkailut tarjoaa valikoiman kaikkien aikojen rakastetuimpia koko perheen elokuvia, joita tshekkimestari alkoi alkujaan luoda 1950-luvulla pienten tyttäriensä iloksi.

Sunnuntaipaikalla nähdään myös Astérix ja Obelix vastaan Caesar (1999), ensimmäinen näytelty tulkinta Goscinnyn ja Uderzon sarjakuvahahmoista.

Obelixin osan sai Gérard Depardieu. Woody Allen -sarjassa nähdään Antz – muurahaizet (1998), ja ”50 vuotta sitten” -sarjassa esitetään romanialaisen Ion Popescu-Gopon Kohti Kuuta (1963) ja Alexander Mackendrickin Yksin halki Afrikan (1963).

DUMB-HOUNDED

RED HOT RIDING HOOD

Tex Averyn parhaita I: Dumb-Hounded (1943), Red Hot Riding Hood (1943), The Shooting of Dan McGoo (1945), Slap Happy Lion (1947), Doggone Tired (1949), Half-Pint Pygmy (1948), The Magical Maestro (1952), Deputy Droopy (1954), Cellbound (1955).

Tex Averyn parhaita II: Northwest Hounded Police (1946), Little ’Tinker (1948), Lucky Ducky (1948), The Cat That Hated People (1947), Señor Droopy (1949), Bad Luck Blackie (1949), TV of Tomorrow (1952), Billy Boy (1954), Cock-A-Doodle Dog (1951).

Tex Averyn parhaita III: Wild and Woolfy (1945), The Hick Chick (1946), Little Rural Riding Hood (1949), Counterfeit Cat (1949), Garden Gopher (1950), Crazy Mixed-Up Pup (1954), Homesteader Droopy (1954), The Flea Circus (1954), I’m Cold (1955), Sh-h-h-h-h (1955), Cat’s Meow (1957).

Zdeneˇ k Miler: Myyrän seikkailut: Myyrä ja purukumi (1969), Myyrä ja televisio (1970), Myyrä eläintarhassa (1969), Myyrä ja pikkuauto (1963), Myyrä ja siili (1970), Myyrä ja raketti (1965), Myyrä ja vihreä tähti (1968).

18

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

Star Trek

STAR TREK II: KHANIN VIHA

Gene Roddenberryn vuonna 1966 televisiolle luoma humaani tieteiskuvitelma Star Trek on länsimaisen populaarikulttuurin järkäleitä. Kapteeni Kirkin (William Shatner), Spockin (Leonard Nimoy) ja kumppanien tutkimusmatkat avaruuslaiva Enterprisella ovat poikineet useita jatkosarjoja televisioon sekä 12-osaisen epätasaisen elokuvasarjan, jonka kohokohdat nähdään nyt ensi kertaa Orionissa. Kolme elokuvaa esitetään minimaratonina lauantaina 25. toukokuuta.

Star Trek II: Khanin viha (1982) kuuluu 1980-luvun suuriin avaruusoopperoihin. Robert Wisen jäyhän avauselokuvan jälkeen uusi ohjaaja Nicolas Meyer toi mukaan Hollywoodin kulta-ajan seikkailujen tuntua. Tarinassa maanpaosta paennut geenimanipuloitu tyranni Khan Noonien Singh (Ricardo Montalbán) vannoo kostoa kapteeni Kirkille. Elokuvan on sanottu pelastaneen koko Star Trekin.

Leonard Nimoyn ohjaamassa Star Trek IV: kotiinpaluussa (1986) Enterprise matkaa ajassa taaksepäin 1980-luvulle pelastamaan maapalloa. Ryhävalaat ovat keskeisessä roolissa sarjan lämminhenkisimmässä ja humoristisimmassa osassa.

Star Trekin uusinta tulemista on luotsannut J.J. Abrams (myös Star Wars: Episode VII), jonka ohjaama Star Trek Into Darkness saa Suomen ensi-iltansa kesäkuun alussa. Sitä edeltänyt Star Trek (2009) oli sekä brändin uudelleenlanseeraus että elokuvasarjan 11. osa. Enterprisen puikoissa on nyt uusi sukupolvi, mutta vanhaakaan ei ole täysin unohdettu.

Antti Suonio

Toive-elokuvia

Taksikuski (Martin Scorsese, 1976) esitetään uudelleen huikeana 4k-digi­ restarointina (Sony Columbia 2011). ”God's lonely man”, Vietnamin sodassa henkisen tasapainonsa menettänyt, yövuoroja suosiva taksikuski Travis Bickle (Robert De Niro) tuo mieleen myös F.M. Dostojevskin Kellariloukon miehen.

Mandingo (Richard Fleischer, 1975, pääosissa James Mason, Susan George, Ken Norton) näytti totuuksia Tuulen viemän varjoisalta puolelta 1840-luvun syvästä etelästä rohkeammin kuin Quentin Tarantinon Django Unchained.

AA

toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

19

ASTERIX JA OBELIX VASTAAN CAESAR

Gérard Depardieu Gérard Depardieu syntyi köyhään, monilapsiseen ja kouluja käymättömään perheeseen vuonna 1948. Myrskyisä nuoruus liippasi jo rikollisuutta, kun hän yllättävästi päätyi parempiosaisen ystävän avulla teatteriin. Loppu onkin sitten yhä suuremmilla kierroksilla käyvää legendaa.

1970-luvulla käynnistynyt ura sisältää lähes lukemattoman määrän elokuvia, joskus puolitusinaakin vuodessa, teatteria, televisiota...

Depardieu tuntuu ahmivan kaksin käsin ohjaajia, maita, tyylisuuntia, vastanäyttelijöitä, suurta ja pientä. Hän lienee tunnetuin ranskalainen näyttelijä myös ulkomailla, ja hänen raivokkaat jäähyväisensä kotimaalleen ovat löytäneet uutistilaa kaikkialla. Mutta ihmisen ja inhimillisen tragedian taustalla on näyttelijä, jonka ensimmäisistä vuosikymmenistä esitämme pienen aavistuksen Orionin kesäsarjassa.

Sveitsiläisen Claude Gorettan keveän eloisasti rakentamassa kolmiotarinassa Rakkaani ryöstää pankkeja (1974) nuoren ja yritteliään Depardieun rinnalla on koko joukko muita osuvia hahmoja.

Bertrand Blier on yksi Depardieun uran tärkeistä ohjaajista. Riipukset (1974) muodostui 70-luvun sukupolven kulttielokuvaksi. Siinä Depardieun rinnalla räjähteli nuorena kuollut Patrick Dewaere, ja naispääosassa nähtiin Miou-Miou.

Bertrand Blier jatkoi provokatiivista linjaansa Kylmissä alkupaloissa (1979), jossa kolme miestä leikkii kuolemalla. Depardieun rinnalla olivat huikeat näyttelijät Bernard Blier ja Jean Carmet, joka oli Depardieulle tavattoman tärkeä sekä isähahmona että ystävänä.

Elokuvassa Liian kaunis sinulle! (1989) Bertrand Blier sekoittaa jälleen kortit epäelokuvallisesti: Depardieun esittämä varakas tyyppi on naimisissa 20

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

täydellisen naisen kanssa (Carole Bouquet), mutta rakastuu huumaavasti arkiseen pätkätyöläiseen (Josiane Balasko).

Marco Ferrerin Viimeisessä naisessa (1976) Depardieu sai kaikkien miesten kateudeksi Ornella Mutin vastanäyttelijäkseen. Depardieun osasuoritusta pidettiin ”melkoisena psykologisena tutkielmana, jossa monitahoisesti kartoittuvat niin infantilismin kuin verevän miehisyydenkin piirteet” (Heikki Eteläpää).

Maurice Pialat merkitsi Depardieulle erittäin paljon, ja hän näytteli neljässä tämän särmikkään ja omaperäisen ohjaajan työssä. Elokuva Loulou – rakastettuni (1980) on Depardieun sanoin tavallaan Pialat’n oma tarina. Nuoren hulttion viettelemänä pikkuporvarisrouvana nähdään Isabelle Huppert. Police (1985) vie puolestaan pariisilaisen huumepoliisin maailmaan, toden ja valheen loputtomaan piirileikkiin, jossa Depardieun rakastettuna on Sophie Marceau.

Alain Resnais’n älyllisestä Amerikan sedästä (1980), jossa Depardieu esitti maalaistaustasta tekstiiliteollisuuden johtoportaaseen päätynyttä, hän siirtyi yhtä luontevasti François Truffaut’n intohimoisten rakastajien rooliin. Depardieu palvoi ja ihaili Truffaut’ta ja oli niitä ainoita, jotka sinuttelivat mestaria.

Kohtalokkaassa naisessa (1981), joka on keskelle arkielämää upotettu hullun rakkauden kuvaus, hänen vastapelurinaan hehkuu Fanny Ardant.

Andrzej Wajdan Danton (1983) perustuu puolalaiseen näytelmään – ja viittaa historiallisuudestaan huolimatta monin tavoin ajankohdan Puolaan. Wajdan mukaan elokuvaa ei olisi voitu tehdä ilman Depardieuta.

Bruno Nuyttenin Camille Claudel (1988), Rodinin murskaaman oppilaan, mallin, rakastajattaren ja kilpailijan tarina, tuo valkokankaalle Depardieun rinnalle Isabelle Adjanin. Jean-Paul Rappeneaun Cyrano de Bergerac (1990) on kuin luotu Depardieulle, joka on itse aina ollut epävarma omasta ruumiillisuudestaan. Hänen äänensä soi tekstin runoa.

Ja täysin muuhun maailmaan vie sitten Claude Zidin Asterix ja Obelix vastaan Caesar (1999) – joka kuitenkin on jälleen yksi Depardieun ja ranskalaisuuden kuva.

RAKKAANI RYÖSTÄÄ PANKKEJA

KYLMÄT ALKUPALAT

VIIMEINEN NAINEN

LOULOU – RAKASTETTUNI

Satu Laaksonen

toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

21

Finncon 2013

TUMMA KRISTALLI

Euroopan suurimpiin science fiction- ja fantasia­ tapahtumiin lukeutuva Finncon palaa jälleen Helsinkiin.

Päätapahtuma järjestetään 5.–7. heinäkuuta Kaapeli­ tehtaalla, minkä ohessa Orionissa nähdään alan merkkiteoksia koko viikko.

THE THING – ”SE” JOSTAKIN

GATTACA

Suomen ensiesityksensä valkokankaalla saava Andrew Niccolin Gattaca (1997) nimettiin vuonna 2011 NASAn toimesta kaikkien aikojen uskottavimmaksi tieteiselokuvaksi. Geenit sanelevat yksilön paikan tulevaisuuden yhteiskunnassa. Astronautin urasta haaveileva Vincent Freeman (Ethan Hawke) salailee ”huonoa” perimäänsä mutkikkailla operaatioilla. Slawomir Idziakin kuvaama teos kuuluu 1990-luvun visuaalisesti hienoimpiin elokuviin.

Retrofuturistisia näkymiä hallitsee Frank Lloyd Wrightin arkkitehtuuri.

Howard Hawksin tuottama The Thing (1951) toi vihamieliset vieraat avaruudesta Hollywoodin hahmogalleriaan. Etelänavalle sijoittuva John Carpenterin versio The Thing – ”se” jostakin (1982) vaihtaa Hawksin ryhmähengen äärimmäiseen epäluottamukseen ja Rob Bottinin repiviin efekteihin. Aikoinaan väheksyttyä elokuvaa pidetään nykyisin Carpenterin pääteoksena.

22

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

Sergio Martinon ohjaama ja Sergio Donatin kirjoittama Ihmislaboratorio (The Island of the Fishmen, 1979) on kiehtova italoseikkailu Tohtori Moreaun saaren hengessä. Joseph Cottenin esittämän tiedemiehen luoma kalaihmisten rotu nostaa Atlantiksen aarteita meren pohjasta. Voodoo-papittaria, merirosvoja ja hienoja vedenalaisia näkymiä tarjoavan teoksen ykkösfani on tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refn.

Ken Russellin Muutostiloissa (1980) William Hurt on skitsofreniaa tutkiva professori, joka ayahuasca-seremonian vauhdittamana uppoaa hieman liian syvälle omiin kokeiluihinsa. Hollywood-raameista huolimatta Russell pääsee toden teolla käsiksi tavaramerkinomaiseen villiin kuvastoonsa hallusinaatiokohtauksissa, jotka ovat yhtä audiovisuaalista ekstaasia. Uusintaversiota on hautonut Gaspar Noé.

Tehoste-ekspertti Douglas Trumbullin (2001: Avaruusseikkailu, Blade Runner) esikoisenaan ohjaama Hiljainen pako / Taistelu avaruudessa (Silent Running, 1972) kuuluu ekologisen scifin merkkipaaluihin. Bruce Dern hoitaa robottiensa kanssa avaruusasemalle säilöttyjä Yhdysvaltain metsäluonnon rippeitä ja ryhtyy taistelemaan niiden puolesta. Yksinäisyys saa kosmiset mitat elokuvassa, jossa Joan Baezin balladit kajahtavat komeasti.

WATCHMEN

Bob Dylanin The Times They Are A-Changin’ säestää Zack Snyderin Watchmenin (2009) upeaa alkujaksoa. Kylmän sodan vaihtoehtohistoria esittää supersankarit maailmanpolitiikan voimatekijöinä, jotka ovat toisaalta tavallisia kuolevaisia heikkouksineen. Alan Mooren arvostettuun sarjakuvaan perustuva noir-henkinen eepos poikkeaa komeasti supersankarigenren lapsellisesta valtavirrasta.

Muppet Show -miehet Jim Henson ja Frank Oz ohjasivat Tumman kristallin (1982), jonka kaikki esiintyjät ovat isokokoisia fantasianukkeja. Ihailtavan yksityiskohtaisesti toteutetussa tarussa keijumaiset gelflingit koettavat parantaa maailman pyhän kristallin sirulla. Mieleenpainuvimpia ilmestyksiä ovat pimeyden voimia edustavat skeksit.

Al Adamsonin Verimessu – Dracula vs. Frankenstein (1971) yhdistää Universalin Frankenstein-sarjan laboratoriokalustoa sekä klassisen kauhun teemoja ja tähtiä (Lon Chaney, Jr., J. Carrol Naish, Angelo Rossitto) rock-sukupolven kuvioihin vailla logiikkaa tai tuotantoarvoja. Unenomaisesti sekoilevassa kokonaisuudessa on outoa karismaa. Ei tätä voi ymmärtää, mutta rakastaa voi.

Lauri Lehtinen, Antti Suonio toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

23

Renoir & Renoir

VIRTA

Kesäkauden päätteeksi esitämme kimaran, jonka innoittajana on levitykseen tuleva Gilles Bourdosin elokuva Renoir (2012). Siinä eletään vuotta 1915 Rivieralla ja suuren maalarin viimeisiä aikoja, joita valaisee hänen viimeisin mallinsa Andrée Heuschling. Läsnä on myös sodassa haavoittunut nuori Jean, joka löytää oman uransa, ensimmäisen näyttelijättärensä – ja ensimmäisen vaimonsa.

Pierre Auguste Renoiria (1841–1919) ja Jean Renoiria (1894–1979) yhdisti sama elämän filosofia, sama maailmannäkemys, sama suhde luontoon. Isä Renoir maalasi harmoniaa, kadotettua paratiisia, naisten ylistystä. Jean on tummempi, rosoisempi, jalat julmassa maailmassa. Mutta koko hänen tuotantonsa kautta löytyy isän töihin liittyviä teemoja ja kohtauksia.

Guy de Maupassantin novelliin perustuva Virta (1936) oli tarkoitettukin kunnianosoitukseksi maalari-isälle. Siinä häivähtää samaa sensuellia iloa ja puhtautta, ennen kuin armoton todellisuus pudottaa häkkinsä.

Suuri illuusio (1937) syntyi Jean Renoirin omakohtaisten sotakokemusten siivittämänä. Sekin on kadotettua paratiisia: tarina ikuisesta vapaudenrakkaudesta ja ystävyydestä.

Ranskalainen cancan (1954), Moulin Rougen perustajan tarina, on aitoa isä-Augustea: silkkaa aistien juhlaa ja elämäniloa. Se on myös täynnä enemmän tai vähemmän tietoisia viittauksia isän maalauksiin. Elokuvan aihekin – kabareen omistajan rakkaus taiteilijoitaan kohtaan – on samaa verta kuin maalarin rakkaus mallejaan ja elokuvantekijän rakkaus näyttelijöitään kohtaan.

24

Ohjelmisto | toukokuu-elokuu

Aamiainen ruohikolla (1959) kuvattiin suurimmaksi osaksi Auguste Renoirin Collettes-maatilalla Etelä-Ranskassa. Se on Jean Renoirin profeetallinen elokuva yhdentyneestä Euroopasta, ristiriidasta järjestyksen ja epäjärjestyksen välillä. Renoirin elämänylistyksen tulkkeina ovat huilua soittava paimen ja isän kankailta noussut uhkea Nénétte.

Sarjaa täydentää kaksi taiteilijakuvausta: John Hustonin Moulin Rouge (1952) vie Toulouse-Lautrecin elämään 1800-luvun Montmartrella. Aikalaiskriitikon Paula Talaskiven sanoin: ”Ei se mikään filmi tavallisessa mielessä olekaan, vaan paremminkin joillakin filmin ihmekeinoilla loihdittua öljymaalausta.” Maurice Pialat, joka oli itsekin taidemaalari, rakensi puolestaan elokuvassa Van Gogh (1991) huikean Jacques Dutroncin avulla ”tyypin jolla on sata taulua maalattavana ja kolme kuukautta elinaikaa”.

AAMIAINEN RUOHIKOLLA

MOULIN ROUGE

Satu Laaksonen

Kallio Kukkii Kino Tuliossa Kallion kaupunginosa on väljänä teemana Kino Tuliossa esitettävälle elokuvasarjalle. Pussikaljaelokuva (Ville Jankeri, 2011) seuraa kolmen kaveruksen elämää Kalliossa yhden kesäisen vuorokauden ajan. Mikko Rimmisen romaanifilmatisoinnissa aika kuluu puistoissa ja terasseilla, sillä päämäärähän ei ole tärkeä vaan itse matka.

Nuorten miesten odysseia etenee melkein yhtä vääjäämättömästi kuin Frankeilla Aki Kaurismäen kulttielokuvaksi muodostuneessa Calamari Unionissa (1985). Road moviessa kuljetaan Kalliosta kohti luvattua maata, paratiisia, jota Eira elokuvassa esittää.

Kallion laidalla, Sörnäisten Käenkujalla kuvattu pienen budjetin 3Simoa (Teemu Nikki, 2012) on velmu veijaritarina murtovarkaista ja isyydestä. Simo yrittää luistella isyyden vastuusta ja pakottaa kaverinsa Lassen esittämään itseään.

Dokumenttielokuva Kovasikajuttu (Jukka Kärkkäinen, J-P Passi, 2012) kertoo Pertti Kurikan Nimipäivät -nimisestä bändistä. Punkin syvimpään olemukseen sukeltavan elokuvan henkinen maisema on Kallio.

Stadilaista tangoa etsimässä (Tahvo Hirvonen, 2009) kertoo Kalliossa tukikohtaansa pitävän Tuomari Nurmion tangoprojektista. Tutkimusmatka helsinkiläisen tangon historiaan täydentyy musiikilla, joka sekä näyttää että kuulostaa hyvältä.

Kallio Kukkii -kaupunkifestivaali 10.–19.5. Kino Tuliossa toukokuu-elokuu | Ohjelmisto

25