Skip to main content

Orionin kevät 2017

Page 1

Saatteeksi TUULI MEITÄ KULJETTAA

KANSI: PIENI KARUSELLI

Itsenäisyyden 100. juhlavuoden kunniaksi Orionissa avataan ”all female

Orionin kevät

10.1.2017–29.4.2017

TEEMAT ABBAS KIAROSTAMI JULIEN DUVIVIER KREIKAN UUSI AALTO RAKKAUS JOHN CARPENTER II LÄNNENELOKUVA – HISTORIA KOHTAA MYYTIT SUOMI 100: SAIN ROOLIN JOHON EN MAHDU DOCPOINT TEATTERIMUSEO: NÄYTELTY RAKKAUS JIRI MENZEL BLACK HISTORY MONTH CHANTAL AKERMAN SUOMI 100: ANTTI PEIPPO HOWARD HAWKS FASHION FILM FESTIVAL: HÄÄT SAKSA SODAN JÄLKEEN REFORMAATIO 500 SELON OHJAAJAKLUBI ELOKUVAN HISTORIA – UUDET AALLOT KINO KLASSIKKO DOKUMENTTIELOKUVAN HUIPUT KUUKAUDEN ELOKUVA TRILOGIATAIVAS: SISSI

AIKA 10.1.–5.3. 10.1.–29.4. 11.1.–3.3. 11.1.–14.4. 12.1.–29.4. 15.1.–23.4. 18.1.–26.4. 25.1.–29.1. 4.2.–29.3. 5.2.–28.4. 16.2.–25.2. 2.3.–26.3. 4.3.–5.4. 7.3.–28.4. 9.3.–9.4. 10.4.–25.4. 14.4.–16.4. 10.1.–11.4. 11.1.–27.4. 15.1.–2.4. 28.1.–17.3. 4.2.–19.4. 18.3.

SIVU 4-5 6-7 8-9 10 11–13 14–15 16–17 38 18 19–20 13 21 22–23 24–26 27–28 29–30 37 31 32–35 40 38 39 36

ERIKOISNÄYTÖKSET ORION 90 JA SEA 60 VUOTTA: OLIVERAN HÄRKÄ AITO MÄKINEN 90 VUOTTA SING-ALONG! KAURISMÄKI: TOIVON TUOLLA PUOLEN KINOKONSERTIT SUOMI 100: SAAMELAISTEN KANSALLISPÄIVÄ GREENAWAY JA KOM

15.1. 23.1. 27.1.–29.4. 3.2. 3.2.–17.3. 5.2. 23.2.

41–42 41–42 43–44 45 37 45 9

KOKO PERHEELLE JA KOULUILLE PIKKUKINO SUOMI 100: SUURI LUKUSEIKKAILU LEFFAAN! NÄYTÖKSIÄ KOULUILLE

15.1.–2.4. 22.1.–23.4. 2.2.–27.4.

46 47–48 49

ESITYSKALENTERI ELOKUVAHAKEMISTO INFO & YHTEYSTIEDOT NÄYTÖKSET ELOKUVATEATTERI ORION, EERIKINKATU 15 VISNINGAR PÅ BIOGRAFEN ORION, ERIKSGATAN 15 SCREENINGS AT CINEMA ORION, EERIKINKATU 15

50–81 82–83 85–87

panel”, upea sarja Suomen vahvojen naiskirjailijoiden teoksiin perustuvia elokuvia Minna Canthista Sofi Oksaseen sarjassa ”Sain roolin johon en mahdu”. Koko perheen ”Suuressa lukuseikkailussa” filmatisointeja nähdään vielä lisää, Tove Janssonista Leena Krohniin. Antti Peippo (Sijainen), ”uuden historian” edelläkävijä suomalaisessa elokuvassa, on Risto Jarva -seuran kunnianosoituksen ja seminaarin aiheena. Esillä on kaikkien Suomi. Saamelaisten kansallispäivän vieraamme on Katja Gauriloff (Kuun metsän Kaisa). Ahvenanmaa on tapahtumapaikkana ruotsalaisessa Katriina-filmatisoinnissa. Aki Kaurismäen pakolaisaiheinen Toivon tuolla puolen saa 35 mm:n ensi-iltansa Orionissa. SELO-vierainamme ovat Selma Vilhunen, Marko Röhr, Kim Saarnilehto, Juho Kuosmanen, Alli Haapasalo ja Antti Jokinen uutuuselokuvineen. Elokuvateatteri Orion täyttää 90 vuotta, Suomen elokuva-arkisto 60 vuotta ja sen ensimmäinen johtaja Aito Mäkinen 90 vuotta. Kansallista elokuvaperintöä ei missään ole pelastettu kattavammin kuin Suomessa, mutta me osallistumme myös maailman elokuvan säilyttämiseen, mistä on uusimpana näytteenä 4K-digipelaste elokuvasta Oliveran härkä. Meillä on myös rakkauden teemavuosi. Koko ystävänpäivä on omistettu sille, samoin Fashion Film Festival teemanaan häät ja hääasut (Elizabeth Taylor ja Morsiamen isä), kuin myös ”Näyteltyä rakkautta” -yhteissarja Teatterimuseon kanssa, painopisteinä William Shakespeare ja Anton Tshehov. Mestarit jättävät meidät, mutta me emme unohda iranilaista Abbas Kiarostamia (Tuuli meitä kuljettaa) emmekä belgialaista Chantal Akermania (Jeanne Dielman). Kauden ohjaajia on ranskalainen Julien Duvivier, pitkän linjan ammattilainen, joka kohosi nerouteen ihmeellisellä 1930-luvullaan (Pepe le Moko, Tanssiaiskortti). Sodankylän elokuvajuhlilla yleisön valloitti viime kesänä tshekkimestari Jiří Menzel, jolta näemme laajan retrospektiivin (Tarkoin vartioidut junat). Kunnianosoitus klassisen Hollywoodin suurmiehelle Howard Hawksille paljastaa hänet suvereeniksi niin komedian (Hätä ei lue lakia) kuin toimintaelokuvankin (Rio Bravo) saroilla. Hawksin vaikutus on ollut niin monipuolinen, että siitä voisi tehdä oman sarjan. Hänen oppipoikiinsa kuuluu John Carpenterkin, jonka elokuvauraa tutkaillaan musiikkikulmasta Antti Suonion ja Lauri Lehtisen suunnittelemassa sarjassa. Elokuvan historia -suosikkisarjassa seurataan taiteenalan kehitystä toisesta maailmansodasta kansainvälistymisen aikakaudelle (Parhaat vuodet, Satiinin puna). Olaf Möllerin ”Saksa sodan jälkeen” -retrospektiivissa tehdään löytöretki maan uutta aaltoa edeltävään aikakauteen Locarnon elokuvajuhlien viimevuotisen erikoissarjan innoittamana (Ja lopussa oli hiljaisuus). ”Kreikan uusi aalto” -sarjassa nousevat esiin keskeiset nykyauteurit Athina Rachel Tsangari (Attenberg) ja Yorgos Lanthimos (Dogtooth). Pertti Avola, jolta ilmestyy kirja Ruutia valkokankaalla, on suunnitellut meille mahtavan western-sarjan, jossa nähdään klassikoita John Fordista Clint Eastwoodiin (Armoton). Orion on jälleen yhtenä DocPoint-festivaalin tyyssijana, klassikkovalintana järisyttävä, lähes 10-tuntinen Shoah. Liput kannattaa hankkia ajoissa siihen, kuten myös sing-along-näytöksiimme (Risto Räppääjä, West Side Story...). Trilogiataivaalle nousee Sissi-sarja. Uusimpia restaurointeja esitellään Kino Klassikko -otsikolla (Varjojen vangit). Kinokonserttien löytöihin kuuluu hulvaton georgialainen Isoäitini, musisoimassa Cleaning Women. Kuukauden elokuvia ovat Evolution, The Lure ja The Lady in the Van. Tervetuloa Orioniin!

Antti Alanen


OLIIVIPUIDEN KATVEESSA

valokuviaan nähtiin merkittävissä näyttelyissä, hänen dokumenttiaan shiiamuslimien perinteisestä kylänäytelmästä katsottiin installaatioissa, ja hänen haikumaisia runojaan on julkaistu suomeksikin. Kiarostamia on kutsuttu humanistiksi, humoristiksi, runoilijaksi ja mietiskelijäksi. Hänen elokuvilleen on ominaista ulkoinen yksinkertaisuus ja näkemyksen kompleksisuus. Niiden realismi on miltei dokumentaarista ja samalla itseään tarkkailevaa. Hänen valokuviensa avarien maisemien huikea kompositio lumoaa hänen elokuvissaankin, joiden tapahtumapaikka on usein vuoristotietä pitkin ajava auto. Vuonna 1969 Kiarostami perusti elokuvaosaston Kanoon-nimiseen lasten ja nuorten henkisen kehityksen keskukseen Teheranissa. Missä on ystävän talo? (1987) oli kansainvälinen läpimurto. Koulupoika haluaa auttaa toveriaan, joka ei ole tehnyt läksyjään: näin yksinkertaisesta aiheesta kasvaa elämän oppitunti. Elokuvalle nimen antaneessa Sepehrin runossa ystävä tarkoittaa Jumalaa. Close Up (1990) on hullunkurinen, tosipohjainen ja kiehtova tutkielma köyhän filmihullun oikeudenkäynnistä. Tämän syytetään esiintyneen ohjaaja Mohsen Makhmalbafina ja luvanneen eräälle perheelle osia seuraavassa elokuvassaan.

osoite ”Missä on ystävän talo?” kysyi ratsumies aamun hämärässä. Taivas pysähtyi. Kulkija otti valonkorren suustaan, antoi sen hiekan pimeyteen ja osoitti poppelia, sanoi: ”Ennen kuin tulet puun luo, kääntyy lehväkuja, Jumalan unta vehreämpi. Siellä rakkaus on vedensininen, ystävyyden levitettyjen siipien kokoinen. Kulje sen kujan päähän, joka näkyy murrosiän jälkeen, käänny sitten yksinäisyyden kukan suuntaan. Kaksi askelta ennen kukkaa seisahdu maan ikuisten kertomusten lähteelle. Läpikuultava pelko valtaa sinut. Kuulet kahinaa avaruuden virtaavassa avoimuudessa, näet lapsen korkean kuusen latvassa, viemässä poikasta valon pesästä. Kysy häneltä: Missä on Ystävän talo?” Sohrab Sepehri, runoelmasta Veden askelten ääni (1964) suom. Jaakko Hämeen-Anttila

”Kun Satyajit Ray kuoli, olin hyvin masentunut. Mutta nähtyäni Abbas Kiarostamin elokuvia kiitin Jumalaa siitä, että hän oli tuonut oikean henkilön hänen tilalleen”, sanoi Akira Kurosawa. ”Elämme Kiarostamin aikakautta, vaikka emme vielä tiedä sitä”, lausui Werner Herzog. Iranilainen Abbas Kiarostami (1940–2016), 1990- ja 2000-lukujen huomattavin elokuvantekijä, oli myös valokuvaaja ja runoilija. Hänen suuria maisema­ 4

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

MISSÄ ON YSTÄVÄN TALO?

Abbas Kiarostami

KIRSIKAN MAKU

10.1.–5.3.

Oliivipuiden katveessa (1994) on kriitikkojen Koker-trilogiaksi kutsuman sarjan viimeinen osa. Monikerroksinen kuvaus kahden Ja elämä jatkuu -elokuvan esiintyjän ihmissuhdeongelmista tarjoaa kiehtovaa pohdintaa elämästä, rakkaudesta ja elokuvasta. Kirsikan maku (1997) on ankaran minimalistinen kuvaus miehen viimeisestä matkasta autiomaan kylissä ja vuorilla. Itsemurha on islamissa kiellettyä, ja mies käy ankaran sisäisen kamppailun hankkeessa, johon hän tarvitsee muiden apua. Tuuli meitä kuljettaa (1999) on Kiarostamin kuvallisesti huikein teos. Salaperäinen miesryhmä ajaa autollaan syrjäkylään pitkin Kurdistanin vuoristotietä. Aarteenkaivajia vai teleyhtiön miehiä? Entä miksi näkymätön mies laulaa hautausmaalla? 10 (2002) oli uusi minimalistinen koe. Kaksi Teheranissa ajavan auton tuulilasiin kiinnitettyä kameraa tallentaa monta tarinaa naisen asemasta nykypäivän Iranissa. Digitaalisen elokuvan merkkiteos kuuluu niihin, ”joissa elokuva keksitään uudelleen” (Geoff Andrew). Kansainvälinen Kiarostami kuvasi monessa maassa. Iltapäivä Toscanassa (Copie conforme, 2010) toi yhteen naisen ja miehen, esittäjinä Juliette Binoche ja William Shinell. Puheenaiheena on aito kopio, ja katsojaa askarruttaa, ovatko päähenkilöt muukalaisia toisilleen, jotka vain esittävät vanhaa pariskuntaa. AA

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

5


TYTTÖJÄ VANKILASSA

10.1.–29.4.

PEPE LE MOKO

TANSSIAISKORTTI

Marokkoon, Francon espanjalaiseen muukalaislegioonaan, sijoittui Kuoleman pataljoona (La Bandera, 1935), ranskalaisen siirtomaaelokuvan merkkiteos. Charles Spaakista tuli Duvivierin luottokäsikirjoittaja tarinassa, joka loi pohjan Jean Gabinin traagiselle tähtikuvalle. Ranskan kansanrintaman optimistinen ilmapiiri oli taustana tarinassa Jean Pariisista (La belle équipe, 1936, mukana Jean Gabin ja Viviane Romance). Viisi ystävystä – neljä lakkoilevaa työläistä ja Espanjan pakolainen – perustaa ravintolan Chez nous, mutta pian välejä alkaa jäytää eripura. Pepe le Moko (1937) kohotti Gabinin persoonan myyttiseksi tähtihahmoksi ja nosti hänet ja Duvivierin maailmanmaineeseen. Algerin casbahin legendaarinen gangsteripäällikkö välttää kaikki poliisin ansat, kunnes vastaan tulee kaunis turisti (Mireille Balin).

PAKOKAUHU PIMEÄSSÄ

Julien Duvivier

PORKKANPÄÄ

KUOLEMAN PATALJOONA

Jean Renoirille ”tämä suuri teknikko oli runoilija. Hänen elokuvansa tuovat mukanaan maailman, joka on samalla kertaa realistinen ja epätodellinen”. Teatterimies André Antoinen apulaisena aloittanut Duvivier ohjasi pitkän uransa alussa kymmeniä mykkäelokuvia ja lopussa Ranskan uuden aallon vuosina kymmeniä ”laadun elokuvia”. Väliin sijoittui Duvivierin suuri kausi, jolloin hän kuului 1930-luvun ”runollisen realismin” huippulahjakkuuksiin. Väkevänä jo Duvivierin mykkäelokuvien joukosta erottui Porkkanapää (Poil de Carotte, 1925, Jules Renardin romaanista), tarina kiusatusta punatukkaisesta pojasta maalaiskaupungissa. ”Perhe on ryhmä ihmisiä saman katon alla, jotka eivät voi sietää toisiaan”, poika kiteyttää kouluaineessaan. Synkkyys tihenee, mutta lopussa siintää toivo.

6

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

JEAN PARIISISTA

Ranskalainen Julien Duvivier (1896–1967) oli aina sujuva viihteen ammattilainen. Parhaimmillaan hän oli elokuvan suuri mestari, kuten sarjamme kahdeksan teosta todistavat.

Heti perään Duvivier ohjasi Tanssiaiskortin (1937), jonka kritiikki arvioi yhdeksi maailman parhaista elokuvista. Maurice Jaubertin aavemaisen valssiteeman soidessa nuori leski etsii käsiinsä kavaljeerit, joiden kanssa hän tanssi 16-vuotiaana, ja huomaa, mitä vuodet ovat tehneet heidän toiveilleen ja haaveilleen. Tähtikaartiin kuuluvat Marie Bell, Françoise Rosay, Louis Jouvet, Harry Baur ja Pierre Blanchar. Duvivierin ihmeellisen 1930-luvun lopulla valmistui Varjojen vangit (1939), kuvaus vanhainkodin näyttelijäveteraanien suurista illuusioista, pääosissa Madeleine Ozeray, Victor Francen, Michel Simon ja Louis Jouvet. Saksan miehityskaudella Duvivier työskenteli Hollywoodissa. Palattuaan Ranskaan hän ohjasi ankaran Georges Simenon -filmatisoinnin Pakokauhu pimeässä (1947), jossa oli runollisen realismin kaikuja. Monsieur Hiren roolissa oli Michel Simon parhaimmillaan. Vahvaa otetta oli vielä elokuvassa Tyttöjä vankilassa (1949), jossa rikkaan porhon lähentelyjä torjunut tyttö passitetaan naisvankilaan sadistisen johtajan (Suzy Prim) ikeen alle. Pakosuunnitelmassa apuun tulevat poikaystävä (Serge Reggiani) ja vankitoverit. AA tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

7


CHEVALIER

nen lomakausi on ohi ja autioituneen saaren paikallispoliisi ja valokuvaaja luovat naisiin kohdistuvien rikosten sarjan. Fiktiiviset rikokset tapahtuvat tiukkojen sääntöjen puitteissa. Dogtoothissa (2009) rikkaan teollisuuspampun eristetystä kartanosta pääse ulos vain isä. Lapset kasvavat ankarien ja outojen sääntöjen puristuksessa. Paitsi että he ovat sosiaalisessa umpiossa, heille opetetaan muun muassa kissojen olevan verenhimoisia tappajia ja zombieiden keltaisia kukkasia. Absurdi huumori kukkii myös elokuvassa Alps (2011). Joukko ihmisiä kiertää hautajaisista toiseen. He ovat ensihoitaja, sairaanhoitaja, voimistelija ja hänen valmentajansa jotka tarjoavat omintakeisia sijaissurijapalveluja läheisensä menettäneille. Alps-ryhmäläiset muuntautuvat kuolleiksi henkilöiksi lievittääkseen läheisten kokemaa menestystä.

Kreikan uusi aalto Toisen maailmansodan uuvuttamassa Italiassa kukoisti neorealistinen elokuva. 2000-luvun talouskriisin katveessa puolestaan kreikkalaisessa elokuvassa puhalsivat uudet tuulet jota on sittemmin kuvattu Kreikan uusi aalto ja viisto kreikkalainen elokuva -nimityksillä. Keskeisimmät tekijät ovat ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-auteurit Athina Rachel Tsangari ja Yorgos Lanthimos Tsangari lähti 19-vuotiaana Amerikkaan ja päätyi opiskelemaan Texasiin, keskelle Austinin orastavaa indie-elokuvan boomia. Tsangari vilahtaa Linklaterin esikoisohjauksessa Slacker. 12 vuotta myöhemmin hän palasi kotimaahansa keskelle Kreikan talouskriisiä, ja hänet värvättiin tekemään Ateenan olympialaisten avajais- ja loppuseremonioiden visualisointi. Tsangarin esikoiselokuva The Slow Business of Going (2000) on hänen lopputyönsä Teksasin yliopistoon. Pääosassa on kyborgisiirtolainen, ”ammattituristi” Petra Going joka kerää ihmisten muistoja ympäri maailmaa. Attenberg (2010) sai nimensä Sir David Attenborough’sta. Päähenkilönä on nuori nainen joka kammoaa ihmissuhteita mutta viihtyy kotona Attenborough’n luonto-ohjelmien parissa. Britti-nimi vääntyy kreikkalaisen suussa Attenbergiksi. Viistoa ihmistutkielmaa säestävät Françoise Hardyn sensuelli pop ja elektropunkkari Alan Vegan Suicide-bändi. Tsangarin kolmas ohjaus Chevalier (2015) on komedia miehisestä kilpailuvietistä. Luksusjahdilla risteilevät miehet kilpailevat keskenään kaikesta mahdollisesta, muun muassa nukkuma-asennosta ja erektiosta. Päämääränä on selvittää kuka on keskimääräisesti paras kaikessa. Lanthimoksen elokuvia luonnehtivat tiukat, kulloisestakin aiheesta kumpua­ vat rajoitteet. Läpimurto oli omintakeinen Kinetta (2005). Pikkusaaren hekti8

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

ATTENBERG

11.1.–3.3. THE LOBSTER

Kilpailu ja oudot säännöt hallitsevat Lanthimoksen The Lobsteria (2015), joka voitti juryn palkinnon Cannesin kilpasarjassa. Lähitulevaisuudessa sinkut joutavat koulutusleirille, jolla heillä on 45 päivää aikaa löytää partneri. Epäonnistuminen tietää muuntumista vapaavalintaiseksi eläimeksi ja karkotusta metsään. Pasi Nyyssönen

GREENAWAY JA KOM:

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja KOM-teatterin näytelmätoteutuksen kunniaksi esitämme Peter Greenawayn elokuvan Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (1989) to 23.2. Äärimmilleen viety kulinarismi toimii elokuvassa kulutusyhteiskunnan allegoriana. Sacha Vierny kuvasi ravintolaspektaakkelin scope-formaatissa ja Michael Nyman sävelsi siihen postmodernia kirkkomusiikkia. Kun innoittajana oli brittiläinen renessanssi- ja restauraatioteatteri, klassinen kostotragedia ja veren teatteri, on johdonmukaista, että tarina on siirrettävissä myös teatterin lavalle. Näytelmän Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ensi-ilta KOM-teatterissa ke 15.2. Lisätiedot: www.kom-teatteri.fi. Ohjaaja Riko Saatsi ja muita KOM-teatterin taiteilijavieraita elokuvan esityksessä Orionissa to 23.3. klo 19. Kevätkaudella esitämme myös Greenawayn Shakespeare-sovituksen Prosperon kirjat (ks. 18). tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

9


Rakkaus

11.1.–14.4.

Orionin vuoden 2017 kantava voima on rakkaus. Keväällä koetaan romanttisen rakkauden komediaa, tragediaa ja suurta onnea – joskus kaikkia niitä yhdessä. Teeman elokuvat tunnistat aikataulussa Rakkaus-merkistä. Ystävänpäivä ti 14.2. omistetaan kokonaan rakkaudelle. Marras-joulukuussa 2016 yleisö sai äänestää 18 ehdokkaasta kolme suosikkiaan ystävänpäivänä esitettäväksi. Mitkä elokuvat voittivat? Vastaus löytyy KAVIn verkkosivuilta osoitteesta kavi.fi/ohjelmisto, jonne elokuvat ja esitysajat päivitettyvät ennen kevätkauden alkua. Ystävänpäivän ohjelmisto uusitaan la 18.2. Muodin näkökulmasta rakkautta ja erityisesti hääjuhlia tarkastelee Fashion Film Festival: Häät -sarja, jossa nähdään mm. Morsiamen isä (1950) ja Monsuunihäät (2001), ks. 27–28. Teatterimuseon Näytelty rakkaus -näyttelyyn liittyvässä sarjassa esitetään venäläiset Tshehov-sovitukset Kolme sisarta (1964), Lokki (1970 ja Vanjaeno (1971), sekä Shakespeare-filmatisoinnit Romeo ja Julia (1954) ja Kesäyön unelma (1999), ks. 18. Yksi tunnetuimmista Romeo ja Julia -sovituksista, musikaali West Side Story (1961) esitetään sing-along-yhteislaulunäytöksenä helmi-maaliskuussa, ks. 43. Trilogiataivaassa puolestaan ihastuttavat romanttiset Sissi-epookkielokuvat (1955–1957), tähtenä nuori Romy Schneider Itävallan keisarinna Elisabetina, ks. 36. Hollywoodin moniosaaja Howard Hawks taisi monenlaisen elokuvarakkauden, screwball-komediasta (Hätä ei lue lakia, 1938 ja Meidän vastaeronneiden kesken, 1940) film noiriin (Kirjava satama, 1945), ks. 24–26. Rakkauselokuvia joka sävyssä löytyy myös sarjoista Elokuvan historia (Parhaat vuodet (1946), Pieni karuselli (1956), Yö (1961), As Tears Go By (1988), ks. 32–35), Sain roolin johon en mahdu (Varaventtiili (1942), Kuutamolla (2002), Putoavia enkeleitä (2008), ks. 16–17) Julien Duvivier (Tanssiaiskortti (1937), ks. 19–20), Jirˇ í Menzel (Hassu kesä, 1967, ks. 6–7), Kreikkalainen uusi aalto (The Lobster, 2015, ks. 8–9) ja Lännenelokuva – historia kohtaa myytit (Tanssii susien kanssa (1990), ks. 14–15). Sydämet sykkimään! Anna Möttölä 10

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

HALLOWEEN II – TAPPAJAN PALUU

KESÄYÖN UNELMA

12.1.– 29.4.

John Carpenter II Helsingissä elokuussa 2016 ensimmäisellä konserttikiertueellaan vierailleen John Carpenterin urakehitys tähtiohjaajasta rocktähdeksi on ainutlaatuinen. Niinpä rockin kuninkaan elämäkertaelokuva Elvis (1979) loksahtaa nyt saumattomasti paikalleen ohjaajan filmografiassa. Televisiolle tehty mutta Pohjois-Amerikan ulkopuolella teatterilevityksen saanut tuotanto oli Carpenterin ja nimiosaa näyttelevän Kurt Russellin ensimmäinen yhteistyö. Ohjaaja-käsikirjoittaja-säveltäjän suuri kauhuläpimurto Halloween – naamioiden yö (1978) sai Carpenterin kirjoittaman ja tuottaman loppunäytöksen Halloween II – tappajan paluu (1981), jossa kasvoton veitsimies Michael Myers jatkaa Jamie Lee Curtisin ja Donald Pleasencen vainoamista pimeässä sairaalassa. Samana yönä tapahtuvat elokuvat on mahdollista nähdä Orionissa peräkkäin la 21.1. Carpenterin sävellykset ovat olleet esikuvina lukuisille elektro- ja synthwave-artisteille. Ikonisesta Halloween-teemasta kuullaan jatko-osassa hurjempi versio. Tommy Lee Wallacen ohjaama Halloween III – pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch, 1982) on täysin itsenäinen kauhukertomus. Hullu lelutehtailija valmistaa tappavia naamareita uhratakseen maksimimäärän lapsia pyhäinpäivän kelttiläisessä rituaalissa. Tuottaja Carpenter ja Alan Howarth vastasivat hyytävästä musiikista. Kolme ensimmäistä Halloweenia kuvasi Dean Cundey, joka työskenteli Carpenterin kanssa seitsemässä elokuvassa. Samaan aikaan Halloweenin kanssa valmistunut Irvin Kershnerin ohjaus Laura Marsin silmät (1978) pohjautui Carpenterin käsikirjoitukseen. Faye Dunaway esittää väkivallalla tyylittelevää muotikuvaajaa, joka kykenee näkemään murhaajan silmien kautta. Tommy Lee Jones on tutkiva poliisi. Trilleri hyödyntää aitoja Helmut Newtonin valokuvia. Carpenterin esikoisohjaus oli Dan O’Bannonin kanssa tehty opiskelijatyö, joka onnistui yli odotusten ja laajennettiin koko illan elokuvaksi. Hykerryttävässä scifi-parodiassa Dark Star (1974) kaukaisella avaruusaluksella vuosikausia viettäneiden astronauttien tehtävänä on räjäytellä epävakaiksi luokiteltuja planeettoja. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

11

➤


PIMEYDEN VALTIAS

selättävää muinaista ristiä. James Woodsin näyttelemä vampyyrinmetsästäjä Jack Crow pyrkii estämään aikeet Vatikaanin tuella. Carpenterin 1990-luvun ainoa kaupallinen menestys poiki kaksi jatko-osaa. Ghosts of Mars (2001) on Carpenterin avaruusmuunnelma omasta merkkiteoksestaan Hyökkäys poliisiasemalle (1976). Tulevaisuuden poliisisaattue (Pam Grier, Natasha Henstridge, Jason Statham) kuljettaa Ice Cuben esittämää vaarallista vankia ja joutuu yliluonnollisen hyökkäyksen kohteeksi. Carpenter teki heavy metal -ääniraidan Anthraxin, Bucketheadin ja Steve Vain kanssa.

Scifi-kauhun virstanpylväs The Thing – ”se” jostakin (1982) on uusintaversio Carpenterin suosikkiohjaajan Howard Hawksin tuottamasta klassikosta vuodelta 1951. Ennio Morricone sävelsi musiikin, jonka ylijäämäosista koottiin myöhemmin Quentin Tarantinon The Hateful Eightin ääniraidan runko. Carpenterin pääteokseksi sittemmin korotettu elokuva floppasi ilmestyessään – ei tosin Suomessa, jossa ohjaajan elokuvat saivat aina hyvät katsojaluvut. Starman (1984) edustaa Carpenteria lempeimmillään. Jeff Bridges sai Oscarehdokkuuden roolistaan olentona, joka saapuu maan päälle avaruuteen lähetetyn YK:n pääsihteeri Kurt Waldheimin puheen kutsumana ja rakastuu Karen Allenin esittämään leskeen. Musiikki on Jack Nitzschen käsialaa. Carpenterin kirjoittama Black Moon (Black Moon Rising, 1986) kertoo FBI:lle työskentelevästä varkaasta (Tommy Lee Jones), joka kätkee teollisuussalaisuuksia sisältävän disketin Ritari Ässä -tyyliseen superautoon. Sivuosissa nähdään Linda Hamilton, Robert Vaughn, Richard Jaeckel, Bubba Smith ja Keenan Wynn. Harley Coklissin ohjaus ja Lalo Schifrinin musiikki mukailevat vahvasti Carpenterin tyyliä. Säpinää Chinatownissa (Big Trouble in Little China, 1986) vie rekkakuski Jack Burtonin (Kurt Russell) ja asianajaja Gracie Law’n (Kim Cattrall) maanalaiseen seikkailuun täynnä ihmeotuksia ja kaukoidän mystiikkaa. Hongkong-elokuvista ammentavan riemukkaan fantasian tunnuskappaleen laulaa Carpenter itse. Metafyysisessä kauhuelokuvassa Pimeyden valtias (Prince of Darkness, 1987) Donald Pleasencen esittämä pappi tutkii hylätyn kirkon kellarista löytyvää vihreää limaa, joka hehkuu puhdasta pahuutta. Alice Cooperin johtamat zombit piirittävät rakennusta. Tunnelma yltyy kuumottavan surrealistisiin mittoihin. Näkymättömän miehen muistelmat (1992) on klassisen aiheen Ghostbusters-henkinen variaatio aikansa huipputehosteilla. Chevy Chasen esittämä juppi muuttuu onnettomuudessa näkymättömäksi, saa peräänsä CIA:n (Sam Neill) ja löytää rakkauden (Daryl Hannah). Hawksin Punaista virtaa (Orionissa to 13.4. ja su 23.4.) lainaavassa kauhuwesternissä Vampires (1998) verenimijöiden ruhtinas havittelee päivänvalon 12

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

KEHÄKUNINKAAT

SÄPINÄÄ CHINATOWNISSA

ELVIS

STARMAN

Antti Suonio Kiitos: Lauri Lehtinen

16.2.–25.2.

Black History Month Helmikuussa Yhdysvalloissa ja Kanadassa vietetään afrikkalais-amerikkalaisen historian muistokuukautta Black History Monthia. Orionissa juhlitaan kahdella elokuvalla. Vastikään restauroitu Daughters of the Dust (1991) on ohjaaja-käsikirjoittaja Julie Dashin runollisen väkevä kertomus karanneista orjista polveutuvan gullahperheen naisista. St Simonsin saarelle vuoteen 1902 sijoittuvassa elokuvassa puhutaan alueen omaa kreolikieltä. Daughters of the Dust oli ensimmäinen teatterilevitykseen päässyt afrikkalais-amerikkalaisen naisen elokuva. Aikaansa edellä ollut teos kaikuu mm. Beyoncén videoalbumissa Lemonade (2016). Urheiludokumentin klassikoihin kuuluu puolestaan Kehäkuninkaat (1996), jossa vastakkain asettuvat kesäkuussa kuollut Muhammad Ali ja George Foreman (ks. 38).

Daughters of the Dust to 16.2. & su 19.2. Näytökset vahvistetaan erikseen. Kehäkuninkaat ti 21.2. & la 25.2. Yhteistyössä: Yhdysvaltain suurlähetystö. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

13


TANSSII SUSIEN KANSSA

PUNAINEN VIRTA

Cowboy on Villin lännen mytologian perustyyppi, mutta karjapaimenen todellista työtä on valkokankaalla nähty melko vähän. Tom Griesin Will Penny – yksinäinen (1967) on yritys kuvata ikääntyvän karjapaimenen Will Pennyn (Charlton Heston) arkea realistisesti. Italialainen lännenelokuva toi westerniin uudenlaista karheutta ja realismia, mutta myös tyylittelyä ja lähes oopperamaista liioittelua. Genren hienoin edustaja on Sergio Leonen Huuliharppukostaja (1968), joka myös kytkeytyy todelliseen historialliseen prosessiin, rautateiden rakentamiseen Villin lännen halki. Vuonna 1969 valmistunut George Roy Hillin Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat on Lännen todellisten lainsuojattomien vaiheisiin perustuva, romanttinen ja korea yleisönsuosikki. Andrew McLaglenin Chisum (1970) on esimerkki westernistä poliittisena työkaluna. Sen pääosassa John Wayne tekee Lännen häikäilemättömästä karjaparonista isällisen, melkeinpä presidentillisen (Nixonin aikaa kun elettiin) hahmon, jonka valtavan omaisuuden ja yksinvaltaisen aseman oikeuttaa hänen rehtiytensä ja oikeudentuntonsa.

Lännenelokuva – HISTORIA KOHTAA MYYTIT

Elokuvakriitikko Pertti Avola on kuratoinut kevätkaudelle monipuolisen sarjan lännenelokuvaa seitsemältä vuosikymmeltä. Lännenelokuva on ollut alusta asti historiallista elokuvaa, mutta jo varhain siihen sekoittuivat kioskikirjailijoiden vihkosissaan 1800-luvun lopulla kehittämät romanttiset myytit. Niinpä westernin suhde historiaan on ollut usein pragmaattinen. ”Kun fakta muuttuu legendaksi, painakaa legenda”, sanoo lehtimies John Fordin lännenklassikossa Mies joka ampui Liberty Valancen, ja näin on myös tehty. Kokoamani elokuvasarjan aloittaa juuri Fordin teos, vuonna 1939 valmistunut Stagecoach eli Hyökkäys erämaassa. Se ei ole mukana siksi, että se olisi historiallisesti erityisen tarkka, vaan koska se on eräänlainen westernin käsikirja. Siinä on mukana kaikki westernin olennaiset arkkityypit, tilanteet ja asenteet. Howard Hawksin Punainen virta (1948) puolestaan kertoo siitä, mistä Villi länsi oikeastaan alkoi, eli karjanajoista Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeen. Elokuva on hyvin fyysinen karjanajon kuvaus, mutta isän ja ottopojan vaikean suhteen kuvauksena myös psykologinen western. John Fordin Etsijät (1956) edustaa näkemystä, jonka Fordin ohella jakoivat monet westernejä tehneet ohjaajat. Erämaa ja intiaanit edustavat sekä konkreettisesti että psykologisesti jotain villiä, vaarallista ja kahlitsematonta, kun taas kaupungit ja maatilat merkitsevät sivistystä, (mielen)rauhaa ja tulevaisuutta. Vaan ei aina. Edward Dmytrykin vähän nähty Laki ja väkivalta (1959) tuo erämaan väkivallan kaupunkiin, jota kesyttämään palkataan maineikas revolverisankari, ulkopuolinen juuri siitä vaarallisesta maailmasta. 14

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

SHERIFFI

15.1.–23.4.

Sam Peckinpahin Pat Garrett ja Billy the Kid (1973) perustuu tositapahtumiin ja todellisiin henkilöihin, mutta enemmän kuin historiankirjoitusta se on kaihoisa elegia katoavalle Villille lännelle ja sen vapaudelle. Chisum esiintyy tässäkin elokuvassa, joskin hyvin erilaisessa valossa. Kirjallisuuden vuoden 2016 Nobel-voittaja Bob Dylan heittää elokuvassa uransa parhaan elokuvaroolin Alias-nimisenä salaperäisenä miehenä. Kevin Costnerin Tanssii susien kanssa (1990) yrittää tehdä oikeutta intiaaneille ja heidän elämäntavalleen. Pääosassa intiaanien luo muuttavana, katkeroituneena sisällissodan veteraanina on kuitenkin Costner itse, joten tilanne nähdään valkoisen miehen kautta, kuten monessa aiemmassakin intiaaneja käsitelleessä westernissä. Costnerin elokuva ja Clint Eastwoodin Armoton (1992) toivat Oscar-menestyksellään jo katoamassa olleelle westerngenrelle pienen renessanssin, mutta se ei kestänyt kauan. Tosin nyt 2010-luvulla westernin asema näyttäisi jälleen olevan hieman vahvistumassa. Eastwoodin Armoton rinnastuu Hurjaan joukkoon. Se on samalla tavalla realistinen, myyttejä murskaava ja poliittisesti vertauskuvallinen western. Eastwoodin esittämä palkkatappaja William Munny vertautuu Yhdysvaltojen rooliin maailmanpoliisina. ”Jos ette ole kunnolla, palaan ja tapan kaikki”, sanoo Munny pienen lännenkaupungin asukkaille ja hänen takanaan liehuu Yhdysvaltojen lippu. Pertti Avola Pertti Avolan teos Ruutia valkokankaalla – elokuvien Villi länsi ilmestyy keväällä Jalavan kustantamana.

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

15


Vahvojen suomalaisten naiskirjailijoiden teokset ovat olleet pohjana eturivin elokuville kautta vuosikymmenten. Tätä juhlistamme läpi itsenäisyyden juhlavuoden 2017. Minna Canth oli kansallisen heräämisen voimahahmo kirjalijana ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden – myös naisten oikeuksien – esitaistelijana. Canthin ”ensi yön oikeutta” käsittelevästä novellista Roland af Hällström ohjasi hillityllä otteella viimeisen elokuvansa Lain mukaan (1956), pääosissa Eila Peitsalo ja Matti Oravisto. Maria Jotuni kuuluu kirjallisuutemme valiosarjaan. Tanssin ja teatterin parissa elämäntyönsä tehnyt Ritva Arvelo filmasi ainoana elokuvaohjauksenaan Jotunin näytelmän Kultainen vasikka (1961), joka oli hänelle jo teatterista tuttu. Teemana on rahan hullaannuttava vaikutus, pääosissa Aino Mantsas ja Helge Herala. Sotien välisten vuosien kirjallisuudessa nousivat esiin modernit sanavalmiit naiset ja myrskyluodon maijat, jotka voittivat kohtalon vastukset pystyssä päin. Hilja Valtosen moderni, kepeä tyyli sai vastakaikua Valentin Vaalalta, joka ohjasi Varaventtiilin (1942) Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin kuuluvasta romaanista. Eloisa savolainen opettajatar (Lea Joutseno) kohtaa siinä pohjalaiskylän jäyhän ilmapiirin, mutta jää murtuu, kun hän pääsee esittämään Pohjalaisten naispääroolin. Sally Salminen voitti pohjoismaisen romaanikilpailun Katriinalla, joka käännettiin 20 kielelle. Avioliiton Ahvenanmaalle tuoma suoraselkäinen pohjalaisnainen nousee siinä vääryyttä ja sortoa vastaan. Ruotsissa lahjakas ohjaaja Gustaf Edgren filmasi Katriinan vuonna 1943, pääosissa Märta Ekström ja Hampe Faustman. 16

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

LAIN MUKAAN KUUTAMOLLA

Sain roolin johon en mahdu

PUTOAVIA ENKELEITÄ

18.1.-26.4.

VARAVENTTIILI

KULTAINEN VASIKKA

Auni Nuolivaara voitti Otavan romaanikilpailun itsensä Maria Jotunin (Huojuva talo) nenän edestä. Roland af Hällström ohjasi voittajateoksen pohjalta esikoiselokuvansa Paimen, piika ja emäntä (1938). Lannistumattoman Katrin saaga vertautuu Selma Lagerlöfin ja Niskavuoren emäntiin. Katrin tarinasta on tehty myös 49-osainen japanilainen anime. Aila Meriluodon Lauri Viita: legenda jo eläessään on suuria suomalaisia kirjailijamuotokuvia. Heikki Kujanpää teki sen pohjalta näytelmän ja elokuvan Putoavia enkeleitä (2008), jossa kirjailijoiden myrskyistä elämää tulkitsevat Elina Knihtilä ja Tommi Korpela, ja kertojana on kuvitteellinen tytär (Elena Leeve). Katja Kallion esikoisromaani kertoo Iiriksestä, joka katsoo aina vain elokuvia ja uneksii elokuvaa suuremmasta rakkaudesta. Aku Louhimies ohjasi sen poh-

jalta toisen elokuvansa Kuutamolla (2002), joka antoi lupauksen modernista jatkosta Valentin Vaalan tyylikkäälle perinteelle. Pääosissa olivat Minna Haapkylä, Anna-Leena Härkönen ja Laura Malmivaara. Sofi Oksanen kohosi näytelmäänsä perustuvalla romaanilla Finlandia-voittajaksi ja kansainväliseksi kärkikirjailijaksi. Antti Jokisen Puhdistus-filmatisoinnissa (2012) neuvostoterrori Virossa tuli käsin kosketeltavaksi, ja Liisi Tandefelt, Laura Birn, Amanda Pilke ja Krista Kosonen tarjosivat vakuuttavia osasuorituksia. AA Koko perheen Suuri lukuseikkailu- ja Pikkukino -näytöksissä ovat esillä myös Tove Jansson, Leena Krohn, Sinikka Nopola ja Tiina Nopola (ks. 47–48). Sarjalle on antanut inspiraation Maria-Liisa Nevalan toimittama kirjallisuustutkimuksen klassikko Sain roolin johon en mahdu (1989). Sen nimi on peräisin Arja Tiaisen runosta.

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

17


KOLME SISARTA

4.2.–29.3.

Näytelty rakkaus Teatterimuseon näyttelyssä Rakkauden tiloja – Näytelty rakkaus (15.2.2017 – 7.1.2018) ovat esillä näytelmäkirjailijoista suurimmat: William Shakespeare ja Anton Tshehov. Kummaltakin nähdään Orionissa kolme filmatisointia. Michael Hoffmanin Kesäyön unelma (1999) edustaa rakastetun komedian tulkintaperinnettä sadunhohtoisimmillaan. Mendelssohnin musiikin rinnalla soivat rakastetut oopperasävelet. Lennokkaimpiin roolitulkintoihin yltävät koskettava Kevin Kline (Bottom) ja lumoava Michelle Pfeiffer (Titania). Renato Castellani teki tragediasta Romeo ja Julia (1954) visuaalisesti upean tulkinnan Italian aidoilla kuvauspaikoilla, suurilta maalareilta innoitusta ammentaen. Rakastavaisia tulkitsivat Laurence Harvey ja Susan Shentall, ja ylistetyn Technicolor-kuvauksen toteutti mestari Robert Krasker. Peter Greenawayn Prosperon kirjat (1992) on omavaltainen tulkinta Shakespearen viimeisiin kuuluvasta näytelmästä Myrsky. Jäsennyksenä ovat 24 kirjaa, jotka Prospero on ottanut mukaan saarelleen. Kun kaikki muut ovat tässä versiossa Prosperon mielikuvitusta, heidänkin vuorosanansa lukee 87-vuotias John Gielgud, hankkeen primus motor. Anton Tshehovin suurten näytelmien suosio kasvaa jatkuvasti, niin myös tulkintojen kirjo. Vaihteeksi onkin kiinnostavaa kuulla rakastettuja dialogeja alkukielellä, suurten venäläisten näyttelijöiden tulkitsemina. Juli Karasikin Lokki (1970) on tulkinta Tshehovin ensimmäisestä suuresta näytelmästä. Tarjolla on huippuluokan näyttelijäsuorituksia: Alla Demidova, Vladimir Tshetverikov, Ljudmila Saveljeva ja Juri Jakovlev. Unelma uudesta teatterista sortuu: filmatisointi välittää tämänkin viestin myös valmistusajastaan, neuvostomaan pysähtyneisyyden aikakaudesta. Andrei Mihalkov-Kontshalovskin Vanja-eno (1971) on Tshehov-elokuvien valioita, näkemys kirjailijan pisimpään kypsyneestä näytelmästä, jossa nimihenkilö (Innokenti Smoktunovski) uhraa elämänsä arvottoman professorin hyväksi. Astrovia esittää Sergei Bondartshuk, ja Irina Kuptshenko on professorin nuori vaimo. Samson Samsonov palasi Tshehovin maailmaan filmatisoinnissaan Kolme sisarta (1964). Päärooleissa sisaruksina, jotka eivät milloinkaan pääse Moskovaan, ovat Ljubov Sokolova, Margarita Volodina ja Tatjana Maltshenko. Sisäkohtausten elegisyyden vastapainona on valkokylkisen koivikon mykistävä kauneus. AA Teatterimuseo lähestyy Suomi 100 -juhlavuotta tunteista vahvimman, rakkauden, kautta. Rakkauden tiloja – Näytelty rakkaus avaa muutaman näkökulman siihen, miten ja mistä lähtökohdista rakkautta on sadan vuoden aikana suomalaisilla näyttämöillä kuvattu. Näyttely avoinna 14.2.2017–7.1.2018. Lisätiedot: www.teatterimuseo.fi 18

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

NUO MAINIOT MIEHET ELOKUVAKONEINEEN

5.2.–28.4.

Jirˇ í Menzel Viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla vieraillut Jirˇ í Menzel (s. 1938) valloitti sydämet prahalaisella hymyllään, hömelöillä mieshahmoillaan sekä misogynistisilla, mutta viattoman kaihoisilla naisfantasioillaan. Ohjaaja on jatkanut hienojen elokuvien tekemistä aina viime vuosiin saakka, mutta koska mies itsekin on parantumaton nostalgikko, luomme silmäyksen nimenomaan hänen sosialisminaikaiseen uraansa. Kokonaisuutena sarja paljastaa tšekkimestarin monet kasvot: Menzel tunnetaan hellän ihmisrakkaana humoristina, mutta hän osaa olla myös kolkko kyynikko, poliittinen agitaattori ja kansainvälinen roskaohjaaja! Nuori Menzel opiskeli Prahan legendaarisessa elokuvakoulu FAMU:ssa, tärkeimpänä opettajanaan reilusti ennen sotaa aloittanut ja neljän erilaisen hallinnon alla töitä tehnyt Otakar Vávra (1911–2011). Mykkä barrikaadi (1949), Vávran dynaaminen kuvaus sodan viimeisistä päivistä ja prahalaisten noususta natseja vastaan tarjotaan sarjan kylkiäisenä. Vávran valvonnassa Menzel ohjasi hienon oppilastyön Herra Foerster kuoli (1962), jossa hänen persoonallinen, humanistisen ilmava tyylinsä oli heti vahvasti läsnä. Esikoispitkä Tarkoin vartioidut junat (1966) merkitsi räjähdysmäistä murtautumista koko maailman tietoisuuteen ja Oscar-palkintopallille saakka. Ohjaajan usein myöhemminkin suosiman Bohumil Hrabalin romaaniin perustuva elokuva on raikkautensa säilyttänyt kuvaus nuoren ratavahdin seksuaalisesta heräämisestä. Ympäröivä maailmansota täsmentää sielunmaiseman: nuoruuden etsintä on muutakin kuin pelkkää autuutta, se on poikkeustila ja taistelukenttä. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

19

➤


HASSU KESÄ TYTTÖ KALJASSA

Hassussa kesässä (1968) Menzel filmatisoi toisen suuren maanmiehensä Vladislav Vanˇcuran tekstiä. Laiskaa kesää viettävän porvarikolmikon arjen katkaisee kylään saapuva nuorallatanssija, jonka hemaiseva vaimo saa miesten päät sekaisin. Menzel nähdään itse nuorallakävelijän osassa, ja päällimmäisenä elokuvasta jääkin mieleen hänen vangitseva valkokangasläsnäolonsa öisissä sirkuskohtauksissa. Varsovan liiton tankkien vyöryessä Prahaan Menzel työskenteli mustan humoristisen musikaalin Rikos yökerhossa (1968) parissa. Loppukohtaus, jossa kuolemaantuomitut laulavat hilpeinä hirttosilmukat kaulassa, on osuvin mahdollinen tiivistys nurkkaan ajetun kansakunnan tilasta. Seuraava elokuva Kuin leivoset langalla (1969/90) oli tragikoominen kuvaus stalinismin aikana uudelleenkoulutusleirille joutuneista porvareista. Teos oli esityskiellossa yli kaksikymmentä vuotta, ja johti Menzelin osalta viiden vuoden ohjaustaukoon. ”Minulle tuo oli kuitenkin ihan hyvää aikaa, sillä en pidä työnteosta.” Menzel osoitti kansalaiskuntonsa uudelleen elokuvalla Ken etsii kourallista kultaa (1974) – kolmiodraamalla, jonka osapuolet ovat tyttö, poika ja padonrakennustyömaa. Vuosikymmenet ovat tehneet naiivin monotoniselle proleromantiikalle perustuvasta elokuvasta mitä aidoimman kappaleen menzeliläistä nostalgiaa. Paluu tutumpaan ja vapautuneempaan tyyliin tapahtui kesämökkitarinan Pakopaikka metsikössä (1976) myötä. Ohjaajan 1970-luvun huipensi vuosisadan alun elokuvayrittäjistä kertova Nuo mainiot miehet elokuvakoneineen (1978), jossa Menzel itseoikeutetusti nähtiin filmipioneerin roolissa, ja johon hän loi monia helliä rekonstruktioita alkuaikojen genreleffoista. Tyttö kaljassa (1980) on Menzelin todellinen päätyö: kuplivan hilpeä ja kesäisen aurinkoinen kuvaus elämän pienistä aistinautinnoista, miljöönä 1920-lukulainen panimoyhteisö. Tässä Menzel pohjasi jälleen Hrabalin tekstiin, kuten myös sitä seuranneessa teoksessa Peijaiset (1982). Modernia maaseutua kuvaava komedia on rajusti kylmempi ja ivallisempi kuin nostalgiaan viehättyneen ohjaajan muut elokuvat. Toisin kuin monet tšekkikollegansa Menzel ei ole juuri työskennellyt ulkomailla. Poikkeuksia on vain yksi, ja se on sitä merkillisempi: länsisaksalaisten tuottama ja Thaimaassa kuvattu Die Schokoladen-Schnüffler eli Suklaakyttä (1986). Äärimmäisen harvinainen ja halpa gangsterikomedia esitetään sarjan kuriositeettina. Katsaus Menzelin uraan päättyy vuoteen 1989 ja enteellisesti nimettyyn ˇ ei kuitenteokseen Vanhojen aikojen loppu. Kyseinen Vancura-filmatisointi kaan sijoitu valmistumisaikaansa vaan Tšekkoslovakin itsenäistymisvuoteen, aristokratian luhistumisen ja porvariston nousun kynnykselle; suuret aiheet tiivistyvät rentoutuneen kartanokomedian raameihin. Nostalgikolle soveliaalla nykyaikaiskyynisyydellä Menzel osoittaa kuin vahingossa, että vaikka kaiken julistetaan muuttuvan, historia ja ihmiskunta kiertävät ikuista kehää...

2.3.–26.3. JEANNE DIELMAN, 23 QUAI DU COMMERCE, 1080 BRUXELLES

Chantal Akerman Chantal Akerman (1950–2015) oli modernin taiteen belgialainen mestari: avantgardisti, elokuvantekijä, kirjailija, professori ja galleriataiteilija. Kunnioitamme hänen muistoaan kolmella varhaisteoksella, jotka nähdään tuliterinä digirestaurointeina Brysselin Cinematekista. Je, tu, il, elle (1974) oli Akermanin rohkeaa varhaistuotantoa, kertomus autiosta huoneestaan lähtevästä naisesta (Akerman itse) ja hänen kohtaamisistaan rekkakuskin (Niels Arestrup) ja nuoren naisen (Claire Wauthion) kanssa. Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1976) on modernin elokuvan perusteos, leikkausta kaihtava kuvaus kolmesta päivästä brysseliläisen yksinhuoltajan (Delphine Seyrig) elämässä. Hän tekee rituaalisesti kotitöitä, hoitaa apaattista koulupoikaa ja pitää iltapäivävastaanottoa maksaville herravieraille. Tulos oli virstanpylväs keston elokuvassa, formalismissa, minimalismissa ja feminismissä – kaikki nimikkeitä, jotka ohjaaja torjui. Häntä kiinnosti vain matka eteenpäin. New York oli Akermanin matkan päätukikohtia, ja News from Home (1977) on persoonallinen dokumenttiessee siitä. Ääninauhalla Akerman lukee kirjeitä äidiltään – ”uutisia kotoa” – samalla kun kohtaamme megapolin julkisivut, kadut, maanalaiset ja Staten Islandin lautan, jolta avautuu näkymä Manhattanille ja World Trade Centeriin. AA

Petteri Kalliomäki 20

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

21


SEMINAARI: Antti Peippo – esseedokumentin mestari 4.–5.3.2017 Elokuvateatteri Orion (Eerikinkatu 15) Risto Jarva -seura ja KAVI – vapaa pääsy LAUANTAI 4.3. klo 10–16.30 Klo 10 Esseitä historiasta VTT Jari Sedergren ja VTT Martti Turtola keskustelevat dokumenteista Suomen itsenäisyyden merkkivuoden tiimoilta sekä erityisesti Mannerheimin urasta vakoojana. Esitetään elokuvat Viapori – Suomenlinna (1972), Seinien silmät (1981), Sivullisena Suomessa (1983) ja Ratsastus Aasian halki (1987). Tauko 30 min.

Dokumenttiohjaajan ja käsikirjoittajan uransa Peippo aloitti vuonna 1972. Ennen varhaista kuolemaansa hän ohjasi ja käsikirjoitti dokumenttielokuvia, joista kaksi ensimmäistä hän teki Filminorille ja loput omalle Verity Filmsilleen. Peipon dokumenttielokuvia esitetään Risto Jarva -seuran seminaarissa. Sijainen (1989, käsikirjoitus psykiatri Martti Siirala) kuuluu ”uuden historian” edelläkävijöihin suomalaisessa elokuvassa. Ihmemies (1979) jäi ainoaksi Peipon ohjaamaksi näytelmäelokuvaksi. Se oli tieteiskauhukomedia, mainoksen mukaan ”komedia meidän ajastamme”, jota höystettiin slapstick-komedian keinoilla. Elokuvaan suhtauduttiin kriittisesti, mutta saattoiko se olla aikaansa edellä? Peippo oli pääkuvaaja yhdeksässä Risto Jarvan (1934–1977) elokuvassa. Ruusujen aika (1969) kertoo tulevaisuuden yhteiskunnasta, joka on tasa-arvoinen ja jossa luokkaerot ovat tyystin kadonneet… Heinäkuussa kuolleen Ritva Vepsän (1941–2016) Jussi-palkinto tuli osittain tästä elokuvasta, jossa valkokankaalla näyttäytyivät viimeisen kerran Eila Pehkonen, Paavo Jännes, Matti Lehtelä ja Unto Salminen. Näyttävässä roolissa on myös syyskuussa kuollut Kalle Holmberg (1939–2016). Vartioitu kylä 1944 (1978) on Timo Linnasalon Unto Heikuran näytelmän pohjalta ohjaama kiitetty elokuva. Rintamalla tappamiseen kyllästynyt sotamies (Timo Torikka) pääsee jatkosodan viimeisenä kesänä 1944 lomalle jossakin Kainuussa sijaitsevaan kotikyläänsä. Siellä hän kohtaa paitsi kylää vartioivat joukot (johtajana Antti Litja), myös lapsuudenystävänsä (Raimo Grönberg), josta on tullut neuvostodesantti. Jari Sedergren 22

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

Klo 14.30 Muisti ja identiteetti Alustajana YTT Markku Koski, keskustelijana mm. elokuvaleikkaaja Anne Lakanen. Esitetään elokuvat Kolme salaisuutta (1984) ja Sijainen (1989). Päättyy klo 16.30 SUNNUNTAI 5.3. klo 10–15.30 Klo 10 Tie kuvataiteesta elokuvaan Esittelee Markku Koski, esitetään elokuvat Graniittipoika (1979) ja Menneen ajan kuvat (1977). Klo 11 Nykytaiteen museo Keskustelijoina professori Hanna Johansson, Nykytaiteen museon ent. johtaja Tuula Arkio sekä taiteilijat Jussi Kivi ja Paul Osipow. Esitetään elokuva Nykytaiteen museo (1986). Tauko 30 min. klo 13.30 Antti Peippo kollegoiden ja ystävien näkemänä Muistoja ja anekdootteja, elokuvia, valokuvia ja piirroksia. Muistelemassa mm. kirjailija Matti Rinne, ohjaaja Maunu Kurkvaara, säveltäjä Antti Hytti, näyttelijä Eija Pokkinen, ohjaaja-leikkaajat Juho Gartz, Anssi Blomstedt ja Timo Linnasalo. Esitetään elokuva Risto Jarva, työtoverini (1984). Päätöselokuvana: Valtakunnan sydän (1989).

VALTAKUNNAN SYDÄN

Antti Peippo (1934–1989) oli paitsi tunnustettu elokuvaaja 1960-luvulta lähtien myös Suomen eturivin dokumentaristeja 1970- ja 1980-luvulla. Taidemaalarikoulutuksen saanut Peippo siirtyi elokuvaan Teknisen korkeakoulun elokuvapiirin kautta. Teekkarien elokuvakerho Montaasin tarjoaman harjoittelun turvin Peippo aloitti elokuvaajana Filminorissa vuonna 1965. Kuvaajana hän työskenteli Suomen ykkösohjaajana pidetyn Risto Jarvan parina. Sarjan yhteydessä järjestetään seminaari yhteistyössä Risto Jarva -Seuran kanssa.

IHMEMIES

Antti Peippo

4.3.–5.4.

Klo 13 Peippo kuvaajana Elokuvaajat kertovat näkemyksiään Peipon työtavoista ja tavoitteista elokuvanäytteiden kera. Näytös toteutetaan yhteistyössä Suomen elokuvaajien yhdistyksen (F.S.C.) kanssa. Mukana mm. kuvaajat Pekka Aine, Lasse Naukkarinen, Erkki Peltomaa, Juha-Veli Äkräs.

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

23


Howard Hawks oli klassisen Hollywoodin mestari niin toimintaelokuvan kuin komediankin saroilla. Hänen vaikutuksensa on ollut tavaton Ranskan uudesta aallosta (Eric Rohmer) John Carpenteriin (ks. 11–13) ja Quentin Tarantinoon saakka. Varakkaan mahtisuvun vesa Howard Hawks (1896–1977) tuli Hollywoodiin opiskelijana kesätöihin vuonna 1916. Ammattilaisena häntä kiinnostivat kaikki lajityypit. Hänen tunnusmerkkejään ovat ”plan américain” (silmän korkeudella kuvatut lakoniset puolikuvat, joissa esillä on koko ryhmä), kiinnostus moderniin naiseen, itsekunnioituksen teema, ja huumorin keskeisyys toimintaelokuvissa. Hawks ohjasi kahdeksan mykkäelokuvaa Fox-yhtiölle. A Girl in Every Port (1928), tarina kahdesta merimiehestä (Victor McLaglen ja Robert Armstrong) ja heidän naisystävistään oli tulevan tematiikan kannalta enteellinen. Mukana oli jazz-aikakauden legenda Louise Brooks, ensimmäinen ”hawksilainen nainen”. Ominta itseään Hawks alkoi löytää eksistentialistisessa sotaelokuvassa Öinen eskaaderi (The Dawn Patrol, 1930), jossa hän jakoi ystäviensä Ernest Hemingwayn ja William Faulknerin ”kadotetun sukupolven” elämänkokemuksen. Hawks itse oli suorittanut asepalveluksen ilmavoimissa mutta ei päässyt ensimmäisen maailmansodan rintamalle. 24

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

KIRJAVA SATAMA

Howard Hawks

MEIDÄN VASTAERONNEIDEN KESKEN

7.3.–28.4.

BALL OF FIRE

ÖINEN ESKAADERI

ARPINAAMA

Hawksiin oli tehnyt suuren vaikutuksen gangsterielokuvan kantateos, Josef von Sternbergin Underworld. Howard Hughesille hän ohjasi lajin todellisiin klassikoihin kuuluvan Arpinaaman (1932), oman suosikkielokuvansa, täynnä kuvallisia keksintöjä ja vailla rikoksen gloriaa. Al Capone -tulkinnassaan Paul Muni jäljitteli apinaa. Hawks kuului screwball-komedian perustajiin, ja hulluus huipentui elokuvassa Hätä ei lue lakia (1938). Siinä sponsoria museolleen etsivä hajamielinen arkeo­ logi (Cary Grant) kohtaa varakkaan seurapiirinaisen (Katharine Hepburn), jonka lemmikkieläin on kesy leopardi nimeltä Baby. Lentäminen oli Hawksin intohimoja. Hawksilaisen seikkailuelokuvan elementit kiteytyivät klassiseen tasapainoon Andien ylängöille sijoittuvassa lentodraamassa Vain enkeleillä on siivet (1939), jota Jean-Pierre Coursodon on verrannut Racinen näytelmiin. Pääosissa ovat Cary Grant, Jean Arthur ja Rita Hayworth. Oli komedian vuoro, ja Hawks villitsi Cary Grantin uuteen täysosumasuoritukseen elokuvassa Meidän vastaeronneiden kesken (His Girl Friday, 1940). Ben

Hechtin ja Charles MacArthurin Etusivu uusiks -tarinan uudelleenfilmatisoinnissa Hawks oivalsi muuttaa toisen päähenkilön naiseksi (Rosalind Russell). Peter Wollenin mukaan seikkailuelokuvissaan Hawks ylistää miehen sankaruutta, ja komedioissaan hän jättää miehen naisen armoille. Niin käy myös Billy Wilderin ja Charles Brackettin käsikirjoitukseen perustuvassa Ball of Firessa (Jään tänne yöksi, 1941), jossa kielitieteilijä (Gary Cooper) saa slangiopetusta gangsteriheilalta (Barbara Stanwyck). Sotaelokuvassa Ilma on kohtalomme (1941) Hawksin ilmaisu avautui eeppiseen kerrontaan, John Fordin maailmaan, Dudley Nicholsin käsikirjoituksen pohjalta. Mary Ann -pommittajan saaga Tyynenmeren sotanäyttämöllä ei ole enää individualististen hurjapäiden kuvausta vaan tarina individualismin voittamisesta. Film noirin henki siivitti ranskalaisen vastarintaliikkeen tarinaa Martiniquen saarella, kun Howard Hawks otti filmattavakseen ystävänsä Ernest Hemingwayn romaanin Kirjava satama (1945) miksaten mukaan Casablancan vaikutteita. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

25

➤


MORSIAMEN ISÄ EL DORADO

Ilmapiiri sähköistyi, kun Humphrey Bogartin partneriksi tuli ensimmäisessä elokuvaroolissaan Lauren Bacall. Hawks teki Bacallista tähden, ja Bacall ja Bogart rakastuivat toisiinsa kameroiden edessä. Kemia oli niin väkevää, että Hawks teki uusintakuvauksia Raymond Chandler -tulkintaansa Syvä uni (1946) hyläten juonen logiikkan ja antaen elokuvan edetä suosikkiparin jännitteen ja monimielisen sanailun varassa. Koko uransa ajan Hawksia kiehtoi “isoisäni tarina”, saaga rikkauden alkuperäisestä kasautumisesta. Eeppinen versio siitä oli Punainen virta (1948), Hawksin ensimmäinen independent-tuotanto, ensimmäinen lännenelokuva ja ensimmäinen yhteistyö John Waynen kanssa. ”En tiennytkään, että tuo iso rontti osaa näytellä”, murisi John Ford tuloksen nähdessään. Toisessa miespääosassa debytoi Montgomery Clift. Sodan jälkeen Hawks teki Cary Grantin kanssa vielä kaksi epätavallista komediaa. Olin mies-sotamorsian (1949) kuvattiin aidoilla tapahtumapaikoilla sodan runtelemassa Euroopassa, jossa ranskalainen upseeri muuntautuu naiseksi hevosenhännästä tehdyn peruukin turvin. Elokuvassa Rakas, minä nuorrun (Monkey Business, 1952) Grant esittää nuorennusainetta suunnittelevaa kemistiä, jolle koeapinat sekoittavat liiankin tehokkaat eliksiirit. Vauhdikkaissa farssijaksoissa partnerina on Marilyn Monroe. Mietteliäissä kohtauksissa välittyy tuntu vanhenemisen kipeydestä ja aviopuolisoiden vieraudesta toisilleen. Hollywoodin studiojärjestelmän murrosvaiheessa Hawks ohjasi neljän vuoden tauon jälkeen mestariteoksensa Rio Bravo (1959), jossa sheriffiä (John Wayne) ympäröivä sakki kerää voimansa kaupunkia pelon vallassa pitävää Burdetten klaania vastaan. Angie Dickinson oli ensiluokkainen hawksilainen nainen. Hawks itsekin palasi Rio Bravon menestysreseptiin pariinkin otteeseen. El Doradossa (1966) John Wayne nosti kuiville elokuvahistorian rähjäisimpiin kuuluvan juopon (Robert Mitchum). James Caan nähtiin nuorena uhkapelurina, jolla on paljonkin kostettavaa. AA 26

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

9.3.-9.4.

FASHION FILM FESTIVAL:

Häät

”’Isn’t she beautiful?’ ’Scarlett, you’re blind, she looks like a big meringue.’” Näin sanaillaan morsiamesta komediassa Neljät häät ja yhdet hautajaiset (1994). Skandaalihäät (1940) toi yhteen tyylikkään komedian lahjakkuudet Katherine Hepburnin, Cary Grantin ja ohjaaja George Cukorin. Seurapiirikaunotar Tracy Lord on avioitumassa toistamiseen, kun paikalle ilmestyvä ex-puoliso monimutkaistaa tilanteen. Puvustuksesta vastaa Hepburnin lempisuunnittelija Adrian, jonka silkki- ja organzamekot ovat yhdistelmä kreikkalaista jumalatarta ja 30-luvun linjakasta muotia, kuvastaen kantajansa itsenäisyyttä ja viileää arvokkuutta. Tähtimorsiamista kuuluisimpia on Elizabeth Taylor. Vuonna 1950 hän näytteli alttarille astelevaa nuorta naista Vincente Minnellin komediassa Morsiamen isä, nimiroolissa Spencer Tracy häähumusta ahdistuvana isänä. Helen Rosen suunnittelemasta runsashelmaisesta satiinimorsiuspuvusta tuli monen tosielämän häämekon malli. Samana vuonna Rose suunnitteli Taylorin ensimmäisen oman morsiuspuvun, jonka MGM-studio antoi lahjaksi nuorelle tähdelleen. Kauneudestaan ja kapinallisuudestaan kuulun Itävallan keisarinna Elisabethin (1837–1898) ja keisari Frans Joosefin tarinan alkua romantisoidusti kuvaava Sissi (1955) teki nuoresta Romy Schneiderista tähden. Epookin krinoliiniloistossa kohtaavat viktoriaaninen muoti ja 1950-luvun New Look. Loppuhuipennuksen hääkohtauksessa huomion varastaa Sissin näyttävää lettikruunua koristava metrien pituinen pitsihuntu. Esitämme kevätkaudella myös Sissi-trilogian kaksi muuta osaa, Sissi – nuori keisarinna (1956) ja Sissi – keisarinnan kohtalonvuodet (1957), ks. 36. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

27

➤


Anna Möttölä

Erikoisnäytös la 8.4. klo 21: Tahdon naimisiin -wedding dress -along, morsius-, sulhas- ja häävieraspuvut tai Abba-asut päälle!

28

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

HILPEÄ KUMMITUSLINNA

MIEHUUSKOE NELJÄT HÄÄT JA YHDET HAUTAJAISET

Rakastavaisten tiellä on hääelokuvassakin usein esteitä. Mike Nicholsin Miehuuskokeessa (1967) ystäväperheen rouva Robinson (Anne Bancroft) viettelee vastavalmistuneen Benjaminin (Dustin Hoffman), joka pian rakastuu rouvan tyttäreen (Katherine Ross). 60-lukulaisen romanttisen häämuodin lisäksi elokuvamuodin historiaan jäivät rouva Robinsonin stay up -sukat. Näyttävät kirkkohäät kasvattivat länsimaissa suosiotaan nousevan hääteollisuuden rinnalla 1980–90-luvuilla. Ilmiö näkyi myös valkokankaalla. Vuonna 1994 ensi-iltansa saaneet menestyselokuvat, brittiläinen Neljät häät ja yhdet hautajaiset ja australialainen Tahdon naimisiin ironisoivat pariutumista sekä häihin kuuluvia rituaaleja, merkityksiä sukupuolesta ja romantiikasta. Mike Newellin ohjaama ja Richard Curtisin käsikirjoittama Neljät häät ja yhdet hautajaiset kertoo nokkelasti ystäväjoukon romansseista ja menetyksistä. Englantilaisen yläluokan häämuoti täyttää kankaan, marenkisena ja hillitympänä. Mainion näyttelijäkaartin pääparina nähdään Hugh Grant ja Andie MacDowell. Tahdon naimisiin puolestaan on yhtä aikaa melankolinen ja ääneen naurattava satiiri ja kasvutarina. Pikkukaupungin syrjitty tyttö Muriel (loistava Toni Collette) haaveilee satuhäistä. Onni ja hyväksyntä löytyvät lopulta aivan toisaalta, Abban tahdissa. Pitkän uran tehnyt pukusuunnittelija Terry Ryan yhdistää vulgääriyden ja romantiikan. Ohjaaja Mira Nairin Monsuunihäät (2001) on Delhiin sijoittuva perhedraama ja tapakomedia kulttuurien törmäyksestä hääjuhlassa. Lalit (Naseeruddin Shah) on järjestänyt tyttärelleen Aditille (Vasundhara Tas) avioliiton tälle vieraan miehen kanssa. Häistä on tuleva suuret ja perinteiset. Juhlapäivän lähestyessä perhesalaisuudet paljastuvat ja tunteet törmäävät. Arjut Bhasinin puvustus leimuaa purppuran ja oranssin intohimoisissa väreissä, sävyttäen elokuvan koko tunnelman. Sliipattu hollywoodlainen katastrofielokuva kohtaa eurooppalaisen art housen ohjaaja Lars von Trierin draamassa Melancholia (2011). Masentunut Justine (erinomainen Kirsten Dunst) viettää ylellisiä häitään, kun maailmanloppu ilmoittaa tulostaan. Von Trierin luottosuunnittelija Manon Rasmussenin luoma morsiuspuku on eteerisen kaunis moderni tylliunelma – ja Justinelle kuin kahle. Nimekkääseen näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Charlotte Gainbourg, John Hurt, Alexander Skarsgård ja Charlotte Rampling.

Saksa sodan jälkeen

10.4.–25.4.

Saksan liittotasavallan varhaisvuosien elokuva kuuluu nykyisen elokuvahistoriankirjoituksen suuriin sokeisiin pisteisiin. Sokeus juontaa juurensa 1960-luvun uudistusliikkeisiin aivan kuten Ranskassakin: uusi saksalainen elokuva ei halunnut olla missään tekemisissä niin sanotun vanhan kaartin kanssa, torjui jyrkästi kaikki sen kontaktiyritykset ja julisti sen saavutukset vaatimattomiksi tai jopa ala-arvoisiksi, ellei muuten, niin siksi, että monet sen päähenkilöistä olivat olleet alalla jo natsiaikana, osittain myös poliittisesti kyseenalaisissa elokuvissa. Jälkipolven ei tarvinnut nähdä suurta vaivaa agitaatioinnossaan – jo 1950luvun arvovaltainen aikalaiskritiikki suhtautui BRD-elokuvaan epäluuloisesti tai torjuvasti, tai tarkemmin sanoen kroonisen pettyneesti, kun elokuvat eivät tuntuneet vastaavan odotuksia. Yleisö sitä vastoin rakasti näitä elokuvia, niiden tähtiä ja ohjaajia. Niinpä niistä tuli rakastettuja ja torjuttuja eli ”Geliebt und verdrängt”, mikä on otsikkona Locarnon elokuvajuhlien ja Deutsches Filminstitutin (Frankfurt/Main) projektissa, jossa nuo elokuvat otetaan kriittisen uudelleenarvioinnin kohteiksi. Nyt tämä projekti ankkuroituu myös KAVIin ohjelmassa, joka on samalla osa Aaltoyliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen (ELO) opetusta. Noiden vuosien kaksi suurta elokuvantekijää olivat Wolfgang Staudte ja Helmut Käutner. Ensinmainittu osoittautui yhdeksi aikakautensa kriittisimmistä hengistä sellaisissa elokuvissa kuin Kirmes – hän joka pelkäsi (1960), joka on tutkielma myötäjuoksijoista toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen, kun taas sellaiset mahtavat teokset kuin brechtiläisiä vaikutteita sisältävä Gerhart Hauptmann -sovitus Himoittu (Rose Bernd, 1957) osoittivat, että hän oli sukupolvensa suuria ohjaajavirtuooseja koko maailmassa. Käutner oli aikansa ja maailmansa suuria melankolikkoja. Hänen sodanjälkeisiin teollisuuspiireihin sijoittuva Hamlet-muunnelmansa Ja lopussa oli hiljaisuus (1959) kuuluu myös ajan poliittisesti iskevimpiin ja raffinoiduimpiin teoksiin. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

29

➤


RAKKAUS HIRSIPUUSSA

KOLMAS SUKUPUOLI

Jürgen Rolandin, Reinhard Elsnerin ja Hans Heinrichin episodielokuva Ihmemaamme yöllä (1959) sai innoitusta länsisaksalaisten uusrikkaiden sleazyosastosta. Natsien tähtiohjaaja Veit Harlan halusi tehdä elokuvastaan Kolmas sukupuoli (1957) homojen oikeuksien puolustuspuheen mutta joutui (puoli) virallisen painostuksen tuloksena työstämään teostaan niin perusteellisesti, että siitä tuli tuli samaan sukupuoleen kuuluvien välistä rakkautta ja modernia taidetta vastaan kohdistettu propagandistinen äitimelodraama... Suomessa olivat erityisen suosittuja toisen maailmansodan kuvaukset. Joukossa oli nostalgis-revansistisia kompilaatioita kuten Albert Baumeisterin Tällaista se oli (1954) ja ristiriitaisia syyllisyyden uudelleenarviointeja kuten Hollywood-remigrantti Frank Wysbarin melodraama Kauhujen yö Itämerellä (1959), aiheena Wilhelm Gustloff -laivan haaksirikko vuonna 1945, maailmanhistorian eniten ihmishenkiä vaatinut merikatastrofi. Ja Rakkaus hirsipuussa (1960), Edwin Zbonekin ehdottomasti uudelleenlöytämisen ansaitseva Filemon ja Baukis -muunnelma natsien Kreikan valloitusretken ajalta. Koko sarjan ehkä puhuttelevin elokuvapari on vastarintataistelija Falk Harnackin Heinäkuun 20. – attentaatti Hitleriä vastaan (1955) ja papinpoika Harald Braunin Kohtalokas kesä (1954): kaksi mestariteosta tyranninmurhan kysymyksestä. Ensimmäisessä murha epäonnistuu ja toisessa se miltei buddhalaisella tyyneydellä torjutaan. Jälkimmäisestä syntyi muuten Suomessa pienoinen skandaali – ehkä pseudosuomalaisista nimistä syntyi jollekulle ajatus, että kritiikin kohteena olisikin Suomi... Olaf Möller Olaf Möller (Aalto-yliopisto) luennoi sarjaan liittyen 10.–13.4.2017 Orionissa ja Kino Tuliossa. Luennoille on vapaa pääsy, tarkemmat tiedot päivittyvät sarjan verkkosivulle osoitteessa kavi.fi/ohjelmisto. 30

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

TYTTÖ NIMELTÄ VARPU

Kansainvälisesti suurimman vastakaiun saanut satiirikko oli Kurt Hoffmann, jota kotopuolessa arvostettiin etenkin käsityönsä perfektionismista. Maailmanmenestyksen sai Me ihmelapset (1958). Revyyn tapaan hahmotettu matka keisari Wilhelmin aikakaudesta Adenauerin vuosiin käsittelee alamaismentaliteettia lävistävästi, kun taas Hoffmannin kriittinen kauhumusikaali Hilpeä kummituslinna (1960) nauttii arvostusta yhtenä saksalaisen elokuvan huippusaavutuksista kautta aikojen. Vastaavaan suosioon nousi myös suuri erotomaani Rolf Thiele, jonka Tapaus Rosemarie (1958) käsittelee hallitsevien piirien puolimoraalia lähtökohtana luksusluokan puhelintyttö Rosemarie Nitribittin (yhä ratkaisematon) murha. Teatteritähti ja sekopääohjaaja Bernhard Wicki ruoski hillittömässä Lentävässä yökerhossaan (1961) yhtä lailla noiden vuosien hurskastelua kuin sensaatiolehdistöäkin. Tulos oli aikansa yleisölle liian raju, ehdoton ja vaikeasti purtava.

10.1.–9.5.

SELOn Ohjaajaklubi Suomen elokuvaohjaajaliitto saapuu taas Orioniin. Viisi vuoden 2016 uutuuselokuvaa ja tekijävieraat virittävät tunnelman kattoon ilmaisnäytöksissä. Tyttö nimeltä Varpu on Selma Vilhusen hieno esikoispitkä. Aikuisuuden portille saapunut 12-vuotias Varpu asuu äitinsä Sirun kanssa. Varpu ole koskaan tavannut isäänsä, mutta päättää etsiä tämän. Maailma saa aivan toisen muodon kuin aiemmin, kun erilainen isä löytyy. Järven tarina on Kim Saarnilehdon ja Marko Röhrin ohjaama luontoelokuva. Kirjailija Antti Tuurin selostustekstin taustalla ovat suomalaisen kulttuurin ja muinaisten uskontojen tarinat. Elokuva elävöittää eläinten, kasvien ja hyönteisten maailman veden äärellä ja alla. Hymyilevä mies, ohjaaja Juho Kuosmasen esikoispitkä, on jo nyt menestystarina. Sydämellinen tarina on vedonnut huumorillaan maailman yleisöön. Ammattinyrkkeilijä Olli Mäki ja manageri Elis Ask valmistautuvat maailmanmestaruusotteluun. Valmentaja takoo Mäen päähän määrätietoisuutta ja markkinointihenkeä maailmalliseen tyyliin. Tilanne kiristyy, kun vanhan liiton mies Mäki huomaa olevansa tulenpalavasti rakastunut. Syysprinssi peilaa murrosta yli 30 vuoden takaa. Alli Haapasalo fokusoi kirjallisuuden loistaviin nuoriin tähtiin, jotka haluavat valloittaa maailman. Juuri kun kaikki näyttää hyvältä sairaus iskee kovalla kouralla sekä rakkauteen että kirjalliseen tulevaisuuteen. Elokuva perustuu Anja Snellmanin (Kauranen) vuonna 1996 ilmestyneeseen menestysromaaniin. Pahan kukat on Antti J. Jokisen näyttävän tyylin mukainen rosoinen kertomus Itä-Helsingin nuorisosta. Pääosissa on nuori kaarti, räppäri Juno, Viljami Nojonen, Diana Tenkorang ja räppäri Mikael Gabriel. Kokeneempia osaajia edustavat Eero Aho, Krista Kosonen sekä Tommi Korpela ja Alma Pöysti. Jari Sedergren Ohjaajaklubit järjestetään kerran kuussa tammi-, helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuussa, esityspäiväksi vaihtuu tiistai. Elokuvan jälkeen keskustellaan tekijävieraiden kanssa elokuvan tekemisestä. AVEKin tukemiin näytöksiin on vapaa pääsy, liput ovat jaossa Orionin kassalla. ti 10.1.1 klo 17 Tyttö nimeltä Varpu (Selma Vilhunen) ti 7.2. klo 17 Järven tarina (Marko Röhr ja Kim Saarniluoto) ti 14.3. klo 17 Hymyilevä mies (Juho Kuosmanen ja J-P Passi) ti 11.4. klo 19 (Huom. kellonaika) Syysprinssi (Alli Haapasalo) ti 9.5. klo 17 Pahan kukat (Antti Jokinen) Huom! Näytös kuuluu Orionin kesäkauteen, jonka ohjelmisto julkaistaan maaliskuussa ja liput tulevat tuolloin jakoon (TBC). tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

31


TASKUVARAS SAMURAIN TYTÄR

11.1.–27.4. UMBERTO D.

Elokuvan historia – uudet aallot Toinen maailmansota, sitä seurannut jälleenrakennuksen ja talousihmeen aikakausi, uudet aallot ja elokuvan kansainvälistyminen ovat esillä Helsingin yliopiston elokuva- ja tv-tutkimuksen luentoihin liittyvässä suosikkisarjassa.

ELOKUVAN HISTORIA II Toista maailmansotaa pohjustavan Antikomintern-sopimuksen juhlistamiseksi valmistui Japanissa saksalaisen Arnold Fanckin Samurain tytär (1937) mukana Japanin kuuluisin tähti Sessue Hayakawa ja nimiroolissa debytoiva Setsuko Hara (1920–2015). Vuoristoelokuvan mestari Fanck kuvasi tarinan huipennuksen tulivuorella. Lopussa sankarien tie johtaa Mantshuriaan, jonka Japani oli valloittanut Kiinalta vuonna 1931. Sodasta paluun aiheen mestariteos on amerikkalainen Parhaat vuodet (1946), jonka ohjasi William Wyler, sotaveteraani hänkin. Fredric March, Dana Andrews ja Harold Russell esittivät kotiinpalaavia miehiä. Viehtymys syvätarkkaan kuvaan teki kuuluisaksi Wylerin estetiikan, ja yhteistyö kuvaaja Gregg Tolandin kanssa huipentui tähän teokseen. Italiassa kukoisti sodan jälkeen vapautuksen koulukunta. Umberto D. (1952) oli neorealismin mestarin Vittorio De Sican lempielokuva tuotannossaan. Syvällinen rakkauden valo säteilee tarinassa syrjäytyneestä eläkeläismiehestä, jonka ainoa ystävä on pieni koira, ja palvelustytöstä, joka tulee raskaaksi sotilaalle. Ks. 41–42. Italian talousihmeen vuosina Michelangelo Antonioni loi “yksinäisyyden trilogian”, jossa ohjaaja loi uudenlaisen katseen vieraantuneisuuteen modernissa 32

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

maailmassa. Yön (1961) pääosissa olivat Marcello Mastroianni, Jeanne Moreau ja Monica Vitti. Ranskalainen oman tien kulkija oli Robert Bresson, joka sai usein innoitusta Dostojevskilta. Taskuvaras (1959) on kuvaus varkaasta, joka uskoo olevansa muiden yläpuolella. Elokuvan vaikutus on ollut syvä moneen ohjaajaan Paul Schraderista Aki Kaurismäkeen. ”Miten merkillistä tietä minun olikaan kuljettava luoksesi”. Ranskan uuden aallon rakastetuin ohjaaja François Truffaut käynnisti pitkällä esikoiselokuvallaan 400 kepposta (1959) viiden elokuvan mittaiseksi kasvaneen Antoine Doinel -sarjan. Nimiosassa kasvoi pojasta mieheksi Jean-Pierre Léaud. Brittielokuva sai tuoretta verta muista maista. Amerikkalaisen Joseph Loseyn mise-en-scène (näyttämöllepano) pääsi oikeuksiinsa elokuvassa Palvelija (1963), joka peilaa luokkayhteiskuntaa ja psykologisia valta-asetelmia Harold Pinterin käsikirjoituksen pohjalta. Pääosissa ovat Dirk Bogarde, James Fox ja Sarah Miles. Saksan uuden aallon hurjapäihin kuului Werner Herzog, jonka vakionäyttelijän Klaus Kinskin asennetta Peter von Bagh on verrannut Jouko Turkkaan. Herzogin kolonialismin trilogian avausteoksessa Aguirre – Jumalan viha (1972) Kinski tulkitsee espanjalaista konkistadoria, joka etsii kultakaupunkia El Doradoa Perun Andeilla 1500-luvulla. Itäeurooppalainen elokuva vapautui Stalinin kuoleman jälkeen. Unkarilaisen elokuvan mestariksi nousi 1950-luvulla Zoltán Fábri. Pieni karuselli (1956) on Romeo ja Julia -asetelmaa noudattava hienostunut rakkaustarina yksityisviljelijän tyttären (Mari Töröcsik) ja osuuskuntaan kuuluvan pojan välillä. Neuvostoliitossa uudistajien edelläkävijöihin kuului Mihail Romm, Andrei Tarkovskin opettaja. Ydinfyysikkojen maailmaan sijoittuva Vuoden 9 päivää (1961) dramatisoi C. P. Snown ajankohtaista kysymystä ”kahdesta kulttuurista” – venäläisittäin kysymystä ”fyysikoista ja lyyrikoista”. Päärooleissa olivat Aleksei Batalov ja Innokenti Smoktunovski. Japanilaisessa elokuvassa jatkui suuruuden aika, ja hienoimpiin ohjaajiin kuului Masaki Kobayashi. Lafcadio Hearnin teosten pohjalta syntyi Kwaidan (1964), yksi kaikkien aikojen oudoimmista kauhufantasioista, ohjaajan ensimmäinen värielokuva. Visuaaliset keksinnöt ovat unohtumattomia ja Toru Takemitsun musiikki arvoituksellisen aavemaista. Intiasta tuli maailman suurin elokuvatuotantomaa. Sen populaarielokuvan kulta-aikaa olivat itsenäistymistä seuranneet 15 vuotta. Suuriin ohjaajiin kuului Mehboob Khan, jonka Salaperäinen Intia (Aan, 1952) oli maan ensimmäinen Technicolor-fiktio. Mielikuvitus ei tunne rajoja sadunhohtoisessa ja aistillisessa näyssä, jossa mahtavat musiikkinumerot kytkeytyvät yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden sanomaan. Tunisialaisen naisohjaajan Raja Amarin ensimmäinen pitkä elokuva Satiinin puna (2002) kertoo 35-vuotiaasta leskestä Liliasta, joka teinityttärensä iltatammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

33

➤


ELOKUVAN HISTORIA III

CONNECTION

HÄMÄHÄKKINAISEN SUUDELMA

Yhdysvalloissa alkoi 1950-luvulla nousunsa independent-elokuva. Avantgardisti Shirley Clarken esikoispitkä The Connection (1961) oli ”huumeiden Huomenna hän tulee” (Jonas Mekas). Improvisaatiolta vaikuttava kuvaus heroiinikoukkuun joutuneista jazzmuusikoista oli itse asiassa filmatisointi Jack Gelbertin The Living Theatre -esityksestä. Yhdysvaltalaiseen”Class of 1999” -sukupolveen kuuluva Darren Aronofsky valmisteli mestariteoksensa Unelmien sielunmessu (2000) yhteistyössä kirjailija Hubert Selby, Jr.:n kanssa. Huikean kineettinen elokuva vakuuttaa myös näyttelijätyöllään (Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans, Ellen Burstyn). Älykäs ja koskettava teos on sekä realistinen että tyylitelty, ja addiktion saaga kasvaa välitöntä palkintoa tavoittelevan aikakauden allegoriaksi. Brasilialaista elokuvaa nosti maailmanmaineeseen Hector Babenco (1946– 2016). Hämähäkkinaisen suudelma (1985) perustui Manuel Puigin näytelmään ja romaaniin, jotka sijoittuvat sotilasdiktatuurimaahan. Seksuaalirikoksesta vangittu homo (William Hurt) saa tehtäväkseen vakoilla poliittista sellikaveriaan (Raul Julia), mutta elokuvamuistojen kautta avautuu uusia maailmoja. Niihin kuuluu salaperäinen Hämähäkkinainen (Sonia Braga), joka jää omasta ruumiistaan kasvavan verkon vangiksi. Meksikossa Paul Leduc loi maalari Frida Kahlosta muotokuvan Frida (1985), joka ei ollut sovinnainen elämäkertaelokuva vaan uljaan ekspressionistinen ja runollinen tulkinta intohimoisesta taiteilijasta ja hänen tuskien täyttämästä taipaleestaan. Hongkong oli elokuvan mahtitekijä 1970-luvulta 1990-luvulle. Sen ”toisen aallon” mestari oli Wong Kar-wai, jonka omaperäinen lahjakkuus paljastui heti esikoisohjauksessa, gangsteritarinassa As Tears Go By (1988). Pääosissa olivat Andy Lau, Jacky Cheung ja Maggie Cheung. Vietnamilaisen kokemuksen välittäjänä Tran Anh Hung meni syvälle pinnan alle tukahdutettujen tunteiden todellisuuteen Hanoihin sijoittuvassa lumoavassa perhetarinassaan Päivien kimallus (À la verticale de l’été, 2000). Teoksessa nousivat hienostuneesti esiin kauniiden lapsuusmuistojen ja nykytodellisuuden väliset jännitteet.

34

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

AVIOVAIMOJA KORPPIKORTTELI

rientoja tutkiessaan päätyy itämaisia tansseja esittävään ravintolaan. Tanssin kautta hän löytää itsekin uudelleen ruumiillisuutensa ja jo unohdetuksi luulemansa aistillisuuden. Iranilainen elokuva nousi elokuvataiteen huipulle 1960-luvulla. Maailmanmaineeseen sen nosti Abbas Kiarostami, jonka lakonisissa visioissa välittyi ikiaikainen persialainen kulttuuriperintö ja runous. Tuuli meitä kuljettaa (1999) sai nimensä naisrunoilija-elokuvantekijä Forugh Farrokhzadin runosta. Omistamme Kiarostamille keväällä myös nimikkosarjan (ks.4–5).

Kanadan keskeiseksi elokuvaohjaajaksi nousi Denys Arcand. Amerikan imperiumin rappio (1986) oli hänen läpimurtoelokuvansa, satiirinen aikalaiskertomus kahdeksasta ystävyksestä Montrealin yliopistolla. He kokoontuvat henkevän keskustelun merkeissä – teemana on onni – mutta illan edessä puheenaiheet muuttuvat ronskimmiksi. Australialaisen George Millerin Mad Max 2 – asfalttisoturi (1981) oli postapokalyptisen elokuvan merkkiteos, jatko-osa saagaan, joka teki Mel Gibsonista supertähden. Ydinsota on tuhonnut maailman, ja kourallinen eloonjääneitä taistelee toisiaan vastaan aavikolla. Toiminta on salamoivan kineettistä, ja elokuvan postmodernista designista tuli käsite. Ruotsissa maestro Bergmanin haastajaksi tuli nuori kirjailija Bo Widerberg, jonka realistiset läpimurtoelokuvat tulivat ensi-iltaan vuonna 1963. Pula-ajan Malmöön sijoittuva nuoren miehen kasvukertomus Korppikortteli on äänestetty Ruotsin rakastetuimmaksi elokuvaksi, ja pääosan esittäjästä Thommy Berggrenistä tuli Widerbergin alter ego. Norjalainen Anja Breien oli nähnyt John Cassavetesin Aviomiehiä ja ohjasi sille pohjoismaisen irtiottovastineen Aviovaimoja (1975). Tulos oli niin suosittu, että Breien teki samojen hahmojen kanssa kaksi jatko-osaa 10 ja 20 vuotta myöhemmin. Francon Espanjassa elokuva oli sensuurin ikeen alla. Lahjakkaat tekijät etsivät kiertoteitä, niin myös yli 20 vuotta maanpaossa elänyt Luis Buñuel, joka pääsi kuvaamaan Don Quijoten maisemiin yhden suurimmista mestariteoksistaan, Viridianan (1961), jonka näyissä on Tintoretton ja El Grecon intohimoista voimaa. Israelissa elokuvataiteen valtionapu aloitettiin vuonna 1979. Taiteilijat alkoivat heti purra heitä ruokkivaa kättä hyökkäämällä militarismia vastaan, niin myös Assi Dayan, Moshe Dayanin poika, draamassaan Elämä Agfan silmin (1992). Tapahtumapaikka on pieni kapakka Tel Avivissa. Siellä kohtaavat miehet ja naiset, juutalaiset ja arabit, sefardit ja ashkenasit, kibbutsilaiset ja kaupunkilaiset. Kunnes ryhmä sotahulluja heitetään ulos... AA Maailman elokuvan historia II-III luentosarja Orionissa 16.1.–8.5.2017 on Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen ja Avoimen yliopiston yhteisopetusta yhteistyössä KAVIn kanssa. Opetukseen osallistuminen on maksullista muille kuin HY:n tutkinto- ja vaihto-opiskelijoille. Ilmoittautuminen: Maailman elokuvan historia II 16.1.–27.2.: https://courses.helsinki.fi/fi/a400469/114419065 Maailman elokuvan historia III 13.3.–8.5.: https://courses.helsinki.fi/fi/a400488/114675973 Luentosarja jatkuu vielä 8.5. kesäkauden puolella. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

35


ISOÄITINI

SISSI – KEISARINNAN KOHTALONVUODET

3.2.-17.3.

Trilogiataivas: Sissi Itävallan keisarinna Elisabet (1837–1898) – perheen kesken Sisi – oli kuuluu kauneudestaan, vapaudenkaipuustaan ja traagisesta elämästään. Keväällä esitämme koko Sissi-elokuvatrilogian la 18.3. Kaikki alkoi kuin sadussa: Baijerin nuori prinsessa kohtasi serkkunsa, Itävallan keisari Frans Joosefin, jonka oli määrä naida Sisin isosisko Helene. Keisari kuitenkin rakastui päätä pahkaa nuorempaan sisareen, joka niin ikään oli hurmaantunut komeasta kosijasta – eikä keisarille anneta rukkasia, kuten Elisabetin äiti Ludovika opasti. Häitä vietettiin Wienissä 1854. Luonnonlapsena Baijerissa kasvanut Elisabet ei koskaan sopeutunut hovin tiukkaan etikettiin ja tunsi jäävänsä mahtavan anoppinsa Sophien jalkoihin. Hän menetti esikoistyttärensä, sairastui, pakeni matkoille ja ratsastamaan. Hoikalle, huikean hiuskruunun omaavalle Sisille kauneudesta tuli pakkomielle – ja hänestä itsestään legenda. Ernst Marischka ohjasi 1955–1957 kolme Sissi-elokuvaa. Menestystrilogia teki nimiroolia näyttelevästä Romy Schneiderista (1938–1982) tähden; hän itse koki roolin taakkana loppuelämänsä. Elokuvat ovat loisteliaita pukudraamoja ja historian kerronnassaan romantisoituja sekä tapahtumien järjestystä vapaasti muokkaavia. Trilogiasta löytyy kuitenkin myös vähemmän ruusunhohteisia sävyjä. Pääparin kohtaamisesta kertova Sissi (1955) liikkuu Baijerin ja Bad Ischlin idyllissä. Nuoren keisarin (Karlheinz Böhm) on avioiduttava, mutta suunnitellun morsiamen sijaan hänet hurmaa tuntematon tyttö. Ks. 27. Sissi – nuori keisarinna (1956) keskittyy Elisabetin rakkauteen Unkaria kohtaan ja hänen rooliinsa kaksoismonarkian luomisessa. Kotikentällä Sissi turhautuu hovielämän jäykkyyteen. Keisariparin välejä kiristää myös Sissin ja arkkiherttuatar Sophien (Vilma Degischer) välinen valtataistelu pienestä tyttärestä. 18-vuotias Schneider loistaa pääroolissa. Trilogian päättää Sissi – keisarinnan kohtalonvuodet (1957). Elisabet sairastuu vakavasti ja matkaa etelään toipumaan. Samaan aikaan poliittinen kuohunta horjuttaa Franz Joosefin asemaa. Komea finaali nähdään Venetsiassa Pyhän Markuksen torilla. Sissi valloittaa jokaisen sydämen.

Musiikin ja elokuvan taikaa kinokonserteissa Georgialaisen elokuvan helmessä Isoäitini (Chemi bebia / Moja babushka, 1929) amerikkalainen slapstick-komedia nivoutuu hykerryttävästi neuvostoliittolaiseen montaasielokuvaan. Yllättäen työttömäksi jäänyt byrokraatti etsii epätoivoisesti ”isoäitiä”, vaikutusvaltaista suosittelijaa. Kinokonsertissa esiintyy omaperäisistä instrumenteistaan ja lukuisista laadukkaista mykkäelokuvasäestyksistään tunnettu Cleaning Women, joka sävelsi elokuvaan musiikin vuonna 2016 Tromssan mykkäelokuvajuhlien tilaustyönä. Dokumenttielokuvan merkkiteos, monitaituri Dziga Vertovin sykähdyttävä Mies ja elokuvakamera (1929) koetaan kinokonserttina Laterna Magicosin (Janne Storm ja Tero Holopainen) säestämänä (ks. 38). Kinokonsertti Isoäitini – Cleaning Women pe 3.2. klo 21.30 ja la 3.2. klo 21.30. Liput 15 / 13 €. Kinokonsertti Mies ja elokuvakamera pe 17.3. klo 19.15. Liput 12 / 10 / 5 €.

Reformaatio 500 Reformaation juhlavuoden elokuvana nähdään Anna Magdalena Bachin kronikka (1967), Jean-Marie Straubin ja Danièle Huillet’n poikkeuksellinen ”labour of love”. Kyseessä on puhtaasti musiikin esittämisen kautta toteutettu Johann Sebastian Bachin spirituaalinen elämäkerta nähtynä rakastavan vaimon silmin. Henkilöhahmoissa ei kiinnitetty huomiota ulkoiseen näköisyyteen. Bachia esitti Gustav Leonhardt, ja musiikin johtajana toimi Nikolaus Harnoncourt (1929–2016) – periodisoittimilla toteutetun Bach-renessanssin suurmiehet. Lakonisen ylevässä teoksessa toteutuu Bachin tunnus SDG – Soli Deo Gloria – vain Jumalan kunniaksi.

Anna Möttölä Sarjalippu (kaikki kolme elokuvaa) 18 € / KAVIn klubikortilla 13,50 €. 36

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

Anna Magdalena Bachin kronikka pitkäperjantaina 14.4. klo 15 ja ­pääsiäispäivänä su 16.4. klo 18. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

37


Dokumenttielokuvan huiput

28.1.–17.3.

Kinokonsertissa Mies ja elokuvakamera (Neuvostoliitto 1929) esiintyy Laterna Magicos (Janne Storm ja Tero Holopainen), ja esillä oleva teos äänestettiin maailman parhaaksi dokumenttielokuvaksi Sight & Sound -lehdessä vuonna 2014. Ohjaaja Dziga Vertov oli teoreetikko, kokeilija, innovaattori ja agitaattori: kaikki perusteluja nähdä elokuva, jossa ovat käytössä lähikuvat, kamera-ajot, hidastukset, kuva-alan jaot, päällekkäiskuvat ja jopa animaatio. Huumori on kekseliäisyyden paras kaveri. Ks. 37. Leon Gastin Kehäkuninkaat (USA 1996) on urheiludokumentin klassikko. Muhammed Alin on vuoro olla altavastaaja ottelussa, jossa hanskojen toisella puolella vastaan astuu maailman kovalyöntisin mies George Foreman. Missä ovat inhimillisen kestävyyden rajat? Zairen ”Rumble in the Jungle” -tapahtumassa ovat mukana myös James Brown ja B. B. King. Elokuvassa Shoah (Ranska 1985) kaikki 569 minuuttia ovat täyttä asiaa. Claude Lanzmann täyttää ainutlaatuisen elokuvansa Euroopan juutalaisten kohtaloilla holokaustin pyörteessä. Arkistomateriaali loistaa poissaolollaan. Jäljellä on todistuslausunto: ”Minä olin siellä.” Todistuksia yhdistää elokuvan rakenne, joka näyttää Lanzmanin assosiatiivisen metodin: intellektuaalinen ote yhdistyy emotionaaliseen, ja menneisyys on läsnä nykyisyydessä. Jari Sedergren Shoah esitetään neljässä osassa la 28.1. – su 29.1. yhteistyössä DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin kanssa (ks. 55).

DocPoint

– HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALI 16. DocPoint-festivaali vierailee Orionissa 25.–29.1. Festivaalielokuvien lisäksi nähdään KAVIn ja DocPointin yhteistyönäytöksiä. Sing-along: In Bed with Madonnan (1991) mukana pääsee laulamaan mm. hitit Express Yourself, Like a Virgin ja Vogue. Madonnan tuottama ja Alek Keshishianin ohjaama dokumentti seuraa laulajaa maineensa huipulle singonneella vuoden 1990 Blond Ambition -maailmankiertueella (ks. 43). Claude Lanzmannin suurteos, järisyttävä Shoah (1985) on Euroopan juutalaisten todistuslausunto holokaustista. Yli yhdeksäntuntinen elokuva esitetään neljässä osassa kahtena iltana la 28.1. – su 29.1. (ks. 55). Lipunmyynti ks. 54. Lisätiedot festivaalista: www.docpoint.info. 38

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

THE LADY IN THE VAN

Dokumenttielokuvan huiput tuodaan nähtäväksi keväällä kolmella elokuvatapauksella.

4.2.–19.4.

Kuukauden elokuva Suosittu sarjamme tarjoilee Suomessa vähemmän nähtyjä valioita kansainvälisen elokuvan kentältä. Kevään elokuvakolmikko on vuodelta 2015. Esikoiselokuvallaan Innocence – viattomuus (2004) ihastuttaneelta Lucile Hadžihalilovicilta ´ on pitkän odotuksen jälkeen ilmestynyt elokuva. Jos hänen esikoisteoksensa oli outo ja kiehtova, Evolution on sitä monin kerroin enemmän, mikä kertoo Hadžihalilovicin ´ auteurin kyvystä tuottaa tyystin omanlaistaan elokuvaa. Unenomainen, jopa painajaismainen elokuva jättää oven auki tulkinnalle. Mysteeriksi jäävät niin elokuvan aika ja paikka kuin sen henkilötkin, nuo tummiin pukeutuneet naiset ja pojat, jotka asuvat oudossa rantakylässä, salaperäisen bunkkerin varjossa. Tekijä käsittelee onnistuneesti lapsen pelkoja todellisuuden ja unen välisessä rajamaastossa. Tarinaa tärkeämpiä kerronnalle ovat kuvat, kuvallisuus. Tämän ratkaisun kautta Evolution on lähes hypnoottinen kokemus. Puolalainen fantasiaelokuva The Lure tuo meren syvyyksistä maan pinnalle kaksi myyttien merenneitoa. Kauniit tytöt värvätään oitis paikallisen kapakan revyytähdiksi, ja he kietovat laulullaan kuulijat pauloihinsa. Mutta ovatko vieraat vain viattomia tyttösiä vai pelottavia olentoja, jotka syövät miesten sydämiä, myös kirjaimellisesti? Perinteinen satu pienestä merenneidosta heijastelee taustalla, samoin pelko outoa ja vierasta kohtaan – tai feministisellä luennalla: pelko naiseutta kohtaan. Agnieszka Smoczynskan ´ esikoisohjaus on värikäs, hienosti puvustettu elokuva, jossa musiikilla on suuri osa. Erinomainen Maggie Smith loistaa kärttyisenä ja ikävänä ikäneitona draamakomediassa The Lady in the Van. Pakettiautossa asuva neiti Shepherd parkkeeraa kotinsa paremman väen asuinalueelle ja jää naapuruston harmiksi pysyvästi laskemaan kiinteistöjen arvoa. Näytelmäkirjailija Bennett (Alex Jennings) ottaa kodittoman vanhuksen siipiensä suojaan ”hetkeksi”, ja saa autorämän pihaansa seuraavaksi 15 vuodeksi. Alan Bennettin muistelmiin perustuva elokuva on tehty myös näyttämöllä, pääroolissa nähtiin silloinkin Smith. Bennett itse piipahtaa cameona elokuvan loppukohtauksessa. Kirsi Raitaranta

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

39


VARJOJEN VANGIT

15.1.–2.4.

OLIVERAN HÄRKÄ

JUHLAVUOSI:

Kino Klassikko Kevätkaudella Kino Klassikko -arvon saa neljä tuoretta restaurointia elokuvahistorian helmistä. Pitkään kadoksissa pysytelleen historiallisen intohimodraaman Oliveran härkä (1921) ainoa esityskelpoinen kopio näyttää säilyneen KAVIssa. Nitraattikopio on nyt digitoitu, ajan hampaan näyttävine puutteineen. Napoleonin aikaiseen Espanjaan sijoittuvassa tarinassa mestarinäyttelijä Emil Jannings luo miehittäjäkenraalistaan avuttoman ihmishirviön. Ks. 42. Julien Duvivierin väkevä Porkkanapää (1925) on tarina kiusatusta punapäisestä pojasta maalaiskaupungissa. Mykkäelokuvasta esitetään sonorisoitu, vuonna 2016 restauroitu digitaalinen kopio. Duvivierin voitokkainta kautta oli 1930-luku, jonka lopulla valmistui Varjojen vangit (1939). Valkokankaan täyttävät vanhainkodin näyttelijäveteraanien toteutumattomat unelmat, teatterin ilot ja surut. Digirestaurointi valmistui 2015. Ks. 6–7. Vuonna 2015 kuolleen belgialaismestari Chantal Akermanin muistoksi esitämme modernin elokuvan perusteoksen Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1976) tuliteränä digirestaurointina Brysselin Cinematekista. Yli kolmituntinen elokuva kuvaa kiehtovasti kolmea päivää brysseliläisen yksinhuoltajan elämässä. Ks. 21.

40

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

Orion 90 • SEA 60 • Aito Mäkinen 90 Vuonna 2017 juhlimme tärkeitä vuosipäiviä. Orion-elokuvateatteri täyttää 90 vuotta. Se avattiin vuonna 1927 nimellä Athena, ja olemme vuodesta 1984 alkaen pitäneet huolta arkkitehti Martti Välikankaan mielikuvitusrikkaasta luomuksesta, jossa on art deco -vivahteita. Vuoden 2001 suuressa peruskorjauksessa maalasimme teatterin kokonaan uudelleen valmistusajan värimaailmaa kunnioittaen. Orion on ”mykän” kauden teatteri. Henkilökuntaan kuului kahdeksan hengen orkesteri, joka oli sijoitettu valkokankaan edessä olevaan monttuun. Orionin luonnollinen akustiikka sopii edelleen mainiosti elävän musiikin tulkinnoille. Suomen elokuva-arkisto (SEA) täyttää 60 vuotta. Sen perustivat alun perin Jörn Donner ja Aito Mäkinen ystävineen yksityisenä yhdistyksenä. Kun siihen vuonna 2008 liitettiin radio- ja tv-arkisto, siitä tuli Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVA), ja kun siihen vuonna 2014 liitettiin myös Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus, laitoksen nimeksi tuli Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI). Laitoksen saavutukset eri saroilla tulevat esiin juhlavuoden mittaan. Mainittakoon vain yksi alue taustana juhlanäytöksellemme Oliveran härkä (1921) su 15.1. (ks. 42). Elokuvaperinnön pelastamisessa päätehtävämme kohdistuu tietenkin suomalaiseen elokuvaan. Mutta osallistumme myös muunmaalaisten elokuvien pelastamiseen. Olemme auttaneet esimerkiksi Chaplinin perikuntaa harvinaisuuksilla, löytäneet italialaisen symbolismin klassikon Fauni ja aarteita saksalaisen elokuvan kadonneesta perinnöstä (Luomakunnan ihmeet, Sokeiden maailmasta, Maija Mehiläinen). tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

41

➤


AA

WEST SIDE STORY

Aito Mäkinen täyttää 90 vuotta 4.1.2017. Turkulaissyntyinen Mäkinen on ollut 1950-luvun alusta suomalaisen elokuvasivistyksen suurmies elokuvakerho Studion voimahahmona, SEA:n perustajana ja toiminnanjohtajana 1958–1966 ja klassikoiden ja laatuelokuvien maahantuojana. Sight & Sound -lehden Top Ten -listasta suurin osa on ollut Mäkisen levityksessä: Citizen Kane, Pelin säännöt, Tokyo Story... Elokuva-arkistojen kansainvälisessä liitossa FIAF:issa Mäkinen ystävystyi legendaarisen Henri Langlois’n kanssa, ja Cannesin elokuvajuhlien kantapöydissä hän solmi suorat yhteydet keskeisiin taiteilijoihin ja levittäjiin. Vuonna 1963 Mäkinen aloitti uransa suomalaisena uuden aallon elokuvantekijänä, yleensä yhteistyössä Virke Lehtisen kanssa, Filmiryhmä-yhtiölle, joka tuotti elokuvia vuosina 1963–2004. Kunnioitamme Aito Mäkisen työtä jatkuvasti esittämällä hänen maahantuomiaan elokuvia. Niistä kaunis esimerkki on Mäkisen lempielokuva, Vittorio De Sican Umberto D., myös ohjaajansa suosikki tuotannossaan. Elokuva nähdään 23.1. (ks. 32).

SING-ALONG:

Lupa laulaa! UMBERTO D.

KAVI DIGITOI:

Oliveran härkä Erich Schönfelderin pitkään kadonneeksi otaksutussa historiallisessa draamassa Oliveran härkä (Saksa 1921) näyttelijäikoni Emil Jannings nähdään Napoleonin brutaalina miehittäjäkenraalina Espanjassa. Roolissaan Jannings heittäytyy niin sokeaksi libidonsa uhriksi, että katsojan vastarinta sulaa ihmishirviön avuttomuuteen. Näyttämöllä saksalaistähden tiedetään varastaneen shown vaikka selin yleisöön tai yhdellä silmällä näytellen. Elokuvassa puhuu sama pyrkimys: tunnekuohuja säännöstellään selin katsomoon, ja intohimojen roihahtelua ilmiliekkiin rajoittaa enää päähenkilön yksisilmäisyys. Editoitu versio elokuvasta näyttää säilyneen vain Suomessa. KAVI on digitoinut sen alkuperäisine ruotsi/suomi -väliteksteineen, nitraattikopion viimeisen käyttöpäivän asua tavoittelevaksi valkokangastoisinnoksi – uuden suomalaisen mykkäelokuvayleisön parasta ajatellen. Juha Kindberg Oliveran härkä, pianistina Ilari Hannula, su 15.1. klo 17.15.

42

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

27.1.–29.4.

Kevätkauden yhteislaulunäytöksissä nähdään popin kuningattaria, shakespearelainen klassikkomusikaali ja suomalaista lastenelokuvaa. Laulujen sanat heijastetaan valkokankaalle, jotta mukana laulaminen on helppoa ja hauskaa. Popmusiikin legenda Madonna tuotti dokumenttielokuvan In Bed with Madonna (1991) vuoden 1990 rajoja rikkoneesta maailmankiertueestaan Blond Ambition. Keikoilla kuullaan mm. kappaleet Like a Virgin ja Vogue. Elokuvakuvastosta ammentavan kiertueen tähtiin kuului Madonnan ja tanssijoiden lisäksi Jean Paul Gaultierin Madonnalle suunnittelema tuuttirintaliivi. Elokuva esitetään yhteistyössä DocPoint-festivaalin kanssa (ks. 38). Vastustamatonta 90-lukulaista girl poweria tarjoaa Spice World (1997), jonka ensi-illasta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Komediassa brittiläisen menestysbändi Spice Girlsin Victoria Adams (myöhemmin Beckham), Melanie Brown, Emma Bunton, Melanie Chisholm ja Geri Halliwell valmistautuvat maineen pyörityksessä suureen konserttiin Lontoon Royal Albert Hallissa. Valkokankaalla vilahtaa sikermä muita brittitähtiä. Lauluina kuullaan mm. Stop, Viva Forever, Wannabe ja Spice Up Your Life. Kevään Rakkaus-teemamme ei olisi täydellinen ilman paljon toivottua West Side Story -sing-alongia. Vuonna 1961 ensi-iltansa saanut musikaali on New York Cityn West Sidelle sijoittuva Romeo ja Julia -sovitus jengivihan väliin joutuvista rakastavaisista, puertoricolaistaustaisesta Mariasta (Natalie Wood) ja valkoisesta Tonysta (Richard Beymer). Broadway-hitin sovittivat kankaalle ohjaaja Robert Wise ja koreografi Jerome Robbins, jonka vauhdikkaat tanssinumerot sähköistävät tarinan. Leonard Bernsteinin ja Stephen Sondheimin unohtumattomiin lauluihin kuuluvat mm. America, Maria, Gee, Officer Krupke, Tonight ja Somewhere. tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

43

➤


SPICE WORLD

Musiikilla on suuri rooli Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -lastenkirjasarjan värikkäissä elokuvasovituksissa. Vuonna 2008 valmistuneessa komediassa Risto Räppääjä (2008) rummutusta rakastava Risto-poika ystävystyy uuden naapurinsa Nelli Nuudelipään kanssa ja yhdessä lapset käyvät selvittämään ankaran Elvin (Ulla Tapaninen) hämäräpuuhia. Sarjan kolmannessa elokuvassa, Risto Räppääjä ja Viileä Venla (2012), Riston ja Nellin ystävyyttä hämmentää Nellin ihailema vanhempi Venla-tyttö. Molemmat elokuvat ohjasi Mari Rantasila, käsikirjoituksesta vastasivat Nopolat ja leikittelevästä musiikista Iiro Rantala. Anna Möttölä Sing-along: In Bed with Madonna la 28.1. klo 20 Sing-along: West Side Story la 11.2. klo 18.30, pe 24.3. klo 19 ja la 25.3. klo 16. Sing-along: Risto Räppääjä su 12.2. klo 15. Sing-along: Risto Räppääjä ja viileä Venla su 5.3. klo 16. Sing-along: Spice World pe 21.4. klo 21, pe 28.4. klo 21.15 ja la 29.4. klo 18.45. Dress-along! Liput sing-along-näytöksiin West Side Story, Risto Räppääjä, Risto Räppääjä ja viileä Venla sekä Spice World tulevat myyntiin ma 19.12.2016 KAVIn verkkokaupassa klo 9 ja Orionin kassalla klo 16. Lipunhinnat norm. 8 / KAVIn klubikortilla 6 € / alle 12-vuotiaat 3 €. Max 5 lippua / asiakas / näytös. Sing-along: In Bed with Madonna järjestetään yhteistyössä DocPoint-festivaalin kanssa. Liput norm 9 € myynnissä 4.1.2017 alkaen DocPointin ja KAVIn verkkokaupassa, 16.1.2017 alkaen Savoy-teatterin DocPoint-lipunmyyntipisteellä ja Orionin kassalla. KAVIn klubikortilla liput 8 € myynnissä 4.1.–27.1.2017 KAVIn verkkokaupassa ja 16.1.-27.1. Orionin kassalla.

Aki Kaurismäki: Toivon tuolla puolen ERIKOISNÄYTÖKSESSÄ PE 3.2. Mestari Aki Kaurismäen uusi elokuva Toivon tuolla puolen (2017) saa ensi-iltansa pe 3.2. Ajankohtainen tarina kertoo suomalaisen kauppamatkustajan ja syyrialaisen pakolaisen polkujen risteämisestä. Suomen-, englannin- ja arabiankielisen elokuvan pääosissa nähdään Sherwan Haji ja Sakari Kuosmanen. Esitämme elokuvan sen ensi-iltapäivänä 35 mm:n filmiltä yhdessä tekijävieraiden kanssa. Toivon tuolla puolen (2016) pe 3.2. klo 16.45, vieraana tekijöitä. Huom! Elokuvassa on englanninkielinen tekstitys. Näytöksen yhteiskesto on noin 130 min. Liput 9 € / KAVIn klubikortilla 7 €.

Saamelaisten kansallispäivä Suomen juhlavuoden ohjelmistossamme nähdään ohjaaja Katja Gauriloffin tuore dokumenttielokuva Kuun metsän Kaisa (2016). Arkistokuvaa, uutta materiaalia ja animaatiota yhdistelevä tenhoava elokuva kertoo Gauriloffin isoäidin, kolttasaamelaisen tarinankertoja Kaisa Gauriloffin ja sveitsiläiskirjailija Robert Crottetin ystävyydestä sekä kolttasaamelaisten kohtalosta 1900luvun historian myrskyissä. Kuun metsän Kaisa (2016) esitetään saamelaisten kansallispäivän aattona su 5.2. klo 17.15. Vieraana ohjaaja Katja Gauriloff ja tuottaja Satu Majava (TBC).

44

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

45


VIIRUN SYNTYMÄPÄIVÄ

22.1.–23.4.

HEINÄHATTU JA VILTTITOSSU

Pikkukino

15.1.–2.4.

Suuri lukuseikkailu

Perheen pienimmille suunnatun sarjan elokuvat sopivat vaikka lapsen ensimmäiseksi elokuvateatterikokemukseksi. Näytöksissä salin valoja ei himmennetä kokonaan ja äänenvoimakkuus pidetään herkille korville sopivalla tasolla. Näytöksiä on sunnuntaiiltapäivisin kerran kuussa.

Maanlaajuinen Suuri lukuseikkailu -tapahtuma kutsuu lapset ja nuoret perheineen kirjojen pariin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Orionissa tapahtumaan osallistutaan suomalaisten lastenkirjasovitusten elokuvasarjalla. Näytöksiä on kevätkaudella sunnuntai-iltapäivisin.

Rakastetun parivaljakon, Viiru-kissan ja herra Pesosen elämää ja ystävyyttä on saatu seurata Sven Nyqvistin lastenkirjoissa jo yli kolme vuosikymmentä. Valkokankaalla he seikkailivat ensimmäisen kerran animaatiossa Viirun syntymäpäivä (1999), jossa lumimyrsky tarjoaa tilaisuuden muistella kuluneen vuoden hauskoja päiviä. Esitämme elokuvan suomeksi 15.1. ja ruotsiksi 12.3. Muumiperhe on kotiutunut Muumilaaksoon, mutta Piisamirotta ennustaa katastrofia. Tove Janssonin romaaniin perustuva animeseikkailu Muumipeikko ja pyrstötähti (1992) saattaa Muumipeikon yhteen Nuuskamuikkusen ja Niiskuneidin kanssa. Vaaroja koetaan, kun maata uhkaa törmäys komeetan kanssa, mutta yhdessä niistä aina selvitään! Esitämme suomeksi puhutun version ruotsinkielisin tekstein 5.2. Disney-animaatio Lilo & Stitch (2002) kertoo havaijilaisen orpotyttö Lilon ja hänen avaruusolio-lemmikkinsä Stitchin ystävyydestä. Ilkikurinen Stitch aiheuttaa kaikenmoista tuhoa, mutta rakkaus sitoo perheen yhteen. Aurinkoista elokuvaa tahdittaa Elviksen musiikki. Esitämme suomeksi puhutun version 2.4.

Kesäinen Helsinki on kommellusten kenttä hupailussa Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955). Suomalaiskomedian klassikkopari Esa Pakarinen ja Masa Nieminen näyttelevät Ola Fogelbergin sarjakuvista valkokankaalle hypänneitä kaveruksia, jotka tällä kertaa päätyvät puistotädeiksi ja saavat suojatikseen Otto-pojan. Laulutukea antaa Olavi Virta. Kulttuurin monitoimimies Jalmari Finne kirjoitti vuosina 1914–1925 kaikkiaan kahdeksan kertomusta äänekkäästä ja erikoisia laitteita rakentavasta maanviljelijäperhe Kiljusesta. Kiljusen herrasväki (1981) pohjautuu kirjoista ensimmäiseen ja kertoo Kiljusten vauhdikkaasta Helsingin-retkestä, jossa he vierailevat Suomenlinnassa, hurjastelevat raitiovaunulla ja tangoavat ylipormestarin seurapiirikutsuilla. Satuelokuva Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982) perustuu Mika Waltarin kertomukseen, jonka hän kirjoitti Sinuhe egyptiläisen rinnalla vuonna 1945. Elokuvasovituksen toteuttivat vuonna 1982 Päivi Hartzell ja Liisa Helminen. Sadussa kuningas haluaa eroon suruistaan ja antaa siksi repiä sydämensä rinnastaan. Mutta surun mukana häviää myös ilo. Rooleissa nähdään mm. Kari Franck, Aino Seppo, Tom Pöysti, Esko Salminen ja Heikki Kinnunen. Päivi Hartzell ohjasi myös suomalaisen lastenelokuvan helmiin kuuluvan Lumikuningattaren (1986). Hans Christian Andersenin satuun pohjautuva elokuva kertoo ystävyksistä Kaista ja Kertusta, jotka joutuvat Lumikuningattaren (salaperäinen Satu Silvo) juonesta erilleen. Uskollinen Kerttu lähtee matkalle läpi satumaan löytääkseen ystävänsä. Elokuva tavoittaa alkuperäisteoksen julman kauneuden.

Anna Möttölä

46

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

47

➤


LUMIKUNINGATAR

Anna Möttölä

KUNINGAS JOLLA EI OLLUT SYDÄNTÄ

RISTO RÄPPÄÄJÄ

Tove Janssonin rakastetut Muumi-kirjat kääntyivät sujuvasti japanilaiseksi animeksi 1990-luvun alussa, ensin televisioon ja sitten valkokankaalle. Vuonna 1946 julkaistu Muumipeikko ja pyrstötähti sovitettiin elokuvaksi vuonna 1992. Seikkailussa Muumipeikko, Pikku Myy ja Nipsu matkaavat Yksinäisille vuorille ja ystävystyvät Nuuskamuikkusen, Niiskuneidin, Niiskun ja Hemulin kanssa. Kaveruksilla on kuitenkin hätä, sillä Muumilaaksoa ja koko maailmaa uhkaa törmäys komeetan kanssa. Ks. 46. Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoihin perustuen nähdään kolme elokuvaa. Kaisa Rastimon ohjaama Heinähattu ja Vilttitossu (2002) kertoo Kattilakosken perheen tytöistä, olkihattuisesta Heinähatusta ja tossut jalassa aina kulkevasta Vilttitossusta. Isosisko Heinähattu on aloittamassa koulun ja huolehtii, miten perheen asiat hoituvat hänen opiskellessaan. Aikuiset eivät tunnu tilanteen vakavuutta ymmärtävän lainkaan. Nopoloiden toinen suosikkipari, rummutusta rakastava Risto Räppääjä ja nokkela Nelli Nuudelipää puolestaan seikkailevat Mari Rantasilan ohjaamissa elokuvissa Risto Räppääjä (2008) sekä Risto Räppääjä ja viileä Venla (2012). Elokuvat esitetään sing-along-yhteislaulunäytöksinä helmi-maaliskuussa (ks. 44). Leena Krohnin lastenromaani Ihmisen vaatteissa (1976) sovitettiin sympaattiseksi elokuvaksi Pelikaanimies vuonna 2004. Eräänä kesäisenä päivänä pelikaani (Kari Ketonen) laskeutuu uimarannalle, sonnustautuu vaatteisiin ja saa ihmisen hahmon. Hän ystävystyy maalta kaupunkiin muuttaneen Emilin kanssa, jonka vanhemmat ovat juuri eronneet. Yhdessä he oppivat ihmisenä olemisesta. Hyväntuulinen Ella ja kaverit (2012) perustuu Timo Parvelan suositun lastenkirjasarjan osaan Ella ja Äf Yksi (2208). Ellan käymä pieni kyläkoulu aiotaan lakkauttaa ja paikalle rakentaa formularata. Tyttö kavereineen päättää haastaa ahneet aikuiset ja lapset kehittävät juonen koulunsa pelastamiseksi. Marjatta Kurenniemen vuosina (1966–1989) ilmestyneet Onneli ja Anneli -kirjat ovat suomalaisen lastenkirjallisuuden rakastetuinta lukemistoa. Saara Cantell ohjasi kirjoista ensimmäisen valkokankaalle vuonna 2014 nimellä Onneli ja Anneli. Parhaat ystävykset, ensimmäistä kesälomaansa koulusta viettävät Onneli ja Anneli löytävät kadulta kirjekuoren täynnä rahaa – ja ovat pian unelmiensa talon omistajia. Aurinkoisen värikkään maailman lavasti Minna Santakari, musiikista vastasi Anna-Mari Kähärä.

LEFFAAN!

Näytöksiä kouluille KAVIn elokuvakasvatustyö tutustuttaa nuoria katsojia taiteen­ lajin historiaan ja tekijöihin, kerronnan keinoihin ja suomalaiseen elokuvaperinteeseen. Orionin maksuttomissa koululaisnäytöksissä käy vuosittain yli 7000 lasta ja nuorta. Kevätkauden 2017 teemoja ovat kirjallisuus, komiikka, erilaisuus ja kasvutarinat. Näytöksiin liittyy alustuksia, oppimateriaaleja ja työpajoja. Alakoulujen ohjelmistossa nautitaan Suuren lukuseikkailun matkassa (ks. 47–48) suomalaisen lastenkirjallisuuden elokuvasovituksista. Ohjelmistossa on mm. Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982), Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Risto Räppääjä (2012). Yhteistyössä Season Film Festivalin kanssa esitetään animaatio Seikkailu Jäämerelle (2015). Yläkoulun ja toisen asteen näytöksissä keskeisiä aiheita ovat ihmisenä kasvu, valinnat ja tunteet. Esitämme mm. uuden aallon klassikon 400 kepposta (1959) ja kahdesta vanhoillislestadiolaistytöstä kertovan suomalaisdraaman Kielletty hedelmä (2009). Teatterimuseon Näytelty rakkaus -näyttelyyn (ks. 18) liittyy William Shakespearen Romeo ja Julia (1996) ja yhteistyössä Season Film Festivalin kanssa esitämme tyttö­kuvauksen Miss Impossible – hankalan maineessa (2016). Kalevalanpäivän kunniaksi ohjelmassa on neuvostoliittolais-suomalainen suurelokuva Sampo (1959). Opettaja: koko ohjelmiston esitysaikatauluineen, ilmoittautumisohjeet ja tietoa pajoista löydät osoitteesta kavi.fi/koulut. Voit myös ottaa meihin yhteyttä sähköpostilla osoitteella koulut@kavi.fi. Tutustu myös KAVIn Elokuvapolku-verkkosivustoon osoitteessa elokuvapolku.kavi.fi.

48

Ohjelmisto | tammikuu-huhtikuu

tammikuu-huhtikuu | Ohjelmisto

49


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook