Saatteeksi
KANSI: HYVÄSTI RAKKAANI
GHOSTBUSTERS – HAAMUJENGI
Kesäsarjassamme nousevat keskipisteeseen tuttuun tapaan tähdet ja näyt-
Orionin kesä
3.5.2016–15.8.2016
TEEMAT DAVID BOWIE RANSKALAINEN KESÄ KLAUS HÄRÖ JATKOAIKA ANTHONY MINGHELLA ETTORE SCOLA POHJOLAN VALOA SUOMEN NUORET KANKAALLA WES CRAVEN CHARLOTTE RAMPLING COEN-VELJEKSET 1984–1998
AIKA 3.5.–7.6. 3.5.–13.8. 4.5.–3.8. 4.5.–12.8. 5.5.–4.6. 5.5.–14.8. 6.5.–10.8. 19.5.–10.8. 31.5.–28.6. 14.6.–13.8. 26.6.–11.8.
SIVU 4–5 6–7 8 9–10 11–12 13–15 16–17 18–19 22 20–21 23–24
ARKISTON AARTEITA: 50 VUOTTA SITTEN KINO KLASSIKKO
3.5.–10.8. 4.8.–14.8.
25–27 28
ERIKOISNÄYTÖKSET M. A. NUMMINEN SING-ALONG! HELSINKI PRIDE KALLIO KUKKII EKEK: MYSTEERIEN YÖ SYLVESTER STALLONE 70 VUOTTA GHOSTBUSTERS DOUBLE BILL
11.5.–18.5. 13.5.–12.8. 4.5.–20.5. 16.5.–20.5. 4.6. 6.7. 21.7.–5.8.
29 30 30 31 31 32 32
KOKO PERHEELLE KOKO PERHEEN KESÄ 8.5.–14.8. 33 MYYRÄ 60 VUOTTA 8.5.–22.5. 33
ESITYSKALENTERI ELOKUVAHAKEMISTO INFO & YHTEYSTIEDOT
NÄYTÖKSET ELOKUVATEATTERI ORION, EERIKINKATU 15 VISNINGAR PÅ BIOGRAFEN ORION, ERIKSGATAN 15 SCREENINGS AT CINEMA ORION, EERIKINKATU 15
35–57 58–59 61–63
telijät. David Bowie (1947–2016) ”oli kummajainen, joka puhuttelee muita kummajaisia. Hän oli hämmennyksen runoilija, joka kuvasi sitä, ettemme tiedä keitä me olemme” (Antti Nylén). Bowie esitti muukalaista ulkoavaruudesta. Hän loisti poissaolollaan. Avainelokuvassa Basquiat Bowie esitti Andy Warholia. Molemmat kyseenalaistivat minuuden meidän aikakaudellamme, molemmat päivittivät vanitas-teeman nykyaikaan. Kesän tähtiin kuuluu toinenkin britti, Charlotte Rampling, joka nousi maineeseen ”Swinging London” -aikakaudella. Hänen terävät piirteensä ja katseensa tulivat tutuiksi myös italialaisissa (Visconti, Cavani) ja ranskalaisissa (Chéreau, Ozon) elokuvissa. Rampling kuuluu niihin näyttelijöihin, joiden osaaminen on vuosien mittaan vain kypsynyt ja syventynyt, kuten 45 vuotta todistaa. Rakastetuimmat italialaiset näyttelijät saivat parhaita osiaan Ettore Scolan (1931–2016) elokuvissa: Marcello Mastroianni ja Sophia Loren (Kohtaaminen Roomassa), Vittorio Gassman, Stefania Sandrelli... Coen-veljesten sarjaammekin voi lähestyä huikeiden näyttelijäsuoritusten näkökulmasta, esimerkkeinä Frances McDormand poliisina (Fargo) ja Jeff Bridgesin ”the Dude” (The Big Lebowski). Anthony Minghellan elämä katkesi ennen aikojaan. Kunnioitamme Minghellan elämäntyötä esittämällä Englantilaisen potilaan ohjaajan kaikki viisi elokuvaa, ensi kertaa Suomen valkokankaalla myös hurmaavan debyytin Truly Madly Deeply. Modernin kauhun uranuurtajiin kuuluvalta Wes Cravenilta esitetään neljä kärkiteosta kuten The Hills Have Eyes. Vieraanamme on Klaus Härö, joka on merkittävissä elokuvissaan avartanut näköpiiriä Ruotsiin (kolme ensimmäistä elokuvaa) ja Viroon (Miekkailija), aiheina lähimenneisyyden traumaattiset kokemukset. Ingmar Bergmaninkin ihaileman Härön kuvamaailma kytkeytyy pohjoismaisen elokuvan suureen linjaan. Tutkailemme sitä Pohjolan valoa -sarjassa, jossa on mukana taiteilijoita Sjöströmistä ja Stilleristä alkaen. Esitämme myös suomalaisia nuorisoelokuvia kautta aikojen, esimerkiksi tuliterät 4K-digikopiot elokuvista Veturimiehet heiluttaa ja Täältä tullaan, elämä! Tampereen elokuvajuhlilla esitetyt M. A. Nummisen kootut hillittömyydet esitetään Orionissa laajempana kokonaisuutena, vieraana ansioitunut kansantaiteilija Numminen itse työtovereineen. Luvassa on undergroundia, uusrahvaanomaisuutta ja filosofiaa. Mukana on myös uunituoreita digikopioita Nummisen varhaisista, hämäräperäisistä avantgarde-elokuvista. ”Ranskalainen kesä” on otsikko elokuvalliselle löytöretkelle, jossa ovat esillä mm. Jean-Jacques Beineix (Diiva), Jacques Audiard (Profeetta) ja Asghar Farhadi (Menneisyys). ”50 vuotta sitten” -projektissamme selviää, että elokuvavuosi 1966 oli huipputasoinen. Vaikka olemme äskettäin esittäneet kahdeksan mestariteosta tuolta vuodelta, esitettävää jää silti runsain mitoin, esimerkiksi kolme elokuvaa, joihin sävelsi musiikin Ennio Morricone: Taistelu Algeriasta, Hyvät, pahat ja rumat ja Haukat ja varpuset. ”Jatkoaika” on upouuden sarjakonseptimme nimi. Elokuvateattereja on suljettu Helsingissä, ja moni laatuelokuva jää siksi vaille jatkoaikaa. Riennämme apuun tarjoamalla rautaisannoksen kärkielokuvaa: Sicario, Phoenix, Tale of Tales, White God, ’71, The Assassin ja Eisenstein in Guanajuato. Ilo on irti rakastetuissa sing-along -näytöksissämme (uutena nimikkeenä Hair). Alkuperäiset Ghostbusters-elokuvat nähdään Orionissa. EKEK: mysteerien yö -näytöksessä tarjotaan ”sika säkissä”, isäntinä Lauri Lehtinen ja Antti Suonio. Sunnuntain ensimmäisissä näytöksissä on ohjelmaa koko perheelle ja kaikenikäisille lapsille (Myyrä 60 vuotta). Tervetuloa Orioniin!
Antti Alanen
1970-luvun puolivälissä Bowie asettui Länsi-Berliiniin, jonka innoittamana hän teki kolme levyä (Heroes, Low, ja Lodger). Niistä Heroes äänitettiin legendaarisella Berliinin muurin kupeessa olevalla Hansa Tonstudiolla. Näyttelijäura jatkui David Hemmingsin saksalaiselokuvassa Just a Gigolo (1977). Bowie esittää sodasta palaava sotilasta, joka ryhtyy vakuuttavan Madamen (Marlene Dietrich) suosituksesta gigoloksi. Bowien Berliinin-kauteen nivoutuu myös Uli Edelin ankara huumekuvaus Christiane F. – tyttö metroasemalta (1980) johon hän teki musiikin. Tony Scottin Hungerissa (1983) Bowie ja Catherine Deneuve ovat eteerisiä, lukaaliinsa eristäytyneitä yläluokkaisia verenimijöitä. Eräänä päivänä heidän maailmansa romahtaa: vampyyrien kuolemattomuus osoittautuukin taruksi. Nagisa Oshiman huikeassa vankileiridraamassa Merry Christmas, Mr. Law rence (1983) Bowie näyttelee tunnontuskissaan riutuvaa eteläafrikkalaista upseeri Cellarsia. Hän on japanilaisten sotavankileirillä jota johtaa nuori kapteeni (Ryuichi Sakamoto). Julien Templen Absolute Beginnersia (1986) on kuvattu elokuvaksi tyylistä. 1950-luvun lopulle sijoittuva elokuva kylpee 1980-luvun lopun neonvaloissa, mutta Lontoon katumuodin ja musiikin juuret ovat 1950-luvulla ja elokuvassa ne välittyvät 1940-luvun musikaalien muotissa. Bowien ohella kankaalla myös Ray Davies ja Sade. The Muppet Shown Jim Hensonin ohjaamassa Labyrintissä (1986) Bowie näytteli menninkäiskuningasta ja teki elokuvaan myös viisi musiikkikappaletta. Tarinassa nuorityttö yrittää pelastaa menninkäisen pauloihin joutuneen veljensä. Julian Schnabelin Basquiatissa (1996) Bowie muuntuu Andy Warholiksi, joka löytää New Yorkin kaduilta kodittoman taitelijan Jean-Michel Basquiatin. Tämän meteorimainen nousu taidemaailman lemmikiksi ja ikarusmaisen nopea tuho 27-vuotiaana 1988 on modernin taiteen avaintarinoita. Kymmenen vuotta myöhemmin Christopher Nolan sai vielä kiinnitetyksi Bowien The Prestige -elokuvaansa (2006). 1900-luvun alussa kaksi taikuria ottaa mittaa toisistaan. Bowiella on pieni, mutta merkittävä rooli kuuluna kroatialaisena keksijänä Nicolai Teslana.
JUST A GIGOLO
Valkokankaan David Bowie
3.5.–7.6.
4
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
Pasi Nyyssönen
MERRY CHRISTMAS, MR. LAWRENCE
HUNGER
MIES TOISESTA MAAILMASTA
Jos Ridley Scottin 1960-luvun alussa ohjaama mainoselokuvaa ei oteta huomioon, David Bowien tie valkokankaalle kesti hämmästyttävän pitkään. D. A. Pennebakerin konserttidokumentti Ziggy Stardust and the Spi ders from Mars (1973) tallensi avaruusolento Ziggy Stardustiksi muuntuneen glam rock -tähden kiertueen päätöskonsertissa Lontoon Hammersmith Odeonissa 1973. Viimeinen kappale - Rock and Roll Suicide – on tarkoin harkittu: Bowie ilmoittaa dramaattisesti keikan olevan yhtyeen viimeinen. Samalla kuolee myös hänen Ziggy-hahmonsa. Ziggy kuitenkin reinkarnoitui osittain Bowien ensimmäisessä näytelmäelokuvassa Mies toisesta maailmasta (1976). Nicolas Roegin kulttielokuvassa Bowie on Maahan avaruudesta saapuva eteerinen humanoidi joka etsii vettä pelastaakseen planeettansa. Kaunis maan neitonen ja gin & tonic viettelevät humanoidin unohtamaan vierailunsa varsinaisen tarkoituksen.
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
5
DIIVA
3.5.–13.8.
Aito Mäkisen tarkkavaistoisiin maahantuonteihin kuuluu Jean-Loup Hubertin raikas Isojen ihmisten leikit (1987). 9-vuotias Louis lähetetään Pariisin kodin ongelmista Bretagneen, riitaisan ystäväpariskunnan hoiviin (César-palkitut Anémone ja Richard Bohringer). Naapurin vauhdikas pikkutyttö opastaa maalaiselämään, ja ristiriitaisista aikuisistakin löytyy lämpöä. Näyttelijä-ohjaaja Mathieu Kassovitzin esikoiselokuva Café au lait (1993) sijoittuu 90-luvun toiveikkaaseen monikulttuuriseen Pariisiin. Karibialaissyntyisellä tytöllä on poikaystävinään varakas yönmusta diplomaattiperheen muslimivesa ja köyhä valkoinen juutalainen hiphoppari – eikä huoletonta aavistustakaan tulossa olevan vauvan isästä. Cédric Klapischin Suku on pahin (1996) perustuu purevakielisen kaksikon Agnès Jaouin & Jean-Pierre Bacrin näytelmään. Ménardin suku kokoontuu viikkotapaamiseensa perhebistrossa. Edessä piti nyt olla oikein juhlapäivällisten, mutta kulissit romahtavat ja osuvien näyttelijöiden vauhdittamana syntyy uudenlainen sukukuvio. Louis Feuilladen episodielokuva Les Vampires (1915–1916) oli aina kiehtonut Olivier Assayasia, ja sen pohjalle rakentui Irma Vep (1996). Jean-Pierre Léaud on neuroottinen ohjaaja René Vidal. Hongkongilaistähti Maggie Cheung ruumiillistaa Irma Vepin, kavalan naisvampyyrin, jota aikoinaan esitti unohtumattomasti surrealistien muusa Musidora.
PUSU
Kesäsarjan Ranska on kattaus vanhaa ja uutta, koskaan Orionissa esittämätöntä tai hetkeksi unohdettua. Se heijastelee omalta osaltaan kohta 60-vuotiaan elokuva-arkiston monipuolisia kokoelmia ja suomalaisten maahantuojien vainua. Yves Robertin komedian Pusu (1976) alkuperäinen nimi juontaa lastenlaulusta, jossa rallatellaan elefantista. Pääosassa on edelleen kahdeksankymppisenä loistavia rooleja tekevä Jean Rochefort. Tässä hän on uskollinen aviomies, joka lankeaa kiusaukseen. Ympärillä häärää nuoruudentapoihinsa juuttunut miesporukka. Jean-Jacques Beineixin Diiva (1981) oli 80-luvun suuria menestyksiä. Beineix luo oman värikylläisen ja väkivaltaisen maailmansa, jossa pääosissa ovat piraattinauhoituksia tekevä nuori postimies ja hänen jumaloimansa oopperadiiva. Italialaisen Ettore Scolan Tanssit (1983) on ohjaajansa maineikkaimpia. Pariisilaiset tanssivat siinä Ranskan vaiheita 1930-luvulta 1980-luvulle. Musiikki, laulujen sanat, tanssityyli, muoti ja tapakulttuuri vaihtuvat, mutta ihminen pysyy samana. Haikeanhurmaava elokuva on sukellus muistiin, sydämen muistoihin. Alain Cavalier’n Thérèse (1986) syntyi jesuiittakoulun käyneen ohjaajan pitkän kypsyttelyn tuloksena, voitti Cannesissa ja oli vielä yleisömenestys. Catherine Mouchet on unohtumaton iloisena ja herkkänä karmeliittanunnana, joka julistettiin 1925 pyhimykseksi. Niukka, puhdas, maalaustaidetta lähestyvä teos oli ohjaajan uran käännekohta. 6
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
TANSSIT
Ranskalainen kesä Elokuvaperheeseen syntynyt Jacques Audiard päätyi itsekin alalle, maineikkaaksi ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi. Vankilaympäristöön sijoittuva Profeetta (2009) tuo valkokankaalle joukon uusia nuoria. Pääosaa, 19-vuotiasta Malikia esittää algerialaistaustainen Tahar Rahim, jolle rooli merkitsi hienosti etenevän uran alkua. ”Kummisetänä” tässä sukupolvien taistelussa toimii korsikalaisten vankien johtaja (Niels Arestrup). Robert Guédigianin elokuva Kilimanjaron lumet (2011) sijoittuu jälleen Marseilleen. Luottonäyttelijät Ariane Ascaride ja Jean-Pierre Darroussin esittävät työläispariskuntaa, jonka 30-vuotiasta liittoa juhlitaan Kilimanjaron lumien tahdissa. Mutta todellisuus tarraa elämänsä jo rakentaneiden unelmiin. Nuorille se näyttää kaikkein kovimmat kasvot. Iranilaisen Asghar Farhadin Menneisyys (2013) tapahtuu pariisilaisessa lähiössä – joka voisi yhtä hyvin olla Teheranin lähiö. Farhadin taitona on nähdä ihmisten naamioiden alle, itsekunkin totuuksiin. Draamaa elävät hienot näyttelijät Bérénice Bejo, Tahar Rahim, Ali Mosuffa. Philippe Garrel (s. 1948) on luonut pitkän uran ihailemansa Godardin vanavedessä, aina hieman marginaalissa. In the Shadow of Women (2015) liikkuu Renato Bertan hienosti kuvaamassa mustavalkoisessa Pariisissa. Taitavina käsikirjoittajina ovat Jean-Claude Carrière ja Garrelin vaimo Caroline Deruas. Rakkauden kolmioihin ja neliöihin liittyy oivaltavasti valheellisen vastarintasankarin tarina. Satu Laaksonen toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
7
4.5.–3.8.
4.5.–12.8.
MIEKKAILIJA
Klaus Härö
Henry Bacon
8
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
TALE OF TALES
Jatkoaika
4.5.–12.8.
Teemasarjassa esitellään elokuvia, jotka ovat liian nopeasti tipahtaneet teatterikierrokselta. Mukaan on valittu arkiston profiiliin sopivaa uutta elokuvaa kiinnostavilta tekijöiltä. Matteo Garronen näyttävä spektaakkeli Tale of Tales (2015) ammentaa italialaisesta satuperinteestä. Silmiä hivelevä kauneus on kiehtovassa ristiriidassa groteskien tarinoiden kanssa, joissa kolmen kuningaskunnan valtiaat antautuvat intohimoilleen. Pääosissa Salma Hayek, Vincent Cassel ja Toby Jones
EISENSTEIN IN GUANAJUATO
kamppailevat kiusausten ja kirousten hetteikössä. Kornél Mundruczón symbolistinen White God (2014) kritisoi Unkarin tilannetta, ja käy yhä ajankohtaisemmaksi koko Eurooppaa ajatellen. Elokuva alkaa lähes disneymaisen valoisasti. Pääosassa on sekarotuinen koira, joka eksyy
WHITE GOD
Elokuvataiteen laitokselta valmistuttuaan Klaus Härö pääsi ohjaamaan esikoispitkäänsä Ruotsiin. Näkymättömän Elinan (2003) tapahtumat sijoittuvat Tornionlaaksoon, jossa pieni suomenkielinen Elina joutuu konfliktiin ankaran opettajan kanssa. Esikuviin kuului Sven Nykvist, jonka keinot Härön opiskelutoveri, kuvaaja Jarkko T. Laine, pyrki ottamaan haltuunsa Pohjolan herkässä valossa. Tätä rajoittivat tiukat määräykset työajoista, joiden puitteissa ei helpolla voinut järjestää kuvausta kaukaisella suolla aamuvarhaisella. Härön ja Laineen yhteistyö jatkui vielä kahdessa elokuvassa, jotka nekin kuvattiin Ruotsissa. Äideistä parhain (2005) perustuu Heikki Hietamiehen romaaniin, jossa hän kävi läpi kokemuksiaan evakkolapsena Ruotsissa. Jälleen keskiössä ovat suomalaislapsen ponnistukset tulla toimeen ruotsinkielisessä ympäristössä. Elokuva kuvattiin Skånessa, jonka laakeat maisemat ja perinteisten rakennusten valohämy tarjosivat Laineelle uusia inspiroivia kuvausmahdollisuuksia. Härön ja Laineen kolmas yhteinen elokuva, Uusi ihminen (2007), on aiheeltaan puhtaasti ruotsalainen, kriittinen katsaus kansankodin arveluttavampiin puoliin, lasten huostaanottoon sosiaalisen edistyksen nimissä. Satuttavinta on, kun toisistaan erotetut sisarukset viimein kohdatessaan huomaavat kasvaneensa täysin erilleen. Postia pappi Jaakobille (2009), Härön tärkein Suomeen sijoittuva elokuva, kertoo sokeasta papista, jonka elämän keskiössä on vastaaminen henkistä apua tarvitsevien ihmisten kirjeisiin. Avustajakseen hän saa vankilasta vapautuneen, elämään pettyneen naisen. Elokuvan hienovarainen jännite syntyy naisen kyynisyyden ja papin elämänuskon välille Miekkailijassa (2015) Härö tarkastelee Viron sodanjälkeistä todellisuutta. Mestaruustason miekkailija pakenee neuvostoviranomaisia ryhtymällä opettajaksi syrjäiseen kouluun. Jotakin hänen on tehtävä pitääkseen itsensä vireänä ja niinpä hän alkaa opettaa taitojaan kylän lapsille. Heidän huima innostuksensa ja menestyksensä kuitenkin johtaa opettajan paljastumiseen neuvostoviranomaisille. Härö esittelee elokuvan Orionissa ke 4.5.
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
9
’71 SICARIO THE ASSASIN PHOENIX
5.5.–4.6.
rakastavasta ihmisomistajastaan. Vastoinkäymiset käyvät kuitenkin yhä kylmäävämmiksi ja lopulta kaltoin kohdellut, piiskatut koirat nousevat rinta rinnan sorron yöstä. Orionissa viime syyskuussa vieraillut Peter Greenaway palasi huipulle riemastuttavalla taiteilijakuvalla Eisenstein in Guanajuato (2015). Neuvostomestari Sergei Eisensteinin 1930-luvun alun Meksikon seikkailusta kertovan elokuvan nimiroolissa loistaa suomalaisnäyttelijä Elmer Bäck. Denis Villeneuven trilleri Sicario (2015) sijoittuu Meksikon rajaseudun huumesotaan. Emily Blunt esittää kirkasotsaista FBI-agenttia, joka värvätään erikoistehtävään. Tiimin johtajana nähdään Josh Brolin ja arvoituksellisena neuvonantojana Benicio del Toro. Kuvauksesta vastasi mestari Roger Deakins. Yann Demangen esikoispitkä ‘71 (2014) kuvaa sotaa humaanista näkökulmasta. Pohjois-Irlannin 1970-luvun levottomuuksiin nivoutuva tarina kasvaa teemoiltaan yleismaailmalliselle tasolle. Nuori brittisotilas (Jack O’Connell) jää mellakan takia jumiin kapinallisten alueelle Belfastiin. Tilanne on sekava: vain kapea katu erottaa keskenään taistelevat unionistit ja nationalistit, ja britit hämmentävät osaltaan räjähdysherkkää ilmapiiriä. Haavoittunut nuorukainen hakee apua paikallisilta, jotka ovat jatkuvassa hengenvaarassa itsekin. Saksalaisen nykyelokuvan tärkeimpiin ohjaajiin kuuluvan Christian Petzoldin ja näyttelijä Nina Hossin kuudes yhteinen työ Phoenix (2014) on tarina toisen maailmansodan jälkeisestä Saksasta, keskitysleiriltä selviytyneestä salaperäisestä naisesta, identiteetistä ja vaarallisesta rakkaudesta. Monikerroksinen elokuva kasvaa vertauskuvaksi siitä, mitä olemme valmiita tekemään selviytyäksemme. Wuxia-perinnettä meditatiivisesti tulkitseva The Assassin (2015) toi Hou Hsiao-Hsienille Cannesin parhaan ohjaajan palkinnon. Elokuva nousi myös Sight & Sound -lehden kriitikkolistan viime vuoden parhaaksi elokuvaksi. Huikean kauniiden kuvien täyttämä tarina kertoo 700-luvun kiinalaisesta salamurhaajasta, joka saa tehtäväkseen tappaa henkilön menneisyydestään. Anna Möttölä ja Kirsi Raitaranta 10
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
ENGLANTILAINEN POTILAS
Anthony Minghella Ohjaaja ja käsikirjoittaja Anthony Minghella kuoli vuonna 2008 vain 54-vuotiaana. Hän ehti kuitenkin tehdä monipuolisen elämäntyön elokuvan lisäksi teatterin, television, radion ja oopperan parissa. Esitämme älyllisen ja syvän romanttisen elokuvantekijän viisi päätyötä. Englantilais-skottilais-italialainen Minghella syntyi Isle of Wightilla jäätelötehtailijaperheeseen vuonna 1954. Yliopisto-opinnot toivat hänen elämäänsä Samuel Beckettin, elokuvallisia sankareita taas olivat Fellini, Kieslowski, Tavianin veljekset ja Walter Salles. Kansainvälinen läpimurto tuli draaman Truly Madly Deeply (1990) myötä. Minghellan ohjaama ja käsikirjoittama tarina on intiimi satu naisesta (Juliet Stevenson), joka toiveensa voimalla palauttaa kuolleen rakastettunsa (Alan Rickman) henkiin. Elokuva nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Esityksillä to 5.5. ja la 7.5. kunnioitamme myös tammikuussa poisnukkuneen näyttelijä Alan Rickmanin muistoa. Michael Ondaatjen Booker-palkitun romaanin sovitus Englantilainen poti las (1996) oli Minghellan suurtyö ja voitti yhdeksän Oscar-palkintoa, mukaan lukien paras elokuva, ohjaus ja kuvaus (John Seale). Toisen maailmansodan ajan Italiaan ja Pohjois-Afrikkaan sijoittuva elokuva on suurten tunteiden kertomus intohimosta, muistista ja vastausten etsimisestä. Pääosissa loistavat Ralph Fiennes, Juliette Binoche ja Kristin Scott Thomas. Tyylikäs trilleri Lahjakas herra Ripley (1999) perustuu Patricia Highsmithin samannimiseen romaaniin. Matt Damon esittää Tom Ripleya, joka luikertelee toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
11
5.5.–14.8.
LAHJAKAS HERRA RIPLEY
rikkaan ja joutilaan Dickie Greenleafin (Jude Law) elämään traagisin seurauksin. Italian auringossa hekumallisesti kuvatun elokuvan tähtikaartin täydentävät Gwyneth Paltrow, Cate Blanchett ja Philip Seymour Hoffman. Päämääränä Cold Mountain (2003) oli kunnianosoitus Hollywoodin kultaajan historiallisille spektaakkeleille. Charles Frazierin romaaniin perustuvassa odysseiassa haavoittunut Etelävaltioiden sotilas Inman (Jude Law) matkaa läpi sisällissodan runnoman maan päästäkseen rakkaansa (Nicole Kidman) luo. Minghellan viimeiseksi valkokangastyöksi jäi Murto ja varkaus (2007). Lontoon Kings Crossin alueelle sijoittuva henkilödraama tutkailee eri yhteiskuntaluokista tulevien ihmisten risteäviä kohtaloita ja odotuksia. Luottonäyttelijät Jude Law ja Juliette Binoche tekevät tarkkanäköisen Minghellan ohjauksessa jälleen hienot roolityöt.
TYTTÖ KADULTA
Ettore Scola
MURTO JA VARKAUS
Anna Möttölä
12
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
Ettore Scola (1931–2016) oli commedia all’italianan hienoimpia edustajia. Jo ennen elokuvauraansa hän kouliintui perinteeseen samassa pilalehdessä, Marc’Aureliossa, jota Federico Fellinikin avusti. 1950-luvulta lähtien Scola oli Italian tuotteliaimpia käsikirjoittajia, osallisena mm. monissa Totò-komedioissa. Hän ehti tehdä kaikkiaan yli 60 käsikirjoitusta ennen kuin ohjasi ensimmäisen elokuvansa. Vakavoituessaankaan Scolan elokuvat eivät tee tyhjäksi tekijänsä credoa: ”Huumori on aina jotakin vastaan, valta ei koskaan pidä siitä, ei minkäänlainen valta; ei ole olemassa hallituksen huumoria. Huumorilla on oma kiistämisen voimansa, ja siinä mielessä se on aina edistyksellistä luonnoltaan.” Scolan toinen ohjaustyö Veijarin viuhka (1965) toi yhteen mainion Vittorio Gassmanin, ohjaajan erään vakionäyttelijän, sekä uhkeimmilleen kypsyvän Joan Collinsin englantilaisen huijarikaunottaren roolissa. Heidän yhteinen automatkansa Sveitsiin ja takaisin sisältää tie-elokuvan kehyksessään yllättäviä käänteitä, roolileikkejä, iskuja omahyväisyyden suojavarustuksiin. Mustasukkaisuutta italialaisittain (1970) esittelee Scolan toisen vakio näyttelijän ja italialaisen komedian tähden. Marcello Mastroianni tulkitsee keski-ikäistä työläis-Casanovaa räiskyvässä kolmioasetelmassa, jonka jäljet johtavat sekä De Sican napolilaiskomediaan että Germin mustaan sisilialaisfarssiin. Yhteiskuntakriittisine piikkeineen, oopperamaisen suurieleisesti ilmaistuine tunteineen elokuva ulottuu myös satiirin ja melodraaman asteikolle. Tyttö kadulta (1971) on likipitäen Mastroiannin soolonumero entisenä nyrkkeilijänä ja Kanadaan emigroituneena kaivosmiehenä, yksinkertaisena ja hyväsydämisenä sieluna, joka saapuu Chicagoon ja törmää mitä kummallisimtoukokuu-elokuu | Ohjelmisto
13
MITÄ KELLO ON?
MEHÄN RAKASTIMME TOISIAMME NIIN PALJON
HYVÄÄ YÖTÄ, MAJESTEETTI MACARONI
desta piirtyy vähitellen näkyviin murros, jossa kansanvalta peruuttamattomasti tunkeutuu esiin ja aateliston ansarimaailma särkyy. Tansseissa (1983) Scola lähestyy historiaa toista tietä: yhden tanssisalin, sen vaihtuvien sävelten, kuvaelmien ja ihmisten (samojen näyttelijöiden esittäminä) kautta kuvastuu yli 40 vuotta Ranskan historiaa, kansanrintaman ajalta 1980-luvulle – tanssisali ”unelmien kohtauspaikkana, iskelmä kansakunnan muistina, sen salattuna historiana”, Peter von Baghia lainataksemme. Macaronissa (1985) Scola näyttäytyy De Sican napolilaisen ”anteliaisuuden ja jalomielisyyden” perinteen puhdaspiirteisenä jatkajana. Jack Lemmonin ja Mastroiannin bravuurissa ovat vastakkain amerikkalainen ja italialainen elämänmuoto, tehokkuuden, rahan ja kilpailun maailma sekä tietty yksinkertainen elämänilo, pienten asioiden arvostus. Perhe (1986) tunkeutuu jälleen historiaan, nimensä mukaisesti keskiluokkaisen roomalaisperheen historiaan, ajallisena kaarena päähenkilön syntymä ja 80-vuotispäivä. Vuosikymmenten yleiset historialliset tapahtumat kantautuvat kaikuina puheissa ja ihmiskohtaloissa sekä sitovat yhdessä huoneistossa tapahtuvan yksilö- ja sukutarinan laajempaan yhteyteen.
piin ihmisiin ja ilmiöihin. Sosiaalinen satiiri on jälleen Scolan laji, mutta siirrettynä amerikkalaiseen miljööseen. Mehän rakastimme toisiamme niin paljon (1974) oli Scolan uran käännekohta ja kypsyysnäyte, jossa commedia all’italianan ja neorealismin perinteet sulautuivat persoonalliseksi hahmotukseksi. Tarina kolmen partisaanitoverin vaiheista sodan jälkeen ja heidän rakkaudestaan samaan naiseen sisältää näkemyksen maan poliittis-yhteiskunnallisesta kehityksestä ja italialaisen elokuvan historiasta suodatettuna eri tyylisuuntien ja henkilöhahmojen (etenkin De Sican, jolle elokuva on omistettu) kautta. Rumat, likaiset ja ilkeät (1976), rujon koominen näkemys Rooman slummien kurjalistosta, meni neorealismiakin pidemmälle luotauksessaan talousihmeen kääntöpuolelle. Scolan ote muistuttaa Luis Buñuelia siinä miten hän kieltäytyy romantisoimasta köyhyyttä. Hirviöperheen päänä on unohtumaton Nino Manfredi. Kohtaaminen Roomassa (1977) merkitsi myös Italian suosituimpien näyttelijöiden, Sophia Lorenin ja Marcello Mastroiannin kohtaamista harvinaisen suotuisissa merkeissä. Fasistihallinnon aikaan ja Hitlerin Rooman vierailun päivään sijoittuva kamarinäytelmä tuo yhteen kaksi sivullista, raskautetun perheenäidin ja syrjityn homon, joiden yhteinen episodi kuvioi niin syytöksen kuin inhimillisyyden viestin. Avainteos Terassi (1980) oli rohkean rehellinen näkökulma Italian kulttuuriälymystön väsymystilaan. Sodanjälkeisen italialaisen elokuvan kulta-aika oli tullut päätösvaiheeseen, ja Terassi tarjoasi ainutlaatuisen sisäpiirin näkökulman senkin kriisiin. Mukana Scolan rakas näyttelijäkaarti: Ugo Tognazzi, Gassman, Mastroianni, Stefania Sandrelli... Hyvää yötä, majesteetti (1982) tihentää Ranskan vallankumouksen erääseen välikohtaukseen, kuninkaan pakoyritykseen. Se on kuva aikakaudesta, tapakulttuurista ja historiallisesta tilanteesta. Edustava henkilögalleria (mm. Harvey Keitel valistuskirjailija Thomas Painena ja Mastroiainni vanhana Casanovana) toimii asenteiden ja ristiriitojen taistelukenttänä. Samalla kokonaisuu14
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
MUSTASUKKAISUUTTA ITALIALAISITTAIN
Splendor – unelmien talo (1988) kuori Tanssien ja Perheen tapaan ajan ja muistin salattuja kerroksia yhden paikan kautta. Tällä kertaa kyseessä on elokuvateatteri, jonka vaiheiden ympärille rakentuu monikantainen rakkaustarina: kaikki kolme päähenkilöä – koneenkäyttäjä, paikannäyttäjä ja omistaja – rakastavat toisiaan, mutta yli kaiken elokuvaa, jopa siinä määrin, että elokuva näyttäytyy eräänlaisena uskontona ja elokuvateatteri sen temppelinä. Mitä kello on? (1989) on Splendorin mainion parivaljakon, Mastroiannin ja napolilaiskoomikko Massimo Troisin varaan rakennettu elokuva isän ja aikuisen pojan vieraantuneesta suhteesta, heidän välienselvittelystään päivän kestävän kohtaamisen aikana. Puhuessaan ja tavatessaan erilaisia ihmisiä he tutustuvat toisiinsa ja itseensä, päästävät vähitellen todelliset tunteensa ja asenteensa esiin tavalla, jossa on kaikupohjaa ohi pienimuotoisen asetelman. Illallinen (1998) todisti vielä kerran, että Scola kuuluu ensemble-elokuvan mestareihin Robert Altmanin tavoin. ”Kotona emme enää puhu keskenämme. Televisio tekee kaiken keskustelun mahdottomaksi. Puhuaksemme meidän on mentävä ravintolaan”, totesi Scola. Satiirisessa näkemyksessä on pistävää särmää, ja paikan emäntää esittää Fanny Ardant. Sakari Toiviainen Täydentäen AA toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
15
MANSIKKAPAIKKA
6.5.–10.8.
LAULU TULIPUNAISESTA KUKASTA
Pohjolan valoa Pohjolan valosta tuli käsite jo ruotsalaisen elokuvan varhaisella kultakaudella ja perinne on jatkunut Klaus Härön päiviin asti. Sodankylän elokuvajuhlilla keskiyön auringon ovat saaneet kokea omin silmin myös kansainvälisen elokuvamaailman huiput.
AA
NEITI JULIE
PUKKI PARATIISISSA
Laulu tulipunaisesta kukasta (1919) oli ruotsalaistuneen Mauritz Stillerin rakkaudenosoitus Suomelle, jota oli kohdannut veljessodan tragedia. ”Ensimmäisen kerran elokuva onnistui näkyvästi havainnollistamaan eroottisen intohimon pakottomana luonnonvoimana, kohtalokkaana mahtina.” (Bengt Idestam-Ahlqvist).
Keskiyön auringon odysseian vastakohta oli uudenvuodenyön kaamokseen sijoittuva Ajomies (1921, Victor Sjöström). Päivänpaiste esiintyy vain takaumissa, mutta kysymys onkin ennen muuta sisäisestä valosta, joka säteilee ihmisten katseissa, ja varsinkin siitä, ehtiikö elämän sato kypsyä ennen kuin kuoleman ajomies saapuu sen korjaamaan. Ingmar Bergmanille Ajomies oli ”elämäni elokuva” ja Mansikkapaikka (1957) kunnianosoitus sille. Vanha professori (Victor Sjöström) herää kuolemanunesta ja lähtee maagisena kesäyönä ajomatkalle kohti Lundia. (Hänen autonsa muistuttaa ruumisarkkua). Matkalla hän käy muistoissaan ja unissaan läpi koko elämänsä ja sen keskeiset ihmiset. Juhannussalkojen nostaminen, kokkojen valmistelu ja yöttömän yön valo luovat taikapiirin Alf Sjöbergin filmatisointiin August Strindbergin Neiti Juliesta (1951), nimiosassa Anita Björk. Hienostuneessa aikarakenteessa siirtymät muistoihin, takaumiin ja kuvitelmiin toteutuvat unenomaisesti, ja liikkuessaan tajunnantilasta toiseen Sjöberg keksi uutta. Tanskalainen Gabriel Axel teki pöhköstä komediasta Pukki paratiisissa (1962) kansainvälisen kassamagneetin. Trangøn saaren kananmunia syövien miesten elinvoima on poikkeuksellisen korkea, mikä on suuresti saaren naisten mieleen. Miehet hallitsevat myös lemmenkutsun, joka nostattaa tulen hameiden alle jopa kilometrien säteellä. Kun rouva sisäministeri sotalaivoineen saapuu panemaan separatistista saarta kuriin, Trangøn omalaatuinen asevalmius on tilanteen tasalla. Suomalaisen kesän moderni oodi Käpy selän alla (1966) oli visuaaliselta ilmeeltäänkin uuden aallon raikas teos, sillä Mikko Niskanen ja Esko Nevalainen kuvasivat mahdollisimman paljon luonnonvalossa. Maalle saapuu ryhmä nuoria kaupunkilaisia etsimään yhteyttä luontoon. Uutta tarinassa on painopisteen keskittyminen naisen haluun.
16
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
17
Käpy selän alla (1966) räjäytti pankin. Itseään etsivät nuoret pakenevat kaupungista maalle kesän hehkeimpinä hetkinä ja kokevat, mitä heidän pitää kokea ollakseen nuori ja vapaa. Mikko Niskasen elokuva ja sen näyttelijät säilyvät sekä suomalaisen elokuvan klassikkona että kulttiraitana ikuisesti. Esitysformaattina 4K DCP. Täältä tullaan, elämä! (1980) oli läpimurto helsinkiläisnuorten arkisen elämän kuvauksessa. Tapio Suomisen elokuvassa on ”sellaista rohkeutta, persoonallista otetta, sanomisen ja ilmaisun pakkoa, jollaista idioottivarmaksi lasketussa, vähäverisessä kotimaisessa elokuvassa ei viime vuosina juuri ole näkynyt”, tiivisti Sakari Toiviainen uuden alun. Esitämme elokuvasta vastavalmistuneen 4K-digitaalirestauroinnin, joka on toteutettu yhteistyössä elokuvan kuvaaja Pekka Auvisen kanssa. Veturimiehet heiluttaa (1992) on porilaisen Kari Paljakan ensimmäinen elokuva, ja ensimmäinen pääosa se oli myös Samuli Edelmanille ja Santeri Kinnuselle. Kertomus ystävyydestä, joka haihtuu pois, kun ihminen kasvaa lapsuudesta aikuisuuteen, on tosi ja surullinen. ”Jokainen ero on pieni kuolema”, sanovat buddhalaiset. Esitysformaattina tuore 4K DCP.
9.5.–10.8. SAIRAAN KAUNIS MAAILMA
Suomen nuoret kankaalla
VETURIMIEHET HEILUTTAA
TÄÄLTÄ TULLAAN ELÄMÄ
Nuoret ovat elokuvan suurkuluttajia, mutta onko heille tehty elokuvia? Tässä parhaimpia todisteita, mukana KAVIn uusia digitoituja huippukopioita. Mika Waltarin sovitti menestysnäytelmänsä Kuriton sukupolvi valkokankaalle 1937, ohjauksesta vastasi Kansallisteatterin Wilho Ilmari. Nuorisona olivat jo kokeneet Oke Tuuri, Laila Rihte, Unto Salminen ja Ansa Ikonen. Ikonen muisteli, että jatkossa mentiin Valentin Vaalan opeilla: ”Elokuvassa ei näytellä, vaan siinä eletään joka solulla.” Nuoruus sumussa (1946), kuvaus vaikeuksista löytää paikkansa yhteiskunnassa käytyjen sotien jälkeen, oli Toivo Särkän ohjaustyö. Elokuva tutkailee kolmen nuoren miehen erilaisia polkuja Helsingin maisemissa.
Sairaan kaunis maailma (1997) on Jarmo Lampelan sukellus helsinkiläisnuorison elämään. Toimiva, tyylikäs ja ajan hermolla, kirjoitti Tarmo Poussu: ”Lampelan kuvissa on svengiä ja mukaansa vievää imua. Hänen elokuvansa on värikäs ja houkutteleva, mutta samalla oudosti vinksahtanut. Sanalla sanoen: sairaan kaunis. Erittäin suuri ansio elokuvan onnistumisesta kuuluu sen nuorille, mutta häkellyttävän hienoihin suorituksiin yltäville näyttelijöille.” Helmiä ja sikoja (2003) on Perttu Lepän huumoria ja musiikkia täynnä oleva nuorisokuvaus, joka sijoittui Joensuun maisemiin. Nuorisonäyttelijät saivat yltä kyllin kiitosta. Olli-Matti Oinonen suitsutti Savon Sanomissa: ”Välillä vaikuttaa, että kamera olisi piilossa näyttelijöiltään ja se olisi käynnissä silloin kun ei pitäisi, ja veljesten elämä tallentuu autenttisimmillaan. Alkoholituotteetkin tuntuvat välillä olevan aitoja.” Jari Sedergren
KURITON SUKUPOLVI
Suomalaisen nuorisoelokuvan valioihin kuuluu myös Kallio kukkii -tapahtumassa nähtävä Kämppä vuodelta 1979 (ks. 31).
18
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
19
45 VUOTTA
Charlotte Rampling Charlotte Rampling syntyi 5.2.1946 brittiläisen olympiavoittajan ja upseerin tyttärenä. Isän ammatin vuoksi lapsuutta leimasivat jatkuvat muutot, joista yksi vei perheen useiksi vuosiksi Ranskaan. 20-vuotiaana Charlotte Rampling menetti läheisimmän ihmisensä, isosisko Sarahin, jonka itsemurhasta Argentiinassa perhe vaikeni vuosikymmenet. Monissa maissa kehittynyt ura on kestänyt 50 vuotta ja tulee aina vain kiinnostavammaksi. Useat elokuvat ja merkittävät ohjaajat ovat koskettaneet näyttelijän oman elämän kipupisteitä. Hänen kuuluisa katseensa tunnistaa kaikki ne kerrostumat. Oscar-ehdokkaaksi Charlotte Ramplingin vei Katen rooli Andrew Haighin elokuvassa 45 vuotta (2015). Pitkä ja seesteinen avioliitto Geoffin (Sir Tom Courtenay) kanssa on saamassa kunniakseen suuret juhlat, kun Sveitsistä saapuu kirje. Menneisyys tunkeutuu odottamattomasti elämän kuviteltuun järjestykseen. Katen alla maa vajoaa. Ranskalaisen Laurent Cantet’n elokuva Kohti etelää (2005) perustuu haitilais-quebecilaisen kirjailijan Dany Laferrièren novelleihin. Charlotte Ramplingin esitttämä Ellen erottuu niiden ikääntyneiden pohjoisamerikkalaisten naisten joukosta, jotka etsivät rakkautta 70-luvun Haitissa nuorten karibialaisten sylistä. Ranskalaisen tyylitaiturin François Ozonin elokuvissa Rampling on näytellyt neljästi. Swimming Poolissa (2003) hän on menestynyt dekkarikirjailija, jonka tulisi työstää seuraavaa romaniaan kustantajansa huvilalla. Tyhjän paperin kammo piinaa eikä tilannetta helpota kustantajan nokkava tytär, joka ehkä muistuttaa kirjailijaa liikaa hänen omasta nuoruudestaan. Woody Allenin Muistelmia – Stardust Memories (1980) on ohjaajan narsistinen omakuva ja jazzissa kylpevä kunnianosoitus Fellinille. Ohjaajan suuren, kadotetun rakkauden osassa on Rampling, kaikkine ulottuvuuksineen. Verenpunainen yö (1975) oli jo kolmas filmatisointi Raymond Chandlerin
20
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
Satu Laaksonen & Pasi Nyyssönen
ZARDOZ
14.6.–13.8.
Näkemiin kaunokaiseni -romaanista. Dick Richardin elegantissa ohjauksessa Ramplingista muovautuu dekkarin klassinen femme fatale. Teatteri- ja oopperaohjaaja Patrice Chéreaun ensimmäinen elokuva Orki dean arvoitus (1975) perustuu vapaasti James Hadley Chasen dekkariin. Charlotte Rampling rikkaana perijättärenä sukeltaa taitavasti ääripisteessä elävien ihmisten mustaan maailmaan. John Boormanin häkellyttävässä, Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjojen ja Pyhän Graalin legendan innoittamassa tieteisfantasiassa Zardoz (1974) eletään vuotta 2293. Yhteiskunta on jakautunut selkeästi erillään pysytteleviin luokkiin, etuoikeutettuihin kuolemattomiin ja köyhiin ja vaivaisiin. Taivaalla leijuu valtava pää, väärä jumala Zardoz. Sean Connery on primitiivinen soturi ja Rampling vihollisleiriin kuuluva Consuela. Hyvästi rakkaani (1971) pohjaa John Fordin näytelmään ’Tis Pity She’s a Whore (1628). Annabella (Rampling) menee naimisiin Sorenzo-nuorukaisen kanssa, mutta hän on jo raskaana veljelleen Giovannille. Kuvaajana oli Vittorio Storaro ja musiikin loihti Ennio Morricone. Luchino Visconti tarjosi Italiassa nuorelle Ramplingille tämän uran ensimmäisen suuren mahdollisuuden elokuvassa Kadotetut (1969). Kokematon Rampling esteli, mutta Visconti ilmoitti tekevänsä hänestä elokuvan Elizabethin ulkoisesti ja ”te annatte minulle sen, mitä teillä on silmienne takana.” Tässä natsismin nousun freskossa mukana oli myös Dirk Bogarde, toinen Ramplingin alkuuran ratkaisevista kohtaamisista. Ramplingin ensimmäinen suuri rooli ja läpimurto oli svengaavaa Lontoota karheasti kuvaava Georgy Girl – keinoista paras (1966). Rampling on Meredith, hedonistinen nuori nainen joka on tehnyt jo kolme aborttia mutta päättää yllättäen lopettaa bilettämisen ja pitää neljännen lapsensa.
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
21
31.5.–28.6. PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ
FARGO
Wes Craven Orionin kesäkauhu keskittyy amerikkalaisen kauhuelokuvan pitkän linjan ohjaajaan Wes Craveniin. Viime vuoden elokuussa 75-vuotiaana kuollut Craven oli lajityypin keskeisimpiä tekijöitä 1970- ja 80 -luvuilla. Orionissa esitetään uran pääteokset. Pahamaineisen debyytin The Last House on the Leftin jälkeen Craven ohjasi ankaran läpimurtoelokuvansa The Hills Have Eyes (Yön silmät, 1977). Keskiluokkainen perhe kääntyy väärästä risteyksestä ja joutuu paikallisen patriarkan johtaman suvun piinaamaksi. Craven luonnehti elokuvaa tulkinnakseen Steinbeckin Vihan hedelmistä. Painajainen Elm Streetillä -elokuvallaan (1984) Craven toi valkokankaalle vaihtoehdon Perjantai 13. päivä ja Halloween -elokuvien lähiöitä piinaaville hirviömäisille slasher-tappajille. Elm Streetin Freddy Krueger oli irvokas fantasiahahmo, pirullinen saksikäsi joka tunkeutuu öisin teinien uniin. Elm Streetin ohella Craven aloitti myös toisen mittavan kauhuelokuvasarjan. Jo ensimmäisessä Scream-elokuvassa (1996) kauhu perustui yllätysten sijaan yleisön lajityyppituntemukseen, kauhuelokuvan konventioiden tunnistamiseen ja niillä leikittelyyn. Usein aliarvostettu Käärme ja sateenkaari (1987) sijoittuu Haitille ja aiheena on luonnollisesti voodoo. Bill Pullman on antropologi joka saapuu keskelle veristä vallankumousta. Pasi Nyyssönen
22
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
26.6.-11.8.
Coen-veljekset 1984–1998 Tuotteliaiden Coen-veljesten Joelin ja Ethanin maailmanvalloitus alkoi jo 1980-luvulla. KAVIn kesällä alkava ja syyskaudella jatkuva kaksiosainen retrospektiivi antaa mainion käsityksen ohjaaja-käsikirjoittajien tyylien ja tekotapojen kehityksestä. Blood Simple. (US 1984) oli veljesten ensimmäinen elokuva. Film noir -henkisesti tarinoiva elokuva tarjoaa kauhua, verta ja suoraviivaista toimintaa, mutta äänimaailma, kuvaus ja näyttämölle asetus ovat huippuluokkaa. Yksinkertaista ja hyvää. Arizona Baby (1987) jaksaa naurattaa klassikkokomedian listoille päästyäänkin. Symbolismi, ei-niin-tavalliset hahmot, sujuva kameratyöskentely, raamattuviittaukset, sen paatos ja idiosynkraattinen dialogi – se tarkoittaa eksentristä kieltä. Nicolas Cage viihdyttää viiksiensä varassa ainakin poliisinaista Holly Hunteria. Miller’s Crossing (1990) sai luonnehtijat puhumaan neo-noirista, mustasta komediasta ja rikosfilmeistä. Noir-ote oli kepeä, että ”filmi näytti lipuvan hengityksen varassa kuin huopahattufrisbee purjehtisi metsän läpi”. Time-lehti valitsi sen 100-vuotisen olemassaolonsa kunniaksi 100 parhaan elokuvan joukkoon. Barton Fink (1991) on käsikirjoittajan elokuva myös siinä mielessä että vuoteen 1941 sijoittuva elokuva kertoo käsikirjoittajasta. Palkintoja suorastaan sateli Cannesin festivaaleilla: paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus. Elokuvan luokitteleminen film noiriksi, kauhufilmiksi, taitelijaelokuvaksi tai kaverusfilmiksi ei tee sille oikeutta. Tarkastelun keskiössä ovat elokuva ja näyttämö, korkeakulttuuri ja matalakulttuuri. toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
23
MILLER’S CROSSING BARTON FINK BIG LEBOWSKI BLOOD SIMPLE
3.5.–10.8.
KUKA PELKÄÄ VIRGINIA WOOLFIA?
Valtapeli (The Hudsucker Proxy, 1994) on rikoskomedia, joka kertoo huijauksesta yritysmaailmassa. Kauppakorkean opiskelija valitaan huijauksen keskipisteeseen toimitusjohtajaksi ja asiasta kiinnostuu myös pirtsakka sanomalehtinainen. Paul Newman, Tim Robbins ja Jennifer Jason Leigh toteuttavat ohjaajaveljesten ja Sam Raimin käsikirjoitusta parhaansa mukaan. Fargo (1996) voitti Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnon ja oli ehdolla parhaaksi elokuvaksi. Neo-noir, komedia ja rikosdraama luonnehtivat elokuvaa, jossa vaimonsa kidnappauksen yhteistyössä rikollisten kanssa järjestänyt liikemies joutuu poliisitutkinnan kohteeksi Minnesotassa. Big Lebowski (1998) on paitsi komedia ja rikosdraama myös neo-noiria ja alagenreltään pilvessä leijuva stoner-leffa. Tavoitteena oli tehdä tarina, jossa on enemmän kuin ripaus Raymond Chandleriä: tapahtumat etenevät episodimaisesti, päähenkilöt yrittävät ratkoa mysteeriä ja juonesta muodostuu toivottoman monimutkainen siihen saakka, ettei se ole lopulta lainkaan tärkeä. Jeff Bridges on ”The Dude” Lebowski. Jari Sedergren
ARKISTON AARTEITA:
50 vuotta sitten – elokuvavuosi 1966 Vuosi 1966 oli popin kulta-aikaa. The Doors julkaisi esikoisalbuminsa. Pori Jazz perustettiin. Eero Aarnio esitteli Pallotuolin. Muotimaailmaa villitsi OP. USA pommitti Vietnamia kivikauteen, ja protestiliike yltyi maailmalla. Mustat Pantterit perustettiin. Kiinassa alkoi kulttuurivallankumous, historian suurimpia kulttuurin tuhokausia. Intian pääministeriksi nimettiin Indira Gandhi. Suomessa Juhannustanssit-romaanin julkaisijat tuomittiin jumalanpilkasta. Lapualaisteatteri toi käänteen teatterimaailmaan. Hallitukseen tuli pitkästä aikaa koko vasemmisto, ja kommunistit integroitiin järjestelmään Allardtin ja Jollaksen oppeja seuraten. Käynnistettiin peruskoulu-uudistus. Koettiin Euroopan rajuin rakennemuutos, ”suuri muutto” maalta kaupunkiin. Veikko Vennamo nimesi protestiliikkeensä Suomen Maaseudun Puolueeksi. Kaksi suuryhtiötä fuusioitui Oy Nokia Ab:ksi. Taistelu Algeriasta, Gillo Pontecorvon kronikka Algerian sodasta 1954– 1962, on noussut siirtomaiden vapautumiskauden klassikoksi. Keskustajuntana on vastarintaliikkeen johtaja; vallanpitäjiä edustaa kylmäverinen ranskalaiseversti. Todellisuuden kompleksisuutta ei siloitella uutiskatsaukselta näyttävässä elokuvassa, jossa kaikki on kuitenkin lavastettua.
24
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
25
TAISTELU ALGERIASTA
”Swinging London” tuli käsitteeksi elokuvassakin. Silvio Narizzanon elokuvassa Georgy Girl – keinoista paras kahdessa maailmassa elävä Georgy (Lynn Redgrave) työskentelee arkenaan lasten parissa. Kämppäkaveria esittää Charlotte Rampling, puvut suunnitteli Mary Quant ja tunnuslaulun esitti The Seekers. Uuden aallon lopullinen läpimurto suomalaisyleisön sydämiin tapahtui elokuvassa Käpy selän alla (ks. Pohjolan valoa s. 17 ja Suomen nuoret kankaalla s. 19). Sergio Leonen ”dollaritrilogian” päätösosana valmistui Hyvät, pahat ja rumat. Clint Eastwood esittää jälleen palkkionmetsästäjää, mutta huijaustarinan näkökulma muuttuu, kun tapahtumat avautuvat Yhdysvaltain sisällissodan veriselle näyttämölle. Leonen tuotannossa käynnistyi eeppinen ulottuvuus. Myyttisten tutkielmiensa lomassa Pier Paolo Pasolini ohjasi Haukat ja varpu set. Veijarimaisessa vaellustarinassa suuri italialainen koomikko Totò ja hänen kaheli kumppaninsa Ninetto Davoli saavat väittelykumppanikseen marxilaisen variksen. Vaellus talousihmeen Italiassa rinnastuu pyhän Fransiskus Assisilaisen retkiin.
KYLMIÄ PÄIVIÄ
BYROKRAATIN KUOLEMA
HAUKAT JA VARPUSET
SOTA ON LOPPUNUT
HÄN AMPUI ENSIN
Alain Resnais’n Sota on loppunut valmistui Jorge Semprúnin käsikirjoituksen pohjalta. Francon hallintoa vastaan kohta jo 30 vuotta taistellut Espanjan sisällissodan veteraani Diego (Yves Montand) kohtaa sukupolvien kuilun Resnais’n sensuaalisimpiin kuuluvassa elokuvassa, jonka naispääosissa ovat Ingrid Thulin ja Geneviève Bujold. Kuuban vallankumouksesta ei ollut kulunut vielä montakaan vuotta, kun Tomás Gutiérrez Alealla oli pätevät syyt ohjata satiiri nimeltä Byrokraatin kuo lema. Täyslaidallinen virkavaltaista meininkiä vastaan svengaa karibialaisittain, ja äimistyttävän metaelokuvan sitaattisikermä yltää Mack Sennettistä Akira Kurosawaan. ”Andy Warhol vie elokuvaa takaisin alkulähteilleen”, kirjoitti Jonas Mekas elokuvasta Chelsea Girls. Nelituntisessa epäelokuvassa nähdään laaja otos Warholin supertähtiä, pääosassa Nico, ja loppupuolen ääniraidalla soi The Velvet Underground. 16 mm:n kaksoisprojektio leimahtaa lopuksi psykedeelisiin väreihin. Kiitos: Mika Taanila.
26
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
Hän ampui ensin oli toinen Monte Hellmanin Utahin autiomaassa ohjaamista Jack Nicholson -lännenelokuvista, joista on sanottu, että ”Samuel Beckettin vieraantuneet henkilöt kansoittavat lännen maiseman aivan kuin olisivat aina ratsastaneet siellä”. Unkarilainen elokuva oli nosteessa. Markku Tuuli kiteyttää, että sotaa tilittävä Kylmiä päiviä on András Kovácsin ”hienoin elokuva ja eräs eurooppalaisen elokuvan kiistattomia mestariteoksia”. Kovácsin tapa ”paljastaa pieniä yksityiskohtia, mikä vie koko ajan lähemmäksi karmivaa totuutta, tekee elokuvasta melkein thrillerin”. Mike Nichols debytoi elokuvaohjaajana Edward Albee -filmatisoinnilla Kuka pelkää Virginia Woolfia? Äärettömän synkkää psykologista tragediaa höystää musta huumori. Me nauramme vaikka pitäisi itkeä, kun aikuiset ihmiset tuhoavat toisiaan järjestelmällisesti. Elizabeth Taylorin pääosatulkinta vetää melkein vertoja Satu Silvolle. AA toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
27
11.5.–18.5. FAHRRADFAHRDEN IST NOTWENDIG
4.8.–14.8. VAITELIAS MIES
Kino Klassikko Kesällä muistamme kahta suurta viime vuonna pois nukkunutta naistähteä. Maureen O’Hara (1920–2015) oli upea irlantilainen punatukka, jonka lahjakkuuden huomasivat Charles Laughton ja Alfred Hitchcock jo Englannissa. Pian avautui tie tähtiin Hollywoodissa. O’Haran lempielokuva oli Vaitelias mies (1952), jossa Innisfreen maisemia pehmentävät kaste ja vesihöyry. John Fordin ainoassa kypsän iän rakkaustarinassa kahden ylpeän ja itsepäisen ihmisen välille kehittyy tulinen suhde. Uskottavan vastuksen tarjosi O’Haran hyvä ystävä John Wayne. He näyttelivät yhdessä monta kertaa, ja luvassa oli tavallisesti myös räiskettä ja räminää. Setsuko Hara (1920–2015) tuli tähdeksi omassa maassaan Japanin imperialistisella kaudella ja koko maailman tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen. Hän näytteli useissa Kurosawan ja Narusen elokuvissa, mutta ohjaajista läheisin hänelle oli Yasujiro Ozu. Tämän ”Noriko-trilogiassa” Hara esitti kahden maailman välissä olevaa modernia naista, joka kunnioittaa perinnettä. Trilogian huipensi Tokyo Story (1953), unohtumaton kuvaus sukupolvien kuilusta. Ozun kuoltua kymmenen vuotta myöhemmin Hara vetäytyi julkisuudesta loppuiäkseen.
M. A. Numminen – KOOTUT HILLITTÖMYYDET I-II (1963-2016) Orionin kesäkaudella juhlistetaan kulttuurin monitoimimiehen M. A. Nummisen yli 50 vuotta jatkunutta uraa. Kaksiosaisessa näytössarjassa nähdään vuosikymmenten halki kairautuva, musiikkipainotteinen läpileikkaus Nummisen elokuvallisista merkkihetkistä. Nummismaattinen potpuri sisältää mm. kokeellisia elokuvia, undergroundia, uusrahvaanomaisuutta, lastenkulttuuria, filosofiaa, tanssia, tangoa, olutta, munaa, mustaamakkaraa sekä onanointia. Kokonaisuuden varhaisinta antia edustavat Nummisen 1963 valmistamat, harvoin nähdyt kokeelliset lyhytelokuvat Vesilasi ja Tiiliseinä. Vuosikymmenen lopulla Numminen oli keskeisenä tekijänä toteuttamassa legendaarista underground-elokuvaa Suomen talvisota (1968). Dokumenttielokuvassa In caupona veritas – Baarissa on totuus (1992) M. A. ja runoilija Markku Into esiintyvät katoavan keskiolutbaarikulttuurin puolestapuhujina. Nummisen uran tunnetuimpia elokuvia ovat olleet Claes Olssonin kanssa tehdyt musiikkilyhytelokuvat. Orionissa ne nähdään ensimmäistä kertaa täydellisenä kokonaisuutena. Nummisen uusinta tuotantoa edustaa tänä vuonna valmistunut kaksiosainen kulinaarinen lyhytelokuvatrilogia, jonka M. A. on toteuttanut yhdessä DJ Sanen kanssa. M. A. Numminen on näytöksissä 11. ja 18.5. paikan päällä esittele mässä elokuviaan. Sami Hantula
28
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
29
Lupa laulaa! Kesän sing-along -ohjelmassa ovat jo paikkansa Orionissa vakiinnuttanut räävitön The Rocky Horror Picture Show sekä paljon toivottu hippimusikaali Hair. Kulttisuosikki The Rocky Horror Picture Show (1975) tuo jälleen toukokuussa kankaalle ja katsomoon Tri Frank-N-Furterin, Janetin, Bradin, Riff Raffin, Magentan ja koko transylvanialaisen hahmokaartin.Tänä vuonna esitämme elokuvan kaksi kertaa erityisenä tuplanäytöksenä jatko-osansa Shock Treatmentin (1981) kanssa ja kerran yksittäisnäytöksenä. Vietnamin sota ja hippiliike rytmittävät Miloš Formanin musikaalia Hair (1979). James Radon, Gerome Ragnin ja Galt McDermotin Broadway-musikaaliin perustuvassa tarinassa armeijaan matkalla oleva naiivi oklahomalaispoika (John Savage) kohtaa joukon newyorkilaishippejä ja saa kokea maailmansa muuttuvan. 1960-luvun suuret teemat kansalaisoikeuksista huumeisiin lauletaan ilmoille. Anna Möttölä Sing-along: The Rocky Horror Picture Show Double Feature pe 13.5. ja la 14.5. Liput 18 / 15 € (sis. The Rocky Horror Picture Show ja Shock Treatment -elokuvat). Sing-along: The Rocky Horror Picture Show pe 20.5. Liput 12 / 10 €. Sing-along: Hair to 28.7., la 6.8. ja pe 12.8. Liput 8 / 6 / 3 €. The Rocky Horror Picture Show -liput tulevat myyntiin KAVIn verkkokaupassa ti 12.4. klo 9 ja Orionin kassalla klo 16. Max 5 lippua / asiakas / näytös. Hair-liput tulevat myyntiin KAVIn verkkokaupassa ti 3.5. klo 9 ja Orionin kassalla klo 16. Max 5 lippua / asiakas / näytös.
Helsinki Pride The Rocky Horror Picture Show -näytöksillä juhlistetaan myös 17.5. vietettävää kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää sekä kesä-heinäkuun vaihteessa vietettävää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtumaa. Pride-teemaan liittyy myös David Bowie -sarjan konserttidokumentti Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1973), ks. 4. 30
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
THE ROCKY HORROR PICTURE SHOW
13.5.–12.8.
Kallio kukkii Kino Tuliossa 16.5.–20.5. Riikka Takalan dokumentissa Pitkänsillan pohjoispuolella (1982) kirjailija Alpo Ruuth johdattelee työläiskaupunginosan historiaan. Millaista Kallion ja Sörkan elämä oli ja millaiseksi se on vuosikymmenten saatossa muuttunut? Vaasanhalli on jo mennyttä ja Kinaporiin nousevat kerrostalot, mutta yhä edelleen kaikuu Tenhosta haikea tango ja Pelastusarmeija pelastaa sieluja Karhupuistossa. Alpo Ruuthin läpimurtoromaaniin pohjautuva, Veikko Kerttulan ohjaama televisionäytelmä Kämppä (1979) on 1950-luvulle sijoittuva kuvaus sodanjälkeisestä Suomesta, koulusta ja Sörkan kaupunginosan nuorisosta. Työttömyys, vuokrasäännöstely, nuorisorikollisuus ja yhteiskunnan luokkajako lyövät leimansa Pertti Melasniemen tulkitseman Peran perheen elämään.
Näytökset Kino Tuliossa (Sörnäisten rantatie 25 A, 5. krs), vapaa pääsy. Ma 16.5. klo 16 Pitkänsillan pohjoispuolella. Elokuvan jälkeen klo 17.15 Kirjakahvila Työväenliikkeen kirjastossa (Sörnäisten rantatie 25 A). Paneelin aiheena Alpo Ruuthin Kallio ja Sörnäinen, pj. Veli-Pekka Leppänen. To 19.5. klo 16 Kämppä. Elokuvan jälkeen klo 18 Kirjakahvila Työväenliikkeen kirjastossa. Paneelin aiheena Kämpän maailma ja henkilöt, pj. Veli-Pekka Leppänen Pe 20.5. klo 14 Kämppä ja klo 16.20 Pitkänsillan pohjoispuolella
EKEK: Mysteerien yö 4.6.
Kesäkuun ensimmäisenä lauantaiyönä Orionissa nähdään uskomattomia elokuvia. Voisimme kertoa niistä paljonkin, mutta meitä sitoo vaikenemisen laki. Elokuvakulttuurin edistämiskomitean (EKEK) nimissä on järjestetty vuotuista koko yön mysteerinäytösmaratonia Kino Engelissä kesäkuusta 2006. Traditio kasvoi Night Visions -festivaalin rinnalle. Ensimmäisen kimaran avasi Herk Harveyn kauhuklassikko Carnival of Souls. Mitään ei paljastettu etukäteen: ohjelmisto selvisi katsojille yön aikana elokuva kerrallaan. Yleisö löysi konseptin, joka sai jatkoa. 10-vuotisjuhla tuo sokkotreffit ensi kertaa Orioniin. Toimikunta sai vapaat kädet valita KAVI:n suurkokoelmasta neljä vastustamatonta 35-millistä arkistoharvinaisuutta, kaikki Orionin ensiesityksiä. Kun elokuvakesän suurimmat salaisuudet avautuvat, ollaan ns. pääasian ytimessä hyvin erityisellä tavalla. Tervetuloa mukaan! Lauri Lehtinen, Antti Suonio
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
31
6.7. COBRA
Sylvester Stallone Kun veteraanitähti täyttää 70, elokuvailta ei voi olla muuta kuin K.O.V.A. Olipa Sylvester Stallone hyvä näyttelijä tai ei, hänen elämänsä on hyvä tarina, joka on jatkunut 70 vuotta 6. heinäkuuta 2016. Stallone ei erottele näyttelemistä, ohjausta ja käsikirjoittamista: kaikkia voi tehdä samoilla lihaksilla. Norman Jewisonin ohjaama työtaistelueepos K.O.V.A. (F.I.S.T., 1978) seurasi Rocky-läpimurtoa. Stallone nappasi mafiaan turvautuvan ay-pamppu Johnny Kovakin roolin Robert De Niron nenän edestä ja pumppasi Joe Eszterhasin käsikirjoitukseen lisää sankarillista ryhtiä. Poliisitrilleri Cobra (1986) näyttää Stallonen suosionsa huipulla. Omapäisen Mario Cobrettin ja uusfasistisen New Order -ryhmän sota uhkuu tulivoimaa ja rockvideotyyliä. Pohjoismaisina vahvistuksina nähdään suomalainen konepistooli Jatimatic ja tanskalainen Brigitte Nielsen, Stallonen silloinen vaimo. Lienee jokseenkin selvää, että kaiken tämän oikea paikka on elokuvateatterin kankaalla. Lauri Lehtinen, Antti Suonio
Ghostbusters
21.7.–5.8.
Haamujengi saapuu uudella roolituksella teattereihin heinäkuussa, jolloin legendaarisissa haalareissa nähdään Kristen Wiigin ja Melissa McCarthyn johtama naisjoukko. Uusintaversion kunniaksi esitämme Ivan Reitmanin alkuperäisen tieteiskomediaklassikon Ghostbusters – haamujengi (1984) ja jatkoosan Ghostbusters II peräkkäin to 21.7. ja pe 5.8. New Yorkin Cityn katuja ja rakennuksia haamuista putsaavat parapsykologitiedemiehet Bill Murray, Dan Akroyd, Harold Ramis ja Ernie Hudson. Tehtävän vaatimaan pukeutumiseen kannustetaan myös katsomossa! 32
Ohjelmisto | toukokuu-elokuu
Myyrä tähdittää koko perheen elokuvakesää
8.5.–14.8.
Kesäsunnuntaiden iltapäivänäytöksissä pääosassa ovat kaikenikäisille sopivat elokuvat. Tähtenä on 60-vuotias Myyrä. Elokuvat vievät myös Suomesta Japaniin ja lasten kapinaan. Tšekkiläisen mestarianimaattorin ja kuvittajan Zdenek Milerin mainio Myyrä (eli kontiainen) täyttää 60 vuotta. Rakastettua hahmoa juhlitaan seitsemän lyhytelokuvan koosteella, jonka tarinoissa Myyrä puuhailee niin erilaisten kulkupelien, television kuin purukumin kanssa. Elokuvat ovat vuosilta 1963–1970. Kunnianhimoisen nukketaiteen taidonnäytteen Labyrintti (1986) ohjasi muppeteistaan tunnettu Jim Henson. Peikot ovat vieneet teinityttö Sarahin (Jennifer Connelly) pikkuveljen ja hänet pelastaakseen tytön täytyy selvitä suuresta labyrintista. Peikkokuningasta esittää ikimuistoisesti myös elokuvan musiikista vastannut David Bowie. Japanilaisen Studio Ghiblin ensimmäinen elokuva oli mestari Hayao Miya zakin Laputa – linna taivaalla (1986), jonka ensi-illasta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Tarinassa seikkailevat kaivoskaupungin Pazu-poika ja taivaalta leijaillut Sheeta-tyttö, jota merirosvot jahtaavat. Jalokiven väreissä hehkuvan animaation yksityiskohdat avaruusnäkymistä ihmishahmoihin kertovat studion taituruudesta. Esitämme elokuvasta japaninkielisen, suomeksi ja ruotsiksi tekstitetyn version. Lastenromaaneistaan parhaiten tunnetun brittikirjailija Roald Dahlin syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Vuonna 1988 ilmestynyt Matilda sovitettiin mainioksi elokuvaksi vuonna 1996 nimellä Matilda ja lasten kapina. Kotona kaltoin kohdeltu, mutta etevä Matilda (Mara Wilson) kanavoi älynsä ihmevoimiin ja nostattaa luokkatoverinsa kapinaan koulunsa tyrannimaista rehtoria vastaan. Konfliktista aikuisen ja lapsen välillä kertoo myös Klaus Härön Näkymätön Elina (2003), jonka tapahtumat sijoittuvat Tornionlaaksoon. 10-vuotias Elina (Natalie Minnevik) on menettänyt isänsä ja kokee jääneensä surussaan yksin. Koulussa hän ajautuu ristiriitaan opettajan kanssa. Rakkaus ja sovitus saavat taas uskomaan tulevaan. Anna Möttölä
toukokuu-elokuu | Ohjelmisto
33